Veikko Huuska

Ikaalisten suuri rahalöytö 1966 Vatsiaisten kylässä

 

Ikaalisten suuri rahalöytö 1966 Vatsiaisten kylässä

*

Ikaalisten Vatsiaisten kylässä tehtiin 1966 suuri rahalöytö. Löydetyt rahat olivat kupariplootuja, joiden yhteispaino oli 211 kg. Rahoja oli kaikkiaan 127 kpl. Rahojen lyöntivuodet ajoittuivat vuosille 1711-1740. Rahakätkön paikalle on pystytetty muistomerkki.

http://www.ikaalistenkylat.net/lahdenpohja/nahtavyydet/

*

Ikaalisten suuri rahalöytö 50 vuoden takaa

Rahakätkön löytyminen sai suuren huomion mediassa 1966 ja myöhemmin paikallisessa historiassa:

Katso Vatsiaisten plootujen tarina: (Veikko Huuskan verkkoalbumi) https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/6294456527780235249

*

Maantieteellinen tausta:

Kyrönkankaan kesätie

Tien synnystä, historiasta ja reitistä kertoo Esa Laakso, jonka kirjoitus Kyrönkankaan kesätie on vuodelta 1992:

Kyrönkankaan kesätie on ollut aikanaan osa jo keskiajalta alkaen käytössä olleesta ainoasta maantieyhteydestä Etelä-Suomesta Pohjanmaalle.  …

Varsinainen Kyrönkankaantie katsotaan alkavaksi Kyröskoskelta.  Koski on muinainen mahtava putous (Hämeen hälläpyörä), missä Ikaalisten reitin vedet puhkaisevat Hämeenkankaan (Lintuharju).  Koski kuului aikanaan Suomen huomattavimpiin luonnonnähtävyyksiin (Werner Holmbergin tussipiirros Ateneumissa vuodelta 1857), vesipintojen ero 21,5 metriä yhdessä putouksessa.  …

Kyrönkankaantie ylittää valtatie 3:n Nuutin risteyksessä ja kulkee edelleen Järvenkylän kautta harjun ja Järvenkylänjärven välissä.  Alueella on vanhaa asutusta.  Kylän länsipuolella on runsaasti soranottoa, joskaan kovin pahoja uusia ottoaleuita ei aivan tien reunassa näkynyt.  Joitakin kuoppia oli jo alettu maisemoidakin.  Ikaalisten ja Hämeenkyrön rajalla Kyrönkankaantie erkani nyt päällystetystä Suodenniemen maantiestä ja jatkui kohtuullisen ajokelpoisena sorapintaisena Ulvaanharjun, Vatulanharjun, Vehuvarpeen ja Jämin kautta Kuninkaanlähteelle.  Harju on tältä osaltaan varsin selvämuotoinen ja reunoiltaan huomattavan jyrkkä.  Eteläpuolella on havaittavissa erilaisia rantamuodostelmia.

Tällä tiellä on ollut vuodelta 1696 peninkulmapatsaat osoittamassa matkaa kestikievareihin, mutta ne on sittemmin hävitetty.  Ikaalinen-seura on pystyttänyt Vatulanharjulle uuden virstanpylvään.  Vatulanharjulla ja sen lähiympäristössä löytyy paljonhistoriaa.  Vatulassa on yleiseen asevelvollisuuteen liittyen Vatulan reservikasarmi, jonka toiminnasta 1883-1899 on jäljellä lasarettirakennus, nähtävillä on myös käsienpesusammio. 

Lähteisessä Vatsiaisten kylässä, vanhan asutusperinteen keskellä on muistomerkki Suomen tähän asti suurimman rahalöydön paikalta.

Pietari Brahen toimesta 1638 perustetulle maamme postilaitokselle kuului postin kuljetukseen liittyen ns. postitalojärjestelmä, joka sittemmin laajeni hollitupien kautta kievarijärjestelmäksi.  Posti kulki Tukholmasta Vaasan kautta Turkuun kerran viikossa.  Tiet raivattiin säädetyt mitat täyttäviksi postiteiksi, postitalot hoitivat postin kuljetuksen, mutta muille talonpojille tuli teiden ja siltojen ylläpidon lisäksi kyyditysvelvollisuus. 

Varsinaisia postitaloja ja kestikievareita on Kyrönkankaan tien varrella olleet Järvenkylän Hollo, myöhemmin Heiskala, osan aikaa Vatsiaisten Luukas, Jämijärven Soini, josta kievari siirtyi myöhemmin Vehuvarpeeseen, Niinisalo, Karvian Skanssi ja Nummijärvi.  Kievaritaloilla oli osittain vapautus sotapalveluksesta ja etuoikeutena viinan ja oluen myynti.  Näillä perusteilla Kyrönkankaantie oli Suomen päätiejärjestelmään kuuluva ja sen ajan tarpeet ja muodollisuudet täyttänyt tieyhteys yli kahdensadan vuoden ajan.  Vasta Ikaalisten Salmin sillan rakentaminen 1869 siirsi liikenteen uusille reiteille.

Vehuvarpeen kestikievari on sijainnut Kyrönkankaantistä Suodenniemelle ja edelleen Laviaan erkanevan tien risteyksessä.  Vanha kievarirakennus poltettiin vuonna 1808, mutta alueelta löytyy edelleen sen nurkkakiviä ja muurin jäänteitä.  Heti Suomen sodan jälkeen eli 1809 rakennettiin uudet kestikievarirakennukset, joista osa on vielä pystyssä.  Nyttemmin purettu iso pirtti oli kooltaan 12,5 x 10,5 metriä, ja samalla Satakunnan suurin huone.

Tien varrelta löytyy monia paikkoja, joihin liittyy historiallisia tapahtumia ja tarinoita.  Nimet Murha-ahde, Liisan sauna, Helkatörmä, Naalunranta, Ryssänlevonmaa, Kehlänsuora, Varkaiden tie, Kuoppainmäki, Kärryliiverin halme, Siltainneva, Koirikuononahde, Syvänhaudanströömi, Pölhöntörmä, Sormenpelto, Morsiuskivi, Kalliainen sekä Uhrilähde ja Kuninkaanlähde tällä Hämeenkankaan osalla kätkevät sisäänsä omat kertomuksensa.

Kuninkaanlähteestä olisi paljonkin kerrottavaa.  Tämä Suomen antoisimpiin kuuluva lähde on saanut nimensä Ruotsin kuninkaalta Adolf Fredrikiltä, joka 1752 kulki Suomen matkallaan Turusta Kyrönkankaantien kautta Vaasaan ja pysähtyi lähteellä.  Lähteen luona ovat pysähtyneet yksityiset matkaajat kuin monet suuret saattueet  suuria sotajoukkoja unohtamatta, mutta ne vaatisivat omat kertomuksensa.”

Näin siis kertoi Esa Laakso kiintoisassa matkakertomuksessaan.

Lähde: Esa Laakso, LC Kankaanpää/Kuninkaanlähde: Kyrönkankaan kesätie, julkaistu Päntäneen Sanomat, Lions Club Päntäne, Numero 2 Huhtikuu 1991, s. 4. http://lc-pantane.com/lehdet/Huhti_92-Copy.pdf

*

Ja niin palaamme Hämeenkankaan kesätietä Kuninkaanlähteen tunnelmista palan matkaa taaksepäin, Ikaalisten Vatsiaisten kylään..

*

 Näin kertoo kätköstä Ikaalisten kotiseutumuseo:

Vatsiaisten kylässä tehtiin vuonna 1966 suuri rahalöytö. Löydetyt rahat olivat kupariplootuja, joiden yhteispaino oli 211 kg. Rahoja oli kaikkiaan 127 kpl. Rahojen lyöntivuodet ajoittuivat vuosille 1711-1740 eli ajalle Suuren Pohjan sodan ajalta (Iso viha 1713-1721) Hattujen sodan alkuun (sotaa seurasi Pikkuviha). Kaiken kaikkiaan plooturahoja käytettiin Ruotsi-Suomessa vuosina 1644-1768.

Vatsiaisten rahalöydölle tai paremminkin kätketyille rahoille on löydöstä lähtien yritetty löytää selitys. Yksi esitetty selitys oli yhdistää rahat kuuluisaan tarinaperinteen Varpeen ryöstöön vuonna 1808. Tutkijat kuitenkin kumosivat teorian rahojen liittymisestä tähän, koska plooturahoja ei tuolloin enää käytetty. Villeimmissä teorioissa rahakätkö voisi liittyä Isonvihan aikaan, jolloin venäläiset miehittivät Suomen ja asukkaat kätkivät aarteensa miehittäjältä. Myös Kyrönkankaantie näytteli osaa tapahtumissa. Venäläisten sotaväkeä kulki Kostian virran taistelun jälkeen perääntyvän Ruotsi-Suomen armeijan perässä Kyrönkankaantietä Ikaalisissa syksyllä 1713. Venäläiset käyttivät lisäksi vanhaa tietä viestien kuljettamiseen. Myös Pikkuvihan aikana Suomi miehitettiin, joskin miehityskausi oli rauhallisempi kuin edellinen vastaava.”

Lähde, jossa myös kuva rahalöydön muistopatsaan kuparilaatan tekstistä:

http://www.jami147.fi/ajankohtaista/jami84-kulkee-suomen-suurimman-rahakatkon-ohi/

*

Jatkamme vielä Ikaalisten rahalöydön yksityiskohtien tarkastelulla:

http://www.kankaanpaa.fi/kyronkankaantie/rahaa.htm

Hämeentien varrelta 1993
Vatsiaisten rahalöytö

Vatsiaisten kylä on jonkin matkaa Hämeenkangaasta pohjoiseen peltoaukean takana Kyrösjärven rannalla. Tämän kylän läpi kuljettiin kangastieltä Ikaalisiin ja olipa Kyrönkankaantien kestikievarikin jonkin aikaa Vatsiaisilla Luukkaan talossa. Kylä oli aikaisemmin tavan mukaan talorykelmä, jossa talot olivat nurkka nurkassa toisissaan kiinni . Tällä entisellä kyläalueella tehtiin 1966 Suomen tähän asti suurin rahalöytö, johon kuului kaksi maitokärryllistä kupariplootuja yhteispainoltaan 211 kg. Rahoja oli 127 kappaletta. Niiden lyöntivuodet ajoittivat välille 1711-1740. Plooturahoja käytettiin Ruotsin valtakunnassa vuosina 1644-1768.

Ensimmäiset plootut olivat pyöreitä, paksuja ja suurenkokoisia. niiden valmistaminen tuli kuitenkin kalliiksi, ja siksi ruvettiin lyömään nelikulmaisia rahoja. alun perin rahaan käytetty kupari vastasi rahan hopea-arvoa, mutta kun kuparin hinta laski ja sitä toisaalta lyötiin yhä enemmän rahaksi, plootut menettivät ostovoimaansa suhteessa hopeaan. jotta olisi pysytty tasoissa hopean arvon kanssa, olisi ollut lyötävä yhä suurempia plootuja. Aluksi näin tehtiinkin, mutta sitten ruvettiin kuparimäärää rahoissa pienentämään ja aina uudet rahat olivat entisiä pienempiä kooltaan. Tästä seurasi, että vanhoja kookkaita plootuja ei enään kannattanut käyttää rahoina, niistä sai paremman hinnan myymällä ne metalliksi. Kupariplootuja laivattiin Englantiin vaihdettavaksi tavaroihin.

Kupariplootuissa oli viisi leimaa. Keskellä olevassa leimassa oli ilmoitettu rahan arvo. Kaikissa neljässä kulmassa olevissa leimoissa oli lyöntivuosi, kruunu ja hallitsijan nimikirjaimet joskus koko nimikin.

Ruotsin kupariplootut olivat suurimmat maailmassa koskaan valmistetut metallirahat. Vuoden 1715 yhden taalerin plooturaha painoi kolme kiloa. V.1644 liikkeelle lasketut kymmenen taalerin rahat olivat 20 kiloa kappale. Silti plooturahoista sanottiin, että ne olivat kannettavia. Kannettavuudesta huolimatta niiden kuljettamiseen liittyi ongelmia. Tavallisesti niitä kuljetettiin köyteen sidottuna selässä tai työnnettiin suurempia summia kärryillä.

pienestäkin rahallisesta määrästä tuli niin huomiota herättävä kasa, että rahojen säilytys tuotti vaikeuksia. Noina aikoina isäntä yleensä yksin tiesi rahakätkönsä paikan ja hautasi usein aarteensa maahan, koska muita varmoja säilytyspaikkoja ei ollut. Näitä talonpojan kassakaappeja on sitten löytynyt_--Vatsiaisten löydön jälkeen kaksikin suurehkoa aarretta- eikä niillä enään ole samaa uutis- tai museoarvoa kuin Vatsiaisten löydöllä. Esim. Lammilla 1986 löydetyt plooturahat(55 kpl) palautettiin tutkimisen jälkeen löytäjälle, joka piti osan itse ja loput myi.

Vatsiaisten löytöä pyrkivät lehtimiehet ja monet paikkakuntalaiset yhdistämään ns. Varpeen ryöstöön 1808. Tämänkaltaisen yhteyden tutkijat kuitenkin heti kumosivat. Plooturahoja ei Kustaa III:n toimeenpaneman rahauudistuksen jälkeen käytetty kuin lyhyen aikaa. Lopullisesti ne poistettiin 1778. Jäljellä olevat plootut kehotettiin käyttämään kunkin mielen mukaan tai laivaamaan ulkomaille. Ennen käytöstä poistoa oli plootut mahdollista vaihtaa uusiin hopeapitoisuudeltaan muuttumattomiin riikintaalareihin. Riikintaalari jakautui 48 killinkiin ja se taas 12 runstykkiin. plooturahoja lunastettiin kurssiin 12 taalaria riikintaalaria kohti. Jonkinlaisen kuvan riikintaalarin arvosta antanee tieto, että v.1785 makettiin hoitolapsesta hoitajalle yksi riikintaalari kuukaudessa. Valkoisia villasukkia riikintaalarilla sai neljä paria, ja hovioikeuden asessorille maksettiin palkkaa 400 riikintaalaria vuodessa.

Jos haluamme tarkastella Vatsiaisten löydön rahallista arvoa, voimme painon mukaan arvioida sitä karkeasti sen mukaan, että Lammilla löydetty runsas sata kiloa oli arvoltaan 132 taaleria ja kun Vatsiaisten löytö painoi yli 211 kg, ts. runsas 200 kg tulisi sen arvoksi n.280 taaleria. Riikintaalereiksi muunnettuna summa olisi 23 1/3 riikintaaleria.

Tällä rahamäärällä olisi v:n 1785 hintojen mukaan voinut saada hoitajan kahdelle hoitolapselle lähes vuoden ajaksi. Jos taas olisi sijoittanut summan valkoisiin villasukkiin, niitä olisi saanut 93 paria. Hovioikeuden asessori olisi tällä rahasummalla tehnyt töitä kolme viikkoa. Kovin merkittävästä omaisuudesta ei siis ole ollut kyse.

Vatsiaisten rahalöydön paikalle on Ikaalinen-seura pystyttänyt muistomerkin, jonka on suunnitellut maisteri Pentti Pupunen. Muistomerkki on luonnonkivien ympäröimällä betonijalustalla oleva kivi., jossa olevassa kuparilaatassa on teksti: "Tältä paikalta löytyi v.1966 Suomen suurin rahakätkö, yli 211 kg Ruotsin rahaa vuosilta 1711-1740. Aarre kertoo pikkuvihan rauhattomista ajoista. Ikaalinen-seura".

http://www.kankaanpaa.fi/kyronkankaantie/rahaa.htm

*

Vatsiaisten ”geokätkön” arvo?

Edellä esitettyä, opettajien Jaakko Koskelo ja Leo Lammi, hahmottelemien hinta-arvioiden suhteen voidaan esittää joitakin varaumia.  Jos Vatsiaisten aarre on pikkuvihan vuosilta eli 1742-1743, voi pientä rahanarvon muutosta olettaa tapahtuneen vuoteen 1785 mennessä, jonka aikasista ostovoimaa on laskelmassa käytetty.

Olennaisempaa lienee kuitenkin rahakätkön arvon määritys 50 vuoden takaisissa oloissa. 

Silloin asiantuntijoiden arviot plootujen markkina-arvosta vaihteli varsin paljon.  Esitetyillä 200-300 markan kappalehinnoilla päästäisiin laskelmaan, joka tuottaa Kansan Lehdessäkin esitetyn noin 25.000 – 38.000 silloisen markan summan.  Vuoden 1966 markka-hinnoista nykyisiin euroihin muunnettuna summa vastaisi nyt Suomen Pankin Rahamuseon rahanarvon laskurin mukaan: 43.250 – 65.740 euroahttp://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN

Lehdissä esitetyn 1.000 markan kappalehinnalla laskien: 1.000 mk x 127 plootua = 127.000 markkaa, joka nykyrahassa olisi 219.700 euroa.

Arvelut siitä, että Amerikasta olisi vuonna 1966 voinut saada jopa miljoonan markan hinnan plootuista, tarjoavat jossittelumahdollisuuden: nykyrahassa miljoona markkaa vm 1966 olisi peräti 1.730.000 euroa eli 1,73 miljoonaa €.

Tietoa siitä, minkä verran Kansallismuseo ensisijaisuuslakien perusteella löytäjälle tilitti, ei ole – sitä ei koskaan julkistettu.  Voidaan vain olettaa, että se oli selvästi alle lehdistön esittämien tuolloisten markkina-arvioiden alapuolella olevaa tasoa, kenties jopa merkittävästi alemmalla. 

Nyt voisimme vain kuvitella, miten paljon vastaavanlainen 1700-luvun erikoisrahapotti voisi vapailla maailmanmarkkinoilla kaupiteltuna tuottaa myyjälle.  Luultavasti jopa moninkertaisen summan edellä esitettyihin nähden.

Etsin Ikaalisten plootuja Kansallismuseon verkkosivuilta, mutta en löytänyt edes kuvaa niistä.  Hyvin on kätketty, jää nähtäväksi pääseekö Vatsiaisten plootuaarre myöhemmin syksyllä millään tavoin ”parrasvaloihin” ja esille, kun lokakuussa tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä kun Viljo-isäntä aarteen kotipellostaan löysi.

*

Ikaalisten-Jämijärven paikallislehti Pohjois-Satakunta kertoi torstaina 20.11.1975:

Vatsiaisten rahalöydön muistomerkki paljastettiin

Yhdeksän vuotta sitten (1966) tehdyn Vatsiaisten rahalöydön muistomerkki paljastettiin sunnuntaina (16.11.1975) hienoisessa vesisateessa. Muistomerkki on pystytetty rahojen löytäjän, maanviljelijä Viljo Talosen maalle, muutaman metrin päähän löytöpaikasta, Vatsiaisten läpi kulkevan maantien välittömään läheisyyteen.

Maisteri Pentti Papunen kertoi paljastustilaisuudessa pitämässään puheessa, että monet kansantarinat kertovat aarnivalkeista tai virvatulista, joita väitetään nähdyn suurten kalleuksien kätköpaikoilla eli aarnihaudoilla.  Tällaisia kertomuksia tunnetaan Ikaalistakin.  Niistä huolimatta on tuskin koskaan onnistuttu kätköjä löytämään taikojen tai virvatulien avulla.  Tavallinen arkinen työ on sen sijaan tuottanut lapiomiehelle joskus yllätyksen. 

Näin tapahtui maanviljelijä Viljo Taloselle Ikaalisten Vatsiaisissa syksyllä 1966.  Lähellä taloa, maakiveä haudatessaan hän painoi lapionsa rahakasaan, joka vähän myöhemmin lunastettiin kokonaisuudessaan Kansallismuseoon sen rahakammiossa säilytettäväksi.

Sateesta juhlaan

Muistomerkin paljastustilaisuuden jälkeen oli kauppaoppilaitoksella kotiseutujuhla, jossa esiintyivät muun muassa Vuorenmaan pelimannit, Iiri Ella, Luhalahden nuorisoseuran tanhuajat, Ikaalisten mieskuoro ja Tiina Luomajärvi.

Ikaalinen Seuran puheenjohtaja Onni Lautasalo mainitsi puheessaan, että Ikaalisiin perustettiin 1930-luvulla Ikaalisten Museo- ja Kotiseutuyhdistys, jonka toimintaa on vuodesta 1963 jatkettu Ikaalinen Seuran nimellä. 

Ensimmäinen Ikaalinen Seuran tehtävistä oli kotiseutumuseon saaminen, mikä onnistui vuonna 1966.  Museoksi kunnostettiin nykyisin (siis 1975) 120 vuotta vanha viljamakasiini, jossa keisarillisen julistuksen mukaan tulee sijaita ”Ikaalisten pitäjän siemenvarasto ja hätäapurahasto, erittäin emäseurakunnalle ja Parkanon kappelille, sekä Jämijärven saarnahuonekunnalle”.  (Viljamakasiini perustettu 1855).  Esineitä Ikaalisten Kotiseutumuseossa on lähes 1900. …

Ikaalisten Vatsiaisissa maanviljelijä Viljo Talonen teki syksyllä 1966 maamme suurimman rahalöydön.  Ikaalinen Seura päätti pystyttää löytöpaikalle maanomistajan luvalla  muistomerkin, jonka ikaalilaissyntyinen Pentti Papunen suunnitteli.  Vasta nyt yhdeksän vuotta rahalöydön jälkeen muistomerkki on valmiina.”

Lähde:

Pohjois-Satakunta, paikallislehti, n:o 47, torstaina 20.11.1975.

Muistan tuon tilaisuuden, olin siellä itsekin sateessa mukana.  Mutta sitä en muista, mikä muistomerkkihanketta noin pahasti viivästytti.  Ettei olisi rahalöydön muistomerkin kyseessä ollen ollut kyse – rahan puutteesta?

*

Juhlapuhe, Ikaalinen 16.11.1975 (Pohjois-Satakunta 20.11.1975)

Maisteri Pentti Papunen:

Vatsiaisten plooturahat lyöty Taalainmaalla

Vatsiaisten plooturahat, 127 kappaletta, yhteisarvoltaan 280 taalaria, on lyöty Taalainmaalla Avestan rahapajassa vuosina 1711 – 1740.

Vanhimmat ovat siis jo suuren Pohjan sodan ja isonvihan vuosilta, kertoi maisteri Pentti Papunen kotiseutujuhlassa pitämässään juhlapuheessa, jonka julkaisemme hieman lyhennettynä.

Nuorimman rahan vuosileima on kuitenkin löydön ajoittamisen kannalta paljon tärkeämpi.  Se viittaa aikaan, jolloin Suomessa tapahtui ratkaiseva valtiollinen käänne.  Ruotsi julisti Venäjälle sodan heinäkuussa 1741, mutta kärsi kohta raskaan tappion Lappeenrannassa ja seuraavana kesänä, 24. elokuuta 1742, Ruotsin pääarmeija laski aseensa ja antautui Helsingissä.  Tämän jälkeen venäläiset joukot miehittivät koko Suomen muutaman viikon kuluessa.

Kenraali K.T. von Kindermann *), venäläisen ratsuväen komentaja, oli esikuntineen Harjun kylässä Tampereen tällä puolen jo 12. päivänä syyskuuta ja otti siellä vastaan Pohjanmaan pitäjistä tulleen lähetystön.  Pohjalaisten tarkoituksena oli saada lievityksiä tulossa olevaan miehitykseen, sillä isonvihan ankara aika runsaat kaksi vuosikymmentä aikaisemmin oli siellä vielä monellakin karvaassa muistossa.  (Venäjän] Keisarinna Elisabet**) oli kyllä antanut jo keväällä 1742 julistuksen, jonka mukaan Suomesta piti tehtämän ”yksi vapaa ja ei kenenkään vallan alla olevainen maa”, mutta Ruotsin kuningas (Kustaa III) oli kohta antanut oman julistuksensa, jossa varoitti suomalaisia uskomasta keisarinnan valheisiin.

*) - Mainittu kenraali K.T. von Kindermann liittyy Suomen historiaan hieman laajemmassakin yhteydessä, nimittäin varsin vähän tunnettuun (toteutumattomaan) Suomen kuningaskuntahankkeeseen syksyllä 1742.  Lue lisää, Wikipedia;  https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kuningaskuntahanke_(1742) linkki

**) - Keisarinna Elisabet, hallintoasema ja toimet, Wikipedia; https://fi.wikipedia.org/wiki/Elisabet_(Ven%C3%A4j%C3%A4) linkki

Pelkoa myös Ikaalisissa

Asiakirjoista ilmenee, että hermostuminen ja pelko oli esivallan vaihtumista odotellessa myös Ikaalisissa varsin yleinen.  Vain harvat lähtivät kuitenkin paikkakunnalta pois ruotsalaisten vetäytyessä.

Olen varta vasten silmäillyt Ikaalisten ja Hämeenkyrön käräjäpöytäkirjoja vuodelta 1743 löytääkseni tietoja tuon miehitysvaiheen eli ns. pikkuvihan tapahtumista.  Kävi selville, että elintarvikkeita kätkettiin yleisesti pakko-ottojen pelossa.  Niinpä Herttualan Kirmon isäntä (Hämeenkyrössä] syytti erästä haukijärveläistä, että tämä oli löytänyt ja vienyt hänen jauhotiinunsa, joka oli ollut metsässä piilossa venäläisiltä.  Samaten eräs röyhiöläinen (Ikaalisissa] isäntä kertoi epäilevänsä, että luhalahtelaisten ruotusotamies, joka oli päässyt siviiliin, oli löytänyt ja varastanut tynnyrin ohria, jotka olivat olleet kätkettyinä riihen ja olkiladon väliin.

Pohjalaiset valittivat sodan jälkeen valtiopäivillä, ettei Ruotsin armeijan perääntymisestä ollut siviileille ilmoitettu riittävän ajoissa, minkä vuoksi paljon omaisuutta oli täytynyt jättää vihollisen käsiin.  Mutta kävi myös toisin päin: Heikki Ala-Peijari Jämijärveltä löysi ja korjasi talteen Vehuvarpeen ja Niinisalon väliseltä kankaalta hevosen, jonka sotaväki oli jättänyt jälkeensä, kun hevonen ei jaksanut vetää kuormaansa.  Peijarin huonoa onnea oli, että eräällä markkinamatkalla häntä vastaan ratsasti venäläinen upseeri, joka tunsi hevosen.  Isäntä menetti saaliinsa, mutta on ilmeistä, ettei kaikilla ollut yhtä huono onni; käräjäpöytäkirjat ovat tässä suhteessa kovin yksipuolisia todistuskappaleita.

Rahojen kätkeminen luonnollista

On luonnollista, että näissä oloissa kätkettiin myös rahoja.  On samoin ilmeistä, että suurin osa kätköistä purettiin kaikessa hiljaisuudessa heti rauhallisten olojen palattua.

Vatsiaisten suuri rahakätkö jäi kuitenkin maan poveen yli kahden vuosisadan ajaksi.  Syynä tähän voinee olla vain se, että rahojen omistaja menetti henkensä jo sodan aikana tai sellaisessa tilanteessa, ettei voinut tai ehtinyt ilmaista kätköpaikkaa omaisilleen.  Näin kovaonninen mies oli epäilemättä joku kylän talollisista, sillä virkamiehet ja sotilaat, joita täällä kyllä yhtenään liikkui, olisivat sulloneet rahansa matkakirstuun tai nahkarensseliin eikä tuohikonttiin niin kuin tiedämme tapahtuneen.

Vatsiaisten löytö ei ole toki jäänyt ainoaksi rahapankoksi, mitä Ikaalisista tunnetaan.  Jo aikaisemmin on myös Haapimaan kylästä löydetty neljättäkymmentä plooturahaa, osaksi samanlaisia kuin Vatsiaisten löydön rahat.

Kirkonkylä syrjässä

Perimätietoina Ikaalisten läntisissä kylissä on säilynyt monia merkillisiä kertomuksia Hämeenkankaan maantien varsilta.  Näyttää melkein siltä kuin kirkonkylä, nykyinen keskusta, olisi ollut syrjässä varsinaisten tapahtumien polttopisteestä.  Keskeinen asema sitä vastoin oli Varpeen kievaritalolla, jossa suuret sotaherrat yöpyivät ja joukot pitivät leiriään.  Ahdasta ei olut, sillä tarina kertoo Varpeen pirtin olleen kahta huutoa pitkä!  Isäntä itse oli kuuluisa noita ja tietäjä.  Venäläiseltä kuriirilta peräsin ollut ryöstösaalis on monen kertomuksen keskeistä aihepiiriä Kelminselän (Kyrösjärven sivuselkä] ympärillä olevissa kylissä.

Tarinoiden avulla ei kuitenkaan saada suoraa päätä selville historiallista totuutta.  Täällä Ikaalisissa esimerkiksi on käynyt niin, että kolmen eri sodan, isovihan, pikkuvihan ja Suomen sodan tapahtumat ovat muistelijoiden mielessä sekoittuneet toisiinsa.  Vain huolellinen arkistotutkimus voi antaa viitteitä siitä, mihin yhteyteen tarinaperinteen osat pitäisi sijoittaa.  Kun niin sanottu paperisota on jo neljän vuosisadan ajan ollut tässä maassa ajoittain hyvinkin kiivasta, on säilyneistä asiakirjoista mahdollista saada selville vielä paljon sellaista, mikä tänä päivänä jää vain arvelujen varaan.

Uutterille kansanperinteen kerääjille kuuluu kiitos siitä, että esim. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa samoin kuin Tampereen yliopiston kansanperinteen laitoksessa on talletettuna niin runsaasti ja niin kiehtovaa kansanperinnettä, että sen pohjalta voitaisiin hyvinkin tehdä vaikka kotiseutuaiheinen näytelmä, romaani tai filmi.”

Lähde: Maisteri Pentti Papunen: Vatsiaisten plooturahat lyöty Taalainmaalla.

Juhlapuhe, Ikaalinen 16.11.1975.  Julkaistu, lyhennelmä; Paikallislehti Pohjois-Satakaunta, 29.11.1975.

*

Pikkuvihan 1742-1743 tuhot Ikaalisten seurakunnassa

Kauko Heikkilä kertoo Ikaalisten Seurakunnan historiateoksessaan:

Ison vihan jälkeen…

Vain pari vuosikymmentä kesti rauha.  Jo vuonna 1739 Suomessa jälleen valmistauduttiin taisteluun vanhaa vihollista (Venäjä] vastaan.  Maahan tuotiin lisäjoukkoja Ruotsista ja armeijalle yritettiin koota ruokatarvikkeita, vaikka väestö samaan aikaan kadon takia näki nälkää.

Tilannetta Ikaalisissa kuvaa parhaiten se, että kuolleiden luku, joka normaalioloissa pysytteli 50-60 vaiheilla, vuonna 1740 oli 138 ja seuraavana vuonna 184 henkeä eli siis 2- ja jopa 3-kertaisesti tavallinen määrä.

Sotaan ryhdyttäessä maan tila siis oli huono, ja sen aikana se tietysti vielä paheni.  Tosin venäläiset eivät nyt menetelleet yhtä säälimättömästi kuin Ison vihan aikana, mutta sota on aina sotaa.  Sen mukana tulivat miesten rintamalle-lähdöt, kuormastojen kuljetukset, omien ja vihollisen sotilaiden väkivaltaisuudet, pakkoverot ja monet muut rauhattomien aikojen rasitukset.

Tällä kertaa Ikaalinen pääsi kuitenkin melko vähällä.  Kuolleiden luku oli aivan tavallinen – vuona 1742 kuoli 76 ja vuonna 1743 kuoli 74 henkeä – mutta syntyväisyys hiukan alhaisempi, joskaan ei niin paljon, että olisi syytä olettaa erikoisen vaikeita aikoja.

Paljon vaikutti tilanteeseen sekin, että papit nyt jäivät paikoilleen ja seurakuntaelämä siten keskeytymättä saattoi jatkua koko sodan ajan.

Turun rauhan (vuonna 1743) jälkeen ikaalilaiset saivat vihollista konnuillaan näkemättä muokata peltojaan ja raivata uudismaitaan koko vuosisadan loppupuolen.  Nyt alkaa pitäjän historiassa ennennäkemättömän voimakas uudisasutuksen kausi.

Lähde: Kauko Heikkilä: Ikaalisten seurakunnan vaiheita 1641 – 1941. Ikaalisten seurakunta.  Pori, 1947. sivut 61 – 62.

*

Muita rahalöytöjä Suomessa:

Fride Ehrnsten: Turun linnan rahalöydöt.  Numismaattinen Aikakauslehti, syyskuu n:o 3/2013, s. 75-80.  http://static1.1.sqspcdn.com/static/f/423424/23412968/1377804271857/NA_03_13_vedos.pdf?token=FnOXN9tztWLAKgieiDKuH5BhM34%3D

Ehrnsten kertoo Hämeenlinnan rahalöydöistä, Numismaattinen Aikakauslehti, n:o 1/2013.

http://static1.1.sqspcdn.com/static/f/423424/21758120/1359282582310/NA_01_13_nettivedos.pdf?token=xTNxfrspBY6bVIca0LT7P1C6Vxc%3D

*

Kansallismuseon tutkija, arkeologi, FM, Frida Ehrnsten kertoi vanhojen rahalöytöjen saloista Hämeen Sanomissa, 14.11.2013:

”Ruotsi oli 1600-luvulla maailman suurin kuparin tuottaja, joten 1600-luvulla lyötiin kuparirahoja.

 

1600-luvun puolivälistä 1700-luvun puoliväliin käytettiin myös suurikokoisia kupariplootuja. 1600-luvulla otettiin käyttöön myös setelit, sillä kolikot ja plootut painoivat ja veivät tilaa. Euroopan ensimmäiset setelit laskettiin liikkeelle Tukholmassa vuonna 1661, 1700-luvun seteli-inflaatio tosin heikensi paperirahan suosiota. Metallirahaa kätkettiin maahan, kuten muutenkin levottomina aikoina.”

 

http://www.hameensanomat.fi/uutiset/meno-paalla/247246-frida-ehrnsten-selvittaa-vanhojen-rahaloytojen-salat

*

Hämeenkosken viikinkiaikainen rahalöytö esille Kansallismuseoon

Kansallismuseo ilmoittaa, 20.5.2016:

Viime vuosikymmenten suurin viikinkiaikainen rahalöytö: Hämeenkosken hopearahat esille Kansallismuseoon

Kanta-Hämeen Menneisyyden Etsijät tekivät helatorstaina merkittävän rahalöydön metallinilmaisimilla Hämeenkoskella sijaitsevalla pellolla. Museoviraston koekaivausryhmä teki tämän jälkeen kenttätutkimuksia yhdessä löytäjien kanssa. Paikalta löydettiin kaikkiaan 301 noin tuhat vuotta vanhaa hopearahaa. Rahalöytö tulee yleisön nähtäväksi Kansallismuseon keskihalliin 21.5.–4.9.2016.

Viikinkiaikainen rahalöytö on viime vuosikymmenten suurin. Suurin osa rahoista on tyypillisiä 1000-luvun alun saksalaisia ja anglosaksisia kolikoita, mutta joukossa on myös ainakin yksi bysanttilainen raha ja sellaisen jäljitelmä. Kyseessä on todennäköisesti rahakätkö, jota suojannut säilytyspussi tai -astia on sittemmin maatunut tai hajonnut. Löydetyt rahat ovat poikkeuksellisen hyväkuntoisia ja niitä tutkitaan tarkemmin Museovirastossa.

-     Raha oli 1000-luvulla vaihtoväline, eikä raha sanan nykyisessä merkityksessä. Rahan arvo perustui hopeaan, jonka arvo puolestaan vaihteli hopean saatavuuden mukaan. Hämeenkoskelta löydetty rahakätkö voi olla esimerkiksi kauppiaan tai varakkaamman suvun omaisuutta. Osaamme kertoa rahoista tarkempia tietoja tutkimusten jälkeen syksymmällä, amanuenssi Frida Ehrnsten sanoo.

Rahalöytö tulee yleisön nähtäväksi Kansallismuseon keskihalliin 21.5.–4.9.2016. Tämän jälkeen hopearahat tulevat näytille Hämeen linnaan.

Lähde: Kansallismuseon kotisivut; http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/tiedotusvalineille?Article=6184

Uutinen löydöstä 11.5.2016; http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/tiedotearkisto?Article=6175

*

Katso Vatsiaisten plootujen tarina: (Veikko Huuskan verkkoalbumi) https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/6294456527780235249

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

*
Kyrön/Hämeen/Pohjankankaantien vaiheita

Kyröskoskelta Niinisalon kautta Pohjanmaalle ulottuva harju- ja kangasjakso tarjosi erämiehille ja uudisasukkaille luontaisen kulkuväylän siltä jo varhain syntyneeltä asutusalueelta, joka sijaitsee Kyrösjärven ja sen alapuolisten vesien varsilla.
Kangasmaaston tasaisuuden takia liikkuminen oli hyvin helppoa. Polku syntyi itsestään muutaman jalkaparin yhdelläkin matkalla, ja seuraavien kulkijoiden reitti suuntautui luonnostaan maastossa näkyvälle uralle. Aikaa myöden poluille ilmestyi ratsain kulkeva matkalainen, jolla saattoi olla purilailla hevosen perässä vähäinen taakkakin. Lähes kivettömässä maastossa oli mahdollista tiellä olevat puut raivaamalla saada aikaan pyörillä varustetun ajoneuvon vaatima tie.

Tien nimityksiä

Hämeenkankaantie, Kyrönkankaantie, Vanha kangastie, Pohjanmaatie, Pohjankankaantie tai vaikkapa Sikaintie, siinä paljon käytettyjä nimiä tuolle ikivanhalle Hämeenmetsän läpi Pohjanmaalle johtaneelle tielle. Vanhimpina aikoina se oli ainoa Turusta tai Hämeenlinnasta pohjoiseen johtanut tie.

Suvitie

Kyrönkankaan suvitie mainitaan asiakirjoisssa ensimmäisen kerran v. 1459. Silloin ritari Arvid Klaunpoika Djäk, joka oli matkallansa sairastunut, laati ja päiväsi testamenttinsa Kyrössä. Tutkijoiden näkemys on, että Kyrö tässä yhteydessä tarkoittaa nimenomaan Hämeenkyröä. Kustaa Vaasan 1550-luvulla laadituttamat eräluettelot osoittavat, että silloisen Hämeenkyrön, johon Ikaalinenkin kuului, talonpojat omistivat eräsijoja Kauhajärvellä, Karviassa, Jämijärvellä ja Kankaanpään suunnalla. Näille eräsijoille kuljettiin ilmeisesti Hämeenkankaan ja Pohjankankaan polkuja ja ratsuteitä pitkin.

Talvitie

Aikaisemmin mainittu vuoden 1556 luettelo Suomen teistä nimittää kulkureittiä "erämaan halki Korsholmasta Hämeenlinnaan vieväksi tieksi". Erämaa, joka tässä mainitaan, tarkoittaa Hämeenmetsän nimellä tunnettua suurta metsäaluetta Pohjanmaan ja Kyrösjärven tai Hämeenkyrön välillä. Jos matkaaja kulki talvella, erämaataival jäi vähäisemmäksi, sillä talvitie Pohjanmaalle kulki Järvenkylästä Osaralle ja sieltä Ikaalisten kirkon, Kartun ja Heittolan kautta Parkanoon. Suvitien kulkijalle erämaataival alkoi jo Hämeenkyrön Järvenkylästä.

Postitie

Pietari Brahe, jonka kenraalikuvernöörikauden tuotetta maamme postilaitos oli, oli kesällä 1639 matkustanut Hämeenkankaantietä Pohjanmaalta Hämeenmetsän läpi. N.1650 raivattiin kangastie "ratsu eli postitieksi ". Varsinainen postinkuljetus Turusta Pohjanmaan suuntaan järjestettiin v.1643. Kuten aluksi mainittiin, rantatie Ulvilasta Korsholmaan oli huono ja vaikeakulkuinen. Postilinja kulkikin Kyrönkangasta pitkin. Posti kuljetti tuolloinkin sekä viranomaisten että yksityisten kirjeitä. Postimaksu yksityisillä oli muutaman äyrin suuruinen.”

Lähde:
http://www.kankaanpaa.fi/kyronkankaantie/vaiheita.htm

Lue lisää myös ko. sivuston muista osioista, kuten täältä:

http://www.kankaanpaa.fi/kyronkankaantie/oksanen.htm

Hämeen ja Pohjanmaan ammoisista ajoista yhdistänyt luonnonperäinen tieyhteys on saanut ansaitsemansa hienot sivut, joilta on saatavissa paljon tietoa, historiaa, kertomuksia ja tunnelmia:

http://www.kankaanpaa.fi/kyronkankaantie/hameenka.htm

*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset