Veikko Huuska

Mitä Juhani Suomi kertoi Maarit Tyrköstä ja mitä jätti kertomatta?

Mitä Juhani Suomi kertoi Maarit Tyrköstä ja mitä jätti kertomatta?

eli Presidentti ja sen nainen.  Urho Kekkonen ja Maarit Tyrkkö 1975-1981.

*

Ahkera tutkija Juhani Suomi on kirjoittanut presidentti Urho Kekkosesta (1900-1986) peräti 8-osaisen elämäkertateoksen, joka kattaa Lepikon torpan suuren pojan elämän tärkeät valtiollisen toiminnan vuodet, 1936-1981.

Elämäkertamammutin viimeinen osa, Umpeutuva latu, Urho Kekkonen 1976-1981, käsittää 839 sivua.  Teoksen saatesanoissa Juhani Suomi kirjoittaa teoksen tavoitteesta näin:

Likimain kahdeksantoista vuoden ajan olen koettanut porautua presidentti Urho Kekkosen henkilöön ja elämänvaiheisiin”. 

Monesti elämäkerrat pyrivät kokoamaan tietoa ja analysoimaan kahta käsitettä: elämä ja teot.  Tässä Suomi siis nimenomaisesti pyrkii ”porautumaan” Kekkosen ”henkilöön ja elämänvaiheisiin”.  Saattaa olla saivartelua pysähtyä miettimään, mitä eroa on määritteillä ”elämä ja teot” tai ”henkilö ja elämänvaiheet”.  Onko niillä eroa, ja jos on, niin minkälainen?  Itse sanoisin, että ”henkilö ja elämänvaiheet” antavat – ehkä velvoittavatkin – elämänkertakirjoittajalle aiheen paneutua hieman enemmän sankarin henkilökohtaisen elämän alueelle, kuin perinteisempi ”elämä ja teot” –teos. 

*

Tekijän saatesanoista voisi siis saada sen käsityksen, että hänen intentionsa ovat kohdistuneet presidentin julkisen – poliittisen – toiminnan lisäksi myös hänen henkilökohtaisen elämänsä, ”elämänvaiheidensa” pariin; miten hän eli, mitä hän koki, mitä hän tunsi.  Mitä pelkäsi, mitä rakasti.

Mutta ehkä tältä luuloltani vetää maton alta heti se, mitä Suomi saatesanoissaan heti seuraavaksi lausuu:

Häntä on lähestytty nimenomaan poliitikkona, politiikan tekijänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.  Olen pyrkinyt sitomaan hänet kulloinkin käsitellyn ajanjakson yhteiskunnalliseen ja tapahtumahistorialliseen taustaan ja selittämän hänen käsityksiään, kannanottojaan ja ratkaisujaan nimenomaan oman aikansa edellytyksistä käsin”.

Tämä kahden lauseen määritekimppu, työskentelyn prinsiipistö, kertoo paljon, kenties jopa hieman enemmän, kuin tutkija Juhani Suomi on oikeastaan halunnut sanoa.

*

Huomaan, että ensimmäinen lause on passiivissa, Kekkosta ei ole siis lähestynyt Juhani, vaan joku muu, määrittelemätön actori: ”Häntä on lähestytty”.  Tarkoittaako Juhani, että Urhoa on lähestytty yleensä, - tai ainakin historioitisijat ovat lähestyneet ”poliitikkona, politiikan tekijänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana”.  Vai onko Juhani näin vain halunnut etäännyttää Juhanin henkilön taustemmalle, yleisemmäksi toimijaksi, osaksi jotain hmm.. tutkijayhteisöä, vai mistä on kyse?

Toisessa lauseessa Juhani kuitenkin astuu lattialle ja sanoo suoraan: ”[Minä]” Olen pyrkinyt sitomaan hänet” ajankohtaan, taustaan, ja selittämään ym.

Tässä sitomis- ja selittämistehtävässä Juhani on subjekti, toimija, actori, ja siitä hän ottaa mieskohtaisesti nimen ja vastuun.  Se on hänen tekojaan ja työtään, siitä hän ei passivoi mitään, ei luovuta mitään eikä myöskään häivytä.

Tämän toteaminen on tarpeen, sen vuoksi, mitä seuraavaksi kerron.

*

Monet ovat kritisoineet Juhani Suomea siitä, että hänen paatologinen ja giganttinen Kekkos-elämäkertansa on samalla avoin ja häpeämätön Kekkosen epitafi, ylistyskertomus, jossa ei ole ryppyä eikä tahraa, ei ainakaan siinä reaalisessa määrässä ja suhteessa, mitä kaikki tiedämme konsti- ja kikka-Kekkosen elämään ja elämäntyöhön sisältyvän.

Tämä kritiikki on entistä ajankohtaisempi juuri nyt kun toimittaja Maarit Tyrkkö, nyk. Huovinen, on julkaissut toisen tiiliskividokumentin yhteisistä vuosistaan presidentti Kekkosen naisena.  Hän on kertonut, että Urho Kekkonen pyysi häntä kirjoittamaan Kekkosesta ihmisenä, arjessa. 

Maarit Tyrkön paperit ja nauhat ovat suurin ja samalla merkittävin uusi tietolähde ja lisätieto, mitä Kekkosesta on ikinä yhdestä lähteestä saatu.  Vaikka Tyrkön asema ja suhde Kekkoseen on ainakin meidän ei-Kekkoslaisten tiedossa ja pääteltävissä jo 1970-luvun puolivälistä lähtien, en halua mitenkään diminuoida nyt julkitulleen teoksen merkitystä Kekkos-kuvan muodostamisen kannalta.  Samalla se asettaa entistä vakavammin kysymyksen, missä määrin yleensäkin voimme luottaa Suomen Kekkos-kuvan tasapuolisuuteen, objektiivisuuteen ja kattavuuteen?  http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/202177-kirja-arvio-vanheneva-kekkonen-ajautui-kahden-naisen-loukussa

http://yle.fi/uutiset/olen_suuri_raukka__uutuuskirja_kekkosesta_paljastaa_lemmensairaan_ja_epavarman_suurmiehen/9113398

*

Juhani Suomen ”Umpeutuva latu” (Otava, 2000) mainitsee henkilöhakemistonsa mukaan Maarit Tyrkön kuusi (6) kertaa.

Kaikki maininnat sijoittuvat teoksen ”Ahdistuksen aika” –nimiseen osioon.  Se kertoo Kekkosesta syksystä 1975 vuoden 1978 joulukuuhun. 

*

Nämä 6 Tyrkkö-mainintaa ovat:

Ensimmäinen Tyrkkö-maininta:

Sivu 148:

Jaksossa ”Olen kuin puulla päähän lyöty”:

Sinällään edellä kerrottuun ei sisältynyt mitään uutta.  Vastavaa [kyse on Karjalaisen presidenttihaaveista, vh] Kekkonen oli kuullut ennenkin.  Vain Karjalaisen sävy oli muuttunut entistä hyökkäävämmäksi, ja samalla hänen ”esiintymiseensä” oli tullut ”jotakin outoa”.  Varsinaisesti Kekkosen havahdutti vasta [kansliapäällikkö, vh] Perttuselta 5.2.1977 kuultu

”Perttunen tuli luokseni ja kertoi, että eilen (4.2.) Virolainen oli pyytänyt hänet luokseen ja kertonut, että eräs luotettava ja tasainen henkilö, jonka nimen oli sanonut P(erttuse)lle, oli kertonut hänelle, Virolaiselle, että Karjalainen tehnyt sopimuksen taistolaisten ja NL:n suurlähetystön (tai osan siitä) kanssa, että UK (Kekkonen – JS) pakotetaan kieltäytymään tasavallan presidentiksi valitsemisesta.  Syntyy tilanne, joka johtaa siihen, että Ahti tulee presidentiksi.  Perttunen tuntee kertojan, oli käynyt hänen luonaan ja kertoa oli vakuuttanut asioiden olevan näin.” [Kekkosen päiväkirja, 5.2.1977].

Heti seuraavana päivänä Kekkonen sai kuulla Karjalaisen maininneen ”eräille henkilöille”, että Neuvostoliiton suurlähetystöstä oli kehotettu Karjalaista varautumaan tasavallan presidentin viran vastaanottamiseen.  Asiasta kertoi Niilo Hämäläinen Tamminiemen lähipiiriin siirtyneelle toimittaja Maarit Tyrkölle. Kerrottu palautti Kekkosen mielen Karjalaisen televisiossa käyttämän repliikin: vuodessa voi tapahtua paljon.

Ehti kuula vain yksi päivä, ja jälleen uusi hahmo kertoi samasta asiasta: ”Hetemäki luonani.  Kertoi, että Ahti on hänelle 2 eri kertaa sanonut, että NL:n suurlähetystöstä on hänelle lähetetty kehotus varustautua siihen, että hän tule presidentiksi.  Toinen kerta aivan äskettäin.” Viimeisenä asiasta kertoi Loikkanen: ”A(hti) on useaan kertaan selittänyt L(oikkaselle), että sekä idästä että lännestä on hänelle vakuutettu, että ole levollinen, sinusta tulee presidentti”.

Kekkonen ei näytä missään vaiheessa pysähtyneen miettimään, kuinka suuri todistusarvo tämänkaltaisille, osaksi toisen käden informaatioon perustuville tiedoille voitiin antaa, ja oliko niistä kertovilla mahdollisesti omia salattuja toiveita.”

*

Toinen Tyrkkö-maininta

Sivu 314:

Jaksossa ”Ei minun olisi enää pitänyt tähän ryhtyä”:

Ylipäätään Kekkonen näyttää pitäneen etäisyyttä koko ehdokkuuteen.  [Presidentinvaalit 1978, vh)] Hänen myöhemmät kannantotonsa osoittavat, ettei hän aikonut tällä kertaa juuri kampanjoida ja että hän pyrki välttämään jopa vaalin henkilöimistä.  Hänen mielestään vaaleissa oli kysymys ennen muuta maan siihenastisesta linjasta.  Siihen – nimenomaan sen puolesta – kansalaisten odotettiin ottavan kantaa mahdollisimman runsaslukuisesti.  Kekkonen luotti siihen, että hänen taakseen ryhmittyneet kuusi puoluetta kykenisivät käymään tämän kampanjan häntä enemmälti vaivaamatta.  Näissä puitteissa kysymyksellä vaalit vai poikkeusvalinta ei enää ollut hänelle juuri merkitystä.

Asetelma muuttui vuoden lopulla.  Kekkonen kuvaa tapahtumia yksityiskohtaisesti päiväkirjassaan [9.12. ja 10.12.1976]:

Maarit T(yrkkö) soitti.  Oli puhunut presidentinvaaleista paljon Paavo Haavikon kanssa (Otava).  P.H(aavikko) intomielisesti, että valitsijamiesvaaleja ei ole syytä järjestää.  Ei muuta todellista ehdokasta kuin UKK (Kekkonen – JS).  Otin asian aluksi leikillä: puolueethan ovat päättäneet, etä valitsijamiesvaalit.  Siinä jutellessa tuli mieleen, että voisihan kääntyä puolueiden puoleen ja pyytää, että ne hoitaisivat asian poikkeuslailla, koska todellista vaalia ei tule.  Monia puhelinsoittoja.  Esitin P.H(aavikolle), että ainoa tie on esitys puolueille.  Esityksen alle 20-30 nimeä.  Parasta ottaa yhteys Hetemäkeen, joka saisi hoitaa asian.  Ei siinä menetäkään: jos puolueet eivät suostu, silloin valitsijamiesvaalit.  Piirrettiin paperille jo nimiä.  P.H(aavikko) ottanut yhteyden Päiviöön (Hetemäkeen – JS) illalla 9.12.  Hetemäki soitti 10.12. aamulla ja pyrki puheille.”

Hetemäki (STK:n puheenjohtaja) saapui seuraavana päivänä.  Hän kertoi suunnitelleensa, että valtiopäiville jätetään lakialoite, jolla Kekkosen virkakautta jatketaan kuudella vuodella.  Mikäli sen alle saadaan 170 kansanedustajan nimet, on asia selvä.  Hetemäki korosti, ettei Kekkosen tarvitse ottaa millään tavoin kantaa asiaan.  Riittää kun hän saa presidentiltä suostumuksen toimilleen, koska ilman sitä hän ei halua ”ryhtyä mihinkään”.  ”Annoin sen hänelle”, Kekkonen toteaa päiväkirjassaan [11.12.1976].”

*

[OBS.: - Hetemäen toiminta ei ollut ”hetken höyrähdys”, hän kirjoitti Heikki Kallialalle vielä 3.2.1977 mm.: ”Arvelisin, että ainakin parin seuraavan vuoden aikana, jolloin ehkä Euroopassa on kylmempää, nykyinen päämies jaksaisi kunnolla hoitaa vaativat tehtävät”. vh]

*

Kolmas Tyrkkö-maininta:

Sivu 352:

Jaksossa ”On ilmeistä, että minun aikani on tulla vanhaksi”:

”Muistihäiriöt – ”muistin harhailu”, kuten Kekkonen itse vaivaa luonnehti – olivat palanneet ”hirmukuntoilun” myötä.  Niitä ilmaantui harvakseltaan nimenomaan kovien ruumiillisten ponnistusten yhteydessä tai niiden jälkeen, kuten edellä kuvatulla hiihtoretkellä Laukaassa. Myös muu rasitus tai pitkään valvominen saattoivat laukaista lyhytaikaisen muistikatkon.  Näin kävi lokakuussa 1976 Riskilässä, missä Kekkonen oli huonoissa olosuhteissa yrittänyt koko päivän kalaa, joka ei ollut otillaan.  Vastavaikutus tuli huonosti nukutun yön jälkeen: ”Herättyäni pesin hampaani, yöpuvussa ollen join aamuteen, johon pyysin vettä lisää, koska se oli liian väkevää (jota en yleensä tee koskaan).  Sovittiin millä tavalla venekunnat lähtevät kalalle.  Sitten sanoin: nyt lähdetään.  Kun sanon Maaritille, että nyt menen pesemään hampaani, ja Maarit sanoi, että sn jo tien, havaitsin, että muistin katkeaminen oli tapahtunut.  Rikke (Sotamaa –JS) oli sanonut M:lle: UK (Kekkonen – JS) oli kalpea aamuteen aikana…”  [Sitaatti;Kekkosen päiväkirja 11.10.1976].

*

Neljäs Tyrkkö-maininta:

Sivu 359:

Sama jakso kuin edellä:

”Näinä vuosina Kekkonen vietti paljon aikaansa Laukaassa, ja Sotamaan kodista tuli hänelle tärkeä kiinnekohta.  Ystävyys Sotamaan perheen kanssa tiivistyi, ja Kekkosen viimeisinä vuosina Sotamaat kuuluivat ehdottomasti hänen lähimpään piiriinsä.  Siihen kului myös nuori naistoimittaja, joka otti vastatakseen pitkään vireillä olleen muistelmateoksen aineiston keruusta ja vähitellen presidentin muistakin kirjallisista hankkeista.  Ennen pitkää hänestä tuli jokapäiväinen vieras Tamminiemessä ja myös euralainen joillakin kotimaan matkoilla.  Hänen nuoruudellaan ja aurinkoisuudellaan oli selvästi myönteinen vaikutus vanhenevan valtiomiehen mielialaan.  Muuten ystävien piiri supistui supistumistaan, kun tuoni niitti ahkerasti satoa Kekkosen vanhojen, jo opiskeluajoilta ja taisteluvuosilta peräisin olevien kumppanien joukossa.  Heidän tilalleen riitti kyllä aktiivisia pyrkijöitä, jopa siinä määrin, että Kekkonen joskus ihmetteli, miksi ihmeessä hänet oli seniltaisillekin yksityispäivällisille kutsuttu.”  [Kekkosen päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1976-1978].

*

Viides Tyrkkö-maininta:

Sivu 769:

Lähdeviitteet:

Asiayhteys:

”Vaikka Karjalainen lupasikin seurata [Suomen pankin johtokuntaan nimetyn Ele, vh] Aleniuksen esimerkkiä ja jättää politiikan, hän teki sen katkerana.  Esitetystä vaatimuksesta tulikin uusi häntä Kekkosesta etäännyttävä tekijä.  Huhtikuussa [1977] Karjalainen matkusti Moskovaan, missä hän sittemmin Tamminiemeenkin kantautuneiden tietojen mukaan ”joi kuin sieni” ja päihtyneenä arvosteli Kekkosta. Kesäkuun alussa hän vakuutti taivuttelijoilleen, että hän ei tule sovinnon kättä presidentille ojentamaan.  K-linjan neuvottelukokouksessa hän puhui päinvastaista ja oli katuvain, mutta jo seuraavana päivänä lehdet tiesivät kertoa Karjalaisen ilmoittaneen Kepun johdolle, ettei hän suostu ryhtymään Kekkosen valitsijamieheksi.  Niin pitkälle Kekkonen ei kuitenkaan uskonut Karjalaisen katkeruuden menevän.  Tämä kiistikin tiedon heti seuraavana päivänä ja riensi sitten Tamminiemeen vakuuttamaan että koko juttu oli Virolaisen liikkeelle saattama.

Tässä vaiheessa Kekkonen ei enää tiennyt, miten Karjalaisen puheisiin tulisi suhtautua.  Eikä syksy tuonut ongelmaan vastausta, pikemminkin lisäsi epätietosuutta.  Uusi Polttopiste –lehti kertoi 15.9.1977 Karjalaisen lausuneen lehden edustajalle, että ”minun (Karjalaisen – JS) eroamistani eduskunnasta ei ratkaise Tasavallan presidentti.  Kohdallani ratkaisun tekevät Suomen Pankin pankkivaltuusmiehet”.  Kekkonen reagoi välittömästi kirjeellä [16.9.1977]:

Eroamisesi kanssa eduskunnasta ei minulla ole mitään tekemistä  Minulle riittää, että olin aikoinani Sinua ajamassa eduskuntaan”.  Kirjeen teksti saatettiin myös julkisuuteen.  Nyt puolestaan reagoi Karjalainen.  Vastauskirjeessään hän kielsi kaiken.  Samoin hän teki julkisuudessa, missä kiistely lopulta päättyi siihen, ettei Karjalainen enää varsinaisesti kiistänyt sanomaansa, mutta paheksui lehtikirjoituksen painotuksia.  Lokakuussa hän jälleen kielsi puhuneensa Kekkosesta.”

Teksti Suomen teoksen sivuilla 153-154:

Lähdeviitteissä Suomi linkittää:

”Uudessa Polttopisteestä ja asian selvittelystä leikkeet em. Kekkosen päiväkirjassa 13.-14.9.1977 (lainaus); Kekkonen Karjalaiselle16.9.1977 jäljennös (lainaus), Urho Kekkosen Arkisto 1/95; Toimittaja Maarit Tyrkön Suomen Kuvalehdessä julkistaman Kekkosen kirjeen teksti (leike Kekkosen päiväkirjassa 13.-14.9.1977) poikkeaa jossakin määrin em. kirjejäljennöksestä.  Olennaiselta sisällöltään kirjeet ovat kuitenkin yhdenmukaiset. …”

Kommentti:

Toimittaja Maarit Tyrkkö on – kuten edellä ilmenee – ollut jo vuosista 1975 ja 1976 lähtien ”asian ytimessä”, siltä osin kuin oli kyse mm. keskeisen valtatoimijan, Suomen Tasavallan presidentin henkilöstä, ja siihen vakanssiin pyrkivien henkilöiden henkilöstä, ja valtataistelun osallistujista, niin suomalaisista kuin venäläisistä.  On koko lailla merkillistä ja suuri puute, että Juhani Suomi ei paneudu lähemmin ja puntaroiden tähän Tyrkön rooliin, ja hänen toimintaansa.

*

Kuudes Tyrkkö-maininta:

Sivu 811:

Lähdeviitteet:

Asiayhteys:

Jaksossa ”Testamentin aika”:

Kekkosen ”poliittisen testamentin”, Tamminiemi-teoksen syntyhistoriasta:

”Asiasta [Tamminiemi-teoksen kirjoitustyö, vh] keskusteltiin Kekkosen kanssa. Hän itse koki hankkeen tärkeäksi, mutta totesi samalla, ettei jaksa enää niin vaativaan kirjoituspuuhaan ryhtyä.  Näin päädyttiin ratkaisuun, että kaksi UM:n keskeisillä sektoreilla työskentelevää virkamiestä koloaisi pohjatekstin puoliksi, kumpikin omilta erikoisaloiltaan.  Sen jälkeen presidentti kävisi tekstin läpi, korjaisi ja muokkaisi sitä parhaaksi katsomallaan tavalla. …"

”Työ – josta tiesi vain viisi henkilöä – käynnistyi talvella 1980 ja jatkui koko kevään.  Niin pian kuin jompikumpi virkamiehistä sai lukuluonnoksensa valmiiksi, Kekkonen ryhtyi käymään sitä läpi häntä avustavan naistoimittajan kanssa.  Ilta illan jälkeen hän paneutui tärkeäksi kokemaansa työhön, ja kun teos sitten 80-vuotispäivän kynnyksellä tuli suuren kohun saattelemana julkisuuteen nimellä Tamminiemi, presidentti oikeutetusti tunsi hengentuotteen omaksi aikaansaannoksekseen, turvallisuuspoliittiseksi testamentikseen.”  Juhani Suomi: Upeutuva latu, s. 605.

Lähdeviitteissä Suomi linkittää:

”Tamminiemi-teoksen synnystä tekijän (JS) muistiinpanot talvelta ja keväältä 1980 sekä teoksen eri lukujen versioita.  Teoksesta katso Kekkonen 1980 ”Tamminiemi”.  Tekstissä mainitut (UM:n) virkamiehet olivat alivaltiosihteeri Keijo Korhonen ja neuvotteleva virkamies Juhani Suomi.  Asian tunsivat toimittaja Maarit Tyrkkö sekä Juhani Suomen sihteeri Raija Ståhlberg, joka kirjoitti tekstiluonnokset puhtaaksi.”

*

Ottaen huomioon jo aiemmin tunnettu Maarit Tyrkön asema presidentin lähipiirissä, ja viimeistään nyt yleisöllekin selvinnyt erityisrooli - joka oli monien politiikan seuraajien tiedossa ja nähtävissä jo reaaliaikaisesti -  (ja aivan erityisesti neuvottelevan virkamiehen Juhani Suomen tiedossa), on perusteltua edellyttää, että Juhani Suomen olisi Kekkos-elämäkerrassaan tullut huomioida tuo rooli ja asetelma selkeästi tarkemmin, dokumentoidusti ja sen valtiollis-hallinnollista näkökulmaa valottaen ja arvioiden. 

Tämä laiminlyönti on omiaan pitämään vireillä jo alussa syntyneitä epäilyksiä siitä, että Suomi ei ole objektiivisesti ja pyytettömän historiantutkimuksen parhaiden periaatteiden mukaisesti huomioinut kaikkia olennaista Urho Kekkosen henkilöön, elämänvaiheisiin, elämään ja tekoihin liittyviä asioita ja ilmiöitä, vaan suorittanut valintaa, jossa kättä on ohjannut halu vaikuttaa henkilökuvan edullisuuteen.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Maarit Tyrkkö tänään Tv-1:ssä:
Kekkosen yksi poissaolokohtaus talvella 1976;

"Tyrkkö kuvaili itse kokeneenesa presidentin poissaolokohtauksen jo pari vuotta ennen [PV 1978, vh] vaaleja, hiihtolenkin jälkeen Laukaassa vuonna 1976.

– Presidentti oli hiihtänyt hieman pidemmän lenkin. Hän oli väsynyt, ja sillä matkalla maaliskuussa hän käveli väärään suuntaan. Hän oli menossa pesemään hampaitaan, mutta käveli väärään suuntaan ja Rikke Sotamaan [lääkintöneuvos Rickard Sotamaa] mukaan hän oli juomassa silmälasikotelosta. Tuli tällainen häiriö, ja hän itse ihmetteli, ettei muistanut siitä mitään. Se ei kestänyt kauaa. Matkaa lyhennettiin ja sovittiin, että maanantaina on tutkimukset sairaalassa.

Tyrkkö sanoo pelästyneensä, että "mitä oikein on tapahtumassa", ja kuvailee, että kohtausten jälkeen presidentti oli "hyvin skarppi, ihan normaali itsensä".

– Se johtui aivoverenkiertohäiriöstä, ja tutkimusten mukaan se ei vaikutttanut niin, että olisi tullut jotain jälkiä. Se oli vanhuuteen ja aivoverenkiertohäiriöihin liittyvä kohtaus. Hän oli hetken poissa, mutta sitten kaikki palautui entiselleen, kertoo Tyrkkö."

http://yle.fi/uutiset/kekkoskirjan_kirjoittaja_koi...

Käyttäjän MikaSaarela kuva
Mika Saarela

Onkohan Maarit Tyrkkö se henkilö, jonka Arimo Raeste mainitsee huimapäisessä muistelmakirjassaan nuorena naisena Kekkosen lähipiirissä? Anita Hallaman kyllä tunnistaa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kylläpä kai: linnanvoudin näköpiirissä tuskin tuossa vaiheessa ketään muuta nuorta naista näkyi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset