Veikko Huuska

Alikersantti Heimo Lampi ja jatkosodan ensimmäinen ilmataisteluvoitto

Sydämeni sykähti nähdessäni ensimmäisen vihollismuodostelman.”

*

Johdanto:

Verlan ilmataistelu 25.6.1941 kello 7.10

”Jatkosodan ensimmäisenä aamuna 25.6.1941 klo 7.10 sai Selänpään kentälle sijoitettu Lentolaivue 24:n toinen Brewster-lentue hälytyksen Inkeroisten suunnasta lähestyvästä pommituskonemuodostelmasta. Kolme SB-2bis-lentuetta (18 konetta) suuntasi kohti Heinolaa, ja ylikersantti Eero Kinnunen ja alikersantti Heimo Lampi kävivät niiden kimppuun saaden kumpikin 2½ pudotusta tililleen. Luutnantti Jorma Sarvanto pudotti lisäksi yhden paluumatkalla olleen koneen.”

Seikkaperäinen ja täydellinen selostus Jatkosodan ensimmäisestä ilmataistelusta ja ilmavoitosta on luettavissa Ilmakilta ry:n hienoilla sivuilla, täällä: http://ilmakilta.info/ilmataistelu.php

*

Heimo Lampi oli 21-vuotias nuori mies, kun hän joutui ensimmäisen kerran elämässään ilmataisteluun kesäkuussa 1941, ennen kuin välirauhan rikkonut uusi sota oli edes julistettu.  Hänen ja lentäjätoveriensa toiminta tuona päivänä, 25.6.1941 on kuvattu eri yhteyksissä niin hyvin, ettei juuri monenkaan sotilaan tulikaste.

Mutta sitten löysin upseeritoverini sotilaspassi-laukusta vielä uuden kuvauksen, jonka alempana esittelen. 

Kyseessä on ”JOUSIMIES” eli ”Armeijakunnan rintamalehti”, numero 2, päivämäärältä 7.7.1941.  Siinä rintamalehden toimittaja on jututtanut alik. Lampea runsaan viikon takaisesta tulikasteestaan ja siihen liittyneistä tuntemuksista.  Kyse on siis aivan tuore, tulikasteen jälkeinen haastattelu, jossa tunnot on kerrottu avoimesti ja väljähtymättömästi.  En tiedä, onko Heimo Lampi käyttänyt tätä rintamalehteä hyväkseen muistelmia kirjoittaessaan.

Mutta tässä siis tapahtumatuore haastattelu heti 25.6.1941 jälkeen ja haastateltavana alik. Heimo Lampi, tulikasteensa taivaalla saanut nuorukainen, jonka tilille merkittiin jatkosodan ensimmäinen ilmataisteluvoitto.

*

SA-kuvat –nettiarkistossa on hyvä kuvasarja Selänpään lentokentän miehistä ja koneista.  Eräässä kuvista haastatellaan alik. Heimo Lampea.;

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_carousel1bbn&maxnum=20&lang=FIN&timeout=8&auto=YES&startdate=19410620&enddate=19410731&publication=&verification=7aa7d22810600c57792a12b661bdefc8&xsearch_content=Selänpää*&from=7aa7d252216b0553&count=1&onlyvideo=0&onlycolor=0

Heimo Lampi; http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7d42967264c6487718ae2f3611f38&archive=&zoom=YES

*

Jousimies-rintamalehden otsikko ja juttu:

Nuoren alikersantin tuloksekas ilmataistelu

Sydämeni sykähti nähdessäni ensimmäisen vihollismuodostelman.”

*

”Lentäjämme ovat jälleen näyttäneet, että he eivät ole pelkureita eivätkä ensi kertaa pappia kyydissä.

Tämän osoittivat kesäkuun 25 päivänä (1941) muun muassa luutnantti Sarvanto, lentomestari Turkka, ylikersantti Kinnunen ja alikersantti Lampi, jotka kaikki kuuluvat samaan lentueseen.  Nämä miehet ampuivat  mainittuna päivänä alas yhteensä 10 viholliskonetta.

”Näistä lentäjistä on kolme ensin mainittua jo kokeneita ja viime sodassa (Talvisodassa, VH] tulikasteensa saaneita taistelulentäjiä. 

Alikersantti Lampi sitä vastoin oli ensimmäistä kertaa kosketuksessa viholliseen.

Tiedustelimme pojalta – Lampi on näet nyt vasta asevelvollisuusiässä, astuttuaan 17-vuotiaana vapaaehtoisena asevelvollisuuttaan suorittamaan, kävi sen jälkeen ilmasotakoulun ja jäi armeijan palvelukseen – miltä tuntui ensimmäinen ilmataistelu.

Jännittävää se oli, naurahti vaalea, solakka alikersantti.  Noin pari minuuttia hälytyksen jälkeen olin jo koneineni ilmassa.  Kiersin kertaalleen lentokentän, jolloin havaitsin etelästä olevan tulossa 27 koneen vahvuisen muodostelman.

Sydämeni sykähti.  Ensimmäinen ilmataisteluni oli ovella: Kylmä väristys kävi läpi ruumiini.  Hiukan aikaa katselin, olisivatko koneet mahdollisesti omia.  Pian sain kuitenkin varmuuden niiden alkaessa tulittaa konettani.

*

”Ja niin se alkoi:

Käänsin koneeni nopeasti ja kiersin vihollisen taakse.  Otin tähtäimeeni muodostelmassa äärimmäisenä oikealla olevan koneen.  Minulla oli onnea.  Muutaman sarjan ammuttuni huomasin, että viholliskoneen molemmat moottorit olivat epäkunnossa.  Selvä oli.  Samalla alkoivat muut koneet tulittaa minua ankarasti.

Laskin jyrkästi alhaalla olevaan pilveen ja kiersin vihollisen vasemmalle siivelle.  Konekiväärini lauloivat parhainta säveltään ja kohta alkoi kaksi konetta savuta.

Yksi kone jäi muodostelmasta ja sen päätin tehdä, mikäli mahdollista, taistelukelvottomaksi.  Pian lakkasivatkin koneen moottorit toimimasta.  Kone alkoi savuta, se kääntyi selälleen ja syöksyi allamme olevaan järveen.  Voi sitä onnen tunneta, joka tällöin tulvahti ylitseni!  Olinhan selviytynyt ensimmäisestä ilmataistelustani kunnialla.

*

”Taistelun tuoksinassa oli omaan koneeseenikin tullut reikiä.

Huomasin ne vasta maahan laskeuduttuani.

Niitä oli kaikkiaan neljä, kolme rungossa ja yksi takaosassa.  Jäljistä päätellen ryssät olivat ampuneet räjähtävillä luodeilla.

*

Iltapäivällä olin uudelleen ilmassa, mutta en saanut tililleni yhtään konetta.  Olinhan kuitenkin ensimmäisellä kerralla saanut alas kaksi konetta, jonka lisäksi ylikersantti Kinnusen kanssa ammuimme yhteisesti yhden.

*

Tyytyväisiä olivat muutkin ylämainitut lentäjät päiväsatoonsa.

He kaikki olivat kuitenkin mukana jo viime sodan ilmatiimellyksissä, joten koneiden surina ja konekiväärien laulu olivat heille jo tuttuja.

Jokainen lausui tyytyväisyytensä lentueen kuopukseen.

Lentueen johtaja Ahola totesi sotilaallisen lakoonisesti:

Kyllä siitä pojasta vielä lentäjä tulee.”

*

Lähde:

”Jousimies”. Armeijakunnan rintamalehti.  N:o 2, pvm 7.7.1941. sivu 4.

Kuva: Lehden etusivu ja haastattelu ym.  https://photos.google.com/share/AF1QipOlr_VN95nku0uYQRGWWS21C6zafA4tPzrlpGwazC_bIYxt-vuebv332QyYzEni0Q?key=WjlSMDFxazlxdHdYNUVYZWUxVFhENlgydlJLSGZn

*

Rintamakirjeenvaihtajat haastattelevat alikersantti Lampea Selänpään lentokentällä 29.6.1941. SA-kuva;

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7db276a214764f5a53b3f3287aa25&archive=&zoom=YES

*

Armas Kumpulainen kirjoitti hienon US-blogin ”Alikersantti hyökkää ryssän pommareita vastaan” 25.6.2011, päivänä, jolloin tuli kuluneeksi tasan 70 vuotta Heimo Lammen tulikasteesta.

Armas Kumpulainen kuvaa kuin parhaassakin trillerissä nuoren Heimon taistelua elämästä ja kuolemasta:

Lampi tempasi jalkineet jalkaansa ja lentopuvun päälleen ja juoksi BW koneelleen, jonka taitavat mekaanikot olivat jo esilämmittäneet. Hetkessä Lampi lähestyi SB osastoa ja pohdiskeli mistä oli kysymys, kun sotaakaan ei ollut julistettu. Pian asia selvisi, kun yksi viholliskoneista ampui pitkän valojuovaluotisarjan BW konetta kohti. SB-2 -tyyppiin kuului taka-ampuja, joka pelasi kk:lla.

Hetken päästä Lampi kokeilee noin 100 metrin päästä osaston oikealla olleen koneen vasempaan moottoriin tuimaa luotisarjaa. Moottori alkaa savuta. Siirto toiseen moottoriin ja 12,7 millin luodit uppoavat. Kun vielä suihku koneen kylkeen, se painuu palavana maahan. Lammen maaliinampumaharjoitus oli tuottanut Jatkosodan ensimmäisen ilmavoiton. Tämän jälkeen Lampi yrittää saada alas mahdollisimman monta konetta. Hän syöksyy vuorotellen koneiden kimppuun ja ampuu sarjan moottoriin. Pian muuan kone irtautuu lautasta, pudottaa metsikköön pomminsa ja kaartaa itään. Yhden pakenijan luutnantti Sarvanto tapaa Selänpään Anttilan kylän lähellä ja tuhoaa sen. Lampi onnistuu käännyttämään puolentusinaa koneita tyhjin toimin takaisin ja toisten saalistettaviksi mikäli tapaavat.

Sitten Lampi syöksyy johtokoneen kimppuun ylhäältä ja tulittaa raívokkaasti. Ajatus takoi päässä: "Joko Sinä tai minä". Välillä Lammen koneeseen tulee rapisten osumia, mutta se ei menetä lentokykyään. Lampi vaimentaa taka-ampujan ja kohta kone syöksyy pieneen lampeen. Nyt Heimo Lampi huomaa jalkansa kastuvan. Yksi luoti oli katkaissut jarruputken ja nestettä valui kenkiin. Lampi hallitsi koneensa hyvin laskeutuessaan takaisin Selänpäähän.”

Kumpulaisen blogi täällä:

http://armaskumpulainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/76678-alikersantti-hy%C3%B6kk%C3%A4%C3%A4-ryss%C3%A4n-pommareita-vastaan

*

Heimo Lampi – Marja Lampi: Brewster-lentäjä, 2006.

Kirja kertoo Heimon tarinan;

Jatkosodan alkaessa Heimo Lampi oli juuri valmistunut, mutta täysin kokematon hävittäjälentäjä. Hän joutui kuitenkin ensimmäisten joukossa tositoimeen neuvostoliittolaisten pommikoneiden pommittaessa Heinolaa. Lampi selviytyi tulikasteestaan loistavasti, saaden tililleen sodan ensimmäiset ilmavoitot. Tämä ilmataistelu sai runsaasti julkisuutta paitsi tapahtuma-aikanaan, kesäkuussa 1941, myös sodan jälkeen, ja siitä on tehty myös televisiodokumentti.”

https://www.booky.fi/tuote/lampi_heimo/brewster_lentaja/9789525334067

*

Heimo Lampi – hävittäjälentäjä ja hovioikeuden presidentti

YLEn Kasvo –ohjelma, 27.12.2006, kesto 32 minuuttia; http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/12/27/heimo-lampi-havittajalentaja-ja-hovioikeuden-presidentti

*

Wikipedia, kuvia hakusanalla Heimo Lampi; https://www.google.fi/search?q=heimo+lampi&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwj6_avbsZ7TAhXmLsAKHULwBecQsAQIHQ&biw=1536&bih=720&dpr=1.25#tbm=isch&q=%22heimo+lampi%22&spf=199

*

Avoin kirje luutnantti Feodoroville – Heimo Lampi

Juhani Putkosen blogi 19.1.2015;

”Me olemme tavanneet vain kerran, yhden ainoan kerran, mutta sen tapaamisen muistamme varmasti elämämme loppuun asti, sillä teimmehän silloin kumpikin parhaamme tappaaksemme toinen toisemme. Ehkäpä muistelisimme hiukan yhdessä tätä tapaamista, sillä onhan siitä äskettäin kulunut 14 vuotta. Voimme siis jo näin yhdessä kiihkottomasti katsella sitä näytelmää, jonka pääosan esittäjiä me molemmat silloin olimme.

Niin, se oli huhtikuun 2. päivä 1944. Kaitpa Sinäkin sen muistat päivän tarkkuudella. Kaunis kevättalven päivä, jolloin vaaleat pilvenhattarat vain heikosti kätkivät meidät toisiltamme omassa elementissämme, ilmameressä.”

Lue koko Juhanin blogi täältä: http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/avoin-kirje-luutnantti-feodoroville-heimo-lampi

Kirjoitus on Heimo Lammen itsensä käsialaa, ja ilmestynyt lehdessä Kansa Taisteli, miehet kertovat, numerossa 1/1959. - Kansa Taisteli lehdet ovat ilmaiseksi luettavissa verkossa: http://kansataisteli.sshs.fi/

*

Heimo Lampi pääsi huippuporukkaan:

luutnantti Jorma Sarvanto; https://fi.wikipedia.org/wiki/Jorma_Sarvanto

lentomestari Yrjö Turkka; https://museot.finna.fi/Record/sa-kuva.sa-kuva-23008  &  https://museot.finna.fi/Record/sa-kuva.sa-kuva-25966

ylikersantti Eero Kinnunen; https://museot.finna.fi/Search/Results?lookfor=Eero+Kinnunen&type=AllFields&limit=20&sort=

ja itse alikersantti Heimo Lampi; https://museot.finna.fi/Search/Results?filter%5B%5D=%7Eformat%3A%221%2FImage%2FPhoto%2F%22&lookfor=Heimo+Lampi&type=AllFields

Lampi palveli koko sodan ajan samassa laivueessa, ja sodan päättyessä hänellä oli tilillään 14 ilmavoittoa. Ratkaisutaisteluiden aikana Viipurin menetyksen päivänä 20. kesäkuuta 1944 Lampi pudotti yhden päivän aikana kolme viholliskonetta.

Tässä Lentolaivue 24:n ilmavoitot ja sotatoimitappiot Talvi- ja jatkosodassa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Lentolaivue_24:n_ilmavoitoista_ja_sotatoimitappioista

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Alikersantti Heimo Lammen kertomus taistelusta Heimo Lammen kirjasta "Brewster-lentäjä"

Suuri pommituskonemuodostelma Inkeroisissa - suunta luoteeseen

Kersantti Heimo Lampi;

"Se on sillä tavalla, poika, ettei sitä tosi sodassa järjestellä paraatiletkoja tuolla kiitoradan päässä kun hälytys tulee, vaan on oltava salamana taivaalla ja siellä vasta värkkäiltävä muodostelmia - jos siihen sitten aikaa jää", neuvoskeli vanha lentomestari Yrjö Turkka minua, lentueen kuopusalikersanttia.

"Ja, herra kapteeni, eiköhän tuon pojan pitäisi saada suorittaa koneellaan joitakin maaliinammuntoja, kun se ei ole vielä ampunut laukaustakaan koko masiinalla", hän jatkoi kääntyen lentueenpäällikön, kapteeni Leo Aholan puoleen.

"Niinpä kai", vastasi kapteeni, "rakennetaan vaikka tuonne kentän laitaan maali, niin saa huomenaamuna ammuskella".

Tämä keskustelu käytiin kesäkuun 24. päivän iltana 1941 Selänpään lentokentän laidassa olevassa teltassa, johon osa majuri G. Magnussonin komentaman hävittäjälentolaivue 24:n toisen lentueen ohjaajista oli tilapäisesti majoitettu. Siitä, että Suomi seuraavana päivänä olisi jälleen sodassa, ei meillä ollut vähäisintäkään tietoa, vaikka tiesimmekin tilanteen taas kärjistyneen myös meidän kohdallamme.

Komentajaltamme olimme saaneet tiukat ja selvät ohjeet välttää kaikkea sellaista toimintaa, joka voisi antaa aihetta selkkauksiin Neuvostoliiton kanssa. Muun muassa oli harjoituslentojen suorittaminen rautatielinjan Kouvola-Mikkeli-Pieksämäki itäpuolella ehdottomasti meiltä kiellettyä.

Seuraavan eli siis kesäkuun 25. päivän aamuna kello 7.10 pärähti lentueenpäällikön kenttäpuhelin kiivaasti. Mikähän hätä keskuksella nyt oli, kun noin ärhäkästi soitti?

"Suuri pommituskonemuodostelma Inkeroisissa. Suunta luoteeseen. lentokorkeus noin 1 500 metriä. Koneet pudottaneet pommeja Inkeroisiin."
Siinä sanoma, joka silmänräpäyksessä tempasi valveille vielä unessa olleet hävittäjälentäjät ja aiheutti teltassa kiivaan hälinän. Kuka etsi siinä mylläkässä kenkiään, kuka lentopäähinettään, kuka mitäkin, kun tavaroita ei ollut vielä osattu laittaa "taistelujärjestykseen".

Riuhtaisen housut jalkaani, mutta napittamiseen ei nyt ole aikaa, sieppaan puseron kainalooni ja lentopäähineen käteeni ja lähden juoksemaan kentän laidassa puiden välissä olevalle koneelleni minkä jaloistani irti saan. Siellä jo mekaanikkoni, alikersantti Andreas Donner, ja hänen apulaisensa sotamies Röksä saattavat tulisella kiireellä Brewster-hävittäjääni lähtökuntoon. Hyppään ohjaamoon, vetäisen siellä puseron päälleni ja lentopäähineen päähäni,ja samalla kone jo onkin valmis lähtöön. Vauhtipyörä ulvoo vihlovasti, kytken käynnistimen, ja parin pärskähdyksen jälkeen alkaa moottori jymistä.

Koe- ja lämmityskäyttöön ei ole nyt aikaa, sillä muistan hyvin kokeneen opettajani ohjeen: salamana taivaalle! Kaasu vain pohjaan, kyllä se moottori siinä lämpenee!

Kohta olen ilmassa jyrkässä nousussa. Ryhdyn ohjaamaan konettani ohjaussauva polvieni välissä, kiinnitän laskuvarjon hihnat, jotka lähtöhötäkässä jäivät auki, kytken sähkövirran sekä konekivääreihin että tähtäimeen sekä ryhdyn tutkimaan karttaa ja tekemään laskelmia pommikoneiden mahdollisesta kohtaamispaikasta. Muita omia koneita ei näy, vaikka huomasinkin Turkan ja ylikersantti Eero Kinnusen ehtineen startata ennen minua: he ovat harjaantuneet notkeiksi talvisodassa.
Olen juuri päässyt 1 500 metrin korkeuteen, kun yhtäkkiä huomaan pommikonemuodostelman putkahtavan esille aivan lähelläni etuvasemmalla olevasta pilviharsosta.

Siinä keinuu moitteettomassa muodostelmassa 27 venäläistä SB-merkkistä pommituskonetta syvällä Suomen rajojen sisäpuolella. Ja kuitenkaan nyt ei ole sota - ei ainakaan minun tietääkseni.

Kiepautan heti hävittäjäni pommikoneiden vasemmalle puolelle hiukan niitä korkeammalle. Olen vähän ymmälläni. Vilkaisen ympärilleni - omia sen paremmin kuin vieraitakaan hävittäjiä ei näy. Sydämeni jyskyttää jännityksestä ja käteni värähtelee hiukan ohjaussauvassa - alkavan taistelun tuntu väreilee joka solussani.

Käännän koneeni loivassa syöksyssä äärimmäisenä vasemmalla lentävän SB:n viereen. Haluan vielä varmistua siitä, ettei vain ole kysymys mistään erehdyksestä. Kaksoiskonekiväärin pitkä sarja, joka rätisee SB:n konekivääriampumosta minua kohti, on riittävän selvä vastaus. Tyrkkään ohjaussauvaa ja teen pienen koukkauksen alas päästäkseni pois konekiväärisuihkusta.

"Hyvä on", ajattelen, "naapuri ampui ensin, muodollisuudet on täytetty ja leikki voi siis minun puolestani alkaa."

Koukatessani olen tullut muodostelman oikean siiven taakse noin sadan metrin päähän sen äärimmäisestä koneesta. Matka on vielä liian pitkä - ainakin hävittäjäkurssilla saamani opetuksen mukaan -, mutta kun minulla ei ole mitään kokemusta hävittäjäni ampumaominaisuuksista, päätän ampua yhden koesarjan heti.

Kohta on SB:n vasen moottori valorengastähtäimeni piikin nokassa, nostan vielä karkeammalle jyvälle ja painan ohjaussauvassa olevaa sähkönappia. Neljän kaksitoistamillisen huumaava jyske tärisyttää ohjaamoa, ja runkokonekiväärien kitkerä ruudinsavu tunkeutuu nenääni. Taistelu on alkanut. Näen kuinka valojuovasuihku iskee suoraan kohteeseensa ja moottorista tuprahtaa musta savupilvi, jonka seassa leimahtelevat pienet punaiset liekit. Lopetan hetkeksi tulituksen ja otan noin 50 metrin etäisyydeltä koneen oikean moottorin tähtäimeeni. Lyhyen sarjan jälkeen palaa sekin.

Samalla huomaan, että SB:n konekivääriampuja tulittaa minua lyhyeltä etäisyydeltä minkä aseestaan irti saa. Potkaisen vasemmalla jalallani jalkapoljinta, kone tekee lähinnä lentooppilaalle tutun "lehmänkäännöksen", ja silloin annan konekivääreilläni jäähyväishyväilyn SB:n runkoon. Kone painuu pystysyöksyyn ja on kohta yhtenä valtavana tulimerenä. Katson kuin lumoutuneena sen jälkeen, kunnes kirkas leimahdus ja korkealle hulmahtava tulipatsas ilmaisevat sen tavanneen matkansa pään.

Olen saavuttanut ensimmäisen ilmavoittoni.

Nyt ei kuitenkaan ole aikaa jäädä ihmettelemään, sillä hyökkäykseni johdosta entistä tiiviimmäksi vetäytynyt pommikonemuodostelma jyrisee yhä vain eteenpäin. Siellä häämöttää jo mitään pahaa aavistamatta pieni Heinolan kaupunki, joka kaikesta päätellen on määrätty muodostelman pommituskohteeksi ja jossa moni arkisissa askareissaan työskentelevä ihminen -kolmisenkymmentä, sain sittemmin tietää - elää parhaillaan elämänsä viimeisiä minuutteja.

Luutnantti Jorma Sarvanto
Mielessäni välähtää ajatus, että nyt on pakotettava niin moni kone kuin mahdollista pudottamaan pomminsa metsään, ennen kuin muodostelma saavuttaa kaupungin. Hyökkään heti uudelleen muodostelman oikean siiven kimppuun, mutta nyt ei ole enää aikaa tarkkuustyöhön. Ammun patruunoita säästellen lyhyen sarjan ensimmäisen SB:n vasempaan moottoriin. Jo tuttu savupilvi ilmaisee sarjan osuneen. Kone pudottaa pomminsa, poistuu loivassa syöksykaarrossa muodostelmasta ja kääntyy yhdellä moottorilla lentäen takaisin. - Sen kohtalo päättyi paluulennolla luutnantti Jorma Sarvannon ampumaan konekiväärisuihkuun.

Isken uudelleen muodostelman kimppuun. Seuraava kone pudottaa pomminsa heti kun konekiväärieni valojuovasuihkut tavoittelevat sitä. Suihku lienee osunut konekivääriampumoon, koska tulitus sieltä lakkaa heti ja aseiden piiput osoittavat kohti taivasta. Seuraava kone saa sarjan moottoriinsa, joka alkaa työntää mustaa savua taivaalle. Jälleen putoavat pommit kohti maata, kone jää muodostelmasta ja kaartaa takaisin. - Senkin kohtalo täyttyi vaivalloisella paluulennolla. - Vielä kahta konetta tavoittelevat konekiväärisuihkuni, pommit putoavat, mutta vaurioitumisen merkkejä ei koneissa näy.

Nyt on oloni kuitenkin käynyt jo sangen kuumaksi, sillä sekä oikealta että vasemmalta nakuttavat kaksoiskonekiväärit lyhyeltä etäisyydeltä tulta niskaani, ja voin vain aavistella, mikä nikkeliverho viuhuu ympärilläni. Tyrkkään kaasuvivun pohjaan, teen koukkauksen ja tempaisen nousukaarrolla itseni ylös "aitiopaikalle" muodostelman oikealle puolelle.

Eero Kinnunen lentomestarina
Pyyhin hikeä kasvoiltani, raotan ohjaamon kuomua saadakseni hiukan raitista ilmaa ja katson muodostelmasta uutta kohtaa, mihin iskisin. Samassa huomaan toisen Brewsterin, jonka pyrstönumerosta tunnen ylikersantti Eero Kinnusen koneeksi, iskevän muodostelman vasempaan siipeen. Häikäilemättömästi se painuu aivan lähietäisyydelle, ja tuskin ehdin kunnolla tajuta mitä tapahtuu, kun kaksi SB:tä jo syöksyy palavina alas. Siinä vanha ilmataistelija näytti esimerkkiä, miten on iskettävä eikä joutavia näperreltävä.

Mutta mitä nyt? Kesken uutta iskua Kinnusen kone heilahtaa rajusti, sen nokka kääntyy suoraan maata kohden ja se syöksyy alas. Katson jännittyneenä syvyyteen sen jälkeen ja näenkin alempana koneen oikenevan ja ottavan suunnan kohti kotikenttää. - Palattuani lennolta sain kuulla, että SB:n konekiväärisuihku oli osunut Kinnusen koneen ohjaamoon ja Kinnunen oli tällöin haavoittunut lievästi käteen.

Näen Heinolan olevan jo miltei suoraan alapuolella ja tajuan, ettei minulla ole enää mitään mahdollisuuksia estää pommitusta. Etsin silmilläni uutta hyökkäyskohdetta. Muodostelmaa johtaa kolmen koneen partio, ja päättelen, että kärkikoneessa istuu koko muodostelman päällikkö. Teen silloin äkillisen mutta lujan päätöksen: ammun johtokoneen alas, maksoi se minulle mitä maksoi!

Samalla kun olen tehnyt päätökseni, olen jo ryhtynyt sitä toteuttamaan. Syöksyn muodostelman alle moottori täydellä kaasulla vetäen, käännän samaan lentosuuntaan ja olen kohta takaviistossa alhaalla johtopartion takana. Vedän ylös kohti johtokonetta ja kumarrun lähemmäksi tähtäintä saadakseni johtokoneen varmasti "istumaan" tähtäimen piikille.
Maali suurenee suurenemistaan. Nyt! Jälleen tärisyttävät kaksitoistamilliset konettani ja tuliset piiskat ampaisevat kohti maalia. Näen suihkun miltei hipaisevan koneen vasenta moottoria, mutta menevän ohi.

Olen tullut samaan korkeuteen kuin maalini, ja minun on lopetettava tulittaminen ja tarkistettava tähtäystä. Nyt kimmahtavat valojuovat taas koneestani, näen suihkun pyyhkäisevän SB:n vasenta moottoria niin että se alkaa heikosti savuta. Mutta nyt minulle tulee äkkiä muuta tekemistä.
Koko ajan ovat kärkipartion konekivääriampujat syytäneet minua kohti kiivaita sarjoja, mutta eivät ole osuneet. Nyt kärkipartio saa pikaista apua siipipartioilta. Huomaan äkkiä olevani miltei motissa. Kaikkialla ympärilläni keinuu pommikoneita, jotka syöksevät minua kohti tulta yhtenä tuiskuna. Sukellan kiivaasti, sillä tuhoutumiseni tässä leikissä olisi muuten vain hetken asia.

Mutta johtokonettani en jätä. Sen on tultava alas! Sille julistamani kuolemantuomio on järkähtämätön.

Käännyn jälleen uuteen iskuun ja huomaan samassa johtokoneen irtautuneen muodostelmasta. Se on parhaillaan jyrkässä syöksyssä nokka pommittajien tulosuuntaan päin. Nähtävästi sen vasen moottori on vaurioitunut niin pahoin, ettei kone enää voi pysyä muodostelmassa, ja nyt se yrittää syöksymällä päästä eroon minusta. Pomminsa se on huitaissut menemään taivaan tuuliin.

Nyt en siekaile hetkeäkään, vaan miltei silmänräpäyksessä käännän koneeni jyrkkään syöksyyn ja ryhdyn tavoittamaan jatkuvasti alaspäin painuvaa SB:tä. Sen ilmeisenä tarkoituksena on lentää aivan pintaan, niin etten pääsisi iskemään sen kimppuun altapäin vaan sen verran yläviistosta, että sen konekivääriampuja voisi esteettä tulittaa minua. Otan moottoristani irti viimeisenkin voimanrippeen ja tavoitan nopeasti SB:tä. Tämä leikki on saatava äkkiä loppumaan, jotta pääsisin ahdistelemaan vielä muita koneita niiden paluulennolla. - Mutta toisin oli nyt säädetty.

Olen enää noin sadan metrin päässä koneesta, kun se oikaisee pintalentoon. Samassa huomaan sen potkurien lapojen hitaasta pyörimisestä, että ohjaaja on asettanut moottorit tyhjäkäynnille. Huomaan myös konekivääriampumon piippujen törröttävän taivasta kohden, mikä on merkki siitä, että konekivääriampuja on jo jossakin taistelun vaiheessa saanut surmansa.

Yritän nyt saada SB:n tähtäimeeni, mutta sepä ei käykään päinsä, sillä suuri ylinopeuteni on tuossa tuokiossa vienyt minut miltei vauhtiaan tahallaan hidastaneen pommikoneen päälle. Painan koneeni nokkaa alas, mutta olen silloin vaarassa törmätä SB:n vasempaan siipeen. Etäisyyttä siihen on vain kymmenisen metriä. Vaikka koetan kaikin mahdollisin keinoin saada hävittäjäni nopeuden pienemmäksi, en pääse ampumaasemaan, vaan roikun aivan pommikoneen vieressä.

Samassa näen jotakin, mikä hyppäyttää sydämeni kurkkuun. Vain noin 30 metrin päässä minusta olevassa konekivääriampumossa keikahtavat piiput yhtäkkiä minua kohden, ja näen selvästi seisomaan nousseen ampujan silmät, kun hän tähtää minua. Vanha, jo ensimmäisessä maailmansodassa käytetty hämäyskonsti on onnistunut - ja siinä minä olen kuin tarjottimella, valmiina alas ammuttavaksi, kykenemättä ampumaan laukaustakaan vastaan.

En ehdi tehdä yhtään mitään, kun konekiväärisarja jo iskeytyy koneeseeni ohjaamon eteen. Kuulen paukahduksen, kun luoti osuu edessäni olevan oikeanpuoleisen runkokonekiväärin patruunavyöhön ja katkaisee sen. Toinen luoti pyyhkäisee jalkojeni edessä olevan bensiinitankin niittiriviä niin että pari niittiä lentää irti ja bensiiniä alkaa pulputa jaloilleni. Tajuan, että nyt on tuho lähellä, ja samalla tempaisen kaikki voimani ponnistaen jyrkän taisteluimmelmannin vasemmalle konekiväärisuihkun saattaessa minua tiiviisti. Vielä hetki, ja olen turvassa.

Nyt kimpaannun toden teolla. Ensin itselleni ja sitten äskeiselle ampujalleni. Tempaisen ohjaamoon pärskyvästä bensiinistä huolimatta Brewsterini jälleen kohti pommikonetta ja käyn kiukkuiseen syöksyyn. Ajatuksissani huudan vastustajalleni: sinä lähdet alas! Lähdet, vaikka kuinka temppuilisit! Vaikka Moskovaan asti tapellaan, mutta tältä reissulta et kotiisi palaa!

Pakotan itseni kuitenkin rauhalliseksi, otan SB:n jo kaukaa tähtäimen piikille ja lähestyn sitä nopeasti. Näen, kuinka äskeinen ampujani kääntää taas piiput minua kohti ja alkaa jo kaukaa ampua lyhyitä sarjoja. Hänen kanssaan siis ensin tilit selviksi! Otan konekivääriampujan tähtäimeeni, nyt näen hänet jo aivan selvästi, ja kun painan laukaisunappia, tiedän varmasti osuvani. Mies valahtaa ampumoon ja piiput nousevat pystyyn. Näen aivan läheltä, että nyt ei ampumossa enää näytelty. äsken minä, nyt sinä, se on sodan armoton laki, ehdin ajatella valmistautuessani antamaan koneelle viimeisen iskuni.

Majuri Fedor Ivanovitsh Panjushinin kommunistisen puolueen jäsenkirja
SB:n vasen moottori savuaa edelleen heikosti, mutta oikea vetää vielä täydellä teholtaan, kuitenkin enää vain hetken, sillä tuossa tuokiossa se on konekiväärisarjastani tulessa. Vielä yksi tuli-isku vasempaan moottoriin, ja siinä samassa kone kääntyy erään pienen järven yläpuolella alaspäin ja putoaa pystyasennossa järveen. Pari leimahdusta järven pinnassa, ja leikki on lopussa. - Laivueenkomentaja, everstiluutnantti Fedor Panjushin, oli lentänyt viimeisen lentonsa. - http://www.sotamuistomerkit.fi/Sotamuistomerkit?mi... Laatta Utin Lepolan hautausmaan vierellä olevan venäläisten sotavankien hautausmaan valkoisessa ortodoksiristissä.

Teen kunniakierroksen paikan yläpuolella, vaaputan konettani rannalla huiskuttaville ihmisille ja käännän kotia kohti.
Hiljainen raukeus täyttää mielen.

Avaan ohjaamon kuomun kokonaan, sillä bensiinin katku alkaa huimata päätäni. Huomaan että jalkani ovat aivan märät bensiinistä, jota jatkuvasti räiskähtelee niittien rei'istä. Pieni kipinä vain, ja koneeni räjähtää kappaleiksi. Kuin unesta havahtuen huomaan äkkiä allani olevan luonnon kauneuden.

Olen pian kotikentällä ja alan tehdä laskua. Silloin saan kokea vielä viimeisen säpsähdyksen: päästyäni kiinni kentän pintaan painan kovasti molempien pyörien jarruja, mutta vain oikeanpuoleinen jarruttaa. Koneeni on vähällä kaatua siivelleen, ja vain voimakkaasti moottoria apuna käyttäen onnistun oikaisemaan sen. - Syy tähän löytyi myöhemmin, kun tutkittiin koneen taistelussa saamia vaurioita. Vasemman pyörän jarrunesteputki oli taistelussa ammuttu poikki, ja niinpä pyörä ei jarruttanut lainkaan.
Vielä lyhyt rullaus koneeni asemapaikalle, kaasu kiinni ja sytytys poikki.
Ensimmäinen sotalentoni on päättynyt.”
*
Julkaistu: Ilmakilta-sivusto; http://ilmakilta.info/ilmataistelu.php
Selostus Heimo Lammen ilmataistelusta on englanninkielisenä internetsivulla http://www.warbirdforum.com/lampi.htm
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Jukka Kemppinen, joka minulla on ilo tuntea, on paitsi mielenkiintoinen henkilö, myös lentäjän poika, joten hän tietää mistä puhuu. Tässä muutama leike hänen blogeistaan:
” Kunnostautuneita lentäjiä oli ainakin kahta lajia. Toinen laji oli, kaikella kunnioituksella, tyyppiä ”Matti Nykänen”. Toinen laji oli muuten vain poikkeuksellinen taidoiltaan.

Taistelulentäjällä oli oltava epätavallinen havaintokyky, epätavallinen fysiikka ja lisäksi jotain maagista, mitä ei osaa selittää.

Tämän jutun kuvassa pelleilee tai oikeastaan hurmaa naispuolisia katsojia Ilmari Juutilainen. Hän oli eräässä vaiheessa naimisissa äitini serkun kanssa ja valokuva on albumissa sitä perua.

Juutilainen, Luukkanen, Wind ja monet muut joutuivat välillä ongelmiin rauhan aikana.

Karhila siirtyi rauhallisesti siviilipuolelle lentäjän, oli kauan lentokapteenina ja lopulta ilmailuhallituksen merkittävässä virassa. Sen vähän perusteella, mitä tunsin häntä, hän oli epätavallinen hävittäjä-ässä, koska hän oli esiintymiseltään ja olemukseltaan sormenpäitä myöten herrasmies ja itse asiassa melkein haluton muistelemaan omaa menestystään.

Muistelmakirjasta, jonka hän julkaisi sota-aikaisen päiväkirjansa pohjalla (Reservipilottien ykkösässä, 2007) hän kiirehti sanomaan, että merkinnät olivat keskenkasvuisen ja kouluja käymättömän nuorukaisen käsialaa, ja sen huomasi.

Hyvin saman tyyppinen oli muuten henkilönä Heimo Lampi, oikeusneuvos ja hovioikeuden presidentti ja hänkin muuten vasta sodan loppuvaiheessa ja jälkeen koulunkäynnin tosissaan aloittanut. Minä onnistuin joskus johdattamaan keskustelun hänen kanssaan siihen, miten G-Mersun karkeat tykit vaikuttivat kaarresäteeseen, mutta oma-aloitteisesti hän ei tainnut noihin muistoihin juuri kajota.

Ja sitten oli näitä toisia ässiä, joille päihtymys ja putka eivät olleet millään muotoa vieraita kokemuksia.”
Kemppinen/Blogi 21.09.2009; http://kemppinen.blogspot.fi/2009/09/viimeinen.html
*
”Toisaalta sekä hiljan kuollut Kyösti Karhila (2009) että jo vuosia sitten edesmennyt Heimo Lampi kertoivat keskenään yhtäpitävästi, miten G-Mersun tykki oli sitä luokaa, että sillä kun latasi, rekyyli tuntui kuin olisi lentänyt kiviseinään.”
Kemppinen/Blogi 27.11.2009 http://kemppinen.blogspot.fi/2009/11/juristeja-ja-...
*
”Suomen korkein oikeus on kokonpanoltaan harvinaisen sopiva maahan, jossa luokkaerot olivat aikaisemmin kummastuttavan pienet. Suomessa saunoittajan avioton poika saattoi jo sata vuotta sitten päätyä maan arvostetuimpiin kuuluviin virkoihin. Hyvin tyypillisesti ammattikunnan kellokkaan taustalla on toimihenkilö tai käsityöläinen tai hohdoton virkamies. Lisäksi on sitten senaattorien lapsenlapsia ja jokin määrä ns. sivistyssukujen jäseniä (sukunimiä tyyppiä Neovius, Lilius, Möller).

Maarit-Saarni-Rytkölä antaa aiheen korostaa Suomen sivistyshistorian osaa, joka on yleensä unohdettu. Meillä on valiokoulumme ja ”Pohjoiset reservit”, vanhojen läänien pääkaupunkien klassilliset lyseot. Opettajien ja opetushallituksen kiivaista vastaväitteistä huolimatta huippukoulut näkyvät edelleen lehtien hanakasti julkaisemissa listoissa ylioppilastutkinnon suorittaneiden pistemääristä tai lukioon edellytettävästä keskiarvosta.

Haluaisin korostaa seminaarikaupunkeja eli niitä paikkakuntia, joissa valmistuttiin enimmäkseen keskikoulupohjalla kansankoulun opettajiksi. Sellaisia olivat Rauma ja Hämeenlinna ja tietysti Jyväskylä. Mutta Sortavala, josta Saarni-Rytkölä kirjoitti ylioppilaaksi ennen talvisotaa, tuotti kolme muutakin korkeimman oikeuden jäsentä: Eero Mäkinen ja Johannes Leivonen. Sortavala oli myös sotien vuoksi yksityisesti ylioppilastutkinnon suorittaneen Heimo Lammen kotikaupunki.”
Kemppinen/Blogi 4.7.2011 http://kemppinen.blogspot.fi/2011/07/muisto.html
*

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Sortavalan seminaari oli mielenkiintoinen paikka. Siellä koulutettiin kansankynttilöitä kansakoulupohjasta alkaen, kuten äitinikin tapauksessa. Myönnettäköön, että erityisesti luonnontieteissä hänellä oli aukkoja sivistyksessä, kuten itse huomasin jo n. 10-vuotiaana. Äitini kävi katsomassa vanhaa seminaariaan myös uuden vallan aikana, eikä mitenkään moittinut uutta Sortavalaa.

Käyttäjän MarjaLampi kuva
Marja Lampi

Kiitos isäni muistamisesta, ja vielä näin perusteellisella tavalla! Jousimies-rintamalehteä en ole aikasemmin nänhyt. En usko, että isälläkään sitä oli, ei ainakaan osunut silmiini hänen papereistaan, jotka kävin läpi ennenkuin luovutin ne Kansallisarkistoon.

Marja Lampi

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kiitos!
Tässä kuvia tuosta Jousimies-rintamalehdestä, 7.7.1941.

https://photos.google.com/share/AF1QipOlr_VN95nku0...

Olettaisin, että tuo lehti on melko harvinainen kappale. Kansallisarkistossa (Sota-arkisto) ja luultavasti Kansalliskirjatossa on arkistokappaleet, mutta missään muualla en ole tällaiseen harvinaisuuteen törmännyt. Se, että lehti ilmestyi heti sodan alussa, jolloin edessä oli pitkä hyökkäysvaihe, eivätkä lomat pyörineet, saattoi estää lehden leviämisen kotirintamalle repuissa ja postitsekaan.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

SA-kuvia;

Lentäjät juttusilla kentän laidassa. Tiiksjärven lentokenttä 1942.04.10
Oikealta: Martti Salovaara, V. Pekuri, Väinö Pokela, Aarne Korhonen ja Heimo Lampi. 2/Lentolaivue 24.
http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...
*
8523:n (HLe.Lv.24) kakkoslentueen lentäjiä tarkastelemassa rakentamiaan Brewster-lennokkeja ``ison veljen´´ edessä. Tiiksjärvi 1942.05.21
Vasemmalta: Eero Kinnunen, Lauri Pekuri, Heimo Lampi, Paavo Koskela, Urho Lehto, Väinö Pokela, Osmo Lehtinen, Eino Peltola ja Sulo Lehtiö. 2/Lentolaivue 24.
http://sa-kuva.fi/neo2?tem=webneo_inform_userules&...

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...
*
Kapteeni Aholan voitokkaan lentueen miehiä koneensa ympärillä Tiiksjärvellä.
Tiiksjärvi 1942.05.21
Ylimmässä rivissä: Paavo Koskela, Eero Kinnunen, Heimo Lampi, Eino Peltola ja Urho Lehto. Keskellä Väinö Pokela ja Lauri Pekuri (Ohukainen). Edessä Sulo Lehtiö ja Osmo Lehtinen. 2/Lentolaivue 24.
http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...
*
Hävittäjälentäjiemme parista. Laivueen komentaja, majuri J. Karhunen toivottaa menestystä luutnantti Nissisen lentueelle näiden lähtiessä erikoistehtäviin.
Suulajärvi, HLeLv 24.) 1944.05.12
Vasemmalta: Lauri Nissinen, Vilppu Lakio, Heimo Lampi, Viktor Pyötsiä, Paavo Koskela, Arvo Koskelainen ja Jorma Karhunen. Hävittäjälentolaivue 24.
http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...
*

Käyttäjän MarjaLampi kuva
Marja Lampi

Hienoja kuvia ja kiinnostava tuo Jousimies-lehti. Olet tehnyt suuren työn kaivaessasi kaiken esiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset