Veikko Huuska

Venäläisen everstin hauta Alavudella

Venäläisen everstin hauta Alavudella

*

Kaveri toimitti kuvasarjan everstin haudalta.

Alavudella kerrotaan, että haudassa on – satulansa päällä – venäläinen eversti, joka haavoittui ja menehtyi Suomen sodan taistelussa 17.8.1808.

Haudan vieressä on esittelytaulu, jossa kerrotaan:

Sabajevin hauta 1808

SUOMEN SODAN (1808-1809) aikana Alavudella 17.8.1808 käydyssä Lahdenkylän taistelussa haavoittui venäläinen 23 jalkaväkirykmentin komentaja, eversti Ivan Vasiljevits Sabanejev.  Kerrotan, että upseeri pyrki ratsunsa selässä venäläisten sidontapaikalle Vajesojan taloon, mutta tarinan mukaan putosi siellä kuolleena hevosen selästä.  Hänet haudattiin muiden kaatuneiden kanssa tähän Vajesojan mäkeen.

Kertoman mukaan hauta on joskus avattu ja todettu everstin lepäävän satulansa päällä.  Vainajan henkilöllisyydestä ei silti ole varmuutta.  Sabanejev kyllä haavoittui Alavudella, mutta ei näytä kuolleen haavoihinsa.  Silti paikka tunnetaan nimenomaan Sabanejein hautana.

Perimätiedon mukaan upseerin vaimo tyttärineen vieraili sodan jälkeen Vajesojalla mukanaan ortodoksipappeja, jotka vihkivät alueen hautausmaaksi.  Erityisesti kansa ihmetteli naisväen pukujen punaista väriä arvellen sen olevan venäläisten surun väri.

Alueelle on todennäköisesti haudattu muitakin venäläisiä, ja perimätiedot kertova venäläishaudoista myös muualla Alavuden alueella.  Suomalaiset kaatuneet haudattiin vanhaan kirkkopihaan.”

Linkki; http://www.epmuisto.fi/page435.html

*

Toisen perimätiedon mukaan hauta kun oli avattu niin eversti makasi siellä miekkojen kera, ei pelkästään satulansa vaan myös hevosensa päällä.

https://www.facebook.com/EPmuisto/posts/528560980628671

*

Liikuttava ja kaunis tarina.  Samalla julma, mutta jotenkin komea, - lohdullinenkin.

*

Legenda vai tositarina?

Vanhan sanonnan mukaan, jos alittavana on legenda tai tosikertomus, valitse legenda.  Se on poikkeuksetta parempi.

Sanonta tulee John Fordin villin lännen klassikosta ”Mies, joka ampui Liberty Valancen?” (1962).  http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/09/01/mies-joka-ampui-liberty-valancen

Ainakin siinä taru on todellisuutta hienompi.

Jotenkin minusta tuntuu, että Alavuden kotiseutuväki on samaa maata.  Tietävät kyllä, mutta valitsevat upean legendan.  Hyvä niin.

Juuri siksi on ikävä toimia ilonpilaajana, ja mitä kaikkein viimeisimmäksi toivoisin, on se että saisin pohjalaisten vihat niskoilleni.

Sitäkin uhmaten kerron nyt eversti Sabanejevin elämänkerran, lyhyt versio.

*

Venäläinen Wikipedia kertoohttps://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%A1%D0%B0%D0%B1%D0%B0%D0%BD%D0%B5%D0%B5%D0%B2,_%D0%98%D0%B2%D0%B0%D0%BD_%D0%92%D0%B0%D1%81%D0%B8%D0%BB%D1%8C%D0%B5%D0%B2%D0%B8%D1%87#/media/File:Sabaneev_Ivan_Vasiljevich.jpg (kuva)

Ivan SABANEJEV (venäläinen litterointi: Sabaneev),

Syntyi 1770.

Kuolinpäivä 25. elokuuta 1829, Dresden.

Jalkaväenkenraali, sotilaskomentaja.

Komentopaikat:

12. Jääkärirymentti (1802-1803),

3. Jääkärirykmenti (1808-1810).

Taistelut, joihin ottanut osaa:

Venäjän-Turkin sota 1787-1789,

Italian kampanja marsalkka Suvorovin johdolla,

Sveitsin kampanja Suvorovin johdolla,

Venäläis-Ruotsalainen sota (1808-1809) sekä

Venäjän-Turkin sota (1806-1812), taistelupaikkoina Berezina, Bautzen, Kulm, Dresden, Leipzig.

Kunniamerkit ja palkinnot:

Pyhän Aleksanteri Nevskin kunniamerkki timantein,

Pyhän Vladimirin ensimmäisen luokan risti,

Pyhän Vladimirin risti 4. lk.,

Pyhän Vladimirin risti 3. lk.,

Pyhän Annan risti 2. lk.;

Preussin Punaisen Kotkan ensimmäisen luokan risti,

Itävallan Leopoldin 2. lk. ”urheudesta” kultaisin miekoin ja timantein.

*

Sotilasura

Sabanejev osallistui kahteen Turkin sotaan, sekä Puolan liittokuntaa vastaan käytyyn sotaan, Prahan, Italian ja Sveitsin kampanjoihin (sotaretkiin), jotka käytiin voittamattoman marsalkka Suvorovin komennossa.

Sabanejev haavoittui ja joutui vangiksi Altdorfin taistelussa, ja hänet lähetettiin myöhemmin Ranskaan, jossa hän opiskeli sotatieteitä, mm. uudistettuja sodankäynnin ohjesääntöjä.

Palattuaan Venäjälle Sabanejev esitteli kyseisen sodankäynnin periaatteen Venäjän armeijalle, joka vahvistettiin viralliseksi ohjesäännöksi. 

Vuonna 1803 hän marssi 12. Jääkärirykmentin kärjessä Kubanin halki; vuonna 1807 hän kunnostautui sotaretkellä Napoleonia vastaan; vuosia 1808-1809 hän osallistui sotaan joka käytiin ruotsalaisten kanssa.

*

Pyhän Yrjön 4. luokan kunniamerkki, myönnetty 2. päivä elokuuta 1809:

Tunnustuksena siitä rohkeudesta ja urhollisuudesta, jota olette osoittaneet taistelussa 3.5.1809 (vanhaa lukua; meidän ajanlaskumme mukaan 15.5.1809, vh) Skellefteån kaupungissa ruotsalaisia joukkoja vastaan, jolloin, huolimatta tämän sotaretken aikana saamastanne jalkahaavasta, kaikki kärsimykset ja vaikeudet voittaen ylititte onnistuneesti Pohjanlahden jääkentät, ja sen jälkeen etenitte hyökkäykseen vihollisen saattuetta vastaan, pureuduitte siihen kiinni ja löitte sen hajalle ja otitte muutamia vankeja.”

*

Pyhän Yrjön 3. luokan kunniamerkki, myönnetty 24. päivä marraskuuta 1809:

”Tunnustuksena suuresta rohkeudesta, urheudesta ja huolellisuudesta, jota osoititte taistelussa ruotsalaisia joukkoja vastaan 7. elokuuta 1809 (se on 19.8.1809, vh) Sävarin virran kahlaamolla, käynnistitte taistelun ja löitte vihollisen parhaan voiman, ja ottaen komentoonne lisäjoukkoja, edesautoitte saavuttamaan voiton, ja hyökkäyksessä Ratanin satamaan (jonne Ruotsin pääjoukko oli vetäytynyt, vh), komentaja hyökkäsitte, ja suurelta osin vaikutitte menestykseemme”

Todettakoon, että Sävarin ja Ratanin taistelut olivat verisiä.  Ruotsalaiset (ja suomalaiset, vh) menettivät nelisenkymmentä upseeria ja 1.000 miestä, ja venäläiset ilmoittivat tappionsa vieläkin suuremmiksi.

https://sv.wikipedia.org/wiki/Slaget_vid_S%C3%A4var

https://sv.wikipedia.org/wiki/Tr%C3%A4ffningen_vid_Ratan

”Sävar – Ruotsin viimeinen taistelukenttä”;  http://www.savar1809.se/

*

Sabanejevin ura Suomen sodan jälkeen

Kuten havaitaan, ei eversti Sabanejev menehtynyt Alavuden taistelussa 17.8.1808 jalkaansa saamansa haavan johdosta vaan sinnikkäästi – ja menestyksellisesti – jatkoi sotilasuraansa ensin Venäläis-Ruotsalaisen sodan – jota me jokseenkin ymmärrettävistä syistä johtuen kutsumme Suomen sodaksi, olihan siinä keskeisenä kysymyksenä Suomen omistus verihuureiset lopputaistelut Ruotsin tantereilla. - http://www.eskoff.net/suomsota/suomsota.htm

Mutta hänen sotapäällikön uransa jatkui vielä vuosia, monia värikkäitä vuosia:

*

Vuosina 1810-1811 Sabanejev otti osaa Turkin sotaan, ja vuosien 1812-1814 (Napoleonin vastaisiin, vh) kampanjoihin.  Vuonna 1815 hän toimien komentajana, osallistui Metsin piiritykseen ja Vogeesien puhdistamiseen vihollisista.  Palattuaan Venäjälle hänet nimitettiin 6. Armeijakunnan toisen Armeijan komentajaksi (jonka eräs osa oli 16. Divisioona, komentajanaan M.F. Orlov) asemapaikkanaan Etelä-Venäjä. 

Decabristi V.F. Rajewski kirjoitti Sabanejevista Muistelmissaan:

”Kasvultaan isonkokoinen, enintään 2 metriä 3 tuumaa (207,5 cm), punainen nenä, huulet rohtuneet, silmät hyvin likinäköiset, räpyttelee luomiaan kuten pöllö, punaruskea tukka, viikset samanväriset nenän alla, ääni käheä ja töksähtelevä, puheesta et saa mitään selvää, sanat hajaallisia vailla mitään yhteyttä.  Hän puhuu vaimostaan (kuten kertoo Dr. Shipov, sotilaslääkäri), kuin kirotusta.  Mies täynnä sappea, äkeänpuuskainen ja kohtuuton, hän juo joka päivä 6 kupillista boolia, ja huuhtoo päälle saman verran viiniä, ja ropallisen vodkaa.”

*

Tammikuussa 1822 Chisinaussa kenraali Sabanejev tutkituttaa tapahtumat, jotka liittyvät 16. Divisioonaan Kamtsatkan kansannousussa ilmenneisiin kohtuuttomuuksiin, ja erityisesti sen komentajan M.F. Orlovin ja adjutanttinsa V.F. Rajewskin toimiin. 

Kun muuan palvelija, kapteeni Bruchanovin alainen, suututti muutaman kauppiaan, estäen tätä korjaamasta ylihinnoitteluaan, joka kaiketi oli tapahtunut inhimillisen erehdyksen seurauksena, jälkimmäinen määräsi häntä rangaistavaksi kepeillä, jonka täytäntöönpanon yritys johti levottomuuksiin joukoissa, koska kokivat rangaistuksen ilmeisenä vääryytenä toveriaan kohtaan, ja repivät raippakepin toveri-aliupseerin kädestä.

M.F. Orlovin tutkittua tapausta ja päädyttiin vaatimaan oikeutta asiassa, ja syytteeseen pantiin kapteeni Bruchanov.  Sabanejev, joka nyt joutui tilannetta tutkimaan, pyrki ensisijaisesti tekemään kaikkensa laannuttaaksensa kuohahtaneet vallankumousmielet.  Niinpä hänen tutkintansa tuloksena kapteeni Bruchanov vapautettiin tuomioistuimessa, ja ne jotka katsottiin syyllistyneen ”mellakoiden lietsontaan rangaistiin ruoskimalla ja karkotettiin pakkotyöhön. 

Rangaistukseen tuomitut saivat tuta isän kädestä, sillä täytäntöönpannut raipanlyönnit olivat luonteeltaan lähinnä kidutusta, ja niinpä P. Dolgorukovin mukaan, kaikki rangaistut kuolivat muutaman päivän sisällä.

*

Samassa kuussa – tammikuu 1822 – Sabanejev tapasi (runoilija Aleksandr) Puskinin, hänen yhdessä runoilija Kishnein kanssa tekemän etelä-Venäjän matkan aikana.  Pushkin oli tuolloin 22-vuotias.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Pu%C5%A1kin

Samana vuonna Pushkin vahingossa kuuli keskustelun Sabanejevin määräyksestä kohdakkoin pidättää V.F. Rajewski, ja onnistui varoittamaan häntä.  Tapauksen yhteydessä Pushkinille syntyi kielteinen mielipide Sabanejevista, mutta heidän myöhemmät kohtaamisensa johtivat siihen, että hänen  käsityksensä muuttui parempaan suuntaan. 

Vuonna 1824 Pushkin kutsuttiin illalliselle Sabanejevin luokse.  Legendan mukaan novellirunoelmassaan ”Lumimyrsky” runoilija Pushkin kuvaa ensimmäisessä avioliitossaan elävää Sabanejevia, joka jossain määrin sai kunnian toimia eversti Burminin esikuvana.

 – Lue lisää eversti Burmin/Sabanejevista täältä; http://sylladys.com/fi/pages/323466

*

Vuoden 1823 joulukuussa Sabajenev ylennettiin jalkaväen kenraaliksi.

Toukokuussa 1827 hänet vapautettiin tehtävistään.  Hän oli tällöin n. 57-vuotias.

Hän eli perheineen Odessassa vuodesta 1816 lähtien, jossa hän teki paljon töitä kaupungin kaunistamiseksi ja kaikkinaisen liiketoiminnan kehittämiseksi Pyatigorskissa. 

Kenraali Sabanejev kuoli Dresdenissä 25.8.1829  ja haudattiin Odessaan, nykyisen uudistun sataman lähistölle.

Sabanejevin toinen avioliitto, Pulceria Yakovlevna Boretskayan kanssa, sen jälkeen kun hänen ensimmäinen miehensä sotilaslääkäri Shipov oli otettu häneltä pois, jäi lapsettomaksi.

https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%A1%D0%B0%D0%B1%D0%B0%D0%BD%D0%B5%D0%B5%D0%B2,_%D0%98%D0%B2%D0%B0%D0%BD_%D0%92%D0%B0%D1%81%D0%B8%D0%BB%D1%8C%D0%B5%D0%B2%D0%B8%D1%87

*

Venäläinen elämäkerrasto ”Sanakirja Venäläisistä kenraaleista, aselajeittain taistelussa Napoleon Bonapartea vastaan 1812-1815”; (Venäläinen arkisto, Studio M: ”Trita”. Toim. N. Mihalkova, 1996, s. 543), kertoo joitain täydentäviä tietoja:

Sabanejev, Ivan Vasiljevits:

Syntyjään Jarovslavlin guberniasta. 

Kirjoitettu korpraalina Preobrazenskin Rykmentin ensimmäiseen pataljoonaan 7.1.1787. 

Opiskeli Moskovan yliopistossa. 

Ylennettiin kapteeniksi Malorossisjskin Grenatöörirykmentissä 1.1.1791. 

Osallistui Venäjän-Turkin sotaan 1787-1791. Palveli Bugski Egerskin Armeijakunnassa 4.6.1793-6.1.1806, osallistuen Italian ja Sveitsin sotaretkiin vuonna 1799.  Samoin suurtaisteluihin Novissa, Urzenessa (jossa haavoittui kiväärinluodista rintaan), Urner-Lohessa sekä Altdorfin sillalla, Muttentalessa (jossa haavoittui kiväärinluodista vasempaan käsivarteen).  Koska haavoitettuna ei omannut voimia seurata armeijan liikkeitä, vetäytyi Glarisseen, joka on ”armelias” ranskaksi. 

Vuonna 1803 mukana kukistamassa Kubanin kansannousua.  Haavoittui 4.1.1805.  Hyväksyttiin takaisin palveluun 5.1.1807.  Toimi everstinä JR 3:ssa 

Taisteli vuona 1807 Ranskasta Altkircheen, Gutstadiin, Deppiin ja Frienandiin (toistuvasti haavoittuen). 

Sodassa Ruotsia vastaan 1808-1809 operoi rykmenttinsä kanssa, taistellen Kuopiossa ja Alavo`ssa (Alavus, vh), jossa kiväärinluodista haavoittui jalkaan. 

Taisteli vuonna 1809 ylitettyään joukkoineen Pohjanlahden jään, Ahvenanmaan saaristossa, sekä vielä samana vuonna Sävärissä ja Ratanissa (Ruotsissa, ks. ylempänä, vh). 

Myönnettiin Pyhän Yrjön risti 3 lk. sekä ylennettiin kenraalimajuriksi

Vuosina 1811-1812 taisteli turkkilaisia vastaan Silistriassa, valtasi siellä linnan, osallistui Sumlon lyömisen, lisäksi otteli Rusukissa ja Urzessa. 

Ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja nimettiin rauhanneuvotteluvaltuuskunnan jäseneksi neuvoteltaessa rauhasta Turkin kanssa.  Osallistui sotilaalliseen toimintaan jälleen 1812 Moldovassa ja kolmannen kerran Länsi-Euroopassa, toimien Amiraali P.V. Cicagocan armeijan esikuntapäällikkönä Nahodilssa ja Losnessa, sekä Berezinassa.  Ulkomaan sotaretkellä 1813, osallistuen Köningswarthan, Bautzen, Drestdenin, Kulmin ja Leipzigin taisteluihin.

Vuonna 1814 hän osallistui taisteluihin Brienne-le-Chateaussa, Arcy-sur-Obessa, Fer-Sampenuazessa ja Pariisissa.

Napoleonin ”100 päivän” aikana toimi armeijakunnan komentajana, johti Mecan saartoa ja Vogeesien metsäalueen taistelujavuoristossa. 

Sitten toimi Venäjän miehitysvallan komentajana, kunnes palasi Venäjälle, josta saamme tavata hänet vielä Venäjän Toisen armeijan 6. Armeijakunnan komentajana, Etelä-Venäjällä.

Kunnes sitten ylennettiin 12. joulukuuta 1823 jalkaväenkenraaliksi, sotilasuransa huipentumana.

Lähde: ”Dictionary of Russian generals” – sotilastoimijat taistelulajeittain Napoleon Bonaparten armeijan torjujina 1812-1815.  http://www.museum.ru/museum/1812/Persons/slovar/sl_s01.html

Pahoittelen syvästi pitkän sotilasuran tehneen päähenkilömme taistelupaikojen nimissä esiintyvää eittämätöntä hapuilua, en yksinkertaisesti ehdi nyt lukutikun kanssa käydä Venäjän ko. vuosien taisteluiden loputonta listaa läpi ja tarkistaa paikkakuntien nimimuodot, ehkä se ei ole ihan olennaisinta tässä?

*

Ikään kuin pöytäkirjan ulkopuolelta

mainittakoon vielä, että Sebanejev, joka Suomen sodan alkuvaiheissa vaikutti Savonlinnassa, ja – kuten edellä mainittiin – taisteli Kuopiossa, tutustui sittemmin sodan kestäessä vanhaan ja kokeneeseen kenraali Kulneviin, josta jo Runeberg Vänrikki Stoolissaan runoili, ja vanha-Kulnev kovin mielistyi reimaan Sebanejeviin, ja vaati tämän alaisekseen 1810 Turkin sotaretkelle, ja määrättiin Kulnevin vaatimuksesta 7. Jääkärirykmentin päälliköksi.

Kulnev seurasi Pohjanmaalle Ikaalisten kautta läpi ns. kangastietä vetäytyviä Ruotsin sotajoukkoja syksyllä 1808, ja majoittui mm. täkäläisessä nimeltä mainitussa maatalossa täällä.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Jakov_Kulnev

Lue lisää täältä;

http://amielonen.blogspot.fi/2012/03/tama-tarina-ilmestyi-kyron-joulussa.html

*

”Jättäisimmekö pois sodan loppupuolen venäläisen omapäisen, mutta välittömän sotapäällikkö eversti Jakob Petrovits Kulnevin? Kulnevin joukot tulivat aivan vetäytyvien Ruotsin joukkojen kannoilla riistäen elannokseen tienvarren taloista elintarvikkeita. (Ikaalisten pitäjän, vh) Höytölän ja Heittolan talojen ruokavarastot tyhjennettiin tyystin, molemmat Laadun talot tyhjenivät myös vaatevarastoistaan, jopa

Mustalahden kukko joutui venäläisten pataan, ja Erkki Yli-Laadun kasvattamat tupakat lähtivät rosvojen nautinnoiksi.”

http://www.kankaanpaa.fi/kyronkankaantie/Kyronkankaan_talvitie.pdf

*

Mutta ennen kuin hellitämme

tämän legendaa murskaavan tarinatuokiomme, lainatkaamme tähän vielä Suomen sodasta (eli edellä käytettyä termiä hyödyntääksemme: Venäjän-Ruotsin sodasta 1808-1809) kertovan Carl Johan Holmin kuvaus Alavuden taistosta tuona synkeänä ja verenkarvaana päivänä 17.8.1808:

Alavus 17.8.1808:

”17. päivänä elokuuta, kun sää oli seljennyt, miesten vaatteet olivat saaneet hieman kuivua rankkasateen jälkeen sekä kivääreistä oli poistettu lataus, lähti koko (Ruotsin) armeija liikkeelle noin klo 12 päivällä.

Tavalliseen tapaan Savon prikaati muodosti etujoukon, mukana myös Savon jääkärit.  Pataljoona Savon jalkaväkeä seurasi majuri G. Ehrenrothin komennossa kenraali Gripenbergiä, joka marssi sivuteitä vasemmalle hyökätäkseen vihollisen sivustaan Töysästä tieltä, joka sieltä menee Alavudelle.

Klo puoli 2 alkoi taistelu, joka kävi sitä kiivaammaksi, mitä lähemmäksi Alavutta tulimme.

Venäläisten vastarinta oli nyt aivan toista kuin kaksi tai kolme kuukautta sitten.  Tykistömme, etenkin luutnantti Lindin komennossa oleva, työntyi niin lähelle vihollista, että sen linja siten monta

kertaa murtui.  Aliluutnantti von Becker Savon prikaatin tykistöstä aiheutti myös viholliselle merkittäviä tappioita.

Mutta sittenkään ei venäläisiä saatu väistymään.  Ei edes kolmannen prikaatin saapuminen heidän sivustaansa saanut heitä luopumaan asemistaan, vaan vain muuttamaan niitä nopeasti. 

Karjalan jääkärien kimppuun käytiin vasemmalla sivustalla sen sijaan niin kiivaasti, että he olivat jo pakon edessä, mutta silloin eteni pataljoona Savon jalkaväkeä everstiluutnantti Loden johdolla ja ajoi vihollisen pistimin taaksepäin.

Tämä pataljoona, jonka täytyi juosta yli aukion voidakseen käyttää pistimiä tiheän metsän peitossa olevia venäläisiä vastaan, sai maksaa kalliisti urhoollisuutensa, sillä yli 50 miestä kaatui tuolloin, everstiluutnantti Lode haavoittui pahasti, samoin majuri Tavast sekä kaikki muut upseerit, niin että muuan yliupseeri oli ainoa jäljelle jäänyt päällystön jäsen koko pataljoonassa.

Mutta hyökkäys ratkaisikin taistelun onnekkaan lopputuloksen.

Sillä niin pian kuin vasen siipi oli saman tien saanut vahvistuksekseen pataljoonan Hämeenlinnan rykmentistä everstiluutnantti Wetterhoffin komennossa ja yhtä innokkaasti kuin ennenkin jatkoi etenemistään, vihollisen oli pakko nopeasti aloittaa perääntymisensä Virtain tietä, jossa sitä ajoi kolme neljännestä peninkulmaa takaa eversti Palmfelt.

Vihollisen vahvuus oli Alavudella ratsuväki ja tykistö mukaan luettuna 4.000 – 5.000 miestä.  Meidän armeijamme käsitti kolmannen ja neljännen prikaatin, molemmat Turun läänin pataljoonat sekä pataljoonan Pohjanmaan rykmentistä, ja siihen kuului yhteensä hieman yli 3.000 miestä, joista suunnilleen kolmannes ei ollut mukana tulessa.

Vihollisen menetykset olivat 2 upseeria ja lähes 100 miestä kaatuneina sekä yksi upseeri ja 120 miestä vankeina, heistä 50 haavoittuneina.  Meidän tappiomme oli 15-16 upseeria sekä noin 200 miestä kuolleita ja haavoittuneita.  Jälkimmäisten joukossa oli Savon prikaatin päällikkö kreivi Cronstedt.”

Lähde:

Carl Johan Holm: Muistiinpanoja Suomen sodasta 1808-1809, kirjoittanut Carl Johan Holm.  Weilin+Göös, 1836, suom. 1977.

C.J. Holm oli kenttäpappi, joka paikalla olleena kertoi muistelmateoksessaan havaintonsa ko. sodasta.

*

Katso Alavuden kartat:

Heikki Rantatupa/Historialliset Kartat: Suomen sodan kartat 1808-1809; http://www.vanhakartta.fi/historialliset-kartat/sotilaskartat/suomen-sodan-1808-kartat

ja aivan erikseen Alavus 17.8.1808; https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/24777/Alavus%2017.8.08%20(a).jpg

Taistelupaikka on Kirkkojärven länsipuolella Lahdenkylän alueella; hauta taasen vanhan Jokivarrentien vieressä.

*

Kysyttäväksi jää, keitä nuo mainitut kaksi venäläistä kaatunutta upseeria olivat: oliko toinen heistä jokin eversti, jokin muu kuin tässä niin monesti mainittu Ivan Vasiljevits Sabanejev? 

Josko sittenkin oli ”Alavuden ratsastava eversti” – mutta nimeltään vain jokin muu kuin Sabanejev…

*

Jotta tämä tarina ei päättyisi liian tylysti ja sakeutuvaan sumuun, jonne mystisen everstin hahmo vain yksinkertaisesti etääntyisi, luokaamme vielä lopuksi pieni sielullinen katsaus eversti Sabanejevin sisimpään, siis sellaisena kuin se ilmenee hänen tapaamansa suuren Venäläisen poeetan, suurimman sellaisen, Aleksandr Puskinin novellissa Lumimyrsky, jonka miespääosan esittäjän, husaarieversti Burminin esikuvaksi hänet mainitaan.

Husaarieversti Burminin kohtalo avaa jossain määrin myös ”Alavuden everstin” mieskohtaloa, hämmentävää legendaa, niin uskon.

*

Tässä J.A. Hollon kääntämänä Pushkin Lumimyrskyn loppu, alkua en ota mukaan, siinä ladataan novellin asetelma, mutta tässä näyttämölle ilmestyy mystinen eversti ja hänen karmansa:

”Kuten jo mainittiin, Marja Gavrilovnan ympärillä parveili samoin kuin ennen kosijoita hänen kylmäkiskoisuudestaan huolimatta.  Mutta heidän kaikkien oli pakko väistyä, kun hänen linnaansa ilmaantui haavoittunut husaarieversti Burmin, Yrjön risti napinlävessä, mies, joka oli kiinnostavan kalpea, kuten sen ajan naisilla oli tapana sanoa.  Hän oli noin kahdenkymmenenkuuden vuoden ikäinen ja oli tullut lomalle maatiloilleen, jotka sijaitsivat lähellä Marja Gavrilovnan kylää.  Marja Gavrilovna osoitti hänelle erikoista huomaavaisuutta.  Hänelle muuten ominainen mietteliäisyys väistyi uuden naapurin läsnä ollessa iloisen mielialan tieltä.  Ei sopinut sanoa, että hän olisi keimaillut everstin seurassa, mutta hänen käyttäytymisensä nähdessään olisi joku runoilija voinut sanoa:

Se amor non é, che dunque?... - ”Jos tämä ei ole rakkautta, mitä se sitten on?”

Burmin oli todella hyvin miellyttävä nuori mies.  Hänen älykkyytensä oli juuri sellaista, josta naiset pitävät: hän oli säädyllinen ja huomaavainen, ei ensinkään vaatelias, vaan huolettoman leikkisä.  Marja Gavrilovnan kanssa hän seurusteli luontevasti ja vapaasti: mutta mitä Marja Gavrilovna voikin sanoa tai tehdä, Burminin sielu ja katseet tarkkailivat häntä kaiken aikaa.  Hän vaikutti hiljaiselta ja vaatimattomalta, mutta huhu vakuutti hänen olleen aikoinaan kauhea hulivili; se ei kuitenkaan ollut hänelle vahingoksi Marja Gavrilovnan silmissä, sillä tämä (samoin kuin nuoret naiset yleensä) antoi mielellään anteeksi kepposet, kun ne ilmaisivat rohkeutta ja tulisuutta.

Mutta ennen kaikkea… (enemmän kuin miehen herkkyys, enemmän kuin miellyttävä keskustelutaito, enemmän kuin kiinnostava kalpeus, enemmän kuin siteessä oleva käsivarsi) Marja Gavrilovnan uteliaisuutta ja mielikuvitusta kiihti nuoren husaarin vaiteliaisuus.  Hänen täytyi tunnustaa itselleen että mies kovin miellytti häntä, ja luultavasti on myös että älykäs ja kokenut husaarieversti voi jo havaita nuoren naisen erikoisesti suosivan häntä.  Mutta mistä johtui, ettei mies ollut polvistunut hänen eteensä, miksi tämä ihailija ei ollut tunnustanut hänelle rakkauttaan?  Mikä pidätti häntä siitä?  Arkuusko, joka liittyy erottamattomasti totiseen rakkauteen, ylpeyskö vai ovela naissankarin keikailu?  Tätä arvoitusta Marja Gavrilovna ei osannut ratkaista.

Harkittuaan asiaa perusteellisesti hän johtui otaksumaan, että ainoana syynä oli nuoren miehen arkuus, ja niin hän päätti rohkaista ihailijaansa entistä suuremmalla huomaavaisuudella sekä olosuhteista riippuen hellyydelläkin.  Hän valmistautui mitä yllättävimpään ratkaisuun ja odotti kärsimättömästi romanttisen rakkaudentunnustuksen hetkeä.  Salaisuus, olkoon se millainen tahansa, rasittaa aina naissydäntä.  Hänen taktillinen menettelynsä tuotti halutun tuloksen: ainakin Burmin tuli niin mietteliääksi ja hänen mustein silmiensä katse kohdistui niin pitkään ja säihkyvänä Marja Gavrilovnaan, että näytti siltä kuin ratkaiseva hetki olisi jo lähellä.  Naapuritkin puhuivat häistä aivan kuin asia olisi päätetty, ja Praskovja Petrovna iloitsi siitä, että hänen tyttärensä oli viimein löytänyt arvoisensa sulhasen.

Vanha rouva istui kerran yksin salissa pelaamassa suurta pasianssia, kun Burmin astui sisään ja kysyi heti Marja Gavrilovnaa.  ”Hän on puutarhassa”, vanha rouva vastasi, ”menkää hänen luokseen; minä odotan teitä täällä.”  Burmin meni; vanha rouva risti itsensä ja ajatteli: ”Ehkä asia tulee tänään päätökseen.”

Burminin tullessa Marja Gavrilovna istui lammikon luona halavan alla, kirja kädessään; hänellä oli yllään valkoinen puku, niin kuin oikealla romaanin sankarittarella.  Kun ensimmäiset kysymykset oli lausuttu, Maria Gavrilovna lakkasi tahallaan jatkamasta keskustelua ja lisäsi siten keskinäistä hämminkiä, josta tuskin oli mahdollista vapautua muuten kuin äkillisellä ja päättäväisellä tunnustuksella.  Niin tapahtuikin: Burmin tunsi asemansa tukalaksi ja selitti jo kauan etsineensä tilaisuutta ilmaista sydämensä tunteet ja pyytävänsä nyt hetken huomiota.  Marja Gavrilovna sulki kirjan ja painoi katseensa alas suostumuksen merkiksi.

”Rakastan teitä”, burmin aloitti, ”rakastan teitä intohimoisesti…” (Marja Gavrilovna punastui ja painoi päänsä vieläkin alemmaksi.)  ”Olin varomaton tottuessani miellyttävään tapaan nähdä teidät joka päivä ja kuulla teidän puhuvan…”  (Marja Gavrilovna muisti Saint Preux´n ensimmäisen kirjeen).  ”Nyt on jo myöhäistä vastustaa kohtaloani; muistonne, teidän rakas, verraton kuvanne on tästä lähtien elämäni tuskana ja lohtuna; mutta minun on vielä täytettävä raskas velvollisuus, ilmaistava teille kauhea salaisuus ja vedettävä ylipääsemätön raja välillemme…”

”Se raja on ollut aina”, Marja Gavrilovna keskeytti hänen puheensa, ”en olisi koskaan voinut tulla vaimoksenne…”

”Tiedän sen”, vastasi nuori mies hiljaa, ”tiedän että olette rakastunut kerran aikaisemmin; mutta kuolema ja kolme valituksen vuotta… Hyvä, rakas Marja Gavriolovna, älkää yrittäkö riistää minulta viimeistä lohtuani: ajatus, että olisitte suostunut tekemään minut onnelliseksi, jos…”

”Vaietkaa, taivaan tähden.  Te kidutatte minua.”

”Niin, minä tiedän, tunnen että olisitte tullut omakseni, mutta minä onneton ihminen… olen naimisissa.”

Marja Gavrilovna katseli häntä yllättyneenä.

”Olen naimisissa”, Burmin jatkoi.  ”Olen olut naimisissa jo neljä vuotta, mutta en tiedä – kuka vaimoni on ja missä, ja pitääkö minun vielä joskus hänet nähdä!”

”Mitä sanotte?” huudahti Maria Gavrilovna.  ”Kuinka kummallista!  Mutta jatkakaa; minä kerron sitten… mutta jatkakaa, olkaa hyvä.”

”Vuoden 1812 alussa”, Burmin sanoi, ”minä kiiruhdin Vilnaan, missä rykmenttimme silloin oli.  Saavuttuani kerran illalla postiasemalle käskin valjastaa hevoset niin pian kuin mahdollista; mutta samassa nousi kauhea lumimyrsky, ja asemanhoitaja ja ajomiehet kehottivat minua hiukan odottamaan.  Noudatin heidän neuvoansa, mutta minut valtasi käsittämätön levottomuus; tuntui siltä kuin joku olisi pakottanut minua lähtemään.  Lumimyrsky ei olut vielä laantunut; olin kärsimätön, käskin taas ajomiehen valjastaa hevoset ja lähdin suoraan myrskysäähän.

Ajomies aikoi ohjata pitkin jokirantaa; matka olisi siten ollut kolme virstaa lyhyempi.  Jokiranta oli lumen peitossa; ajomies ohjasi sen paikan ohi, jossa olisi päästy tielle, ja niin me jouduimme tuntemattomaan seutuun. 

Lumimyrsky ei laantunut; minä näin valoa ja käski ajaa sitä kohti.

Tulimme kylään; puukirkossa oli valoa.  Kirkon ovi oli avoinna; aidan taakse oli pysähtynyt joitakin rekiä ja portaiden edessä käveli ihmisiä.  ”Tänne, tänne!” huusivat jotkut.  Käskin ajomiehen kääntää sinne.  ”Siunatkoon, missä olette viivytellyt?” kysyi joku minulta.  ”Morsian on pyörtynyt, pappi ei tiedä mitä tehdä; aioimme jo lähteä takaisin.  Joudu!”  Minä hyppäsin mitään vastaamatta reestä ja astuin kirkkoon, jota valaisi heikosti kaksi tai kolme kynttilää.  Joku tyttö istui penkillä kirkon pimeässä loukossa; joku toinen hieroi hänen ohimoitansa.  ”Jumalan kiitos”, sanoi tämä, ”tulitte viimein!  Olitte kiusannut neidin miltei kuoliaaksi.”  Vanha pappi tuli kysymään minulta: ”Haluatteko, että aloitan?”  ”Aloittakaa, batjuska”, vastasin hajamielisesti.  Tyttö nostettiin jaloilleen.  Hän näytti minusta varsin sievältä… Käsittämätöntä, anteeksiantamatonta kevytmielisyyttä…  Asetuin hänen viereensä pulpetin eteen, pappi kiirehti, kolme miestä ja palvelijatar tukivat morsianta ja huolehtivat vain hänestä.  Meidät vihittiin.  ”Suudelkaa toisianne”, meille sanottiin.  Vaimoni käänsi kalpeat kasvonsa puoleeni.  Aioin suudella häntä… Hän huudahti: ”Oi ei, tämä ei ole hän! Ei hän!” ja kaatui tajuttomana.  Todistajat tuijottivat minua pelästyneinä.  Käännyin, poistuin kirkosta kenenkään estämättä, heittäydyin rekeen ja huusin: ”Anna mennä!”

”Hyvä Jumala!” huudahti Marja Gavrilovna, ”ettekö siis tiedä miten vaimoraukkanne on käynyt?”

”En”, vastasi Burmin.

”En tiedä mikä on sen kylän nimi, jossa minut vihittiin; en liioin muista postiasemaa, jolta olin lähtenyt.  Silloin pidin rikollista menettelyäni niin vähän merkitsevänä, että kirkolta pois ajettuamme nukahdin ja heräsin vasta seuraavan päivän aamulla, kolmannelta postiasemalta.  Palvelija, joka oli silloin kanssani, kaatui sitten sotaretkellä, niin etten voi toivoa löytäväni tuota nuorta naista, jota pidin pilanani säälimättömästi ja jonka puolesta nyt on julmasti kostettu.”

”Hyvä Jumala! Hyvä Jumala!" sanoi Marja Gavrilovna ja tarttui hänen käteensä.  ”Te siis siellä olitte!  Ettekä tunne minua?”

Burmin kalpeni… ja syöksyi hänen jalkojensa eteen…

*

Niinpä, jos mystinen legenda, eversti Sabanejev ei löytänyt rauhallista lepopaikkaa Alavuden kunnailta, hän ehkä kiihkeän taistelujen täyttämän elämänsä lopulla löysi tasapainon, tyyneyden, ja saattoi joskus – ennen viime henkäystään – muistaa tuon elokuisen päivän Suomen lakeudella, järven partaalla…

Kuollessaan Dresdenissä 25. päivä elokuuta 1829 kenraali Ivan Vasiljevits Sabanejev oli 59 vuotias.

Viime lepo löytyi Odessasta, viimeisestä kotikaupungista, jostakin täältä, läheltä satamaa, läheltä Odessan portaita…; https://fi.wikipedia.org/wiki/Odessa#/media/File:1850_map_Odessa.jpg

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Eversti Sabanejevin komennossa oli Suomen taisteluissa, niin siis myös Alavudella, 23. Jääkärirykmentti.
*
Ruotsissa 1809 käydyissä Sävarin taistoissa Sabanejev komensi koko Venäjän sikäläistä armeijaa:

Ryska förband i Sävar
Förtruppen (Chef: Överste Sabanjejev, Ivan Vasiljevitj)

Hänellä oli komennossaan Sävarin taistelussa tällainen voimaryhmä:
3:e jägarregementet (Uppsatt 1797, nedlagt 1833)
23:e jägarregementet (utom 1 kompani) (Uppsatt 1805, nedlagt 1833)
Sevska musketerarregementet 1 bataljon (Uppsatt 1763, nedlagt 1918)

Huvudstyrkan Generalmajor Ilja Ivanovitj Alexejev 1 Kolonnen (Chef generalmajor Pjotr Ivanovitj Jersjov)
Tenginska musketerarregementet 1 bataljon (Uppsatt 1700, nedlagt 1918)
Navaginska musketerarregementet 1 bataljon
Revalska musketerarregementet 1 bataljon (Uppsatt 1775, nedlagt 1918)

2 Kolonnen (Chef generalmajor Semjon Stepanovitj Gotovstov) *Azovska musketerarregementet (Uppsatt 1700, nedlagt 1918)
Sevska musketerarregementet 1 bataljon

Reserven
Permska musketerarregementet 1 bataljon (Uppsatt 1700, nedlagt 1833)
Revalska musketerarregementet 1 bataljon
Mogilevska musketerarregementet (Uppsatt 1805, nedlagt 1918)

Inget ryskt kavalleri deltog i slaget, osäkra uppgifter rörande det ryska artilleriet

Näin ollen Venäjän puolella oli:
6.000 miestä ja
8 kanuunaa.
Sävarin taistelussa venäläisistä
kaatui n. 600 miestä ja
haavoittui n. 1.000 miestä. Riviin jäi siis n. 6.400 miestä..
Tällainen joukko ei suinkaan kotiutunut Venäjälle aikanaan, vaan sodan rasitukset, heikko huolto (ruoka, terveydenhoito etc) sekä paluun viipyminen, kiistat, kahinat yms. heikensivät ja verottivat joukkoa:
tarkkaa tietoa miesten määrästä joka palasi Suomeen, joka oli siis rauhanteossa siirtynyt Venäjän hallintaan, tai lopulta Venäjälle ei ole.
Sen tiedämme, että Ruotsin armeijassa palvelleista ja Ruotsin loppusodissa mukana olleista miehistä merkittävä osa jäi sille tielleen, menehtyen tai sillä suunnalla harhaillen.
Porin Prikaatissa (Kyrön komppania) palvelleista Ikaalisten miehistä tiedän useampien menehtyneen taistojen jo tauottua.

Lähde: https://sv.wikipedia.org/wiki/Slaget_vid_S%C3%A4var

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Ruotsin kuningaspari kunnioitti läsnäolollaan Ruotsin kamaralla käytyjen viimeisten sotataistojen kunnaita elokuussa 2009, kun tuli kuluneeksi 200 vuotta (noin kuusi sukupolvea!) noista rajuista päivistä!
Kungaparet och Kronprinsessan besökte Ratan och Sävar
I dag för 200 år sedan, den 19 augusti 1809, stod det sista avgörande slaget på svensk mark i Sävar, cirka 16 km norr om Umeå. I Sävar besegrade ryssarna den sista större svenska styrkan.
Svenskarna retirerade till Ratan och ryssarna följde efter. Den 20 augusti ägde träffningen vid Ratan rum. Det är det senaste fältslaget som avgjorts i Sverige. Där besegrade svenskarna ryssarna.
För att uppmärksamma de sista fältslagen och märkesåret 1809, besöker Kungaparet och Kronprinsessan Ratan och Sävar.
I Ratan möttes Kungaparet och Kronprinsessan av kommunfullmäktiges ordförande, Ingrid Sundbom, och kommunalrådet Lars Bäckström.
Under en kort promenad från Tullgården till kajen, kantades vägen av hundratals besökare.
Därefter invigde Drottningen en taktil karta över Ratan.
För att påminna om de historiska händelserna för 200 år sedan, spelades landstigningen i Ratan upp.
I Sävar hälsade Kungaparet och Kronprinsessan välkomna av kommunalrådet Marie-Louise Rönnmark. De möttes också av tusentals människor. I ett försök att återskapa slaget i Sävar,spelades det sista slaget på svensk mark upp.
På kvällen intogs middag på residenset i Umeå.
http://www.kungahuset.se/kungafamiljen/aktuellahan...
*

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Ivan Vasiljevits Sabanejevista löysin googlaamalla tällaisen englanninkielisen artikkelin:

http://www.napoleon-series.org/research/russians/c...

Siinä on aika lailla samat asiat, jotka Huuska on aikaisemmin maininnut, mutta tällä kertaa englanninkielellä. Valitettavasti kappalejakoa ei ole, mikä tekee lukemisesta vaikeaa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Kiitos!
Tosiaan paljossa samoja elämäuratietoja.

Kirjaan tähän joitain selvennyksiä ja täydennyksiä, kun kerran aloin miehen elämää kirjata:

Valmistui Moskovan yliopistosta 1791 (21 v. !)

1799 taisteli Italiassa, osallistui Alppien ylitykseen ja johti venäläisiä joukkoja Aldsdorfissa.

Marsalkka Suvoroin esityksestä ylennettiin everstiluutnantiksi ja palkittiin St Anna kunniamerkillä 2 lk, briljanttien kera.

Haavoittui Muotalin laakson taistelussa ja jäi haavoittuneena ranskalasisten armoille. Oli sotavankina Ranskassa vuoteen 1801, jolloin Venäjän ja Ranskan välillä solmittiin rauha, ja pääsi palaamaan Venäjälle.

Osallistui 1803 Kubanin sotaretkeen ja sai St Vladimirin kunniamerkin 4.lk nauhojen kera.

Jäi eläkkeelle tammikuussa 1805 sairauden vuoksi.

Palasi Venäjän armeijanpalvelukseen ranskalais-venäläisen sodan aikaan 1807.

Toimi kenraali Bargationin komentaman armeijan 3.Jääkäriprikaatin komentajana ja osallistui taisteluihin: Guttstadt, Heilsberg ja Friedland, missä haavoittui kasvoihin. Sai St. Vladimirin kunniamerkin 3. lk ja kultaisen miekan, johon kaiverrettu teksti ”Urheudesta”
(Alavudella näytään olleen perin tarkoin selvillä everstin urasta: kunniamiekka piti oleman asetetun hautaan everstin rinnalle ristiin hänen taistelumiekkansa kanssa, vh). Sabanejev/Sabaanev´in komentaja prikaati puolestaan palkittiin hopeisin trumpetein.

Sitten Sabanejev liittyi 1808 Venäjän Suomessa taisteleviin joukkoihin ja taisteli kenraali Barclay de Tollun ja kreivi Kamenskin alaisuudessa Joroisilla, Kuopiossa ja muilla taiston paikoilla.
Pian hän haavoittui ja jouti jättämään armeijan toipuakseen (Tämä epäilemättä tapahtui Alavuden taistossa 17.8.1808, vh).

Hän palasi rykmenttiin elokuussa 1809 osallistuen jäätyneen Pohjanlahden ylitykseen. Hän taisteli Säverissä ja Rotanissa ja sai St. Yrjön kunniamerkin 3. lk ja ylennettiin kenraalimajuriksi 37 vuoden iässä. (mikäli tapahtui Ruotsin taistelujen jälkeen, niin 1770 syntyneenä oli ainakin 38 ellei jo 39 vuottansa täyttänyt, vh).

Tämän jälkeen seuraa vielä pitkä lista taisteluja, ylennyksiä, kunniamerkkejä, palkintoja, muun muassa 1809 jälkeen Razgarin taistelussa osoitetun menestyksen johdosta palkittiin St Annan 1. lk:n kunniamerkillä ja 1000 ruplan eläkkeellä 12 vuoden ajaksi.

Vuoden 1814 toistuvissa taistoissa jälleen mies paikallaan josta hyvästä keisari Aleksanteri I myönsi hänelle 30.000 ruplaa.

Taistojen jatkuttua lähes katkeamattomana ketjuna Sabanejev ylennettiin 1823 jalkaväen kenraaliksi ja annettiin kartano Bessarabiassa.

Vuonna 1824 Sabanejev käski 2. Armeijaa.

Neljä vuotta myöhemmin, 1826, hän vihdoin ja lopullisesti antautui eläkkeelle sairauden vuoksi.

Hän poti maksasairautta (liver problems).
Saadakseen ylimykselle kuuluvaa aikakautensa parasta hoitoa hän matkusti Carlsbadiin, tunnettuun ja jo tuolloin suosittuun kylpyläpaikkaan, ja kuoli Dresdenissä 6.9.1929 ollessaan paluumatkalla kotiin Venäjälle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset