Suomi ja Petrogradin hävitysaikeet 1919
Suomi ja Petrogradin hävitysaikeet 1919
*
Johdanto
LONDON PRESS SUMMARY, toukokuun 28., 1919
The Daily Chronicle sanoo, että Petrogradin romahduksen merkkien uskotaan olevan varmoja, sen jälkeen kun Reuters on ilmoituksessaan kertonut, mitä Liittoutuneet (the Allies) ovat tehneet tuhotakseen Petrogradin ja hävittää nälkään kumousta tukeneet sen jälkeen kun Bolshevikit on häädetty tiehensä. The Chroniclen Kööpenhaminan kirjeenvaihtaja toteaa, että Petrogradista saapuneet pakolaiset kertovat että paniikki on päässyt vallalle.
Kiinalaiset, lättiläiset ja suomalaiset sotilaat ovat hyökänneet Neuvosto-hallinnon kimppuun ja ovat nykyhallintoa vastaan.
*
Pariisi 3.5.1919
MUUTOSEHDOTUS
Rauhan Sopimuksen
Artikla n:o 1:een
Liittyen Saksan Kolonioihin (Colonic)
Ensinnäkin,
(kyseessä on keskustelupöytäkirja-muistio)
M. PICHON,
sanoi että käsittelypaperin ensimmäinen asia on tarkistaa Saksan kolonioiden kanssa solmittavan Rauhansopimuksen muutosehdotuksen 1. artikla Ranskan diplomaattien ehdotuksesta. Hän pyysi M. de PEROTTIa selvittämään asiaa.
M. de PERROTTI,
sanoi että Saksan kolonioiden kanssa tehtävän rauhansopimuksen 1. Artikla kuuluu seuraavasti:
”Saksa luovuttaa Viidelle Liittoutuneelle ja Yhdistyneille Valloille kaikki oikeudet ja valtuudet sen hallinnassa oleviin ulkomailla sijaitseviin omistuksiin.” ”- – -”
Mr. LANCING,
tiedusteli mihin titteli Saksan Koloniat perustuu.
M. PINCHON,
sanoi että tällä uudella muotoilulla ei ole mitään ennakkopäätöstä perustanaan. Hän korosti, että ilmaisun ”Viisi Liittoutunutta ja Yhtynyttä Valtaa” (Five Allied and Associated Powers) täydentäminen katsotaan perusteettomaksi… – –
*
Suomen itsenäisyyden tunnustaminen;
Toisekseen,
M. PICHOW,
sanoi että todettu kysymys koskee Suomen itsenäisyyden tunnustamista. Kysymys on alistettu Valtioiden Päämiesten Neuvoston käsiteltäväksi. Täydellinen selonteko käsittelystä on luettavissa liitteestä, jonka on laatinut Mr. HERBERT HOOVER osoitettuna Yhdysvaltain presidentti WILSONILLE. (katso Annax A).
M.LAROCHE,
selvitti että Ranskan hallitus on jo pitkään tunnustanut Suomen itsenäisyyden. (Aina siihen saakka kun tultiin aikaan,) jona Suomen hallitus on ollut vihollisuuksissa Liittoutuneisiin ja Yhtyneihin Valtoihin ja neuvottelut ovat olleet katkenneina. Mutta siitä lähtien, kun sovimme Kenraali Mannerheimin hallituksen kanssa neuvottelukosketuksesta, ystävälliset suhteet maidemme välillä ovat vallinneet. Suomalainen diplomaattinen lähetystöedustus on ollut kosketuksissa Ranskan hallituksen Pariisissa. Suomen diplomaattinen edustus on lähetetty myös Lontooseen, mutta Iso-Britannia ei ole vielä tunnustanut Suomen itsenäisyyttä. Ranskan hallitus on toistuvasti esittänyt toivomuksen, että kaikki Liittoutuneet ja Yhtyneet vallat olisivat tunnustaneet Suomen itsenäisyyden. Niinpä se sydämellisesti tukee Amerikan delegaation esitystä.
M. HARDINGE,
sanoi että hän ei suosita liittymistä Suomen itsenäisyyden tunnistajiin.
M. PIHOW,
lausui, että yleistä tunnustamista ei ole nähty huolimatta Ranskan hallituksen toistuvista kehotuksista tunnustaa Suomen itsenäisyys.
Mr. LANSING,
sanoi että Yhdysvaltojen hallitus tunnustaa Suomen itsenäisyyden sekä sen hallituksen joka tätä nykyä de facto toimii hallituksena (kenraali Mannerheimin hallitus, vh).
LORD HARDINGE,
sanoi että Britannian hallitus on lähiaikoina valmis tunnustamaan Suomen itsenäisyyden. Se vaikuttaa siltä että on suotavaa tukea kenraali Mannerheimin hallitusta, koska se muodostaa takuun Bolshevikkien ivaasiota vastaan. Lisäksi Suomen hallitus on äskettäin antanut lupauksen sen valmiudesta karkottaa Saksan agentit Suomesta, ja lisäksi lupauksen osallistua konferenssiin, jossa käsitellään Pohjois-Venäjällä olevien Punaisten Suomalaisten edustajien rinnalla. Tämä on huomionarvoista, koska nykyinen Suomen hallitus on torjunut tähän saakka eri muodoissaan Liittoutuneiden ja Yhtyneiden Valtojen asiaa koskevat esitykset.
Lisäksi kaksi huomattavaa myönnytystä on tapahtunut. Ensinnäkin kysymys Suomen raja-alueista Petsamossa, Etelä-Kuolassa ja Ahvenamaan saaristossa (in Petshenga, Eastern Kola and the Aaland Islands). Tähän kysymykseen ei ole tarvetta ottaa kantaa välittömästi; mutta kuvaavaa on, että vaatimuksiin joita on esitetty Suomen hallitus vaikuttaisi osoittavan valmiutta rauhankonferenssiin ja tyytymään rajoja koskevaan esitykseen.
Toinen kysymys liittyy Suomen hallituksen valmiuteen myöntyä antamaan amnestia Punaisille Suomalaisille, jotka ovat taistelleet Liittoutuneiden rinnalla Pohjois-Venäjällä. Virallista muotoilua tähän kysymykseen liittyvästä välipuheesta ei haluta esittää dokumentissa, jossa tunnustetaan Suomen itsenäisyys; mutta Liittoutuneiden edustajat Helsingissä tulevat informoimaan Suomen hallitusta siitä, tunnustaessaan Suomen itsenäisyyden, heidän hallituksensa tuntevat täyden luottamuksen siitä, että Suomen hallitus tulee osoittamaan liberaalia ja ylevämielistä henkeä Punaisia Suomalaisia kohtaan, ja että se voi parhaiten toteuttaa sen esittämällä Liittoutuneiden kunnioittavat terveiset.
Yllä olevan ehdon myötä Iso-Britannia on varsin halukas tunnustamaan Suomen itsenäisyyden.
*
M MAKINO,
ilmoitti että hän on saanut hallitukseltaan ohjeistuksen valmiudesta tunnustaa Suomen itsenäisyys. Hän ei kuitenkaan voi antaa virallista ilmoitusta tunnustamisesta, mutta hänen henkilökohtainen kantansa on että tunnustamisen on varsin suotavaa, ja että virallinen vahvistus asialle tulee viivytyksittä. Rajakysymyksiin liittyen hän yhtyi Lordi Hardingen toteamuksiin, nimittäin siihen että Suomen tulisi hyväksyä Pescon konferenssin tuloksena syntynyt esitys.
Hän pyysi kuitenkin saada lisätä yhden esityksen. Hänen lausuntonsa liittyi siihen että kenraali Judenits on yrittänyt järjestää vapaaehtoisia joukkoja, joiden tarkoitus on hyökätä Petrogradissa olevien Bolshevikken armeijoiden kimppuun; mutta Suomen hallitus on asettanut esteitä tälle tielle. Se on katsonut, että tarkoituksenmukaisimmat suunnat, joista kenraali Judenits voisi hyökätä Petrogradiin ovat Suomen suunnalta, ja jos Suomen hallitus sallisi hänelle vapaat kädet, se voisi suureessa määrin johtaa hänen hyökkäyksensä paikallistumiseen Suomeen ja Bolshevikkien joukkojen vetäytymiseen. Hän ymmärsi että kenraali Judenits oli konsultoinut ja neuvotellut kenraali Koltshakin ja muiden Venäjällä toimivien anti-bolshevikkipuolueiden kanssa. Jos hänen tietonsa pitävät paikkansa, hän näkee, että tämä kysymys tulee myös saattaa Suomen hallituksen tietoon.
M PICHOW,
ilmaisi, että Ranskan asema, muihin Liittoutuneisiin ja Yhtyneisiin Valtoihin nähden on erityinen, koska Ranska on jo tunnustanut Suomen itsenäisyyden. Niinpä Ranska ei voi tässä tilanteessa esittää mitään ylimääräisiä ehtoja alkuperäiseen itsenäisyystunnustukseensa nähden. Myöskään Ranskan virallisille edustajille Helsingissä ei haluta esittää mitään erityisiä neuvoja välitettäväksi Suomen hallitukselle, viitaten paroni Makinon ja lordi Hardingen edellä esittämiin linjauksiin.
LORDI HARDINGE,
sanoi että Britannian hallitus on omaksunut näkemyksen, että kenraali Judenitsin toimiin liittyvät kaikki sotilaalliset toimet Petrogradia vastaan Suomesta käsin, muodostaa vakavan vaaran Suomelle, ja etenkin kun hankkeen tulokset ovat varsin spekulativisia (epävarmoja). Hänen mielipiteensä on että jos hyökkäys Petrogradia vastaan toteutuu, siihen liittyy pyrkimys muotoilla hanke Suurten valtojen politiikan jatkeeksi. Se ei johtane itsenäisten johtajien lisääntyviin rajattuihin sotatoimiin, sellaisiin kuin kenraali Judenitsin operaatio.
PARONI MAKINO,
ilmoitti että hän ei ole riittävästi informoitu ottaakseen enempiä kantoja peliin. Hänelle on kerrottu, että kenraali Judenits toimii yhteistyössä amiraali Koltsakin ja muiden tunnettujen anti-bolshevikki-elementtien kanssa. Niin muodoin kenraali Judenitsin operaatiota ei voida kuvailla rajoitettuna toimenpiteenä. Hän ei kuitenkaan halua lukittua tähän näkemykseen. Enemmänkin hän haluaa kiinnittää huomiota seuraamuksiin. Enemmänkin häntä kiinnostaa kysyä, onko Suomen hallituksella alueellisia vaatimuksia (territorial ambitions) Murmanskin suunnalla ja Petrogradin alueella.
LORDI HARDINGE,
ajatteli että ministerit menevät aihepiirin ulkopuolelle ja sekaantuvat Venäjän politiikkaan, mikä ei kuulu heidän käsillä olevan mandaattinsa piirissä. Hänen mielestään kysymyksellä Suomen mahdollisesta hyökkäyksestä Petrogradiin ei ole mitään tekemistä nyt käsiteltävän Suomen itsenäisyyden tunnustamisen kanssa.
MR. LANSING,
sanoi että hän on kuunnellut keskustelua suuren kiinnostuksen vallassa, ja niin kauan kuin kysymys on käsitellyt tunnustamisen ehtoja, hänen mielestään M. Makinon ehdotus on oikeutetumpi kuin Lordi Hargingen; mutta hän ei kannata kumpaakaan. Hänen mielestään kansakunta on oikeutettu saamaan itsenäisyytensä tunnustetuksi, ja hallitus on yhtä lailla oikeutettu samaan tunnustus toimia joko de jure tai de facto hallituksena, on aivan oikein, ja eikä ole oikeutettua asettaa selkeälle tunnustukselle enempiä ehtoja etenkään poliittisista syistä. Hän oli valmis tämän vuoksi tunnustamaan Suomen itsenäisyyden ja sen hallituksen de facto, ilman ehtoja. Luonnollisesti tunnustamisen jälkeen ja virallisten edustajien sijoittamisen jälkeen olen valmis yhtymään muihin Suuriin Valtoihin, ja edellytän että Suomen hallitus hyväksyy Lordi Hargingen esittämät ehdot.
M. PICHOW,
sanoi että Ranskan hallitus on valmis yhtymään Mr. Lansingin ehdotuksiin.
LORDI HARDINGE,
sanoi että hän myös on valmis seuraamaan samalla linjalla, ymmärtäen että Ranska ja Yhdysvallat tulevat asettamaan edustuksen Suomeen edellyttäen että Suomi tyytyy rajoihinsa ja takaa amnestian Punaisille Suomalaisille (Red Finns), heti kun viralliset diplomaattiset toimijat on asetettu.
Mr. LANSING,
sanoi että on ymmärrettävää, että kukin kansakunta haluaa toimia itsenäisesti.
LORDI HARDINGE,
hyväksyi. Hän toivoi tehtävän selväksi, kuitenkin, että Britannian hallituksen myöntämän Suomen itsenäisyyden tunnustukseen voidaan liittää vain kaksi ehtoa, ne jotka hän edellä esitti. Ei voida hyväksyä lisäehtoja liittyen kenraali Judenitsin operaatioon Petrogradia vastaan.
Hyväksytään
-
että Yhdysvaltain ja Iso-Britannian hallitukset tulevat tahoillaan tunnustamaan Suomen itsenäisyyden ja de facto hallituksen.
-
että Suomen itsenäisyyden tunnustamisen jälkeen ja virallisten diplomaattisten edustajien asettamisen jälkeen, Yhdysvaltain, Iso-Britannian ja Ranskan hallitukset antavat edustajilleen ohjeet kiirehtiä Suomen hallitusta hyväksymään Rauhan Konferenssin kannanotot jotka koskevat Suomen rajoja.Lisäksi Suomen hallituksen tulee kiirehtiä tukitoimiaan Punaisia Suomalaisia kohtaan, jotka ovat taistelleet Liittoutuneiden rinnalla, ja menetellen liberaalilla ja jalomielisellä tavalla taata heille Amnestia.
-
että M. Makino tulee olemaan yhteydessä yllä olevien ehtojen suhteen omaan hallitukseensa pyrkien siihen että se päätyisi samankaltaisiin ratkaisuihin.
*
Blogin taustaksi:
Pohjois-Venäjän interventio, linkkeineen; https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Ven%C3%A4j%C…
Ulkovaltojen interventio(t) Venäjän sisällissodassa;
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulkovaltojen_interve…
Pietarin valtaus/tuhoamis-suunnitelman eteneminen Pariisin paperin (toukokuu 1919) laadintaa seuranneina kuukausina tiivistetysti tässä;
Keväällä 1919 Neuvosto-Venäjä on valkoisten kenraalien ja interventiojoukkojen puristuksessa. Aunuksen retki kiristää Suomen ja Neuvosto-Venäjän suhteita. 18. kesäkuuta valtionhoitaja C.G.E. Mannerheim ja venäläinen Helsingissä majaileva valkoinen kenraali Nikolai Judenits tekevät Pietarin valtaamisesta sopimuksen.
Suomessa ajatus ei kuitenkaan saa laajempaa kannatusta, sillä länsivallat eivät kesällä kannata inteventiopolitiikkaa. 12. heinäkuuta Suomi ilmoittaa, että se ei tule osallistumaan Pietarin valtaukseen. Asia vaikuttaa myös presidentinvaalin lopputulokseen, sillä vasemmisto ei mitenkään taivu valkoisen Suomen ja inverventiopolitiikan kannattajan taakse. Mannerheimin takana olevan Castrenin hallitus eroaa, ja tilalle tulee Juho Vennolan hallitus.
Mannerheim matkustaa Pariisiin ja Lontooseen edistämään Pietarin valloitusta. Judenitsin joukot etenevät lokakuussa Pietarin edustalle ja 28. lokakuuta Mannerheim lähettää presidentti Ståhlbergille avoimen kirjeen, jossa hän pyytää Suomea osallistumaan Pietarin valloitukseen.
Presidentti hylkää ajatuksen, sillä liittoutuneet eivät takaa Suomen asemaa Neuvosto-Venäjän kukistumisen jälkeen. Valkoinen Venäjä ei itsenäisyyttä tunnusta. V.I.Leninin mukaan Suomen interventio lokakuun keskivaiheilla olisi riittänyt Neuvosto-Venäjän kukistumiseen, mutta 21. lokakuuta Leo Trotsin johtama puna-armeija lyö Judenitsin.
http://vanhahistoria.blogspot.fi/2013/11/tasavalta…
Viimemainitun linkin takana, Erkki Ahon sivuilla myös lisää aiheeseen liittyviä linkkejä, kannattaa lukea.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos blogista! Lukijaa saattaa hämmentää nimien Pietari, Petrograd ja Leningrad kirjavanoloinen käyttö eri vuosia koskevissa maininnoissa. Aika lyhyessä ajassahan nuo nimenvaihdokset tulivat, samoin kuin itänaapurimme valtionkin nimi Venäjästä Neuvosto-Venäjäksi ja Neuvostoliitoksi. Useimmille Pietari varmaan oli Pietari ja Venäjä Venäjä vielä ainakin pari vuosikymmentä.
Karttoja 1921-42 -sivulle on valittu juhlavuoden 2017 teemakeskustelun tueksi itsenäisen Suomineidon historian vaiheista muutamia korkearesoluutioisia karttoja, joista voi katsella ’suurennuslasilla’ naapurustomme nimenmuutoksia (myös Vironmaa – mikä muuten on Kainuunmeri?) ja mukana on muutakin valottavaa tausta-aineistoa vv. 1921 – 1942. Kipaiskaapa tutkailemasaa jahka ehditte: http://www.viestihopeat.fi/karttoja-1921-42
Ilmoita asiaton viesti
Kainuunmeri, Kalix-joki, Kainuunjoki. Tuohon jokeen muuten piti aikanaan muodostua Venäjän ja Ruotsin välinen raja Suomensodan jälkilöylyissä (Haminan rauha) eli Suomenkin länsiraja saattaisi olla hiukan lännemmässä kuin nyt Tornion-Muonionjoella. Venäläisetsotajoukot nimittäin olivat tuolloin Uumajassa ja Kalixissa.
Ilmoita asiaton viesti
Judenitsin ja Mannerheimin salahankkeesta käytiin suhteellisen monipuolista keskustelua Agricolan sivuilla kolmisen vuotta sitten;
Entä jos: Mitä Mannerheim olisi tehnyt jos Venäjän valkoiset olisivat voittaneet sisällissodan?
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=…
*
Palaan kesän 1919 ”kuumaan aiheeseen” vielä lähiaikoina…
Ilmoita asiaton viesti
Timo Vihavainen pohti Pietarin-kysymystä (syksyn 1919) tilanteesta käsin seuraavalla tavalla tässä jokunen vuosi sitten, ikuisen Suomi-Venäjä –suhteen näkökulmasta:
”Trotski, Paasikivi ja harmaan vyöhykkeen sävyt. Pohdintoja Alakurtin varuskunnan johdosta
”Syksyllä vuonna 1919 Lev Bronsteinilla alias Trotskilla oli syytä olla hermostunut. Kenraali Judenitš oli varustanut Virossa armeijan ja aikoi hyökätä Pietariin. Pietarin luoteispuolella taas kenraali Mannerheim oli uuden itsenäisen Suomen johdossa ja valmistautui hankkimaan maalleen Venäjän sympatiat lähtemällä Judenitšin avuksi. Koordinoitu kaksoisisku Englannin laivaston tuella voisi romahduttaa Pietarin puolustuksen, jonka runko perustui harvalukuisiin ja nälkiintyneisiin kommunisteihin. Niiden moraali ei enää ollut parhaasta päästä, kun bolševismin autuutta oli saatu nauttia jo pian kaksi vuotta.
Puna-armeijalla oli tuossa vaiheessa kyllä melkoinen pääluku, mutta ongelmana oli sen heikko taistelukyky, mikä nähtiin vaikkapa Viron vapaussodassa. Puna-armeija koostui suuressa määrin talonpojista, entisistä tsaarin upseereista ja muista sellaisista aineksista, joilla ei ollut mitään syytä tuntea sympatiaa Leninin ja Trotskin hallintoa kohtaan. Suuri kysymysmerkki oli myös Pietarin väestön lojaalisuus bolševikeille, mikäli avautuisi mahdollisuus kapinaan.
Trotski ja Lenin ymmärsivät hyvin, että suuri osa venäläisistä ei toivonut mitään sen hartaammin kuin saada nähdä heidät ja heidän hallituksensa lyhtypylväissä roikkumassa.
Hermostunut Trotski kirjoittikin hallituksensa äänenkannattajaan artikkelin, jossa varoitti Mannerheimia siitä, että nyt vaakalaudalla eivät olleet vain bolševikkihallinnon kohtalo Venäjällä ja Suomen suhteet siihen. Bolševikkihallitus saattaisi tuhoutua, mutta Suomi menettelisi joka tapauksessa typerästi, mikäli lähettäisi joukkonsa Pietaria vastaan.
Mikään venäläinen hallitus ei nimittäin tulisi unohtamaan sitä, että Suomi saattoi muodostaa vaaran Venäjän pohjoiselle pääkaupungille. Siispä minkään värinen tulevaisuuden Venäjä ei tulisi sietämään itsenäisen Suomen olemassaoloa. ”Historia suorittaa nyt kokeen” Trotski luritteli, mikäli Suomi halusi vastakin elää itsenäisenä valtiona, se kieltäytyisi liittymästä Judenitšin hyökkäykseen.
Kuten tunnettua, Suomi ei todellakaan lähtenyt Pietaria vastaan. Ratsumestari Elfvengrenin pikku operaatio Kirjasalossa ei täyttänyt vielä hyökkäyksen tunnusmerkkejä. Se oli muuan noita lukemattomia pikku kahakoita, joita bolševikit luokittelivat banditismiksi ja joita tapahtui Neuvosto-Venäjän kaikilla rajaseuduilla. Ne loppuivat vasta vuoden 1923 paikkeilla.
Mannerheimilla oli syynsä tähän kirveltävään päätökseen. Trotskin lehtikirjoitus, jonka hän varmaankin tunsi, tuskin painoi mitään. Sen sijaan Suomen poliittisten piirien, jopa oman kokoomuspuolueen nuivuus olivat huono pohja operaatiolle, joka vaatisi tuhansien nuorten miesten hengen. Myöskään Englanti ei kannattanut yritystä.
Lopputulokseksi jäi, että Judenitš hyökkäsi yksinään ja lyötiin nopeasti Pulkovon tienoilla, josta käsin Pietarin tornit ja kupolit olivat jo auringossa kiillelleet. Lenin kirjoitti vähän myöhemmin, että mikäli eräät uudet pikkuvaltiot –kuten Suomi- olisivat liittyneet hyökkäykseen, olisi bolševismi kukistettu vähimmäisajassa ja vähimmäisuhreilla.
Leniniä ei välttämättä kannata uskoa. Hänellä oli oma lehmä ojassa ja hänen täytyi jotenkin puolustella sitä, että hän oli hyväksynyt porvarillisen Suomen itsenäisyyden ja Brest-Litovskissa sitoutunut olemaan enää auttamatta suomalaisten punaisten taistelua. Petoshan se oli, mutta jos se oli maanmainion bolševikkivallan säilymisen hinta, niin se oli tietenkin sen väärtti. Maailmanvallankumoushan joka tapauksessa muuttaisi koko tilanteen, selitti Lenin, yhtä röyhkeästi kuin typerästikin.
Oli miten oli. Tosiasiaksi jää, että Suomi ei hyökännyt Pietariin. Se siis kesti sen ”historiallisen kokeen”, josta Trotski oli puhunut. Se, että Englannin laivasto Suomen alueelta käsin samaisena vuonna suoritti sotilaallisia operaatioita Kronstadtia vastaan, oli pieni tyylirikko, mutta ei merkinnyt vielä hyökkäystä.
Tämä ei toki myöhemmin estänyt bolševikkeja laatimasta Suomen syntiluetteloa, jossa sitä syytettiin nimenomaan Pietarin turvallisuuden vaarantamisesta ja hyökkäilystä sitä vastaan. Tällaista luetteloa tarvittiin talvisodan propagandassa ja myöhemmässä sitä koskevassa historiankirjoituksessa. Toki siihenkin jonkinlaista aineistoa rungoksi saatiin, kun oikein etsittiin. Loppu voitiin sitten runoilla.
Kuitenkin, kaikitenkin, Suomen haluttomuus asettaa sinänsä vähäiset voimansa Venäjän pohjoista pääkaupunkia vastaan on ollut ajasta aikaan pysyvä tosiasia. Edes jatkosodassa Suomi ei tunnetusti suostunut aktiivisiin toimiin piiritettyä kaupunkia vastaan, mikä oli erittäin merkittävä poikkeus tuon totaalisen sodan historiassa. Toki se ei voinut välttyä olemasta osa Leningradin saartorengasta ja kauneusvirheenä on tietenkin mainittava merioperaatio ns. elämäntietä vastaan Laatokalla. Siitä huolimatta Suomen poliittinen viisaus tässä asiassa ei voinut jäädä myöskään viholliselta huomaamatta. Samaan aikaan kun Neuvostoliitto kävi totaalista sotaa ja yritti pommittaa Helsingin maan tasalle, Suomi pidättäytyi käyttämästä sinänsä vähäisiä ilmavoimiaan Leningradia vastaan. …”
Timo Vihavaisen blogi kokonaisuudessaan:
http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2014/03/harmaat…
*
Lisään sen verran, että Helsingissä h-hetkeä väijynyt Judenits ja kenraali Mannerheim kävivät tiivistä suunnitteluhommaa kevään ja kesän 1919 aikana. Ensimmäinen ”tulikoe” oli kesä-heinäkuussa 1919, juuri ennen kuin Suomen ensimmäinen presidenttitaistelu käytiin.
– Palaan juuri tähän historialliseen hetkeen myöhemmin.
*
Ilmoita asiaton viesti