Veikko Huuska

Sata vuotta ruotsalaista sotilaskunniaa (1710-1809)

Sata vuotta ruotsalaista sotilaskunniaa (1710-1809)

*

Johdatus

Lehtori Ernst ”Iso-Keisari” Lampén toteaa:

”Ei ole häpeällisempiä lehtiä Suomi-Ruotsin sotahistoriassa kuin ne, jotka kertovat satavuotiskaudesta 1710 vuoteen 1809.  Tuskinpa millään kansalla on sen nolompaa kerrottavaa”.

*

Alkulause

Nyt kun Suomessa on herennyt haluja tukeutua Ruotsiin sotilaspoliittisissa asioissa, on paikallaan kerrata hieman Ruotsin viimeisimmät sotilaalliset ”menestykset”.  Ne eivät ole aivan tuoreita, ovatpahan noin parinsadan vuoden takaa: siellä nimittäin on löydettävissä hieman vain viistosti todeten ”Sata kunnian vuotta”.

*

Vuonna 1710

Vuonna 1710 voidaan sanoa ison vihan kurjien aikojen alkaneen.  Silloin nimittäin venäläiset valloittivat Viipurin ja Käkisalmen linnat.  Suomen joukkojen ylipäällikkönä toimi kenraali Georg Lybecker, ruotsalainen parooni.  Toimeensa hän oli varsin kykenemätön.  Silloin kun hänen oli hyökättävä vihollista vastaan, hän epäröiden valitsi peräytymisen.  Koko Suomi joutui vähitellen venäläisten käsiin, ja vaikein aika, mitä Suomi koskaan on kokenut, alkoi.

Yleinen tyytymättömyys Lybeckeriin oli niin suuri, että hänet erotettiin ylipäällikkyydestä ja asetettiin syytteeseen sotaoikeudessa.

Lybecker tuomittiin menettämään HENKENSÄ, KUNNIANSA ja OMAISUUTENSA.  Mestauspölkky häntä odotti, mutta kuningas hänet armahti.

Kenraali Georg Lybeckerin elämä ja ura, lyhyt kurssi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Georg_Lybecker

*

1741-1743 - Pikkuviha

Ison vihan päiviä seurasi kahdenkymmenen vuoden rauhanaika.  Suomalainen Arvid Bernhard Horn hoiti valtakunnan asioita tänä aikakautena viisaudella ja voimalla.  Hän koetti parannella niitä haavoja, joita armoton sota oli iskenyt Suomenmaan ruumiiseen.  Mutta eipä aikaakaan, niin nousi Ruotsissa valtaan niin sanottu hattupuolue, jonka ohjelmaan kuului aloittaa sota Venäjää vastaan muka valloittaakseen takasin, mitä oli menetetty ison vihan rauhanteossa.

Horn työnnettiin syrjään ja hattupuolue tarttui ohjaksiin.  Hornia syytettiin siitä, että hänen hallituksensa oli liian toimetonta ja ettei hän pitänyt huolta Ruotsin arvosta.  Nyt oli hattupuolueen korotettava Ruotsi taas entiseen kunniaansa.

Sota alkoi suurella pauhulla. 

Puolue aikoi laajentaa itäisen valtakunnan rajan aina Vienanmeren rantamille saakka.  Pietarin he aikoivat vallat käden käänteessä.  Jos oikein huonosti kävisi sodassa, he arvelivat, saattaisi ainoa menetys olla muutamien Suomen maakuntien luovuttaminen Venäjälle, ja tämä ei huolestuttanut mahtavia sotaporhoja, sillä he lohduttivat itseään sillä, että jos venäläiset hyökkäisivät itse Ruotsin maahan, tulisivat muut Euroopan vallat avuksi. 

Lohdullista kylläkin suomalaisille.

*

Päälliköiden päät pölkylle

Katsotaanpa kuinka kävi tämän suurella äänellä julistetun sodan (1741).  Tositoimet ja varustukset unohtuivat melkein kokonaan.  Ylipäälliköksi valittiin valtiopäivien maamarsalkka, kenraali, kreivi C.E. Lewenhaupt.  Sota oli jo alkanut, ennen kuin maamarsalkka ehti lähteä rintamalle.  Sijaisina hänellä oli baltialainen kenraali H.M. von Buddenbrock ja kenraalimajuri, kreivi Karl Henrik Wrangel

Kuri sotajoukossa ei ollut nimeksikään.  Upseerit matkustivat omin päinsä valtiopäiville ja sotamiehet karkasivat kotiinsa.  Heti alkoi kurja perääntyminen; puolustusta ei yritettykään.  Oma armeija ryösti maata melkein yhtä ankarasti uin vihollinenkin.  Venäläiset taas kunnostautuivat rääkkäyksissä ja kidutuksissa.  He sulloivat ihmisiä huoneisiin ja polttivat heitä eläviltä, vanhaan totuttuun tapaansa.  Ja oman armeijan päälliköt taas perääntyivät myöskin jo totuttuun tapaansa.  Helsingissä koko armeijamme antautui venäläisille v. 1742. 

Emme jatka enemmältä kertomusta pikku vihan viheliäisyyksistä.

Lewenhaupt ja Buddenbrock vedettiin oikeuteen, tuomittiin huolimattomuudesta ja pelkuruudesta menettämään HENKENSÄ, KUNNIANSA ja OMAISUUTENSA.  Ei kumpainenkaan saanut armoa.  Molemmat mestattiin Tukholmassa v. 1742. –

Siis tämäkin korskeasti alettu sota loppui johtajien kunnian ja omaisuuden menettämiseen. 

Tällä kertaa meni kahdelta johtajalta myöskin pää.

Herrojen elämä ja kuolema, lyhyt kaava:

Charles Emil Lewenhaupt https://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Emil_Lewenhaupt_(vanhempi)

Henrik Magnus von Buddenbrock https://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Magnus_von_Buddenbrock

Carl Henri Wrangel https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Henrik_Wrangel

*

Lisää päitä pölkylle

Vihdoinkin Ruotsin kehno puoluehallitus kukistettiin ja kuningas Kustaa III peri vallan.  Mutta pitihän hänenkin mitellä voimiaan perivihollisen Venäjän kanssa.  Sota Venäjää vastaan julistettiin v.1788.  Nyt oli kuningas itse mukana tulessa ja johto oli parempaa ja sotasuunnitelma viisaasti harkittu.  Kuningas itse osoitti henkilökohtaisesti suurta urhoollisuutta, sotajoukko oli melko hyvässä kunnossa, mutta sittenkin tapahtui seikkoja, joita ei voi häpeämättä kertoa.

Kuningas marssitti sotajoukkonsa Kymijoen yli ja piiritti Haminaa.  Kaupunki oli jo aivan joutumassa hänen käsiinsä, kun Anjalan liitto teki tyhjäksi kaikki hyökkäykset.  Kuninkaan täytyi vetäytyä takaisin Kymijoen tälle puolelle ja Anjalan liiton upseerit vangittiin ja vietiin Ruotsiin.  Savossa oli joukkojen johtajana taas baltialainen kenraali, parooni Hastfehr. – Aina vain siis ruotsalaisia tai baltialaisia ylijohtajia, jotka Suomen puolustusta eivät ottaneet kotinsa puolustuksen kannalta. –

Hastfehr piiritti Savonlinnaa, joka muutaman päivän kuluttua olisi joutunut aivan varmasti hänen käsiinsä, mutta hänkin teki lakon, ja marssitti joukkonsa takaisin valtakunnan alueelle.  Hastfehr vangittiin ja tuomittiin menettämään HENKENSÄ, KUNNIANSA ja OMAISUUTENSA.  Taas yhtä surullinen ja häpeällinen loppu kuin kahdella edelliselläkin kerralla.  Ylipäällikkö tuomittiin mestattavaksi.  Tukholmassa olivat mestauspölkyt valmiina ja Anjalan miehet kuljetettu niiden ääreeen, kun kuningas viime hetkellä julisti armon ja kaikki säilyttivät henkensä, paitsi yksi, eversti Hästesko.  Mestauspölkky siis taaskin ainoa kunnia armeijamme ylipäälliköille.

(Huom.: Jo ennen vangitsemisia olivat suurimmat syylliset kuten J.A. Jägerhorn ja K.H. Klick luikkineet Venäjälle]

Ylipäälllikön tarina, lyhyt värssy: Berndt Johan Hastfehr:

Hän menetti komentajanvirkansa, ja hänet tuomittiin 19. huhtikuuta 1790 kuolemaan maankavaltajana. Kuningas Kustaa III armahti kuitenkin Hastfehrin. Armahduksen syynä lienee ollut se, että Hastfehr oli järjestänyt sodan aloittaneen valehyökkäyksen kuninkaan antamien salaisten ohjeiden perusteella.” https://fi.wikipedia.org/wiki/Berndt_Johan_Hastfer

*

Neljäs häpeä

Mutta jotta Parkunmäen voitontähti (kirjoittaja puhuu myös Porrassalmella 1789 saavutetusta voitosta, VH) loistaisi kirkkaimmalla valollaan sekä taakse että eteenkinpäin ajassa heittäkäämme lyhyt silmäys 1808-1809 vuoden sodan johtoon ja saavutuksiin.

Ylipäällikkö, kenraali, kreivi Wilhelm Mauritz Klingsporin ja kuninkaan Runeberg on rangaissut ivan purevilla pistoilla;

»Silloin Klingspor saapuu, marski, ylpeä kuin kuningas,
kaks on leukaa, yksi silmä, sydäntä vain puolikas.
Silloin Klingspor saapuu, ottaa arvollansa komennon,
antaa käskyjä kuin Klercker, mutta käskee pakohon.»
(J. L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat, suom. Paavo Cajander) 

Klingsporilla oli sitä kehnoutta, epäröimistä ja haluttomuutta ratkaiseviin otteluihin, mikä on ominaista kaikelle sodanjohdolle vuosina 1710-1810.  Mutta onhan meillä vielä Svartholman ja Viaporin luovuttajat! [Svartholman linnoituksen komentaja majuri Karl Magnus Gripenberg     ja Suomenlinnan antautumisesta päättänyt vara-amiraali https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Olof_Cronstedt ]. 

Jos Ruotsin lain käsi olisi heihin ulottunut, olisi mestauspölkky ollut se viimeinen tuki, johon he päänsä olisivat kallistaneet.

Sotamarsalkka Klingsporin tarina; https://fi.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Mauritz_Klingspor

Svartholman linnoitus; https://fi.wikipedia.org/wiki/Svartholman_merilinnoitus

*

Suomen sodan 1808-1809 kuolemantuomiot

"Kun venäläiset olivat viivyttäneet Cronstedtin lähettämiä lähettejä sopimuksen vastaisesti eikä apua Ruotsista kuulunut, Cronstedt luovutti sopimuksen mukaisesti linnoituksen ja siellä talvehtineen saaristolaivaston osaston venäläisille.

Suomalaiset upseerit ja sotilaat saivat sopimuksen mukaan palata koteihinsa, mutta ruotsalaiset vangittiin. Ruotsin etsiessä syntipukkeja hävitylle sodalle Cronstedt ja monta muuta upseeria (muun muassa Fredrik Adolf Jägerhorn, Viapori; Carl Magnus Gripenberg, Svartholman komentaja; Hans Henrik Gripenberg, Suomessa toimivien joukkojen ylikomentaja) tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta.

Tuomioita ei kuitenkaan pantu täytäntöön, koska Venäjän keisari Aleksanteri I puuttui tuomioihin ja yleinen armahdus tuli voimaan. Ruotsin hävittyä sodan ruotsalaiset ajoivat kuningas Kustaa IV Aadolfin maanpakoon. Samalla hävitty sota merkitsi loppua Ruotsin suurvaltapyrkimyksille."

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Olof_Cronstedt

*

Lähde: Ernst Lampen: Sata vuotta häpeätä.  Artikkeli kokonaisuudessaan julkaistu; Hakkapeliitta N:o 31/1928, s. 1108-1109.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Tuo hattujen sodan synty oli kyllä todella surkuhupaisa tapahtuma Ruotsin historiassa. Olen aprikoinut, jotta mahtaako sanonta "soitellen sotaan" olla peräisin noilta ajoilta...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Jokatapauksessa suomalaiset ovat kantaneet raskaimmanveron Ruotsin suurvalta sodissa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Kyllä ne skoonelaiset, baltit ja Itämeren etelälaidankin Ruotsin alamaiset tulivat moneen kertaan jyrätyiksi varsin pahasti.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #4

Tosin sillä erotuksella, että nuo voittomaina eivät joutuneet sotaväenottojen kohteeksi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #4

Suomalaisiako ei mielestäsi jyrsitty, 30-vuotissodassakin oli ruotsalaisia 18000 ja suomalaisia 15000 miestä, väetöön nähden suomalaiset olivat yliedustettuna ja tuskin töpinässä. Sotasaaliitkin jäivät Tukholmaan.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kun puhutaan Suomesta Ruotsin kumppanina, ja toisaalta Suomen itsenäisyydestä ja sen syntyvaiheista, ei voi ohittaa tätä:

*
Kustaa III teloitutti suomalaisen itsenäisyysmiehen Tukholmassa 1790

Suomi valmistautuu hissuksiin itsenäisyyden 100-vuotisjuhliin, jotka koittavat vuonna 2017. Kuukauden kuluttua vietetään Suomen itsenäisyyden 96. vuosijuhlaa. On aika luoda katsaus erään suomalaisen varhaisen itsenäisyysmiehen toimiin ja kohtaloon. Hänet nimittäin mestattiin Tukholmassa syyskuussa 1790.

Mestaus Tukholmassa

”Seuraavan kerran kun poikkean Tukholman Östermalmin torilla muistan taatusti [Herman] Lindqvistin kuvauksen siitä, kuinka siellä teloitettiin syyskuussa 1790 Anjalan kapinan keulamies, suomalainen eversti Johan Hästesko.”
Näin kirjoitti professori Henrik Meinander: "Kun Suomi oli Ruotsi. Herman Lindqvist valistaa verevästi yhteistä historiaamme" -teoksen arvostelussaan, Helsingin Sanomat pyhäinpäivänä 2. marraskuuta 2013.

http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Herman+Lindqvist+kir...

*

Mestattu:

Hästesko, Johan Henrik (1741-1790), eversti, Liikkalan nootin ja Anjalan liittokirjan allekirjoittaja. -

Anjalan liiton nimellä tunnetun upseerikapinan dramaattisimpia kohtauksia lienee Anders Ramsayn [Savon ja Karjalan maaherra Anders Johan Ramsay (1744-1811), VH] kuvaama everstien Robert Montgomeryn, Sebastian von Otterin ja Johan Henrik Hästeskon keskustelu Kustaa III:n kuninkaan teltassa Kymijoen rannalla elokuussa 1788.

”Hästesko esitti suomalaisten upseerien vastalauseen laittomasti aloitetun sodan johdosta ja ilmoitti näiden kieltäytyvän taistelemasta. Kiihtyneenä ja innoissaan hän oli, niin kerrotaan, uhannut herraansa ja kuningastaan, vieläpä tarttunut häntä rintapieliin.

`Varokaa Hästesko` oli kuningashuudahtanut, `teidän päänne saattaa pian olla höllässä!´
Kasvoillaan sama pilkallinen ilme, jonka olen näkevinäni hänen muotokuvassaan, kuuluu Hästesko tähän ajattelemattomuudessaan ja innossaan vastanneen:

`Se ei liene Teidän Majesteettinne vallassa!` -

Hästesko osallistui Pommerin sotaan ja aloitti upseerinuransa alivänrikkinä Hessensteinin rykmentissä 1761. Siirryttyään vuosikymmenen puolivälissä Savon rykmenttiin hän yleni siellä kapteeniksi 1770. Hän siirtyi Turun läänin jalkaväkirykmenttiin 1777 ja sai majurin arvon ja yleni evestiluutnantiksi 1781 sekä nimitettiin everstiksi ja rykmentinkomentajaksi 1787. Tämä oli hänen virka-asemansa, kun Kustaan sota syttyi kesällä 1788. -

On kyseenalaista, missä määrin Kymenlaaksoon kootun armeijan upseerit olivat selvillä hallitsijan toimenpiteistä. Upseeriston tyytymättömyys kuningas Kustaa III:tta kohtaan pohjautui enemmänkin sen valta-aseman menettämiseen, mikä aatelissäädyllä vapauden aikana oli ollut kuin mihinkään oikeudelliseen näkökohtaan. Lisäksi tuli suomalaisten upseerien osalta vielä Georg Magnus Sprengtportenin ajama suomalainen itsenäisyysliike [jonka keskukseksi, kuten edellä näkyy, muodostui Savon rykmentti sekä Sprengtportenin perustama Ristiinan Brahelinnan sotakoulu, VH], pyrkimys erottaa Suomi Ruotsista ja muodostaa siitä Venäjän suojeluksessa oleva erillinen valtio.

Hästeskon motiivit kapinaliikkeeseen liittymiselle ovat jossain määrin epäselvät. Hänen on sanottu olleen isänpuoleisen serkun Jan Anders Jägerhornin vaikutuksen alainen, miehen, joka oli itsenäisyysliikkeen johtavia tekijöitä. Toisaalta liene todennäköistä, ettei Hästesko ollut lainkaan Suomen itsenäisyyden kannattajia, vaan hän halusi muiden ruotsalaisten upseerien tavoin palauttaa vanhan aatelisvetoisen säätyvallan. Hästesko oli aikalaisten kertomusten mukaan erittäin ylpeä mies, joka ei sietänyt vastustusta. Erään tarinan mukaan hän oli uhannut talonpoikia Viron mallisella maaorjuudella, kun ei olut jossain asiassa saanut tahtoaan läpi. -

Tukholmassa käytiin oikeutta kapinallisia upseereita vastaan, ja heidät todettiin selkeästi syyllisiksi kapinaan sodan aikana. Seurauksena oli kuolemantuomio. Oikeudenkäynti kesti kolmetoista kuukautta, ja sen tuloksena kaikkiaan neljätoista kapinajohtajaa tuomittiin menettämään henkensä, kunniansa ja omaisuutensa. Kuningas vahvisti tuomiot huhtikuussa 1790.

Useimmat tuomituista, myös Hästesko, käyttivät hyväkseen oikeutta anoa hallitsijalta armoa. Kuningas armahtikin kaikki muut paitsi eversti Hästeskon, joka mestattiin 8.9.1790.

Mahdollisestio Hästesko odotti saavansa armahduksen vielä mestauspaikalla [Tukholman Östermalmin torilla], mistä menettelystä on esimerkkejä Ruotsin historiassa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan tuomio pantiin täytäntöön.

Sekä omana aikana että myöhemmin on ihmetelty, miksi juuri Hästeskon tuomio pantiin täytäntöön – hänhän ei itse asiassa ollut sen syyllisempi kuin moni muukaan. Sinänsä tuomioiden oikeellisuudesta ei voi esittää epäilystä, sillä olipa sota aloitettu miten tahansa, upseerien käytös oli selvää maan- ja valtiopetosta. Muitten syyllisten armahtaminen sopi hyvin Kustaa III:n luonteeseen ja politiikkaan, koska hän haki aateliston tukea ja suosiota.
On syytä uskoa, että alussa lainattu Anders Ramsayn suulliseen perhetraditioon perustuva kuvaus pitää pääosin paikkansa. Eversti Hästesko oli syyllistynyt valtiopetoksen lisäksi majesteettirikokseen käydessään käsiksi hallitsijaan ja rohjetessaan epäillä tämän valtaa. Tämä ainakin on psykologisesti uskottava selitys kuninkaan menettelylle.

Johan Henrik Hästeskon äiti Elsa Margaretha von Fieand sai tiedon poikansa vangitsemisesta, mikä lienee osittain jouduttanut hänen omaa kuolemaansa. Hänen tuskaansa ei lieventänyt se, että hänen toisen avioliittonsa esikoinen Georg Henrik Jägerhorn [ks. edellä], kuului Kustaa III:n sota-ajan menestyjiin. Hästeskon puoliso Beata Helena von Morian (1754-1841) suri mestattua aviomiestään koko pitkän loppuelämänsä. -

Kerrottakoon, että myös eversti Johan Henrik Hästeskon 17-vuotias poika, myöhempi kapteeni Gustaf Johan Hästesko (1772-1823) tuomittiin kuolemaan, mutta hänet kuningas Kustaa III armahti. []

[Lähde] Kansallisbiografia: Veli-Matti Syrjö, pienoiselämäkerta; Johan Henrik Hästesko.
*
Kyseisistä sodan ja rauhan miehistä ja taustoista enemmän täällä;
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/15314...
*
(Huom.: Jo ennen vangitsemisia olivat suurimmat syylliset kuten J.A. Jägerhorn ja K.H. Klick luikkineet Venäjälle]

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset