Veikko Huuska

Levottomia tosiasioita Yhdysvaltain presidenteistä

Levottomia tosiasioita Yhdysvaltain presidenteistä

Kansakuntansa parhaat pojat asialla…

*

Katso tästä: All Men Panel.. https://www.google.fi/?gfe_rd=cr&ei=wPGmWNfiLa6r8wev0ZvABA&gws_rd=ssl#q=the+presidents+of+the+united+states

*

1.) George Washingtonista tuli melkein zombie

George Washington eli merkillisen elämän.  Hän oli Vallankumousarmeijan komentaja, Yhdysvaltain perustuslain laadinnan ylin valvoja ja hänestä tuli uuden kansakunnan ensimmäinen presidentti.  Ja kuolemansa jälkeen hän oli muuttunut lähes zombieksi.

Painajaismainen tapahtuma käynnistyi joulukuun 13. päivänä 1799, kun Washington kylmettymisen kaltaisia oireita.  Pian hän yritti epätoivoisesti hengittää, ja kolme lääkäriä oli kutsuttu hänen vuoteensa vierelle.  Useiden tuntien ajan tohtorit tekivät parhaansa, mutta vuonna 1799 se oli käytännössä samaa kuin kidutus.  Washingtonille annettiin peräruiske, seurauksella että se teki hänet väkivaltaiseksi.  Espanjalainen nuhakuume oli iskenyt erityisesti hänen raajoihinsa ja kurkkuunsa.  Ja mikä pahinta, lääkärit laskivat presidentiltä yli 80 unssia verta (c. 2500 gr.).

Hoitokuuri kävi rankemmaksi kuin tauti, ja Washington menehtyi joulukuun 14. päivä.  Sitten neljännellä lääkärillä, William Thorntonilla oli melko epäortodoksinen idea.  Saavuttuaan paikalle Washingtonin kuoleman jälkeen Thornton ajatteli, että jospa hän pystyisi herättämään presidentin henkiin.  Ensinnäkin hän hieroi Washingtonin ruumista huovalla.  Sitten, suoritettuaan henkitorvenavauksen, hän käytti palkeita täyttääkseen presidentin keuhkot hapella  Lopuksi Thornton pumppasi ruumiin täyteen lampaan verta.

Yllättäen Thorntonin toiminnalla olikin jokin järki.  Aivan kuten hän kiinnitti kollegoidensa huomiota: Washington kuoli veren menetykseen ja hapen puutteeseen.  Hän pyrki elvyttämään yhdessä evästeiden ja  lämpöhieronnan avulla, koska ruumiinlämpökin oli jo laskenut… Itseasiassa hänen hoitokeinonsa olivat aivan mahdollisia.  Myöhemmät lääkäripolvet ovat todenneet, että lampaan veri todellakin  s a a t t a a  piristää ja elvyttää ruumista.  Silti, Washingtonin perhe hylkäsi tarjouksen, pitäen parempana antaa kuolleen pysyä kuolleena.

*

2.) JFK:n kadonneet aivot

John F. Kennedy.  Vaikka Kennedyn kuolemasta on kulunut jo yli 50 vuotta, hänen salamurhansa on yhä yksi kiistanalaisimmista hetkistä Yhdysvaltain historiassa.  Jotkut väittävät että Lee Harvey Oswald toimi yksin.  Muut sanovat että Mafia tai CIA murhasi Kennedyn, tai avaruusolennot tai avaruusmafia.  Mutta minkä vaihtoehdon puoleen kallistutkaan, kaikki voinemme myöntää että tuona päivänä Dallasissa tapahtui monia kummallisia ja levottomia juttuja.

Esimeriksi kun Dallasin piirikunnan kuolinsyyntutkija Earl Rose yritti suorittaa presidentin ruumiinavauksen, ruumis oli liittovaltion viranomaisten toimesta väkivalloin viety pois. Kun sitten varsinainen ruuminavaus oli suoritettu Beteshda National Naval Medical Centerissä, Marylandissa, tohtorit tekivät todella lössykän ja tohelon työn, laiminlyöden todellisen vammatutkimuksen sekä presidentin vaatteiden analyysin.  Kaikki tämä saattoi antaa bensaa konspiraatioteoreetikoille, ja tämä oli mitätöntä verrattuna siihen, mitä tapahtui JFK:n aivoille.

Ruumiinavauksen jälkeen presidentin aivot oli pantu ruostumattomasta teräksestä tehtyyn sylinteriin, joka sitten oli varastoitu pakastelokeroon.  Kotelo sisälsi lisäksi Kennedyn verta ja kudosnäytteitä, ja kaikki nämä todisteet kätketty pois Kansallisarkistossa.  Mutta kolme vuotta myöhemmin viranomaiset keksivät/pääsivät perille että pakastelokero oli poissa.  Kaikki nuo ruumiinavaus näytteet ja luunäytteet olivat kadonneet, aivojen tavoin.  Samaan aikaan kukaan ei tiedä, mitä tapahtui kaapille, jossa piti olla täydellinen vastaus… tai josko ne olivat pahuksen alien-gangsterit.

*

3.) John Quincy Adamsille oli ensisijaista ”onton maan teoria”

John Quincy Adam ei ollut suuri presidentti, mutta todisteiden mukaan hän tuotti erään kreisimmän teorian mitä historia tuntee.

Kaikki alkoi siitä kun kaveri nimeltä John Cleces Symmes, muuan armeijan upseeri, jolla oli mystinen ajatus siitä, miten maailma toimi.  Symmesin mukaan maapallo oli ontto, ja täynnä samankeskisiä elinpiirejä.  Symmes uskoi, että jos kuljetaan pohjoisnavalle, voidaan ryömiä alas kaikkiin noihin elinpiireihin – ja löytää jopa väylä Maan keskukseen.

Useimmat ihmiset pitävät tätä teoriaa naurettavana, mutta Symmes omisti elämänsä tälle aiheelle.  Hän piti luentoja kaikkialla maassa, lähetteli lentolehtisiä tiedemiehille ja professoreille, ja miljonäärien tukemana kerjäsi Kongressilta rahoituksen löytöretkelleen.  Hänen suunnitteli ottavansa mukaansa 100 vapaaehtoista sekä muutaman porojen vetämän pulkan Pohjoiselle napaseudulle, josta hän uskoi löytävänsä aukon jääkerroksessa ja mennä kaikin puolin kuin Jules Verne.  Kuten arvata saattaa, Kongressi sanoi ei.  Mutta kun John Quincy Adams kuuli retkihankkeesta, hän ylikäveli kansanedustuslaitoksen ja antoi Symmesille presidentillisen hyväksymisleiman.

Ehkäpä presidentti Adams yksinkertaisesti vain tahtoi jonkun tekevän retken Pohjoiselle napaseudulle.  Tai madollisesti hän todella oli utelias miekkosen teoriaa kohtaan.  Niin tahi näin, sillä ei ole merkitystä, koska kun Andrew Jackson tuli valituksi presidentiksi, hän heitti romukoppaan koko hankkeen.  Kun Andrew Jackson on tervejärkinen mies, lukija ymmärtää, päässeensä pois äkkisyvästä.

*

4.) Teddyn ammunnallinen rellestys

Jos amerikkalainen ajattelee presidentillistä suojelijaa, hänen mieleensä saattaa pälkähtää Theodor ”Teddy” Roosevelt.  Parhaiten lienee mielissä miehen perustamat moninaiset kansallispuistot, 150 kansallismetsää, suojelualueet pinta-alaltaan miljoonia hehtaareja, muita suojelualueita 230 miljoonaa eekkeriä (n. 100 milj. ha) ja lukuisia kansallisia monumentteja, kuten Devils Tower ja Muir Woods.  Kaiken kaikkiaan tämä 26. presidentti oli huipputason luonnonrakastaja, mutta luonnonsuojelu oli Rooseveltin päivinä jotain aivan muuta kuin meidän aikanamme, eritoten siltä osin mitä tulee eläimiin.

Eläimistä puhuen, tuolloin oli erityinen suuntautuminen eläinten täyttämiseen, etenkin jos laji oli kuolemassa sukupuuttoon, nämä harvinaisuudet tavattiin ampua ja topata, jotta tulevat sukupolvet voisivat omin silmin nähdä kyseisiä eläimiä museoissa.  Ilmeisestikin tämä tarkoitti lukuisille elikoille kuolemantuomiota, eritoten silloin kun Roosevelt ja hänen poikansa Kermit tekivät metsästysmatkan Afrikkaan vuonna 1909.  Yhdessä Rooseveltit kaatoivat 512 eläintä, joista juuri eläköitynyt presidentti ampui 296.  Hän hoiti päiviltä 8 leijonaa, 8 norsua, 7 virtahepoa, 7 kirahvia ja kolme pytonia, vain muutamia mainitaksemme.  Samoin hän kellisti viisi valkoista sarvikuonoa, joista hänen poikansa kaatoi neljä.  Mikä ehkä hienointa, he pitivät voitonmerkkinään ainoastaan 12 eläintä, ja loput laivattiin museoihin – tai syötiin.

Tämä kaikki on shokeeraavaa tämän päivän mittapuun mukaan.  On tärkeää muistaa että Roosevelt todella ajatteli että hän metsästää suojelun ja säilyttämisen nimissä.  Mutta Cecilin ja Haramben aikakautena on mahdottoman paljon mahdottomampaa presidentille käydä kivääreineen safarille.

*

5.) Ronald Reagan oli FBI:n vasikka

Jos Ronald Reagan jostain tunnetaan niin se on hänen vihansa kommunismia vastaan.  Hänet tunnettiin miehenä joka kutsui Neuvostoliitto nimellä ”pahan valtakunta”.  Reagan oli yhtä kylmä kotikutoisia sosialisteja kohtaan, ja 1940-luvulla hän teki kaikkensa paljastaakseen vasemmistolaisia lain ”vasemmalla puolella kulkemisesta”.  Lisäksi Reagan oli hyvin aktiivinen muussakin politiikassa, hän oli Elokuvanäyttelijäin killan (the Screen Actors Guild – SAG) puheenjohtajana.  Tuolloin Reagan harkitsi ja piti itseään demokraattina, ja FBI katsoi että siitä voisi muodostua hyödyllinen suhde.  Niinpä 1946 FBI vieraili Reaganin luona ja tiedusteli häneltä haluaako hän palvella kansakuntaansa.  FBI:n miehet kertoivat hänelle että sellaiset ryhmät kuin SAG ”konttaavat” punaisten (Reds – kommunistien) kanssa, ja he tahtovat että hän irtautuu pois ”kumouksellisten” joukosta. 

Koodinimellä ”-10” Reagan teki parhaansa jahdatessaan kommareita  SAG:n jäsenistöstä, toimien sellaisten ryhmittymien kuin American Veterans Committee etc. kanssa.  Hän antoi täyden panoksensa FBI:n ”Guild files” –aineistoihin (syylliseksi epäilty) jotka käsittivät monimuotoisen määrän näyttelijöitä, ja painoi peukalonsa alas kaikkien kommunismista hiemankin epäiltyjen näyttelijöiden kohdalla.  Ja kuten elokuvahistorioitsija Karina Longworth toteaa, monet Reaganin syyttämistä kuuluivat niihin, jotka olivat vastustaneet hänen valintaansa järjestön puheenjohtajaksi.  Ja mikä vielä pahempaa, kun Reagan antoi lausuntonsa Un-American Activitie Committeen (Epäamerikkalaista toimintaa tutkivan komitean) edessä vuonna 1947, hän vaati, että kommunisteja ei saa vainota heidän vakaumuksensa tähden.  Mutta FBI:n mukaan tutkittava oli uskomattoman ”yhteistyöhaluinen” silloin kun hän kuulusteluissa petti työtoverinsa.

*

6.) Grover Clevelandin huolestuttava seksielämä

Vaikka ei ollutkaan yhtä järisyttävän kuuluisa seksuaalisista skandaaleistaan kuin eräät myöhemmät kollegansa, (esim. B. Clinton), presidentti Grover Clevelandin sukupuolielämä vaihteli häiritsevän kammottavasta suorastaan rikolliseen toimintaa.

Kun Cleveland tuli Valkoiseen taloon vuonna 1885. hän teki sen poikamiehenä.  Hän sanoi usein: ”Odotan, että minun tuleva morsiameni kasvaa”, ja se oli totta.  Nimittäin ollessaan noin parikymppinen Cleveland toimi asianajajana Buffalo, NY:ssä, ja eräällä hänen lakimieskumppanillaan oli tytär nimeltä Frances Folsom.  Cleveland osti tytölle tämän ensimmäiset lastenvaunut, ja silloin tällöin hoiteli lapsen hyvinvoinnista.  Kun sitten neiti Folsomin isä kuoli, tuolloin 11-vuotiaan orpo-tytön koulutus uskottiin ”Setä Cleven” huostaan.  Kun Frances oli opiskelemassa kiitollinen tyttö kävi kirjeenvaihtoa hyväntekijänsä kanssa, ja täytettyään 21. vuotta tyttö meni naimisiin 49-vuotiaan tukijansa kanssa.

Mutta vaikka tämä jo sinänsä oli varmastikin outoa, se ei ollut mitään siihen verrattuna, mitä tapahtui vuonna 1874.  Ollessaan päivällisellä Maria Halpin –nimien lesken luona, Clevelandin väitetään murtautuneen hänen huoneeseensa ja suoranaisesti raiskanneen hänet.  Sitten hän uhkasi tuhota naisen elämän, jos tämä puhuisi tapahtuneesta sanallakaan.  Pian Halpin totesi olevansa raskaana, mutta kun hän synnytti pojan, vauva annettiin toiseen perheeseen hoidettavaksi.  Kaiken kukkuraksi Halpin heitettiin mielisairaalaan.  Lääkärit onneksi totesivat varsin pian, ettei hän ollut hullu, ja niin Halpin kotiutettiin.  Uskoen, että Cleveland oli vastuussa siitä, mitä oli tapahtunut, naisparka halusi nostaa syytteen häntä vastaan pahoinpitelystä ja sieppauksesta.  Mutta sen sijaan, että olisi päätynyt telkien taakse, Cleveland päätyi Valkoiseen taloon.

Kun tapaus nousi otsikoihin vuonna 1884, Cleveland väitti asiassa päädytyn yhteisymmärrykseen, ja vielä pyrki mustaamaan lesken maineen ja luonteenlaadun.  Valitettavasti Maria Halpin ei koskaan saanut poikaansa takaisin, ja hän kuoli yksinäisyydessä vuonna 1902.

*

7.) Thomas Jeffersonin murhanhimoiset sukulaispojat

Kaikista Yhdysvaltain perustajaisistä kukaan ei ollut monimutkaisempi persoona, kuin Thomas Jefferson.  Hän oli mies, joka lupasi kansalleen oikeuden ”elämään, vapauteen ja onneen”, joka kutsui orjuutta ”moraaliseksi turmelukseksi” ja joka itse yritti säätää lakeja, joilla olisi rajoitettu kyseistä järjestelmää.  Kuitenkin Jeffersoon itse omisti yli 600 orjaa koko elämänsä ajan, hän erotti perheitä orjuuden vuoksi, julkaisi rasismin tieteellisen puolustuksen ja katsoi, että mustat ihmiset ovat ”yhtä kykenemättömiä kuin lapset”.

Asiat saavat lisää kierrettä, kun tarkastellaan Jeffersonin sukupuuta.  Lilburne ja Isham Lewis olivat sukulaisia, sisarenpoikia.  He olivat uskomattoman rajuja ja kovia kallistelemaan pulloa.  Niinpä 15. joulukuuta 1811 tapausten kulku otti karmean käänteen heidän Kentuckyn plantaasillaan.  Karjuen hulluna humalassa Lilburne lähetti 17-vuotiaan orjapojan nimeltään George noutamaan vettä.  Kun George vahingossa särki vesikannun, Lewisin veljekset kahlitsivat pojan kodan lattialle ja pakottivat orjansa katselemaan kun he katkaisivat pojan kaulan ja paloittelivat hänet.  Murhan jälkeen Lewisin veljekset määräsivät orjat polttamaan Georgen ruumiin ja pesemään verijäljet ja muut todisteet.  Mahdollisuudet siihen, että Lilburne ja Isham olisivat päässeet tapauksesta kuin koirat veräjästä olivat hyvät, mutta sitten Luontoäiti sekaantui tapausten kulkuun.  Maanjäristys tuhosi kodan savupiipun, sammuttaen tulen ja säästäen näin Georgen täydelliseltä polttamiselta.  Myöhemmin nähtiin koiran kuljeskelevan ympäriinsä orjaa pää hampaissaan.  Lilburne ja Isham pidätettiin, mutta – kuinka ollakaan – kaverit pääsivät karkaamaan.  Pakomatkalla miehet sopivat keskenään, että ampuvat toisiaan, mutta ennen kuin he ehtivät tähdätä, Lilburne vahingossa tappoi itsensä.  Isham, henkiinjääneenä, onnistui pakenemaan, eikä häntä koskaan löydetty.

*

8.) Richard Nixon ehkä yritti tapattaa toimittajan

Juonitteleva ja manipuloiva, siinä joitain määreitä Richard Nixonista.  Amerikkalaiset sanovat, että hän oli ”tosielämän Lex Luthor”, vaikkakin vähemmän puleerattu ja enemmän hiuksia.  Lex Luthor on sarjakuvien superroisto ja supersankari – Teräsmiehen arkkivihollinen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Lex_Luthor

Vaikka Watergate oli se rikosvyyhti, joka pudotti Nixonin, mies oli uransa aikana vastuussa koko joukosta salaisia tehtäviä ja laittomia toimia – kuten mahdollisesti yrityksen murhata muuan toimittaja.

Jack Anderson oli toimittaja, joka kirjoitti kolumnia nimeltä ”Washington Merry Go-Round” (Karuselli).  Huolimatta iloisesta otsikosta, tarkoitus oli asettaa poliitikot kiipeliin ja tuulettaa ”likaista DC pesulaa” (nykytermein ”kuivata suo”? VH), ja Andersonin ykköskohde oli Nixon.  Vuosien ajan Anderson toistuvasti otti Nixonin pihteihinsä, maanitellen tätä paljastamaan salaisia pimeitä kassoja ja geopoliittisia skandaaleja, eikä kuten arvata saattaa, tämä käynyt mitenkään istuvan presidentin pirtaan.

Yhdessä avustajiensa kanssa Nixon puhui pilkaten Andersonin vääristä tiedoista, tai hyökkäsi hänen seksuaalista suuntautumistaan vastaan.  Asiat menivät kuitenkin synkempään suuntaan vuoden 1972 tietämissä, jolloin Valkoisen talon ”putkimiehet” Howard Hunt ja G. Gordon Liddy alkoivat leiriytyä Andersonin talon ulkopuolella, valvoen hänen jokaista liikettään.  Vakoilun lisäksi, putkimiehet alkoivat puhella siitä, miten toimittaja Anderson poistetaan kuvasta.  He harkitsivat hänen juomiensa terästämistä, laittamalla myrkkyä hänen lääkekaappiinsa, tai LSD:n hankaamista hänen autonsa ohjauspyörään, toivoen hapon imeytyvän hänen kehoonsa ja aiheuttavan sekä miehen että auton tuhoutumisen.

Vaikka putkimiehet eivät koskaan toteuttaneet kaavailemiaan suunnitelmia, Hun ei lopulta kuulusteluissa tunnusti niiden murhanhimoisen juonen, väittäen että idean täytyi tulla koko pitkä linja: hikiseltä, vainoharhaiselta huipulta (Nixon, vh).

*

9.) FDR ja holocaust

Kun Hitler nousi valtaan, tuhannet juutalaiset päättivät etsiä turvaa Yhdysvalloista.  Mutta kun nämä eurooppalaiset saapuivat Amerikkaan, heidän oli useinkin pakko palata takaisin kotimaahansa, jossa monet kuolivat keskitysleireillä.  Vaikka presidentti Franklin D. Roosevelt olisi voinut pelastaa lukemattomia ihmishenkiä, hän seisoi sivussa suurimman osan sotaa.  Kohtuuden nimessä on sanottava, että Roosevelt itse ei ollut antisemitistinen.  Sodan aikana hän salli juutalaisten johtajien tulon maahan, ja yritti löytää maita, joihin maahanmuuttajat voisi uudelleensijoittaa.  Vuonna 1944 hän perusti War Refugee Board – WRB:n, joka pelasti tuhansia juutalaisia, mutta se oli liian vähän ja liian myöhään.  Yhdysvallat oli jo kääntänyt pois täpötäyteen lastattuja laivoja, koska sillä oli taloudellisia ja poliittisia uhkakuvia.

Vuonna 1930 Yhdysvallat kärsi suuresta talouslamasta.  Toivoen kuormituksen keventyvän, asetettiin kiintiöitä, miten monet eurooppalaiset saivat tulla vuosittain maahan.  Tilanne vain paheni, kun natsit nousivat johtoon, ja saksalaisten ja itävaltalaisten tulolle Yhdysvaltoihin asetettiin kiintiö: 27.000 ihmistä vuodessa.  Se oli hämmentävän pieni määrä, ja presidentti Roosevelt olisi voinut laajentaa kiintiöitä, mutta peläten poliittisia paineita, hän kieltäytyi tekemästä niin. Ja vieläpä niin, että hän varmasti olisi voinut auttaa eurooppalaisen St. Louis –laivan 937 matkustajaa, mutta se lähetettiin takaisin Saksaan.  Sen sijaan presidentti vaikeni, ja annettiin natsien murhata yli neljänneksen tuonkin laivan matkustajista.  Presidentti olisi voinut tukea lakiehdotusta, joka olisi sallinut 20.000 saksalaisen lapsen purjehtia Yhdysvaltoihin, mutta FRD kieltäytyi toimimasta.

Asia vain paheni, kun saksalainen vakooja löydettiin kätkeytyneenä Yhdysvaltoihin saapuneeseen laivaan.  Vaikka kyseessä oli yksittäinen tapaus, ihmiset olivat kauhuissaan, että natsit saattavat saattavat aiheuttaa pakolaisina ja pakottaa juutalaisia tekemään sabotaasia.  Jopa Roosevelt itse puhui julkisesti tästä riskistä, ja hänen alaisensa yleinen syyttäjä meni niin pitkälle, että julisti, että ”kaikki varotoimenpiteet vihollismielisten toimijoiden rajojen yli tulon estämiseksi on toteutettava”.  Seurauksena oli tilanne, jossa suojauduttiin entistäkin vahvemmin maahanpyrkijöiltä ja lähetettiin takaisin Hitlerille lukemattomia kauhuissaan olevia ihmisiä.

*

10.) Andrew Jackson adoptoi alkuperäiskansaan kuuluvan lapsen ja kutsui häntä lemmikiksi

Presidentti Andrew Jackson ei ehkä ollut huonoin presidentti Yhdysvaltin historiassa, mutta on ehdottomasti huonoin persoona tulemaan presidentiksi.  Loppujen lopuksi hän on ainoa ylipäällikkö, joka on ansainnut elantonsa orjakauppiaana.  Vuonna 1806 hän murhasi miehen, joka syytti häntä huijaamisesta ja loukkasi hänen vaimoaan, ja on mahdollista, että Jackson on ollut mukana lukuisissa kaksintaisteluissa.  Tunnetusti Jackson oli pahamaineinen ”intiaanitappaja” (Indian fighter), joka muuttui presidenttinä raivohulluksi kansanmurhaajaksi, pakottaen lähes 50.000 intiaania marssimaan kaakkoisista osista Yhdysvaltoja Oklahomaan.  Tuhansia kuoli matkan varrella, mukaan lukien lähes kolmannes koko Choctaw-kansasta.

Mutta kumma kyllä, ennen kuin hänestä tuli presidentti, Jackson todella adoptoi Cherokee-lapsen.  Tämä tuntuu suloiselta, mutta tarina on monimutkaisempi kuin että kyseessä olisi ollut pelkkä isällinen rakkaus.  Vuonna 1813 kenraali Jacksonin joukot hyökkäsivät Creek-intiaaniheimon kimppuun Tallushatcheen taistelussa.  Kun hänen sotilaansa olivat niittäneet maahan lähes 200 Creek-miestä, Jackson löysi raunioista nuoren pojan ja vei hänet kotiinsa.  Jackson antoi lapselle nimen ”Lyncoya”, mutta sen sijaan, että nimi paljastaisi hänet ”pojaksi” Jackson kutsui häntä nimellä ”Pett” (sic.: hän tarkoitti ”pet”; lemmikki).

Hankittuaan näin Lyncoyan kotiinsa, Jackson antoi intiaanipojan oman 6-vuotiaan poikansa, Andrew Jr. Jacksonin huostaan, toivoen että hän ”hoitaa” tämän Creek-lapsen.  Vuosien mittaan Jackson adoptoi lukuisia muita intiaani-lapsia ja antoi ne huoltonsa alle.  Tämä kaikki oli erityisen ”huolestuttavaa”, kun muistaa, että kuten kivitaulukirjailija Rebecca Onion sen määritteli: ”Jackson tappoi Creek-ihmisiä, otti Creek-maat, kasvatti heidän lapsensa omikseen – varsinainen herruuden ele”. 

Mitä tulee Lyncoyaan, Jackson halusi alun perin hänen menevän West Pointiin, mutta sen sijaan Lyncoya päätyi satulasepän oppipojaksi.  On traagista, että tämä Creek-nuorukainen ei koskaan saanut avata omaa yritystä, sillä hän kuoli tuberkuloosiin 16-vuotiaana.

*

Lähde:

Järkyttäviä tosiasioita Yhdusvaltain presidenteistä - Disturbing facts about American Presidents

Read More: http://www.grunge.com/34266/disturbing-facts-american-presidents/?utm_campaign=clip

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tarina Rooseveltista ja juutalaisista tuo ikävästi mieleen tilanteen nyky-Euroopassa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Puutltuu vielä Kennedy ja Doctor Feelgood, joka jakeli salkusta jarruttavaa ja kiihdyttävää, kuin Doktor Morell aikanaan Aatulle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset