Veikko Huuska

Edvard Gylling ja hänen patsaansa tarina. - Ikaalisten vaikuttajain kavalkadi

 

*

Ikaalisissa avattiin juhlallisesti eilen 1.3.2016 taidenäyttely:

”MUOTOKUVAT KERTOVAT”

Ikaalislaisten vaikuttajien muotokuvia

http://www.ikaalinen.fi/kaupunki/?x66650=508709

*

Minulla oli ilo esitellä kodissani, kirjastoni työpöydällä majaa pitävä Edvard Gyllingin rintakuvapatsas.  Patsaan on muotoillut Karjalan tasavallan kansantaiteilija, akateemikko Leo Lankinen (1927-1996).

Katso kuvasarja; https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/EdvardGyllingByLeoLankinen#

*

Ikaalisten vaikuttajien muotokuva-näyttelyssä Kehysmarkun tiloissa vanhan kauppalan sydämessä on esillä yhteensä 35 vaikuttajan kuvaa.  Avajaisissa joku jo huomautti, että kaikki 35 ovat miehiä!  Missä  naiset? Lähinnä kyseeseen olisivat tulleet rehtori Leena Mäkelän muotokuva, joka ei nyt kuitenkaan ollut saatavilla, samoin mainittiin joitakin muitakin vaihtoehtoja, mutta kovin miehinen kööri näyttelytilassa oli esillä, mikä ei millään muotoa vähennä sen ansiokkuutta, kuvaa vain menneiden vuosikymmenten roolitusta. https://www.facebook.com/Galleria-Kehysmarkku-108974739165188/

Näyttelyssä on esillä Ikaalisten ehkäpä tunnetuimman taiteilijan Felix Frangin neljä teosta; omakuvan lisäksi hänen veljensä ja poikansa muotokuvat, ynnä aivan etevä vaskiseppä Vaskisen (sic!) muotokuva.  Frang oli Ikaalisten Rantopään mestari, joka oli Akseli Gallen-Kallelan ikätoveri ja taiteilijakumppani, jossain opiskeluvaiheessa jopa tulevaa kansallistaitelijaa etevämpikin,  saihan hän ns. dukaattipalkinnon Akselin  nenän edestä.

Näkyvästi seinällä muhoilee Ikaalisten kauppalan herra, vallesmanni Kaarlo Sparfven, josta olen US-blogieni lehdillä joskus maininnutkin.  Tässä yhteydessä riittänee, kun mainitsen, että hänen tyttärensä Maija Rothovius (o.s. Sparfven) eli Suomen vanhimmaksi eli peräti 112 vuotiaaksi.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Lempi_Rothovius  Paikallisen väen – ainakin iäkkäämmän – mielissä säilyy sotakamreeri Sparfvenin talonsa seinään kiinnittämä näkyvä kilpi, jossa neuvotaan:

Säälikää eläimiä, älkää niitä kiusatko ja kiduttako. Tietäkää että he kaikin ovat Jumalan luomia.”

Kaiken kokenut vallesmanni oli  nähnyt miten maalaisväki tori- ja markkinapäiville kokoontuessaan – ja ehkä sieltä hieman ”liikutetussa” tilassa poistuessaan saattoi piestä juhtiaan kovakouraisesti, ja halusi näin muistuttaa sievemmästä menosta.  Sotakamreerin nimen hän on käsittääkseni saanut sen johdosta, että toimi 1918 tapahtumien keskipisteessä Ikaalisten kauppalassa suojeluskunnan esikunnan päällikkönä; kauppala oli Läntisen rintaman eteläisin valkoisen vallan eturintama, ja säilyi ankarista taistoista ja mm. tykistötulesta huolimatta valloittamattomana.  Nykyisin tuo restauroitu eläinsuojelun esimerkkinä oivasti toimiva kilpi on ruuvattu (Sparfvenin talon tultua puretuksi) Ikaalisten kaupungintalon seinässä, arvoisessaan paikassa, sanoisin.

http://epaper.mediabox.fi/posa/matkailu/products/POS-2012-09-14/articles/article_16.htm

*

Näkyvästi esillä on myös teatterineuvos, ohjaajamestari Eino Salmelainen, josta on kaksin kappalein kuvia: taitelija Helmi Koiviolan veistämä kipsireliefi sekä oivallinen maalaus.  Kipsireliefistä valmistettiin vuonna 1993 pidetyssä Salmelainen 100-vuotta –juhlaseminaarissa julkaistu plaketti.  Teatteriprofessori Salmelainen syntyi Ikaalisten Kurkelassa Pöllön talossa, ja eteni köyhän maalaispojan tien suomalaisen teatterin ylimmille askelmille.  Hänen haudallaan Ikaalisten pohjoisella hautausmaalla (kirkon vieressä) on näyttävä pienoispatsas.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_Salmelainen

http://www.radiosun.fi/uutiset/ikaalilaisten-vaikuttajien-muotokuvista-nayttely

*

Eräs näyttelyn näyttävimmistä teoksista on Ikaalisten kotiseutuneuvos, rehtori Heikki Eräsen muotokuva, jossa tämä on omimmassa roolissaan, Ikaalisten Sata-Häme Soi –juhlien isäntänä.  Öljyvärimuotokuvan on taiteillut hienosti Folke Nieminen.  Heikin juuret ovat Saimaan rannalla, ja hän oli paitsi kulttuuripersoona myös ”kovettu urheilumies”, Urho Kekkosen termiä käyttääkseni.  Viittä vaille 10-ottelun pohjoismaiden mestari ja olisi itseoikeutetusti kuulunut Suomen olympiajoukkueeseen Helsingin 1952 kisoissa, mutta valitettava loukkaantuminen esti osanoton.  Heikin erikoisansioihin kuuluu se, että hän puolisonsa Tuulan tavoin on toiminut allekirjoittaneen opettajana, ja pitkäaikaisena ystävänä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Er%C3%A4nen

*

TV-2:n pitkäaikainen ja monin tavoin ansioitunut Pertti Nykänen on taiteillut Ikaalisten kunnan/kauppalan luottamusmiehistä komean pronssireliefien sarjan, jossa jykevine profiileineen komeilevat kauppias Toivo Tarna, maanviljelijä Aarne Kauppila, apteekkari Arvo Erholm ja maanviljelijä Viljo Hiekka, takavuosien näkyvät hahmot.  Avajaisesittelyssä, jonka suoritti vaimoni Hilkka, todettiin, että siinä on pitäjän neljä neuvosta: yksi talousneuvos, kaksi kunnallisneuvosta ja yksi apteekkineuvos; kohteet saatatte arvatakin. Sisäpiiritietona sain tietää, että Ikaalisissa ei muotokuvia kaupunginjohtajista tehdä, niin on kaupunginhallitus päättänyt, kun aikanaan esitettiin pitkäaikaisen ja tehokkaan pomon, Sakari Tuomolan, ikuistamista kaupungintalon seinälle.  Rehtoreista, lääkäreistä ja luottamusmiehistä saa kuvia tehdä, mutta virkamiehistä ei, ainakaan jos virkapaikka on hallintokeskuksessa.  Harmi sikäli, että Sakari on siinämäärin komea mies, että muotokuvastakin olisi aivan pakosta tullut näyttävä!

*

Pertti Nykäseltä on näyttelyssä viideskin työ: Opettaja Seth Vesan (1890-1957) pastellimuotokuva, valokuvan pohjalta tehtynä.  Valokuvan siksi, että Vesa menehtyi kesken parhaan miehuutensa, kaaduttuaan syysliukkailla ns. keltaisen koulun viereltä lähtevän ja Rantopäähän laskevan Mänttikujan iljanteisella pinnalla pyörineen.  Muistan miten veljeni tuli yllättäen äkkiä takaisin koulusta (minä en ollut vielä alkanut, joten oli ehkä syksy 1957) ja kertoi, että johtajaopettaja Vesa on aamuvarhaisella kuollut,  ja hänen opettajansa entinen lotta Alma Räystölä oli tullut koulun ovelle itkuisena ja sanonut tämän ja pyytänyt lapsia lähtemään kotiin.

Hiihtomiehenä Vesa tunsi alasta kaiken, niin suksen, voiteet kuin tekniikankin.  Hän julkaisi 1925 kaiketikin Suomen ensimmäisen Hiihtäjän opas –nimisen alan perusteoksen, sekä paljon muuta; https://kansalliskirjasto.finna.fi/Search/Results?lookfor=Vesa%2C+Seth&type=Author&filter%5B%5D=author2Str%3A%22Vesa%2C+Seth%22&sort=relevance&view=list&limit=20

Annetaanpa kirjailija Lauri Järvisen kertoa 19.9.1953 perustun ”Wanhojen Hiihtoweikkojen” seuran tiimoilta tähän tapaan Seth Vesasta;

”Wanhojen Hiihtoveikkojen perustavan kokouksen (1953] osanottajista oli Teiskossa syntyneellä Seth Vesalla kaukaisin menestystausta. Hän voitti Tukholmassa 1909 murtomaalla Pohjoismaisten kisojen 30 kilometriä ja kotimaassa tasamaalla kaksi Suomen mestaruutta. Vesa oli täyttänyt muutamaa viikkoa aikaisemmin 19 vuotta; hän on edelleen sekä nuorin merkittävän kansainvälisen hiihtokilpailun voittaja että nuorin mieshiihdon Suomen mestari. Aikansa kookkaimpiin suurhiihtäjiin kuulunut yli 180-senttinen Seth Vesa lopetti uransa jo seuravana vuonna, mutta kiinnostus lajiin säilyi ja hän matkusti 33 vuotta myöhemmin Jyväskylän kokoukseen.” 

http://www.ski-keuruu.fi/seura/uutiset/506-wanhojen-hiiihtoveikkojen-historiaa-urheilukirjailija-lauri-jarvisen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiihdon_Suomen-mestaruuskilpailut_1909

*

Sitten onkin seinällä vuorossa rivi rehtoreita, opettajia ja muita toimijoita.  Heistä mainittakoon Kauppias Y.M. Forssel, josta maineikas mutta nuorena menehtynyt muotokuvataiteilija Oskari Paatela on ikuistanut oikein näyttävän, valoorejä ja karaktääriä täynnä olevan etevän muotokuvan. 

Totesinkin puheenvuorossani, että salissa on esillä kolme sellaista Suomen kulttuurielämän vaikuttajaa, jotka ovat päässeet uusimpaan kansallisgalleriaan, eli Suomen kansallisbiografiaan, joka on mahtava 10-osainen pienoiselämäkertojen kokoelma suomen elämään ja menoon vaikuttaneista suurmiehistä ja –naisista kautta aikojen, alkaen vuosisatojen taakse ja päätyen aivan tuoreimpaan nykypäivään. Paatelan lisäksi Kansallisbiografiaan ovat päässeet Eino Salmelainen ja aivan alussa mainitsemani Edvard Gylling.

*

Pyrkimättä aivan uuvuttamaan mahdollisen lukijan, en jatka yksityiskohtaista esittelyä, vaan mainitsen vielä Ikaalisten seurakunnan pitkäaikaisen kirkkoherran, lääninrovasti Vilho Suurkarin, jonka piirteet on taitelija Olavi Jalkanen pätevästi ja tunnistettavasti ikuistanut Jalmari Jyllin Säätiön toimeksiannosta. 

Rovasti Suurkari oli 1966 talvella (siis 50 vuotta sitten!) rippikouluryhmäni vastuuhenkilö, ja eräänä sattumuksena rippikouluviikoilta kerroin, miten kerran välitunnin päättyessä meitä poikia ryntäsi vanhan seurakuntasalin pariovista sen verran tiiviinä tunkuna sisään, että oviaukossa syntyi ruuhka.  Ruuhkaa taidettiin sitten purkaa väellä ja voimalla, ja jopa painilla.  Seurauksena tästä viattomasta kisailusta oli pahempikin rytinä.  Pariovet karmeineen päivineen nimittäin irtosivat pidikkeiltään ja koko komeus rämähti kiviportaiden juureen maahan levälleen.  Siinä hetken katsottiin ihmeissään.  Samassa havaitsimme miten kirkkoherra liperit heiluen astui läheisestä kirkkoherranpappilan ovesta ulos ja lähestyi meitä.  ”Nyt taitaa tulla läksytys”, joku kuiskasi.  Suurkari säilytti kuitenkin arvokkuutensa, astui reippain askelin oven yli porraspäähän ja sanoi: ”No niin, pojat, nostakaahan ylös se minä olette kaataneet.”  Se oli ihan pätevä puhe: tartuimme joukolla karmi-ovi –mysteerioon ja nostimme ja sovitimme sen paikalleen..

*

Kirkkoherran ohelle tulee nostaa Ikaalisten legendaarinen kunnanlääkäri, lääkintöneuvos Martti B. Aimonen.  Hänen muotokuvansa on maalannut tunnettu tamperelainen taiteilija Kalle Lehtomäki.  Tulos on mallikelpoinen, oikein kuin protokuva kunnanlääkäristä, valkeine takkeineen, silmälaseineen ja arvovaltaa mutta lempeää huolenpitoa uhkuvine asentoineen ja ilmeineen.  Mainio työ.  Lehtomäen tarkan silmän alle on aikanaan joutunut myös yhteiskoulun rehtori Heikki Kuhmonen.

Tohtori Aimosen meriitteihin kuuluu paljon muun ohella sellainenkin kuriositetti, kuin näiden rivien kirjoittajan ”päästäminen”, eli synnytyslääkärinä toimiminen kun 1900-luvun jälkipuoliskon ensimmäisenä Liisanpäivänä näin Ikaalisten kunnansairaalan salissa päivänvalon.

Ensimmäiset muistoni tästä maailmasta liittyvät siihen, miten äitini oli syksyllä 1954 saamassa nuorempaa veljeäni, ja diakonissa hypähteli nätissä esiliinassaan pihaamme ja pyysi lähtemään kanssaan äitiä katsomaan.  Lähtiessämme hän loikkasi puutarhaamme ja nappasi punaposkisen omenan (Harvialan Huvitus-lajike, jonka äitini oli hankkinut) jonka sitten kannasta roikottaen kannoin koko metsän halki kulkevan polkumatkan ja sitten oudolta tuoksuvan sairaalan käytävillä kunnes tulimme perille huoneeseen ja löysimme äiti-kullan siellä vuoteellaan makaamasta.  Olin pettynyt kun hän ei (ymmärrettävästi) syönyt innolla sitä omenaa.

*

Sitten pääsinkin minä irti, ja esittelin akateemikko Leo Lankisen veistämän Edvard Gylling –patsaan.  Kuulun niihin harvoihin ja valittuihin, jotka Ikaalisissa ovat tavanneet Gyllingin koti-Kalmaalle (maatila) jääneet naimattomat sisarukset, ja saanut siten varsin nuorena jo elävän kosketuksen ylemmän keskiluokan elämään, siihen kulttuuriseen ja sivistykselliseen tasoon, jolla he elivät.  Neitien puheessa vilahtelivat ranskalaiset puhuttelusanat luontevasti ja pöytään loihdittiin kahvit biscuiteineen, vaikka kyseessä olisi ollut täysin tuntematon ohikulkija, joka uteliaisuuttaan oli tullut astuneeksi kartanon pihatanhuan piiriin.  Monesti kuulin heidän muistojansa Eeti-veljestä, tuosta menetetystä, muttei unohdetusta..

Olin toisella Petroskoin matkallani, Gyllingiin liittyen, kesällä 1992, kun jälleen kyselin kaikilta tapaamiltani henkilöiltä, onko Gyllingistä olemassa jotain muotokuvaa tai patsasta, täytyyhän sellainen olla, mutta missä?  Yhteyshenkilöni eivät tienneet, mutta tavallani otaksuivat, että kyllä jossain vaiheessa viimeistään 1930-luvun alkuvuosina jotain on täytynyt tehdä ja syntyä.  Mistään emme oikein päässeet langan päähän kiinni.

Paluumatkaa edeltävänä päivänä minulla oli tapaaminen Petroskoin yliopiston rehtorin Vladimir Vasilevin luona yliopiston kirjastossa, jossa pohdimme Gyllingin elämää ja jälkeensä jättämää aineistoa, sekä mahdollisia jatkotutkimuskohteita.  Samalla rehtori esitteli lyhyesti kirjastoa, ja kertoi miten monta sataa tuhatta teosta siellä on (900.000?).  Jonkin ajan kuluttua dosentti Irina Takala väsyi kääntämästä juttua ja seurue alkoi puhua venäjää.  Aikani kuluksi aloin silmäillä lähimpiä kirjahyllyjä, täysiä ja pitkiä, yritin löytää selkälapuista jotain mielenkiintoista, löytämättä.  Kävelin hieman edemmäs, ja kun alkoi tuntua, että on jo epäkohteliasta häipyä omille teilleni, käännyin ja palasin toista hyllyväliä takaisin niin että näin seurueemme läheltä.  Koska heidän keskustelunsa näytti jatkuvan edelleen, poimin ylähyllyltä erään kirjan.  Aivan sattumanvaraisesti.  Avasin sen, siitä mistä se aukesi.  Ja: katsoin tarkemmin, mitä ihmettä.  Juuri siinä, oikeamman puolen sivun oikeassa ylälaidassa oli valokuva, jonka heti tunnistin.  Edvard Gyllingiä esittävän rintakuvapatsaan valokuva!

Riensin rehtorin ja muun seurueen lue ja näytin: hei nyt löytyi, tässä on Gyllingin patsas, ja sen on veistänyt (luin kyyrillisiä kirjaimia) Leo Lankinen, siis suomalainen taiteilija.

Vielä saman iltana istuimme Irinan ja Karin kanssa taitelija Leo Lankisen ateljeessa, ja sovin että hän pyytää Petroskoin kaupungin taidemuseolta luvan tehdä duplikaatin, kaksoiskappaleen siellä olevasta vuonna 1968 tehdystä patsaasta. 

Tällaisen ihmesattuman kautta, ja ennen kaikkea Leo Lankisen kerta kaikkiaan periksiantamattoman sisukkuuden ansiosta minun työpöydälläni on vuodesta 1996 lähtien komeillut ilmielävä Gylling.  Siitä on siis 20 vuotta. 

Muistan kuin eilisen päivän kun ovikello meillä soi illansuussa, ja rapulla seisoi Leo parin sukulaismiehen kanssa.  He olivat tuoneet Ladan peräkontissa Gyllingin Petroskoista Ikaalisiin! 

Matkalla oli monta mutkaa: Neuvostoliitto oli lakannut olemasta, myös taide-elämän rakenteet olivat kärsineet ja murentuneet, ei ollut raaka-aineita, ei valajia, osaavien ammattilaisten ryhmät olivat lentäneet kuin tuhka tuuleen, leivän perässä.  Leoa oli kohdannut raskas koettelemus kun kansallisuuskiistojen pyörteissä hänet oli hakattu kotiovensa lähellä, hän käsitykseni mukaan kärsi hintaa tuosta mielettömästä tapahtumasta loppuun asti.  Leo siirtyi tuonilmaisiin liian aikaisin, kesken luovan työvoiman, jo seuraavana vuonna, 1997.  Muistan miten meidän keittiön pöydän ääressä hän esitteli mukanaan tuomaansa taiteilijan työkansiota, valtavan hienoja kuvia taidokkaista, luonteenpiirteet ja karaktäärin vahvasti esittävistä töistään ja luonnoksistaan.  Mahtava hetki saada mestarin omana esittelynä nähdä ja paneutua hänen keskeisimpään tuotantoonsa. 

Viime marraskuussa, 2015  illansuussa pysähdyin matkakumppaneineni Pitkärannassa olevan Surun ristin juurella, muistamassa hienoa miestä, Leo Lankista, jolle aika ja luoja eivät suoneet nähdä viimeisen merkittävän julkisen teoksensa paljastushetkeä, joka oli vuonna 2000.

Kiitos, Leo!

*

Edvard Gylling työpöydälläni: https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/EdvardGyllingTyopoydallaniKuvanveistajaLeoLankisenMestariteos

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Kiitos mielenkiintoisesta blogista - lopussa kerron miten se liittyy mielestäni Suomi 100 v -juhlavuoteen ja suosittelen osallistumaan kansalaistalkoisiin.

Wikipedia tietää Edvard Gyllingin syntyneen Kuopiossa 1881 ja kuolleen Neuvostoliitossa 1938, 1940, 1942 tai 1944. Kuolinvuosilukuhaarukka kertonee jotain siitä, miksi kuolinpaikkaa tai syytäkään ei ole aina ollut syytä kertoa. Viikatemies on vaan koputtanut joku yö oveen ja pyytänyt mustaan autoon. Niin kävi useimmille Punaisen Suur-Suomen 1920-30-luvun kellokkaille turvapaikanantajamaassaan. Liki ainoana taisi selvitä vuoden 1939 punaisen suur-Suomi-hankkeen presidentiksi valittu Otto Wille Kuusinen, jota Wikipedia nimittää kaksimerkityksellisesti Gyllingin 'luokkatoveriksi'. Kuusinen ei internatsionalistina käyttänyt (rajoitettua) arvovaltaansa pelastaakseen maanmiehiään, lyseokaveriaan tai sukuaankaan puhdistuksilta, mutta pelasti oman päänsä. Luonnollisesti kuolleella lojaalilla Kuusisella onkin hautapaikka Moskovan Kremlin muurissa ja oikein ökypatsas Petroskoissa http://wikimapia.org/3234824/fi/O-W-Kuusisen-patsa... - Gyllingkin rehabilitoitiin 1955, ja Muutama Neuvostoliitossa asunut jälkeläinen pääsi palaamaan tynkä-Suomeen 1990-luvun alussa.

Ajatus punaisesta Suur-suomesta oli 1920-30-luvulla Stalinin mielestä pelottavan natsionalistinen, mutta 1939 se jo kelpasi. Hän käytti talvisodan hyökkäyksessään apuna Hitleriltä saamansa luvan ja taustatuen lisäksi punakapinan 1918 jälkeen itään loikanneita raa'asti harvennettuja suomalaisvoimia, joiden revanssihenkinen hanke päätettiin nyt toteuttaa tulevan presidentin OW Kuusisen 'johdolla' osana Molotov-Ribbentrop-sopimuksen toimeenpanojärjestelyjä 1939, ks. http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1414555952183

HUOM! Kansalaiset on muuten kutsuttu mukaan tulevan yhteisen suurjuhlamme Suomineidon itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden 2017 valmistelutalkoisiin näillä sanoin: "Suomen valtiollisesta itsenäistymisestä tulee vuonna 2017 kuluneeksi 100 vuotta. Valtioneuvoston kanslia on asettanut projektin, jonka tavoitteena on synnyttää kiinnostava ja mukaansatempaava 100-vuotisjuhlavuosi. Projekti pyrkii lisäämään yhteistä ymmärrystä Suomen valtiollisesta itsenäistymisestä ja kansakunnan kehityksestä ... Juhlavuoden tavoitteena on välittää tietoa, edistää oppimista ja luoda edellytyksiä sitouttavalle keskustelulle ... satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Se antaa mahdollisuuden ymmärtää mennyttä, kokea vuosi yhdessä ja luoda suuntaa Suomen tulevaisuuteen. - Lämpimästi tervetuloa mukaan!" Siis: Kansalaisetkin on kutsuttu mukaan valmistelutalkoisiin ja teemankehittelyyn. Suomineito täyttää pian 100 vuotta - olemmekohan valmiit? - ks. http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Eiköhän nyt jo liene selvää, että Gylling teloitettiin 14. kesäkuuta 1938. Tätä ei tietenkään sotaa valmisteltaessa saati sen aikana suomalaisille kerrottu.

Tilastotieteilijä ja käytännön sosialisti Edvard Gylling oli Kuusisen luokkatoveri ihan kirjaimellisesti, ja siinä hänen tragediansa piilee. Hän olisi voinut jäädä kapinan jälkeen Ruotsiin ja tulla myöhemmin muistetuksi sosialidemokratian rakentajana, mutta uskoi mieluummin koulukaverinsa houkutusta tulla pystyttämään sosialistinen Suomi Neuvosto-Karjalaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset