Veikko Huuska

Sodankäynnin merkittävin keksintö kautta aikain: Jalustin

Sodankäynnin merkittävin keksintö kautta aikain: Jalustin

*

MOTTO:

”Historia on oikeastaan vain merkintöjä ihmiskunnan

rikoksista, mielettömyyksistä ja onnettomuuksista.”

  • Edward Gibbon -

*

Me rauhaan tottuneet eurooppalaiset olemme kauhuissamme kun mustaliepeinen ratsastaja, sota, on jälleen rynnistänyt vanhan mantereen keskelle, nyt Ukrainaan.

Emme aina tule ajatelleeksi tuota historiasta niin tuttua tosiasiaa, että sodankäynti on inhimillisen toiminnan vasenkätinen muoto, aina läsnä ja osa ihmisen osaa.

Niinpä; Tappaminen on olennainen ihmisten välisen seurustelun muoto.    Ikään kuin perisynti, joka välillä vetäytyy ja maisema kaunistuu, mutta jo kohta seuraavaksi taas näyttää ilkeät kasvonsa.

*

Silloin ennen vanhaan sota oli alati läsnä.  Se näkyi kyläkuvassa ja tuntui tuimana juilintana arjessa.

Rauha oli harvinaisuus.  Suuren osan keskiaikaa, sellaisena kuin historia sen meille Euroopan alueelta kertoo, sota jylläsi eri tahoilla.  Niinpä sota oli normaali olotila; rauhan julistaminen oli tarpeen, muutoin sellaisen harvinaisuuden havaitseminen olisi saattanut jäädä monelta ”sivu suun”.

*

Sodankäynnin ekonomia

Sodissa ratkaistiin taistelut tappamalla riittävä määrä vihollisia ja teurastamalla loput, siviilitkin, tai ajamalla heidät ja hajoittamalla perifeerisille asuinsijoille.  Samalla vallattiin maa-alaa, ja alistettiin maa ja sille jäänyt viholliskansa työorjan asemaan.  Nuoret miehet, ne joita ei surmattu, otettiin voittoisan armeijan riveihin, pakolla ja alistamalla, hajoittamalla hävinneet armeijan eri yksiköihin, ja varsinkin hyökkäysten eturintamaan, ”miekanruoaksi”, ja myöhemmin kun ruutiaseet valtasivat tappelukentillä johtavan aseman, kirjaimellisesti ”tykinruoaksi”.

Valloitussodat perustuivat omatoimiseen huoltoon, jossa ruoka, lämpö, asuinsijat, täydennyshevoset ja –aasit, naiset ja muu hyvä, ryöstettiin.  Voittomaat kaluttiin puhtaiksi kuin heinäsirkkalauma.

Armeijan valloitussodissa eteneminen laajalle naapurimaiden syvyyteen merkitsi kaiken kumuloitumista, käskyreittien, täydennysten, komentosuhteiden, työnohjauksen ja kaiken muun.  Keskusvallan ote oheni, joskus voittoisat armeijat kaukana vieraalla maalla saivat päähänsä jotain omaperäistä, valloituksista vastanneet kenraalit halusivat kuninkaaksi kuninkaan paikalle, vaikka siten provinssissa, omillaan toimivat voittajat alkoivat elää oman tahtonsa varassa.  Silti oma verellä silattu valta oli usein todellisempi kuin etäiseksi, miltei kuvitteelliseksi käynyt kaukainen keskusvalta.

Keskusvallan ainoita keinoja oli rotaatio, kierrättää johtajia ja joukkoja, pitää kaukoarmeijat näpeissään.  Vanhastaan jalkamarsseilla etenevien armeijoiden liikkeet olivat hitaat, kaavoittuneet, pääteihin ja satamiin sidotut, asetelmat ennalta-arvattavat, aikaa-ottavat.

*

Mullistava keksintö

Sodan elementit, tuli ja liike, saivat aivan uuden iskuvoiman, kun noin 730-luvulla levisi käyttöön ratsuväen ihmeellinen luomus, jalustin.

Ruotsalaiset aatehistorioitsijat Gerholm ja Magnusson sanovat:

Voidaan kysyä, onko milloinkaan tehty sotilaallista keksintöä, joka olisi ollut yhtä halpa ja helposti valmistettava ja samalla yhtä suuresti mullistanut sodankäyntiä?”

*

Voiman fuusio

Niin kauan kuin ratsastajan täytyi pysytellä hevosen selässä puristamalla sen kupeita polvillaan, hän voi heittää keihään vain sillä voimalla, minkä hänen käsivartensa kehittivät.

Kun hän sitten satulan lisäksi sai tukea jalustimista, hän saattoi yhdistää voimansa  hevosen voimaan ja siten lisätä keihään lävistyskykyä.  Jalustimen avulla oli mahdollista käyttää hevosen voimaa hyväksi kokonaan uudella tavalla. 

Näin luotiin pohja ratsuväen rynnäkölle, joka oli tyypillinen taistelutapa Länsi-Euroopassa keskiajalla”.  Näin Gerholm-Magnusson tiivistävät jalustimen muutosvoiman sodankäynnissä.

Tähän voidaan lisätä se muutos, joka kaiken kaikkiaan tapahtui sodankäynnissä.  Jalkamiehiin nähden ratsuväen iskuvoima oli moninkertainen samanmääräiseen jalkaväkeen nähden.

Mies ja hevonen pystyi jalustimen avulla korottamaan omaa ”tulivoimaansa”, fyysistä tuhovoimaa viholliseen nähden merkittävästi.  Hevosen avulla aiemmin oli jo käytössä liike, joka ratsain oli 2-3 kertaa nopeampi kuin jalkaväellä sinänsä.  Nyt ratsuväen tuli ja liike oli (jo ennen ruutiaseiden merkittävää leviämistä) oli ylivertainen jalkaväen iskuvoimaan nähden.

Iskevä ratsuväki loi kauhua, se synnytti pelkoa ja pakokauhua, se iski vastustajan joukot hajalle ja maahan: karkuun ja pakosalle.  Tuhannen tai 10.000 tai 100.000 miehen lyöminen kävi helpommaksi.  Hajoita ja masenna, pakota ja harvenna.

Siihen nähden minkälaista ähellystä on pienenkin miesjoukon tappaminen miekoilla ja pertushkoilla, ratsuväen iskut olivat selkeä edistysaskel.  Lyhyt askel hevosmiehelle, mutta pitkä sotapäällikölle.

Goottiratsastajat osoittivat ylivoimaisuutensa ensimmäisen kerran vuonna 378 Adranopolin taistelussa, jossa he surmasivat 40 000 Rooman legioonalaista. Tämän jälkeen jalustin levisi nopeasti esimerkiksi roomalaisten ratsumiesten eli katafraktien käyttöön.”;                         Wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalustin

Toisessa maailmansodassa Puna-armeija kehitti huippuunsa panssariaseen voimakkaan iskun murtokohtaan, johon samalla suunnattiin sekä suoran- että epäsuoran tulen keskitetty voima ilma-aseen tukemana.  Mikään eikä kukaan kestänyt siinä paahteessa.  Murtokohtaan syötettiin motorisoidut rykmentit, rykmentti rykmentin perään, kunnes haluttu penetraatio oli saavutettu.

*

Jalustin yhteiskunnallisena muutostekijänä

Jalustimen keksimien vaikutti tuntuvasti myös yhteiskuntaoloihin.  Ratsuväen rynnäkköä – kuten kaikkia hyökkäysvälineitä - vastaan kehitettiin puolustuskeinoja.  Puolustuslaitteita, keihäsryhmityksiä jne.  Niinpä ratsastaja ja joskus hevonenkin suojattiin panssareilla.

Tämän johdosta ratsukon, niin miehen kuin hevosen, varustaminen kävi niin kalliiksi, että vain varakkaat maanomistajat ja läänitysten haltijat pystyivät suorittamaan sotapalveluksen ratsuväessä, josta oli muodostunut tärkein aselaji.  Hierarkisoitumisen hinta!

Kun aikaisemmin sotilaat olivat ainakin näennäisesti voineet kohota sotaväen hierarkiassa taistelukentällä osoitetun kyvyn ja taidon ansiosta aliupseeriluokissa, ja jopa varsin pitkälle upseerirangissa, tuo liike tyrehtyi.  Yhteiskuntaluokkien kuilut syvenivät.

*

Ratsuaatelin valta

Ruotsalaisten aatehistorioitsijoiden mukaan eurooppalainen ”arvoyhteisö” kehittyi olemassa olevan yhteiskuntajärjestyksen (yksinvaltainen) ja sitä tukevien ideologioiden, niin uskonnollisten kuin poliittisten, voimin.

”Keskiajan aateliston poliittinen voima sai oikeutuksensa siitä järjestelmän ylläpitoon liittyvästä tehtävästä, joka aatelistolla oli: he puolustivat maataan vihollisia vastaan. 

Sotatekniikan muutos pakotti läänittämään ylimyksille – joskus yhä laajenevia – tiluksia, koska he muutoin eivät olisi kyenneet kustantamaan kalliita varustuksiaan.  Aatelistiloja viljelevät talonpojat tulivat omistajan alaisiksi myös siten, että tällä oli heihin nähden tuomiovalta. Siten ylimykset olivat maillaan todellisia pikkukuninkaita.

Maan nautintaoikeuden tultua perinnölliseksi, alkoivat myös aatelisarvot periytyä.  Näillä suvuilla ja niiden jäsenillä oli privilegioita, erioikeuksia syntymästä lähtien.  Tosiasiaksi muodostui, että valtakunnan korkeimpiin asemiin saattoivat päästä vain jalosukuiset henkilöt. 

Linnasta tuli ylimyksen yhteiskunnallisen aseman havainnollisin merkki.  Lujasti rakennettua linnaa oli jokseenkin mahdotonta valloittaa, ennen kuin ruutia alettiin käyttää sotatarkoituksiin.”

Silloinkin keskeisen sotanyrkin, ratsuväen, lähtökohtaisena omistajana ja ylläpitäjänä ylimystöllä oli käytössään oma pretorialaiskaartinsa, kaiken kapinan ja vastaanpullikoimisen voimalla nujertava voima.

Niinpä linnanherra saattoi mielin määrin suojella tai sortaa talonpoikiaan, jopa uhitella kuningastaankin.  Sota oli hänen päätyönsä, johon hänet kasvatettiin varhaisnuoruudesta alkaen.

”Niinpä soturin ammatti painoi leimansa hänen harrastuksiinsa ja käytöksensä.  Ellei sotaa ollut käynnissä ulkopuolisia vihollisia vastaan, hän voi hankkia vaihtelua linnan yksitoikkoiseen elämään ahdistelemalla omia heimolaisiaan.”  -  Näin siis T.R. Gerholm ja S. Magnusson teoksessaan Ajatus, aate ja yhteiskunta (WSOY, 1972).

http://en.wikipedia.org/wiki/Stirrup

*

Sotakoulutuksen merkitys kasvaa

Kun aikaisemmin taistelut käytiin jalkamiehinä, jousin, keihäin ja miekoin, sotilaan ammattiin kouluttautuminen oli yksinkertaisempaan, miehen yksilölliseen kuntoon ja voimaan perustuvaa.  Uusi ratsuväen joukoin tapahtuva sodankäynti vaati pitempää harjoitusta.

Ritariarmeijaan aikovien täytyi aloittaa fyysinen ja sotilaallinen koulutuksensa jo viisitoistavuotiaana, tutkijat sanovat.

Asiansa taitavasta soturista tuli ammattimies ja ratsusta hänen asemansa tunnus.  Erikoisen tärkeäksi muodostui aatelisperheiden nuorempien poikien osuus ritariarmeijoissa.  Koska vain vanhin poika peri tilukset ja läänitykset ja perheet olivat suuria, tuli nuoremmista pojista , joiden yleensä täytyi ryhtyä sotureiksi, rauhan aikana levottomuutta aiheuttavia tekijöitä.  Heillä oli takanaan varoja vaatinut pitkä koulutus, jonka hyödyntäminen rauhan oloissa muualla kuin armeijan tehtävissä oli hankalaa, taidoille ei ollut kysyntää.  Niinpä ainoita keinoja välttää ammatillinen hukka-investointi, oli tuottaa kärhämiä, konflikteja ja sotia, vaikka sitten pienempiäkin.  Myös paine valtiojohtoa kohtaan tältä paaria-aatelistolta nousi merkittäväksi voimaksi.

*

Lynn White

”Lynn White kirjoitti aikoinaan jalustimen keksimisestä ja kääntetekevästä vaikutuksesta ratsuväen taisteluissa Eurooppaan hyökkäävää islamia vastaan ja osoitti myös, että tuulimyllyn kimppuun hyökkääminen oli Don Quijotelta mitä mielevin teko. Tuulimylly mursi vanhan aatelin myllyprivilegion ja enteili uutta talouspulaa ja vanhojen yhteiskuntaluokkien tuhoa.” 

Lähde: Jukka Kemppinen https://sites.google.com/site/jktekstejkuvia/home/hs-kolumneja-1990-1992

Jäljittelemättömään tyyliinsä Kemppinen kirjoittaa Whiten oivalluksista:

Raudan ja teräksen historia on hiukan huonosti tutkittu. Kun viimeksi katselin puukot mielessäni kauppateräksiä, niitä oli tullut taas huimaava määrä lisää. Hyvin suositut suurlujuusteräkset ovat usein ainetta, jota ei pari vuosikymmentä sitten vielä tunnettu.

Alan kirjallisuudessa on kaksi klassikkoa, joita on lähestyttävä varoen. Lynn White piti kirkkoa ja kristinuskoa tekniikkaa pahasti jarruttaneina ja ympäristön tuhoamista lisänneinä voimina, ja siinä hän taitaa olla oikeassa. Pääteoksessaan hän pohti keskiajan teknologiaa ja yhteiskunnan muutosta ja esitteli jalustimen, vesimyllyn ja koneruuvin sekä hevosenkengän. Kirja ilmestyi lähes 50 vuotta sitten, ja sitä haukuttiinkin kovasti. Nähdäkseni pääasia pitää paikkansa.

Jos Whiten selostamiin keskiajan uutuuksiin lisätään jakolasku ja alushousut, ei tarvitse epäillä, etteikö teknologin murros olisi ollut valtava.”

Kemppinen>; http://kemppinen.blogspot.fi/2014/12/koukuttaa.html

*

Tietty yhteys nykypäivään

Kun Kemppiseen ryhdyin, niin jatkakaamme:

Hevosten suuri määrä [Suomessa] liittyy tietenkin metsätyöhön. Yhtiöt yrittivät juurruttaa jonkinlaista rekikulttuuria antamalla määräyksiä jalasvälistä, mutta eivät ne yleensä menneet perille. Joka tapauksessa Suuri Suomalainen Keksintö oli vesitetty (jäädytetty) varsitie. Niitä ei oikein tunnettu edes Ruotsissa, mutta kunnolla linjattu (vastamäet) ja jäädytetty tie palstoilta lanssille ja hevosen kunnollinen kengittäminen merkitsi kertakuorman kaksinkertaistamista reilusti yli tonniin. Tämä tietysti kiinnosti yhtä paljon yhtiöitä kuin ajomiehiä.

Laaja muistelma kirjallisuus todistaa aidosta luokkataistelusta. Eri seutujen miehet halveksivat johdonmukaisesti toistensa valjaita ja rekiä ja kehuivat omiaan. Ja kirjavuus oli suuri. Idässä reen jalakset askarreltiin usein luonnonväärästä puusta. Lännessä ne tehtiin taivuttamalla. Tarkka kulkija näkee tänäkin päivänä ulkorakennusten seinissä paininpuita eli hirteen lyötyjä tappeja. Luokki oli sen verran vaikea valmistaa että se oli usein ostotavaraa jo kauan ennen metallikaarien käyttöön tuloa.

Tapasin tähdentää luennoilla sekä teekkareille että humanisteille kolmea keskiajan avainkeksintöä. Myllyn eli tuuli- ja vesimyllyn edelle ajoivat jalustimet ja valjaat. Tuo jalustinkysymys on kiistelty; roomalaisilla ja idän ratsastajakansoilla (hunnit jne.) niitä ei yleensä ollut, kuten ei ollut roomalaisillakaan.

Isänmaa-skinit ottanevat huomioon, että islamin vyöry padottiin Poitiers’n taistelussa vuonna 732, jolloin saraseenit (islaminuskoiset, Espanjasta tulleet) olivat jo käyneet piirittämässä Pariisia. 

Ehkä merkittävin yksittäinen kirja, joka minusta teki historian rakastajan, oli Lynn Townsend White Jr.:n ”Medieval Technology and Social Change (1962). Siinä käydään läpi tämä jalustimen keksintö ja siis raskas ratsuväki, joka voitti islamin. Hevosen selästä tulee aika vilkkaasti päälleen, kun ei voi muuta kuin puristaa reisillä; niinpä paimentolaiset olivat eteviä jousiampujia. Jalustimeen tukeutuja pystyi käyttämään peistä ja raskasta lyömämiekkaa ja aikaa voittaen myös haarniskaa.

Mutta hevosen keksiminen edellytti pitkää hevosjalostustyötä. Keskiajan sotahevoset sotkivat ohimennen kavioihinsa keihäsmiehiä. Suomenhevosta eivät pidätelleet edes pitkospuut.”

Kemppinen>; http://kemppinen.blogspot.fi/2012/09/hevonen-i.html

*

Taustoja;

http://en.wikipedia.org/wiki/Lynn_Townsend_White,_Jr.;; “White contended in the first section of the book that the stirrup made shock combat possible, and therefore had a crucial role in shaping the feudal system. He believed this was the motivation for Charles Martel to accelerate confiscation of church-held lands and distribute it to his knights, who would bear the cost of themselves with expensive horses in to support him in battle.”

Poitiersin taistelu Lännen ja Idän välillä 732;

http://fi.wikipedia.org/wiki/Poitiers%E2%80%99n_taistelu_(732)  

 

Tri Mikko Louhivuori kirjoittaa Poiriersin ottelusta v. 732 tähän tapaan; http://mikkol-miettii.blogspot.fi/2010/12/toursin-poitiersin-taistelu-lokakuu-732.html

Tiede-lehden palstalla kysytään peräti tällaista: Oliko Kaarle Martel kaikkien aikojen suurin eurooppalainen?

http://www.tiede.fi/keskustelu/55733/ketju/kaarle_martel_kaikkien_aikojen_suurin_eurooppalainen

Wikipedia; http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarle_Martel

Ja hieman vähättelevämpi näkemys; http://keskustelu.suomi24.fi/t/2438492

Perusteellisempi kuvaus; http://www.thelatinlibrary.com/imperialism/notes/tours.html

 

Viimeistään nyt hitainkin mahdollinen lukija saattaa havaita, että olemme todella suurten kysymysten äärellä kun puhumme – jalustimesta.

*

Niinpä, luodaksemme tälle hevosmiestarinalle vielä hieman laajemmat, historialliset, puitteet, lainaan Jukka Kemppistä lisää, hän kun asettaa jalustimen synnyn ja tehon niin sanotusti ”isoon kuvaan”, keskelle pöytää:

“[Vielä hurjempi oli Joseph] NeedhaminScience and Civilization in China”. http://en.wikipedia.org/wiki/Joseph_Needham

[Suomen]Maassa ei taida olla laajasta teossarjasta vieläkään enempää kuin seitsemän osaa. ….. Ikään kuin tietämättömyyden kultin kunniaksi maasta ei löydä enää edes suomen kielellä julkaistua alan kirjallisuutta.

Needhamin kirjasta on nyt ilmestynyt 27 osaa. Siinä dokumentoidaan sekä kiinalaiseen pikku tietosanakirjaan (Gujin Tushu Jichengin 2000-osainen hakuteos yhtenä; anteeksi Wade-Giles translitterointini) että alkuperäisteksteihin nojautuen kuuluisat kiinalaiset keksinnöt, kuten ruuti, paperi, aura, jalustin, valurauta, aura, magneetti.

Paljon mielenkiintoisempi on kiinalaista vesirakennustekniikkaa esittelevä osio. Maalaiset kykenivät Euroopan viettäessä verevää keskiaikaa säätelemään parin aarin riisipellon vedensaantia teekupillisen tarkkuudella. Ja Kiinassa oli suuri kanava sulkulaitteineen, selvästi merkittävämpi ihme kuin Suuri muuri.

Teoksen yksi osa käsittelee matematiikkaa ja astrologiaa, toinen fysiikkaa ja teknologiaa, yksi kemiaa, yksi biologiaa. Kiinalaisesta lääketieteestä ja yrttihoidosta kiinnostuneilla olisi siis lähdeteos käsillä. Kirjoituksistaan päätellen he eivät ole lukeneet sitä.

Needhamin kirjaa on moitittu kiinalaisten innovatiivisuuden ylikorostamisesta. Asiassa näyttää olevan perää. Puhe on kuitenkin korostamisesta. Muutoin tieteellinen maailma on langennut loveen tämän kirjasarjan edessä. Sarja saattoi valmistua, kun Cambridge University Press julkaisi hiljan viimeisen niteen. Ei ole tullut ostetuksi. Maksaa reilut 200 puntaa nide.

Needham pyöri piireissä. Hän oli perustamassa UNESCOa sotien jälkeen. Hän oli Royal Societyn ja akatemian jäsen ja sai saman korkeimman taiteilijalle tai tiedemiehelle myönnettävän kunniamerkin, jota nyt kantavat Stephen Hawking, Peter Brook, Sir David Attenborough ja Eric Hobsbawm.  Needhamin kaavailema koko maailman tiede- ja kulttuurihistoria jäi kesken.”

Lähde>: Kemppinen: http://kemppinen.blogspot.fi/2011/08/syntynyt-vaaraan-aikaan.html

 

*

Suomalainen historioitsija Eirik Hornborg kuvaa:

”Tämän[ratsumiesten]  levottoman aineksen pelkkä olemassaolo oli vaara, sillä jokainen kunnian- ja valloitushaluinen päällikkö saattoi olla varma, että nämä juurettomat onnensoturit kerääntyisivät kuin korppikotkat haaskalle, kun hän panisi sotatorvensa soimaan.

He hyökkäsivät Richard Strongbown ja tämän kumppaneiden mukana Irlantiin.  Satavuotisen sodan aikana heitä virtasi sukupolvi toisensa jälkeen Englannin kanaalin yli hankkimaan Ranskasta saalista ja mainetta.  Kun sitten tässä maassa vihdoin koitti rauha, he olivat kotona Englannissa heti valmiita sotimaan valkoisen ruusun puolesta punaista vastaan tai päinvastoin…

Jokaista veruketta, jonka nojalla voitiin nousta satulaan, käytettiin hyväksi. Gottfried von Strassburg on ”Tristan ja Isolde” –runoelmassaan kuvannut tällaista aatelisnuorukaisten ryhmää:

”Der Burgherr war ein Held im Streit

und mit ihm sassen Kampfbereitsech wilde Bruder in der Halle“

Linnanherra oli soturi

ja aina valmiit mukaan lähtemään

oli kuusi hurjaa veljeään.

http://en.wikipedia.org/wiki/Gottfried_von_Strassburg

 

Kun kerettiläiset albigenssit oli kukistettava, kun normanniparonit valmistautuivat valloittamaan Englantia, kun lähdettiin sotaretkille Italiaan, Pohjois-Afrikkaan ja Jerusalemiin – aina muodostivat aateliston nuorempien poikien levottomat joukot armeijoiden oleellisen osan.” 

Kuten Hornborg osoittaa, näillä onnensotureilla oli merkitystä vielä uuden ajan alussakin – seikkailijoina englantilaisten kauppareiteillä, conquestadoreina Espanjan siirtomaissa, muskettisotureina Ranskan kaartijoukoissa, johannittaritareina taistelussa barbareskivaltioiden merirosvoja vastaan.”  –

Niinpä, jalustimen keksiminen kehitti sodankäynnin keskeiseksi voimatekijäksi ratsuväkijoukot, joista sotilaallisen erikoisjoukon koulutusta ja alkuinvestointeja vaativana kehkeytyi yhteiskuntien yläluokkien sijattoman ”ylijäämäväen”, maanomistajien ja lääninherrojen nuorempien poikien erioikeus – mutta samalla ammatillinen loukko.  Ratsuväen glorifioitu ja joutilas miehistö oli olemassa sotaa varten, mutta aikaa myöten osoittautui, että asia voitiin myös kääntää nurinniskoin.

Kun joutilaan ratsuväen takana oli riittävästi yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, se sai taakseen niin väkevän voiman, että pian sodasta tuli välttämättömyys: sota ratsuväkeä varten.

*

Eurooppa oli keksinyt ikiliikkujan.

Sodankäyntiä varten luotiin ratsumiehet, ylivoimaiset ratsuväen hyvin koulutetut yksiköt.  Mutta hukkainvestoinnin ja turhautumisen välttämiseksi niille oli järjestettävä mielekästä toimintaa, ja mitäpä muuta se olisi ollut kuin sota.

Jalustimen keksimisen hinta muodostui korkeaksi jatkuva sotimisen muodostuessa yhteiskunnallisen elämän vakiotoiminnaksi vuosisatojen ajaksi Euroopan mantereella.

*

Rakenteet ylläpitävät väkivaltaa

Jalustin, ritarit, aseteollisuus – todelliset voimatekijät, jotka rakenteen ytimessä vaikuttavina ovat osa yhteiskuntaa, sen muotouttavia voimia, mutta samalla myöskin yhteiskunnan suuntautumisen ja toiminnan ohjaajia.  Sota heittää maahan uuden sodan siemenet.  Rakenteet ylläpitävät sotaa.  Emme voi väheksyä rakenteiden ja aivottomien mekanismien voimaa.

Rauhanrakentajan urakka on loputon ja lopulta hiekkaan valuva, koska ne tekijät, jotka saavat ihmisen tarttumaan miekkaan ja tuhoamaan toisen ihmisen, ovat niin syvällä, ihmisessä ja yhteiskunnassa.

Eurooppa tänään – mikä se on kuin tämän rankan aksiooman todennus.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aksiooma_(filosofia) 

*

http://www.religionandnature.com/ern/sample/Whitney--White,Lynn.pdf

*

Sellainen on jalustin.

 

*

Ehkä luet myös; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184777-pelkoa-ja-inhoa-wienissa-1683

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

pakko oli läpi kahlata vaikka ei lyhyydestä voi syyttää.

toi ratsujoukkojen asema todella muutti yhteiskunnan. oli siihen tietysti muitakin syitä mutta jalustin sattui hyvään saumaan. rooma oli kaatumassa.

jos tasavallan aikaisia legioonia vastaan olisi ratsuväkeä käyttänyt, olisi nopeasti taru loppunut. heittokoneiden ja kurinalaisen jalkaväen edessä hevoset ois joutunut pataan.

mä oon välillä funtsinut tätä meidän robotisoituvaa teknoarmeijaa. sehän ei miehiä tarvitse ja yleensä valta kasvaa kivärin piipusta. tai keihään, jousen....

enteilisi vähäisenkin demokratian loppua.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Roomalaiset pysäyttivät Hannibalin sotanorsut, ja Aleksanteri Suuren jalkaväki pysäytti persialaisten sotavaunut.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kyllä, hyviä huomioita.
Historia on tietysti kerroksellinen, ja eri aikoina kehityksen painopisteet vaihtelivat, ja oli erilaisia voimasuhteita. Tuossa edellä käsiteltiin keskiaikaa, ja lähtökohtaisesti suurin piirtein tasavahvoja joukkoja niiden ottaessa yhteen.

Tästä Wikiartikkelista, osa ”Keskiaikainen sodankäynti” voi saada vielä osviittaa siitä, mitä edellä on ajettu takaa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sodank%C3%A4ynnin_his...

”Vuonna 378 Adrianopolin taistelussa goottien raskas ratsuväki löi roomalaisten jalkaväen ja uusi aikakausi alkoi sodankäynnissä. 500-luvulla Itä-Roomassa Belisarius aseisti jalkaväkensä ja ratsuväkensä jousilla. Taistelu pyrittiin ratkaisemaan ainoastaan kaukoaseilla.

Länsi-Euroopassa valtaan nousseet frankit tukeutuivat aluksi ainoastaan jalkaväkeen. Kun tämä armeija kohtasi itäroomalaiset 554 Casilinumissa oli se täysin avuton nuolisateessa ja tuhoutui.

Muiden vastaavien kokemusten jälkeen frankit ottivat käyttöön hevosen ja paksun suojavarustuksen. 500-luvulla myös jalustin yleistyi. Frankit liittivät ensimmäisinä ritariarmeijan tekniset edellytykset yhteen luoden tehokkaan sotavoiman. Aluksi kilpi oli ritarien tärkein suojavarustus, mutta myöhemmin haarniskojen kehitys vähensi sen merkitystä.

1000-luvulla otettiin käyttöön kokohaarniska ja 1200-luvulla ratsukin panssaroitiin. Aluksi käytössä oli rengas- tai suomuhaarniska, mutta keskiajan loppupuolella levyhaarniska yleistyi.

Aseina käytettiin peitsen ja miekan lisäksi erilaista valikoimaa lähitaisteluaseita.

Raskaan ratsuväen lisäksi ritariarmeijaan kuului kevyttä jalkaväkeä. Ratsuväellä tai jalkaväellä ei ollut taktista yksikköä ja taistelukenttää hallitsivat yksittäiset sankariritarit ja kunniakäsitys oli tärkeä. Ritariarmeijan yleistyminen johtui sarjasta virhearvioita ja taktisia virheitä. Raskas jalkaväki pystyi edelleenkin torjumaan useita ratsuväen rynnäköitä.

Vastatoimena ritariarmeijalle kehittyi jalkajousi, joka lävisti levyhaarniskan. Britteinsaarilla oli käytössä lähes yhtä hyvä pitkäjousi, joka läpäisi verkko- ja rengashaarniskan. Pitkäjousen etuna oli suurempi tulinopeus jalkajouseen verrattuna.

Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Sveitsissä ritariarmeija ei yleistynyt, vaan armeija oli nostoväestä luotu kansanarmeija. Tällaiset armeijat olivat kuitenkin avuttomia ritariarmeijaa vastaan, ellei niillä ollut käytössä taktista yksikköä”
*
katso;
Normanniratsuväki kohtaa englantilaisen jalkaväen Hastingsin taistelussa. (Bayeux'n seinävaate, 1000-luku) http://fi.wikipedia.org/wiki/Hastingsin_taistelu

*

Palautan mieliin mongolien pelottavan sotavoiman, se perustui – ymmärrettävistä syistä (etäisyydet, taktiikka, harjoitus) yksiomaisesti ratsuväen panokseen:

”Mongolien sodankäynti
Mongoliarmeijassa oli pelkkää ratsuväkeä. Jalkaväki puuttui täysin, mutta armeijassa oli raskasta ja kevyttä ratsuväkeä eri tehtäviä varten. Mongolien voima olikin joustavassa taktiikassa. Mongolit ratkaisivat taistelut reserveillä. Käytössä oli erityiset siipireservit, jotka oli varattu vihollisen saartamiseksi. Sotapäällikkö pystyi johtamaan taistelussa koko armeijaa torvi- ja lippumerkein. Mongolien aseina oli kaksi jousta, peitsi, miekka ja nuija. Suojavarusteina oli kypärä ja nahkainen panssari.” (lähde: sama kuin edellä).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset