Veikko Huuska

Salaista rauhandiplomatiaa NKVD:n ja Viron välillä Talvisodan Helsingissä

Välähdyksiä rouva Kruglovasta (Zoja Rybkina  aka Zoja Jartseva) Helsingissä 1940

Aleksander Warma: Lähettiläänä Suomessa 1939-1944.  Muistiinpanoja ja dokumentteja diplomaatin taipaleelta.  Otava, 1973.

*

Virolainen Aleksander Warma (1890-1970) toimi itsenäisen Viron lähettiläänä Helsingissä Talvisodan aikaan 1939-1940.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksander_Warma                                                                           Virolainen Wikipedia; https://et.wikipedia.org/wiki/Aleksander_Warma

Hän asui nuoruudessaan (vuodesta 1906) Pernajassa.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Kabb%C3%B6len_virolaiset  Myöhemmällä iällä hän toimi Viron tasavallan pakolaishallituksen väliaikaisena presidenttinä 1963-1970. 

Warman muistelmissa vilahtaa ohimenevästi helmikuulla 1940 salaperäinen rouva Kruglova.  Kuka kyseinen rouva oli?  Hän oli NKVD:n upseeri Helsingissä, Zoja Jartsev, lähetystön neljännen sihteerin Boris Jartsevin puoliso; herrasväki tunnetaan myös nimellä Zoja Rybkina ja Boris Rybkin.  Kirjailijanimi Zoja Voskresenskaja.

Rva Kruglovasta eri hahmoissaan;

https://pl.wikipedia.org/wiki/Zoja_Woskriessie%C5%84ska

https://en.wikipedia.org/wiki/Zoya_Voskresenskaya

http://www.snipview.com/q/Zoya_Voskresenskaya

http://skraiduolis-skraiduolis.blogspot.fi/2012_01_12_archive.html

http://foxmulder3.blogspot.fi/2014/05/najwieksze-sekrety-zanim-zapada-mga-bez.html

http://www.wikiwand.com/pl/Jerzy_Sosnowski_(oficer_wywiadu)

http://www.wikiwand.com/pl/Zoja_Woskriessie%C5%84ska

*

Siteeraan kyseisen kohdan Warman muistelmista tähän:

sivut 117-128;

Talvisota

..

K. Ast Suomessa

Epämääräisiä huhuja milloin suomalaisten, milloin Venäläisten rauhanpyrkimyksistä oli liikkeellä yhä enemmän.  Kaikki Helsingissä toimivat ulkovaltojen lähetystöt (suurin osa niistä oli tosin edelleen Kauniaisissa) olivat tietysti kiinnostuneita asiasta.

Rauhantunnustelujen keskuksena näytti olevan Tukholma.  Ruotsin hallituspiirit olivat suuresti kiinnostuneita asiasta ja pyrkivät myös ilmeisesti tahollaan edistämään rauhanpyrkimysten toteutumista.

Helmikuun 21. päivänä meidän (Viron) Tukholman-lähetystöstämme soitettiin, että minun pitäisi järjestää hra K. Astille, joka matkustaa Helsinkiin suorittamaan eräitä kiireisiä tehtäviä, mahdollisuus tavata ulkoministeri Tanneria.  Hra Astin oli määrä saapua 23. tai 24. helmikuuta.  täytin toivomuksen, mutta hra Ast ei saapunutkaan.  Hieman kiusaantuneena ilmoitin silloin ulkoministeriöön, että ennalta arvaamattomasta, meille tuntemattomasta syystä hra Ast ei ole voinut matkustaa suunnitelmien mukaisesti, ja pyysi anteeksi aiheuttamaamme vaivaa.

(Huomautus: Karl Ast, 1886-1971, oli virolainen kirjailija, poliitikko ja diplomaatti, 1939 lähtien hän toimi Viron Tukholman-lähetystön lehdistö-attasheana: lue lisää https://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Ast VH)

Hra Ast saapui kuitenkin Helsinkiin sunnuntain vastaisena yönä 26. helmikuuta ja soitti aamulla Grand Hotellista lähetystöön, että hän on saapunut perille ja haluaisi käydä lähetystössä.  Pyysin häntä muuttamaan matkatavaroineen lähetystöön, minkä hän tekikin.

Maanantaina yritimme järjestää hänelle ulkoministerin vastaanottoa, mutta protokollapäällikkö ilmoitti henkilökohtaisesti, ettei ulkoministeri ole kaupungissa eikä todennäköisesti tulisikaan kaupunkiin sinä päivänä. (Huomautus: majuri Kristjan sattui kuitenkin tulemaan min. Tanneria vastaan Helsingin kadulla.)  Hra Ast tapasi min. Tannerin ensimmäisen kerran tiistaiaamuna (28.2. klo 10.30).  Tapaamisen aiheena oli hra Astin Neuvostoliiton viranomaisten kanssa Tukholmassa käymä keskustelu.  Hra Ast on lähettänyt Tukholmasta 9. helmikuuta 1940 seuraavan keskustelua koskevan raportin ulkoministerille Tallinnaan:

”Keskustelu venäläisten kanssa Suomen sodasta, rauhan mahdollisuuksista ja yleisestä tilanteesta Itämerellä. 

Tukholma 9.2.40. 

Ulkoministeri,

Tallinna.

Helmikuun 6. päivänä minulle soitettiin paikallisesta Neuvostoliiton lähetystöstä (soittaja oli joku naishenkilö) ja ilmoitettiin, että TASSin edustaja Kramilov haluaa vierailla luonani.  Ilmoitettuani vastaanottoajan soittaja lisäsi: Hän tulee yhdessä rva Kruglovan kanssa.  Tiedustelin, kuka on rva K.  Vastaus: hra Kramilovin apulainen.  Myöhemmin selvisi, että puhelu oli tullut lähetystön ensimmäisen sihteerin, hra Sisojevin numerosta.  TASSin konttori sijaitsee aivan muualla.

Otin heidät vastaan yksityisasunnossani 7.2.  Tarjosin teetä, makeisia, likööriä ja konjakkia.  He tulivat täsmälleen klo 11 ap. ja poistuivat klo 14.50 huomauttan: `No niin, nyt olemme jo istunet kauemmin kuin venäläinen tapa sallii.`  Koko keskustelun ajan oli läsnä myös vaimoni, joka toimi emäntänä ja heitti sekaan jonkin huomautuksen.  En tuntenut ennestään kumpaakaan heistä.  Hra Kramilov sanoi toimineensa Tukholmassa jo kolmatta kuukautta.  Rva Kruglova sanoi itseään tulokkaaksi: hän oli saapunut lentoteitse suoraan Moskovasta kuusi päivää sitten.  Hän lisäsi kuitenkin tuntevansa kaupunkia entisten käyntiensä perusteella.

Kramilov vaikutti tyypilliseltä nuorelta neuvostovirkailijalta, on ilmeisesti perusteellisesti päntännyt päähänsä poliittisia puheenparsia, politgramotaa (политграмота – poliittisen koulutuksen myötään tuomaa ammattikieltä, vh), ja varmaankin pitkähkön aikaa valmistautunut ulkoasiainhallinnon palvelukseen.  Hän on kuitenkin vielä verraten naiivi ja  puhuu paljon ulkoaopittuja asioita.  Rva Kruglova (n. 40-vuotias) näyttää varsin kokeneelta.  Tuntee harvinaisen hyvin diplomaattiset suhteet, varsinkin erilaiset kansainväliset sopimukset, joita hän siteeraa ulkomuistista aivan kuin elävä tietosanakirja.  Puheistaan päätellen hän on palvellut aikaisemmin monessa lähetystössä. 

(Nimen ohella tämä karakterisointi varmentaa lukijan siitä, että kyseessä on tyttönimellään salaperäisesti esiintyvä Zoja Rybkina, VH).

Olin olevinani hyvin imarreltu ja sain aikaan vilkkaan, täysin seurallisissa aiheissa liikkuvan keskustelun.  Suhtauduin heihin kuin virkaveljiin ja sanoin muun muassa, että meidän on todella vaikea toimia täällä, missä kaikki ovat meille vihamielisiä ja levittävät hurjia huhuja.  Tästä yleisestä päivittelystä olikin jo varsin helppo siirtyä päivänpoliittisiin aiheisin.  Keskustelimme pitkään Suomen ja Venäjän väliseen konfliktiin liittyvistä kysymyksistä.  Paikoitellen he suorastaan kiivastuivat ja puolustivat hyvin tarmokkaasti Neuvostoliiton näkökantoja.  Keskustelun kuluessa selvisi seuraavaa:  He olivat vuorenvarmoja siitä, että Suomi ei suinkaan ollut toiminut omin päin antaessaan asioiden johtaa sotaan, vaan Englanti oli ja on mukana pelissä.

Englanti on käyttänyt Skandinaviassa vaikutusvaltaansa ja kehittelee etenkin Ruotsin avulla vihamielistä toimintaa Neuvostoliittoa vastaan.

Ruotsi on puheissaan puolueeton, mutta teoissaan se on aivan kuin sodan osapuoli.  Yritin selvittää heille, että Ruotsi ja Norja pitävät kouristuksenomaisesti kiinni puolueettomuudestaan.  N eivät pelkää mitään niin suuresti kuin sotaa.  Mikäli tässä suhteessa oli aikaisemmin vallinnut joitakin epäilyksiä, niin Sandlerin eron ja hallituksen viimeksi antamien sekä parlamentissa ja lehdistössä esitettyjen demonstratiivisten neutraliteetin vakuutusten jälkeen pitäisi viimeinkin olla selvää, että Ruotsi ja Norja eivät aja sen enempää Englannin kuin minkään muunkaan valtion politiikkaa, vaan ainoastaan omaa turvallisuuspolitiikkaansa.

*

`Mutta miksi sitten värvätään vapaaehtoisia ja annetaan muuta apua Suomelle?  Värväyskomiteaa johtaa Sandlerin hyvä ystävä Kasparson`, he huomauttavat.  – Minä: Vapaaehtoisten värväys ja Sandlerin politiikka ovat aivan eri asiat.  Suomea autetaan pelkästään itsepuolustuksen vuoksi, sillä Suomea pidetään Skandinaviassa niin sanoakseni uloimpana puolustuslinjana ja –alueena.

He: Uskotaanko täällä siis todellakin, että Neuvostoliitto voisi hyökätä Ruotsin kimppuun ja että se olisi kiinnostunut Norjan satamista, niin kuin Lontoossa väitetään?

Minä: Sen te voinette itse päätellä lukemanne ja kuulemanne perusteella.  Suurin piirtein kaikki ovat täällä varmoja siitä, että kun Suomi on lyöty, tulee Ruotsin vuoro.  Se ei ole vain kansan ja lehdistön käsitys, vaan myös hallituspiirit näyttävät pelkäävän samaa.  Se, että Ruotsi kuluttaa niin paljon sotilastarkoituksiin, johtuu tietenkin pelosta.

Tästä aiheesta sukeutui pitkä keskustelu.  He kysyivät, onko sittenkään kyseessä todellinen pelko ja todellinen vakaumus, vai onko se vain teeskentelyä.  Eikö tuota pelkoa tekopyhästi suggeroida kansan mielialojen kiihottamiseksi?  Sanoin, että tekopyhyyskin epäilemättä rehottaa politiikassa, mutta jos analysoitte täkäläisten mielialojen kehitystä sekä Ruotsin Englannin-suhteiden piirteitä, päätynette toteamaan, että Ruotsi ei salli vetää itseään sotaan ja että sen varustautuminen johtuu pelkästään tilanteen vaarallisuuden tajuamisesta.  Se ei suuntaudu niinkään Neuvostoliittoa kuin kaikkia ajateltavissa olevia mahdollisuuksia vastaan.

Kruglova: Mutta miksi Ruotsi salli Suomen ryhtyä sotaan?

Minä: Oletteko varma, että juuri Ruotsi käski tai kielsi?  Sota yllätti kaikki, ja jos oletatte Ruotsilla olleen siihen osuutta, niin se on joka tapauksessa Sandlerin aikaisia asioita.  Tilanne on nyt toinen siinä mielessä, ettei kukaan voi horjuttaa Ruotsin puolueettomuutta muutoin kuin hyökkäämällä sen kimppuun.

Kruglova: Miksi Suomi sitten kuitenkin aloitti sodan?

Minä: Suomi ei aloittanut.  Suomi joutui sotaan.  Suomi ei ottanut laskelmissaan huomioon sodan mahdollisuutta, ei odottanut Neuvostoliiton hyökkäävän.  Minulle on jäänyt se varma vaikutelma, että Suomi viime hetkeen saakka uskoi rauhanomaiseen ratkaisuun.

Kruglova: Kuinka?  Kyllähän Molotov varoitti, ja myös Pravda kirjoitti aivan selvin sanoin.

Minä: Se on totta.  Neuvostoliiton politiikkaa pidettiin erittäin rauhaarakastavana.  Stalinina pidettiin suurimpana rauhanystävänä.  Kukaan ei uskonut, että Stalin antaisi sodan syttyä.  Jonkin provokaation on varmaan täytynyt olla syynä siihen, että sota sittenkin syttyi.

Kruglova: Suomalaiset provosoivat suorittamalla liikekannallepanon.   Miksei viro julistanut liikekannallepanoa?

Minä: Viro ei ole niin mieletön, että se mobilisoisi joukkonsa Neuvostoliittoa vastaan.  Ottakaa huomioon mentaliteettiero.  Meidän kansamme ovat aina olleet ystäviä.  Suomalaisilla oli toisenlainen itsetunto ja kansallistunne.  Teidän käsityksenne toisistanne pohjautuvat vanhaan vihaan.  Lisäksi Suomi tunsi olevansa kyllin vahva lisätäkseen diplomaattiseen peliin myös sotilaallisen pelin.  Se ei kuitenkaan merkitse, että Suomi olisi jonkun yllyttämänä halunnut sotaa.

Kruglova: Olisi kovin valitettavaa, jos asia olisi niin.  Ei Neuvostoliittokaan tahtonut sotaa.

*

Lopuksi minä (raportin kirjoittanut A. Ast) sanoin:

Jos siis asia on niin, että te ette tarvitse Suomea, ette tavoittele tuota maata, ja jos Neuvostoliitolla ei liioin ole mitään suunnitelmia Skandinavian suhteen, niin miksi sitten tämä sota?  Sehän on siinä tapauksessa suuri erehdys, ja tulisi heti etsiä tietä rauhaan pääsemiseksi, varsinkin kun te itsekin odotatte Mustanmeren alueella ja Etu-Aasiassa syntyvän komplikaatioita.

Kruglova: Neuvostoliitto tekisi heti rauhan, jos se saisi vakuudet siitä, ettei se ole väliaikainen rauha – peredyska – ja ettei Englanti tulisi häiritsemään Neuvostoliittoa Skandinavian ja Suomen kautta.  Emme ole vielä tosissamme aloittaneet sotaa emmekä tahtoisi aloittaakaan.  Neuvostoliitto tekisi rauhan, jo sille annettaisiin vakuudet.

Minä: Teillähän on jo vakuudet.  Te näette, ettei Ruotsi ole Englannin enempää kuin Saksankaan leikkikalu.  Se vartioi puolueettomuuttaan kumpaakin vastaan.  On kovin murheellista, että Neuvostoliiton sotaretki Suomeen on tehnyt tämän tehtävän Ruotsille niin vaikeaksi.

Kruglova: Minun täytyy sanoa teille, että meillä vallitsevan käsityksen mukaan ruotsi on se akseli, jonka ympärillä Skandinavia pyörii.  Vain Ruotsi voi toimia välittäjänä meidän ja Suomen välillä.  Sotaakäyvien suurvaltojen välitystoiminta ei tule kysymykseen.  Suhteemme Amerikkaan ovat huonot.  Viro voisi muuten toimia välittäjänä, mutta sitä pidetään jo Neuvostoliiton vasallina ja tästä syystä siltä puuttuu auktoriteetti.  Vain Ruotsi voisi sen tehdä, jos se antaisi vakuudet.

Minä: Millaiset vakuudet?

Kruglova: Että se pysyy loppuun saakka puolueettomana ja ettei Englannille anneta mahdollisuutta hyökätä Neuvostoliitto vastaan Skandinavian kautta.

*

Viron ja Venäjän välisistä suhteista puhuttiin vähän, ei juuri lainkaan.

Kramilov kysyi, miten meillä suhtaudutaan Neuvostoliiton ja Saksan väliseen sopimukseen.  Sanoin, että koko kansamme huokasi helpotuksesta, kun sopimus 29. elokuuta (1939) tuli tunnetuksi.  Meillä heräsi luja luottamus siihen, että nyt pelastumme sodan vaaralta.

Kramilov: Oletteko te siinä uskossa, että Neuvostoliiton ja Viron sopimus koituu Viron eduksi?

Minä: Se on varma vakaumuksemme.  Jos Neuvostoliitto pitää rehellisesti sopimuksen, niin liittomme on horjumaton.  Se merkitsee rauhaa koko Itämerelle, kunhan vain Suomen sota päättyisi.

Kramilov: Miten Suomessa suhtaudutaan Viroon?

Minä: Hyvin huonosti.  Meitä pidetään teidän avustajinanne.  Se on kuitenkin teidän lentäjienne syytä.  He antavat kovin paljon aihetta panetteluun ja väärinkäsityksiin.  Ja sitten se onneton Tallinnan pommitus!  Näettehän, miten ikävän jälkikaiun se on saanut koko maailmassa!

He ilmaisivat pahoittelunsa ja myönsivät myös todeksi, että heidän lentäjänsä `temppuilivat`; se ei ollut kuitenkaan johtunut pahasta tahdosta, ja se vahingoittaa yhtä lailla Neuvostoliiton kuin Vironkin etuja.  `Kuten näkyy, kansojemme kohtalo on sellainen.`

Kramilov kysyi vielä, tunnenko minä Japanin sanomalehtiattashean.  Vastasin, että etsin häntä kerran, mutta en saanut häntä silloin käsiini.  Hän on kai matkustanut Japaniin.

Kramilov (halveksivasti): Ei hän matkusta Japaniin!  Luulen, että hän on kiinnostuneempi teistä kuin te hänestä.  En tiedä, mitä tehtäviä hänellä on, mutta hän oleskelee yhtä mittaa Baltian valtioissa.

Siinä olivat tärkeimmät ja huomionarvoisimmat seikat.

Sanomalehtiattasea

K. Ast”

*

Kuten K. Astin raportissa sanotaan, hänen keskustelunsa Neuvostoliiton virkailijoiden kanssa tapahtui 7. helmikuuta (1940). 

K.Ast informoi siitä samana päivänä lähettiläs H. Lareteita ja tämä vuorostaan Ruotsin ulkoministeriä Guntheria.   Ei ole mitään epäilystä siitä, että ulkoministeri välitti keskustelun Suomen Tukholmassa olevalle lähettiläälle ja että sitä teitä myös ulkoministeri Tanner sai tietää asiasta Helsingissä jo enne kuin K. Ast kertoi sen hänelle.  

(Heinrich Laretei, 1892-1973, virolainen diplomaatti, Viron Ruotsin lähettiläs 1936-1940.  Lisää: https://et.wikipedia.org/wiki/Heinrich_Laretei VH)

Hra Ast kertoi vielä raportista ilmenevän lisäksi, että ennen Helsinkiin lähtöään hän oli sattumalta tavannut Kruglovan Tukholman kadulla.  Kruglova oli heti tarttunut tilaisuuteen palatakseen vierailunsa aikana kosketeltuihin kysymyksiin.  Hän oli sanonut, että Ruotsin politiikassa on nyt tapahtunut ”käänne” ja että nyt voisi olla mahdollista keskustella kysymyksistä, joiden käsittelyyn maaperä ei aikaisemmin ollut niin suotuisa kuin nyt.  Ast oli kuitenkin lopettanut tämän keskustelun lyhyeen.

http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2010/05/10/vakoilua-bordellissa/

*

Helmikuun loppupäivinä oli rauhanneuvotteluja koskeva kysymys saanut jo sikäli konkreettisen hahmon, että siitä keskusteltiin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan suljetussa istunnossa.

*

Jälkisana

Koska Talvisodan rauhanneuvottelujen eteneminen on yleisiltä piirteiltään tunnettu, ei sitä ole tässä tarpeen kerrata.

Kuitaan kuitenkin linkin taakse neljä seuraavaa sivua lähettiläs Aleksander Warman muistelmista:

https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/AleksanderWarmanDiplomaatinMuistelmat#6231126159558170546

 

*

Vielä palautan mieliin Martti Turtolan tutkimuksissaan toteaman skeptisyyden, jolla lähettiläs Aleksander Warma sekä sittemmin virolaisia talvisodan vapaaehtoisia Suomessa järjestellyt Aksel Kristjan Talvisodan alkaessa Suomen taistelu-ratkaisuun suhtautuivat:

”Martti Turtolan mukaan sekä majuri Aksel Kristjan että lähettiläs Warma kuuluivat niihin, jotka odottivat Suomen nopeaa tuhoa Talvisodan puhjettua ja ihmettelivät suomalaisten typeryyttä heidän ryhdyttyään – toisin kuin neuvostoyhteistyöhön taipuneet virolaiset - vastarintaan.  Suomalainen yhteiskunta eli Warman jouluaaton aattona 23.12.1939 Helsingistä Tallinnaan lähettämän sanoman mukaan ”isänmaallisessa sumussa”.  Samoin joulukuussa 1939 sotilasasiamies Kristjan joutui raportoimaan esimiehelleen Tallinnaan, että ”virolaiset eivät ole täällä tällä hetkellä persona grata” [toivottuja persoonia].  Turtola tiivistää miesten asennekehityksen: ”Niin Warma kuin Kristian muuttivat kevään mittaan käsityksiään, ja heidän silmänsä aukenivat viimeistään kesäkuussa [1940] miehityksen alkaessa.  Molemmat pelastivat nahkansa jäämällä Suomeen”.

 

Miten uskottavaa on nähdä näiden herrojen harrastavan vilpitöntä aktiivisuutta virolaisten vapaaehtoisten rekrytoinnissa Suomen Talvisotaan?  Vai oliko heidän sodan alkupäivien kylmyytensä salaisen värväystyönkin vuoksi luotua peiteroolia?  Turtolan kuvauksen mukaan ”kaikista Pätsin, Laidonerin ja ministerien lausunnoista talvisodan aikana ja sen jälkeen ilmenee, että –Suomen olisi kannattanut taipua Neuvostoliiton vaatimuksiin, jotka olivat ”kohtuulliset” verrattuina esimerkiksi Moskovan rauhan ehtoihin”.  Niinpä ”vapaaehtoisia oli mennyt yli Suomenlahden, mutta hyvin vähäisiä määriä, ei ollenkaan kahdentuhannen luokkaa, kuten ulkomailla huhut väittivät.  Virallisesti Viro oli kieltänyt, että Suomen ja Neuvostoliiton välillä lainkaan oli sotatilaa, koska sotaa ei ollut julistettu.  Näin ainakin ulkoministeri Piip todisteli”. 

 

Aivan tyhjentävästi ei ole selvitettävissä, miten Viron johdon näkemykset ja vakaumus mies mieheltä kehittyi 1939-1940 talven aikana.  Erään sitkeän teorian mukaan syksyllä 1939 Viron valtiojohto ei ”tosissaan” mennyt sopimukseen Neuvostoliiton kanssa.  Kysymyksessä oli vain pakkotilanteessa tehty ”hämäys”, jonka Stalinin uskottiin nielevän. 

 

Erään huhumyllyn akselin Turtola näkee varsin korkealla: ”Jäljet johtavat sylttytehtaalle”, sillä tiettävästi mm. Saksan ja Neuvostoliiton tulossa olevan sodan ennakointia harjoittivat ”Viron Liettuan lähettiläs Jaan Lattik, joka oli poikansa avioliiton kautta lähisukulainen Konstantin Pätsin kanssa ja kuului siihen presidentin lähipiiriin, jolle Päts jakeli virkoja ja muita etuja”.”

Linkki: US-blogini http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93171-virolaiset-vapaaehtoiset-talvisodassa

 

*

(Eräitä valaisukulmia rauhanprosessin tuon hetkiseen tilanteeseen antavat nämä blogini:

Zoja Rybkina – NKVD:n ulkomaanosaston erikoistehtävien nainen: nainen jolla oli neljä nimeä ja mielenkiintoinen elämä.  Tässä lisää:

http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=2165

 

Taustoittava yritys tässä:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/151808-oliko-mannerheimilla-ja-stalinilla-suora-yhteys

 

Marcus Wallenbergin roolista: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94628-raoul-wallenberg-100-vuotta-mystinen-el%C3%A4m%C3%A4-ja-kuolema-kiinnostaa-yh%C3%A4

Marcus W.stä lisää; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200860-marcus-wallenberg-suomen-kohtaloissa-fragmentteja

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Zoja Voskresenskajan (Rybkina) muistelmat "Nyt voit kertoa totuuden" kannattaa ilmeisestikin lukea, mikäli onnistuu saamaan käsiinsä luettavassa kielimuodossa olevana.

Teos julkaistiin Puolassa 2014, siellä lähinnä kiinnosti ruhtinas Jerzy Sosnowskin kohtalo, joka omalla tavallaan liippasi myöskin Mannerheimia, hänen puolalaisia tuttavuuksiaan ja -sukujaan, vuosisadan alkupuolella puolan-vuosina syntyneitä sosiaalisia verkostoja:
http://www.jerzysosnowski.info/index.php?option=co...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset