Veikko Huuska

Ryti, Mannerheim ja jatkosodan synty: kaksi miestä – kaksi linnaa

Ryti, Mannerheim ja jatkosodan synty: kaksi miestä – kaksi linnaa

*

Lyhyt johdatus aiheeseen

Kokosin äsken aikalaiskirjoittajien ja tutkijoiden tekstejä vuoden 1943 presidentinvaalista ja sen kahdesta pääehdokkaasta, Rytistä ja Mannerheimistahttp://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215822-mannerheimin-ambitiot-vuoden-1943-presidentinvaalissa

Ryti oli istuva presidentti, Mannerheim puolestaan ylipäällikkö, jolle haluttiin tarjota sekä sotilaallinen että siviilivalta yksiin käsiin.  Syntyneessä tekstikokoelmassa luullakseni näkyi selkeästi monet niistä jännitteistä, jotka liittyivät jatkosodan asetelman syntymiseen Talvisodan jälkeisessä tilanteessa, sekä ennen kaikkea ne vaihtelevat ajatukset, joita maassa 1943, Stalingradin jälkeen, mutta ennen Puna-armeijan neljättä suurta rynnistystä esitettiin: miten Suomi selviäisi irti sodasta ja säilyttäisi toimintakykynsä?

Sen sijaan siitä ei nähdäkseni kovinkaan selkeästi näkynyt se jyrkkä eroavaisuus, joka erotti sodanjälkeisessä tilanteessa Rytin kohtalon Mannerheimin kohtalosta. 

Molemmat olivat ”jatkosodan isiä”, ja molemmat ”palkittiin linnatuomiolla”.

Vain linnat poikkesivat jyrkästi.

*

Toinen johdanto

Syksy 1940 – kenraali Paavo Talvelan emissaarimatkat Saksaan

(Kenraali Paavo Talvelan saneltu selostus Saksan-kosketuksista noin syyskuussa 1940, sanelu laadittu vuonna 1963)

Marsalkka, Walden ja Ryti olivat päättäneet, että meidän olisi ainakin tunnusteltava mahdollisuutta saada Saksasta tukea, jos Neuvostoliitto kävisi asevoimin uudelleen kimppuumme.  Minun kohdalleni (Paavo Talvela) sattui tällöin jälleen se myöhemmin kohtalokaskin tosiasia, että jouduin taaskin ja tässäkin asiassa Marsalkan emissaariksi.

Marsalkka oli ollut joskus ennen sotia innokkaana metsästäjänä metsästämässä yhdessä valtakunnanmarsalkka Göringin kanssa ja tutustunut tähän tällä tavoin.  Tätä asiaa hyväkseen käyttäen Marsalkka ja Walden halusivat nyt lähettää minut Saksaan Göringin luo puhumaan Suomen pelastamisesta.  Muistan, että tämä ehdotus tehtiin minulle ravintola Königin kabinetissa, jossa istuskelimme hyvin usein.

Panin vastaan mitä kategorisimmin, sillä olin ollut aina mielipiteiltäni taipuvainen anglosaksiseen suuntaan, ja lisäksi saksankielen taitoni oli tuolloin puutteellinen.  Olin tosin koulutietojeni lisäksi oppinut saksaa Jääkäripataljoonassa, mutta kun siellä puhuttiin enimmäkseen suomea ja ruotsia, ei saksankielen taitoni ollut kehuttava.  Kieltäydyin siten aivan ehdottomasti matkustamasta Saksaan.  Lähdimme kuitenkin Königistä samalla autolla kotiin, ja kun erkanimme mukanamme myös olleesta Rytistä hänen asuntonsa edustalla, Ryti veti minut syrjään ja sanoi erittäin vetoavasti: ”Kyllä kenraalin nyt on lähdettävä Saksaan.  Se on minunkin syvä toivomukseni”. 

Tämä Rytin vetoomus ehkä sittenkin vaikutti ratkaisevasti, ja niinpä ilmoitin myöhemmin Marsalkalle noudattavani hänen toivomustaan ja lähteväni Saksaan. 

Tästä alkoi matkani ja toimintani Marsalkan erikoislähettiläänä Saksan johtomiesten luona ja myöhemmin suomalaisena kenraalina Saksan päämajassa.

Lähde: Paavo Talvela: Sotilaan elämä.  Muistelmat 1. s. 238.

*

Kenraali Talvelan muistelmista saa sen käsityksen, että Mannerheim ja Ryti olivat syyskuussa (1940) voimaperäisesti lähettämässä häntä vielä uudelleen Saksaan sotilaspoliittista yleistilannetta tiedustelemaan, kun taas Talvela lähinnä vastusteli ja lopulta antoi ylipuhua itsensä tehtävään.  Majuri Martti V. Terän autenttiset muistiinpanot suorastaan riitelevät tällaista käsitystä vastaan.  Terän muistiinpanojen mukaan Talvela näyttää itse olleen ”aktivisti” ja halunneen matkusta marsalkan edustajaksi Saksaan.  Kun Terän teksti on välittömästi tapausten yhteydessä paperillepantua yksityistä muistiinpanoa, mutta Talvelan teoksen tieto julkisuutta varten tarkoitettua myöhäistä muistelmaa vuodelta 1963, edelliselle on metodisesti annettava etusija, vaikka se onkin sivullisen käsitys.

Kenraali Talvelan toinen emissaarimatka Saksaan alkoi 17.9.1940.  Mannerheimin kokoelmassa on tältä päivältä konekirjoitettu suosituskirjeen konsepti, joka on hyvin imarteleva Talvelalle.  Huomionarvoinen on Talvelan muistelmien tieto, että hän oli Berliinissä säännöllisesti yhteydessä lähettiläs Kivimäkeen.  Sotilaslinja EI siis Suomessa hoitanut asioita säännöllisesti siviililinjan oh, mikä näkyy myöhemminkin.  Göringin ollessa poissa pääkaupungista Talvelan matka ei kuitenkaan onnistunut: Saksan diplomaattien puoleen Talvelalla ei ollut tarkoitustakaan kääntyä, ettei vaikuttaisi ”agentilta”.  …

Tärkeimmät kosketukset välitti kuitenkin Saksan Helsingin sotilasasiamies eversti Horst Rössin, joka lokakuun puolivälissä toi kenraalieversti Falkenhorstilta Norjasta Mannehreimille mielenkiintoisen Pohjois-Suomen tieoloja ja sotilaallisia valmisteluja koskevan kysymyssarjan.  Vasta neuvoteltuaan Rytin ja Waldenin kanssa Mannerheim antoi Heinrichsin 2.10.1940 vastata avomielisesti Rössingille.  Tämä puolestaan vakuutteli Saksan tulevan tukemaan Suomea, vieläpä pakottavan Ruotsinkin samaan. 

Pian alkoi Talvelan kolmannen matkan suunnittelu marsalkan, Waldenin ja Rytin kanssa.  Valmistelut veivät koko lokakuu.  Talvela sai 28.10. Mannerheimilta kiitosta muistiostaan, joka varsin todennäköisesti oli sittemmin joulukuussa Göringille luovutettu paperi.  ”En olisi itse osannut kirjoittaa sitä paremmin”, Mannerheim sanoi.  Päätös Talvelan matkan lopullisesta ajasta tehtiin 4.11. ja useiden neuvottelujen jälkeen, mm. taas ”siviililinjalla” ulkoministeri Wittingin kanssa 6.11., päästiin matkaan 7.11. ja Berliiniin seuraavana iltana.  Pian sen jälkeen (12.-13.11.1940) Berliiniin saapui Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov tunnetulle suurpoliittiselle käynnilleen. 

… - Talvela palasi Suomeen 23.11. ja jätti raporttinsa voisi kai sanoa sotakabinetille (Mannerheim, Ryti, Walden, Witting, Heinrich) vielä samana päivänä.  Kaikesta tätä on Talvelan muistelmissa10 mielenkiintoista sivua, joita ei tässä enempää selosteta.

Lähde: Mauno Jokipii: Jatkosodan synty. s. 142-143.

*

Stig Jägerskiöldin ansiokas Mannerheim-elämäkerta lähtee siitä peruskatsomuksesta, että Mannerheim meillä edusti ruotsalaissuuntausta niin pitkälle kuin mahdollista, jotenkin siihen tapaan, että pääesikunnan miehet veivät Suomen saksalaislinjalle heti kun Mannerheim huhtikuussa 1941 joutui muutaman viikon toipumislomalle Ruotsiin.

Pidän tätä (Jokipii) alkuosaltaan täysin oikeana; nimenomaan … tämän skandinaavisen näkökulman esille tuominen ja korostaminen. 

Mannerheim yritti anglosaksisen suuntauksen sorruttua ruotsalaislinjaa niin kauas kuin mahdollista.  Unioniajatuksen romahtaminen tammikuussa – ja se, etteivät Mannerheimin silloiset ruotsalaiset upseerivieraat mitenkään voineet vakuuttaa, että Ruotsin hallitus todella sallisi heidän tulla apuun Suomeen, niin kuin he itse halusivat, vei Mannerheimin pakkotilanteeseen. 

Koska ilman apua varsinkaan Lapissa ei selvittäisi, sitä piti ottaa lopuksi vaikka Saksalta.  Tätä korostaa myös Markku Reimaa: Saksan linjalle ei menty kevytmielisesti; se oli vasta viimeinen vaihtoehto.

Ajoituksesta olen eri mieltä Jägerskiöldin kanssa, joka sijoittaa Mannerheimin käänteen vasta kesäkuulle.  Nähdäkseni se on tapahtunut jo tammikuussa, viimeistään helmikuun alulla. …

Tutkimuksessa ei ole varmaan tarpeeksi korostettu, että Heinrichsin Berliinin-matka tapahtui tunnetun NIKKELIKRIISIN pahimpina päivinä.  Tarvittiin todella tärkeä asia, että Mannerheim lähetti oikean kätensä tällaisessa tilanteessa viikon päiviksi pois tapahtumien polttopisteestä!  Tämä puhuu paljon siitä, miten suuri arvo matkalle annettiin.

Lähde: Jokipii: emt. s. 161-162.

*

Petsamon nikkeli – ”nikkelikriisi

Venäläisten kieltäytyessä antamasta periksi kaivoksen johtoa koskeneessa kiistassa sekakomitean työskentely ajautui umpikujaan.  Neuvottelujen päättyessä 11.2.1941 tunnelma oli (Suomen pääneuvottelijan) von Fieandtin mielestä niin kireä, että hän kertoi (Saksan Moskovan-suurlähettiläälle) von der Schulenburgille pelkäävänsä venäläisten kohdistavan Suomeen joitakin kostovoimia.  Tuon päivänä sekakomitea totesi jatkuvat keskustelut hyödyttömiksi, minä vuoksi asian käsittely tulisi jatkaa ”diplomaattista tietä”.  Kaikesta huolimatta suomalaiset neuvottelijat jäivät Moskovaan odottamaan.

Tilanteen kiristyessä saksalaiset heräsivät vihdon huomaamaan, että jotakin oli pakko tehdä sittenkin epäedullisena pidetyn konfliktin estämiseksi.  von Blucherin raportoitua … 25.1.1941 ulkoministeri Wittingin kanssa käymästään keskustelusta Berliini sai nyt tietää von Fieandtin valtuuskunnan lähdöstä vastoin von Ribbentropin neuvoa Moskovaan.  Suomen ulkoministeri ei liioin salannut delegaation todennäköisesti joutuvan antamaan neuvotteluissa periksi, jollei se saanut Saksalta tukea.

Päätös tehtiin korkeimmalla tasolla Hitlerin Berghofissa 26.1.1941 pidetyssä kokouksessa, jossa Fuhrerin lisäksi olivat paikalla ulkoministeri von Ribbentroph sekä asiantuntijana ministeri Snurre.  Tapaamisen varsinaisena aiheena oli kuitenkin valtakunnankanslerin informoiminen Moskovassa vastikään solmitusta kauppasopimuksesta.  von der Schulenburg sai nyt ohjeet korostaa venäläisille Saksan voivan suostua uusiin toimilupajärjestelyihin Petsamossa van sillä nimenomaisella ehdolla, että sen toimitussopimukset Suomen kanssa pidettäisiin voimassa.  Vaikka tässä ei sinänsä ollut ratkaisevasti uutta, Fuhrerin henkilökohtainen puuttuminen asiaan selvästi ”ryhdisti” saksalaisia viranomaisia, joilta saatujen tietojen pohjalta Kivimäki saattoi 30.1.1941 sähköttää kotiin:

”Snurre ilmoittanut, nikkeliasia oikealla tolalla.  Weizsäcker Kivimäelle, ettei hänellä sen johdosta enää huolia”.

Sähke, joka liittyi Saksan aikaisempiin, sitoutumista välttävin ”rauhoittaviin vakuutuksiin”, toimitettiin myös Moskovaan (lähettiläs) Paasikiven tietoon.

Kivimäen optimismia lisäsi toinen, huomattavasti tärkeämpi informaatio, joka ei kantautunut Paasikivelle saakka.  Samana päivänä (30.1.1941), jolloin edellä mainittu sähke lähti Berliinistä, kaupunkiin saapui Suomen yleisesikunnan päällikkö, kenraali Heinrichs.  Neuvottelussa saksalaisen virkaveljen kenraalieversti Halderin kanssa suomalaisvieras perehdytettiin luottamuksellisesti Barbarossa-suunnitelman yleisiin suuntaviivoihin.  Samalla kävi selville: Mannerheimin armeijalle siinä ajateltu rooli. (kurs. VH.)  Tasavallan Berliinin-lähetystössä tajuttiin luonnollisesti heti nyt saatujen tietojen kauaskantoinen merkitys.  Sotilasasiamies, eversti Horn on kiteyttänyt päiväkirjaansa:

”30.1.1941. Merkittävä päivä Suomen historiassa.  Nyt en voi uskoa tälle paperille koko salaisuutta, mutta ehkä joskus myöhemmin… Kenraali Heinrichs voi todellakin olla tyytyväinen, sillä hänen vierailunsa Berliinissä oli enemmän kuin merkittävä”.

Heinrichs lähti lentoteitse kotimatkalle 3.2., joten hänen tuomansa viesti on ollut Mannerheimin tiedossa viimeistään 4.2.1941.

Lähde: Tuomo Polvinen: J.K. Paasikivi.  Valtiomiehen elämäntyö 3: 1939-1944. s. 268-269.

Hans Peter Krosbyn Nikkelildiplomatiaa Petsamossa, 43 sivua, engl.; http://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=3&ved=0ahUKEwivsfeiprPMAhWhPZoKHSabAM4QFggnMAI&url=http%3A%2F%2Fjournals.lub.lu.se%2Findex.php%2Fscandia%2Farticle%2Fdownload%2F346%2F203&usg=AFQjCNHJl275Hg3C7O0TYbmwXeToARz7bA&sig2=7s8TFzWw2sY7ZHA6tRhQig

*

Mannerheimin erokirje – yksi niistä

On aiheellista todeta, että nikkelikriisin kiristyessä tammikuun puolivälin jälkeen (noin 15.-23.1.1941) hälyttäviä tiedusteluraportteja saanut Mannerheim olisi halunnut suorittaa osittaisen mobilisiaation (illalla 23.1.1941).

Presidentti Ryti ja uusi pääministeri Rangell olivat vastaan, minkä takia se jäi tekemättä.  Tutkijat Upton ja Krosby ovat, tosin eri vivahtein, sitä mieltä, että tämä (mobilisaation raukeaminen, vh)  aiheutti Mannerheimin eronpyynnön, johon siihenkään ei suostuttu.

Mannerheimin kokoelmassa säilynyt eroanomuksen konsepti ja Rytin kokoelmassa oleva originaali kuuluvat näin:

”Kuten olen jo suullisesti Tasavallan Herra Presidentille esittänyt, olen tullut siihen vakaumukseen, että politiikkamme päivä päivältä yhä pitemmälle ulottuvien myönnytysten (Neuvostoliitolle, vh), johtaa valtakuntamme varalliselle tielle, vaarantaen (täten(= yliviivattu)) myös sotilaallisia puolustusedellytyksiämme.

Katson itseni tämän vuoksi pakoitetuksi Herra Presidentiltä täten anomaan vapautusta puolustusvoimien ylipäällikkyydestä

10.II.1941 Sota(arsalkka) M(annerheim)”

Kenraali Waldenin kokoelmassa (joka nykyään on Yhtyneitten Paperitehtaitten arkistossa Valkeakoskella) on Waldenin vastaavan eroanomuksen läpilyöntikappale, lakoninen ja allekirjoittamaton, muta tarkasti samalta päivältä kuin Mannerheimn.  Puolustusministeri on siis tukenut ystäväänsä ylipäällikköä voimakkaimmalla mahdollisella tavalla.  -  Koska presidentti Ryti ei ole halunnut äsken muodostetun hallituksen hajoamista varsinkaan näin heti alkuunsa, hän näyttää painaneen villaisella molemmat eroanomukset; niistä ei päästetty julkisuuteen hiiskaustakaan.  Sotasyyllisyyskuulustelussa (oikeusneuvos Onni) Petäys kyllä kysyi Mannerheimin eronpyynnön merkitystä, mutta tällöinkin Ryti korrektiussyistä väisti kysymyksen. …

Mannerheimin motiiveista ei ole eronpyynnön onnistuneen salaamisen vuoksi täyttä selvyyttä.  Tammikuun alun jyrkkä lausunto nikkeliasiasta ja eronpyynnön sattuminen nikkelikriisin kohokohtaan helmikuussa viittaisivat siihen, että Suomen liiallinen myöntyvyys olisi liittynyt juuri nikkeliasioihin. …

Paasikiven samanaikaisen käsityksen mukaan (12.2.) venäläiset kiristivät nikkelikriisiä nimenomaan osoittaakseen Suomelle, ettei Saksan sekaantuminen vaikuta heidän päätöksiinsä.  Paasikiven mielestä he ”pitänevät ajankohtaa sopivana ratkaisulle, Saksanko vai Neuvostoliiton vaikutus voittaa Suomessa”.

Mannerheimin tiedetään jo seuraavana päivänä 11.2. ottaneen eronpyyntönsä takaisin.  Ryti meni (oikeuskanslerinvirastossa olevan) päiväkirjansa mukaan sairastuneen Mannerheimin luo.  ”Keskustelin hänen kanssaan hänen kotonaan, jolloin hän peruutti erohakemuksensa”, merkitsi Ryti.  Ilmeistä kuitenkin on, että marskin mielenmuutos ei tapahtunut vain hyvittelevän keskustelun ansiosta, vaan takana oli niin suuria myönnytyksiä kuin marsalkka katsoi arvovaltana vaativan.

Sen jälkeen kun Heinrichsin Berliinistä tuomat tiedot Saksan mahdollisista aikomuksista noin 3. tai 4.2. olivat saapuneet Helsinkiin, Rytin oli jo helpompi muuttaa aikaisempaa (venäläisiä kohtaan, vh) myöntyväisyyskantaansa.  Hän reagoikin varsin nopeasti.  Lähettiläs Kivimäki antoi näet Berliinissä 5.2. ulkoministeri von Ribbentropille Rytin nimissä selityksen, että Suomi täysin liittyy Saksan puolelle.  Ryti on myös hallituksen kokouksessa 12.2. ja kirjeessään Paasikivelle 15.2. ollut uudella, jyrkällä kannalla.

Toisaalta Suomen koko hallituskin oli jo näinä päivinä kääntymässä nikkelipolitiikassaan jyrkempään suuntaan.  Helmikuun 8. päivänä UM lähetti Kivimäen em. vastaväitteet tiedoksi Moskovaan ja 9.2.1941 Suomen hallituksen ankarat vastaehdotukset. 

Lähde: Jokipii: emt. s. 162-165, katkelmia.

*

Tiivistäen voi todeta, että Mannerheimin eronpyynnön perusteluna ei suinkaan ollut, uskottiinko hänen saamiinsa tiedustelutietoihin vai ei.  Kysymys oli suuremmasta kuin osittaisesta mobilisaatiosta: tarkoitettiin Suomen koko poliittista suuntautumista. 

Aivan samoin oli Paasikivellä: vaikka lähdettiin nikkeliasiasta, varsinaisesti käsiteltiin maan koko idän diplomatiaa. 

Voisi korostaen sanoa, että Mannerheimin taipumaton suuntaus oli nyt Paasikiven myöntyväissyyssuuntausta vastaan. 

Helmikuussa 1941 presidentti Ryti ja Rangellin hallitus joutuivat toden teolla ratkaisemaan kantansa näiden vaihtoehtoisten toimintalinjojen välillä.

Lähde: Jokipii: emt. s. 171.

*

Samoilta päiviltä 24.2. on Rytin uusi muistiinmerkintä marsalkan kannasta.  Presidentti oli kutsunut linnaan saunaan Rangellin ja Kotilaisen, mutta onnistunut saamaan sen jälkeen pidetyille päivällisille myös Mannerheimin, Waldenin ja Wittingin.  ”Keskusteltiin paljon suhteista Venäjään, Mannerheim rohkeana”, Ryti kirjoitti. 

Marslakan suhtautuminen heijastui tietenkin pian muihin upseeripiireihin.  Siitä saadaan Tukholman kautta eräitä varsin kiintoisia lisätietoja.  Ne liittyivät kaikki helmi-maaliskuun vaihteeseen, vaikka ruotsalainen ratsumestari Frank Martin, Nordens Frihet –lehden toimittaja, tiedotti niistä länsivaltojen lähetystöille vasta 23.4.  Kenraalit Tuompo ja Österman olivat näet hänen tavatessaan heidät olleet matkalla Ruotsin suuriin talvisotaharjoituksiin, jotka pidettiin Norrlannissa 21._28.2.1941, tai palaamassa niistä.  Eversti Palojärvi taas oli ollut Suomen sotilasasiamiehenä Tukholmassa, mistä hän palasi kotiin 28.2., ja eversti Stewen oli hänen seuraajansa, joka saapui toimipaikalleen 1.3.1941.

”Hätkähdyttävän avomielinen” eversti V.P. Palojärvi oli kertojan mukaan suositellut, että Suomen ja Ruotsin pitäisi yhdessä tukeutua Saksaan.  Kun Saksa pian joutuisi sotaan Neuvostoliittoa vastaan, Suomi voisi vallata entiset alueensa takaisin, jopa liittää Kannaksen rajansa Nevajoelle, kenties etelämmäskin.  – Kenraali Österman uskoi Saksan voittavan länsivallat, mutta ellei niin kävisikään, Suomen oli tässä vaiheessa oltava Saksan puolella.  Suomi ei näet olisi entisensä edes väliaikaisen neuvostomiehityksen jälkeen.  Heidän lisäkseen myös Kenraali V.E. Tuompo ja eversti M.K. Stewen olivat olleet sitä mieltä, että saksalaisvaikutus oli voimakkaasti leviämässä Suomen upseeripiireissä, ratsumestari Martin kertoi englantilaisille (23.4.).

Paasikivi pyrki parhaansa mukaan vastustamaan Suomen sovinnollisen linjan kääntämistä.  Saatuaan Rytin kirjeen (pitkän henkilökohtaisen informaatiokirjeen, jonka Paasikivi kuriiripostin hitaan kulun tähden tämä sai nopeasti edenneen tilanteen vuoksi vasta erokirjeen jättämisen jälkeen), hän vastasi siihen 1.3.1941 yhteensä 22 sivua poliittisia pohdintoja käsittävällä kirjeellä, joka on säilynyt Rytin kokoelmissa.  Hän vastusti tarmokkaasti useimpia Rytin argumentteja.  Vaikka hän ”vanhana Saksan ystävänä” pani Saksan ystävyydelle ratkaisevan painon, hän katsoi, että spekulaatio Saksan ja Neuvostoliiton mahdollisesta sodasta on jätettävä pois laskuista jo sen takia, että Saksa on auttamattomasti kiinni Englannin sodassa.  Ukrainan valloittaminen ei tällä hetkellä kuulu realiteettien maailmaan, koska jo sen asukasmäärää 40 miljoonaa olisi 10 miljoonan tshekin ja 15 miljoonan puolalaisen lisäksi Saksan mahdotonta hallita.  Ideologia ei enää riitä suuren sodan aiheeksi.  Sitä paitsi Saksan sota Venäjää vastaan 1914-1918 päättyi huonosti molemmille osapuolille.  …

Ruotsin Moskovan-lähettiläs ja Paasikiven läheinen tuttava Wilhelm Assarsson kertoo muistelmissaan, että Paasikivi oli maaliskuun alkupuolella Moskovasta lähtiessään närkästynyt ”presidenttiin, ulkoministeriin ja koko joukkoon”.  Hän lähti kotiin ”saattamaan hallituksen järkiinsä käsittelemällä sitä palkollissäännön mukaisesti”.  Molempien oikeuksien tohtori Paasikivi aikoi siis antaa Suomen ymmärtämättömälle hallitukselle mitä kuuluu, sillä vanhassa palkollissäännössähän isännälle suotiin kotikuritusoikeus!

Epäilemättä hän ei tässä aikomuksessaan aikaillut; ilmeisesti hän puuttui asiaan maaliskuun puolivälissä, jolloin myös Kivimäki oli käymässä Helsingissä järjestääkseen suomalaisen SS-pataljoonan värväysasiaa.  Kivimäki näet mainitsee muistelmissaan, kuinka hän oli Rytin luona tapahtuvassa neuvottelussa (Paasikiven muistiinpanon mukaan 12.3.) viitannut v. Weizäckerin rauhoittaviin sanoihin Petsamon asiassa, jossa läsnä ollut Paasikivi oli vaatinut myönnytyksiä.  Samana iltana herrat olivat aterioineet Kämpissä.  ”Kun olin pois lähdössä, riensi Paasikiv luokseni ja kuuluvalla äänellä lausui, että olin viittauksella Weizsäckerin lausumaan saanut Suomen kohtalon vaaraan ja olin siitä vastuussa, Kivimäki selostaa.

Paasikivi on muistiinpanojensa mukaan seuraavana päivänä 13.3. tavannut vielä Mannerheimin ja Waldenin Savoyssa.  Koska tämä on ainoa varma Paasikiven ja Mannerheimin tapaaminen edellisen Helsingin-matkan aikana, kysymyksessä lienee tilaisuus, josta Hynynen myöhemmin mainitsee, että Paasikivellä oli ollut myrskyisä kohtaus vanhojen ystäviensä Mannerheimin ja Waldenin kanssa.  Nämä eivät olleet enää halunneet edes puhua jatkuvasta myöntyväisyydestä Neuvostoliittoa kohtaan. – Ilmeisesti tapaaminen Rytin luona 12.3. ja tämä tilaisuus olivat ne ”ikävät keskustelut”, joihin Paasikivi viittasi kertoessaan 17.3. Voionmaalle, miksi hän halusi heti lähteä lähettilääntoimestaan.

Lähde: Jokipii: emt. s. 172-174.

*

Vakuuksia

Hän (Paasikivi) oli aikonut ensin palata (Moskovasta vakinaisesti kotiin Suomeen) vasta toukokuun lopulla, mutta ikäväin keskustelujen jälkeen täällä hän oli päättänyt lähteä virastaan (lähettiläänä) niin pian kuin mahdollista.  Mutu eivät olleet hyväksyneet hänen mielipiteitään eikä hän muiden.  Karkemmin sanoen on siis Paasikivi nyt heitetty yli laidan.

Kuka sijaan tulee, ei tiedetä.  Cajander mainitsi minulle Henrik Ramsayn ja minä mainitsin sen Juho Kustille.

Kivimäki on myöskin kaupungissa.  Sunnuntaina, vai oliko se maanantaina, aamupäivällä, olivat Kivimäki ja Paasikivi Riston (Ryti) luona, jossa myöskin oli ollut Rangell ja myöhemmin Witting (pää- ja ulkoministeri).  Paasikiven selostuksen  mukaan ei Kivimäki ollut esittänyt Saksan avustuksesta mitään muuta kuin ylimalkaisia perusteluja. 

Mutta täällä ei oltu muuta tarvittu, ne riittivät vakuuttamaan Ristot ym. siitä, että Saksan apu on varma.

Paasikivi kertoi sanoneensa yksityisesti Kivimäelle, että hän ottaa hirmuisen riskin, jos hän ei voi tuoda varmaa lupausta, että Saksan divisiooneja saadaan tänne, mihin Kivimäki oli vastannut, ettei hän ole voinut eikä voi antaa sellaisia vakuuksia, vaan on ainoastaan kertonut ja esittänyt, mitä hänelle oli tietoon tullut.

Paasikivi oli sitten moittinut Kivimäkeä siitä, ettei hän ollut lausunut omaa käsitystään asiasta, niin kuin oikean diplomaatin tulisi tehdä. 

Paasikivi piti Kivimäen tiedonantoa päätekijänä siinä sokeassa saksalaisuskossa, joka täällä nyt vallitsee ja hallitsee.

Täällä ollaan Risto (Ryti) myöten kuulemma vakuuttuneita siitä, että Saksan ja Venäjän välillä tulee sota.  Ja silloin täältä lähdetään peliin.

Väinö Voionmaa: Kuriiriposti.  Kuriiripostia pojalle 1941.1944. Voionmaa kirjoittaa sensuurin ohi menneessä kuriirikirjeessä pojalleen 18.3.1841 Paasikiven luona edellisenä päivänä tapahtuneesta luottamuksellisesta  keskustelusta.  Via: Jokipii: emt. s. 174-175.

*

Sovittelupolitiikassaan Helsingin kanssa selvittämättömään ristiriitaan joutunut Moskovan-lähettiläs J.K. Paasikivi jätti kirjallisen eroanomuksen ulkoministerille 18.3.1941.  …

Paasikiven kunniaksi järjestetyillä jäähyväispäivällisillä 27.5.1941 Moskovassa;

Yhdysvaltain lähettilästä Steinhardia hyvästellessään Paasikivi ennusti Stalinin liittävän kohtalonsa täydellisesti Hitleriin, jos tämä näyttäisi voittavan sodan.  Neuvostojohtajille arvovalta merkitsi enemmän kuin mikään muu. 

Heidän pysyvänä politiikkanaan oli saada mitä suinkin voivat niin vähällä kuin mahdollista ja pyytää sitten lisää.  Välittömiä etujaan he eivät koskaan uhranneet tulevaisuuden tavoitteiden hyväksi.

”He eivät kiinnitä huomiota siihen, mitä on sanottu, vaan ainoastaan siihen, mitä on tehty; he pyrkivät saamaan korkean hinnan siitä, minkä ymmärsivät joutuvansa tekemään joka tapauksessa.  He olivat immuuneja eettisille ja humanitäärisille tai abstraktiin oikeuteen perustuville tekijöille ollen pelkästään käytännöllisten ja realististen näkökohtien vaikutettavissa”.

Kuten Jukka Nevakivi on todennut, tämä Paasikiven käsitys stalinistisen diplomatian luonteesta ei myöhemminkään muuttunut.

Lähde: Polvinen: emt. s. 288-289.

*

Erokirje hopealaatikossa

Presidentti Rytin ns. päiväkirjassa (= muistelmissa, julkaisemattomat ja viimeistelemättömät) Suomen suunnilleen vuoden vaihteessa (1940-1941) harjoittamaa politiikkaa luonnehditaan seuraavasti:

”Hallitus koetti kaikissa kysymyksissä osoittaa venäläisten toivomuksiin ja vaatimuksiin nähden niin pitkälle menevää myöntyväisyyttä, että se eräissä ja varsin vaikutusvaltaisissa piireissä herätti tyytymättömyyttä”.

Lyijykynällä marginaaliin on tehty lisäys:

”M(mannerh)heimin kirje 10.2.1941.  Hopealaatikossa”.

Ryti muisti siis Mannerheimin toisenlaisen politiikan tärkeimpänä edustajana (painotukset, vh) ja erityisesti hänen erokirjeensä keinona, jolla tämä oli ajettu läpi.

Ajattelen – vaikka en pysty sitä sitovasti todistamaan – että Ryti piti kirjettä pöydällään hopealaatikossa siksi, että hän tunsi tarvitsevansa todistuskappaletta siitä, miksi hän ja hallitus olivat lähteneet Saksan tielle.

Erokirje sai ikään kuin jatkuvasti todistaa presidentille, sitten kun vastoinkäymiset tulivat, ettei hän ollut ollut ainoa eikä edes ensimmäinen kohtalokkaan suuntauksen ajaja.

Tasavallan päämiehenä Ryti otti kuitenkin kantaakseen täyden vastuun ratkaisuistaan sekä silloin että myöhemmin: muistamme hänen sanansa, kuinka maata voi joskus palvella yhtä hyvin vankilassa kuin presidentin linnassa.

Tätä saattaa suoranaisesti soveltaa kevään 1941 korkeimpien johtajien erilaisiin kohtaloihin:

Ryti joutui lopulta jatkamaan vankilassa, Mannerheim presidentin linnassa.

Eräästä muistelmasta tiedämme, kuinka vankeus katkeroitti Rytiä – ehkä enemmän kuin hänen muita tovereitaan. 

Olihan kohtaloiden ero painostavan suuri ja tekojen seuraukset psykologiselta kannalta kohtuuttoman erilaiset.

Maan etu esti lisäksi näitä asioita mitenkään tai kenellekään julkisesti selvittämästä.

Toisaalta on korostettava, että Mannerheimin kurssin vaihdos vuoden 1941 alussa tapahtui niin aikaisin, ettei sitä voi vielä pitää kevään uusista konjunktuureista johtuvana.  Hänen käänteensä johtui sen painostuksen johdonmukaisesta, miltei epätoivoisesta vastustamisesta, jonka alaiseksi Suomi oli (Neuvostoliiton taholta eritoten, vh) joutunut.  Nimenomaan varhainen ajoitus osoittaa, etteivät myöhemmät edulliset ulkopoliittiset näkymät olleet käänteen alkuperäinen syy, vaan se oli tapahtunut toisenlaisissa oloissa jo aikaisemmin.  Silti on selvää, että Barbarossa-näköalat ovat voineet keväämmällä vahvistaa marsalkkaa pysymään muista motiiveista jo omaksumallaan jyrkällä linjalla.

Lähde: Jokipii: emt. s. 176-177.

*

Sotasyyllisyystutkimus

Mannerheimin kuulustelu

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin esitutkintaa johtanut oikeusneuvos Onni Petäys totesi Mannerheimin aseman niin keskeiseksi, että ainakin hänen kuulustelemisensa oli välttämätöntä. Petäys luonnosteli 25 kysymystä marsalkalle ja näytti ne Kekkosen lähipiiriin kuuluneelle dosentti Kustaa Vilkunalle.

Vilkuna ja Kekkonen terästivät niiden sanamuotoa ja Vilkuna kävi valmistamassa marsalkkaa tulevaan koettelemukseen. Tapaaminen osoitti ylipäällikön muistikuvat hatariksi ja poliittisesti hankaliksi.

Kenraali Erik Heinrichs lähetettiin valmentamaan korkeaa esimiestään. Hän sopi marsalkan kanssa sanamuodot, joita Mannerheimin toivottiin käyttävän vastauksissaan.

Mannerheimin tapaamisen jälkeen Petäys ei otsikoinut siitä tekemäänsä asiakirjaa kuulustelupöytäkirjaksi. Se oli muistiinpano keskustelusta marsalkan kanssa. Muistio liitettiin oikeuden pöytäkirjoihin, mutta sitä ei käsitelty istunnoissa. Syytetyt kunnioittivat Kekkosen toivomusta, että puolustuksen todistelussa ei vedottaisi Mannerheimiin.

Petäyksen kuulustelukäynnin jälkeen Mannerheim oli toimittanut tutkijakunnalle merkillisen asiakirjan tapaamisestaan pahasti halvaantuneen entisen puolustusministeri Rudolf Waldenin luona sairaalassa samaan aikaan kun kiista sotasyyllisyyslaista oli kiivaimmillaan.

Mannerheim keräsi aineistoa siltä varalta, että joutuisi syytteeseen. Walden pystyi sanomaan vain ”ja” tai ”nej”, mutta siitä huolimatta Mannerheim yritti saada kuolevalta kenraalilta itselleen edullisen todistajalausunnon.

Keskustelumuistion mukaan Mannerheim kysyi, muistiko Walden, kuinka he Malmin lentokentällä kuulivat saksalaisten ehdotuksen Lapin kauttakulusta ja asemyyntitarjouksen. Walden vastasi ”ja, ja”, ja nyökkäsi voimakkaasti.

Sitten marsalkka kertoi, että Risto Ryti ei muistanut Mannerheimin soittaneen presidentille ja kysyneen tämän kantaa. Muistion mukaan Walden sanoi voimakkaasti ”nej, nej ilmeen hänen kasvoillaan osoittaessa hämmästystä”.

Näiden lauseiden todistusvoima oikeudenkäynnissä olisi luultavasti ollut jokseenkin olematon. Tämäkin muistio liitettiin oikeuden pöytäkirjaan, ja sitten siitä vaiettiin. Lähes groteski yritys osoittaa Mannerheimin tunteneen asemansa todella vaikeaksi.

Oikeusministeri ja presidentti

Tutkijakunnan työn ensimmäinen muistio oli Petäyksen merkinnän mukaan tehty ”pidätyskysymystä varten”. Muistion sisältö oli raskauttava sotilasjohdolle. Petäys sanoi Kekkoselle aineiston osoittavan, että jos Ryti oli sotasyyllinen numero yksi, Mannerheim olisi sotasyyllinen ”numero yksi a”.

Kekkonen pyysi sommittelemaan asiakirjat jatkossa niin, että ne eivät korostaisi sotilasjohdon osuutta tapahtumiin, ja Petäys toimi käskyn mukaan. Niin hallitus pystyi välttämään syytteiden nostamisen upseereja ja siis myös Mannerheimia vastaan.

Kekkonen ei pelastanut marsalkkaa siksi, että olisi rakastanut tätä. Hän myötäili Neuvostoliiton kantaa, tässä asiassa Suomen eduksi. Oikeusministeri halusi välttää Suomen sisäisen myllerryksen, joka olisi syntynyt kansallisen ikonin nöyryyttämisestä perustuslain vastaisen tuomioistuimen edessä.

Lähde: Jukka Tarkka: Kuka todella pelasti Mannerheimin sotasyyllisyysoikeudelta? Artikkeli, ote: Suomen Kuvalehti, 6.6.2010, päivitetty 29.11.2013. Linkki: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/kuka-todella-pelasti-mannerheimin-sotasyyllisyysoikeudelta/

*

Epilogi

Kaksi puhetta

”Niinpä on kenraali, sotamarsalkka ja Suomen Marsalkka Carl Gustaf Mannerheim ihmeellisellä tavalla tullut keskeiseksi hahmoksi Suomen historiassa.  Kukaan toinen ei ole hänen laillaan joutunut tarttumaan isänmaan kohtaloihin ratkaisun hetkellä.

Suuren persoonallisuutensa mahdilla hän on tämän kaiken tehnyt.  Itseään tyrkyttämättä hän on aina ollut palveluksille altis.  Kuinka helppoa hänen olisikaan ollut julistautua diktaattoriksi, monien esimerkkiä viime vuosikymmeniltä noudattaen.  Mutta sellaista ei vanha aristokraatti ajatellutkaan.  Ehkä hän ei hyväksynyt uudenaikaista demokratiaa kaikissa muodoissaan, mutta hän kunnioitti parlamentaarista hallitusjärjestelmäämme ja hallitusmuotoamme, jonka hän itse valtionhoitajana vahvisti.  Hän oli esimerkillinen kansalainen, joka pikkupiirtoja myöten täytti kansalaisvelvollisuutensa.”

Lähde: Eduskunnan puhemies Karl-August Fagerholm, muistopuheesta marsalkka Mannerheimin paarien ääressä Helsingin suurkirkossa 4.2.1951.  Puhe kokonaisuudessaan mm. täällä: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199155-puhemies-k-a-fagerholmin-muistopuhe-mannerheimin-hautajaisissa

*

Se toinen

Lauri (L.A.) Puntila oli sodan aikana pääministerin sihteerinä ja presidentin avustajana toimiessaan tottunut olemaan silloisten johtajien henkisenä juoksupoikana.  Sodan jälkeen sotasyyllisyydestä epäiltyjen vangitsemisestä lähtien hän hakeutui kuin luontojaan entisten esimiestensä tueksi.  Pienetkin yksityiskohdat oli hoidettava oikeudenkäynnin uhrien takan keventämiseksi.  Jonkun sotasyyllisyysvangin käyttöön hän hankki radion, jollekin kirjoituskoneen, kolmannelle turkislakin.  Puntilan työhuone Kulttuurirahastossa oli sotasyyllisyysvankien elintarvikehuoltoa täydentävän logistiikan solmukohta.

Presidentti Risto Rytin kuoltua (25.10.1956) muistopuheen Suurkirkossa piti hänen omaistensa painostuksesta eduskunnan puhemiehen (Väinö Leskinen) lisäksi myös Puntila, uskollinen tukija ja ystävä. 

Unkarin kansannousu oli puhjennut aseelliseksi kriisiksi kolme päivää ennen hautajaisia (23.10. > 26.10.1956), ja Puntila osoitti puheessaan Unkarin ja Suomen kohtaloiden rinnakkaisuuden ja erilaisuuden.  Hän sanoi kansannousun osoittavan, millaisilta kärsimyksiltä Suomi oli säästynyt sodan ajan päättävällä puolustuksella ja sen jälkeisellä reaalipolitiikalla.

Rytin muistopuheen sotasyyllisyyskysymystä koskeneesta avainvirkkeistä on kolme luonnosta.  Puntilan myöhemmin julkaisemassa versiossa, joka ilmeisesti on kirkossa käytetty muotoilu, tämä kohta kuuluu:

”Jos on rikos rakastaa isänmaata ja kansaansa enemmän kuin omaa oikeutta elämään, Risto Rytin tuomitseminen on ollut oikein.  Jos sitä pidetään hyveenä, on hänen kohdallaan tapahtunut oikeusmurha.”

Kekkonen istui siinä parin askeleen päässä Puntilan edessä.  Tällä puheellaan hän pakotti uuden eliitin kohtaamaan historialliseksi epähenkilöksi joutuneen hahmon, joka oli pohjustanut sille mahdollisuuden olla eliittiä.  Se oli Puntilan uran uljain hetki.

Lähde: Jukka Tarkka: Puntilan elämä ja teot.  Esitelmä Suomen kulttuurirahaston järjestämässä professori L. A. Puntilan 100-vuotisseminaarissa 23.8.2007 http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/LAP-SKR.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Risto_Ryti

http://tuomioja.org/kirjavinkit/2004/01/jukka-tarkka-kansallinen-kolkuttaja-l-a-puntilan-yhteiskunnallinen-elamantyo/

*

Risto Ryti

Ryti joutui lopulta kärsimään (sotasyyllisyys)tuomiostaan vankilassa runsaat kolme vuotta, kunnes Paasikivi armahti hänet 1949 huolimatta suomalaisten kommunistien ja Neuvostoliiton lehdistön äänekkäistä vastalauseista. Ryti ei tämän jälkeen enää palannut politiikkaan, vaan vietti viimeiset vuotensa syrjässä julkisuudesta kotonaan Helsingin Kaivopuistossa (ei niinkään kaukana Mannerheimin asunnosta, vh). Hän ehti aloittaa muistelmiensa kirjoittamisen, mutta teos jäi keskeneräiseksi. Vain muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa, toukokuussa 1956, Ryti vihittiin Helsingin yliopistossa valtiotieteen kunniatohtoriksi.  Ryti ei sairautensa vuoksi voinut saapua juhlatilaisuuteen, vaan häntä edustivat hänen perheensä jäsenet. Hänen viimeinen matkansa suurten kansanjoukkojen saattamana oli kansallinen merkkitapaus, vaikka virallinen Suomi joutuikin vaikenemaan siitä Neuvostoliiton pelossa. Suomalaiset kommunistit ja Neuvostoliiton lehdistö reagoivat jyrkästi Rytin ystävän, professori Lauri Puntilan siunaustilaisuudessa pitämään puheeseen, jossa tämä puolusti Rytin sodan aikana tekemiä poliittisia ratkaisuja. Ryti on haudattu Helsingin Hietaniemeen.

Lähde: Wikipedia.

*

YLE Areenassa: Risto Rytin hautajaiset, kesto: 3:33 min. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/viilea-risto-ryti-joutui-sijaiskarsijaksi

Huomioi: kolmet kantajat, sotilaat, poliitikot, tohtorit: keitä he olivat? Onko jossain täydellinen luettelo?

*

ELONET, Risto Ryti 1940-1944 –lyhytdokumentti.  Kesto 9:51 min. Sisältö: Ryti arkisten askareidensa parissa, sotasyyllisyysoikeudenkäyntien yhteydessä ja lopuksi hautajaiset v. 1956.  Hautajaiset ajassa 4:12 - 9:51.  http://www.elonet.fi/fi/elokuva/114332

*

Aiheesta lisää: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/13/jatkosodan-tuntematon-tausta

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

”He eivät kiinnitä huomiota siihen, mitä on sanottu, vaan ainoastaan siihen, mitä on tehty; he pyrkivät saamaan korkean hinnan siitä, minkä ymmärsivät joutuvansa tekemään joka tapauksessa. He olivat immuuneja eettisille ja humanitäärisille tai abstraktiin oikeuteen perustuville tekijöille ollen pelkästään käytännöllisten ja realististen näkökohtien vaikutettavissa”.

Luulenpa, että Venäjällä edelleen seurataan näitä, sinänsä terveitä periaatteita. Mika Valtarihan totesi, jotta maailmanhistoriassa suurimmat idealistit ovat saaneet aikaan kaikkein suurinta kärsimystä.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tältä osin Venäjän käyttäytyminen on kohtalaisen helposti ennakoitavaa - lyhyttä Post-Sovjetic-Crapula -vaihetta lukuunottamatta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset