Veikko Huuska

Suvaitsevaisuuden ongelmasta. Arvaa kuka kirjoitti tämän ja milloin?

Suvaitsevaisuuden ongelmasta.  Arvaa kuka kirjoitti tämän ja milloin?

Suvaitsevaisuuteen ja sen puutteeseen liittyen esitän vaatimattoman tieto- tai arvauskilpailun mahdollisille lukijoille. 

Kuka kirjoitti alla olevan tekstin, ja milloin?  

Lupaan tarjota kaikilla oikein vastanneille pullakahvit tavattaessa ja vaadittaessa…

PS. Vastaus löytyy tekstin alapuolelta.

*

”Englantilainen kirjailija Stephen Spender kuului aikoinaan siihen länsimaisen sivistyneistön ryhmään, jonka intohimoinen taisteluasenne kansallissosialismia vastaan ei tyytynyt vähempään kuin koko kukonaskelen ottamiseen: Espanjan sisällissodan aikana Spender liittyi kommunistiseen puolueeseen. Nyttemmin Spender on monen osatoverinsa tavoin eronnut kommunisteista. Samalla hän on julkaissut kirjan, jossa kertoo aatteellisesta kehityksestään. Kuvatessaan kansallissosialismia kohtaan tuntemaansa inhoa Spenders kertoo, kuinka häntä monta kertaa kauhistutti se, että hän totesi natsismille ominaisen synkän vihan ja hänen oman natsismia kohtaan tuntemansa rajattoman vihamielisyyden olevan läheisessä henkisessä sukulaisuussuhteessa toistensa kanssa.

Lue Stephen Spender -Wikipedia-artikkeli; https://en.wikipedia.org/wiki/Stephen_Spender

  Siinäpä on varmaan meille kaikille ajattelemisen aihetta. -   Ihmiset voidaan jakaa monen moniin ryhmiin, aina siitä riippuen, miltä kannalta kulloinkin asiaa tarkastellaan. On kommunisteja ja ei-kommunisteja, uskovaisia ja ei-uskovaisia, on porvareita ja ei-porvareita, raittiita ja ei-raittiita, jaa, jaoitteluperusteita on varmaan tuhansia. Mutta kaikkien näiden ryhmien läpi, joita voidaan muodostaa ihmisten erilaisuuden perusteella, risteilevät sielläkin omat vedenjakajansa. Yksi tällainen kulkee sen mukaan, mikä on ihmisen tapa suhtautua asioihin ja kanssaihmisiin. Toiset ihmiset ovat absoluuttisia, ehdottomia, joko-tahi-ihmisiä, toiset ovat suvaitsevaisia, sovittelevia. Spenders tunnustaa olevansa perusluonteeltaan absoluuttinen tyyppi, vaikka hän terävänä erittelijänä huomasi tämän itselleen vähemmän mairittelevassa yhteydessä. Eetilliseltä kannalta hän oli lisäksi pakotettu tuomitsemaan oman suhtautumistapansa.

  Poliittiselle elämälle on ominaista, että jyrkän ehdoton suhtautumistapa asioihin ja ihmisiin liittyy olennaisesti kaikkiin äärimmäisyyssuuntiin. Ei ollut suinkaan sattuma, että Spenders, joka saattoi vihata kansallissosialismia intohimoisesti, liittyi kommunisteihin, toiseen äärimmäisyyssiipeen, jonka piirissä ehdottomuus suhteessa omiin opinkappaleihin ja vastustajiin on laki ilman evankeliumia. On muuten merkillistä, kuinka tämä ehdottomuus oman vakaumuksen puolesta saattaa joskus pukeutua muotoihin, jotka ovat avoimessa ristiriidassa tuon vakaumuksen syvimmän aatesisällön kanssa. Kaikkein inhimillisimmän ja humaanisimman aatteen intohimoinen, vilpitön kannattaja saattaa suhtautumisessaan aatteensa vastustajiin osoittautua mitä raaimman väkivaltamenettelyn puoltajaksi. Kuolemanrangaistuksen vastustaja voi olla niin jyrkkä aatteenmies, että hän on valmis tuomitsemaan hirteen jokaisen, joka ei hyväksy hänen oppiaan. Rauhan kannattaja voi olla niin intohimoinen vakaumuksensa ritari, että hän on valmis nostattamaan verisen sodan jokaista vastaan, joka ei vanno hänen mukanaan maailmanrauhan puolesta. Sellainen ehdottomuus oman vakaumuksen puolesta ei tunne sovitteluja, vaan ihminen on valmis käyttämään kaikkea moraalista ja aineellista voimaa oman käsityskannan läpiviemiseksi. Hänelle on olemassa ainoastaan kaksi linjaa: joko-tahi. Se, joka ei hyväksy hänen linjaansa on huono ihminen ja tuholainen. Tällaisia ehdottomia ihmisiä tarkoitti varmaan se ranskalainen konjakkifirman omistaja, joka tavaraansa kehuessaan lausui: "Jos ihmiset tietäisivät, kuinka terveellistä konjakki on, he joisivat itsensä kuoliaiksi."

  Mutta menepäs tiedustelemaan, hyvä lukija, joltakulta tällaiselta ehdottomalta kannattajalta taikka vastustajalta, onko hänellä mitään henkisiä sukulaisuusominaisuuksia esim. vastustussuunnan edustajien kanssa, niin vastaus on loukkaantuneen torjuva. Vaatii paitsi tinkimätöntä rehellisyyttä myös älykkyyttä sen seikan tunnustaminen, että vastustaa jotakin jyrkkää katsomustapaa vielä jyrkemmällä yksipuolisuudella. Monet äärimmäisyyssuunnat tämän yksipuolisuutensa avoimesti tunnustavatkin ja sanovat sen kuuluvan asiaan, toiset taas peittävät yksipuolisuutensa jopa humaanisuuden vaippaan.

  Ehdottoman ihmistyypin vastakohtana on sovitteleva, suvaitseva ihminen, joka näkee myönteisiä puolia myös niissä ihmisissä, jotka eivät ajattele asioista samalla tavoin kuin hän. Nämä sovittelevaiset ovat neuvottelujen ja kompromissien ihmisiä, jotka näkevät vastustajienkin mielipiteissä sen verran hyväksyttävää, että katsovat sovittelun olevan omiaan edistämään yhteistä hyvää. Sen vuoksi he ovat valmiit tinkimään omista käsityksistään yhteisymmärryksen saavuttamiseksi. Tällaisesta sovittelevasta tyypistä helposti saadaan, ja mieluisasti annetaan, sellainen kuva, että hän on luonteeton kaupankävijä, valmis myymään oman etunsa vuoksi vaikka oman äitinsä. Ja monenlaisia kompromissaajia taivaan kannen alla  - Herra paratkoon - tietenkin on ollut ja tulee olemaan. Mutta koko vapaamielisyys, josta vuosikymmenien mittaan kaikkialla on niin paljon puhuttu, rakentuu sellaiselle moraaliskäytännölliselle periaatteelle, että koko totuus, ja nimenomaan yhteiskunnallinen totuus, ei koskaan ole yhden ainoan valitun monopoli, vaan totuus syntyy yhteensovittelujen ja neuvottelujen tuloksena, mikä periaate on pohjana mm. suhteelliselle vaalitavalle ja itse asiassa vapaalle kansanedustukselle. On paljon totta Aristoteleen väitteessä, että hyve on aina kahden pahan välinen kultainen keskitie.

  Viime vuosien aikana on Englannissa ja koko maailmassakin herättänyt omalaatuista huomiota Canterburyn tuomiorovasti, tohtori Johnson. Hänen esiintymisensä joutui äskettäin keskustelun alaiseksi Englannin ylähuoneessa. Tuomiorovastin esimies, Canterburyn arkkipiispa, tohtori Fisher, kuvasi käyttämässään puheenvuorossa tri Johnsonin mieheksi, jolla ei ole avua nähdä mitalin molempia puolia. Siinä se onkin sanottu, lyhyesti ja nasevasti, mistä on kysymys. On ihmisiä, jotka ovat henkisesti siten rakennettuja, että he tunnustavat asioilla olevan useamman kuin yhden puolen, pyrkivät tarkastelemaan asioita kaikilta puolin ja voivat siten antaa merkityksen myös sellaiselle mielipiteelle, joka panee enemmän arvoa niille tekijöille, joita he itse ovat siihen saakka pitäneet vähemmän tärkeinä.

  Miten näitä eri tyyppejä arvostellaankin, kummallakin on oma tehtävänsä yhteiskunnassa. Ilman luonteen tinkimätöntä ehdottomuutta olisivat monet suuret asiat jääneet syntymättä niin politiikan, hengenelämän ja tekniikan alalla kuin yksityisessä vaelluksessakin. Mutta ilman joustavaa sovittelua ja suvaitsevaisuutta inhimillinen yhteiselämä ei olisi saavuttanut sitä rikkautta ja vapautta, mikä sillä on. 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku ovat olleet suotuisa maaperä suvaitsevaisuudelle. Se valtava kehitys, mikä noina aikoina on esim. taloudellisella ja valtiollisella alalla tapahtunut, on osaltaan aiheuttanut sovittelevan ihmistyypin vaikutuksesta ja valta-asemasta. Yhteinen hyvä on hankittu myönnytysten ja sovittelujen avulla valtiollisen ja taloudellisen demokratian ajanjaksona, sillä demokratia rakentuu suvaitsevaisuuden ja vastakkaisten intressien välisten järkevien sovittelujen pohjalle.

  Tämän päivän maailma muuttuu yhä enemmän absoluuttisen ihmistyypin työkentäksi. Suvaitsevaisuus on sana, jolla alkaa olla rikollinen, suorastaan valtiopetoksellinen kaiku miltei kaikkialla suuressa maailmassa. Eräs nuori suomalainen juristi, käsitellessään politiikan suhdetta etiikkaan, on todennut, että ihmisen taipumus absoluuttisuuteen muodostaa vakavan vaaran koko länsimaiselle yhteiskuntajärjestelmälle, joka on syntynyt vapaamielisyyden luomalle pohjalle. Hän on suositellut ihmisten johdattamista vastustamaan romantiikkaa ja mystiikkaa sekä heidän kasvattamistaan epäileväisyyteen ja suhteellisuudentajuntaan. Siten voitaisiin lujittaa vapaamielisyyden ja suvaitsevaisuuden vaikutusvaltaa ihmisissä. Ajatus vaikuttaa oikealta, mutta oljenkorsi heikolta. Meidän omalta osaltamme on sanottava, että ehdottomuuden, absoluuttisuuden oppi on pienelle kansalle turmiollinen oppi. Tilanne ei meidän kansamme parissa ole tosin millään tavalla huolestuttava, mutta - ja pahinta myös meille - kriisi onkin koko maailmaa käsittävä.”

*

Vastauksen löydät täältä...

>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>

Vastaus:

Urho Kekkonen:

Onko suvaitsevaisuus valtiopetoksellisuutta? nimimerkillä VELJENPOIKA  23/1 1953

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/11760/TMP.objres.1524.html?sequence=1

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Olipa ajankohtainen teksti. En arvannut Urho Kekkosen tekemäksi.

Kekkonen toteaa mm.:

"On muuten merkillistä, kuinka tämä ehdottomuus oman vakaumuksen puolesta saattaa joskus pukeutua muotoihin, jotka ovat avoimessa ristiriidassa tuon vakaumuksen syvimmän aatesisällön kanssa. Kaikkein inhimillisimmän ja humaanisimman aatteen intohimoinen, vilpitön kannattaja saattaa suhtautumisessaan aatteensa vastustajiin osoittautua mitä raaimman väkivaltamenettelyn puoltajaksi. Kuolemanrangaistuksen vastustaja voi olla niin jyrkkä aatteenmies, että hän on valmis tuomitsemaan hirteen jokaisen, joka ei hyväksy hänen oppiaan. --- Sellainen ehdottomuus oman vakaumuksen puolesta ei tunne sovitteluja..."

US:n blogisivuillakin näkee usein näitä Kekkosen kuvaamia kirjoittajia "jolla ei ole avua nähdä mitalin molempia puolia."

Olipa kyse vaikkapa pakkoruotsista tai maahanmuutosta, niin yhden kolikonpuolen näkemyksiin törmää heti. Ikävä kyllä, myös poliittisten päättäjien joukossa näitä ehdottomasti oikeassa olijoita on paljon.

Ja EU-politiikassa seurataan jaloja periaatteita, jotka eivät kestä todellisuuden testiä. On vain yksi totuus, olkoon sen nimi vaikkapa Schengen.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"...myös poliittisten päättäjien joukossa näitä ehdottomasti oikeassa olijoita on paljon ... seurataan jaloja periaatteita, jotka eivät kestä todellisuuden testiä..."

Näinpä. Uskossaan vahvat voivat olla gurumaisessa auktoriteettiasemassaan jopa kohtalokkaallakin tavalla realismissaan heikkoja. Uskon/ideologian ja maallisen tiedon välillä tasapainottelevan hallintoasiain insnöörin on ehkä pakkokin yrittää olla kieli keskellä suuta, ettei taas tulisi lapsuslipsauttaneeksi/möläyttäneeksi jotain hyväntahtoista sammakkoa, jota joutuu ehkä myöhemmin katumaan. Muistamme pääministerimme syksyisen lupauksen antaa kotinsa siirtolaisten käyttöön - nyt ökymökki on kai jo myyty, mikä voi ollakin tehokkain tapa saada kiusallinen asia unohtumaan vaalikarjalta ennen seuraavia paimenen vaaleja.

Ja miten esimerkiksi korkea teologinen oppiarvo ja yhden tunnustuksellisen uskonsuunnan järjestöjohtajuus edes oto-historioitisijan ilmeisen rajoitetulla koulutuksella terästettynä antaisi maallistuneita ja uskonnottomia paremmat valmiudet arvioida yleispolitiikkaa tai vaikkapa uskonsotaan provosoitumisen riskejä suunnattaessa 'vääräuskoisten' uskonsymbolien alla tukitoimintaa muunuskoisille, joiden käännyttämistä suhteellisen yleisesti pidetään äärimmäisen tuomittavana rikoksena?

Uskossahorjuminenkin voi heijastella sitä ymmärrettävää hämmennystä, jonka viimeisen vajaan vuoden aikana nähty tilanteenkehitys ja joidenkin mielestä hyvinkin yllättävät käänteet ovat saaneet aikaan paitsi kansalaisten ja ei-kansalaisten mielissä, myös päättäjiemme silmiäänavaillevassa visioshokissa taloudellisen taantuman jatkuessa edelleen työvoimapulan ehkä helpottuessakin.

Lisäksi joillakuilla hallituksen kanssa yhteistyössä toimivilla tahoilla voivat omissa laskelmissaan esimerkiksi odotettavissa olevat lähtökohtaiset kotouttamis/kotoutumisluvut olla perusteiltaan jotenkin uskonvaraisesti epärealistisesti koostuvina erilaiset kuin muilla. Siis jos vaikkapa kristillishenkistä ja juristiavusteista kotoutustoimintaa suunnitellaan kohdennettavaksi myös niihin kymmeniin tuhansiin, joiden ei tarkan viranomaisselvitystyön jälkeen ole katsottu olevan oikeutettuja turvapaikkaan ja lailliseen oleskeluun Suomessa, tuhlataan kaiketi niukkoja resursseja laillisesti maahanjäävien kotoutuksesta.
- Tällainen on omiaan aiheuttamaan yleisessä keskustelussa laitailmiöitä ja loiskiehuntaa, ks. tarkemmin kommentti Ajatuspaja e2:n Jussi Westisen blogissa http://jussiwestinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2154...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Osuvia esimerkkejä. Jos päättäjät seuraavatt jotakin ideologiaa tai periaatetta, se saattaa estää näkemästä kolikossa muuta kuin sen yhden puolen. Ja näin ideat ja ratkaisut ovat yksipuolisia.

Esimerkiksi sote-kysymyksessä keskusta näki voittopuolisesti maakuntamallin ja kokoomus valinnanvapauden tarpeen. Kuinka paljon jäi näkemättä, kun nämä toisilleen vieraat ideat sovitettiin samaan systeemiin? Pelkään pahoin,että potilas unohtui.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Olipa kyse vaikkapa pakkoruotsista"

Pakkoruotsissa juuri halutaan PAKOTTAA yhteen muottiin kun taas pakon vastustajat haluaisivat kaikille valinnanvapauden.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Kuka nyt milläkin tavalla asiaansa ajaa. Kun kirjoitin blogin pakkoruotsista, törmäsin näihin kolikon yhden puolen kavereihin, jotka silmät kiiluen etsivät tasapuoliseksi muotoillusta blogistani merkkejä siitä, että kannatan sittenkin pakkoruotsia. Viestini oli se, että minulle ei ole ruotsin opiskelusta ollut muuta kuin pelkkää hyötyä.

http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214979-pita...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #8

"Viestini oli se, että minulle ei ole ruotsin opiskelusta ollut muuta kuin pelkkää hyötyä."

Kun toiset puhuivat pakollisuudesta eli ohi meni. Suvaitsevuudesta ja absoluuttisuudesta tuossakin on kysymys ja vieläpä heikolla argumentaatiolla. Lainataan blokia:

"Monet äärimmäisyyssuunnat tämän yksipuolisuutensa avoimesti tunnustavatkin ja sanovat sen kuuluvan asiaan, toiset taas peittävät yksipuolisuutensa jopa humaanisuuden vaippaan."

Pakkoa perustellaan ruotsinkielisten oikeuksilla eli humaanisuudella josta tehdään suomenkielisten velvoite ja rasite.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Arvasin kyllä Kekkoseksi, mutta luulin tekstiä hiukan vanhemmaksi. Stephen Spender kirjoitetaan ilman ässää. Spenderin perheestä on juuri ilmestynyt parikin muistelmateosta:

http://www.nybooks.com/articles/2016/04/07/the-tal...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Thanks.

Jotenkin s kuulosti oudolta korvaan, mutta luotin Kekkoseen...
https://en.wikipedia.org/wiki/Stephen_Spender

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Aika osuva kirjoitus. Muistan hyvin 70 luvulla, kun kaikilla ( lähes) piti olla pulunjalkarintamerkki, tai kangaskassi, jossa tuo merkki komeili. Merkin taakse kätkeytyi usein fanaattisuus ja vimma olla rauhan asialla. Keinolla millä hyvänsä. Samaan aikakauteen kuului myös Yrjö Jyrinkoski, joka kävi kouluissa lausumassa runoja. Oli muuten vaikuttava lausuja, vieläkin menee kylmät väreet. Aikakauden politiikkaa kuvasi hyvin Jyrinkosken lausuma runo, joka loppui ajatukseen, jossa kaikki ne jotka vastustavat rauhaa ammutaan.

Jyrinkosken lausuntaa löytyy myös Yotubesta ja Yle areenasta. Piristävä poikkeus nykyiseen esittämistapaan.

Jukka Nieminen

Kuten eräs rock-toimittaja totesi aikanaan ekasta ruisrockista jossa joku hoiperteli vastaan ja totes kädet nyrkissä: peace tai turpaan!

Kirjoitus oli kylläkin oivaltava.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset