Veikko Huuska

Presidentti P.E. Svinhufvudin kadonnut "Testamentti kansalleni"

 

*

Ote kirjasta:
Kansan johtajat, jotka etukäteen tekevät laskelmia omaksi hyväkseen kansansa tuhoutumisen varalta, ja antavat näiden laskelmien vaikuttaa päätöksiinsä valtion asioita ratkaistaessa ja tekevät siinä mielessä palveluksia, menettelevät isänmaataan kohtaan edesvastuuttomasti. Sillä kansaa ei voi paeta. Se jää tuhon omaksi ../..

Terve kansallinen vaisto sanoo näin: En voi paeta, koska koko kansa ei voi sitä tehdä. Viipurin läänin asukkaat saattoivat siirtyä Suomeen, mutta me emme voi vaeltaa Ruotsiin.” ../..

*

Mistä on kyse?

Kysymyksessä on presidentti Pehr Evind Svinhufvudin teos ”Testamentti kansalleni”.

Se on painettu Tukholmassa 1944. 

Johdanto on päivätty seuraavasti:

”Helsingissä 12. p:nä jouluk. 1943

S u o m a l a i n e n”

Herää kysymys, kuka oli tämä ”Suomalainen”?  Onko kyseessä Suomalaisuuden liitto, tai jokin sitä lähellä oleva taho?

Ukko-Pekka kuoli karkauspäivänä 29.2.1944 kotonaan Luumäellä, 82 vuoden iässä. 

Kansallisbiografiaan kirjoittamassaan Svinhufvudin pienoiselämäkerrassa Martti Häikiö toteaa presidentin elämäntyön loppukaarelta näin:

”Jatkosodan aikana Svinhufvud laati syksyllä 1943 pienenä painoksena julkaistun Kansallisen ohjelman, joka perustui Suur-Suomen luomiseen aktiivisella sodankäynnillä. Svinhufvudin hautajaisissa maaliskuussa 1944 korostettiin peräänantamattomuutta Neuvostoliiton suuntaan, mitä paikalla ollut pääministeri Edwin Linkomies piti rauhantunnustelujen keskellä sopimattomana mielenosoituksena.”  http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/501/

*

Kansallinen ohjelma –teoksen ”pieni painos” ilmeisesti vedettiin takaisin, ja siitä lienee liikkeellä vain hajanaisia yksittäiskappaleita.  Kansallisen ohjelman ilmeinen rinnakkaisteos – tai jatke – on tässä mainittu Tukholmassa 1944 painettu Testamentti kansalleni.  Sen valmistuksesta näyttäisi huolehtineen jokin uskollinen lähitaho, joka kuitenkin esiintyy näyttävän salanimen suojissa.

Testamentista näytetään otetun 2006 näköispainos, jonka verkkomainoksessa todetaan alkuperäispainoksesta, että ”Kirjan myynti ja levitys kiellettiin heti alkuunsa ja tuhottiin…”.

*

Promerit-sivuilla kirjan haltuunsa saanut kirjoittaja toteaa:

P.E Svinhufvudin toinen  TESTAMENTTI KANSALLENI -kirja, joka on painettu Tukholmassa vuonna 1944 Svinhufvudin kuoleman  (29.2.1944)  jälkeen kiellettiin ja painos tuhottiin. Tämä turkulaisesta antikvariaatista alkuperäisenä painoksena löytyneen kirjan, julkaisun jälkeisistä kohtaloista, ei ole saatavilla tarkkaa tietoa. Oletusarviona on että sotamarsalkka Mannerheimin mielestä Suomen ja Neuvostoliiton jatkosodan rauhanneuvottelujen käynnistyessä Svinhufvudin kannanotoilla, eikä myöskään tulevan Paasikivi – Kekkosen linjan ”uskottavuuden” kannalta katsottu olevan suotuisia vaikutuksia

Joutuiko testamentti VALPOn ja Valvontakomission käsiin, en ole löytänyt merkintöjä. Aikaperspektiivi huomioiden Svinhufvudin testamentin sisältö on aktuelli tässäkin ajassa ja tulevia ajatellen:

”Kansan johtajat, jotka etukäteen tekevät laskelmia omaksi hyväkseen kansansa tuhoutumisen varalta, ja antavat näiden laskelmien vaikuttaa päätöksiinsä valtion asioita ratkaistaessa ja tekevät siinä mielessä palveluksia, menettelevät isänmaataan kohtaan edesvastuuttomasti. Sillä kansaa ei voi paeta. Se jää tuhon omaksi. Ruotsi ei ole koko kansalle mikään turvapaikka Moskovan tuhotulvan vyöryessä Atlantille. Paikkaliput lentokoneissa Atlantin yli ovat, – jos ovat – varattuja korkeintaan vain jollekin tuhotulvan alta maasta pakenevalle ministerille ja hänen perheelleen. Terve kansallinen vaisto sanoo näin: En voi paeta, koska koko kansa ei voi sitä tehdä. Viipurin läänin asukkaat saattoivat siirtyä Suomeen, mutta me emme voi vaeltaa Ruotsiin …”

Lähde: http://www.promerit.net/2011/02/pehr-evind-svinhufvudin-syntymasta-150-vuotta/

*

Lisää tietoa löytyy Kotikirjasto.net –sivuilta:

Presidentti P.E. Svinhufvudin (1861-1944) alkuperäinen 1943 kirjoittama ja Tukholmassa 1944 painettu kirja, joka vahvasti julistaa, että "Suomen on sanoin ja teoin oltava solidaarinen Saksan ja koko Uuden Euroopan kanssa, päämääränä totaalinen voitto Venäjästä." –

FT Vesa Määttä luonnehti kirjaa 2010 laatimassaan selvityksessä " P.E. Svinhufvudin kotimuseo" seuraavasti:

"Hänen elämänsä viimeisiä vuosia varjostivat kuitenkin sodat ja sittemmin sairastuminen. Vuonna 1944 hän vielä kirjoitti muistion ”Testamentti kansalleni”, jonka hän oli ideoinut ja toteuttanut Martti Pihkalan kanssa. Tämä melko pitkälle menevä ja suosiota vaille jäänyt postuumisti julkaistu kirjanen voidaan tulkita myöhäiseksi tuotokseksi, joka vallitsevissa sotaoloissa kuitenkin ehkä heijasteli sitä sotilassuvun perillistä ja romantikkoa, joka P.E. Svinhufvudissä piili ja mikä oli varmasti suurelta osin pitänyt hänet pystyssä niiden kriisien ja synkkien haasteiden läpi, joihin hänen julkinen karriäärinsä liittyy ja joka toisaalta aina myös ajoi hänet takaisin tavallisen kansan asioiden pariin – omaan arkadiaansa."

Painettu Stockholm 1944. Kirjan painatti Saksan suurlähetystö. 62 sivua. Nidottu. Svinhufvudin kuva. K3.

*

Reunan Verkkokauppa tietää hieman lisää:

”Presidentti P.E. Svinhufvud kirjoitti syksyllä 1943 vähän ennen kuolemaansa (helmikuussa 1944) kirjeitä Suomen kansalle. Kirjoituksista koottu teos Testamentti kansalleni ei saanut julkaisulupaa. Kirjasen painopaikaksi on merkitty Tukholma 1944, mutta todellisuudessa kirja painettiin Saksassa. Kirjat tulivat saksalaisen sotalaivan mukana Ouluun.

Koko 15 000 kappaleen painos hävitettiin. Tai melkein koko painos. Anktikvariaatti Punaparta onnistui saamaan haltuunsa säilyneen kappaleen ja on nyt ottanut siitä näköispainoksen. Osa myyntituloista lahjoitetaan Kotkaniemi-säätiölle.”  Lähde: http://reunalla.fi/tuote/testamentti-kansalleni/

*

Kirjan kieltämisestä ja makuloinnista huolimatta olen onnistunut hankkimaan kirjan

Niinpä minulla on hyllyssäni alkuperäinen teos Svinhufvudin allekirjoituksin, ja nyt paneudumme hieman teoksen sisältöön. 

Sitä ennen kuitenkin lienee paikallaan palauttaa mieliin, että Suomen virallista politiikkaa alkoi vuoden 1942 kuluessa (viimeistään) leimaamaan tietty varautuneisuus ja varauksellisuus.  Saksan voitto sodassa ei enää näyttäytynyt niin ilmeisenä ja mahdollisena kuin salamasodan alkuvaiheissa Operaatio Barbarossan vyöryessä itään.  Valtakunnankansleri Hitlerin odottamattoman vierailun 4.6.1942 aikoihin esimerkiksi marsalkka Mannerheimin voidaan todeta olleen varsin skeptisen.   Stalingradin tappion jälkeen Suomen linja talvella 1943 muuttui jo varsin varovaiseksi.  Esimerkiksi TK-kirjoittajia ohjeistettiin huomattavan sordiinon käyttöön.

Suursodan tuolloista vaihetta ja Suomen kiperää asemaa suurvaltapelin osapuolena huomioiden, Ukko-Pekan teksti vaikuttaa kovin voimakkaalta ja toiseen aikaan kiinnittyneeltä.

Mutta enemmittä taustoituksitta mennään ”leipätekstiin”.  Kirja käsittää kuusi osiota:

  1. Juhlapuhe, jonka P.E. Svinhufvud piti Lappeenrannassa 25.3.1942, sivu 7

  2. Imperialismiako, s. 14

  3. Promemoria, s. 19

  4. Kaksi vaihtoehtoa rajojemme järjestämiseksi tulevan rauhan yhteydessä, s. 24

  5. Peräkaneetti (päivätty Helsingissä 12. p. marrask. 1943. P.E. Svinhufvud), s. 33

  6. Baltian puolesta, s. 36

sekä ”erään toisen henkilön kirjoitus” (Martti Pihkala? VH): Suomi kansainvälisen propagandan ristitulessa, s. 39.

*

Svinhufvud kirjoittaa artikkelissa ”Kaksi vaihtoehtoa rajojemme järjestämiseksi tulevan rauhan yhteydessä”:

  1. ) Ensimmäinen vaihtoehto sisältäen a) vanhat rajamme Karjalan Kannaksella (myöntäen mahdollisesti joitakin ”parannuksia” Venäjälle mutta ei Hankoa) ja Laatokasta Petsamoon; b). Länsivaltojen-Englannin ja Amerikan takaus itsenäisyydellemme ja rajoillemme sekä; c) Skandinavinen puolustusliitto muodossa tai toisessa.
  2. 2.) Toinen vaihtoehto: Uudet rajat Suomelle siten, että saamme Inkerin ja ”kolmen kannaksen rajat” = Kauko-Karjalan.

I: Ensimmäistä vaihtoehtoa puoltavat (ja intohimoisesti haluavat) sosialistit ja ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajat, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.  Kuinka paljon heillä on kannatusta valitsijainsa keskuudessa  on epätietoista.  (Toivomme, että kannatus on pienempi kuin he uskovat).

Tarkastakaamme mitä seurauksia ensimmäisestä vaihtoehdosta olisi:

Sen kannattajat toivovat, että sen kautta päästäisiin eroon suurvalta-sodasta ja saataisiin  e r i k o i s r a u h a, sillä näin kohtuullisia rauhanehtoja voisi ajatella nyt hyväksyttäviksi vastustajiemme puolelta.  Tämäntapaisen rauhan mahdollisuuksia pitäisi hallituksemme mitä pikimmin ruveta tunnustelemaan, jotta rauha saataisiin pian, niin kauan kuin suursota vielä on ratkaisematta.  Sillä jos rauha meidänkin puolesta siirtyy siksi, kun Saksa on kukistunut, (johon tämän vaihtoehdon kannattajat lujasti uskovat), saamme huonommat ehdot.  Pikaista rauhaa nuo eduskuntapiirit toivovat hartaasti siitäkin syystä, että he ovat Saksalle vihamielisiä; soisivat sen häviävän sodan.  Samalla he tietysti uskovat, että tuo erikoisrauha riittäisi turvaamaan meitä nyt ja tulevaisuudessa Venäjältä päin uhkaavasta vaarasta.

*

Katsokaamme ensin tuota turvallisuuspuolta, jättäen muut näkökohdat syrjään.

Vanha rajamme Laatokasta Petsamoon on niin pitkä ja niin vaikeasti linnoitettava, että se edelleen jättäisi meidät turvattomuuden tilaan häikäilemätöntä hyökkääjää vastaan.  Venäjällä olisi kaikki edut puolellansa hyökätessään kimppuumme.  Se voisi rauhassa valmistella hyökkäystään – niinkuin talvisodassa saimme kokea – ja sitten tehdä hyökkäyksen yhtaikaa pitkin koko pitkää rajaa.  Meidän sotajoukkomme taas ovat, jo kansan pienuuden takia, liian harvalukuiset pitempään menestykselliseen puolustukseen.

Mutta entä Länsivaltojen takuu?

Se tuskin meitä auttaisi.  On muistettava, että sellaista takuuta toisen maan hyväksi ei anneta ”in blanko” eli kaikkien hyökkäysten varalta, vaan takuu rajoitetaan siihen, että hyökkäys on aiheeton, että hyökkäyksen alainen maa itse ei ole sitä aiheuttanut, ei sitä ”provosoinut”. 

Tuollaisten takeiden varalta Venäjä kyllä, kun se aikoo hyökätä, järjestää Mainilan tapaisia ilveilyjä, tietenkin paremmin naamioituja, ja syyttää meitä rauhan rikkomisesta.  Väittää vain, että pahansuopa naapuri on kuritettava.  Meidän vastalauseemme ja selityksemme ei johtane muuhun, kuin että takaajavaltojen puolelta ruvetaan asiaa harkitsemaan ja tutkimaan.  Ennen kuin he ovat päässeet selville sodan syistä, voi ryssä jo seisoa Tornionjoella ja silloin kaikki avunanto on turhaa.

Muuten on vielä otettava lukuun, että Länsi-valtojen on vaikea meitä auttaa, jos ne sen tahtoisivatkin.  He eivät ole Venäjän rajanaapureita; mereltä käsin he eivät soi sitä uhata ja vaikea on marssittaa joukkojansa vieraitten, puolueettomain maiden läpi, jos Länsi-valloilla nyt tämän suursodan jälkeen ensinkään olisi halua mobilisoida sotajoukkonsa toisten avuksi. 

Länsi-valtojen takuu-tehoon ja heidän apuunsa ei sen vuoksi voi suuriakaan luottaa.

*

Sitten on vielä jälellä Skandinaavien puolustusliitto.

Edellytykset sellaisen aikaansaamiseksi lienevät kuitenkin vähäiset.  Norjassa ei kumpikaan puolue ei ”Quislingit” (Saksan ystävät) eikä ”Jössingit” (Englantilaismieliset) ole halukkaat yhtymään tuollaiseen liittoon.

Quislingit tahtovat nojata Saksaan ja Jössingit ovat siksi venäläisystäviä, että heille tuskin sopii liitto, jonka kärki on suunnattu etupäässä Venäjää vastaan. Tanska taas on niin kaukana Venäjästä, että liitto Venäjää vastaan ei sitä kiinnostane. Parasta pysyä hyvissä väleissä tuon suurvallan

kanssa, ajattelevat he. Ruotsi yksin tuskin rupeaa liittoon meidän kanssamme. Tunnettuahan on, että Ruotsi suuresti „kunnioittaa" eli „respekteeraa" mahtavaa Venäjää ja on tähän asti karttanut joutumasta pahoihin väleihin, saatikka sotaan Venäjän kanssa. (Siitä on vapaussotamme 1918 sekä talvisotamme vv. 1939—40 hyviä esimerkkejä puhumattakaan nykyisestä sodasta).

Pahoin on pelättävissä, että Skandinaavian puolustusliittoa ei saada valmiiksi, saati tehokkaasti toimivaksi siihen hätään, kun Venäjä uudelleen hyökkää päällemme, mikä tuskin lykkäytyy kauvemmaksi, kuin että Venäjä jonkun verran toipuu tässä sodassa saamistaan vaurioista, kaikki tietysti edellyttäen, että Stalin ja bolshevismi selviävät sodasta voittajina. Turvallisuus-puolen tarkastamisen tulos on siis seuraava: suhteessamme Venäjään on parasta luottaa ainoastaan itseemme eikä toivoa suuria vieraasta avusta. 

Mutta ottaaksemme huomioon muitakin näkökohtia, täytynee meidän myöntää, että tuosta pikaisesta eli erikoisrauhasta olisi suoranaista vahinkoa meille. Mehän käymme sotaa Neuvosto-Venäjää vastaan; elintärkeätä meille on, että Neuvosto-Venäjä kukistuu tähän sotaan. Ellei niin tapahdu, uhkaa perikato koko kansaamme ainakin niin pian kuin Venäjä on siksi voimistunut, että taas hyökkää päällemme.

Jos me nyt lopettaisimme sodan, auttaisimme sen kautta Venäjää ja vahvistaisimme sen asemaa. Samalla tietysti vahingoittaisimme Saksaa ja vaikeuttaisimme sen mahdollisuuksia nujertaa Venäjä. Toimisimme siis aivan vastoin omaa etuamme.

Neuvot ja houkuttelut erikoisrauhan solmimiseen ovat ilmeisesti tulleet ulkoapäin; ne ovat Englannin (ja Ruotsin) sotapropagandaa. Mutta siinä ei suinkaan ole pidetty silmällä meidän parastamme vaan päinvastoin vihollisemme.

Vahinkoa tuottaisi meille sekin, että erikoisrauhaa solmiessamme meidän täytyisi luopua siitä laajasta alasta Kauko-Karjalaa, joka jo on hallussamme ja jonka hyväksi olemme tehneet paljon työtä (rakentaneet teitä, kunnostaneet viljelyksiä, perustaneet kouluja y.m.).

Sitäpaitsi on muistettava, että erikoisrauhan tehtyämme olisimme samalla menettäneet mahdollisuuden saada vastedes parempia rauhanehtoja m.m. turvallisempia rajoja. Kun on sangen mahdollista, että Venäjä tähän sotaan sortuu — ja siihen minä varmasti uskon — avautunee meille tilaisuus siirtää rajamme riittävän paljon itäänpäin.

*

Lopuksi vielä huomautus.

Mikä häpeä se olisi meille kesken sotaa jättää saksalaiset — aseveljemme tässä sodassa Venäjää vastaan — yksin jatkamaan taistelua jonka voittaminen meille on yhtä tärkeätä kuin konsanaan saksalaisille. Ja tämän tekisimme siitä huolimatta, että saamme kiittää saksalaisia Moskovan rauhassa luovutettujen alueitten takaisin voittamisesta. Yksin emme olisi tähän voittoisaan tulokseen päässeet.  Ellei Saksa kesällä 1941 olisi koko voimallaan hyökännyt Venäjää vastaan, emme mekään olisi pystyneet karkoittamaan venäläisiä luovutetuilta alueilta.

Ensimmäistä vaihtoehtoa rajaimme  j ä r j e s t ä m i s e k s i  ja siihen  l i i t t y v ä ä  erikoisrauhan solmimista koskeva tarkastus päättyy siis siihen, ettei tuo r a j a tuo meille toivottua ja tarpeellista turvallisuutta ja että erikoisrauha nykyhetkellä olisi meille vahingollinen ja tuottaisi meille häpeää.

*

2. Tarkastakaamme nyt toista vaihtoehtoa rajaimme järjestämiseksi (Inkeri ja „kolmen kannaksen raja").

Tässä huomaamme heti, että tämäntapainen raja tuottaisi meille erityisiä ja suuria strateegisia etuja — eikä ainoastaan meille vaan koko Pohjolalle. Inkerin joutuminen meille (Pietarin kaupunkeineen) tietäisi Venäjän sulkemista pois koko Itämeren alueelta. Itämeri lahtineen jäisi sitä ympäröivien maitten haltuun ja näitten maitten kesken ei olisi mitään jännitystä meren käyttöön nähden.

Venäjä, tuo ikuinen Pohjolan vaara, olisi tungettu syrjään ja sen laivasto ei pääsisi naapureita uhkaamaan. Itämeren huoltaminen ja puolustaminen tulisi sen rantamaille paljon huokeammaksi. Täällä saavutettaisiin todellinen merenrauha.

Inkerin rajojen puolustaminen maalta käsin ei vaatisi sanottavasti enemmän linnoittamista kuin nykyinen Karjalan kannas ja sen linnoitusvyöhyke liittyisi yhtenä renkaana „kolmen kannaksen rajan" linnoituksiin. Tämä viimeksi mainittu raja toisi meille suurimman strateegisen edun. Se on pituudeltaan vain noin kolmannes rajasta Laatokka-Petsamo ja sen linnoittaminen olisi sitä mukaa paljon helpompi ja huokeampi. Samalla tämä raja tarjoisi rintamallemme lisää syvyyttä vieläpä huomattavasti.

Kuinka tärkeä meille puolustuslinjan syvyys on, sen osoitti meille talvisotamme, (strateegisen syvyyden puutteessa Baltian maitten hallitukset v. 1939 taipuivat Venäjän uhkavaatimuksiin).

Strateegisten etujen ohella tämä toinen vaihtoehto tarjoaa huomattavia poliittisia ja taloudellisia etuja. Poliittisena etuna olisi merkittävä, että täten olisi pantu vahva sulku Venäjän pyrkimyksille laajentaa valtaansa länteen päin, Atlantin merelle. Tätä sulkua Venäjän olisi paljon vaikeampi murtaa kuin nykyisiä rajoja.

Tästä olisi hyötyä koko Pohjolalle, jopa Englannin merivallallekin.

Taloudellinen hyöty Suomelle näistä rajoista olisi aivan ilmeinen. Varsinkin Kauko-Karjala tarjoisi

meille uusia mahdollisuuksia sekä maatalouden että metsätalouden alalla; vuoriteollisuuttakin voisimme tuntuvasti kehittää. Tunnettua on että esim. Aunuksen läänissä maa-ala on erittäin viljavaa (savensekaista hiesua, jossa myös on merkeliä). Sen suuret, viljavat lakeudet

pistävät heti silmiin maakunnan läpi matkustettaessa. Suomi voisi ehkä tulla sangen pian omavaraiseksi leipäviljaan nähden, kun saisimme nämä seudut oikeaan viljelykseen.

Metsätaloudellemme ja siihen liittyville teollisuushaaroille tuottaisivat Kauko-Karjalan runsaat metsä- ja vesivoimavarat suurta lisää. Ja vuoriteollisuudessa jo yksin Hiipinän apatiittikaivokset antaisivat meille haluttua vientitavaraa, puhumattakaan fosfaatin kotimaisesta käytöstä.

Epäilemättä siis tämä toisen vaihtoehdon raja tuottaisi meille suurenmoisia etuja niin strateegisesti kuin poliittisesti ja taloudellisesti. Samalla se vahvistaisi koko Pohjolan asemaa idän uhkaa vastaan.

Olisi luotu edellytykset vahvalle Pohjolalle, joka pystyisi turvaamaan rauhan Pohjois-Euroopalle ja siten lisäisi koko Euroopan turvallisuutta.

Kuitenkin on maassamme piirejä jotka suhtautuvat kylmästi jopa arvostelevasti ja kielteisesti suunnitelmiin, jotka tähtäävät tämän toisen vaihtoehto-rajan toteuttamista.

Ne ovat samat piirit, jotka ajavat erikoisrauhan ja ensimmäisen vaihtoehdon rajaa: ruotsalaiset ja sosialistit. Niinpä 33:n henkilön adressi Tasavallan Presidentille aivan selvästi vieroksuu kaikkea rajaimme siirtämistä itäänpäin. (Sanoihan ministeri Väinö Tanner syksyllä 1941 palatessaan ulkomailta, ettei Suomi tulisi ottamaan mitään maa-aluetta entisten lisäksi, vaan tyytyisi vanhoihin rajoihin).

Mielipiteet Ruotsissa, niin viralliset kuin muut, ovat myös aivan kelteisellä kannalla tähän kysymykseen.  Mikähän on syynä tähän ilmiöön ? Kun mitään julkista keskustelua asian puolesta tahi sitä vastaan ei ole ollut, on vaikea varmuudella vastata tähän. Mutta luultavaa on, että Kauko-Karjalan ja Inkerin tavoittelua pidetään seikkailupolitiikkana, jolla ei ole asiallista pohjaa, koska pieni Suomi on varsin voimaton mahtavaa Venäjää vastaan.

Vain satunnaiset konjunktuurit eli suhdanteet saattaisivat hetkeksi luoda suotuisan tilaisuuden, jossa tämä seikkailu olisi toteutettavissa, mutta kun nuo suotuisat konjunktuurit olisivat ohi, koittaisi koston hetki ja koko seikkailu raukeaisi kuin saippuakupla. Tästä voisi koitua muitakin ikäviä seurauksia Suomelle ja mainingit voisivat ulottua Ruotsiin saakka.

Suomen ruotsalaisiin (oikeammin heidän poliittisiin johtajiinsa) saattaa myös vaikuttaa se tunnelma, että ruotsalainen kansanaines jäisi vielä pienemmäksi vähemmistöksi kuin nykyään, jos Suomeen liitettäisiin niin suuret alueet kuin Kauko-Karjala ja Inkeri. Ruotsalaisen kansanaineksen asema kävisi silloin vielä epävarmemmaksi ja heikommaksi. Vaara olisi tarjolla, että se hukkuisi suomalaiseen enemmistöön.

Sosialistijohtajat taas ovat perusajatuksiltaan enemmän kansainvälisiä kuin kansallisia.  Kansainvälinen köyhälistö merkitsee heille enemmän kuin oman kansan kokonaisuus. Tästä kai johtuu, että he eivät jaksa käsittää, mikä merkitys kansamme olemassaololle ja sen tulevaisuudelle olisi tuon uuden rajan toteuttaminen.

 

Syitä Ruotsin mielipiteen kielteisyyteen on vaikeampi arvata — Kuulee sanottavan, että Ruotsissa pelätään Suomen liikaa voimistumista ja vaurastumista. Suomesta tulisi muka liian voimakas ja hyvinvoipa valtio, joka saattaisi Ruotsin varjoon. Nythän ainoastaan Ruotsi on Pohjolan valtioista verraten suuri ja varakas. Ruotsi on koko Skandinaavian sydän ja perusta, jonka vaikutus ulottuu yli kaikkien muiden Skandinaavian maiden.

Voimistuneesta Suomesta tulisi Ruotsille tässä kohdin kilpailija, joka voisi horjuttaa sen johtoasemaa. Onko tämän tapaisissa ajatuksissa perää, on vaikea sanoa. Ehkä vain „kunnioitus" eli „respekti" Venäjää kohtaan tässä määrää Ruotsin kannan. Tosiasiaksi jää, että yleinen mielipide Ruotsissa ei ensinkään kannata Suomen laajentumispyrkimyksiä.

Katsokaamme nyt, minkä arvon voimme antaa noille „huolestuneille muistutuksille", joita edellä on esitetty.  Mitä ensinnäkin tulee siihen, että Inkerin ja Kauko-Karjalan tavoitteleminen olisi seikkailupolitiikkaa, on huomattava ettei siinä ole seikkailua senkään vertaa, kuin aikoinaan Suomen julistaminen itsenäiseksi valtioksi oli.

Silloinkin kovasti varoitettiin moisesta uhkarohkeudesta.

Valtiomahti Venäjällä oli tosin sillä haavaa herpaantunut, vallitsi vallankumous, joka kuitenkaan ei pystynyt ylläpitämään järjestystä eikä yleensä valtion arvovaltaa.  Mutta maamme oli silloin kauttaaltaan Venäjän sotaväen miehittämä eikä meillä ollut mitään voimakeinoja, ei edes poliisia, käytettävänämme maan vapauttamiseksi. Peloiteltiin sillä, että kun vallankumous päättyy ja valtiovalta taas vahvistuu, niin kyllä Suomen itsenäisyydestä tehdään pikainen loppu ja samalla menetämme sen varsin kallisarvoisen autonomian, mistä olimme jo vuosisadan ajan saaneet nauttia.

Mutta pahoista ennusteluista huolimatta saavutimme tavoitteemme. Asiamme oli oikea, sillä Venäjän tsaarit olivat keisarisanansa rikkoen menettäneet vaatimuksensa Suomen herruuteen ja asiamme oli kypsä, kun tsaarivalta kukistui. Saimme kyllä ponnistella voimiamme äärimmilleen, mutta vapaus saavutettiin ja turvattiin.

Lisämaata idästä vaatiessamme on huomattava, että Venäjä on menettänyt kaikki oikeutensa näihin maihin, kun se on rikkonut niitten asukkaille juhlallisesti antamiaan lupauksia helpotuksista niitten valtiollisiin oloihin sekä sortanut ja rääkännyt noita asukkaita mitä pahimmin, pyrkien samalla koko suomensukuisen väestön hävittämiseen.

Näitten maitten asukkailla on täysi oikeus päästä irti Venäjästä, ja meillä on täysi oikeus, jopa velvollisuus, heitä siinä auttaa. Sen ohessa meillä täytyy olla oikeus varmistaa rajamme niin petollista ja häikäilemätöntä naapuria vastaan, kuin miksi Venäjä on kautta aikojen ja varsinkin nykyään osoittautunut.

Oikeus on tässä puolellamme; jos Venäjän mahti herpaantuu niin paljon, että voimme nuo itäiset maakunnat vapauttaa, niin on se tehtävä, se on oikeutemme ja se on velvollisuutemme. Nyt meillä on kättä pitempää, jolla voimme viedä oikeuden voittoon. (Vaistomaisesti Suomen kansa on tämän myös tajunnut, sillä kun saimme Laatokan ja Äänisjärven kannaksen maita haltuumme, ryhdyimme heti niitten oloja kohottamaan ja parantamaan aivan kuin ne jo olisi liitetty Suomeen. Pääkaupungin nimikin muutettiin Äänislinnaksi).

Entä tulevaisuudessa vahvistuvan Venäjän kosto ja takaisinvalloitus-mahdollisuudet ? Jos Venäjällä nyt jo karsain silmin katsotaan Suomea, se kun myös luetaan „irredentaksi" eli palauttamattomaksi osaksi, niin kuinka paljon voimakkaammin Venäjä tulee reagoimaan, kun siltä viedään nämäkin alueet?

Siihen vastaamme, että Suomi on se osa kadotettua Venäjää, jota Venäjän vallanpitäjät aina ovat kiihkeimmin halunneet takaisin. Suomi on jo nykyisessäkin koossa ja nykyoloissa niin himottu „irredenta", ettei asemamme siinä suhteessa pahene, jos alueemme laajenee, eikä parane, jos se supistuu.

Aina Venäjän pyyteet maamme takaisin valloittamiseksi tulevat olemaan yhtä kiihkeät. Se lisä, minkä Inkeri ja Kauko-Karjala toisivat maamme koolle, tuskin voisi enentää Venäjän kiihkoa saada Suomi jälleen valtansa alle. Mutta eräässä suhteessa Kauko-Karjala ja Inkeri päinvastoin

vahvistaisivat Suomen asemaa. Uudet rajat voisimme paljon paremmin linnoittaa ja varustaa sekä niiden turvissa paljon suuremmalla menestyksellä puolustautua Venäjää vastaan, ettei tuo vainolainen niinkään pian ja niinkään helposti ryhtyisi hyökkäykseen meitä vastaan. Sillä kuta heikommat rajat ja varusteet meillä on Venäjää vastaan, sitä pikemmin on hyökkäys idästä odotettavissa.

Ajatelkaamme vain Moskovan rauhan rajaa. Sehän oli vain valmistus seuraavaan hyökkäykseen, Kauko-Karjalan ja Inkerin rajat suojaisivat meitä varmasti paljon paremmin Venäjää vastaan kuin nykyinen Laatokan-Petsamon ja Karjalan kannaksen raja.

Jos kerran olosuhteet kehittyvät niin suotuisiksi, että voimme yhdistää Inkerin ja Kauko-Karjalan Suomeen, olisi kevytmielistä jättää tämä yhdistäminen tekemättä.

Meidän ruotsalaisten samoinkuin sosialistien tunnelmista ei ole paljon sanottavaa. Kumpaisetkaan eivät tajua, minkä suurenmoisen taloudellisen nousun ja minkä tuntuvan turvallisuuden Kauko-Karjalan ja Inkerin liittäminen Suomeen tuottaisi. Hedelmät yleisestä taloudellisesta noususta samoin kuin suuremmasta turvallisuudesta tulevat kyllä koko kansan ja kaikkien kansankerrosten,

siis myös ruotsalaisten ja sosialistien hyväksi yhtä hyvin kuin taloudellinen taantumus ja poliittinen turvattomuus kohtaavat raskaasti koko kansaa (Ajateltakoon vain tässä, miten Karjalan evakuoiminen v. 1940 tuotti vaikeuksia, kärsimyksiä ja menoja kaikille kansankerroksille.)

Riikin ruotsalaisten mielipiteisiin tässä ei kannata kosketella, semminkin kun syyt heidän kielteiseen asenteeseensa eivät ole riittävän tunnetut meille.

Luumäellä 20 p. syyskuuta 1943.

P. E. Svinhufvud.

*

Yllä olevassa tekstissä on luettavuuden ja selkeyden vuoksi otettu hieman vapauksia alkuperäisen tekstin kappalejaossa sekä eräiden avainkäsitteiden korostuksessa paksunnetulla tekstillä (VH).

Kokonaisuudessaan P.E.Svinhufvudin ”Testamentti kansalleni” on luettavissa myös verkossa Heldan sivuilla;

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/155167/Svinhufvud%20-%20Testamentti%20kansalleni_Tukholma%201943.pdf?sequence=1

Presidentti P.E. Svinhufvudin "Testamentti kansalleni" -teoksen syntytapaa, synnyttäjiä ja ajankohtaa valaisevia lisätietoja tämän linkin takana:

https://picasaweb.google.com/113679801467129695575...

*

PS. Tiistaina, 15.12.2015 tuli kuluneeksi 154 vuotta presidentti Svnhufvudin syntymästä.

*

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kiitos Veikko,

linkitin blogisi promerit.nettiin, jotta promeritin lukijat tietävät blogistasi.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Hyvin selvästi kaksijakoinen kirja. Pihkalan osuus täyttä scheißea.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Tämä on todella ajankohtainen:

”Kansan johtajat, jotka etukäteen tekevät laskelmia omaksi hyväkseen kansansa tuhoutumisen varalta, ja antavat näiden laskelmien vaikuttaa päätöksiinsä valtion asioita ratkaistaessa ja tekevät siinä mielessä palveluksia, menettelevät isänmaataan kohtaan edesvastuuttomasti. Sillä kansaa ei voi paeta. Se jää tuhon omaksi."

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Nyt kun otit tuossa Suursuomen puheeksi niin kysynkin ihan alan harrastajalta oliko jatkosota Suomenosalta yökkäys- ja asemasota niinkuin itse olen asian oppinut vai puhdas ja puolueeton puolustussota niinkuin vastapuoli väittää?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Näen asian niin, että koko toinen maailmansota, syyskuusta 1939 aivan sodan viime laukauksiin asti, ja jopa sen yli, oli Suomen kannalta ensijaisesti ja olennaisilta osin selviytymistaistelua.

Suomen valtio- ja sodanjohto joutui reagoimaan olemassa oleviin ja päälle kaatuviin ongelmiin, ja se pystyi todellakin vain vähäisessä määrin itse asettelemaan palikoita haluamaansa asentoon. Ensisijaisesti Suomi ja suomalaiset olisivat halunneet elää rauhassa ja rakentaa maataan ja omaa elämäänsä. Sitä ei sille, Suomelle, sen johdolle ja kansalle, suotu, koska agendan laativat suurvallat. Siis vastaan: reaktiivista toimintaa, ja ainakin finaaliin nähden jopa onnistunutta.

Olen joitakin kertoja häikäilemättä lainannut Kimmo Rentolan Talvisodan erästä olennaista osa-aluetta, nimittäin tiedustelun vaikutusta Stalinin päätöksiin Talvisodassa käsittelevän tutkimuksen loppupontta, joka kuuluu:

"Vaikka koettelemus oli kova, suomalaisilla oli myös onnea. Vaikka ratkaisut tehtiin varsinkin syksyllä mutta jossain määrin myös sodan aikana väärän luulon varassa, paljon huonomminkin olisi voinut käydä. Jos onni on nainen, niin kuin Machiavelli vakuutti, täytyy uskoa, että oikeiden naisten tapaan onnikin saattaa toisinaan rakastaa tyhmiä mutta urhoollisia."
Linkki; http://www.ennenjanyt.net/4-02/rentola.htm

Kimmo on muotoillut sen nimenomaan koskemaan Talvisotaa, mutta nähdäkseni se voidaan levittää määrittämään asiaa myös laajemmin.

Tähän on viiteen riviin tiivistetty Suomen asetelma ja toiminta kansainvälisissä kärhämissä, josta yleisesti käytetään nimitystä toinen maailmansota (WW II). Meidän sotamme, taistelumme ja ponnistelumme olivat mitätön osa isoa kokonaisuutta, mutta meidän kannaltamme mitä olennaisin.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Saksa varmisti Suomen itsenäisyyden molemmissa maailmansodissa sillä, että hävisi itse.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Isäni jäämistössä on paperi, jossa hänelle taataan vapaa kulku, ja kaikki tarpeellinen virka-apu, jota Suursaksan asevoimat voivat tarjota.

Epäilen, että hän räjäytettyään Petsamon kaivoksen siirtyi venäläisten puolelle.

Venäjän tiedustelu lähestyi minua viitisentoista vuotta sitten, mutta perääntyi.

Enempää en voi nyt kertoa. Kuvaa kuitenkin suomalaisten asemaa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Presidentti P.E. Svinhufvudin "Testamentti kansalleni" -teoksen syntytapaa, synnyttäjiä ja ajankohtaa valaisevia lisätietoja tämän linkin takana:

https://picasaweb.google.com/113679801467129695575...

PS.
Jos joku tietää Testamenttia käsitellyn tai tutkitun jossain muuallakin, voisitko ystävällisesti linkata ko. tietoihin, kiitos!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tässä vielä yksi tutkimusote Testamentin asemoitumisesta sodan loppuvaiheiden maisemaan:

”Vapaan Suomen radio syyskuusta 1944 huhtikuuhun 1945”
..
”Saksalaisen Vapaan Suomen radion ensimmäinen lähetys tapahtui tiettävästi
26.9.1944. Sen lähettämä suomenkielinen ohjelma suunnattiin suoraan
suomalaisille. Olavi Paavolaisen selostuksen mukaan lähetyksen pääaiheena oli:
Älkää totelko Suomen nykyistä hallitusta, jatkakaa taistelua. Ohjelma alkoi
”isänmaallisesti” Finlandia-hymnillä ja päättyi ”Jumala siunatkoon Suomea” -
lauseeseen ja Jääkärimarssiin.1019 Vapaan Suomen radion lähetyksessä 27.9.1944
kuulutettiin: ”Liittykää suomalaiseen vapautusarmeijaan … Viekää perheenne
turvaan Suomen korpiin. Jatkamme taistelua ryssää vastaan. Suomen miehet!
Nouskaa yhtenä miehenä … Paetkaa korpiin jatkamaan taistelua! Tulemme
saamaan apua Saksasta, aseita, ammuksia ja elintarvikkeita. Ottakaa uskollisia,
luotettavia ystäviä, jotka eivät petä teitä - - -. Jumalan siunaus seuraa uskollisia.
Vapaa Suomi elää!” Seuraavana päivänä 28.9.1944 jatkettiin samaa kehotusta:
”Suomen vapaustaistelijat. Menkää turvallisille paikoille. Viekää aseita ja
elintarvikkeita turvaksi. Hävittäkää kaikki, mikä olisi hyödyksi bolshevikeille.
Hakekaa tukea luotettavien ystävien luota. Apu saadaan maa-, ilma- ja meriteitse.
Kerääntykää johtajienne ympärille. Taistelkaa rohkeasti voittoon saakka.” ..
.. Vapaan Suomen radion korkeimpana esimiehenä toimi Saksan yleisradion tri Erich
Hetzger. Hän antoi ohjeet Deutsches Nachrichtenbüron (DNB) jokapäiväisten
saksalaisten ”uutisten lisäksi joskus radiossa lähetettäväksi suoranaisia
saksankielisiä tekstejäkin, jotka radiossa oli suomennettu. Häneltä oli saatu myös
päivittäin Saksan Yleisradion kuuntelupalvelun kirjaset, joissa oli ilmennyt muun
muassa kaikki mitä silloin mahdollisesti Neuvostoliitossa toiminut suomenkielinen
niin kutsuttu `Tiltun´ radio oli kulloinkin sanonut. Tohtori Hetzger oli antanut
näitten pohjalla radion ohjelman laatijoille määräyksiä radiossa lähetettävästä
ohjelmasta”, kertoi Purjo vuonna 1950.
Ohjelmat lähetettiin nauhoitteina, eikä lähetyksessä sanottu muuta kuin mitä
suomalaiseen tekstiin oli merkitty. Ohjelman saksan- ja suomenkieliset tekstit
toimitettiin joka päivä ennen lähetystä mm. tohtori Hetzgerille ja
Reichssicherheitshauptamtille. Hetzleriltä ja muilta ylemmiltä tahoilta tuli usein
viime hetken muutoksia jo valmisteltuun ohjelmaan. Toisinaan nauhoitettiin
useampien päivien ohjelmat etukäteen. Ohjelma lähetettiin joka ilta ja lähetyksen
kesto oli 15 minuuttia.
Vapaan Suomen radion välittämien uutisten tietosisältö muistuttaa hyvin paljon
Tukholmassa levitettyjä huhuja Suomen sisäisistä oloista. Suomalainen
kolmoisagentti Otto Kumenius tapasi 15.10.1944 Tukholmassa hyvän tuttavansa,
Stockholmstidningenin toimittaja Carl-Olof Hedströmin. Hän kertoi, että Ruotsissa
ja erityisesti Tukholmassa oli jo kauan harjoitettu pahaa kuiskuttelupropagandaa
Suomea vastaan (en längre tid bedrivits en otäck viskningspropaganda). Sen
tavoitteeksi Hedström arveli pakokauhun lietsomisen paikkansapitämättömien
huhujen levittämisellä. Kampanja toteutettiin siten, että propagandakirjoituksia
ilmestyi eräiden henkilöiden postilaatikoihin tai siten, että eri henkilöt soittivat
päivälehtien toimituksiin tiedustellakseen, onko perää tietyissä tiedoissa. Niinpä oli
Stockholmstidningenilta tiedusteltu onko totta, että kaksi suomalaista divisioonaa
on siirtynyt saksalaisten puolelle, onko presidentti Gustaf Mannerheim kuollut ja
onko Mannerheim tehnyt itsemurhan ampumalla itsensä. Soittajiin kuului mm.
suomalaislähtöinen kirjeenvaihtaja Andrei Daragan, joka tivasi vahvistusta tietoon,
että Ruotsi Neuvostoliiton vaatimuksesta palauttaisi kaikki maassa oleskelevat
Suomen kansalaiset naisineen ja lapsineen.
Hedströmin arvion mukaan kampanjan oli järjestänyt Saksan Ruotsin lähetystön
uusi lähetystösihteeri Hans Metzger taitavalla tavalla. Myös Dagens Nyheter totesi pari viikkoa myöhemmin Metzgerin Suomessa takavuosina levittäneen perättömiä
tietoja salaisesta ihmeaseesta, hyökkäyksestä Leningradiin sekä Saksan ja
Neuvostoliiton piakkoin solmittavasta kompromissirauhasta.

Syksyllä 1944 Metzger levitti lehden olettamuksen mukaan Ruotsissa Pehr Evind Svinhufvudin
”TESTAMENTTI KANSALLENI” -nimistä kirjasta.

Vaikka ”STOCKHOLM” mainittiin kirjasen julkaisupaikkana, siitä puuttui tieto julkaisijasta ja tuote oli mahdollisesti painettu Saksassa. (Viite 1026; Tämän tiedon lähde: Tyska legationen. Dagens Nyheterin johtava kirjoitus 2.12.1944.) Tämä on myös todennäköistä, sillä julkaisu ei sisälly Ruotsin valtakunnalliseen Libris-kirjastotietokantaan. Myös Vapaan Suomen radio selosti lähetyksessään 27.–28.9.1944 Svinhufvudin TESTAMENTTIA.

Lisäksi yhdistettiin Metzger huhuihin, joiden mukaan 60 000 venäläistä oli
Helsingissä majoitettu ykstyiskoteihin, Suomessa pidätetyt kenraalit olivat tehneet
itsemurhan, neuvostovirkailijoita oli sijoitettu Suomen ulkoasiainministeriöön ja
suomalaisille myönnettiin ulkomaan matkustuslupa ainoastaan
neuvostoviranomaisten suostumuksella.1027 Tammikuussa 1945 Svenska Dagbladet
julkaisi perättömän uutisen, jonka mukaan Neuvostoliitto sijoittaisi 200 politrukkia
Suomen armeijan yksiköihin.1028 Lukuun ottamatta Ruotsin
kansallissosialistismielisiä lehtiä olivat muut päivälehdet kuitenkin varuillaan
eivätkä yleensä julkaisseet Suomea koskevia tarkistamattomia huhuja.”
Lähde; http://www.arkisto.fi/uploads/Palvelut/Julkaisut/S...
Lars Westerlund: Itsetehostuksesta nöyryyteen. Suomensaksalaiset 1933-1946. Helsinki, 2011. sivut: 272, 274-275.
Aiheesta kiinnostuneelle teos on mielenkiintoinen tietolähde.
*

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Jostakin kirjasta muistan, jotta ruotsalainen toimittaja oli kysynyt politrukkien sijoittamisesta Siilasvuolta ja tämä oli omaa huumoriaan viljellen vahvistanut tiedon, mikä johti sen julkaisemiseen. Paasikivi oli raivoissaan.

Käyttäjän KaleviKannus kuva
Kalevi Kannus

JO VAIN... näköjään lipsahti keskeneräisenä... tätä juuri tarkoitan... http://www.promerit.net/2015/10/testamentti-kansal...

Vanhalta veisulta vaikuttavasti sanotaan, että historia toistaa itseään.

Näin on käynnissä Venäjän (Putinin) nykyjohdon osalle. Samalla tavalla kuin Napoleon ja Hitler "ympäröivät" itsensä useammilla vihollisilla yhtäaikaisesti. Vetäkööt kukin lukija omat johtopäätökset...

KIITOS kun nostit Ukko-Pekan testamentin esille. Vii8sautta on tunnustaa tosiasiat.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Luuliko hänkin, jotta Saksan apu oli pyyteetöntä?

Käyttäjän KaleviKannus kuva
Kalevi Kannus

Karjaalla asuva sotaveteraani, jolta tallensimme neljän tunnin videohaastattelun.

Hänen tietojensa mukaan Mannerheimin, Svinhufvudin ja Waldenin yhteydet olivat merkittävät: joten varmasti tietoisena Stalinin ja Chruchillin salaisesta sopimuksesta kun matkallaan talvisodan aikana Svinhufvud tapasi Saksan sodanjohtoa... ja vaikutti välirauhan syntymiseen.

Sittemminhän Britannia julisti Suomelle sodan 6,12.1941, koska Suomen hallitus hylkäsi lokakuussa 1941 ja 1943 Britannian ja Yhdysvaltojen rauhanaloitteet, jotka käytännössä tarkoittivat Suomen armeijan antautumista.

Saksa pelasti Suomen kansalaiset nälänhädästä ja mahdollisti itsenäisyyden säilyttämisen... Länsiliittouman mukaan Suomelle olisi soveltunut Baltian kansojen kohtelu ja nyt kannamme sotarikollisten leimaa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Tuota en tiennykkään että meillä olisi sotarikollisen leima, luulin että meillä on vain valkoisenmiehen taakka kolonialismista kuten Afrikan alueiden valloituksesta ja sorrosta jossa olimme mukana ostamalla kaupasta banaaneja ja kahvia.

Käyttäjän KaleviKannus kuva
Kalevi Kannus

Daniel... Pariisin rauhansopimuksen 1947 kymmenen allekirjoittajavaltiota tuomitsivat Suomen sotaan rikolliseksi. Yhtäkään artiklaa ei ole muutettu tai purettu.

mm. Uuden-Seelannin ulkoministeri on julkisesti tästä asiasta meitä suomalaisia muistuttanut.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset