Veikko Huuska

Suurvallat ovat kohdistanet voimistuvaa huomiota Balkanille viime aikoina.

*

Suurvallat ovat kohdistanet poikkeuksellisen voimakasta huomiota Balkanille viime aikoina.

*

Voisi melkeinpä sanoa, että alue, jota kannattaa lähiaikoina seurata - siis Kreikan lisäksi - on juuri Balkan.  Balkanin alue näyttää kehittyvän entistä intensiivisemmän suurvaltapolitiikan keskiöön.

*

Euroopan – ja kenties koko maailman – tulenarin voimaryhmittymien risteys sijaitsee tätänykyä Balkanilla.  Länsi, Venäjä, Turkki ja muu islamilainen lähi-itä.  Sekä Kiina.

Siinä voimakatseet, jotka ovat tiukasti kiinnittyneet tuohon kolmen vanhan imperiumin kohtaamispaikalle.  Ottomaanivaltio, Itävalta-Unkari, Venäjä.  Kaikki ne aikanaan taistelivat Balkanista ja sen hallinnasta, mutta samalla ainakin nimellisesti puolustivat omia reviirejään.

*

Lisäjännitettä alueen nykyhetkeen tuo Venäjän ja Lännen välisten suhteiden yleinen kiristyminen.  Näiden osapuolten pysyvänluontoinen välirikko nostaa samalla panosten arvoa myöskin Balkanilla.

Kaikkien kolmen ensinmainitun voimatahon, Lännen, Venäjän ja Turkin voimaa heikentävät niiden talous- ja stabiliteettiongelmat, mutta ne eivät kuitenkaan estä valtoja

 

*

 

12.5.2015; Venäjän Federaation liittoneuvoston puheenjohtaja Valentina Matvijenko tapasi Serbian valtiojohtoa Belgradissa; http://ru-facts.com/news/view/46165.html

Vierailuun liittyen todettiin että Serbialla ja Venäjällä on aina ollut erityislaatuinen suhde, ”kuin veljeksillä” (as a & laquo; Bratushka & raquo; (Translation - brothers). Venäjän suuri päivä, 9.5.2015, noteerattiin Sebiassa korkealla profiililla; Belgradin kaduille oli asennettu isoja skreenejä, joilta voitonpäivän paraatia saattoi seurata. – Matvijenko kiitti Serbiaa itsenäisestä ulkopolitiikasta, ja erityisesti siitä, että Serbia ei yhtynyt kovasta painostuksesta huolimatta EU:n ja Lännen Venäjä-pakotteisiin, sekä sitä että Serbian presidentti Tomas Nikolic saapui Moskovaan ja osallistui juhlallisuuksiin 9.5.  Edelleen hän todettiin, että Matvijenko ja Serbian kansalliskokouksen puhemies Maya Goijkovic allekirjoittivat parlamenttienvälisen sopimuksen yhteistyöstä ja toimimisesta yhteisessä rintamassa kansainvälisissä elimissä, kuten Euroopan neuvostossa ja ETYJ:ssä. - Todettakoon vielä että Serbia on hakenut 2012 lähtien EU:n jäsenyyttä.  

*

15.5.2015;  Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vieraili Serbiassa; http://fi.sputniknews.com/politiikka/20150514/85570.html

http://www.strategic-culture.org/news/2015/05/15/lavrov-serbia-osce-presidency-good-guarantee-well-balanced-results.html

SL twitter https://twitter.com/mfa_russia/status/598939772032258048

“Venäjä on tyytyväinen siihen, ettei Serbia pidä EU-jäsenyyttä esteenä yhteistyölle Venäjän kanssa, sanoi uutistoimisto RIA Novostin haastattelussa Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Aleksandr Lukashenko.

Venäjä ja Serbia tekevät yhteistyötä Balkanin niemimaan turvallisuuden ylläpitämiseksi. Venäjä tukee edelleen Serbian alueellista koskemattomuutta ja uskoo, että Kosovo kuuluu Serbiaan, sanoi Lukashevich.”

Lue lisää: http://fi.sputniknews.com/politiikka/20150514/84133.html#ixzz3amAQ3Byb

*

20.5.2015; Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan vieriali Bosnia-Herzegovinassa, vahvistamassa ”maiden välisiä taloudellisia suhteita”;  http://www.dailysabah.com/economy/2015/05/19/erdogan-visits-sarajevo-to-strengthen-economic-relations

Turkey's President Recep Tayyip Erdogan and his wife Emine Erdogan arrive at Sarajevo International Airport to make an official visit in Sarajevo on May 20, 2015. Chairman of the Presidency of Bosnia and Herzegovina Mladen Ivanic welcomes Turkish President Recep Tayyip Erdogan in Sarajevo, Bosnia and Herzegovina.

Tuoretta kuvaa tubessa;  https:// Kesto 1:44 min. - Julkaistu 21.5.2015

 

*

30.4.2015 Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu vieraili Bosnia-Herzgovinassa;

http://www.gettyimages.fi/detail/news-photo/turkish-foreign-minister-mevlut-cavusoglu-and-his-bosnian-news-photo/471611416

*

13.4.2015 Turkin varapääministeri Ali Babacan teki työntäyteisen turneen Balkanilla; http://www.turkishweekly.net/news/185472/turkey-calls-for-39-economy-for-peace-39-in-western-balkans.html

*

Myös länsivallat ovat osoittaneet kiinnostustaan Balkanille.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry ja Iso-Britannian ulkoministeri Philip Hammond vierailivat Bulgariassa tammikuussa, kun taas korkea-arvoisia Yhdysvaltain viranomaisia on vieraillut säännöllisesti Romaniassa.

http://www.novinite.com/articles/165962/US's+Kerry,+UK's+Hammond+Met+over+Breakfast+in+Sofia

*

Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Nuland (“fack U EU”) on tuottanut Makedonian kiristyneen tilanteen tiimoilta mallinnuksen ”Kiova 2.o”.  Eli oranssikumous makedonialaiseen malliin.

*

Russiapost.su esitti 19.5.2015 tämän artikkelinsa yhteydessä kuvan väenjoukosta, ja totesi, että Makedonian Skopjessa on äskettäin ollut suurmielenositus jossa mukaan 100.000 henkilöä.  http://www.russiapost.su/archives/48595

Julkaisija totesi että ”Makedonian Maidanille lähti 100.000 ihmistä, mutta kukaan ei kirjoita siitä”.

Eräs lähteeni toteaa em. linkin perusteella melko vahvasti:

Tästä valtamedia vaikenee. Käskytys USA/Nato/EU-esikunnista Helsinkiin siis toimii. Korjatkaa pliis, jos erehdyn. -- Makedonian pääkaupungissa Skopjessa kokoontui noin 100.000 kansalaista vastustamaan sitä USA/Naton lietsomaa Majdan-kumousta, joka yrittää kaataa laillisesti valitun hallituksen ja synnyttää kaaoksen, jonka siivellä USA voisi torjua Venäjältä Turkin ja Kreikan kautta Makedoniaan rakenteilla olevan kaasuputken.”

Pakko todeta;

– Olisi hyvä saada neutraalien uutislähteiden varmennus, mistä on kysymys.

*

Helsingin Sanomat la 16.5.;

Makedoniaa ravistelee vakava poliittinen kriisi – sunnuntaille valmistellaan jättimielenosoitusta

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305955772129

*

HS su 17.5.;

Tuhannet mielenosoittajat vaativat pääministeriä eroamaan Makedoniassa

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305955891144?ref=hs-art-lue-seuraavaksi-1

*

HS su 17.5.;

Venäjä: "Länsimaiset järjestelijät" yrittävät vallankumousta Makedoniassa

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1431826219009?ref=hs-art-lue-seuraavaksi-2

*

YLE su 17.5.;

Salakuunteluskandaali sysännyt Makedonian vakavaan kriisiin – suurmielenosoituksessa vaaditaan pääministerin eroa

Makedonia on ajautunut pahimpaan poliittiseen kriisiin sitten vuosituhannen alun. Oppositio syyttää hallitusta 20 000 ihmisen puhelujen salakuuntelemisesta. Suurmielenosoituksessa on vaadittu sunnuntaina pääministeri Nikola Gruevskin eroa.

http://yle.fi/uutiset/salakuunteluskandaali_sysannyt_makedonian_vakavaan_kriisiin__suurmielenosoituksessa_vaaditaan_paaministerin_eroa/7998307

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Venäjän ulkopuolisista slaavilaisista kansakunnista serbit poikkeavat olennaisesti muista. Jugoslaavia ei ollut varsinainen satelliitti eikä Neuvostoliiton vallan alla. Sillä oli aivan kotitekoinen diktatuuri.

Ja juuri siksi serbeiltä puuttuu sama antipatia Venäjää kohtaan kuin muilla entisillä sosialistisilla slaavimailla. Valtapoliittisissa kuvioissa lännen olisi syytä luottaa vähiten serbien lojaalisuuteen.

Muiden slaavimaiden kohdalla pätee suhteessa Venäjään sanonta "sitä saa mitä tilaa". Stalin ja Brezhnev kykenivät lyömään sadan vuoden epäluottamuksen Venäjän ja edellä mainittujen kansakuntien välille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset