Veikko Huuska

Yhdysvallat suoritti invaasion Venäjälle 4.9….

Yhdysvallat suoritti invaasion Venäjälle 4.9…. 1918

*

Johdanto

Joskus väittelimme kaverin kanssa, ovatko Yhdysvallat ja Venäjä/Neuvostoliitto koskaan olleet sodassa keskenään.

Kysymys lienee jossain määrin semantiikasta, mutta kyllä Yhdysvallat on suorittanut sotilaallisen invaasion Venäjälle.

Se tapahtui kutakuinkin päivälleen tasavuosin 97 vuotta sitten eli 4.9.1918.

Oliko kyseessä sota, sitä voimme pohtia yhdessä.

*

Päätös interventiosta
Kesäkuussa 1918 liittoutuneiden (Allied) Korkeimman sotaneuvoston äänestyksessä päätettiin sotilaallisesta väliintulosta Murmanskin ja Arkangelin alueille Pohjois-Venäjälle, jossa ne yhtyivät Brittien komennossa Venäjän valkoisen armeijan tueksi Venäjän sisällissodassa bolshevikkien (puna-armeijan) voimia vastaan.  Heinäkuussa 1918 Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson hyväksyi esityksen yhdysvaltalaisten joukkojen toimittamisesta Venäjälle, esitetyn interventiosuunnitelman mukaisesti.

Yhdysvaltalainen ”Murmask Expedition” eli Muurmannin retkikunta koostui joukko-osastoista:

339.Jalkaväkirykmentti, 1.Pataljoona;

310. Pioneeripataljoona;

337. Kenttäsairaala, ja

337.Ambulanssikomppania, jotka kaikki olivat osia US. Armyn 85th Jalkaväkidivisioonasta, joka tunnetaan myös ”Custerin Divisioonana” – kuuluisan intiaanisotien sankarin ja Little Big Hornin tappiollisen taistelun komentavan kenraalin nimikkodivisioona. 

Ks. lisää "Custermen" - The 85th Inf.Division http://www.custermen.com/85CD.htm

85th Division; https://en.wikipedia.org/wiki/85th_Infantry_Division_(United_States)

*

Retkikunta matkusti meritse Englannista Arkangeliin elokuussa 1918.  Sen vahvuus oli 143. upseeria ja 4.344 miehistön jäsentä.  Se saapui Pohjois-Venäjälle syyskuussa, ja sijoitettiin 450 mailia (720 km) pitkälle rintamalle, joka ulottui lännessä Ääniseltä aina itäisimpään kolkkaan, Pinegaan.

Pohjois-Venäjän retkikunnan Liikenneryhmä, joka käsitti 167.Operaatioyksikön ja 168.Huoltoryhmän, lähetettiin Murmanskiin maalis- ja huhtikuussa 1919 liikennöimään ja huoltamaan Murmannin rautatielinjaa.

Varhain vuonna 1919 presidentti Wilson päätti vetää amerikkalaiset joukot Pohjois-Venäjältä.

Elokuun 5. päivään 1919 mennessä kaikki yhdysvaltalaiset joukot sekä niiden komentoyksiköt olivat vetäytyneet Pohjois-Venäjältä ja AEF lakkasi olemasta.
https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/YhdysvallatTekiInvaasionVenajalle49#6190265017263111474

Sotahistoriallinen taltiointi:

The Historical Branch, War Plan Division, 1918 – 1921, began collecting and classifying the material included in this publication in about 1920. Its successor, the Historical Section of the Army War College, continued to collect material during the 1920s and 1930s.

Sotahistoriallinen toimisto, War Plan Division, 1918 - 1921, alkoi kerätä ja luokitella materiaalia arkistokokonaisuuteen, joka julkaisitiin 1920, ja josta tämänkin kirjoituksen pohjana olevat dokumentit ovat. WPD:n seuraaja, US. Sotarkokeakoulun armeijan historiallinen osasto, jatkoi aineiston keruuta 1920- ja 1930-luvulla.

*

Yhdysvaltain joukot suorittivat intervention Pohjois-Venäjälle syyskuun 4. päivänä 1918

Keskiviikkona 4.9.1918 Amerikkalaiset joukot nousivat maihin Arkangelissa, Pohjois-Venäjällä, osana ympärysvaltojen (Allied - Liittoutuneet) sotilasoperaatiota, väliintuloa, ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa.  Yhdysvaltalaisia joukkoja lähetettiin myös Murmanskiin, Suomen lähelle, sekä Vladivostokiin, Tyynen meren rannikolle.

Bolshevikkien vallankaappausta Pietarissa lokakuussa 1917 (ua 7.11.1917) seurasi Venäjän hallintovallan joutuminen heidän käsiinsä.  Venäjä allekirjoitti kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan V.I. Leninin johdolla rauhansopimuksen Keskusvaltojen kanssa maaliskuun alussa 1918.  Kun Venäjä ei enää taistellut ympärysvaltojen rinnalla sodan itärintama romahti ja antoi Saksalle tilaisuuden idässä taistelleiden joukkojensa siirtämiselle länsirintamalle, mitä liittoutuneet olivat epätoivoisesti pyrkineet estämään.

*

Hyökkäysjoukkojen vahvuus ja koostumus

Liittoutuneet lähettivät tuhansien miesten vahvuisia joukkoja Venäjälle, näiden mukana 5.000 yhdysvaltalaista pohjoiselle Venäjälle ja 8.000 amerikkalaista itä-Siperiaan.  https://www.fold3.com/spotlight/45117/first_page_of_document_listing_allied/

Joukkojen tehtävänä oli avata uudelleen itäinen rintama, mihin tavoitteeseen he pykivät tarjoamalla apua Venäjän bolshevikkien vastaisille voimille (sekä Tshekin Legioonalle, joka käsitti 60.000 entistä tshekkiläistä sotavankia), jotka halusivat taistella Saksaa ja muita keskusvaltoja vastaan.  Joukkojen oli myös tarkoitus estää liittoutuneiden aikaisemmin Venäjälle toimittamien käyttämättömien sotatarvike- ja elintarvikevarastojen joutuminen Saksan tai boshevikkien käsiin.

https://en.wikipedia.org/wiki/Czechoslovak_Legion

https://www.fold3.com/spotlight/45133/hopes_that_allies_would_fight/

https://www.fold3.com/spotlight/45118/cablegram_detailing_the_status_of_the/

*

WWI loppui

Mutta sitten, vain parisen kuukautta sen jälkeen kun liittoutuneet saapuivat Venäjälle, maailmansota jo päättyi (aselepo 11.11.1918).  Tästä huolimatta liittoutuneiden joukot pidettiin Venäjällä, vaikka sen alkuperäinen tehtävä, itärintaman uudelleen avaaminen oli käynyt epäajankohtaiseksi.  Niinpä joukkojen tehtävästä tuli epämääräinen; sotatoimia harjoitettiin sekavin tavoittein, vaihtelevin motiivein ja horjuvin painopistein.  Intervention johtoajatus hämärtyi.

*

Taistelumoraali murtuu

Tapahtui väistämätön: moraali heikkeni Yhdysvaltain ja muiden liittoutuneiden maiden Pohjois-Venäjälle lähettämien joukkojen keskuudessa.  Näin kävi etenkin kun tieto maailmansodan aselevon solmimisesta ja taistelujen lakkaamisesta 11.11.1918 lukien kiiri Pohjan perille.  Useimmat eivät ensinnäkään ymmärtäneet, miksi heidät yleensä oli lähetetty Venäjälle, ja saati miksi he olivat vielä siellä, vaikka sota oli ohi.  Mielessä takoi tietoisuus siitä, miten taistelutoverit eri rintamilla ovat matkalla kotiin ja nauttivat jo siviilistä.  Kun tyytymättömyys joukkojen keskuudessa yhä kasvoi, jotkut liittoutuneiden joukot kieltäytyivät tottelemasta käskyjä ja seuraamasta johtajiaan taisteluihin.  Lisäksi esiintyi useita kapinoita.  Lopulta, kesällä 1919, pohjois-Venäjälle sijoitetut yhdysvaltalaiset sotilaat vedettiin pois vaiheittain, pääosan poistuessa jo heinäkuussa 1919, niin että viimeiset amerikkalaiset interventiojoukot poistuivat Venäjän territoriosta huhtikuussa 1920, - tämä koski Siperiaan sijoitettuja miehiä.

*

Tilastoja 1919;

Sotilaallinen tilanne SuurVenäjällä,

Liittotuneiden joukot Venäjällä, rintamittain ilmoitettuna (ilmoitettuna järjestyksessä: Murman/Arkangel):

Venäläisiä (anti-bolshevikkeja): Murman 250/Arkangel 3.122 sotilasta;

Venäjän Home Guard (Kodinturvajoukot): 0 miestä/1.000 miestä Arkangel;

Slaavilais-Brittiläinen Region: 800/2.515

Ranskalaisia: 850/1.856

Brittejä: 5.850/5.964

Amerikkalaisia (USA): 000/4.971

Puolalaisia: 000/120

Serbejä: 1.300/00

Suomalaisia: 1.200 Murmanilla/Arkangelissa 00

Karjalaisia: 4.000/00

Liettualaisia: 100/00

YHTEENSÄ: Murman 14.350 miestä/Arkangel 19.548 miestä.

TOTAL: 33.808 miestä, joista:

19.000 Ranskan, Britannian ja Yhdysvaltain joukkoja: ja näistä

12.500 Arkangelissa ja 6.500 Murmanilla.

*

Yhdysvaltalaisten joukkojen jakautuminen eri yksiköihin:

Yhdysvaltalaisten joukkojen sijoitukset ovat karkeasti ottaen seuraavanlaiset:

2 Komppaniaa -. Tshenkurskissa (Waga joella);

2 Komppaniaa – Tulgashissa (Dvina joella);

1 Komppania – Plessetsk (Volgoda, rautatiellä);

1 Komppania – Pinega (Koillisrintama);

3 Komppaniaa – Yhdyslinjalla: Onega(Ääninen) – Dvina – Wagajoki – Vologda päärautatie;

Lääkintä- ja Huoltopäällikkö: Arkangel ja hajautetut yksiköt;

Päämajan komppaniat: Arkangel (perusyksikkö);

Konekivääri, Pioneeri ja Huoltokomppaniat: Hajautettuina yksikköinä:

TOTAL:

Jalkaväki; 118 upseeria ja 3.856 miestä = 3.974 sotilasta;

Joukot kokonaisuudessaan; 156 upseeria ja 4.813 miestä = 4.971 sotilasta.

*

Joukkojen vahvuusilmoitusten lisäksi aineisto sisältää mm:

Raportteja joukkojen moraalista;

tehokkuudesta ja toiminnasta;

kirjeenvaihtoa;

päivittäiset ja viikottaiset valvontaviranomaisten (intelligence) raportit;

palautteen;

taistelukertomuksia, karttoja ja kaavioita, jotka on dokumentoitu Yhdysvaltain ”American Expeditionary Force, North Russia - AEF” 1918-1919, toimesta.  https://www.fold3.com/page/1557_american_expeditionary_force_in_north/

*

AEF:n valvontayksikön kapteeni Martin laati kesäkuun alussa 1919, vain runsasta kuukautta ennen US. –joukkojen irtautumista, joukkojen moraalista tilaa koskevan raportin.

Otteita raportista;

”Joukot vaativat tietoa siitä, miksi heidät on käsketty tänne, vaikka taistelut Länsirintamalla ovat jo päättyneet; he toteavat, että heidän joukko-osastonsa on muodostettu taistelemaan Saksaa, mutta ei Bolshevikkeja vastan; että heidät on lähetetty tänne suojaamaan kuljetuksia, mutta ei käymään aggressiivista sodankäyntiä; ja että Saksan kanssa allekirjoitetun aselevon jälkeen heidän tehtävänsä on päättynyt ja jos Hallitus tahtoo heidän pysyvän paikallaan ja taistelevan bolshevikkeja vastaan sen täytyy ilmoittaa siitä ja tehdä Venäjää koskeva nimenomainen poliittinen päätös.

Valitettavasti, monien meikäläisten upseerienkin on kuultu ilmaisevan tällaisia lausumia – ja vieläkin valitettavammin, minä ymmärrän että tietyissä olosuhteissa he ovat puhuneet näin jopa sotilaiden kuullen.

Edellä mainittu koskee Yhdysvaltalaista jalkaväkeä.  Sen sijaan en ole koskaan havainnut purnaamista tai niskoittelua meidän pioneeriyksiköissämme.

Niin pitkälle kuin pystyn havaitsemaan, ensimmäiset merkit kapinahengen ilmentymistä US joukoissa esiintyivät viime helmikuussa (1919) Tuglassa, missä Komppania B., JR339:stä, oli tuona ajankohtana asemissa.  Minulle kerrottiin, että miehistön keskuudessa kiersi vetoomus, allekirjoitusten saamiseksi siitä että maaliskuun 15. päivän jälkeen joukot kieltäytyvät seisomasta vartiopalveluksessa ja sekä kieltäytyvät lähtemästä enää asemien ulkopuolelle partiotehtäviin.  Käsitykseni mukaan tämä vaatimus kiersi Komppania B:n miehistön keskuudessa, ja komppanian miehistä noin 50 miestä allekirjoitti sen, ennen kuin se päätyi Kersantti Parrishin ksiin, joka heitti sen kamiinaan ja poltti sen.  Minulle on kerrottu, että asiasta on raportoitu komppanian upseerille, jotka ilmeisesti yrittivät vaieta sen kaikessa hiljaisuudessa.  Minulle ei ole kerrottu, että mihinkään toimiin asian suhteen olisi ryhdytty.

Pääasiallinen epäkohta miesten mielestä näyttää olleen tuolloin se, että he saivat riittämättömästi suojaa omalta tykistöltä; että heille oli kerrottu että (Tugla-)joen jäät alkaisivat sulaa maaliskuun 15. päivän aikoihin, eivätkä he halunneet kuolla kuin rotat kolossaan Bolshevikkien tykkiveneiden teurastamina.

Vain vähän myöhemmin Komppania B. kuljetettiin Kurgomiin, missä se käsitykseni mukaan osoitti jo parempaa henkeä. …

Kapinallisuuden kuvauksia: -..

b). Toinen kapinallisen mielialan ilmentymä tapahtui amerikkalaisten keskuudessa heidän ollessaan Brittien kapinallisille alistettuna – jolloin sekä brittiläiset että amerikkalaiset kersantit (ryhmänjohtajat) Obozerskayassa hyväksyivät sen että miehet kieltäytyivät menemästä taisteluun, kun heidän oli käsketty hyökätä Boslhoe Ozerskiin.  Minulla ei ole tietoa että mihinkään toimenpiteisiin olisi ryhdytty tässä(kään) tapauksessa.

c) Ensimmäinen, ja tietojeni mukaan varhaisin tapaus, jossa yhdysvaltalaiset joukot avoimesti kieltäytyivät tottelemasta käskyjä sattui Arkangelissa 30. päivä maaliskuuta (1919), kun Komppania I (JR339) kieltäytyi pakkaamasta kelkkojaan valmistautuakseen joen ylitykseen matkalla rautatieasemalle, missä heidän piti nousta junaan rintamalle menoa varten.  Kersantti, joka oli vastuussa lastauksesta, raportoi komppanian eräälle upseerille että miehet olivat lopettaneet työt ja kieltäytyivät lastaamasta enempää, ilmoittaen että he eivät mene rintamalle.  Upseeri meni ulos ja määräsi miehet jatkamaan työtä.  Hän oli puhunut heidän kanssaan jonkin aikaa, kunnes he jälleen jatkoivat työtä.  Vielä sittenkin he toimivat vastahakoisesti ja perin huonon hengen vallassa ja eräs mies jatkoi kieltäytymistä.  Upseeri käski häntä henkilökohtaisesti, mutta mies ehdottomasti kieltäytyi noudattamasta käskyä.  Upseeri määräsi hänet vartiotupaan.  Sillä aikaa eversti Stewart, jolle oli lähetetty sana, saapui paikalle ja kokosi miehet YMCA:n (Nuorten miesten kristillisen yhdistyksen) parakkiin, missä hän piti heille pitkän puhuttelun.  Lopulta miehet suostuivat menemään rintamalle, ehdolla että se mies, joka oli määrätty vartiotupaan vapautettaisiin.  Tämä tehtiin ja komppania hoiti tehtävänsä valmiiksi ja lähti rintamalle samana iltana.

Keskustelun aikana miehet esittivät upseereilleen lukuisia kysymyksiä, kuten; ”Miksi me taistelemme Venäjällä?  Meidät on lähetetty tänne vartioimaan tarvikkeita/suojelemaan kuljetuksia; miksi meidät lähetetään rintamalle nyt kun sota Lännessä on loppunut?”

Sen mukaan, mitä teidän, mihinkään toimenpiteisiin ei näitä miehiä vastaan ole ryhdytty.

d) Tapahtuma, jota voidaan kutsua hirttämättömäksi tapaukseksi oli se kun osa yhdysvaltalaisista upseereista niskoitteli ja kieltäytyi Vagassa juuri ennen Kitsan evakuointia.  Komppania F. (JR 339), komentajanaan kapteeni Ramsay, kuului viimeisiin Kitsassa olleisiin joukkoihimme.  Eversti Poignant, Britannian joukkojen komentava upseeri Vagan kolonnasa, käski kapteeni Ramsayta … jne.

Lähde:

Military Attache, Archangel; July 6, 1919; to Director of Military Intelligence, M.I.D., G.S. War Department, Washington: Subject Military Information; Inclose herewith are the following raports; A) “Mutinies in North Russia”, dated July 1st, 1919, written by Captain Martin of this office. –

Verkkotiedosto on maksullinen; https://www.fold3.com/s.php#query=American+Expeditionary+Force+in+North+Russia%2C+1918+-+1919

*

”Moraali”

Arkangelin sotilasattasean raportti 6.6.1919 Sotilastiedustelun johtajalle Washingtoniin:

by Capatain Martin, dated July 1st, 1919;

Valitettavasti Venäjän Tulgasiin sijoitettujen (valkoisten) joukkojen keskuudessa oli lukuisia bolshevikkien agitaattoreita – ja heidän joukossaan oli lisäksi 9 sotavankia, jotka oli saatu bolshevikeilta maaliskuun 14.-15. päivien aikaa käydyissä kahdessa taistelussa Morjegorskajan tiellä, ja jotka myöhemmin oli värvätty Pohjois-Venäjän sotavoimiin.  Nämä agitaattorit alkoivat välittömästi levittää raportteja Tulgasissa olevien Venäjän (valkoisten) joukkojen keskuuteen siitä, että Allies (liittoutuneet) tietävät, että mikään ei pysty pysäyttämään bolshevikkien laivastoa pääsemästä Tulgasiin ja teurastamasta heidät, joten heidän täytyi juosta pakoon pelastaakseen oman nahkansa, ja jättää venäläiset (valkoiset) jälkeensä kohtaamaan oma vääjäämätön kohtalonsa.

Agitaattoreilla oli puolellaan sekin etu, että tietyt venäläiset (valko-) upseerit Tuglasissa olivat tiukan kurinpitonsa vuoksi saattaneet itsensä oman miehistönsä keskuudessa äärimmäisen epäsuosituiksi.

Viimeiset yhdysvaltalaiset – 26 pioneeria – lähtivät Tuglasista ja ylittivät jokijään suunnaten Kukrgomiin noin huhtikuun 2. päivänä.  Näin Tuglasiin jäi vain  11 ei-venäläistä henkilöä – 6 Brittien viestimiestä, 3 Brittien upseeria sekä 2 Yhdysvaltain YMCA-sihteeristön edustajaa.

Yöllä 25.-26. huhtikuuta (1919) bolshevikkien delegaatio tuli läpi linjojen ilmoittaen Tulgasissa oleville (valko)venäläisille, että nämä ovat saarroksissa; jos he ovat halukkaita antautumaan ja tulevat bolsheviikkien puolelle heitä kohdellaan hyvin, mutta jos he vastustavat merkitsee se kuolemaa heille kaikille.  Seurasi paniikki, kun agitaattorit ja heidän sympatisoijansa alkoivat murhata venäläisiä upseereita.  Kaikkiaan noin 10 upseeria tapettiin.  Muut pakenivat, mukanaan tykistö sekä muutamia jalkaväen miehiä, jotka osoittivat heille lojaalisuuttaan.  Kaikkiaan noin 300 miestä karkasi bolshevikkien puolelle.

Vaikka olikin alkujaan valitettava tapaus, Tulgasin kapinalla oli silmiinpistävä vaikutus Venäjän (valko)joukkoihin tällä alueella ja he näyttävät tekevän määrätietoisia toimia saadakseen kapinan vitsaukset unohduksiin.  Osa samaa rykmenttiä, joka oli osallistunut kapinaan, ilmoittautui vapaaehtoisena Tulgasin takaisinvaltaukseen.  Lupa evättiin heiltä tuolloin, mutta myöhemmin, toukokuun 17. päivänä (1919) kun Tulgas oli vallattu takaisin, he ottivat näkyvästi osaa operaatioon. …

Lähde: ks. yllä.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Englanninkielinen Wikipedia
esittelee Pohjois-Venäjän sotaretkeä seuraavasti:

"The Polar Bear Expedition (also known as the Northern Russian Expedition, the American North Russia Expeditionary Force - ANREF or the American Expeditionary Force North Russia - AEFNR) was a contingent of about 5,000 United States Army troops[1] that landed in Arkhangelsk, Russia as part of the Allied intervention in the Russian Civil War and fought the Red Army in the surrounding region during the period of September 1918 through July 1919."

Lue lisää; https://en.wikipedia.org/wiki/Polar_Bear_Expedition

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Vielä voimme laajentaa kuvaa käsittämään liittoutuneiden Venäjän intervention kokonaisuuteen;

https://en.wikipedia.org/wiki/Allied_intervention_...

Allied intervention in the Russian Civil War

The Allied intervention was a multi-national military expedition launched during the Russian Civil War in 1918. The initial goals were to help the Czechoslovak Legion, secure supplies of munitions and armaments in Russian ports, and re-establish the Eastern Front. After winning World War I, the
Allies militarily backed the anti-Bolshevik White forces in Russia. Allied efforts were hampered by divided objectives, war-weariness (after WWI) and a lack of domestic support. These factors, together with the evacuation of the Czechoslovak Legion, compelled the Allies to withdraw from North Russia and Siberia in 1920, though Japanese forces occupied parts of Siberia until 1922 and the northern half of Sakhalin until 1925.[1]

The Allied intervention and its foreign troops were used effectively by the Bolsheviks to demonstrate that their enemies were backed by Western capital. Despite the Allies being able to withdraw in good order after significant defenses against the Red Army, the Bolsheviks were eventually victorious against the White Army, leading to the establishment of the Soviet Union.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

The North Russia Intervention

https://en.wikipedia.org/wiki/North_Russia_Interve...

The North Russia Intervention, also known as the Northern Russian Expedition, the Archangel Campaign, and the Murman Deployment, was part of the Allied Intervention in Russia after the October Revolution. The intervention brought about the involvement of foreign troops in the Russian Civil War on the side of the White movement. While the movement was ultimately defeated, the Allied forces fought notable ending defensive actions against the Bolsheviks in the battles of Bolshie Ozerki and Romanovka, allowing them to withdraw from Russia in good order. The campaign lasted from 1918, during the final months of World War I, to 1920.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tuohon voidaan tietysti lisätä, että Yhdysvallat tunnusti Suomen itsenäisyyden vasta 7. toukokuuta 1919.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Edellä Yhdysvaltain sotaväen tilasto kertoi, että suomalaisia oli Muurmannilla 1.200 henkilö - eli kuuluisan Muurmannin legioonan riveissä pääosin touhunnutta.

Edellä esitetyn tilaston mukaan Argangelissa ei olisi ollut suomalaisia. Se saattaa tilaston laadintahetkellä pitää kutinsa, mutta kyllä Arkangelissakin oli suomalaisia.

Heitä oli tunnetusti molemmin puolin rintamaa - siis niin valkoisten kuin punaistenkin riveissä.

Kohtalot olivat monissa tapauksissa karuja.

*

Korkea-arvoisin suomalainen, joka menehtyi Pohjois-Venäjän sotatoimissa oli eittämättä kenraaliluutnantti Kalr Torsten Wadenstjerna, jonka bolshevikit surmasivat Holmogoryssa kesällä 1920.

Lue lisää linkkien takaa;

Hartolan Kalhon kartanon Wadenstjernien jälkeläisiä oli Kenraaliluutnantti Karl Torsten Wadensjerna:

http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=471

Karl Torsten Wadenstjerna teki menestykkään uran Venäjän armeijassa;

”Hän komensi ensimmäisessä maailmansodassa aluksi 5. jalkaväkidivisioonan 2. prikaatia ja vuodesta 1915 alkaen 37. jalkaväkidivisioonaa. Wadenstjerna ylennettiin kenraaliluutnantiksi 23.10.1915.

Wadenstjerna erosi Venäjän armeijan palveluksesta lokakuun vallankumouksen puhjettua ja palasi Kiovan kautta Suomeen vuoden 1917 lopulla. Hänet merkittiin 13.3.1918 Suomen armeijan upseeriluetteloon kenraaliluutnanttina reservissä.

Wadenstjerna nimitettiin vapaussodan aikana sotavankileirien ylitarkastajaksi 14.3.1918 ja määrättiin sodan jälkeen erikoistehtäviin Suomen Tasavallan sotajoukkojen ylipäällikön esikuntaan 27.5.1918. Hänet määrättiin 25.6.1918 valtiorikosylioikeuden sotilasjäseneksi valtiopetosoikeudenkäynneissä punaisia vastaan.

Wadenstjerna erosi 30.8.1919 vakinaisesta palveluksesta ja toimi 1919 - 1920 niin sanotun Pohjois-Venäjän retkikunnan komentajana.

Hän joutui bolševikkien vangiksi, ja hänet teloitettiin yhdessä viidensadan muun valkoupseerin kanssa Holmogoryssa lähellä Arkangelia kesällä 1920.”

Kenraaliluutnantti Wadenstjerna on syyttä ja käsittämättömästi jäänyt Suomen historiassa varjoon ja pimentoon. Osasyynä lienee sekin tekijä, että Wadenstjerna oli Mannerheimia edellä iässä ja sotilasrangissa Venäjällä.

Olen kirjoittanut Kenraali Wadenstjernasta laajanpuoleisen kokoomajutun, joka on luettavissa täällä:

Karl Torsten Wadenstjerna - kenraali jonka Mannerheim retusoi historiasta I-osa

http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=...

Karl Torsten Wadenstjerna - kenraali jonka Mannerheim retusoi historiasta, II-osa

http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=...

*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset