Veikko Huuska

Mauno Koivisto ja George Bush

Mauno Koivisto ja George Bush

*

Johdanto

Toimittaja Unto Hämäläinen kirjoitti (HS su 29.1.2017) otsikolla ”Presidenttien ystävyyttä yli Atlantin”, miten Mauno Koivisto ja George Bush olivat kymmenen vuotta kirjeenvaihdossa ja vierailivat usein toistensa luona.

”Anteeksi, että olen myöhässä, mutta Bush soitti, presidentti Mauno Koivisto pahoitteli myöhästymistään pienelle toimittajaryhmälle, joka odotti presidenttiä Santahaminan varuskuntasaunan eteisessä.

Toimittajat yrittivät kysellä lisää, mutta Koivisto heilautti vain isoa kouraansa ja myhäili tyytyväisen näköisenä.  Soitto oli selvästi ollut mieluinen yllätys.

George Bush otti 20. tammikuuta 1989 vastaan Yhdysvaltain presidentin tehtävät edeltäjältään Ronald Reaganilta ja soitti ensimmäisenä työpäivänä viiden kumppanimaan Neuvostoliiton, Britannian, Länsi-Saksan, Italian ja Japanin valtionpäämiehille.

Heidän jälkeensä puhelu Valkoisesta talosta tilattiin kriisimaiden Egyptin, Intian, Pakistanin ja Argentiinan johtajille.

Lisäksi Bush soitti Suomen presidentille.  Valkoisen talon tiedotteessa ei kerrottu, miksi kaikista maailman maista soittolistalla oli juuri Suomi”, Unto kirjoittaa. 

Lue lisää HS/Unto Hämäläinen; http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005064907.html

*

Nimet presidentin puhelinmuistiossa

Presidentti Mauno Koiviston presidenttikausia koskevien muistelmien ulkopoliittista toimintaa käsittelevän toisen osan ”Historian tekijät” (1995) henkilöhakemisto on mielenkiintoinen.

Koiviston ulkopoliittisista kontakteista ja kumppaneista ylivoimainen ykkönen on Neuvostoliiton pääsihteeri Mihail Gorbatshov, häneen viitataan 165 kertaa.

Seuraavina tulevat ulkopolitiikan tekijät tai taustahahmot:

Presidentti Boris Jeltsin 70;

Presidentti George Bush 67;

Pääministeri Esko Aho 49;

Pääsihteeri Juri Andropov 36;

Presidentti Ronald Reagan 35;

Presidentti Urho Kekkonen 34;

Ministerineuvos, KGB-mies Viktor Vladimirov 33;

Ministerineuvos, Vladimirovin seuraaja Felix Karasev 33;

Pääministeri Nikolai Ryzhkov 28;

Ulkoministeri Paavo Väyrynen 26;

Ulkoministeri George Shultz 24;

Pääsihteeri Leonid Brezhnev 24;

Ulkoministeri Pertti Paasio 22;

Pääministeri Harri Holkeri 21;

Ulkoministeri Kalevi Sorsa 20;

Ulkoministeri Andrei Gromyko 20.

*

Tämänkaltainen määrällinen tarkkailu antaa tietysti pinnallisen ja jossain määrin satunnaisen kuvan Suomen presidentin ulkopoliittisista kontakteista ja painotuksista, toisaalta se voi pelkistää ja peilata ajan kuvaa yllättävänkin alastomana. 

Aikalaisille tuossa ei liene mitään ihmeellistä, mutta nyt kun Koiviston presidenttikausista 1982-1994 on kulunut jo 23-35 vuotta, on aikuisuuteen tai sen kynnyksille noussut jo niin paljon väkeä, jolla ei ole omakohtaisia muistikuvia tuosta ajasta, joten heille saattaa suurin yllätys olla Neuvostoliiton edustuksen runsaus, sekä nimien että esiintymistiheyden puolesta. 

Toisaalta Euroopan Unionin ja sen keskeisten maiden, samoin kuin Pohjoismaiden vaikuttajien näkymättömyys on merkillepantavaa. 

Erityisen kiintoisaa kuitenkin on se, mikä itänaapurin ohella näkyy: Yhdysvaltain presidenttien, Reaganin ja – erityisesti – Bushin näkyvä sija. 

Syynä varmaankin on Suomen asema kylmän sodan finaalivaiheen suurvaltapolitiikan ”välimiehenä”, - ja presidenttien Bush ja Koivisto välille syntynyt omalaatuinen ”sielujen sympatia”.  Voidaan puhua pitkien miesten – ja jäykkien – välisestä yhteisymmärryksestä. Toisaalta he olivat lähes ikätovereita, ja molemmilla oli myös omakohtaiset sotakokemukset toisesta maailmansodasta, kuten Unto artikkelissaan tuo esiin.

Toinen ”syy” on tietenkin Koivisto itse, hänen halunsa korostaa rooliaan. 

”Tietysti olen pyrkinyt selittämään tapahtuneet omalta kannaltani katsoen parhain päin ja siinä sivussa kirkastamaan myös omaa kilpeäni”, hän sanookin täysin avoimesti. 

Mihinkään namedroppingiin Koiviston ei voi väittää osallistuneen, nimien tiputtelu tapahtuu aina asiayhteydessä ja toimintaan liittyen.

Ja kun tässä puhutaan presidentti Bushista, puhe luonnollisestikin on isä Bushista, Isosta Bushista, ei Pikku-Bushista.

*

Maunon kontaktit Georgeen

Sivu 10:

”Uuden maailmanjärjestyksen synnyssä näytteli suurta osa myös Ronald Reagan, joka ei sovi luontevasti mihinkään kategoriaan.  Hän ei ollutkaan konservatiivi.

Pitkäaikaisin keskusteluyhteys minulla oli – kuten tulee käymään ilmi- George Bushin kanssa.  Se pohjautui, paitsi minun tarpeeseeni tuoda esille näkökohtiani, myös hänen aktiiviseen yhteydenpitoonsa.”

*

Sivu 28:

Vuonna 1990 julkaistussa kirjassaan ”Jeltsin” Boris Jeltsin kertoo Gorbatshovin tavanmukaisesta poikkeavasta tyylistä sinutella: ”Hän sinuttelee kaikkia.  Järjestään kaikkia… Häntä vanhempiakin politbyroon jäseniä hän sinuttelee”.

Muitten maitten edustajien kanssa puhuttiin yleensä englantia ja tällöin ei välttämättä nouse esille sinuttelun tai teitittelyn pulmaa, paitsi jo on erityistä tarvetta korostaa suhteitten läheisyyttä ja tarvetta käyttää etunimeä.

Kun Jeltsin piti selvänä, että me George Bushin kanssa sinuttelimme toisiamme, niin hän erehtyi.  Se, että me pitkäaikaisesta tuttavuudesta ja ystävyydestä huolimatta emme kutsuneet toisiamme etunimiltä, johtui monista syistä.  Nähdäkseni se tuli aika paljon siitä, että keskustelumme, niin kirjalliset kuin suullisetkin, pysyivät yleensä hyvin tiukasti esillä olleissa kansainvälisissä ja kahden maan välisissä asioissa.

*

Sivu 54:

Yksien hautajaisten (Kremlin gerontokratia-polven, 1980-luvulla, VH] aikana odotimme Kremlin pitkien portaitten alapäässä voidaksemme esittää uudelle pääsihteerille surunvalittelut ja onnentoivotukset.  Yhtäkkiä väkeä alkoi rynnätä ohitse, jolloin George Bush ja Yhdysvaltain ulkoministeri George Shultz alkoivat mennä mukana.  Huomautin heille, että siinä oli menossa puolueväkeä, minkä tiedon he kiitollisina noteerasivat.

Kun olimme menossa hitaassa tahdissa portaita ylöspäin, tuli Olof Palme vastaan ja valitti joutuneensa kommunistien kansa samaan seuraan.

*

Sivu 93-

George Bushin kanssa syntyivät hyvät suhteet varsin kivuttomasti.  Hän vieraili varapresidenttinä Suomessa heinäkuun alussa 1983.

Vierailun alkuun liittyi hämmennystä sillä tavalla, että Bush oli ennen matkaansa Washingtonissa 21. kesäkuuta pitämässään lehdistötilaisuudessa luonnehtinut Suomen asemaa sanomalla Suomen olevan puolueeton ”tietyissä asioissa”.  Tätä arviota haluttiin miellä korjata. Seuraavan päivän aamuna Bushin toimisto julkisti tiedotteen, jossa tarkennettiin Bushin esittämää lausuntoa: ”Varapresidentti ja administraatio ymmärtävät Suomen olevan puolueettoman maan ja Yhdysvallat kunnioittaa suuresti ja tukee Suomen puolueettomuutta.  Varapresidentin tarkoituksena ei ollut erotella Suomea muista Euroopan puolueettomista maista muutoin kuin että tämä on henkilökohtaisesti hänen ensimmäinen matkansa Suomeen ja että tietenkin Suomen maantieteellinen asema on ainutlaatuinen”.

Tarjosin Bushille 1. heinäkuuta lounaan Kultarannassa.  Ennen hänen saapumistaan jouduin ensimmäisen kerran toteaman heidän äärimmäisen pitkälle viedyt turvallisuusjärjestelynsä.  Kultarannassa kävi ennen vierailua etukäteisvaltuuskunta tutkimassa kaikki paikat ja tie lentokentältä Kultarantaan oli perusteellisesti tutkittu.

Kun Bushin panssaroitu auto, joka oli tuotu Yhdysvalloista hänen käyttöönsä, saapui Kultarannan linnan mäelle, adjutantti Juhani Kaskeala kiirehti kohteliaasti avaamaan auton ovea, mutta se ei auennutkaan.  Bushin turvamiehet häätivät muut auton luota ja katsoivat vaanivasti ympärilleen.  Vasta heiltä merkin saatuaan autonkuljettaja vapautti sisältä ovien lukituksen ja Bush pääsi astumaan ulos.

Odotimme Bushia Kultarannan linnan edessä.  Kun hiekkakäytävältä alkoi kuulua askeleita, odotimme mielenkiinnolla, kuka ensin tulee nurkan ympäri.  Ensimmäisenä tuli nurkan takaa naispuolinen henkivartija Sarah, jonka jakkupuvun takin napit olivat edestä auki niin, että järeä aseistus oli puolittain näkyvissä.  Hän loi ensin tutkivia katseita ympärilleen ja sitten Bush seurueineen tuli esille.

Keskustelumme Bushin kanssa lähti luontevasti käyntiin.  Kuvasin Suomen asemaa seuraavasti:

”Voin vakuuttaa, että mitään vahinkoa ei ole tapahtunut, kun ennen matkaanne kuvasitte Suomen asemaan omin sanoin, niin kuin se Teistä näyttää.

Suomen asema ei ole vähin sanoin kuvattavissa eikä Suomi helposti sovi mihinkään kategoriaan.  Suomi kuuluu luontevimmin omaan kategoriaansa.” …

Kuvasin Suomen asemaa myös hieman epätavallisesta näkökulmasta seuraavasti:

”Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomi oli eräänlainen ei-sotaakäyvä maa, vaikka Suomessa oli venäläistä sotaväkeä.  Suomen oma armeija oli lakkautettu, mutta pyrkimykset viedä Suomen asekuntoisia miehiä Venäjän armeijaan oli menestyksellisesti torjuttu.  Suomen asema oli silloin hyvin poikkeuksellinen, ilmeisesti ainutlaatuinen”. …

Keskustelimme ensin seurueen läsnä ollessa ja siirryimme sitten Bushin kanssa työhuoneeseeni keskustelemaan kahden kesken (Kekkonen oli tehnyt tämän saman Neuvostoliitossa, nyt Koivisto Yhdysvaltain edustajan kanssa: tätä on kritisoitu, aina pitäisi olla ulkoministeri tms. paikalla, VH], jolloin olin valmis kertomaan vaikutelmistani Neuvostoliittoon muutama viikko aikaisemmin suuntautuneelta vierailultani sen mukaisesti, mitä olin etukäteen luvannut.

Totesin, ettei (pääsihteeri) Juri Andropovin terveydentilaa ollut millään tavoin peitelty, päinvastoin: jo etukäteen oli ilmoitettu, että päivällispöydässä puheet pidettäisiin istualtaan, mikä siis jo etukäteen kertoi, että Andropov ei pystynyt omin avuin nousemaan pystyyn tuolilta.  Andropovia oli myös selvästi kannettu portaita alas; valokuvaajia oli etukäteen pyydetty olemaan ottamatta tästä tapahtumasta kuvia.

Kerroin Andropovin vakuuttaneen minulle valmiudesta sopia menossa olleen ydinvarustelukilpailun lopettamisesta ja Neuvostoliiton valmiudesta vastata kaikkiin haasteisiin.  Andropov ei selvästikään uskonut huipputapaamiseen ja kielsi jyrkästi, että heidän sukellusveneensä kävisivät Ruotsin aluevesillä. …

…Bush pyysi avustajiltaan kirjasen, josta hän minulle pyrki näyttämään, miten euro-ohjusten tasapainotilanne oli kehittynyt vuosina 1977-1983.  Sen mukaan Neuvostoliiton ohjusten määrä oli kaiken aikaa kasvanut, mutta NATO:n puolella määrät olivat pysyneet muuttumattomina.

Keskustelusta tehtyjen muistiinpanojen mukaan vastasin varsin kohteliaasti, että kaikkiin tasapainolaskelmiin liittyy se ongelma, että ydinaseita on joka tapauksessa maailmassa jo nyt liikaa eikä yksikään uusi ohjus lisää kenenkään turvallisuutta.

Muistini mukaan en ollut aivan näin kohtelias, vaan katsottuani Bushin luovuttamaa kirjasta totesin, että minulta tämän laatuista propaganda-aineistoa vielä puuttuikin ja sanoin tulevani suurella mielenkiinnolla siihen tutustumaan.  Bushia kommenttini nauratti eikä hän näihin asioihin enää sen jälkeen viitannut.

*

Sivu 103:

Vierailu Yhdysvaltoihin 1983

Presidentti Ronald Reagan tarjosi meille Valkoisessa talossa lounaan.  Kun keskustelimme seisaaltaan Bushin kanssa ennen lounaspöytään menoa, Bush sanoi Reaganin suuntaan viitaten, että presidentti uskoi ydinaseiden poistamisen mahdollisuuteen.  Bushin sanoista syntyi vaikutelma, ettei hän siihen uskonut eikä olettanut minunkaan uskovan.

Lounaspöydässä yritin keskustella Ronald Reaganin kanssa aseidenriisunnan näkymistä, mutta keskustelua ei varsinaisesti syntynyt.

Kerroin Reaganille tavanneeni kesäkuussa Andropovin, jonka sanat olivat jääneet mieleeni.  Andropov oli sanonut, että pokerissa voi yrittää uudelleen, jos häviää, mutta jos pelaa pokeria ydinaseilla, ei tule enää toista peliä.  Reagan kommentoi tätä ajatusta neutraalisti, ei hyväksyvästi eikä aggressiivisen kielteisesti.

*

Sivu 118:

Lähetin 29. marraskuuta 1983 George Bushille kirjeen.  Viittasin siinä keskusteluihimme kuluneen vuoden aikana ja esitin jälleen kerran huoleni keskimatkan ohjusten sijoittamisesta Eurooppaan:

”Kirjoitan Teille hyvin henkilökohtaisen kirjeen.  Teen niin, koska muistissani ovat useat miellyttävät ja hedelmälliset keskustelut välillämme tämän vuoden aikana.  Olen päättänyt kirjoittaa Teille kirjeen, koska oletan tällä tavalla olevan vähemmän todennäköistä, että yhteydenottoni tulisi liian monen tietoon.

Kirjeeni koskee keskimatkan ohjuksia Euroopassa.  Neuvostoliitto teki niin kuin he sanoivat tekevänsä.  He käyttäytyivät nyt niin kuin he sanoivat käyttäytyvänsä.  Tämän tuloksena meillä Euroopassa tulee olemaan paljon enemmän ohjuksia ja taistelukärkiä, ja taivas tietää, milloin tämä kehitys tulee päättymään. .."

*

Sivu122-

Bushin lähettiläs, varaulkoministeri Kennet Damin avustaja, James Timbie, vieraili Tähtelässä 28.12.1983. …

Meistä (Suomi) näytti siltä, että venäläisten aloittamat toimet uusien ohjusten sijoittamiseksi Eurooppaan ja Yhdysvaltain läheisille merialueille eivät vielä aiheuttaneet uusia toimenpiteitä lännen taholta.  Mutta näimme vaaraa, että jonkin ajan kuluttua vastatoimenpiteet aiheuttaisivat vastatoimenpiteitä.  Tästä en Timbieltä kuitenkaan halunnut kysyä.

Lupasin Timbielle lähettää kirjeen Bushille myöhemmin.

*

Sivu 129-

Pääsihteeri Andropov kuoli 10.2.1984.  Seuraajaksi valittiin Konstantin Tshernenko.

Vladimirov oli valintaa kohtaan kriittinen.  Hän sanoi, että Suomessa on monia hyviä asioita, kuten esimerkiksi eläkeikä.  Hän kertoi pojanpoikansa kertoneen, että heillä koulussa vitsailtiin, että nyt on meneillään Äkillisten Hautajaisten Viisivuotiskausi.

Huhtikuun lopussa 1984 kävin vierailulla Moskovassa, jolloin tapasin Tshernenkon.  …

George Bush kirjoitti tämän vierailun aikaan minulle kirjeen pyytäen minua matkani jälkeen kertomaan vaikutelmistani.

Bush kuvasi omia vaikutelmiaan, jotka oli Tshernenkosta saanut Anropovin hautajaisissa: ”Hän vaikutti solidilta mieheltä, mutta minua häiritsi hänen karkea retoriikkansa”. …

Vastasin Bushille 22. toukokuuta. ..

Käytyäni läpi muistiinpanot en näe oleellista muutosta Neuvostoliiton asenteessa, yhtä vähän kuin amerikkalais-neuvostoliittolaisiin suhteisiin kuin asevalvontaankaan, kuten voitte liittämistäni muistiinpanoista nähdä. …

*

Sivu 164-

Joulun 1984 alla kirjoitin jälleen George Bushille. …

Kirjeeni varsinainen asia oli risteilyohjukset:

…On kuitenkin yksi strateginen asejärjestelmä, joka on herättänyt meissä syvää levottomuutta, nimittäin risteilyohjukset.  Niitä on vaikea torjua ja ne luovat erityisiä pulmia puolueettomille maille. Olemme tyytyväisinä ottaneet vastaan Yhdysvaltain vakuutukset, jotka viimeksi viime viikolla suurlähettiläs James Goodby esitti, joiden mukaan kaikkien puolueettomien maiden alueellista koskemattomuutta kunnioitetaan.  Kuitenkin, risteilyohjukset ovat asejärjestelmä, joka synnytä erityisesti puolueettomille maille ongelmia ja epävarmuutta pelkällä olemassaolollaan.  Tämän takia presidentti Kekkonen esitti 1978 vetoomuksen suurvalloille, että ne osana SALT-neuvotteluja harkitsisivat sopimusta risteilyohjusten kieltämiseksi, niiden kehittämisen jäädyttämiseksi tai niiden kantomatkan rajoittamiseksi. Vetoomus on edelleen ajankohtainen. …

*

Sivu 178-

Lokakuussa 1985 New Yorkissa juhlittiin Yhdistyneiden Kansakuntien 40-vuotista olemassaoloa. … Tapasin juhlakokouksen yhteydessä useita valtiomiehiä…

George Bush oli juuri palannut vierailulta Kiinasta, missä hän oli aikoinaan palvellut Yhdysvaltain suurlähettiläänä.  Bush hämmästeli maassa tapahtunutta nopeata muutosta.  ”Edellisestä vierailustani oli kulunut kolme vuotta.  En ollut tuntea maata samaksi.”

Bush tiedusteli vaikutelmiani (Tsernenko kuoli 10.3.1985 ja seuraavana päivänä hänen seuraajakseen pääsihteeriksi valittiin Gorbatshov, VH) Mihail Gorbatshovista, jonka hän oli tavannut van lyhyesti Tshernenkon hautajaisten yhteydessä.

Arvioin, että talouspoliittisissa kannanotoissaan Gorbatshov oli ollut varovainen jatkaen Andropovin aloittamaa linjaa kurin ja tehokkuuden lisäämiseksi.  Totesin, että Gorbatshov suhtautui ilmeisen vakavasti aseidenriisuntaan ja edessä olleeseen huippukokoukseen.  Sanon pelkääväni, että huippukokoukseen liittyen Yhdysvaltain puolella asenteissa oli liikaa taktiikkaa.  ”Mieleen tulevat shakinpelaajat Karpov ja Kasparov”. …

Bush korosti, että Reaganista syntynyt kuva vastakkainasettelun ajajana oli väärä.

*

Tätä jatkuu vielä pitkään, mutta tässä yhteydessä ei liene tarkoituksenmukaista edetä enää seuraavien vuosien pariin.  Pelin henki näkyy jo selkeästi näistäkin, henkilökohtaisen kontaktin ja suhteen synnystä sen edellytyksiin ja jatkumiseen.

Koiviston vahvuus oli toisaalta lähtökohdissa, hän oli pienen ainakin näennäisesti puolueettoman valtion päämies, valtion joka sijaitsee ”karhun kainalossa”, ja jolla on sekä historian tajua että ymmärrystä ajankohdan suurvaltapolitiikan dynamiikasta ja toimintamahdollisuuksista.  Hänessä yhtyivät onnellisella tavalla monet kylmän sodan kahden supervallan johtajien ”välimieheltä” edellytettävät ominaisuudet.  

Näistä ominaisuuksista puhuttaessa emme voi vähätellä Mauno Koiviston ”yksinäisen ratsastajan” luonnetta, ja siihen olennaisesti kuuluvaa rohkeutta puhua suoraan, ilman näkyvää miellyttämisen tarvetta; asia johon George Bush aivan alussa kiinnitti huomiota, ja johon hän myös palasi toistuvasti vuosien varrella. 

Me suomalaiset emme ehkä ole kyenneet riittävässä määrin arvostamaan Koiviston roolia kylmän sodan finaalivuosien liennytys- ja lähentymispyrkimysten edistämisessä?

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset