Veikko Huuska

Miksi Clinton hävisi?

Miksi Clinton hävisi?

*

...syistä jotka johtivat siihen, että The Clintons hävisivät ja jokin muu sai äänet...

*

Ylimielisyys

Clinton totesi syyskuussa, että puolet republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin kannattajista on säälittäviä.

Yhdysvaltain demokraattisen puolueen presidenttiehdokas Hillary Clinton käytti perjantaina (9.9.2016) varainhankintatilaisuudessaan vastaehdokkaansa kannattajista sanaa "deplorable", minkä voi kääntää säälittäväksi tai paheksuttavaksi.

Clinton sanoi puheessaan, että puolet Trumpin kannattajakunnasta voi luokitella "säälittävien koriin", johon kuuluu mm. rasisteja, seksistejä ja muukalaisvihamielisiä.

Lähde: http://yle.fi/uutiset/3-9159167

*

Ruostevyöhykkeen kosto

Clinton hävisi kuusi vaa´ankieliosavaltiota, jotka Obama oli 2012 voittanut.  Vaali ratkesi nyt siellä.

Osavaltiot ovat:

Iowa, Wisconsin, Michigan, Ohio, Pennsylvania ja Florida.

Radio1:n aamu-uutisten 10.11.2016 mukaan Clinton ja demokraattien eliitti ”ei jalallaan astunut Wisconsinin osavaltioon”.  Clinton piti sitä ”varmana”.  Melkoista ylimielisyyttä ja ylenkatsetta.  Niin paljon kuin hän kyliä kiersikin.

Pohjoisen perinteiset teollisuusvaltiot, autoteollisuuden mahtimaat, ovat kärsineet globalisaatiosta ja robot-digistä.  Nämä valtiot – vanhat suomalaisuudenkin keskukset – ovat olleet 1900-luvun alusta lukien Yhdysvaltain työväen liikkeen mahtialuetta.

Nyt miljardööri Trump voitti siellä.

Voiko Yhdysvaltain poliittisen elämän ja työväenliikkeen historiassa edes kuvitella suurempaa nöyryytystä?  Työväen perinteinen voima on joutunut korpivaellukselle, jolla ei päätä näy.

Alemman tai keskitason koulutuksen saanut valkoinen työmies iski.  Ja iski lujaa.

*

Haukka joka halusi näyttää kyyhkyseltä

Clintonin henkilöhistoriaan ja uravaiheisiin liittyy toiminta Obaman hallinnon ulkoministerinä 2009-2011.

Siihen parivuotiseen kauteen sisältyy harvinaisen runsaslukuinen epäonnistumisten ja täydellisten floppien sarja.

Arabikevään tukeminen pahimpien ideologisen imperialismin muotojen mukaisesti. 

Libyan öljyvaltion rakenteiden pommittaminen ja valtionpäämiehen jahti.  https://vastavalkea.fi/2015/05/19/libyan-sodan-valheet-ja-seuraukset/

Terrorismista epäillyn Osama bin Ladenin harkittu salamurha. etc.  http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tehtavana-tappaa-osama-bin-laden-nain-eliminoitiin-maailman-tunnetuin-terroristi/5870920

Tämä kuva Valkoisentalon operaatiohuoneesta vappuna 2011 syöpyi monien mieleen: http://yle.fi/uutiset/3-5354483

Clinton tuki Obaman Venäjä-sanktioita.  Hän tuki Venäjä-suhteiden kiristämistä, sitä joka suorastaan ajoi Venäjää yhteiskoplaan Kiinan kanssa.  Pelisilmä petti.  Krimi oli jokatapauksessa menetetty, Ukraina soppa, jota Amerikka oli parhaansa mukaan hämmentänyt.

Lännen niin sanottujen arvojen ja demokratian importöörien urakka oli joka tapauksessa ajanut kiville; mitä hyvää oli seurannut noista toimista 2009-2016?  Vahinkojen määrää ei voi mitata, mutta hyödyt, missä ne ovat?

Johdonmukaisuudesta: Jos olet haukka, jos esität haukkaa ja toimit kuin haukka – ole haukka loppuun asti.  Älä teeskentele jotain muuta.

*

Clinton ei ollut kartalla

The Politico -verkkolehden mukaan Clintonin kampanjakoneistolle ei valjennut missään vaiheessa kampanjaa, kuinka syvää muutosta ja suoraviivaisia vastauksia tavalliset amerikkalaiset hakivat Washingtonin-vastaisuudelleen.

”Sen sijaan, että Clinton olisi vastannut [amerikkalaisille], millaista muutosta hän edustaa, hänen kampanjatiiminsä yritti muuttaa kysymystä: Millaista muutosta kansa halusi? Millaisessa Amerikassa he halusivat asua”, toimittaja Edward-Isaac Dovere kirjoittaa The Politicossa."

Helsingin Sanomat 9.11.2016 http://www.hs.fi/ulkomaat/a1478680307077 & http://www.politico.com/magazine/story/2016/11/hillary-clinton-loses-2016-election-214439

*

Unohdetut

"Yhdysvaltojen unohdettu valkoinen alaluokka ei ymmärtänyt Clintonia, eikä Clinton alaluokkaa – siksi Trump voitti

Clintonin kampanjakoneiston täysi paniikki alkoi kaksi viikkoa ennen vaaleja lentokoneessa Iowan yläpuolella. Tuli tieto, että FBI:n pääjohtaja on lähettänyt huolestuttavan kirjeen kongressille."

HS 9.11.2016.

*

Jytky

”Lähin vertailukohta Trumpille olisi Suomessa Pekka Vennamo tai Timo Soini. Heitä mukaillen, unohdettu kansa aiheutti jytkyn”, sanoo Suomen entinen Washingtonin-suurlähettiläs Jukka Valtasaari.

Trumpia äänestäneen väestön tulokehitys ja heidän lastensa työllistymismahdollisuudet ovat Valtasaaren mukaan heikentyneet huomattavasti. Kaiken lisäksi Yhdysvalloista on tulossa peruuttamattomasti monietninen maa, jossa valkoihoiset ovat menettämässä enemmistöasemansa.

Trump osasi puhua näille ihmisille. Olin odotellut jo aikaisemmin, että joku nostaisi nämä asiat esiin”, Valtasaari sanoo.";  - HS 9.11.2016

Clinton ei osannut puhua näille ihmisille.
*

Ei osannut puhua

Ei halunnut puhua.

Clintonin kiertuelavalla nähtiin varapresidenttiehdokasta, nähtiin istuvaa presidenttiä, nähtiin ennen istunutta presidenttiä.  Nähtiin mitä vain: eliittiä.

Yhtä puuttui.

Ette kai nähneet missään ja koskaan, että Clinton olisi taluttanut lavalle, koonnut ”enkelikuoroonsa” jonkin haalariasuisen, työtätehneen näköisen työmiehen. Työläisen.  Tuon kummajaisen.

Työmiehen!

Ja vielä sanonut itse, että teen parhaani ja vielä enemmänkin, että tämä Jesse tässä saa työtä, ja miljoonat muut.  Ei.  Ei hän sanonut.  Ei hän antanut suunvuoroa työmiehelle.  Voi että..

*

Oletin, luulin, kuvittelin…

Clinton ja hänen avustajansa lähtivät kevään 2016 demokraattisen puolueen esivaaleihin sillä oletuksella, että 69-vuotiaan Clintonin suurimmat ongelmat olisivat hänen ikänsä ja hänen tulevan voittonsa eräänlainen ”väistämättömyys”.

Lähtökohta oli ylimielinen. Siitä puuttui ennakkoluuloton analyysi, kuinka syvää muutosta enemmistö amerikkalaisista haluaa.

Demokraattien toinen virhe oli se, että puolue tarttui sekä Trumpin harkittuihin että harkitsemattomiin möläytyksiin. Niitä nostettiin esiin ja paheksuttiin kerta toisensa jälkeen, mutta niillä ei loppujen lopuksi näyttänyt olevan vaikutusta Trumpin kannattajiin.

Ne päinvastoin pitivät Trumpia valtavassa julkisuuden valokeilassa.

HS 9.11.2016 http://www.hs.fi/ulkomaat/a1478680307077

Tämän virheen nämä tekevät aina: oikeaoppiset, nämä joille on valaistus osunut.  He haluavat julistaa omaa erinomaisuuttaan ja tähdentää aina noiden väärässäolemista, vaikka se tietäisi kilokaupalla ilmaista julkisuutta juuri sille, joka sitä taktikoi itselleen.  Olen tavannut näitä naisia elävässä elämässä.

*

Ortodoksit ratkaisivat pelin

Oikeastaan Yhdysvaltain presidentin valitsivat ortodoksit.

Oikeauskoiset.

He eivät valinneet niiden kesken, joiden kesken valinta tapahtui.

He valitsivat olemassa olevan raadollisen maailman ja heidän unelmissaan olevan unelmien maailman välillä. 

Siten vähemmän huono ehdokas (Clinton) hävisi, koska he eivät voineet äänestää häntä, vaan äänestivät omaansa, parasta.

Maailmassa on hienoa elää, kun on toinen maailma, parempi kuin tämä, johon joka aamu heräämme.  Mutta ehkä kuitenkin on parempi valita vähemmän huono ihminen presidentiksi, kuin antaa noiden valita se kaikkein huonoin.

Ei – ehei.  Kyllä se on vaan parempi pitää omasta, parhaastan, kiinni.  Näillä mennään, kuulkaa.

*

Lasilattia

Clinton oli ulkona kuin lumiukko

Clinton ei ymmärtänyt miten Amerikka makaa.

Clinton ei osannut eikä halunnut perehtyä siihen, mitä äänestäjien mielessä.  Hän kokosi elitistien, naisvaltaisen, vaaliorganisaation ja esikunnan, joka oli yhtä kaukana valkoisen miehen tuskasta, kuin hän itse – tai ehkäpä vieläkin kauempana. 

Välissä ei ollut lasikatto, vaan lasilattia.

Clinton ei katsonut jalkoihinsa. 

Jos hän olisi sen tehnyt, hän – ehkä – olisi voinut nähdä valkoisen ala- ja keskiluokan miehen ahdingon.  Mutta vaikka hän olisi nähnyt, olisiko hän uskonut?  Vaikka hän olisi uskonut, olisiko hän tehnyt mitään asian hyväksi?

Nyt hän ei nähnyt, ei välittänyt, unohti, jätti huomiotta: pahinta, mitä voi tehdä.  Ja kruunasi laiminlyönnin haukkumalla kaikki nuo helvetin "deplorables", minkä voi kääntää säälittäväksi tai paheksuttavaksi.

Ei tämä nainen tehnyt mitään murtaakseen tätä lasia, tätä lasilattiaa. 

Hän keskittyi vain lasikaton murtamiseen, siihen että siihen olisi tullut yli 60 miljoonaa säröä ja se olisi paukahtaen haljennut.  Nyt jäi halkeamatta, ja jäi pitkäksikin aikaa.  Mutta lasilattiaa, siitä hän ei piitannut.

Aamun lehden mukaan yhdysvaltalaisista äänestäneistä ei-akateemisen koulutuksen saaneista valkoisista miehistä 73 prosenttia äänesti Trumpia ja 27 % Clintonia.¨

Se on siinä!

*

Perinteiset elämänarvot

Suomessa, ei ole se ”pikkuamerikka”, joksi sitä on monesti mainittu, vaan sekulaari arvovapaa länsimaa.  Siis umpimaallistunut uskonnollisista ja muistakin arvoista ja pysyvistä perinteistä luopunut, mielihyvään ja mukavuuteen suuntautunut, epikurolainen mukavuuslaitos.

Siksi täällä on vaikea – todella lähes mahdoton – ymmärtää yhdysvaltalaista arvomaailmaa.  Sen maailman konservatiisista (en siis sano konservatiisisinta) laitaa.  Siellä on paljon aitoa, siellä on paljon perinteistä, siellä on paljon lainattua, päälleliimattuakin.  Mutta se on.  Ja se vaikuttaa.  SE vaikuttaa etenkin ankeina aikoina, kuten nyt.

Clinton ei välttämättä edustanut kaikessa sitä Obamalaista liberaalia nykyaikaa, joka vaikuttaa vahvana molemmilla rannikoilla, mutta ei tosiasiassa ollut kaukanakaan siitä.  Tätä liittoa vahvisti Obaman vahva ja näkyvä rooli Clintonin kampanjan finaalissa.  Sitä samaa, sanoi valkoinen työmies. 

Mitä tämä näkemysmaailma antaa punaniskalle tai näissä vaaleissa nyrkin pöytään lyöneelle työmiehelle?  Ei mitään. Se ei anna mitään, vaan ottaa.  Siksi ei.

Lähin vertauskohta meikäläisittäin löytyy ehkä Suomen vennamolaisvaaleista 1970;

”Suomen 25. eduskuntavaalit järjestettiin 15.–16. maaliskuuta 1970. Näitä eduskuntavaaleja on kutsuttu protestivaaleiksi, mihin vaikutti kaksi toisistaan riippumatonta ajan ilmiötä.
Kansalaiset toivat julki kyllästymisensä virkanimitysten politisoitumiseen ja poliittisen ilmaston yleiseen vasemmistolaistumiseen, jota olivat ruokkineet perinteisiä arvoja, varsinkin uskontoa ja isänmaallisuutta ravistelleet opiskelijaradikalismi ja ns. "Reporadio". Koiviston hallituksen opetusministeri Johannes Virolainen asettui näkyvästi tukemaan radikaaliopiskelijoiden korkeakoulujen hallintoon ajamaa ns. mies ja ääni -periaatetta, jota poliittinen oikeisto vastusti voimakkaasti ja jonka se saikin torjutuksi juuri vaalien edellä. Nämä ilmiöt toivat vaalivoiton Kokoomukselle ja läpimurron uudelle poliittiselle tulokkaalle Suomen Kristilliselle Liitolle.” 

Erkki Aho on tiivistänyt nuo meikäläiset tunnot, ”Jytky ennen Jytkyä”; http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2010/05/eduskuntavaalit-1970-ja-smpn-suurvoitto.html

Politiikassa on hyvä tunnistaa:

Reaktio – vastareaktio – tasapaino, - kenties.

Yhdysvaltain vaalit 2016 olivat selvä vastareaktio.  8 vuotta Obamaa ei tyydyttänyt.  30 vuotta Clintonia ei tyydyttänyt.

Nolla vuotta Trumpia…?

*

Velvollisuus äänestää

Näiden paheksuttujenko olisi pitänyt äänestää Mrs Clintonia? 

The Clintons?

Onneksi on demokratia, onneksi on äänioikeus, onneksi on äänestämisen vapaus.  Eläköön se.

Vaikka nyt monet niin monet – muutkin kuin Jari Tervo, saarnamies, sen tänään kiroaa.  Onneksi on mahdollisuus äänestää.  Ja jotkut sen tekevätkin.  Kaikkea hyvää heille.

Sympatiani ovat 100 %:sesti näiden työmiesten ja heidän perheidensä puolella.

Ja – muistakaamme, ymmärtäkäämme – se, mikä tapahtuu valkoiselle työmiehelle, tapahtuu myös afroamerikkalaiselle työmiehelle, on jo tapahtunut ja jatkuu.

Etniset pettivät.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Clintonin esikunnan kyky seurata osavaltioiden tilaa ja kannatuksen muutoksia niissä on ollut katastrofaalisen heikkoa. Mikäli tuo, mitä edellä mainitsin radiouutisten välittämänä, että esim. Wisconsiniin ei käytännössä panostettu henkilökohtaista vaalityötä lainkaan, pitää paikkansa, niin tuo nainen on todella ollut ulkona kuin lumiukko.

Sitä paitsi viimehetken virheisiin kuulunee se, että hän alkoi varmistella senaattorivaalien "tipalla" olevia dem. ehdokkaita ja heidän menestystään turvatakseen demokraattien menestyksen senaatissa.

Tuollaisen lisäbonuksen tavoittelun sijasta rva C:n olisi kannattanut fokusoida kaikki paukut itse pääasiaan: vaa´ankieliosavaltioihin (onpas hauska sana).

Kampanjatiimillä on paljon jälkipuimisen aihetta. Miten tämä kaikki oli mahdollista?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Työväen asemasta Yhdysvalloissa; (esim.)

Työntekijöiden saamat lisät ja vapaat vaihtelevat suuresti eri puolilla maailmaa, kertovat Kauppalehden kirjeenvaihtajat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ylityökorvauksia saavat vain pienituloisimmat.

YHDYSVALLAT:
(San Francisco | Senja Larsen)

"Palkalliset lomat, äitiyslomat, sairauslomat ja vanhempainvapaat ovat harvinaisia, mutta menestyvät yritykset palkitsevat bonusjärjestelmillä. "At will" -työsopimukset tarkoittavat, että niin työntekijä kuin työnantaja voi välittömästi irtisanoa työsopimuksen millä tahansa perusteella. Tämä takaa työvoiman liikkuvuuden ja sen, että yritykset uskaltavat kasvaa ja rekrytoida nopeasti. Sunnuntailla ei ole monikulttuurisessa Yhdysvalloissa samanlaista merkitystä kuin Suomessa. Ylityökorvaukseen ovat oikeutettuja alle 455 dollaria viikossa ansaitsevat, mutta ensi vuonna alaraja nousee 970 dollariin. Ammattiyhdistysten jäsenyys on vähentynyt 11 prosenttiin työntekijöistä."
Lähde:
Kauppalehti 15.9.2015; http://www.kauppalehti.fi/uutiset/usassa-ay-liike-...

Pekka Iiskonmaki

Edes naiseus ei pelastanut hänen huonouttaan presidentin virkaan.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Eikös Trumppi usein puheissaan korostanut, että haluaa aikuiset töihin, nuoret kouluun ja "hallituksen pois kodeista" eli elämä taas ihmisten haltuun ja vastuulle.

Monille ihmisille tuossa on jo ne tärkeimmät.

Pekka Iiskonmaki

#4
Juuri noin ja samaa haluan minä Suomeen. Jo riittää virkamiesdiktatuuri.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Hillary Clinton kertoi yllättyneensä täysin maansa jakautuneisuudesta ja siten tappiostaan monien Bernie Sandersia kannattaneiden vasemmistolaisten naistenkin äänestettyä mieluummin Trumpia. Clinton tosiasiassa itse petasi vielä kampanjansa viime metreillä häviötään provosoivanpiikikkäällä maailmojasyleilevällä mainossloganillaan, joka tarjosi työpaikoistaan huolestuneelle perusduunarille päin kasvoja unelmahöttöä kaivatun hampurilaispihvin sijaan. Möläytys syyllisti mollauskohderyhmäänsä sydämettömyydestä tosikauniilla sanahelinällä: "Rakennamme siltoja, emme muureja!" - Sillanrakennushan voi tökkiä syystäkin kuin Kwai-joella, eikä toimiva palomuurikaan olisi pahempi idea ministeritasollakaan
http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225871-m...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

OLIVATKO eiliset Yhdysvaltain Presidentinvaalit samalla kansanäänestys OBAMAN PERINNÖSTÄ?

Näin kai asia on monessakin mielessä ymmärrettävä. Siinä määrin vahvasti ja ”isällisesti” Obama auttoi ja tuki Clintonin vaaliponnistuksia.

Välillä vaikutti jopa siltä, että Obaman näkyvä ja näyttävä hääriminen CLintornin vaalivankkurien kuskinpukilla saattoi enemmänkin haitata kuin hyödyttää rouva Clintonin vaalimenestystä. EI voinut välttyä tietyltä epätoivon vaikutelmalta!

*

Mikä oli OBAMAN PERINTÖ?

Näillä sivuilla on aika paljon kritisoitu YLEä sen Amerikan-uutisoinnista. Ihan kaikin osin kritiikki ei pidä paikkaansa.

Tässä YLEn Washingtonin-kirjeenvaihtajan Pirkko Pöntisen mielestäni melko realistinen ja kaunistelematon raportti Obaman huhtikuisen Euroopan-vierailun tiimoilta.
YLE 26.4.2016: http://yle.fi/uutiset/3-8836529
Pirkko kirjoittaa:

” Analyysi:
Obaman epäselvä perintö riitaiselle Euroopalle – Ukrainan ja Syyrian kriisit ”

”Neuvotteluissa neljän eurooppalaisen valtiojohtajan kanssa Saksan Hannoverissa Obama korosti, että yhtenäinen Eurooppa on paras turvallisuuden tae Atlantin molemmin puolin, koska Isis uhkaa jo molemmilla rannoilla.

Samalla hän sanoi suoraan, että Eurooppa on ollut melko omahyväinen puolustuksensa järjestämisessä.
Tällä hän tarkoitti lipsumista puolustusliitto Naton maksuista ja luottamista siihen, että kyllä Yhdysvallat hoitaa ongelmat.”

*

Pirkko Pöntisen analyysi jatkuu tiukkana:

”PRESIDENTTI Obaman pian kahdeksan vuotta kestäneellä kaudella näin ei ole käynyt. (siis että Yhdysvallat ”hoitaa ongelma”, VH]

Eurooppa on jäänyt jokseenkin yksin selvittämään Venäjän tunkeutumista Ukrainaan ja vastaanottamaan miljoonaa pakolaista Syyriasta, eri puolilta Lähi-itää ja Afrikkaa.

YHDYSVALLOILLA oli Obaman kaudella kaksi mahdollisuutta osoittaa johtajuutta, jonka puutteesta eurooppalaiset nyt maksavat.

Presidentti on itsekin sanonut, että hän toimi väärin jättäessään Libyan valtatyhjiöön diktaattori Muammar Gaddafin kukistamisen jälkeen lokakuussa 2011.

Nyt Libyan läpi vaeltaa kymmeniä tuhansia pakolaisia salakuljettajien armoilla Eurooppaan.

Syyrian kriisin osalta Obama ei sen sijaan ole esittänyt pahoitteluja. Hän on edelleen sitä mieltä, että päätös olla rankaisematta presidentti al-Assadia kemiallisten aseiden epäillystä käytöstä elokuussa 2013 oli perusteltu, aiemmasta uhkauksesta huolimatta.

Eurooppa oli iskuihin valmis, Ranskassa ja Britanniassa odotettiin koneille lähtökäskyä. Obama jäi kuitenkin empimään ja tuli siihen tulokseen, ettei hänellä ole valtuutusta Syyrian pommituksiin.

Ratkaisevaa oli, ettei iskulla olisi saatu tuhottua kemiallisia aseita, eikä al-Assadin syrjäyttämisestä olisi ollut varmuutta, Obama perustelee.
Näiden elokuun tuntien etenemisestä voi lukea hiuksianostattavan

artikkelin nimeltä "Obaman doktriini" The Atlanticin (siirryt toiseen palveluun http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2016/0... ) huhtikuun numerosta.

"Obaman doktriinissa" EI JUURI MAINITA EUROOPPAA. Se ei ole pelkästään artikkelin kirjoittajan Jeffrey Goldbergin valinta.

Brittiläinen Guardian-lehti (siirryt toiseen palveluun https://www.theguardian.com/world/2016/apr/21/bara... )luki Obaman Euroopan-vierailun alla presidentin tämänvuotisen liittovaltion tilaa koskevan puheen ja muistutti, että SIINÄKÄÄN OBAMA EI OTA EUROOPPAA ESILLE.

Obama ilmoitti toisen virkakautensa alussa, että Aasia ja yhä nouseva Kiina ovat Yhdysvaltain politiikan keskipisteitä.

Tämän kuuli ja tulkitsi omalla tavallaan Venäjä ja alkoi valmistella Krimin miehitystä.

Yhdysvaltain republikaanista puoluetta lähellä oleva McCain-instituutti sanoo tylysti, että Obama "ulkoisti Ukrainan kriisin hoidon liittokansleri Angela Merkelille".

Tästä kaikesta huolimatta Merkel ja Obama ovat toisilleen läheisiä ja tarpeellisia valtiojohtajia.

Obama vieraili nyt Saksassa, koska Merkel pyysi. Hän tarvitsee Obaman tukea omalle asemalleen ja horjuvalle Euroopalle. Obama on sopiva johtaja kertomaan Euroopalle, että sen on syytä pysyä yhtenäisenä.

Tämän Obama kertoi myös Britannian pääministeri David Cameronille. Yhdysvallat neuvottelee vain suurten ryhmien kuten EU:n kanssa, ja jos Britannia siitä irtautuu, se on neuvottelujonossa viimeisenä, Obama ilmoitti.

Obaman kannat tulivat selviksi. Ratkaisut ovat Euroopan käsissä, ja niiden seuraukset jäävät vanhalle mantereelle ja Yhdysvaltain seuraavalle presidentille.

Jotain erikoista Euroopan ja presidentti Obaman suhteessa edelleen on.
Obama piti ensimmäisen puheensa Berliinissä presidenttiehdokkaana vuonna 2008 parin sadantuhannen ihmisen hurratessa ympärillä.

Kaikesta menneestä huolimatta hän on yhä huippusuosittu läntisessä Euroopassa.”
*

Näin siis YLEn Washingtonin kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen 26.4.2016.
Itseasiassa kohtalaisen kovaa kritiikkiä Obaman hukattuja mahdollisuuksia kohtaan.
*
*
AAMULEHTI 28.7.2016/Tuuli Oikarinen, kysyi:
”Millaisen perinnön Obama jättää demokraateille?”
Oikarinen haastatteli Oulun yliopiston yliopistolehtori Ari Heloa, joka vastasi mm.:
”Demokraattien puoluekokouksessa nousi keskiviikkona puhumaan väistyvä presidentti Barack Obama tukeakseen Hillary Clintonia, joka valittiin virallisesti demokraattien presidenttiehdokkaaksi tiistaina. Voimakkaista puheistaan tunnettu Obama oli Valkoisen talon mukaan valmistellut puhettaan viikkoja, AFP kertoo.
Mutta mitä Obaman kahdeksan vuoden presidenttiydestä on jäänyt perinnöksi demokraateille, jotka yrittävät selättää republikaanien ehdokkaan Donald Trumpin? – Hänen tärkein perintönsä on yleisilmapiirin muutos, eli arvoliberalismi, sanoo Yhdysvaltoihin perehtynyt yliopistonlehtori Ari Helo Oulun yliopistosta.
Obaman kaudella esimerkiksi moni osavaltio on laillistanut kannabiksen ja korkein oikeus hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliiton.”
*
”Clinton jatkaisi Obamacare-linjaa
Helon mukaan Obaman kulttuurinen muutos avasi tien myös Bernie Sandersille. Sandersin kaltaista, pohjoismaista hyvinvointimallia ajavaa vasemmistopoliitikkoa ei olisi Helon mukaan 10 vuotta sitten voinut kuvitella vakavasti otettavaksi presidenttiehdokkaaksi. Vaikka Sanders hävisi demokraattien ehdokkuuden Clintonille, hän hivutti Clintonin puolueohjelmaa vasemmalle: mukana ovat vaatimukset minimipalkasta ja ilmaisesta julkisesta yliopistokoulutuksesta työssäkäyvien lapsille.
Toisaalta konservatiivit ovat kurkkuaan myöten täynnä Obaman arvoliberaaleja uudistuksia, mikä on Clintoninkin rasite.
Jos Clinton valitaan, hän perii myös Obamacaren, eli sairausvakuutuksen takaavan lain, jota pidetään Obaman yhtenä merkittävimmistä saavutuksista. Kaiken kaikkiaan Helo pitää Obamaa aikaansaavana presidenttinä.
– Yhdysvalloissa on harvoin nähty 8 vuodessa näin paljon muutoksia. ”
*
SITTEN JUTUSSA SEURAA AIKA TIUKKA ANALYYSI:
Puoluekuilu kasvoi
”Yhdysvaltoja Obama ei kuitenkaan onnistunut yhdistämään, vaikka hän lupasi vuoden 2008 vaalikampanjassa tuoda demokraatit ja republikaanit yhteen, kertovat muun muassa Guardian ja Politifact.
Pew Research Centerin mukaan Obaman toimet presidenttinä on hyväksynyt keskimäärin vain 14 prosenttia republikaaneista. Demokraateilla luku on 80 prosenttia.
– Se on yksi harvoista asioista, joita kadun presidenttikaudeltani – että kauna ja epäluulo puolueiden välillä on mennyt pahempaan, ei parempaan suuntaan, Obama sanoi puheessaan tammikuussa.
Juopa näkyy myös Trumpin ja Clintonin kampanjoissa.
Tunnettuna Obaman epäonnistumisena muistetaan, ettei hän pitänyt lupaustaan Guantanamon vankileirin sulkemisesta.
Sen sijaan työttömyysaste on Obaman aikana laskenut, ei noussut, toisin kuin moni yhdysvaltalainen uskoo, kertoo New York Times. Obaman astuessa virkaan työttömyys oli työvoimatilastojen mukaan 10 prosenttia, nyt se on noin 5. ”
(Työttömyysasteesta kommentoisin: Yhdysvalloissa on viranomaistoimin käsitelty tilastolukuja siten, että luvut ehkä ovat sinänsä oikeita, mutta kirjautuminen ja pysyminen työttömänä on tehty entistä hankalammaksi, ja erilaisin drop-out –keinovalikoimin väkeä tiputetaan tilastoidun työttömyyden ulkopuolelle: tästä seuraa, että vaikka väkiluku on noussut, ja työvoiman määrä on noussut, ja työllisyys on parantunut, työllinen väki ei ole noussut, juurikaan. Yhtälö ei toimi: kertomani selostus on vastaus tähän sulkeutumattomaan yhtälöön, VH).
*
ja vielä jakso Aamulehden artikkelista 28.7.2016:
”Kovempaa ulkopolitiikkaa
Siinä missä arvokysymyksissä yliopistonlehtori Helo arvioi Clintonin olevan Obaman linjoilla, taloudessa ja ulkopolitiikassa Clinton ottaisi askelia konservatiivisempaan, kovempaan suuntaan. Clinton muistetaan Irakin sotaan lähdön kannattajana.
Clintonin kampanjaa on viime päivinä repinyt Wikileaks-paljastus, jonka mukaan demokraattieliitti suosi Clintonia ehdokaskisassa ja mietti keinoja haitata Sandersin kampanjaa.
Helon mukaan demokraattien asetelmat taistossa Trumpia vastaan ovat kuitenkin hyvät, koska republikaaneja riuhtoo toisen kokoluokan kriisi Trumpin uskottavuudesta. Obaman tukea Clinton kuitenkin tarvitsee, Helo sanoo.”
*
Näiden kahden vahvan median, YLEn ja Aamulehden, toimittajien jo varhaisessa vaiheessa tekemien juttujen ja niihin saatujen asiantuntijanäkemysten perusteella ei mediakentän toimintaa suinkaan voi lytätä. Myös helmiä löytyy, kun vain jaksoi seurata.
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Otan tuosta ylempänä olevasta YLE/Pirkko Pöntinen (26.4.2016) analyysistä tämä kohdan erikseen:

"Obama ilmoitti toisen virkakautensa alussa, että Aasia ja yhä nouseva Kiina ovat Yhdysvaltain politiikan keskipisteitä.

Tämän kuuli ja tulkitsi omalla tavallaan Venäjä ja alkoi valmistella Krimin miehitystä.

Yhdysvaltain republikaanista puoluetta lähellä oleva McCain-instituutti sanoo tylysti, että Obama "ulkoisti Ukrainan kriisin hoidon liittokansleri Angela Merkelille"."

Tämä OBAMAN poliittinen linjaus ja sen antama pelitila Putinille on jätetty Suomessa kummastuttavan vähäiselle huomiolle. Itse kiinnitin siihen aikanaan huomiota ja esitin huoleni, mitä sitten kun Yhdysvallat tietoisesti ja julkisesti vetäytyy Euroopasta. Miten käy Euroopan.

Eurooppalaiset ovat sinisilmäisesti "ihailleet" Obamaa, mutta tosiasiassa hänen politiikkansa on ollut vähemmän hyvää ja tuottanut vähemmän edistysaskeleita, kuin mitä on uskottu ja toivottu. Clinton sai vaaleissa niskoilleen osan Obaman virheellisistä analyyseista ja johtopäätöksistä - sekä toimenpiteistä!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kun Yhdysvaltain presidentinvaalien 2016 jälkeen arvioimme Suomen median toimintaa ja mahdollisia asenteita pääehdokkaita kohtaan, on syytä huomata todella korkeatasoisia raportteja, joista olemme ennen vaaleja saanet nauttia.
Eräs tällainen on – suoranainen ja poikkeuksellinen raporttisarja on Saska Saarikosken ja Laura Saarikosken – raportointi Yhdysvalloista, maan tasalta ja paikanpäältä.

Heidän kirjoituksensa on julkaistu Helsingin Sanomissa.

Viime lauantaina, kolme päivää ennen vaaleja, Laura Saarikoski (la 5.11.2016) kokosi Helsingin Sanomissa yhteenvetojutun, ”Mitä Obama jättää jälkeensä”.
Siinä Saarikoski puntaroi Obaman testamenttia mm. näin (väliotsikot VH):

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1477623419700

”Mitä Obama jättää jälkeensä?

Barack Obaman piti yhdistää Yhdysvallat. Sen sijaan hän tuli jakaneeksi sen. HS:n Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski kertoo, miten siinä niin kävi.”

*

SAAVUTTAMATTA JÄÄNYT YHTENÄISYYS

”NYT Obamalla on enää jäljellä kuukausia presidenttinä. Hän on saavuttanut vajaassa kahdeksassa vuodessa paljon, mutta ei yhtenäisyyttä. Päinvastoin: Yhdysvallat on jakaantunut jyrkemmin kuin Obaman kauden alussa.

Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa republikaanien vasemmistolaisin kongressiedustaja on oikeistolaisempi kuin demokraattien oikeistolaisin edustaja. Kun yhteisiä arvoja on vähän, poliittiset kompromissit ovat lähes mahdottomia.

Myös musta ja valkoinen Amerikka ovat entistä epäluuloisempia toisiaan kohtaan. Mustien miesten kuolemat poliisin käsissä ovat nostattaneet uuden kansalaisoikeusliikkeen, mutta myös avoimen vihan poliiseja kohtaan.

Heinäkuussa 69 prosenttia amerikkalaisista sanoi sanomalehti The New York Timesin ja uutiskanava CBS:n mielipidemittauksessa, että rotujen väliset suhteet ovat huonolla tolalla. Ja 60 prosentin mielestä ne ovat menossa vain huonompaan suuntaan.
Arviot olivat kielteisempiä kuin kertaakaan aiemmin Obaman presidenttikausien aikana.”

*

YHDISTÄJÄ JOSTA TULI EROTTAJA

”MIKSI Obama, jonka piti yhdistää valkoinen ja musta, konservatiivinen ja vapaamielinen, republikaanien punainen ja demokraattien sininen Amerikka, on tullut jakaneeksi amerikkalaisten mielipiteet niin jyrkästi?
”Obamaan kohdistui hänen puheidensa takia epärealistisia odotuksia. Kampanjat ovat runoutta, mutta hallitseminen proosaa”, sanoo Mary Frances Berry, joka on Yhdysvaltain historian professori ja kansalaisoikeusliikkeen veteraani Pennsylvanian yliopistosta. Hän on kirjoittanut Obaman puheista kirjan Power in Words.

Osa amerikkalaisista ei ollut valmiita siihen, että musta mies nousisi Yhdysvaltain presidentiksi, Berry sanoo puhelinhaastattelussa. Juuri Trump oli aikoinaan keulahahmo liikkeessä, joka kyseenalaisti sen, että Obama on edes syntynyt Yhdysvalloissa. Vaikka Obama julkisti syntymätodistuksensa, Trump ei perunut puheitaan.

Sama kansanosa, joka vierasti mustaa miestä Valkoisessa talossa, kärsii myös pahoista taloudellisista vaikeuksista, työttömyydestä ja heroiiniepidemiasta.
”Se on vaarallinen yhdistelmä”, Berry sanoo.”

*

RISTIRIITAINEN ULKOPOLIITTINEN PERINTÖ

”Obaman ulkopoliittinen perintö onkin ristiriitainen. Vaalikampanjassaan Obama lupasi lopettaa Afganistanin ja Irakin sodat. Ensimmäisenä virkavuonnaan hän piti Prahassa puheen, jossa hän suunnitteli ydinaseetonta maailmaa.

Kautensa lopussa Obama on kuitenkin ollut sodassa pidempään kuin George W. Bush. Vaikka Obama lupasi tuoda joukot kotiin sekä Irakista että Afganistanista, Yhdysvalloilla on edelleen noin 5 000 sotilasta Irakissa ja 9 800 sotilasta Afganistanissa. On todennäköistä, että amerikkalaisia tarvitaan vielä lisää ennen kuin äärijärjestö Isis on lyöty. Eikä Yhdysvallat luovu ydinaseista, vaan uudistaa arsenaaliaan.

Miten Nobelin rauhanpalkinnon voittaja päätyi sotapresidentiksi?”

*

SUHDE EUROOPPAAN

”Obama on yrittänyt hillitä Isisiä täsmäpommituksin, jotta amerikkalaishenkiä menetettäisiin mahdollisimman vähän. Järjestöä on heikennetty mutta ei lyöty, ja Eurooppaan saapui viime vuonna yli miljoona pakolaista.

Euroopassa Yhdysvaltain presidenttejä on tapana syyttää liian aggressiivisesta ulkopolitiikasta. Kotimaassa Obamaa taas arvostellaan liian passiivisesta voimankäytöstä Isisin suhteen.

”Keskustelu Obaman ulkopolitiikasta muistuttaa jalkapallomatsin jälkeistä maanantaiaamua: kaikki ovat valmiita jälkipeliin”, Lichtman sanoo. Hänen mukaansa samat ihmiset, jotka syyttävät Obamaa liian aggressiivisesta puuttumisesta Libyassa, syyttävät häntä liian pidättyväisistä toimista Syyriassa.

”Lähi-idän suhteen kukaan ei tiedä oikeita vastauksia. Emme tiedä, mitä Libyassa olisi tapahtunut, ellei Yhdysvallat olisi päättänyt sekaantua. Emme tiedä sitäkään, mitä Syyriassa olisi tapahtunut, jos amerikkalaisia olisi lähetetty sinne enemmän.” ”

*

TYLY ARVIO SEURAAJAEHDOKKAASTA

”ENÄÄ Obaman perintö ei ole vain Obaman vaan hänen seuraajansa käsissä. Demokraattien Hillary Clinton korostaa suojelevansa Obaman perintöä.

Republikaani Donald Trump taas on luvannut repiä sen kappaleiksi. Sekä Obamacare, Iranin ydinsopimus että Pariisin ilmastosopimus pantaisiin uusiksi. (huom. artikkeli julkaistu 5.11. eli kolme päivää ennen vaalia)

”Jos Trump valitaan, Obaman perintö tuhotaan, ja hän tietää sen. Se on yksi syy siihen, miksi hän on kutsunut Trumpia epäkelvoksi presidentin virkaan”, Lichtman sanoo.

Arvostelu on sitäkin poikkeuksellisempi, koska se tulee juuri Obamalta.

Poliittisten saavutusten lisäksi Obama tullaan muistamaan poikkeuksellisen kaunopuheisesta ilmaisusta ja pidättyväisestä, rationaalisesta tyylistä.

”Koskaan aiemmin Yhdysvaltain historiassa istuva presidentti ei ole kutsunut seuraajaehdokastaan epäkelvoksi virkaan. Se on uskomatonta.” ”

*

Näin siis Laura Saarikoski Obaman perinnöstä.

Hämmennystä herättääkin se, miten tyylikkään ja hillityn Obaman teot ja tekstit tulevat jäämään historiaan kiistanalaisina, monesti jopa huonoina, tai peräti ala-arvoisina ja ennenkuulumattomina, kuten tuo viimeisen lainauksen arvio Trumpista, josta tuli hänen seuraajansa presidentin virassa.

”Koskaan aikaisemmin Yhdysvaltain historiassa istuva presidentti ei ole kutsunut seuraajaehdokastaan epäkelvoksi virkaan.”

Kieltämättä varsin uskomaton suoritus.

Yli 60 miljoonaa yhdysvaltalaista äänestäjää oli tästä seikasta eri mieltä Obaman kanssa.

Ja aika monesta muustakin.

Ehkä jokin vaalianalyysi tulee aikanaan selittämään, että Clintonin muutamista osavaltioista puuttumaan jääneet noin 200.000 ääntä pikemminkin menivät Obaman voimakkaan vaalityön johdosta, kuin jäivät tulematta joidenkin muiden syiden seurauksena?

Tästä huolimatta mrs. Clintonin vaalityötä leimaa suurten perustavaa laatua olevien virheiden ja virhearviointien raskas lasti.
*

Lue Laura Saarikosken koko artikkeli täältä; http://www.hs.fi/ulkomaat/a1477623419700#
*

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Hyvä analyysi Veikolta. Voidaan vielä arvella oliko mölemman Obaman, Beoncen ja Jay-Z:n riekkuminen Clintonin puolesta viisasta. BLM ja poliisien ampuminen ja mellakointi ei ainakaan ollut.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Demokraatit hävisivät kun olivat varmoja voitostaan. Kotiin siis jäivät ja äänestyksen väliin jättivät.

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos

Hyvää analyysia. Lisäisin vielä tuohon kohtaan kenen kanssa esiintyi eri musiikki ym. tähdet poliittisen eliitin lisäksi.

Itseä ihmetytti miten miljardin budjetilla ja "parhailla asiantuntijoilla" voidaan olla niin epätietoinen muutamasta oleellisesta asiasta. Eli onko se tietty "kupla" totta, ja sen sisältä ei näe ulos? Tosin olisi varmasti löytynyt miljoonia ihmisiä, jotka olisivat osanneet paremmin kertoa tietyistä puutteista ja ongelmista kampanjassa, mutta ilmeisesti ei haluttu heiltä kysyä.

Loppuun vielä osittain tuohon ensimmäiseen liittyvä asia, Trump kiersi huomattavasti aktiivisemmin ja ahkerammin ympäri Yhdysvaltoja.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

YLE raportoi sunnuntaina (13.11.2016) Yhdysvaltain presidentinvaalien virtuaalivirrasta, eli sosiaalisen median saamasta huomiosta ja intensiteetistä kummankin pääehdokkaan kannalta:

”Näin Trumpin koneisto jyräsi vastustajansa Facebookissa – eikä puolet meistä huomannut mitään

Facebookin datan näkökulmasta Donald Trump oli koko ajan USA:n presidentinvaalien todennäköinen voittaja. Suurelle osalle Facebook-käyttäjistä se tuli silti yllätyksenä.”

http://yle.fi/uutiset/3-9286461

Toimittaja Veli-Pekka Hämäläinen/YLE kirjoittaa:

”Donald Trumpin voitto Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa yllätti ison osan mediasta maailmalla ja Suomessa. Yksi ammattiryhmä ei kuitenkaan yllättynyt – sosiaalisen median tutkijat.

Helsinkiläinen someanalytiikkaan erikoistunut Ezyinsights seurasi Trumpin ja Hillary Clintonin omien Facebook-sivujen aktiviteettia (siirryt toiseen palveluun) ja yleisön sitoutumista julkaisuihin kampanjan aikana. Seurannan perusteella Trump oli vaalien todennäköinen voittaja koko ajan.

Varsinkin ratkaisevina hetkinä, kuten vaaliväittelyissä, Trumpin viesti sai Facebookissa valtavasti enemmän vastakaikua kuin kilpailijansa.

Parhaimmillaan hänen julkaisuihinsa sitoutuneita oli kolmin- tai nelinkertainen määrä Clintoniin verrattuna.

Sitoutumiset – eli tykkäykset, jaot ja kommentit – eivät paina varsinaisessa ääntenlaskennassa. Ezyinsightsin Steve El-Sharawy väittää kuitenkin, että koska tavallinen Facebook-käyttäjä reagoi julkaisuihin osin tiedostamattaan, sitoutuminen saattaa kertoa hänen käyttäytymisestään jopa paremmin kuin kyselyt.

– Sitoutuminen kertoo Trumpin tukijoiden aktiivisuudesta ja intohimosta.

Ja nämä vaalit jos mitkä perustuivat tunteisiin, hän sanoo.”

*

Trumpin valtit olivat:

Vaikka Clintonin markkinointitiimi teki periaatteessa kaikein oikein, Trumpin tiimi hyödynsi algoritmia (eli järjestelmää, joka määrittää, mitä käyttäjien uutisvirrassa näkyy) El-Sharawyn mukaan paljon tehokkaammin.

Hän listaa neljä syytä, jotka johtivat Trumpin murskavoittoon Facebookissa:

1. Trump vetosi tunteisiin

2. Trump hyödynsi Facebookin suosimia julkaisutapoja

3. Trump iski silloin, kun kannattaa

4. Paikallinen "vaihtoehtomedia" pelasi Trumpin pussiin

*

Asiantuntijakommentti:

"Todellisuus on monimutkaisempaa"
Politiikan tutkijat suhtautuvat someanalyytikkoa varovaisemmin siihen, millaisen painoarvon vaalivoitolle Facebookissa voi antaa. Sosiaalisen median merkitys vaaleissa on kylläkin kasvanut, mutta Facebook-sitoutuvuuden käytössä mielipiteiden mittarina on monia ongelmia.

Ensinnäkin sosiaalinen media, Facebookista puhumattakaan, ei ole edustava otos äänestäjistä.

Toisaalta sitoutumista voi saada kielteisilläkin reaktioilla: monet Trumpin julkaisut herättivät vastareaktioita ja myös ne näkyvät sitoutuvuudessa.”

*

Lue koko YLE/Veli-Pekka Hämäläisen uutisartikkeli täältä:

http://yle.fi/uutiset/3-9286461

*
Yksi asia on varma:
US vaalien 2016 analyysi jatkuu varmasti vielä pitkään.
*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset