*

Veikko Huuska

Kun Suomi hakeutui EY:n jäseneksi – mitä Koivisto kirjoittaa?

Kun Suomi hakeutui EY:n jäseneksi – mitä Koivisto kirjoittaa?

 

Mauno Koivisto käsittelee muistelmiensa II-osassa Historian tekijät (WSOY, 1995) kohtalaisen laajasti Suomen hakeutumisprosessia EY:n (nyk. EU) jäseneksi 1990-luvun alkuvuosina.  Poimin Koiviston teoksesta joitakin aiheeseen liittyviä katkelmia, joita on mielenkiintoista nyt Euron kriisin jatkuessa jo viidettä vuotta tarkastella.  Lukijan etuna on se, että tiedämme tänään paljon enemmän, kuin Koivisto ja muut päättäjät tiesivät vuonna 1992.

 

Syyllistymättä pahemman luokan jälkiviisauteen, voi nykypäivän lukija kuitenkin vaivattomasti havaita eräitä virheitä, jotka leimasivat Suomen johdon ajattelua ja käsitystä Euroopan yhteisöstä ja sen kehityspiirteistä, sekä ennen kaikkea siitä, mikä Suomen kannalta oli tärkeää ja hyväksi oman kansakuntamme kannalta.

 

*

 

Koivisto kirjoittaa:

 

Perjantaina, 10. tammikuuta 1992 [pääministeri] Esko Aho kysyi, mikä oli minun kantani, tulisiko Suomen hakea EY:n jäsenyyttä. Hallitus oli edellisenä päivänä antanut eduskunnalle selonteon mahdollisen EY-jäsenyyden vaikutuksista.

 

Olin visusti pidättynyt lausumasta mitään EY-jäsenyydestä.  En olut ainakaan pariin vuoteen asiasta mitään lausunut, en kielteistä enkä myönteistä.

 

Vastasin: ”Lähtökohtani on ollut, että ETA-sopimusta ei saa millään muilla puuhilla vaarantaa. Se on edelleen auki, mutta on kuitenkin reaalinen vaihtoehto.  Jatkoa olen ajatellut sillä tavalla, että joka tapauksessa jäsenanomus pitäisi jättää ja sitten katsoa.  Jos ei jätetä, jää katsomatta sellaiset kortit, jotka pitäisi katsoa.  Jäsenanomusta ei pitäisi rasittaa kiinnilyödyillä kannanotoilla, jotka voisivat vaikeuttaa kuvan selvittämistä.”

 

Kerroin saaneeni viestejä, että monenlaiset erityisjärjestelyt olisivat mahdollisia, jos niistä ei tule suuria kysymyksiä julkisuudessa.  ”Esimerkiksi kun on ollut puhetta meidän idänsuhteistamme, niin ymmärrystä meidän asemallemme ja asennoitumisellemme on enemmän kuin olisi valmiutta ne kirjallisesti tai muuten todeta.”  …

 

*

 

Englanti-yhteistyö ja Venäjä-pakotteet..

 

Päättelin, että kun Norjan hallitus ajatteli omia vaihtoehtojaan, sille sopi hyvin se, että Suomi jättäisi hakemuksensa, jos siihen vielä liittyisi se, että ETA horjuisi.  Norjassa monet integraation vastustajat olivat rakentaneet puolustuslinjojaan ETA:n varaan.

 

Kun Englannin Eurooppa-asioista vastaava varaulkoministeri Tristan Garel-Jones kävi luonani Linnassa 13. tammikuuta [1992], hän oli kovin avoin.  Hän ensin esitti, että Englanti omien etujensa mukaisesti näkisi mielellään Suomen EY:n jäsenenä.  Hän toi esiin pulman, joita Ranskan valtiollinen järjestelmä EY:lle tuotti ja kysyi, kuka Suomesta tulisi osallistumaan korkeimmalla tasolla pidettävään neuvonpitoon, Eurooppa-neuvoston kokouksiin.  Vastasin, että Suomea edustaisi pääministeri.

 

Sen jälkeen hän kysyi, olisiko Suomi EY:n jäsenenä valmis tarvittaessa osallistumaan Venäjä-vastaisiin pakotteisiin. (vahvennus VH)

 

Totesin hänelle, että tämä oli hyvin vaikea kysymys, ehkä kaikkein vaikein.  Jätin sanomatta, että minulla oli ollut semmoinen ajatus, että tämä olisi niitä asioita, jotka kysytään viimeksi eikä niitä, jotka kysytään ensiksi.  En voinut vastata myönteisesti tietämättä, tulisiko koko hankkeesta mitään enkä sanoa, ettemme aikoisi tietämättä, mitkä tulisivat olemaan tilanteet. …

 

*

 

Suomen poikkeusvaatimukset roskakoriin kättelyssä

 

Keskustelin Ahon kanssa taas presidentinesittelyn yhteydessä 17. tammikuuta [1992].  Esitin huolestumiseni EY-keskustelun johdosta.  ”Tässä on se vaara, että se alkaa mennä sillä tavalla huonon suuntaan, erikoisesti keskustapuolueen sisällä tapahtuva keskustelu, että siinä ollaan pian vaiheilla, että jäsenanomusta ei kannata jättää”.

 

Varoitin taas liian lukkoonlyödyistä ehdoista: ”Jos Suomen jäsenanomukseen liittyy pitkälle meneviä poikkeusvaatimuksia tai erityisehtoja, niin niistä on tuskin muuta seurauksena kuin, että jos nopeasti halutaan vastaus, niin se on kielteinen.  Muulla tavalla pitäisi selvittää, mikä on mahdollista ja mikä ei.  Me emme tässä isompaa näytelmää tarvitse, emmekä mitään erityisiä meille nöyryyttäväksi koituvia suurta julkisuutta herättäviä välivaiheita, jos todennäköisyys on jo varhaisessa vaiheessa, että niitä ei EY:n puolelta tulla tarkemmin katsomaankaan.” …

 

[Kommentaari: JO tuolloin oli aavisteltavissa, ja myöhempi integraatiokokemus on osoittanut, että tällainen koivistolainen lähestymistapa oli täysin väärä.  EU:ssa kaikki asiat neuvotellaan viime tingassa, ja pyytäjä esittää vielä senkin jälkeen, ennen kuin nimiä aletaan panna paperiin, viimeiset iltalypsynsä: mistään ei todellakaan voi saada ”todennäköisyyttä” tulevatko vaatimukset menemään läpi.  Eikä siihen suinkaan liity mitään ”nöyryyttäväksi” koituvia välivaiheita.  Rohkein ja röyhkein saa eniten, on kupletin juoni. vh]

 

*

 

Kansanäänestys

 

Kansanäänestyksen järjestäminen heikensi minusta Suomen asemaa.  Totesin Aholle, että esimerkiksi työmarkkinaneuvotteluissa neuvotteluun vaikutti ratkaisevasti se, oliko neuvottelijoilla valtuudet ratkaista asia vai ei.  ”Jos joku sanoo, että hänellä ei ole valtuuksia, niin sanotaan, että mene ja hae ne.” …

 

[Täysin lumiukkona tositilanteesta.  Suomessa silloisen EY:n toimintakulttuurin tuntemus oli todella vaatimattomalla tasolla. Kansanäänestyksellä,  ja sen muodostaman uhkan alla moni asia on EU:ssa muuttunut, joskin puoleen jos toiseenkin, mutta erikoisehtojen suhteen vaatijan suuntaan. vh]

 

*

 

Pohjoismainen blokki ja sen torjunta; Englanti ja Ranska

 

”Helmikuun 27. päivänä [1992] hallitus teki periaatepäätöksen, jonka mukaan se esittäisi eduskunnalle EY-jäsenyyden hakemista.  Toimi Kankaanniemi ja Hannele Pokka jättivät eriävät mielipiteensä.  Maaliskuun 5. päivänä hallitus antoi eduskunnalle jäsenhakemusta koskevan tiedonannon.

 

Saman päivänä, 27. helmikuuta, tapasin Tanskan ulkoministerin Uffe Elleman-Jensenin.  Sanoin hänelle saman, minkä olin sanonut edellisenä syksynä Carl Bildtille: meidän tuli varoa ajatusta, että pohjoismaat voisivat muodostaa EY:n sisällä jonkin blokin ja liittoutua jonkin toisen blokin kanssa.

 

Meidän kannaltamme oli hankalaa, että Englanti oli niin innostunut pohjoismaitten mukaantulosta. Se herätti epäilyksiä, että Englanti halusi mahdollisimman pian saada uusia jäseniä, jotta syntyisi tarvetta harkita EY:n kehityksen suuntaa Englannin toivomalla tavalla ja että mukaan pyrkivillä olisi sama näkemys kuin Englannilla.

 

Englanti vastusti federalistisiksi kutsuttuja pyrkimyksiä tiivistää EY:tä.  Samalla tavalla pulmia aiheutti Saksan innokkuus saada pohjoismaat jäseniksi.  Belgiasta etelään EY:n jäsenmaat suhtautuivat karsaasti pohjoismaiden mukaantuloon; siellä sanottiin, että suomaaliset olivat englantia puhuvia saksalaisia.

 

Tämän vuoksi Englannin innokkuuden aiheuttamia ennakkoluuloja ei tarvinnut paljoa kohentaa.  Tämänkin tilanteen johdosta olin useampaan kertaan ilmaissut kiinnostukseni lähentää suhteitamme Ranskaan osoittaakseni, ettemme olleet lähtemässä mukaan mihinkään blokkiin emmekä liittoutumassa kenenkään kanssa ketään vastaan.” ..-

 

[Voi, pyhä yksinkertaisuus!]

 

*

 

Kiire – ei kiire.  Uusilta vaaditaan enemmän kuin vanhoilta jäseniltä..

 

Kun olemme kerran jäsenanomuksen jättäneet, niin ei saisi tehdä mitään semmoista, oka jollakin tavalla sitä prosessia vaarantaisi ja monimutkaistaisi.

 

Toukokuun 2. päivänä [1992] EFTA- ja EY-maat allekirjoittivat Portossa Portugalissa ETA-sopimuksen. Totesin tyytyväisyyteni, että meillä ei ollut tämän jälkeen mitään kiirettä  Pääasia oli, että olimme Ruotsin kanssa samassa veneessä.

 

Kesäkuun 2. päivänä 1992 tanskalaiset hylkäsivät kansanäänestyksessä edellisen vuoden joulukuussa syntyneen nk. Maastrichtin sopimuksen.  Tavatessani toimittajia taustakeskustelussa Kultarannassa arvioin Tanskan kansanäänestyksen vaikutuksesta meihin: ”Sen takia meidän henkeä haistetaan eri tavalla kuin aikaisemmin.  EY:n komissiossa ja yleisemminkin lähdetään siitä, että uusien jäsenehdokkaiden pitäisi jollakin tavalla vannoa, että ne ovat lojaalisempia kuin jotkut nykyiset jäsenet.  Tanskalaisilla on oma hyvin kehittynyt huumorintajunsa ja he selvittävät kyllä asiansa.” …

 

*

 

Euroopan rahaliitto

 

”Belgian pääministeri Jean-Luc Dehaene tiedusteli, oliko Tanskan kansanäänestyksellä ollut vaikutuksia Suomessa.

 

Kerroin, että Suomessa jäsenyyttä kannatti kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin sitä vastusti.  Sanoin, että yksi syy jäsenyyden suosioon liittyi talouteen:

 

Suomen kaltainen pieni talous tarvitsi Euroopan rahaliittoa enemmän kuin suuret, vahvat taloudet.

 

Totesin myös, että Suomessa turvallisuusnäkökohdat vaikuttivat kansalaisten mielipiteisiin. 

 

Dehaene kysyi yllättäen, voisivatko Suomi, Ruotsi ja ehkä Norjakin painostaa Tanskaa hyväksymään Maastrichtin sopimuksen.  Kavahdin kysymystä. Sanoin, etten nähnyt tällaiseen painostamiseen mahdollisuuksia.

 

Totesin Tanskan kansanäänestyksen olleen tarpeettoman.  Hallitus ei ollut halunnut neuvotella opposition kanssa ja kuvitteli kansanäänestyksen olevan helpon ratkaisun.  Se oli ollut väärä arvio.

 

Dehaene …. arvioi, että kysymys oli siitä, että poliittinen luokka puhui eri kieltä kun kansa.  Kansanäänestyksestä tuli helposti mielenosoituksia jotakin vastaan, ei minkään puolesta. …

 

*

 

Myös Delors halusi tietää, miten Suomessa suhtauduttiin Tanskan aiheuttamaan tilanteeseen.

 

Vastasin hallituksen olevan yksimielinen siitä, että jäsenyysasia oli otettava vakavasti, kun hakemus oli jätetty.  Jos Tanska saisi merkittäviä erivapauksia, siitä saattoi koitua sisäiseen keskusteluumme vaikeuksia, mutta lähdimme siitä, että asiat otettiin sellaisina kuin ne oli hyväksytty. …

 

[Siis neuvottelutaktiikka vuodettiin vastapuolen tietoon jo hyvissä ajoin ennakkoon.  Ja vaikka mitään kiirettä ei ollut, painettiin vaan pokat kaulassa sisään, ilman yritystäkään hankkia ”erivapauksia”.  ]

 

*

 

Suomi meni Euroopan rakenteisiin kuin tonttu saunaan.

 

Presidentti Koivistolle kuuluu ilman muuta kiitokset avomielisyydestä.  Hänen muistelmansa ovat tärkeä perusdokumentti 1990-luvun tapahtumien ja Suomea koskevien valintojen taustaa valottavana, mutta valitettavan surkuteltavana aineistona.  Siihen kannattaa aina toisinaan palata.

 

*

Huomautus:

Edellä Koiviston teksti on kursivoituna.  Blogin pitäjä on paksunnoksin nostanut joitakin Suomen kannalta tärkeitä mutta melko kotalokkaasti käsiteltyjä pointteja.  Kommentit samoin minun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset