Veikko Huuska

Keisarivallan kumoutuminen maaliskuussa 1917 ja Svinhufvudin paluu Siperiasta

Keisarivallan kumoutuminen maaliskuussa 1917 ja Svinhufvudin paluu Siperiasta

*

Tohtori Tekla Hultin kirjoittaa Päiväkirjani kertoo –teoksensa II-osassa :

http://itsenaisyys100.fi/persons/hultin-tekla/

Maaliskuun vallankumous Helsingissä syrjästä katsottuna

1. päivä maaliskuuta 1917 veljeni matkusti elintarveasioissa Pietariin ja vei mukanaan käärön ruokatavaroita Yrjö Ruuthille Spalernajaan.  Vastoin tavallisuutta hän viipyi matkalla useita päiviä.  Palatessaan hän kertoi Pietarin kaduilla tapahtuneista mielenosoituksista.  Kun ruisleipää ei ollut saatavissa eräissä kaupunginosissa, oli suuria väkijoukkoja kulkenut kadulla huutaen ”leipää, leipää”!  Työnteko oli lakkautettu tehtaissa, pari raitiotievaunua oli kaadettu kumoon ym.  Kasakoita oli komennettu puhdistamaan katuja kansasta, mutta he eivät käyttäneet aseita sitä vastaan.  Jännitys oli ollut suurta.

 – Kalterijääkäreistä; https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalterij%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rit

*

11. päivä maaliskuuta 1917 saapui tieto, että duuma oli määrätty hajoamaan, mutta ettei se aio hajota.

*

12. päivä maaliskuuta.  Veljeni tuli illalla meille ja kertoi, että vallankumous nyt todellakin on puhjennut Pietarissa.  Eräälle täkäläiselle liikemiehelle on saapunut tieto, että vallankumoukselliset ovat murtaneet auki vankilat, ja että vangit on vapautettu.  Suomen rautatieasema on sotaväen miehittämä.  Viipurista tulevan aamujunan oli täytynyt kääntyä takaisin rajalta.  – Mitkä mahdollisuudet avautuvatkaan nyt meille?!  Ovatkohan Shpalernajaan suljetut poikamme nyt vapaat?

*

13. päivä maaliskuuta.  Sanomalehdet eivät tietysti sisällä mitään tietoja tapahtumista, mutta huhu kertoo sitä enemmän.  Eräs huhu kertonut, että Kresty on räjäyttämällä murretut auki, toinen, että Shpalernaja ja piirioikeus on poltettu.  Menin tohtori Ruuthille ja tapasin perheen tietysti, suuressa jännityksessä, odottamassa lopullisia tietoja.  Kun huhut jo mainitsivat nimeltä monta vapaana nähtyä poikaa, tulimme siihen päätökseen, että molemmat vankilat mahtoivat olla murretut auki.  Yrjö Ruuthin isä pelkäsi vielä pettymystä ja rupesi kuvittelemaan, että hänen poikansa ehkä oli liittynyt Pietarin vallankumouksellisiin ja menettäisi henkensä mellakoissa.  Tauno Relander, joka asuu meillä ja jonka veli Ilmari on jääkärinä istunut Shpalernajassa lukkojen takana, niin kuin useat muutkin, kovin likellä hirttonuoraa, on nyt ikään kuin humalassa riemullisista toiveista.  Samoin me muutkin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Ruutu

*

14. päivä maaliskuuta.  Viaporin komentaja on julistanut kaupungin piiritystilaan.  Puhelin soi ehtimiseen.  Olemme kuin kuumeessa.

*

15. päivä maaliskuuta.  Puhelimessa kerrotaan duuman asettaneen toimeenpanevan komitean.  Yhä useammat sotaväenosastot ilmoittavat kannattavansa duumaa.  Entiset ministerit on vangittu, useat heistä surmattu.

*

16. päivä maaliskuuta. Vihdoinkin sanomalehdet saavat levittää sähkösanomalehtisiä ja niissä joitakin harvoja tietoja, Itämeren laivaston komentajan Njepeninin tiedonannon y.m.

Jo aamulla sain puhelimitse tiedon, että sekä Seyn että senaattori Borovitinov on vangittu ja kuljetettu laivaan (jonka miehistö kuuluu olevan hyvin loukkaantunut siitä, että heidän laivansa on joutunut näiden vankilaksi).  Senaattori Wirenius on, muka suomalaisena, määrätty senaatin varapuheenjohtajaksi ja Lipski hoitamaan kenraalikuvernöörin tointa.  Mutta vielä merkillisempiä ovat uutiset, että Nikolai II on luopunut kruunustaan poikansa hyväksi, että tämän holhoojaksi ja v.t. hallitsijaksi tulisi suuriruhtinas Mikael.  Hiukan myöhemmin huhu kertoo että Mikaelkin on kieltäytynyt, ellei perustava kansalliskokous vahvista hänen vaaliaan.  Tapaukset seuraavat toisiaan lumivyöryn tapaisesti.

- http://itsenaisyys100.fi/maaliskuun-vallankumous-1917-pakotti-nikolai-iin-luopumaan-vallasta/

Meidän eduskuntamme porvarillisella delegaatiolla on viikon varrella ollut useita neuvottelukokouksia ja se on lähettänyt miehiä Pietariin seuraamaan tapausten kulkua.

Hyvä sekin, mutta eikö parlamentarismi olisi vaatinut, että eduskuntaryhmätkin olisi kutsuttu neuvottelemaan syntyneestä tilanteesta.  Huomautin tästä ryhmäni puheenjohtajalle U. Branderille, ja hän koetti t.k. 16. p:nä saada joitakuita edustajia koolle.  Ståhlberg saapui kokoukseen ja teki siinä selkoa eräiden edustajien käynnistä samana päivänä amiraali Njepeninin luona, joka oli kutsuttanut heidät puheilleen.  Njepenin oli tehnyt selkoa Venäjän väliaikaisen hallituksen muodostamisesta ja että tämä oli hänelle ilmoittanut, että suomen eduskunta tulee pian kutsuttavaksi kokoon ja Suomeen muodostettavaksi uusi senaatti.  Hän ilmoitti samalla, että väliaikaisen hallituksen lähetteinä ovat Roditshev ja Protopopov piakkoin odotettavissa Helsinkiin.

Illaksi olin jo aikaisemmin kutsunut luokseni vanhat naisylioppilastoverini, ja kukkasilla Suomen värein koristettu illallispöytä tulkitsi iloamme.  Ilo johtui etupäässä vangittujen kansalaistemme vapauttamisesta, muusta ei ollut vielä täyttä varmuutta.

Klo 11.3o illalla soitti veljeni.  ”Hyvä on, että olet kotona”, sanoi hän, ”nyt näkyy myrsky ratkeavan täälläkin”.  Hän oli juuri vast´ikään saapuessaan asuntoonsa Katajannokalle huomannut joukon kiihtyneitä merisotamiehiä matkalla laivaston kasarmiin ja kuullut huutoja ja laukauksia laivoista.

Tämän kuultuaan vieraani heti lähtivät koteihinsa.  Katajannokalta he pääsivät kulkemaan rauhassa, mutta Erottajalla eräät merisotilaat pysäyttivät hetkeksi raitiovaunun ja ampuivat samalla muutamia laukauksia. – Syytä ei kukaan tietänyt.  Oudolta näytti yöllä laivasto, kaikkien mastojen nenissä paloi punaisia lyhtyjä.

Meidän nukkuessamme rauhassa vuoteissamme oli laivoissa tapahtunut kauheita asioita, joista kuitenkin saimme kuulla vasta seuraavana päivänä.  Laivoissa olivat, kerrottiin, sotamiehet toimeenpanneet kauhean verilöylyn, surmanneet julmalla tavalla kaikki upseerit, jotka jostakin syystä olivat heille epämieluisia.  Monet oli surmattu vuoteissaan, heitetty jäähän hakattuihin avantoihin tai elävinä laivan höyrykattilaan, kauhealla tavalla silvottu j.n.e.

*

Lauantaina 17. päivänä maaliskuuta.  Kaikissa laivanmastoissa, joissa yöllä kiiluivat punalyhdyt, liehuivat tänään punaiset viirit.  soitin heti aamulla serkulleni kysyäkseni, miten hän oli viettänyt yönsä, hän kun asuu alimmassa kerroksessa Länt. Satamakadun 2:ssa, jonka ohitse tie pyyhkäisee meriväen kasarmille.  Hän kertoi, ettei heillä kukaan saanut unta silmiinsä ennen kuin myöhään keskiyön jälkeen myötäänsä ohikiitävien sotilasautojen ja ohimarssivien räyhäävien sotamiesjoukkojen sekä laukausten takia.

Aamulla oli H. lähtenyt kouluun, mutta oli hänen täytynyt palata Katajanokan sillalta, joka oli sotaväen miehittämä.  Rouva H., joka tuli vastaani klo 10:n ajoissa, kertoi Kauppatorilla syntyneen pakokauhun, kun venäläinen sotaväki äkkiä ryhtyi raivaamaan toria väestä puhtaaksi. 

Estämättä pääsin itse sillan yli, mutta torilla tuli vastaani sekä maa- että merisotaväkeä ja autoja täynnä aseistettuja sotamiehiä, punaiset nauhanpätkät napinlävessä, hihan tai kiväärin ympärillä. 

Sitä vastoin ei näkynyt yhtään upseeria, paitsi eräitä aseettomia punanauhoin varustettuja nuorukaisia.  Siviiliväkeäkin oli paljon liikkeellä, suurin osa punarusetein varustettuna, osa myötämielisyyttään osoittaakseen, mutta useimmat luultavasti kuitenkin pelosta, että muuten joutuisivat ammutuksi.

Kun ei kukaan virastossani vallitsevan levottomuuden vuoksi jaksanut rauhassa tehdä työtään, lähtivät useimmat meistä ulos kaupungille katsomaan, mitä nyt seuraisi.

Säännöllinen poliisimiehistö oli ikään kuin tuulen puhaltamana hävinnyt, sotilasvartioita kulki katuja pitkin estäen ihmisiä kokoontumasta.  Painetit näyttivätkin siksi uhkaavilta, että katuyleisö katsoi viisaimmaksi noudattaa sotamiesten kehoituksia.

Uteliaisuus houkutteli kuitenkin aina esiin uusia kansanjoukkoja.  Joskin sotamiehet kohtelivat suomalaista yleisöä sävyisästi, sitä häikäilemättömämmin he esiintyivät omia upseereitaan kohtaan. 

Monessa paikoin nämä ammuttiin kadulla kuoliaaksi, kävelevän yleisön silmin nähden,  tämän saattamatta käsittää, mikä ampumiseen oli syynä  -  joskus ehkä hetkellinen kieltäytyminen pistää punaista nauhanpätkää napinläpeensä, usein ehkä vain jokin satunnainen kädenliike, ehkäpä suoraan väärinkäsitys.

Seisoessani Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun kulmassa tuli Rautatientorilta työreki, jolla punavuorisella päällystakillaan makasi surmattu vanha kenraali kasvot ylt`yleensä veressä.

Tuo raaka kuljetustapa vaikutti minuun ruumiillisen sysäyksen tavoin, niin että mieleni teki syöksyä esiin ja jollakin tavoin osoittaa kuolleelle myötätuntoani,  -  mutta tein niin kuin kaikki muutkin, pakottauduin pysymään venäläisen ristiriidan tyynenä syrjästäkatsojana.

Mutta ilkeältä tuntui, kun pitkin lauantaita, sunnuntaita ja vielä maanantainakin näki sotamiesten kuljettavan välissään avonaisissa autoissa aseettomia upseereja – minne ja mitä kohtaloa kohti? 

Jälestäpäin kerrottiin kuitenkin, että monet näistä kuolemaan tuomituista viime hetkellä pelastuivat.  Useita pelastui myös suomalaisten avustuksella.

Duuman lähettien saapumista en nähnyt,  sotaväki kun ei päästänyt siviiliyleisöä Rautatientorille.  Aika työ oli näillä läheteillä, ennen kuin he saivat sotamiehet rauhoittumaan.  He puhuivat sekä laivoissa että kasarmeissa, rukoilemalla rukoilivat, että järjestys palautettaisiin, mutta tuskin he olivat lähteneet pois, kun upseereja jälleen ammuttiin siinä paikassa, ilman minkäänlaista tutkintoa tai tuomiota.

Suomalainen yleisö ei voinut käsittää, mikä aiheutti sotamiesten kuohunnan ja verilöylyn.

Jälestäpäin on kyllä saatu tietää,  että siihen vaikutti montakin syytä.  Päällystö oli salannut sotamiehiltä, mitä Pietarissa tapahtui.  Omin päinsä nämä olivat vihdoin hankkineet siitä tiedon.

Monille upseereille kostettiin nyt aikaisemman huonon kohtelun vuoksi.  Muutamissa tapauksissa upseerit lienevät myös osoittaneet paheksuvansa vallankumousta, taikka eivät kyllin nopeasti liittyneet sitä kannattamaan.

Emme varmaan koskaan saa tietoa, kuinka monta upseeria näinä päivinä murhattiin.  Puhutaan 400:sta, ja ehkäpä huhu kertoo totta.

Mainitaanhan virallisessakin selonteossa laivaston raskaat tappiot, ja niihin täytynee lisäksi lukea Viaporin ja Helsingin varusväet.  Muutamilla muillakin paikkakunnilla sotamiehet vangitsivat upseerinsa ja kaikkialla joutuivat vihatut santarmit kiinni.

*

Svinhufvud palaa Siperiasta

27. päivänä maaliskuuta 1917.  Klo 9 illalla sain puhelimitse tiedon, että Svinhufvud oli jo paluumatkalla Pietarissa asti ja että hän oli odotettavissa tänne jo seuraavana aamuna samalla junalla kuin Suomen uusi kenraalikuvernööri.

Soitin heti hänen tyttärelleen, joka ei kuitenkaan vielä ollut saanut asiasta mitään tietoa, ja pyysin sitten pikapuhelun Viipuriin pankinjohtaja Lundsonille.  Tämä ilmoitti, että Svinhufvud parhaillaan oli Pietarin suomalaisen siirtokunnan järjestämillä päivällisillä ja että sikäläiset suomalaiset tahtoivat pitää hänet luonaan kaksi päivää, mutta että viipurilaisetkin tahtoivat pitää hänet ainakin yhden päivän ja että kaksi vahvaa miestä sen vuoksi oli lähetetty Pietariin häntä noutamaan.

Minä vahvistin häntä näissä suunnitelmissaan ja mainitsin, että me täällä Helsingissäkin tahdoimme varustaa Svinhufvudille erikoisen vastaanoton, jota ei olisi sekoitettava odotetun kenraalikuvernöörin viralliseen vastaanottoon.  Lundson lupasi ilmoittaa minulle Svinhufvudin tulon ajasta.  Sitten puhelinsoitot jatkuivat oikealle ja vasemmalle iloisen sanoman levittämiseksi yhä laajempiin piireihin.

Tänään iltapäivällä ovat Ed. Polón poikineen ja insinööri Backberg palanneet karkoituspaikastaan Venäjältä.  He olivat tulleet Pietariin samassa junassa kun Svinhufvud.  Veturi oli ollut lipuin koristettu ja kaikilla asemilla, missä juna pysähtyi, oli Venäjällä ollut suuria kansanjoukkoja palaavia karkoitettuja tervehtimässä.  Svinhufvud oli vastannut onnentoivotuksiin.

*

28. päivänä maaliskuuta.  Soitin heti aamulla Dagmar Neoviukselle ja ehdotin, että naiskagaali kokoontuisi neuvottelemaan Svinhufvudin vastaanotosta.  Klo ½ 10 aikaan kokoonnuimmekin Katri Bergholmin kotiin.  Olimme siihen mennessä saaneet jotensakin varman tiedon, ettei hän saapuisi aamujunassa, vaan aikaisintaan seuraavan torstaiaamuna.  Monien telefonipuhelujen jälkeen päivän kuluessa tuloaika selvisikin lopullisesti.  Kun kuulimme matkan väsyttäneen häntä ja soimme hänen perheelleen ilon tavata häntä ensin yksityisesti, päätimme lykätä täkäläisen tervetuliaisjuhlan lauantai-illaksi, kun venäläisten muisto- ja hautajaisjuhlan vallankumouksen uhrien kunniaksi piti, kuulemamme mukaan, tapahtua perjantaina.

Ensiksi oli järjestettävä vastaanotto rautatieasemalla, jossa tietysti ylioppilaskunnan lippuineen ja laulajineen piti olla vastassa.  Kansalaisjuhlaan päätettiin pyytää puhujiksi prof. Edv. Hjelt ja Ivar Heikel.  Sain toimekseni esittää tämän pyynnön heille ja samalla huomauttaa, että toivottiin poliittisia ohjelmapuheita ja niin selviä kuin suinkin.  Edelleen päätettiin pyytää Danielson-Kalmaria puhumaan tai jotakuta hänen ehdottamaansa miestä hänen puolestaan (puhujaksi tuli Hynninen).

Vielä olisi pyydettävä (senaatin puheenjohtaja Oskari) Tokoita puhumaan ja jotakuta ylioppilaskunnan edustajaa.  Minua pyydettiin puhumaan naisten puolesta ja suostuin pitämään puheen Svinhufvudin äidille ja vaimolle. 

Kun meillä siten oli ehdolla 4 suomalaista ja vain 1 ruotsalainen puhe, pyysivät naiset minua pitämään puheeni ruotsiksi.  Hiukan epäiltyäni suostuinkin.  Sovittiin heti Pörssiravintolan hoitajan kanssa juhlasta.  Ellinor Ivalo lupasi huolehtia salin koristelusta ja musiikin hankinnasta.  10 merkintälistaa, kukin 50 osanottajaa varten, jaettiin keskenämme, sillä ehdolla kuitenkin, että kultakin listalta 10 paikkaa oli varattava arvaamattomiin tarpeisiin.  Seuraavana aamupäivänä ilmenikin, että listat olivat miltei täyteen merkityt; puhelimet soivat ehtimiseen ja uusia pilettejä rukoilemalla anottiin.  Varatut paikat osoittautuivat pian riittämättömiksi, ja paikkojenjärjestelykomitea sai lisätyötä kokonaisen yön ajaksi.

*

30. päivänä maaliskuuta.  Venäläisten ”vallankumouksen uhrien” kunniaksi toimeenpannusta mielenosoituskulkueesta näin kauppatorilla vain joitakin harvalukuisia rivejä ja punaisia lippuja, mutta sen sijaan vakuuttavan todistuksen siitä, että Helsingissä on 150.000 asukasta, sillä he näkyivät kaikki olevan jalkeilla.  Ainakin esikaupungit tuntuivat tyhjentäneen koko väestönsä.  Nykyisen ”vapautemme” olemme ostaneet luovuttamalla kauneimman näköalapaikan Kaivopuiston valleilta kahdelle kaatuneelle rysä sotamiehelle pystytettävälle muistomerkille.  Kerrotaanpa vielä, että toisen näistä ”uhreista” olisi ampunut nainen kostaakseen siten isänsä, erään upseerin, murhaajalle.

*

Riemujuhla Svinhufvudin kunniaksi

31. päivänä maaliskuuta 1917. Moneen vuoteen en ole kokenut sellaista juhlatunnelmaa.

Juhlasali loisti punaisin ja keltaisin värein.  Peräseinä oli valtavien leijonalippujen peitossa, kaupungin kasvihuoneista lainattujen laakeripuiden ja palmujen reunustamana.  Svinhufvudilla oli pöydässä vierusnaisena Dagmar Neovius.  Moni varmaan kummasteli istumajärjestystä, sillä ”rankia” ja arvoasemaa oli siinä hyvin vähän noudatettu, etusijassa kagaali- ja yhteiskunnallisia ansioita. 

Kun kuuluin puheenpitäjiin, oli minut sijoitettu peräpöytään Tokoin ja E.G. Palménin väliin.  Sija ei ollut mielenkiintoa vailla.  Käytin tilaisuutta hyväkseni kysyäkseni edelliseltä sosialistien kantaa kansainvälisiä takeita koskevan kysymyksen suhteen.  Hän sanoi sosialistien herättäneen tämän kysymyksen manifestin laadintatilaisuudessa ja aikovan ottaa sen pian uudestaan esille.  Hän mainitsi uuden kenraalikuvernöörin maininneen käsittävänsä itsensä Venäjän täkäläiseksi ”lähettilääksi”, samoinkuin Suomen ministerivaltiosihteeristä tulisi Suomen lähettiläs Venäjällä.  Kunpa vain suomalaiset itse eivät pilaisia asiaa pitämällä kenraalikuvernööriä jonkinlaisena varakuninkaana.

E. Hjeltin puhe  kuulostin hillityltä, mutta hyvin punnitulta.  Siitä kävi selvästi ilmi, ettemme voi tyytyä kansainvälisittä takeitta. 

Prof. Heikelin puhe oli vieläkin selvempi, siinä suorastaan vaadittiin maallemme täydellistä poliittista itsenäisyyttä. Puheen keskeyttivät välittömästi tässä kohden hyvä-huudot ja sitä seurasi räiskyvä kättenpauke.

Svinhufvudin vastauspuhe kävi samaan äänilajiin.  Hynnisen puhe perustui samaan ajatukseen.  Pitkin iltaa sain oman puheeni johdosta monilta kiitoksia sen sisällyksestä ja vakuutuksia, että ääneni oli hyvin kantanut yli salin.  Pääasia oli kuitenkin, että sain sanotuksi mitä tahdoin eli huomautetuksi naisten merkityksestä poliittiselle ja isänmaalliselle taistellulle.  Vaimojen ja äitien valppaudesta, urhoollisuudesta ja kestävyydestä riippuu suureksi osaksi, miten miehet noudattavat isänmaallisen velvollisuuden kehoitusta.  Tämän huomautuksen sovitin Svinhufvudin äitiin ja vaimoon.  Ja onhan meillä ollut monta muutakin todistetta tämän väitteen paikkansapitävyydestä sekä myönteisessä että myös kielteisessä suhteessa.

Olihan tässä tilaisuudessa läsnä monta urhoollista, lujatahtoista naista.  Krestyn vankien ja karkoitettujen vaimoja, uljaiden, rohkeiden jääkäripoikien äitejä.  Monta lämmintä kädenpuristusta sain salavihkaa näiltä jälestäpäin.

Kunniavieraan kanssa en luonnollisesti saanut vaihtaa montakaan sanaa, mutta olihan minulla sen sijaan ollut tilaisuus tervehtiä häntä aikaisemmin kuin muut, kun keskiviikkoiltana matkustin Keravalle, jossa torstaiaamuna olin häntä asemalla vastassa ja sain seurata häntä hänen rautatievaunussaan Helsinkiin asti.  Hän oli täysin entisellään, tyyni ja varma, mikä takaa, ettei mikään saa häntä poikkeamaan hänen kerran valitsemaltaan uralta.  Kunpa hän nyt vain saisi tilaisuuden vaikuttaa senaatin politiikkaan ja eduskuntaan.  Molemmat kaipaavat rohkaisemista; jälkimmäinen kaipaa lisäksi miestä, joka kykenee pitämään eri ainekset koossa, ettei surkean kuuluisa erimielisyytemme vie kaikkea hajalle.

Palaan vielä juhlaan.

Päivällisen päätyttyä yleisö hajaantui pienempiin ryhmiin kahvipöytien ympärille alakerran ravintolassa.  Ja pian oli animaalinen magnetismi koonnut kaikki naiskagaalit yhteisen pöydän ympärille.  Miten siinä keskenämme vaihdoimmekaan ystävyyden vakuutuksia ja riemuitsimme kauniista juhlasta ja siitä, että kaikki muutkin ympärillämme näyttivät niin iloisilta ja toiveikkailta ja ainakin useimmat saman itsenäisyysajatuksen elähdyttämiltä!

*

1. päivä huhtikuuta 1917 sain kuulla juhlasta toista.  Sanottiin, että eräässä pöydässä oli oltu niin suuttuneita siitä, että pidin puheeni ruotsiksi.  No niin, kaikillehan ei voi olla mieliksi.  Enhän puhunut puolueeni enkä omastakaan puolestani, missä tapauksessa tietysti olisin puhunut suomea.  Vasten toivoamme oli kaksi suomenkielistä puhetta jäänyt pitämättä, mutta kun sain tämän tietää, oli minulle liian myöhäistä muuttaa puheeni.  Ehkei minua tämän jälkeen valita uudestaan puoluehallitukseen.  No, se vahinko ei ole suuri.

Aamupuolella oli naiskagaalilla jälleen kahvikutsut, joissa keskustelu liikkui itsenäisyyden ja sen takeiden vaiheilla.

*

Lähde:

Tekla Hultin: Päiväkirjani kertoo 1914-1918, II-osa. s. 175-178, 188-193.

*

Lisätietoja tekstissä esiintyvistä henkilöistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tekla_Hultin

http://www.kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/501 P.E. Svinhufvud

http://www.histdoc.net/historia/hjelt.html Edvard Hjelt

http://www.histdoc.net/historia/seyn.html kenraalikuvernööri Seyn

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mihail_Borovitinov senaatin talousosaston vpj Borovitinov

https://fi.wikipedia.org/wiki/Anders_Wirenius Anders Wirenius

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tokoin_senaatti Oskar Tokoi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Adam_Lipski kenraalikuvernööri Lipski

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_II keisari Nikolai II

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Aleksandrovit%C5%A1_Romanov suuriruhtinas Mihail

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uuno_Brander kansanedustaja Uuno Brander

http://www.kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4994 Suomen asiain komissaari 1917

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Protopopov

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Lundson eduskunnan puhemies Johan Lundson

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eduard_Pol%C3%B3n

https://fi.wikipedia.org/wiki/Harry_Backberg kalterijääkäri Backberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dagmar_Neovius Rkp:n kansanedustaja

https://fi.wikipedia.org/wiki/Katri_Bergholm professorinrouva Bergholm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Edvard_Hjelt professori Edvard Hjelt

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivar_Heikel professori Ivar Heikel

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oskari_Tokoi  pääministeri 1917

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ellinor_Ivalo kansalaisaktivisti, professorinrouva

https://fi.wikipedia.org/wiki/E._G._Palm%C3%A9n professori E.G. Palmén

https://fi.wikipedia.org/wiki/P._J._Hynninen  Aktiivisen Komitean edustaja P.J. Hynninen

 

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Toisaalla tässä blogistossa tänään Seppo Väisänen kertoi, miten tasan 100 vuotta sitten Keisarin valta Venäjällä – ja Suomessa – kumoutui.

Tuona päivänä, 15.3.1917 eivät sanomalehdet Suomessa kuitenkaan ilmestyneet. Lehdet oli tosin ladottu, mutta sensuuri iski, ja kielsi lehtien julkaisun.

http://seppovaisanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2334...

Muun muassa näin Väisänen kertoo:

”Vasta kaksi päivää myöhemmin perjantaina 16. maaliskuuta lehdet saivat kertoa suuresta mullistuksesta, mutta ei omatoimisesti vaan sotilasviranomaisten tiedotuksia julkaisemalla, kuten Samu Nyström toteaa juhlakirjassa Suomi 1917. ( Muu tässä kirjoituksessa on sekä tietojen että tulkinnan osalta on, kuten yleensäkin, omaani).”

*

Mutta vaikka päivälehdet eivät kertoneeetkaan ”mitä tapahtui” ja miltä se Suomessa tuntui, emme jää täysin osattomaksi päivän tapahtumista. Onhan meillä tri Tekla Hultinin mainiot päiväkirjat.

Tosin Hultininkin merkinnät 15.3.1917 jäivät niukoiksi. Hän joutui tyytymään lyhyeen mainintaan juuri tuona historiallisena päivänä:

”15. päivä maaliskuuta. Puhelimessa kerrotaan duuman asettaneen toimeenpanevan komitean. Yhä useammat sotaväenosastot ilmoittavat kannattavansa duumaa. Entiset ministerit on vangittu, useat heistä surmattu.”

*

Mutta sitten jo parina seuraavana päivänä Tekla Hultin pystyy raportoimaan varsin elämysvoimaisesti Helsingin kaduilta ja aitovieriltä, miltä siellä näyttää ja tuntuu.

Kerrassaan mainio tutkija, lehtinainen ja poliitikko – sekä kansallisen historian tallentaja, tämä tri Tekla!

Lue blogista, mitä Helsingissä ja Suomessa koettiin ja tiedettiin kumousta seuranneina päivinä!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Sotasurmat 1914-1922 –verkkotiedoston mukaan Suomessa kuoli sota/vallankumoustoimissa väkeä seuraavasti Maaliskuun vallankumouksen aikaan:

14.3.1917: Nolla

15.3.1917: Nolla

16.3.1917: 14 miestä, venäläisiä; ammuttu, surmattu tai saanut surmansa, kuolinpaikka Helsinki.

17.3.1917: 45 miestä, venäläisiä: ammuttu, surmattu tai saanut surmansa, Helsinki. Lisäksi yksi Jokimäen Martti, 18 v. kaatui vapaaehtoisena Venäjän armeijassa, kuolinpaikka ei tiedossa.

18.3.1917: 5 miestä, venäläisiä; yksi Helsingissä, neljä Porissa, ja näistä viimemainituista yksi tehnyt itsemurhan, yksi murhattu ja kaksi saanut surmansa; kaksi Porissa tapettua jäänyt tunnistamatta nimeltään, mutta Venäjän armeijan aliupseereita kuitenkin.

19.3.1917: Nolla.

20.3.1917: 1 mies ammuttiin Helsingissä; venäläinen upseeri Nikolai Laudanski.

Tämän mukaan viikon sisällä vallankumouksesta Suomessa surmansa sai yhteensä 65 Venäjän armeijan miestä, upseereita ja aliupseereita.
Voimme jäädä miettimään, esiintyykö Sotasurma-tiedostossa kaikki surmatut, vai jäivätkö väkivaltaisuudet välittömästi maaliskuun kumouksen jälkeen näinkin alhaisiksi. Siis alhaisiksi ainakin jos pohjana mietimme Hultinin päiväkirjassaan ilmoittamia ensimmäisiä arvioita – siis noin 400 miestä!

*
Hae: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/...

Sotasurmat 1914-1922 -tiedoston mukaan Suomessa kuoli maaliskuussa 1917 kaikkiaan 92 henkilöä. Mukana on taistelukentillä kaatuneita, pari suomalaista ja joku muu.
Eli kumoustohinoissa ei näyttäisi mitään aivan massiivista surmavyöryä esiintyneen, toki tässäkin mainitut kymmenet ovat melkoinen ruljanssi ja tragedia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset