Veikko Huuska

Saako Suomessa muistaa Eugen Schaumania – ja kenen kanssa?

Saako Suomessa muistaa Eugen Schaumania – ja kenen kanssa?

*

Kouluylihallituksen apukamreeri Eugen Schauman on yhdellä teolla piirtänyt nimensä Suomen historiaan, joskin selkeästi kyseenalaisella, mutta sitäkin näkyvämmällä tavalla.

Näkökulmasta riippuen teko – Venäjän esivaltaa Suomessa edustaneen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murha 16.6.1904 – on nähty joko sankarillisena vapaustaistelun symbolina tai raukkamaisena terroritekona.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Eugen_Schauman#/media/File:Eugen_schauman.jpg

Hyvänä esimerkkinä kaksijakoisesta suhtautumisesta käyköön Wikipediankin sivuilla nähtävissä oleva J.K. Paasikiven vaihtuva käsitys tapahtumasta:

J.K. Paasikivi kirjoitti (Uusi Suometar -) lehteen teon tuominneen pääkirjoituksen.  Vanhasuomalaiset ja papisto tuomitsivat murhan julkisuudessa yleisesti sekä poliittisista että eettisistä syistä. Kun Paasikivi kutsui pääkirjoituksessaan Bobrikovin murhaa ”inhottavaksi ja törkeäksi rikokseksi”, hän sai osakseen paheksuntaa sanavalinnan vuoksi.  Myöhemmin hän totesi muistelmissaan, että itsekin piti Bobrikovin surmaamista urotekona ja ymmärsi sen merkityksen, muttei ollut uskaltanut sanoa tätä ääneen pelätessään Venäjän kostotoimenpiteitä.”  https://fi.wikipedia.org/wiki/Eugen_Schauman

*

Tänäänkin kiinnostaa – nyt taas uudesta näkökulmasta

Pekka Lukkala avaa US-blogissaan tänään (17.6.2015) nykyaikaisen lähestymiskulman Eugen Schaumanin hahmoon ja muistoon, kertomalla miten

Suomen Sisu-järjestö ja verkkolehti Sarastus järjestivät eilen Porvoossa Eugen Schaumanin haudalla muistotilaisuuden Nikolai Bobrikovin murhan vuosipäivänä. Suomen Sisun puheenjohtajana toimii kansanedustaja Olli Immonen (PS). Hän julkaisi sivullaan eilen kuvan, jossa hän poseerasi yhdessä kansallissosialistiseksi tunnustautuneen Suomen Vapautusrintaman jäsenten kanssa.”

Tämän jälkeen Pekka kysyy:

”Voiko kansanedustaja yleensäkään julkisuudessa esiintymisisissään erottaa toisistaan kansanedustajana ja yksityishenkilönä tekemänsä esiintymiset? Tässä tapauksessa varsinkaan, kun hän on itse järjestävän järjestön puheenjohtaja?” 

Kysymyksen pontimena on kansanedustajan esiintyminen yhdessä eriasteisesti ”äärioikeistolaisiksi” leimautuneiden tai sellaisina jukisuudessa kohdeltujen järjestöjen ja yksityisten kansalaisten kanssa esiintymisestä.  ”Voiko” sitä tehdä, siis onko se ikään kuin sallittua – vai peräti kiellettyä, tai ehkäpä paheksuttavaa?

Mielenkiintoisia kysymyksiä tyynni.

*

Iltasanomat (17.6.2015) muotoilee eilisen tapahtuman Porvoossa tähän tapaan:

”Immosen luotsaama Suomen Sisu järjesti tiistai-iltana Porvoon Näsin hautausmaalla muistotilaisuuden Nikolai Bobrikovin murhanneen Eugen Schaumanin muistolle. Schaumanin surmatyölle oli poliittinen motiivi.”

Lue lisää:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1434436452023.html

”Ilta-Sanomat kysyi Olli Immoselta keskiviikkona, millaista hänen yhteistyönsä on Suomen Vastarintaliikkeen kanssa. Ilta-Sanomat kysyi Immoselta myös, onko hän Suomen Vastarintaliikkeen jäsen. Näin hän kysymyksiin vastasi.

– Eilinen muistotilaisuus oli kaikille halukkaille osallistujille avoin. Tästä syystä tilaisuudessa on voinut olla mukana henkilöitä rajoittamattomasti kaikista mahdollisista järjestöistä, joita Suomesta löytyy.”

*

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015061719880896_uu.shtml

Iltalehdessä 17.6.2015 valotetaan Schaumanin muiston vaalimista ja nykyistä jälkivarjoa näin:

”Olli Immonen sanoo, että hänen mielestään Eugen Schauman on historiallinen suurmies ja kansallissankari.

- Hän oli todellinen vapaustaistelija, joka oli valmis tekemään kaikkensa oman kansansa ja isänmaansa puolesta.

Vuonna 2005 pääministerinä toiminut Matti Vanhanen luonnehti tuolloin Schaumania terroristiksi, jonka muistoa ei ole syytä juhlia.

- Matti Vanhasen kommentti Schaumanista kertoo puolestaan enemmän Matti Vanhasen yksinkertaisesta ajatuksenjuoksusta kuin Schaumanista, Immonen sanoo.

Immosen mielestä Schaumanin suorittaman surman tarkoitus oli "halu osoittaa kansalaisten olevan valmiita äärimmäisiin ja poikkeaviin tekoihin itsemääräämisoikeutensa vuoksi".”

*

Epäsuotavaa poseeraamista?

Sekä Iltalehden että Mtv-3 -uutisten lähestymiskulma otsikoita myöten on ”poseeraaminen äärioikeistolaisten” kanssa:

Iltalehden otsikko: ”Perussuomalaisten kansanedustaja poseeraa kuvassa äärioikeistolaisten kanssa

Mtv-3: ”Perussuomalaisten kansanedustaja poseeraa äärioikeistolaisten kanssa

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perussuomalaisten-kansanedus...

*

Nehän ovat melkein identtisiä!

Herääkin kysymys, mistä lähtien Suomessa ”poseeraaminen” on noussut niin merkitseväksi poliittiseksi teoksi, että sen perään on alettu kysymään, ja otsikoita tekemään?  Tässä suhteessa Ilta-Sanomien uutisointi on journalistiselta tavoitteenasettelultaan runsain mitoin vaateliaammalla tasolla kuin viimemainittujen kahden median.

Tämä nyt nähtävä median suhtautuminen ei sinänsä ole uutta, mutta juuri tässä muodossaan se on kuitenkin jälleen askel ”eteenpäin” sillä tiellä, jolla kansakunta, tai ainakin sen ”silmänä ja korvana” toimiva media tiivistää otettaan ihmisten jahtaajana.

Eräänlaisen ”kerrostalokytän” rooli lavenee näin uusiin mittasuhteisiin.

Eikö muka Suomessa enää saa (”saisi”?) edes poseerata ihmisten kuin ihmisten kanssa.  Pitääkö itse kunkin alkaa sortteerata seurakuntaansa, keiden kanssa on ja elää?  Eihän tämä nyt tällaiseksi voi mennä.

*

Tämän kantaaottavan katsauksen jälkeen siirtynemme itse asiaan:

Draamadokumentti

YLE Arkistossa esitellään vuonna 1992 valmistunut tv-elokuva ”Viisi laukausta senaatissa”.  Katso täältä: http://svenska.yle.fi/artikel/2009/01/29/fem-skott-i-senaten#media=61673

Tai paremminkin kyseessä on draamadokumentti, kuten tekijät sen ovat aivan oikein nimenneet.  Se perustuu Seppo Zetterbergin huolelliseen tutkimustietoon ja samannimiseen teokseen.  Arkistossa on nähtävänä yhteensä 9 kpl noin pariminuuttisia klippejä tästä elokuvasta.  Leffa on esitetty 15.12.1992 FST/tv 5:ssa, ja siinä esiintyy joukko kärkiluokan suomenruotsalaisia näyttelijöitä.

Eugen Schaumania esittää nuori Mats Långbacka, ja tekeekin sen oikein hyvin, paitsi että Mats on miehekäs ja raamikas, kun taasen Eugen… hän oli hintelämpi ja hintsumpi mies.

Ohjaus on Åke Lindmanin vahvoissa käsissä.

*

Sukujuttu

Mielenkiintoinen sukupiiriläisyys – etten sanoisi piraus ”nepotismia” – liittyy Schaumanin kuvaamiseen jälkipolvien tuottamissa elokuvissa:

”Eugen Schaumanin hahmo esiintyi kotimaisissa elokuvissa Kajastus (1930) ja Helmikuun manifesti (1939), joissa molemmissa Schaumania esitti tämän sukulainen Runar Schauman. Myös vuonna 1976 ystävyyden ja yhteistyön hengessä ohjattu suomalais-neuvostoliittolainen elokuva Luottamus esitteli Schaumanin sekä suomalaisena isänmaanystävänä että tsarismin vastustajana. Luottamus-elokuvassa roolin esitti Runar Schaumanin poika Göran Schauman. Sittemmin on kiinnostus Eugen Schaumania kohtaan lisääntynyt.” Lähde: Wikipedia.

*

Miten Eugen Schauman haudattiin? – Kolme versiota

24.1.2013 10:24 Veikko Huuska 3 kommenttia

Miten Eugen Schauman haudattiin? – Kolme versiota

Erään terroristin jäähyväiset.

Tuoteseloste:

Tämä on ”The Finnish Pie”.  Mutta se on myös yleisinhimillinen, ajaton tarina teosta ja miehestä, joita voidaan arvioida monesta lähestymiskulmasta.  Siispä leikkaamme pizzarullalla piirakasta esimerkiksi seuraavanlaiset linjat:

Teko - tarkoitus.  Vapaustaistelu  - salamurha.  Vapaus – anarkia.  Murhamies – kansallissankari.  Rikos – ajoitus.  Yksilön uhraus – kansan etu.  Taipua – taittua.  Historia – yksilö.  Perhe – keisari.

 Keksi lisää ulottuvuuksia!

*

Itse tapaus:

 

Tostaina, kesäkuun 16. päivänä 1904 senaatin kopisti Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin senaatin porrastasanteella Helsingissä.

*

Versio 1.o

(tässä kuten alempanakin väliotsikot VH:n)

 

Luutnantti Edvard Ellman kertoo vuonna 1934:

”Ollessani… 15 p:nä kesäkuuta 1904 eli päivää ennen Bobrikovin murhaa jälleen ampumaradalla, jouduin auttamaan Schaumania eräässä hyvin erikoislaatuisessa tehtävässä.  Minun piti liikuttaa pitkän nuoran avulla ampumakuviota, johon oli kuvattu parrakas ryssä rinnan kohdalle piirrettyine sydänkuvioineen.  Kun Schauman oli saanut pistoolillaan osumaan kolmasti keskelle sydäntä, poistui hän tyytyväisen näköisenä paikalta.  Tiedustelin häneltä syytä tällaisen erikoislaatuisen maalitaulun käyttämisen johdosta, jolloin hän vastasi vain merkillisesti hymyillen:

 - Huono vihollinen se, joka pysyy ammuttaessa paikallaan!

Päästyään asuntoonsa Schauman antoi vielä [kirjoitusvuonna 1934] elossa olevalle sisarelleen Sigrid Schaumanille 3 vihkoa kirjoittamiaan ”Runoja ja ajatelmia” ilmaisematta kuitenkaan edes tälle aikeistaan. …

Ruumis Venäjälle?

Heti Bobrikovin murhan jälkeen levisi kaupungilla huhu, että ryssillä oli tarkoitus vaihtaa Schaumanin ruumis jonkun toisen kanssa ja viedä se Venäjälle ja haudata siellä tuntemattomana.

Silloin heräsi vainajan läheisessä ystäväpiirissä ajatus järjestää muutamia vahteja, jotka piiloutumalla ruumishuoneen läheisyyteen pitäisivät silmällä kaikkea epäilyttävää liikettä.  Tässä tarkoituksessa hovineuvos Westzynthius soitti minulle, että saapuisin hänen asunnolleen neuvottelemaan asiasta, kehoittaen minua samalla myöskin hakemaan itselleni pari luotettavaa toveria.

Meninkin sovittuun aikaan hänen asunnolleen toverieni Ivar Degertin ja Otto Mattsonin seurassa.  Täällä saimme tarkat ohjeet toimintaamme varten.

Oli toimittava äärimmäisen varovasti, sillä santarmit pitivät tarkkaa vartiota ruumishuoneen ympärillä eivätkä päästäneet ketään leikkuuhuoneen lähettyville.  Illan hämyssä kävimmekin tarkastelemassa itsellemme sopivaa vartiopaikkaa.  Tällöin huomasimme, että lähellä ruumishuonetta sijaitsi kaupungin varastosuojia, joiden edustalla oli kaikenlaista rojua ja niiden joukossa tyhjiä tynnyreitä, jotka olivat siksi suuria, että niihin hyvin mahtui näkymättömiin.  Erääseen tällaiseen pujahdimme vuoron perään yksi kerrallaan kenenkään huomaamatta ja porasimme tynnyrin kylkeen reijän, josta saatoimme hyvin seurata tapahtumien kulkua.

Koko sen ajan, jolloin olimme vahdissa, huomasimme poliisien ja santarmien liikuskelevan edestakaisin, mutta he eivät kuitenkaan toimittaneet mitään sellaista, mikä olisi voinut antaa vahvistusta niihin huhuihin, jotka kertoivat ruumiin vaihtamisyrityksestä.

Salainen hautaus

Vasta neljäntenä yönä [20.6. vastaisena yönä, VH] huomasimme jotain erikoista olevan tekeillä.  Ruumishuoneen kohdalle saapui juna, jossa oli paitsi konduktöörivaunua myöskin tavallinen umpinainen tavaravaunu.  Santarmien lisäksi saapui muutamia Schaumanin läheisimpiä omaisia ja sukulaisia, niiden joukossa vainajan isä ja äitipuoli ja hänen sisarensa.  Junan konduktöörinä toimi, kuten jälkeenpäin kävi selville, Helsingin aseman kirjuri Enholm, joka oli tunnettu ryssänkätyri, mutta veturin kuljettajana ja lämmittäjänä toimivat sen sijaan tunnetut aktivistit Johansson ja Böök.

Nyt saimme minä ja vahdissa läsnä ollut toverini Degert tietää passissa olevalta poliisilta, että juna lähti Malmille ja että vainaja aiottiin haudata sikäläiselle hautausmaalle.  Olimme hankkineet käytettäväksemme moottoripyörän, jolla ajoimme Malmille ja pääsimmekin parahiksi sinne junan porhaltaessa asemalle.

Haudan paikka

Annettujen ohjeitten mukaan seurasimme koko ajan tapahtumain kulkua.  Arkku vietiin hautuumaalle, missä oli hauta kaivettu valmiiksi keskelle muuatta jalkakäytävää.

Hautaamisen jälkeen luotiin hauta umpeen ja maa tasoitettiin entiselleen, jottei olisi jäänyt jälkeäkään paikasta muistuttamaan tuon isänmaallisen nuorukaisen viimeistä lepopaikkaa.

Itse asetuin lähelle hautuumaata sijaitsevaan puuhun, kun sen sijaan toverini Degert asettui erään lähellä olevan aktivistin omistaman talon katolle.  Oli sovittu edeltä käsin, että kumpikin asetti merkin, joka oli suunnattu kohti haudan paikkaa.  Täten voitiin näiden merkkien avulla todeta myöhemmin, kun oli saatu lupa avata hauta, tarkalleen se paikka, mihin vainaja oli haudattu.

Oli muuten mielenkiintoista seurata myöhemmin santarmien suurta harmia, kun silloin tällöin haudan paikalle ilmestyi milloin kukkakimppu, milloin hautaseppele, joilla tahdottiin näyttää, että vainajan herättämä innostus isänmaan vapauttamiseksi sortajan ikeestä oli yhä edelleen kytemässä.

*

Hauta avataan

Bobrikovin murhan jälkeen maallemme koittivat taasen vähän vapaammat ajat.  Seuraava kenraalikuvernööri Gerard antoi kesällä 1905 [p.o. 10.5.1906, VH] luvan siirtää Schaumanin ruumiin sukuhautaan Porvooseen.

Salaneuvos Schauman antoi minulle toimeksi haudan avaamisen, sillä minulla ja tovereillani oli tarkka tieto haudan paikasta, kuten edellisessä on esitetty.

Kirstu löydettiinkin merkkien avulla, ja oli avaustilaisuudessa läsnä salaneuvos Schauman, hänen puolisonsa, maisteri Eric von Rettig, Helsingin pitäjän nimismies – ryssien virastaan erottama – maisteri O. Holmström sekä muutamia muita.

Kun vainajan lähimmistä sukulaisista ei kukaan tahtonut katsoa vainajaa, lupasimme me Rettigin ja Holmströmin kanssa tarkastaa hänet ja todeta, että kysymyksessä oli Eugen Schauman.

Ihmeeksemme totesimme myös, että vainajan kasvot olivat säilyttäneet tarkalleen muotonsa.  Otaksuimme, että kasvoihin oli sivelty jotain säilyttävää ainetta, mahdollisesti formaliiniliuosta.  Todetaksemme vielä vakuuttavammin vainajan henkilöllisyyden, paljastimme hänen rintansa, jossa havaitsimme kaksi vielä verta ja visvaa tihkuvaa luodin reikää.

Siten käärimme puukirstun sinivalkoisella ja punakeltaisella lipulla ja suljimme kannen ja nostimme kirstun tarkoitusta varten tuotuun sinkkiarkkuun, jonka kansi juotettiin kiinni.  Sitten vietiin kirstu Malmin asemalle, jossa ylioppilaista muodostettu laulukuoro kävi kunniatervehdyksellä ja monet kansalaisjärjestöt laskivat seppeleensä.

Siirto Porvooseen

Seuraavana aamuna yhdistettiin ruumisvaunu ylimääräiseen junaan, joka vei vainajan ja ympäri maata kokoontuneet kansalaiset Porvooseen.  Junien ja laivojen saapuessa kaupunkiin olivat siellä, samoin kuin kaikkialla matkan varrellakin liput puolitangossa.  Asemalta vietiin vainajan ruumis kunniakujaa myöten hautuumaalle, jonne tuhatpäinen kansalaisjoukko oli saapunut kunnioittamaan isänmaan vapauttajan muistoa.

Hautaustilaisuudesta muodostui korkeahenkinen surujuhlatilaisuus, jossa pidettiin satoja puheita ja lausuttiin muistosanoja sekä laulettiin lopuksi valtavan isänmaallisen innostuksen sykähdyttäminä Maamme-laulu.”

Lähde:

Luutnantti Edvard Ellman: Eugen Schauman.  Muistelma, teoksessa: Vapaussodan kertomuksia.  Muistelmia ja kokemuksia, I.  Toimitus; Erkki Räikkönen päätoimittaja, avustajakunta E.A. Fabritius, Herman Gummerus, Martti J. Mustakallio, Heikki Nurmio ja Emerik Olsoni.  Kustannusliike Sanatar, Helsinki 1934.

*

 Versio 2.0

Eino I. Parmanen kertoo vuonna 1937:

Saattoväki

”Arkkuunpanon piti tapahtua [lauantaina 18. kesäkuuta] kello 13 Leppäsuon ruumishuoneessa.  Salaneuvos Schauman oli saanut luvan olla silloin omaisineen läsnä.  Nuorimmatkin lapset olivat nyt saapuneet Simsalosta sekä salaneuvoksen sisar Naimi Lundenius Pietarsaaresta ja Alma Junnelius Porvoosta, missä tämä oli käymässä Pietarista, jossa hänen miehensä oli insinöörinä Suomen valtionrautateitten palveluksessa.  Ruumishuoneelle saapui myös Schaumanin anoppi, 74-vuotias Emmy Ramsay, o.s. Tham.  Arkku kaunisteltiin kukilla, joita oli lähetetty hyvin runsaasti ja tuotu Schaumanin kotiin.  Pappia ei tietenkään ollut, sillä eihän vielä ollut kysymyksessä hautaus.  Sittenkin tilaisuus muodostui erittäin juhlalliseksi ja liikuttavaksi. - - -

Oli jo myöhä [Bobrikovin hautauspäivä, maanantai 20. päivä kesäkuuta], kello 23.  Silloin soitettiin ovikelloa.  Salaneuvos Schauman meni itse avaamaan.  Sen takana oli komissaari Anatol Paulutzki vormupukuisena seurassaan siviilipukuisia poliiseja.  Asettuen keskelle ovea Schauman esti näitten sisäänpääsyn.  Silloin Palulutzki, kutsuttuaan kaksi poliisia todistajikseen ilmoitti, että senaatinkopisti Schaumanin hautaus tapahtuisi kuvernöörin määräyksestä vielä samana yönä jossakin maaseudulla.  Juna lähtisi Leppäsuon ruumishuoneen edustalla olevilta raiteilta kello ½ 2 yöllä.  Ainoastaan lähimmät sukulaiset saisivat tulla mukaan, mutta ei ketään muuta. Esitettyään tiedonantonsa poliisit poistuivat.

Ryhdyttiin kiireisesti valmisteluihin ja soitettiin niille sukulaisille, jotka eivät olleet saapuvilla.  Pastori Ludvig Bergelsdorffia, sittemmin vuodesta 1907 Helsingin pohjoisen ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra, pyydettiin suorittamaan kirkollinen hautaustoimitus.  Tämä antoi heti myöntävän vastauksen, vaikkakaan tehtävä ei suinkaan ollut aivan vaaraton.

Kesäyön ihme

Oli valoisa ja leppoisa kesäyö.  Tyhjillä kaduilla ei näkynyt edes poliiseja.  Lähestyttiin Leppäsuon ruumishuonetta.  Siellä oli vastassa poliiseja, ensin yksinäisiä vartiopoliiseja, sitten patrulleja.  Kun tultiin hautausmaan kohdalla olevalle aukeamalle, oli siellä vielä runsaammin poliiseja.  Näitten komentajana oli nuorempi poliisimestarin apulainen, luutnantti Wasili Govorov, joka oli jonkin verran juovuksissa.

Venäjää ja suomea puhuen hän esiintyi ylimielisen röyhkeästi ja karjuen.  Hän sanoi hautaussaattoa liian lukuisaksi selittäen, ettei kukaan muu kuin vainajan isä saisi tulla mukaan.  Salaneuvos Schauman vetosi Paulutzkiin, muta tämä ei ollut muistavinaan itse tuomansa tiedonannon sisältöä.  Oli pakko kutsua esille hänen molemmat todistajansa, jotka nämäkin olivat läsnä.  Nyt muut hyväksyttiin, mutta maisteri Georg Schaumanilta, vaikka hänkin oli sukulainen, kiellettiin pääsy junaan väittämällä, että hän ei ollut läheinen omainen.  Kaksi poliisia kuljetti hänet pois ja häntä säilytettiin poliisilaitoksessa, kunnes hautaustoimitus oli ohi.

Pastori Bengelsdorff saapui hevosella ajaen paikalle kellon osoittaessa hiukan yli 1.  Vainajan omaiset olivat poliisien ja santarmien ympäröiminä suuresti kuohuksissaan kohtelusta, jonka alaisiksi olivat joutuneet.  Vähän matkan päässä häämötti hämärässä rautatiekiskoilla höyryävä veturi ja muutamia vaunuja.  Ruumishuoneen edessä, jonka portti oli suljettu, oli vahdissa kaksi ratsupoliisia.  Hautausmaan vahtimestari oli kutsusta saapunut paikalle hautauksessa tarvittavine hiekkalaatikkoineen ja heittolapioineen, mutta sai poliisilta töykeän käskyn poistua – häntä ei tarvittaisi.

Malmille

Vihdoin oli junan lähtöaika, mutta kaikki valmistelut oli suoritettu mahdollisimman huolimattomasti.  Niinpä ei ollut varattu jakkaroita, vaikkakin vaunujen porras oli korkealla.  Salaneuvos Schaumanin oli sen tähden koukistettava polveaan tarjotakseen sen astuimeksi naisille kiivetessä vaunuun.

Arkku oli viety junaan liitettyyn tavaravaunuun.  Sen toinen osasto täyttyi poliiseista ja etsivistä.  Myös vaununosastossa, joka oli varattu vainajan omaisille, istui joitakin poliisimiehiä puhellen, nauraen ja karkeata pilaa laskien.  Kaikkiaan oli junassa noin 30 poliisimiestä.  Vasta junassa Bengelsdorffin onnistui saada selville, että päämääränä oli Malmin hautausmaa.  Matka kului kuitenkin perin hitaasti, sillä ratamiehistöä ei ollut paikoillaan radan varrella.  Pysähdyttiin sen tähden pysäkeillä ja vaihteissa lakkaamatta.

Vihdoin oltiin Malmin hautausmaalla, mutta ruumisjunan tulosta ei ollut tehty ilmoitusta.  Tästä oli tietenkin seurauksena, että hautapaikkaa ei ollut valittu eikä siis hautaakaan kaivettu.

Katsastusmies nukkui, ja hänet oli herätettävä.  Kun hän sitten lopultakin tuli, oli aamuaurinko jo noussut korkealle koilliselle taivaalle.

Poliisit nostivat arkun työntövaunuihin.  Oli jo valoisa.  Näkyi sen johdosta selvästi, että nimikilpi ja kukat oli revitty arkusta pois.  Govorov komensi.  Miesten työntämänä vaunut vierivät niin nopeasti eteenpäin, että omaisten oli vaikea ehtiä perässä.

Saavuttiin hautausmaan uloimpaan päähän, ns. rivihaudoille, joihin köyhiä haudattiin maksuttomasti asettamalla arkut kaksinkertaisiin riveihin päällekkkäin.  Niitten kohdalle ei kuitenkaan seisahduttu, vaan mentiin lähelle metsänrajaa hautausmaan ulkoreunan kohdalle.  Kantohihnoja ei ollut, vaan jostakin saatiin käsiin kolme köydenpätkää.  Konstaapelit komennettiin kantamaan, mutta salaneuvos Schauman vetosi siihen, että omaisilla oli oikeus tehdä vainajalle tämä viimeinen palvelus.  Eugenin nuoremmat veljet, Fredrik ja Carl Gustaf kantoivat arkkua jalkopäässä, Wolter Stenbäck ja Anna Schauman, eversti Theodor Schaumanin tytär, keskellä, isä ja eversti Schauman pääpuolessa.  Lähinnä arkkua kulki paljastetuin päin pastori Bengelsdorff ja hänen perässään muut sukulaiset.  Hetken vakavuus vaikutti poliiseihinkin sen, että nämä nyt kotvan aikaa olivat ääneti.

Haudan kaivajat

Poliisit komennettiin kaivamaan hautaa, mutta kun nämä huomasivat, että korkeintaan kaksi tahi kolme henkilöä voi yhdellä kerta olla lapioimassa, annettiin työ siviilimiesten suoritettavaksi erään paikalle saapuneen haudankaivajan johdolla.  Tällöin poliisit, joutilaina ollen, alkoivat pilailunsa ja karkean leikinlaskunsa uudelleen tuntematta minkäänlaista häpeän tunnetta.

Haudan kaivamiseen kului tunnin verran.

Bengelsdorff oli hankkinut paikalle muutamia tuoleja, jotta vanhemmat pääsivät istumaan, mm. vapaaherratar Emmy Ramsay, joka korkeasta iästään huolimatta oli tullut saattamaan rakasta vainajaa.

Aamu oli jo koittanut ihanana, ja aurinko valaisi lämmittäen laajasti ympäristöä.  Läheisistä metsistä kuului yhä voimakkaampana lintujen laulu.  Siten Jumalan suurenmoinen luonto saattoi juhlalliseksi hautaushetken, jonka viranomaiset olivat suunnitelleet aivan toisenlaiseksi ja yöllä tapahtuvaksi.

Kun hauta oli kylliksi syvä, laskivat omaiset arkun siihen.  Pastori Bengelsdoffin kehoituksesta seisoivat silloin poliisitkin paljain päin.  Sitten pastori luki lyhyimmät kirkkolain määräämät hautaussanat.  Kukkia siroteltiin hautaan ja kummulle laskettiin lemmmikkiseppele.  Kello kävi jo kuudetta, kun vainajan omaiset palasivat kotiinsa.

Kukkia vaikka väkisin

Schaumanin haudalle asetettiin poliisivartio, kukat poistettiin ja hautakumpu tasoitettiin maan tasalle.  Merkkiäkään ei saisi jäädä todistamaan, missä vainaja lepäsi.

Oli ymmärrettävää, että tapa, jolla viranomaiset olivat esiintyneet häväistäkseen Eugen Schaumanin muistoa, herätti mitä suurinta katkeruutta ja suuttumusta.  Poliisivartiostosta huolimatta tuotiin sen tähden runsaasti seppeleitä haudalle, mutta nämäkin kukat poistettiin ja niiden laskijain nimet merkittiin muistiin.  He joutuivat monenlaisiin rettelöihin, ja useita pidätettiin lyhyemmäksi tahi pitemmäksi ajaksi, mm. A.W. Nylander viikoksi.  Pahemmin kävi maisteri Herman Gummeruksen, joka hänkin oli ollut haudalla seppelettä laskemassa, ja Albert Collanin.  Oltuaan ensin pidätettyinä Helsingissä molemmat lähetettiin vangittuina Pietariin.  Samoin kävi Eugen Schaumanin isän, salaneuvos F.W. Schaumanin, joka vangittiin kesäkuun 28. päivänä.  Häntä syytettiin, että hän valmisteli väestön yllyttämistä yleiseen kapinan, ”jolla keisarikunnan ja suuriruhtinaskunnan nykyinen valtiojärjestys kumottaisiin ja hallitus otettaisiin pois h.m. keisarin käsistä”.  Rikos, josta häntä syytettiin, oli siis erittäin raskasluontoinen.  Hän joutuikin sen vuoksi paljon kärsimään.

Lähde:

Eino I. Parmanen: Taistelujen kirja.  Kuvauksia itsenäisyytemme vaiheista sortovuosina. II osa. WSOY, 1937.  Parmasen lähteinä mm.: Bernh. Estlander: Eugen Schauman, Helsinki 1924; Kuvauksia senaikaisista sanomalehdistä; Herman Gummerus: Aktiva kampår 1899-1910; Lennart Hohentahl: Mina relationer till Eugen Schauman.

*

Versio 3.o

Tekla Hultin kertoo:

 

1. tammikuuta 1905, uudenvuoden vastaanotto [Juhani Ahon] Aholassa:

Aamupäivällä kävimme sitten Eero Järnefeltillä, jonne myös hänen Armas-veljensä ja Jean Sibelius rouvineen saapuivat.  Sibelius sanoi aikovansa kirjoitta reqviemin Eugen Schaumanin muistolle ja että tämä sävellys oli alulla.  -  Kunpa siitä tulisi niin valtava kuin sen aihe ansaitsee!  Sehän on oleva ainoa muistomerkki, minkä voimme hänelle pystyttää!

3. joulukuuta 1905:

Iltapäivällä tein Puumalan ”naisedustajien” kanssa pyhiinvaellusretken Eugen Schaumanin haudalle.  Se oli nyt kukkien ja punanauhojen kiertämien laakeriseppeleiden peittämä.  Useita seppeleitä laskettiin haudalle meidänkin läsnä ollessamme.  Oman seppelemme nauhoissa oli kirjoitus: ”Tuntemattomana elit.  Kuolinhetkelläsi isänmaasi tunsi sinussa sankarinsa”.

Viime keväänä Schaumanin hauta vielä sijaitsi aivan yksinään hautuumaan laidassa.  Nyt köyhäinhaudat jo tihein rivein sitä lähestyvät.

17. päivä kesäkuuta 1905, Eugen Schaumanin muistopäivä:

Tarkoituksemme tehdä kesäkuun 16 päivästä kansallinen muistopäivä ei valitettavasti onnistunut.

Oli sekä ikävää että ihmeteltävää, etteivät useimmat ihmiset lainkaan näkyneet muistavan päivän merkitystä.  Seurauksena siitä oli, että verrattain harvoja punaisia kukkia näkyi liikkeellä.  Aamulehdet eivät myöskään sisältäneet vähintäkään muistutusta ”vuosipäivästä”; Helsingfors Postenissa, jossa Flodin aamupäivällä oli luvannut painattaa ”Matkamuistelmani”, ”jos sille voisi valmistaa tilaa lehdessä”, oli joku 3 luokan viivanalainen.  Flodinilla ei ollut edes Hartmanin rohkeutta tunnustaa, kun myöhemmin otin asian puheeksi, ettei hän uhkaavan virallisen koston vuoksi uskaltanut ottaa kirjoitusta lehteensä, vaan mainitsi syyksi, ettei lastu muka olut erikoisen hyvin kirjoitettu ja että koko Tellin juttuhan oli mielikuvituksen luoma.

Ellei Leo Mechelin, jolle edellisenä iltana olin lukenut tuon hyljätyn lastun, olisi maininnut sitä näppärästi kirjoitetuksi, olisin ehkä epäillyt omaa arvostelukykyäni, mutta näin ollen oli Flodinin estely liian läpikuultava.

Vain Katajanokalla Ebba Procopé tulipunaisessa puvussaan liehui lippuna.  Tuskallisimman vaikutuksen teki kuitenkin minuun henkilökohtaisesti, että naiskagaalistamme, joka oli päättänyt kokoontua Eugen Schumanin haudalle, vain 4 henkilöä, itseäni lukematta, saapui rautatieasemalle ja nämäkin selittivät tuntevansa semmoista vastenmielisyyttä poliisin kanssa rettelöihin joutumista kohtaan, etteivät he voineet lähteä haudalle.

Heidän matkansa päättyi sen vuoksi Oulunkylässä tunnin pituiseen kahvikekkeriin rouva E.M:n luona, joka kuitenkin itse seurasi mukana Malmille.

En tietysti tahdo väittää, että ne, jotka eivät lähteneet Eugen Schaumanin haudalle, vaikka aikaisemmin olivat päättäneet sen tehdä, olisivat hänelle vähemmän kiitollisia hänen sankariteostaan ja vähemmän sitä ihailisivat kuin me, jotka tunsimme velvoituksen hänen kuolinpäivänään vaeltaa hänen haudalleen, mutta kuinka häpeälliseltä olisikaan tuntunut, ellei yksikään siitä kansasta, jonka pelastamiseksi hän oli uhrannut itsensä, vuoden kuluttua hänen kuolemastaan olisi uskaltanut hänen hautapaikkaansa kunnioittaa.

Kansallinen juhlapäivä?

Minulla ainakin oli voimakas tunne, että minua tulevaisuudessa, jolloin Eugen Schaumanin kuolinpäivää tullaan julkisesti viettämään kansallisena juhlapäivänä, tuskallisesti hävettäisi, ellen olisi osoittanut kunniaa hänen muistolleen siihen aikaan, kun se saattoi tuottaa henkilökohtaista vaaraa.

Meitä oli ehkä puoli sataa henkilöä, jotka illalla klo ½8 aikaan astuimme junasta Malmin asemalla kävelläksemme sieltä jalan maantietä pitkin hautausmaalle.  Joukossa olivat Adolf von Bonsdorff ja Ivar Groundstroem, kagaalin väsymättömät idealistit – Teppo Homén, joka innokkaasti hankki matkaa, on ehkä myöhästynyt sisariensa varovaisuuden vuoksi – maisteri Westerlund on varta vasten saapunut tänne kaukaisesta huvilastaan, Georg Schauman sisarineen, nuori Volter Stenbäck, Ebba Procopé y.m.

Kun nopean marssin jälkeen klo 8 ajoissa saavuimme hautausmaalle, eräs polkupyörällä ajava mies asettui portinaukkoon – porttia siinä ei ollut olemassakaan ja selitti olevansa paikan yövartija.  Hän ilmoitti, että portti suljettiin klo 8 ja kielsi meitä tulemasta aitauksen sisäpuolelle.  Kun emme välittäneet hänen kiellostaan, vaan menimme sisälle, hän huusi uhaten jälkeemme: ”Tämän saavat herrat kalliisti maksaa!” ja riensi polkupyörällään edellämme, kuten luulimme, kehoittamaan poliisivartiota hyökkäämään kimppuumme.

Emme kuitenkaan pelästyneet tästä, vaan riensimme haudalle, joka sijaitsee hautausmaan uloimmassa laidassa.  Viranomaisten tarkoitus on luultavasti ollut tällä eristetyllä sijoituksella häväistä vainajaa, mutta seuraus on ollut päinvastainen.

Paikka on näet epäilemättä asemansa puolesta kaikkein edullisin laajalle, tasaisella hiekkanummella, siellä kun on laaja näköala ympäröivän maiseman yli vainioineen, metsineen ja kukkuloineen.  Alkukesän tuoreessa vehreydessä ja laskevan auringon valossa paikka näytti oikein kauniilta.  Hautakumpu oli kokonaan punaisten begonioiden peitossa ja sen ympäri kiersi keltainen reuna samanlaisia kukkia.  Kukat kuuluu Solhemin puutarhuri Björn Lindberg istuttaneen, Eugen Schaumanin isänkö toimesta vai omasta aloitteestaanko, sitä en tiedä.

Suurempaa kuolla?

Kunnioittavan äänettömyyden vallitessa asetuimme hautakummun ympärille ja laskimme sille tuomamme kukkaset..  Sanaakaan ei lausuttu, mutta harras äänettömyys tulkitsi kaikkien syvän kiitollisuuden paremmin kuin ehkä puheet sen olisivat voineet tehdä.  Erään seppeleen nauhoissa oli Runebergin sanat: ”Mer än lefva fann jag var att älska, mer än älska är att dö som denne”.

(VH: Runeberg-sitaatti on Vänrikki Stoolin kertomusten runosta Pilven veikko:

"Suurempaa on rakastaa kuin elää,/ suurempaa kuin rakastaa, näin kuolla." Käännös Juhani Lindholm; http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353066509634 )

Kunniavartiostona näkyi olevan 6 työmiestä, joilla kaikilla oli punaiset kaulaliinat ja punainen tulppaani napinlävessä.  Samat miehet olivat, kerrotaan, Eugen Schaumanin kuoltua, monta yötä vartioineet hänen hautaansa, jottei sille vain tapahtuisi mitään pahaa.  He kuuluvat palvovan häntä ikään kuin pyhimystä.

Yhä jatkuvaa sortojärjestelmää muistutti meille kuitenkin vielä ryhmä poliiseja inhoittavissa ryssäläisunivormuissaan.  Merkillisen hienotuntuisesti nämä kuitenkin ymmärsivät pysyä syrjässä häiritsemättä meitä millään lailla.

Kaupunkiin palattuamme söin yhdessä Ebban ja kagaalin kanssa illallisen Luodolla.

*

24. päivä joulukuuta 1905, jouluaatto:

Kävin aamulla yhdessä Adolf von Bonsdorffin, rouva Emma Saltzmanin ja tri Erik Krohnin kanssa viemässä Eero Järnefeltin maalaaman ja kagaalin järjestämällä rahankeräyksellä kustannetun Eugen Schaumanin muotokuvan hänen isälleen.  Liikuttuneena ja kiittäen isä vastaanotti lahjan, jonka hän kuoltuaan lupasi jättää julkiseen kokoelmaan.

Kaikki pojat kutsuttiin katselemaan muotokuvaa.  Vanhemmat pojat ovat hyvin veljensä näköisiä.  Hauskaa on, että perhe on tyvtyväinen kuvaan, joka heistä on enemmän Eugenin näköinen kuin yksikään hänen valokuvistaan.

Järnefeltillä on ollut hyvin vaikea tehtävä, kun hän ei koskaan ole nähnyt Eugen Schaumania.  Kenraali Schauman kertoi, että hän kuullessaan poikansa teosta ja kuolemasta ei oikeastaan tuntenut surua hänen poismenostaan, niin vakuutettu hän oli sen onnellisista seurauksista isänmaalle.  Sama vakuutus auttoi häntä itseäänkin kestämään niitä kärsimyksiä, jotka sitten vankeudessa joutuivat hänen itsensä osaksi.  Nyt hänellä oli suuri ilo nähdä, miten kansa piti hänen poikansa tekoa suuressa arvossa.

Emme viipyneet kauan tällä kunniatervehdyksellä, kenraali Schaumanilla kun oli aikomus matkustaa klo 11:n junalla poikansa haudalle.

Veljeni saapui joululomalleen Pietarista.  Lakko ei ole laajentunut Pietarissa eikä tuskin suuremmaksi kasvanekaan.  Posti toimii, mutta ei lennätinlaitos.  Moskovassa kuuluu asema olevan vakavampi.

6. päivä tammikuuta, loppiainen 1906:

Loppiaispäivänä salaneuvos W. Schauman, Eugenin isä, kävi luonani ”kiittämässä” käynnistäni.  Tällainen kunnianosoitus oli minut kokonaan masentaa!  Hänen koko olemuksestaan huokuu sydämellisyyttä ja miehenkuntoa.  Syntyi tietysti etupäässä puhetta Eugenin muotokuvasta ja sen näköisyydestä.

Kenraali Schauman sanoi vasta nyt ja toisten huomautusten johdosta muistaneensa, että hänen pojallaan oikeastaan oli ollut vaaleanruskeat silmät.  Itse sanoi hän sanoneensa Järnefeltille, että silmät olivat siniset.  Niin vähän huomiota kiinnitämme siis silmien väriin, muistamme vain niiden yleisen ilmeen.

 

10. päivä toukokuuta 1906:

Eugen Schaumanin tomu siirrettiin tänään hänen 31:ntenä syntymäpäivänään isän toimesta vihollisten kaivamasta haudasta Malmin hautausmaalla Porvoon hautuumaalle, jossa hänen äitinsä lepää.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Eugen_Schauman#/media/File:Eugen_schauman.jpg

Niin kuin luultavasti useimmat muut, olisin minäkin pitänyt suotavampana, että vapaudensankarin tomu edelleen olisi jäänyt siihen paikkaan, joka oli saavuttanut historiallisen maineen.  Mutta kun isän harras toivomus oli alusta alkaen ollut saada hänet haudatuksi äidin viereen, ei tietysti kukaan ollut oikeutettu siirtoa vastustamaan, ja samalla on tullut jokaisen kunniavelaksi osoittaa hänen tomulleen sitä kunniaa, jota kansalaiset olivat räikeän väkivallan vuoksi estetyt hänelle osoittamasta varsinaisessa hautaustilaisuudessa.  Ainakin olisin minä puolestani tuntenut laiminlyöväni velvollisuuteni, ellen olisi nyt sitä täyttänyt.

Harvinaisen ihana keskikesän ilma kunnioitti aikaisesta keväästä huolimatta juhlallista toimitusta.  Pyhäpäivän tunnelma vallitsi pienessä Porvoon kaupungissa.  Arkipäivän aherrus oli tauonnut.  Puut seisoivat hempeimmissä vihreissä kevätpukimissaan.  Juhlatoimitus oli liikuttava.  Vanha isä oli liikutuksen vallassa.  -  Olin lopulta suostunut lausumaan suomalaiset muistosanat kagaalin seppelettä laskettaessa.  Vaikka kyllä tunsin itä hartainta halua lausua julki, mitä minä itse ja me kaikki kagaalin jäsenet tällä hetkellä tunsimme, pelkäsin toiselta puolen liikutuksen valtaavan minut ratkaisevalla hetkellä ja varsinkin kuullessani muiden kauniita puheita, jotka niin usein häpeäkseni saattavat minut sulamaan kyyneleihin.  Säilyäkseni liikutukselta tuskin uskalsin kuunnella Adolf von Bonsdorffin puhetta.  Kuulin vain hänen kauniin metallinsointuisen äänensä voimakkaasti kaikuvan ihmisjoukon yli.  Sanottiin, että oma äänenikin puhuessani oli kuulunut selvemmin kuin useimpien muiden puhujien.

Kagaalin seppele oli punottu laakerinoksista sekä punaisista ja keltaisista ruusuista.  (Valitettavasti eivät ruusut olleet niin hehkuvan punaisia, kuin olisimme suoneet.)  Muistopuheista ja seppeleistä Nya Pressen ja Hbl. sisältävät tarkempia tietoja.  Haudan kukituksen päätyttyä sain kiitollisen kädenpuristuksen vainajan isältä, jolle vain sain vastaukseksi soperretuksi ”meidän asiamme on kiittää – aina”.  Vanhuksen kasvoilla oli niin liikuttava ilme.  Useamman kerran olenkin nähnyt kyyneliä hänen silmissään, ensi kerran kun hän palasi Pietarissa viattomana kärsimästään vankeudesta ja meidän tervehtiessämme häntä Helsingin asemalla, toisen kerran viime jouluna, kun kävimme viemässä hänelle hänen poikansa muotokuvan ja nyt haudalla.

Kohtaamme muuten usein toisemme kadulla Katajanokalla, jossa molemmat asumme, hän Olavinlinna-nimisessä talossa.

Lähde:

Tekla Hultin: Päiväkirjani kertoo.  I osa: 1899-1914, s. 73, 208, 318, 326, 378.

Tämä Eugen Schauman –katsaus on ollut luettavissa vuodeta 2012 lähtien täällä; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130802-miten-eugen-schauman-haudattiin-kolme-versiota

Aivan lähtökohtaisesti suosittelen Seppo Zetterbergin huolellista Schauman-elämäkertateosta Viisi laukausta senaatissa – Eugen Schaumanin elämä ja teko. (1986).  Se auttaa näkemään itse surmatyön asettumisen kontekstiinsa, ja suhteuttaa myöskin käsitystämme siitä, miten monin tavoin aikalaisetkin siihen suhtautuivat.

Selvää totta kai on, että muutoinkin ajattelemme 2000-luvun terrori-iskujen ja kaiken järkyttävän ihmistuhon jälkeen aivan eri tavoin teosta sinänsä, vailla tarkoitusperien mahdollisesti luomia lieventäviä asianhaaroja.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Pahoittelen, tuli kahteen kertaan. Ei ollut tarkoitus.

Atte Korhovuo

Tuosta Immosen poseeraamisesta tuon järjestön edustajien kanssa pani miettimään, onko suomessa todella natsijärjestö ?
Siis siten, että se olisi antiseministinen, avoimen rasistinen (rotuoppeineen) ?
Jos ei, miten kyseinen järjestö poikkeaa eduskuntapuolueista ja mihin suuntiin?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Älä yritä. Jos noi pahannäköiset jätkät natsisolkineen itse sanoo olevansa kansallissosialisteja niin miksi sinä ja kymmenittäin muita erikoisen koordinoidusti pommitatte palstoja saivarteluilla? Laita oikea profiili tänne puhikseen kanssa. Joku roti.

Marko Huttunen

Sini, tuomitsetko ihmisiä ulkonäön perusteella? Onko kansallissosialisti tuomittavampi kuin kommunisti? Pitäisikö "väärät" poliittiset mielipiteet kriminalisoida ja väärinajattelijat gulagin kautta uudelleenkouluttaa?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #10

Pukeutuminen, asennot ja elekieli poliittisideologisessa tilaisuudessa on poliittista kieltä ja jos ei tykkää siitä ideologiasta niin se näyttää pahalta.

Viljo Häggman

Jos itse itseään kutsuu kansallissosialistiksi niin natsihan se on. Samoin jos avoimesti myöntää liittyneensä apartheid-järjestöön, niin kai siinäkin rasistiksi itsensä tunnustaa.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Kommunismi ja natsismi tuomittiin yhtäläisinä ihmisoikeusrikoksina ETYJ:n resoluutiossa. Jos natsijärjestöt on kielletty, pitää myös kaikki kommunistijärjestöt kieltää.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

http://www.patriootti.com/eugen-schauman-uhrautui-...

Eiköhän tämä nyt ole aivan selkeä natsijärjestö. Ja Olli Immosen selittelyt ovat täysin turhia. Kyllä se kundi tietää tasan tarkkaan keiden kanssa kaveeraa.

Atte Korhovuo

Millä lailla selkeä natsijärjestö verrattuna perinteisiin eduskuntapuolueisiin ?
Sanot "eiköhän". Yhteyteyden huomioiden kevyehkösti sanottu.
Et luultavasti halua heitellä pelkkiä mielikuvia !?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Suomen Vastarintaliikkeen tavoitteet kyllä antavat selkeitä viitteitä.
http://www.patriootti.com/vastarintaliike/tavoitte...

Ja vahvistusta saa vaikka siitä, kuka liikkeen sivuilla pääsee kehujen kohteeksi.
"Voimme todeta, että Degrellen kamppailu kansallismielisyyden puolesta kesti hänen koko pitkän ikänsä. Sodan päätyttyäkin hän seisoi sanojensa ja aatteensa takana. León Degrelle on todellakin kansallissosialisti, jolta me kaikki voimme oppia paljon!"
http://www.patriootti.com/leon-degrelle-taistelija...

Degrelle olisi kotimaassaan kokenut Vidkun Quislingin kohtalon, ellei olisi päässyt sieltä pakenemaan.
http://www.independent.co.uk/news/people/obituary-...
http://www.nytimes.com/1994/04/02/obituaries/leon-...

Että voisihan suomalainen kansanedustaja seuransa paremmin valita.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Viljo Häggman Vastaus kommenttiin #13

"Että voisihan suomalainen kansanedustaja seuransa paremmin valita."

Se oli Immoselta ihan tietoinen valinta. Ilmeisesti laskeskelee siten säilyttävänsä äänestäjäkuntansa.

Todellista vaikutusvaltaa ei sen enempää Immonen kuin mikrosirpaleryhmänsä tule Suomessa saamaan, ellei sitten vastapuoli paniikissaan ja vallanhalussaan ala rajoittaa sananvapautta, yksilönvapauksia ja ihmisoikeuksia matkalla kohti toivomaansa totalitaristista oikeauskoisten yhteiskuntaa käyttämällä usnatseja tekosyynään. Paljon pelottavampi ja todellisempi vaihtoehto.

Marko Huttunen

Tässä on nyt ehkä hieman kaksoisstandardeja liikkeellä. Eduskunnassa on useitakin kansanedustajia jotka ovat esiintyneet "siviilissä" Che Guevara paita päällä, ja tiedetäämpä erään nuoren vasemmistolaisen naisedustajan liikkuvan samoissa piireissä antifasistisen poliittisen väkivallan suosijoiden kanssa ja kovasti kehuneen väkivallan oikeutusta "oikean" asian puolesta.

Schaumania voi juhlia siinä missä toisissa piireissä muistellaan Leniniä, Che Guevaraa tahi muuta ikonista terroristia. Schauman murhasi tosin vain yhden ihmisen.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Eugen Schaumanin puisto sijaitsee Helsingin Kulosaaressa Irakin suurlähetystön vieressä. Lähellä on myös Iranin suurlähetystö.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minä en usko sankareihin tai pahiksiin. Minä uskon, että on olemassa esimerkiksi ihmisiä, jotka toimivat sen mukaan mihin uskovat, ihmisiä jotka eivät toimi sen mukaan mihin uskovat, ihmisiä jotka eivät usko mihinkään.

Syitä jokaiselle on monia ja heitä voi toki tulkita ihan sen mukaan, miten sattuu itse olemaan kierossa.

Eugen Schaumann on silti näistä historiallisista tyypeistä siinä joukossa, jotka (ilmeisesti) aidosti uhrasivat oman elämänsä tehdäkseen muiden elämästä parempaa. Mielestäni se on aika kiistatonta. Hän ei vaikuttanut sadistilta tai vajakilta. Teko ei ollut hänelle helppo. Hänellä ei ollut aikomustakaan selvitä hengissä. Henki hengestä.

Yhdestäkään tämän maan nykytallaajista ei löydy mitään samankaltaista. Siksi näille huivikauloille ja kulipäille jaksaa lähinnä vain huokailla. Eivät pelota juuri ketään. Pelottavat ihmiset tyypillisesti vaietaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Parempi unohtaa koko juttu. Muuten joku mielenvikainen listii vaikkapa Olli Rehnin!

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Suomessa saa ja pitää muistaa Eugen Schaumania aina kuin mahdollista. Eugen Schaumanin sankarillinen teko mahdollisti sen, että Suomi pääsi irti Venäjän masinoimista venäläistämistoimista. Siellä nähtiin, että täällä ollaan tosissaan. Me haluamme olla itsenäisiä, emmekä varsinkaan venäläisiä. Muistoplakaatissa lukee, että "Se Pro Patria Dedit", mikä kertoo aivan kaiken olennaisen.

Tämä on kerrankin kirjoitettu ilman sarkasmia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Poliittiset murhat ja terrori eivät periaatteessa ole koskaan täysin hyväksyttäviä. Mutta Schaumannin kohdalla hyväksyttävyyttä parantaa se, että tsaarin Venäjä oli de facto aloittanut terrorin Suomea kohtaan mitätöimällä yksipuolisella julistuksella voimassa olevat lait ja sopimukset sekä mitätöinnin jälkeisellä täytäntööpanolla osoittanut olevansa valmis menemään vielä pitemmälle. Bobrikov puolestaan oli kiistattomasti kaiken täytäntööpanon ainut symboli Suomen Suuriruhtinaanmaassa.

Lisäksi on todettava, että Schaumannin päämäärä toteutui. Ensimmäinen sortokausi päättyi ja Suomi sai lisää vapauksia sekä parlamentaarisia oikeuksia. Olisi voinut kuvitella, että siitä olisi päinvastoin seurannut Venäjän kosto, mutta se lykkääntyikin sitten jostain syystä vasta seuraavalle vuosikymmenelle vielä julmempana toisena sortokautena.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Pitäisikö Schaumania muistaa nyt kun Suomen itsenäisyyttä ollaan jälleen hävittämässä, tällä kertaa kasvottomalla EU:lle?

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen

A) Kansanedustaja ei voi erottaa yksityiselämää toimestaan. Varsinkin tälläisessä kontekstissa, jossa on myös politiikka läsnä.

B) Se, että tilaisuuteen voi tulla ketä vain, ei vapauta vankilasta. Pitää katsoa kenen kanssa esiintyy, ellei nimenomaan halua esiintyä.

C) Tällaiset äärijärjestöt tulee yksiselitteisesti sulkea pois ja tuomita heidän toiminta (tämä koskee myös Dania ja kumppaneita). Jos Immonen ei nyt, niin tee tai kykene selittämään, että esiintyminen heidän kanssaan ei ollut tarkoituksen hakuista, niin olen huolissani.

Viljo Häggman

"Tällaiset äärijärjestöt tulee yksiselitteisesti sulkea pois ja tuomita heidän toiminta (tämä koskee myös Dania ja kumppaneita)"

Pahin mahdollinen ratkaisu. Suora askel totalitariaan. Seuraavaksi suljetaan sitten vaikka vihreät, yhden lajin äärijärjestönä, sen jälkeen persut....
Parempi antaa kaikkien kukkien kukkia, ja jos lakia rikkovat, niin sitä varten on rikosoikeudelliset prosessit.

Jarmo Hussi

Sama viesti on tuolla toisessa keskustelussa mutta pätee täälläkin: Katsoin kuvan. Helkkarin hienoa että kertoivat olevansa kansallissosialisteja, en olisi muuten äkännytkään.
Näin aluksi totean että vieroksun kaikkia totalitarismiin pyrkiviä, kannattavia tai niiden perinteitä vaalivia ääriliikkeitä, olivat ne sitten oikealla tai vasemmalla.
Ja sitten kohuun ja mittasuhteisiin. Verrataanpa Immosen poseerausta toisen kansanedustajan, ex-ministeri Arhinmäen vastaavaan. Immonen poseeraa oikealla olevien kanssa, Arhinmäki vasemmalla olevan. Immonen (kuulemma) kansallissosialistien kanssa, Arhi taas kommunismista aatetta tunnustavan Tsipraksen kanssa. Immosen poseerauksesta nousee kohu ja pöyristys, Arhin ei.
Miksi?
Onko kommunistinen totalitarismi ja sen perintö ja rikokset ihmistyyttä vastaan jotenkin hyväksyttävämpää kuin natsien perintö? Ilmeisesti on.

Onko tuolla haudalla poseeraavalla joukolla suurempi vaikutus Euroopan, Suomen ja ylipäänsä Kreikan talouteen kuin Tsipraksella?
Kohusta päätellen on.
Kannattaisiko näiden pohdintojen jälkeen vähän pohtia kummankin poseerauksen vaarallisuutta yhteiskunnallisille oloille, taloudelle ja vakaudelle niin Suomen kuin Euroopankin mittakaavassa? Minun mielestäni kannattaisi.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Hieman historiallista ulottuvuutta:
*
Finlands Allmännatidning (virallinen lehti) 17.6.1904;

http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bindi...

Näkyvä ilmoitus kenraalikuvernöörin kuolemasta.

*

Työmies, 17.6.1904;
http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bindi...

*

Hufvudstadsbladetin uutisointia heti iskun jälkeiseltä päivältä eli 17.6.1904, sekä Schaumanin uudelleenhautauksesta Porvooseen kesäkuussa 1906.

Bobrikovin kuolema
Miten tuon aikainen lehdistö Suomessa uutisoi terroriteon?
Kansallisarkiston sanomalehtitallenteista näemme esim. Huvfudstadsbladetin asiaa koskevat uutiset. On luonnollisesti otettava huomioon Suomen asema Venäjän suuriruhtinaskuntana, sekä tuolloiset lehdistön resurssit ja liikkumavara. Ne eivät olleet järin suuret, etenkään tapauksessa, jossa isäntämaan käskynhaltija on otettu hengiltä.
Lehti kirjoittaa:
http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bindi...

”Päivän UUTISIA
*
Isku hänen korkeuttaan kenraalikuvernööriä vastaan
Uudenmaanläänin kuvernööri on antanut seuraavan tiedoksiannon, josta me illalla julkaisimme yleisölle erikoisnumerona:
”Tänään 16. päivä kesäkuuta kello 11 aikaan ennen puoltapäivää, tapahtui senaatin rakennuksen toisen kerroksen porrastasanteella murhaisku Suomen kenraalikuvernööriä ja maassa olevien sotajoukkojen komentajaa, kenraaliadjutantti N.I. Bobrikoffia vastaan, jolloin kenraaliadjutantti Bobrikoff haavoittui kolmesta revolverinlaukauksesta. Rikollinen Eugen Schauman ampui itsensä samantein.
Kaigorodoff
Yleisesikunnan kenraali”
Yöllä meille saapuneen sähkeen mukaan Venäjän valtionvirasto ilmoittaa Helsingistä seuraavaa:
16 päivä kello 11,5 ennen puoltapäivää kun Kenraalikuvernööri, kenraaliadjutantti Bobrikoff saapui senaattiin, hän rapputasanteella haavoittui kahdesta laukauksesta, toisesta, hengenvaarallisesta, vakavasti, ja toisesta, kaulaan osuneesta lievemmin. Rikollinen, senaattori Schaumanin poika, ampui itsensä.”
*
Lähde:
Hufvudstadsbladet, 17.6.1906, sivu 3. (palsta 6)
Lähde: Knasallisarkiston dikitoidut aineistot, Sanomalehdet; http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bindi...
*
Eugen Schauman kuollut
HBL, 17.6.1906, sivu 4. (palsta 1.)
”KUOLEMANTAPAUS
Senaatin tilapäinen kopisto Euren Waldemar SCHAUMAN, joka eilen kuoli tässä kaupungissa, oli
syntynyt vuonna 1875, ja salaneuvos, entisen senaattorin F.W. Schaumanin sekä tämän ensimmäisestä avioliitosta olevan vaimon, syntyjään Schauman, poika.
Kuollut, joka aikaisemmin palveli senaatissa, hyväksyttiin vuonna 1902 kouluylihallituksen apulaiskamreeriksi.”
*
Lähde: Kansallisarkiston dikitoidut aineistot, Sanomalehdet;
http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bindi...
*
Hufvudstadsbladet, torsdag 10.6.1906
Eugen Schaumanin ruumiin siirto Malmilta Porvooseen
http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bindi... (sivu 5. palsta 1)

*
HBL 11.6.1906, sivu 4. (palsta 4):

Linkki: Kansalliskirjasto, DIKI Sanomalehtiarkisto; http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bindi...
*

HBL 11.6.1906, sivu 5
http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bindi...
*

Uusi Suometar 17.6.1904;
sivu 2, palsta 4:

http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/bindi...

*

Vielä yksi huomio:

Tämän päivän näkökulmasta pikantin piirteen tapaus Eugen Schaumaniin tuo se, että hän on syntynyt Harkovassa, Ukrainassa, Venäjällä vuonna 1875, siis 140 vuotta sitten. (10.5.1875).
*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset