Veikko Huuska

Venäjä ja sen pienet rajanaapurit - kansallisuuspolitiikan pitkä linja

Venäjällä kysymys sen rajoilla olevien pienten tasavaltojen kohtalosta on ikuinen

Tulin aikani kuluksi selailleeksi toisen maailmansodan aikaisia Yhdysvaltalaisia lehtiä ja muuta sodankulkuun liittyvää aineistoa.

Silmääni osui melko keskeisessä mediassa, nimittäin The New York Times´issä talvella 1944 julkaistu Moskovan diplomaattipiirien kommentteihin keskittyvä artikkeli, joka sivuaa – kuinka ollakaan, myös Suomea.  Minusta tuntuu, että siinä aika lailla käsitellään samoja asioita, kuin me tänään täällä Suomessa ja Virossa ym. teemme.

*

New York Times kirjoitti 13.2.1944:

Venäjällä muutoksia kutsutaan vanhoiksi suunnitelmiksi
Moskova diplomaatit julistavat pienten valtioiden autonomia on Stalinin evoluutio Leninin politiikasta

*

By RALPH PARKER

By Cable to THE NEW YORK TIMES

MOSCOW, Helmikuun 11, 1944

”Vaikka Neuvostoliiton korkeimman neuvoston viime viikolla hyväksymien muutosten väitetään täällä painokkaasti kohdistuvan lähinnä kotimaisiin aiheisiin, kuitenkin kiinnostuksella odotetaan ulkomaisia reaktioita niihin.

Nyt kun kattava raportti Yhdysvaltain lehdistön kommenteista on saatu, käy mahdolliseksi verrata amerikkalaisia mielipiteitä niihin kommentteihin, joita ovat Moskovan ulkomainen diplomaattikunta on esittänyt.

Tarjolla on laaja kirjo tulkintoja lainmuutoksen vaikutuksista.

Diplomaattisten tarkkailijoiden mukaan viimeaikaisia muutoksia on tarpeen tarkastella historiallisesta näkökulmasta.  Sen kansallisuuspolitiikan, joka henkilöityy Pääministeri Staliniin, väitetään kehittyneen noudattaen niitä suuntaviivoja joita hän ja Lenin paaluttivat jo kauan ennen vallankumousta, sovellettuna sosialistisiin oppeihin.  Tämä politiikka esitetään muodossa, jossa Venäjän vaikutuspiirissä olevat pienet kansakunnat saavat siltä suojaa ulkoisten suurvaltojen vaikutteita vastaan, ja kun Pääministeri Stalin alkujaan kohdisti huomionsa näiden pienten kansojen ongelmien pariin, Tsaarin Venäjä näyttäytyi hänelle valtana, jonka muodostama uhka oli akuutein.

Venäjä näki ulkovaltojen dominanssin

Vallankumouksen jälkeen, nämä tarkkailijat katsovat, Venäjä on nähnyt lukuisia pieniä kansoja rajojensa lähistöllä, äkkiä Tsaarin käsistä vapautuneina, ja suoraan suurvaltojen ylivallan piirissä tai – enemmän tahi vähemmän suoran vaikutusvallan alaisina.

Venäjän mielestä Vapaaherra Karl. G.E. MANNERHEIMin vastavallankumous Suomessa ei koskaan sallinut Suomen kansalle mahdollisuutta kehittää omaa kansallista indentiteettiään, ja Suomen hallitus menestyksellisesti valmisti Suomen valtiota rooliin, jossa se muodosti suurvalloille astinkiven hyökkäykselle Venäjää vastaan.

Venäläiset väittävät myös että aikaa myöten Transkaukasuksesta tuli ulkomaisten myönnytysten metsästäjien leikkipaikka; että kolme Baltian tasavaltaa oli tarkoitus laskea Saksan vaikutuspiiriin ellei Venäjä olisi valppaana; että osat Valko-Venäjää ja Ukraina ja kaikki Bessarabian osat syötettäisiin sellaisten maiden kontrollin alle, jotka eivät salli niille mahdollisuutta kehittää niiden omaa kansallista ominaislaatuaan, tai ryhtyvät suoraan toimenpiteisiin suojautua elpyvän Saksan muodostamaa uhkaa vastaan; ja tämä ulkomainen vaikutus pyrkii lietsomaan ongelmia myös Keski-Aasiassa.

Ja Neuvostoliiton tulevan historian tulkitaan jatkuvan tällaisena, jossa Moskova ennakoi hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan, Pääministeri Stalinin politiikka kohdistaa huolta strategisiin seikkoihin pienten tasavaltojen autonomian valuessa kädestä käteen.

Politiikan evoluutiota nähtävissä

Niinpä diplomaattipiirien mielestä uudet nyt nähtävät toimenpiteet ovat johdonmukainen jatke Pääministeri Stalinin kansallisuuspolitiikalle, eivätkä äkillisiä tai odottamattomia.

Mutta täällä vaikuttaa siltä, että ensisijainen tekijä, joka on vaikuttanut hallituksen kannanottoihin, ja Pääministeri Stalinin kansallisuuspolitiikan uuteen kehitysvaiheeseen, on Neuvostoliiton kansainvälisessä asemassa tapahtunut jyrkkä poliittinen muutos. (Helmikuu 1944, hyökkäys kohti Berliiniä etenee idässä, VH).

Puolustuskannalla olleen maan muuttuminen valtioksi, joka on valmis ottamaan pelottomasti osaa maailmanpolitiikkaan, on antanut Neuvostoliitolle entistä realistisemman ja paremman mahdollisuuden julistaa kansallisuuspolitiikkaa, jossa yksittäisillä tasavalloilla, joilla on yhteinen raja ulkomaiden kanssa, tulisi olla mahdollisuus hoitaa suoraan omat ulkosuhteensa.”

Näin siis kirjoitti NYT:n Moskovan kirjeenvaihtaja Ralph Parker talvella 1944.
*

Lähde:

New York Time, 13. päivä helmikuuta 1944 (s. 22);

Lähde: FBI, Leonid Iljitsh Brezhnev –file; https://vault.fbi.gov/leonid-brezhnev/Leonid%20Ilyich%20Brezhnev%20Part%2003%20of%2009/view (sivu 3; aineiston koko laajuus 750 sivua)

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska
Käyttäjän MattiKarjalainen1 kuva
Matti Karjalainen

Turhaan lähdet Veikko Huuska merta edemmäs kalaan etsimään Venäjä-tietoutta The New York Timesista. Venäläisten näkemykset rajanaapureista ovat olleet suomalaisten (ja monien muiden,kuten esim.Ruotsin ensimmäisen Bernadotte- kuninkaan Kaarle XIV:n) tiedossa jo 1700-luvulta lähtien. Parhaiten venäläisten asenteita rajanaapureihinsa on suomalaisista kuvannut ulkoministeriön kaltoin kohtelema entinen virkames, VTT Ilmari Susiluoto. Esimerkiksi hänen kirjansa "Uusi Karjalakirja" 8. luvussa Leningradin sotilaspiiri, Karjala ja Suomi sisältää varsin oppineen ja tyhjentävän kuvauksen siitä, mitä Venäjä odottaa, lue vaatii, pohjoisilta naapurimailtaan. Lyhykäisesti Venäjä näkee kaikki rajanaapurinsa hyökkäysalustoina, "platsdarm" kuuluu termi, itseään vastaan. Ainoa ero vanhempiin aikoihin, kuten 1800-lukuun, verrattuna on se, että asetekniikan kehittymisen myötä Venäjä ei enää pidä pelkästään Suomea platsdarmina, vaan tämän kyseenalaisen kunnian saavat myös Norja, Ruotsi, Tanska jopa Islanti (kts.mainittu teos). Itsestään selvää on venäläisen näkemyksen mukaan, että Baltian maat ja Puola ovat platsdarmeja.

Noudattaen hiljan edesmenneen Ilmari Susiluodon huumoriperinnettä voisi neuvoa Venäjää, että jos haluaa välttyä ristiriidoilta naapureidensa kanssa, niin kannattaa rakentaa pääkaupunkinsa omalle maalle eikä naapurivaltion alueelle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset