Veikko Huuska

”Luokka ja Puolue” – Leninin artikkeli Pravdassa 5.11.1919

”Luokka ja Puolue” – Leninin artikkeli Pravdassa 5.11.1919

Venäjän vallankumouksen 2-vuotispäivän tietämissä

*

"Tsaristiset kenraalit, ja heidän taustallaan olevat Kansainvälisten pörssien ryövärit, pyrkivät iskemään kuolettavan iskun Työläisten Vallankumoukselle hyökkäämällä Petrogradiin, mutta tosiasia on, että he ovat toimillaan vain vahvistaneet vallankumousta.

Armeija oli aluksi pakotettu vetäytymään, koska se oli kuukausien taistelujen jäljiltä väsynyt, mutta se nopeasti valtasi takaisin menettämänsä asemat, ja eteni vahvistunein voimin vihollisen vetäytyessä epäjärjestyksessä.

Judenits ja hänen korkeat isäntänsä luottivat paniikkiin Puna-Armeijan selustassa; he uskoivat saavansa aikaan epäjärjestystä Petrogradin raatajakansan keskuudessa; mutta tässäkin he erehtyvät ja erehtyivät pahasti.

Suomalainen konservatiivinen päivälehti ”Uusi Suomi”, jonka sympatiat ovat täydellisesti Judenitsin puolella, on ollut pakotettu myöntämään, että jopa ”ei-Bolshevistiset” väestöryhmät ovat ”reagoineet” merkillepantavan tyynesti Judenitsin etenemiseen.

Työväenluokalle lisääntyvät uhat ovat yhdistäneet sitä, ikuisesti ja täydellisesti, Kommunistiseen puolueeseen.

*

Kaikki eri piirikunnista saapuneet raportit kertovat tätä; huolimatta parhaiden kommunistien puutteesta – he ovat menneet rintamalle, puoluetyö jatkuu mitä väkevimmällä tavalla.  Työläisten keskuudessa vallitsee mitä mainioin moraali, suurenmoista paneutumista on nähtävissä, ja kollektiivit ovat alkaneet organisoida tehtaita, joissa he eivät aikaisemmin ole edes olleet.  Eivätkä vain kommunistit, vaan kaikki työläiset tulevat esiin puolustamaan Punaista Petrogradia, ja työläisten puolueettomat sektiot eivät nekään jää jälkeen Kommunisteista, kärkijoukosta.

Noiden suurten ja uhkaavien päivien aikana melkein kaikki proletaarit osoittivat olevansa tosiasiassa Kommunisteja, ja nuo työmiehet ja työnaiset, jotka eivät olleet vielä muodollisesti liittyneet puolueeseen, seisoivat järkähtämättömästi heidän vallankumouksellisella paikallaan, rinta rinnan Kommunistien kanssa.

*

Edelleen, noina vaikeina päivinä, useimmat arvokkaat elementit puolueeseen kuulumattomista ryhmistä oman vaistonsa vetäminä toivoivat tulevansa puolueemme jäseniksi.  Työmiehet ja työläisnaiset kirjoittautuivat puolueen jäseniksi suurina ryhminä.

Tämä muutos ilmeni myös työväenluokan vähemmän tietoisissa ryhmissä; taantumuksellisemmissa ”palveluissa” rautatie tovereiden keskuudessa, näin meille on kerrottu, työskenneltiin tosi vallankumouksellisten tapaan, ja kaikkialla vain yksi ajatus pääsi voitolle: ”tehdä loppu Valkoisista niin nopeasti kuin mahdollista.”

*

Vapaaehtoisia liittyi taisteluryhmiin suurina joukkoina.

Innostus, joka oli ottanut sijansa työväenluokan keskuudessa ilmeni myös valtavana työn tuottavuuden nousuna puolustuksen parissa ponnistelevien työläisten toimissa, ja tämä siitä huolimatta että yhä useampi työläinen mobilisoitiin samaan aikaan sotaväen joukkoihin  Joissakin instansseissa tuottavuus kasvoi 100 tai jopa 200 prosentilla.  Työläiset nostivat työpäivän pituuden 12 tuntiin.  Kaikki kaupan liitot kytkivät organisaationsa vallankumouksellisen rintaman tueksi.

Edelleen, enthusiasmin aalto ilmeni jopa niiden raatajien ryhmittymissä, missä on vallalla pikkuporvarillinen elämänmuoto ja ajattelu.  Eri piirikunnista saapuu raportteja, joiden mukaan ”Neuvostotyönantajat ovat olleet erittäin maltillisia noiden hälyttävien päivien aikana, eikä ainoatakaan ilmaisua siitä että oltaisiin iloisia Valkoisten etenemisen johdosta.  Itse asiassa vain yksi tällainen on päätynyt suoraan Neuvosto-viranomaisten käsiin.”

Judenitsin seikkailu on maksanut työväenluokalle lukuisia uhreja; monet parhaista tovereistamme ovat kaatuneet taistelujen melskeissä.  Mutta lopullisessa analyysissä tämä koettelemus on vahvistanut vallankumouksen tavoitteita ja vahvistanut Kommunistisen Puolueen hegemoniaa – ja jopa tiivistänyt suhteita sen ja proletariaatin välillä.

*

Kaikki teennäiset jakavat muurit ovat murtuneet suuren hälytyksen uhkaavina päivinä, ja kaikki jakoviivat työväenluokan sisällä häipyneet sen noustessa ihmeellisellä tavalla puolustamaan kommunismia ja sen suurta Kommunistista Puoluetta.

Palvelu puolueorganisaatiossa on tuonut sen riveihin työläisten yleiset massat, jotka yhä ovat puolueen rivien ulkopuolella, mutta ovat tulossa meidän puolellemme, ja tulevat sulautumaan täydellisesti Puolueeseen.

*

Työmiehet ja työläisnaiset, jotka puolustitte, yhdessä Kommunistien rinnalla, tunkeutujilta Petrogradia, teidän tulee jatkossakin taistella Kommunistien rinnalla, mutta Kommunistisen Puolueen riveissä.  Kaikki te olette tervetulleita.

Sidos työväenluokan ja sen Kommunistisen Puolueen välillä tulee vahvistumaan koska se sidos on taottu taistelun tulessa.”

*

PS.

Tekstissä puheena oleva Petrograd = nykyinen Pietari.

*

PS2.

Tämäkään V.I. Leninin teksti ei sisälly hänen suomeksi vuonna 1977 ilmestyneeseen 10-osaiseen Leninin Valitut teokset –sarjaan.  Laajassa venäjänkielisessä koottujen kirjoitusten ja puheiden ensyklopedisessä jättiläisessä se kylläkin löytyy.  Käännösyritys VH:n.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän HeikkiMkinen1 kuva
Heikki Mäkinen

Suosittelen kaivamaan jostain esiin ja lukemaan Panait Istratin teoksen "Alaston totuus Venäjästä". Helsinki 1930. Kustannusosakeyhtiö Kirja.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Sata vuotta sitten alkanut Neuvosto-Venäjän vastainen lännen hyökkäys jatkuu vielä tänäänkin.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Rauno on unohtanut kokonaan lännen antaman avun Neuvostoliitolle ja nyky-Venäjälle... Hoover jo aikoinaan toimitti valtavat määrät viljaa sisällissodan runtelemalle Venäjänmaalle... Hitler auttoi minkä voi Neuvostoliittoa sen vallatessa Itä-Puolan ja yrittäessään vallata Suomen Talvisodassa... USA pelasti aseavullaan NL:n tappiolta Stalinin entistä sydänystävää vastaan... Ja NL:n hajoamisen jälkeen kuinka on koetettu investoida ja rahoittaa Venäjää jaloilleen... Aina on Venäjän johtajat kusseet omaan nuotioonsa ja syyttäneet katkusta ulkopuolisia.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Judenits ei hyväksynyt Suomen irrottautumista Venäjän imperiumista, joten vähät aplodit suomalaisilta johtuivat varmaan tästä seikasta... Mannerheim laittoi miekkansa tuppeen Petrogradin suhteen tässäkin vaiheessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset