Veikko Huuska

Lännen arvot ja kuuluminen Läntiseen arvoyhteisöön – mitä se on?

Lännen arvot ja kuuluminen Läntiseen arvoyhteisöön – mitä se on?

*

Valtionvastaisuus

”Alkuperäiset” – mayflowerilaiset ja heihin pitkälle rinnastuvat Pohjois-Amerikan siirtokuntiin emigroituneet olivat puritaaneja, kalvinisteja, jotka halusivat erota valtiosta ja valtiokirkosta.

Englannista – mutta myös muualta – lähteneiden Amerikan-siirtokuntien asukkaiden valtionvastaisuus ilmeni nimenomaan verokapinana valtiota vastaan, teen verotuksen kohdistuneena Bostonin mielenosoituksena, josta käynnistyi ”silloinen sisäinen Brexit”, eroaminen niin valtiollisesti kuin sotilaallisesti Isosta-Britanniasta.  Tämä tapahtui 1773 ja prosessi johti Yhdysvaltain itsenäistymiseen 1776.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Bostonin_teekutsut

Nykypäivän Yhdysvalloissa eurooppalaisittain pahamaineinen republikaanisen puolueen rajailmiö, Tea party –liike, ottaa voimajuurensa tästä valtion ja verojen vastustamiseen perustuvasta ideologiasta.  Tätä ideologisen näkemisen ja kokemisen lähdettä, valtionvastaisuutta, voidaan perustellusti pitää Yhdysvaltain valtiollisen ja yhteisöllisen suuntauksen omimpana, alkuperäisimpänä ja lähtökohdilleen uskollisimpana ideologisena ilmiönä.!

Teekutsuliike on aidointa Amerikkaa!  Siinä kiteytyy Yhdysvaltain – ja siis samalla Läntisen arvoyhteisön syvimmät näkemykset, puhtaimmillaan ja muuttumattomimmillaan.

Hikipedian määritelmä 2008-jälkeisestä teekutsuliikkeestä ei osu kovinkaan pahasti peltoon:

”Tea Party (Taxed enough already Party) eli niin sanottu teekutsuliikehdintä on yhdysvaltalainen ruohonjuuritason poliittinen liikehdintä, jonka tarkoituksena on palauttaa Amerikka amerikkalaisille, verot veronmaksajille ja hallitus hallittaville. Ideana on pienentää hallituksen valtaa ja vaikutusta tavallisen ihmisen elämässä ja siten lisätä yksilön vapautta omassa maassaan (libertarismi) ja palauttaa Yhdysvaltoihin kunniallinen, jumalaapelkäävä hallitus, joka tukee perinteisiä amerikkalaisia arvoja (konservatismi). Tea Partyssa on siis kyse konservatiivisesta libertarismista.”

Lue myös Yhdysvaltain federaation (liittovaltion) synnystä: Siirtokuntien kongresseista (3 kpl) 1774 Yhdysvaltain perustuslain voimaantuloon 1789; https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtokuntien_kongressi

*

Amerikkalainen unelma

Amerikkalainen unelma on yhdysvaltalainen kansalliseetos jonka mukaan maan kansalaisille taattu vapaus sisältää myös lupauksen mahdollisuudesta onnen tavoitteluun ja menestykseen. Yhdysvaltalainen historioitsija James Truslow Adams määritteli vuonna 1931 amerikkalaisen unelman näin:

"Elämän tulee olla parempaa ja rikkaampaa sekä täydempää jokaiselle, kykyjensä ja saavutuksiensa mukaisesti, riippumatta sosiaaliluokastaan tai niistä olosuhteista joihin on syntynyt."

Amerikkalainen unelma saatetaan nähdä myös puhtaasti materialistisesta näkökulmasta. Tällöin ihminen työskentelee entistä enemmän ja kovemmin tavoitellessaan materialistista vaurautta, jättämättä itselleen aikaa nauttia siitä.

Unelman kaikkein kiteytynein muotoilu on nähty löytyvän Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseen, tuohon ylväästi formuloituun manifestiin, jossa julistetaan:

"kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi" ja että "heidän Luojansa on heille antanut tiettyjä rikkomattomia Oikeuksia ... näihin oikeuksiin kuuluvat Elämä, Vapaus ja Pyrkimys Onneen (Life, Liberty and the pursuit of Happiness)".

Tämä pääosin Thomas Jeffersonin muotoilema julistus on tarkemmin ajatellen atomistinen, yksilön vapauksille painottuva oodi voittajille, selvä menestyksen filosofian ilmentymä, epäsymmetrinen yhteiskuntateesi, jossa kootaan tarjotin voittajille, vähät niistä muista: piruperiköön häntäpään henkilöt.

”Sanonnalla – (amerikkalainen unelma) - tarkoitetaan nykyään myös uskoa demokraattisiin ihanteisiin tienä parempaan elämään.” Lähde: http://historianet.fi/yhteiskunta/amerikan-historia/mika-on-amerikkalainen-unelma  Voimme miettiä, miten elävänä tällaista näkemystä voidaan nykyisin(kään) pitää; voiko kukaan vakavissaan väittää, että Yhdysvalloissa tavattava järjestelmä perustuisi uskolle demokratian ihanteille, saati että sen toiminta ilmentäisi tällaista pyrkimystä? (ks. alempana lisää).

Huomattavasti suurempaa realismia – ja rehellisyyttä – ilmentävät nämä sanat:

” ”Minä uskon lujasti länsimaiseen filosofiaan, menestyksen, kehityksen, rikastumisen filosofiaan. Itämainen filosofia on passiivista. Siihen minä uskon ehkä kolme prosenttia ajastani, ja länsimaiseen 97 prosenttia, valloittamiseen ja eteenpäinmenoon. Se on hieno filosofia ja Amerikan olisi pidettävä siitä kiinni.”

Näyttelijäuransa alussa ollut Arnold Schwarzenegger kertoi versionsa Yhdysvaltojen kansalliseetoksesta toimittaja-kirjailija Studs Terkelin haastattelukokoelmassa Amerikkalaisia unelmia.”

Lähde: Pekka Jäntti/Keskisuomalainen, 9.10.2016; http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Amerikkalainen-unelma/851995

*

Valta ja vallankäyttö

Amerikka(han) on miljonäärien  ja miljardöörien kokonaan hallitsema maa, se heijastuu politiikkaan ja mediamaailmaan, ”amerikkalainen unelma” on miljonääriksi pääseminen, vaikka hyvinkin kovin ottein.  Amerikkalaiset ovat kyllä usein hartaita kristittyjä, mutta ilman yhtenäiskirkkoa, suuria katedraaleja, uskonnollisia valtionseremonioita”, kirjoittaa professori Matti Klinge 10.4.2016 (Palmyran raunioilla, Päiväkirjastani 2015-2016, s. 183. Siltala, 2016).  Mestari-Klinge ennakoi presidentinvaalien 2016 tuloksen jo huhtikuussa, yhtenä ensimmäisistä.

*

Post-Cold-War-System

Nyt kun 1989 ”kaatuneen” berliinin muurin – ja ennenkaikkea – Neuvostoliiton lakkaamisen päivistä 1991 on kulunut neljännesvuosisata, yksi ihmissukupolvi, voidaan esittää jo perusteltuja arvioita, mikä on se johtava voima ja teema, jonka vallan alla olemme tämän Kylmän sodan jälkeisen ajan eläneet.

Läntisessä maailmankuvassa ja historiankirjoituksessa on ”pysähdytty ylikorostamaan 1990-luvun käännekohtaa ja sen symbolia Berliinin muurin kaatamaista.  Se on hyvin suoraan selitty Toisen maailmansodan läntisen voittajapuolen (siis ensisijaisesti Yhdysvaltain, VH) menestyksen seurausilmiöksi, unohtaen tietenkin, että varsinainen sotilaallinen voitto oli Neuvostoliiton aikaansaama”, kirjoittaa Matti Klinge 27.3.2016.

Nyt, maailmanjärjestyksen muutokseen kuuluneen ”alkuräjähdyksen” pölypilven pikkuhiljaa alkaessa laskeutua, ja tuhon maiseman näyttäytyessä kaikessa rujoudessaan, on myös mahdollista todelliseen havaintoon perustuen ruveta selittämään ”mitä ihmettä on tapahtunut”?

Aikajänne on nähdäkseni esimerkiksi 30-vuotinen sota finanssimarkkinoilla, eli 1986-2016.

Mitä tapahtui?  Tapahtui multiräjähdys, jossa Neuvostoliiton kuolinkorahdukset loivat edellytykset sekä synkeän taustamusiikin sille kaupan, tuotannon, rahoitusjärjestelmien ja finanssipuljauksen globaalille avautumiselle, ”vapautumiselle”, joka 1980-luvun mittaan laavavirranomaisesti levisi ja ”otti haltuun” koko maapallon, eri muodoin ja menetelmin, mutta totaalisena ja kauttaallisena.

Se mikä ideologisena tavoitteena ja vapaudenjumalattaren kauniiseen viittaan kiedottuna lehahti ympär maan ja piirin, on jo ehtinyt osoittaa että tällä Libertyllä on hampaat, eikä vain hymyilyä, vaan raastamista ja ruhjomista varten, varsinaiset sapelihampaat.  Systeemi, joka ylevien ja idealististen nimikkeiden alla luotiin, ja syntyi, on osoittautumassa kaikkien diktatuurien äidiksi, rakenteiden ja toimintamallien, niiden joukossa ihmisten tosiasiallisten vapauksien ja tahdonmuodostuksen, täydelliseksi murtajaksi.

Mitä sanoo Läntinen arvoyhteisö tästä osin sen tahdosta, väkevästä tahdosta ja vakaasta aikomuksesta, syntyneestä monsterista?  Taitaa olla aika hiljaa, ehkä ymmällään.

Mutta sen tiedämme, että eivät mitkään jumalat tätä maisemaa, tuhon kenttää, ole luoneet, vaan kyllä sen Läntisen maailman, vapauden ihmeellistä valoa kantaneiden valtojen ja mahtien etumiehet ovat luoneet ja luonnistaneet.

*

Lännen veljeily ja yhteistyö Stalinin kanssa

Suomalaisen on – vähänkään historiaan perehtyneenä – vaikea oikopäätä niellä kaikkea, mikä liittyy toisen maailmansodan vaiheisiin ja liittoutumiin.

Edellä lainaamani Matti Klinge kirjoittaa 1900-luvun yleisistä kuvauksista, niissä ilmenevistä toistuvista näkemyksistä, jotka läheskään aina eivät ole perusteltuja:

”Kansallissosialistien, fascistien ja muiden vastaavien liikkeiden saavutuksista sosiaalipolitiikan alalla on lähes systemaattisesti vaiettu, siksikin, että muissakin maissa tehtiin samansuuntaisia, jopa samanlaisia, etenkin vuoden 1929 talouskriisin motivoimia uudistuksia.  Lisäksi länsimaissa unohdetaan aina sodanaikainen liittolaisuus Neuvostoliiton kanssa. … Ranskan ja Englannin siirtomaista ei puhuttu, eikä länsivaltojen liittoutumisesta kommunistisen (myös juutalaisvastaisen) Neuvostoliiton kanssa tai Yhdysvaltojen rotusyrjinnästä.” Emt. s. 185.

Toisen maailmansodan voittajavaltioiden dominoiva asema vuoden 1945 jälkeisessä maailmassa, ja erityisesti Euroopassa, on jätetty historiankirjoituksessa vajavaiselle, epäkriittiselle ja näin ollen epäsymmetriselle käsittelylle.  Siinä riittää runsaasti töitä historiantutkimukselle, edellyttäen, että kriittisen luupin alle ei tyydytä asettamaan vain Neuvostoliitto-vainaata, vaan tarkastelun valokeilaan otetaan edelleenkin porskuttavia, mutta vaikeuksissa olevia, Länsivaltoja, erityisesti Yhdysvaltoja.

Esimerkkinä jaetun Saksan kohtelusta, satunnaisena, lainaan yhden lauseen Klingen pohdinnoista 21.4.2016: ”Tällainen yksityinen amerikkalainen avustustoiminta (Saksan lähetetyt ruoka- yms. paketit, VH) oli ilmeisesti hyvin merkittävää – ja kompensoi osaltaan Amerikkalaisen miehitysarmeijan välillä hyvin raakaa käyttäytymistä heille määrätyllä vyöhykkeellä.  (Siellähän, kuten tunnettua, amerikkalaiset aluksi tappoivat tietoisesti saksalaisia sotavankeja nälkään keskitysleireillä.)”  -  Näiden nimenomaisten tekojen pöyhintää on epäilemättä saksalaisen kansakunnan itseruoskinnan ohella tehokkaasti vaimentanut se symbioottinen asetelma, jossa yhtenä piirteenä, olennaisena, on ollut nyt niin päivänkohtaiseksi noussut kysymys Saksan – ja muiden eurooppalaisten valtojen – oman puolustusvoiman kehittäminen sen sijaan, että voittajavaltio Yhdysvallat keskeisesti vastaisi siitä saksalaisten puolesta; kinkkinen kysymys, jolla on Saksan aisoissa pitämistä koskeva ulottuvuus, mutta joka lähtökohdiltaan turvasi murskatun maan kaiken kasvuvoiman kohdentamisen oman maan jälleenrakennukseen ja talousihmeen luomiseen.

Diktaattorit ja heidän tylytysjärjestyksensä ovat Lännen tuomitsemia, inhoamia ja vihaamia, aina siitä lähtien, kun niiden kanssa veljeilystä ei synny välitöntä etua.  Tämä on nähty.  Hetken koittaessa Länsi on valmis tekemään melkein kaikkensa, tuhotakseen nuo hirviöt.

*

Murhattu – vai tuomittu ja teloitettu?

”Tärkeä pohdinnan kohde (Ruotsissa vapaudenajalla, 1700-luvulla, VH) oli ”tyrannimurhan” oikeutus.¨

Sitä käsiteltiin Caesarin ohella muun muassa Vanhan Testamentin hirmuhallitsijattaren Atalian historialla.  Aika olennaiseksi seikaksi muodostui se, oliko ”tyranni” tuomittu parlamentissa tai tuomioistuimessa tai vain murhattu. …

Ruotsin poliittisessa elämässä käytiin 1772 kiivasta pamflettisotaa Caesarin murhasta; yleensä kaikki pitivät Caesaria – vallitsevan säätyajattelun mukaan – hirmuhallitsijana ja tyrannina, ja Brutusta ja Cassiusta suurina sankareina.  Napoleon III puolestaan piti Caesaria, aristokraattien viholliseksi ja kansan rakastamaksi kuvattua roomalaista, esikuvanaan ja kirjoitti hänestä paksun elämäkerran.

Siten myös viimeaikaiset Saddam Husseinin, Osama bin Ladenin ja eversti Gaddafin teloitukset ilman oikeudenkäyntiä ovat ”murhia”. ”Kansainvälinen lehdistö” asettui murhattujen Kennedyn, Palmen, anna Lindin ja Charlie Hebdon kohdalla uhrien puolelle, mutta mainituissa samanaikaisissa Lähi-idän tapauksissa taas murhaajien (siis ilman oikeudenkäyntiä teloittaneiden) kannalle. 

Saddam Husseinin ja eversti Gaddafin kohdalla voitaneen lisäksi todeta, että tilanne heidän maissaan pahein aivan ratkaisevasti ”vapautuksen” tuloksena, koska ”vapauttamisen” aikaansaaneet ulkomaat eivät ottaneet vastuuta sisäisen rauhan ja turvallisuuden takaamisesta vaan päästivät rosvojoukot dominoimaan.” – Tämä(kin) lainaus on Matti Klingen vuosipäiväkirjasta, hän kirjoitti näin 5.3.2016.

Läntinen arvoyhteisö on kyllä laajoin palstoin käsitellyt kaikkia näitä mainittuja surmatapauksia, Kennedyn legendaarisesta ”painajainen Elm Streetillä” laukauksista 1963 lähtien, mutta montako kertaa olemme joutuneet näkemään pohdintaa ”kansainvälisen lehdistön” asettavan kyseenalaiseksi kallistumisensa ”murhaajien kannalle”.  Onko heidän teloittajiaan tai murhaajiaan vaadittu, oikeasti, vastuuseen, odottaako heitä Haag?

*

Venäjän nöyryyttämispyrkimykset

Sodan voittajavalta on kautta historian pyrkinyt – ja pystynyt – nöyryyttämään voitettua.  Ranska koki itsensä 1870-1871 sodan jälkeen Saksan (Preussin) nöyryyttämäksi ja ylläpiti julkisuudessa, lehdistössä ja kouluissa sammumatonta saksalaisvihaa. 

Saksalaisviha sai (Klinge kertoo, 4.6.2016) äärimmäisiä muotoja 1900-luvun alkuvuosina ja konkretisoitui keisari Wilhelm II:n demonisoinnissa – siis kuten presidentti Putinin kohdalla  nykyään – ja jopa Wagneriin kohdistetussa vihassa.

”Kansojen välisen vihan lietsonta nousi hyvin voimakkaaksi 1910-luvun tahtoideologian ja kamppailun ihannoimisen ja kaikenlaisen aktivismin huumassa.  Se näkyi monenlaisena varustautumisena sotaan ja asevelvollisuuspalveluksen pidentämisenä (mm.) Ranskassa kolmivuotiseksi.

Rationaalisuuden ja pasifismin korvautuminen tahto- ja voima-ajattelulla heijastuu Suomeenkin.  Hyvin näkyvää se oli ruotsinkielisen nuoren intelligentsijan piirissä, jossa parissa vuodessa siirryttiin dagdrivare-pessimismistä sotilaalliseen aktivismiin ja lähdettiin vapaaehtoisina Saksan armeijaan. (siis 1913-1914-luvulla; jääkäriksi 1915-1916. VH)  https://fi.wikipedia.org/wiki/Dagdrivare-ryhm%C3%A4  

Jos Saksa oli nöyryyttänyt Ranskaa, Ranska – ja Englanti – nöyryytti Saksaa vielä paljon pahemmin Versaillesin vuoden 1919 rauhassa, jonka kostoluonne, niin sanottu Karthago-linja, huipentui jyrkäksi.  Saksa oli suostunut aselepoon luuottaen sille paljon suotuisampiin ennakkoehtoihin, mutta todellisuus muodostui aivan toisenlaiseksi, hyvin nöyryyttäväksi sanelurauhaksi.  Rauhansopimuksen lukemattomat pikku yksityiskohdat olivat monin paikoin suoranaisat, avointa kiusantekoa”, kirjoittaa Matti Klinge, emt. – Versaillesin rauhansopimuksesta; http://nisis.weebly.com/uploads/1/0/2/9/10295486/history_today_-_effects_of_versailles.pdf

Nyt korostuu voimistuneen, kansallisesti hyvin yhtenäisen ja uudesti aseistautuneen Venäjän nöyryyttämisen vaarallisuus.  Kylvetään vihan siemeniä neuvottelujen ja ymmärtämisen halun sijasta.  Historian ja uskonnon tuntemuksen pinnallisuus on hälyttävää”, Klinge summaa.

Kulttuurisen naapurituntemuksen puutteesta ja yleensä haluttomuudesta perehtyä ”vastapuolen” lähtökohtiin ja ajattelun lähteisiin, hän toteaa:

”Individualistisen ”Lännen” on kerta kaikkiaan hirveän vaikeaa ymmärtää muun maailman, kuten Välimeren alueen ja Venäjänkin, syvällä istuvaa perhe- ja klaanikulttuuria ja siihen liittyvää mafiaa suojeluorganisaationa.  Ja ortodoksiaa.”

Tämä on harvinaista tekstiä nykypäivänä ”Lännessä”, - ja Suomessa. 

*

Lännen hegemonia

Tämä on, tietenkin, puolueellinen lausunto, osa presidentti Putinin puhetta Kremlissä, kultaisessa huoneessa 18.3.2014, mutta onko kaikki sen väittämät ja näkemykset jakojäännöksettömästi dementoitavissa?:

”Arvoisat kollegat! Ukrainan ympärillä meneillään olevasta tilanteesta, heijastuu kuin peilistä se, mitä nykyisin tapahtuu maailmalla. On tapahtunut jo muutaman vuosikymmenen ajan. Kaksinapaisen maailmanjärjestyksen katoamisen jälkeen maapallolla ei ole enää ollut vakautta. Avainasemassa olevat kansainväliset instituutiot eivät valitettavasti ole vahvistuneet, vaan useassa tapauksessa taantuneet.

Länsimaiset yhteistyökumppanimme USA:n johdolla tukeutuvat käytännön politiikassaan parempana ei kansainväliseen oikeuteen vaan vahvemman oikeuteen. He ovat ruvenneet uskomaan omaan valittuuteensa ja ainutlaatuisuuteensa – siihen, että heille on sallittua ratkaista maailman kohtaloita ja että vain he voivat olla aina oikeassa. He toimivat miten lystäävät: käyttävät eri paikoissa voimaa suvereeneja valtioita vastaan sekä rakentavat koalitioita periaatteella "joka ei ole meidän kanssamme on meitä vastaan". Luodakseen aggressiolleen laillisuuden verhon he puristavat kansainvälisiltä järjestöiltä itselleen mieluisia julkilausumia, ja mikäli tämä ei jostain syystä onnistu, he yksinkertaisesti sivuuttavat niin YK:n turvallisuusneuvoston kuin koko YK:nkin.

Näin tapahtui Jugoslaviassa vuonna 1999, kuten hyvin muistamme. Oli vaikeaa uskoa sitä. En siis ollut uskoa silmiäni, kun 20. vuosisadan lopulla yhteen eurooppalaiseen pääkaupunkiin – Belgradiin – kohdistettiin useiden viikkojen ajan ohjusiskuja ja pommituksia, mitä seurasi todellinen interventio. Oliko YK:n turvallisuusneuvosto antanut päätöslauselman, jossa olisi ollut lupa sellaisiin toimiin? Ei sinne päinkään. Sitten olivat vuorossa Afganistan ja Irak sekä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman avoin rikkominen Libyassa, kun niin sanotun lentokieltovyöhykkeen valvonnan sijasta aloitettiinkin pommitukset.

Tapahtui myös joukko ohjattuja "värillisiä" vallankumouksia. On selvää, että niissä maissa ihmiset olivat väsyneet tyranniaan, köyhyyteen ja tulevaisuuden näkymien puuttumiseen, mutta heidän tunteitaan vain käytettiin kyynisesti hyväksi. Nämä maat pakotettiin omaksumaan standardeja, jotka eivät mitenkään vastanneet niiden elämäntapaa, perinteitä tai kulttuuria. Tuloksena oli demokratian ja vapauden sijasta kaaosta, väkivallan leimahduksia ja joukko vallankaappauksia. Arabikevät vaihtui arabitalveen.”

HS/Alexandr Bruk, käännös; http://www.hs.fi/ulkomaat/a1395200431780

*

Sota terroria ja diktaattoreita vastaan

Pariisin järkyttävien terrori-iskujen uutistulvassa Klinge 14.11.2015 kirjoittaa historiaa luotaavan katsauksen Lähi-Idän verisen lähihistorian vaiheistuksista:

”Juuri eilen (13.11.2015) luin Le Nouvel Observateurista, että Englannin entinen pääministeri (Tony Blair, VH) on melko selvästi myöntänyt ratkaisevan osuutensa amerikkalais-brittiläiseen (ym.) sotaan vuonna 2003 Irakia vastaan.  Sota naamioitiin ilmeisen tahallisesti vääristäen kysymykseksi Irakin atomipommi-valmisteluista, jonka YK:n korkea ruotsalainen asiantuntija (Hans Blix, VH) ryhmineen jo silloin totesi aiheettomaksi.  Tavoitteena oli kukistaa Irakin johtaja, ”diktaattori” Saddam Hussein, joka lopulta tapettiinkin hyvin raa´alla tavalla.

Irakilaisjoukkojen silmitön tuhoaminen edellisessä sodassa hiekka-aavikolla 1993 merkitsi ehkä sadan tuhannen irakilaisnuoren kuolemaa.  Irak oli Israelin kannalta vaarallinen, ja anglosaksit olivat silloin sitoutuneita Israelin politiikkaan.

Nyt aletaan jo vihdoin tunnustaa (itse olen tästä kirjoittanut ”kolumnipäiväkirjoissani” toistuvasti), että koko Lähi-idän tuosta ajasta alkaen jatkunut kriisitila ja etenkin terrorismina purkautuva uskonsota on olennaisilta osiltaan näiden Amerikan hyökkäysten ja vuoden 2003 sotaretken seurausta.  Vastustajilla ei ole muuta asetta kuin terrori. …

…mikään jumalallinen mahti ei ole valinnut erilleen niitä maita, jotka ”saavat” omistaa ja halutessaan käyttää atomiaseita, niistä, jotka tämän parhaimmiston mielestä eivät saa sitä tehdä.

Ei ”arabikevään” nopeasti kyseenalaistunut linja eikä Syyrian päinvastainen kovan kurin linja onnistunut vakauttamaan tämän suuralueen tilannetta.  Itse olen, jos saan muistuttaa, olut koko ajan vahvan  Turkin kannalla”, kirjoittaa siis Matti Klinge.

Muslimiterroria kohtaan osoittamastaan ”ymmärtämyksestä” kritiikin kohteeksi joutunut filosofi Michel Onfray laskee Klingen mukaan ”Terrorismin vastaukseksi siihen prosessiin, jonka prosessiin, jonka presidentti Georg W. Bush liittolaisineen aloitti Saddam Husseinin Irakia, ja sitten Afganistania ja Libyhaa, ja Ranska myös Malia vastaan.”

Hänen näkemyksiään vastaan debatoi mm. Laurent Joffrin sanomalla, että ”kaikki alkoi Iranista, shaahi syrjäytettiin, vaikka hänkin oli muslimi, Yhdysvallat ja samoin Ranska tukivat islamilaisia ryhmiä Afganistanissa Neuvostoliittoa vastaan (1979-1989), Ranska Algerian muslimihallintoa kumouksellista muslimiliittokuntaa vastaan.  kaikki kapinat ja sodat vyörytetään nyt jälleen näkyviin, mutta analysoimatta niiden mielikuviin jättämiä jälkiä ja niiden aiheuttamia nöyryytyksen ja vihan tunteita.

Kyllä muutkin kuin Onfray ovat nostaneet isä- ja varsinkin poika-Bushin toiminnan ja sotatoimien laajuuden ja raakuuden ratkaisevaksi, olivatpa ne jollakin mittarilla enemmän tai vähemmän karkeita.  Kyllä on menty taaksepäin vuosista 1814-1815, kun ajattelee miten humaanisti voittajat silloin kohtelivat niin valtavia kärsimyksiä aiheuttanutta Napoleonia ja miten nyt Osama fin Ladenia ja Saddam Husseinia.

Joffrin sivuuttaa sen, että Saddam Husseinin mukana tuhottiin tietoisesti Irakin koko hallinto ja että maa jäi ilman mitään järjestysorganisaatiota ja siis erilaisten rosvojoukkojen haltuun.  Sama toistettiin kaikkialla muuallakin: voitiin pommittaa ja tuhota hyvinkin barbaarisesti yhteiskunnan koko rakenne, vääräksi julistettuna, ja sitten häipyä kentältä uskoen ainakin propagandassa, että diktatuurista vapautetut kansanjoukot loisivat hetkessä ”demokraattisesti toimivan oikeusvaltion”.  Pian nähtiin, että niin ei käynyt – eikä voinut käydä”, jyrisee professori emeritus, Matti Klinge.

Katso Michel Onfrayn tekstejä; http://michelonfray.com/  &  https://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_Onfray

Laurent Joffrin on lanseerannut demokratuuri-käsitteen; http://www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi/vesa_heikkinen/demokratuuri.9708.blog?5400_a=comment&5400_m=9708

*

Lännen sekulaari liberalismi

” ”Länsimaailma” ei ole ottanut vakavasti uskontoon kohdistuvan herjaamisen merkitystä, Salman Rushdien fatwa ei estänyt Jyllandpostenia jatkamasta muslimien pyhien asioiden halventamista ja hyvin laajan mielipiteen asettumista lehden tueksi.

Koko länsimaiden lehdistö vastaan ei ollut käytettävissä mitään kevyempiä, toimivia vastustuskeinoja.  Senhän me suomalaisetkin tiedämme: meitä aikanaan herjannutta finlandisierung-haukkumasana vastaan meillä ei ollut mitään vastavoimaa.” (Klinge, emt. 106.)

*

Le Monde Diplomatique, 14.8.2005 (siis 11 vuotta sitten, VH);

”Syyllisten ja syyttömien irakilaisten käsittämättömän raaka kohtelu väkivaltaisuuksineen ja alhaisine nöyryyttämisineen jatkuu kaikesta tuon käytöksen saamasta julkisuudesta ja parista rangaistuksesta vähääkään välittämättä, ja kuolleita kohdellaan tavalla, jollaisesta en ole kuulut minkään muun valloitusarmeijan kohdalla: vainajia sidotaan auton etupellille pää auki hakattuna, aivot puoliksi ulkona, jonkinlaisina saalisnäytteinä. (Suomessakin tunnettu journalisti] Ignacio Ramonet katsoo, että paremmin ei voisi arabiterrorismia edistää, amerikkalaisviha syvenee ja leviää yhä laajemmalle.  Herrat Georg W. bush ja Anthony Blair saavat varautua kostoihin.” – via Matti Klinge, vuosipäiväkirja, 24.11.2015.  –  

Katso: Ignacio Ramonet; https://fi.wikipedia.org/wiki/Ignacio_Ramonet

*

Edellä mainittu Le Nouvel Observateur (13.11.2015) on haastatellut myös Dominique de Villepiniä, jonka ”historiallinen” puhe Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäystä vastaan Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa 2003 herätti laajaa huomiota ja jäi minunkin (Klinge) mieleeni.  Hollanden ja pääministeri Vallsin ”sotainto” huolestuttaa häntä samalla tavalla:

mobilisoimme tärkeän osan Lähi-idän kansoista meitä vastaan.  Toisaalta mainitaan taas nimenomaan George W. Bushin ja Blairin nimet, ja valheellinen atomiaseella petkutus.

Tautalla on syvimmiltään amerikkalaisliberalistinen kaiken valtion vastaisuus, vapaus on vapautta valtiosta ja valtion elimistä.  Siksi amerikkalaiset (Klinge puhuu ”amerikkalaista” kun kaiken aikaa tarkoittaa yhdysvaltalaisia, huom. VH) luuliavt Irakissa, samoin kuin 1990-luvun Neuvostoliitossa ja sitten Ukrainassa ja muualla, että kun vain valtio kumotaan, sen alta paljastuu vapaus, ja kaikki järjestyy sen mukaan. 

Sama ajatus siis, että jos talouselämässä poistetaan kaikki kontrolli, subventiot, verotus ja muu, markkinoiden vapaus tuottaa itsesääntelevän ja onnellisen yhteiskunnan.  Ja kun kokemukseen, historiaan, uskontotieteeseen, kansatieteeseen ja kielitieteeseen ei luoteta, niitähän ei lainkaan tunneta, ei voida ymmärtää, että valtion ja kontrollin poistaminen johtaa väärään, rikolliseen vapauteen.  Varsinkin kun aseteollisuus huolehtii siitä että kaikkialla ja kaikilla on aseita”.

Näin viisaita kirjoittaa siis professori Matti Klinge (Palmyran raunioilla.  Päiväkirjastani 2015-2016. Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki 2016.)

Ulkoministeri Domique de Villepin, Yk:ssa 2003: https://

*

Metrijärjestelmä ja muut rationaaliset mittayksikköjärjestelmät

Siirtyminen metrijärjestelmään ja sen ilmentämiin muihin rationaalisuutta korostaviin järjestelmiin ja standardeihin ilmentää Ranskan vallankumouksen 1789 ideologiaa.  Brittiläisen imperiumin ja muiden englanninkielisten maiden, kuten Yhdysvaltojen, jättäytyminen reformin ulkopuolelle taas näyttää konkreettisesti muiden suurhistoriallisten ideoiden vaikuttavuutta niiden perusajattelussa ja suuntautumisessa. 

”Yhdysvalloissa ehdotettiin siirtymistä metrijärjestelmään pian sen jälkeen, kun se oli Ranskassa otettu käyttöön. Ehdotusta ei kuitenkaan käytännössä toteutettu, ja vaikka maa laillisesti hyväksyi metrijärjestelmän jo 1866, on maa nykyisin (2016) ainoita Myanmarin ja Liberian ohella, jossa käytetään metrijärjestelmästä poikkeavia mittayksiköitä”, toteaa Wikipedia; https://fi.wikipedia.org/wiki/Metrij%C3%A4rjestelm%C3%A4

Yhdysvaltalaisen vielä osin voimissaan olevan hegemonian seurauksena:

”Nyt saamme yllättävästi nähdä, miten tuumat, jalat, pintit, mailit, unssit ja paunat valloittavat uudestaan maailmaa, Suomeakin.  Jo pitkään ovat lentokoneiden valotaulut ilmoittaneet korkeudet jaloissa, vauhdin maileissa ja lämpötilat fahrenheit-asteissa.  Ja nyt, kun armeijamme aseistusta ja  koko muutakin organisaatiota amerikkalaistetaan voimalla, nämä ”keskiaikaiset” mittayksiöt tulevat vastaan, virallisina ja pian varmaan kaikkialla.  Metristä, litrasta ja kilometristä tulee kai muinaismuistoja”, päivittelee professori Klinge – ja aivan aiheellisesti – 3.5.2016. 

Sanommeko, että rationaalisuus ja käytännöllisyys ovat yhdysvaltalaisten – ja koko maailmanjärjestyksen – johtava ohjuri?

*

Summa

Jos halutaan sanoa, että tässä esitetyt olennaiset, joskin hajanaiset, huomiot Yhdysvaltain – ja yleensä Lännen – ajattelusta ja toiminnasta, ja niiden taustatekijöistä, perusteista, arvoista ja ideasta, olisivat kovin lähellä hegeliläis-snellmanilaisen Suomen, sen hyvinvointivaltio-tavoitteen ja pohjoismaisen kansanvallan ideaaleja, niin enempää ei voisi erehtyä, ja erehtyä pahoin.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän HeikkiJokinen kuva
Heikki Jokinen

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Professori Klinge voi muuttaa Venäjälle. Siellä on metrijärjestelmä käytössä!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Länsimielisillä globalisteilla on aika rajoittuneet keskustelutaidot, henkilökohtaisuuksiin meneminen on yleistä. Useimmat näistä ovat myös natottajia ja liberaaleja suvaitsevaisia. Yhteistä on myös brexitin, jytkyn ja Trumpin paheksuminen. Ovat yleensä kokoomuksen, vasemmistoliiton, vihreiden tai sdp:n kannattajia. Entisen vasemmiston internationalismi ja oikeiston talousglobalismi elää symbioosissa vaikka sokeakin näkee häviäjät.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen
Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
”Läntiset arvot
EU-ulkoministeri Federica Mogherini ja Saksan liit¬to¬kans¬leri Angela Merkel ovat antaneet lausunnon.
Heidän mielestään kuole¬man¬ran¬gais¬tuksen palauttaminen Turkissa tarkoittaisi, ettei Turkki voisi olla Euroopan unionin jäsenmaa.

Naiset puhuvat asiaa. Vaikeinakin aikoina EU:n on pidettävä kiinni arvoistaan, joita usein kutsutaan ”läntisiksi arvoiksi”.

Olisiko näissä läntisissä arvoissa myös syy siihen, miksi Yhdysvallat ei ole vielä liittynyt EU:n jäseneksi?
Esimerkiksi viime vuoden tammikuussa tämän sivistysmaan selleissä virui yli kolmetuhatta kuole¬maan¬tuo¬mittua.”

Lähde: Suomenmaa 18.7.2016; http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/42/13...

*

Vakavasti ottaen:

OIKEUSVALTIO

Onko Yhdysvallat oikeusvaltio?
Matti Klinge vastaa:

”Kyllä on ennestäänkin ollut selvää, ettei Yhdysvallat ole oikeusvaltio, ainakaan eurooppalaisessa mielessä, vaan sen oikeudellista maailmaa voisi paremmin verrata eräisiin muslimioikeuden muotoihin.

Kuolemanrangaistukset, kidutus, vankiloiden epäinhimillisyys tuntuvat kauheilta.

Mutta kaiken takana on valtava sotavoima ja aseteollisuuden määräävä asema myös sisäpolitiikassa.

Kansalaisten tarkkailu on saanut uskomattomia muotoja.”

Ja:

”Euroopassa oikeusjärjestelmä perustuu lakeihin, Britanniassa ja Yhdysvalloissa oikeusistuimien ennakkotapauksiin (prejudikaatteihin) ja niiden tulkintaan sekä valamiesten ratkaisuihin, mihin tarivtaan valtava asianajajien armeija”.

*

Vuosien takaa eräs pohdinta:
Tapani Lausti/Ydin 4/2002;

http://www.lausti.com/articles/international/ydinu... ;

YHDYSVALLAT, IHMISOIKEUDET JA ”LÄNTISET ARVOT”

”Mitä ovat läntiset arvot? Edustaako Yhdysvallat läntisiä arvoja?

Puolustaako Yhdysvallat johdonmukaisesti ihmisoikeuksia?

Tyhmiä kysymyksiä? Niitä täytyy kuitenkin pohtia, koska ”terrorismin vastainen sota” on luonut jälleen kylmän sodan kaltaisen asetelman, jossa Yhdysvallat esiintyy ”vapaan maailman” puolustajana, ei kommunismia vaan terrorismia vastaan. Tässä yhtälössä on jälleen jäämässä vähälle huomiolle Yhdysvaltain oma väkivaltapolitiikka ja sen vaikutukset maailmassa. Suomalaisessa ihmisoikeuskeskustelussa kiinnitetään hyvin vähän huomiota siihen, että Yhdysvaltain asenne ihmisoikeuksiin henkii täydellistä tekopyhyyttä.

Eikä tässä kaikki. Yhdysvaltain ulkopolitiikan arvosteluun on Suomessakin alettu sotkea päivittelyä monien eurooppalaisten intellektuellien perinteisestä Yhdysvaltain vastaisuudesta. Epäilemättä tätä henkeäkin on olemassa, mutta sen ei pidä antaa hämärtää asian ydintä. Yhdysvallat on itsekkään ja vaarallisen eliitin hallinnassa.

Ulkopolitiikallaan Washington polkee kaiken aikaa kansainvälistä oikeutta, ihmisoikeuksia ja muiden maiden kansallista itsemääräämisoikeutta. Nato on tässä pelottavassa leikissä yksi Washingtonin pelinappuloista, kaunisteltiinpa sen roolia miten hyvänsä.

Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomuksia arvosteltaessa asiaan ei ainakaan järkevissä puheenvuoroissa sotkettu kysymyksiä Venäjän kulttuurin laadusta. ”Neuvostovastaisuus” oli propagandakieltä. Nyt eurooppalaisten älyköiden väitetään suhtautuvan ivallisesti Yhdysvaltoihin kohdistettuihin terrori-iskuihin, koska amerikkalaista kulttuuria pidetään pintapuolisena.

Tämä keskustelu on tuskastuttavaa, koska sillä hämärrytetään syitä, joiden vuoksi Yhdysvaltain asettuminen maailman moraaliseksi johtajaksi on asetettava kyseenalaiseksi. Jos jollakin valtiolla on niin paljon valtaa kuin Yhdysvalloilla, sen otteita on tarkasteltava valppaasti.

Ennen kaikkea on tarkkailtava, vastaako sen käyttämä ihmisoikeusretoriikka sen todellista käyttäytymistä. Yhdysvalloilla on valtavia taloudellisia ja poliittisia etuja valvottavanaan suuressa osassa maailmaa. On helppo osoittaa, että se asettaa aina nämä edut ihmisoikeuksien edelle.”
Lue koko juttu! http://www.lausti.com/articles/international/ydinu...
*
Otan vielä tämän, katkelma Tapani Laustin kolumnista 14-vuoden takaa;

”IHMISOIKEUSTEKOPYHYYTTÄ

Se että Yhdysvallat jatkuvasti saarnaa muiden ihmisoikeusrikkomuksista näyttää hämäävän monia uskomaan, että nämä huolenosoitukset on otettava todesta. Tämä on kuitenkin rinnastettavissa niiden ihmisten virheisiin, jotka ottivat vakavasti Neuvostoliiton ihmisoikeussaarnat.

Valitettavasti neuvostojohtajien tekopyhyys jäi monilta suomalaisiltakin ymmärtämättä. Länsimielisten suomalaisten huoli kommunistien ihmisoikeusloukkauksista taas oli tietenkin jo kylmän sodan aikana liki puhdasta tekopyhyyttä, koska amerikkalaisten vastaavaa – ja usein pahempaakin – rikollista käyttäytymistä ei missään tuomittu. Nyt sama silmien sulkeminen Yhdysvaltain ulkopolitiikan moraalittomuudelta jatkuu, mistä on pääteltävä, että näiden ihmisten moraalinen kompassi on ollut ja on edelleen hukassa.

Entä sitten läntiset arvot? Niihin sisällytetään tämänhetkisen oikeaoppisuuden mukaan ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion lisäksi ”vapaa markkinatalous”, mitä se sitten lieneekin suuryhtiöiden hallitsemassa maailmassa.

Tämä oikeaoppisuus henkii tapaa, millä erityisesti amerikkalaiset poliitikot vähättelevät yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen artiklaa, joka sisällyttää ihmisoikeuksiin terveyden, ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkityksen ja sosiaalipalvelut. Tässä kysymyksessä amerikkalaisten poliitikkojen halveksunnalla ei ole rajaa.

Muuan Yhdysvaltain suurlähettiläs luonnehti kerran tällaisia vaatimuksia ”vaaralliseksi kiihotukseksi”.

Tosiasia on, että köyhyys voi parissa vuodessa vaatia yhtä monta kuolonuhria kuin molemmat maailmansodat yhteensä. Kuitenkin ihmisoikeusjulistus vaatii ihmisille vapautta nälästä. Tämä jatkuva holokausti paljastaa vauraiden maiden tekopyhyyden niiden asettuessa maailman moraalinvartijoiksi. Ne keskittyvät taloudelliseen omaneduntavoitteluun paitsi heikentämällä köyhien maiden asemaa myös viemällä aseita tulenaroille alueille.

”Terrorismin vastainen sota” kuvastaa tätä tekopyhyyttä. Maailman kansalaisille uskotellaan, ettei terrorismilla – olipa se miten tuomittavaa tahansa – ole mitään yhteyttä siihen epävakauteen, jota länsi lietsoo lyhytnäköisellä omaneduntavoittelullaan.
Lähi-idässä tämä asenne on johtanut äärimmäiseen vaaralliseen tilanteeseen. Jos amerikkalaiset hyökkäävät Irakiin, Israel saattaa käyttää kireää tilannetta hyväkseen kiihdyttämällä terroriotteitaan karkottaakseen palestiinalaiset kokonaan nykyisiltä alueiltaan. Seuraukset ympäröivissä arabimaissa voisivat olla arvaamattomia. Hallinnasta pääsevä kansainvälisten reaktioiden ketju voisi aiheuttaa todella pelottavan tilanteen.

Propagandasumua

Kansalaisten on työlästä seurata tapahtumien syitä ja seurauksia, koska johtavien länsivaltojen johtajat operoivat sakeassa propagandasumussa. Heidän propagandansa uskottavuutta ei tarkastella joukkotiedotusvälineissä riittävän kriittisesti. Suomessakin puhutaan Yhdysvaltojen ja Euroopan ”yhteisistä eduista” huomaamatta, että Washington on edelleen valmis tukemaan kansalaisiaan sortavia hallituksia eri puolilla maailmaa. Yhdysvallat on valmis käyttämään terroria tai tukemaan hirmuhallituksia, kun maan eliitin edut ovat kyseessä.”
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Vitsiksi;
Yhdysvallat oikeusvaltio

http://www.hintatakuu.net/oikeusvaltio.php

*

http://www.stellaawards.com/2007.html
Vieläköhän näitä jaetaan?

Vuosittaisia StellaAward -pokaaleja?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset