Veikko Huuska

Miksi 5 vuoden kommunisminvastaisen sotimisen jälkeen 24 % äänesti SKDL:oa 1945?

Miksi 5 vuoden kommunisminvastaisen sotimisen jälkeen 24 % äänesti SKDL:oa 1945?

*

Johdanto

Aikakaudet vaihtuvat.  Joskus vain jäät lähtevät ryskyen.  Routa liikkuu, kuten Matti Kuusi kirjoitti. 

Tässä idea mitä hienoimmin toteutettuna:

Luonto & Vesa; https://www.facebook.com/vesa.pekkals/videos/vb.100006381006141/1627080087514676/?type=2&theater  kesto 1:08 min.

*

Sota Euroopassa vielä jatkui kun Suomessa käytiin eduskuntavaalit 1945

Vietämme parhaillaan vuoden 2015 eduskuntavaalien loppuhenkosia.  Noin sadan tunnin kuluttua tulos selviää (Antti Koskelan ilmaus blogissaan 15.4.).  Nähtäväksi jää, miten suureksi Keskustan voitto muodostuu, ja miten muiden puolueiden ja ryhmittymien käy.

Suomen historian eittämättä toiseksi suurin jytky nähtiin 1945 vaaleissa.  Syyskuussa 1944 välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti maan alta päivänvaloon ja julkiseen legaaliin puoluetoimintaan tuli sosialidemokraateista vasemmalla ollut poliittinen kenttä.  Kommunistit ja heitä myötäilevät vasemmistososialistit ryhmittyivät joukkopuolueeksi perustetun SKDL:n sateenvarjon alle.  Tämä ryhmittymä sai 49 kansanedustajaa.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Kansan_Demokraattinen_Liitto

”Suomen 18. eduskuntavaalit järjestettiin 17.–18. maaliskuuta 1945. Suomessakin edellisen, vuoden 1939 vaaleissa valitun eduskunnan toimikautta oli kaksi kertaa jouduttu sodan vuoksi pidentämään poikkeuslailla. Kun vaalit lopulta pidettiin, sota ei ollut vielä päättynyt Suomenkaan osalta, sillä Lapin sota oli silloin vielä käynnissä ja vuonna 1939 julistettu sotatila voimassa.” – Wikipedia; http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_1945

*

SKDL vaalien kakkoseksi

SKDL sai 1945 eduskuntavaaleissa 23,47 % äänistä, eli 398.618 ääntä.  Se riitti siis peräti 49 edustajapaikkaan.  Vanha mahtipuolue SDP menetti kannatusta mutta säilyi niukasti suurimpana puolueena 50 edustajalla.

SKDL:n 49:stä kansanedustajasta 38 oli Suomen Kommunistisen puolueen jäseniä.  Aatteellinen rajanveto SKP:n jäsenyyden ja ei-jäsenyyden välillä oli useissakin tapauksissa horjuva, ja erilaisia siirtymiä oli havaittavissa.

 

Silti Lapin sodan vielä jatkuessa Suomi valitsi vapaissa vaaleissa eduskuntaansa 38 julkikommunistia, kommunistisen puolueen jäsentä.  Se lienee maailmanennätys, ainakin jos huomioidaan, että Suomesta ei koskaan jälkeenkäänpäin tullut kansandemokratiaa.

 

*

 

SKDL suurimmaksi 1946

Syksyllä 1946 SKDL sai loikkausten (Sylvi-Kyllikki Kilpi ja Atos Wirtanen) ansiosta suurimman puolueen aseman.

Sylvi-Kyllikki Kilpi kuului jatkosodan loppuvaiheissa ns. rauhanoppositioon. Sodan jälkeen Kilpi jatkoi sosiaalidemokraattien riveissä, mutta hän arvosteli puolueen johtoa ja oli yksi puolueopposition johtajista. Syyskuussa 1946 Kilpi erosi SDP:stä ja liittyi alkuvuodesta perustettuun Sosialistiseen yhtenäisyyspuolueeseen. SYP oli Suomen kansan demokraattisen liiton jäsenpuolue, joten Kilpi siirtyi samalla SKDL:n eduskuntaryhmään.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Sylvi-Kyllikki_Kilpi

Atos ”Nuuskamuikkunen” Wirtanen nousi eduskuntaan SDP:n listoilta, mutta vuonna 1946 hän loikkasi Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) eduskuntaryhmään. Wirtanen siirtyi samalla Sosialistiseen yhtenäisyyspuolueeseen (SYP), jonka puheenjohtajaksi hän nousi 1948. Wirtanen riitaantui 1950-luvulla SKDL:n kanssa ja hän johdatti myös SYP:n ulos liitosta 1955.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Atos_Wirtanen

*

 

Ketkä edustivat SKDL:oa 1945 – 1948 eduskunnassa?

Hae linkin avulla Kansanedustajamatrikkelin hakusivu: http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hxent.htm

valitse ”Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja edeltäjät 1944 – ”

sekä ”Vaalikausi 1945” ; muutoin oletustekijät.

Saat 59 kansanedustajaa ja heidän edustajatietonsa.

Heitä on 49:n vaaleissa valitun sijasta 59 sen vuoksi, että vaalikauden aikana tapahtui edustajavaihdoksia ja muutoksia:

SDP:n eduskuntaryhmästä loikkasivat 1946 Sylvi-Kyllikki Kilpi ja Atos Wirtanen SKDL:n ryhmään.

5 SKDL:n valittua kansanedustajaa kuoli kesken kauden: Hukari, Järvinen, Metsäranta, Räisänen ja Wiik; heidän tilalleen tuli varaedustajat.

3 edustajaa nimettiin diplomaattisiin tehtäviin; Helo, Sundström ja Svento.

Eli alkujaan 49:n edustajan ryhmästä poistui 8 ja tuli sijaan 8 varamiestä sekä 2 loikkaria; lopputulos 51 edustajaa.

 

*

Pohdintaa: miksi?

Olen vuosien varrella monessa yhteydessä ja erilaisissa porukoissa pohtinut, miksi suomalaiset äänestivät näin vahvasti kommunistien puolesta, vaikka Neuvostoliitto oli hyökännyt maahan ja aikonut tuottaa tänne tuontitavarana kommunistisen järjestelmän?  Uhka oli raskain uhrein torjuttu.

Voisi kuvitella, että sota olisi rokottanut suomalaiset kommunismia, Neuvostoliittoa ja neuvostojärjestelmää vastaan vahvasti.

Vähintään yhtä vahvasti kuin ystävämme virolaiset ovat vanhan vallan romahduksen jälkeen olleet rokotettu lähes kaikkea idänsuunnan vaikutusta vastaan.  http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/186033-viron-tie-ei-ole-suomen-tie

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1409575233210

*

Eräs teoria

Eräs teoria, johon melko pitkälle olen kallistunut on se, että ihmiset eivät äänestä tai vakuutu niinkään suurten teoreettisten kaarien mukaan, tai lopultakaan kovinkaan vahvasti ideologisen oikeaoppisuuden perustalta.

Ihmiset toimivat oman perstuntumansa, elämänkokemustensa, oman elinpiirinsä antaman kokovartalokosketuksen ja itselle tärkeiden henkilöiden antaman osviitan mukaan.

Mitä tämä tarkoittaa?

Tarkoittaa esimerkiksi – ja nimenomaisesti – rintamamiesten, suhteen sitä, että päinvastoin kuin monesti väitetään sotakokemus ei syvimmiltään lähentänyt eri yhteiskuntaryhmiä (”luokkia”) toisiinsa, eikä ajoittain elänyt kansallisen yhteiskohtalon tunne läpäissyt kaikkein syvimpiä kerroksia.  Tuo jäi pintaan.

Syvimmälle meni se omakohtainen, jokapäiväinen, omaa elämää, sen ehtoja, toimintoja ja pakkoja, koskeva elämäntuntu, joka oli rankempana kuin koskaan juuri noina vuosina 1939-1945 koskenut jokaikistä suomalaista.

Koskaan ei mikään ulkoinen voima, ei tehdas, ei tilanomistaja, ei herra eikä pappi, ollut säätänyt niin vahvasti yksilön ja perheiden tahdonvastaista toimintaa, luonut pakkoja ja velvoitteita, kuin valtio ja isänmaa sodan aikana ihmisten niskaan sälytti.

Sota, jos mikä, oli luokkasota: sodan yhteisö jos mikä oli luokkayhteiskunta.  Upseerit ja esimiehet käskivät ja määräsivät: miehen oli toteltava tai kannettava kieltäytymisen tai poikkeamisen raskas taakka.

Upseereilla oli sodassakin, kaikkein kovimpia taistelujaksoja osin mukaan lukematta, kaikkea sitä mistä miehistöllä oli puute.  Mitä miehiltä puuttui?  Mitä he hinkusivat, mutta eivät saaneet?  Pulloa ja pillua.  Upseereilla oli viinansa ja naisensa, monilla jopa vihityt vaimot esikunnissa mukanaan.  Miehillä pyörivät vuorolomat, jotka nekin usein takuten tai telkuten.  Upseereilla paremmin.  Tämä oli sellaista vierihoitoa sodan miehille, ettei siitä syrjään jäänyt uskollisinkaan suojeluskunnan kasvatti.  Sen näki, sen koki, sen tunsi.

Kantapeikot nostivat sotilaspalkkaa sodan aikana, reserviläisillä oli päivärahansa ja perheavustuksensa, joka oli kuin sosiaaliapua, anottavaa ja melkein kuin armosta saatua, täysin eriä kuin omalla työllä ansaittu ja eletty raha.  Evakot tunsivat monenlaista syrjäänjäämistä.

Sitten oma lukunsa erilaiset paikalliset ja esikuntien ja muiden takamaiden koiraslotat, isojen pösöjen perilliset ja muut etuoikeutetut, joille tunnetuin tavoin oli leivottu mitä erilaisempia vakansseja ja tekoposteja sen välttämiseksi, ettei tarvinnut sentään eturintaman monttuihin taipua.

Kokolailla aidon, joskin ehkä jossain määrin väritetyn kuvan ”kulissientakaisesta” menosta Suomessa saa kun lukee puna-armeijan suomalaisilta sotilailta – sotavangeiksi jääneiltä, kaatuneilta, ryöstetyistä postilähetyksistä yms. – saatuja rintamalta kotiin sekä kotoa rintamalle lähettyjä kirjeitä.  Kovin paljastavaa.  Ei niin kaunista.

Jopa eturintamalla oli kastijakonsa.  On valaisevaa lukea Vetelän upseeriraportteja ja muita rintamajoukkojen mielialapäivityksiä sodan mittaan, ja erityisesti viimeisen verisen kesän satoa.

Muistan hyvin, miten luin luutnantti Väinö Leskisen pataljoonaraporttia jostain heinäkuulta 1944, jossa Leskinen, stadin kundi, antoi palaa: hän kritisoi vahvasti ja konkreettisesti, miten sodan miehet on jaettu kahteen tai useampaankin asteeseen, ja siinä kaikkein alimpana, ja kuitenkin kaiken ratkaisijana, ovat etulinjan miehet.  Etulinjan korsuissa ja montuissa kaikki miehet, upseereita myöten, jakavat elintilansa, poteronsa, petinsä ja elantonsa keskenään ja samoin pelon, veren ja kuoleman.  Eikä tarvitse mennä kuin muutama kilometri taakse, kun siellä kaikki, viimeistäkin töpinän jannua ja lähettiä myöten elelevät kuin metsälomalla, ohukaisia paistetaan ja mansikkaseoksilla kuorrutettuina nautitaan.  Aivan eri maailmassa.

*

Viisi vuotta

Kun noin 700.000 suomalaista miestä, - poikaa, veljeä, isää, ukkia, miestä ja perheenpäätä – noin viiden vuoden ajan sai tätä vieriopetusta eriarvoisuudesta niin kauniisti yhteiseksi ponnistukseksi väitetyssä ja kuvatussa savotassa, ei yhtään ihmettele, että syvin sisätunto monella oli aivan toinen.  Mies tiesi, ettei se noin ole.  Se on toisin.

Ei tässä mitään niin kauhean yhteistä ole – lopulta.  Joten, osalle, ei se sitten niin kaukainen käsitys ja ratkaisu ollut, vetää se viiva punaiselle, väkevän punaiselle.  Näin tulkitsen.  Enkä ainoastaan tulkitse, vaan kerron, mitä miehet itse ovat kertoneet ja mitä he tietävät.

*

Ihmekö tuo

Kun 1941 niin moni suomalainen Talvisodan jälkeisen kosmisen vilun jälkeen rupesi kovinkin innokkaaksi saksalaismieliseksi, ja näki hyvää eteläisessä naapurimaassamme, niin onko se sitten niin kovin suuri ihme, kun toinen osa suomalaisia Jatkosodan ankarien vuosien ja rankkojen uhrien jälkeen rupesi, kuka innokkaammin, kuka vähän laimeammin, näkemään jotain hyvää itäisessä naapurimaassamme?

https://www.facebook.com/dima.degtyar.5

Eikä reaalipoliittinen uudelleenorientoituminen välttämättä läheskään aina merkinnyt kansallisen näkökohdan hylkäämistä, pikemminkin päinvastoin.  Lusikka käteen ja näillä mennään.

Sitä paitsi, ei sotien aiheuttama murtokatkos Suomen kansan elämässä niin radikaali ollut, että kaikki vanha aatteellinen ja asenteellinen suhtautuminen olisi isostikaan hetkahtanut, lopulta.

Vuoden 1939 eduskuntavaaleissa SDP oli saanut 39,77 % kannatuksen, ja 85 kansanedustajaa.  Vasemman sivustan kannattajista monet jäivät kotiin, koska kansanrintamayhteys oli jo katkennut ja katkaistu.  Äänestysaktiivisuus jäi 66,6 %:iin.

Edellisen kerran lähes koko vasemmisto oli ollut vaaleissa mukana 1929, jolloin SDP:n ja SSTP:n yhteinen kannatus oli noin 41 % ja kansanedustajien määrä 59 + 23 eli yhteensä 82.

*

Äänestysaktiivisuus 1945 ja nykypäivänä

http://www.vaalitutkimus.fi/fi/aanestysaktiivisuus/aanestysprosentit_eduskuntavaaleissa.html

Maailman ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa II maailmansodan jälkeen, eli Suomen eduskuntavaaleissa keväällä 1945, jolloin erittäin iso osa Karjalan evakoista ja muista kodeistaan siirtymään joutuneista vielä oli vailla vakinaista omaa asuinpaikkaa, äänestysprosentti oli ihan komea: 74,9 %.  Olosuhteet huomioiden se oli jopa käsittämättömän korkea.  Äänioikeutettuja oli silloin 2.284.249, joista siis noin 1,7 miljoonaa käytti äänioikeuttaan.  -  Muun muassa äänioikeuden säilyttämisen vuoksihan sotaakin oli käyty!

Viimeksi käydyissä vuoden 2011 vaaleissa äänioikeutettuja oli miltei tupla: 4.387.701 kansalaista, joista oikeuttaan käytti kotimaassa 70, 5 %, ulkomailla 10,6 % ja näin koko äänioikeutettujen katraan ”äänenkäyttöaste” kohosi (vai pitäisikö sanoa valui) 67,4 %:iin.  Siis kutakuinkin kaksi kolmesta hyödynsi demokraattista perusoikeuttaan.

*

Pia Simola kirjoittaa 22.8.2013/studio 55.fi

 

http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/suomalaisissa-edelleen-sodan-arpia-armottomuus-heikkoutta-kohtaan/228384

Suomalaisissa edelleen sodan arpia – "Armottomuus heikkoutta kohtaan"

Studio55.fi > Hyvinvointi Julkaistu 22.08.2013 08:41

 

Suomalaisista kodeista lähti vuosina 1939–1945 talvisotaan, jatkosotaan ja Lapin sotaan noin 700 000 miestä ja naista. Heistä noin 600 000 palasi takaisin, mutta ei samanlaisina kuin lähtiessään.

– Pahimpia paikkoja oli eturintamassa taistelleilla. He joutuivat kasvotusten kuoleman kanssa ja haistamaan ruumiista lähtevän löyhkän. Jotkut toivat mukanaan myös tappajan trauman: kun ihminen on joutunut tappamaan, sellaista asiaa on vaikeaa jakaa muiden kanssa. Monet ovat varmaan jättäneet kertomatta asiasta läheisilleen, jotkut taas ehkä kertoneet liikaakin, sosiologian dosentti Sari Näre sanoo.”

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Olet itse vastannut otsikkosi kysymykseen perusteellisella pohdinnalla, mutta heitän silti mielipiteeni lyhyesti. "Miksi 5 vuoden kommunisminvastaisen sotimisen jälkeen 24 % äänesti SKDL:oa 1945?"

- Koska kuluneet viisi vuotta olivat olleet kurjaa aikaa, ja kenet muunkaan siitä olisi voinut vastuuseen asettaa kuin valtaapitäneet poliitikot. Sodankäynti väsyttää varmasti nopeammin kuin rauhantyö, ja vuosikausien sota suorastaan uuvuttaa. Siispä herrat ulos ja uudet tilalle!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Suomalaisen kommunismin kova polku sekä sotia edeltävältä että niiden ajalta avautuu täällä:
Max Jakobsonin erinomainen arvio Kimmo Rentolan "Kenen joukoissa seisot?" teoksesta, v. 1994.

http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353054363490

Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937-1945.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Osittain tuohon kommunistien jytkyyn lienee ollut syynä myös uutuuden viehätys ja joidenkin äänestäjien kohdalla tunne siitä, että on aikaansa edellä ennakoimassa sitä mikä kuitenkin on tulossa.

Pekka Iiskonmaki

Todella hyvä plogi. Johtaminen ei ole suomalaisten vahvimpia puolia.

Tuo viinan myyntikielto oli/on järjenvastainen. Eräs pataljoonan komentaja oli kännissä aamusta iltaan ja reserviläinen metsänhoitaja/kapteeni johti pataljoonaa.

Majuri sai kuukausipalkkaa ja viinatoimitukset rintamalle toimivat erinomaisesti.

Metsänhoitaja äänesti myös SKDL:n ehdokasta protestiksi, mutta muutti kurssia myöhemmin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kajaanissa olivat kuitenkin konekiväärit viinakorttina ja käteisrahana, sotapoliisitkin pysyivät viisaasti poissa.

Seppo Hildén

Mielenkiintoinen teoria SKDL:n saamasta kannatuksesta vuoden 1945 eduskuntavaaleissa (49 paikkaa).

Mutta kuitenkin vuoden 1958 vaaleissa SKDL sai vielä suuremman paikkaluvun (50 kansanedustajaa) ja sotaolot ei voine enää sitä selittää, olihan sodan päättymisestä jo 13 vuotta.

Tämä hieman sotii tuota soteoriaasi vastaan.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

1960-luvulle saakka jatkuneeseen SKDL:n korkeaan kannatukseen on epäilemättä useita syitä. Tässä näin ranskalaisin viivoin joitain:

- puolueuskollisuus; kerran valittua kantaa ei hevin vaihdettu
- suomalalainen yhteiskunta jatkoi vanhoillaan 1960-luvun suureen rakenteelliseen murrokseen asti; tämä säilytti kommunismin kannatuksen sosiaalipoliittisen perustan
- ikäänkuin myyttinen pohja; kommunismilla ja vahvalla vasemmistososialismilla oli kokolailla myyttinen (mystinen) kyky luoda illuusio "Suomen tiestä", kansallisesta vaihtoehdosta ja luokkataistelusta, ilman "kominternilaista" kytkentää ulkomaiseen todellisuuteen
- kommunisteilla oli niin rankka menneisyys, ettei siitä yksinkertaisesti voinut luopua luopumatta minuudesta; kapinan, terrorin, maanalaiskauden, illegaalin toiminnan, vankilavuosikymmenten, oikeudellisen oikeudettomuuden etc. perintö; se säilyi "kapinasukupolven" verissä, mutta ylisukupolvisena jatkui vielä elimellisesti seuraavaankin sukupolveen
- kommunisteilla oli karismaattisia johtajia (ei kaikki), he olivat anti-broilereita, samaistettavissa olevia, kaikilla oli oma tarina, ja kun massan määrä pysyi kriittisen pisteen yläpuolella, se ylläpiti ja uusinsi kannatuspohjaa
- ulkopoliittinen asetelma ja Moskovan rahoitus sekä vanha puoluetoiminnan sisällöllinen yhteisöllisyys piti väen koossa

Varmaan muitakin osatekijöitä oli mutta tässä näin spontaanisti listattuna nämä.

Pekka Iiskonmaki

#7
Rintamamies oli viisi vuotta ilman viinaa. Kyllä se tekee pitkävihaiseksi.

Suomalaiset ovat sopivia kommunisteiksi nykyisin. Verot vie palkan, niin ei kannata rehkiä liikoja.

Antta Rinne on kaavaillut erikoisveron yli 40.000 euroa vuodessa tienaaville.

Seppo Hildén

"Rintamamies oli viisi vuotta ilman viinaa. Kyllä se tekee pitkävihaiseksi."

No tämän selityksen kyllä hyväksyn.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Siunauksellisten sotakorvauksien virta Neuvostoliittoon saattoi saada Stalinin toisiin aatoksiin imaista Suomi kommunistiseen perheeseen vallankumouksen kautta. Tavaroiden virta olisi varmasti tyrehtynyt, eikä kuritushuonevangeista ja maanpettureista koostunut SKDL olisi juopottelun ja muun epämääräisen toiminnan takia saanut pyöriä pyörimään. Stalinille suomalaiset kommunistit olivat kuin tyhjiö ja kohtelu sen mukainen. Mahtoi puoluetta harmittaa kun Stalinin suhtauminen kuin kommunisteja ei ollut ollenkaan.
Oletetaan Putinin olevan pesunkestävä kommunisti (IPU ja VL uskoo näin), asenne olisi varmasti samnlainen kuin Stalinilla, sellaista paskaa Arhinmäki suoltaa ja Lapintie nyökyttelee vierestä. Ei ole porvarilla pelkoa ei, ei ole.

Pekka Iiskonmaki

#10
Stalin puhdisti kaikki Suomesta loikanneet kommunistit 30 -luvun vainoissa. Muutama jäi henkiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset