Rahatehtailun ruma tausta

Rahatehtailun ruma tausta

*

Onko suurten keskuspankkien käynnistämä ja harjoittama ”määrällinen elvytys, QE” hyväksi vai pahaksi?

Tuota konstia soveltavat maailma viisi mahtavinta keskuspankkia: Yhdysvaltain, Euroopan, Japanin, Britannian ja Kiinan keskuspankki.

Meno on kuin hevoshaassa.  Tanner tömisee ja aitaa kaatuu.

Mittaamattoman suurta se ainakin on, uuden kuvitteellisen rahan buukkaaminen markkinoille, jotka eivät vedä, eivät vaikka raha jo entuudestaan on alennusmyynnissä.

Ajetaanko ruttoa alas koleran avulla?

Tuotetaanko yhtä ongelmaa ratkottaessa uusia, kenties vielä pahempia tauteja?

*

”Kauan on mietitty…”

Ei siitä ole kuin vajaa kolme vuotta kun analyysiyhtiö BCA Researchin sijoitus-konferenssissa New Yorkissa alan miehet kysyivät: ”Tuhoavatko keskuspankit rahan?”

TalSa / Jan Hurri, 19.9.2012; http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/09/19/tata-menoa-keskuspankit-ja-valtiot-tuhoavat-rahan/201238014/12

 

”Maailman mahtavimmat keskuspankit ovat kriisin mittaan pumpanneet talouteen yli 6 000:ta miljardia euroa vastaavan summan painotuoretta rahaa. EKP ja Yhdysvaltain Fed ovat juuri luvanneet markkinoille lisää rahaa vaikka rajattomasti. Ilmainen raha on mannaa keinottelijoille, mutta onko hillittömistä rahatoimista meille muille enemmän haittaa kuin hyötyä? Tätä kysyvät talouden ammattilaisetkin.”  Näin seminaarin etupenkissä istunut Jan Hurri kirjoitti silloin.  Jo silloin, kun printtaaminen tai näppäintälläämisellä tekeminen oli vasta oikeastaan aluillaan.

 

Syksyn 2012 tilanne;

”Tähän mennessä viisi mahtavinta keskuspankkia, Fed, EKP, Japanin BoJ, Kiinan PBoC ja Britannian BoE, ovat viiden kriisivuoden kuluessa yhteensä kasvattaneet taseitaan yli 6 000:ta miljardia euroa vastaavalla rahamäärällä.”

Sen jälkeen on paljon tekorahaa virrannut kuin rännistä markkinoille.  Eikä kukaan tiedä, milloin tämä loppuu.  Helpompi onkin sanoa, että ei tämä tähän pääty.  Eiköhän tätä jatketa niin kauan, kuin tulee toppi eteen.

Mikä tämän pysäyttäisi?  Muu, kuin väistämätön, pakko.

*

Nyt seuraa rumaa päästöä

Viiltävä analyysi voisi olla tällainen:

paljastuuko, että QE – tuo keskuspankkien virheellinen politiikka, jonka nimissä markkinoille sysätään tuhansia miljardeja dollareita/euroja, ja josta saattaa kehkeytyä aikamme finanssijärjestelmän vakavin häiriöntuottaja – vääristää koko globaalin talouden, tekee monet perinteiset sijoitusmallit kannattamattomiksi, ja lyö vain lisää lämpöä hyvinvoinnin ja tulonjaon epäreilulle jakautumalle?

*

Hyvinvoinnin ja tulojen yhä kasvavalla erolla rikkaiden ja köyhien välillä on monta isää.  (Tuloerojen kasvu koskee mitä suurimmassa määrin ääriarvojen lisäksi sitä suurinta väestöryhmää, joka on näiden välissä, ja joka tunnetaan keskiluokan nimellä).  Mutta tätä erkaantumista selittävien tekijöiden keskuudessa näyttää yksi tekijä nousevan voimalla esiin.  Ja se on suurin taloudellinen sekoittaja nykyaikana, nimittäin juuri mainittu ”määrällinen elvytys”.

*

Mutta elvytyksellä ja julkisen vallan interventiolla nujerrettiin Suuri lama, huutaa taustakuoro.

Mutta vasta-argumentit tätä vastaan puhuvat omaa lahjomatonta kieltään:

QE:n jo nyt nähtävissä oleva ennenkuulumaton ominaisuus rikastuttaa ennestään rikkaita ja nujertaa kaikki muut, paljastaa totuuden.

Mutta näille huomioille ei yhden totuuden maailmassa näytä liikenevän kiinnostusta ja kritiikkiä.

Hei, me elvytetään nyt, älkää sotkeko ympyröitämme naivilla kritiikillänne!

*

Mutta faktat pysyvät

Politiikantekijöiden, ja ennen kaikkea taistelevan keskiluokan, ynnä maailman kaikkien köyhien, pitää ottaa kova asenne ja taistella tätä finanssimaailman vitsausta vastaan.

Joukkovoimalla finanssimiesten pölhökustailua päin!

(Eteenpäin!  Siis täysin päinvastaisin argumentaatioin kuin kotimaisilla ”kestoelvyttäjillä” – joskin samojen ylevien filantrooppisten tavoitteiden kylttiä kantaen!)

*

Muna vai kana?

Kun Yhdysvaltain velkakriisi iski 2008, FED alensi ohjauskorkonsa lähelle nollaa, tarkoituksella vilkastuttaa lamaantuneet markkinat, mutta tosiasiallisesti nollakoroilla vapautettiin pankkien välinen lainoitus.  Mutta pankit eivät edelleenkään halunneet lainata toinen toisilleen – ne pelkäsivät että lainaa ottavat pankit lentävät kanttuvei hetkenä minä hyvänsä  Isot pankit, ne kaikkein isoimmat, olivat tosiasiassa maksukyvyttömiä, selvitystilakunnossa.

Ja FEDin vastaveto tähän hätätilaan oli, mikä? Se keitti kokoon QE:n.

FED:llä oli kyky ja halua pumpata rahaa suoraan potilas-pankeille, ostamalla niiden roskalainoja, joukkovelkakirjoja ja asuntoluottoja.

Pankit toimivat kuin bandiitit;

seuraavassa vaiheessa ne ostivat kyseisiä joukkovelkapapereita ja MBS:iä avoimilta markkinoilta heinähäkeittäin, tietäen, että olivat juuri kärränneet ne FEDin syliin inflatoituun hintaan.

FEDin ostot suurilta pankeilta käynnistyivät 2008 ja jatkuivat läpi vuoden 2009.  Tämä ei riittänyt pelastamaan pankkeja.  Vuonna 2010 FED astui vei toiminnan seuraavalle tasolle käynnistämällään rynnäköllä nimeltä QE2, jonka puitteissa se osti 600 miljardin dollarin arvosta pankkien papereita.

Mutta sekään ei ollut kylliksi

Samaan aikaan talous joka oli näyttänyt lupaavia virkistymisen merkkejä, notkahti jällen.  Niinpä syyskuussa 2012 FED käynnisti seuraavan ”raketin” QE3:n, osto-ohjelman, käsittäen 85 miljardin dollarin kuukausiostot (45 mrd $ joukkovelkakirjoja ja 40 mrd $ MBS) seuraavien 24 kuukauden ajalle.

Kohta kun se oli tehty, FEDin tase oli turvonnut 750 miljardista (2007) yli 4250 miljardiin dollariin, ja suurpankit tekivät uusia huimia voittoennätyksiä.

*

Suurin vaurauden uusjako ikinä käynnityi

FEDin ZIRP (Zero Interest Rate Policy – nollakorkopolitiikka), pankkien taseiden vakauttaminen, käynnisti pankkien siivottoman voittokierteen.

Alhainen korkotaso mahdollisti yhtiöille hankkia halvalla takaisin osakkeensa ja nostaa huimia osinkoja.  Alhainen korkotaso avasi äveriäille spekulanteille tilaisuuden tehdä valtavia marginaaleja ja vivuttaa järjettömiä tuottoja.

Halpa raha synnytti yksityisiä kasvuyrityksiä ja riskisijoitusyhtiöitä, kuten Uber, AirBnB, Snapchat, etc  Rahamarkkinoiden välikädet, jälleen ponkaisivat koloistaan, järjestelemän lainoja, orkestroimaan yhteensulaumia ja omistuksia.

 http://yle.fi/uutiset/taksiyritys_uberin_arvo_nousi_yli_13_miljardiin_euroon/7285309   http://www.marketwatch.com/story/financial-middlemen-helping-insiders-at-airbnb-uber-snapchat-and-beyond-cash-in-without-ipos-2015-03-31

Aiemmat yhtiöiden omistajat ovat nauttineet, lukemattomien välikäsien ohella onnenkantamoisista ja myötätuulesta, keskiluokan ja köyhien pyristellessä tihentyvässä ahdingossaan.

 

Ja kaikki oli suunniteltu toimimaan juuri näin.

FED ilmoitti aikanaan suoraan, että QE:n tarkoitus on luoda ”wealth effect” (vaurastumis-sykäys) nostamalla rahoituskohteen ylös, niin että ihmiset vaurastua ja alkaa kuluttaa jälleen.

Tämä toimii hienosti niin kauan kuin olet työssä, tulosi kasvavat, kotisi arvo kohoaa, eläkesäästösi sijoitukset tuottavat, silloin kivat sulle.

Mutta tätä ei tapahdu keskiluokalle, eikä sille enemmistölle, jolla ei ole merkittäviä omistuksia.

Luottokriisin ja suuren taantuman seurauksena kotitaloudet – tarkoittaa keskiluokkaa – menettivät 11 000 miljardia dollaria varallisuudestaan sekä 10 miljoonaa työpaikkaa.  Yhdysvallat menetti arviolta 21 000 miljardin dollarin arvosta kansantuotetta.  2000-luvun Suuren laman aiheuttamat menetykset keskiluokalle eivät vieläkään ole täysimittaisesti palautuneet, mutta QE on tehnyt rikkaista entistäkin rikkaampia.  Tulonjakotilastot sen kertovat.

 

*

Menetykset jäävät pysyviksi

Ranskalaisen ekonomistin, Thomas Pikettyn vaihtoehtoisia skenarioita pohtiva teos (2013), Pääoma kahdennellakymmennellänsimmäisellä vuosisadalla, esittää tosiasiat, lukemat, mittarit ja tilastot, päätyen siihen yksinkertaiseen loppupäätelmään, miksi näin kävi, miksi varallisuus- ja tuloerot vain kiihtyivät.

Pääoman tuotto on suurempaa kuin talouskasvun määrä, globaalisti.

Tämä tarkoittaa, että pääoman tuotto ja varallisuus, eritoten finanssivarallisuus, kasvavat nopeammin kuin sellainen taloudellinen kasvu, josta olisi apua keskiluokalle ja köyhille.

 

Mitä poliitikot ja epäedulliseen asemaan ajautunut enemmistö voi tehdä?  Paljonkin, ehkä.

*

Ainoa keino katkaista tämä geopoliittinen ja taloudellinen irvikuva (travesty) on ensinnäkin;

Pilkkoa kaikki maailman suuret pankit, pienemmiksi toimijoiksi, jotka ovat olemassa – eivät itseään varten – vaan asiakkaitaan varten.

Suurten pankkien pilkkominen lopettaa keskuspankilta tarpeen tukea niitä niiden lysähtäessä, mikä tukitoimi itse asiassa on keskuspankkien ainoa syy olla olemassa tänään.

Toisekseen, koska keskuspankkeja ei enää tarvita, ne voidaan sulkea.

Kolmanneksi, poliitikot – siis hallitukset – voivat uusintaa prioriteettinsa, ja keskittyä luomaan edellytyksiä sille, että entistä useammat työllistyvät ja edistyvät elämässään.

*

 

Jo hyvän aikaa keskuspankit itseasiassa…

… ovat faktisesti olleet jättiläismäisiä roskapankkeja.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/ekpn-uhkapeli-tuleeko-euroopan-keskuspankista-maailman-suurin-roskalainapankki/

Mutta siitähän ei saa puhua.  Kielletty aihe.  Panna uhkaa puhujaa.

Aivan samoin Euro on jo kävelevä ruumis.

Sen tietää siitä, että ellei se alun perin olisi ollut poliittinen hanke, se olisi taloudellisena actorina, rahana, kuollut ja kuopattu aikaa sitten.  Alkuunsa.  http://m.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/01/08/sijoittajat-euroalue-ajautuu-pitkaan-deflaatioon/2015221/12

Mutta kun Euro on poliittinen hanke, se sätkii vielä, – tai tarkemmin sanoen siitä on vuosien varrella kehkeytynyt taloudellinen suure, jonka luonteen ja olomuodon määrittää parhaiten kolmen sanan konstellaatio:

 

Puhtaasti Poliittinen Hake”.  PPH.  Se yhä on, joskin vailla henkeä.

*

Oikea kysymys oikeaan aikaan

Jan Hurri kysyi oikein ja oikeaan aikaan 19.9.2012:

”Tuoreet tukilupaukset ovat Atlantin molemmin puolin vasta lupauksia, mutta ne ovat jo innostaneet pääomamarkkinoita pitkästä aikaa rohkeimpaan riskinottoon. Niin kuin ovat vuoron perään innostaneet aiemmatkin keskuspankkien tehotoimet.

Mutta onko uuden rahan "printtaamisesta" hyötyä muille kuin finanssikeskusten suurpankeille ja muille keinottelijoille, jotka saavat kriisitoimien rahatulvasta puoli-ilmaista raaka-ainetta taas uusiin riskisijoituksiin?

Keskuspankkien historiallisten mittojen kriisitoimet herättävät ristiriitaisia tulkintoja finanssitalouden ammattilaisissakin – jotka kysyvät, kumpaan keskuspankkien toimet lopulta johtavat, rahan ja rahatalouden pelastukseen vai tuhoon.” http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/09/19/tata-menoa-keskuspankit-ja-valtiot-tuhoavat-rahan/201238014/12

*

Yhteenveto

Nyt kesän 2015 avatessa sirkkalehtiään näyttää yhä pahemmalta; alkuperäiset epäilyt, mihin globaalin rahan ylenmääräinen tööttäys johtaa, uhkaa toteutua korkojen kanssa.

Metsään mentiin, että rytinä käy.

Tarkemmin ajateltuna, eihän tässä mitenkään muuten voinut käydäkään (futuuri: voi käydäkään).

Eli Paavo Väyrystä soveltuvin osin mukaillen:

 

”Ei tässä paremmin voinut käydäkään”. 

 

*

Lähde;

Artikkelin taustana olen hyödyntänyt soveltuvin osin finanssianalyytikko Shah Gilanin kolumnia Ugly Truth Behind the FED´s Quantitative Easing, June 5, 2015.  

*

PS.:

Kiinasta puheenollen; http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/kiinan+keskuspankki+olemme+maailman+toiseksi+suurin+talous/a479732?service=mobile&page=4

(Ostovoimapariteetilla laskien Kiina ohitti Yhdysvallat talouden jo lokakuussa 2014.  Näin laski tuolloin tämän blogin kirjoittaja, VH)

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu