Veikko Huuska

Yhdysvallat 1946: ”suomalaisen säkenöivä matkakirja Suuresta Lännestä”

Yhdysvallat 1946: ”suomalaisen säkenöivä matkakirja Suuresta Lännestä”

*

Armand Lohikoski (1912-2005) oli pätevä ja monessa mukana ollut mies, joka tunnettaneen parhaiten kenties Pekka ja Pätkä elokuvien ohjaajana, sai maaliskuussa 1946 elokuvayhtymä Loew`s International Corporationilta kutsun saapua tutustumaan Yhdysvaltoihin, sen valtavaan elokuvateollisuuteen ja ”sen vielä valtavampiin tulevaisuudenmahdollisuuksiin”. 

Tällä matkallaan Lohikoski kulki lähes puoli vuotta Suurta Länttä ristiin rastiin ja matkansa kokemuksista hän kirjoitti matkakirjan, joka osoitti että hän oli erittäin terävä havainnoitsija ja hänen vaikutelmansa sodanjälkeisistä Yhdysvalloista ovat varsin mielenkiintoisia, niin että maksanee vaivan vähän esitellä niitä juuri nyt lukijoille.  Lohikoski oli syntynyt suomalaisalueella Oregonissa, Astorian kaupungissa, USA, joten hänellä oli hieman perspektiiviä Amerikka-aiheeseen.

Armand Lohikoski; https://fi.wikipedia.org/wiki/Armand_Lohikoski

Loew`s International Corporation; https://en.wikipedia.org/wiki/Loews_Corporation

*

Yhdysvallat maailmalla

Armand Lohikosken “Dollari on lujassa. Vaikutelmia Amerikanmatkalta kevätkesällä 1946” ilmestyi saman vuoden syksyllä Kustannustalon julkaisemana.  Takakannen esittelytekstin mukaan ”Samalla tavoin kuin Uuden Mantereen miesten osallistuminen Vanhan Mantereen valtioiden välienselvittelyyn on monella tavoin vaikuttanut maanosamme oloihin, ovat myöskin sekä sota että jenkkien kokemukset ympäri maapalloa monella tavoin muuttaneet Yhdysvaltain arkipäivää.”

Takakannen mukaan ”Ali” Lohikoski seuraa kirjoittaessaan amerikkalaista tunnuslausetta:

”Meillä on oikeus olla mitä olemme ja sanoa mitä haluamme, sillä me olemme vapaita ihmisiä yksilöinä.”

Nämä kustantajan luonnehdinnat 70 vuoden takaa tuovat epäilemättä mieleen presidentti Trumpin tänä päivänä toistuvasti esittämät näkemykset itsetietoisesta ja omiin asioihinsa keskittyvästä Amerikasta.

En ryhdy yksityiskohtaisemmin referoimaan FM Lohikosken mielenkiintoisen ja värikkään, ”nasevia, sattuvia ja erittäin paljon ajattelemisen aihetta antavia tuokiokuvia”, vaan siteeraan tähän sellaisenaan hänen matkakirjansa nimikkokappaleen ”Dollari on lujassa”. (väliotsikot ja painotukset: VH]

*

Dollari on lujassa

Amerikassa tuntematon on meille kaikille tuttu ja käytännössä koeteltu sanonta: Minä poika en pelkää työtä, minä panen sen viereen vaikka maate!

Omissa luissani olen surkean epämiellyttävällä tavalla tullut kokemaan, että amerikkalaiset tarkoittavat täyttä totta sanoessaan, että jokaisen on totisella työllä ansaittava palkkataalansa.  Työn viereen ei ole varaa panna makuulle.  Amerikkalainen tendenssi tosin on päästä lyhyisiin työviikkoihin, mutta se aika mikä tehdään työtä  m y ö s  tehdään työtä!

Pettymykseni oli sanoin kuvaamaton, kun minua Amerikassa ei talutettukaan lounaspöydästä toiseen  niin kuin ainakin suurta ”lelli-Suomesta” tullutta johtajaa, vaan alkajaisiksi annettiin kaitaelokuvakone kouraan, kaapelijohtoa yhden cowboy-lasson verran, istutettiin rämisevään hajoamistilassa olevaan Ford-pakettivaunuun ja kyyditettiin maaseudulle näyttämään farmareille Villin Lännen revolverin pauketta ja muuta jalostavaa.

Amerikkalainen tempo

Perillä oli touhua yllin kyllin.  Paikkaseudun papille, joka helteisenä päivänä istuskeli paitahihasillaan kärpäsverkkokuistillaan, oli lennätettävä tukku mainosjulisteita kiinnitettäviksi puhelinpylväisiin.  Pappi oli jo pitänyt huolen saarnatuolista käsin, että seurakunta suusanallisesti oli saanut alustavan tiedon viikon uudesta ohjelmasta.  Senjälkeen oli pantava itse teatterihuone, kapakan ylinen, kuntoon: asennettava projektorit paikoilleen, pingoitettava valkokangas, peitettävä hieman ikkunoita, järjestettävä tuuletusta, lakaistava lattia ja penkkiriveihin kammattava jakaus keskelle kuvan heijastamista varten.

Tämän urakan jälkeen hypättiin sitten takaisin autoon ja lähdettiin ajamaan paikkaseutua toitottaen auton katolle sijoitetulla kovaäänisellä, että ”leffaan joka sorkka”.  Välillä soitettiin jokin äänilevy ja suomalainen ”kaitaherra” lauloi mikrofoniin matalalla äänellä amerikkalaisia kansanlauluja ja väliin suomalalaisenkin (!) asujaimiston saamiseksi jaloilleen. 

Näytännön sittemmin alkaessa piti taas olla toisella kädellä myymässä lippuja ja toisella kädellä repimässä kantoja pois.  Vihdoin kun sekalainen seurakunta oli koolla täysilukuisena pantiin koneet pyörimään ja jäätiin odottamaan kuinka monella nauhan katkeamisella tai muulla kommelluksella selvitään. 

Nelituntisen esityksen päätyttyä laskettiin sitten kassa ja todettiin, että puhdasta tuli 15 dollaria ja että olisi pitänyt vielä niin ja niin paljon kiertää autolla tekemässä propagandaa, niin tulos olisi ollut se ja se.

Kilpailu kaikilla aloilla on ankara ja jokaisen on uurastettava kuin ukkossateen edessä heinäpellolla, jos mielii saada nyhtäistyksi ansionsa.  New Yorkin bussiliikenteessä on kulussa myös busseja, joissa kuljettaja hoitaa rahastamisenkin.  Toisella kädellä ohjatessaan raskasta autoa maailman vilkasliikenteisimmässä kulmauksessa Time Squarellä kuljettaja ottaa vastaan ajomaksuja, vaihtaa rahaa ja säännöllisin väliajoin tekee erilaisiin kortteihin ja taulukkoihin merkintöjä, paljonko on ollut matkustajia ja paljonko on tullut rahaa sisään.  Bussinkuljettaja raataa palkkansa edestä niin että sääliksi käy, mutta samaan aikaan liikenneyhtiö suunnittelee hänen työtaakkansa lisäämiseksi yhä uusia kirjanpito- ja muita velvollisuuksia, sillä työnantajan on puolestaan ”raadettava” saadakseen varmasti jok´ikisen ajomaksun talteen.

Amerikkalainen tulonjako

Mutta amerikkalaiset eivät pane pahakseen tätä kiivasta työntahtia.  Amerikassa verrataan ihmistä koneeseen, konetta on pidettävä käynnissä, muuten se ruostuu.  Amerikkalaisten koko elämä – myös työajan ulkopuolella – on tasaista koneen käyntiä.  Liike ja toiminta on elämää, laiskuus ja toimettomuus ruostumista, kuolemaa!  Jos jatkamme vertauksilla puhumista, niin hyvä kone on hyvin rasvattava ja öljyttävä, siinä suhteessa tapahtuu laiminlyöntejä!

Jos joku Louis B. Mayer Hollywoodissa nappaakin päätähuimaavia kuukausituloja ja asuu leveästi Beverly Hills`illä pahasisuisten verikoirien turvaamana puutarhojen ja uima-altaitten keskellä, niin väärin on yleistää, että kaikki Amerikassa tekevät lujasi rahaa.  Raskas ja kiukkuinen työntahti ei vielä takaa työntekijälle ylellistä ja huoletonta elämää. - https://fi.wikipedia.org/wiki/Louis_B._Mayer

Dollari on lujassa, kirjaimellisesti!  Monen näennäisesti hyvässä asemassa olevan amerikkalaisen kotielämään perehtyminen voi suorastaan mykistää, sillä häikäisevän hyvinvoinnin asemesta tapaa paljaita seiniä, omin käsin valmistettuja huonekaluja – pientä ja siistiä, niin kuin meillä sanottaisin.  Meikäläisen mittapuun mukaan erittäin arvossapidettyjen virkapötyien takana istuvat perheenisät eivät varsin monessakaan tapauksessa voi kuvitella perheensä kustantamista kesäisin maalle.  Kotiensa kaunistukseksi heillä ei ole varaa muuta kuin ostaa Grant Woodin ja muitten tunnettujen taidemaalarien töitä painotyöjäljennöksinä.  Tosiaankin!  -  https://www.google.fi/search?q=grant+wood&biw=1536&bih=720&source=lnms&tbm=isch&sa=X&sqi=2&ved=0ahUKEwiDurfyrN3RAhXI_SwKHdqeAg4Q_AUIBigB#tbm=isch&q=grant+wood+paintings

Tavallisten ihmisten parissa liikkuessani vain perin harvoin sain tilaisuuden nähdä aitoperäistä taidetta seinillä tai kaappien päällä, kirjastoja ja muuta sellaista, mikä viittaisi hieman tavallista suurempaan varallisuuteen.  Ei senvuoksi, etteivätkö asianomaiset olisi tuntenet kutsumusta taidetta kohtaan, mutta ”kun se dollari on niin lujassa”.

Teollisuustyöläisten ansiotaso

Teollisuustyöstä sanotaan työläisen viikkopalkkojen pysyttelevän 40-45 dollarin korvilla.  Amerikanmatkallani sain suurella vaivalla ostetuksi itselleni puvun, ilman liivejä, ilman vuoria, maksaen siitä 45 dollaria!

Brooklynissä tapasin tämän kirjan latojien amerikkalaisia virkaveljiä, jotka eivät ole nähneet untakaan omista palstoista ja sen sellaisista, mutta ovat ylen onnellisia niistä 80 dollarista viikossa, mitkä heidän vikkelät sormensa ansaitsevat perheen ylläpidoksi.

Keskiluokan ostovoima

Amerikkalaisen keskiluokan elämä näyttää kaukaa katsoen melko kadehdittavalta siinä suhteessa, että elintaso muuten on korkealla ja vähin kustannuksin voidaan nauttia sellaisista elämänmukavuuksista kuin auto, jääkaappi, radio, pesukone, säilykkeet.  Mutta monen monen kohdalla kaikki komeus sitten loppuukin siihen, sillä ei vielä 100 dollarinkaan viikkotuloilla tee mieli monestikaan pistäytyä teatterissa lippujen hintojen ollessa 6 dollaria ja siitä yli!

Jääkaapista puheenollen eräät ystäväni läntisellä pallonpuoliskolla olivat suurin uhrauksin hankkineet odotettua maahantuloani silmälläpitäen pari komeata mustaa joulupaistia.  Kun matkalle lähtöni kuitenkin viivästyi haaksirikkojen ja muitten vastoinkäymisten vuoksi myöhäiskevääseen, oli paistit pistetty koreasti jääkaappiin ja otettiin esille vasta minun ilmestyessäni talon kynnykselle toukokuussa.  Dollari on lujassa, eivätkä keskiluokan ihmiset tämän päivän Amerikassa osta itselleen montakaan kertaa raavaan tai porsaan paistia, niin kummalta kuin se ehkä monesta Suomessa tuntuukin.

Kaiken edellä sanotun valossa lukijat voivat jo hyvin päätellä, minkälaisin uhrauksin esimerkiksi amerikansuomalaiset ovat avustaneet sukulaisiaan ja tuttaviaan Suomessa.  Ei ole ihmettelemistä, että monet mieli täynnä auttamisen halua huokaavat: ”Tähän asti olen koettanut hankkia uutta tavaraa, mutta nyt ovat rahat loppuneet ja täytyy ruveta lähettämään vanhaa käytettyä”.  Omasta puolestani todistan, että yrittäessäni Amerikassa oloaikanani uskollisesti täyttää minuun asetettuja toiveita ”rikkaana amerikansetänä” sain elää suu säkkiä myöten istuen ateria-ajat pikabaarin korkeilla tuoleilla.

Siis: nähdessämme kuvia rikkaitten purjehdusmatkoista, ylhäisten pukujuhlista ja muusta loistosta ja ylellisyydestä älkäämme unohtako, että tavalliselle kansalaiselle Amerikassa dollari on lujassa, niin lujassa, että se on kynsin hampain kiskottava omalle pöydän kulmalle”.

Lähde: Armand Lohikoski: Dollari on lujassa. Vaikutelmia Amerikanmatkalta kevätkesällä 1946.  Kustannustalo, Helsinki. 1946. s.151-155.

*

Tässä yksi näkökulma Armand Lohikosken vaiheisiin;

http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti131031.html

*

Ja tässäpä vielä A. Lohikosken yksi näkemys, jolla saattaa olla hienoinen kosketus nykypäivään:

”Sana demokratia on korotettu iskusanaksi Amerikassa ja alkaa vähitellen olla samaa juuretonta luokkaa kuin isänmaa, kommunismi tai taantumus, tehden vääryyttä edustamalleen ajatussuunnalle.  Sana väljähtyy ja tipahtaa rivimiehen mielessä arvoasteikossa kovin alas, jos sitä käytetään sanomalehtien palstoilla tai mikrofonin ääressä ilman ”platonilaista ideaa” todellisessa yhteiskunnassa, missä me itsekukin elämme ja vaikutamme kaksi silmää päässä.  Näin ajatellen on ymmärrettävissä, että entinen Mandshurian rautateitten viranomainen Tokion sotasyyllisyysoikeudessa huusi kimmastuneena:

“I don´t like USA.  America is democrazy!”  

(En pidä USA:sta.  Amerikka on demohullu.  Huom.!  Democracy – democrazy).

*

Maahanmuuttajat

Armand Lohikoski kertoo teoksensa kappaleessa ”Nuori Amerikka”;

”Keskimääräisen amerikkalaisen ikä on tällä hetkellä [vuonna 1946, VH] 30 vuotta oltuaan joskus vuosia sitten vain 16 vuotta.

USA on niin muodoin kehittymässä hyvää vauhtia valtakunnaksi, missä vanhemmat ikäluokat ovat domineeraavia.  Monet kaupungit ovat lakanneet kasvamasta, samoin monet farmialueet potevat asuttajien puutetta.

Eurooppalaisesta syntyperästään amerikkalaiset niinikään alkavat olla turvassa kuin paistetun munan keltuainen valkuaisen keskellä.  Vuonna 1915 syntyneistä lapsista vielä puolella oli vähintään toinen vanhemmista ulkomailla syntynyt.  Nyt ovat asiat niin, että kymmenestä lapsesta kahdeksalla molemmat vanhemmat ovat Valloissa syntyneitä.  Vanha pinttymä Amerikan nuoruudesta ja sen kansan olemuksen epäitsenäisestä luonteesta saadaan siis heittää roskalaatikkoon”.

Näin siis Armand Lohikoski matkakertomuksessaan vuodelta 1946. [Teos on matkakertomus, joten siinä ei ole mainittu esitettyjen tilastotietojen läheitä. VH]

https://www.google.fi/search?q=%22dollari+on+lujassa+%22&biw=1536&bih=720&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwixppvyt93RAhWHOSwKHZNlC1UQ_AUIBigB

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Hyvin kiinnostava kuvaus USA:sta heti sodan jälkeen. Raha oli tiukassa, mutta kulisseihin satsattiin. Se ei liene tänäkään päivänä keskiluokan osalta kovin paljon muuttunut.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun vertaa noihin yllämainittuihin viikottaisiin paycheck-summiin, niin eipä ollut paljon kohonnut, kun vuoden 1978 kesällä olin USA:ssa työssä opiskeluaikanani eräässä laivanvarustamon konttorissa. Viikkopalkkani oli 106 dollaria ja se maksettiin todellakin shekkinä joka perjantai, kuten kaikille muillekin. Veroa ei kyllä mennyt ropoakaan.

Muutoin tuo kesä antoi minulla hyvin monipuolisen kuvan Amerikan ihmemaasta. Kun omalla palkallani piti vuokrata kämppä eikä minulla ollut autoa, niin ajoin Floridan kosteassa helteessä aamuin illoin noin kuuden mailin matkan vilkasliikenteisen highwayn piennarta työpaikalle ja kotiin paikan päällä ostamallani fillarilla.

Konttorilla oli pakko pitää pukua ja kravattia, siitä huomautettiin minulle jo parin päivän jälkeen, joten tuo ajomatka oli sitäkin tukalampi. Varsinkin kun illalla aina kotimatkalla alkoi hirmuinen ukkoskuuro ja kaatosade, jolloin kämpälle päästyäni olin kuin märkä hikinen rotta.

Ensimmäiseksi aloin tappaa torakoita niin myrkyllä kuin listimälläkin ja kun kaikki näköpiirissä olleet oli tapettu, saatoin orientoitua kauppareissulle läheiseen 7-11 -puotiin. Isot marketit olivat minulle liian etäällä. Eräänä iltana näin myös hiiren juoksentelevan keittiön lattialla.

Toisaalta tulin kutsutuksi firman pomon luxustalolle yhtenä viikonloppuna erittäin vauraalle esikaupunkialueelle ja muutoinkin näin myös muunlaista elämää kiitos työkavereitteni. Parin muun samalla paikkakunnalla kesätyössä olleen suomalaisen kanssa vuokrasimme parina viikonloppuna auton ja kävimme Cape Kennedyn avaruuskeskuksessa sekä Disney Worldissä y.m. Joten, kuten alussa totesin, Amerikan kokemukseni oli kyllä hyvin monipuolinen ja kaiken kattava.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kiitos, hienoja muistoja!

Tässä tiukkaa numerotietoa:

U.S. Foreign-Born Population Trends

http://www.pewhispanic.org/2015/09/28/chapter-5-u-...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset