Itsestäänselvän ajattelun kyseenalaistamisesta vanhan vaalikauden päättyessä

Itsestäänselvän ajattelun kyseenalaistamisesta vanhan vaalikauden päättyessä

Mihin koko tämä neljä vuotta 2011 – 2015 on kulunut?

Listatkaamme:

Uppoaminen kollektiiviseen harhanäkyyn ja sen ylläpitoon: ”Huomenna hän tulee”

2011 poliittinen eliitti suggeroi itsensä becketiläiseen uskoon: ”Huomenna hän tulee” – siis talouskasvu.  http://www.findikaattori.fi/fi/3

”Hän” ei koskaan tullut.  –  Näytelmä nosti kirjailija Samuel Becketin kansainväliseen maineeseen ja merkittäväksi absurdin teatterin nimeksi.  Kannattaa lukea Wikipediasta näytelmän juoniseloste, – sillä kun tuntuisi olevan outoja kosketuskohtia todellisuuteen:

Näytelmässä muuan Vladimir odottaa ystävänsä Estragonin kanssa tien varressa puun alla salaperäistä Godot-nimistä henkilöä, joka ei koskaan saavu. Näytelmän tapahtumat ajoittuvat kahdelle päivälle. Miehet väittävät Godot'ta tuttavakseen, mutta osoittautuu, että he tuskin tuntevat häntä. Aikansa kuluksi he puuhailevat kaikenlaista, jopa miettivät itsemurhaa, saadakseen torjutuksi hiljaisuuden. Välillä eräs herra Pozzo kulkee ohi kantajansa kanssa. "Hiljaisuus valuu tähän näytelmään kuin vesi uppoavaan laivaan", sanoo Beckett näytelmästä.

*

Euroopan Unioni

Eurokriisistä, Kreikasta ja maahanmuutosta on turistu, mutta enemmänkin vanhoin fraasein ja pystyynkuollein argumentein.

Se, mikä on, ei saisi estää meitä harjoittamasta terävänäköistä analyysiä.  Me teimme mitä meidän piti tehdä Euroopan kiihtyneen integraation vaiheessa.  Mutta se oli silloin, nyt on nyt ja tulevaisuudessa on tulevaisuus.  Tulevaisuuteen ja sen asettamiin ehtoihin meidän kannattaisi paneutua.

Mikä on 2015 näkemyksemme Euroopan Unionista, sen olemassaolosta, koossapysymisestä ja tulevaisuuden tavoitteista?  En ole kuullut kenenkään vastaavan argumentoiden ja näkemyksellisesti tähän.  Ja kuitenkin se on kaiken A ja O.

Meidän kansallinen paradigmamme on itsenäisyyden aikana vaihtunut erinäisiä kertoja; aina olemme selviytyneet, tavalla tai toisella.  Joskus, eli nyt tällä hetkellä, meidän pitäisi analysoida tulevaisuutta riittävän isoissa ja merkityksellisissä ympyröissä.  EU, EuroZone, Euro, Kreikka, tukipolitiikka, vastuumme, asemamme isossa kuvassa.  Liian paljon vesilastia talomme katolla.

Jos ja kun Euroopan nykyiset järjestelmät, tai olennainen osa niistä, hajoaa tai hajotetaan, miten reagoimme.  Miten ennakoimme tällaista muutosta?  Onko meillä oma kansallinen strategia, miten toimimme?

Tarraudummeko oleviin rakenteisiin, niin kuin meillä on ollut aina tapana, vai pystymmekö hahmottelemaan Uuden Euroopan (jälleen kerran) hajoavan ja murtuvan tilalle?  Onhan tämä peevelin turhauttavaa, mutta nopea on ajan riento.

Ne tekevät sen joka tapauksessa itse.  Kreikan lähtö, ehkä Britannian.  Ranska on lähtenyt luomaan uusi polkuja.  Saksa on tuomittu voittamaan euroalueen kilpailun.

Euron luominen oli virhe, paluu kultakantaan ja Bretton-Woods-sidoksiin.  Saksan ylijäämä on nyt aina joidenkin muiden alijäämä: mitä me siitä kostumme, kysyy Eurooppa.

*

UGTJ – Uusi Globaali Talousjärjestys, käsityksemme siitä ja suhtautumisemme sen vaatimuksiin

Suomen Eurooppa-strategia on yhtä harhainen kuin sen asenne globaaliin maailmaan.  Tuskin kukaan enää muistaa UKTJ:tä.  Se on YK:n yleiskokouksen 1974 – siis vuotta ennen Helsingin ETYK-kokousta – hyväksymä Uusi Kansainvälinen Talousjärjestys.  Se kohdistui ensisijaisesti kehitysmaiden kehitysedellytyksiin ja toimenpiteisiin, joita tässä hyvässä tarkoituksessa tulisi tehdä.

Lue Wikipediasta tuon ohjelman yleisesitys – se oli eittämättä ”aikansa lapsi”; http://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_kansainv%C3%A4linen_talousj%C3%A4rjestys

Suomen pitäisi kovaa vauhtia opiskella ja ratkoa UGTJ:tä.  Uutta Globaalia Talousjärjestystä.  Sitä ei ole mikään YK tai muukaan systeemi hyväksynyt eikä vahvistanut.  Se vain on.

Se on tullut, yllättäen ja kutsumatta.  Miten orientoidumme siihen, miten toimimme selviytyäksemme siinä; mikä on meidän ”tilannekuvamme”?  –

Nythän emme vaivaa päätämme näin isoilla asioilla.  Me keskitymme vain seurauksiin, viis syistä ja aiheuttajista.

Mutta niihin perehtyminen, jonkinlaisen jäsentyneen kuvan luominen maailman nykypäivästä ja osallisuudestamme siinä auttaisi meitä vetämään johtopäätöksiä – mahdollisesti jopa oikean suuntaisesti.

*

Kansainvälinen työnjako ja globaali kauppa, sen ehdot ja uhkat Suomelle

Kiina on astunut globaalin talouden ohjaksiin.  Se luo omaa finanssidynastiaansa, ostaa maailmaa ja hallitsee uutena imperiumina sekä reaalitaloutta että finanssikenttää ja kyberavaruutta sen eri muodoissa.  Kiinalla on outo apuri, Venäjä, joka tukeutuessaan Voittajaan, pääsee lyömään, syömään ja ivaamaan Ison pelin hävinnyttä Länttä.

Aasia määrää 2020-luvulla maailman kauppatavan. 

Aasia määrää tahdin myös muilla kansainvälisen toiminnan kentillä: politiikka, talous, työnjako, voimasuhteet, sota.  Välttämättä läheskään aina ei ole kansainvälisestä yhteistyöstä, jolla nimellä sitä Lännen dominanssia olemme kutsuneet, josta olemme viime vuosisadan ajan saaneet nauttia.

Maailman navat vaeltavat.  Eivätkä vain magneettiset tai geografiset navat, vaan taloudellisen voiman navat.  The world's economic centre of gravity http://www.economist.com/blogs/graphicdetail/2012/06/daily-chart-19

Meidän tulee tietää, mistä aurinko nousee, kumarramme sitä sitten tai emme.  Monet haluavat kuitenkin auringon hedelmiä nauttia, edelleen.

*

Mitä jos Suomen BKT saavutti historiallisen huippunsa jo vuonna 2008?

http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_kansantalous.html

Kokolailla huomaamatta vuonna 2008 saavutimme 198,0 miljardin euron BKT:n (v. 2010 hintataso).  Ennakkotiedon mukaan 2014 pääsimme vain 186,5 miljardiin.  Olemme taantuneet 11,5 miljardia kuudessa vuodessa.  Meidän piti kasvaa noin 2,4 % per vuosi tai jotain siihen suuntaan.  Siitä tavoitetasosta olemme nyt jäljessä noin 30 miljardia, ja pelkästään päättymässä olevan vaalikauden osalta noin kymmenkunta miljardia.

Nyt Sipilä ja kumppanit puhuvat ”maltillisista työmarkkinasopimuksista”.  Mitä se merkitsee?  Nolla-inflaation oloissa ei mitään.

Vuosien 2007-2011 ratkaisuissa tulevaisuus nähtiin väärin.  Mitään kasvua ei siis tullut.  Mutta kaikki – palkat, tulonsiirrot, palvelut, koko Suomi – rakennettiin ja viritettiin noin kahden tai jopa 2,4 %:n vuotuisen kasvun varaan.  Oraitten päälle.

”Maltilliset” työmarkkinaratkaisut eivät riitä

Normaali-inflaation oloissa työmarkkinoiden nollasopimukset ajaisivat förskottina jaetut korotukset kiinni 4-6 vuodessa, siis kahden tai kolmen ”maltillisen” joka tarkoittaa 0-tason työehtosopimusten oloissa melkein nollille.  Mutta nyt 0-inflaation oloissa ”maltilliset” sopimukset eivät riitä.

Mutta Suomi on rakennettu niin, että mikään oikeasti järkevä ja pitkällä ajalla (4-10 vuotta) kaikille edullisin ei ole kerta kaikkiaan mahdollista.

Nälkäiset juoksevat ohitsemme.

Rankinta vaaleissa oli katsoa, miten valtiovarainministeri, jonka pitäisi olla kaiken talousajattelun ja järkevän harkinnan esikuva, eniten repi ja ratkoi tulevaisuuden pitkospuita.  Ei ihme, että äänestäjät käänsivät selkänsä.

Poliitikkojen helmasynti on yliarvioida omien taktikointiensa teho ja aliarvioida äänestäjien ymmärryskyky.

*

Mikä meitä oikein vaivaa?

Pakko kysyä aivan ensiksi, mihin perustuu käsityksemme siitä, että Suomi pystyy talouskasvuun?  Millä lihaksilla?

Työlliset Suomessa:

vuonna 2008: 2.515.000 työntekijää

vuonna 2012: 2.484.000 (vähennystä edelliseen 31.000)

vuonna 2013: 2.457.000 (vähennystä edelliseen 27.000)

Vuonna 2015 (helmikuu): 2.392.000 = vuodesta 2012 lähtien miinus 92.000 työllistä = työpaikkaa.

Vuodesta 2008 lähtien työpaikat vähentynet 123.000.

Työllisiä oli vuoden 2015 helmikuussa 2 392 000 (virhemarginaali ±32 000), mikä oli 13 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrä väheni yksityisellä sektorilla ja kasvoi julkisella sektorilla vuoden 2014 helmikuuhun verrattuna.”

Lähde; Tilastokeskus http://www.findikaattori.fi/fi/12 ja http://www.findikaattori.fi/fi/41

Vuodesta 2008 lähtien Suomen työpaikat ovat vähentyneet keskimäärin 17.000 työpaikkaa per vuosi.

*

Ei tarvitse olla diplomi-insinööri ymmärtääkseen, että tämän -17.000 työpaikan vuotuisen trendin kääntäminen ensin nolla-tasoon, eli että työpakkasumma ei enää laskisi, vaan pysyisi entisellä tasollaan, vaatii melkoisia ponnistuksia ja kipeitäkin ratkaisuja.  Ne pitää tehdä ensin.

Sitten voidaan ruveta tarkkailemaan milloin alkaa nousu.  Mutta sekään ei toteudu tyhjästä, pelkästään sanojen voimalla.  +200.000 työpaikkaa (nettolisäys) kymmenessä vuodessa edellyttää siis toimia, joilla laskeva 17.000 vuosittain menetetyn työpaikan suuntaus pysäytetään ja sitten vielä luodaan päälle +20.000 työpaikkaa/vuosi 10 vuoden ajan!

”Luodaan” työpaikkoja.  Poliitikkojen mielilause.  Työpaikkoja ei luoda, ne syntyvät kunhan ensin on kilpailuedellytykset olemassa ja sitten voitetaan ne asiakkaat, markkinat ja sopimukset.

*

Nyt siis puhuvat, että 10 vuoden sihdillä Suomi ”hankkii” 200.000 uutta työpaikkaa.  Tarkoittavat arvatenkin 200.000 lisätyöpaikkaa, nykyisten työpaikkojen päälle.

Työpaikkojen poistuma huomioiden, tarvittaisiin siis ainakin noin 400.000 uutta työpaikkaa korvaamaan poistuma ja ”toteuttamaan” tuo 200K unelma.  Tämä kaikki 10 vuodessa 2015 – 2025.

Mitä edellytyksiä Suomella on kasvattaa talouttaan, ja miten suurta kasvua työpaikkojen lisääntyminen edellyttää? 

Vientiin vahvasti tukeutuva Suomen kansantalous on purjeessa avoimen maailmanlaajuisen talouden kilpakentällä.  Joukkotyöllistävä ulkomaankaupan sektori on juuri se, mistä työpaikkapako on ollut näkyvintä ja pahinta.  Laskenta- ja tilastointitavasta riippuen Suomi on menettänyt vuosikymmenessä 60.000 .- 100.000 teollista työpaikkaa.

Niitä ei koskaan saada takaisin. 

Korvaavat hankkeet ja sektorit eivät työllistä siinä määrin, kuin jo olemassa olevan vajauksen korvaaminen edellyttäisi.  Tuskinpa uudet tuotannot jaksavat korvata edes tulevien vuosien poistumaa.  Jos jokin osa-alue vetääkin, sen työvoimatarve on pakostakin vähäinen, koska vain pitkälle tuotteistettu, automatisoitu ja/tai yksilöllistetty tuotanto voi menestyä.  Useinkin näiden buumi on jaksollinen, edellyttää joko vahvaa uusiutumista, joka on vaikeaa, tai kohtalona on näivettyminen tai ainakin jääminen marginaaliin.  On oikeasti vaikea nähdä, miten syrjäiseen Suomeen – ja nykyisillä jäykillä rakenteilla – voisi syntyä enää mitään olennaista ja suurta tuotantoa, jolla ”valloitettaisiin maailma”.  Talousjargonilla ilmaistuna meidän mahdollisuutemme on korkean teknologian ja ylivoimaisen osaamisen alueella.  Jos se on siellä, tulemme näpertelemään erikoisosaajien valitun joukon voimin, kansakunnan työllisyys ratkaistaan toisaalla.

Ei meissä sinänsä ole vikaa, meidän aikamme vain meni ohi.  On uusien, veresten, nälkäisten kansojen vuoro.

*

Suuri rauhanaika päättyi

Eräs suurimmista, kenties kaikkein dramaattisin, ison kuvan muutos tapahtui silmiemme edessä 08.08.08 jälkeen.  Muutoksen ainekset olivat ilmassa ja sieluissa, mutta ikuisen eurooppalaisen rauhankauden paradigman murtuminen tapahtui Sotshin olympialaisten kisasoihdun sammumisen päivinä vuosi sitten 2014.

Eurooppalainen käsitys kansojen taloudellis-poliittisen kanssakäymisen rauhaaluovasta voimasta, sen suoranaisesta takaajasta, johti ja viitoitti pitkälle Euroopan Unionin laajentumis- ja syventymisprosessia, koko Euroopan kylmänsodan jälkeisen toimintakulttuuria ja käsitystä siitä, mikä tulevaisuudessa on mahdollista ja mahdotonta.

Sota Euroopassa on historiallisena ilmiönä pikemminkin pääsääntö, voimassa oleva tosiasia, kuin poikkeustila, saati ohitettu ikävä tautitila, jonka rauhantyö, raskaat suursodat ja järkiperäinen integroituminen olisi hyvän rokotteen tavoin nujertanut.  Sodan raateluhampaat ovat olleet piilossa, mutta kukaan ei ole niitä pedon suusta katkonut, niinpä nyt näemme ne kaikessa rumuudessaan edessämme.  Euroopassa ei ole sodanlietsontaa ja tulevan sodan olemassaoloa aistittu näin voimakkaana kuin nyt, sitten vuoden 1938, jolloin ”sen” tuleminen oli jo selviö.

*

Ottawan sopimus 2011

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ottawan_sopimus

Suomen eduskunta päätti 25.11.2011 Kataisen hallituksen esityksestä liittyä maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen.  Eduskunnassa 110 kansanedustajaa kannatti miinojen tuhoamista, 47 vastusti.

Ottawan sopimus alkaa, sen ensimmäinen johdantolause alkaa:

Sopimuspuolet, jotka

ovat päättäneet lopettaa jalkaväkimiinojen aiheuttamat kärsimykset ja onnettomuudet, jotka tappavat tai vammauttavat viikoittain satoja, enimmäkseen syyttömiä ja puolustuskyvyttömiä, siviilihenkilöitä ja erityisesti lapsia, haittaavat talouden kehitystä ja jälleenrakentamista sekä estävät pakolaisten ja maansisäisten pakolaisten kotiuttamisen ja joilla on muita vakavia seurauksia vielä vuosia miinojen asentamisen jälkeen,”  https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2012/20120013/20120013_2

Tämä on epätosi lause.  Suomen maamiinat eivät aiheuttaneet mitään näistä tässä luetelluista seikoista.  Suomen maamiinat olivat tämän rinnalla suoranaisia humanisteja, ne eivät tehneet pahaa.  Ne olisivat tehneet vain sen, minkä suomalaisen maamiinan pitääkin tehdä: ne olisivat tuhonneet vain vihollisen sotilaita.

Miettiessämme maailman muutosta ja omaa reagointiamme muutoksiin, tuskin missään yksittäisessä asiassa ajan riento vuodesta 2011 vuoteen 2015 on ollut niin riuskaa kuin tässä asiassa.

Suomen tulee jättää haihattelu, hattarointi ja höpsöttely.

Tilalle analyysi, johtopäätökset ja toiminta.  Realismi, harkinta, näkemys.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1402894028158

Puolustusvoimien komentaja Lindberg sanoi TV-1:ssä lauantaina 10.4.2015, että maamiinojen palauttaminen on sikälikin mahdotonta, että niitä ei ole tarjolla, sillä maat joista sotatarvikkeita voisimme ostaa, ovat liittyneet Ottawan sopimukseen, eivätkä ne sen tähden enää valmista jalkaväkimiinoja.

*

Ottawa-prosessi

Koska menneisyyden virheistä ei voi oppia, ellei niitä tutkita, syntyä ja syitä, on paikallaan hiukan avata tähän Ottawan sopimukseen liittyvää prosessia ja sen karikoita.

HS kuvasi tiiviisti etenemisen näin (korostukset VH):

”Henkilömiinat kieltävän Ottawan sopimuksen valmistuminen vuonna 1997 ja astuminen voimaan 1999 pääsivät yllättämään Suomen valtiojohdon, jonka kannan muodostamiseen meni vielä viisi vuotta lisää.

Suomelle henkilömiinat olivat keskeinen osa itärajan puolustamista. Niillä oli tarkoitus mahdollisessa hyökkäyksessä sekä hidastaa Venäjän jalkaväen etenemistä Suomen alueelle että vaikeuttaa panssarimiinojen purkamista.

Puolustusvoimissa puhutaan mieluummin jalkaväkimiinoista kuin henkilömiinoista. Se korostaa miinojen sotilaallista käyttöä eikä mahdollisesti siviileille niistä syntyvää vaaraa.

Aluksi Suomessa uskottiin, että kansallinen puolustusratkaisu saisi kansainvälisesti ymmärtämystä, jota se ei saanut. Samalla Suomessa ei heti havaittu, miten voimakas kansainvälinen mielipide miinasopimuksen tueksi syntyi.

Presidentti Tarja Halonen arvioi lopulta miinojen poliittisen hinnan suuremmaksi kuin niiden sotilaallisen hyödyn, ja vuonna 2004 hallitus hyväksyi ohjelman Ottawan sopimukseen liittymiseksi.” [Eduskunta päätti 25.11.2011, VH]

Tässä on malliesimerkki siitä, miten oheistekijät ohjaavat päättäjiä.  Suomen etu ja suomen kansallinen intressi pitäisi olla (lähes) kaikessa etusijalla.  Sotilaallisissa asioissa aina.

Presidentti Tarja Halonen arvioi lopulta… poliittisen hinnan suuremmaksi kuin niiden sotilaallisen hyödyn…”  Siunatkoon Luoja Suomen kansaa.  ”Halonen arvioi…”

Toimintakykyisen puolustusjärjestelmän hinta oli noin 300 miljoonaa euroa.  Toivon että hinta ei tästä nouse tulevaisuudessa.

*

Väärä paradigma johtaa aina suuntimahäiriöihin. 

Keskittykäämme kriittisesti tarkastelemaan toimintaamme ja ajatteluamme ohjaavia paradigmoja.

Paradigma;

Paradigma on jonkun tieteenalan kulloinkin yleisesti hyväksytty oppirakennelma, ajattelutapa, suuntaus. Yleensä paradigma viittaa tieteellistä toimintaa ohjaaviin ajatuskulkuihin tai muihin tietoteoreettisiin näkökulmiin. Selkokielellä paradigma tarkoittaa oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä ja auktoriteetin asemassa olevaa teoriaa tai viitekehystä, kuten esimerkiksi evoluutioteoriaa tai suhteellisuusteoriaa.  Paradigma tulee kreikan sanasta "παράδειγμα" (paradeigma), "malliesimerkki", "esimerkki", "näyte".

*

Lännen maailmankäsitys

Eurooppalainen ja yleensä Lännen toiminnassa havaittu kulloinkin yleisesti hyväksytty oppirakennelma, ajattelutapa, suuntaus, eli oikeana pidetty, yleisesti hyväksytty ja auktoriteetin asemassa oleva teoria tai viitekehys on menettänyt selitysvoimaansa, uskottavuuttansa ja uniikkiuttaan.

Se maailmanselitys ja etujoukkojen argumentaatio, jolla Länsi on rynninyt toisen maailmansodan jälkeen ja kylmän sodan päättymisen jälkeen maailmalla, ei enää välttämättä ole kovin uskottava.  Siihen on muodostunut aukkoja, varjoja ja repeämiä.  Näyttämön esirippu ei ole niin kaunis ja ehjä, puolustettavissa oleva kuin joskus.  Kriittisiä haastajia nousee kuin sieniä sateella, isoja ja pieniä.

Pelkkä länsiorientaatio ei pitkälle auta Suomea.  Blokkiutunut maailma haastaa valitsemaan puolensa, mutta pelkkä signaaliperusteinen suuntiminen ei vie Suomen asiaa eteenpäin.  Suunnistaminen sumussa ei ole helppoa, kaikki me sen tiedämme, mutta jos luovumme kritiikistä ja kriittisestä silmästä jonkun vaihtoehdon hyväksi, menetämme edellytyksemme pohtia riittävän terävästi, tarkasti ja kaukokatseisesti sitä suurta kysymystä, joka sylissämme on:

”Mitä meidän pitää tehdä?”

*

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu