Veikko Huuska

Ikaalisista Venäjälle, maailmansodan rintamalle ja - laivaston komentajaksi

*

Eilen, 11.8.2016 on kulunut päivälleen 90 vuotta siitä, kun eräs Suomen armeijan menestyksellisimmistä työurista päättyi sekavissa oloissa, ja laivaston komentajaksi kohonnut Yrjö Ilmari Roos kuoli vain 35-vuoden iässä Kotkan edustalla moottoritaisteluveneen hytissä.

Kun nuori, monet sotatantereet nähnyt mies vielä sattui syntymään kotipitäjässäni Ikaalisissa vuonna 1891, sallinette, että vähälle huomiolle jäänyt muisto pääsee edes tässä kohdassa huomion kohteeksi.

Suomen Laivaston upseeri, majuri Yrjö Ilmari Roos (taiteilija Antti Favénin maalaus): https://photos.google.com/album/AF1QipPF3Mr3b677hpfpBknb-to3PPMMccqE-9rGoCjk/photo/AF1QipPt39fEQkXU32B_pEpk1ZsXwWlxWbL6zdYrvM3e

*

Yrjö Ilmari Roos syntyi Ikaalisten pitäjän Osaran kylässä 5.6.1891 pehtori Abel Roosin ja hänen vaimonsa Wilhelmiinan poikana.  Kaste suoritettiin Ikaalisissa juhannuksen alla 21.6.1891. 

Voisi olettaa, että keskikesän hetki, ja se tosiseikka, että pariskunnalle oli kastepäivänä tasan vuosi aikaisemmin syntynyt samoin pika, joka kuitenkin oli välittömästi menehtynyt. 

”Hätäkasteen jälkeen heti kuoli”, kertovat Ikaalisten kirkonkirjat.  Ja haudattujen kirjan riveille on ikuistettu merkintä: Kuolinsyy; Heikkous.  Ja ikäkommenttina: ”1/12 päivää”.  Tulkitsen tämän merkinnän että hätäkasteessa Armas Aaron –nimen saanut poju ehti elää tässä maailmassa vain 2 tuntia.

Vielä kertoo kirkonkirja, että äiti, Miina, oli synnyttäessään Yrjö Ilmarin 31:n vuoden ikäinen, ei siis aivan ”eilisen teeren tyttö”.  Isä Abelin ikää en kirjasta löytänyt.  Ammattinimikkeensä, pehtorin, perusteella oletan hänen palvelleen Osaran maineikkaassa kartanossa, tuskinpa kylässä muita pehtoorinvirkoja olikaan.

*

Seuraava havainto, jonka tässä tänään Yrjö Ilmarista löysin ajoittuu vuoteen 1914, jolloin heinä-elokuussa syttyi ensimmäinen maailmansota, ja Venäjälle sotilasuralle johkaantunut päähenkilö menee rintamalle. Syitä jotka johtivat Ikaalisten miehen Venäjän imperiumin armeijan riveihin saatan tarkemman tiedon puuttuessa vain arvailla, mutta olettaisin, että jokin esikuvallinen vaikutus on saattanut olla Osaran kenraalilla, eli vapaaherra Oscar Ferdinand Gripenbergillä, joka syntyi samassa kylässä kuin Yrjö Ilmari, tosin pari sukupolvea varhemmin.  Kenraali Gripenbergistä kerroin täällä: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182876-ikaalisten-kenraali-ja-venajan-malli-100-vuotta-sitten

*

Kiitollisena olen tässä hyödyntänyt tutkija Mirko Harjulan valtaisaa tutkimustyötä ”Ryssänupseerit”, josta sulin kiitos Mirkolle.

*

Aliluutnantti Yrjö Ilmari Roos ensimmäisessä maailmansodassa

”Reilusta 280 (Venäjän armeijassa palvelleista) suomalaistaustaisista upseereista rintamalle lähti heti puolet eli noin 140 miestä.  Lisäksi Itämeren laivastossa palveli nyt 21 upseeria ja toistaiseksi ilman vihollista odottelevassa Mustanmeren laivastossa kolme.  Sodan syttyessä Merisotakoulun vanhin luokka sai aliluutnantin kaluunat etuajassa, jolloin kaksi suomalaistakin  kokelasta valmistui.

Kummastakin tuli myöhemmin kuuluisia:

Axel Berg yleni Neuvostoliiton amiraaliksi https://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Berg ja

Yrjö Roos Suomessa laivaston päälliköksi.

Toistaiseksi heidät kuitenkin sijoitettiin Itämeren laivaston taistelulaivoille opettelemaan upseerin tapoja.”

Lähde:

Mirko Harjula: ”Ryssänupseerit”.  Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914-1956. Helsinki, 2014. sivu 77.

*

”(Ensimmäisen maailman)Sodan syttyessä suurin osa Itämeren laivaston suomalaistaustaisista upseereista palveli … eri aluksilla tai komennettiin niille. Niinpä vanhalla taistelulaiva Tsesarevitsille saapui sodan syttymisen vuoksi etuajassa valmistuntu aliluutnantti Axel Berg.  Tsesarevitsin sisaralus Slavalle puolestaan komennettiin Bergin kanssa samalta vuosikurssilta valmistunut kuopiolainen aliluutnantti Yrjö Roos.”

Lähde:

Mirko Harjula: emt. s. 169.

*

Riianlahti 1915

”Saksalaisten ja itävaltalaisten suurhyökkäyksen kehittyminen Etelä-Puolassa ja Liettuassa heinäkuussa 1915 pakotti venäläiset vetäytymään koko Kuurinmaalta elokuussa.  Maarintama päätyi nyt Riianlahdelle, ja saksalaisille tarkoituksenmukaisinta oli saada omia laivastovoimiaan sinne tukemaan maavoimia.  Venäläiset eivät halunneet päästää saksalaisia pesiytymään Riianlahdelle, vaan olivat miinoittaneet Irbensalmen tukkoon, varustaneet Saarenmaan eteläkärkeen Sörfeen rannikkopattereita ja kokosivat Riianlahdelle laivastovoimia kontra-amiraali Bahirjovin  johtoon.  Riianlahti oli kuitenkin matala, eikä sille voitu siksi tuoda suuria taistelulaivoja tai risteilijöitä.  Venäläisten sodanjohto pelkäsi myös saksalaisten saartavan lahden pohjoisimmat salmet, jolloin sitä puolustavat laivastovoimat eivät pääsisi pois.  Siksi sinne ei haluttu tuoda uusia aluksia.

Tämän vuoksi venäläiset kokosivat Riianlahdelle ainoastaan vanhoja tykkiveneitä, torpedoveneitä ja hävittäjiä, sukellusveneitä ja vanhan taistelulaiva Slavan.  Näihin voimiin kuuluivat tykkivene Hrabryin vanhin upseeri Julius Gadd ja aliluutnantti Einar Schwanck, Novikin miinaupseeri Graf, torpedovene Strasnyin päällikkö Georg Starck sekä Slavan toista tykkitornia johtava aliluutnantti Yrjö Roos.  Myös 3. hävittäjälaivueen päällikkö kommodori Georg Gadd toimi aluksi Riianlahdella, mutta kesäkuussa 1915 hänet ”ylennettiin”  vanhan taistelulaiva Andrei Pervozvannyin päälliköksi.  Kyseinen alus ei osallistunut koko sodan aikana juuri mihinkään taistelutoimin, vaan makasi Helsingin satamassa.”

Harjula: emt. s. 173.

*

Sotatoimet Riianlahdella vaimenivat talvea (1916-1917) kohti, ja suomalaisista Riianlahden aluksilla palvelevista upseereista luutnantit Bauerman ja Roos saattoivat siirtyä Upseerien navigaatioluokalle sekä Schwanck Nikolain laivastoakatemiaan.” 

Harjula: emt. s. 176.

*

Maaliskuun vallankumous 1917

Vallankumouksen jälkeenkin tarvittiin silti päälliköitä surmattujen, vangittujen ja erotettujen tilalle.  Tästä lähtien päällikönvirat annettiin miehistön mieleisille upseereille.  …

Erotettujen upseereiden tilalle oli saatava uusia myös laivaston esikuntiin, ja niihin pääsi nyt runsaasti Riianlahdella palvelleita miinapuolustuksen entisen päällikön, nyt koko (Venäjän) laivastoa komentavan amiraali Maksimovin palvelustovereita.  Suomalaisista upseereista tykkivene Hrabryillä palvellut komentaja Julius Gadd siirtyi Pohjanlahden puolustusesikunnan tykistöupseeriksi, hävittäjä Novikin vanhin upseeri yliluutnantti Harald Graf muutti miinapuolustuksen päällikön esikuntaan komentajaksi ylennettynä, ja taistelulaiva Slavan tykistöupseerina ollut luutnantti  Yrjö Roos pääsi palvelemaan Maksimovin esikuntaan valmistuttuaan Upseereiden navigaatioluokalta kumouksen jälkeen.”

Harjula: emt. s. 214.

*

Suomen sisällissota 1918

Suomen senaatin puheenjohtaja, asessori Svinhufvud piilotteli sisällissodan alkuvaiheet Helsingissä.  Valkokaartin kanssa toiminut laivaston Hermannin lentoaseman päällikkö, aliluutnantti Väinö V. Mikkola ja laivaston luutnantti Yrjö Roos ottivat huolekseen Svinhufvudin pelastamisen Saksan miehittämään Viroon.

Mikkola esitteli Svinhufvudin ja toisen senaattori Castrénin lentoasemalla venäläisinä insinööreinä, jotka halusivat huvilennolle, ja nelikko nousi 5. helmikuuta 1918 lentoveneeseen aikeenaan lentää Tallinnaan.  Moottori kuitenkin hajosi kesken lennon, ja vastarintamiesten oli palattava takaisin Helsinkiin.

Seuraavaksi luutnantti Roos ryhtyi valmistelemaan Venäjän laivaston suomalaisen jäänmurtaja Tarmon kaappausta Tallinnaan.  Toimi tapahtui Saksan laivaston johdon tieten ja toivomuksesta, sillä se halusi kaapata Venäjän Itämeren laivaston kalustoa Suomen satamissa mahdollisimman paljon, kunhan saksalaiset etenisivät Suomeen.  Suomenlahti oli jäässä, ja mikäli jäänmurtajat kaapattaisiin, venäläiset laivat eivät pääsisi Suomesta pakoon Venäjälle.  Luutnantti Roos, Svinhufvud, Castrén ja ryhmä valkokaartilaisia ujuttautuivat Tarmolle olevinaan työmiehiä.

Alus lähti väärennetyin toimeksiantopaperein merelle 3. maaliskuuta 1918 muka auttamaan jäihin juuttuneita venäläisiä aluksia, ja matkalla Roosin johtama ryhmä kaappasi aluksen.

Tarmo ajettiin Tallinnaan, Svinhufvud ja Castrén pääsivät sieltä Saksan kautta valkoisten pääkaupunkiin Vaasaan ja luutnantti Roos ryhtyi suomalaiseksi yhdysupseeriksi Saksan laivastoon. 

Maaliskuun lopulla Helsingin valkoiset kaappasivat Tallinnaan toisenkin jäänmurtajan, Volynetsin.”

Lähde:

Harjula: emt. s. 303-304.

*

Eräänlainen Helsingin valtauksen epilogi tapahtui 21. huhtikuuta 1918, kun saksalaiset ja suomalaiset valkoiset ryhtyivät miehittämään Helsingin satamaan jäänyttä Venäjän laivaston kalustoa ja laivaston kiinteistöjä maissa varastoineen. …

Suomalaisten siviilikapteenien Helsingin laivapäällystöyhdistys oli jo talvella ryhtynyt salassa neuvottelemaan Venäjän laivaston päällystön kanssa alusten myymisestä suomalaisille, ja ä laivaston suomalaisupseereista komentaja Harald Graf sekä luutnantti Yrjö Roos olivat toimineet venäläisten ja suomalaisten välimiehinä.  Laivaston poliittiset komissaarit eivät olleet lopulta suostuneet kauppoihin.

Saksalaisten saavuttua (Helsinkiin 12.4.1918) tilanne oli toinen.  Laivapäällystöyhdistys perusti Merikunnaksi kutsutun suojeluskuntatyyppisen järjestön, jonka luutnantti Roos johti 21. huhtikuuta 1918 lukuisten venäläislaivojen ja laivaston makasiinien kaappaukseen.  Suomen tulevalle laivastolle kaapattiin yhteensä seitsemäntoista vanhaa torpedovenettä, kaksi miinalaivaa, kolme miinanlaskuvenettä ja seitsemän raivaajaa.  Lisäksi suomalaiset kaappasivat yli kuusikymmentä laivaston aseistamatonta apualusta, joista toistakymmentä oli suuria rahti- ja matkustajalaivoja.”

Lähde:

Harjula: emt. s. 306.

*

Laatokan rannikkopuolustus

”Kolmas rannikkotykistörykmentti kehittyi vuonna 1918 Laatokan rantamille.  Mannerheimin päämajassa oltiin huhtikuussa 1918 arveltu, että mikäli sisällissota jatkuu kevääseen, venäläiset saattaisivat nousta Laatokalla maihin punaisten tueksi.  Pian Helsingin valtauksen jälkeen päämaja lähettikin entisten Venäjän asevoimien upseereiden johtaman partion suunnittelemaan Laatokan rannikon linnoittamista.  Ryhmää johti valkoisen Suomen ja vanhan Venäjänkin merisankari, luutnantti Yrjö Roos, ja siihen kuuluivat toinen laivastoluutnantti Achilles Sourander sekä kadettien edustajana yleisesikuntaeversti, Stavkasakin palvellut Karl Gyllenbögel. 

Yleisesikunnan meriosaston johtajaksi noustuaan majuri Höckert kuitenkin kutsui Souranderin kohta omaan palvelukseensa, ja Roosin esikuntapäälliköksi Laatokalle ryhtyi kolmas suomalainen laivastoluutnantti Einar Schwanck.  Laatokalla toimi aluksi viideskin entinen Venäjän upseeri, luutnantti Yrjö Ruohonen, mutta hänelle maistui niin hyvin viina, että mies oli erotettava.”

Lähde: Harjula: emt. s. 331.

*

Englantilaiset

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuninkaallisen_laivaston_sotatoimet_It%C3%A4merell%C3%A4_1918%E2%80%931920

”Kevään 1919 mittaan laivastoon liittyi vielä seitsemän entistä Venäjän laivaston upseeria alusten päälliköiksi ja ykkösupseereiksi.  Heistä kapteeniluutnantti Yrjö Roos jätti Laatokan rannikkotykistön Venäjän ja Armeniankin tykistössä palvelleelle majuri Väinö Svanströmille ryhtyen itse lippulaiva Matti Kurjen päälliköksi.  - Tykkivene Matti Kurki Wikipediassa;  https://fi.wikipedia.org/wiki/Tykkivene_Matti_Kurki

 …

Kesällä 1919 kapteeniluutnantti Roos ryhtyi brittien Itämeren-toiminnanjohtajan kenraali Goughin yhteysupseeriksi, jolloin kommodori Paul Tigerstedtistä tuli amiraalilaiva Matti Kurjen päällikkö. 

Wikipedia kertoo kenraali Gough´ista; https://fi.wikipedia.org/wiki/Hubert_Gough - Kenraali Gough ja keivitär Faramond Imatralla vuonna 1919, kuva: https://museot.finna.fi/Record/musketti.M012%3AHK10000%3A2645 - Gough vehkeili Suomessa, https://books.google.fi/books?id=TxCvBgAAQBAJ&pg=PA75&lpg=PA75&dq=kenraali+Gough&source=bl&ots=CYrQ4QTWQw&sig=U4oayao27hAaDzYs8p2Yw7Orxug&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwiYwdzglrzOAhVhGZoKHeSBAZoQ6AEIIDAC#v=onepage&q=kenraali%20Gough&f=false

..

Kuten saksalaismieliset aktivistit ja jääkärit olivat pitäneet yllä Suomen puolustuslaitoksen välejä saksalaisiin, olivat entiset Venäjän asevoimien upseerit nyt linkkeinä britteihin ja ranskalaisiin.   Aiemmin mainittujen Uotilan ja Roosin toiminnan lisäksi Hämeen ratsurykmentin luutnantti Pierre Tigerstedt oli komennettuna Suomen brittiläisen sotilasvaltuuskunnan yhteyteen, ja 2. divisioonan yhteysupseerina Terijoella, luutnantti Georg Daniels, ansaitsi sieltä Pietariin kulkevien brittivakoojien avustamisessa Brittiläisen imperiumin kunniamerkin.”

Lähde: Harjula: emt. s. 355.

*

Traaginen loppu

”Puolustusvoimien puhdistus näkyvimmistä Venäjän-upseereista ja kadeteista valmistui vuonna 1926.  Tuolloin sotaväen päällikkö Wilkamakin menetti virkansa ja siirtyi sotaväen tarkastajaksi, jossa virassa hän ei halunnut toimia edes vuoden loppuun.  Presidentin vaihduttua Relanderiksi presidentin sotilaskanslian päällikkö, kadettien kenraalimajuri Wiktor Schwindt, vapautettiin palveluksesta, ja presidentti Ståhlbergin adjutantti, eversti Aejmelaeus-Äimä, lähetettiin Moskovaan sotilasasiamieheksi.

Laivaston johdon vaihto ei sujunut ihmisuhreitta.

Laivasto koostui toistaiseksi ikälopuista venäläisistä tykki- ja torpedoveneistä, joista yksi, S.2, upposi myrskyssä lokakuussa 1925.  Miehistön 53 henkeä hukkuivat, ja laivaston johtoa haukuttiin lehdissä.  Lehtijutuista loukkaantunut kommodori von Schoultz erosi laivaston päällikön tehtävistä tammikuussa 1926 jättäen paikkansa komentaja Yrjö Roosille.  - Torpedovene S2:n kohtalosta täällä; https://fi.wikipedia.org/wiki/Torpedovene_S2

Tämän maailmansodan ja Suomen sisällissodan veteraanin ura laivaston päällikkönä oli lyhyt ja traaginen.

Roosia uhkasi S.2:n vuoksi oikeus ja nolo loppu uralle.  Sotaharjoituksissa Kotkan edustalla Roos kuitenkin tukehtui häkään moottoriveneen hytissä 11. elokuuta 1926.  Itsemurhan mahdollisuudella spekuloitiin.”

Lähde: Mirko Harjula: emt. s. 416.

*

Torpedovene S2:n muistomerkki Porin Reposaaressa; http://www.poritieto.com/index.php?title=Torpedovene_S_2:n_muistomerkki

Samalla myös tapahtumaselostusta tästä 4.10.1925 tapahtueesta onnettomuudesta.

*

4. luokan Yrjön ristillä palkittu;

aliluutnantti Yrjö Ilmari ROOS, Itämeren laivasto, taistelulaiva Slava, Irbensalmen taistelu, heinäkuu 1915.

 

Mainittakoon, että kenraalimajuri Carl Gustaf Emil MANNERHEIM, Erillisen kaartin ratsuväkiprikaatin komentaja, sai 4.lk Yrjön ristin Opatówin taistelussa osoitetusta urhoollisuudesta lokakuussa 1914.

*

 Yrjön Ristin arvostusta Mannerheim kuvaa kirjeessään sisarelleen:
"Nyt, jos niin käy, voin kuolla tyynesti; minua olisi kiusannut, jos olisin kuollut ennen kuin olisin saanut Yrjänän ritarikunnan pienen valkean ristin. Sitä tulee aina ympäröimään sellainen kunnioituksen sädekehä, johon mikään muu merkki ei yllä. Sääntöjen ja etuisuuksien mukaan, jotka on laadittu Pyhän Yrjön ritarikuntaa varten, siihen liittyvät etuoikeudet ovat niin huomattavat, että kenraalikunnassa on erittäin vaikea kilpailla niitten kollegojen kanssa, jotka ovat Yrjön ritareita."

Lähde: http://www.eskoff.net/yrjo.htm

*

Suomalaisesta  Wikipediasta en löydä Yrjö Ilmari Roosin elämäkertaa, vaikka se sellaisen ehdottomasti ansaitsisikin.

Sensijaan Ruotsista löytyy seuraava pienoiselämäkerta:

*

ROOS, Yrjö Ilmari, Suomalainen komentaja (s. 11.8.1891 – k. 11.8.1926). 

Opiskelija 1910.  Opiskeli Pietarin Merisotakoulussa 1911, nimitettiin merivoimien luutnantiksi 1916. Opiskellut merisodankäyntiä ja satamien organisointia Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Hollannissa.  Osallistui ensimmäisen maailmansodan aikana useisiin taisteluihin ja sai urhoollisuudestaan muun muassa Pyhän Yrjön kunniamerkin ja Englannin Military Cross kunniamerkin. 

Liittyi (Suomen) Valkoisen hallituksen palvelukseen tammikuussa 1918 ja punaisten kansannousun tultua tukahdutetuksi määrättiin Laatokan puolustuksen päälliköksi.  Nimitettiin lippuekapteeniksi (Flaggkapten) laivaston esikuntaan 1923 ja komentajaksi 1925.  Roos oli eräs Suomen merivoimien osaavimmista ja kyvykkäimmistä upseereista.

Kuoli 11.8.1926.

Lähde: Svenska Dagbladets Årsbok. Neljäs vuosikerta (Tapahtumat vuoden 1926 aikana):

http://runeberg.org/svda/1926/0336.html

*

Otetaanpa tähän vielä toinenkin pienoiselämäkerta, joka hieman täydentää ruotsalaista vuosikerta-kronikkaa.  Tässä kyseessä on Venäjän laivaston joukoissa Helsingissä Venäjän vallan aikana 1809-1918 palvelleet maanmiehemme:

*

ROOS, Yrjö Ilmari, tarkastajan poika, vanhemmat: A. Roos ja Wilhelmina Hiltunen.

Syntynyt Ikaalinen 5.6.1891.

Opiskelija 1910.  Merivoimien kadetti 1911. Määrätty 16.5.1914 Kaartin merivoimiin.  29.7.1914 merikadetti.  Luutnantti 1917.  Kapteeniluutnantti samana vuonna.  Ensimmäisen maailmansodan aikaan palveli Balttian laivastossa ja otti osaa taisteluihin Riianlahdella 1916.  Toimi jäänmurtaja ”Tarmon” retkikunnan ja kaappauksen 1918 aikana aluksen päällikkönä.  Toimi Suomen laivaston yhteysupseerina Saksan Itämerenlaivaston laivueessa samana vuonna.  Toimi Laatokan rannikkopuolustuksen komentajana 1918-1919.  Tykkivene Matti Kurjen päällikkö 1919-1923.  Komentajakapteeni rannikkolaivaston esikunnassa 1923.

Komentajakapteeni 1920.  Komentaja 1923 ja laivaston komentaja 1926.

Sai surmansa kaasumyrkytyksen seurauksena harjoitusmanööverin aikana moottorialauksella 11.8.1926 (Kotkan edustalla, VH).

Solmi avioliiton Helsingissä 21.12.1924 Mary Leideniuksen kanssa, joka syntynyt Hungerburgissa, Narva-Joensuu, Virossa 16.7.1904, vaimon ensimmäiseen avioliittoon.”

 

Lähde:

E. Pikoff: Landmän i Rysska Marinen 1809 – 1918. Helsinki, 1938. Verkossa; https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/155156/145153_Pikoff,%20E%20-%20Landsm%C3%A4n%20i%20ryska%20marin%201938.pdf?sequence=1

 

Täydennän toteamalla:

Leskeksi jäänyt Mary Roos (o.s. Leidenius) eli Espoossa ja kuoli siellä 29.8.1982, 78 vuoden iässä.

*

Vähän virallisia virkaikä –tietoja.

*

Virkaikäluettelo upseereista vakinaisessa sotapalveluksessa 1.4.1924

Lähde: Virkaikäluettelo upseereista vakinaisessa sotapalveluksessa 1.4.1924. 1924, 45 s.

Komentajat:

1; v. Gruenevaldt, Peter

 synt. 1878,

 ups.tulo 1901,

 virkaikä 1.8.1899

 nimitetty nyk. upseerinarvoon 14.1.1915

 virka-ikä upseerina 14.1.1915

2; Roos, Yrjö Ilmari, s. 1891

upseeeriksi tulovuosi 1914

virkaikä armeijassa 12.4.1907

nimitetty nykyiseen upseerin arvoon 16.5.1923

http://www.genealogia.fi/hakem/luettelo051s.htm

*

Virkaikäluettelo upseereista vakinaisessa sotapalveluksessa 1.3.1922

Lähde: Virkaikäluettelo upseereista vakinaisessa sotapalveluksessa 1.3.1922. 1919, 44 s.

http://www.genealogia.fi/hakem/luettelo050s.htm

Genealogia-sivuston mukaan Yrjö Ilmari Roos nimitettiin komentajakapteeniksi itsenäisyyspäivänä 6.12.1919 ja määrättiin komentajakapteenin virkaan 25.2.1920.

*

Y.I. Roosin kuva:

Virallisempaa tai parempaa kuvaa en löytänyt, kuin Huutonetin sivuilla ainakin tällä erää vielä esiintyvä taideteossarjaan ”Sisällissodan suurmiehiä” kuuluva Roosin kuva, sarjan lienee taiteillut taidemaalari Antti Favén.

Kuvaus

Pahvinen vanha kansio sodan suurmiehiä.Seuraavat ovat: Paul Bruno von Gerich, Johan Woldemar Hägglund, Aarne Sihvo, Oscar Bjarne Hugo Nordenswan, Yrjö Ilmari Roos, Albert William Rosenholm, Kaarlo Ilmari Viljanen, Bertel Abraham Petrelius, Viljo August Laakso, Kalle Heikki Kekoni, Carl Rudolf Walden, Oiva Johannes Villamo, Armas Fredrik Hynninen, Paul Martin Wetzer ja Gabriel von Bonsdorff. Sarjasta puuttuu 3 kuvaa.

Lähde: HuutoNet;

http://www.huuto.net/kohteet/1918-vapaussodan-suurmiehia/416767576

Huomaa kovat nimet! Useampikin Mannerheim-ristin myöhempi saaja.

Täydennys:

Vapaussodan miehiä

Vapaussodan miehiä.-Män från frihetskriget. 1918. Mannerheim. 1920. Paul Bruno von Gerich. 1923. Martti Erkki Laurila. 1923. Johan Woldemar Hägglund. 1918. Aarne Sihvo. 1918. Oskar Bjarne Hugo Nordenswan. [S.a.] Yrjö Ilmari Roos. [S.a.] Albert William Rosenholm (Grahn), Kaarlo Ilmari Viljanen ja Bertel Abraham Petrelius. 1918. Suojakannet ja värivalokuvajäljennökset Antti Favénin öljyvärimaalauksista. Helsingfors - Helsinki, Ab. Tilgmann Oy., 1923. Folio. [Selostuslehtinen] Vapaussodan miehiä. - Män från frihetskriget. Porvoo, Werner Söderström Oy:n kp., 1923. [8] s. 4:0.

Signum: I.1.a./II:168.

Lähde: Kansalliskirjaston kuvakokoelma, luettelo: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/123532/Kuvakokoelma.pdf?sequence=2

*

Mary Leidenius, myöhempi Roos, komentaja Yrjö Ilmari Roosin, leski;

hieman verkkogenealogiatietoa

Rafael Olinin familjeträd;

Yrjö Ilmari Roos, 1891-1925;

Lähde: http://gw.geneanet.org/rafaelo?lang=sv&p=yrjo+ilmari&n=roos

Leski:

Mary Leidenius, 1904 – 1982, Espoo. Avioituneet 1924, Mary jäi leskeksi 1926.

Lähde: http://gw.geneanet.org/rafaelo?lang=sv&p=mary&n=leidenius

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tarkkaan lukemalla tekstistä ilmenee kaksi mielenkiintoista yksityiskohtaa:

Maalis-Huhtikuussa 1918 Helsingissä:

”Tarmo ajettiin Tallinnaan, Svinhufvud ja Castrén pääsivät sieltä Saksan kautta valkoisten pääkaupunkiin Vaasaan ja luutnantti ROOS ryhtyi suomalaiseksi yhdysupseeriksi Saksan laivastoon. ”

ja vähän yli vuotta myöhemmin Suomenlahdella:

”Kesällä 1919 kapteeniluutnantti ROOS ryhtyi brittien Itämeren-toiminnanjohtajan kenraali Goughin yhteysupseeriksi…”

Siis:
Oliko niin, että luutnantti Yrjö Ilmari Roos toimi sotilasasiamiehenä tai jonkinlaisena yhdysupseerina 1918 Saksan Itämerenlaivaston kanssa ja vuotta myöhemmin Ison-Britannian (Englannin) Itämerellä operoineen laivastoyksikön kanssa.?

Oliko hän I maailmansodan aikana ainoa ”kaksoisagentti”, siis aivan avoimesti maailmansodan osapuolten välillä ”loikannut”? Ensin Ympärysvaltoihin luettavissa olevasta Venäjän laivastosta Suomeen, ja täällä Akselivaltain keskukseen, Saksaan, sen Itämerenlaivaston pariin, ja sitten maailmansodan loppuratkaisun jälkeen voittajavaltio Brittien yhteysmieheksi?

Tämä oli mahdollista Suomessa!

Aivan avoimesti.

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Suomen Laivaston vt. komentajan, Yrjö Ilmari Roosin, elämää ja työtä käsittävän kirjoituksen II-Osa on luettavissa täällä:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22130...

Jatko-osan päähenkilö on Suomen senaatin puheenjohtaja Per Evind Svinhufvud. Hän jäi kapinatoimien alettua Helsinkiin, ikään kuin mottiin, ja sieltä oli pakko yrittää ulos. Tarina kertoo elähdyttävästi - ja vieläpä Svinhufvudin itsensä omin sanoin esittämät versiot - valtionpäämiehen pakoyrityksistä, kun hän pyrki pois Helsingistä, kohden valkoisen vallan keskusta Vaasaa ja ylipäällikkö Mannerheimin komentaman valkoisen armeijan päämajaa...

Jännitystä luvassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset