Veikko Huuska

Sillanpään Nobel 1939 – taustalla ”Joulukirje diktaattoreille”, ei Talvisota

Sillanpään Nobel 1939 – taustalla ”Joulukirje diktaattoreille”, ei Talvisota

F.E. Sillanpää palkittiin syksyllä 1939 ensisijaisesti kirjallisista ja taiteellisista ansioistaan. 

*

Mahdolliset oheistekijät

Jos F.E. Sillanpään Nobelin 1939 taustalla oli ulkokirjallisia sivutekijöitä, niin ne eivät olleet Talvisota ja siihen liittyvä t sympatiat, vaan Sillanpään perusinhimillinen biologispohjainen humanismi - ja harvinainen siviilirohkeus, jota hän osoitti jouluna 1938 kirjoittaessaan ”Joulukirjeen diktaattoreille”. 

Tuossa manifestissaan Sillanpää manasi alas silloiset eurooppalaiset yksinvaltiaat - Hitlerin, Stalinin ja Mussolinin - jotka olivat kunnostautuneet demokratianvastaisina hyökkääjinä ja ihmisoikeuksien loukkaajina. 

Heille Hämeenkyrön suuri poika ennusti surkeaa tulevaisuutta, - heidät poljettaisiin maan tomuun ja kirottaisiin, sitten kun heidän mieskohtainen elämä ja luomiensa diktatuurien aika olisi ohi.

Sillanpään protestin arvoa nostaa se, että hän teki sen täysin itsenäisesti, yksin, ja vastoin vallitsevaa muotia ja normia.  Täysin vailla samanhenkisten tukea ja turvaa – kuten varsin pian ilmeni!

Sillanpää oli niitä harvinaisia suomalaisia anti-diktatoristisia julistajia, joiden humanismi ja ihmisnäkemys – henkilökohtainen rohkeus - kestivät vaikeana aikana - ja heihin itseensä kohdistuneista sanktioista huolimatta.

*

Sillanpään ”Joulukirje diktaattoreille” 1938 on jäänyt kummallisesti katveeseen. Tarkemmin siitä ja sen vastaanotosta täällä; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157339-fe-sillanpaan-%E2%80%9Djoulukirje-diktaattoreille%E2%80%9D-jouluna-1938

*

Diktaattorien kädenlyönti yli ideologisen jakolinjan

Jo tuolloin kun Nobel-komitea Tukholmassa teki ratkaisuaan, siis loka-marraskuussa päivinä 1939, Euroopan tilanne oli jännittynyt, ja suuri sota syyskuun 1. päivänä jo alkanut. 

Elokuussa 1939 uutispommi oli kiirinyt maailmalle: eriväriset diktaattorit, ja ideologisesti toistensa äärivastustajat, Saksan Hitler ja Neuvostoliiton Stalin olivat solmineet keskinäisen hyökkäämättömyys-sopimuksen, jonka suuret diktaattorit - paktin aatteellista bastarditeettia lieventääkseen – antoivat nimityttää ulkoministeriensä von Ribbentropin ja Molotovin nimiin: Molotovin-Ribbentropin sopimus

Varsin tuoreeltaan tähän sopimukseen arveltiin liittyvän – ja pian myös vuotojen kautta vahvistui – etupiirien jakoa koskeva sopimus, jonka olemassaolo syyskuun alussa sitten verellä todennettiin Puolan jaon muodossa. 

*

Talvisota ja sen sympatiapisteet

Nobel-komitean kirjakerho kokoontui istuntoihinsa loka-marraskuun 1939 aikana, ja julkisti ratkaisunsa 10. marraskuuta 1939: Sillanpää sen saakoon.

Sitkeääkin sitkeämpänä on elänyt – etenkin Suomessa –se legenda, jonka mukaan Sillanpää sai eräänlaisen ”sääli-Nobelin”, kun oli se Talvisotakin ja siinä suomalaiset yhtenä pekkana taistelivat vihulaista vastaan.

Tosia on, että marraskuu 1939 alkupäivinä, jolloin ratkaisevat istumat ja puhumat Tukholmassa suoritettiin, ei Talvisodasta ja sen tulossa olemisesta tiedetty hiven häivää.

Miten se olisi ollut mahdollistakaan?

*

Todellinen syy Nobeliin oli artistinen taito mutta mukana myös moraalinen teko, mainittu Joulukirje.  -  Sitä paitsi: Sillanpää oli aidosti vakavasti otettava Nobel-ehdokas koko 1930-luvun, ja aivan huulilla viimeistään Siljan ilmestyttyä. Ruotsin kirjalliset piirit totesivat jo 1936, että Sillanpää oli silloin ollut jo kuutena syksynä ehdolla Nobelistiksi!

Sitä paitsi, 50-vuotta täytettyään, 1938, Ruotsin kirjailijaliitto kutsui hänet jälleen Tukholmaan juhlittavaksi.  Samalla hän sai huomionarvoisen Varjo-Nobelin 1938, kuten Panu Rajala Sillanpää-elämäkerran 3-osassa kertoo. 

Niin että eivät ne laakerit, kun ne sitten 1939 tulivat, mikään yllätys ollut, pikemminkin vanhaa Nobel-sihteeriretoriikkaa käyttääksemme: Äntligen – Vihdoinkin!

Ruotsi sentään noteerasi tämänkinkaltaisen teon, toisin kuin Suomi.

Nobel-komitea muotoili myöntölauseen:

”..syvällisestä ymmärtämyksestä ja syvällisestä tyylitajusta, joita käyttäen hän on kuvannut kotimaansa maalaiselämää ja luontoa keskinäisessä vuorovaikutuksessa.”

Niinpä:

”syvällisestä ymmärtämyksestä ja syvällisestä tyylitajusta”, niitä FES, jos kuka osoitti.

*

Suomi lymyilee

Ihmetyttää, miksi me suomalaiset niin sinnikkäästi pidämme olemattomasta Talvisota-myytistä kiinni Sillanpään Nobelin yhteydessä.

Ihmetystä lisää se, että tosiasiassa meillä on tiedossamme todellinen syy.

Tukholmassa tiedettiin tasan ja tarkkaan, mitä Sillanpää oli tehnyt.

Hän oli jouluaattona 24.12.1938 – vain kolme kuukautta Hitlerin nujerrettua Tshekkoslovakian- julkaissut Suomen Sosiaalidemokraatissa näkyvän manifestin ”Joulukirje diktaattoreille”. (Sudeettikriisi; https://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%BCnchenin_sopimus )

Tässä moraalisessa julkilausumassaan hän tuomitsi kolme diktaattoria. 

Tuomionsa Sillanpää julkaisi tuonaikaisin kaunokirjailijalle tyypillisin sanakääntein ja kielikuvin.  Nykypäivänä vastaavassa pannaan-julistuksessa käytettäisiin nykypäivän käsitteitä, kansainvälisten lakien rikkominen, ihmisoikeusloukkaus, rikos ihmisyyttä vastaan, kansanmurha, hyökkäys demokratiaa ja humanismia vastaan.

Moni muu kansakunta liittäisi näin kunniakkaan muiston Nobel-kirjailijansa ansiolistaan ja julistaisi sitä vähintäinkin yhtä uskollisesti koko kansakunnan ”selkäytimeen” omaksuneena, kuin nyt tekohengitetetään tätä perätöntä Talvisota-versiota.

Kun lausuttaisiin "Sillanpään Nobel" heti oitis ylpeydensekaisin äänenpainoin joku jo sopertaisi: "Joulukirje diktaattoreille!"

*

Erityisen merkittävää Sillanpään teossa on kaksi seikkaa:

Ensinnäkin hän toimi liberalismin ja humanismin parhaiden perinteiden mukaisesti: hän tuomitsi kaiken kansanoikeuksien ja ihmisarvon loukkaukset: kaikki kolme merkittävää Eurooppalaista imperialistista diktaattoria – niin punaisen, mustan kuin ruskeankinhttps://fi.wikipedia.org/wiki/Diktatuuri

Tavanomaista ja normaaliahan oli, että itse kukin kriitikko, oli sitten jokamies tai jumaloitu näköishenkilö, rajasi tuomionsa itselleen vieraaseen, vastakkaiseen kohteeseen, jättäen joko kovin loivin sanakääntein ”oman diktaattorin” tuomitsematta tai täysin vaieten kaikesta mikä koski häntä ja hänen rikoksiaan.

Mutta Sillanpää, humanisti, biologi ja artistinen eteerikko, katsoi maailmaa 360 asteen kalansilmän, kylmän ja viileän näköpisteen kautta: hän näki pahan ja väärän siellä missä sitä oli ja antoi sanansa jyristä.

Tässä hyvinkin alkusyy sille, että Sillanpäätä ei Suomessa huomioida, eikä niin ollen muisteta, 1930-luvun kaukokatseisena kriitikkona ja ihmisoikeuskirjailijana. 

Mikään ääripää ei Suomessa tuolloin – eikä tänään – näe hänessä näitä ilmeisiä aineksia.  Toisinajattelijana Sillanpää jäi aikanaan oikeiston ja vasemmiston välimaastoon, niin kuin humanisti useinkin: aivan samoin kuin hän ensipolven ylioppilaana koki jäävänsä maalaiskansan ja kansakunnan etummaisen sivistyneistön väliseen laipioon, pinnistelemään ja jumittamaan.

Tukholmassa tiedettiin myös, että Hitlerin Saksa oli kohta sen jälkeen kun juoksupojat olivat kiikuttaneet ”Joulukirjeen” viestin Berliiniin, sulkenut aiemmin niin vahvasti ja ylitulkitenkin omitun (Blut und Boden –henkisesti, vaikka se olikin FES:n henkeen vitivieras) Sillanpään suosionsa piiristä, makuloiden jo painetut teokset. 

Mikä mieskohtainen menetys Sillanpäälle ajatellen 1940-vuoden lopulla lämmenneitä Saksa-Suomi –suhteita! 

Yleensä mielipide ilmaistaan kevyesti ja vailla vaaraa että se maksaisi mitenkään esittäjälleen, vähiten hänen kukkarolleen.  Sillanpää fiksuna miehenä tasan tiesi, mitä tuollainen jouluepistola tuottaisi, niin kuin tuottikin.  Kotimaassakin hän sai lähinnä kuraa niskaansa: niin kustantajaltaan kuin kriitikoiltaan. 

Kiittäjät olivat harvassa ja hyvin hyvin hitaita ja vähä-äänisiä.

*

Jos siis Sillanpään Nobelin taustalta halutaan löytää sivutekijöitä, ne eivät liity Talvisotaan tai sen uhkaan, vaan ne ovat hyvin henkilökohtaiset, ja kiteytyvät Sillanpään 24.12.1938 julkaisemaan Joulukirjeeseen diktaattoreille.

Jos sitkeä legenda Talvisodan roolista on ollut omiaan hieman syömään Sillanpään Nobelin arvoa ja hänen omia ansioitaan sen saamisessa, niin tämä tosiasiallinen syy, rohkea protesti silloin kun protestit olivat vähäisiä tai yksipuolisia, on yksinomaan kunniaksi Sillanpäälle.

Hei, meillä on kansainvälisesti korkeatasoinen kirjallisuuden Nobelisti, joka on myös osoittanut rohkeutta ja itsensä likoonpanemista epämuodikkaalla tavalla!

Nostan hattuani Sillanpään henkilölle ja muistolle.

Toivon, että Suomi oppii tuntemaan mestarinsa sankarillisen teon.

*

Diktaattorien riemumarssi

Eurooppa oli mennyt diktaattorien käsittelyssä sekaisin.  Demokratioiden, etenkin niiden pienten, - eikä koko kontinentissa ollut suuria demokratioita kuin Ranska ja saarellaan värjöttelevä Britannia – olemassaolo oli vakavasti vaakalaudalla.

Natsistisen saksan yksinvaltainen johtaja oli nirhannut ja murskannut mielivaltaisesti ja kiihtyvällä ruokahalulla demokratian toisensa jälkeen, ilman että läntiset demokratiat yksin tai yhdessä olisivat pystyneet kissaa sanomaan.  Kansainliitto oli hampaaton.  Diktaattorit nauroivat partaansa ja heidän iskutahtinsa vain hurmaantuneesti kiihtyi, kun he näkivät miten löperöitä haihattelijoita suurtenkin demokratioiden johtajat olivat, etunenässä Munchenissä narutettu Britannian pääministeri Chamberlain.

Eurooppalaiseksi normiksi oli tullut:

Diktaattori nappaa pienen demokratian ja demokraattista valtiota ja kansakuntaa ei enää ole. 

Siinä menossa ei yksikään nujerrettu, paloiteltu tai haukattu kansa ollut kestänyt; kunnollista puolustussotaa ei oltu nähty, voima jylläsi ja uhkan alla valtio toisensa jälkeen oli antautunut.

Puolan jaon jälkeen, viimeistään, oli selvää, että jos Neuvostoliitto tahtoo ottaa Suomen, se myös sen ottaa, aivan kuin 9 muuta maata sitä ennen oli otettu diktaattorien töin ja toimin.

*

Talvisodan uhka tai ihme ei vaikuttanut

Talvisota on ihme, se on jyrkkä normipoikkeama Euroopan 1930-luvun demokratioiden luhistumisessa.  Muut antautuivat ja myöntyivät, vain Suomi taisteli ja torjui!

Mutta Talvisota tuli vasta myöhemmin.

Suomessa ei marraskuussa uskottu sodan tulevan.  Vielä marraskuun alussa Suomen valtuutetut neuvottelivat Moskovassa, viimeiseksi jäänyt neuvottelu päättyi tuloksetta 9.11.  Nobel-komiteassa oli nuija jo käynyt. 

Vielä niinkin myöhään kuin 21.11. valtioneuvosto päätti, että eräät pakolla evakuoidut saavat palata takaisin koteihinsa.  Samana päivänä sisäministeriö lähetti lääninhallituksille kirjeen että koulut voivat aloittaa toimintansa.  Viikkoa myöhemmin 28.11. kouluhallitus ilmoitti, että myös rajaseudun koulut jatkavat opetusta.

Sota 30.11.1939 tuli yllätyksenä, muillekin kuin Tannerille.

Vaikka Nobel-komitea on täynnä päteviä herroja, mitään auguureja he eivät olleet. He tekivät ratkaisunsa heidän tiedossaan olleen kirjallistaiteellisen vaikutelman perusteella. 

Jos sivusta oli lisäpunnuksia vaakaan otettavissa, ne olivat Hitlerin-Stalinin-Mussolinin tuomitseminen näyttävällä julkilausumalla jouluna 1938.

*

Karosen ehdotus

Jo vuonna 1993 eli piakkoin neljännesvuosisata sitten kirjailija-kriitikko Vesa Karonen esitti kolumnissaan Helsingin Sanomissa (22.11.1993):

Ehdotan, että Sillanpään ”Joulukirje diktaattoreille” luetaan radiossa joka joulu.  Stalinin, Hitlerin ja Mussolinin sijasta puhuteltakoon nykyhetken verisimpiä ”herroja”: ”Sillä teidän valtanne ei ulotu maan tomua korkeammalla”.

*

Reaktioita – joita ei tullut

Tekstissään Karonen luotaa Sillanpään kirjeen saamaa vastaanottoa:

Oikeiston paheksuva reaktio oli Suomessa odotettu.

Mutta maassa toimi ahtaissa oloissa myös vasemmisto-vapaamielinen intellektuellien oppositio.  Sen asenne Sillanpään saarnaan oli outo.

Erkki Valan Tulenkantaja-lehti käsitteli Sillanpään joulukirjettä VAIN Hitleriä ja Mussolinia vastaan suunnattuna, mutta vaikeni Stalinista, jota Sillanpää luonnehti ”verisimmäksi diktaattoriksi”. 

(Sillanpää oli hyvin tietoinen Stalinin vainoista, ja niiden uhreiksi joutuneista maanmiehistämme; samoin hänellä oli pahoja aavistuksia Neuvostoliiton kirjailijaliiton puheenjohtajan Boris Pilnjakin kohtalosta, - Pilnjak oli vieraillut Sillanpään tykönä hänen Saavutus-huvilassaan kesällä 1934 ja kutsuntu FES:n vastavierailulle Neuvostoliittoon, mutta matka oli jäänyt koskaan toteutumatta Pilnjakin "poistuttua kuvasta" varsin pian Suomen-vierailunsa jälkeen.. VH. https://fi.wikipedia.org/wiki/Boris_Pilnjak ).

Jarno Pennasen Kirjallisuuslehti ei ottanut asiaan kantaa.  Sitä (lehteä) rahoitettiinkin itärajan takaa. Pennanen totesi myöhemmin, että oikeiston ”valhekampanja” esti käsittelemästä ”Stalinin henkilökohtaisen diktatuurin ja täydellisen oikeusturvattomuuden syntymistä Neuvostoliitossa”.

Raoul Palmgren vihjaili Stalinin terroriin 1937 Soihtu-lehdessä: ”Voi olla, ja tekee mieli uskoa, että tämä julma askel oli kiertämätön välttämättömyys Neuvostoliiton sisäpolitiikassa.”  Vielä marraskuussa 1939 Palmgren samaisti Neuvostoliiton ja työväenliikkeen.  Hän kiersi asiaa uskoen Stalinin tahtovan vain turvallisuutta, kuten osoitti ”Baltian esimerkki”.

Pentti Haanpää varoitti Hitleristä jo 1933 ja arvaili myös Neuvostoliiton olemusta.  Siellä olisi ainakin ”työtä ja ruokaa”.  – Leirioloihin sovellettuna tämäkin toteamus oli karmea, toteaa Vesa Karonen mainitussa terävässä kolumnissaan.

*

Epäsymmetria

”Suomalainen, legendaksikin nostettu vasemmistointellektuellien joukko väisteli 1930-luvulla kannanottoa Staliniin.  Se oli taktisesti ja poliittis-psykologisesti ymmärrettävä erehdys. 

Vielä Stalinin kuollessa (1953) Elvi Sinervo kirjoitti:

Tänään ovat laulajat avuttomia kuin linnut/

auringon äkkiä pimetessä.”

Propagandasodan tilanne oli monimutkainen.  Mutta myöhemmin naureskeltu joulusaarnojen Taata oli selvänäköisin ja rohkein, vaikka taistelikin talvisotansa Ruotsissa, toisin kuin rintamamiehet Haanpää ja Palmgren”, tiivistää Vesa Karonen, ja mielestäni aivan oikein (HS. 22.11.1993).

*

Kajastusta?

Onkohan tässä jo tullut ilmi Sillanpään näkijän kyvyn ohella se näköalattomuus, ja mieletön lojaalisuus, jolla aateihmiset ”omiensa” erheitä katsovat ja silottelevat?

On yksinomaan iloksi ja ylpeydeksi Suomelle, että sen muuan terävin ja menestynein henki on rohjennut sanoa ”suorat sanat” silloin, kun niille on ollut huutavin tarve.

Sillanpää tiivisti ”Joulukirjeessään”:

Kun teidän (kolmen diktaattorin) suurten ja lahjakkaitten kansojenne hämärä unissakävijäkausi on ohi, olette tekin ohi”.

Ja:

”Meidän on joskus vaikea hillitä siveellistä raivoamme teidän tekojenne edessä.”

Näin julisti töllin poika Hämeenkyröstä 1938. 

Ainoa kirjallisuuden Nobel-miehemme.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Hyvän ajankuvan antaa tämä:

Tässä V.A. Koskenniemen kommentti Sillanpään "Joulukirjeeseen". Tyrmäävyydessään se ei jätä selittelyille sijaa. Mutta toisaalta VAK:n toiminta välirauhansopimuksen jälkeen on aivan kunnioitettavan suoraselkäistä.

Martti Häikiö kirjoittaa V.A. Koskenniemi –elämäkerran II-osassa (s. 42):

”Koskenniemi ei elokuun alussa 1940 tiennyt mitään varmaa Saksan ja Neuvostoliiton välisistä etupiirisopimuksista, mutta Hitlerin, Rosenbergin ja Molotovin puheista hän päätteli sellaisen olevan olemassa. Koskenniemen mukaan saksalaisten ”herkkyys ja haavoittuvuus näissä asioissa oli aivan ilmiömäinen, mutta se on kaiketi otettava tosiasiana lukuun ja toimittava sen mukaan”. Kirjeessään [Hugo] Suolahdelle hän mainitsi F.E. Sillanpään Suomen Sosialidemokraatissa julkaisemasta ”idioottimaisesta vuodatuksesta `diktaattoreille`, missä niin kuin ehkä muistat, Hitleriä pahasti loukattiin”.” [VAK:n kirje Hugo Suolahdelle 2.8.1940]

1950-luvun puolivälissä VAK kokosi tuotantoaan 12-osaiseksi paisuneeseen koottujen teosten painokseen:

”Touko Siltalan mukaan Koskenniemi otti ”suorastaan hybriksen vallassa” koottuihin teoksiinsa mukaan kaikki sodan aikana julkaisemansa kovimmat neuvostovastaiset ja saksalaismieliset tekstinsä osoittaakseen eroavansa sodanjälkeisistä tuulenhaistajista ja äkkikäännynnäisistä”. Häikiö: emt, s. 280. [alkup.: Tuoko Siltala: Koskenniemi ennen Koskenniemeä, s. 26]

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Nobel-komitean perustelut ytimekkäästi 1939:
http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/literature/...

"The Nobel Prize in Literature 1939

Frans Eemil Sillanpää

The Nobel Prize in Literature 1939 was awarded to Frans Eemil Sillanpää

"for his deep understanding of his country's peasantry and the exquisite art with which he has portrayed their way of life and their relationship with Nature".

*

Palkintoperusteet lausutaan yleensäkin napakasti. Niissä ei tietenkään kosketella mahdollisia ajankohtaisia kansainävälisiä tai kansallisia tms. tekijöitä, joilla inhimillisesti ottaen kuitenkin saattaa joskus olla palkittavan valintaan nähden jotain elementaarisia yhteyksiä.

Tähän oheisargumentointi-keskusteluun liittyen voisi todeta tämän vuoden 2016 kirjallisuuden Nobel-palkinnosta sen verran, että juuri akuuttien kansainvälisten syiden vuoksi palkittavaksi ounasteltiin tällä(kin) kertaa syyrialaista kirjailijaa, Adunista.

Suomen veronmaksajien rahoin ylläpidetyn julkisen yhtiön, YLEn edustaja jopa katsoi asiakseen vaatia:

"Kirjallisuuden Nobel -palkinto 2016 pitäisi myöntää syyrialaiselle Adunikselle"
Lähde: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/12/kirjallisu...

Mutta miten kävi?

Nobel-komitea palkitsi Yhdysvaltalaisen beat-runoilijan, Bob Dylanin.

Siis Syyrian sijasta Yhdysvaltoihin! Yhdysvallat on pommittanut Syyriaa..

Jos näistä kahdesta piti valita, olisin ehdottomasti ollut Seppo Puttosen rinnalla Aduniksen puolella, hemmnetti soikoon.

Niin, että: siis maailmanpolitiikka ei vaikuta tuon taivaallista niin ylevän asian yhteydessä, kuin Litterature Laureatan valinnassa.

Tai, josko sittenkin:
Onko Nobel-komitea fiksusti haistelemassa ruotsalaisen isänmaallisen katsantokannan puitteissa ja hieman lämmittelemässä Yhdysvallat-suhteita ihan näin vain fiksusti: kun me nyt muutenkin teemme tiivistyvää yhteistyötä USA:n kanssa, tuota... tuolla... turvallisuussektorilla.. siis. Att så.

*
Nobel-klubin perustelut 2016:

The Nobel Prize in Literature 2016 was awarded to Bob Dylan "for having created new poetic expressions within the great American song tradition".

Siis kutakuinkin että:

"Dylan on luonut uudenlaista runollista ilmaisua amerikkalaisen lauluperinteeseen."

siis Amerikkalaiseen... lauluperinteeseen.

Amerikka sen sai!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset