Veikko Huuska

Vapaamuurareita kansakunnan kaapin päällä. Osa II

Vapaamuurareita, joita Kansallisbiografia ei mainitse vapaamuurareiksi:

Tämän luettelon keskeinen lähde on:

 Luettelo Suomen vapaamuurareista. Kustannusosakeyhtiö Vasara. Helsinki 1933, 45 s.; luettavissa

Genealogia.fi –sivustolla: http://www.genealogia.fi/hakem/vapaamuurarit1933s.htm (lyh. LSVM)

Tämä lista täydentää aiemmin julkaisemaani blogia Vapaamuurareita kansakunnan kaapin päällä (30.8.2016), jossa kerroin niistä Kansallisbiografian esittelemistä merkkimiehistä, jotka se (KB) mainitsee olleen vapaamuurareita. – Alla Valittuja katkelmia KB:n pienoiselämäkerroista, VH.

*

Vuoden 1933 vapaamuurariluettelon julkaissut Kustannus Oy Vasara oli suomalainen 1930-luvulla Helsingissä toiminut kustannusliike, joka kustansi kansallissosialistista ja juutalaisvastaista kirjallisuutta sekä julkaisi Tapparamies- ja Siniristi-nimisiä lehtiä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kustannus_Oy_Vasara

Genealogia.fi –sivuston julkaisemasta verkkoversiosta on  poistettu Vasaran laatima alkuteksti.  Mutta nimilistaa edeltävä johdanto antaa ymmärtää jotain alkuperäisjulkaisijan tavoitteista:

”Eri loosijärjestelmien suhteista, jotka nähtävästi taktillisista syistä on tehty sekaviksi, on vaikeaa päätellä mitään ehdottoman varmaa. Yhtä ja toista tiedetään kuitenkin varmuudellakin. Niinpä esim. Suomen Suur-Loosi perustettiin Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista käsin ja on se sinne kuuliaisuussuhteessa.. Augustiiniloosi sisar-looseineen on vastaavan ruotsinmaalaisen loosin alainen. Odd Fellow järjestö on riippuvaisuussuhteessa Englannin emäjärjestöstä. Suomen Teosoofisen Seuran yhteydessä toimiva Yhteisvapaamuurarijärjestö ja Ruusu-Risti nimisen teosoofisen seuran samanniminen vapaamuurarijärjestö ovat vastaavien ranskalaisten järjestöjen käskettävissä.

Suomessa on varmojen tietojen mukaan ainakin 1473 elossa olevaa vapaamuuraria, joista on aakkosellinen luettelo tässä kirjassa ja jotka kuuluvat eri looseihin seuraavan luettelon mukaan. Huomioon on otettava, että sama vapaamuurari saattaa kuulua useampaan loosiin.”

 – Näin siis Kustannusosakeyhtiö Vasara Oy:n 1933 julkaiseman sen tietoon tulleiden vapaamuurarilooshien jäsenluettelon johdantotekstissä.

1970-luvulla julkaistu tietokirjasarja ilmoitti Suomen vapaamuurarien määräksi noin 4.500 henkilöä. Jäsenmäärä lienee samalla tasolla myös nykyisin.  Eräät aikakauslehdet ovat vuosien varrella julkaisseet käyttöönsä saamiaan jäsenluetteloita, joiden kattavuudesta ja täsmällisyydestä on vaikea esittää muuta kuin yleisiä arvioita.

*

Mikä on tämän blogin tarkoitus?

Julkaisin elokuun 2016 lopussa luetteloesityksen Suomen vapaamuurareista siltä osin, kuin heidän nimensä ja toimintansa ilmenevät vuosituhannen alussa julkaistun suuren kansallisen elämäkerraston, Kansallisbiografian, sivuilta.  – Blogini: ”Vapaamuurareita kansakunnan kaapin päällä”, 30.8.2016. http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222042-vapaamuurareita-kansakunnan-kaapin-paalla

Siinä tulivat esille ne suomalaisen ”eliitin” ja näkyväistön jäsenet, joiden vapaamuurarijäsenyys ja toiminta omissa loosheissaan ovat sikäli julkisia, että pienoiselämäkerran kirjoittajat ovat sen nähneet tarkoituksenmukaiseksi eri muodoissa mainita.  Vapaamuurareita mainittiin Kansallisbiografiassa (Talouselämän vaikuttajat –osio huomioiden) n. 40 henkilöä.

Kuten jo tuolloin mainitsin KB:n pienoiselämäkerroissa suoraan ilmenevät vapaamuurari-jäsenyydet ovat vain jäävuoren huippu. Niinpä syvennetty selvittely Kansallisbiografian sivuilla esitellyistä ”silmäätekevistä” ja muista kansallisista huomiohenkilöistä, tuotti merkittävästi enemmän nimiä.  Kaikkiaan 99 henkilöä, joiden KB-pienoiselämäkertaotteet ja nimet kerrotaan alempana. 

Näin voimme todeta, että Kansallisbiografiassa esitellyistä yli 6.000:sta henkilöstä (+ talouselämän vaikuttajista) ainakin tässä yhteydessä mainitut henkilöt ovat olleet vapaamuurareita: n.  40 henkilöä mainitusti + 99 muista lähteistä (lähinnä Vasara Oy:n matrikkelista) saadun tiedon mukaan.  Tämä merkitsee yhteensä n. 140 henkilöä ”kansakunnan kaapin päällä” olevista on vapaamuurareita.  Se on noin 2,3 % koko KB:n pienoiselämäkerroissa esitellyiden määrästä.  Selvää on, että kansallisen ”eliitin” (KB) piirissä on enemmän vapaamuurareita, kuin mitä tässä ”laajennetussa” esityksessäkään on tullut julki.

Vapaamuurarit kansakunnan kaapin päällä –teeman puitteissa julkaisen kohta vielä kolmannen osion, jossa esittelen hieman tarkemmin suomalaiseen eliittiin kuuluvien vapaamuurarien ”ryhmäkuvaa”.

*

Kansallisbiografiassa esiteltyjen joukosta vapaamuurareita ovat olleet (ainakin) nämä n. 100 henkilöä:

Kauppaneuvos Arvo A. Aalto (1899–1979)

Autola Oy:n toimitusjohtaja, VW-Auto Oy:n toimitusjohtaja
diplomi-insinööri

Laajamittainen autokauppa alkoi Suomessa 1920-luvulla. Yrittäjien tausta oli tuolloin hyvin kirjava, polkupyöräkauppiaista hevoskauppiaisiin, mutta myös maahantuonnin asiantuntijoihin. Yritystoiminta oli lähinnä yrittäjävetoista. Autola Oy muodosti tässä suhteessa poikkeuksen. Yritys oli alusta lähtien sijoittajaomisteinen ja sitä johti palkkajohtaja. Yhtiön toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Arvo A. Aalto poikkesi myös koulutukseltaan tyypillisistä autoalan johtajista. Hän kohosi erääksi autokaupan suomalaisista johtohahmoista maailmasotien välisenä aikana ja sodanaikaisen ja senjälkeisen säännöstelyn vuosina.

Arvo Antero Aalto syntyi Vihdissä Hulttilan kylässä 1899. Hänen isänsä Axel Alfred Aalto (aiemmin Wickström) omisti tuolloin suurehkon Yli-Väärän rusthollin.

Hän teki varatoimitusjohtajavuosinaan opintomatkat Ranskaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Näiden matkojen tuloksena solmittiin 1924 sopimus Renault-autojen maahantuonnista. Tätä tuntuvasti merkittävämpi oli syksyllä 1925 solmittu sopimus amerikkalaisten Packard-autojen maahantuonnista. Packardeista tuli Autolalle pitkäaikainen ja vakiintunut tuote. Niiden rinnalle tarvittiin kuitenkin myös keskihintainen automerkki. Samaisen Yhdysvaltain-matkan tuloksena Autola solmi sopimuksen Paige-autojen maahantuonnista. Tuo automerkki muuttui 1927 Graham-Paigeksi ja 1930 pelkästään Grahamiksi. Automyynnin huippuvuodeksi muodostui 1927, jolloin myytiin yhteensä lähes 200 autoa. Aallosta tuli Autolan toimitusjohtaja 1928.

Kirjoittaja: Kai Hoffman.  Julkaistu 27.10.2014

Luettelos suomalaisista vapaamuurareista LSVM) v. 1933: Aalto, A. A., dipl. ins., Hki, s 99, li 26, mm, PJ.

*

Andersson, Otto (1879 - 1969)

musiikkitieteen professori, kuoronjohtaja

Otto Andersson oli kansainvälisesti tunnettu musiikintutkija, jonka erikoisalaa olivat kansanmusiikki ja -runous. Lisäksi hän oli säveltäjä, kuoronjohtaja ja suomenruotsalaisen kansankulttuurin edistäjä. Andersson nimitettiin 1926 Åbo Akademin musiikkitieteen ja kansanrunouden professoriksi, ja hän toimi joitakin vuosia myös sen rehtorina.

Anderssonin varhaiset kokemukset musiikista liittyivät Ahvenanmaan Vårdön kansanmusiikkiin.

Kansatieteen professori (->) Kaarle Krohn sekä hänen veljensä, dosentti ja musiikin historian ja teorian ylimääräinen professori (->) Ilmari Krohn huomasivat Anderssonin kirjalliset saavutukset, jotka eivät olleet vain kansankulttuurin alalta, vaan käsittivät myös asiantuntevan analyysin Sibeliuksen neljännestä sinfoniasta. Näiden kahden kannustuksesta Andersson haki erioikeutta akateemisen tutkinnon suorittamiselle, vaikka ei ollutkaan ylioppilas.

(Otto Emanuel Andersson S 27.4.1879 Vårdö, K 27.12.1969 Turku. V maanviljelijä Anders Otto Andersson ja Lovisa Viktoria Mattson.)

Kirjoittaja(t): Fabian Dahlström; Kääntänyt Heli Alanko. Julkaistu 30.11.2001

LSVM: Andersson, O. E., prof., Tku, s 79, li 23, 8˚, JP, SH.

*

Ara, Ture (1903 - 1979);

laulaja

Ture Ara oli tyypiltään "kahden maailman kansalainen", toisaalta juureva karjalainen pojankoltiainen, toisaalta juureton kosmopoliitti totuudenetsijä. Hänen uransa ulottui 1920-luvulta aina 1970-luvun lopulle kotimaisen iskelmän, oopperan, operetin ja elokuvan parissa, ja hänen kiinnostuksensa joogaa, sielunvaellusta ja itämaisia uskontoja kohtaan määritti pitkälle hänen taiteilijaidentiteettiään.

Ture Ara syntyi Tukholmassa mutta orpoutui ja eli lapsuusvuotensa kasvatusvanhempiensa luona Käkisalmessa. Hän on kertonut kuulleensa siellä 1910 ensimmäistä kertaa gramofonilevyä, joka teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Levy oli Abraham Ojanperän esittämä Erkki Melartinin Pellavan kitkijä. Ojanperä oli Aran tavoin eksentrinen henkilö, joka laskettiin aikanaan hautaan kesäpuvussaan lakeerikenkineen ja kävelykeppeineen. Ennen siunausta ruumisarkun pääpuolisella pöydällä gramofoni toisti Abraham Ojanperän elämänaikuista lauluohjelmistoa hautajaisyleisön juodessa kahvia.

Ara siirtyi 1921 opiskelemaan Helsingin musiikkiopistoon italialaisen baritonin Mattia Battistin (1857 - 1928), Wäinö Solan ja Aino Acktén johdolla. Omien sanojensa mukaan hän sai Acktésta rakkaimman opettajansa.

Aran oopperaura pysähtyi lähes viideksi vuodeksi talvi- ja jatkosodan vuoksi; sotavuosina hän toimi viihdytysjoukoissa. Hän säilytti humaanin itämaisen ajattelutapansa, jota kuvaa hänen ajatelmansa noilta vuosilta: "Hukattua nuoruutta, ehkä ajattelee moni, mutta karmavelan maksaminen ei ole hukattua aikaa, vaan vapauden kasvamista. Yksilön, perheen, kansakunnan ja ihmiskunnan Karman kautta käy yksilön tie."

Ture Ara ei salannut kiinnostustaan tuonpuoleisia ja "avaruudellisia" asioita kohtaan. Hän suomensi 1960-luvulla teoksen Lentävät lautaset kertovat sekä kirjoitti kahdessa muistelmassaan runsaasti esoteerisista kokemuksistaan. Hänellä oli elämänsä loppuun asti aikaa ja voimia myös joogalle, itämaiselle ajattelulle, kuparin taonnalle ja ratsastukselle.

Kirjoittaja: Kari Kallioniemi.

Lähde: LSVM: Ara, K. L. T., tait., Pukinmäki, s 03, R.

*

Kauppaneuvos Matti Arvola (1883–1959)

Oy Tailor Ab:n toimitusjohtaja, Oy Stockmann Ab:n johtaja

Oy Stockmann Ab:n laajeneminen tapahtui 1910-luvun loppuvuosista lähtien pääasiassa yritysostoin. Yhtiön omistukseen hankittiin toimintoja, joita kauppahuoneissa ei perinteisesti ollut, mutta joita tarvittiin uudenaikaisessa kauppatoiminnassa. Matti Arvolan omistamasta vaatetusyrityksestä Oy Tailor Ab:sta muodostettiin Stockmannin tavaratalon pukineosasto.

Matti Arvola syntyi 1883 Paavolassa Pohjois-Pohjanmaalla. Arvolan suku on lähtöisin Limingasta, mutta Matti Arvolan vanhemmat olivat muuttaneet jo ennen Matin syntymää naapurikuntaan Paavolaan, missä he viljelivät Iso-Kaarto-nimistä maatilaa Pehkolan kylässä.

Arvolan vuodet Stockmannin palveluksessa eivät olleet helppoja. Yritysostojen ja tavaratalon rakentamisen seurauksena yhtiö ajautui syvään talouskriisiin, josta selvittiin vasta 1930-luvun jälkipuoliskolla. Muutaman hyvän vuoden jälkeen alkoi toinen maailmansota, ja tavarapula sävytti Stockmannin liiketoimintaa käytännöllisesti katsoen Arvolan eläkkeelle siirtymiseen saakka.

Kirjoittaja: Kai Hoffman.  Julkaistu 5.9.2011

LSVM: Arvola, M. N., joht., Hki, s 83, li 25, mm, S.

*

Berner, Rolf Brostrup (1894 - 1978);

Berner Oy:n toimitusjohtaja, kansanedustaja, kauppaneuvos

Rolf Berner oli Berner Oy:n toimitusjohtajana lähes neljäkymmentä vuotta. Hänet tunnettiin työntekijöitään kannustavana ja markkinointihenkisenä johtajana, joka osallistui aktiivisesti myös poliittiseen toimintaan.

Norjalaissyntyinen Sören Berner (1859 - 1902) harjoitti vuodesta 1883 menestyksellisesti tuontikauppaa Suomessa, ja niinpä perheen esikoispoika Rolf Bernerkin syntyi Helsingissä. Sören Berner oivalsi suomenkielisen yhteiskunnan tarjoamat liiketaloudelliset mahdollisuudet ja laittoi poikansa suomalaiseen kouluun. Hän oli saanut 1800- ja 1900-luvun vaihteessa yrityksensä varmalle pohjalle. Tulevaisuus näytti kaikin puolin valoisalta, kunnes hän sairastui vakavasti ja kuoli 43 vuoden ikäisenä. Liikkeen johto siirtyi aluksi puoliso Bertha Bernerin käsiin ja myöhemmin tämän uuden aviopuolison prokuristi J. F. Achilleksen hoidettavaksi ja omistukseen. Rolf Berner aloitti liikkeessä ensimmäisen maailmansodan aikana, ja 1920 hänestä tuli Achilleksen yhtiökumppani.

Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen talouselämän oli sopeuduttava valtiovallan ohjaukseen. Sören Berner & Co toi kuitenkin hyödykkeitä, jotka palvelivat välitöntä tarvetta, joten sota-aikakaan ei merkinnyt toiminnan tyrehtymistä. Henkilökunnasta oli kuitenkin tingittävä. Rolf Berner määrättiin kansanhuoltoministeriön tehtäviin Helsingissä, joten hän saattoi valvoa yhtiönsäkin toimintaa. Samalla hän sai arvokasta kokemusta virkakoneiston toiminnasta ja kansantaloudesta. Virkaura kansanhuoltoministeriössä päättyi jatkosodan syttyessä, mihin Berner antoi niukkasanaisen selityksen: "Natsit eivät pitäneet minusta enkä minä heistä. Yhteistyö olisi ollut vaikeaa."

Rolf Bernerin antipatiasta huolimatta Berner Oy harjoitti kauppaa natsi-Saksan kanssa, minkä takia yhtiö joutui toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneiden mustalle listalle. Liikesuhteita Saksaan hoitanut J. F. Achilles joutui eroamaan, jotta yhtiö olisi kyennyt jatkamaan kitkattomasti toimintaansa.

Rolf Berner säilytti toimintatarmonsa loppuun saakka ja kuoli 1978. Perinnöksi yhtiölleen hän jätti elämänkatsomuksensa, jonka mukaan työnteon motivointi oli tärkeimpiä asioita menestyksellisessä toiminnassa. Hänen varhaisiin oivalluksiinsa kuuluikin vuosittaisten voitto-osuuksien jakaminen henkilökunnalle. Hän oli edelläkävijä myös henkilökunnan terveydenhuoltoa järjestettäessä.

Rolf Berner oli innokas urheilun harrastaja ja muun muassa arvostetun Mestariurheilijain kerhon puheenjohtaja. Aktiviteetteihin kuului myös poliittinen toiminta. Bernerin vastuulla oli 1930-luvulla Kansallisen Edistyspuolueen kunnallisvaalimainonta Helsingissä, ja 1940-luvulla hänet valittiin Kymen vaalipiiristä kaksi kertaa kansanedustajaksi. Presidentin valitsijamiehenä hän oli kolme kertaa.

800 metrin juoksun Suomen mestari 1913.

Kirjoittaja: Vesa Määttä.

LSVM: Berner, R. B., toim. joht., Hki, s 94, li 25, mm, SH5.

*

Born, Ernst von (1885 - 1956)

ministeri, kansanedustaja, RKP:n puheenjohtaja, kartanonomistaja

VON BORN Ernst Victor Lorentz, NN. * Pernaja 24.8.1885, vanht HA, tilanom., vph Viktor Magnus von Born ja

Hulda Augusta Berndtson. Yo Sv. normallyc. Oikt ja YHt 1909. VT 1912. Asianajaja, maanviljelijä. Kansaned. (RKP),

edusk. varapuhemies, ministeri eri hallituksissa. † Loviisa 7.7.1956. – Pso 1918 näyttelijätär Alix Ellen Toivi Selin.

Ernst von Born oli Ruotsalaisen Kansanpuolueen (RKP) merkittävimpiä poliitikkoja maailmansotien välisenä aikana. Hän oli kansanedustaja, moninkertainen ministeri ja puolueensa puheenjohtaja.

Ernst von Born syntyi vapaaherralliseen sukuun Sarvilahden kartanossa Pernajassa. Hänen isänsä oli viimeinen maamarsalkka Viktor Magnus von Born ja äitinsä Hulda Augusta Berndtson, joka oli tunnetun sanomalehtimiehen Fredrik Berndtsonin tytär. Äiti kuoli pojan ollessa vain viisivuotias, ja Viktor Magnus von Born meni uusiin naimisiin riikinruotsalaisen Clara Grafströmin kanssa.

Keväällä 1900 Ernst von Born muutti Helsinkiin, missä hän kävi Ruotsalaista normaalilyseota. Kookas, 198 senttimetriä pitkä von Born osoittautui jo kouluaikana synnynnäiseksi johtajaksi, ja hänet valittiin muun muassa koulun teinikunnan puheenjohtajaksi. Ylioppilaaksi hän pääsi 1904, samana vuonna kun Eugen Schauman surmasi kenraalikuvernööri N. Bobrikovin. Viktor Magnus von Born, joka oli karkotettu maasta vuotta aiemmin, pääsi palaamaan maahan vuoden 1905 suurlakon jälkeen ja ottamaan maamarsalkan paikkansa säätyvaltiopäivillä.

Laillisuusperiaatteen edustajana tunnettu von Born valittiin 1913 Helsingin vt. kunnallispormestariksi, missä tehtävässä hän kieltäytyi soveltamasta niin sanottua yhdenvertaisuuslakia. Tästä syystä hän sai kolmen kuukauden vankeusrangaistuksen, jonka hän kärsi 1915 pahamaineisessa Krestyn vankilassa Pietarissa.

Marraskuun yleislakon jälkeen 1917 Ernst von Born osallistui aktiivisesti suojeluskuntaliikkeeseen. Väkivaltaisuudet puhkesivat sisällissodaksi tammikuussa 1918, ja osallistuttuaan helmikuussa kahakoihin valkoisten puolella von Born, kuten suurin osa Loviisan suojeluskuntalaisista, joutui pakenemaan Itä-Uudenmaan saaristoon ja sieltä maaliskuussa jään yli Viroon. Tallinnassa hän liittyi everstiluutnantti Wilhelm Thesleffin johtamaan jääkäripataljoonaan, joka kuului kreivi Rüdiger von der Goltzin johtamaan saksalaiseen Suomen avustusretkikuntaan.

Eduskunnassa hän edusti varsin konservatiivisia näkemyksiä. Politiikan vedenjakajaksi muodostuneessa valtiomuotokysymyksessä 1918 - 1919 hän oli monarkisti, ja kun kuningashanke kaatui Saksan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa, hän siirtyi kannattamaan kenraali Gustaf Mannerheimia presidentiksi. Von Born muun muassa vastusti valtiorikosoikeudessa tuomittujen punaisten armahtamista, koska piti näitä yksinkertaisesti rikollisina. Hän suhtautui konservatiivisesti myös asutuskysymyksiin. Hän kritisoi Lex Kalliota (1922), joka antoi mahdollisuuden yksityistenkin maiden pakkolunastamiseen asutustarkoituksiin, paitsi laillisesti puutteelliseksi myös typeräksi ja tarpeettomaksi. Laki ei koskenut Suur-Sarvilahtea, mutta kun sen vastareaktiona perustettiin kesällä 1922 Suomenruotsalainen maanomistajien yhdistys (Finlands svenska jordägarförbund), von Born oli yksi perustajajäsenistä ja sittemmin myös hallituksen jäsen.

Maailmansotien välisenä aikana Ernst von Born nousi yhdeksi RKP:n johtavista poliitikoista. Hän tuli tunnetuksi tinkimättömästä ja johdonmukaisesta asenteestaan muun muassa lapuanliikettä ja sen kannattajia kohtaan. J. E. Sunilan hallituksen sisäasiainministerinä hän piti levottomina vuosina 1931 - 1932 ponnekkaasti yllä laillista järjestystä ja tukahdutti kaikki omavaltaiset, ulkoparlamentaariset yritykset. Hän oli läheisessä yhteistyössä myös presidentti P. E. Svinhufvudin kanssa Mäntsälän kapinan jännittyneinä päivinä maaliskuun alussa 1932. Presidentin ja hallituksen päättäväiset toimet kukistivat kapinan, kapinajohtajat vangittiin ja hallitus lakkautti lapuanliikkeen. Ernst von Bornista tuli näinä vuosina äärioikeistolaisten silmissä vihattu mies, ja hänet yritettiin muiluttaa eli kyydittää itärajalle siinä kuitenkaan onnistumatta.

Raskaan rauhanteon jälkeen sisäasiainministeri von Born piti 15.3.1940 radiopuheen evakkoon lähteville Karjalan asukkaille ja peräänkuulutti kansalaisilta samaa uhrimieltä ja yhteishenkeä kuin sodan aikana.

Jatkosodan aikana, kun Saksan tappio alkoi näyttää yhä ilmeisemmältä, Ernst von Born liittyi niin sanottuun rauhanoppositioon. Hän ei kuulunut sen aktiivisimpiin jäseniin, mutta oli yksi neljää eduskuntapuoluetta edustavasta "33:sta", jotka allekirjoittivat elokuussa 1943 presidentille osoitetun vetoomuksen erillisrauhan solmimisen puolesta.

Niin sanotulla Ribbentrop-sopimuksella presidentti Ryti antoi Saksalle henkilökohtaisen sitoumuksen sodan jatkamisesta ja Saksa puolestaan antoi Suomelle aseapua Neuvostoliiton hyökkäyksen pysäyttämiseksi. Tämän jälkeen Ryti erosi presidentin virasta, ja eduskunta valitsi 4.8.1944 hänen seuraajakseen marsalkka Mannerheimin. Myös hallitusta vaihdettiin, ja Ernst von Born nimitettiin Antti Hackzellin muodostaman uuden hallituksen oikeusministeriksi. Uusi valtiojohto aloitti välittömästi rauhantunnustelut, ja 19.9.1944 Moskovassa solmittiin välirauha Suomen kannalta erittäin kovin ehdoin. Pääministeri Hackzell sai ennen rauhansopimuksen solmimista aivoverenvuodon, ja von Born toimi jonkin aikaa vt. pääministerinä. Tässä asemassa hänen raskaana tehtävänään oli radiopuheessa 19.9.1944 kertoa rauhanehdot Suomen kansalle. Hän päätti puheen sanoilla: "Koettelee, vaan ei hylkää Herra."

Ernst von Bornin avioliitto Alix Selinin kanssa oli lapseton, ja avioparin keskinäisen testamentin perusteella Suur-Sarvilahden kartano siirtyi Svenska Kulturfondenille. Suur-Sarvilahteen kuului tuolloin 1600-luvun päärakennuksen lisäksi 300 hehtaaria viljeltyä maata, lähes 1 200 hehtaaria metsää, niitty- ja laidunmaata sekä saaristoa. Lahjoitus oli näin ollen suurin Svenska Kulturfondenin koskaan saama lahjoitus.

Kirjoittaja(t): Lars-Folke Landgrén; Kääntänyt Oili Tapionlinna. Julkaistu 17.2.2003

LSVM: Born, E. von, vapaaherra, Loviisa, ON.

Lisäksi: Born, C. von, vapaaherra, Loviisa, ON.

Lue myös taustaksi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Viktor_Magnus_von_Born

*

Merenkulkuneuvos Otto Brunila (1897–1966)

Brunila & Co Oy:n toimitusjohtaja, Hedelmä-Komppania Oy:n toimitusjohtaja
merikapteeni

Suomalainen merenkulku on ollut muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta pienyritystoimintaa. Usean sadan varustamon joukossa on ollut vain alun toistakymmentä yli viisi alusta omistanutta yritystä. Varustamotoiminnan painopiste on ollut Ahvenanmaalla ja Helsingissä. Otto Brunilan laivanvarustustoiminta oli pienvarustamotoimintaa. Siihen kuului olennaisena osana muu liiketoiminta, Brunilan tapauksessa tuontikauppa ja teollisuustoiminta.

Otto Brunila syntyi 1897 Kotkan edustalla sijaitsevalla Kuutsalon saarella. Brunilan tila on ollut saarella ainakin1650-luvulta lähtien. Suvussa on runsaasti merenkulkijoita, merikapteeneja, laivureita ja luotseja.

Brunila toimi 1920-luvun alkuvuosina perämiehenä muun muassa John Nurmisen varustamon priki Aleksanderilla ja koululaiva Favellilla. Favellilla koulutettiin päällystöä kauppalaivoihin.

Brunila siirtyi yrittäjäuralle 1930-luvun jälkipuoliskolla. Hän perusti 1936 yhdessä John Nurmisen kanssa Laiva Oy -nimisen varustamon, joka hankki omistukseensa kolmekymmentä vuotta vanhan ja noin 700 tonnin kantoisen höyryaluksen, joka sai nimen Lahti. Varustamo siirtyi 1938 kokonaisuudessaan Brunilalle.

Jäsenyydet ja muut luottamustoimet: m.m. Suomi Loosi n:o 1.

Kirjoittaja: Kai Hoffman.  Julkaistu 18.12.2013

LSVM: -

*

Cawén, Alvar (1886 - 1935)

taidemaalari

Alvar Cawén oli Suomen ensimmäisiä kubistisia taiteilijoita, joskin hän pitäytyi selkeissä esittävissä aiheissa ja ainoastaan yksinkertaisti ja geometrisoi sommittelua. Cawén maalasi mielellään lähipiiriään ja perhettään, mutta 1920-luvun lopulta lähtien tilaustöiden myötä yhä enemmän myös suurikokoisia sommitelmia, kuten alttaritauluja.

Alvar Cawén syntyi kappalainen Frans Cawénin ja hänen vaimonsa Eleonoran nuorimpana lapsena. Lapsuuden koti, Mutaisten pappila, sijaitsi Korpilahdella, ja perhe eli sosiaalisesti varsin eristynyttä elämää. Alvar Cawénilla oli kaksi vanhempaa sisarta, perheeseen adoptoitu Adèle Lovisa Walhem ja Elli Anna. Kodin ilmapiiri oli pietistinen.

Korpilahden kirkkoon alttaritaulua maalannut taidemaalari (->) Wilho Sjöström asui Mutaisten pappilassa ja ystävystyi perheen kanssa. Hän rohkaisullaan lienee ollut merkitystä Alvar Cawénin uravalintaan.

Itsenäisen varhaislapsuuden jälkeen Cawén ei viihtynyt Hämeenlinnan lyseossa, koska koulun kuri tuntui nöyryyttävältä.

Cawénin persoonassa säilyi koko hänen elämänsä ajan syrjäänvetäytyvä piirre, halu sulkeutua ja suojautua. Vaikka hän osallistui Helsingissä ahkerasti seuraelämään ja yhdistystoimintaan, hän jäi ihmisenä monille arvoitukselliseksi. Rentoutunein hän oli sukunsa parissa Ilolassa. "Vasta epäily ja tuska johtavat tulokseen", hän kuvasi taiteilijan kutsumusta.

Kirjoittaja: Rakel Kallio.

LSVM: Caven, F. A.A., taiteil., Hki, s 86, li 27, 3˚, A.

*

Collan, Clas von (1862 - 1939)

Suomen Pankin pääjohtaja, valtiopäiväedustaja

Suomen Pankin pääjohtajana suuriruhtinaskunnan ajan lopulla toiminut venäjänkielentaitoinen ja diplomaattinen Clas von Collan luotsasi pankin läpi vaikeiden venäläistämisvuosien. Suomen itsenäistymisen jälkeen hän ehti olla vielä pitkään Suomen Kiinteistöpankin toimitusjohtajana.

Itäsuomalaisen Collan-suvun, toisen Suomen kahdesta Collan-suvusta, jäsenet toimivat kirkon viroissa sekä virkamiehinä ja maanviljelijöinä Savossa ja Karjalassa ja ottivat osittain myöhemmin Linkola-nimen. Yksi suvun jäsenistä oli Clas Herman von Collanin isä, salaneuvos Alexander von Collan, joka nousi Venäjän keisarillisen hovin henkikirurgiksi ja aateloitiin 1874. Suomalaisuusmies Fabian Collan sekä kirjailija, säveltäjä Karl Collan olivat Alexanderin veljiä.

Pietarissa syntynyt, mutta Helsingissä lyseon ja yliopiston käynyt sekä 1889 tuomarin arvon saanut Clas Herman Collan alkoi 1891 hoitaa senaatin kauppa- ja teollisuustoimikunnassa olevien virkatehtäviensä ohella ritarihuoneen sihteerin virkaa. Hänen vastuullaan oli muun muassa ritariston ja aatelin pöytäkirjojen laatiminen vuosien 1894, 1899 - 1906 valtiopäiviltä. Hän oli myös aatelissäädyn jäsenenä kaikilla vuosien 1891 - 1906 valtiopäivillä ja osallistui samalla muun muassa talous- ja tarkastusvaliokuntien työhön.

Ritarihuoneen sihteerin viran hän jätti noustuaan 1907 Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi eli pääjohtajaksi. Nimitystä pääjohtajaksi arvosteltiin voimakkaasti suomenmielisessä lehdistössä ja valtiopäivillä, etenkin kun vanhasuomalaisen senaatin ajatustapojen ja Suomen Pankissa vallitsevan hengen välillä oli jo 1890-luvulla ollut ristiriitoja. Suomen Pankin hallinto- ja kirjanpitokieli vaihtui kuitenkin vuoden 1908 alusta ruotsista suomeksi.

Näihin oloihin von Collanin tapainen sovitteleva, venäjää sujuvasti osaava virkamies sopi ehkä paremmin kuin liikemies. Venäläistämiskaudella Suomen Pankki toimi kaikkea muuta kuin suotuisissa ulkoisissa oloissa, sillä emämaassa suunniteltiin vakavasti Suomen rahalaitoksen yhdistämistä Venäjän rahalaitokseen. Uhan torjuminen vaati sekä jatkuvia neuvotteluja kenraalikuvernöörien kanssa että henkilökohtaisia käyntejä viranomaisten luona Pietarissa. Tällöin henkilökohtaisilla suhteilla oli merkitystä, sillä venäläisten korkeiden viranomaisten suhtautuminen Suomeen ei ollut yhtenäistä.

Varsinainen koettelemus oli kuitenkin ensimmäinen maailmansota kauppasaartoineen ja saatavien jäädytyksineen. Venäläisten määräämä ruplan ja markan kiinteä vaihtosuhde ja vaatimukset markkamääräisistä maksuista syöksivät markan ruplan inflaatioon. Jäntevä rahapolitiikka oli näissä oloissa mahdotonta. Väitettiin, että senaatin talousosaston venäläinen varapuheenjohtaja Mihail Borovitinov otti sotavuosina ruplapolitiikassaan huomioon Suomen edut niinkin hyvin kuin otti, koska von Collan onnistui vaikuttamaan häneen persoonallisuudellaan ja venäjän kielen taidollaan.

Pankinjohtajana von Collania on luonnehdittu pankilleen äärimmäisen lojaaliksi sekä järjestystä rakastavaksi, ja hän sai jälkikäteen kiitosta suomenmielisiltä vastustajiltaankin.

Musiikki oli lapsuudesta saakka tärkeää von Collanille. Hän soitti itse selloa, jonka katsottiin instrumenttina kuvastavan hyvin hänen lämminsydämistä luonnettaan. Hän oli myös 1920-luvulla Helsingin konservatorion johtokunnan jäsen.

Kirjoittaja: Erkki Pihkala.

LSVM: Collan, C. H. von, pankinjoht., Hki, s 62, li 23, 8˚, JP.

*

Colliander, Rafael (1878 - 1938)

kansanedustaja, toimittaja, RKP:n puoluesihteeri

Gustaf Rafael Colliander S 19.04.1878 Turku, K 25.05.1938 Helsinki. V lennätinkonttorin päällikkö Carl Fredrik Colliander ja Valborg Amanda Wahlman.

Lehtimiehenä uransa aloittanut Rafael Colliander oli Ruotsalaisen Kansanpuolueen (RKP) merkittävimpiä poliitikkoja 1900-luvun alkupuoliskolla. Hän edusti puoluetta pitkään sekä Turun kaupunginvaltuutettuna että kansanedustajana ja toimi puoluesihteerinä lähes 20 vuotta.

Rafael Colliander varttui porvariskodissa Turussa. Hän valmistui ylioppilaaksi kotikaupunkinsa ruotsalaisesta klassillisesta lyseosta 1896, opiskeli muutaman vuoden humanistisia tieteitä yliopistossa, mutta siirtyi sitten lopullisesti sanomalehtimiehen uralle.

Kansalaissodan aikana helmikuussa 1918 Colliander perusti Vaasassa istuvan valkoisen hallituksen toimeksiannosta Suomen virallisen sanomalehtitoimiston, joka julkaisi muun muassa Finlands Allmänna Tidning -lehteä saman vuoden huhtikuuhun asti. Hän johti myös yhdentoista miehen lähetystöä, joka kävi keväällä 1918 Pohjoismaiden pääkaupungeissa kertomassa valkoisen Suomen tilanteesta.

RKP:n pääsihteeriksi eli puoluesihteeriksi Colliander valittiin 1920, jolloin hän myös muutti Turusta Helsinkiin. Hän oli poliitikkona aitoruotsalainen, niin sanottu äärimmäisyysmies, mutta samalla tinkimättömän lainkuuliainen.

Kirjoittaja(t): Lars-Folke Landgrén ; Kääntänyt Oili Tapionlinna. Julkaistu 20.10.2002

LSVM: Colliander, R., toim., Hki, ON.

*

Elfving, Östen (1874 - 1936)

maatalousministeri, Asutushallituksen ylijohtaja, lähettiläs

Saksassa pitkään opiskellut Östen Elfving oli 1900-luvun alkupuolella yksi maamme keskeisistä maatalousasiantuntijoista, joka nimitettiin 1917 perustetun asutustoimintaa johtaneen keskusviraston johtoon. Hän oli myös kahden virkamieshallituksen maatalousministerinä, ja työuransa viimeisiksi vuosiksi hänet nimitettiin karrieerin ulkopuolelta Suomen Norjan-lähettilääksi.

Pienviljelijöitten asutuskysymyksestä tohtoriksi 1916 väitellyt, Maanviljelyshallituksen ylitirehtöörin Nils Grotenfeltin kasvatikseen ottama orpopoika Östen Elfving nimitettiin 1917 tuolloin perustetun, maatalousministeriön alaisen Asutushallituksen ylijohtajan virkaan.

Helmikuussa 1926 Kyösti Kallion hallitus esitti Elfvingiä Suomen lähettilääksi Osloon. Hallitus perusteli esitystään sillä, että Norjan-lähettilääksi tarvittaisiin maatalousmies, joka voisi samalla toimia Suomen maatalousasiamiehenä Skandinavian maissa ja Englannissa. Todellinen syy oli kuitenkin se, että hallituksen maatalousministeri J. E. Sunila oli tyytymätön puolueisiin sitoutumattomaan Elfvingiin Asutushallituksen johdossa.

Kirjoittaja(t): Mikko Uola

LSVM: Elfving, K. Ö., fil. tri., Hki, s 74, li 31, 1˚, A.

 

*

Elo, Kosti (1873 - 1940)

teatterinjohtaja, ohjaaja, näyttelijä

Kosti Elo johti Tampereen Työväen Teatteria 21 vuotta kansalaissodan jälkeisestä ajasta 1919 kuolemaansa saakka 1940. Hän kohotti uupumattomalla ohjaus- ja koulutustyöllään harrastajapohjaisen teatterin maamme taidelaitosten kärkeen. Harva taiteilija on siihen määrään elänyt vain taiteelleen kuin Elo: hänen yksityiselämästään on vähän tietoja, hänen ystävistään ja kontakteistaan teatterin ulkopuolella vielä vähemmän. Kosti Elo oli yksinäinen poikamies, jonka perheen muodosti teatteri näyttelijöineen, haaveineen, uudistuksineen, kriiseineen ja taiteellisine voittoineen.

Räätälin poika Konstu Eklund saapui 11-vuotiaana laivalla Ruovedeltä Tampereelle kesällä 1884. Hän pyrki räätälin oppiin ja pääsi, mutta pian teatteri valtasi hänen mielensä kokonaan.

Eklund pääsi ensin työväenyhdistyksen sekakuoroon ja räätälien ammattiosaston huvitoimikuntaan, sai ylioppilaan osan laulunäytelmässä Lemun rannalla ja selvisi hirvittävästä ramppikuumeestaan vain toverin kaadettua pullon punssia hänen kurkkuunsa juuri ennen esitystä. Roolin hän esitti sellaisella vauhdilla, että pöydät ja kulissit kaatuilivat.

Elo teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa Berliiniin 1902; Työväen Teatterin kautenaan hän teki matkoja tiiviisti lähes joka kesä etupäässä Keski-Eurooppaan mutta myös Neuvostoliittoon. Nuoruudessaan hän oli ollut mukana jo (->) Ida Aalbergin kuuluisilla Unkarin ja Baltian kierroksilla. Euroopasta Elo nouti tärkeitä vaikutteita, joita sovelsi omassa työssään.

Elo sai hoitoonsa kansalaissodassa pahoin kolhiutuneen teatterin, jonka henkilökunta oli jakautunut; useimmat näyttelijät eivät olleet osallistuneet kapinatapahtumiin ja liittyivät heti syksyllä 1918 suojeluskuntalaisen kirjailijan Eero Alpin johtamaan Tampereen Kansan Teatteriin. Aatteellisesti suuntautunut ryhmä ei tätä hyväksynyt. Teatteri joutui Alpin kokeilun jälkeen hajaannuksen tilaan, josta Elo sen innostavin ponnistuksin yhdisti.

Elo ei harrastanut politiikkaa, eikä hänellä ollut läheisiä suhteita teatteria ylläpitävään työväenyhdistykseen muuten kuin vanhojen huvitoimikuntatoverien kautta. Mutta ei hän yhteiskunnallista osallistumista mitenkään kaihtanutkaan, päinvastoin. Merkittävimmät löytönsä Elo teki 1920-luvun Euroopan matkoillaan, jolloin hän tutustui muun muassa Max Reinhardtin ja Otto Brahmin moderneihin ohjauksiin Berliinissä.

Elon teatteri selvitti pulavuodet 1930-luvun kynnyksellä hämmästyttävän onnekkaasti. Johtajan käsiin sattui Jalmari Finnen näytelmä Pitkäjärveläiset, joka oli esittämättä maannut Kariston halpahintaisen näytelmäsarjan pinoissa seitsemän vuotta. - Pitkäjärveläisillä saattoi olla myös lapuanliikkeen levottomuuksia rauhoittava vaikutus. Kirjailija toi omia vieraitaan teatteriin ja erään kerran Helsingistä johtavan "iikollin", professori (->) Bruno Salmialan, joka hauskan esityksen päätteeksi tapasi työväenyhdistyksen johtajia Hotelli Tammerissa. Yhdessä siellä todettiin, että Elon ohjaama näytelmä kuvasi osuvasti väkivaltaisen maalaisnuorison sopeutumista yhteiskuntaan. Sitä oli yritettävä uudessakin tilanteessa.

Elo oli seurannut jo Viipurin vuosinaan myös Pietarin ja Moskovan teatteria, ja kun hänelle kerrottiin Viipurin menetyksestä ja Suomen valtausvaarasta 1940, hän lohdutti surijoita: "Sittenhän tänne saadaan vihdoinkin oikein hyvää venäläistä teatteria..."

Pienikokoinen, suuripäinen, omissa ajatuksissaan kävelevä, huolimattomasti pukeutunut herra Tampereen levollisessa katukuvassa - sellainen oli Kosti Elo, teatterin uudistaja, romantikko, ekspressionisti, yhteiskunnallinen realisti ja boheemi kansanmies. Yksinäinen taiteilija.

Kirjoittaja: Panu Rajala.

LSVM: Elo, K., teatterinjoht., Tre, 3˚, YK.

*

Frenckell, Arthur (1861 - 1933)

Hufvudstadsbladetin päätoimittaja, valtiopäiväedustaja

Hufvudstadsbladetin omistajana ja päätoimittajana Arthur Frenckell nosti lehtensä maan suurimmaksi päivälehdeksi 1800-luvun lopulla. Taloudellisten vaikeuksien takia hän joutui kuitenkin 1921 myymään sanomalehdestä ja kirjapainosta muodostuvan yhtiön osake-enemmistön Amos Andersonille.

Arthur Frenckell syntyi vanhan sanomalehtimies- ja kirjanpainajasuvun jäseneksi. Hänen isoisänsä oli kirjanpainaja J. C. Frenckell ja isä, pankinjohtaja, valtioneuvos Reinhold Frenckell Helsingfors Dagbladin ensimmäinen päätoimittaja. Helsingissä Länsilaiturin ja Eteläisen Makasiinikadun kulmassa sijainnut koti oli varakas; kesäisin muutettiin "maalle" eli Kaivopuistoon, missä Frenckellin huvila sijaitsi aivan Kaivohuoneen vieressä. Arthur Frenckellin koulutovereita Helsingin lyseossa olivat muun muassa Hjalmar Linder ja Edvard Fazer. Kuriositeettina voidaan mainita, että perheen keväällä 1869 tekemällä Nizzan matkalla satusetä H. C. Andersen tarjosi Arthur Frenckellille karamelleja.

Routavuosina Arthur Frenckellin johtama Hufvudstadsbladet vastusti maan yleisvaltakunnallistamista. Kun Nya Pressen lakkautettiin 1900, Hufvudstadsbladet jatkoi maan ruotsinkielisistä yleisvaltakunnallisista lehdistä ainoana kamppailua.

Olosuhteiden pakosta ja osin tuhlailevan elämäntyylinsä takia Frenckell joutui 1921 myymään sanomalehti- ja kirjapainoyhtiön osake-enemmistön liikemies ja kustantaja Amos Andersonille.

Frenckell ei ollut varsinainen poliitikko, mutta hänet valittiin kuitenkin vuosien 1891 ja 1897 valtiopäiville porvarissäädystä Uudenkaarlepyyn edustajana.

"Sir Arthur", kuten Frenckelliä kutsuttiin, oli kiinnostunut myös tenniksestä ja pyöräilystä. Näitä urheilulajeja hän harrasti Hangossa, missä hän asui kesäisin upeassa huvilassaan.

Huomattavia kunnianosoituksia 70-vuotispäivänään 1931 vastaanottanut Arthur Frenckell ei kuitenkaan päässyt Hufvudstadsbladetin menetyksestä yli vaan kuoli murtuneena miehenä myöhäissyksyllä 1933.

Kirjoittaja(t): Lars-Folke Landgrén - Kääntänyt Oili Tapionlinna

LSVM: Frenckell, A. R., fil. maist., Hki, s 61, li 24, 7˚, JP.

*

Frenckell, Erik von (1887 - 1977)

Kansainvälisen olympiakomitean jäsen, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, kansanedustaja

Erik von Frenckell teki elämäntyönsä Helsingin kaupungin kunnallispolitiikassa ja kaupungin palveluksessa. Hän oli vuodesta 1931 kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja ja vuodesta 1940 Helsingin rahatoimenjohtaja. Hän toimi myös lukuisten urheilujärjestöjen puheenjohtajana, ja hänen ansiostaan Suomi ja Helsinki saivat olympialaiset 1952.

Helsingin 1900-luvun puolenvälin tunnetuin kunnallispoliittinen vaikuttaja ja pääkaupungin lehdistön pitkäaikainen lemmikki oli diplomi-insinööri, kartanonomistaja ja maanviljelijä Erik von Frenckell. Hänessä yhdistyivät traditio ja murros. Tämä kosmopoliittinen aatelismies, urbaani porvarillinen vaikuttaja sopeutui hyvin yhteiskunnallisiin haasteisiin ja kunnallishallinnon uudistuksiin.

Erik von Frenckell syntyi Helsingissä viisilapsisen säätyläisperheen nuorimmaiseksi. Vanhemmissa, tehtaanomistaja, kaartinluutnantti Carl von Frenckellissä ja Fanny Ehrnroothissa yhdistyivät aateluus, yrittäjyys, virkamiesperinne ja moderni puoluetoiminta.

Vastaitsenäistynyt Suomi tarvitsi myös von Frenckellin diplomaattisia taitoja, ja hän oli 1918 Suomen kaupallisena attaseana Berliinissä.

Von Frenckell osallistui keväällä 1918 vapaussotaan ja Vilppulan, Tampereen ja Hämeenlinnan taisteluihin. Sodan aikaan hänet ylennettiin reserviluutnantiksi ja myöhemmin reservin kapteeniksi (1932) ja majuriksi (1940). Suojeluskuntatoimintaan hän osallistui autosuojeluskunnan johtajana. Harrastuksekseen von Frenckell ilmoitti liikenne- ja urheilukysymykset, tekniikan, talouden ja maanviljelyn.

Kirjoittaja: Laura Kolbe.

LSVM: Frenckell, E. von, dipl. ins., Hki, s 87, li 21, 8˚, JP.

*

Vuorineuvos Rafael von Frenckell (1883–1978)

W. Rosenlew & Co. Ab:n johtaja, Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen toimitusjohtaja
varatuomari

Rafael von Frenckellin työuraan kuului kaksi päätehtävää: Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen ja W. Rosenlew & Co. Ab:n johtajuus. Hänen urastaan tuli poikkeuksellisen pitkä, sillä hänet nimitettiin jo 1916 Rosenlew-yhtiön johtajaksi ja hallituksen jäseneksi. Hallituksessa hän jatkoi vuoteen 1970. Von Frenckellillä oli lukuisia luottamustehtäviä eri yhtiöissä, elinkeinoelämän järjestöissä, säätiöissä ja yhdistyksissä.

Rafael von Frenckell syntyi 1883 sukuun, jolla oli yli sadan vuoden kokemus ennen muuta graafisesta teollisuudesta. Suvun yrityksiä koottiin 1902 yhteen muodostamalla J. C. Frenckell & Son Ab. Rafael von Frenckellin isä Carl Theodor von Frenckell vastasi kirjapainosta ja kustantamosta Helsingissä ja setä, todellinen valtioneuvos Waldemar von Frenckell paperitehtaasta Tampereella. Rafael von Frenckell peri isänsä aseman yhtiössä tämän kuoltua 1902. Sukulaisuussuhteet yhdistivät von Freckellit moneen muuhun teollisuussukuun. Rafael von Frenckellin äiti oli omaa sukuaan Ehrnrooth, ja hänen puolisonsa oli tyttönimeltään Gripenberg. Puolison äidin kautta sukuyhteydet liittyivät Fagervikin Hisingereihin. Rafael von Frenckellin sisar Karin solmi 1902 avioliiton W. Rosenlew & Co. Ab:n toimitusjohtajan vuorineuvos Erik Rosenlewin kanssa. Veli Erik von Frenckell puolestaan nousi Helsingin kaupunginjohtajaksi.

Von Frenckell jätti maaliskuussa 1931 yhdistyksen hallintoneuvostolle eronpyynnön terveyteensä vedoten. Eron taustalla olivat lamakauden ristiriidat, kun osa jäsenistä olisi halunnut toimitusjohtajan pitävän henkilökohtaisesti yhteyttä asiakkaisiin. Von Frenckell puolestaan painotti ilmoittaneensa jo tehtävän vastaanottaessaan, että hän on hallintomies eikä myyjä. Hänen seuraajakseen nimitettiin ulkoministeriössä kannuksensa ansainnut varatuomari Hjalmar Procopé.

Kirjoittaja: Markku Mansner.

LSVM: Frenckell, R. Th. von, varatuomari, Hki, s 83, li 23, 2˚, A.

*

Frey, Alexander (1877 - 1945)

Pohjoismaiden Yhdyspankin pääjohtaja, senaattori, kansanedustaja

Alexander Frey vaikutti sekä pankkimiehenä että poliitikkona. Pankkialalla hän teki keskeisimmän uransa Pohjoismaiden Yhdyspankin toimitusjohtajana 1928 - 1945. Ruotsalaiseen Kansanpuolueeseen lukeutunut Frey vaikutti sekä Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä ja sen puheenjohtajana että lyhyen aikaa myös kansanedustajana ja senaattorina 1917 - 1918. Merkittävistä tehtävistään huolimatta Frey ei kuulunut talouden tai politiikan todellisiin kärkinimiin. Pankinjohtajana hän oli oikeudentuntoinen, tarkka ja huolellinen mutta ei rohkea uudistaja, jonka johdolla pankki olisi voinut kehittyä voimakkaasti. Myös poliitikkona hän oli vanhoillinen, varovainen ja väritön.

Vehkalahdella kenraalimajuri Johan Adolf Freyn ja Pauline Sofie Bruunin perheeseen syntynyt Alexander Frey tuli ylioppilaaksi 1895 ja alkoi lukea sen jälkeen yliopistossa oikeustiedettä.

Frey oli eduskunnan jäsen 1917 ja senaattori sekä P. E. Svinhufvudin niin sanotussa itsenäisyyssenaatissa 1917 - 1918 että sitä seuranneessa J. K. Paasikiven senaatissa 1918, jälkimmäisessä tosin vain kuukauden. Svinhufvudin senaatissa Frey hoiti sisäasiain- ja oikeustoimituskuntia sekä sotilaslainsäädännön ja -hallinnon alaan kuuluvia tehtäviä. Vielä sisällissodan kestäessä 30.4.1918 Frey matkusti junalla Vaasasta Helsinkiin ja käveli ne rataosuudet, jotka olivat sodan vuoksi edelleen poikki. Freyn tehtävänä oli tiedottaa Helsingissä toimivalle toiselle senaatille Vaasan senaatin päätöksistä. Toistensa toiminnasta tietämättömät porvarilliset hallitukset olivat antaneet keskenään ristiriitaisia päätöksiä, mistä oli syntynyt luonnollisesti ongelmia.

Sodan jälkeen Suomessa tuli ajankohtaiseksi kysymys itsenäistyneen maan valtiomuodosta. Valtionhoitajaa valittaessa Frey kannatti empimättä monarkistina tunnettua P. E. Svinhufvudia. Kun päätös Hessenin Friedrich Karlin valinnasta Suomen kuninkaaksi oli tehty, Suomen kuningaslähetystö matkusti Saksaan esittämään tälle asiaa koskevan pyynnön. Vakaumuksellisena monarkistina Frey kuului lähetystöön RKP:n edustajana. Kuningashanke kuitenkin kariutui, kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan.

Frey kuului myös 16.4.1920 nimitettyyn neuvottelukuntaan, jonka tehtävänä oli valmistella Suomen ja Neuvostoliiton välistä rauhansopimusta. Suomen suuriruhtinaskunnan aikaiset rajat olivat käytännössä jo olemassa, mutta jotkut suomalaisista pitivät mahdollisena myös Itä-Karjalan suomenkielisten alueiden liittämistä Suomeen. Frey suhtautui tähän poliittisesti tärkeään kysymykseen välinpitämättömästi, eikä hänen roolinsa Tarton rauhansopimusta laadittaessa muodostunut merkittäväksi. Freyllä ei ollut enää tämän jälkeen huomattavia poliittisia luottamustehtäviä, vaan hän keskittyi pankinjohtajan uraansa.

Kirjoittaja: Teppo Vihola.

LSVM: Frey, A., lakit.tri., pankinjoht., Hki, s 77, li 22, mm, SH5.

*

Frosterus, Sigurd (1876 - 1956)

arkkitehti, kriitikko, esseisti, taidekeräilijä

Sigurd Frosterus oli valpas älymystön jäsen, joka seurasi ja tulkitsi eurooppalaisen kulttuurin uudistumispyrkimyksiä. Hänen arvostuksensa kehittyivät tekniikan ihailusta modernin kritiikiksi. Hänen julkaisujensa vaikutus ylsi koko Pohjolaan. Nykyaikainen rautatieasema, tavaratalo, pankkitalo, vesivoimalaitos, asuinkerrostalo ja kartano olivat hänen arkkitehtuurinsa keskeisiä haasteita. Lisäksi hän suunnitteli huonekaluja ja sisustuksia. Taidekriitikkona Frosterus korosti maalaustaiteen itsenäisyyttä ja värin merkitystä. Hänen taidekokoelmansa käsittää muun muassa ranskalaista uusimpressionismia ja Magnus Enckellin tuotantoa.

Aktiivinen osallistuminen nuorten ruotsinkielisten intellektuellien Euterpe-ryhmään antoi suuntaa Frosteruksen kehitykselle ehkä enemmän kuin opinnot. Nietzscheläisesti latautunut älyllinen kunnianhimo ajoi ryhmän jäseniä lennokkaaseen kirjalliseen ja taiteelliseen toimintaan. Ohjelmallisena tavoitteena - osin reaktiona yleisvaltakunnallistamispyrkimyksiin - oli siteiden lujittaminen länsimaisuuteen. Matkakirjeineen ja esseineen Frosterus oli Euterpe-lehden näkyvä avustaja. Koko ikänsä hän oli intohimoinen kulttuurimatkailija. Hän matkusti paljon Länsi- ja Etelä-Euroopassa ja risteili Etelä-, Väli- ja Pohjois-Amerikkaan.

Frosterus perusti 1902 arkkitehtuuritoimiston yhdessä kollegansa ja ystävänsä Gustaf Strengellin (1878 - 1937) kanssa. Villa Nissen eli sittemmin Tamminiemi Helsingin Meilahdessa on tämän jo 1904 lakkautetun toimiston päätyö, jonka suunnitteluun Frosterus osallistui myös Weimarista käsin.

Frosterus julkaisi 1906 H. G. Wells -nimisen kirjasen ihailemastaan brittiläisestä tieteiskirjailijasta.

Teokseensa Olikartade skönhetsvärden (1915) Frosterus kokosi yhteen tärkeimmät modernia elämännäkemystä hahmottelevat esseensä. Hän kirjoitti Friedrich Nietzschestä, van de Veldestä, H. G. Wellsistä, Dreadnought-taistelulaivasta, Atlantin höyrylaivoista, Lontoosta ja Berliinistä. Samana vuonna ilmestyi myös hänen nykyaikaisia aseita - tykkejä, taistelulaivoja, lentokoneita ja zeppeliinejä - asiantuntevasti ja myös esteettisesti arvioiva Moderna vapen -kirjansa.

Ensimmäinen maailmansota ajoi Frosteruksen maailmankatsomuskriisiin, joka heijastui sekä hänen kirjoituksiinsa että arkkitehtuuriinsa. Hän alkoi kyseenalaistaa nuoruusvuosiensa kapeaa rationalismia, teräsarkkitehtuurin ihanteita ja art nouveau -tyylin aaltoilevia muotoja.

Tavaratalo Stockmannin suunnittelukilpailussa 1916 Frosterus sijoittui toiseksi, ja onnekkaasti hänen ehdotuksensa päätettiin toteuttaa.

Frosteruksen näkökulma oli maailmanlaajuinen hänen arvioidessaan osin Oswald Spenglerin hengessä länsimaisen sivilisaation tulevaisuutta esseekokoelmassa Jorden krymper, jorden växer (1930). Teknologian nopea kehitys luokkaristiriitojen, kolonialismin ja ekologisten ongelmien repimässä maailmassa asetti ihmislajin tulevaisuuden vaakalaudalle. Filosofisessa pääteoksessaan Stålålderns janusansikte (1935) hän näki ratkaisuna ihanteensa H. G. Wellsin lailla maailmanvaltion ristiriitojen sääntelijänä. Viimeisessä kokoelmassaan Nordiskt i dur och moll Frosterus tarkasteli vitalismin ja dekadenssin näkökulmasta ensisijassa skandinaavista kirjallisuutta ja maalaustaidetta.

Kirjoittaja: Kimmo Sarje.

LSVM: Frosterus, S., fil. tri, Hki, s 76, li 26, 1°˚ A.

*

Gallen-Kallela, Akseli (1865 - 1931)

taidemaalari

Akseli Gallen-Kallela kuuluu Suomen merkittävimpiin kuvataiteilijoihin. Ennen kaikkea hän oli suomalaiskansallisen taiteen uranuurtaja ja tärkein kehittäjä; kansallisromantiikaksi kutsuttu visuaalinen tyyli oli ennen kaikkea hänen luomuksensa. Suurelle yleisölle Gallen-Kallela tuli tunnetuksi erityisesti kansallisten merkkiteosten, Kalevalan ja Seitsemän veljeksen, kuvittajana. Modernin taiteen edustajat eivät enää 1920-luvulla arvostaneet Gallen-Kallelaa, mutta myöhemmin on ihailtu erityisesti hänen monipuolisuuttaan. Hän oli myös grafiikan alan ja taidekäsityön edelläkävijä, joka antoi herätteitä arkkitehtuurillekin.

Taiteilijan äiti Mathilda Gallén oli voimakastahtoinen ja henkevä nainen, jonka 1870- ja 1880-luvun maailmankatsomuksellinen murros oli vieroittanut valtionkirkosta ja uskonnollisista dogmeista. Myöhemmin hän tunsi kiinnostusta spiritismiin ja teosofiaan.

Gallén kirjoitti 1894: "Pikku Suomessa on nyt ruvettava luomaan uutta renessanssia, s.o. uutta voimaa, elämää ja maailmaa. Se on nyt tarpeen tämän kurjan, heikon, alakuloisen dekadenssin vallassa ja ajassa." Nouseva fennomania oli saavuttanut poliittista ja taloudellista valtaa, joka alkoi heijastua myös kulttuurielämään.

Keväällä 1918 Gallen-Kallela oli itsenäistyneen Suomen pääesikunnassa erikoistehtävissä suunnittelemassa lippuja, kunniamerkkejä ja univormuja kenraali Gustaf Mannerheimin määräyksestä. Maaliskuussa 1919 valtionhoitaja kutsui hänet ensimmäiseksi adjutantikseen.

Akseli Gallen-Kallelan suuri muistonäyttely järjestettiin Helsingin Messuhallissa 1935, jolloin hänen jälkimaineensa oli ristiriitainen. Suomalaiskansalliset piirit korostivat häntä suurimpana suomalaisena maalarina, mutta modernismia suosivat liberaalit olivat eri mieltä.

Kirjoittaja: Aimo Reitala.

LSVM: Gallen-Kallela, A. W., prof., s 65, A, k 31.

*

Grundström, John (1877 - 1953)

Suomen Sokeri Oy:n toimitusjohtaja, vuorineuvos

Suomen Sokeri Oy:n toimitusjohtaja John Grundström oli suomalaisen sokeriteollisuuden yhdistämisen ja nykyaikaistamisen avainhenkilöitä. Hän oli myös elinkeinoelämän keskeinen luottamusmies.

Raahelaisen merimiehen pojan John Grundströmin lähtökohdat olivat hiipumassa olevassa sääty-yhteiskunnassa vaatimattomat. Hän kävi kuitenkin Raahen porvari- ja kauppakoulun, jota pidettiin 1800-luvun lopulla maan johtavana kauppaoppilaitoksena.

Tuskin 30-vuotiaana Grundström nousi ilman merkittävää pääomaa tai suhdeverkostoa konttoristista vastaperustetun Helsingin Sokeritehtaan toimitusjohtajaksi. - Grundström perehtyi siis hyvin alaansa; hän kehui jopa uineensa - toki vahingossa - sokeriliemessä.

Sokeriteollisuuden ohella Sokeri-Jussiksi kutsuttu John Grundström oli keskeinen henkilö elinkeinoelämän järjestöissä; hän oli muun muassa Suomen Teollisuusliiton puheenjohtaja. Hauskojen pöytäpuheiden pitäjänä hän oli legendaarinen. Kauppaneuvoksen arvon 1923 ja vuorineuvoksen arvon 1935 saanut Grundström harrasti urheilukalastusta ja metsästystä.

Kirjoittaja: Jyrki Vesikansa.

LSVM: Grundström, J., kauppaneuvos, Hki, s 77, li 23, mm, PJ.

*

Kauppaneuvos Edgar Grönblom (1883–1960)

Oy Grönblom Ab:n toimitusjohtaja

Oy Grönblom Ab:n pitkäaikaisessa toimitusjohtajassa Edgar Grönblomissa yhtyivät tarmokas liikemies, musiikin ja teatterin piirissä viihtyvä taiteenystävä sekä avokätinen mesenaatti.

Ernst Grönblom aloitti 1897 toiminimi Axel Christiernssonin edustajana Suomessa. Christiernsson oli Ruotsin johtavia koneiden, teollisuustarvikkeiden ja öljyjen myyjiä. Tämä agentuurisopimus merkitsi alkua yritykselle, joka yli 100 vuotta myöhemmin tunnetaan nimellä Oy Grönblom Ab. Turussa sijainnut agentuuriliike muutettiin vuoden 1905 alussa osakeyhtiöksi. E. Grönblom osti 1908 velkojien piirittämältä Christiernssonilta kaikki jäljellä olevat Turun liikkeen osakkeet.

Liiketoimien lisääntymisen vuoksi yhtiö avasi konttorit Pietariin ja Moskovaan. Toiminta Venäjällä kuitenkin vaikeutui vallankumousten myllerryksissä 1917, ja tammikuussa 1918 Maskin Ab. E. Grönblom joutui luopumaan liiketoimista itärajan takana.

Edgar Grönblom osallistui vapaussotaan Turun suojeluskunnan riveissä pääasiassa esikuntatehtävissä. Hän oli muun muassa vaikuttamassa siihen, että jäänmurtaja Sampo saatiin helmikuussa 1918 avaamaan väylää jääkäreitä kuljettaneille laivoille. Sodan päättyessä hänestä tuli kapteenin arvoinen Turun kaupungin komendantti.

Kirjoittaja: Vesa Määttä.  Julkaistu 11.2.2011

LSVM: Grönblom, E. E., kons., Tku, s 83, li 30, 1˚, A, SH, ON, OB.

*

Gylphe, Ernst (1878 - 1947)

Helsingin Villakehräämö Oy:n toimitusjohtaja

Ernst Gylphe hankki vankan pohjan tulevalle uralleen opintiellä, joka ulottui kotimaan rajojen ulkopuolelle. Pitkään tekstiiliteollisuuden palveluksessa toimittuaan Gylphe perusti keskelle pääkaupunkia Helsingin Villakehräämö Oy -nimisen kehruutehtaan, jonka toimitusjohtajana hän oli lähes kaksi vuosikymmentä.

Ernst Gylphe syntyi ja vietti varhaislapsuutensa Pohjan pitäjässä, mutta koulunkäynnin hän aloitti Helsingissä. Ylioppilaaksi Gylphe tuli Helsingin ruotsalaisesta reaalilyseosta 1899. Kuuden vuoden opintojen jälkeen hän valmistui insinööriksi Polyteknillisestä opistosta. Gylphe jatkoi opintojaan Saksassa, jossa hän erikoistui tekstiiliteollisuuteen.

Kun Gylphe aloitti teknillisenä apulaisjohtajana Ab F. Klingendahl & C:o Oy:n kehruu- ja kutomatehtaassa Tampereella, yhtiö oli jo muutaman vuoden kasvanut voimakkaasti; vuosisadan alkuvuosina oli tehty onnistunut investointi oman tehdasrakennuksen aikaansaamiseksi ja samalla yritys muutettiin osakeyhtiöksi.

Kirjoittaja(t): Vesa Määttä

LSVM: Gylphe, E. F., ins., Hki, s 78, li 25, 3˚, A.

*

Haartman, Axel (1877 - 1969)

taidemaalari, Turun taidemuseon intendentti, toimittaja, professori

Axel Haartman tuli tunnetuksi paitsi taidemaalarina myös kirjailijana, sanomalehtimiehenä, taidearvostelijana sekä Turun taidemuseon intendenttinä ja siten Turun kuvataiteen tärkeänä vaikuttajana. Hänen ansionaan voidaan viime kädessä pitää myös Turun Luostarinmäen vanhojen puutalokortteleiden suojeluhanketta, sillä hän aloitti asiasta käydyn julkisen keskustelun.

href="kb/artikkeli/6639/">Haartmanin sukua: isänisä oli aateloimatonta, isänäiti aateloitua haaraa. Hänen äitinsä oli Gustaf Mauritz Armfeltin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, ja hänen äitinsä isä taas liitti hänet Wreden vanhaan aatelissukuun.

Axel Haartman asui ensimmäiset vuotensa Turun ympäristön herraskartanoissa.

Vuonna 1910 Haartman teki vaimoineen kiertomatkan Espanjassa kiintopisteinään Madrid, Granada, Sevilla ja Toledo. Tämän jälkeen oli jälleen vuorossa Pariisi. Hän pääsi riippumattomien näyttelyn "sosietääriksi" ja ahkeroi Åbo Underrättelser -lehden kirjeenvaihtajana.

Hän kuvasi suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin huippuja marsalkka Gustaf Mannerheimista alkaen.

Axel Haartman korosti usein kustavilaista aikaa kohtaan tuntemaansa ihailua. Hän kertoi kirjoittaneensa usein erehdyksessä syntymävuotensa sata vuotta aikaisemmaksi. Viimeisinä vuosikymmeninään hän tuntuikin edustavan mennyttä aikakautta. Museomiehenä hän kuitenkin puolusti modernismia.

Kirjoittaja: Aimo Reitala.

LSVM: Haartman, A. A., maalari, Tku, s 77, li 26, 6˚, JP, SH.

*

Hasselblatt, Ivar (1864 - 1948)

Vaasan pormestari, asianajaja, laamanni

 

Vaasan pormestariksi 1899 nimitetty Ivar Hasselblatt saavutti kotikaupunkinsa asukkaiden keskuudessa hyvin arvostetun aseman. Hasselblattin yli kolmekymmentä vuotta kestäneen virkakauden katkaisi 1914 - 1917 karkotus Siperiaan poliittisista syistä.

Ivar Hasselblatt syntyi 1864 oppineeseen ja varakkaaseen vaasalaisperheeseen. Hänen isänsä oli Vaasan hovioikeuden asessori, ja lakialalle mieli nuori Ivarkin.

Sysäyksen uusille yleisvaltakunnallistamistoimille antoi 1910-luvulla kansainvälispoliittisen tilanteen kuumentuminen ja lopulta leimahtaminen ensimmäiseksi maailmansodaksi. Etenkin vuoden 1912 yhdenvertaisuuslaki aiheutti isänmaallisille virkamiehille melkoisia omantunnonongelmia. Yksi vakaimmista periaatteen miehistä oli Hasselblatt, jonka hermoja tilanne koetteli siinä määrin, että hän vuoden 1914 keväällä pyysi ja sai virkavapautta. Tieto sodan alkamisesta sai hänet tosin palaamaan viran hoitoon suunniteltua aikaisemmin, mutta töitä ei jatkunut enää pitkään, sillä syyskuun alkupäivinä paikallisen poliisimestarin johdolla Hasselblattin kotona järjestettiin perusteellinen kotitarkastus. Vaikka mitään raskauttavampaa kuin hänen poikansa kouluainekirjoituksen otsikko Eikö aseetonkin toisinaan voi miehuutt' osoittaa ei löytynyt, Hasselblatt erotettiin pari päivää myöhemmin kenraalikuvernööri (->) F. A. Seynin määräyksellä virastaan, pidätettiin ja lähetettiin Pietariin sikäläisen kuvernöörin tutkittavaksi. Syyksi toimenpiteelle, jota paheksuttiin laajalti Suomen lehdistössä, ilmoitettiin: "Havaittu epäluotettavaksi hoitamaan kaupungin pormestarinvirkaa sodan aikana." Kaiken takana oli paikallisen poliisimestarin ilmianto. Hasselblatt teki työtään eikä osallistunut poliittiseen toimintaan, mutta ilmeisesti hänen moraalinsa ei ollut kyllin notkeasti taipunut noudattamaan uuden yleisvaltakunnallistamissuuntauksen mukaisia säädöksiä.

Hasselblatt kuvasi kahden ja puolen vuoden mittaista karkotusaikaansa tuoreeltaan 1917 julkaistussa muistelmakirjasessaan. Yli 4 000 kilometrin mittainen matka Siperiaan kesti kaksi ja puoli kuukautta ja tehtiin osaksi jalkapatikassa.  Karkotuspaikassa Tarassa olot olivat varsin vapaat. Paikkakunnalle oli muodostunut pieni suomalaissiirtokunta karkotetuista ja osin vapaaehtoisesti saapuneista, ja kun vielä Hasselblattin vaimo Alma tuli miehensä rinnalle jakamaan koettelemusta, vankeusaika sujui jokseenkin siedettävästi. Suurimman huolen aiheutti lähes olematon tiedonkulku kotimaan asioista sekä ammattityön puute.

Vankeus päättyi Venäjän maaliskuun vallankumoukseen.

Kirjoittaja: Timo Kautto.

LSVM: Hasselblatt, I. V., pormest., Hki, s 64, li 29, 2˚, A.

*

Teollisuusneuvos Kalle Haula (1909–1988)

Satamuovi Oy:n toimitusjohtaja

Kalle Haula oli luvialaista merenkulkijoiden sukua, joka oli tottunut tarttumaan ennakkoluulottomasti uusiin mahdollisuuksiin. Kauppaopistossa suoritetun loppututkinnon jälkeen Kalle Haula teki uran maanviljelijänä, turkistarhauksen kehittäjänä ja muovialan yrittäjänä. Niin turkistarhaukseen kuin muovialaan Haula perehtyi perusteellisesti tekemällä myös opintomatkoja ulkomaille. Kansainväliseen kanssakäymiseen häntä auttoi monipuolinen kielitaito.

Kalle Haulan isä oli merikapteeni Aksel Ferdinand Haula (aiemmin Hanelius, 1882–1958) Luvian Hanninkylältä. A. F. Haula lähti 13-vuotiaana merille ja ali- ja yliperämiehen tutkintojen jälkeen hän suoritti 1905 merikapteenin tutkinnon.

Haula oli suomalaisen turkistarhauksen edistäjiä. Hän omisti 1936–1954 Luvialla suurehkon turkistarhan ja vaikutti tämän elinkeinon kotiutumiseen paikkakunnalle. Haula kehitti alaa toimimalla arvostelijana ja palkintotuomarina turkisnäyttelyissä eri puolilla Suomea.

Turkiseläinten kasvatuksesta Kalle Haula siirtyi vaiheittain muovialalle. Hän oli ollut 1948 perustamassa Satamuovi Oy:tä, jonka muovitehdas toimi ensi alkuun Porissa. Kun yhtiön osakekanta siirtyi 1955 Haulan perheelle, tehdas muutettiin Luvialle ja sille rakennettiin uudet tilat. Haula ryhtyi täysipäiväiseksi Satamuovi Oy:n toimitusjohtajaksi 1950- ja 1960-luvun taitteessa.

Jäsenyydet ja muut luottamustoimet: m.m. Suomen Odd Fellow -veljeskunnan loosi 30 Henrikin ylimestari 1985–1987.

Kirjoittaja: Anna-Maria Vilkuna. Julkaistu 3.9.2012

 

*

Heinrichs, Olof (1891-1983)

jääkärieversti. https://fi.wikipedia.org/wiki/Olof_Heinrichs

Veli:

Heinrichs, Erik (1890 - 1965)

puolustusvoimain komentaja, kenraali, kirjailija

Erik Heinrichsin upseerinura lähti talvisodan aikana nopeaan nousuun, kun marsalkka Mannerheim nimitti hänet Kannaksen Armeijan komentajaksi. Jatkosodan aikana hän toimi Mikkelin Päämajassa erityisesti diplomaattitehtävissä eikä puuttunut ratkaisevasti operatiivisiin kysymyksiin. Jääkäriupseereista Heinrichs pääsi lähimmäksi Mannerheimia, joka nimitti hänet varamiehekseen ja mahdolliseksi seuraajakseen. Hänen loistavan uransa kruunasi nimitys puolustusvoimien komentajaksi tammikuussa 1945. Mannerheimin lisäksi hänelle on ainoana myönnetty Vapaudenristin 1. luokan Mannerheim-risti.

Erik Heinrichsin sukunimi on usein aiheuttanut virhepäätelmän, että hänen sukunsa olisi saksalainen. Tosiasiassa suvun juuret ovat Ruotsissa Itä-Götanmaalla, ja Erik Heinrichsin isoisä oli alun perin riikinruotsalainen Henriksson. Suomeen suku saapui 1849.

Erik Heinrichs oli veljessarjansa vanhin ja jo työelämässä, kun nuoremmat veljet, Gunnar ja Olof, saivat tietoa jääkäriliikkeestä. Hän lähti kuitenkin veljiensä tavoin Saksaan, samoin myöhemmin nuorin veli Bertil. Erik Heinrichsiä ei innoittanut lähtemään sotilasura vaan Suomen itsenäistäminen. Saksassa 27. Preussin jääkäripataljoonassa hän nousi esimiesasemaan ja jääkärien johtoryhmään, ei kuitenkaan aivan sen terävimpään kärkeen.

Heinrichs palasi jääkärien pääjoukon mukana Suomeen 25. helmikuuta 1918 ja osallistui valkoisten joukoissa vapaussotaan. Heinrichsin diplomaattisia taitoja koeteltiin ensimmäisen kerran maaliskuun alussa 1918, kun ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin ja jääkärien välille syntyi jääkäripataljoonan käyttöä koskeva riita. Kiista ratkesi molempien osapuolten joustettua.

Poliittisesti Heinrichs oli maltillinen. Hän ei osallistunut heimosotiin, ja lapuanliikkeeseen hän suhtautui kielteisesti. Maltillisuutensa ja diplomaattitaitojensa ansioista Heinrichsistä tuli kesällä 1930 vähäksi aikaa myös Vaasan läänin maaherra. Armeijassa rauhanajan ura johti Sotakorkeakoulun johtajasta (1929 - 1931) I Divisioonan komentajaksi 1931 ja jalkaväen tarkastajaksi 1938. Talvisodan sytyttyä kenraalimajuri Heinrichsistä tuli III Armeijakunnan komentaja.

Kirjoittaja(t): Martti Turtola

LSVM: Heinrichs, O(lof]., ev. luutn., Hki, s 91, li 24, 7˚, JP. (Erik Heinrichsin nimi ei esiinnyt Oy Vasaran vuonna 1933 kokoamassa looshien jäsenten luettelossa, vh).

*

Hellemaa, Artturi (1893 - 1976)

Friitalan Nahka Oy:n toimitusjohtaja, kauppaneuvos

 

Artturi Hellemaan toimitusjohtajakautena Friitalan Nahka Oy kasvoi muutaman kymmenen työntekijän suuruisesta nahkatehtaasta Suomen suurimmaksi ja johtavaksi nahkateollisuuslaitokseksi. Päätyönsä ohessa Hellemaa toimi myös monissa nahka- ja turkisalan järjestöjen luottamustehtävissä.

Arthur Hellman perusti 1892 Ulvilan Friitalaan nahka-alan käsityöliikkeen, joka kehittyi huomattavaksi teollisuuslaitokseksi. Yritys muutettiin Friitalan Nahkatehdas Osakeyhtiöksi Suomen itsenäistymisen aikoihin, ja Arthur Hellmanista tuli yhtiön toimitusjohtaja sekä johtokunnan puheenjohtaja.

Artturi Hellman osallistui kansalaissotaan 1918 Porin rykmentin I komppanian riveissä ja taisteli Ikaalisissa, Mouhijärvellä ja Karkussa.

Artturi Hellemaa oli aktiivinen monissa nahka- ja turkisalaan liittyvien järjestöjen luottamustehtävissä. Toisen maailmansodan aikana hän vaikutti Suomen nahkateollisuusliiton johtokunnassa siihen, että maahan saatiin raaka-ainevarastoja nahkahuollon turvaamiseksi.

Kirjoittaja: Vesa Määttä.

LSVM: Hellemaa, A., tekn. joht., Friitala, s 93, li 22, mm, S.

*

Herlitz, Carl-Gustaf (1882 - 1961)

Oy Arabia Ab:n toimitusjohtaja, vuorineuvos

Carl-Gustaf Herlitz toimi yli kolme vuosikymmentä posliini- ja keramiikkatuotteita valmistaneen Oy Arabia Ab:n toimitusjohtajana 1916 - 1947. Tänä aikana tämä ruotsalaisyritys Rörstrandin 1873 perustama posliinitehdas kasvoi alansa suurimmaksi pohjoismaiseksi yritykseksi.

Helsingissä sijaitseva Arabian tehdas oli 1910-luvulla siirtynyt ruotsalaisomistuksesta suomalaisen yhteenliittymän haltuun. Tämän keskeisiä henkilöitä oli Carl-Gustaf Herlitzin isä, Arabian teknisenä johtajana ja toimitusjohtajana jo ruotsalaisomistuksen aikana toiminut Gustaf Herlitz. Isä luovutti yhtiön toimitusjohtajan tehtävät 1916 kemisti-insinööriksi opiskelleelle pojalleen, jonka johtamana Oy Arabia Ab kasvoi nopeasti alansa suuryritykseksi.

Poliittisesti Ruotsalaisen Kansanpuolueen (RKP) oikeistoon lukeutunut Carl-Gustaf Herlitz oli alusta lähtien noudattanut tiukkaa työnantajapolitiikkaa suhteessa työntekijäjärjestöihin. Hän oli kuitenkin työnantajaliiton hallituksen jäsenenä solmimassa talvisodan aikana 1940 niin sanottua tammikuun kihlausta työntekijäpuolen kanssa. Jatkosodan aikana Herlitz lukeutui lukuisten muitten suomenruotsalaisten teollisuusjohtajien tavoin saksalaisystävällisiin piireihin. Hän oli mukana rauhanoppositionvastaisessa poliittisessa toiminnassa, ja kesällä 1944 hän yhdessä muutaman muun ruotsinkielisen teollisuusmiehen kanssa rahoitti tuolloin perustettua oikeistolaista Aftonposten-lehteä.

Vuorineuvoksen arvon 1932 saanut Carl-Gustaf Herlitz oli ahkera kirjoittaja, joka ammatillisten kirjoitustensa lisäksi julkaisi yhteiskunnallisia näkemyksiään ajan vaatimuksista. Hänen erityinen harrastuksensa oli kuorolaulu tunnetun Muntra Musikanter -kuoron jäsenenä. Posliinitehtailijan harrastustoimintaa täydensi rotukyyhkysten hoitaminen.

Kirjoittaja: Mikko Uola.

LSVM: Herlitz, C-G, V., ins., Hki, s 82, li 23, 6˚, JP.

*

Kauppaneuvos Arno Hohenthal (1884–1953)

Oy Urheilutarpeiden toimitusjohtaja

Rohkea ja kaukonäköinen Arno Hohenthal oli huomattava urheilukaupan ja urheiluvälineteollisuuden alkuunpanija ja kehittäjä Suomessa. Hänen oma yrityksensä Oy Urheilutarpeita oli osa hänen ansiokasta elämäntyötänsä. Sen lisäksi Hohenthal oli myös itse innokas urheilija sekä muunkin teollisuuden edistäjä.

Pappisperheeseen Pohjanmaalla syntynyt Arno Hohenthal kävi ensin viisi luokkaa Vaasan ja Oulun suomalaista lyseota, ennen kuin hän siirtyi opiskelemaan maineikkaaseen Raahen porvari- ja kauppakouluun. Hän aloitti työuransa 1904 Vaasan Puuvillatehdas Oy:n konttoristina. Hänen vanhempi veljensä, ylioppilas Lennart Hohenthal (1877–1951) ampui prokuraattori Eliel Johnssonin (Soisalon-Soininen) 1905, ja Arno Hohenthalin ura jatkui pankin kirjeenvaihtajana Leipzigissa, missä hän samalla suoritti sikäläisen kauppakorkeakoulun kurssin.

Hohenthal perusti 1916 oman yrityksen, Oy Urheilutarpeita – Sportartiklar Ab:n yhdessä Karl Stockmannin kanssa. Muina osakkaina olivat urheilutoimittaja, insinööri Walter Flander (1884–1950), suksitehtailija Emil Lampinen (1883–1961), Helsingin Kisa-Veikkojen puheenjohtaja, toimitusjohtaja Juho Halme (1888–1918) ja urheiluneuvoja Lauri Pihkala (1888–1981).

Hohenthal oli alansa edelläkävijä. Hänet palkattiin 1933 Bad Grankullan toimitusjohtajaksi, kun 1910 perustetusta kylpylästä oli tarkoitus tehdä kansainvälinen urheiluhotelli. Maailmaa runsaasti kiertänyt Hohenthal tiesi, millaisen menestyvän urheiluhotellin tuli olla. Hän palkkasi avukseen tunnetun hiihtäjän Erkki Penttilän (1905–2004), jolla oli kokemusta sekä murtomaahiihdosta että pujottelusta. Penttilän valvonnassa Hohenthal rakennutti loppuvuodesta 1933 Kauniaisiin Suomen ensimmäisen slalom-mäen, joka otettiin käyttöön tammikuussa 1934.

Kirjoittaja: Tanja Hellsten. Julkaistu 18.12.2013

LSVM: Hohenthal, A. O., joht., Hki, s 84, li 26, 6˚, JP.

*

Hynninen, Paavo Juho (1883 - 1960)

ulkoasiainministeri, lähettiläs, kansliapäällikkö

P. J. Hynninen loi ulkoasiainhallinnossa varsin tavanomaisen virkamiesuran eikä hallinnut keskeisiä suurissa maissa olleita lähettiläspaikkoja ennen toista maailmansotaa. Sodan aikana hän kuitenkin nousi virkamieshuipulle kansliapäälliköksi, ja eläkkeelle hän jäi Kööpenhaminan-lähettilään tehtävästä 1953. Hynninen nousi vielä kahden virkamieshallituksen ulkoasiainministeriksi; hän jätti ministerintehtävänsä 29.8.1958, päivää ennen yöpakkaskriisin puhkeamista.

Paavo Juho Hynninen syntyi Joroisissa ja pääsi ylioppilaaksi Kuopiosta, mutta jäi yliopisto-opintojen jälkeen Helsinkiin.

Vuonna 1922 Hynninen siirtyi Suomen itsenäistymisen jälkeen perustetun ulkoasiainhallinnon palvelukseen ja toimi aluksi neljä vuotta Pietarin (Petrograd) pääkonsulinviraston päällikkönä. V. I. Leninin kansankomissariaatti oli vähää ennen sulkenut Venäjän rajan Karjalan kannaksella, minkä seurauksena kauppa ja muu yhteydenpito romahtivat.

Suomen reunavaltiopolitiikka oli kuitenkin jo hiipumassa; Suomi pelkäsi läheisen sitoutumisen Baltian maihin ja Puolaan johtavan lisäongelmiin Neuvostoliiton kanssa. Johtopäätös oli aivan oikea, koska Puolalla oli omia suurvalta-ambitioita, jotka johtivat sen ristiriitoihin Neuvostoliiton kanssa. Suomen realistinen ja varovainen ulkopolitiikka Tarton rauhanteon jälkeen ei kuitenkaan johtanut asiallisiin suhteisiin Neuvostoliiton kanssa; Neuvostoliitossa valtaan noussut Josif Stalin haaveili vanhan Venäjän rajojen palauttamisesta. 1930-luvulla Suomi alkoi hakea turvaa Kansainliitosta ja muista Pohjoismaista.

Silti Hynnisen tehtävät Riiassa ja sittemmin Tallinnassa 1933 - 1940 olivat Suomelle tärkeitä. Kun Neuvostoliitto liitti Viron itseensä 1940, Hynninen jäi ilman lähetystöä. Disponibiliteettiin joutunut Hynninen toimi kuitenkin Moskovassa J. K. Paasikiven sijaisena aina kesäkuulle 1941.

Hynninen ei leimautunut ennen maailmansotaa eikä sen aikana Hitlerin Saksan tukijaksi. Hän oli sodan aikana kiinteässä yhteydessä erityisesti Ruotsin Helsingin-lähettilääseen Beck-Friisiin, joka raportoi hänen näkemyksensä Tukholmaan. Monet hänen arvioistaan eri tilanteista jatkosodan ajoilta ovat osoittautuneet päteviksi analyyseiksi. Sodan loppuvaiheissa Hynnisellä oli kontakteja niin sanottuun rauhanoppositioon, ja kesällä 1943 hän edisti muun muassa Suomalais-Amerikkalaisen yhdistyksen perustamista. Hän tuki Paasikiven nimittämistä Moskovan välirauhanneuvottelukuntaan, mutta koska Paasikiven toimintaan keväällä 1944 sydämistynyt marsalkka Gustaf Mannerheim vastusti nimitystä, Hynninen mukautui tilanteeseen.

Sukselaisen hallituksen kaaduttua Kekkonen kutsui marraskuussa 1957 Hynnisen Rainer von Fieandtin johtaman virkamieshallituksen ulkoministeriksi; Hynninen jatkoi tehtävässä myös seuraavassa, huhtikuussa 1958 nimitetyssä Reino Kuuskosken virkamieshallituksessa.

Neuvostoliiton epäluulot Suomen ulkopolitiikkaa kohtaan olivat kuitenkin heränneet, ja se suunnitteli epäilemänsä länsisuuntauksen romuttamista. Neuvostoliiton Helsingin-suurlähettiläs V. Z. Lebedev varoitti 12.3.1958 Hynnistä virallisesti Suomen OEEC-jäsenyydestä. Ulkopoliittinen kriisi muhi koko ajan Hynnisen ulkoministerikautena ja johti vakavaan, Kekkosenkin asemaa uhanneeseen Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden kärjistymiseen. Hynninen oli ammattiministerinä kuitenkin valtapoliittisen kuohunnan ulkopuolella. Hän ei vaikuttanut asioiden kulkuun, mutta hoiti ulkoministerin tehtävänsä asiallisesti ja vakaasti, niin hyvin kuin pitkäaikainen virkamies sen saattoi hoitaa. Ulkoministerin tehtävä oli Hynnisen uran selkeä huippukohta, ja sen jälkeen hän vetäytyi julkisesta elämästä.

Kirjoittaja: Jukka Seppinen.

LSVM: Hynninen, P., fil. maist., Hki, s 83, li 22, mm, S.

*

Häll, Nanna (1894 - 1977)

sairaanhoitaja

Nanna Häll teki elämäntyönsä lasten terveydenhuollon parissa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton huoltohoitajana hän oli 1920-luvulla aloittamassa myöhemmille lastenneuvoloille siirtynyttä valistustyötä. Lastenlinnan johtajattarena ja Lastenklinikan ylihoitajana hänellä oli keskeinen tehtävä lasten sairaanhoidon kouluttajana.

Nanna Häll sai sairaanhoitajatarkasvatuksensa Helsingin yleisen sairaalan kurssilla. Oppilaskoulussa Nanna Häll osoittautui hyväkäytöksiseksi, siroksi, tunnolliseksi, huomiokykyiseksi, ahkeraksi ja joutuisaksi sekä käytännön työssä kykeneväksi.

Peruskoulutukseen oli jo sisältynyt lasten sairaanhoidon opetusta. Sen jälkeen Nanna Häll käytti hyväkseen kaiken Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton tarjoaman yhteiskunnalliseen terveydenhuoltoon valmistavan koulutuksen: huoltosisarkurssin 1921, kouluhoitajatarkurssin 1923 ja terveyssisarkurssin 1930. Opintomatkoillaan hän perehtyi lastenhoitoon, sairaanhoitajakoulutukseen sekä sairaalarakentamiseen muualla Euroopassa.

Nanna Häll toimi 1921 Mannerheimin Lastensuojeluliitossa huoltohoitajana Lastensairaalan poliklinikalla yhdessä tohtori (->) Sven Donnerin kanssa.

Uraauurtavaa oli myös lastenhuoltomuseon eli kiertävän lastenhoitonäyttelyn johtajattarena toimiminen. Lahjoitusvaroin aikaan saatu lastenhoitonäyttely oli koottu (->) Arvo Ylpön Saksasta saamien vaikutteiden mukaan ja luovutettu Mannerheimin Lastensuojeluliiton käyttöön. - Museomatkoilla Nanna Häll joutui kohtaamaan erilaisissa olosuhteissa eläviä ihmisiä, mikä pani hänet pohtimaan omaa aitouttaan ja kestävyyttään valistajana.

Lastensairaalan tilanahtaus alkoi käydä ylivoimaiseksi, kuolleisuus saattoi olla yli 17 prosenttia ja monet ylihoitajankin välityksellä esitetyt hoitopaikkapyynnöt keskosille tai vaikeasti sairaille lapsille saivat kielteisen vastauksen. Uusi lastensairaala oli Nanna Hällin unelma.

Ylihoitaja Nanna Hällin ja ylilääkäri, professori Arvo Ylpön välillä vallitsi molemminpuolinen arvonanto. Yhdessä he loivat käsitteeksi muuttuneen "Lastenklinikan hengen", myönteisyyttä ja yhteistyötä kannattelevan ilmapiirin, johon kuului jonkinasteinen kepeys. Turvallinen ja huumorintajuinen Nanna Häll piti kuitenkin tiettyä etäisyyttä muihin ihmisiin, ja johtajana hänellä oli auktoriteettia.

Kolmanneksi nuorimpana 15-lapsiseen lestadiolaisperheeseen syntyneen Nanna Hällin sisarukset lapsineen saivat kokea hänen ajoittain uhrautuvankin huolenpitonsa. Suvun ja työtovereiden lisäksi tärkeä elämänpiiri oli Teosofinen Seura. Teosofia oli Nanna Hällille elämäntapa, ja häntä voidaankin ymmärtää juuri teosofisten ihanteiden, totuuden etsinnän ja jatkuvan itsekasvatuksen, avulla.

Kirjoittaja: Maija Sorvettula.

LSVM: Häll, N., nti, Hki, s 94, R. – Sisko: Häll, B., nti, Hki, s 95, R. – Äiti: R.
Häll, R., rva, Hki, s 55, R.

*

Teollisuusneuvos Georg Höij (1888–1951)

Kaukaan Tehdas Oy:n Lauritsalan sahan isännöitsijä

Georg Höij teki elämänuransa puunjalostusteollisuudessa. Hän oppi työnsä käytännössä ja vaihtoi nuorena aikuisena työnantajaa varsin usein edetessään urallaan. Höij työskenteli vuodesta 1922 lähtien Kaukaan Tehdas Oy:n Lauritsalan sahan isännöitsijänä. Hän oli aktiivinen toimija esimerkiksi Lauritsalan kauppalan muodostamisessa.

Georg Höij syntyi 1885 Porin maalaiskunnassa. Hänen isänsä oli Ruotsista muuttanut ahtaaja, joka työskenteli Antti Ahlströmin sahalla Pihlavassa, mistä hänen äitinsä oli kotoisin. Ehkä pojan elämänuraa ohjasi isän ammatin lisäksi se, että hänen kummeinaan oli lautatarhan esimies vaimoineen. Höij eteni urallaan ilman muodollista koulutusta: puutavaran käsittelyn oppiminen tapahtui käytännössä. Työnantaja vaihtui pitkään muutaman vuoden välein ja samalla vaihtuivat tehtävät vaativammiksi. Varsinaisen elämäntyönsä Höij teki vuorineuvos Jacob von Julinin ja tämän pojan Jacob von Julinin johtaman Kaukaan Tehdas Oy:n omistamalla Lauritsalan sahalla, jonka hän sai vastuulleen 1922.

Georg Höij oli värikäs ja omalaatuinen persoonallisuus. Hän tapasi sanoa syntyneensä kahden lautatapulin välissä, mikä kertoo sahojen ja lautatarhojen kuuluneen olennaisesti koko hänen elämäänsä. Höij'n värikkäästä kielenkäytöstä ja persoonasta kerrotaan lukemattomia kaskuja. Hän tunsi voimakasta epäluuloa korkeakoulussa opiskelleita insinöörejä kohtaan, mikä lienee seurausta oman muodollisen koulutuksen puutteesta.

Kirjoittaja: Anu Talka.  Julkaistu 3.9.2012

LSVM: Höij, G. N., isänn., Lauritsala, s 85, li 28, mm, S.

*

Idman, Einar (1881 - 1954)

Oy Idman & Arvela Ab:n toimitusjohtaja, apteekkari, kauppaneuvos

Apteekkialalla uransa aloittanut Einar Idman perusti 1907 puolisonsa Doriksen kanssa Finska Farmaceutiska Agenturin, josta kehittyi sittemmin Oy Idman & Arvela Ab -nimisenä yhtiönä Suomen suurin kosmeettisten tuotteiden valmistaja. Hän perusti ja johti myös useita muita apteekki-, farmasia- ja kosmetiikka-alan yrityksiä.

Einar Idmanin isä Johan Edvard Idman oli merikapteeni, jota ei työn vuoksi näkynyt useinkaan kotona, joten nuoren Einarin kasvatus jäi pääasiassa äidin, Hanna Idmanin vastuulle

Einar Idman ehti pitkän elämänsä aikana olla johtotehtävissä monien eri yritysten palveluksessa, joko toimitusjohtajana tai vaihtelevissa tehtävissä hallituksissa sekä johtokunnissa. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti ammattikuntansa pyrintöihin muun muassa Suomen Apteekkariyhdistyksessä sekä Farmaseuttisessa yhdistyksessä.

Kirjoittaja: Vesa Määttä.

LSVM: Idman, E. E., apteekk, Hki, s 81, li 27, 3˚, A.

*

Kauppaneuvos Gunnar Jaatinen (1882–1958)

Suomen Puunvienti Oy:n toimitusjohtaja

Gunnar Jaatinen hankki kannuksensa taitavana sahatavaran myyntimiehenä. Hän saavutti Oy Rauma Wood Ltd:n toimitusjohtajana yhtiötä rahoittaneiden Suomen Pankin että Kansallis-Osake-Pankin luottamuksen. Jaatinen johti 1930-luvulla maan suurinta sahatavaran vientiliittymää Suomen Puunvienti Oy:tä. Hän kuului Suomen valtuuskuntaan sahatavaran viejämaiden perustamassa kartellissa. Jaatinen toimi Suomen Sahanomistajain yhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana 1940–1946.

Gunnar Jaatinen syntyi 1882 Turussa ja muutti lapsena kauppiasisänsä mukana Maarianhaminaan. Hän sai ylioppilaslakin Turun ruotsalaisesta reaalilyseosta.

Jaatinen edusti Rauma Woodia Suomen Selluloosayhdistyksessä, jonka välityksellä yhtiö myi sellunsa. Rauman sahatavaraa Jaatinen markkinoi vuosittain pitkillä, viikkoja kestäneillä myyntimatkoilla. Sahatavaran epävakaita maailmanmarkkinoita sotki vuodesta 1928 alkaen Neuvostoliiton harjoittama polkumyynti, joka ajoi muut viejämaat hakemaan yhteistyötä.

Jaatinen oli Suomen pääneuvottelijoita kun Suomi liittyi 1935 eurooppalaisten puutavaraviejien kartelliyhteistyöhön (ETEC) ja hänet otettiin Suomen ETEC-valtuuskuntaan.

Kielitaitoista Gunnar Jaatista pidettiin kaukokatseisena teollisuusmiehenä, jolla oli selvät näkemykset tarvittavista toimenpiteistä. Hänellä kerrottiin olleen harvinainen kyky päästä nopeasti perille tilanteesta ja saavuttaa paras myyntitulos. Ulkomaiset ostajat arvostivat häntä paitsi ammattimiehenä myös ihmisenä.

Kirjoittaja: Jouni Yrjänä. Julkaistu 11.2.2011

LSVM: Jaatinen, G., joht., Hki, s 82, li 22, mm, SH5.

 

*

Vuorineuvos Harald Jensen (1882–1953)

Oy Suomen Trikoo Ab:n toimitusjohtaja
insinööri

Harald Jensenille oli luoteenomaista perusteellinen asioihin perehtyminen. Ennen kuin vuosikymmeniä kestänyt kausi Oy Suomen Trikoo Ab:n palveluksessa alkoi, kävi hän tutustumassa alan viimeisimpiin saavutuksiin Saksassa. Jensenin aikana Suomen Trikoosta kasvoi suurtuotantolaitos ja alansa johtava yritys koko Pohjoismaissa. Tehdasmaisesti valmistettujen neuleiden kysyntä oli Suomessa aina 1920-luvulle verrattain vähäistä. Suomen Trikoon onnistui kuitenkin voittaa kuluttajien luottamus panostamalla laadukkaisiin tuotteisiin.

Harald Jensenin vanhemmat olivat Tanskasta Satakuntaan asettautuneita maanviljelijöitä.

Pian Tampereelle asettautumisensa jälkeen Harald Jensen solmi avioliiton Anna Maria Enqvistin kanssa. Vaimon isä oli selluloosa- ja paperiteollisuutta harjoittanut tehtailija Johan Waldemar Enqvist, joka oli käsityöläistaustasta kohonnut suuryrittäjäksi. Harald ja Anne Maria Jensenin 1913 syntyneestä pojasta Waldemar Jensenistä tuli aikanaan isänsä työn jatkaja Oy Suomen Trikoo Ab:ssa. Toinen poika Åke Jensen toimi autokauppa- ja muovialalla sekä hoiti suvun kartanoa.

Jensenin aikana Oy Suomen Trikoo Ab:stä kasvoi suurtuotantolaitos ja alansa johtava yritys koko Pohjoismaissa. Jensenin aloittaessa Suomen Trikoon johdossa yhtiössä oli 250 työntekijää. Työntekijöiden määrä kasvoi 1920-luvun puoliväliin 550:een. Toisen maailmansodan alla henkilökuntaa oli 2 700 henkeä, ja 1953, jolloin Jensenin kausi yhtiön johdossa päättyi, työntekijöitä oli 3 300.

Suomen Trikoon menestys maailmansotien välisenä aikana oli ainutlaatuista. Toisen maailmasodan aattona Suomen Trikoo kilpaili Oy Finlayson-Forssa Ab:n kanssa Tampereen suurimman teollisuuslaitoksen asemasta.

Aikalaiset ovat luonnehtineet Harald Jensenia kaukokatseiseksi teollisuusjohtajaksi ja suureksi esimieheksi. Hänelle oli luonteenomaista syventyä asioihin perusteellisesti ennen päätöksen tekoa. Jensen toimi monissa teollisuuden ja kaupan valtakunnallisissa järjestöissä.

Kirjoittaja: Anna-Maria Vilkuna

LSVM: Jensen, H., ins., Tre, s 82, li 23, mm, T.

*

Vuorineuvos Olav W. Jensen (1895–1966)

Oy Gutzeitin Laatikkotehtaan toimitusjohtaja

Olav W. Jensenin johdolla Oy Gutzeitin Laatikkotehdas nousi alansa suurimpien joukkoon Suomessa. Se päätyi lopulta Jensenin omistukseen, ja siitä kehittyi maakunnallisesti merkittävä yhtiö. Jensen kykeni luomaan tärkeitä kauppasuhteita ulkomaille ja omistautui tarmolla sosiaalisiin kysymyksiin yhtiön tehtaan kotipaikassa Kotkassa.

Olav Weberg Jensen syntyi 1895 Fredrikstadissa Norjassa merikapteeni Hans Mikael ja Bertha Jensenin perheeseen. Synnyinmaassaan hän kävi keskikoulun ja siirtyi sen jälkeen työelämään. Hän ehti hankkia monipuolista työkokemusta norjalaisissa puutavarayhtiöissä ennen kuin muutti Suomeen 1913. Suomen kansalaisuuden hän sai 1931.

Jensenin noustessa Gutzeitin Laatikkotehtaan johtoon yhtiö oli taantumassa, mutta hän kykeni kääntämään yrityksen suunnan. Kotkan tehtaasta kehittyi hänen johdollaan maan suurin omalla alallaan. Laatikkolaudan lisäksi tehdas tuotti höylä- ja sahatavaraa. Jensen teki liikematkoja lähes kaikkiin Euroopan maihin ja Yhdysvaltoihin ja avasi tärkeitä kanavia ulkomaisille markkinoille. Pulavuosina 1930-luvun alussa hän turvasi tehtaan toiminnan hankkimalla raakapuuta Venäjältä, mikä herätti tyytymättömyyttä joissakin piireissä.

Tehtaansa työntekijöitä Jensen tuki samaan aikaan monin tavoin. Yhtiön täyttäessä 35 vuotta 1947 hän lahjoitti alkupääoman yhtiön sairaskassalle. Tehtaan tilaukset tyrehtyivät 1948, mutta Jensen päätti olla irtisanomatta pääosaa työläisistä ja piti heidät palkattuina noin kolmen kuukauden ajan, vaikka tuotanto oli samaan aikaan pysähdyksissä. Jensen lahjoitti jälleenrakennuskaudella paljon varoja hyväntekeväisyyteen ja yhdistystoimintaan.

Kirjoittaja: Janne Haikari

LSVM: Jenssen, O. W., joht., Kotka, s 95, li 25, 3˚, A.

*

Kauppaneuvos Toivo Kaipio (1882–1949)

Kaipio Oy:n toimitusjohtaja
filosofian maisteri

Tamperelainen Toivo Kaipio kehitti hankkimastaan kassakaappitehtaasta Suomen johtavan tuotantolaitoksen. Kaipio Oy oli samalla yksi Suomen merkittävimmistä autokoritehtaista.

Toivo Laurén (vuodesta 1900 Kaipio) syntyi talonomistaja Tuomas Laurénin (1838–1918) ja Gustaava Sofia Oksalan perheeseen talvella 1882. Hänen isänsä oli lähtöisin torppariperheestä Hämeenkyrön Kalkunmäestä ja hänen äitinsä lampuodin perheestä Pälkäneen Joensuusta.

Hämäläis-Osakunnassa vaikuttanut ja suomalaisuusrientoihin osallistunut Toivo Kaipio oli koulu- ja yliopistoaikoinaan tunnettu yleisurheilija sekä hiihtäjä. Sittemmin hän vaikutti monessa tamperelaisessa urheiluseurassa. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi hän siirtyi 1907 Kansallis-Osake-Pankin palvelukseen ensin Tampereella ja sitten Vaasassa.

Toivo Kaipio solmi 1914 avioliiton nimismiehen tyttären Ingrid Langin kanssa. Kerättyään ensin pankkiurallaan tuntumaa yrityselämään hän hankki ensimmäisen maailmansodan aikana 1916 omistukseensa Tampereella kassakaappeja valmistaneen G. R. Grundströmin Kassakaappitehdas Oy:n osakkeet. Kyseinen yritys oli joutunut sitä ennen taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi pankin haltuun. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1919 Laurénin perheen talo Pirkkalan valtatien alussa siirtyi Toivo Kaipion omistukseen.

Kaipion johtamasta kassakaappitehtaasta kehittyi huomattava tehdas.

Kaipio tunnettiin perinteisenä patriarkaalisena johtajana. Yhden miehen yritys pyrki huolehtimaan myös työntekijöistään takaamalla näiden omakotilainoja ja jopa myöntämällä niitä heille.

Kirjoittaja: Ilkka Nummela.  Julkaistu 5.9.2011

LSVM: Kaipio, T. M., fil. maist., joht., Tre, s 82, li 22, mm, T.

*

Metsäneuvos Ilmari Kalkkinen (1892–1982)

Osuuskunta Metsäliiton toimitusjohtaja
metsänhoitaja

Ilmari Kalkkinen oli omaperäinen yhdistelmä valtakunnan puuvarannon kunnosta huolta kantavaa metsämiestä, innovatiivista yritysjohtajaa ja musiikkiin intohimoisesti suhtautuvaa kuoronjohtajaa. Kalkkinen loi yhdessä metsänomistajien etujärjestön kanssa Metsäliitto-yhtiön, joka hänen johdollaan laajeni vähitellen puunvientiyrityksestä merkittäväksi teollisuuskonserniksi.

Eduskunnan 1928 hyväksymän uuden yksityismetsälain nojalla Suomeen perustettiin kahdeksantoista uutta metsänhoitolautakuntaa, joista yksi vastasi Lounais-Suomen alueesta. Sen ensimmäiseksi metsänhoitajaksi palkattiin Ilmari Kalkkinen, jolla oli tavoite. Sitä kohden pyrkiessään hän työnsi käyntiin liiketoimintaa, joka johti sittemmin suureksi kasvaneen yrityksen perustamiseen.

Ilmari Kalkkinen ei ollut vain määrätietoinen ja aloitekykyinen yritysjohtaja. Hänen ystävänsä ylimetsänhoitaja Mauno Pakkasen (1913–2000) mukaan "Immun" elämäntyössä voitiin itse asiassa erottaa kolme päälinjaa: "Hän oli sydämeltään metsänhoitomies, ammatiltaan kaupallis-teollisen metsänomistajajärjestön perustaja ja johtaja sekä harrastukseltaan musiikkimies."

Kirjoittaja: Niklas Jensen-Eriksen.  Julkaistu 18.12.2013

LSVM: Kalkkinen, E. I., metsänhoit., Tku, s 92, li 28, mm, P.

*

Kauppaneuvos Bruno Kanto (1889–1943)

Tampereen Verkatehdas Oy:n isännöitsijä

Bruno Kanto oli aluksi vuosikymmenen Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan palvelukseessa kotimaassa ja eri ulkomaankonttoreissa. Varsinaisen uransa Kanto teki kuitenkin teollisuusmiehenä. Hän aloitti 1925 turkulaisen John Barker Oy:n puuvillatehtaan palveluksessa ja siirtyi muutaman vuoden kuluttua Tampereen Puuvillateollisuus Oy:öön. Kanto valittiin Tampereen Verkatehdas Oy:n isännöitsijäksi 1939. Hänen ansiostaan huomattava osa maan paperikoneista pystyttiin pitämään käynnissä sotien aikana.

Bruno Kanto (vuoteen 1905 Grönlund) syntyi sähköteknikon perheeseen Turussa 1889 ja kävi koulunsa siellä.

Kanto osallistui innokkaasti yhteiskunnalliseen toimintaan. Hän oli Tampereen Asevelitoimikunnan sekä Tampereen Valtionlainainpaikalliskomitean puheenjohtaja. Hän kuului myös Tampereen Suojeluskunnan Kannatusyhdistykseen ja oli Tampereen Pohjola-Norden-yhdistyksen puheenjohtaja.

Kirjoittaja: Holger Wester.  Julkaistu 11.2.2011

LSVM: Kanto, B., joht., Tre, s 89, li 23, mm, T.

*

Karikoski, Väinö Adolf Mathias (1899 - 1958) (vuoteen 1906 asti Holmström)

Suomen Työnantajain Keskusliiton toimitusjohtaja, eversti

V. A. M. Karikoski oli monilahjakkuus, joka siirtyi nousujohtoiselta sotilasuralta urheilun ja työmarkkinajärjestöjen johtotehtäviin. Hän oli puolustussuunnitelmien keskeisiä valmistelijoita Yleisesikunnassa 1920-luvun jälkipuoliskolla ja Puolustusneuvoston sihteeri vuodesta 1931. Reservistä palvelukseen kutsuttuna hänelle uskottiin elokuussa 1941 Päämajan operatiivisen osaston päällikkyys. 1930-luvun puolivälissä Karikoski siirtyi työnantajaliiton johtotehtäviin, ja talvi- ja jatkosodan jälkeen hän toimi Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) toimitusjohtajana.

Väinö Adolf Mathias Karikoski varttui pappisperheessä. Hän lähti koulupoikana mukaan vapaussotaan sen ensi päivänä 28.1.1918 ja otti joukkueen johtajana osaa Kavantsaaren, Ihantolan, Ahvolan, Pullilan, Noskuan, Kääntymän, Kuusan sekä Viipurin taisteluihin. Karikoski kuului niihin upseereihin, jotka oli määrätty tehtävään koulusivistyksen ja kentällä osoitetun taidon perusteella ja saivat koulutuksen sodan jälkeen toimeenpannuilla pikakursseilla.

Karikoski otti STK:n tehtävät vastaan tilanteessa, jossa työmarkkinasuhteet hakivat uomiaan, eikä Suomen yhteiskuntajärjestyksen tai edes itsenäisyyden säilymisestä ollut varmuutta. Yhteiskunnan ideologinen raja siirtyi oikeiston ja vasemmiston välistä sosiaalidemokraattien ja kommunistien väliin, ja yhteiset sotakokemukset ja epäluulot kommunistien aikeita kohtaan yhdistivät työnantajat ja asevelisosiaalidemokraatit.

Suomen yli kulki keväällä 1948 vallankaappaushuhujen aalto. Karikoski oli Yhdysvaltojen lähetystössä palvelleen J. Raymond Ylitalon mukaan varoittanut presidentti (->) J. K. Paasikiveä kaappaushankkeista ja osallistunut Helsingin poliisijohdon ja Kansallisen Kokoomuksen sekä sosiaalidemokraattisten asevelimiesten kanssa kaappauksen torjunnan valmisteluihin.

Sekä Arabia että Kemi ovat saaneet pysyvän sijan työmarkkinahistoriassa, koska niihin liittyi Suomessa harvinaisia lakkolaisten ja poliisien yhteenottoja. Kemissä kuoli kaksi ihmistä, ja hallitus komensi kaupunkiin poliisien lisäksi sotaväkeä turvaamaan järjestystä. SAK julisti sekä Arabian tehtaan että Kemijokisuun erottelutyömaan avoimiksi työmaiksi, eli lakkojen aikana töihin menneisiin ei lyöty kavahdettua rikkurin leimaa. Kemin lakkojen aikana STK muodosti Karikosken johdolla työnantajien keskustoimikunnan johtoryhmäksi siltä varalta, että yhteiskuntarauha järkkyisi koko maassa. Keskustoimikunnan johdolla muodostettiin 23 paikallistoimikuntaa, joiden tehtävänä oli pitää liikenne ja tiedonvälitys käynnissä poikkeusoloissakin.

Karikosken terveys oli horjunut jo ennen yleislakkoa, ja hän kertoi lakon jälkeen STK:n johtokunnalle halustaan siirtyä eläkkeelle, sillä hän oli tehnyt vaikeana aikana parinkymmenen vuoden päivätyön työnantajaliitoissa sotilasuransa rinnalla ja jälkeen. Eläkepäätös tehtiin, mutta se ei ehtinyt koskaan voimaan, sillä V. A. M. Karikosken elämä päättyi huhtikuussa 1958 vain vähän ennen eläkkeellesiirtymisen päivämäärää. Hän johti STK:a aikana, jota voisi luonnehtia vaaran vuosien ja aseveljien ajaksi. Silloin uskaltauduttiin yhteistyöhön ideologisten rajojen yli ja luotiin kolmikantainen sopimusjärjestelmä, joka vakaannutti yhteiskuntaa ja auttoi selviytymään sotakorvausten ja jälleenrakentamisen vuosista.

Tuotanto: mm. C. G. Mannerheim : Suomen Marsalkka. 1951 (toimituskunnan jäsenet V. A. M. Karikoski,  Heikki Kekoni, A. E. Martola).

Kirjoittaja(t): Urho Myllyniemi ja Markku Mansner

LSVM: Karikoski, V. A. M., ev.-luutn., Paris, s 99, li 26, mm, S.

(huomioitaneen, että Marsalkka Mannerheimin muistelmien toimituskunnassa oli ainakin kaksi (2) vapaamuuraria, vh).

*

Kekoni, Heikki (1893 - 1953)

tasavallan presidentin adjutantti, Ph. U. Strengberg & Co:n toimitusjohtaja, kenraalimajuri, jääkäri

Jääkäriupseeri Heikki Kekoni yleni kenraalikuntaan olematta juuri lainkaan rintamapalveluksessa. Sen sijaan hän oli kielitaitoisena ja edustuskykyisenä upseerina keskeisessä asemassa niin vapaussodan ylipäällikön, valtionhoitajan kuin tasavallan presidentinkin adjutanttina yhteensä noin kolmentoista vuoden ajan. Kekonin merkitys valtionpäämiehen edustuksellisten tehtävien hoidon perinteen luomisessa itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä oli huomattava.

Saksassa Pfadfinder-kurssilta sotilasuransa 1915 aloittanut Heikki Kekoni toimi suurimman osan jääkärikauttaan etappitehtävissä Ruotsissa ja oli muun muassa Uumajan etappiaseman päällikkönä. Vapaussodassa 1918 hän ehti toimia vain kolme viikkoa rintamalla lähettiupseerina, kun hänet maaliskuun alussa määrättiin ylipäällikkö (->) Gustaf Mannerheimin adjutantiksi. Jääkäriluutnantti Kekoni oli ainoa jääkäriupseeri ylipäällikön päämajassa, ja hänen tehtävänään oli vaimentaa sitä tyytymättömyyttä, jota Valkoisessa armeijassa tunnettiin päämajan ruotsalais-venäläistä tyyliä kohtaan. Mannerheim oli adjutanttiinsa tyytyväinen, sillä hän otti Kekonin myös valtionhoitajakautensa adjutantiksi.

Hän toimi 1926 - 1937 presidenttien (->) Lauri Kristian Relanderin ja (->) P. E. Svinhufvudin adjutanttina.

Adjutanttina Kekoni osoittautui lojaaliksi virkamieheksi, jonka merkitys nimenomaan yhteyksien pitäjänä ja viestien välittäjänä oli niin Mannerheimin, Relanderin kuin Svinhufvudinkin aikana suuri. Svinhufvudin presidenttikauden päättyessä 1937 Kekoni siirtyi omasta pyynnöstään reserviin kenraalimajurin arvoisena ja ryhtyi tupakkayhtiö Ph. U. Strengberg & Co:n apulaisjohtajaksi ja vuodesta 1938 toimitusjohtajaksi.

Kun sotilasviranomaiset keväällä 1944 halusivat Valtion tiedotuslaitoksen entistä paremmin sotilasjohdon valvontaan, Kekonista tehtiin Mannerheimin nimenomaisesta toivomuksesta päämajalle uskollinen sensuuripäällikkö. Tässä tehtävässä Kekoni osoitti sotilaan kuuliaisuutta esimiehiään kohtaan.

Tuotanto: mm. C. G. Mannerheim : Suomen Marsalkka. 1951 (Heikki Kekoni oli toimituskunnan jäsen V. A. M. Karikosken, A. E. Martolan kanssa).

Kirjoittaja: Mikko Uola.

LSVM: Kekoni, K. H., ev. luutn., Hki, s 93, li 29, 2˚, A.

*

Kettunen, Lauri (1885 - 1963)

viron ja sen lähisukukielten professori, suomen murteiden tutkija, itämerensuomalaisten kielten tutkija

Lauri Kettunen oli merkittävä itämerensuomalaisten kieli- ja kulttuuriaineistojen tallentaja, joka keräsi laajat vatjan, vepsän, viron ja liivin kokoelmat sekä julkaisi kustakin kielestä äännehistorian ja näytekokoelman. Kettunen teki myös Suomen murteiden ja murrealueitten kartaston näytteineen ja selityksineen. Hänet tunnetaan lisäksi Viron vapauden ja kulttuurin puolustajana.

Lauri Kettunen syntyi valistuneen joroislaisen maanviljelijän ja kuopiolaisen kauppiaantyttären 11. lapsena. Ensimmäiseen venäläistämiskauteen osuneet lapsuus- ja kouluvuodet herättivät hänessä sammumattoman innostuksen suomalaisuutta, suomen kieltä ja sukulaiskansoja kohtaan.

Kettunen suoriutui opinnoista nopeasti ja väitteli tohtoriksi 27-vuotiaana.

Kettunen rakasti kansankieltä ja sen taitajia. Tämä vanttera, ketterä, hilpeä "tieteen matkamies" oli kuin kotonaan niin mökeissä kuin kartanoissakin ja ystävystyi monesti kielimestareittensa kanssa. Hän tunsi voimakasta myötätuntoa ankeissa oloissa eläviä heimokansojamme kohtaan, otti heidän asiansa omakseen ja taisteli heidän oikeudestaan omaan kieleen ja kulttuuriin.

Kun Viro vielä taisteli ylivoimaa vastaan Suomen jo itsenäistyttyä, Kettunen osallistui veljeskansan vapaussotaan. Kesällä 1918 hän ryhtyi värväämään vapaaehtoista suomalaispataljoonaa, ja vuoden 1919 alusta hänet nimitettiin Tallinnaan Viron Avustamisen Päätoimikunnan emissaariksi, salaiseksi lähettilääksi.

Kun Viro saavutti itsenäisyyden, Kettunen kutsuttiin Tarton yliopiston itämerensuomalaisten kielten professoriksi.

Kansankielen rikkaus ja pyrkimys ilmaisun tarkoituksenmukaisuuteen olivat Kettusen vapaan linjan periaatteita, joiden sovelluksista hän joutui usein ärhäkkään polemiikkiin kollegojensa kanssa. Itäsuomalaisena hän seisoi yksin länsisuomalaisten kielimiesten hegemoniaa vastassa, kuten (->) C. A. Gottlund sata vuotta aikaisemmin. Molemmat miehet olivat myös Värmlannin tutkijoita, runoilijoita ja suomentajia.

Kirjoittaja: Ritva Haavikko.

LSVM: Kettunen, L. E., prof., Pakinkylä, s 85, R.

*

Kinnunen, Akseli (1888 - 1959)

Rautatiekirjakaupan toimitusjohtaja, Suomalaisen Kirjakaupan toimitusjohtaja, kauppaneuvos

Kauppaneuvos Akseli Kinnunen aloitti 1911 matkatarkastajana Rautatiekirjakauppa Oy:ssä, jonka palveluksessa hän toimi eläkkeelle siirtymiseensä saakka 1955. Paitsi Rautatiekirjakaupan toimitusjohtajana hän oli myös sen kahden muun toiminimen, Suomalaisen Kirjakaupan ja Oy Yleisen Sanomalehtitoimiston toimitusjohtajana. Kinnusen johtajakaudella Rautatiekirjakauppa Oy kasvoi keskikokoisesta yrityksestä suuryhtiöksi.

Kun Rautatiekirjakauppa Oy:n toimitusjohtaja Väinö Päiviö erosi tehtävästään keväällä 1917, yhtiön johtokunta nimitti Turun haarakonttorin johtajan Akseli Kinnusen uudeksi toimitusjohtajaksi.

Kauppaneuvos Kinnunen siirtyi eläkkeelle 1955. Hänen toimitusjohtajakautenaan Rautatiekirjakauppa Oy:n myymälöiden määrä oli nelinkertaistunut ja lehtien irtonumeromyynti viisinkertaistunut. Myös yhtiön vakinainen henkilöstö oli yli kolminkertaistunut 1925 - 1955.

Kirjoittaja: Vesa Määttä.

LSVM: Kinnunen, A. A. L., toim. joht., Hki, s 88, li 27, mm, S.

*

Koskenmaa, Erik (1878 - 1957)

kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri, metsäneuvos

Metsätalouden kuljetusjärjestelmien kehittäjänä keskeisen elämäntyönsä tehnyt metsäneuvos Erik Koskenmaa oli uittoväylien suunnittelija ja rakentaja sekä Suomen metsäautoteitten rakentamisen aloittaja. Näihin tehtäviin hän paneutui toimiessaan yli kolme vuosikymmentä Metsähallituksen tie- ja vesirakennusinsinöörinä sekä insinööriosaston päällikkönä. Virkamiesuransa ohella hän osallistui myös valtakunnan politiikkaan toimimalla kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä T. M. Kivimäen hallituksessa 1932 - 1936.

Erik Koskenmaa kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta realilyseosta 1900.

Koskenmaan ura Metsähallituksen insinööriosaston päällikkönä kesti lähes kolmekymmentä vuotta. Hänen aikanaan, toisen maailmansodan jälkeen, jouduttiin uittoväylärakentamisen ohella panemaan alulle myös autoteiksi soveltuvien metsäteitten rakentaminen. Aikaisemmin autoja ei puun metsäkuljetuksessa ollut käytetty, ja varhaisemmat metsätiet olikin rakennettu lähinnä puutavaran hevoskuljetuksia ajatellen.

Kivimäen hallituksessa tapahtui sen lähes nelivuotisena toimikautena useita muutoksia. Maatalousministeri Kalle. Jutilan jouduttua syksyllä 1936 eroamaan hallituksesta Etsivän keskuspoliisin julkisuuteen päässeestä muistiosta syntyneen kohun vuoksi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Eemil Linna nimitettiin maatalousministeriksi, ja Koskenmaa sai tällöin koko kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön hoitoonsa.

Kirjoittaja: Mikko Uola.

LSVM: Puoliso Aino Ilona o.s. Tenlén; Koskenmaa, A. I., rva, Hki, s 84, R.
Koskenmaa, E. J., metsäneuvos, Hki, s 78, li 27, mm, S.

*

Krogius, Lars (1860 - 1935)

Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön toimitusjohtaja, urheiluvaikuttaja, pyöräilyn edistäjä, kauppaneuvos

Lars Krogius tuli tunnetuksi suomalaisena vaikuttajahahmona ensisijaisesti Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön toimitusjohtajana. Tässä ominaisuudessa hän saattoi kuitenkin myös vaikuttaa merkittävästi itsenäisen Suomen syntyyn. 1800-luvun loppupuolella Lars Krogius, kuten hänen nuorempi veljensä Ernst, kuului myös suomalaisen urheiluelämän uranuurtajiin ja myöhempinä vuosina sen merkittäviin taustavaikuttajiin.

Lars Krogiuksen isä, merikapteeni Lars Thiodolf Krogius, loi 1857 - 1863 uraansa Venäläis-amerikkalaisen kauppakomppanian palveluksessa purjehtien maailman merillä. Hänen vaimonsa seurasi usein mukana, ja usea heidän lapsistaan syntyi maailman eri satamissa tai merellä. Näin myös vanhin lapsi Lars Karl, joka syntyi Ajanin satamassa Ohotanmeren rannalla Venäjän Kaukoidässä.

(S) syksyllä 1880 hän matkusti Englantiin opiskellakseen kieltä ja varustamotoimintaa. On kerrottu, että nuori herra Krogius oivalsi alan rakenteet nopeasti ja niin hyvin, että isä saattoi hänen raportteihinsa nojaten perustaa Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön (Finska Ångfartygs Aktiebolag, FÅA) tukevalle pohjalle.

Työn ohella Lars Krogius ehti silti myös harrastaa liikuntaa, ja siinäkin hän päätyi vauhdikkaaseen lajiin, pyöräilyyn. Polkupyörä oli vielä 1880-luvun alun Suomessa outo ilmestys.

Sisällissodan aikana 1918 Krogiuksen ja höyrylaivayhtiön talvikelpoisilla höyrylaivoilla oli merkittävä osuus Suomen poliittisten olojen kehityksessä. Höyrylaiva Arcturus toi jääkärit Suomeen, ja muut laivat huolehtivat ase- ja ammuskuljetuksista. Krogius on kirjoittanut pienen kertomuksen siitä, kuinka hän sisällissodan puhjettua tammikuun lopussa onnistui matkustamaan junalla pohjoiseen. Mutkien kautta seurue, johon kuului myös Krogiuksen vaimo, päätyi Haukiputaalle, mistä reellä lähdettiin ylittämään jäistä Perämerta kohti Haaparantaa. Huimien seikkailujen jälkeen Krogius pääsi Tukholmaan, mistä käsin hän ohjasi edellämainittua laivaliikennettä.

Lars Krogiuksen, kuten koko (->) Krogiuksen suvun, elämän arkeen ja juhlaan liittyi kiinteästi Kuusisaari. Lars Krogius vanhempi oli 1870-luvun alussa perheineen usein tehnyt retkiä Kuusisaaren etelärannalle Mustasaaresta, missä perheellä oli kesämökki. Lopulta hän ei voinut vastustaa kiusausta, vaan osti veljensä Fransin ja ystävänsä Carl Gustav Sanmarkin kanssa tämän asumattoman saaren vapaaherra (->) Georg Ramsaylta. Kolmikko rakennutti 1873 - 1874 omat huvilansa saaren eteläosaan, ja talven aikana omistajien joukkoon liittyi vielä professori (->) L. L. Lindelöf. Saaresta tuli kesäisin perheen ja laajan tuttavapiirin tyyssija, ja vieraat kuljetettiin höyry-, soutu- ja purjevenein kaupunkiin, sillä maanteitse matkaa pidettiin liian mutkikkaana.

Kirjoittaja: Kenth Sjöblom.

LSVM: Krogius, L. K., kauppaneuvos, Hki, s 60, li 23, 8˚, JP.

*

Krohn, Sven (1903 - 1999)

filosofian professori, parapsykologi, uskontotieteilijä, runoilija

Sven Krohn oli filosofi, parapsykologi, uskontotieteilijä sekä runoilija. Hänet tunnetaan loogisen empirismin kriitikkona sekä henkisen ihmiskäsityksen kehittäjänä. Krohn oli 1900-luvun jälkipuoliskon merkittävin fenomenologian ja filosofisen ihmistutkimuksen edustaja Suomessa.

Sven Ilmari Krohn syntyi 1903 Helsingissä insinööri Leo Krohnin ja Tytti Pesosen toiseksi vanhimpana poikana. Krohnin vanhemmat olivat teosofeja, ja vaikka nuori Sven ei omaksunut heidän maailmankatsomustaan kritiikittömästi, niin se ja ystävyys Ruusu-Risti-seuran perustajan (->) Pekka Ervastin kanssa vaikuttivat hänen ajatteluunsa.

Filosofiset ja uskonnolliset vaikuttimet yhdistyvät Krohnin persoonassa erottamattomasti. Hänen ajatteluaan leimaa voimakas, sekä teoreettisesti perusteltu että omakohtaisesti koettu vakaumus tietyn maailmankatsomuksen yleispätevyydestä. Tämän filosofisen katsomuksen puolustukseen liittyy myös - usein poleeminen - kritiikki niitä "ajattelun harhapolkuja" kohtaan, jotka hylkäävät käsityksen ihmisestä totuuden, hyvyyden ja kauneuden ikuisten ideoiden tavoittelijana ja löytäjänä.

Krohn edusti lähinnä fenomenologis-hermeneuttista filosofiaa.

Krohnin ajatteluun sisältyy myös teosofisia vaikutteita, kuten käsitys jumalallisesta ydinihmisestä, paranormaalien ilmiöiden tieteellisestä todistettavuudesta, jälleensyntymisoppi sekä ajatus eri uskontoihin ja filosofioihin sisältyvästä totuudesta.

Krohnin ihmiskäsitys oli dualistinen. Sellaiset peruskäsitteet kuten "minä", "aktiivisuus", "valinta", "vastuu", ja "vapaus" edellyttävät minää, joka pysyy samana vaihtelevista ajanhetkistä ja tajunnansisällöistä riippumatta. Tätä minää Krohn nimittää "ydinihmiseksi". Ihmiselämän päämäärä on yleispäteviä henkisiä arvoja tavoittavan ydinihmisen vapauttaminen viettien ja halujen ohjaaman "harhaminän" vankilasta. Tämä tavoite ohjaa myös Krohnin kulttuurifilosofista pyrkimystä korvata mekanistis-materialistinen "koneihmisyys" henkisellä ihmiskäsityksellä.

Parapsykologia ja uskontotiede olivat Krohnille aputieteitä, jotka tarjoavat lisäperusteita hänen todellisuus- ja ihmiskäsitykselleen. Krohn yhtyy Hans Drieschin (1867 - 1941) selitykseen, jonka mukaan telepatia, selvänäköisyys ja jälleensyntyminen viittaavat jonkinlaisen eläviä olentoja yhdistävän psyykkisen kentän sekä kehosta riippumattoman sielunelämän olemassaoloon. Uskontotieteessä Krohnin erikoisalaa ovat itämaiset uskonnot ja filosofiat sekä kristinuskon varhaishistoria, kuten gnostilaisuus ja katarismi.

Sven Krohn toimi filosofian kandidaatiksi valmistuttuaan kaksikymmentä vuotta Helsingissä Kulmakoulun yhteiskoulun eri aineiden opettajana. Hänen filosofinen ammattiuransa alkoi Helsingin yliopiston dosenttina 1951. Hakemukset saman yliopiston professuureihin kariutuivat kuitenkin (->) Eino Kailan ja tämän oppilaiden vastustukseen. Niinpä Krohn nimitettiin vasta 1960 Salomaan seuraajaksi Turun yliopistoon, jossa hänen virkakaudestaan tuli fenomenologis-hermeneuttisen ja marxilaisen filosofian elinvoimainen tutkimusperiodi.

Kirjoittaja: Mikko Salmela.

LSVM: Krohn, S. I., fil. maist., Hki, s 03, R.

*

Kuosmanen, Juho (1887 - 1960)

Valtameri Oy:n toimitusjohtaja, kauppaneuvos

Juho Kuosmasen elämäntyö oli solmia kauppayhteyksiä suomalaisille aikaisemmin vieraisiin kauppakumppaneihin. Hänen johtamansa liikkeet olivat merkittävissä rooleissa talouden kriisiaikoina, kun Suomeen tarvittiin kiireisesti hyödykkeitä ulkomailta, ja etsittäessä suomalaisille teollisuustuotteille markkina-alueita.

Juho Kuosmanen syntyi Sortavalassa 1887 ja varttui nuorukaiseksi Ruskealan maalaispitäjässä, missä hänen perheellään oli maatila. Vanhemman veljensä vanavedessä hän lähti kansakoulun jälkeen 12-vuotiaana Sortavalaan kauppiaanoppiin, kauppa-apulaiseksi.

Kansainvälisen kaupan oppinsa Kuosmanen sai Lyypekissä, missä hän harjoitteli paikallisissa kauppahuoneissa 1909 - 1911.

Nuorten yrittäjien katseet kääntyivät uusissa olosuhteissa kohti länttä. Kontro & Kuosmasen onnistui solmia useita edustussopimuksia Atlantin-takaisten suurten vientiliikkeiden kanssa. Ensimmäisen maailmansodan vuosina Kontro & Kuosmanen toi lännestä suuria määriä elintarvikkeita, ennen kaikkea niin sanottuja siirtomaatavaroita, Ruotsin kautta Suomeen. Näin pystyttiin osittain korvaamaan aikaisemmin saksalaisten harjoittamaa kauttakulkukauppaa.

Kontro & Kuosmasen liiketoiminta kasvoi nopeasti sodan erikoisolosuhteissa ja liike aloitti myös elintarvikkeiden tuonnin Venäjältä. Kontro & Kuosmasen pienessä konttorissa Helsingin Aleksanterinkadulla oli opiskelemassa liike-elämän alkeita maisteri (->) Hella Wuolijoki, joka oli palkattu venäjänkielentaitoisena Venäjän markkinoita silmälläpitäen.

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä moni laski Kuosmasen ja Kontron Suomen rikkaimpien liikemiesten joukkoon. Varsin vähän aikaa itsenäisinä liikemiehinä toimineiden nuorten miesten menestys herätti niin ihailua, kateutta kuin myös epäilyjä heidän liiketoimiensa rehellisyydestä. Suomenkielisissä liikemiespiireissä Kuosmanen ja Kontro nähtiin uuden aikakauden miehinä ja karjalaisten kauppiasperinteiden uusina ylväinä lipunkantajina.

Kuosmasesta tuli 1919 yksi vastaperustetun Suomen Valtamerentakainen Kauppa Oy:n kolmesta johtajasta. Kaksi muuta johtajaa olivat nuori lakimies (->) Risto Ryti ja toimitusjohtaja (-> Samuli Albert Harima) S. A. Hohenthal.

Riuskoin ottein perustettu yhtiö oli aikansa kohuliike, jonka tekemisiä ruodittiin niin lehdistössä kuin oikeusistuimissakin. Yhtiön taustalla olivat osakkeenomistajina lähes maan kaikki tukkukaupat ja suuri joukko nimekkäitä liikemiehiä. Valtamerentakaisen Kaupan perustamista oli junailtu Kansallis-Osake-Pankista (KOP) käsin, ja pankin pääjohtaja (->) J. K. Paasikivi valittiin johtamaan yhtiön laajaa, nimekkäitä jäseniä täynnä olevaa hallintoneuvostoa. Heti ensimmäisenä toimintavuotenaan 1919 Valtamerentakainen Kauppa nousi liikevaihdoltaan Suomen suurimmaksi kauppaa harjoittavaksi liikkeeksi.

Jo toisena toimintavuotenaan Valtamerentakainen Kauppa ajautui kuitenkin suuriin vaikeuksiin. Kävi ilmi, että yhtiötä käynnistettäessä oli tehty pahoja virhearvioita. Ensimmäisen maailmansodan jälkeiset taloussuhdanteet sekä markan ulkoisen arvon kehitys oli ennakoitu täysin virheellisesti, ja lisäksi yhtiön johto oli tehnyt vääriä henkilövalintoja tytäryhtiöidensä miehityksessä.

Talousjohdosta vastannut Ryti pyysi vapautusta tehtävistään vedoten huonontuneeseen terveydentilaansa. Pian paikkansa jättivät myös Paasikivi ja Hohenthal. Kuosmanen jäi yksin vaikeuksiin ajautuneen yhtiön kanssa.

Kuosmanen ja Kontro pelastivat yhtiön sijoittamalla siihen lisää pääomaa. Kuosmanen johti 1924 alkaen yksin Valtamerentakaista Kauppaa.

Yhtiö aloitti 1926 yhdessä Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön kanssa säännöllisen rahtiliikenteen Suomesta Etelä-Amerikkaan. Valtamerentakaisen Kaupan kohtalon ratkaisi kuitenkin pian KOP, joka ilmoitti kesällä 1928 lopettavansa jatkuvissa talousvaikeuksissa painiskelevan yhtiön luotottamisen. Muutamia kuukausia aikaisemmin Kaarlo Kontro oli kuollut äkillisesti. Valtamerentakaisen Kaupan johtokunta päätti lakkauttaa yhtiön yhteistyössä sen suurimman velkojan, KOP:n, kanssa.

Kuomanen hävisi lähes koko miljoonaomaisuutensa Valtamerentakaisen Kaupan epäonnistuneissa liiketoimissa, mutta silti hän säilytti kiinnostuksensa kansainväliseen kauppaan.

Valtameri Oy:ssä tapahtui 1950 sukupolvenvaihdos, kun Juho Kuosmasen poika, varatuomari Kauko Kuosmanen siirtyi yhtiön toimitusjohtajaksi. (Kapteeni Kauko Kuosmanen toimi III/JR57:n komppanianpäällikkönä jatkosodassa, ja asui tovin Ikaalisissa, VH) Vanhempi Kuosmanen jatkoi kuitenkin yhtiön johtokunnan puheenjohtajana eikä malttanut heikentyneestä terveydentilastaan huolimatta hellittää otettaan menestyvästä ja kasvavasta yhtiöstä.

Kauppaneuvoksen arvonimen saanut Juho Kuosmanen kuoli päivää vaille 73-vuotiaana. Hänelle oli luonteenomaista kyky tehdä nopeita, usein hyvin luovia ratkaisuja ongelmatilanteissa ja nähdä mahdollisuuksia olosuhteissa, jotka ensi silmäyksellä näyttivät tuottavan vain vaikeuksia. Johtajana hän edusti vanhaa, tiukkaa ja päämäärätietoista, isällistä patruunatyyppiä, mutta hänen lähipiirinsä tunsi hänet myös ikuisena optimistina ja sukkelana sanankäyttäjänä, karjalaisena kauppamiehenä, joka eli koko sydämellään ympärilleen rakentamassaan yhtiössä.

Kirjoittaja: Marko Paavilainen.

LSVM: Puoliso Aino Edit, o.s. Koivisto: Kuosmanen, A. E., rva, Hki, s 89, R.
Kuosmanen, J., kons., joht., Hki, s 87, li 24, mm, S.

*

Kurvinen, Naima (1876 - 1933)

sairaanhoitaja

Oulun lääninsairaalan pitkäaikainen ylihoitaja Naima Kurvinen haki oppia sairaanhoitokoulutuksen kehittämiseen Yhdysvalloista ja Euroopan eri maista. Kurvinen koulutti sairaanhoitajansa vastaamaan Pohjois-Suomen haasteisiin ja auttamaan kaikkein valistumattomimpien paikkakuntien köyhiä sairaita. Järjestötyössä Kurvisen päämääränä oli sairaanhoitajien koulutuksellinen ja palkkauksellinen tasa-arvo.

Naima Kurvinen oli Oulun lääninsairaalan ylihoitaja ja sairaanhoitajakurssien johtaja, joka loi pohjoiseen toimipaikkaansa sairaanhoitomaailman huomattavan henkisen voiman keskuksen.

Viipurissa maallikkosaarnaaja (->) Pietari Kurvisen tyttärenä syntynyt Naima Kurvinen oli luova, omaperäinen ajattelija, eikä Oulun lääninsairaalan pohjoinen sijainti eristänyt häntä uusista virtauksista. Hän matkusti Amerikassa ja Euroopassa ja seurasi ammattilehtien välityksellä alansa kehitystä. Matkoillaan hän tutustui myös kulttuurinähtävyyksiin.

Naima Kurvinen kirjoitti elämäntavan merkityksestä ja uskoi aivovoimistelun vahvistavan mieltä. Hänen esittämänsä auttamiskeinot olivat luonnonmukaisia: hierontaa, lämpimänä pitämistä ja levon järjestämistä.

Ylihoitajan tehtävät jätettyään Naima Kurvinen siirtyi Helsinkiin ja perusti sairasaputoimisto Salven. Toimisto oli olemassa Helsinkiin saapuvia sairaita varten, jotka tarvitsivat opastusta, yösijaa tai lääkärin määräämää hoitoa ennen sairaalaan pääsyään. Tänäkin aikana hän oli aktiivinen sairaanhoitajien yhteisissä asioissa.

Kirjoittaja: Maija Sorvettula.

LSVM: Kurvinen, N. V., nti, Hki, s 76, R.

*

Lamminen, Antero (1884 - 1960)

Satakunnan Kansan päätoimittaja, kansanedustaja

Antero Lamminen toimi lähes neljän vuosikymmenen ajan porvarillisen Satakunnan Kansa -sanomalehden päätoimittajana Porissa. Paitsi poliittisesti sitoutuneen lehden päätoimittaja hän oli myös pitkäaikainen kunnallispoliittinen vaikuttaja sekä yhden kauden kokoomuslainen kansanedustaja.

Nuori maisteri Antero Lamminen nimitettiin Porissa 1906 lähtien ilmestyneen nuorsuomalaisen Satakunnan Sanomat -lehden päätoimittajaksi 1911.

Satakunnan Kansan alkuperäisenä tarkoituksena oli muodostaa kuusipäiväinen vastapaino Porissa ilmestyneelle Sosialidemokraatti-lehdelle. Kun Lammisen lehti ryhtyi kesällä 1918 kannattamaan monarkiaa, siitä tuli joulukuussa 1918 perustetun Kansallisen Kokoomuspuolueen äänenkannattaja.

Eduskuntaan Lamminen valittiin 1929, mutta 1933 päättynyt kansanedustajakausi jäi hänen ainoakseen.

Toimittajatyön ohella Antero Lammisen keskeisenä harrastuksena oli kaunokirjallinen kulttuuri ja paikallishistoria. Hän kuului Satakunnan Kirjallisen Kerhon johtokuntaan ja vaikutti siihen, että kerho keskittyi suurelta osin Satakunnan menneisyyttä käsittelevien tutkielmien julkaisemiseen.

Kirjoittaja: Mikko Uola.

LSVM: Lamminen, A., fil. maist., päätoim., Pori, s 84, li 30, mm, T.

*

Latvala, Väinö (1896 - 1968)

Erva-Latvala Oy:n perustaja

Amerikkalaistyylisen mainonnan oppeja pintapuolisesti omaksunut Väinö Latvala kuului suomalaisen mainosalan uranuurtajiin. Hänen perustamansa mainostoimisto totutti suomalaisia liikeyrityksiä tehokkaaseen joukkotiedostusvälineitä hyödyntävään mainontaan. Latvala toimi myös sotapropagandan levittäjänä talvi- ja jatkosodassa, jonka jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin.

Väinö Latvalan vanhemmat Jaakko Latvala ja Sofia Punkari olivat matkustaneet siirtolaisina Yhdysvaltoihin, missä he tapasivat ja menivät naimisiin. Väinö Latvala syntyi Keenen kaupungissa New Hampshiressä. Latvalat asuivat 1900-luvun alkuun saakka valtameren takana, kunnes "eräs (->) Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri (->) Nikolai Bobrikovin, jonka seurauksena vapaammat tuulet puhalsivat Suomessa, ja vanhempani päättivät palata takaisin kotimaahan, Pohjanmaalle", muisteli Väinö Latvala 1957.

Valmistuttuaan kauppakoulusta 1916 Latvala muutti Pietariin Kodak Ltd:n osastopäälliköksi, mutta palasi vallankumouksen kouriin joutuneelta Venäjältä Suomeen jo seuraavana vuonna. Myös Suomessa koittivat levottomat ajat vuoden 1918 alussa. Latvala osallistui vapaussotaan Vöyrin sotakoulun sotilaana taistellen muun muassa Vaskisenjärvellä ja Tampereella, missä hän haavoittui oikeaan olkavarteen 3.3.1918.

Latvala oli työn ja toimen mies, tottunut ripeisiin otteisiin ja kiivaaseen vauhtiin. Hänen mainostoimistonsa nousi muutamassa vuodessa johtavaksi alallaan Suomessa. Kilpailua ei tosin ollut vielä kovinkaan paljon. Alkuvuosien hallitseva asiakas oli Ford. Muihin asiakkaisiin tuli kuulumaan muun muassa Finlayson, Friitalan Nahkatehdas, Goodyear, Kuusinen, Rake ja Tampella.

Hän oli itseoppinut käytännön mies, mutta samalla väsymätön opiskelija. Hän hankki toimistoonsa kaikki mainontaa ja propagandaa käsittelevät lehdet ja kirjat.

Väinö Latvalan ura suomalaisessa mainosmaailmassa päättyi 1945, jolloin hän muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin. Tapio Kähkösen mukaan hänen sodanaikainen propagandatyönsä oli vaikuttimena maastapoistumiselle. Tämän jälkeen Latvalasta kantautui vain vähän tietoja Suomeen. Mainostajan joulukuun 1957 numerossa kerrottiin: "Väinö Latvala elää nykyisin Kaliforniassa vakuutusmeklarina (broker). Hänestä ei viime aikoina ole kuulunut juuri muuta kuin, että hän hiljattain täytti 60 vuotta."

Kirjoittaja: Vesa Määttä.

LSVM: Latvala, V. K., toim. joht., Hki, s 96, li 26, mm, PJ.

*

Lindberg, Carolus (1889 - 1955)

arkkitehti, rakennustaiteen ja tyyliopin professori

Carolus Lindberg oli ensimmäinen väitellyt suomalaisen arkkitehti. Lindberg suunnitteli useita kirkkojen restaurointeja ja opetti arkkitehtuurin historiaa Teknillisessä korkeakoulussa. Sekä opetustoimensa että laajan kirjallisen tuotantonsa ansiosta hänellä oli keskeinen asema maailmansotien välisen ajan arkkitehtien koulutuksessa. Lindberg teki useita huomattavia asemakaavoja ennen toista maailmansotaa. Kaavoille olivat yhteisiä kokonaisvaltainen kaupunkirakennustaiteellinen ote ja tarkoin harkitut tilasommitelmat. Suurisuuntaisina vain harvat näistä toteutuivat edes osittain.

Teknillisen korkeakoulun ohella Carolus Lindberg opiskeli Ateneumin taidekoulussa (->) Eero Järnefeltin johdolla 1909 - 1912. Lindberg harkitsi ilmeisesti pitkään toisena ammattivaihtoehtona karikatyristin uraa. Hän oli taitava pilapiirtäjä, ja kun arkkitehdin töitä oli vähänlaisesti ensimmäisen maailmansodan aikana, hän piirsi runsaasti muun muassa pilalehti Kerberokseen nimimerkillä Cara L. Caran piirustuksia pidetään eräinä vuosisadan etevimmistä.

Kirjoittaja: Timo Tuomi.

LSVM: Lindberg, C., prof., Hki, s 89, li 23, mm, S.

*

Onerva, L. (1882 - 1972)

kirjailija, runoilija

Sahanisännöitsijä Johan Lehtisen eksoottisen tumma tytär Hilja Onerva oli 1900-luvun alun helsinkiläisissä ylioppilas- ja taiteilijapiireissä hämäläisen "osakunnan leijonatar", kaunis ja pariisilaisittain elegantti, niin kuin Hella Wuolijoki luonnehtii häntä muistelmissaan. Jo esikoiskokoelmassaan tämä uuden linjan runoilija, josta kasvoi Suomen ensimmäinen huomattava naislyyrikko, hehkutti: "Yhden kerran elämässä tuliruusu aukee, / yhden yön se kukoistaa ja aamulla jo raukee, / sill' on syvä silmänluonti, kutsuva ja kuuma, / sill' on hehkuheteillänsä keskiöiden huuma."

Taiteilijanimi L. Onerva olisi voinut tulla tunnetuksi monilla taiteenaloilla, sillä Hilja Onerva Lehtinen oli monilahjakkuus ja kirjallisuuden ohella kiinnostunut myös kuvaamataiteista, musiikista ja teatterista. Oman alan valintaa vaikeutti sekin, että hän oli herkkä ja hemmoteltu uhmailija, joka Friedrich Nietzschensä lukeneena jo parissakymmenissä julisti, ettei hän "tyydy kävelemään ijäti kahdella jalalla". Hän teki tavallaan monivalinnan: hänen ensimmäinen miehensä oli maalausta harrastava metsänhoitaja, toinen säveltäjä ja kapellimestari ja näiden rinnalla oli rakastettuna, ystävänä ja ymmärtäjänä "murheen musta ritari" Eino Leino (1878 - 1926). L. Onerva kirjoitti runoa, proosaa ja draamaa sekä arvosteluja ja suomennoksia. Hänen tuotteliaisuuttaan kuvaa se, että hänen jäämistössään on yli satatuhatta runoa, joista tietysti vain murto-osa on julkaistu.

Kirjoittaja: Venla Sainio.

LSVM: Madetoja, O., kirjailija, Hki, R.

*

Kauppaneuvos Oskar Lindroos (1895–1959)

Oy Osk. Lindroos Ab:n toimitusjohtaja
kultaseppä

Isänsä opissa kultasepäksi kasvanut Oskar Lindroos otti perheyrityksen haltuunsa 1907 ja muutti sen nimeksi Oy Osk. Lindroos Ab. Lindroos oli arvostettuna kultaseppänä ja liikemiehenä Suomen Kultaseppien liiton keskeisiä vaikuttajia. Hän oli perustamassa Kultakeskus Oy:tä, jossa hän toimi pitkään johtotehtävissä. Lindroosin kaksi poikaa valitsivat isänsä ja isoisänsä ammatin. Lindroosien sukua voi hyvin perustein kutsua kultaseppien suvuksi.

Oskar Lindroosin isä Frans Wiktor Lindroos syntyi 1849 Uudessakaupungissa.

Oskar Lindroosia on luonnehdittu ihmisenä vaatimattomaksi, mutta tiukaksi ja velvollisuudentuntoiseksi ammattilaiseksi. Hän ei jättänyt kesken asioita, jotka oli ottanut hoitaakseen. Lindroosin luonteeseen kuului tarkka harkita eikä hän tehnyt päätöksiä hätiköiden.

Kirjoittaja: Anna-Maria Vilkuna.  Julkaistu 18.12.2013

LSVM: Lindroos, O., kultaseppä, Hki, ON.

*

Kauppaneuvos Lars Ljungberg (1902–)

Oy Volvo - Auto Ab:n toimitusjohtaja

Lars Ljungberg työskenteli Oy Volvo - Auto Ab:n toimitusjohtajana vuodesta 1928 lähtien, jolloin Volvo aloitti toimintansa Suomessa. Ljungbergin miltei 40 vuotta kestäneen uran aikana Volvon osuus suomalaisista automarkkinoista kasvoi merkittäväksi ja toiminta Suomessa laajeni. Sotavuosina Ljungberg sopeutti yhtiön toimintaa poikkeusajan vaatimusten mukaiseksi. Hänen aikanaan Volvo saavutti johtavan aseman suomalaisilla automarkkinoilla.

Ruotsalainen Ab Volvo aloitti toimintansa Göteborgissa 1927. Volvon ensimmäiset vientikaupat tehtiin Suomeen. Suomessa sijaitsi myös Volvo-yhtiön ensimmäinen Ruotsin ulkopuolelle perustettu liikeyritys, tytäryhtiö Oy Volvo - Auto Ab. Se perustettiin toukokuussa 1928 ja merkittiin kaupparekisteriin saman vuoden heinäkuussa. Yhtiön toimitusjohtajaksi nimitettiin Carl Östman, joka ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa Volvon palvelukseen, vaan suositteli seuraajakseen lankoaan Lars Ljungbergia. Jo loppuvuodesta 1928 Ljungberg kutsuttiin Oy Volvo - Auto Ab:n toimitusjohtajaksi.

Lars Ljungbergin harrastukset liittyivät vahvasti autoiluun. Esimerkiksi Suomen Automobiiliklubin vuoden 1932 jäsenluettelossa mainitaan kulosaarelaisen Lars Ljungbergin nimi.

Kirjoittaja: Sofia Kotilainen.  Julkaistu 30.3.2015

LSVM: Ljunberg, L. T., liikem., Hki, s 02, li 29, mm, SH5.

*

Malmberg, Viktor (1867 - 1936)

kuvanveistäjä

Viktor Malmberg opetti kolme vuosikymmentä kuvanveistoa Suomen keskeisissä taideoppilaitoksissa. Luovana kuvataiteilijana Malmberg on ehkä jäänyt opettajantoimensa varjoon, mutta hänen merkityksensä monen taiteilijapolven ohjaajana on kiistämätön.

Viktor Malmberg syntyi Uudessakaarlepyyssä 1867 apteekkari Nils Malmbergin perheeseen. Hän kävi seitsemän luokkaa Vaasan ruotsalaista lyseota (Vasa svenska lyceum), mutta jätti lyseon kesken ja lähti Helsinkiin. Opiskellessaan Taideteollisuuskeskuskoulussa 1890 - 1992 hän sai samanaikaisesti kuvanveiston ohjausta (->) Robert Stigelliltä. Kotimaan opintovuosiensa jälkeen Malmberg suuntasi aikalaistaiteilijoiden tavoin syventämään tietojaan ja taitojaan Keski-Eurooppaan.

Malmberg antoikin merkittävimmän panoksensa Suomen taide-elämälle pitkäaikaisena opettajana.

Malmbergin maine taiteilijana on vaatimattomampi: häntä pidettiin tunnollisena ja teknisesti taitavana, mutta samalla varovaisena ja viileän akateemisena kuvanveistäjänä. Ainoan julkisen teoksensa Malmberg sai toteuttaa Helsinkiin, kun Katajanokan puistikkoon pystytettiin 1924 Rebekkanakin tunnettu antikisoiva Vedenkantaja.

Kirjoittaja: Liisa Lindgren.

LSVM: Malmberg, N. V. A., kuvanveist. Hki, s 67, li 27, 3˚, A.

*

Mannio, Niilo (1884 - 1968)

sosiaaliministeriön kansliapäällikkö, Henkisen Työn Keskusliiton puheenjohtaja, sosiaaliministeri

Niilo Mannio kuuluu suomalaisen sosiaalipolitiikan suurten vaikuttajien joukkoon erityisesti työ- ja sosiaalipoliittisen lainsäädännön kehittäjänä ja alan hallinnollisten rakenteiden luojana. Hänellä oli uraa uurtava merkitys myös 1920- ja 1930-luvulla hyljeksittyjen länsimaisten sosiaalipoliittisten virtausten välittäjänä samoin kuin virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden ammatillisen järjestäytymisen kehittäjänä. Hän oli luomassa perustaa "uuskorporatismiksi" myöhemmin kutsutulle kiistanalaiselle vallanjakojärjestelmälle, joka perustuu hallituksen, työmarkkinajärjestöjen ja valtion virkamiesten organisoituun konsensushenkiseen yhteistyöhön.

Niilo Mannio syntyi Kustavissa Turun saaristossa. Isä Aron Andersson oli laivanvarustuksella ja avioliiton kautta rikastunut merikapteeni, joka menetti kuitenkin pääosan varallisuudestaan siirryttyään harjoittamaan maanviljelystä Turun läheltä ostamalleen Mannoisten tilalle. Nuori Niilo otti tilan mukaan uuden suomenkielisen sukunimen 1896.

Mannio kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin ja aloitti lakitieteen opiskelun Helsingin yliopistossa 1904 uudistusmielisen tupakkatehtailijan Pehr von Rettigin antaman taloudellisen tuen turvin. Opiskelutovereista muutamat, joukossa Väinö Tanner, Väinö Hakkila ja Hannes Ryömä, liittyivät vuoden 1905 suurlakon innoittamina sosiaalidemokraatteihin, mutta Mannio valitsi Nuorsuomalaisen Puolueen. Valinnan ratkaisi hänen omien sanojensa mukaan puolueen sosiaaliliberaali, yhteiskunnallisia uudistuksia, perustuslaillisuutta ja vapaamielisyyttä korostava ohjelma; sosiaalidemokratiasta hänet vieroitti marxilaisuuteen liittyvä "doktrinäärisyys ja kaavamaisuus".

Mannion vaikuttajan ura alkoi kesällä 1917, jolloin hänet nimitettiin kauppa- ja teollisuustoimituskunnan ylimääräiseksi työväenasiain esittelijäksi. Vuoden lopulla virka siirtyi vastaperustettuun sosiaalitoimituskuntaan (vuodesta 1919 sosiaaliministeriö), jonka johtoon hänet nimitettiin joulukuussa 1917 vain 33 vuoden ikäisenä; titteli oli aluksi esittelijäneuvos ja sitten kansliapäällikkö. Ensimmäisiin näkyviin virkatehtäviin kuului itsenäisen Suomen ensimmäisen työlainsäädännöllisen uudistuksen, kahdeksan tunnin työaikalain esittely P. E. Svinhufvudin senaatille marraskuussa 1918.

Nuoren virkamieskyvyn saamaa arvostusta osoittaa, että tasavallan presidentiksi kesällä 1919 valittu K. J. Ståhlberg yritti saada hänet oman kansliansa päälliköksi.

Vuonna 1931 Mannio tuki kiisteltyä työmaaterrorilakia, jonka tavoitteena oli hänen mukaansa paitsi toisinajattelevien työläisten suojeleminen myös "vapaan palkanmuodostuksen periaatteen" turvaaminen; tämä tarkoitti käytännössä ammattijärjestöjen painostuksellaan ylläpitämän palkkatason alentamista lamakauden vaatimusten mukaiseksi.

Kirjoittaja: Jukka Muiluvuori.

LSVM: Mannio, N. A., lakit. kand., Hki, s 84, li 24, mm, S.

*

Mattinen, Ville (1884 - 1975)

Ville Mattinen Oy:n toimitusjohtaja, kauppaneuvos

Jo nuorena poikana kaupan palveluksessa aloittanut Ville Mattinen perusti 1941 nimeään kantavan tekstiilitukkukaupan Ville Mattinen Oy:n, joka kasvoi 1950-luvulla suuryritykseksi. Mattinen oli myös perustamassa useita muita vaatetusalan yrityksiä.

Ville Mattinen syntyi maatilalla Vuokkiniemessä Vienan Karjalassa. Kotitilan raskaista maataloustöistä huolimatta Ville harjoitteli myyntityötä kyläkaupan tiskin takana jo 10-vuotiaana. Työntäyteisen lapsuuden vuoksi Villen opintie jäi lyhyeksi

Ville Mattinen luovutti pojalleen Mikko Mattiselle yhtiön toimitusjohtajan tehtävät maaliskuussa 1955. Kauppaneuvos Mattinen jäi edelleen hoitamaan yhtiön johtokunnan puheenjohtajan tehtävää. Johtokuntaan olivat kuuluneet yhtiön perustamisesta lähtien myös konttoripäällikkö Vilho Kokkonen ja Aino Mattinen, jonka kanssa Ville Mattinen oli solminut avioliiton 1920. Kauppaneuvoksetar Aino Mattinen oli omaa sukua Nurminen, merenkulkuneuvos (->) John Nurmisen tytär.

Kirjoittaja: Ville Määttä.

LSVM: Mattinen, V., joht., Hki, s 84, li 24, mm, S.

*

Kauppaneuvos Einar Mattsson (1892–1953)

Oy Yhtyneiden Harja- ja Sivellintehtaiden toimitusjohtaja

Turkulainen Einar Mattsson hankki kaupallisen koulutuksen ja sain työpaikan harja- ja sivellintehtaan konttoristina. Seitsemän vuoden kuluttua hän perusti kahden kumppaninsa kanssa oman harjatehdasyhtiön, joka osti sitten Mattssonin aiemman työnantajan. Näistä muodostettiin Oy Yhtyneet ja Harja- ja Sivellintehtaat, joiden toimitusjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana Mattsson toimi menestyksekkäästi kolmekymmentä vuotta kuolemaansa saakka.

Einar Mattsson syntyi 1892 Turussa, missä hän sittemmin varttui, kävi koulunsa ja teki työuransa muutamaa ulkomaille suuntautunutta opintomatkaa lukuun ottamatta.

Suomen itsenäistyttyä Mattsson perusti 1919 yhdessä Aksel Suometsän ja Johan Algot Hartmanin kanssa Harjateollisuus Oy:n, joka ryhtyi valmistukseen Suometsän omistamassa sorvaamossa Maarian pitäjään tuolloin kuuluneessa Raunistulan taajaväkisessä yhteiskunnassa.

Mattsson kuului monen muun liikeyrityksen johtoon, ja hänellä oli luottamustoimia ennen muuta kaupungin ruotsinkielisten liikemiesten piirissä ja esimerkiksi Turun Säästöpankissa. Mattsson oli pitkään aktiivisesti mukana monen sosiaalista työtä Turussa tehneen järjestön hallinnossa ja tuki muun muassa työkeskus Auralaa. Erityisen lähellä häntä olivat hänen vanha opinahjonsa ja partiolippukunnat Pojkarna ja Åbo Vildar.

Hyväsydämisenä tunnetulle Einar Mattsonille myönnettiin kauppaneuvoksen arvonimi helmikuussa 1952

Kirjoittaja:  Ilkka Nummela.  Julkaistu 24.1.2014

LSVM: Mattson, E. V., joht., Tku, s 92, li 30, 2˚, A, SH.

*

Munsterhjelm, John (1879 - 1925)

kuvanveistäjä

Taiteilijasukuun kuuluvasta John Munsterhjelmista tuli kuvanveistäjä, joka kokeili alan eri mahdollisuuksia kunnes ennenaikainen kuolema yllättäen päätti hänen elämänsä. Sitä ennen hän ei vielä ollut ehtinyt vakiinnuttaa itselleen kestävää asemaa taiteilijana.

John Munsterhjelm syntyi Tuuloksessa 1879 maisemamaalari (->) Hjalmar Munsterhjelmin poikana. Aluksi hän kävi Polyteknillistä opistoa Helsingissä tavoitteenaan arkkitehdin ura, mutta sitten alkoi kuvataide kiinnostaa. Kunstgewerbemuseumschule Berliinissä oli ensimmäinen askel tähän suuntaan: hän kävi koulua 1902 - 1903. Sen jälkeen Munsterhjelm oli jo kypsä korkeampaan taiteeseen, jota hän opiskeli Berliinissä kuninkaallisessa taideakatemiassa. Hän aloitti muotokuvilla, joilla hän osallistui Suomen Taiteilijain näyttelyihin 1904 - 1910. Malleina olivat olleet muun muassa Adolf Paul, (->) Jean Sibelius, (->) Walter Runeberg ja oma isä. Erityistä huomiota hän ei kuitenkaan herättänyt. Munsterhjelm solmi avioliiton 1909 saksalaisen Hedvig Schneiderin kanssa.

Munsterhjelm asui Berliinissä 1902 - 1911.

Vaasan kaupungintalon fasadiin Munsterhjelm suunnitteli kaupungin perustajan (->) Kaarle IX:n korkokuvan sekä (->) P. E. Svinhufvudin ja (->) Gustaf Mannerheimin mitalin kaltaisen ryhmän. Mitaleja Munsterhjelm ehti valmistaa lukuisia.

Kirjoittaja: Aimo Reitala.

LSVM: Munsterhjelm, J., kuvanveist., s 79, A, k 25.

*

Mårtenson, Elis (1890 - 1957)

urkuri, urkujensoiton professori

Elis Mårtenson peri Richard Faltinin ja Oskar Merikannon auktoriteettiaseman suomalaisen urkutaiteen kehittäjänä ja kansainvälisten yhteyksien luojana. Hänen toimintansa pohjautui Leipzigin konservatoriosta ja erityisesti Karl Straubelta saatuihin vaikutteisiin, mutta hän pani merkille myös 1920-luvulla alkaneen saksalaisen urkujenuudistuksen ajatukset. Mårtensonin esiintymisten painopiste oli J. S. Bachin ja Max Regerin musiikissa, mutta hän toi esille myös Bachia vanhempaa sekä erityisesti suomalaista urkumusiikkia. Urkujenrakennuksen alueella hän suosi teknisten uudistusten leimaamia soittimia.

Elis Mårtenson opiskeli isänsä, Inkoon kanttori-urkurin, antaman alkuohjauksen jälkeen Helsingin musiikkiopistossa Oskar Merikannon johdolla

Merkittävään urkupedagogin toimintaansa liittyen Elis Mårtenson julkaisi muun muassa kaksiosaisen Bach-laitoksen, urkukoulun ja kokoelman Suomalaisia urkusävellyksiä. Hänen poikansa Lasse Mårtenson toimi monipuolisesti viihdemusiikin parissa.

Kirjoittaja: Erkki Tuppurainen.

LSVM: Mårtensson, E. Hj., urkuri, Hki, s 90, li 24, 3˚, A.

*

Mäkelä, Juho (1885 - 1943)

taidemaalari

Nuorena taiteilijana 1910-luvun alussa Juho Mäkelä mainittiin Suomen harvasanaisimmaksi mieheksi. Hänet tunnettiin julkisuudessa näkyvien taiteilijoiden, Tyko Sallisen ja Jalmari Ruokokosken ystävänä ja miehenä, joka poltti alituiseen piippua mutta ei juuri puhunut. Hän jäi kuuluisampien toveriensa varjoon, vaikka hän edusti 1910 - 1911 vaatimattoman kokoisissa töissään maalauksellisesti radikaaleinta ekspressionismia Suomessa.

Juho Mäkelä syntyi Oulussa Isak Mäkelän ja hänen vaimonsa Liisa Kerolan perheen esikoisena.

Läheisimpiä opiskelutovereita Mäkelälle olivat (->) Jalmari Ruokokoski, (->) Yrjö Ollila sekä Frans Hiivanainen, joita yhdisti työväenluokkainen tausta.

Harvoihin nuoren polven puolustajiin kuului taidekauppias ja galleristi (->) Gösta Stenman, jonka Mäkelä tutustutti taiteilijatovereihinsa. Kolme vuotta Mäkelää nuorempi Stenman oli myös lähtöisin Oulusta, vaikkakin herrasväen poikana hän tuli aivan eri piireistä kuin Mäkelä.

Mäkelän ja Stenmanin ystävyys kesti läpi elämän. Taiteen lisäksi heitä yhdisti myös maailmankatsomuksellinen samanmielisyys, usko teosofiaan ja ruusuristiläisyyteen.

Mäkelän teosofinen maailmankatsomus ilmeni ehkä hänen maisemiensa omalaatuisessa tunnelmassa, josta voi lukea panteismia, jumaluuden läsnäoloa kaikkialla luonnossa, mikä oli myös romantiikan maisemamaalauksen symboliikan ydin. Harvapuheinen Mäkelä ei pitänyt ääntä teosofiasta, vaikka hän osallistui teosofien tilaisuuksiin Oulussa. Hänestä tuli 1927 teosofeista eronneen (->) Pekka Ervastin ympärille syntyneen Ruusu-Ristin jäsen. Teosofeista poiketen ruusuristiläiset pitivät Jeesuksen opetuksia keskeisinä.

Sota koitui epäsuorasti Juho Mäkelän kohtaloksi. Korkeasta verenpaineesta kärsinyt taiteilija ei kestänyt mottitalkoiden rasitusta. Muutaman viikon sairastettuaan hän kuoli syyskuun alussa 1943, hieman ennen 58-vuotispäiväänsä.

Kirjoittaja: Rakel Kallio.

LSVM: Mäkelä, J. I., tait., Oulu, s 85, R.

*

Möller, Carl Gustaf (1888 - 1969)

oikeuskansleri, pankinjohtaja

Carl Gustaf Möller toimi Liittopankki Osakeyhtiön johtajana ja Helsingin Osakepankin notariaattiosaston johtajana 1929 - 1933 sekä apulaisoikeuskanslerina ja oikeuskanslerina 1933 - 1955.

Carl Gustaf Möller syntyi Kuopiossa tammikuussa 1888 ja tuli ylioppilaaksi Kuopion ruotsalaisesta realilyseosta 1906. Vaikka jo sukutausta - hänen isänsä oli laamanni - olisi viitannut suoraan lainopin opintojen aloittamiseen, hän vietti kuitenkin ensimmäisen opiskeluvuotensa lääketieteen parissa kunnes siirtyi lukemaan lakia seuraten näin isänsä ja vanhemman veljensä (->) Oskar Möllerin jalanjälkiä.

Suoritettuaan molempain oikeuksien kandidaatin tutkinnon 1913 ja saatuaan 1916 varatuomarin arvon Carl Gustaf Möller toimi muutaman vuoden ajan asianajajana Viipurissa mutta siirtyi 1919 Viipurin hovioikeuteen kanslistiksi sekä alkoi myöhemmin samana vuonna hoitaa nuoremman oikeuskanslerinsihteerin virkaa.

Carl Gustaf Möller solmi avioliiton vasta 47-vuotiaana odontologian lisensiaatin Airi Saxénin kanssa. Tämä oli jäänyt leskeksi aikaisemmasta avioliitostaan, josta hänellä oli poika. Airi ja Carl Gustaf Möllerin perheeseen syntyi 1941 poika, Gustaf Adolf, joka sittemmin seurasi isänsä, setänsä ja isoisänsä jalanjälkiä merkittäviin lakimiesvirkoihin.

Kirjoittaja: Johanna Forsström.

LSVM: Möller, C-G., varatuom., Hki, s 88, li 27, 3˚, A.

*

Merenkulkuneuvos John Nurminen (1877–1951)

John Nurminen Oy:n toimitusjohtaja

John Nurminen nousi purjelaiva-aikakauden puutavarakauppaa harjoittavasta laivanvarustajasta merkittäväksi kuljetusliikkeen omistajaksi ja höyrylaivavarustajaksi. Nurminen kehitti liikkeensä toimintoja tavalla, joka teki pikkukaupungista lähteneestä yrittäjästä arvostetun talousmiehen ja hänen yhtiöstään monipuolisen ja kehityskelpoisen kuljetusalan yrityksen.

John Nurmisen isä oli menestynyt raumalainen laivanvarustaja ja kauppias Johan (John) Nurminen (1851–1914).

Purjelaivavarustamo muuttui pian entistä kattavammaksi kuljetusliikkeeksi. John Nurminen osti 1913 isältään Nurmisen kauppahuoneen, jonka yhteyteen perustettiin huolintaosasto.

Nousukausi päättyi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, sillä ulkomaanliikenne tyrehtyi lähes kokonaan vallankumousvuonna 1917. Nurminen joutui loppuvuodesta poistumaan salaa maasta. Hän oli joutunut venäläisten vangitsemislistalle toimitettuaan aktivisti Kai Donnerille (1888–1935) Tukholmaan tietoja Suomessa olleesta venäläisestä sotaväestä. Nurminen asui maanpakolaisena ensin Tukholmassa, mutta senaatti määräsi hänet 1918 kaupalliseksi edustajaksi Berliiniin. Nurmisen tehtäviin kuului valmistella Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikana takavarikoitujen suomalaisalusten palauttamista kotimaahan.

Nurminen muutti isältään ostamansa liikkeen 1919 osakeyhtiöksi. John Nurminen Oy:n pääkonttori siirrettiin Raumalta Helsinkiin ja sen yhdeksi osakkaaksi tuli merikapteeni Antti Wihuri.

Nurmisen laivanvarustustoiminta joutui kuitenkin jo 1920-luvun alussa vaikeuksiin, kun ulkomaiset laivahankinnat osoittautuivat kannattamattomiksi. Jäänmurtajakaupasta oli tullut suuret tappiot, ja yhtiö joutui pankin holhoukseen. Osake-enemmistö siirtyi lopulta syksyllä 1923 Wihurille ja Nurminen jäi vähemmistöosakkaaksi nimeään kantavaan yhtiöön. Wihuri muutti 1932 yhtiön nimen Merihuolto Oy:ksi. Kun alkuperäinen nimi vapautui, Wihurin omistamasta yhtiöstä irrottautunut John Nurminen perusti välittömästi uuden yrityksen ja antoi sille vanhan nimen. Tämä teko katkeroitti Wihurin, jonka mielestä Nurminen sai vanhan nimen käyttämisestä kohtuutonta etua. Samaa mieltä asiasta oli oikeus.

John Nurmisen Säätiö perustettiin 1992 vaalimaan suomalaisen merenkulun kulttuuriperinnettä.

Kirjoittaja: Mikko Uola. Julkaistu 18.12.2013

LSVM: Nurminen, J. V., joht., Hki, s 77, li 24, mm, S.

*

Nyman, Kuno (1887 - 1982)

Helsingfors Sparbankin pääjohtaja, kansanedustaja

Kuno Nyman teki pääasiallisen uransa Helsingfors Sparbankin pääjohtajana mutta osallistui aktiivisesti myös yhteiskunnalliseen elämään. Ruotsalaisen Kansanpuolueen varapuheenjohtajana ja kansanedustajana hän tuli tunnetuksi ruotsinkielisen väestön etujen puolustajana.

Kuno Nyman syntyi Urjalassa, missä hänen isänsä työskenteli Nuutajärven lasitehtaalla, mutta perhe muutti pian Turkuun. Valmistuttuaan ylioppilaaksi 1905 Nyman kirjoittautui Helsingin Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon.

Hän oli 1924 myös Ruotsalaisen Kansanpuolueen (RKP) kansanedustajaehdokkaana mutta jäi valitsematta. Sen sijaan hänet valittiin 1925 yhdeksi puolueen 33:sta tasavallan presidentin valitsijamiehestä. RKP:n ehdokas vaalien ensimmäisellä kierroksella oli korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Karl Söderholm, ja kolmannella, ratkaisevalla kierroksella puolueen valitsijamiesryhmä äänesti valituksi tullutta Maalaisliiton Lauri Kristian Relanderia.

Nymanin ensimmäistä kansanedustajakautta 1930 - 1935 leimasivat rauhattomat vuodet. Tuolloin käytiin niin sanottua kielitaistelua, jolloin aitosuomalaiset yrittivät varsinkin suomalaistaa Helsingin yliopiston. Myös äärioikeistolainen, Mäntsälän kapinaan maaliskuussa 1932 sortunut lapuanliike ja sen seuraaja Isänmaallinen Kansanliike löivät leimansa valtiolliseen politiikkaan. Konservatiivista laillisuuslinjaa edustanut Nyman oli valtiopoliittisesti lähellä Ernst von Bornia.

Moskovan rauhan 1940 jälkeen pidetyillä RKP:n ylimääräisillä puoluepäivillä tärkeimmäksi käsiteltäväksi asiaksi nousi uusi pika-asutuslaki, joka uhkasi suomalaistaa eräät ruotsalaisseudut. Nymanin mukaan lain lievempi soveltaminen ruotsalaisilla seuduilla oli hallitusmuodon säännösten mukaan perusteltua, ja tämän linjavedon ansiosta hänet valittiin Suomenruotsalaisille kansankäräjille tammikuussa 1941.

RKP vastusti myös ankarasti keväällä 1941 eduskunnassa käsiteltyä niin sanottua valtalakia, joka antoi hallitukselle valtuudet säännöstellä elinkeinoelämää poikkeusolojen vallitessa. Varapuheenjohtaja Nyman pelkäsi lain johtavan vakavaan kansalaisvapauksien ja -oikeuksien rajoittamiseen sekä uhkaavan maan ruotsalaisuutta.

Kirjoittaja(t): Lars-Folke Landgrén, Kääntänyt Oili Tapionlinna

LSVM: Nyman, K. Fr., lakit. kand., pankinjoht., Hki, ON.

*

Olsson, Paul (1890 - 1973)

puutarha-arkkitehti

Paul Olssonin nimi oli käsite hänen aikalaisilleen ei vain Suomessa vaan myös ulkomaisissa puutarha-alan ammattipiireissä. Hän toimi Helsingin apulaiskaupunginpuutarhurina 1913 - 1920 ja vaikutti ratkaisevasti siihen, että uusi muotopuutarhatyyli tuli silloin paremmin tunnetuksi. Hänen omasta puutarha-arkkitehtuuritoimistostaan tuli alan tuotteliain ja tunnetuin yritys Suomessa. Olssonin aikana siellä laadittiin yli 3 000 suunnitelmaa erilaisia viheralueita varten, joskaan kaikkia suunnitelmia ei toteutettu.

Helsingin kaupunginpuutarhuri (->) Svante Olssonin poika Paul Olsson kasvoi lapsesta asti ympäristössä, jossa puutarhat ja puistot sekä niiden suunnittelu olivat keskeisiä.

Hänen töitään olivat myös eräät varhaiset kattopuutarhat, kuten jo 1915 suunniteltu Naantalin Kultarannan kattopuutarha.

Paul Olsson matkusti koko elämänsä ajan paljon ulkomailla. Hän välitti Suomen ruotsinkieliselle puutarhaväelle matkavaikutelmiaan ja puutarha-alan tietoutta virkeissä ja asiantuntevissa lehtikirjoituksissaan. Hän toimi alansa hyväksi myös eri järjestöissä ja osallistui monien puutarhanäyttelyiden toteuttamiseen.

Kirjoittaja: Eeva Ruoff.

LSVM: Olsson, P., puutarha-arkkit., Kauniainen, ON.

*

Paloheimo, Karl Alfred (1862 - 1949)

puuteollisuuden kehittäjä, Pohjolan toimitusjohtaja, vuorineuvos

K. A. Paloheimo tuli tunnetuksi ennen muuta finanssimiehenä ja sijoittajana. Aika ennen ensimmäistä maailmansotaa oli yritystoiminnan rakentamisen kautta, mutta siitä eteenpäin hänen oli koetettava puolustaa luomaansa rakennelmaa. Paloheimon rooli talouselämän vaikuttajana katkesi Vientipankin vararikossa 1931.

Suomenkielisen yritystoiminnan alkamisessa (-> Brander) Paloheimo-suvun yhdellä haaralla on ollut varsin keskeinen merkitys. Näiden Brandereiden isä oli eteläisessä Hämeessä elämäntyönsä tehnyt pappismies Henrik Erland Brander, jonka kolme poikaa saivat nimeä ennen muuta suomenkielisen finanssilaitoksen sekä metsäteollisuuden rakentajina. Heillä oli myös merkittävä asema Suomen valtiollisessa elämässä vanhasuomalaisessa puolueessa.

Paloheimon koulunkäyntikin oli tapahtunut suomeksi. Aika luonnollinen jatko tälle oli se, että (->) J. V. Snellmanin syntymän 100-vuotismuiston suuressa nimenmuutossa 12.5.1906 K. A. Brander niin kuin hänen veljensäkin (-> Hjalmar Gabriel Paloheimo, -> Paavo Paloheimo) muuttivat nimensä Paloheimoksi.

Paloheimo siirtyi 1891 vastaperustetun Palovakuutusosakeyhtiö Pohjolan toimitusjohtajaksi.

Lisäoppia hän haki Norjasta, Ruotsista ja Saksasta ja tutustui samalla ulkomaisiin finanssijohtajiin. Vakuutusyhtiön johtoon tuleminen heijasti Paloheimon voimakasta kiinnostusta finanssi- ja sijoitustoimintaan. Hän tukeutui tässä voimakkaasti kahteen veljeensä, Hjalmar Garbiel ja Paavo Paloheimoon, joilla oli samanlaista mielenkiintoa. Lisäksi Paloheimolla oli ylioppilasajoilta ja suomalaisuusliikkeen piiristä tuttavuuksia, jotka olivat myös kiinnostuneet suomenkielisen yritystoiminnan kehittämisestä.

Ratkaisu K. A. Paloheimon noin vuosikymmenen jatkuneisiin kiristyviin raha-asioihin tuli 1931 Vientipankin vararikossa. Paloheimo oli ottanut luottoja pankiltaan, ja sen vararikon yhteydessä lainat sanottiin irti, jolloin hän joutui luovuttamaan pankin saamamiehille lähes kaiken yritystoimintaan liittyvän omaisuutensa. Hänen henkilökohtaiset vaikeutensa lienevät vaikuttaneet siihen, että hän luopui 1931 Pohjolan ja sen tytäryhtiöiden toimitusjohtajan tehtävistä.

Kirjoittaja: Jorma Ahvenainen.

LSVM: Paloheimo, K. A., fil. tri, toim. joht., Hki, s 62, li 22, mm, S.

*

Paloheimo, Arvi Henrik S 1888, K 1940, varatuomari, pankinjohtaja, pääkonsuli;

edellisen poika.

LSVM: Paloheimo, A. H., varatuom., pääkons., Hki, s 88, li 22, mm, S.

*

Pfaler, Karl Sigurd von, S 1888, filosofian maisteri.

LSVM: Pfaler, C. S. von, fil. maist., Hki, s 88, li 29, 2˚, A.

K.S. von Pfaler oli poika: Pfaler, Leonard von (1856 - 1931)

Pohjoismaiden Yhdyspankin toimitusjohtaja, valtiopäiväedustaja

Vuosien 1905 - 1906 valtiopäivillä Leonard von Pfaler toimi porvarissäädyn puhemiehenä. Häntä oli esitetty puhemieheksi jo edellisillä valtiopäivillä, mutta silloinen kenraalikuvernööri (->) Ivan Obolenski ei suostunut nimittämään häntä. Obolenski oli esittänyt kenraalikuvernöörin kanslian päällikölle (->) F. A. Seynille raportin, jossa todettiin von Pfalerin "kompromettoineen" itsensä Venäjän hallituksen silmissä. Pahin von Pfalerin synneistä oli ollut hänen osallistumisensa Tukholmassa 1903 järjestettyyn suomalaisten pankkimiesten kokoukseen, jossa suunniteltiin pääomien siirtoa Suomesta Ruotsiin. Lisäksi hänen katsottiin kuuluvan "separatistien äärimmäiseen ryhmään" ja olevan "erittäin luja poliittisissa mielipiteissään". Tilanne muuttui kuitenkin vuoden 1905 suurlakon ja Venäjällä tapahtuneiden mullistusten jälkeen, ja vuosien 1905 - 1906 valtiopäivillä myös "kapinallinen" von Pfaler kävi puhemiehestä. Von Pfaler kuului säädyn pätevimpien ja aktiivisimpien ruotsinmielisten joukkoon yhdessä (->) Axel Lillen ja (->) Emil Schybergsonin kanssa.

Ote; Isä-Leonardin pienoiselämkerrasta; kirjoittaja: Jari Hanski.

*

Pohjanpalo, Santeri (1874 - 1939)

kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri, koneinsinööri

Koneinsinööri Santeri Pohjanpalon aikana rautatieverkon tihentäminen oli ajankohtaista Suomessa. Hän perehtyikin juuri veturien ja rautatievaunujen rakentamiseen. Hän hankki kuitenkin teknistä tietoa ja käytännön kokemusta monelta muultakin alalta ja halusi saattaa tietonsa yleiseen käyttöön. Pohjanpalon arvostuksesta kertoo se, että hänet valittiin 1919 kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriksi.

Santeri Friis oli kotoisin kaksikieliseltä Keski-Pohjanmaalta. Suvun nimi suomalaistettiin (Johan Vilhelm Snellman) Snellmanin päivänä 1906 Pohjanpaloksi. Uusi sukunimi tarkoitti revontulia ja viittasi samalla Pohjanmaahan sekä pohjalaisuuteen. Useista sukulaisten esittämistä vaihtoehdoista Pohjanpalo oli nimenomaan Santeri Friisin nimiehdotus.

Pohjanpalon asiantuntemusta hyödynnettiin monissa valtion komiteoissa. Hän toimi 1919 - 1920 myös kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä.

Santeri Pohjanpalo oli naimisissa kolme kertaa. Ura vei ilmeisesti miehen mukanaan, sillä jokainen avioliitto päättyi eroon, mikä oli 1900-luvun alun Suomessa vielä erittäin epätavallista. Lapsia syntyi seitsemän ja heistä neljä kuoli jo nuorena. Älykkyys, uutteruus, tiedonjano ja kokeilunhalu olivat Pohjanpalon vahvuuksia, ja hän siirsi ne myös perinnöksi lapsilleen.

Kirjoittaja: Hannele Wirilander.

LSVM: Pohjanpalo, S., ins., Kokkola, s 87, li 27, mm, S.

*

Ramsay, August (1859 - 1943)

valtiovarainministeri, Suomen Yhdyspankin toimitusjohtaja, vakuutustarkastaja, todellinen valtioneuvos

August Ramsay aloitti uransa matematiikan opettajana ja oppikoulun rehtorina mutta siirtyi kasvavalle pankki- ja vakuutusalalle erilaisiin yritysten ja järjestöjen johtotehtäviin. Ramsay osallistui Helsingin kaupungin ja Espoon kunnallispolitiikkaan sekä edusti sukuaan säätyvaltiopäivillä. Hänet valittiin myös kansanedustajaksi. Hän oli lyhyen aikaa kauppa- ja teollisuustoimituskunnasta vastaava senaattori ja valtiovarainministeri. Kirjoituksillaan Ramsay pyrki edistämään matkailua ja paikallishistorian tuntemusta.

Alkuperältään skotlantilaiseen (->) Ramsayn aatelissukuun Taalintehtaalla 1859 syntynyt August Ramsay toimi menestyksekkäästi harvinaisen monella eri alalla. Jo Svenska normallyceumin viimeisellä luokalla ollessaan hän kirjoitti matematiikan oppikirjan, jota käytettiin koulun alaluokilla.

Ramsayn aloitteesta kesäloman aikana järjestettiin koululaisretkiä muun muassa Punkaharjulle ja Imatralle. Hän lakkautti vuositutkinnot julkisine kuulusteluineen ja vaikutti siihen, että koulu ensimmäisenä Helsingin kouluista luopui oppilaiden asettamisesta paremmuusjärjestykseen (primus, secundus ja niin edelleen). Uudistus herätti ensin kritiikkiä, mutta muutaman vuoden kuluttua toisetkin koulut seurasivat esimerkkiä.

Ramsay edusti vuodesta 1885 sukuaan säätyvaltiopäivillä ja osallistui aktiivisesti valiokuntatyöskentelyyn. Routavuosien aikana, toukokuussa 1901, Ramsay kutsuttiin senaatin jäseneksi ja kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päälliköksi, minkä vuoksi hän luopui tehtävästään hypoteekkikassan johtajana. Senaattorinura jäi lyhyeksi, kun Ramsay loppukesästä kieltäytyi julkaisemasta laittomana pitämäänsä asevelvollisuuslakia ja hänet erotettiin sen takia elokuun lopulla virastaan.

August Ramsayn ensimmäinen puoliso (->) Jully Ramsay oli merkittävä sukututkija. Heidän poikansa (->) Henrik Ramsay oli myös merkittävä talouselämän vaikuttaja ja poliitikko, joka oli jatkosodan loppuvuosina ulkoministeri ja joka tuomittiin sitten sotaan syyllisenä vankeuteen. "Mäktige Igust" (Mahtava Igust eli August), kuten August Ramsayta ihailevasti kutsuttiin, säilytti henkisen ja ruumiillisen kuntonsa hyvin vanhaksi. Sydänkohtaukseen 84-vuotiaana sodan aikana kuollut Ramsay haudattiin Espoon kirkkomaahan.

Kirjoittaja(t): Lars-Folke Landgrén; Kääntänyt Aulikki Litzen

LSVM: Ramsay, A., fil. tri, Espoo, s 59, li 23, 8˚, JP.

*

Rantakari, Kaarle Nestor (1877 - 1948)

Uuden Auran päätoimittaja, kansanedustaja, ulkoasiainministeriön osastopäällikkö

K. N. Rantakari kuului suomalaisen politiikan harmaiden eminenssien ja kabinettijyrien raskaimpaan sarjaan. Hän kulki monikymmenvuotisen poliittisen uran erilaisten poliittisten projektien kuninkaantekijänä, joka ei välttämättä päässyt - tai edes halunnut - näkyviin kruunausvaiheessa. Hänen julkisia roolejaan olivat sanomalehtien poliittisesti värikäs päätoimittaja, vanhasuomalaisten puoluesihteeri ja lyhytaikainen kansanedustajakin, mutta paljon suurempi oli hänen vaikutusvaltansa kulissien takana.

Maalaisliittolainen Santeri Alkio tallensi päiväkirjaansa eloisan analyysin K. N. Rantakarin urasta tämän ainoana kansanedustajavuotena 1917: "Tämä Rantakari! Suomettaren entinen Lehteri-Jussi. Runosieluinen haukkuja. Hän on nyt 10-vuotiskautena käynyt kehitysjakson: sosialidemokrati - suomettarelaisten häikäilemätön puoluesihteeri ja perustuslaillisuuden ruoska - nuorsuomettarelaisuuden johtaja, taloudellinen vasemmistolainen - ja perustuslaillisten ja suomettarelaisten yhteensovittaja - mies, joka asettaa palkkakysymyksen U. Aurassa harrastuksensa lopputarkoitukseksi ja eroaa tullakseen Salaman hankintaosaston johtajaksi - eroaa sieltä kun ei saa ensimmäistä paikkaa yhtiön johtajana ja käy Karjalan pankin johtajaksi - nyt on eduskunnassa äärimmäisen taloudellisen ja valtiollisen oikeiston yritteliäs kukko, kaikille suuri kysymysmerkki. Siis merkillisimpiä olentoja poliittisessa elämässämme. Sellaiseen ei lahjaton mies kykene. Tämä luonne ansaitsee tutkimusta. Hänessä on eräs kaikkein kiitollisimpia tutkittavia nykyisen historiamme henkilöistä." Mikäli Alkio olisi voinut nähdä tulevaisuuteen, lista olisi vielä pidentynyt - ja johtopäätös tullut entistä oikeutetummaksi.

Kaarle Nestor Rantakari (vuoteen Grönqvist) syntyi ratamestarin poikana Loimaalla ja kävi koulunsa Oulussa. Hän luki itsensä Helsingissä filosofian maisteriksi, mutta ei suuntautunut tieteelliseen toimintaan samalla tavalla kuin lähes kaikki muut hänen aikansa merkittävät suomettarelaispoliitikot: Rantakarin appi J. R. Danielson-Kalmari, J. K. Paasikivi, Ernst Nevanlinna ja Lauri Ingman. Rantakari suuntautui akateemisuuden sijasta välittömästi yhteiskunnalliseen toimintaan.

K. N. Rantakari tunnetaan yhteiskunnallis-poliittiselta uraltaan konservatiivisena poliitikkona ja oikeistolaisena talousmiehenä. Mutta kuten Suomen 1900-luvun alun konservatiiveilla yleensäkin, hänellä oli taustallaan varsin radikaali menneisyys. Kun Paasikivi mainitsi kerran yksityiskirjeessään tulleensa 1890-luvulla "melkein sosialistiksi", Rantakari oli aluksi sosiaalidemokraatti ja mukana allekirjoittamassa niin sanottua Kotkan julistusta, josta sosialistisen vasemmiston historia Suomessa varsinaisesti alkoi.

Rantakari siirtyi kuitenkin varsin pian vanhasuomalaisiin. Perusteena oli pääasiassa kansallismielisyys, jota hän katsoi kansainvälisen sosialismin laiminlyövän.

Rantakari, joka oli kotoisin sosiaalisesti vaatimattomista oloista ja kritisoi edelleen kiivaasti yläluokan sosiaalista ja poliittista vanhoillisuutta, edusti aivan erilaista ilmiötä kuin vanhat, arvokkaat esplanadipoliitikot. Hän oli valmis tekemään kaiken, mitä uudenaikaistuneet olot puolueen eduksi vaativat: tiivistämään järjestäytymistä, luomaan organisaatioita, käymään sanomalehdissä polemiikkia toisia puolueita vastaan, ajamaan propagandaa kenttätasolle, kuuntelemaan kentän mielialoja ja sovittamaan sanomansa ja toimintaohjeensa niiden mukaan sekä kiertämään kansalaiskokouksesta toiseen pitämässä puheita.

Rantakari valittiin uransa ainoan kerran kansanedustajaksi 1916. Eduskunnan päästyä viimein kokoontumaan Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen keväällä 1917 hänen linjansa näytti kääntyneen kahdessakin suhteessa vastakohdakseen: entinen sosiaalisen radikalismin ja passiivisen vastarinnan edustaja oli eduskunnan oikeistolaisin talousmies ja itsenäisyyssuunnan jarruttelija. Käytännössä tämä ei merkinnyt varsinaista kannanmuutosta, vaan heijasti sitä, että Rantakarin mielestä oli jo saavutettu, mitä saavutettavissa oli. Olisi sekä yhteiskuntarauhan että autonomian vaarantamista yrittää enemmän - Venäjää ärsyttämällä Suomea vietiin "kuin perhosta tuleen", hän valitti.

Rantakari koki 1930-luvulla uuden poliittisen kevään maltillisen oikeistolaisuuden äänitorvena, presidentti P. E. Svinhufvudin ja pääministeri T. M. Kivimäen taustavoimana sekä ulkopolitiikassa skandinaavisen suuntauksen salaisena arkkitehtinä. Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija risti hänet Kivimäen nelivuotisen hallituksen aivotrustiksi.

Hän mainitsi 1935 eräälle nuoremmalle kollegalleen, että hän oli kirjoittanut juuri kolmannensadannen puheen presidentin, pää-, ulko- tai jonkun muun ministerin pidettäväksi. Vuotta aiemmin hän oli ollut ulkoministeriön emissaarina Moskovassa, neuvotellut muiden muassa ulkoministeri Maksim Litvinovin kanssa, enteillyt maailmansodan vaaraa ja puhunut Neuvostoliiton pyrkimyksestä ymmärtää Suomen politiikkaa; toisin sanoen hän puhui kaikkea sitä, minkä tunnemme paremmin Paasikiveltä.

Kirjoittaja: Vesa Vares.

LSVM: Rantakari, K. N., fil. maist., Hki, s 77, li 22, mm, S.

*

Rautapää, Hugo (1874 - 1922)

korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, senaattori, kansanedustaja

Senaatissa virkauransa aloittanut ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentiksi edennyt Hugo Rautapää toimi lisäksi senaattorina, kansanedustajana sekä vakuutusyhtiöiden palveluksessa.

Hugo Gröndahl, vuodesta 1906 Rautapää, syntyi Hämeenlinnassa vahtimestari Erik Gröndahlin perheeseen. Hän menestyi hyvin opinnoissaan, tuli ylioppilaaksi 17-vuotiaana ja valmistui filosofian kandidaatiksi jo 19-vuotiaana. Hän suoritti molempain oikeuksien kandidaatintutkinnon 1899 ja lisensiaatintutkinnon 1903 ja sai tohtorin arvon samana vuonna. Väitöskirjassaan hän käsitteli pääinterventiota.

Rautapää kuului myös siihen Carl Enckellin johtamaan valtuuskuntaan, jonka tehtävänä oli aloittaa Suomen rauhansopimusneuvottelut Neuvosto-Venäjän kanssa. Näissä neuvotteluissa Rautapää ajoi erityisesti Itä-Karjalaan liittyviä aluevaatimuksia, jotka eivät kuitenkaan toteutuneet.

Kirjoittaja: Johanna Forsström.

LSVM: Rautapää, H. V., kork. hall. oik. presid., s 74, li 22, mm, S, k 22.

*

Saarinen, Eliel (1873 - 1950)

arkkitehti, professori (Gottlieb Eliel Saarinen S 20.8.1873 Rantasalmi, K 1.7.1950 Bloomfield Hills, Michigan, Yhdysvallat.)

Eliel Saarinen saavutti 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kansainvälistä mainetta Suomeen suunnittelemillaan jugendtyylisillä rakennuksilla sekä näyttelyarkkitehtina. Hänen Helsinkiä koskevissa kaupunkisuunnitelmissaan hahmoteltiin pääkaupungille kasvusuuntia, jotka ovat toteutuneet vasta viime aikoina. Saarinen siirtyi 1920-luvulla Yhdysvaltoihin, missä hän suunnitteli muun muassa pilvenpiirtäjiä ja toimi arkkitehtuurin opettajana.

Eliel Saarisen arkkitehdin ura kesti vuodesta 1896 vuoteen 1950. Se jakaantui melkein tasan kahteen yli neljännesvuosisadan pituiseen jaksoon: Suomen-aikaan ja Amerikan-aikaan.

Saarinen luetaan yhdeksi Euroopan vuosisadan vaihteen arkkitehtuurin valtasuuntauksen, kaikkialla paikallisia variaatioita saaneen art nouveaun, modernismin tai jugendtyylin mestareista. Lisäksi Saarinen oli, kuten Albert Christ-Janer luonnehti jo 1948 julkaistussa elämäkertateoksessa, suomalais-amerikkalainen arkkitehti.

Saarisen henkilökuva on kuitenkin ollut vaikea tavoittaa tutkimuksessa. Ehkä hän oli aikalaisilleenkin etäinen ja kiireinen. Hänen julkaistut kirjoituksensa ovat tiukan asiallisia, ja yksityistä kirjallista aineistoa on säilynyt vain vähän.

Eliel Saarinen syntyi 1873 Rantasalmella. Perhe, johon sittemmin kuului kaikkiaan seitsemän lasta, asui vuodesta 1875 Inkerinmaalla, missä isä Juho Saarinen oli Liissilän, Spankkovan-Kolppanan ja Lempaalan kirkkoherra ja lopulta Pietarin suomalaisen seurakunnan kirkkoherra. Elielin veli oli Kansallis-Osake-Pankin Viipurin konttorin johtaja, sittemmin pankkiylitarkastaja Hannes Saarinen (1872 - 1950). Eliel Saarinen aloitti oppikoulun Viipurissa ja jatkoi sitä Tampereen suomenkielisessä reaalilyseossa. Hän suoritti 1893 - 1897 Helsingin Polyteknillisen opiston nelivuotisen kurssin ja valmistui arkkitehdiksi. Ensimmäisen avioliiton päätyttyä eroon Saarinen meni 1904 naimisiin kuvanveistäjä Louise (Loja) Geselliuksen kanssa; puoliso oli Saarisen yhtiökumppanin Herman Geselliuksen sisar. Perheeseen syntyi tytär Pipsan ja poika Eero (Eero Saarinen). Loja Saarinen teki jo Suomessa yhteistyötä miehensä kanssa, ja Amerikan-vuosina koko perhe toimi yhdessä eri alojen suunnittelijoina ja opettajina.

Kirjoittaja: Ritva Wäre.

LSVM: Saarinen, G. E., prof., Birmingham, s 73, li 23, mm, S.

*

Vuorineuvos Niilo Saarivirta (1898–1982)

Oulujoki Oy:n toimitusjohtaja
diplomi-insinööri

Niilo Saarivirta oli pitkän linjan vaikuttaja suomalaisessa voimataloudessa. Hän hankki voimalaitosten suunnittelusta laajalti kokemusta, jota hän sitten hyödynsi suurtyössään ristiriitaisia tunteita nostattaneiden Oulujoki Oy:n voimalaitosten rakentajana ja toimitusjohtajana 1948–1968. Toisessa maailmansodassa kolmanneksen rakennetusta vesivoimastaan menettäneessä Suomessa Oulujoen voimalaitokset näyttelivät energiahuollon kannalta ratkaisevan tärkeää osaa.

Etelä-Pohjanmaan Ylimarkussa 1898 rovastin taloon syntynyt Niilo Saarivirta kirjoitti ylioppilaaksi Kokkolan suomalaisesta yhteiskoulusta 1915.

Saarivirta osallistui Suomen voimatalouden kehittämiseen myös useissa yhdistyksissä ja komiteoissa. Hänen johtamallaan ja pitkälti myös rakentamallaan Oulujoki Oy:llä oli keskeinen osa Suomen energiahuollon turvaamisessa yli 2 miljardin kWh:n tuotannolla.

Kirjoittaja: Juuso Marttila.  Julkaistu 5.9.2008

LSVM: Saarivirta, N. R., dipl. ins., Hki, s 98, li 28, mm, S.

*

Saastamoinen, Armas Herman (1886 - 1932)

liikemies, diplomaatti, kansanedustaja

A. H. Saastamoinen oli vuodesta 1920 kuopiolaisen yrittäjäperheen päämies, joka johti suurta puunjalostuskonsernia ja tukkuliikettä. Poliittinen kunnianhimo ja diplomatia kuitenkin johtivat hänen kiinnostuksensa pois liikkeenjohdosta. Ensimmäisen maailmansodan aikana Saastamoinen oli aktivisti ja jääkäriliikkeen organisaattori; itsenäistymisen jälkeen hän oli huomattava diplomaatti, joka edusti Suomea Kööpenhaminassa, Washingtonissa, Lontoossa ja Haagissa.

Armas Herman Saastamoinen oli liikemies Herman Saastamoisen ja Alexandra Tengmanin vanhin lapsi. Äidin kuolema 1898 jätti hänet sekä häntä kaksi vuotta nuoremman (Yrjö Saastamoinen) Yrjön ja tuolloin vasta kolmevuotiaan Onnin kasvatuksen kiireiselle isälle, ja vanhimman veljen osaksi tuli nuorempien tekemisten seuraaminen.

Hän lähti kesäkuussa 1900 ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen Saksaan, minkä jälkeen hän vietti useimmat kesäkuukautensa Saksassa, Tanskassa, Ranskassa, Sveitsissä, Italiassa ja Englannissa tutustuen sikäläisiin tapoihin, kulttuuriin, historiaan, liike-elämään ja pankkitoimintaan sekä kohentaen kielitaitoaan.

Saastamoinen kannatti isänsä vaikutuksesta aluksi vanhasuomalaista politiikkaa. Ensimmäisten eduskuntavaalien aikaan 1906 kauppaneuvos rahoitti vanhasuomalaisten vaalityötä, ja Saastamoinen toimi puolueen palkattomana organisaattorina. Tällöin nuorukainen perehtyi ensimmäistä kertaa politiikkaan, mikä antoi sysäyksen hänen myöhemmälle toiminnalleen jääkäriliikkeessä. Muutos Saastamoisen poliittisessa ajattelussa on ajoitettavissa vuoteen 1914. Hänen ympärilleen kokoamansa keskustelukerho "Pohjois-Savon itsenäisyysmiehet" aloitti toimintansa syksyllä 1915.

Saastamoinen osallistui lokakuussa 1915 Axel Lillen johtamaan lähetyskuntaan, joka kävi Tukholmassa selvittämässä ruotsalaisille poliitikoille suomalaisten itsenäisyyspyrkimyksiä. Lähetyskunnassa olivat edustettuina suomen- ja ruotsinmieliset aktivistit sekä perustuslailliset. Ruotsalaisten varovainen kanta ohjasi suomalaisia kuitenkin Saksan puoleen. Saastamoinen keskusteli Tukholmassa saksalaisten kanssa ja käytyään Lockstedtissa oli vakuuttunut siitä, että Saksa kykeni parhaiten auttamaan Suomea irtautumaan Venäjästä.

Saastamoisen johtama aktivistien Pohjois-Savon piirihallitus ryhtyi kesällä 1917 organisoimaan suojeluskuntia. Heinäkuussa perustettiin urheiluseura Reipas, joka oli tosiasiassa Kuopion aktivistien salainen taisteluosasto. Marraskuun suurlakon aikaan Kuopiossa oli rauhallista, mutta kun kaupunkiin tuli loppukuusta erityinen Haminan rangaistusretkikunta riisumaan suojeluskuntalaisia aseista, tilanne uhkasi luisua väkivaltaisuuksiin.

Todisteena onnistumisesta Kööpenhaminassa Saastamoinen nimitettiin Suomen Washingtonin lähettilääksi toukokuussa 1919. Uutta nimitystä puolsivat hänen hyvä englannin kielen taitonsa, aikaisempi pitkä oleskelunsa Pohjois-Amerikassa ja taloudellisten asioiden tuntemuksensa. Hänen pääasiallisimmat tehtävänsä liittyivät elintarvikkeiden ja muiden tavaroiden hankintaan sekä lainojen etsimiseen ostojen rahoittamiseksi. Saastamoisen lähettiläskausi jäi lyhyeksi. Isän kuolema keväällä 1920 ja perheyhtiön talousasiat pakottivat hänet palaamaan kotimaahan. Eron taustalla olivat myös ulkoasiainhallinnon rahapula ja ministeriön sisäiset riidat, mutta ratkaisevin syy oli (K. J. Ståhlberg) ståhlbergiläisen suuntauksen ja keskustapolitiikan voitto, jota Saastamoisen oli vaikea hyväksyä.

Saastamoinen palasi vielä myöhemmin diplomaatinuralle.

Investoinnit rahoitettiin lainapääomalla, ja perheyhtiö velkaantui pahasti KOP:lle. Vaikeuksista huolimatta luottosuhde säilyi hyvänä, sillä pääjohtaja J. K. Paasikiven aloitteesta Saastamoinen oli kutsuttu KOP:n hallintoneuvoston jäseneksi 1921.

Saastamoisen henkilökuvaan liittyi monialaisuus, mutta samalla kyvyttömyys viedä aloitettuja hankkeita loppuun asti. Hän innostui helposti ja tuki samanmielisiä aatetovereitaan, vaikka heidän hankkeensa olisivat olleet joko taloudellisesti arveluttavia tai poliittisesti mahdottomia.

Kirjoittaja: Jyrki Paaskoski.

LSVM: Saastamoinen, A. H., minist, Lontoo, s 86, li 22, mm, S, k 32.

*

Kauppaneuvos Axel Salingre (1882–1960)

Oy Dentaldepot Ab:n toimitusjohtaja
hammaslääkäri

Axel Salingre oli Oy Dentaldepot Ab:n pitkäaikainen toimitusjohtaja ja yksi 1900-luvun alkupuolen parhaimpia helsinkiläisiä hammaslääkäreitä. Hänen uraansa leimasi hämmästyttävä toimeliaisuus: Dentaldepotin lisäksi hän hoiti omaa praktiikkaansa, luennoi, kirjoitti, kävi opintomatkoilla sekä osallistui konferensseihin aktiivisesti koko elämänsä ajan. Hänellä oli laaja kansainvälinen verkosto, ja kotikaupungissaan Helsingissä "Tohtori Salingre" oli seurapiireissä tunnettu hahmo.

Axel Salingre syntyi 1883 Turussa Werner Salingren ja Anna Oldenburgin perheeseen.

Luonnontieteistä kiinnostunutta Axel Salingrea ei houkuttanut isänsä tavoin oikeustiede ja tuomarin ura, vaan ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän hakeutui hammaslääketieteellisiin opintoihin.

Axel Salingre toimi aktiivisesti alansa verkostoissa. Hän esitelmöi lukemattomissa kansainvälisissä konferensseissa ja julkaisi kymmeniä kirjoituksia tieteellisissä aikakauslehdissä sekä sanomalehdissä 1910-luvulta 1930-luvun loppuun. Salingre vaikutti elämänsä aikana kymmenissä järjestöissä, kuten kaikissa pohjoismaisissa sekä Saksan ja Ranskan hammaslääketieteellisissä seuroissa sekä eurooppalaisissa yhteistyöjärjestöissä, ja sai suurimmassa osassa niistä kunniajäsenyyden. Salingre vaikutti myös liike-elämässä suuryritysten tilintarkastajana, joista tärkeimpinä mainittakoon G. A. Serlachius Oy ja Yhtyneet Paperitehtaat Oy, sekä Etelä-Suomen Pankin hallituksessa. Hänen veljensä, pääkonsuli Gösta Salingre (1873–1943) oli apteekkari, joka toimi Oy Oxygenol Ab:n toimitusjohtajana.

Kirjoittaja: Elina Kuorelahti.  Julkaistu 5.9.2011

LSVM: Salingre, S. A., hammaslääk., Hki, s 82, li 12, 9˚, JP.

*

Hänen veljensä, pääkonsuli Gösta Salingre (1873–1943) oli apteekkari, joka toimi Oy Oxygenol Ab:n toimitusjohtajana.

LSVM: Salingre, G. V., fil. maist., Hki, s 73, li 13, 10˚, JP. & Salingre, E. G. W., lääk. kand., Hki, s 03, li 27, 6˚, JP. & Salingre, G. V., varakons., Hki, s 02, li 24, 6˚, JP.

*

Salvén, Knut Verner;

vakuutusjohtaja Knut Verner Salvén ja Olga von Kraemer.

heidän poikansa:

Salvén, Erik (1914 - 2001)

asianajaja, laamanni

Erik Salvén oli aikanaan Suomen tunnetuimpia ja taitavimpia asianajajia, jolle tasavallan presidentti myönsi huomattavana julkisena tunnustuksena laamannin arvon 1977. Hän osallistui myös lakimiesjärjestöjen johtotehtäviin ja asianajajalaitoksen sisäiseen kehittämiseen.

LSVM: Salven, K. V., joht., Hki, s 81, li 30, 1˚, A.

*

Serlachius, Eric (1884 - 1936)

oikeusministeri, asianajaja

Eric Serlachius teki pääasiallisen elämäntyönsä Helsingissä Risto Rytin kanssa perustamansa asianajotoimiston Serlachius & Ryti osakkaana. Ruotsalaiseen Kansanpuolueeseen kuulunut Serlachius oli myös kolmen vuoden ajan T. M. Kivimäen hallituksen oikeusministerinä, mutta erosi kesken hallituksen toimikauden yliopiston suomalaistamiskysymyksestä nousseen kiistan takia.

Viipurissa korkeimman oikeuden jäsenen, senaattori Julian Serlachiuksen ja Emilia Söderhjelmin perheen esikoisena syntynyt Eric Serlachius seurasi isänsä jalanjälkiä ja opiskeli lakimieheksi. Ystävänsä ja tulevan lankonsa Risto Rytin kanssa hän perusti 1914 asianajotoimiston Serlachius & Ryti, jossa hän oli osakkaana aina varhaiseen kuolemaansa asti. Eric Serlachiuksen sisar (Gerda Ryti) Gerda solmi avioliiton Risto Rytin kanssa 1916.

Eric Serlachius ei ollut varsinaisesti poliitikko, vaikka kuuluikin Ruotsalaiseen Kansanpuolueeseen. Kun Kansallisen Edistyspuolueen kantaviin voimiin kuuluneen T. M. Kivimäen hallituksen oikeusministeri Hugo Malmberg nimitettiin vain parin kuukauden ministerikauden jälkeen Vaasan hovioikeuden presidentiksi, tasavallan presidentti nimitti hänen tilalleen helmikuussa 1933 Serlachiuksen. Hallitusohjelmassa tähdättiin ensisijaisesti laman voittamiseen ja valtiontalouden tasapainottamiseen.

Hallitus antoi syksyllä 1934 professori E. N. Setälän ehdotukseen perustuvan lakiehdotuksen, jonka mukaan yliopiston kaikissa vakinaisissa aineissa oli annettava opetusta suomen kielellä. Ruotsinkielistä opetusta varten piti olla kaksitoista varsinaista, kahdeksan vaihtuvaa ja yksi ylimääräinen ruotsinkielinen professorinvirka. Valtioneuvoston kaksi Ruotsalaisen Kansanpuolueen ministeriä, Rolf Witting ja Eric Serlachius kuitenkin ehdottivat ruotsinkielisten professorien lukumäärän kaksinkertaistamista yliopistokysymyksen lopulliseksi ratkaisuksi. Hallitus kutsui jopa kokoon ylimääräiset valtiopäivät, jotka eivät kuitenkaan jarrutustoimien takia saaneet ratkaisua aikaiseksi. Kun hallitus ei saanut tästä sosiaalidemokraattien puheenjohtajan Väinö Tannerin mielestä "kuudennen luokan kysymyksestä" uutta esitystä aikaiseksi huolimatta lukuisista yliopistosta pyydetyistä ehdotuksista ja lausunnoista, Witting ja Serlachius jättivät helmikuussa 1936 eduskuntaryhmänsä vaatimuksesta eronpyyntönsä.

Kirjoittaja: Johanna Forsström.

LSVM: Serlachius, E. J., varatuom., Hki, s 84, li 25, 6˚, JP.

*

Similä, Yrjö (1884 - 1961)

rakennusmestari, raatimies, lahjoittaja

Yrjö Similä oli "tavallinen ihminen", mutta samalla hän on hyvä esimerkki niistä tuhansista, jotka ajattelevat, että itse hankittu omaisuus on pantava palvelemaan yleistä hyvää. Yrjö ja Fanny Similä tekivät Suomen Kulttuurirahastolle 1960 lahjoituksen, jolla perustettiin ravintofysiologian tutkimusta tukeva rahasto.

Yrjö Similä täydensi rakennusmestarin opintojaan Ruotsissa ja Saksassa sekä myöhemmin jokavuotisilla matkoillaan Euroopan eri maissa. Hän toimi rakennusalan työnantajaliittojen asiamiehenä ja toimittajana 1920-luvulla ja Suomen Rakennusmestariliiton toiminnanjohtajana 1909 - 1921. Lisäksi hän hoiti Vakuutusyhtiö Louhen toimitusjohtajuutta 38 vuotta 1917 - 1954.

Musiikki oli liittynyt Similän vakavahenkisen pohjoispohjalaisen lapsuuskodin yhteisiin hetkiin. Liina-äiti oli taitava harmonikansoittaja, mutta pidättyi soitossaan kotipiiriin ja alkoi vanhemmiten pitää soittoa liian maallisena. Veljessarjaan kuuluivat musiikkitaiturit Aapo ja Martti Similä. Myös Yrjö Similä kuului useisiin kuoroihin, soitti luuttua ja haitaria sekä kävi ahkerasti konserteissa.

Vaikka Yrjö Similä oli oppiarvoltaan rakennusmestari ja teki suuren osan elämäntyöstään rakennusalan järjestöissä, hän käytti titteliä raatimies - hän toimi kunnallisraatimiehenä Helsingissä 30 vuotta. Tämä valinta kertoo, että hän arvosti eniten yhteisten asioiden hoitoa, jota voi toteuttaa raatimiehenä, mutta myös monissa muissa yhteyksissä. "Annettu tulee aina takaisin", oli Similän periaate.

Kirjoittaja: Maritta Pohls.

LSVM: Similä, Y. N., toim. joht., Hki, s 84, li 24, mm, S.

sekä veljensä:

kapellimestari Martti Similä: Similä, M. I., kapellimest., Hki, s 98, li 24, mm, S.

*

Sopanen, Eino Rainer, arkistonhoitaja

Synt. 16/1 1893. Ylioppilas 1911. Amanuenssina Ylioppilaskunnan kirjastossa 1915-16. Kirjastotutkinto 1916. Ylim. amanuenssina yliopiston kirjastossa 1916-18. V.t. kirjastonhoitajana Ylioppilaskunnan kirjastossa 1919-21 sekä vakinaisena 1922-30/6 1927. Ulkoasiainministeriön apulaisarkistonhoitajana 1/7 1927-1/1 1933, jolloin asetettu lakkautuspalkalle. Hoitanut ulkoasiainministeriön sanomalehtijaoston päällikön virkaa 1/11 1930-31/8 1932. Opiskellut englantia ja ranskaa. Hyvä ruotsinkielen taito. Nykyisin ei valtion palveluksessa. Osoite: Helsinki, Erottajank. 7.

LSVM: Sopanen, E. R., arkist. hoit., Hki, s 93, li 27, mm, S.

Isä: Sopanen, Elias (1863 - 1926)

oikeusministeri, kansanedustaja, kihlakunnantuomari

Elias Sopanen toimi suuriruhtinaskunnan ajan lopulla tuomarinvirkansa ohessa kahdesti kansanedustajana. Suomen itsenäistyttyä hän liittyi joulukuussa 1918 perustettuun tasavaltalaiseen Kansalliseen Edistyspuolueeseen. Sopasen kausi Kyösti Kallion hallituksen oikeusministerinä 1923 - 1924 on yksi Suomen historian lyhyimmistä.

Kansanedustajaksi Sopanen valittiin ensimmäisen kerran Mikkelin läänin vaalipiiristä 1913. Tuolloin valitun eduskunnan toimikausi ei kuitenkaan muodostunut pitkäksi, sillä kesällä 1914 syttyneen maailmansodan takia eduskuntaa ei enää kutsuttu koolle. Sopanen tuli valituksi myös seuraavissa, sota-aikana 1916, pidetyissä vaaleissa. Tätä eduskuntaa taas ei kutsuttu koolle ennen Venäjällä maaliskuussa 1917 tapahtunutta vallankumousta. Sopasen kansanedustajakausi rajoittui tällä vaalikaudella rauhattomaan kevääseen ja kesään 1917, sillä eduskunta hajotettiin heinäkuun lopussa niin sanotun valtalakikiistan takia.

Kyösti Kallion ensimmäinen hallitus muodostettiin marraskuussa 1922. Se oli keskustalainen vähemmistöhallitus, jossa olivat mukana Maalaisliitto ja Edistyspuolue. Hallituksen oikeusministeriksi nimitettiin O. E. Åkesson, joka kuitenkin erosi joulukuussa 1923 vastalauseena sille, ettei eduskunta hyväksynyt ministereille ehdotettua taannehtivaa palkankorotusta. Tällöin uudeksi oikeusministeriksi nimitettiin Sopanen, jonka ministerikausi jäi yhdeksi tasavallan historian lyhyimmistä: hän oli ministerinä vain 28 päivää. Kallion hallitus nimittäin kaatui jo tammikuussa 1924 pääministerin ja presidentti K. J. Ståhlbergin välille syntyneeseen erimielisyyteen uusien vaalien järjestämisestä. Sopanen jatkoi Rantasalmen tuomiokunnan tuomarina ja viljeli samalla maatilaansa Kangaslammilla kuolemaansa saakka, vuoteen 1926.

Lapset: m.m.; Eino Rainer.

Kirjoittaja: Kirjoittaja(t): Mikko Uola

 

*

Kauppaneuvos Walle Sovero (1876–1935)

Lehtinen & Sofronoff Oy:n johtaja

Walle Sovero johti vähittäis- ja tukkuliike Lehtinen & Sofronoffia, toimi Rauman säästöpankin johtokunnassa ja oli perustamassa Raumalla vieläkin ilmestyvää sanomalehteä Länsi-Suomea. Hänen liiketoimiensa tuloksellisuus näkyy parhaiten hänen keskeisellä paikallaan sijaitsevassa yksityisasunnossaan, joka rakennus on sittemmin palvellut raumalaisia monella tavalla. Sovero oli aikoinaan 35-vuotiaana Suomen nuorin kauppaneuvos.

Wladimir Sofronoff eli suomalaisittain vuodesta 1919 Walle Sovero syntyi Raumalla 1876 Uhtuan Lamminpohjasta lähtöisin olleen Ivan Sofronoffin ja Karolina Lundstedtin perheeseen, keskimmäisenä kolmesta lapsesta. Uhtuan pitäjän Lamminpohjan kylästä kotoisin olleet Sofronoffit oli Suomeen liiketoimintaa harjoittamaan siirtynyt laukkuryssäsuku, josta moni kulki rajan tällä puolen kankaita, nappeja ja muuta lyhyttavaraa kaupitellen. Näistä Nikolai Ivaninpoika Sofronoff (1844–1907) asettui Kiukaisten pitäjän Paneliaan Satakunnassa. Raumalle 1870-luvulla asettunut Ivan Sofronoff oli tämän nuorempi veli. Kumpikin veljeksistä oli kierrellyt kaupoilla aikaisemmin Satakunnassa, Pohjanmaalla ja jopa Ruotsin puolella. Ivan Sofronoff asettui 1874 tuolloin 22-vuotiaana Raumalle, missä hän solmi avioliiton vielä samana vuonna Karolina Lundstedtin kanssa.

Walle Sovero harjoitti isänsä tavoin hyväntekeväisyyttä Raumalla, mutta sukujuuriensa takia Itä-Karjala oli tietenkin hänen sydäntään lähinnä. Hän oli mukana Vienan Karjalaisten Liiton toiminnassa avustaen sitä. Hän oli kiinnostunut myös Vienan talouselämän kehittämisestä.

Kirjoittaja: Juha Vahe.  Julkaistu 5.9.2009

LSVM: Sovero, V., kauppaneuv., Hki, s 76, li 31, vm, PJ.

*

Kauppaneuvos Bertil Tallberg (1883–1963)

Ab Julius Tallberg Oy:n toimitusjohtaja

Bertil Tallberg teki pitkän uran isänsä peustaman rauta-alan tukku- ja vähittäisliikkeen palveluksessa. Ab Julius Tallberg Oy pyrki 1930-luvulla suuntautumaan teknilliseen kauppaan. Yhtiön asiakaskunnassa painopiste siirtyi Bertil Tallbergin toimitusjohtajakaudella askeleen verran kohti teollisuusasiakkaita. Vasta 1950-luvun lopulla ryhdyttiin perustamaan haaraliikkeitä muualle maahan, jolloin saatiin lisää myös kuluttaja-asiakkaita. Päätyönsä ohessa Tallbergillä oli luottamustehtäviä.

Kauppaneuvos Julius Tallberg loi Helsingin merkittävimpiin kaupan alan yrityksiin kohonneen kauppahuoneensa 1880-luvun kahden viimeisen ja 1900-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

Bertil Tallbergin toimitusjohtajavuodet ajoittuivat pääosin Suomen talouden kannalta ankeisiin vuosiin. Johtajakauden alku osui yhteen maailmanlaajuisen laman kanssa, joka jatkui Suomessa vuoteen 1934 saakka. Rakennusala hiipui murto-osaan 1920-luvun parhaista vuosista, mutta Ab Julius Tallberg Oy:n onneksi Helsingissä rakennettiin lamavuosinakin.

Purjehdus on perinteisesti ollut Tallberg-suvun suurin harrastus, niin oli myös veljesten Gunnar ja Bertil Tallbergin kohdalla. He kuuluivat 1912 Tukholman olympiakisoissa pronssimitalin voittaneen venekunnan miehistöön. Vene oli nimeltään Lucky Girl ja se kilpaili 8mR-luokassa. Tuon veneen oli Bertil Tallbergin kolmivuotias tytär voittanut purjehdusseura Nyländska Jaktklubbenin arpajaisissa 1911.

Kirjoittaja: Kai Hoffman.  Julkaistu 11.2.2011

LSVM: Tallberg, B., joht., Hki, s 83, li 24, 7˚, JP.

*

Tallqvist, Theodor (1871 - 1927)

sisätautiopin professori, anemiadiagnostiikan kehittäjä

Theodor Tallqvist on jäänyt lääketieteen historiaan veren hemoglobiinipitoisuuden pikamääritysmenetelmän, "Tallqvistin skaalan", kehittäjänä. Yksinkertainen ja alkeellisissakin oloissa toimiva menetelmä perustui imupaperisuikaleeseen, johon imeytettiin sormenpäästä puristettu veripisara, ja kuivahtanutta veriläikkää verrattiin väriasteikkoon. Tämä anemian pikatesti oli suomalaisten syrjäseuduilla toimivien kunnanlääkärien työväline 1960-luvulle asti, ja se oli laajalti käytössä ympäri maailmaa varsinkin 1900-luvun alkupuoliskolla.

Theodor Tallqvist syntyi (-> Tallqvist) sukuun, jonka jäsenet usean sukupolven ajan toimivat maanviljelijöinä Karjalohjalla ja sittemmin myös pappeina. Theodor Tallqvistin isä, rautatiehallituksen yli-insinööri (->) Theodor Tallqvist (1839 - 1912) johti menestyksekkäästi useiden Suomen rautateiden rakennustöitä, ja hänet korotettiin ansioistaan aatelissäätyyn 1892. Hän katsoi aatelisarvon kuitenkin olleen vain "lohdutuspalkinto", sillä rautatiehallituksen uutta pääjohtajaa nimitettäessä hänet oli sivuutettu poliittisin perustein. Hän ei koskaan kirjoittautunut ritarihuoneeseen vaan jatkoi valtiopäivätoimintaansa porvarissäädyssä.

Useat Tallqvist-suvun jäsenet toimivat yliopistossa, ja peräti neljä suvun jäsentä toimi samanaikaisesti professorina 1900-luvun alussa: Theodor Tallqvistin lisäksi hänen vanhempi veljensä (->) Hjalmar Tallqvist fysiikan professorina (1907 - 1938), samaan sukuun kuuluneet (->) J. V. Tallqvist kansantalous- ja tilastotieteen ylimääräisenä professorina (1922 - 1927) sekä tämän veli (->) Knut Tallqvist itämaiden kirjallisuuden professorina (1899 - 1933).

Väitöskirjatyönsä ohessa Tallqvist kehitti uuden helppokäyttöisen pikamenetelmän veren hemoglobiinipitoisuuden määrittämiseksi.

Kirjoittaja(t): Jaakko Ignatius

LSVM: Tallqvist, T. W., prof., s 71, A, k 27. (Theodor Waldemar Tallqvist S 7.6.1871 Hausjärvi, K 24.6.1927 Helsinki.)

*

Tammisalo, Eero (1892 - 1977)

proteesiopin professori

Eero Tammisalo oli Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitoksen pitkäaikaisena opettajana, professorina ja johtajana keskeinen vaikuttaja vaiheessa, jossa hammaslääketiede kävi sitkeää kamppailua tieteellisen statuksensa ja organisatorisen asemansa vahvistamiseksi. Oma osansa tässä prosessissa oli alan tieteellisen ja ammatillisen järjestötoiminnan sekä kansainvälisten suhteiden kehittäminen, missä Tammisalo niin ikään oli aktiivinen.

Eero Sakari Ekbom syntyi Helsingissä huonekalutehtailija Henrik Ekbomin suomenmieliseen perheeseen. Kaikki neljä poikaa pantiin Helsingin Suomalaiseen Normaalilyseoon, ja (->) J. V Snellmanin 100-vuotissyntymäpäivän muistoksi 1906 nostatettu nimien suomalaistamisaalto tempaisi mukaansa myös Ekbomin pojat, jotka päättivät muuttaa nimensä Tammisaloksi.

Kirjoittaja(t): Veli-Matti Autio

LSVM: Tammisalo, E. S., lääk. tri, Hki, s 92, li 27, 3˚, A. (Eero Sakari Ekbom vsta 1906 Tammisalo S 1.12.1892 Helsinki, K 8.4.1977 Helsinki.)

*

Maanviljelysneuvos Ivar Wahlbeck (1882–1972)

Österbottens Svenska Lantbrukssällskapin sihteeri
agronomi

Ivar Wahlbeck oli maatalouspedagogi, neuvoja, tilanhoitaja, rehtori ja järjestöjohtaja. Hän oli mukana liki kaikessa maatalouden kehittämistyössä Suomen ruotsinkielisillä alueilla, etenkin Etelä-Pohjanmaalla, missä hänestä tuli yksi tunnetuimmista maatalousasiantuntijoista. Wahlbeck oli työelämässä 50 vuotta, lähes koko 1900-luvun alkupuoliskon. Hänen uransa jakaantui kahteen kauteen: maatalousopettaja ja Korsholman maamieskoulun johtaja 1902–1931 sekä Österbottens Svenska Lantbrukssällskapin sihteeri 1935–1952.

Ivar Wahlbeck syntyi 1882 koulutilalla Pohjanmaan Mustasaaressa, missä hänen isänsä, agronomi Emil Wahlbeck johti maanviljelys- ja maamieskouluja.

Ivar Wahlbeck ja hänen puolisonsa olivat nuorisoseura-aktiiveja. Wahlbeck oli Vaasan ruotsalaisen nuorisoseuran toimelias jäsen ja Korsholman seuran perustajia ja puheenjohtaja. Femte Ungdomsringen oli kahdeksan yhdistyksen 1909 perustama nuorisoseurojen, kotiseutuyhdistysten ja vastaavien yhdistysten keskusjärjestö Mustasaaren kunnassa ja Vaasan kaupungissa.

Kirjoittaja: Annastiina Henttinen.  Julkaistu 20.5.2010

LSVM: Wahlbäck, I., joht., Vaasa, OW.

*

Kauppaneuvos Elis Wallin (1877–1955)

Suomen Gummitehdas Oy:n kaupallinen johtaja, Suomen Kumimyyntikonttorin toimitusjohtaja

Elis Wallin vietti lähes koko työuransa suomalaisen kumiteollisuuden palveluksessa. Tämän ohella hän osallistui villateollisuuden myyntityöhön Yhtyneet Villatehtaat Oy:n myyntipäällikkönä. Wallin oli pitkälti itseoppinut, käytännön myyntityössä kannuksensa hankkinut kaupallinen johtaja. Hän toimi Suomen Gummitehdas Oy:n johtokunnan jäsenenä aikana, jolloin yhtiö vakiinnutti asemansa alan johtavana kotimarkkinayrityksenä ja loi tuotteilleen yhtenäisen Nokia-tuotemerkin.

Elis Wallin syntyi 1877 tamperelaisen konttoripäällikön perheeseen. Hän kävi koulunsa Tampereen ruotsalaisessa alkeiskoulussa ja sai päättötodistuksen 1893. Myyntimiehen uran Wallin aloitti 16-vuotiaana, jolloin hän pestautui kaupungissa toimineen John Blomin Tukkuliikkeen palvelukseen liikeapulaiseksi.

Wallin siirtyi 1903 Viipuriin, ja muutaman vuoden yrittäjänä toimittuaan päätyi suuren viipurilaisen kauppaliikkeen Häkli, Lallukka ja Kumpp:n palvelukseen.

Häkli, Lallukka ja Kumpp. tunnettiin persoonallisesta omistajastaan kauppaneuvos Juho Lallukasta, jolla oli liiketoimia Siperiaa myöten.

Elis Wallin oli ottanut osaa vapaussotaan Pietarsaaren Tykistökoulun taloudenhoitajana, minkä johdosta hänet oli ylennetty reservin kapteeniksi 1918 ja hän oli saanut 4. luokan Vapaudenristin sodan ajan ansioista. Suomen Kauppamatkustajayhdistyksen luottamustehtäviä useaan otteeseen hoitaneelle Wallinille myönnettiin kauppaneuvoksen arvonimi 1947 yhdistyksen esityksestä.

Kirjoittaja: Juhana Aunesluoma.  Julkaistu 11.2.2011

LSVM: Wallin, E. A., joht., Hki, s 77, li 25, mm, S.

*

Sairaanhoitaja Elina Valvanne, o.s. Rutanen:

Puoliso: Väinö Henrik Wegelius vsta 1906 Valvanne S 10.5.1887 Rauma, K 8.3.1919 Helsinki. V rovasti Henrik Eliel Wegelius ja Johanna Elisabeth Häggman. P 1914 sairaanhoitaja Elina Rutanen.

Puolison cv:

Valvanne, Väinö (1887 - 1919)

teosofinen kirjailija, kääntäjä, toimittaja

Väinö Valvanne on Pekka Ervastin ohella yksi merkittävimmistä henkilöistä suomalaisen teosofian historiassa. Siinä missä Ervast esitelmöi ja toimi teosofisen liikkeen julkisena keulakuvana, Valvanne oli taustavaikuttaja, joka viihtyi kirjoituspöydän ääressä. Hän oli vuosien ajan Ervastin läheisin työtoveri. Tärkeimpänä käännöstyönään Valvanne suomensi Helena Petrovna Blavatskyn Salaisen opin yhdessä Ervastin kanssa.

Raumalla syntynyt, lapsuutensa Pietarsaaren maalaiskunnassa viettänyt Valvanne kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta klassillisesta lyseosta 1905. Pekka Ervastin kirjoittaman laajan nekrologin mukaan Valvanne oli lahjakas ja tunnollinen oppilas, toisinaan jopa luokkansa priimus. Valvanne kirjoittautui yliopistoon opiskelemaan kreikan kieltä ja kirjallisuutta haaveenaan opettajanvirka maaseudulla.

Valvanne käänsi yhdessä Ervastin kanssa teosofisen liikkeen perustajan Helena Petrovna Blavatskyn (1831 - 1891) pääteoksen Salainen oppi (1910); hän ehti kääntää teoksen kaksi ensimmäistä osaa ennen kuolemaansa. Vuonna 1911 Valvanne julkaisi ensimmäisen oman kirjansa Kristinuskon alkuperäinen oppi elämästä ja kuolemasta. I Kristuksen opin ydin. Teos jatkoi ja laajensi kristinuskon kriittistä uudelleenmäärittelyä. Vuoden 1912 jälkeen erilaiset kriisit alkoivat varjostaa Valvanteen elämää. Kansainvälisiä teosofipiirejä oli jo muutaman vuoden ajan ravistellut kysymys Kansainvälisen teosofisen seuran presidentin Annie Besantin ympärille ryhmittyneestä Idän Tähti -järjestöstä, joka odotti uuden kristushahmon saapumista ihmiskunnan keskuuteen ja toivoi Krishnamurtista (1895 - 1986) Euroopan pelastajaa. Besantia ja Idän Tähteä vastustivat etenkin saksalaisen Rudolf Steinerin (1861- 1925) tukijat. Valvanne kuului Idän Tähden seuraajiin, Ervastin suhde järjestöön oli kriittinen.

Idän Tähti -kiistat aiheuttivat Ervastin ja Valvanteen työsuhteeseen säröjä. Maailmansodan vuosina Ervast uppoutui okkultismiin ja esoteerisiin, kansallishenkisiin Kalevala-tutkimuksiin, Valvanne puolestaan halusi Teosofisen Seuran ottavan aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen toimintaan ja puolue-elämään sosiaalidemokraattien riveissä.

Ervastista irtauduttuaan Valvanne etsi uutta henkistä identiteettiä. Hän kirjoitti kirjeitä Arvid Järnefeltille hakien tältä tunnustusta Idän Tähden toiminnalle. Järnefeltin tolstoilaisuus alkoi sekin kiinnostaa Valvannetta. Suuren kristushengen paluu sekä tolstoilainen pasifismi tuntuivat lohdullisilta teemoilta ensimmäisen maailmansodan vuosina. Vaikka Valvanne viihtyikin Idän Tähden ja Tolstoi-käännöstöiden parissa, hän ei jättänyt Teosofista Seuraa. Valvanne toimi seuran ylisihteerinä 1918 - 1919. Hän teki 1910-luvulla yhteistyötä myös nuorimman veljensä, pitkän diplomaattiuran luoneen Hugo Valvanteen (1894 - 1961) kanssa, joka käänsi ulkomaista teosofista kirjallisuutta.

Kirjoittaja: Kirjoittaja(t): Antti Harmainen.  Julkaistu 15.1.2010 (päivitetty 5.5.2011)

LSVM: Valvanne, E., rva, Hki, 32˚, YV, YQ.

*

Wendt, Georg von (1876 - 1954)

kotieläinopin professori, kansanedustaja

Georg von Wendt oli sitä 1800-luvun lopun sääty-yhteiskunnan nuorta aatelispolvea, joka nopeasti sopeutui säätyjärjestelmän luhistumisen luomaan uuteen tilanteeseen. Demokraattisen mielenlaadun omaavassa miehessä iti vahva vaikuttamisen ja eteenpäin katsomisen palo. Hyvän fysiologisen koulutuksen saaneesta von Wendtistä tuli yliopiston kotieläinopin ensimmäinen professori. Tämä akateeminen oppituoli oikeastaan antoi hänelle vain selkänojan monipuoliselle, pioneerihenkiselle yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle.

Lyypekistä lähtöisin ollut von Wendtin suku oli noussut Suomen aateliin 1800-luvun puolivälissä, jolloin Georg von Wendtin lopulta kenraaliluutnantiksi ylennetty isoisä aateloitiin. Tulevan professorin isä kuoli everstinä 1891. Äiti oli vapaaherratar Fanny Elisabeth von Born ja äidinäiti Hedvig Lovisa Francisca von Haartman, joten nuoren von Wendtin ulkoisissa sosiaalisissa lähtökohdissa oli loistokasta säätyajan patinaa.

Hän toimi valtiopäiväedustajana jo säätyvaltiopäivillä 1904 - 1906. Hänen vaalimatematiikkaa koskevilla pohdinnoillaan oli vaikutusta uuden vaalilain sisältöön. Myöhemmin hän kriittisessä vaiheessa 1917 - 1918 teki maalle diplomaattisia palveluksia järjestämällä Suomelle elintarvikeapua Ruotsista ja osallistumalla siellä lähetystön perustamishankkeisiin ja ponnistuksiin, joiden tarkoituksena oli saada ulkovaltojen tunnustus Suomen itsenäisyysjulistukselle. Maan itsenäistyttyä hän oli 1919 - 1922 kansanedustajana ja vaikutti pitkään Ruotsalaisen Kansanpuolueen keskushallituksessa. Vasemmistoliberaalina hän kuului (->) Georg Schaumanin johtamaan Svenska vänstern -ryhmään. Kieliryhmänsä edusmiehenä hän vaikutti useita vuosia myös Helsingin kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa.

Kirjallinen tuotanto: (m.m.) Velvollisuutemme tulevia sukupolvia kohtaan : eräitä yleisen rotuhygienian peruspiirteitä. 1912 (myös ruotsiksi);

Kirjoittaja(t): Veli-Matti Autio

LSVM: Wendt, G. von, prof., Hki, ON; Loge N:o 2 Nylandia av Finland.

*

Westerholm, Uno (1877 - 1932)

toimitusjohtaja, toimittaja, urheilujohtaja

Uno Westerholm tunnettiin erityisesti Suomen ruotsinkielisissä urheilupiireissä monipuolisena urheilujohtajana, monen lajin pioneerina sekä urheilutoimittajana. Hänen työelämänsä oli vähintään yhtä monimuotoinen ja kattoi uran rautatievirkamiehenä, Helsingin kaupungin sähkölaitoksen kirjanpitäjänä, elinkorkolaitos Hereditaksen toimitusjohtajana sekä Oy Amko Ab:n ekonomina ja toimitusjohtajana. Lisäksi hän hoiti monen yleishyödyllisen yhteisön raha-asioita.

Helsinkiläissyntyinen Uno Westerholm tuli ylioppilaaksi 1897, ja jo samana vuonna hänet palkattiin Valtionrautateiden virkamieheksi.

Westerholm oli vain 21-vuotias, kun hänet 1899 valittiin Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingforsin (HIFK) puheenjohtajaksi.

Uno Westerholm toimi myös Suomen Palloliiton puheenjohtajana 1910 - 1911 ja pyrki eheyttämään siihen asti varsin riitaisasti toiminutta nuorta lajiliittoa. Lisäksi hän oli Suomen Olympiakomitean jäsen Lontoon (1908), Tukholman (1912), Pariisin (1924) ja Amsterdamin (1928) olympiakisoihin valmistauduttaessa. Näissä, kuten monissa muissakin urheilualan järjestöissä ruotsinkieliset olivat vielä 1900-luvun alussa vahvasti edustettuina.

(Karl Uno Alexander Westerholm S 3.6.1877 Helsinki, K 12.4.1932 Tukholma.)

Kirjoittaja: Kirjoittaja(t): Kenth Sjöblom

LSVM: Westerholm, K. U. A., joht., Hki, s 77, li 20, 8˚, JP.

*

Wettenhovi-Aspa, Sigurd (1870 - 1946)

taidemaalari, kuvanveistäjä, kirjailija

Sigurd Wettenhovi-Aspa oli taidemaalari ja kuvanveistäjä, joka muistetaan lähinnä yltiöpäisistä kieliteorioistaan, äärikansallisista ajatuksistaan sekä erikoisista harrastuksistaan. Taiteilijana häntä pidetään jopa symbolismin rappeutumisilmiönä. Hän uhrasi aikaa ja varoja myös erilaisiin suurellisiin hankkeisiin, jotka kaatuivat yksi toisensa jälkeen sinisilmäisyyden, epäkäytännöllisyyden ja petollisten kumppaneiden takia.

Sigurd Wettenhovi-Aspa muistetaan väittämästään, jolla hän halusi näpäyttää ruotsalaisia: Euroopan vanha kulttuurikieli olikin suomi, joka oli peräisin Egyptin ja Intian kautta kaukaa Indonesiasta, missä maa lakkaa (= Malakka). Hän pyrki yllättävillä sanavertailuilla osoittamaan, että Suomen kansa oli vaelluksellaan jättänyt kulttuurijälkiä kaikkialle vanhan maailman alueelle.

Taidehistoriassa Wettenhovi-Aspaa pidetään suorastaan Suomen symbolismin rappeutumisilmiönä. Ystävästään (->) Jean Sibeliuksesta hän maalasi lukuisia muotokuvia, samoin George Washingtonista tähdätessään Yhdysvaltain markkinoille. Muotokuvista monet on tehty valokuvien tai postikorttien perusteella, osin taustaa vaihtamalla. Esimerkiksi (->) Gustaf Mannerheimin taakse hän sijoitti ladon sijasta Suomenlinnan. Ateneumissa on vain yksi hänen töistään, August Strindbergiä esittävä pastellityö (Pariisi, 1894). Kuvanveistäjänä Wettenhovi-Aspa onnistui paremmin. Reliefikoristeinen kirkonkello (Helsingin Tammisalon kirkon tapulissa), (->) Nikolai II:n rintakuva sekä (->) Elias Lönnrot pitkässä manttelissaan ovat varsin vaikuttavia monumentteja.

Hänen hankkeitaan olivat muun muassa isänmaallinen runoteos Pro Patria venäläistämiskauden alkaessa 1899, yritys saada Ranska hylkäämään Venäjä ja liittoutumaan Japanin kanssa 1905 - 1906, Suomen pelastaminen Venäjän hevosasevelvollisuudelta 1915, Ahvenanmaan kysymys ja "Kaarle Kustaa Mannerheimon" saaminen Suomen kuninkaaksi.

Karjalohjan suojeluskunnan paikallispäällikkö 1918.

Kirjoittaja(t): Harry Halén

LSVM: Wettenhovi-Aspa, S., tait., Karjalohja, s 70, li 22, mm, S.

*

Wetterstrand, Carl Johan Ludvig, piirilääkäri;

Puolisoilla piirilääkäri Carl Johan Ludvig Wetterstrand ja Fanny Aurora Holmgrén.

poika:

Kauppaneuvos Herbert Wetterstrand (1905–1986)

Oy Stockmann Ab:n toimitusjohtaja
diplomiekonomi

Säännöstelykausi jatkui Suomessa toisen maailmansodan jälkeen pitkälle 1950-lukua. Tavaran saannin paraneminen näkyi niin tukkukaupassa kuin vähittäiskaupassakin. Kilpailu käynnistyi, mikä toi mukanaan päivittäistavarakaupan uuden myymälätyypin, valintamyymälät. Tukkukaupassa vapautuminen toi vaikeuksia ennen muuta pienille liikkeille. Herbert Wetterstrand johti maan suurimpiin yksityisiin tukku- ja vähittäisliikkeisiin kuuluneen Oy Stockmann Ab:n menestyksellä läpi tämän murroskauden.

Herbert Wetterstrand syntyi 1905 Kokemäellä Satakunnassa. Hänen isänsä Ludvig Wetterstrand toimi tuolloin pitäjän kunnanlääkärinä. Wetterstrandin sukujuuret olivat kuitenkin Ruotsissa. Herbert Wetterstrandin isoisä oli muuttanut Suomeen 1870-luvun alussa Reposaaren Höyrysaha Oy:n metsänhoitajaksi. Hänen toimipaikkansa sijaitsi Tampereella.

Tuon ajan lääkäriperheiden tapaan Herbert Wetterstrandin kotipaikkakunta muuttui lapsuusvuosien aikana useaan kertaan. Kokemäen jälkeen perhe asui muutaman vuoden Vihdissä, mutta pääosan Herbertin kouluvuosia Helsingissä, missä isä toimi piirilääkärinä 1912–1938. Herbert Wetterstrand kirjoitti ylioppilaaksi Nya svenska läroverketistä 18-vuotiaana 1923. Hän jatkoi heti opintojaan ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa, josta hän valmistui diplomiekonomiksi 1925.

Valmistumistaan seuranneet kaksi vuotta Wetterstrand vietti Lontoossa. Hän opiskeli taloustieteitä sekä Lontoon yliopistossa että London School of Economicsissa. Hän palasi Suomeen 1927 ja sai välittömästi toimen Ab Stockmann Oy:n konttoristina.

Kirjoittaja: Kai Hoffman.  Julkaistu 5.9.2011

LSVM: Wetterstrand, C. J. L., lääk., Hki, s 71, li 25, 6˚, JP (pojan, Herbert W:n, jäsenyydestä ei merkintöjä).

*

Teollisuusneuvos John Wickström (1870–1959)

Wickström-Veljesten Moottoritehdas Oy:n toimitusjohtaja

Koivulahtelaisen kuparisepän poika John Wickström ryhtyi kotipaikkakunnaltaan muutettuaan kehittämään polttomoottoreita ja valmistamaan jopa autoja. Tunnetuksi hän tuli kuitenkin Wickström-venemoottoreista, jotka 1910-luvulta lähtien saavuttivat jakamattoman suosion veneilijöiden keskuudessa.

Yhdysvalloissa John-nimen käyttöön ottanut Johannes Wickström oli kotoisin Vaasan naapurista Koivulahden pitäjän Vassorin kylästä Wik-nimiseltä tilalta. Kirkonkirjoissa isä mainitaan paitsi kuparisepäksi myös tehtailijaksi ja maalariksi. Lapsia perheessä oli kaikkiaan yhdeksän, joista vanhin tytär kuoli aivan pienenä. Sisaruksista vanhin, Johannes, kävi kotipitäjässään kansakoulun ja hankki näin luku- ja kirjoitustaidon. Nuoresta pitäen hän oli kuitenkin töissä isän pajassa.

Hän rakensi poikasena kotiseutunsa ensimmäisen polkupyörän nähtyään sellaisen kuvan Ruotsista tulleessa sanomalehdessä. Yhdysvalloissa hän opiskeli konerakennusta Chicagossa. Jouduttuaan tekemisiin pumppujen kanssa hän ryhtyi kokeilemaan polttomoottoreiden käyttöä pumppujen voimanlähteenä. Polttomoottorit olivat vielä suhteellisen alkeellisia, mutta niitä kehitettiin juuri tuohon aikaan kiivaasti. Wickström osallistui tähän kehittämistyöhön ja patentoikin useita kuumailmakoneisiin tekemiään parannuksia. Pian hän keskittyi kokonaan tutkimaan moottoreita. Hän perusti 1898 Chicagoon autoja valmistavan yrityksen Chicago Motor Cycle Coach Co:n. Ensimmäinen Caloric-merkkinen auto valmistui jo samana vuonna. Se herätti valtaisaa huomiota Chicagon kaduilla ja oli nähtävillä Chicago Automobile Exhibit -autonäyttelyssä 1901. Mainittakoon, että Henry Ford kehitti oman polttomoottorinsa 1887 ja rakensi ensimmäisen autonsa 1892, mutta autotehtaan hän perusti Detroitiin vasta 1903.

Kirjoittaja: Kaj Hoffman.

LSVM: Wickström, J., ins., Vaasa, OW.

*

Kauppaneuvos Axel Wiklund (1872–1940)

Oy Wiklund Ab:n hallituksen puheenjohtaja

Axel Wiklund kuului autonomian ajan lopun ja itsenäisyyden ajan alun merkittävimpiin suomalaisiin rautakauppa-alan yrittäjiin. Hän liitti ensimmäisen maailmansodan vuosina Turun perinteikkäät rautakauppayritykset omaan yritykseensä, mutta hän oli myös alan järjestövaikuttaja niin kotimaassa kuin pohjoismaisissa järjestöissä.

Axel Wiklund syntyi 1872 Wärtsilässä, Pohjois-Karjalassa. Hänen isänsä Anders Wiklund oli ammatiltaan rakennusmestari.

Oy Wiklund Ab:n varsinainen kasvukausi ajoittui maailmansotien väliseen aikaan. Se oli silloin Turun ylivoimaisesti suurin rauta- ja taloustavaraliike, ja se kuului tuolloin koko maan suurimpiin.

Wiklund kuului Lausteen poikakodin perustajiin 1918 ja toimi poikakodin ja sen yhteydessä toimineen kansakoulun johtokuntien puheenjohtajana perustamisesta lähtien aina vuoteen 1940 saakka. Poikakoti perustettiin alkuaan hoitokodiksi sotaorvoiksi jääneille pojille, mutta se muuttui 1930-luvulla koulutusta tarjoavaksi kasvatuslaitokseksi. Lauste on toiminut 2000-luvulla perhetukikeskuksena.

Kaikki kolme päivittäistavarakaupan keskusliikettä tulivat mukaan rautakauppaan lähes samanaikaisesti ostamalla jo etabloituneet, merkittävät alan yritykset. SOK hankki Wiklundin, Osuustukkukauppa osti Oy Renlund Ab:n ja Kesko Oy Otra Oy:n. Oy Wiklund Ab siirtyi sittemmin Turun Osuuskaupan omistukseen, ja Wiklund näkyy 2010-luvulla enää Sokos-tavaratalon nimessä.

Kirjoittaja: Kai Hoffman.  Julkaistu 4.8.2014

LSVM: Wiklund, A. V., kauppaneuv., Tku, s 72, li 24, 7˚, JP, SH.

*

Teollisuusneuvos Jalo Viljanen (1880–1944)

kauppa- ja teollisuusministeriön ammattiopetuksen tarkastaja
arkkitehti

Jalo Viljanen teki pitkän, joskaan ei yhtäjaksoisen, uran kauppa- ja teollisuusministeriön virkamiehenä. Virkavuosien välissä Viljanen toimi Söderkullan tiilitehtaan toimitusjohtajana sekä erilaisissa teollisuuden järjestö- ja asiamiestehtävissä. Ennen virkauraansa hän oli toiminut arkkitehtina ja yritysjohtajana Venäjällä. Lisäksi Viljasella oli runsaasti erilaisia luottamustehtäviä. Useimmat näistä liittyivät Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin sekä koulutus- ja kauppapolitiikkaan.

Jalo Viljanen syntyi Tampereella 1880. Saatuaan päästötodistuksen Kuopion suomalaisesta yhteiskoulusta 1901 Viljanen kirjoittautui Suomen Polytekniseen Opistoon. Hän valmistui arkkitehdiksi 1906. Sen jälkeen Viljanen teki useita opintomatkoja Saksaan, Ranskaan, Italiaan ja Venäjälle.

Viljanen löysi ensimmäisen työpaikkansa Venäjältä. Hän toimi 1907–1915 arkkitehtinä Pietarissa. Hän solmi 1914 avioliiton kiovalaissyntyisen Olga Monastyrskajan (1869–1952) kanssa.

Pietarista nuori pari muutti Moskovaan, sillä Viljanen oli kutsuttu Suomen johtavan kiviteollisuusyrityksen Ab Granitin johtajaksi. Yhtiö teki sotavuosina suuria kauppoja Venäjälle. Viljasten aika Moskovassa jäi lyhyeksi. Venäjän valtiollisen aseman muututtua Viljaset siirtyivät Suomeen 1918.

Viljanen löysi töitä kauppa- ja teollisuuskomissionista.

Viljanen löysi töitä kauppa- ja teollisuuskomissionista. Kolmena ensimmäisenä vuonna hän toimi esittelijänä ja 1921–1923 kauppa- ja teollisuusministeriön kauppaosaston johtajana. Hänen vanhempi veljensä, insinööri Matti Viljanen oli kauppa- ja teollisuushallituksen ylijohtaja 1919–1921.

Viljasella oli runsaasti luottamustoimia. Nuoruusvuosina Venäjällä hankitulle kokemukselle ja kielitaidolle oli kysyntää. Hän toimi Venäjältä tulleiden suomalaisten pakolaisten evakuoimis- ja avustuskomitean puheenjohtajana 1921–1923 sekä kauppa- ja teollisuusministeriön valtuutettuna taloudellisessa neuvotteluissa Suomen ja Neuvostoliiton välillä 1921.

Kirjoittaja: Sakari Auvinen.  Julkaistu 3.9.2012

LSVM: Viljanen, O. J. A., arkkit., Hki, s 80, li 22, mm, PJ. (katso Matti Viljanen tämän blogistin I-osa)

*

 

Kauppaneuvos Ferdinand von Wright (1863–1930)

Oy Agroksen toimitusjohtaja, kartanonomistaja
filosofian kandidaatti

Ferdinand von Wright oli savolaiseen aatelissukuun syntynyt liike-elämän, etujärjestöjen ja politiikan vaikuttaja, joka teki elämäntyönsä Helsingissä. Hän toimi Agros Oy:n pitkäaikaisena johtajana muuttaen sen kahdessa vuosikymmenessä yhdeksi aikansa suurimmista maatalouskoneliikkeistä. Von Wright tunnettiin myös – sukunsa taipumukset perittyään – taitavana metsästäjänä ja luonnon läheisyydestä nauttivana kartanonomistajana.

Ferdinand von Wright syntyi 1863 Leppävirralla maineikkaaseen aatelissukuun: kanavapäällikkönä työskennellyt isä Julius von Wright oli yksi suomalaisen lintutieteen uranuurtajia, ja Ferdinandin kolme setää kuuluisia taiteilijoita.

Opiskeluvuodet Helsingissä avasivat von Wrightille liike-elämää suosivia sosiaalisia piirejä. Yksi tärkeimmistä ystävyyksistä oli Arthur H. Borgström (vsta 1915 Travers-Borgström, 1859–1927), helsinkiläisen kauppahuoneen johtajan Leonard Borgströmin poika ja merkittävän kauppias- ja pankkiirisuvun jäsen, jolla oli oma meijeri ja voinvientiä harjoittava yritys Hangossa. Von Wright perusti 1892 yhdessä Borgströmin sekä seitsemän muun yhtiökumppanin kanssa Oy Agroksen, jonka toimialaksi tuli maanviljelijätuotteiden ja -tarvikkeiden kuten rehujen, lannoitteiden ja siemenien maahantuonti.

Von Wrightin laaja verkosto ulottui pitkälle yritysmaailman ulkopuolelle politiikkaan ja etujärjestöihin, joissa hän edisti lukuisia itselleen läheisiä asioita ja toimintamuotoja, oli kyse sitten kaupan vapauden puolustamisesta tai metsästysharrastuksesta. Hän kuului Hangon ja Helsingin kaupunginvaltuustoihin, otti osaa 1900-luvun alun valtiopäiville ritariston ja aatelin jäsenenä sekä toimi aktiivisesti talouden ja kaupan etujärjestöissä, kuten kauppakamareissa sekä Suomen elintarpeiden tuontikunnassa. Taitavana metsästäjänä tunnettu von Wright otti osaa myös Suomen Olympiakomitean toimintaan Suomen Metsästysyhdistyksen edustajana.

Von Wright valittiin Ruotsalaisen Kansanpuolueen kansanedustajaksi "Keskuskauppakamarin miehenä" vuosiksi 1922–1924.

Kirjoittaja: Elina Kuorelahti. Julkaistu 11.2.2011

LSVM: Wright, F. von, kauppaneuv., s 63, A, k 30.

*

Kauppaneuvos Einar Wulff (1888–1978)

Oy Wulff Ab:n toimitusjohtaja

Nykyaikaisen erikoistuneen tukkukaupan juuret ajoittuvat 1800-luvun viimeisiin vuosikymmeniin. Ruokatavaran lisäksi rautakauppaan erikoistui yrityksiä, samoin paperialan liikkeitä oli jo 1800-luvun puolella. Konttoritarvikkeisiin ja paperikauppa-alan tuotteisiin erikoistunut Oy Wulff Ab perustettiin 1890. Einar Wulff toimi alansa suurimpiin kuuluneen yrityksen toimitusjohtajana yli 60 vuotta.

Einar Wulff oli paperikauppias Thomas ja Augusta Wulffin (1856–1936) vanhin lapsi

Isänsä tapaan hän oli muutaman vuoden harjoittelijana paperialan liikkeissä Saksassa, kunnes hän tuli 1911 mukaan isän liiketoimintaan. Liiketoiminta siirtyi Einar Wulffin nimiin 1918, jolloin liikkeestä muodostettiin osakeyhtiö Ab Th. Wulff Oy (vuodesta 1945 Oy Wulff Ab). Isä hoiti kuitenkin edelleen sivuliikkeitä, aina vuoteen 1932 saakka, jolloin hän oli 76-vuotias.

Einar Wulff toimi Oy Wulff Ab:n toimitusjohtajana vuoteen 1961 saakka ja sen jälkeen hallituksen puheenjohtajana vuoteen 1974 saakka. Hän oli tuolloin 86-vuotias.

Kirjoittaja: Kai Hoffman.  Julkaistu 11.2.2011

LSVM: Wulff, E. F., joht., Hki, s 88, li 23, 8˚, JP.

*

Wuorimaa, Aarne (1892 - 1975)

suurlähettiläs

Aarne Wuorimaan ura ulkoasiainhallinnon palveluksessa kesti lähes neljän vuosikymmenen ajan 1919 - 1957. Wuorimaan diplomaattitehtävistä tunnetuin oli Suomen lähettilään virka kansallissosialistisessa Saksassa 1933 - 1940.

Aarne Wuorimaan isä rovasti A. O. Wuorimaa (1854 - 1921) oli tunnettu Suomalaisen Puolueen ja Maalaisliiton poliitikko, joka toimi kansanedustajana useilla valtiopäivillä. Äiti Anna Emilia Fabritiuksen isä puolestaan oli tilanomistaja, viulisti ja aikanaan harvinaisen ammatillisen musiikkikoulutuksen saanut säveltäjä (->) Ernst Fabritius.

Adolf Hitlerin johtamasta kansallissosialistisesta puolueesta oli vuoden 1933 alussa tullut Saksan johtava hallituspuolue, joka julisti vievänsä Saksan uuteen nousuun. Wuorimaa itse oletti nimityksensä Saksan-lähettilääksi johtuneen siitä, että Berliiniin haluttiin Suomen edustajaksi ammattidiplomaatti, joka ei ollut kotimaassaan puuttunut politiikkaan.

Berliinin-vuosinaan Wuorimaa joutui edustamaan Suomea nousevassa suurvallassa. Hän koki asemamaassaan 1930-luvun suurpoliittiset tapahtumat ja kehityksen kohti uutta maailmansotaa. Suomen kannalta kysymys oli Pohjoismaihin orientoituneen ulkopolitiikan varjelemisesta siitä huolimatta, että Suomessa tunnettiin monissa piireissä mielenkiintoa Saksaa kohtaan. Läheisistä kauppa- ja kulttuurisuhteista sekä vuoden 1918 aseveljeydestä huolimatta Wuorimaan tehtävänä oli osaltaan pitää huolta siitä, ettei Suomi antanut itsestään kuvaa saksalaismielisenä saati Saksaan orientoituvana maana. Hän pyrki tuomaan Suomen näkökantoja esille syksyn 1939 vaikeassa tilanteessa sekä talvisodan aikana Saksan luovutettua Suomen Neuvostoliiton etupiiriin.

Berliinin-lähettiläänä Wuorimaa omaksui osittain kriittisen linjan asemamaansa politiikkaan, mitä hän ei myöskään aina kaihtanut julkistamasta raporteissaan. Suomen lähettilään asenne tuli Saksan ulkopoliittisen johdon tietoon, ja myös Suomen saksalaisystävälliset piirit vaativat Wuorimaan vaihtamista vetoamalla siihen, ettei tämä ollut kyennyt luomaan riittävän läheisiä suhteita asemamaansa poliittiseen johtoon. Näistä syistä Wuorimaa nimitettiinkin keväällä 1940 lähettilääksi Budapestiin ja Sofiaan, ja Berliinin-lähetystön päälliköksi lähetettiin entinen pääministeri, professori (->) T. M. Kivimäki diplomaattikarrieerin ulkopuolelta.

(Aarne Artur Blomberg vsta 1906 Wuorimaa S 8.2.1892 Leivonmäki, K 5.7.1975 Helsinki. V rovasti Arthur Oliver Wuorimaa ja Anna Emilia Fabritius. P 1924 - 1935 (ero) Helga Maria Sandström S 1900, K 1985.)

Kirjoittaja(t): Mikko Uola.

LSVM:  Wuorimaa, A. A., minist., Berlin, s 92, li 23, mm, S.

*

Åkerman, Harald (1869 - 1943)

kenraalimajuri, senaattori, aktivisti, Keskusosuusliike Laborin pääjohtaja

Harald Christian Åkerman S 27.10.1869 Porvoo, K 11.6.1943 Helsinki. V kartanonomistaja, ylitarkastaja, kapteeni Henrik Christian Åkerman ja Alina Johanna Othman. P 1901 - vapaaherratar Juliana Naemi Wrede S 1869, K 1942, PV kenraalimajuri, vapaaherra Alexander August Petter Wrede ja Augusta Fredrika Cleve.

Harald Åkerman oli aktivisteihin lukeutunut upseeri, joka nousi merkittäviin tehtäviin 1917 Suomen valtiollista tulevaisuutta ratkaistaessa. Hän toimi senaatin jäsenenä syyskuusta marraskuuhun 1917, ja maaliskuussa 1918 hänet määrättiin ylipäällikön edustajaksi Vaasan senaattiin.

Sotilassukua (Åkerman) ollut Harald Åkerman loi ratsuväkiupseerin uran Suomen Rakuunarykmentissä Lappeenrannassa. Ura katkesi kuitenkin aliratsumestarina kenraalikuvernööri N. I. Bobrikovin aikana, kun Suomen kansallinen sotaväki lakkautettiin.

 

Sotilaskomitean jäsenenä Åkerman oli tammikuussa (1918) muodostetun senaatin joukkojen esikunnan jäsen. Hän oli pitänyt yhteyttä Venäjän armeijassa palvelleeseen kenraali Gustaf Mannerheimiin ja oli jo ennen keisarin kukistumista kertonut tälle jääkäriliikkeestä. Kun Mannerheim loppuvuodesta 1917 palasi kotimaahansa, Åkerman oli aktiivisesti kannattamassa tätä sotilaskomitean jäseneksi ja puheenjohtajaksi. Tammikuussa 1918 Åkerman matkusti Tukholmaan hankkiakseen hallituksen joukoille aseita sekä järjestääkseen Saksassa olleitten jääkärien kotiinpaluuta. Maaliskuussa hänet liitettiin Suomen armeijan upseeriluetteloon everstiluutnantin arvoisena ja keväällä hänet ylennettiin everstiksi.

Kun senaatti maaliskuussa ilmaisi pitävänsä erityisen sotaministerin nimittämistä suotavana, ylipäällikkö Mannerheim ei tähän suostunut. Sen sijaan hän nimitti Åkermanin yhdysupseerikseen senaattiin. Tässä tehtävässä Åkermanilla oli usein epäkiitollinen velvollisuus matkustaa senaatin istuntopaikan Vaasan ja päämajan väliä ja yrittää sovittaa ylipäällikön ja senaatin keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Toukokuusta 1918 hän toimi valtionhoitajan sota-asiainkanslian päällikkönä.

Kirjoittaja(t): Mikko Uola

LSVM: Åkerman, H. K., kenr. maj., Hki, s 69, li 23, 3˚, A.

*

Kauppaneuvos Emanuel Åström (1876–1937)

Weljekset Åström Oy:n toimitusjohtaja

Emanuel Åström johti nuoresta alkaen isänsä perustamaa Åströmin nahkatehdasta Oulussa. Yritys menestyi hyvin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Venäjän markkinoilla, mutta Suomen itsenäistymisen jälkeen se joutui supistamaan toimintaansa ja velkaantui. Pankin otettua Weljekset Åström Oy:n valvontaansa 1932 Emanuel Åström luopui toimitusjohtajan tehtävästä.

Emanuel Åström joutui kovin nuorena astumaan isänsä, oululaisen Åströmin nahkatehtaan perustajan Karl Robert Åströmin, saappaisiin, kun tämä menehtyi äkillisesti 1897. Jo hieman aiemmin oli kuollut isän veli Hemming Åström, joten alallaan maan merkittävimmän yrityksen tulevaisuus oli vaakalaudalla. Tehtaan koosta käsityksen antaa se, että vuosikymmenen alussa se oli työvoimalla mitaten Suomen kymmenen suurimman yrityksen joukossa.

Åström joutui ensimmäisen kerran suuryrityksen johtajaksi hädin tuskin täysi-ikäisenä, kun hänen vanhempi veljensä John Robert Åström siirtyi syrjään tehtävästä 1898. Emanuel Åström luopui itse tehtävästä 1900, jolloin hän siirtyi yhtiön johtokunnan jäseneksi ja toimitusjohtajaksi tuli everstiluutnantti Lennart Gripenberg (1852–1933).

Emanuel Åströmiä arvostettiin henkilönä, ja aikalaisetkin tunnustivat hänen johtamansa yrityksen merkityksen Pohjois-Suomelle. Kun kauppaneuvos 1937 kuoli, tämän puolisen vuosikymmentä hiljaiseloa viettäneen vainajan hautajaisiin saapui tuhatkunta osanottajaa. Tässä yhteydessä sanomalehti Kaleva luonnehti edesmennyttä toteamalla, että tämä ylläpiti "uskollisesti 1800-luvun perinnäistapoja. Uusi aika uusine vaatimuksineen ja toimintamuotoineen on tullut tilalle."

Kirjoittaja: Petri Karonen.  Julkaistu 11.2.2011

LSVM: Åström, H. E., kauppaneuv., Oulu, s 76, li 24, 6˚, JP.
Åström, H. J., kons., Oulu, s 81, li 27, 3˚, A.
Åström, J. R., joht., Hki, s 71, li 30, 1˚, A.
Åström, L. J., varatuom., pankinjoht., Hki, s 93, li 29, mm, S.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

”Kuninkaantien kilta” –nimisillä verkkosivuilla esitellään vapaamuuriutta:

http://www.kilta.org/mita_vapaamuurarius_on/tunnet...

”Tunnettuja vapaamuurareita
(sulkeissa oleva vuosiluku tarkoittaa vapaamuurariksi tulovuotta, jos se on tiedossa)

Suomalaisia merkkihenkilöitä:

Bernhard Henrik Crusell (1795), suomalaissyntyinen säveltäjä ja Tukholman hovikapellin klarinetisti

Jean Sibelius (1922), maailmalla tunnetuin suomalainen säveltäjä, joka sävelsi myös suomalaisten vapaamuurarien rituaalimusiikin

Joonas Kokkonen (1956), arvostettu suomalaisen taidemusiikin säveltäjä, Suomen Akatemian jäsen

Einari Marvia, säveltäjä ja merkittävä musiikkihistorioitsija, joka teki mm. laadukkaan tutkimuksen Sibeliuksen vapaamuurarimusiikista

Risto Ryti (1924), Suomen tasavallan presidentti 1940–1944

Hannes Kolehmainen, kestävyysjuoksija, viisinkertainen olympiamitalisti, joka "juoksi Suomen maailmankartalle"

Teuvo Aura, talousmies ja poliitikko, toimi useita kertoja ministerinä sekä 1968-79 Helsingin ylipormestarina”

*

Huomautus:
Nettisivuston mainitsemista suomalaisista
säveltäjä Joonas Kokkonen,
säveltäjä Einari Marvia,
juoksija Hannes Kolehmainen ja
kaupunginjohtaja Teuvo Aura eivät sisälly edellä olevaan Huuskan listaan.
*
Mainitulla sivustolla on listattu myös ulkomaisia tunnettuja henkilöitä, jotka ovat olleet vapaamuureita.

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Oliko marsalkka Mannerheim vapaamuurari?

Oliko hänellä suhteita ja yhteyksiä vapaamuurareihin? Jälkimmäiseen kysymykseen on helppo vastata: oli, aivan ymmärrettävästi oli, siinä määrin runsaasti ns. eliitin parissa oli henkilöitä jotka olivat liittyneet vm-järjestöön.

Mutta mikä oli Mannerheimin oma, henkilökohtainen suhde, vapaamuurareihin?

*

Yhden vastauksen antaa Tauno Bergholmin kokoama teos ”Mannerheim kaskujen kuvastimessa”. Ajatus, 1997.

Bergholm kertoo:

”Orimattilan kunnanisien järkkymätön päätös pysyä ”vanhassa ajassa” muiden siirtyessä kesäaikaan huvitti Marsalkkaa:

”Jos tämä olisi tapahtunut Mäntsälässä, olisi meidän puututtava asian, hän naureskeli."

Kenraali Hannes Ignatius kuuli tämän tapauksen Mannerheimilta itseltään ja kertoi sen edelleen sisarenpojalleen, diplomi-insinööri Tauno Bergholmille, kirjottajan isälle:

Joukko vapaamuurareiden johtohenkilöitä oli saapunut Mannerheimin puheille hänen kotiinsa Kaivopuistoon.

He esittivät, että Marsalkka liittyisi järjestöön. Mannerheim puki vastauksensa tähän muotoon:

”Kiitän herroja minua kohtaan osoittamastanne luottamuksesta. Kysyn kuitenkin teiltä, miltä minä näyttäisin puettuna esiliinaan, seisomassa kynttilä kädessä toinen jalka laskihinkissä?”

Vierailu päättyi enemmittä puheitta, eikä Mannerheimista koskaan tullut vapaamuuraria.”

*

Teoksen toimittaja Tauno Bergholm jatkaa kursiivilla:

”Mannerheimin nimi on ajoittain – kylläkin turvallisesti vasta hänen kuolemansa jälkeen – liitetty joihinkin Suomeenkin pesiytyneisiin valeritarikuntiin.

Sanottakoon tässä yhteydessä kategorisesti, ettei hän milloinkaan kuulunut esimerkiksi nk. ”venäläiseen Maltan ritarikuntaan” tai ottanut osaa muuhunkaan sen kaltaiseen hölmöilyyn.

Marskin ritari-, kunnia- ja ansiomerkit on merkitty hänen ansioluetteloonsa ja ovat nähtävillä Mannerheim-museossa Helsingissä.”

Lähde: emt. sivu 61.

*

Teoksen tiimoilta jää vain avoimeksi, minkälaisella tutkimuksellisella pätevyydellä Bergholm esittää ”kategoriset” näkemyksensä.

Mannerheimin hyvinkin läheiset suhteet vapaamuurari-liikkeeseen kuuluneiden, ja siinä avoimesti toimineiden, henkilöihin eivät suinkaan jätä häntä aivan kuutamolle myöskään tuon mainitun yhteisön toimista ja vaikutuksesta.

Aivan eri asia on kuitenkin se, vaivautuiko Mannerheim liittymään – ja osallistumaan – järjestön parissa.
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Maailmalla:

A Definitive List of Notable Freemasons
Lopullinen lista Merkittävistä Vapaamuurareista:

https://freemasonrymatters.co.uk/a-definitive-list...

Suomalaisista mukana säveltäjämestari Jean Sibelius.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset