Äänisen epäonnistunut partioretki maaliskuussa 1942

Äänisen kaukopartio epäonnistui Vodlajoen suistossa maaliskuussa 1942

*

Esipuhe:

Äänisen yli, itärannalla sijaitsevaan Vodlajoen suistoon lähetettiin maaliskuun alkupuolella 1942 suomalainen noin sadan miehen kaukopartio, jonka tehtävänä oli tuhota tiedustelun selvittämät kohteet, rannalla talvehtivat miehistönkuljetukseen kelvolliset proomut sekä vihollisen rannikkopuolustuksen käyttämät asunnot ja niiden asukit.

Partion lähettäminen oli tuolloin muotia, sitä tekivät kaikki divisioonat ja prikaatit jotka vain kynnelle kykenivät, ja Päämaja suoraastaan kannusti siihen, vaikka läheskään kaikissa yhtymissä ei ollut tehtävän vaatimaa koulutusta ja kokemusta omaavia partiomiehiä.  Tässäkin tapauksessa toiminnanhalu ja kunnianhimo sokaisi johtavien upseerien harkinnan, ja puutteellisesti valmistautunut ja heikon suojauksen omaava partio lyötiin hajalle ja siitä tuhoutui noin 40 %.  Lisäksi sotilaita joutui vangiksi ja haavoittui.  Partio toteutti tehtävänsä vain osittain, mutta seikkailun hinta oli kova.

Täydellä syyllä voidaankin sanoa, että tämä Äänisen partio (Vodlajoen partio) oli kenties koko Suomen sotahistorian epäonnisin, ja partion koko huomioiden kovimmat menetykset kokenut partio.  Tämän vuoksi ei olekaan yllättävää, että niin paljon kuin kaukopartioista ja muusta rajapinnan tuholaistoiminnasta onkin kirjoitettu tämä partio on muutamaa yhteenvetoa lukuun ottamatta jäänyt häpeällisen vähälle huomiolle.

Olen koonnut tähän kaiken käsiini saamani materiaalin ja työstänyt siitä tekstikoosteen, joka ei ole suoraviivainen partioraportti, vaan yhteenveto ja inventaario siitä, mitä partiosta kaiken kaikkiaan on kirjoitettu.  Äänisen erikoislaatuisia olosuhteita ja neuvostoliittolaisen rannikkopuolustuksen kehittymistä kuvatakseni ja taustoittaakseni olen liittänyt mukaan varsinaisen partioiskua edeltäneitä selostuksia ja kuvauksia.  Niistä vastaa suomalaissyntyisen majuri Valter Vallin elämäkerran kirjoittaja, vanha ystäväni kirjailija Jaakko Rugojev, jolla itsellään oli taistelukokemusta Suomen rintamalta.

Minulla on ollut ilo tuntea yksi tämän raskaan retken osanottaja, hän selvisi Äänisen maratonhiihdosta hengissä, mutta valitettavasti en osannut aikanaan häntä jututtaa tästä seikkailusta.

Ylipäällikkö Mannerheim arvosti partion ponnistuksia siinä määrin, että myönsi eräälle joukkueenjohtajalle, kornetti Hirvi-Kunnaalle, Mannerheimristin – postuumisti.

Erityisesti kiitän sotavankitutkija Reijo Nikkilää siitä, että hän on ystävällisesti luovuttanut käyttööni venäläisistä arkistoista kaivamansa sotavankihaastattelut, jotka oivallisella tavalla syventävät tätäkin tekstikokonaisuutta.

Älkäämme etsikö syyllisiä, etsikäämme uhreja, ja kunnioittakaamme kaikkia niitä jotka osallistuivat tälle rankalle taisteluretkelle.  –  Huomio! Lakki… lepo… Lakki, päästä!

(tekstin laajuus: 105 sivua)

*

Reino Kalervo kirjoitti Kansa Taisteli –lehteen oivan partioselostuksen ”Hävitysretki Vodlajoelle”.  Raportti on 2-osainen ja se löytyy lehden numeroista 3/1975 (sivut 79-82)- ja 4/1975 (sivut 118-121), jotka löytyvät täältä:

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1975/Kansa_Taisteli_03_1975.pdf

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1975/Kansa_Taisteli_04_1975.pdf

Juttuun sisältyy kaksi taistelukertomuksen liitekarttaa.

*

Johdanto

Karjalan Armeijan joukot valtasivat Petroskoin 1.10.1941.

Päämaja antoi 27.10. käskyn Äänisjärven Rannikkoprikaatin (Ään.RPr:n) perustamisesta ja määräsi sen kokoonpanoksi kaksi linnakkeistoa, laivastto-osaston, rannikkopataljoonan sekä erillisyksiköitä.  Prikaatin komentajaksi määrättiin eversti Lyytinen ja esikuntapäälliköksi majuri P. Tiusanen.

Äänisjärven Rannikkoprikaatin Esikunnaksi määrätty 5.RPr:n Esikunta sekä Esikuntakomppania, Viestikomppania ja Pioneerikomppania lähtivät 6.11.1941 Turusta junakuljetuksin kohti Äänistä.  Osaston henkilöstä, 25 upseeria, 79 aliupseeria, 166 miestä sekä 54 lottaa, saapui 10.11. Äänislinnaan.  Esikunta sijoittu Puna-armeijan taloon Kirovinkatu (Kalevankatu) 20:een.  …

Ääniselle siirrettiin loka-marraskuussa runsaasti kevyitä kenttäpattereita sekä eräitä kevyitä ja raskaita rannikkotykistöpattereita.  Patterit olivat  ampumakunnossa marras-joulukuun kuluessa.  Vuoden 1941 lopulla Äänisjärven Rannikkoprikaatin linnakkeistot alistettiin alueillaan maavoimien yhtymille.  Äänisjärven rannikon pääosa kuului VII Armeijakunnalle.  Sen 13.12.1941 käskemissä puolustusjärjestelyissä II Linnakkeisto alistettiin Ryhmä Oinoselle (RO), joka puolsuti Äänisniemeä Karhumäen eteläpuolelta Soralahden-Klimetskinsaaren (Limosaari) tasalle, mainitut kohteet mukaanluettuina.

Prikaati valmisteli lokakuun lopussa hyökkäysryhmityksen Kulmuksen niemen miehittämiseksi ja etenemisen jatkamiseksi Gorkan suuntaan.  Ylimenovalmistelut oli saatu jo päätökseen, kun VII AK:n komentaja, kenraalimajuri Hägglund perui 6.11. ylimenokäskyn, sillä lentotiedustelu toesi, että Vegaruksessa oli suurehkoja vihollisjoukkoja.  Äänisen Rannikkoprikaatin käyttö hyökkäyksellisesti päättyi ja sen liikkuvaksi reserviksi määrättiin Äänislinnaan sijoitettava Aunuksen Heimosoturipataljoona (AHSP).

Äänisen Rannikkoprikaatin joukot joutuivat puolustautumaan vihollisen partioita, osastoja, desantteja sekä partisaaneja vastaan.  Niiden tehtävänä oli tiedustelu, vankien sieppaus, tuholaistoiminta tai pääsy rannikon puolustuksen läpi syvälle suomalaisten selustaan.  Vihollinen pyrki tukeutumaan paikalliseen väestöön, missä sitä oli.

Vihollisen partio- ja partisaanitoiminta oli vilkkainta Äänisen pohjoisosissa, mutta vuosittain monet vihollisosastot ylittivät myös järven eteläisen ulapan veneillä sekä talvisin hiihtäen tai kiitorekiä käyttäen.

Suomalaisten puolustus perustui kilometrien välein oleviin kivääri- ja torjuntakomppanioiden miehittämiin tukikohtiin, joiden välejä valvottiin partioin.  Pattereiden ampuma-ala peitti koko länsirannikon.  Avoimella Äänisen lounaisrannikolla oli talvisin 4 – 5 kilometrin päässä rannasta jäämajoja, jotka miehitettiin pimeän ja huonon näkyvyyden ajaksi ja joihin jällä liikkuvat heiluripartiot tukeutuivat.

Äänisen pitkällä rannikolla oli jossain päin lähes aina käynnissä vihollisen paritoiden jäljittäminen tai hyökkäysten torjuminen.  Erillisissä tukikohdissa käytiin usein kiivaita taisteluja.  Varsinkin Limosaaren puolustajat joutuivat toistuvien hyökkäysten kohteeksi.

Lähde: Jatkosodan historia, Sotatieteen Laitos 1994, osa 6, s. 80-83; osa 3, s. 210-211.

*

EsikuntaK/ÄänRPr.,

Toimituskomppanian

Sotapäiväkirja 6.11.1941 – 27.12.1942;

6.11.1941;

klo 19.00: Lähtö Turun asemalta.

10.11.1941;

klo 18.00: Saavuttiin Äänislinnaan, jossa majoituttiin Ukon kasarmille.

14.11.1941¨;

Muutettiin Komppania Kirovinkatu 18, jossa rakennettiin keittiö, tallit ym.

16.11.1941;

klo 19.30: Komppanialla sotilaskodissa illanvietto, puheineen, lauluineen ja kahvitarjoiluineen (Järjestäjänä Esik. Kompp. pääll. Kapt. E. Juho).

26.11.1941:

klo 20.00; Sotilaskodissa illanvietto komppanialle.  Ohjelma: torvisoittoa, Niskan seurueen esityksiä ja yhteislaulua.

30.11.1941:

klo 10.00; Kanttiini radiosta seurattu Jumalan palvelus ja Hoosianna.

6.12.1941:

klo 4.00; Hinaaja Erkin mukana matkalla Klimetskiin.  Sk-upseeri Salminen ja alik. Reinimo tarkoituksella tutkia kalastusmahdollisuuksia ja hankkia pyydyksiä.  Ankarien säävaikeuksien vuoksi matka keskeytyi ja kolmantena vuorokautena alettiin paluumatka samoin huonossa säässä, kovassa lumituiskussa ja pakkasessa.  Paluumatkalla onnistuttiin löytämään 6 kpl käytettyjä isorysiä, jotka tuotiin talteen kunnostamista varten ja laitetaan käyttöön kevätkalastukseen.

8.12.1941:

klo 12.00; Kompp. katselmus, hartaushetki ja ohimarssi, jonka vastaanotti kapt. E. Juha.

klo 12.30; Kompp. Kanttiinissa kahvi tarjoilu vehnäpullan kera.

klo 17.00; Komppania lähetti avustusretkikunnan s/s Erkin luo viemään räjähdysaineita ja puita.  Retkikuntaan kuului 3 hevosta ja 14 miestä, joiden johtajana oli vpl Näppäri.  Matkue saapui perille räjähdysainekuormineen klo 7.  Tunnin levon jälkeen tuotiin 7 km etäisyydeltä laivalle halkoja.  Tunnin lepo ja lähdettiin paluumatkalle, jolloin puolimatkassa kuormattiin Sk-ups. Salmisen löytämät 6 isorysää.  Matka oli tavattoman hankala sillä koko yön ja päivän raivosi myrsky tuuli ja oli kova pakkanen.  Monet retkikunnan jäsenet palelluttivat käsiään ja kasvojaan toiset enemmän ja toiset vähemmän ja sitä paitsi oli tuotava mukana s/s Erkissä sairastuneita retkikuntalaisia.  Koko matka mennen tullen oli jää tunnustelija oltava toimessaan.

9.12.1941:

klo 11.00; Komppaniasta avustusretkikuntaan 10 miestä s/s Erkin luo.  Palasi takasin seuraavana yönä klo 2 – veivät puita toivat sairaita.

10.12.1941;

klo 8.30: Komppaniasta hevonen ja 2 miestä tuomassa työvelvollisia s/s Erkistä.  Palannut klo 19.30.  Jäällä useissa kohden railoja.

11.12.1941;

klo 9.00: Alkoi komppaniassa Pst kurssi (joht. luutn. Englund).

klo 19.30: Komppanialla illanvietto sotilaskodissa, ohjelman suorittajana kiertue Tuomela[?].

12.12.1941;

klo 13.45: Hevonen ja 2 miestä viemään nalleja ja laukaisu laite s/s Erkkiin.  Palasi komppaniaan klo 18 tehtävänsä työn suorittaneena.

klo 15.45: Toinen komennuskunta samoin hevonen ja 2 miestä viemään nalleja s/s Erkkiin.  Palasi klo 20 tavoite suoritettuna.

17.12.1941;

klo 13.00: Alkoi komppaniassa Ps. tykki koulutus luutn. E. Englundin johdolla.  Aluksi koulutetaan upseereita ja aliupseereita ja senjälkeen koulutetaan miehistö.

18.12.1941;

klo 13 Kapt. E. Juha lähtenyt joululomalle.  Vt:nä toimii Sk. upseeri [nimi epäselvä].

18.12.1941;

klo 13.00: Varuskunnan kirkossa valan teko tilaisuus upseereille ja miehistölle.

20.12.1941;

klo 8-12: Harj. ampumista Ps.tykillä.

klo 15-18: Jv. harj.18

klo 19: SO. luento 18.

23.12.1941;

klo 7: Sulkeisen harjoitus.

24.12.1941;

klo 19.00: Joulujuhlan vietto yhteinen koko Esik. Komppanialla.  Ohlema: jouluvirsi 2 säkeistöä, jouluevankeliumi, virsi, joulukahvi leivän kera, joulutervehdysten esitys, joulupakettien jako, laulua ja soittoa.  Torvisoittokunta säesti virret ja laulut sekä esitti useita hymnejä y.m.

25.12.1941;

klo 6.30: Kirkossa käynti.

26.12.1941;

klo 7.00: Hiihtoharjoitus. – –

31.12.1941;

klo 16.00: Kymmenen miehen partio kapteenin [E. Englund, VH] johdolla määrättiin heti lähtemään Äänisen vastakkaiselle puolella oleviin kyliin ottamaan selvää jos siellä mahdollisesti olisi jotakin epäilyttävää. Uuden vuoden aatto ilta ja pakkasta 32 astetta.

klo 19.00: Komppanialla uuden vuoden vastaan otto juhla.  Ohjelmassa puheita, runo, laulua, pilapuheita y.m. Lopuksi iltahartaus.  Juhlan aikana kaikille tarjoiltiin vapaat kahvit ja vehnäpullat, jotka oli saatu yksityisiltä lahjoittajilta.

1.1.1941;

klo 14.45: Partio palasi komennukselta todettuaan, että ei mitään epäilyttävää ollut löytynyt.  Useimmat partion miehistä olivat palelluttaneet itseään kuka enemmän kuka vähemmän, pahimmin olivat kasvot paleltuneet.  Pakkasta 34 astetta ja vasta tuuli palatessa.

5.1.1942;

klo 21.00: Autotallissa tulipalon alku huonon muurin vuoksi.  Palokunta hälytettiin.  Kytevä täyte sammutettiin.

10.1.1942;

klo 15.00: Luutn. E. Englundin johdolla 25 miestä Klimetskin saarelle, jonka ryssät edellisenä yönä olivat vallanneet.  Aseina meikäläisillä oli matkassa 2 Ps.tykkiä, 3 pikakivääriä, 2 konepistoolia ja kiväärit.

Korjaus- ja autojoukkueesta 20 miestä nostamaan railoon pudonneita autoja.

11.1.1942;

klo 7.00: Koe hälytys, jolloin kaikki Esik. komppaniassa jälellä olevat miehet esiintyivät eri aselajeissa.

klo 14.00: Saapui kers. Söderström Klimetskoista tuoden ensimmäisen viestin ja samalla 2 saattamaansa vankia (ryssiä), sekä 3 ruumista, jotka kuuluivat mainitun saaren puolustajien tappioihin.

klo 17.00: Saapui 4 miestä takaisin tehtyään Äänisen railojen yli siltoja jotta autot pääsevät Klimetskoon.

12.1.1942;

klo 7.30: Lähti seitsenmiehinen komennuskunta Äänislinnasta Klimetskon.  Tehtävänä mitata jää ja lumi vaiheet e.m. välillä ja toimittaa tarkka selostus piirroksineen .liikenne mahdollisuuksista jään, lumen ja railojen suhteen.

12.1.1942;

klo 14.30: 9 miehen partio sama tehtävä kuin edellä mainitulla, mutta pohjoisempana Jalgasta Klimetskiin.

klo 14.30: Jäänmittaus partio lähti 2 + 7 neljällä hevosella.  Tehtävänä: Jalkubasta [?] suoraan itään Klimetskille ja Suojun saaren pohjoispäästä suoraan itään Klimetskille mitata jää ja lumi, merkitä railot ja harkita liikenne mahdollisuudet.

12.1.1942;

klo 18.00: palasi 7.30 lähtenyt partio 2 + 5 ja teki ilmoituksen tehtävän suorittamisesta.

12.1.1942;

klo 17.00: Hälytettiin palokunta asevarastolle, jossa huonon muurin vuoksi seinä tilkkeet kytevät, mikä eikä kytöpesäkettä ilman palokuntaa kyllin nopeasti saatu selville.

13.1.1942;

klo 22.00: Partio 1 + 3, kaksi lääkintämiestä ja kaksi hevosmiestä lähti ehtimään Suojusaaren pohjoispäästä haavoittuneita joita siellä ilmoituksen mukaan harhailee.

13.1.1942;

klo 23.30: Saapui Klimetskistä luutn. Englundin mukana takaisin 5 miestä ja 2 vankia.

14.1.1942;

klo 23.30: Saapui partio Suojusaaresta, tarkasta etsiskelystä huolimatta ei löydetty merkkiäkään siitä että siellä päin olisi liikkunut haavoittuneita.

15.1.1942;

klo 9.00: Partio 1 + 3 lähti jään mittaus ja tarkastus matkalle, tielle Äänislinna – Klimetski.  Partio liittyy täydennyksenä toiseen tiedustelu partioon.

klo 19.00: Saapui edellä mainittu partio.

17.1.1942;

klo 07.00: Jääpartio vänr. Kytömaan johdolla palasi klo 7.00, ei mitään erikoista.

17.1.1942;

klo 14.30: Varmistuspartio 1 + 0 + 4 vänr. Paavilaisen johdolla Limonsaarelle.  [Tästä lähtien Sotapäiväkirja kutsuu Klimetskiä/Klimetskinsaarta nimellä Limonsaari, VH]  Partio palasi 19.40.

18.1.1942;

klo 17.00: 4 miestä siltapartioon (rakentamaan) vänr. Kortesluoman johdolla.

21.1.1942;

klo 17.00: Vänr. Paavilaisen johdolla jääpartio Limonsaareen, palasi 06.40.

24.1.1942;

klo 24.00: Kers. Hasanin johdolla sp [sillanrakennus?], saapui 07.00.

25.1.1942;

klo 11.00: Jääpartio alik. Reilimon [nimi epäselvä] johdolla, saapui 20.00.

28.1.1942;

klo 04.00: Jääpartio alik. Salmen johdolla, saapui 07.30.

30.1.1942;

klo 07.00: Vänr. Haaparanta + 3 + 6 jääntutkimuspartio Limonsaareen.  Saapui takaisin 1.2. klo 20.00.

1.2.1942;

klo 24.00: Jääpartio kers. Kyheröisen [nimi epäselvä] johdolla, saapui 07.00.

4.2.1942;

klo 22.00: Jääpartio 1 + 4 kers. Tyheröisen [nimi epäselvä] johdolla Limonsareen, josta palasi 5.2. klo 07.00.

5.2.1942;

klo 08.30: Jääpartio alik. Leinon johdolla 1 + 6 Äänislinna-Limonsaari [reitille].  Palasi klo 19.00.

6.2.1942;

klo 19.00: Illanvietto Kanttiinissa vapautettujen [toisin sanoen: kotiutettujen, VH] kunniaksi, ohjelmassa: soittoa, laulua, puheita ja lopuksi iltahartaus.

7.2.1942;

klo 22.00: Jääpartio alik. Salosen johdolla 1 + 4.  Saapui klo 07.30.

10.2.1942;

klo 24.00: Jääpartio alik. Leinon johdolla.  Partio palasi  tunnin kuluttua ankaran lumimyrskyn vuoksi.

11.2.1942;

klo 24.00: Jääpartio 1 + 4 alik. Salosen johdolla.  Partio palasi 12.2. klo 08.00.

14.2.1942;

klo 24.00: Jääpartio alik. Ylitalon johdolla 1 + 4.  Partio palasi klo 05.30.

17.2.1942;

klo 23.00: Jääpartio alik. Leinon johdolla 1 + 4.  Partio saapui 18.2. klo 09.00.

20.2.1942;

klo 23.00: Jääpartio 1 + 4 alik. Ylitalon johdolla.  Partio palasi klo 07.20, 21.2.1942.

23.2.1942;

klo 23.00: Jääpartio 1 + 4 alik. Leinon johdolla.  Kotiin paluu 24.2. klo 07.00.

25.2.1942;

klo 07.30: Jääpartio 1 + 6 alik. Leinon johdolla.  Partio palasi klo 14.00.

26.2.1942;

klo 11.20: Komennuskunta 3 + 29 taistelutoimintaan Soksuun, jonne ryssä oli tehnyt hyökkäyksen.  Kosketusta viholliseen ei ollut.  Taistelukomennuskunta palasi klo 21.30.

26.2.1942;

klo 23.00: Jääpartio Alik. Salosen johdolla.  Partio palasi 27.2. klo 07.30.

9.3.1942;

Alik. Aarno Hjelt haavoittui; moottorikelkallaan ollessaan ryssän partiota ahdistamassa Äänisen jäällä, Limonsaaren itäpuolella.  Samassa ottelussa korpr. Tuppurainen haavoittui liev. – ei poistunut rivistä.

13.3. [tyhjä; ei merkintää]

14.3.1942;

klo 01.30: Saapui kaukopartio 4 + 20 Limonsaaresta autoilla.  Partio majoittui kasarmille Touhun kanttiini huoneustoon ensi yöksi.

17.3.1942;

klo 14.00: Päävartioon 1 + 3 + 42  – Vapautus 18.3. klo 15.00.  Vartion johtajana vänr. Kaimio [nimi epäselvä].

28.3.1942;

klo 18.50: Partio 1 + 15 iskuvalmiina, lähtö Äänislinna – Limonsaari väliselle huoltotielle kahdella autolla.

29.3.1942;

klo 07.30: Partio palasi saamatta kosketusta ryssän partioihin.

29.3.1942;

klo 12.12: Lähti partio 1 + 15 partioimaan autoilla Majakkasaaren ja Limonsaaren väliselle huoltotielle.  Klo 13.30 havaitsi partio, että n. 20 miestä käsittävä vihollisosasto oli n. 4-5 tuntia sitten ylittänyt huoltotien 10 km Majakkasaaresta itään.  Kosketusta viholliseen ei saatu.

 

29.3.1942;

klo 19.30: Palasi partio matkaltaan.

30.3.1942;´

klo 11.30: Lähti 6 miestä viemään tykkejä Limonsaareen.  Varmistuspartiona 1 + 3.

30.3.1942;

klo 21.30: Palasivat miehet Limonsaaresta.

31.3.1942;

klo 7.00: Jääpartio 1 + 5 kers. Hasan.

31.3.1942: klo 16.00 Jääpartio palasi.

1.4.1942;

´klo 20.00: Noin tunnin kestävä viihdytyskiertueen esitys Uusiselän kanttiinissa koko komppanialla.

5.4.1942;

klo 12.30: Pääsiäishartaus kanttiinissa.  Läsnä: 2 + 12 + 43.  Saarnasi sot.past. Helander.

8.4.1942;

klo 7.30: Lähti jääpartio 1 + 5, kers. Hasan.  klo 15.00 Jääpartio palasi.

12.4.1942;

klo 14.00: asetti komppania varuskunnan vartiopalvelukseen 1 + 1 + 25.

14.4.1942;

klo 19.30: Lähti jääpartio kers. Söderström + 3.  Yöpyi Majakkasaaressa ja jatko sieltä matkaa 15.4. klo 4.00 .  Hiihti 10 km:n päähän Limonsaaresta ja takaisin.  Partio palasi 15.4. klo 17.30 suoritettuaan jääsaattuetehtävänsä.

19.4.1942;

klo 8.00-11.00: Varuskuntapataljoonan katselmus Kaupungin[Äänislinna/Petroskoin] vesijohtolaitoksen kohdalla.  Komppaniasta läsnä 2 + 16 + 76.

20.4.1942;

klo 6.00-11.30: Teki kolme miestä ja kolme hevosta matkaa Lukkosaareen vieden postia ja muonaa sieltä edelleen toimitettavaksi.

20.4.1942;

klo 13.00: Tarkasti el.lääk. ev.l. Estola komppanian tallin ja hevoset.

21.4.1942;

klo 14.30-15.45: Tulipalohälytys 2 + 3 + 14 kapt. Juhon johdolla auttoivat palokuntaa Lenininkadun varrella raivoavassa tulipalossa.

22.4.1942;

klo 20.00: Valistustilaisuus kanttiinissa.  Luutn. Vikatmaa selosti itärajamme vaiheita.  Lisäksi: laulua, soittoa, lausuntaa ym.

24.4.1942;

klo 17.00-21.00: Kaksi miestä ja kaksi hevosta tekivät matkan Lukkosaareen vieden postia ja kalustoa edelleen toimitettavaksi.  Toinen hevosista loukkasi matkalla kavionsa.

27.4.1942;

klo 9.00: Suoritti kapt. Esselström AK:n käskystä taloustarkastuksen komppaniassa.

28.4.1942;

klo 19.00: Lähti jääpartio kers. Marttila + 4 Lukkosaareen ja jatkoi matkaansa potkukelkoilla 29ö4. klo 4.00 Limonsaareen.  Partio palasi 29.4 klo 19.00 suoritettuaan jäänmittaustehtävänsä.

17.5.1942;

klo 07.00: Komppania järjestäytyi sankarivainajien muistotilaisuuteen.  Vahvuus oli 2 + 19 + 26.

31.5.1942;

klo 09.00: Kapt. Juho luovutti Esik.K:n vänrikki E. Rainiolle.  Samassa tilaisuudessa esikuntapääll. puhui lomauttamisesta.

31.5.1942;

klo 10.00: Luovutus ja vastaanotto Korjauspajalla.

12.9.1942;

klo 7.00: Hälytettiin komppaniasta partio 3 + 8 ajamaan takaa Jalgulassa maihinnoussutta vihollispartiota.

klo 12.00: Annettiin esikunnasta partiolle lähtökäsky.

15.9.1942;

klo 23.30: Palasi partio haravoituaan Jalgulan niemellä.

16.9.1942;

klo 9.00: Lähti partio vahvuudeltaan 9 miestä haravoimaan ja kenttävartioon Jalgulanniemeen.

19.9.1942;

klo 20.00: Hälytettiin komppaniasta 20 miestä taisteluvalmiiksi.

klo 21.00: 20 miestä lähtövalmiina.

23.9.1942;

klo 14.00: Varuskunnasta patl:n muodostamisen, johon EK irroitti 1 + 11 + 21 (2 pst.tykkiä).

9.12.1942;

klo 15.15: Komppanian päällikkö luutn. E. Rainio [nimi jossain määrin epäselvä] ampui itsensä.

Ruumis vietiin illalla KEK:iin. [luutnantti, libristi Eero Rainio, s. 26.3.1916 Helsinki, naimaton, VH]

Uutena päällikkönä luutn. E. Pelttari [nimi epäselvä].

13.12.1942;

klo 8.00-11.00: Komppania ampumaharjoituksissa Kuusikylässä.

19.12.1942;

klo 16.00: saatiin Komppanian sauna valmiiksi ja voitiin ensi kerran kylpeä siinä.

20.12.1942;

klo 8.00-11.00: Kk. ampumakoulutusta Uudenselän maastossa.

24.12.1942;

17.00-20.00: Komppanian joulujuhla aliupseerikerholla.  Vierailijana Prikaatin kuoro.

27.12.1942;

klo 8.00-11.00: Kk.ampumakoulutusta Uudenselän maastossa.

 

Sotapäiväkirja päättyy.

xxx

Äänisen Rannikkoprikaati,

Esikunta,

Sotapäiväkirja 6.11.1941 – 17.7.1942;

Otteita;

 

17.11.1941;

Klo 05.00: Saapui Pri Uskin henkilökunta 2.Pri:sta.  Koostunus: 4 + 19 + 44 = 67.  Tykit Helsingissä korjattavina junayhteentörmäyksen johdosta Joensuun seudulla.

Iltapäivällä siirrettiin Lke 25 [nimi, epäselvä] tykit tilapäisesti Tulvojaan siellä olevien sotasaalislaivojen suojaamiseksi.

Luutn. Rewellin johdossa oleva tykkihenkilökunta (nimi, epäselvä) alistettiin jatkossa luutn. Uskille.

18.11.1941;

klo 04.00-07.15: Kuormattiin proomuihin kuljetusta varten Klimetskojen saarelle S/ASHP vahvistettuna kk.joukkueella.

klo 15.10: Saapui kapt. Mala.  [epäselvä]:

”Hinaajat ja osa proomuista vuotaa.  Pitempi kuljetus vaikea, työ hidasta.  Vastassa vangin mukaan kaksi komppaniaa ja kk.osasto.

Vastassa vangin mukaan kaksi komppaniaa ja kk. osasto.  Yöllä polttopartio karkoitettu.  [epäselvä] toivat omalle rannalle.  Kontupohjassa kolme hinaajaa ja neljä proomua.  Pullot eivät ole saapuneet.

 

21.11.1941;

klo 17.30: Lähetettiin Tulvojaan ½ viestijoukkue ja konepajaryhmä [?].

14.12.1941;

klo 16.00: Saapui seuraava tilanneilmoitus II [?];

Klo 5 havaitsi partiomme (vahvuus 4) vihollispartion (vahvuus 22) ylittäneen varmistuslinjamme 2 km Ryskasta pohjoiseen.  Partiomme seurasi jälkiä rannikolle, josta vihollinen alkoi ampua kivääreilläja 2 pikakiväärillä.  Saatuaan asiasta ilmoituksen lähti kompp. pääll. pienen osaston kanssa taistelualueelle, mutta vihollinen ehti irtaantua sitä ennen.  Irrottautuessaan ampui punaisen ja valkeen valoraketin.

 

25.12.1941;

klo 14.00: Saatiin Niskassa vanki matkalla itään, joka todettiin meillä karanneeksi vangiksi.  Vanki toimitettiin VII AKE:lle.

8.1.1942;

klo 14.50: …Toimintaan osallistui [patterit] Similä ja Rapia, ampuen sulkuja jäälle sekä miehittämättömälle alueelle Megsaaressa.  Vihollisen haltuun joutui saaressa oleva 75 mm suorasuuntausjaos, mutta saatiin takaisin täysin ehjänä. senjälkeen kun vih. oli karkoitettu.  Similä ampui 42 laukausta ja Rapia 362 laukausta.  Taistelussa haavoittui 1 tykkimies ja valonheittimen lasi särkyi.  Vih. tappiot 57 kaatunutta ja 2 vankia. = Ravia.

9.1.1942;

klo 15.50-16.40: Ampui vih. pienoiskrh:llä häirintätulta Megsaareen jäältä läheltä vihollisrantaa.  Saaren suorasuuntaustykki vastasi 10:llä kranaatilla.

klo 06.30-07.00: Vihollinen ampui 3 kpl 6” kranaatteja Megsaareen.  Suosuuntaustykki ampui vihollisen patteri kohti n. 13 kranaattia.  Saaressa ei vahinkoja.

16.2.1942;

klo 08.00: Havaittiin Vol. Nardohista [?] noin 8 km itään vihollisen n. 10 hevosta käsittävä kolonna kulkevan Äänisen itärantaa kohti.  23. Ptri avasi tulen ampuen 6 kr. joista yksi osui.  Kolonna hajaantui pieniin ryhmiin kääntyen itään..

19/20.2.1942;

välisenä yönä n. 20-30 miehinen vih. partio käynyt Sipimitzen kylän luona, osa partiosta käynyt maissa toisten ollessa jäällä asemissa.  Partion nähtiin poistuvan klo 06.50.  Takaa-ajoon lähetetty partiomme ei saanut kosketusta viholliseen.

21.2.1942;

klo 16.00: Havaittiin 35 suksenlatua ja tossunjälkeä n. 1 km Megsaaresta mantereelle päin.  Vih. partio oli hävittänyt Megsaaren pohj. puolella olevia puh. linjoja, …vieden eräistä mukanaan n. 500 m kuparia.  Myöhemmin päivällä todettiin että partio oli miinoittanut Heposaareen menevän jäätien aiheuttaen Rann.P:lle yhden hevosen menetyksen.  Muita miinoja ei ole löytynyt.  Ryssät olivat jättäneet paikalle lehtolehtiä.

22.2.1942;

23.Prin puh. linjat todettu yöllä katkaistuiksi ryssien toimesta.  Ryssän jälkiä tutkimassa ollut partio (2. Torj.K) totesi miinoja paikassa missä ryssä oli katkaissut puhelinjohdot.  Kers. Maaranen [nimi epäselvä] hiihti miinaan haavoittuen vaikeasti.

klo 10.35: Nähtiin Tsolentzon sillalla liikettä sekä joukkoja että ajoneuvoja.  31.Ptri ampui sillalle 12 kranaattia herkkinä jolloin sillalla syntyi paniikki.

klo 13.00: Todettiin 94 ryssän menneen Testsanojen kirkon pohjoispuolella olevaan taloon.  Klo 10.15 ampui 27.Ptri 15 [kranaattia] herkkinä maaliryhmään [koordinaatit].  Tuli peitti maalialueen, mutta osumia ei havaittu.

klo 14.30: 23.Ptri ampui 2 kr. (90 m/m) Jänissaaren etelä-itäpuolelle jossa noin 20 ryssää marssilla itään.  Ryssät hajaantuivat lumikinosten suojaan.  Klo 15.00 ampui sama ptri 2 kr. Jänissaaren eteläkärkeen jossa havaittiin liikettä.  Tulosta ei voitu tähystää.

24.2.1942;

klo 21.05: havaittiin pienempi vihollispartio kohdassa [koordinaatit].

klo 21.50: Havaittiin suurempi vihollisosasto samassa paikassa.

klo 21.55: Ampui 22.Ptri 6 kr. samaan paikkaan.  Tulen aikana pääsi vihollinen maihin ja todettiin sen asettuneen rantalepikköön, jonne 22.Pteri ampui 34 kranaatin tulipeitteen.  Vihollinen hajosi tämän jälkeen pieniin ryhmiin ja pakosi itään.  Maakuopista päätelleen on vihollisia ollut rannassa n. 40 miestä jättäen jälkeensä ahkion ja suksisauvat.

 

26.2.1942;

klo 09.45: Antoi Prikaatin komentaja majuri Tiusaselle käskyn ottaa johtoonsa sekä pohjoisesta että etelästä saapuneet joukot, jotka yhdistetään, ja tehtävänä tuhota Soksulle maihinnousseen vih. osaston.  Hiihtojoukkue Supinen säästettävävihollisten takaa-ajoa varten jäälle.  Majuri Tiusanen ehdotti että lentokelkka otettaisiin käyttöön takaa-ajoa varten.  …

klo 10.39: Saapui AKE:sta puh. san., missä ilmoitettiin että JR 26 tulee olla toistaiseksi 1 tunnin lähtövalmiudessa siirrettäväksi autokuljetuksella Soksun maastoon.

klo 11.12: Osasto Tiusanen lähti autoilla.  Vahvuus: 3 ups. + noin 90 aliups. ja miestä (2 jv. joukkuetta ja 2 pst.tykkiä koottuina Esik.K:sta, Raiv.Os.:sta ja Linnake 11:sta).  Aseistus: 2 pst.tykkiä, 3 pk:ta ja 5 kp:ta.

klo 11.30: Ilmoitti ev.luutn. Jokipaltio, että tällä hetkellä Derevjannojen ja Petyöselän välissä matkalla Vosynesenjaan oleva it.joukkue saadaan käyttää vihollisen tuhoamiseen.  Ilmoitettu Soksuun vänr. Ansalle [?] klo 11.40 että joukkue on kapt. Salon käyttöön.

– –

klo 15.40: Saapui seur. ilmatiedustelun ilmoitus: Klo 15.15. havaittu n. 200 vihollista hiihtäen Lokson niemestä koilliseen ryssän aikaisempaa latua joka todettiin 3-laduksi.  Latu yhtyy Besovasin kylästä tulevaan hevostiehen noin ¼ Äänisen leveydestä itärannasta laskien.

27.2.1942;

klo 00.30: Syttyi Soksun lahden länsirannalla oleva ammusvarasto palamaan.  Varastossa oli 370 kpl 75 m/m ammuksia, jotka kaikki räjähtivät.  Rakennus oli vartioitu joten luultavasti kyseessä ryssien jättämä aikasytytyspanos.

28.2.1942;

klo 15.00: Havaittiin 15 kuorma-auton kolonna matkalla pohjoista Tsokuntaan, jonne pysähtyi.

klo 15.53: Ampui 31.Linnake kolonnaa kohti 10 kranaattia.  Kaikki maalialueelle, ainakin 2 [k-autoa] jäi liikuntakyvyttömäksi.

3.3.1942;

klo 18.20: Syttyi Tuhojella eräs sotasaalisproomuista palamaan.  Vain osa kantta vaurioitui.  Käytetty partion majapaikkana.

5.3.1942;

klo 12.00: Havaittiin 13 miehisen vih. partion olevan matkalla itään n. 4-5 km Limosaaren eteläniemen kapeikosta itään.  Samanaikaisesti havaittiin että partio oli kapeikossa ollut väijyksissä tien ohessa ja katkaissut  puh. yhteydet.  Tiestä löydetty polkumiina.  Takaa-ajoon lähetetty partio ei tavannut vihollista.

klo 17.30: Ampuivat ryssän tarkka-ampujat Jänissaaren eteläkärjestä Heposaaren pohjoiskärkeen.  Heposaaren ss-tykki ampui 3 laukausta, jolloin ryssän ammunta lakkasi.  Tuloksia ei voitu tähystää.

6.3.1942;

klo 15.30: Ampui Heposaaren ss.tykki Jänissaaren eteläkärkeen 3 kr. kenttävarustelutöissä olevia ryssiä kohti.  Ensimmäinen laukaus oli täysosuma.

7.3.1942;

klo n. 03.00: Ampui sot.poliisi erehdyksessä kp:lla Solman [nimi epäselvä] vartiopaikalle menevän tkm. Holmström, Nils Antre [II etunimi epäselvä], synt. 7.3.19.

[Sota-arkiston sodissa menehtyneiden tiedosto: Holmsten, Nils Artur, naimaton, äidinkieli ruotsi, työmies, tykkimies, joukko-osasto: 11./IV/KTR 15, j-osastokoodi. 3233, syntynyt 7.3.1919 Perjaja, jossa myös asunto ja koti, kuollut 7.3.1942 Soksu.  Kuolinsyy muu kuin vihollisetoiminnasta johtuva.  Haudattu Perjanan hautausmaalle, VH]

klo 20.00-20.30: Kävi 10 miehinen partiomme Jänissaaren eteläkärjen edustalla tulittaen rantaa ja lähimetsää 2 kk:lla ja 50 m/m krh:lla 10 kr.  Ryssä vastasi kiv. tulella.  Partion palattua Heposaaressa oleva ss-tykki ampui saaren eteläkärkeen 9 kr. häirintätulta.  Putoukset maalialueelle.

 

8.3.1942;

Klo 22 ja aamun valkenemisen välillä havaittu Tuoppa-ojalta suunnassa 5-00 aika ajoin vk. valoa.

klo n. 16.00: Lähti os. Englund (vahvuus 5 + 4 + 76, joista yhteensä 47 RO:sta) kaukopartiotehtäviin.

Luutnantti Englundin kuva; http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7db24602b36557a46690e4d93acb7&archive=&zoom=YES

 

9.3.1942;

klo 05.00: Nähty Kontun suunnassa 17-00 2 punaista valorakettia.

klo 08.30: Tapasi varmistuspartiomme Kontusta etelään n. 4-5 km ryssän 12 miehisen partion joka avasi tulen partiotamme kohti.  Partiomme vetäytyi tappioitta takaisin.  Lentokelkka lähetetty takaa-ajoon (4.RPr:n kom. käsky).  Takaa-ajoon lähetettyä lentokelkkaamme vastaan avasi vihollinen tulen, jolloin vänr. Antinluoma kaatui ja kaksi miestä haavoittui.  Kelkan moottori vioittui.  Kelkka miehistöineen saapunut takaisin.  Ryssän partio poistui itään.

klo n. 07.00: Palasi Os. Englundin hevoset Limosaareen.

klo n. 17.00: Palasi Limosaareen 6 miestä Os. Englundilta, joista 3 haavoittuneita.

klo 17.00: Heposaaressa oleva ss-tykkimme ampui 5 kr. Jänissaaren itärantaan pyrkivää 15 ryssää ja 1 hevosta kohti.  Ryssät pakenivat saaren suojaan. 

 

10.3.1942;

klo n. 01.00: Kuuli Linnake 3:n heiluripartio pulinaa jäältä n. 300-400 m vartiopaikasta pohjoiseen.

klo 07.50: Havaittiin vh:n valossa n. 20 miehinen vih.partio lähestyvän Shelikin kylän rantaa.  Huomattuaan tulleensa keksityiksi vih. partio vetäytyi pimeän ja lumipyryn turvin takaisin.  Taistelukosketusta viholliseen ei saatu.

klo n. 24.00: Havaittiin Kulikovosta lounaaseen olevan vartiomajan luona n. 30 ryssää.  Oma vartiomme vetäytyi.  Maista lähetetty partiomme ei enää tavannut vihollista.

klo 11.30: Havaittiin saman vahvuinen vih.partio Kulikovan luona olevan estelinjan portilla.  Vartiomiehen hälytettyä ei enää tavattu.  Portin luota löydettiin kiv. patruunoita ja nahkakinnas.

*

Selostus kaukopartio Englundin toiminnasta 8. – 10.3.1942 oheistetaan LIITTEENÄ N:o 3.

Liite poistettu ja pantu liitemappiin.  21.3.1942.  Kapt. Elis Englund.

 

13.3.1942;

klo 17.50: Saapui aseistettu ryssä sotilasyliloikkarina Jänissaaresta Hevossaareen.  Hänen tullessaan meihin ammuttiin Jänissaaresta 3 kiv. laukausta.  Yliloikkari luovutettiin RO:lle.

14.3.1942;

klo 13.00: Palasi klo 16.40  13.3. Limonsaaresta Vasilin majakan suuntaan lähetetty partiomme.  Matkallaan ei partio löytänyt muuta kuin yhden suomalaisen kp:n.

 

15.3.1942;

Saapui Klimonsaareen Martti Petman joka oli kuulunut kaukopartio Englundiin.  Lähetettiin RO:lle [Ryhmä Oinonen] tutkimuksia varten.  Kuulustelupöytäkirja Liitteen N:o 8.

klo 17.15: Havaittiin Himjoen [?] suunnassa ns. lentokelkka, joka tuli etelästä pysähtyen niemessä olevaan laituriin.

H:lla [?] havaittiin Limisa niemellä ammuttavan punaisia valoraketteja sekä niemen keskiosassa että eteläosassa.  Myöhemmin todettiin että niemenmaastossa kaksi a 20-30 miehistä partisaanipartiota.  Varmistukseen ja takaa-ajoon ryhdytty.

16.3.1942;

klo n. 14.45: Koeammuntaa suoritettaessa 40/40 V konetykillä tapahtui putkiräjähdys, jolloin sirpale kimposi läheisestä ranta aidasta tunkeutuen ylimatr. Urho Laitisen vasempaan kylkeen kylkiluitten alapuolelle tullen ulos selästä.  Loukkaantunut toimitettiin heti SotaS 66:een (Laivasto os.).

17.3.1942;

klo 23.30: Syttyi 32. Ptrissa korsu palamaan syynä petrolin kaatamien palavaan lamppuun.  Mm. paloi puhelin, yleisradio vastaanotoin, tj. radio. 2 kiikaria, 2 valopistoolia.

19.3.1942;

klo 07.30: Havaittiin Kulikovassa esteiden edessä n. 50 miehinen ryssän partio.  Omat kk:t avasivat tulen ja partio poistui suuntaan 30.00.  Malikovasta lähetettiin partio takaa-ajoon, tuloksetta.  Ryssät jättivät jälkeensä: 1 pari suksia ja 1 kpl lippu.

klo 17.00: Havaitsi lentotiedustelu [koord. 60/35] n. 70-100 lumipukuista pitkällään olevaa suksimiestä suuta Klimosaaren eteläosaan

20.3.1942;

klo 04.25: Havaittiin yllä mainittu vih. osasto [] sadan metrin päässä Limosaaresta.. 22.Ptri avasi tulen ja ryssä alkoi vetäytyä klo 05.30.  22.Ptri ampui vetäytyvän osaston eteen ja sitä kohti.  20.Ptri ampui 3 kr.  Pintasumu haittasi tähystystä

klo 06.00: S..K:sta lähetettiin taistelupartio Kondasta ja Vol-Novolostista takaa-ajoon.

klo 07.45: Havaittiin Luostarinniemestä etelä-kaakkoon n. 3,5-4 km päässä 8 ryssää hiihtämässä itään.  22.Ptri ampui 20 kr.  Ryssät jättivät suksensa ja lähtivät juoksemaan.  Kuula-Kyöstilä [nimi epäselvä] ja vänr. Keskirasi [nimi epäselvä] + 10 miestä lähti takaa-ajoon.

klo 18.10: Havaittiin Luostarinniemestä 8km etelä-kaakkoon 20 ryssää matkalla itään, nämä ja ennenmainitut 8 yhtyivät.

klo 08.45: Saavutti takaa-ajo osasto ryssät ja syntyi tulitaistelu.

Kokonais tappiot olivat.

Omat: luutn. Vahlroos + 2 aliups & miestä kaat. ja 2 miestä haav.

Vih: 1 vanki, 8 kaatunutta, joista 1 upseeri ja 1 politrukki.

klo 05.00: Havaitsi 6. Ptrin partio 10 miehen ladun ylittävän rantaviivan Kakkerovan luona.  Ladut johtivat maantielle, josta neljät ladut kääntyivät etelään seuraten n. 300 m tien jonka jälkeen poistuivat suuntana itään.  Toiset 6 latua johtivat pohjoiseen jossa n. 1 km tien suunnassa jonka jälkeen kääntyivät länteen.  Vih. partio saavutettiin ja 3 vih. tuhottiin minkä lisäksi yksi joutui vangiksi.

 

23.3.1942;

klo 01.45: Ilmoitti jääkoju N:o 1 että n. 40 ryssiä kojun läheisyydessä.  Vartio vetäytyi pois.

klo 02.45: Ampui Lke 1 yhden valoammuksen, ei havaittu erikoista.

klo 02.55: Havaittiin 2.Ptrin edessä jäällä 6 miestä, avattiin kko ja kiv.tuli.  Valonheittimen avulla todettiin 10 ryssiä hiihtävä poispäin.

klo 06.05: Yritti n. 100-150 miehinen vih.os. maihinnousua Majaniemeen.  Lke 1 ampui 16 sirp.kr. jolloin os. vetäytyi.  Samoin ampui 2.Ptri Majaniemeen.  LinnoitusK:sta ja Lke 1:n tj:sta lähti miehiä takaa-ajoon, jolloin 1 mies tj:sta haavoittui.  Majaniemen edustalla tavattiin 7 kaatunutta ryssää sekä saatiin 1 vanki.

klo 20.00: Ampui 32.Ptri yhteistoiminnassa [epäselvä] kanssa Hevosniemeen, josta kuului traktorin ääntä ja näkyi valoja.

klo 21.07-22.00: havaittiin 100 autoa ajavan Tsholm[epäselvä] läpi pohjoiseen.  Tällöin ampui 13.Ptri 56 kr.

 

27.3.1942;

klo 05.05: Ilmoitti maj. Koski, että joskus klo 04.00 aikaan on partio n.50 ryssää lähestyvän kaakosta suunnaten Viloniemeä kohti.  Oma partio vetääntyi, uusi partio lähetettiin kosketusta ottamaan.  Maj. Koski ilmoitti edelleen että klo 07.10 n. 30-50 miehinen vih. osasto päässyt maihin Kulikovon ja Valiniemen välillä jossa joutuneet tulikosketukseen Kullaksen Tjp:n kanssa ja että vihollinen motitettu.  Myöhemmin havaittu n. 80 ryssää jäällä lähestymässä samaa paikkaa.

klo 05.18: Sai Esik.K:n pällikkö käskyn valmistautua lähettämään liikkuvan reservin.

klo 05.19: Annettiin määräys autoaliupseereille lämmittää kaikki kuorma- ja linja-autot.

klo 05.25: Käski Prik. komentaja lähettämään liikkuvat reservit Derevjannojeen.

klo 05.30: Sai Esik.K käskyn olla lähtövalmiina klo 06.30, 2 tuliannosta, 1 pv:n muona, liik.au, sukset, lumipuvut mukaan.

klo 05.35: Sai kapt.luutn. Ainamö [?] käskyn tunnin kuluessa järjestää liikkuva reservinsä lähtövalmiiksi, 23 tuliannosta, 1 päivän muona, sukset, lumipuvut mukaan.

klo 06.05: Ilmoitti I Lston esikunta, että Kulikovan Valiniemeen [epäselvä]..  etelästä ja pohjoisesta käsin etenevien joukkojemme kanssa.  4 haavoittunutta.  Tykistön työtä vaikeuttaa lumipyry, jonka läpi näkö vain n. 100 m.

klo 06.15: Antoi Prik. komentaja käskyn maj. Koskelle säästää parhaat hiihtäjät takaa-ajoa varten.

klo 06.20: Ilmoitti maj. Koski, että Soksun pohj. Tjp:n luoteispuolella nähty ryssän osasto n. 300 m rannasta 1-1 ½ km Tpj:sta. Tpj:n johtaja lähtenyt tulenjohtueen kanssa perään ja antoi maaleja.  Kello 07.20 ilmoitti luutn. Piironen, että osasto ilmeisesti oli oma varmistuspartio, jota luultu ryssiksi.

klo 06.30: Ilmoitti vänr. Rainio Esik.K:sta olevansa valmis lähtöön.

klo 06.35: Annettiin määräys lääkärille laittaa sairasosasto kuntoon Derevjannojeen lähtöä varten.

klo 07.01: Lähti Laiv.Os:n liikkuva reservi: 4 kiv.ryhmää + 2 kk:iä (2+11+30  + 1kp).

klo 07.08: Lähti Esik.K:n liikkuva reservi, 1 kiv.J + 1 pst.J.

klo 07.09: Ilmoitti I Lston Esik. että Kulikovon – Valiniemen välillä maihin nousseet ryssät tapettu (17 kpl), haravointi käynnissä.  Jäällä ollut vih. päässyt vetäytymään lumipyryn turvin edemmäksi.  Takaa-ajo käynnissä.

klo 07.10: Lähti sairasosasto Derevjannojeen.

 

5.4.1942;

klo 14.30: Havaittiin jäällä n. 4 km Kulikovosta kaakkoon 4 ryssää.  Kulikovosta lähetetty partiomme tuhonnut  vih. partion klo 18 mennessä.

 

9.4.1942;

klo 02.00: Joutuivat Kulikovon edustalla olevien vartiomajojen N:o 1 ja 2 vartiat vetäytymään havaittuaan ryssän lentokelkan ja suuremman määrän ryssiä lähestyvän majoja.  Aamun sarastaessa havaittiin n. 6 ½ km Kulikovosta etelä-kaakkoon n. 150 ryssää ja 9 lentokelkkaa matkalla itään.  2.Ptri ampui n. 30 laukausta ryssiä kohti.  Sade ja sumu haittasivat tähystystä, mutta kuitenkin todettiin muutamia osumia.  Lke 1 ampui 15 laukausta, putouksia ei voitu tähystää.  Omia tappioita ei ollut.  Valonheittimillä etsittäessä ei sateen ja sumun vuoksi nähty vihollista.

 

25.4.1942;

klo 09.10: Löydettiin pisteestä x=96 y=24 3 ryssän ruumista.  Ryssät olivat todennäköisesti menneet miinaamme ja sen jälkeen ampuneet itsensä  Erästä ryssää oli ammuttu suuhun.  Paikalta tavattiin 2 belg. kivääriä ja 1 venäl. konepistooli.

klo 09.15-14.00: välisenä aikana räjäytettiin IV Pston alueella miinakentät N:o 20-22.  Railot olviat n. 5-6 metriä leveät, joskin paikkapaikoin kapeampia, jotka voidaan ylittää suksilla.

 

27.4.1942;

klo 03.00: Onnistui n. 40-50 ryssää käsittävän osaston päästä Limosaareen 3 ½ km Konnusta koilliseen.  Vastatoimenpiteisiin ryhdytty heti.

klo 09.00: Vihollinen oli motitettu tähän mennessä.  Pääosa oli kuitenkin päässyt vetäytymään klo 04.30 5 ja klo 5.00 3 ryssää.

klo 09.45: Omat lentäjät suorittivat alueella Limosaari – ryssän rannikko tiedustelua tavattiin Glodovety-saaren lähellä 6 lumipukuista miestä, jotka tuhottiin.

klo 22.00: Mennessä motti selvitetty.  Klo 21 pääsi jäälle noin 10 ryssää joiden takaa-ajoon ryhdyttiin polkupyörillä.  Jääteliä hyväksikäyttäen onnistui vihollisen pysäyttää takaa-ajo ja myöhemmin pimeässä irrottautua.  Lisäksi oli päivällä yhden ryssän onnistunut vetäytyä jäälle ja paeta.  Motista tavattiin 30 kaatunutta (mukana 4 naista) ja saatu 11 vankia (mukana 1 nainen).  Sotasaaliina: 1 Lewis kk, 7 saks. kirv., 2 ven. kiv., 1 engl. kiv., 1 ven. kp., 50 paria suksia sauvoineen ja käsikranaatteja ym. sekä suksilla varustettu vene [epäselvä; voi olla myös reki].

Omat tappiot: 1 upseeri (vänr. Saksi) ja 1 tkm kaatui ja 6 haavoittunutta joista 1 vaikeasti.

 

28.4.1942;

klo05.00: Tiedustelu lennolla tavattiin Vasilinsaari – Vodlajoen suun alueella itään ja etelään pyrkiviä vihollisia yhteensä 25-30 ryssää ja 2 hevosta, joista tuhottiin 8 miestä ja hevoset.  Hyökkäyksen suorittanut osasto oli ilmeisesti partisaanikomppnia, vahv. 80-85 (naisia 4), joista tuhottiin saaressa ja jäällä yhteensä 54 ja otettiin vankeja 11.  Vetäytymään pääsi 15-20.

12.5.1942;

Yöllä karasi 5 pidätettynä ollutta ryssiä (vang) sotapoliisin suojista.  Takaa-ajajat havainneet jälkien johtavan Äänisen rantaa pitkin etelään Lentokonetehtaan luona.   Tie ja rantaviiva suljettu partioillamme Uusiselän, Suhkimon ja Derevjannojen luona.

15.5.1942;

klo 05.15: Aamulla pidätettiin Derevjannojen lähellä olevasta saaresta 4 miestä, jotka todettiin 12.5.1942 sotapoliisin suojista karanneeksi.

*

Sotapäiväkirja Liite N:o 3

SALAINEN

Tulo 1350

14.3.1942

5 TK/EK

KERTOMUS

kaukopartio Englundin toiminnasta 8 – 10.3.1942

Netissä:

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3546947

Kertomuksen on tehnyt kapt. T. Nuuttila kapt. Porrin avustuksella kuulusteltuaan kaikkia retkeltä palanneita.  Selvyyden vuoksi ja turhien toimintojen välttämiseksi on kuulusteluissa saadut tiedot yhdistetty ja esitetään ne koko retkeä koskevana kertomuksena viitaten tärkeimmissä kohdissa kertojaan.  Kertomusta on täydennetty VII AK:n vaatimilla lisäselvityksillä.

1. Jäämatka.

Aikalaskelmien tekoa varten oli edellisenä päivänä suoritettu nopeuskokeilu hevosilla välillä Limosaaren luostariniemi – Limosaaren majakka saaden 3 ½ – 4 km/t.  Matkaa varten laskettiin nopeudeksi hevosilla 4 km/t. ja hiihtäen vajaa 5 km/t vänr. Ratian mukaan.  Hevoset jätettäisiin 5 tunnin ajon jälkeen, josta lähtien olisi vielä hiihdettävä 4 tuntia päästäkseen rantaviivalle.  Lähtöajaksi Luostariniemestä oli määrätty klo 1630.  Rantaviiva laskettiin saavutettavan n. klo 2.  Kompassisuunnan määräämisessä kehoitti Prikaatin komentaja luutn. Englundia ottamaan huomioon deklinaation, joka on ko. alueella noin 8 astetta.  Ei ole voitu todeta, otettiinko se huomioon, sillä luutn. Englund vain käski pitämään suuntana 18 – 25 Majakasta lähtien.

Lähtö tapahtui 8.3.42 klo 1615, ajoneuvot jonossa, varmistus edessä.  Puolet miehistä vuorotellen käveli tai hiihti.  Suuntaryhmä oli ensimmäisessä ajoneuvossa.  Suunnasta huolehtivat ensin luutn. Supinen ja sitten vänr. Ratia ja korn. Hirvikunnas.  Suunta tarkistettiin Limosaaren eteläisen vh:n mukaan (valaisi noin kerran tunnissa).  Muutkin kuin suuntaryhmään kuuluvat seurasivat suunnan pitämistä.  Ajon aikana yksi 10 min. pysähdys klo 21.  Hevoset jätettiin n. klo 24, josta lähtien marssi jatkui hiihtäen avoparijonossa ks [kompassisuuntaan] 15-00.  Ranta saavutettiin noin klo 6.  Miesten kertomusten mukaan rantaa lähestyttäessä oli maata vasemmalla, oikealla loisto ja maihinnousupaikkana lahti.  Lahden oikealla puolella maa nousi, vasemmalla puolella alavaa.  Tästä päätelleen oli maihinnousupaikka Vodlajoen suun ja Piresniemen puolivälissä sijaitsevan niemen pohjoispuoleinen lahti.  (Katso piirros).

Lahden kohdalla oli noin 40 – 50 m. rantaviivan edessä pystyyn jäädytetyistä n. 10 cm. halkaisijaltaan olevista halkaistuista rimoista tehty este.  Oikealla niemessä tyhjä bunkkeri.  Rantaviivasta lähtien 1 km syvyinen murros, joka rannan puolelta jonkin matkaa tehty ja loppu todennäköisesti tuulen kaatamaa ryteikköä.  Ensimmäiset miehet tekivät käsin riukuja katkomalla aitaan aukon, josta osasto meni läpi (ensimmäisinä korpr. Anttonen ja tkm Hjelt).  Samoihin aikoihin lähetti luutn. Supinen vänr. Ratian tutkimaan, oliko bunkkerin kohdalla miinoitusta.  Stm. Välimäki meni ensin miinaan, yritti ryömiä takaisin ja meni toiseen.  Vänr. Ratia meni seuraavaan miinaan ja alik. Leino neljänteen.

Samoihin aikoihin ajoi pohjoisesta päin hevosella sittemmin erään komppanian päällikön lähetiksi todettu ryssä, pitkin rantaa (maalla) kulkevaa tietä, joutuen vangiksi.  Haavoittuneet (stm. Välimäki vaikeasti) pantiin rekeen ja 2 miestä määrättiin saattajiksi tehtävänä viedä heidät Limosaareen.  6 tunnin ajon jälkeen hevonen väsyi ja oli ammuttava, jonka jälkeen haavoittuneita vedettiin kahdessa ahkiossa (alik. Leino kykeni hiihtämään).  Kun stm. Välimäki kuoli, jätettiin hänet jäälle ahkioineen.  Haavoittuneiden viejiä lähestyi Vodlajoen suunnalta partio, mutta kun se ei näyttänyt saavan heitä kiinni, palasi partio takaisin.

2. Toiminta päivän aikana.

Vanki kertoi Vodlajoen eteläpuoleisessa kylässä olevan 600 partisaania.  Itse oli viemässä komppanialleen tupakkaa (ilmeisesti Pirunniemeen).

Kun huoltotie oli varmistettu molempiin suuntiin, eikä muita vihollisia näkynyt, jatkui marssi murroksen yli metsään ks. 15-00 noin 4-5 km, jonka jälkeen oli pysähdys kello 0800  0930.  Pysähdyksen aikana lähetettiin radiosanoma pyytäen tulemaan haavoittuneita vastaan.  Sanoma lähetettiin 4:ään kertaan, kun ei saatu kuittausta (sanomaa ei kuullut ainoakaan kuuntelulla olleista asemista, joita Prikaatilla oli 3 ja muilla useita.  Asema kuuli, kun sitä kutsuttiin, mutta muut eivät kuulleet sitä.  Syynä lienee ainakin osaltaan peitteinen maasto ja itään viettävä rinne.  Os. EU:n aikaisemman tiedoituksen mukaan ei kuuluvaisuuteen vaikuta maastoesteet.  Asema tarkastettiin myöhemmin ja oli se kunnossa ja osasi aseman hoitaja sen oikein pystyttää).

Pysähdyksen jälkeen jatkui hiihto ainakin aluksi ks. 15-00, mutta myöhemmin näyttää kulkusuunta kääntyneen pohjoiseen päin.  Osasto pysähtyi jälleen klo 1130 maissa hetkeksi, mutta jatkui pian taas hiihto noin klo 1330 saakka (kers. Lepon mukaan ks 55-00, jota ei ole voitu tarkistaa).  Taukojen aikana ruokailivat miehet, mutta tulia ei tehty.  Muutamat tekivät lepäämistä varten lumeen kuopan, vuoraten sen havuilla.

Syynä siihen, ettei valoisana aikana levätty, oli toisten mukaan halu pysyä hiihtämällä lämpimänä, toisten mukaan pelättiin vihollisen seuraavan osastoa.  Ladulle asetettiin latumiinoja.  Yhtään tietä ei ylitetty päiväsaikana, mutta pohjoisesta kuului naisten ääniä, joiden oletettiin tulevan tieltä tai kylästä.  Minkäänlaista tiedustelua ei järjestetty, vaikka paikanmääritys oli epävarmaa.

Iltahämärissä jatkui hiihto klo 19 saakka paikkaan, jonka luutn. Englund oletti olevan n. 400 m:n päässä kylästä joen rannalla.  Tämän takia ei saanut tupakoida eikä puhua äänekkäästi, ettei osasto paljastuisi.

3. Taistelutehtävän suoritus.

Taistelutehtävän suoritusajaksi oli määrätty klo 2200.  Osaston alkuperäinen jako oli seuraava:

Osaston johtaja luutn. Englund ja 2 tst. lähettiä (aliups.)

I joukkue: j.johtaja luutn. Supinen.

varajohtaja kers. Heinonen.

tst. lähetti ja lääkintämies.

1. ryhmä 2 + 6.

2. ryhmä 2 + 8

Joukkue yhteensä 1 + 5 + 16 = 22 (Ään.RPr.:sta)

 

II joukkue: j.johtaja vänr. Ratia.

varajohtaja = alikersantti Sydänlampi.

Lääkintämies.

1. ryhmä 2 + 8

2. ryhmä 2 + 7

Joukkue yht. 1 + 5 + 16 = 22 (Ään.RPr.)

 

III joukkue: j.johtaja korn. Hirvikunnas.

varajohtaja = sot.virk. Vegelius.

joukkue kuten I joukkue (RO:sta)

 

IV joukkue: j.johtaja vänr. Karhusola.

varajohtaja = kers. Uusipuro

joukkue kuten I joukkue (RO:sta ja AHSP:sta)

 

Koko osasto yhteensä:

Ään. RPr:stä    3 + 12 + 32 = 47

RO:sta             2 + 4 + 34 =  40

AHSP:sta         1 + 1 +5 =  7

Yhteensä:        6 + 17 + 71 = 94

Kun vänr. Ratia oli haavoittunut, alistettiin II joukkue korn. Hirvikunnakselle.  Alkuperäinen suunnitelman mukaan tuli:

I, II ja III joukkueen hyökätä majoituspaikkoja vastaan suksitehtaan kaakkoispuolella, tuhota ryssät ja sytyttää samalla talot palamaan.  Jos tehtävä onnistui, tuhotaan senjälkeen suksitehdas ja siirrytään tuhoamaan aluksia.

IV joukkue varmistaa metsän suunnassa (etelässä) ja avata ladut joen suun eteläpuoleiseen niemeen, jossa raivattava miinakenttään aukko jäälle menoa varten.

Miehistölle jaettiin ”Pervitin” tabletteja lähtöä odotellessa  Ryhmänjohtajat saivat lopulliset tehtävät ja lähestyminen alkoi ks. 45-00.  Hiihto suoritettiin aluksi sakeassa, ryteikköisessä metsässä, jolloin suuntaa jouduttiin mutkittelemaan etenemisen helpottamiseksi (monen kertomus, mm. kers Leppo [?], tkm Hjelt ja Sirkiä).

Odotettua kylää ei kuitenkaan saapunut ennenkuin vasta 6 tunnin hiihdon jälkeen.  Hiihdon aikana ylitettiin niittyaukema leveä suo ja sillä korkea mäki, jonka jälkeen jouduttiin jälleen metsään (Kertomusten perusteella on tämä reitti voitu määritellä verrattain varmasti).  Mäellä laukesi korn. Hirvikunnaksen konepistooli vahingossa mennen muutaman laukauksen sarja ja aiheutti se rivistössä hetkeksi lievää sekasortoa.

Kun osasto saapui tavoitteeseensa vasta n. klo 4, oli alkuperäisestä suunnitelmasta luovuttava.  Tässä mielessä pitivät upseerit neuvottelun, jossa (kertomuksista päätellen) päätettiin:

I joukkue aloittaa heti alusten tuhoamisen.

II ja III joukkue hyökkäävät majoituspaikkaa vastaan.

IV joukkue varmistaa ja tekee ladut jäälle suunta länteen.

Kokoontuminen varmistusosaston luo kylän metsänpuoleisessa reunassa.  Vetäytymiskäskyn antaa luutn. Englund.

Neuvottelutilaisuudessa luutn. Englund pahoitteli suunnistamista.  Luutn. Supinen epäili tehtävän suoritusta myöhäisen ajankohdan takia.  Korn. Hirvikunnas oli optimistinen ja lohdutteli luutn. Englundia.

4. Eri tst. osastojen toiminta:

Luutn. Supisen joukkueesta meni piirroksen mukaan proomujen luo yht. 17 miestä. Loput olivat jääneet jälkeen ja liitti luutn. Englund heidät majoituspaikkoja vastaan hyökkäävään osastoon (mm. Aho, Varis, Hjelt, Silvennoinen ja korpr. Anttonen).  Luutn. meni itse edellä jäälle, viimeisenä hinattiin räjähdysaineahkiolta.  Kun joukkue oli ennättänyt olla hetken aikaa proomujen luona, avattiin joen eteläpuolelta kk.tuli.  Myöhemmin avasi suksitehtaan suunnalta toinen kk. tulen, samoin joen pohjoisrannalta.  Proomuista heitettiin joitakin käsikranaatteja.  Luutn. Supinen antoi korp. Schultzille käskyn lähteä joen rannalle päin tiedustelemaan hinaajien paikkoja.  Hänen mukaansa lähti kaikkiaan 5 miestä (tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela, korpr:t Kallinen ja Ahonen), joista useat lähtivät vain perään päästäkseen pois kk. tulesta tietämättä tiedustelutehtävästä.  Kun joen molemmilta ja varsinkin eteläpuolelta ammuttiin kovasti, mm. konetykillä 3-4 ls. sarjoja, ja kun pohjoisrannalta yritti perään lähteä partio uskaltautumatta kuitenkaan jäälle kauemmaksi (ilmeisesti miinakenttien takia), eivät miehet palanneet, vaan jatkoivat hiihtoa joen suuta kohti sytyttäen mennessään suksitehtaasta luoteeseen sijaitsevassa kapeikossa yhden proomun palamaan (term.rasialla).  Jonkun matkaa hiihdettyään oli joen poikki valoansalinja, 2 noin sormen paksuista tod. sähköjohtoa (korkeus n. 30 ja 120 cm lumesta, valoansalinja ja tie.  Pitkin matkaa oli miinakenttiä , jotka kuitenkin olivat osittain kinosten peitossa eivätkä räjähtäneet.  Valoansat eivät myöskään toimineet, vaikka miehet hiihtivät langat poikki.  Hiihto jatkui piirroksessa näkyvää reittiä jäälle. Ylitetyllä kannaksella oli oikealla puolella jonkunlainen kenttä, joka oli puilla naamioitu.  Kentällä oli noin miehen korkuisia lentokoneen runkoa muistuttavia esineitä 3 kpl.  Potkureita, siipiä ja jalaksia ei näkynyt.  Kentällä vähän liikuttu hiihtäen.  Rantaantulopaikassa murros ja sen oikealla puolella bunkkeri.  Vasemmalla niemessä vartiokoppia muistuttava koju.  Kukaan ei haavoittunut.

Samoihin aikoihin kuin yllämainitut [korpr. Schultz, tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela sekä korpraalit Kallinen ja Ahonen] lähtivät proomuille, lähti 3 miestä pyrkimään joen pohjoispuolelle (alik. Leitto ja stm Rummukainen ja Eronen).  Sen jälkeen ei heitä ole kukaan tavannut, josta päätellen lienevät joutuneet yllätetyiksi pohjoisrannalla.

Luutn. Supinen jäi lopuksi 7 miehen kanssa proomuille sytyttäen niistä 2 aivan uutta palamaan.  Kukaan ei ole nähnyt hänen kaatuneen, vaan jokainen niin aikaisemmin kertonut on sen kuullut muilta, siis olettamus.  Todennäköisesti he ovat ryhtyneet tulitaisteluun eivätkä päässeet irroittautumaan, kun muut vetäytyivät kylästä pois.  Mm. joukkueen varajohtaja kers. Heinonen oli aikaisemmin maininnut että proomujen luona oli hyvät asemat eikä halunnut heti lähteä pois.  Hämärän ja taistelun takia eivät miehet voineet tehdä havaintoja joessa olevista aluksista (ilmavalokuvissa olevat tiedot luotettavimmat).

Korn. Hirvikunnaksen joukkueet hyökkäsivät taloja vastaan.  Joukkueet oli jaettu 3-miehisiin ryhmiin, joille kullekin kuului 1 talo.  Suurimpia vastaan meni useampia miehiä.  Kylässä syntyi erittäin kiivas laukausten vaihto.  Useita taloja sytytettiin termiittirasioilla heittelemällä niitä ikkunoista sisälle.  Samoin heitettiin ikkunoista sisälle käsikranaatteja.  Ulos ryntäilevät miehet ammuttiin pääasiassa konepistooleilla, mm. erään suuren rakennuksen pihalle n. 30.  Ryssät ampuivat kiivaasti ikkunoista.  On vaikeata määritellä ammuttujen vihollisten määrää, mutta tuskin 60:ssä on liioiteltu.  Pihoissa oli valjastettuja hevosia.

Luutn. Englund toimi itse osaston mukana.  Hän sai mm. luodin lumipukunsa huppuun ja rukkasensa läpi.  Kun taistelu oli riehunut ½ tuntia (eräiden mielestä tunnin), käski luutn. Englund aloittaa vetäytymisen jäälle.  Hän oli jo aikaisemmin lähettänyt tkm. Hjeltin ja 2 miestä avaamaan latua jäälle kompassisuuntaan 45-60.  Irroittautumiskäskyn saivat kylässä taistelleet, joista tietämän mukaan ei kukaan toimittanut sitä luutn. Supiselle.  Miehet hiihtivät rantaan kahta latua (varmistusosasto oli tehnyt toisen). Kukaan ei ollut todennut omia kaatuneita kylässä, pääsivätkö kaikki pois, siihen ei voida varmasti vastata.

Toisten kertoman mukaan (alik. Laurikainen ja stm Björn) ei tkm. Hjeltin latupartio olisikaan pitänyt ks. 45-60, vaan kaartanut enemmän etelään, siis yhtynyt etelässä varmistusosaston latuun.

Poltettuja taloja lienee ollut kymmenkunta, joskin hitaan syttymisen takia  vain 5-4 oli ilmitulessa kun osasto alkoi vetäytyä.  Yllätykseen näyttää päästyn, sillä takaa-ajoon metsässä ei vihollinen tiettävästi ryhtynyt.

Vänr. Karhusolan joukkue pysytteli koko ajan metsässä varmistustehtävällä.  Sen toimesta lienee avattu latu jäälle (eteläinen latu).  Joukkue ei osallistunut taisteluun kylässä, eikä saanut käskyä mennä luutn. Supisen avuksi eikä tehnyt sitä myöskään oma-aloitteisesti.  Kaikesta päätellen luutn. Supisen joukkue jätettiin oman onnensa varaan kaikkien muiden vetäytyessä käskyn mukaisesti jäälle.

5. Vetäytyminen Vasilin saaren luo ja hajautuminen.

Kun luutn. Englund oli antanut vetäytymiskäskyn, hiihtivät korn. Hirvikunnaksen ja vänr. Karhusolan joukkueet jäälle piirrokseen merkittyjä latuja (pohjoinen epävarma).  Latupartiot kertoivat, että rantatörmässä ja jäällä oli hirsiset hv. esteet.  Aukoissa, joista mentiin jäälle, saattoi olla miinoja, mutta ilmeisesti kinostunut lumi esti miinojen laukeamisen.  Kellään ei ollut aikaa ruveta asiaa tutkimaan, vaan luottivat latupartiotkin hyvään onneensa laskiessaan rantatörmältä jäälle.

Kylästä hiihti miehiä jäälle ilman mitään järjestystä.  Rantaviivan edustalla oikealla oli saaressa loisto.  Alik. Alastalo muutaman miehen kanssa sai tehtäväkseen räjäyttää loiston.  He nousivat saareen, mutta laukesi silloin miina katkaisten alik. A[lastalo]:n sukset takaa.  Siitä huolimatta yritettiin räjäyttämistä, mutta oli panos niin pieni, ettei se saanut mitään aikaan.  Loistosaaren koillisosassa sijaitsevan talon luona näkyi muutamia ryssiä, jotka näyttivät vetäytyvän talon taakse.

Jäälle kokoontui runsaasti hyvin väsyneitä miehiä.  Ryssät ajoivat viimeisiä kylästä lähteneitä miehiä takaa vasta jäällä.  Loistosaaren kohdalla yritti luutn. Englund koota joukon.  Tässä mielessä hän tiedusteli, ketkä ovat niin hyvissä voimissa, että jaksavat ruveta muita kokoamaan.  Tkm. Kinnunen ainakin ilmoittautui (sanoi olevansa niin hyvässä kunnossa, että jaksaisi tehdä saman kierroksen uudelleen).  Hänen kertomansa mukaan oli useita miehiä heittäytynyt uupumuksesta makaamaan nukkuen heti.  Hän herätti 5-6 miestä, mutta saattoi jäädä vielä nukkumaan muutamia, jotka eivät sattuneet kohdalle.

Kokoontumisen aikana ampuivat ryssät joen suun molemmilta puolilta kiivaasti kk:lla.  Joen suun länsipuoleisesta niemestä ampui konetykki 5-6 ls:n valoammussarjoja tappioita aiheuttamatta.  Joen eteläpuolelta aloitti ilmeisesti krh. tulittaa joukkoa ampuen liian pitkiä, mutta ei sekään aiheuttanut tappioita.  Olivatpa muutamat miehet ryhtyneet vitsailemaan epätarkan tulen johdosta.  Oli vielä jonkun verran hämärä, että autereinen ja alkoi pyryttää.  Keli hyvä.  Myöhemmin pyry sakeni.

Krh.tulella oli kuitenkin sikäli kohtalokas merkitys, että luutn. Englund käski kokoontumassa olevan joukon uudelleen hajaantua mahdollisten tappioiden pienentämiseksi.  Hän käski osaston lähteä hiihtämään Vasilin saaren luo, jossa hevoskolonna odottaisi ja jossa voitaisiin ryhtyä tehokkaampaan vastarintaan ja tuhota takaa-ajoon lähteneet ryssät.  Hän varoitti ainakin muutamia menemästä liian varomattomasti saareen.  Itse hyvänä hiihtäjänä hän lähti aivan alkupäässä.  Hyvät hiihtäjät seurasivat häntä lähellä. huonommat jäivät jälkeen.  Rivistö venyi hyvin pitkäksi eikä siinä ollut mitään johtoa.

Rannan ja Vasilinsaaren puolivälissä käski luutn. Englund pystyttää radioaseman määräten lähettämään sanoma ”hevosia”.  Hän kyllä mainitsi, että hevoset ovat tulossa, jos ovat päässeet ilman sanomaakin, mutta voidaanhan se silti lähettää.  Radioalik. Laurikainen jäi aseman pystyttämisen takia melkein rivistön viimeiseksi.  Sanomaa ei kukaan ole saanut vastaanotetuksi.  Alik. Laurikainen ei ole varma, tuliko asema aivan oikein pystytetyksi.

Kun rivistö oli jo venynyt hyvin pitkäksi, tuli pohjoisesta Karson kylästä päin 3 ajoneuvoa, joista ammuttiin konekiväärillä.  Toisten kertomusten mukaan saivat ajoneuvot rivistön poikki, toisten mukaan ne ajoivat rivistön kanssa yhdensuuntaisesti.  Jälkimmäinen kertomus tuntuu todennäköisemmältä, sillä edellä mainittu jälkipäässä tullut alik. Laurikainen ei tavannut ajoneuvoja ollenkaan.  Missään tapauksessa sillä ei ole ollut ratkaisevan suurta tapahtumien kulkuun eikä tiettävästi ole kaatunut kk.tulessa.  Joukon hajoamista se kyllä lienee lisännyt.  Kukaan ei ryhtynyt ampumaan hevosia, koska ne olivat kaukana, kukaan ei käskenyt ja miehiltä puuttui pst.aseistus, jolla heidän käsityksensä mukaan olisi kannattanut ryhtyä kk:n kanssa tulitaisteluun.  Mukana kuljetettu vanki yritti kk.ajoneuvojen ilmestyessä karata, jonka takia hänet ammuttiin.

Kun joukon alkupää lähestyi Vasilin saarta, antoivat etumaiset miehet sovitun valomerkin – — – , johon saaresta vastattiin sovitulla merkillä ….. .  Mistä ryssät tämän merkin ovat saaneet, tai oliko se vaan sattumaa, on vaikeata sanoa.  Ehkä osasto on aamulla aikaisin käyttänyt merkkiä keskenään ja ryssät ovat sen huomanneet.  Merkeistä päätellen ja aikaisemmasta epäilyksestään huolimatta luuli luutn. Englund, että saaressa oli hevoskolonnan miehiä ja lähestyi saarta lähettämättä tiedustelupartiota tai tunnustelijoita eteen.  Hänen lähellään oli noin 20-30 miestä pieniin ryhmiin jakautuneina.  Kun ensimmäiset olivat noin 20 m:n, luutn. Englund itse n. 50 m:n ja loput n. 100 m:n etäisyydellä, avasivat ryssät yhtäaikaisesti kiivaan tulen.  Äänestä päätellen oli mm. pikakivääreitä useita, mutta kk:ta ei varmuudella todettu.  Osasto heittäytyi jäälle alkaen tulitaistelun.  Ensimmäiset miehet yrittivät vetäytyä takaisin, luutn. Englund näiden mukana.  Hänen päästyään jonkin matkaa taaksepäin, sai hän todennäköisesti selkäänsä osuman, koska kaatui suulleen lumeen jääden siihen.

Kun ryssät huomasivat, että miehemme pyrkivät irrottautumaan, ryhtyivät he kaakkoon päin edeten saartamaan joukkoa.  Jäälle tuli n. 30 miestä, osa suksilla osa jalan.  Jo tuliylläkön aikana oli saaresta n. 1 km. pohjoiseen ketju, jossa 50-75 m:n välimatkoin jäällä asemissa 1-2 miestä paikassaan.

Monet asemaan asettuneet väsyneet miehet eivät saarrostuksen uhasta huolimatta uskoneet jaksavansa hiihtää pois, vaan jatkoivat taistelua, näiden mukana mm. korn. Hirvikunnas ja vänr. Karhusola.  Kers. Leppo, joka oli yllämainittujen upseerien kanssa asemassa, havaitsi vierellään toinen toisensa jälkeen lakanneen ampumasta eivätkä vastanneet kysymyksiin.  Kun ammunta hiukan hiljeni, läksi hän juoksemaan pois pohjoista kohti.  Perään lähti muutamia ryssiä, mutta luopuivat ne pian takaa-ajosta.

Taistelua oli n. 300 m:n päästä seurannut hyvissä voimissa ollut tkm. Kinnunen, joka auttaessaan kers Hakasen haavoittuneen säären sitomista ja kp:n kätkemistä oli jäänyt muista jälkeen.  Hän näki luutn. Englundin kaatuvan ja aikoi mennä ottamaan hänen karttalaukkunsa, mutta katsoi tulen niin tarkaksi, että oli luovuttava yrityksestä.

Kers. Lepon, alik. Suomisen, tkm. Kinnusen ja stm. Laitisen kertomusten mukaan voidaan suurella varmuudella katso seuraavien 8:n kaatuneen:

luutn. Englund,

vänr. Karhusola,

kers. Hirvikunnas,

alik. Henttinen,

stm. Näppäri,

stm. Heikkilä,

stm. Nieminen ja

stm. Silvennoinen.

*

Stm. Kinnusen arvion mukaan luutn. Englundin mukana olleet 5-6 pääsi vetäytymään pois, joten saaren luo lienee jäänyt n. 15-20 miestä.  Ryssiä arvioivat miehet olleen saaressa n. 100, joista taistelussa kaatui ainakin 15 miestä.

Jäljessä tulevat kiersivät saaren yleensä pohjoisen puolelta.  Muutamat pyrkivät etelänpuolitse, mutta kun näkivät ryssiä, niin palasivat takaisin.  Saaren pohjois- ja luoteispuolella liikkui ryssien partioita.  Stm. Kinnusen kertomuksen mukaan tulivat he ryssien jäällä olevan ketjun läpi.

Saaren luona hajaantui osasto lopullisesti.  Limosaareen palanneet tulivat aivan pieninä ryhminä tai yksitellen.  Ensimmäiset palasivat n. klo 16-17 ja viimeiset seuraavana päivänä yöpyen jäällä.  Saaren luota lähti 6-miehinen ryhmä kahden ryssän partion ahdistamana pyrkimään luoteeseen, mutta kun eivät jaksaneet hiihtää lujaa, kiersi toinen ryssän partio n. 1 km. etäisyydellä vasemmalle eteen pakottaen ryhmän ryssän rannikkoa kohti.  Ryhmässä olivat alik. Sydänlampi, stm. Kinnunen ja stm. Sukuvaara paremmassa kunnossa hiihtäen edellä.  Heistä jäivät lääkintämies Pedelius, stm. Nieminen ja eräs rakuuna hiihtäen Kurdilo nimiseen saareen.  Saaresta ei kuulunut laukauksia.  Miehistä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.  Miesten tarkoituksena oli mennä saareen lepäämään ja ainakin Pedeliuksella oli muonaa mukanaan.  Edellä hiihtäneet tekivät piirroksessa esitetyn reitin todeten Novaja-Tonja –nimisen saaren tyhjäksi.  Lugsaaren eteläpäässä oleva kylä oli asumaton, joskin talot osoittivat, että niitä oli jonkin aikaa aikaisemmin käytetty majoitukseen.  Alik. Sydänlampi määritteli kartan mukaan paikan ja toiset etsivät keittomahdollisuuksia.  Mantereen suunnalla oli jäällä 20 miestä työssä, miesten käsityksen mukaan asettamassa miinoja.  Kun sieltä lähti saarta kohti 4 miestä, poistuivat miehemme saaresta Mudr-saaren eteläpuolitse havaiten saaren eteläkärjessä parivartion ja lounaiskärjessä tykinputken.  Minkäänlaista laivaa ei näkynyt.  Täältä jatkoivat he matkaa Limosaareen.  Ryssän partiot olivat jo ennen saareen menoa lopettaneet takaa-ajon.

Se 6-miehinen ryhmä, joka oli lähtenyt proomuilta, hiihtänyt pitkin jokea ja tullut jäälle, näki Kladevez-saaren luona parivartion.  Taaempana saaressa ja jäällä liikkui n. 20 miestä, osa ilman lumipukuja, mutta ei saaresta ammuttu eikä sieltä lähtenyt partioita jäälle.  Miehet olivat näkevinään etelässä 20-miehisen partion, mutta saattoi se olla vain jääröykkiöitä.  Ryhmä oli kuljettanut hinaajia varten tarkoitettuja räj.aineita mukanaan.  Jonkun aikaa hiihdettyään pysähtyivät he tupakalle ja räjäyttivät jäähän reijän saadakseen vettä.  Tämän jälkeen hiihtivät he kenenkään ahdistelematta 2-3 km Vasilinin saaren pohjoispuolelle.  Saaresta kuului kiivasta laukausten vaihtoa noin klo 11, josta päätelleen eivät menneet sinne, vaikka saari olikin määrätty kokoontumispaikaksi. Saaren luoteispuolella näytti heidän eteensä pyrkivän hiihtäjiä, joita arvioivat vihollisiksi.  Tämän takia muuttivat he suuntaansa enemmän pohjoiseen ja pääsivät irtautumaan.

Lentokelkkoja ei kukaan nähnyt, vaikka ääntä kuultiin Vodlajoen suun ja Vasilin saaren seutuvilla.

6. Hajatietoja.

Miehet olivat 2-vuorokautisesta miltei yhtämittaisesta hiihtämisestä ja hermojännityksestä niin uupuneita, etteivät monetkaan erottaneet näkem[i]ään unia todellisuudesta.  Vaan esittivät kaikenlaisia ihmeellisiä juttuja tosina.  Yleensä näkivät he sellaisia näkyjä kuin mitä olivat toivoneet (saivat korviketta, omat lentokelkat tai lentokoneet tulivat hakemaan j.n.e.) ja seikkailuistaan vihollisen kanssa (eräältä muka vihollinen otti lumipuvun, otti aseet, sukset j.n.e., eräs ampui pistoolilla neljä ryssää, jotka hiihtivät aivan perässä, eräs makasi lumessa ja ryssän partio hiihti yli pistäen suksisauvalla takamuksiin j.n.e.).  Myöhemmin useimmat ovat ruvenneet epäilemään näkyjään.  Osoituksena näystä ja todellisuudesta mainittakoon, että eräs mies näki lentokelkan aivan edessä ja nojasi siihen molemmilla käsillään, mutta kaatui lumeen ja heräsi todellisuuteen.  Sot.virk. Vegelius näyttää menettäneen järkensä ja harhaili jäällä sekapäisenä, pyytäneen kers. Lepoa hautaamaan itsensä lumeen.  Kun päänsä tuli ensin väärään suuntana, nousi hän ylös ja käski haudata toiseen suuntaan.  Tuskin hän kuitenkaan pysyi paikallaan, sillä jäljessä tulleet kertovat nähneensä hänet taas harhailevan.  Eräs mies näyttää myöskin menettäneen järkensä eikä suostunut seuraamaan ketään.

Limosaareen saavuttaessa olivat yleensä kaikki hyvin uupuneita ja tarvitsivat useimmat yhden tai kahden yön unen ennen kuin heidän kertomusilleen voitiin antaa arvoa.

Pervitin tableteista antoivat kaikki erittäin kielteisiä lausuntoja.  Monet väittävät, että kun he olivat ottaneet niitä useampia, seurasi muutaman tunnin kuluttua vastavaikutus  Luutn. Englund oli kyllä saanut lääkäriltä ohjeet, ettei tabletteja saa ottaa muuta kuin enintään pari kappaletta.  Siitä huolimatta olivat toiset syöneet niitä useita.  Sot.virk. Vegeliuskin muka 12-13 kpl.  Kertojat esittivät, etteivät tabletit sovi käytettäväksi jos on jälellä useiden tuntien ponnistelu.

Kukaan ei ole todennut, että ryssä[n] partiot olisivat ajaneet takaa Limosaaren lähelle.

7. Omat tappiot.

Jäi palaamatta                     5 +   8 + 26 = 39

Haavoittuneet                     1 +   2 +   1 =   4

YHTEENSÄ                      6 + 10 + 27 = 43

Palaamatta jääneista

miinoihin menomatkalla     0 + 0 + 1 =   1

jäi proomuille                      1 + 5 + 5 = 11

kaatui Vasilinin luona         3 + 1 + 4 =   8

meni Kurdilo-saareen         0 + 0 + 3 =   3

YHTEENSÄ                     4 + 6 + 13 = 23

Lähemmät tiedot puuttuvat 14 miehestä.  Vasilinin luona ilmeisesti kaatui tai vaikeasti haavoittui 10 miestä.

Loput 6 ovat kaatuneet, joutuneet haavoittuneina tai muuten vangeiksi tai menehtyneet jäälle.

8. Vihollisen tappiot.

Kylässä kaatui noin 60.

Jäälle ammuttiin         1 vanki.

Vasilinissa kaatui     15

YHTEENSÄ noin 75 miestä

Hevosia  1 kpl

Proomuja poltettiin ainakin 3, ehkä 4-5 kpl.

Taloja poltettiin noin 10 kpl.

9. Vastaanottoon lähetetyn hevoskolonnan retki.

Siitä huolimatta, että luutn. Englundia oli varoitettu Vasilin saaresta, antoi hän vänr. Sirkiän johtamalle hevoskolonnalle, vahv. 2 ups. (toinen lääkäri) + 9 aliups. + 38 miestä, tehtäväksi ottaa saari, jossa sen jälkeen tuli odottaa osaston paluuta.  Valtauksen syyt olivat (vänr. Ratian mukaan):

Se oli hyvä orientoitumispisteeksi,

se oli sopivan matkan päässä,

saaressa oli hänen käsityksensä mukaan vain aivan heikko miehitys,

saari tarjosi suojaa ilmahyökkäyksiä ja lentokelkkoja vastaan.

Kolonna lähti 9.3. klo 20 ja pysähtyi aamulla klo 6.  Huonon näkyväisyyden takia ei etsiskelyistä huolimatta löydetty saarta ennen kuin klo 10 ja silloinkin luultiin koillisessa näkyvää metsäistä ja puisella majakkatornilla varustettu saarta Losin saareksi  Tämän takia vetäytyi kolonna vänr. Sirkiän kertoman mukaan 5-6 km. länteen päin mennäkseen sieltä etelään. Myöhemmin todettiin kuitenkin näkyväisyyden parantuessa, että saari olikin Vasilin saari.  Sinne lähetettiin tied.partiot 2+2, jotka noin klo 13 maissa lähestyivät saarta 200-300 m:n päähän ja havaitsi, että saaressa meni asemiin n. 20 miestä.  Partion ilmoituksen perusteella lähetettiin klo 14 radiosanoma tiedustellen toimintaohjetta ja ilmoittaen samalla että saarta ei voida miehittää tappioitta.  Vastaus: ”Saarta ei miehitetä, odottakaa”.  Klo 16 sai kolonna käskyn palata takaisin.  Paluumatkalla jakautui kolonna kahteen osaan toisen suunnatessa Kontuun ja toisen Luostariniemeen etsiäkseen [sieltä] Os. Englundin miehiä, joita kohdattiin vain yksi lähellä Limosaarta.  Kolonnat olivat perillä klo 21.

Kolonna on kaikesta päättäen ollut Vasilin saaressa suoritetun taistelun aikana (noin klo 11) enemmän kuin 5-6 km. lounaaseen eikä tuulen takia kuullut laukauksia.

10. Pelastustoimenpiteet.

Paitsi yllämainittua hevoskolonnaa, oli etsiskelemään lähetetty partioita seuraavasti:

Limosaaresta:

10.3. klo 23.10 Lähetettiin Koiselästä partio suuntaan koillinen, koska Limosaareen saapuneet os. Englundin miehet kertoivat miehiä olevan matkalla pohjoista kohden.  Vahvuus 1 + 10.  Matka tulokseton.

10.3. klo 23.15 Lähetettiin eteläpuoliselta Olenin saarelta partio 2 + 10 suuntaan itä.  Matka tulokseton.

10.3. klo 22.30 Lähetettiin Kondasta suuntaan itäkaakko 1 + 17 vahvuinen partio.  6 km:n päässä jakaantui partio kahtia, toisen osan suuntautuessa itään toisen pohjoiseen.  Palasivat 11.3. klo 2, jolloin uusi samanlainen partio lähetettiin samoihin suuntiin.  Paluu klo 8.  Matka tulokseton.

11.3. klo 08.20 Lähetettiin Kondasta partio suuntaan itä.  Vahvuus 1 + 30 sekä 2 hevosta.

11.3. klo 08.20 Lähetettiin Koiselästä partio, vahvuus 1 + 20 sekä 2 hevosta.

11.3. klo 08.20 Lähetettiin Vol Navolokista partio, vahvuus 1 + 20 sekä 2 hevosta.

11.3. klo 08.20 Lähetettiin Olenin etel. saarelta partio, vahvuus 1 + 8.

Kolmen viimemainitun partion tuli kulkea 2 tuntia suuntaan itä.  Sitten partio jakaantui kahtia toisen kulkiessa ½ t. pohjoiseen, toisen ½ t. etelään.  Tämän jälkeen paluu Limosaareen kompassin mukaan.  Matkat tuloksettomia.

11.3. klo 10.30 Lähetettiin Luostariniemestä 5 partiota vahvuudeltaan 1 + 6 tai 1 + 8 säteettäin ulospäin.  Osalla mukanaan hevoset.  Kunkin tuli kulkea 10 km. Majakkasaaresta annettuun suuntaan.  Tuloksetta.

12./13.3. Limosaaren kustakin tukikohdasta ups. partiot, jotka jakaantuivat pieniin osiin.  Tuloksetta.

15.3. klo 16.40 –  03.30 Konnusta partio 3 ups. 43 au. ja m. sekä 10 hevosta, tehtävänä mennä Limosaaren ja Vasilinin saaren puoliväliin, siitä pohjoiseen saman verran ja palata takaisin.  Partio löysi rompeikosta 2 kp. 1 ylim. kp. lippaan ja 1 käsikranaatin.

I Lston alueelta:

Kakkorovosta: 3 miestä suuntaan 6-00

Soksusta 3 miestä suuntaan 9-00

Derevjannejasta 3 miestä suuntaan 13-00

Derevjannejasta 3 miestä suuntaan 8-50

Ivanovoskijsta 1 + 5 iestä suutnaan 12-00

osan tutkiessa jäätä suuntaan 15-00

Ei tuloksia.

 Liitteenä 8 peitepiirrosta.

Kapteeni T. Nuuttila

                T. NUUTTILA

xx

Ään.RPr.

Liite N:o 4

SALAINEN

Liite RO:n kirj. D n:o

KUULUSTELUPÖYTÄKIRJA,

laadittu RO:ssa 17.3.1942 rakuuna  P e t m a n, Martti

3./URR, kotoisin Lappeen pitäjän Karhusjärven kylästä, s. 11.10.1921,

Vodlajoen suunnalla tehdyn partioretken johdost.

Kuulustelija luutn. L. Ryynänen.

Rakuuna Petman, Martti oli Tied.os./RO:sta komennettujen mukana osallistunut luutn. Englundin partioretkeen Vodlajoen suulle ja kertoi:

Partio lähti 8.3. klo 4 Limosaaresta luutn. Englundin johdolla ja suunta otettiin kohti vih. rantaa tarkoituksella nousta maihin Modozan korven (?) kohdalla.  Partioon osallistui yhteensä n. 97 miestä.  Matka jään yli sujui häiriöittä.  Jäätaipaleen puolivälissä palautettiin partion mukana siihen saakka olleet n. 30 hev.ajon takaisin, jonka jälkeen partio jatkoi matkaa parijonossa hiihtäen.  Kja oli kolmannessa joukkueessa hiihtojonon alkupäästä lukien.

9.3. n. klo 7 saapui partio vih. rannan luo.  Rannasta n. 50 m. päässä kulki lahdelman poikki kaksirivinen paaluaita, paalut n. 20 cm. välein ja paalurivien etäisyys n. 3 m.  Niemen (p. 46,6; vs.koord. 51?) kohdalla aita päättyi.  Katkaisemalla yhden paalun kustakin paalurivistä meni partio maihin.  Eteen lähetetyt tunnustelijat, vänr. Ratia ja kaksi miestä menivät miinoihin ennen partion saapumista paaluaidan luo.  Räjähdysten ääni ei ollut kova.  Kja ei muista jäämatkana aikana ja rantaa lähestyttäessä nähneensä partion asettamia sivustapartioita.  Paaluaitojen läpi päästyä tuli partiota, joka silloin koossa, kohti vasemmalta, paaluaidan ja mantereen välissä kulkevaa hev.ajon. tietä pitkin ryssä ajaen reellä.  Ryssä otettiin vangiksi ja otetulla hevosella lähetettiin miinoissa haavoittuneet Limonsareen.  Ylitettyään tien partio hiihti, joukkueet peräkkäin jonossa rannalle.  Vangiksi otettu ryssä hiihti mukana ahkioitten luona.  Metsää oli n. 200 m. alalta kaatunut, latvat sekaisin.  Kjan käsityksen mukaan myrskyn kaatamia ja puitten murtumakohdista päätellen jo paljon aikaisemmin.  Sahauksen jälkiä ei kja huomannut.  Kaatuneet puut hidastuttivat matkan tekoa.

Sisämaahan päin n. 1 km. hiihdettyään partio piti ruokalevon, jonka jälkeen partio jatkoi matkaa.  Koko 9.3. hiihti partio metsässä pari kertaa ruokalepoa pitäen.  Jonon edessä tunnustelijat, perässä varmistus.  10.3. yöllä saapui partio joen luo, jossa partio hajaantui kahteen osan, yhden tehtävänä proomujen, toisen jonkun kylän, jossa 600 ryssää, tuhoaminen. Kja määrättiin joen rannan luo varmistukseen.  Varmistuksen vahvuus n. 1 + 1 + 15.  Samaan paikkaan oli jätetty kaikki partion ahkiot ja vangittu ryssä.  Kylää tuhoamaan lähetetyn partion johtajana oli kornetti Hirvi-Kunnas.  Näki proomuja tuhoamaan määrätyn partion lähdön.,  Kja tunsi silloin itsensä väsyneeksi.  Kuuli puhuttavan, että molempien partioiden piti tulla takaisin ahkioitten luona varmistuksessa olevien luo n. klo 5-6.

Odotettuaan määräaikaan asti ehken vähän yli, antoi varmistusosastoa johtanut vänrikki määräyksen lähteä Äänisjärven rantaan.  Kja ei tiennyt, että partioitten mahdollisten myöhästymisten varalta olisi ollut määrätty toista kohtaamispaikka tai aikaa.  Varmistusosastossa oli myös kjan tuntema kersantti Uusipuro.  Kuljettaen mukanaan 4 ahkiota varmistusosasto lähti hiihtämään kohti rantaa, mukanaan vangiksi otettu ryssä, joka koko ajan oli varm.osaston mukana.  Matkalla rantaan hylättiin väsymyksen vuoksi metsään kolme ahkiota, joissa räj.aineita, varasuksia ja sauvoja.  Yksi ahkio tuotiin jäälle saakka.  Varm.osasto tuli rantaan toiseen kohtaan kuin tulomatkalla ja meni läpi samanlaisen kaksoispaaluaidan jäälle.  Varm.osaston jono venyi pitkäksi rantaan hiihdettäessä.  Vänrikki kehoitti pysymään koossa, mutta edessä hiihtäneet pitivät ahkioitten vetämiseen nähden liian kovaa vauhtia.

Jäälle päästyään näki kertoja muita partioon kuuluneita, jotka hajallaan hiihtämässä selälle päin.  Sää oli usvainen, näkyvyys ehken 1 km.  Täällä kja kadotti ryssän sv.n näkyvistään.  Luutn. Englundia ei kertoja jäällä nähnyt.  Jäällä hiihtävät tunsi omiksi määrätystä merkistä: lumipuvun vasen hiha kääritty ylös.  Jäällä tapasi kja kornetti Hirvi-Kunnaksen, johonka liittyi kahden muun ilm. RPr:n miehen kanssa.  Ehdittyään hiihtää n. 1 km. rannasta ampui ryssä kahdella tykillä n. 20 laukausta.  Tykkitulesta ei tappioita, putoamat hiukan vasemmalle.  Kornetti Hirvi-Kunnaksen kanssa hiihti kertoja Majakkasaareen päin.  Partion omia miehiä näkyi edessä ja takana.  Edessä n. 1 km. päässä olevat näkyivät olevan koossa, takana tulijat hajallaan.

Ryssä alkoi ajaa takaa jälkipäässä olleita vasta silloin kun rantaa ei enää sumuisen sään vuoksi näkynyt.  Ryssillä mukana yksi hevonen.  Ryssien, joilla ei lumipukuja ja jotka partion viimeisistä miehistä n. 1 km. päässä alettua ampua kk:lla huudettiin takaapäin ja kehoitettiin odottamaan ja saamana ”porukka” kokoon.  Eräs kornetti Hirvi-Kunnaksen luona ollut Tied.os/RO:n mies lähti tavoittamaan kauempana edessä jäällä olevia ja kehoittamaan kauemmaksi ehtineitä odottamaan.  Sanaa viemään [lähtenyt] lienee tavoittanut edessä olevat, jotka kerran pysähtyivät, mutta kornetti Hirvi-Kunnaksen luona olleitten huudoista huolimatta taas lähtivät hiihtämään järven selälle päin.  Kuuli puhuttavan, että ryssän jälkkiä [jääkelkkoja] olisi liikkeellä.  Kja itse ei nähnyt.  Kornetti Hirvi-Kunnaksen luona olevat olleet odottivat takana tulevia ja yhdessä n. 10 miestä, hiihdettiin sitten selälle päin.  Ryssät, arviolta n. 30 miestä, seurasivat väliin ampuen kiv:llä.  Ryssät eivät sanottavasti tavoittaneet suomalaisia.  Tuleen suomalaiset eivät vastanneet.  Hiihtäminen jatkui, mutta äsken takaa tulleet jäivät taas jälkeen, heidän joukossaan m.m. Leppänen ja Varis (URR:stä).

Kersantti Uusikylä häipyi jo aikaisemmin kjan näköpiiristä, samoin varm.os:n päällikkönä ollut vänrikki [vänr. Pauli Karhusola, entinen Filipow, VH].  Kja olettaa molempien olleen etumaisten joukossa jäällä.

Jälelle jääneet häipyivät sumuiseen ilmaan.  Puhalsi kohtalainen itätuuli.  Heidän kohtalostaan ei tiedä.

Tähän aikaan  alkoi usvaisen sään läpi näkyä Majakkasaari, jota kohti kornetti Hirvi-Kunnas, Ään.RPe:n joku alikersantti, korpr. Back (Ään.RPr.) ja kja lähtivät hiihtämään.  Eivät tienneet onko Majakkasaari (Vasilin saari?) ryssän miehittämä tai ei.  Koska oli kuullut että suom. piti Majakkasaari vallata ja olla hevosien kanssa vastassa partiota paluumatkalle jään yli lähdettäessä, hiihtivät kohti ko. majakkaa.  N. 1 km. Majakkasaaresta lähetti kornetti Hirvi-Kunnas korpr. Back´in hiihtämään Limosaareen pyytämään jäikkää [jääkelkkaa] noutamaan väsyneitä.

Tällä välin edessä hiihtäneet lähestyivät Majakkasaaren rantaa ja sitten hajaantuivat selälle päin.  Laukauksia ei kuulunut.  Kornetti Hirvi-Kunnas, n. 200 m. Majakkasaaren rannasta lähti hiihtämään korpr. Back´in latuja saaren vasemmalta puolelta; kertojalle ja hänen mukanaan olleelle alikersantille (Ään.RPr.) mitään sanomatta.

Kjan ja alikersantin huomattua Majakkasaaren oikealla puolella omia miehiä lähtivät hiihtämään näitä kohti.  Nähtyään kornetti Hirvi-Kunnaksen olevan n. 100 m. päässä Majakkasaaren rannasta kädet ylhäällä (laukauksia ei kuulunut), arvasi kja [kertoja] saarella olevan ryssiä.  Kja alikersantin kanssa jatkoivat matkaa edelleen oikealle, jolloin heitä ammuttiin kiv:llä.  Kja ja alikersantti vastasivat tuleen.  Silloin kja 6 ryssää, joista 2 kaatui (totesi vangiksi joutumisen jälkeen).  Panoksien loputtua lähti kja ja alikersantti hiihtämään karkuun.  Vähän matkaa hiihdettyään kaatui alikersantti ryssien tulesta.  Kjalta irtaantui vasen suksi ja hän kaatui.  Ryssät, jotka olivat vain 100 m. päässä, tavoittivat kjan.  Kja, jolta patruunat olivat loppuneet ja aavalla järven jäällä perin väsyneenä ollen ei enää nähnyt mahdollisuutta päästä ryssiltä karkuun.  Antautui vangiksi.

[Tässä kaatunut Ään.RPr:n alikersantti oli joko alik. Henttinen tai alik. Annunen, VH]

Kertojalta ryssät ottivat heti aseet pois ja tyhjensivät taskut.  Ryssät ottivat tuntokortin, kartat, kompassin, kellon, lompakon, leipälaukun, vyön patr taskuineen.  Kja ilmoitti, ettei hänellä ollut rekellä mukana kirjeitä ei muita papereita.  Vangittaessa ryssät olivat heristäneet nyrkkiä, mutta eivät ollet lyöneet.  Matkalla saareen sai kja jäällä eri paikoissa seisovalta 5 ryssältä ohi hiihtäessään hiihtosauvan iskuja selkään.  Majakkasaareen vietäessä kertoja näki luutn. Englundin ruumiin, lumipuku ja asetakki olivat pois.  muita suomalaisia kaatuneita ei näkynyt.  Saarella oli majakka, mutta ei asuinrakennuksia.  Havumaja, jossa ryssät majailivat oli saaren itäpäässä, sen edessä nuotio, jonka ääressä kja lämmitteli.  Nuotion luona kja tapasi korpr. Back´in ja rakuuna Unto Selinin.  Korpraali Back kertoi P:lle [Petmanille] että päähän haavoittuneen luutn. Englundin ryssät olivat ampuneet.  Muita vankeja ei kja nähnyt.  Saarella olleita ryssiä kjan arvelun mukaan n. 60 miestä, jotka kolmijonossa illalla hiihtivät manterelle.  N. 1 km. saaresta hiihdettyä otettiin suom. vangeilta sukset poois ja he joutuivat jalan kulkemaan ryssien hiihtäessä.

Maihin päästiin 9.3. hämärän tullessa (Kersonj?).  Rannalla 2-3 maalaistaloa ja yksi parakki.  Suomalaisia katsomaan kerääntyi n. 20 nuorta ryssää lumipuvuissa tai toppatakissa.  Vähän aikaa levättyään suom:ilta riisuttiin lumipuvut ja heitä taloihin päästämättä lähdettiin kävellen kuljettamaan pitkin metsäistä ajon.tietä sisämaahan.  Keskenään eivät suomalaiset keskustelleet ylirasittuneita kun olivat.  Ryssien ilmoituksen mukaan oli vielä käveltävä n. 12 km.  Vartiona matkalla oli ainakin 6 kiv.varustettua ryssää.  Tietä kulkiessa näki kja pari järveä ja jokea.

Suomalaiset saattajineen iltayöstä tulivat kylään, josa toistakymmentä taloa (Pusteshkina Maljnisa?).  Talossa annettiin suomalaisille syödä ”limppua” vapaasti ja n. ¼ kg. lihasäilykepurkki yhteisesti.  Seliniä kuulusteli jonkun aikaa huonosti puhuva vanh.luutn.  Kylässä oli melkein joka talon luona vartiomies.  Seliniltä oli kysytty suomalaisen partion tehtävää, mistä yksiköstä Selin oli, paljonko suomalaista sotaväkeä Sungussa ja missä muualla joukkoja Sungun luona.  Yöllä kja ja Selin sopivat keskenään mitä vast´edes kysymyksiin vastaisivat.  Sopivat siitä, että ilmoittaisivat Sungussa on 1000 miestä ja tykistöä ei ole yhtään.

Seuraavana päivänä (10.3.) kuulusteltiin suomalaisia kutakin erikseen.  Tulkkina toimi hyvin suomea puhuva nainen.  Kuulustelujen välillä suomalaiset saivat olla yhdessä.  Kuulustelukysymykset olivat: Paljonko joukkoja Sungussa, onko tykistöä, hyökkäysvaunuja, jäikiä, minkälainen aseistus, minkälainen mieliala joukoissa ja millainen on ruoka.  Henkilötietojen ohella kysyttiin myös puoluekana ja kuuluuko sk:aan.

Kertoja ilmoitti Selinin kanssa vastanneensa, että mieliala on sotaan kyllästynyt ja ruoka saadaan vähän.  Ettei ole tykistöä, jäikkiä eikä tankkeja.  Mitä korpr. Back oli kysymyksiin vastannut ei kja tiennyt.

Kuulusteluissa ei kjaa uhkailtu eikä kohdeltu pahoin.  Selin oli kertonut, että päällystön nimiä kysyttäessä häntä lyötiin pistoolilla kylkeen.  ”Eihän siinä muu auttanut kuin sanoa” – oli Selin kuulusteluista tultuaan kjalle sanonut.  Olivatko ilmoitetut nimet oikeita tai tekaistuja ei kja tiennyt.  Kjalta ei päällystön nimiä kysytty.  10.3. kuulusteltiin vain kerran kutakin suomalaista ehken n. 3 tunnin ajan kutakin.  Venäjänkieliset kuulustelupöytäkirjat, jotka naistulkki suomensi, olivat kunkin allekirjoitettavat.  Ennen allekirjoitusta kysyttiin suomalaisilta, onko pöytäkirja oikein tehty.  Ruokaa saivat suomalaiset leipää ja keittoa, jossa kalanpäitä, ruotia ja pikkukaloja.  Ruokaa saivat suomalaiset kahdesti päivässä.

Yöpymisen jälkeen (11.3.) suomalaiset vietiin 8 ryssän vartioimina ensiksi 5 km. jalkaisin ja sitten ryssien ilmoituksen mukaan 30 km. autolla.  Matka tehtiin keskipäivällä.  Vartiomiesten joukossa oli yksi heikosti suomea taitava.  Saavuttiin isoon kylään, jossa myös sivukatuja (Paudesh?), suomalaiset majoitettiin ison kaksikerroksisen puutalon yläkertaan kalustamattomaan ja kylmään huoneeseen.  Saatuaan ruokaa suomalaisia alettiin taas kuulustella yksitellen.  Vaikka suomalaiset nyt saivat olla kuulustelujen jälkeen yhdessä, oli heiltä keskenään puheleminen kielletty.  Istuivat huoneen eri nurkissa lavitsoilla ja kaksi ven. kiv.miestä huoneen sisällä vartiossa.  Ensiksi oli kuulusteltavana Selin.  Selinin palatessa kuulusteluista, ei hänen kasvoistaan kja huomannut erikoisempaa mielenjärkytystä tapahtuneen.  Kuulustelu kesti n. 2 tuntia.  Kja joutui nyt kuulusteltavaksi.  Kysymykset olivat ilman suurempia muutoksia samat, kuin ensi kuulustelussakin.  Kuulustelijana toimi jv.kapt. kauluslaattoja kesäpuserossa kantava hyvin suomea puhuva mies.  Hihassa arvomerkkejä ei kja huomannut.  Kuulustelussa oli läsnä toinenkin jv.kapt. kauluslaattoja kantava mies, jonka puseron hihassa soikea merkki: merkissä sirppi ja vasara.  (GUGB = NKVD:n päällystön hihamerkki?).

Kertoja ilmoitti vastanneensa samoin kuin edellisessä kuulustelussa että Sungussa on n. 1000 miestä suomalaista sotaväkeä, ettei siellä ole tykistöä, ettei sumalaisilla ole tankkeja eikä jäikkiä, että mieliala ja ruoka huonot sekä ettei kuulu puolueeseen eikä sk:taan.  Päällystön nimiä ei nytkään kjalta kysytty.  Henkilötiedot merkittiin pöytäkirjaan myös se, että kja kuuluu URR:iin.

Kertojalta kysyttiin, haluaako hän taistella Hitleriä ja Mannerheimia vastaan, johon kja vastasi, ettei hän, kja yleensä enää halua sotia.  – Sama kysymys toistettiin pariin kertaan kehoituksella harkita asiaa.  Kun kjalta kysyttiin olisko hän halukas lähtemään puna-armeijan tiedustelijana takaisin suomalaiselle puolelle, oli kja kysynyt, kuinka se olisi näin pitkän poissaolon jälkeen toteuttavissa.  Kuulustelija selitti, että suom.puolelle tullessa olisi selitettävä harhailleensa jäällä eksyksissä ja yöpyneensä ryssien muka huomaamatta vastarannan heinäladoissa ja että ruokaa saanut varastettua jostakin talosta.

Harkittuaan mahdollisuutta tällätavoin päästä suomalaisten luo takaisin kja päätti suostua ehdotukseen.  Tämän jälkeen tuotiin ruokaa, leipää, kalaa, vodkaa ja appelsiiniä muistuttavia hedelmiä (mandariineja ?).  Tämän jälkeen kjalta otettin suomenkielinen sitoumus, jonka kja sanelun mukaan kirjoitti: Kja muistaa sitoumuksen sisällön alun seuraavaksi:

Minä Martti Eljaanpoika Petman lupaan auttaa N-L:toa ja NKVD järjestöä tiedustelutyössä.

Kja ei muista oliko sitoumuksessa kohtaa, jossa tehtävän ilmiantaminen ent. esimiehille aiheuttaisi ankaran rangaistuksen kjalle ja hänen sukulaisilleen sen jälkeen, kun N-L on valloittanut Suomen.  Mutta puhetta rangaistuksesta oli.  Samalla kjaa uhkailtiin sillä, että hänen ven. kuulustelijoille ilmoittamansa suom.sotalaitosta koskevat tiedot heti ilmoitettaisiin suom.sot. päällystölle, jos hän pettää lupauksensa N-L:lle ja NKVD:lle, johon kertoja vastasi ”tietenkin minut silloin teloitetaan”

Kertoja allekirjoitti sanelun mukaan kirjoittamansa sitoumuksen.

Sen jälkeen hänelle ilmoitettiin tehtävä:

Palata suom. puolelle ja jouduttuaan rykmenttiinsä otettava selvää Sungussa olevien joukkojen vahvuudesta ja aseistuksesta, onko ja paljonko tykkejä, jäikkiä ja onko läheisyydessä lentokenttää ja lentokoneita.  Missä muona, ammus ja pensiinivarastoja, mikä mieliala joukoissa ja aseveljien kirjeiden perusteella ottaa selvää kotirintaman mielialasta.  Palattaessa oli lisäksi tuotava yksi suomalainen sanomalehti.  Jo jos saa luotettavan ”kaveria” olisi se tuotava mukana.

Kertojan peitenimeksi sitoumukseen merkittiin ”Karjalainen”.  Peitenimeä käyttäen olisi kertoja voinut, sovitun kysymyssanan ”Terveisiä Tallinnasta” tietoja noutamaan lähetetyltä agentilta tälle ilmoittaa kokoamansa tiedot.  Tämä tietojen lähettämistapa selostettiin kaiken varalta.  Kertojan piti sitten tietoineen palata viimeistään 20 vrk:n kuluttua, myös aikaisemminkin.

Kuulusteluun ja sopimuksen tekoon meni n. 5 ½ tuntia.

12.3. kja nukkui melkein koko päivän.  Tämän jälkeen kjaa ei enää kuulusteltu.  Kolmantena kuulusteltiin korpr. Back´ia.  Yön 12./13.3. ja päivän vietti kja samassa talossa.

Kertoja valokuvattiin 14.3. aamulla ja puolenpäivän aikoihin tuotiin kja henkilöautolla rannikolle.  Autossa oli kuulustelussa ollut NKVD –mies ja joku NKVD – kapteeni.  Paikassa, jossa ensimmäiset kuulustelut pidettiin hjalle palautettiin aseistus ja muut esineet paitsi patr. laukkua, vyötä, leipälaukkua, kelloa ja rahapussia.  Kiv. oli oma, mutta Lahti pistooli toinen.  Kjan huomautettua tästä kehoitettiin häntä selittämään pistoolin vaihdos siten, että taistelussa omasta pistoolista panosten loputtua tuli heittäneeksi sen pois ja kaatuneelta toverilta olisi ottanut toisen .  (Pist. N:o 4218).  [Kenen nimelle kuitattu tämä pistooli oli? VH].  Tiedusteluun kellosta y.m. esineistä ei kja saanut selvää vastausta eikä ryhtynyt niitä tiukkaamaan päästäkseen mahdollisimman nopeasti lähtemään: Matkalle annettiin 300 mk, ja ruokaa, leipää ja sokeria.  Kja viipyi vielä kylässä n. 15.3. klo 3 asti, jolloin hänet tuotiin rantaan hevosella (Kersonj ?).  Rannalla olleessa talossa lämmiteltyään annettiin kertojalle pohjoisneulaluku 12-50.

Klo 5 aikaan kja lähti kahden ryssän n. 200 m. päähän rannasta saattamana hiihtämään länsiluoteiseen suuntaan.

Tavatessaan selällä kolmet ladut lähti niitä seuraamaan ja saapui n. klo 11. aikaan Limosaaren rantaan Bol.[shaja] Nid-Navolokin edustalle.  Jäällä tapasi suom. luutn. ja aliupseereita, joille lyhyesti selosti olleensa ryssän puolella vankina.

Kertojaa kuulusteltu aikaisemmin Suurlahdessa.

Rakuuna Martti Petman jätetty PM:n Valv.os./RO:lle 17.3.42 jatkokuulusteluja varten.

ROE 17.3.1942

Luutnantti Lauri Ryynänen

                  LAURI RYYNÄNEN

*

Kuulustelupöytäkirja, tehty

4./RP 3:n toimistossa 12.10.1944

jälempänä mainitussa asiassa.

Kuulustelun suoritti RP 3:n

komentajan käskystä 4./RP 3:n

pääll., luutn. Eero Railo.  Kuulus-

telussa oli läsnä luutn. A.

Kanerva.

 

Kva [kuulusteltava] alikersantti TOHMO, Rauni Olavi, synt. 10.12.1918 Säkkijärvellä, jossa kirjoilla.  Koulusivistys kansakoulu, siviiliammatti työmies, naimaton.  Ei ennen rangaistu.  Astunut palvelukseen 18.6.1941 ja palvelee nyt 4./RP 3:ssa.

Alikers. Väinö Henttinen, synt. 16.4.1921, katoamistapauksesta 10.3.1942 kuulusteltuna kertoi kva seuraavaa:

Alikers. HENTTINEN oli Äänisen yli partioretkelle lähteneessä luutn. Englundin partiossa samassa ryhmässä kuin minäkin.  Partio joutui paluumatkalla erittäin pahaan tilanteeseen, jossa se hajosi pieniin 2-5 miehen ryhmiin.

Jäälle tultaessa oli partio vielä koossa, joskin jakaantuneena 3 osastoon, jotka oli määrätty eri tehtäviä suorittamaan.  Meidän osastoomme kuului n. 30 miestä kornetti Hirvikunnas osaston johtajana.  Lähdettyämme rantaviivalta jäälle avasi vihollinen tulen osastoa kohti ja n. 200 m rannasta oli osasto aivan hajallaan.  Eräs kersantti m.m. yritti kovasti saada osastoa kokoon, mutta jonkinlaisen pakokauhun vallassa jokainen pyrki vain itse pääsemään nopeasti kauemmas jäälle.

Alikers. Henttisen näin varmasti vielä tässä vaiheessa (n. 200 m rannasta) olevan mukana täysin vahingoittumattomana, mutta tämän hajaannuksen aikana hän erkani minusta enkä osaa sanoa olisiko hän senjälkeen kaatunut tai haavoittunut.  Sen muistan, että alikers. Henttinen oli jo tällöin hyvin väsynyt.

Sikäli kun tunsin alikers. Henttistä voin vakuuttaa, ettei hän missään tapauksessa tahallaan ole vangiksi antautunut, vaan on hän joko haavoittunut tai niin väsyneenä, ettei ole pystynyt jatkamaan matkaa, joutunut vihollisen käsiin, ellei mahdollisesti ole kaatunut.

Kers. Repo, joka oli luutn. Englundin tst.-lähetti kertoi m.m. jälkeenpäin, että heitä oli ollut 7-8 miestä, jotka olivat aikoneet järjestäytyä vastarintaan vihollisen ajaessa heitä takaa jäällä, mutta että hänenkin oli pakko kuitenkin lähteä jalkaisin vetäytymään, koska hän ei saanut enä keltään vastauksia huutoihinsa vihollisen lähestyessä ryhmää ja hänen oli pakko uskoa toveriensa kaatuneen.  Alikers. Henttisen muisti kers. Repo olleen tässä samassa ryhmässä, joten hän voisi ehkä tietää tarkemmin alikers. Henttisen kohtalosta.

Muuta asiaa valaisevaa ei kva tiennyt kertoa.

[allekirjoitus] alik. Olavi Tohmo.

Kuulustelijan lausunto:

 

Itse tapausta valaisevaa en pysty mukana olemattomana tuomaan esille, mutta yllä oleva kertomus antaa mielestäni tarkat tiedot niistä seikoista, joita selvitykseltä vaaditaan.

4./RP 3:n pääll.

Luutn.  Eero Railo

*

II Psto/I/Ään.RPr.:n Sotapäiväkirja,

26.02.1942: klo 0720, Ilmoitti 8Pr:lle että Soksun niemeen oli tullut aamuyöstä ainakin komppania ryssiä, jotka ryhtyvät hyökkäykseen Majakkaniemeä vastaan.   Ryssien saapuminen havaittiin  n klo 5.30 mutta ilmoitus [epäselvä] vasta klo 7.30 lähetin välityksellä ryssien katkaistua heti puhelinyhteydet.  Majakkaniemessä ollut työryhmä jätti niemen klo 9.30 patruunoiden loputtua.  Saavuin Soksuun n. 9.15 otettuani 6. Ptrista ryhmän vahvuisen osaston mukaani.  Lähetin k.o. osaston tiedustelu- ja vastahyökkäystehtävällä Majakkaniemeenä vastaan.  Noin klo 10.00 saapui 1 joukkue os. Blåfieldtista, jonka lähetin heti vahvistettuna patteristani otetulla tilapäisellä tj. ryhmällä [epäselvä].  Rantakylän … tehtävänä tiedustelu ja varmistus. Noin klo 11.10 saapui osasto Supinen, joka Linnakkeiston komentajan käskyn mukaan varattava takaa-ajoon.  2.Ptri ampui ryssien hyökätessä jään yli 3 kr, mutta koska tähystystä ei ollut keskeytti ammunnan, samoin myöhemmin ryssien päästyä Majakkaniemeen ja sytytettyä palamaan siellä olleen majan, ampui Ptri 2 kr. majakkaa kohti.  Ammuntaa oli turha jatkaa tähystyksen puuttuessa ja lisäksi vaarallisena lähetetyille osastoille, joiden olinpaikoista ei ollut tietoa.  Vihollinen poistui jäälle noin klo 11.00.  Takaa-ajoon lähetetty osasto Supinen [vetäytyvää vihollista] enää tavannut.  Rantakylässä ryssät tuhosivat 4 rakennusta ja 3.Ls[?] 75K/17 ammusta sekä ampuivat kylänvanhimman.  Lisäksi saivat todennäköisesti [?] ryhmän miehen.  Ryssien tappiot: 2 kaatunutta ja 1 vanki.

*

Rannikkopuolustuksen muista taisteluista:

Sotapäiväkirja.        Liite N:o 2 

SALAINEN

Taistelukertomus

Soksun taisteluista 26.2.1942

Netissä: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3546961

Yksikkö, alayksikkö ja vahvuudet:

5. patteri [?] (2/122 K731) sijaitsee Soksun kylässä päätien pohjois- ja Soksusta Rantakylään (Karelgranit) johtavan kylätien länsipuolella.  Patterin päällikkönä toimii 5.2.42 lähtien luutn. Erik Axel Ehrstedt.  Patterilla on kaksi tulenjohtopaikkaa nimittäin Tjp 1 n.s. Majakkaniemen kärjessä Soksun lahden itärannalla, jonne matkaa tulipatterista Rantakylän kautta 8 km ja Tjp 2 Soksun nimen länsikärjessä vs. koordinaatti 2500 ja ps. koordinaatti 0590, jonne matkaa tulipatterista Rantakylän kautta 10 km.

Patterin kirjavahvuus oli 26.2.1942  4 + 13 + 44, rivivahvuus samana päivänä 3 + 11 + 36.  Rivivahvuudesta oli tulipatterilla 1 + 8 + 18, Tjp 1:n 1 + 2 + 11 ja Tjp 2:n 1 + 1 + 7.

– – –

Taistelun alkuvaihe.

26.2. oli ”heiluripartion” suuntana 2200 partioinut partio palannut teltalle heti klo 2:n jälkeen havaitsematta mitään erityistä.  Klo 230 lähti partion johtaja alikers. Susi mukanaan 2 miestä vetämään suuntaan 5000.  Partio hiihteli hiljalleen pysähtyen välillä kuuntelemaan.  N. klo 4 lähti partio paluumatkalle, tarkasteli vanhoja hiihtolatuja ja saapui takaisin teltalle vähän ennen klo 6 havaitsematta mitään erityistä.  Ilma oli usvainen, näkyvyys huono.  Alik. Suden samoin kuin vänr. Häyrisenkin mukaan voi yksinäisen miehen nähdä korkeintaan 300 m:n päähän, vartioteltta häipyi jo näkyvistä noin 400 m:n päästä.  Kohta teltalle palattuaan lähti alikers. Susi koko osastoineen palaamana Tjp 1:een.  Hiihdettyään n. 1000-1500 m. havaitsi partio neljät rinnakkaiset suksen ladut, jotka näyttivät paljon hiihdetyltä johtavan Soksun niemen kärkeä kohti.  Partio arveli ainakin sadan miehen latuja käyttäneen.  Kaartaen lähemä nientä partio lähti nopeasti hiihtämään Tjp 1:een viemään havainnosta ilmoitusta.  Matkalla havaittiin tulta raapaistavan niemen suunnassa.  Tjp 1:een saapui partio klo 630.  Tjp 1:n johtaja vänr. Häyrinen yritti heti puhelimitse ilmoittaa asiasta edelleen tulipatteriin, mutta havaitsi puh.johdon katkaistuksi.  Vänr. Häyrinen asetti heti tähystäjän vartiotuvan ulkopuolelle sekä lähetti hiihtolähetin viemään suullista ilmoitusta patterin päällikölle, että komppania vihollisia oli maissa Soksun niemessä.  Miehensä määräsi vänr. H[äyrinen] laittamaan aseensa kuntoon.  Klo n. 650 ilmoitti tähystäjä, että n. 50 ryssää lähestyi yli lahden Rantakylästä päin tj. paikkaa.  Vänr. H[äyrinen] lähti ulos määräten miehille asemat.  Kk:n määräsi hän vartiotuvan viereen, pk:n siitä n. 50 m:n päähän vasemmalle tallin nurkalle sekä kiv.miehet siitä vielä vasemmalle.  Ryssän ollessa n. 400 – 500 m:n päässä rannasta ja jakautumassa kahtia avasi pk. tulen, kk:n ei vielä ennätettyä asemaan.  Vihollinen heittäytyi maahan, jossa se suurin piirtein pysyi paikallaan koko taistelun ajan ylläpitäen vain aivan harvoin tulta.

Konekiväärin tultua asemaan ei se n. 15 minuuttiin pystynyt ampumaan kestotulta.  Vasta kun sitä tämä aika oli lämmitetty kertalaukauksilla alkoi se moitteettomasti ”laulaa” toimien se sitten tässä suhteessa moitteettomasti loppuun asti.  Sen sijaan ei ampuja koko taistelun aikana saanut tähtäimen asetinta liikkumaan, vaikka hän totesi, ettei salpa ollut viallinen.  Tämän vuoksi jouti hän antamaan koroituksen suihkun mukaan.  Tämä selittää sen, että kk.tuli oli kehnosti suunnattua ja tehotonta.  Kk oli koko yön ollut asemassa majakan juurella ja oli se jäätynyt tähtäinasetinta myöten.  Kk.ampuja ei ole ollut pätevä tehtävässä, onpa tjp:n päällikkökin pidettävä kokemattomana, koska jätti varsinaisen kiväärin tarpeettomasti ulos kovassa pakkasessa jäätymisvaaralle alttiiksi.  Kk.tuli on kuitenkin ilmeisesti vaikuttanut sen, että yli 50-miehinen vihollisosasto pysäytettiin jäälle toimettomuuteen koko taistelun ajaksi.  Klo 745 havaittiin Tjp 1:stä, että n. 20 –miehinen hiihtojoukko Rantakylästä suuntasi kulkunsa kohti Majakkaniemen kapeikkoa Bar g:stä itään.  Tjp 1:n johtaja lähetti heti miehen ratsain viemään sanaa patterin päällikölle tilanteen kehityksestä ja pyytämään lisää miehiä ja patruunoita.  Kapeikkoa puolustamaan 1 heitettiin 1 + 6 sekä yksi pk ja yksi kp.  Ryssä asettui asemaan kapeikolle halkopinojen luo, mutta estyi heidän etenemisensä siitä.  Kk. siirrettiin pk:n entiselle paikalle n. 50 m etelään entisestä paikasta.  Klo 845 havaittiin Majakkaniemestä jälleen n. 20 miehisen hiihtojoukon lahden perukkaa pitkin hiihtävän Majakkaniemen kapeikon takamaastoon suuntana k.o. niemen itäpuoleinen lahti.  Kapeikolla puolustuksessa olevat miehet eivät tätä etenemistä voineet estää.  Patruunoiden vänr. Häyrisen mielestä nyt alkaessa arveluttavasti vähetä antoi hän käskyn miehilleen vetäytyä Majakkaniemen kärkeen.  Kk:n lukko otettiin mukaan, asiakirjat poltettiin ja klo 930 jätti Tjp 1:n henkilökunta Majakkaniemen hiihtäen 3-4 km itään ja täältä pisteestä 65.0 1700 m pohjoiseen olevaan lahteen.  Tulipatteriin saapui osasto klo 1130.  Tjp 2 menetti kadonneensa yhden miehen.  Muita tappioita ei miellä koko Soskun taistelussa ollutkaan.

Patruunoita oli patterille jaettu 3 tuliannosta.  Tjp 1:llä oli kk ja kiv.patruunoita 1 ½ tuliannosta ja kp patruunoita 4 tuliannosta.

– – –

Lentokelkan toiminnasta on eri selostukset aikaisemmin lähetetty.

Omat tappiot: 1 kadonnut.

Vihollisen tappiot: 2 kaatunutta ja 1 vanki.

Ammuskulutus: 3 kpl 122 K/31 kranaattia, 3000 kiv. ja kk.patruunaa, 900 kp.patruunaa.

Palossa tuhoutunut 370 kpl 75 m/m kranaattipatruunia ilman sytytintä.

Loppulausunto.

Tapaus Soksu osoittaa, että pitkän rannikon varmistus nykyisin käytettävissä olevin voimin ei ole niin tehokas ettei vihollinen huonon näkyväisyyden vallitessa voisi huomaamatta pujahtaa varmistuslinjan läpi.  Nykyinenkin varmistu voi sen melko pian todeta, mutta sitä ennen voi tarmokkaasti ja määrätietoisesti toimiva vihollinen saada paljon pahaa aikaan.  Toiselta puolen eivät patterit nykyisillä vahvuuksillaan pysty varmistusta tehostamaan ilman, että niiden toiminta patterissa lakkaa.  Aivan joka öistä vartio- ja partiopalvelusta eivät tulenjohtueidenkaan miehet ajan oloon kestä.  Paitsi sitä, että patterit tulisi saada määrävahvuutensa vahvuisiksi, tulisi rannikolla saada jalkaväkeä sekä varmistuspalvelusta, että mahdollisten läpimurtokohtien selvittelyä varten.  Tykistön lamaannutti tulenjohdon puute puhelinyhteyksien katketessa.  Kenttäkaapelin säästämistarkoituksessa kulkevat yhteydet molempiin tj.paikkoihin Rantakylän kautta sen sijaan, että ne erillään, maaston läpi sopivasti vetäen olisivat huomattavasti suojatummat ja eivät ainakaan samanaikaisesti pettäisi.  Radiot tulipatterilla ja Tjp 1:ssä olisivat tälläkin kertaa antaneet tykistölle loistavan tilaisuuden tuhota vihollinen.  Määrävahvuuksien mukaista viestikalustomäärää kaivataan.  Ammutut viisi laukausta kartankin mukaan ammuttuina antoivat tyydyttävän tuloksen.

Kk ja kivääriammunnan heikko teho on silmiinpistävä.  Kuitenkin saatiin sillä aikaan se, että ylivoimaisen vahva vihollinen pysäytettiin jäälle tuntikausiksi.  Konekiväärikoulutuksen tehostamiseksi on Prikaatissa ryhdytty toimenpiteisiin.

Pientenkin tukikohtien puolustuksen tehostamisessa esteillä, ansoituksilla ja taisteluasemilla on entistä enempi huomiota kiinnitettävä.  Motittautuminen siksi, että apua ulkoapäin saadaan voi olla henkilökunnan ainoa pelastus.  Niin olisi tässäkin tapauksessa ollut asianlaita, jos vihollinen olisi toiminut määrätietoisemmin.

Liitteet: karttapiirros.

1 pston komentajan selitys sekä

kuulustelupöytäkirja.

2.3.1942.

Esikuntapäällikkö, Majuri P. Tiusanen

                                           P. TIUSANEN

*

Taistelukertomus.

Äänisjärven Rannikkoprikaati.

Tsto II

16.1.1942

Laatinut kapt. T. Nuuttila Tsto II:n päällikkö

Kertomus Klimetskin taistelusta 10.-12.1.1942

(Ään.RPr.:n osalta)

Johtajat:

Aurausosasto: Luutn. K. Englund

Koordinaattimittausrymä: Ins.luutn. I. Muinonen

Radioryhmä: kers. Y. Haikala

Joukot:

Aurausosasto: Ään.RPr.E:sta ja Esik.E:sta  1 + 5 + 20

Uusiselän linnakkeesta:                                1 + 1 + 1

Ivanovskin vartioasemasta:                          1 aliupseesi

YHTEENSÄ:                                                2 + 7 + 21 = 30

 

Tykit ja konetuliaseet: 2 pst.tykkiä,2 pk, 3 kp.

Koordinaattimittausryhmä (Heinälahti): 2 ups + 1 aliups.

Radioryhmä (Heinälahti):                        1 aliups + 1 mies.

 

Taistelun kulku:

1.) Aurausosasto 10.1.1942 n. klo 1400:

Ään.RPr:n komentajan saatua tietää, että AHSP [Aunuksen Heimosoturi Pataljoona] oli saanut käskyn ottaa Klimetskija saari haltuunsa, käski hän luutn. K. Englundin koota Esik.K:sta yllämainittu aurausosasto, jonka tehtävänä oli:

  1. Tien auraaminen …selästä [nimi epäselvä] Klimetkij´iin ja siltojen rakentaminen railojen yli ja
  2. Tukea pst.tykeillä jv:n toimintaa Klimetskij:ssa.

 

klo 1600:

Aurausosasto lähti luutn. Englundin johdolla kahdella kuorma-autolla, joista toinen varustettiin auralla.  Osastolla oli mukana jonkin verran lankkuja.  Osasto meni Uusiselässä jäälle, otti Ivanovskista mukaansa yhden aliupseerin ja jatko etenemistä, kunnes matkan puolivälissä kohtasi vänr. Hannulan + 1 au + 1 mies, jotka oli lähetetty Uusikylän Lkeelta tietä avaamaan, mutta oli traktori I jäänyt railoon (20-30 m) kiinni.  Osasto kiersi n. 200 m oikealle ja teki railon yli sillan sekä mukanaan tuomista että vanhasta sillasta purkamistaan lankuista.  Eteneminen jatkui.  ASHP saavutti osaston pian tämän jälkeen jatkui eteneminen yhdessä siten, että aurausosasto ajoi n. ½ km patl:n edellä  N. 1 ½ km ennen Klimetskij´a eteläkärjessä sijaitsevaa luostaria kulki toinen railo, joka ei ollut leveä, mutta oli jää niin heikkoa, ettei siltaa uskallettu tehdä kun vesi oli jo muutenkin noussut jäälle.  Luutn. Englund lähti 3 miehen kanssa hiihtäen tiedustelemaan rantaa ja oliko lähirakennuksissa vihollisia.

klo 2400: Palasi luutn. Englundin lähetti ilmoittaen, että saaressa näkyi taistelun jälkiä (mm. 1 kaatunut oma mies) mutta vihollisia ei kohdattu.

ASHP eteni pääosillaan kylään ja siitä pohjoiseen jättäen jättäen jäälle railon luo yhden komppanian.  Ja lähettäen oikean sivustan varmistukseksi joukkueen kylän itäpuolitse Konnun kylän.

Osasto miehitti kylän eteläosan, asetti varmistuksesi parivartijat kylän pohj. ja eteläreunaan sekä 2-miehisen hiihtopartion kiertämään jäällä ja kylän luoteispuoleisen kannaksen yli.

11.1.1942:

klo 300: Olivat patl:n tykit asennossa rannalla kylän eteläpuolella.

klo 400: Ilmoitti eräs siviilimies, että vihollisia oli eräässä talossa, josta löydettiin ja vangittiin 2 ryssää, jotka samalla lähetettiin Ään.RPr.E:een, josta edelleen VII AKE:een.  Samalla autolla lähetettiin Äänislinnaan 3 kaatunutta.

klo 1015: Lähetettiin Ään.RPr.E:sta tied.upseeri, luutn. Klims Klimetskij´iin ottamaan selvää tilanteesta kun kaikki yhteydet olivat poikki.

12.1.1942:

Aamupäivällä prikaatin käskystä aloitettiin vänr. Hannulan johdolla auraus Klimetskij´n eteläkärjestä jäitse Heinälahteen, mutta meni jäihin Novikan kylän kohdalla.  Mukana ollut partio palasi toisella autolla.

13.1.1942:

klo 2130: lähti luutn. Englund + 5 au + 1 mies paluumatkalle Äänislinnaan tuoden mukanaan 2 AHSP:n vangiksi ottamaa partisaania.  Loput osastosta jäi edelleen Klimetskij´iin vänr. Hannulan johdolla saaden käskyn siirtää toinen tykki Konnun kylään.

 

2. Koordinaattimittaus- ja radioryhmä.

16.1.1942:

klo 300 Heinälahden kylässä oli sijainnut n. kuukauden Ään.RPr:n koordinaattimittausryhmän ”tukikohta”.  Sungun kylässä sijaitsi myöskin prikaatin radioasema, joka oli alistettu Lin.P 10:lle.  Koord.mitt.ryhmän johtaja, ins.luutn. Muinonen sai kuulla, että n. 40 vihollista käsittävä partio oli noussut maihin Klimovskij´n pohjoisosaan.

klo 400 lähti Heinälahdessa komentopaikkaansa pitävä vänr.  Toivio 11 miehen kanssa Gurgenitzyn kylään kehoittaen ins.luutn. Muinosta pysymään puhelimen lähellä ja ilmoittamaan tärkeimmistä tapahtumista kylässä tarkastusmatkalla olevalle RO:n majuri Nystenille, joka sittemmin otti johdon käsiinsä ja käski ins.luutn. Muinosen järjestää kylän varmistus.  Käytettävissään 8 kiv.miestä, 2 puh.miestä (loput vikapartiossa), 2 radiomiestä ja 1 em mitt.mies.

Hän asetti parivartion kylän reunaan Val-Novelokin suuntana, yksityisen kiv.miehen kylän länsipuolelle rantaan ja kiv.vartion keskelle kylää  sekä ilmoitti Val-Novelokiin pyrkiville sotapoliiseille, että kylässä taisteltiin.

 

Klo 1215 Val-Novelokin kylässä kehittyi ilmoituksista päätelleen taistelu siten, että maj. Nysten antoi siellä olevalle ryhmälle luvan vetäytyä Heinälahteen.  Jonkin aikaa tämän jälkeen nähtiin kylän kaakkoissuunnasta hiihtävän 9 vihollista, joita vastaan vartiomiehet avasivat tulen (parivartio oli vetäytynyt jo kom.paikalle).  Kom.paikalla olevat miehet määrättiin asemaan vihollisen pysäyttämiseksi.

Klo 1245 Puolustusta järjestettäessä todettiin, että etelästä päin lähestyi kylää n. 50 vihollista ketjussa ja että osasto oli päässyt kuolleessa kulmassa edeten yllättävän lähelle.  Samoihin aikoihin totesi ins.luutn. Muinonen että 2 ratsua ja 1-2 ajohevosta poistui kylästä rantaan ja edelleen jäälle. Hän yritti huutamalla pysäyttää hevoset, mutta n. 50-100 m:n matkasta huolimatta ei huudolla ollut vaikutusta.  Komentopaikan miesten oli jo aamupäivällä käsketty pukeutua lumipukuihin ja oli ins.luutn. Muinonen tällöin pannut asiakirjat reppuun ottaen repun selkäänsä laukaustenvaihdon alkaessa (Hänellä oli jo aamupäivällä olut tarkoitus viedä hevosella teodoliitti ym. välineet pois kom.paikasta, mutta olisi poistaminen vaikuttanut paolta, jonka takia luopui siitä).  Vihollisen päästyä aivan lähelle ampui maj. Nysten 3 lähintä ryssää kp:llä lähtien yhdessä luutn. Kaasalaisen [nimi epäselvä] 8toinen koord.mittaaja) kanssa toisten jo aikaisemmin kylästä lähteneiden perään.

Komentopaikan lähellä  sijainneen radioaseman miehistöstä pääsi toinen, kers. Haikala, pois kylästä, mutta toisena ollut korpraali joko kaatui tai joutui vangiksi.

Vihollinen ampui aluksi n. 200-300 m:n etäisyydeltä saaresta poistuvia kivääreillä, pk:lla ja kp:lla osumatta muuta kuin yhteen hevoseen. Vihollinen olisi ehkä ryhtynyt ajamaan takaa, mutta niihin aikoihin Val-Novelokista vetäytynyt ryhmä joutui Heinälahdessa laukausten vaihtoon ja veti siten vihollisen huomion puoleensa.

Tappiot:

 

1 kadonnut korpraali (mahd. kaatunut)

menetetty sotamateriaali: teodoliitti

P-radioasema (P-12-6)

Latauslaite.

Kapteeni T. Nuuttila

                T. NUUTTILA

*

REINO ANTTOSELLE SOI VIIMEINEN ILTAHUUTO

Vpl. Pyhäjärvi –lehti,

N:o 4/2004, sivu 5, maanantaina huhtikuun 19. pnä 2004: kirj. Lauri Anttonen: http://www.karjalanliitto.fi/files/1581/PJ-2004-04.pdf

          

”Vernitsalla syntynyt kaukopartiomies ja sotaveteraani Reino Anttonen nukkui pois kotonaan  Ikaalisissa 82-vuotiaana. – –

Vanhemmat veljet Toivo ja Eero oli kutsuttu palvelukseen ja Reinokin halusi mukaan.  Niinpä hän liittyi heti tapaninpäivän jälkeen 27.12.1939 Laatokan meripuolustuksen riveihin.  Tästä alkoi Reinon kuukautta vaille viisi vuotta kestänyt sotapalvelus, sillä hänet kotiutettiin 27.11.1944 Äänisen Laivasto osastosta.  – 

Reinon taistelupaikat olivat Laatokan Karjala ja Itä-Karjala.  Yksi tiukimmista paikoista oli VI Armeijakunnan kaukopartio 8.-11.3.1942, jolta moni ei palannut. 

Ansioistaan Reino ylennettiin reservissä kersantiksi 15.9.1968.”

                                                         

*

Vodlajoen-partion lähettämisen käski Karjalan Armeija.

Partion järjesti Äänisen Rannikkoprikaati.

                     

Partion miehitys koottiin seuraavasti:

Puolet miehityksestä Äänisen Rannikkoprikaatista, joka käsitti Rannikkotykistörykmentti 14:n Sungunniemessä (Äänisniemessä) ja Rannikkotykistörykmentti 4:n Vepsän rannikolla, sekä

puolet Ryhmä Oinosen (Ryhmä O tai RO) tiedusteluosastosta.  Ryhmä Oinonen oli perustettu Ylipäällikön käskyllä joukkojen puolustusryhmityksen keskittämisen käynnistyessä kesäkuun alkupuolella 1942.  Ryhmään määrättiin Ratsuväkiprikaati, jonka keskeiset joukko-osastot olivat Uudenmaan Ratsujääkärirykmentti (URR) ja Hämeen Ratsujääkärirykmentti (HRR), sekä 2. Jääkäriprikaati (2. Jääk.Pr.).

Lisäksi partioon kuului eräitä Aunuksen Heimosoturipataljoonan (ASHP) miehiä.

Vodlajoen-partion lähettämisen käski Karjalan Armeija.

Partion järjesti Äänisen Rannikkoprikaati.

Partion tehtävä:

Limonsaarelta käsin (Klimetskin saari) edetä 45 kilometrin päässä Äänisen itärannalla sijaitsevaan Vodlajoen suistoon ja tuhota siellä talvehtivat vesistönylityksessä miehistönkuljetukseen kelvolliset Äänisen puutavarakombinaatin omistamat proomut sekä syvemmällä suistossa Salskin kylässä sijaitsevat asumukset asukkaineen.                

Partion miehitys koottiin seuraavasti:

Puolet miehityksestä Äänisen Rannikkoprikaatista, joka käsitti Rannikkotykistörykmentti 14:n Sungunniemessä (Äänisniemessä) ja Rannikkotykistörykmentti 4:n Vepsän rannikolla, sekä

puolet Ryhmä Oinosen (Ryhmä O) tiedusteluosastosta.  Ryhmä Oinonen oli perustettu Ylipäällikön käskyllä joukkojen puolustusryhmityksen keskittämisen käynnistyessä kesäkuun alkupuolella 1942.  Ryhmään määrättiin Ratsuväkiprikaati, jonka keskeiset joukko-osastot olivat Uudenmaan Ratsujääkärirykmentti (URR) ja Hämeen Ratsujääkärirykmentti (HRR), sekä 2. Jääkäriprikaati (2. Jääk.Pr.).

Lisäksi partioon kuului eräitä Aunuksen Heimosoturipataljoonan (ASHP) miehiä.

Yhteisiä, koko partiota käsittäneitä harjoituksia ei pidetty.  Niitä ei ehditty pitää.  Komentoporras piti tärkeänä, että tuhoamispartion toimintasuunnitelma toteutetaan vielä pitävien jäiden aikana.  Sekä Äänisen itärannan tuntumassa liikkuneet tiedustelupartiot että sotavankitiedot ja lentäjien raportit kertoivat Vodlajoen suistossa talvehtivan huomattavan määrän venäläisiä proomuja, joita voitaisiin käyttää sulan veden aikana yllätyshyökkäyksen miehistönkuljetuksiin.  Siksi ne haluttiin tuhota jo hyvissä ajoin ennen kevään tuloa.

Partion kärki joutui heti Vodlajoen suiston varmistusesteillä olevaan miinoitukseen, jossa se menetti yhden miehen ja kaksi haavoittui.  Rantatien varrelta ryhmä sai kiinni yksinäisen rekimiehen, joka vangittiin hevosineen; näin saatiin kuljetus miesten kuljetus taakse, kohti Limosaarta järjestymään.

Aiheellista ihmetystä herättää, että tuholaispartion koko saatto-osasto, 30 hevosta käsittänyt kolonna, oli lähetetty Vasilinsaarelta takaisin Limosaareen.  Miten sotavankien, omien haavoittuneiden ja kaatuneiden sekä mahdollisen sotasaaliin kuljetus taakse oli ajateltu suorittaa?  Vai oliko tarkoitus, että sotavankeja ei oteta ja jos tiukka takaa-ajotilanne kehkeytyy, omia menetyksiä ei myöskään kuljeteta kotiin?  Partioiden talvikeleillä ottamien sotavankien kuljetuksesta oli saatu monipuolista kokemusta, muun muassa vastikään helmikuun puolivälissä Päämajan kaukopartion, Osasto Marttinan samoille seuduille Äänisen itärannalle Vodlajoen maastoon tekemän partioretken aikana kiinni otettua vankia varten partiolla ei ollut suksia, ja ”niinpä kahdelle partiomiehelle veistettiin ”pikasukset”, toisen jalkaan ja vanki hiihteli kunnollisella suksiparilla joukon mukana”, kuten Lassi Saressalo PM:n kaukopartioiden historiassa kertoo.

*

Everstiluutnantti Teuvo Rönkkönen kertoo Suomalainen korpisoturi –teoksen artikkelissa ”Partiomatka Vodlajoelle” (Valitut Palat 1994):

”Kun rantatie oli varmistettu, osasto jatko 4-5 kilometriä metsään päin aikomuksena hyökätä [taistelukäskyssä määrättyihin] kohteisiin.  Eteneminen oli vaivalloista hakkuutöiden takia.  Suunnistusvirheen vuoksi osasto oli joutunut liikaa oikealle.  Iltaseitsemältä kuultiin vihollisen ääniä, ja tällöin osaston johtaja määräsi hyökättäväksi kello 22.oo Salskin kylään, jonka arvioi olevan muutaman sadan metrin päässä.

Eteneminen oletettua kylää kohti jatkui, ja kuuden tunnin hiihdon jälkeen se tulikin vastaan 10.3. puolella kello neljä aamuyöllä.  Miehet olivat jo väsyneitä pitkästä hiihtämisestä ja vaikean maaston takia, kun hyökkäys alkoi.”

*

Virallinen sotahistoria:

Jatkosodan historia 6, Sotatieteen laitos, Helsinki 1994.

Rannikko- ja meripuolustus Laatokalla ja Äänisjärvellä; Vihollispartioiden torjunta  ja Partiohyökkäys Vodlajoen suulle, s. 83-84.

Äänisjärven lohkolla Äänisen Rannikkoprikaatin (Ään.RPr.) joukot joutuivat puolustautumaan vihollisen partioita, osastoja, desantteja  sekä partisaaneja vastaan.   Näiden tehtävinä oli tiedustelu, vankien sieppaus, tuholaistoiminta ja yritys rannikkopuolustuksen läpi syvälle suomalaisten rintaman selustaan.  Vihollinen pyrki tukeutumaan paikalliseen väestöön aina kun se oli mahdollista.

Vihollisen partio- ja partisaanitoiminta oli vilkkainta Äänisen pohjoisosan saaristo- ja niemekealueella, mutta vuosittain monet vihollisosastot ylittivät myös järven eteläisen ulapan veneillä sekä talvisin hiihtäen tai kiitorekiä käyttäen.  Suomalaisten puolustus perustui muutaman kilometrin välein oleviin kivääri- tai torjuntakomppanioiden miehittämiin tukikohtiin, joiden välejä valvottiin partioin.  Tykistön pattereiden ampuma-ala peitti koko länsirannikon.  Avoimella Äänisen lounaisrannikolla oli talvisin 4-5 kilometrin päässä rannasta jäämajoja, jotka miehitettiin pimeän ja huonon näkyvyyden ajaksi ja joihin jäällä liikkuvat heiluripartiot tukeutuivat.

Suomalaisten partiointi oli vaatimatonta vihollisen toimintaan verrattuna.  Partiot olivat yleensä pieniä, tavoitteet lähellä ja tehtävänä tavallisesti tiedustelu taistelua karttaen.  Poikkeuksen muodosti Karjalan Armeijan käskemä ja Ään.RPr.:n järjestämä kaukopartio, jonka tehtävänä oli Äänisen itä-rannikolle laskevan Vodlajoen suulla talvehtivien alusten hävittäminen:

”Luutnantti B.Englundin [p.o. Karl Erik Englundin, VH] johtama osasto lähti 8.3.1942 kello 16.15 Limosaaresta kohti 40 km:n päässä olevaa Vodlajoen suuta.  Osastoon kuului 6 upseeria, 17 aliupseeria ja 71 miestä [eli yhteensä 94 miestä, VH].  Puolet oli Ään.RPr.:n torjuntakomppanioiden miehiä ja puolet Ryhmä Oinosen tiedusteluosaston miehiä, minkä lisäksi osastossa oli eräitä Aunuksen Heimosoturipataljoonan miehiä.  Hevosajoneuvo-osasto, 30 ajoneuvoa, saattoi puoliväliin [Vasilinsaareen asti, VH], mistä se kääntyi kello 24 takaisin [lähtöpaikkaan, Limosaareen].

Vastaranta saavutettiin aamulla 9.3.1942 kello 6 Vodlajoen eteläpuolella.  Rantaan noustessa sulutteessa tuli jo tappioita.  Yksi kaatunut [stm Paavo Välimäki, VH] ja kaksi haavoittunutta lähetettiin saaliiksi otetulla hevosajoneuvolla Limosaareen.  [Rantatietä hevosella kohti Salski ajanut venäläinen otettiin vangiksi ajoneuvoineen, jolla mainitut kaksi haavoittunutta sekä sotavanki lähetettiin kohti Limosaarta.  Stm Välimäki jouduttiin jättämään jäälle].

Osasto oli jaettu neljään joukkueeseen.  I J:n tehtävänä oli tuhota joessa olevat alukset ja proomut, II ja III J:n hyökätä kylään [Salskin kylä, nimi litteroitu mm. Google Earthissa: Shakskiy, VH] ja tuhota talot sekä IV J:n varmistaa paluureitti ja tehdä ladut valmiiksi.

[Kun rantatie oli varmistettu, osasto jatko 4-5 kilometriä syvyyteen päin tavoitteenaan käsketyt kohteet.].

Suunnistusvirheen ja hakuutöiden vuoksi eteneminen kylään kesti paljon laskettua kauemmin.  Vasta 10.3. kello 4 väsynyt osasto oli tavoitteessaan ja hyökkäys alkoi.  I J joutui taisteluun proomujen puolustajia vastaan ja kärsi tappioita.  Salskin kylään hyökänneet II ja III J pääsivät yllätykseen.  Kylässä alkoi vajaan tunnin kestänyt kiivas taistelu, jonka jälkeen joukkueet irtautuivat vihollisen ajamatta niitä takaa.

Osaston johtaja [luutnantti Englund] määräsi vihollisen tulituksen vuoksi jäällä olleet tappioiden pienentämiseksi hajaantumaan ja hiihtämään yksittäin 13 km:n päässä olevaan Vasilinsaareen, jonne hevosajoneuvo-osaston piti suunnitelman mukaan tulla vastaan.  Valomerkkiin vastattiinkin saaresta, joten sinne ei lähetetty tiedustelupartiota.

Kun ensimmäiset miehet olivat muutaman kymmenen metrin päässä rannasta, siellä ollut vihollinen avasi tulen.  Väsyneet miehet joutuivat kiivaaseen taisteluun avoimella jäällä.  Vihollisella oli saaressa partisaaniyksikkö, josta osa odottamassa asemissa jäällä.  Osasto kärsi suurimmat tappionsa Vasilinsaaren rannassa, jossa myös osaston johtaja kaatui.

Osaston tappiot olivat kaatuneina 5 upseeria, 8 aliupseeria ja 26 miestä, minkä lisäksi 4 miestä palasi haavoittuneina.    Osastosta kaatui 1 rantasulutteessa, 11 proomutaistelussa, 3 jäi Kurdilosaareen ja loput tappiot syntyivät Vasilinsaaren luona.  Väsymyksen ja osaksi piristeiden [pervitiini, VH] liikakäytön vuoksi monet eivät pystyneet jälkeenpäin kertomaan tapahtumien todellista kulkua.

Vihollisen tappioiksi arvioitiin 60 kaatunutta Salskin kylässä ja 15 Vasilinsaaressa, minkä lisäksi osasto poltti 4-5 proomua ja kymmenkunta taloa.:  – Jatkosodan historia, 6. Maanpuolustuskorkeakoulun Historian laitos, Helsinki 1994.

Huomioita: Kuten havaitaan, ei Jatkosodan historia tunnista lainkaan sotavangeiksi joutuneiden osuutta kaukopartion miesmenetysten osatekijänä, vaan laskee heidät kaatuneiksi.  sotavangiksi 15 miestä, heistä 4 palasi Suomeen [yksi palanneista, hän joka jo 15.3.1942 pikakoulutettuna tuli desanttina, ilmoittautui viranomaisille, palasi rintamalle ja katosi sodan loppuvaiheissa], VH.

*

Suomen Sota 1941 – 1945,  9. osa,

Merivoimat ym., Asemasotavaihe Äänisellä; Taistelutoiminta v. 1942

Sotahistoriallisen Tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto, Kuopio 1960.

Suomalaisten asetuttua puolustukseen rajoittui taistelutoiminta tiedusteluun, venäläisten tiedustelu- ja hävitysretkien torjuntaan ja tykistötoimintaan.  Venäläisten partioinnin tarkoituksena talvella 1942 oli ilmeisesti tiedustelu ja paikallisen väestön avustama erilainen tuholaistoiminta.  Varsinkin laaja Äänisniemi tarjosi seudun tunteville partisaaneille hyviä toimintamahdollisuuksia, sillä täällä oli siviiliväestöä verraten runsaasti ja harvassa olevilla tukikohdilla varmistettu rantaviiva oli pimeän aikana helposti ylitettävissä.

Venäläisten monista hyökkäyksistä, joita tehtiin myös etelä-Ääänisen laajan jääkentän yli, on Limosaareen 10.1.42 suoritettu hyökkäys eräs mainittavimmista.  Limosaaren varmistaminen oli Lin.P 10:n 1.K:n ja Er.Lin.Ptrin tehtävänä.  Joukot olivat viidessä tukikohdassa 25 km pituisessa saaressa.  Kun komppanian vahvuus oli vajaat sata miestä, niin varmistus rajoittui tukikohtien välittömään läheisyyteen ja aika-ajoittaiseen partiointiin niiden välillä.  Limosaaren paikallinen väestö oli 10.1.42 vielä evakuoimatta, joten ahkerasti partioinut vihollinen sai nopeasti tiedot puolustajan joukkojen sijainnista ja liikkeistä.

Noin pataljoonan vahvuinen [500-600 miestä?, VH] osasto, joka kuului ns. Vallin sissiprikaatiin, hyökkäsi 10.1. kello 5 yhtäaikaisesti saaren pohjoispäässä olevaan Kurgenitsin kylään, itärannalla olevaan Voiniemeen sekä etelässä Konnun kylään ja Luostariniemeen.  Koska Kurgenitsiin suuntautuneesta hyökkäysosastosta tuli ilmoitus ensimmäisenä, päätti puolustusta johtanut vänrikki Toivio tehdä reservinään olevalla jääkärijoukkueella vastaiskun sinne.  Oli myös tärkeää säilyttää Kurgenitsin kautta Äänisniemelle johtava yhdystie omissa käsissä.  Vastaisku onnistui hyvin ja vastustaja, joka menetti kaatuneiden joukossa johtajansa, kääntyi takaisin jäälle.  Tällä välin oli tilanne muualla saaressa kehittynyt puolustajalle epäedulliseksi.  Luostarin ja Konnun tukikohdat olivat tuhoutuneet ja puolen päivän jälkeen sai vihollinen haltuunsa saaren länsiosassa olevan Heinälahden kylän.  Valmistauduttiin jo luopumaan koko saaresta.

Heikkojen yhteyksien takia oli tilanteen seuraaminen kaikissa johtoportaissa vaikeaa.  VII AK:n käskystä lähti AHSP kapteeni M. Olsonin johdolla 10.1. kello 17 Äänislinnasta autokuljetuksella Limosaaren eteläosaan.  Änn.TPr:n aurausosasto oli aloittanut jo tien avaamisen tälle 40 km jäätaipaleelle.  Samanaikaisesti oli Ryhmä O lähettänyt HRR:n Reskassa ja Kuusirannassa olleet eskadroonat liikkeelle Limosaarta kohti.  Todettuaan vastatoimenpiteet hyökkääjä vetäytyi taistelutta omalle puolelleen.  AHSP alistettiin Ryhmä O:lle ja jäi Limosaareen miehitysjoukoksi 19.3. asti.

I Lston lohkolla jäällä hiihtänyt Soksun patterin varmistuspartio havaitsi 26.2. aamuvarhaisella noin sadan miehen vahvuisen vihollisen ylittäneen varmistusladun ja nousseen maihin Soksun rantakylän kohdalla.  Tämä osasto joutui kahakkaan rannalla olleen tulenjohtoryhmän kanssa ja vetäytyi takaisin ennen kuin puolustajan vastatoimenpiteet ehtivät vaikuttaa.  Tämä suoritus on mainittava sen takia, että hiihtomatka tavoitteeseen oli noin 60 km aavaa jäälakeutta.  Lähtö oli tapahtunut 24.2. illalla ja välillä ollut päivä oli vietetty jääromppeikossa leväten.  Venäläisten toiminta oli varsin vilkasta I Lston I Pston lohkolla, joka kapteeni B. A. Kytöpuron komennossa oli alistettu operatiivisesti 7.D:lle.  Pimeän ja huonon näkyvyyden ajaksi tehostettiin varmistusta miehittämällä 4-5 km päähän rannasta jäälle rakennetut majat ja heiluripartioinnilla niiden välillä.  Vihollisen partioiden ja kiitorekiosastojen lähestymisyritykset torjuttiin yleensä jo jäällä.  Kulikovan ja Väliniemen välillä pääsi 27.3. aamuhämärässä vihollisjoukkue maihin, mutta tuhottiin kokonaan.

Suomalaisten partiointi oli venäläisten suorittamaan verrattuna vaatimatonta.  Partiot olivat yleensä pieniä, tavoitteet lähellä ja tehtävänä tavallisesti pelkkä tiedustelu taistelua karttaen.  Poikkeuksen muodosti Ään.RPr:n järjestämä kaukopartio, jonka tehtävänä oli Vodlajoen suulla talvehtineiden alusten hävittäminen.

*

[Valter Johannes Juhonpoika Valli, s. 1900 Eurajoki . k. 1969 Pjatigorsk, Kaukasia, Neuvostoliitto; punakaartilainen, punavanki, läskikapinassa 1922 Sallan Värriöllä, loikkasi Neuvosto-Venäjälle 1922, Pietarin kansainvälinen punaupseerikoulu 1922-1925, NKP(b):n jäsen 1927, erotettu 1936 ja vangittu, vapautettu 1939, Talvisodan aikana O.V. Kuusisen kansanarmeijan esikunnassa, käskettiin kenraalimajuri Akseli Anttilan komentamaan ”kansanarmeijasta” muodostettuun 71.divisioonan 126. jalkaväkirykmenttiin, jonka vt. komentajaksi jatkosodan alkaessa määrättiin, komensi tätä suomalaisten punaupseerien keskeisesti johtamaa rykmenttiä Kuolismaan-Porajärven-Soutjärven-Tsopinan-Karhumäen viivytystaisteluissa kesän-syksyn 1941 aikana, rintamalinjojen yli käytiin suomalaisten kesken usein kipakkaa vuorohuutelua, eksyipä majuri Valli itse kerran keskelle suomalaista panssarikomppaniaa, mutta ilman armeijatunnuksia ollut valkoinen turkki ja eurajokinen puheenparsi pelastivat hänet – hän tarjosi suomalaisille tupakat (tarina ei kerro, oliko hänellä Työmiestä tai muuta suomalaistekoista tupakkaa – vai peräti puna-armeijan mahorkkaa; kaiketikin suomalaisilta hankittu, VH), puna-armeijan majuri, myöhemmin eversti.  Everstiluutnantiksi ylennettynä 1942 alussa johti siperialaisista erämieshiihtäjistä koottua 33. erillistä hiihtoprikaatin ym. liikkuvia partisaaniosastoja käsittävää 1. Partisaaniprikaatia Äänisen alueella, ks. lisää Jaakko Rugojevilta alempana, VH].

*

Vodlajoen partioretki

Partio-osasto, jonka vahvuus oli 94, lähti luutnantti B. Englundin johdolla Limosaaresta 8.3.42 kello 16 osin hiihtäen ja osin hevosilla.  Hevoset jätettiin puolen yön aikaan ja vastaranta saavutettiin kello 6.  Jäätaival oli runsaat 45 km.  Seuraavan päivän partio vietti Vodlajoen eteläpuolisessa metsämaastossa ja lähti iltahämärässä etenemään kohteeseensa.  Jo aikaisemmin tehdyn suunnistusvirheen takia kylä saavutettiin vasta kello 4 alun perin suunnitellun kello 22 asemasta.  Luutnantti Englund lähetti yhden joukkueen polttamaan joella olevia proomuja ja johti kaksi joukkuetta etelärannalla olevaa majoitusaluetta vastaan.  Yksi joukkue jäi varmistaman etelää ja avaamaan latuja jäälle.

Alkuyllätystä hyväksikäyttäen onnistui partion sytyttää kolme proomua ja useita taloja sekä tuottaa asunnoista ulos pyrkiville melkoisia tappioita.  Paluumatkalla perin pohjin väsynyt partio joutui Vasilin saaren luona taisteluun ylivoimaisen vastustajan kanssa ja kärsi suuria tappioita.  Partion johtajan ja kaikkien joukkueen johtajien kaaduttua jäljelle jääneet miehet palasivat yksitellen omalle puolelle.  Partiomatka epäonnistui ja lähes 40 miestä jäi palaamatta retkeltä.

Helge Seppälä: Neuvostopartisaanit toisessa maailmansodassa.  Helsinki, 1971.:

Partisaanit Suomen rintamilla

Suomalaisten Laatokan pohjoispuolelta valtaama alue suosi partisaanitoimintaa.  Kun kuitenkin alueen asukasmäärä oli mitättömän pieni ja siitäkin oli osa siirtoleireissä ja miehistä väestöä oli vain nimeksi, Karjalan rintaman partisaaniasiantuntijat eivät pitäneet täällä mahdollisena neuvostoliittolaisittain tavanomaista partisaanisotaa.  Väestöltä ei voitu saada materiaalista tukea, elävän voiman täydennystä ja apua haavoittuneiden hoidossa, jotka seikat olisivat olleet perustana tunkeutumiselle suomalaisten selustaan.

Partisaanien omaksuma suomalaisille tavanomainen toimintatapa, tukeutuminen omaan alueeseen ja retkeily sieltä suomalais-saksalaisten joukkojen selustaan, muodostui monestakin syystä vaikeaksi.  Partisaaniosastojen oli kuljetettava mukanaan viikkojen ja jopa kuukausienkin elintarvikkeet ja taistelumateriaali, sillä lentokuljetukset olivat epävarmoja ja paljastivat helposti partisaaniosastot.  Lisäksi toimintaa vaikeuttivat maasto- ja sääolot sekä majoitukseen sopivien rakennusten puute.  Karjalan rintaman partisaanien toimintaa vaikeutti osaltaan myös se, että täällä ei voitu käyttää hyväksi vastustajan taitamattomuutta metsässä, kuten saksalaisia vastaan taisteltaessa.  Partisaanit eivät väheksyneet vanhastaan tuntemiaan suomalaisia metsätaistelijoita.

Poikkeavista oloista huolimatta Karjalan partisaanien tehtävät olivat samanlaiset kuin saksalaisia vastaan saksalaisia vastaan toimivilla partisaaneilla.  Tukeutumistapaa lukuun ottamatta Karjalan partisaanit pyrkivät toimimaan samojen periaatteiden mukaisesti kuin etelän partisaanit.  Karjalan partisaanit käyttivät mm. suomalaisia sotilaspukuja, siviilivaatteita, saksalaisia sotilaspukuja ja kaikkia näitä sekaisin, mutta esiintyivät usein myös neuvostoliittolaisessa sotilaspuvussa.

Ensimmäiset partisaaniosasto muodostettiin 8.7.1941 Suojärven ja Äänisjärven alueilla. Elokuun puoliväliin 1941 mennessä Karjalan tasavallan alueella oli toimintavalmiina 15 partisaaniosastoa, joihin kuului yhteensä 1.771 partisaania.  Johdon tehostamiseksi tasavallan KPK [kommunistisen puolueen keskuskomitea] perusti samoihin aikoihin partisaaniliikkeen esikunnan.  Alkavan toiminnan tehokkuutta vaikeutti puna-armeijan joukkojen puute suomalaisten painopistesuunnassa.  Osaa partisaaniosastoista oli käytettävä rintamataisteluihin ja heikennettävä partisaanitoimintaa.  Petroskoin puolustukseen osallistui mm. kahdeksan partisaaniosastoa.  Suomalaisten selustaan jätettiin kuitenkin pieniä partisaaniosastoja tiedustelua ja tuholaistoimintaa varten.  Tällaiset pienet osastot eivät sanottavasti häirinneet suomalaisten hyökkäysjoukkoja.  – – –  Marraskuussa 1941 Karjalan KPK päätti perustaa muualta saatujen vaikutteiden innoittamana partisaaniprikaatin.  Joulukuussa koottiin Puutoisiin (Äänisjärven itäpuolelle) noin 700 miehen vahvuinen joukko.  Tähän liitettiin vuoden lopulla Karhumäen ja Petroskoin taisteluista vapautuneet partisaaniosastot Belevoje druzja (Taistelutoverit) ja Bolsevik (Enemmistöläinen).  Vuoden lopulla jatkuivat partisaaniprikaatin perustamisjärjestelyt, samalla kun pienet osastot taistelivat suomalaisten selustassa.

*

Partisaanitaistelut vuonna 1942

Perustamisensa aikana partisaaniprikaati sai 20.12.1941 käskyn Klimetskin saaressa [pohjoisella Äänisjärvellä] olevan saksalais-suomalaisen varuskunnan lyömisestä.  Saarta puolusti tuohon aikaan suomalaisten linnoituskomppania ja patteri.  Saaren venäläinen väestö oli evakuoimatta.  Yöllä 630 miehen vahvuinen partisaaniosasto ylitti 40 km leveän Äänisen selän ja hyökkäsi 10.1.1942 suomalaista varuskuntaa vastaan.  Partisaanit yllättivät suomalaiset ja valtasivat saaren länsiosan.  Saarelle lähetettiin lisävoimia ja suunniteltiin jopa koko saaren luovuttamista partisaaneille, jotka kuitenkin jättivät saaren taistelutta todettuaan suomalaisten ryhtyvän vastatoimenpiteisiin.  Partisaanien menestykseen vaikuttivat ilmeisesti paikallisten asukkaiden suomalaisten varustuksista antamat tiedot.

Vastaavanlaisiin vakoilutietoihin perustui todennäköisesti myös suomalaisten sissiretken epäonnistuminen maaliskuussa 1942.  Suomalainen 94 miehen vahvuinen sissiosasto ylitti Äänisjärven tarkoituksenaan hävittää Vodlajoen suulla olevat alukset ja sahalaitos.  Partisaaniprikaatin komentaja sai etukäteen tiedon suomalaisten saapumisesta ja järjesti väijytyksen.  Suomalaisten osasto kärsi suuria tappioita, menetti kaikki johtajansa, ja lähes 40 miestä jäi palaamatta.

[Seppälän lähteet Vodlajoen partioretken osalta: I.S. Jakovlev: V lesah Karelii, Sovetskije partizany, Moskova 1961, sekä Suomen sota I.].

*

Vodlajoen suiston taistelukuvaus:

Evl. Teuvo Rönkkönen on koonnut Vodlajoen tuhoamispartion joukkueiden taistelutoiminnasta tiiviin taistelukertomuksen [emt.]

”I Joukkue joutui taisteluun proomujen puolustajien kanssa ja kärsi tappioita.

Salskin kylään hyökänneet II ja III Joukkueet pääsivät yllätykseen.  Siellä alkoi vajaan tunnin kestänyt kiivas taistelu, jonka jälkeen joukkueet irtautuivat vihollisen ajamatta niitä takaa.  Tällöin I Joukkue jäi vaille muiden tukea.  Vihollinen tulitti rantapesäkkeistään ja rannalla ajaneista hevosajoneuvoista jäälle hiihtäviä suomalaisia sekä ampui kranaatinheittimellä kokoontumisaluetta.

Vihollisen tulituksen vuoksi osaston johtaja [luutnantti Karl Erik Englund] määräsi jäälle kokoontumassa olevan osastonsa hajaantumaan ja hiihtämään yksittäin 13 kilometrin päässä olevaan Vasilin saareen, johon hevosajoneuvo-osaston piti suunnitelman mukaan tulla vastaan.  Valomerkkiin vastattiinkin saaresta, joten sinne ei lähetetty tiedustelupartiota.

Kun ensimmäiset miehet olivat muutaman kymmenen metrin päässä Vasilinsaaren rannasta, vihollinen avasi tulen.  Väsyneet miehet joutuivat kiivaaseen taisteluun avoimella jäällä.  Osasto kärsi suurimmat tappionsa Vasilinsaaren rannassa, jossa myös osaston johtaja kaatui”.

Sekaannusta saattokolonnan toiminnassa

”Hevoskolonna lähti 9.3. kello 20.oo Limosaaren tukikohdasta kohti Vasilin saarta, joka löytyi vasta seuraavana aamuna kello kymmeneltä.  Kun saari todettiin vihollisen miehittämäksi, kolonna siirtyi sen lounaispuolelle ja sai kello 16 radiolla käskyn palata Limosaareen.  Taistelujen ääniä kolonna ei kuullut, joten tulitaistelussa olleet tuholaispartion miehet eivät saaneet kipeästi tarvitsemaansa apua – suuren ajoneuvos-osaston aiheuttama sihinä hangella ja äänten imeytyminen lumilakeuteen estivät kuuluvuuden.

Osa miehistä pääsi irtautumaan taisteluista vihollisen takaa-ajopartioiden tavoittamatta.  He palasivat yksitellen tai pienissä ryhmissä Limosaareen, ensimmäiset 10.3. illansuussa ja viimeiset seuraavana päivänä.  Kolme partion miestä joutui väistymään Kurdilon saareen, mistä he eivät koskaan palanneet.  Proomujen luota irtautunut kuusimiehinen ryhmä palasi joen suulle ja edelleen taistelun ääniä kiertäen Limosaareen.”

x

Puna-armeijan partisaanitoiminnan ja sissientorjunnan organisoimisesta Karjalan rintamalla 1941-1942

Lähde: Viktor Stepakov – Sergey Kononov – Pavel Petrov – Dmitry Frolov: Partisaaneja, desantteja, sissejä rintaman molemmilla puolilla.  Helsinki 2005.

Heinäkuussa 1941 Karjalais-Suomalaisen SNT:n NKGB organisoi tiedustelukoulun työntekijöiden kouluttamiseksi tiedustelu- ja diversioryhmiin.  Alun perin suunniteltiin, että koulussa työskentelisi 2 opettajaa ja 27 kurssilaista.  Opetusohjelma kaavailtiin seitsemänpäiväiseksi lähtien 40 tunnin opetuksesta.  Tiedustelijoiden tarve kasvoi kuitenkin jatkuvasti, ja siksi lokakuussa 1941 tiedustelukoulu, jota tuolloin johti NKVD:n Karjalais-Suomalaisen SNT:n hallinnon 4. osaston päällikkö prikaatinkomentaja Vershinin, käsitti jo 4 osastoa, 3 ryhmää kussakin, yhteensä 154 henkilöä.  Koulun käytössä oli kaksi kuorma-autoa, yksi umpinainen moottorialus ja perämoottorilla varustettu vene.  –  Vuoden 1941 loppuun mennessä tiedustelukoulun oli suorittanut 196 henkeä, joista muodostettiin 15 diversioryhmää.  Nisäksi NKVD:n piiriosastoissa oli perustettu 58 ryhmää, yhteensä 399 henkeä.

Tiedusteluryhmien koulutusmetodiin kuului, että kuukautta ennen lähtöä tehtävää suorittamaan ryhmään valitut tiedustelijat kuljetettiin eristettyyn paikkaan (Segezha, Ruiga, Letnij), jossa he operatiivisen työntekijän johdolla kävivät läpi yhteisen valmennuksen NKVD:n hyväksymien suunnitelmien mukaisesti.  Lähtövalmennuksen aikana jokaiselle tiedustelijalle keksittiin peitetarina, tutkittiin olosuhteita oletetulla toiminta-alueella (kulkureitit, talojen sijainti, asukasluettelot, suosituskirjeet, tunnussanat), suoritettiin harjoitusretkiä ja harjoiteltiin radion käyttöä.  Pääsääntöisesti tiedustelu- ja diversioryhmiin kuului 2-3, toisinaan 5-7 henkeä.  Vain erittäin harvoissa tapauksissa ryhmien suuruus oli 15-20 henkeä.  Yleensä tiedustelijat hallitsivat sujuvasti suomen tai karjalan kieltä ja olivat hyvin perillä alueesta, jolla he tulisivat toimimaan.  –

Kansallisuudeltaan tiedustelijat [tuossa vaiheessa] jakautuivat siten, että venäläisiä oli 49, karjalaisia 56, suomalaisia 31, vepsäläisiä 6, muita kansallisuuksia 1-2 henkeä.

Heinäkuun 12. päivänä 1941 Karjalais-Suomalaisen SNT:n turvallisuusasiain kansankomissaari M.I. Baskakov antoi käskyn n:o 1, jossa hän määräsi lähettämään ensimmäisen NKGB:n erikoisryhmän, suuruudeltaan 25 henkeä, suorittamaan diversiota Lieksan-Joensuun suunnalla.  –  –

Merkittäväksi operaatioksi muodostui tammikuussa 1942 diversioryhmä Taborin lähettäminen I.F. Martynovin johdolla Zaonezhkin piirin alueelle Äänisen länsipuolelle.  Ollakseen herättämättä epäluuloa vihollisessa ryhmä muodostui kolmesta mustalaisest (vanhus vaimoineen sekä heidän miniänsä).  Tiedustelijat ajoivat hevosen vetämässä reessä, jolla ylittivät Äänisen jäätä pitkin ja saapuivat Klimetskonsaarelle.  Viikon ajan neuvostotiedustelijat ajelivat suomalaisten selustassa ja keräsivät menestyksellisesti tietoja vihollisen varuskuntien sijainnista ja miesluvuista sekä tilanteesta miehitetyillä alueilla.  Elokuussa 1942 samalla alueella toimi menestyksekkäästi S.E. Gaidinin viisihenkinen tiedusteluryhmä.  Operaation aikana ryhmä hakeutui yhteyteen paikallisen maanalaisen liikkeen kanssa, suoritti merkittävää propagandatyötä väestön keskuudessa, keräsi yksityiskohtaisia tietoja vihollisen varuskunnista ja hankki tärkeitä asiakirjamalleja.

Ei pidä kuitenkaan ajatella, että kaikki lähetetyt tiedusteluryhmät suorittivat tehtävänsä menestyksellä ja sen jälkeen palasivat onnellisesti takaisin.  Suuri osa Karjalais-Suomalaisen SNT:n NKVD:n tiedustelu- ja diversioryhmistä, jotka vuoden 1942 aikana lähetettiin vihollisen alueelle, ei kyennyt suorittamaan tehtäväänsä, ja puolet niistä joko tuhottiin tai joutui vangiksi.  Esimerkiksi kuolivat tai katosivat jäljettömiin diversioryhmät Bereg (10 henkeä), Boeviki (2 henkeä), Granit (3 henkeä), Zemljaki (4 henkeä), Meteor (3 henkeä), Morjaki (3 henkeä), Onezhtsy (2 henkeä), Fantom (4 henkeä), Tshernye (11 henkeä), Shalash (5 henkeä), Shalskie (10 henkeä) ym.

Heinäkuun 1941 ja kesäkuun 1942 välisenä aikana Karjalais-Suomalaisen SNT:n NKVD:n erikoisosaston diversioryhmät toimivat menestyksekkäästi.  Ne suorittivat yhteensä 35 taisteluoperaatiota, joiden aikana tuhottiin 19 siltaa, 45 taloa, 9 autoa, tapettiin 49 vihollisen sotilasta ja upseeria ja otettiin 2 vankia.  Tosin 10 retkellä tiedustelijat eivät eri syistä kyenneet suorittamaan tehtäväänsä. –

Tekijät mainitsevat Karjalan rintaman partisaaniliikkeen eli tuhoojapataljoonien ja partisaaniosastojen perustajina M.J. Isakov, S.J. Vershinin, M.I. Baskakov, N.N. Sorokin, A.S. Varlamov ja M.N. Popov.  –  –

Karjalan rintaman partisaanitoiminnan painopiste oli K-SSNT:n alueella, mutta toimintaa harjoitettiin myös Vologdan ja pohjoisessa Arkangelin alueilla.  Vologdan alueen (nykyään Vytegran piiri) diversio- ja tiedusteluryhmien päämaja sijaitsi Kovzhan piirin Devjatinyn kylässä, josta ryhmät lähetettiin Karjalan miehitetyille alueille ja suomalaisten joukkojen selustaan sekä rintaman läheisille alueille.  Eräs pääkohteista oli Petroskoi, joka oli mielenkiinnon keskus sekä 7. armeijan johdolle että NKVD:n tiedusteluelimille.

Peitetarinoiden heikkous johti suureen määrään tiedustelijoiden ja diversanttien epäonnistumisia.  Siksi Devjatinyssä pyrittiin haalimaan tiedustelijoiksi suomalaisia, koska katsottiin, että he pystyivät paremmin saavuttamaan miehitysviranomaisten luottamuksen.  Mutta kävi ilmi, etteivät suomalaiset juuret tuoneet etuja tässä suhteessa.

Tammikuussa 1942 tiedustelija H. Sundfors yritti päästä Petroskoihin.  Hän kulki vuorokauden Äänisen jäätä pitkin.  Hän yöpyi hylätyssä mökissä ja aamulla pääsi omaan kotiin Solomenskissä.  Hän sytytti uunin ja paneutui levolle.  Suomalaiset sotilaat kuitenkin haistoivat savun ja tulivat paikalle.  Kuulusteluissa Sundfors pysyi tiukasti peitetarinassaan, että oli karannut linnoitustöistä kotiin.  Hän ajatteli, että suomalaiset auttavat häntä, tai ainakin jättävät rauhaan.  Vihollisen vastavakoilu ei kuitenkaan uskonut peitetarinaa.  Tiedustelijaa ei tosin teloitettu, vaan hänet passitettiin leirille.

Sundforsin jälkeen matkaan lähti ammattitshekisti T.N. Irjupin saattajanaan K. Keränen, kansalaissodan ja talvisodan veteraani.  Keräsen tilillä oli jo 12 tiedusteluretkeä selustaan, joihin hän oli osallistunut tiedusteluryhmien johtajana.

Irjupin ja Keränen pudotettiin elokuussa 1942 Petroskoin lähelle Maasjärven kylän tuntumaan.  Petroskoissa he menivät tapaamaan tiettyjä henkilöitä tiettyyn paikkaan Kuzminin kadulla, tunnussana oli ”Mistä voisi hankkia villakäsineet?”.  [Huomaa ajankohta: elokuu – ja villakäsineet!, VH]  Saatuaan oikean vastauksen tiedustelijat yöpyivät kaupungissa, mutta kun he seuraavana päivänä menivät uudelleen tapaamiseen, heidät pidätti salaisen poliisin partio, joka oli naamioitunut sähköasentajiksi.  Jonkin ajan kuluttua tiedustelijat teloitettiin.  Samoin lokakuussa 1942 päättyi epäonnistumiseen yritys toimittaa Petroskoihin V.F. Vlasovin johtama tiedusteluryhmä Zemljaki.  Ryhmä joutui kokonaisuudessaan suomalaisten vangiksi.

Huolimatta toistuvista yrityksistä Petroskoi, jonka vihollinen oli nimennyt Äänislinnaksi, pysyi tiedustelijoiden tavoittelemana, mutta saavuttamattomana kohteena.  Suomalaiset julistivat sen vakuumivyöhykkeeksi, he tyhjensivät keskustan väestöstä ja keskittivät sinne hallintoelimensä, armeijan yksiköt, sotavankileirit sekä tiedustelukoulun, joka lähetti agentteja meikäläisten selustaan.  Neuvostotiedustelu lähetti Petroskoihin ryhmän toisensa jälkeen, mutta kaupunkiin saakka pääsivät vain muutamat.  Tietoja tästä Itä-Karjalan keskuksesta ei siis saatu.  –

*

Metsien aaveet

 

Partisaanisosastojen perustaminen Karjalan kannaksella, Karjalais-Suomalaisen SNT:n pohjoisosassa ja Murmanskin alueella alkoi 29.6.1941 vahvistetun Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston ja NKP:n keskuskomitean direktiivin nojalla.  Perustamista johti troikka, jossa olivat edustettuina tasavallan puolueorganisaation, hallituksen ja turvallisuuselinten edustajat.

 

Heinä-elokuun aikana 1941 oli muodostettu 15 partisaaniosastoa, joihin kuului kaikkiaan 1.771 henkeä.  Niiden johtajista yhdellä oli selvästi suomalainen sukunimi: uhtualaisen ”Boevoe znamja” –nimisen (Sotalippu) ryhmän johtajana toimi B.S. Lahti.  –

 

Käkisalmen suunnalla toimi partisaaniosasto ”Za Rodinu” (Isänmaan puolesta).  Sen varakomentajana toimi suomalaisnimen omaava Hajanen –niminen mies.  –

 

Marraskuussa 1941 suoritettiin uudelleenorganisointi, jonka tarkoituksena oli partisaaniliikkeen vahvistaminen.  Pienet ryhmät lakkautettiin, päällystöä ja operatiivisia voimia vahvistettiin ja osa partisaaneista siirrettiin puna-armeijan riveihin.

 

Marraskuun 15. päivään 1941 mennessä Karjalan tasavallan alueella toimi 9 partisaaniosastoa, joihin kuului kaikkiaan 1.064 henkeä.  Joulukuun alussa ”puna-armeijan yksiköiden maksimaaliseksi auttamiseksi Äänisen takaisilla alueilla, sekä vihollisen varuskuntien massiiviseksi ja tehokkaaksi tuhoamiseksi Äänisen länsirannalla”, muodostettiin 708 hengen vahvuinen 1. Partisaaniprikaati, jonka päälliköksi tuli V.V. Tiden.  –

 

Vuoden 1942 alkaessa Karjalais-Suomalaisen SNT:n alueella jatkoivat toimintaansa yksi partisaaniprikaati (1.PartisaaniPr.), johon kuului 8 osastoa sekä 6 itsenäisesti toimivaa partisaaniosastoa, yhteismäärältään 1.517 henkeä.  –

 

…Karjalaan saapui vapaaehtoisia partisaaneja aina Siperiaa ja Uzbekistania myöten.  Saapuneet ohjattiin jo toimiviin osastoihin, mutta Karjalan komsomolilaiset perustivat oman osastonsa.

 

Osaston veteraani Z.I. Asylbaev kertoi:

 

”Vuonna 1942 olimme 18-vuotiaita, olimme töissä tehtaassa nro 161, joka evakuoitiin Moskovasta Ufaan.  Tehdas tuotti sotatarvikkeita ilmavoimille.  Me nuoret komsomolilaiset saimme kuulla, että komsomolin aluekomiteassa valitaan komsomolilaisia lähetettäviksi kouluun, jossa valmistettiin räjäytysasiantuntijoita toimiviin partisaaniosastoihin.  Pian minut ja muutamia tovereitani kutsuttiin aluekomiteaan sotilasasioiden sihteerin puheille.  Lyhyen keskustelun jälkeen meidät liitettiin Bashkirian komsomolilaisten ryhmään, joka lähettiin kouluun Moskovan lähistölle.  Meitä oli kaikkiaan 12 henkeä”.

 

N.I. Parohin, samaan osastoon kuulunut taistelija, täydentää kertomusta:

 

”Moskovassa meidän Omskista lähteneen komsomolilaisosastomme otti vasaan komsomoli keskuskomitean ensimmäinen sihteeri N.A. Mihailov.  Hän kertoi tilanteesta rintamilla ja toivotti menestystä taistelussa.  Partisaaniliikkeen keskusesikunta lähetti meidät Karjalan rintamalle.  Sekeen kaupungissa (Segezha) osastoon liittyi vielä 43 henkeä, jotka olivat eri puolilta Neuvostoliittoa.

 

Osasto oli monikansallinen, keski-ikä oli 17-18 vuotta.  Sen suoranainen organisaattori oli Karjalan komsomolin ykkösmies J.V. Andropov [KGB:n tuleva johtaja ja NKP:n pääsihteeri Juri Andropov, VH].  Kahden kuukauden opiskelun jälkeen komsomolilaiset tekivät partisaanivalan ja lähtivät taisteluun”.  –  –

 

Suomalaisten sissitoimintaa jatkosodassa

 

Toisin kuin Saksan tiedustelu, joka pudotti tiedustelijoita ja dersantteja laskuvarjoilla (suurin osa oli neuvostoliittolaisia sotavankeja, jotka olivat suostuneet värväytymään ainoana päämääränään välttää nälkäkuolema ja kärsimykset vankileirillä), suomalaiset tiedustelijat suorittivat tiedustelua rintamavyöhykkeellä ja vihollisen lähiselustassa lähes yksinomaan jalan liikkuvia ryhmiä lähettämällä.

 

Ryhmiin kuului säännönmukaisesti kokeneita tiedustelijoita, hyviä ampujia ja luotettavia radisteja.  Tehokkaan ilmapuolustuksen puuttuminen Äänisen alueella ja ympäristössä mahdollisti sen, että suomalaiset saivat jatkuvasti apua ilmasta.  Lisäksi suomalaiset lentäjät kykenit suunnistautumaan erinomaisesti maaston mukaan.  Itse tiedustelijat kykenivät sekä kesällä että talvella kulkemaan pitkiä matkoja.  Heidän joukossaan oli todellisia eränkävijöitä, jotka tunsivat hyvin metsät ja joille metsäelämä oli jo ennen sotaa ollut jokapäiväistä elämää.  Siksi suomalaiset sissit pääsivät vaaratilanteissa karkuun takaa-ajajilta.  Talvella suomalaiset, jotka olivat synnynnäisiä hiihtäjiä, olivat aivan ylivertaisia neuvostoliittolaisiin etsintäpartioihin nähden.  Vaikuttavana tekijänä oli myös se, että neuvostojoukkojen selustan huolto Karjalan rintamalla oli varsin puutteellista, esimerkiksi suomalaisia sissejä jäljittävien tuhoojapataljoonien miehet toimivat omissa siviilivaatteissaan.  Suomalaiset erosivat merkittävästi meikäläisistä varusteiden ja aseistuksen suhteen.  Lisäksi he saattoivat aina luottaa pikaiseen evakuointiin lentokoneilla, kesällä vesitasoilla järviltä, talvella samojen järvien jäiltä ja soilta suksilla varustetuilla lentokoneilla.  –  –

 

Vuoden 1942 alussa suomalaisten diversiotoiminta Karjalan rintaman joukkoja vastaan vilkastui huomattavasti.  Taistelua suomalaisryhmiä vastaan neuvostojoukkojen selustassa vaikeutti se, että siihen hyvin koulutettuja Karjalais-Suomalaisen SNT:n NKVD:n rajajoukkoja käytettiin paljon varsinaisen tarkoituksensa vastaisesti tavallisena jalkaväkenä etulinjassa.  Määräyksessään selustavoimien vahvistamisesta 27.2.1942.  Neuvostoliiton rajajoukkojen varakomentaja kenraalimajuri Stahanov lausui huolestuneena [Petrovskij Jamin huomattava varikkotukikohta Äänisen takana oli tuhottu 11-12.2.1942, VH]:

 

”…Vihollisen diversiotoiminta rintaman yhteyksiä vastaan on huolestuttavasti aktivoitunut.  Toimintansa vihollisen diversioryhmät ovat keskittäneet pääasiassa rautatieasemien ja suurten asutuskeskusten liepeille… Kaikki tämä todistaa rintaman selustan riittämättömästä suojaamisesta, kun samanaikaisesti rajajoukot toimivat osana vakinaisia rintamajoukkoja…”.

 

Jotta taistelu suomalaisia tiedustelu- ja diversioyksiköitä vastaan oli tehokasta, Stahanov vaatii ”rajajoukkojen irrottamista vakinaisista rintamajoukoista ja niiden käyttämistä yksinomaan selustan turvaamiseen”.

 

Puna-armeijan ylin johto reagoi nopeasti ehdotukseen.  Jo 4.3.1942 puna-armeijan yleisesikuntapäällikkö marsalkka B.M. Shaposnikov kieltää Karjalan rintaman johtoa käyttämästä NKVD:n rajajoukkoja tavallisina jalkaväkiosastoina ja muistuttaa, että ”kansankomissaarien neuvoston päätöksellä NKVD:n rajajoukoille on annettu erikoistehtäviä puna-armeijan selustan turvaamisessa”.  Shaposnikov vaatii niiden käyttämistä vain niille määrättyihin erikoistehtäviin.

 

Talvella ja keväällä 1942 suomalaisten tiedustelu- ja diversioryhmät alkoivat toimia entistä aggressiivisemmin.  Karjalan rintaman selustanturvajoukkojen päällikkö eversti Kiselevin mukaan:

 

”Hankikelien myötä vihollinen, erityisesti suomalaiset, ovat kiihdyttäneet diversiojoukkojen toimintaa selustassamme, etenkin niillä maanteillä, jotka ovat tärkeitä huolto- ja evakuointiväyliä”.

 

Suomalaisten hävitysretkien tilasto näytti seuraavalta: tammi-maaliskuussa vihollinen suoritti 30 retkeä pieninä sissiryhminä, joista 18 tapahtui helmi-maaliskuun aikana.  Luonteenomaista toiminnalle oli se, että lähes kaikki suomalaisten operaatiot helmi-maaliskuussa 1942 tapahtuivat niillä alueilla, missä ei ollut NKVD:n rajajoukkoja.

 

Talvella 1941-1942 rintaman vakiinnuttua Leningradin, Karjalan ja pohjoisen suunnilla myös tuhoojapataljoonia alettiin käyttää niiden alkuperäiseen tarkoitukseen eli taisteluun vihollisen tiedustelu- ja diversioryhmiä vastaan.  –  –

 

Karjalais-Suomalaisen SNT:n NKVD:n tuhoojapataljoonien päällikön raportissa todetaan, että vuonna 1942 tuhoojapataljoonat osallistuivat yhdessä rajajoukkojen kansa muutamaan menestyksekkääseen operaatioon, joissa likvidoitiin vihollisen tiedustelu- ja tuholaisryhmiä.  –  –

 

Suomalaisten sissitoiminta laantuu sissientorjunnan kovennuttua keväällä 1942

 

 

Sodan jälkeen Karjalan Tasavallan kommunistisen puolueen keskuskomitean ensimmäisenä sihteerinä toimineen Gennadi Kuprijanovin..

 

muistelmista päätelleen suomalaiset lopettivat keväällä 1942 suurten diversioryhmien lähettämisen puna-armeijan selustaan.  Tätä päätöstä edelsi eversti Toivosen johtaman 80-miehisen (joidenkin tietojen mukaan 96-miehisen) osaston tuhoutuminen.  Yöllä 5.3. suomalaisryhmä lähti Klimetskoin saarelta kohti itää.  Diversanttien päämääränä oli Sallan* sahalaitos ja Äänisen laivayhtiön alukset, jotka seisoivat Sallan edustalla.  Aamun koitteessa suomalaiset, joilla oli 60 kilometrin matka takanaan, nousivat Äänisen itärannalle Vodlajoen suulla.

 

Yllätyshyökkäystä kohteeseen ei kuitenkaan tapahtunut.  Sallan sahan luona suomalaiset joutuivat pioneeripataljoonan ja rajavartijoiden tulituksen kohteeksi.  Heidän onnistui kuitenkin tulittaa ja miinoittaa muutamia sahan rakennuksia, minkä jälkeen he alkoivat nopeasti edetä Äänisen jäätä pitkin kohti Vasilinin saarta, joka sijaitsi neutraalilla vyöhykkeellä.  He toivoivat voivansa piiloutua saaren metsiin neuvostokoneiden hyökkäyksiltä, jotka alkoivat ahdistella ryhmää sen ollessa suunnilleen puolessa välissä sahalta saarelle.

 

Siellä heitä kuitenkin odotti väijytys.

 

Saarelle oli kiireesti lähetetty itärannalta yksi 1.Partisaaniprikaatin osastoista.  Päästettyään viholliset lähietäisyydelle partisaanit aloittivat heitä kohti myrskyisän tulituksen.  Sen seurauksena Toivosen ryhmä eliminoitiin kokonaisuudessaan, 51 surmattiin ja 10 otettiin vangiksi.  Sotasaaliiksi saatiin 40 konepistoolia ja 16 kivääriä.

 

Toivosen pistooli luovutettiin lahjana Karjalan rintaman sotaneuvoston jäsenelle G.N. Kuprijanoville.”:

 

Pogranitshnye vojska v gody Velikoj Otetshestvennoj vojny 1941 – 1945, s. 376., teoksessa: Stepakov V., Kononow S., Petrov P., Frolov D.: Partisaaneja, desantteja, sissejä rintaman molemmilla puolilla, Helsinki 2005.

 

*) Salla, Shalla (suom.), Salski (ven.), maaseututaajama Vodlajoen suulla Äänisjärven itärannalla 32 kilometriä Puutoisista länteen.  Sallassa on sahalaitoksia, ensimmäinen perustettu 1879, laivasatama ja graniittilouhos.: fi.wikipedia.org/wiki/Salla_(Karjalan_tasavalta) – 11k

 

Lähde: Viktor Stepakov – Sergey Kononov – Pavel Petrov – Dmitry Frolov: Partisaaneja, desantteja, sissejä rintaman molemmilla puolilla.  Helsinki 2005.

 

PS. Tekstissä mainittu eversti Toivonen ei luonnollisestikaan osallistunut henkilökohtaisesti Vodlajoen kakopartioon.

                                                              

* * *

 

Päämajan kaukopartiot 24.12.1941 – 8.3.1942 välisenä aikana.

 

6.1. -12.1.1942; Os. Marttina (3./Er.P 4), Pokonvaran kautta Muurmannin radalle Sekeen aseman pohjoispuolelle miinoittamaan rataa (27/3).

 

8.1. – 18.1.1942; Os. Vehniäinen, (1. ErP 4), tiestön ja vihollisjoukkojen tiedustelu Ojattijoen varrella (34/1).

 

12.1. – 20.1.1942; Os Paatsalo (4. Er.P 4), tiedustelupartio Kouteron radan ja Leivovan kaivosalueen suunnalla, retken ainoa ”tulos” oli kun paluumatkalla kuorma-autoon noustessa erään lavalla olleen miehen pistooli laukesi ja luoti osui radisti kersantti Arvo Lainasin reiteen.  Kers. Lainas teki tämän jälkeenkin vielä 6 partioretkeä ja saavutti ylikersantin natsat (21/4).

 

14.1. – 17.1.1942; Os. Marttina, Pokonvarasta kohti rataa tuhoamis- ja häirintätehtävissä (28/3).

 

16.1. – 22.1.1942; Os. Marttina, luutnantti Honkasen partio, Petroskoin eteläpuolelta Äänisen yli Puutoisten suuntaan Vodlajoen maastoon vanginsieppaustehtäviin.  Partiolla oli saattojoukkonaan kolme jääkärijoukkuetta 14.D:stä sekä hiihtoratsastajia; koko osasto ylitti Äänisen ja saapui itärannalle, jonne varmistajat jäivät odottaman.  Rannalla oli voimakas puolustuslinja, joka kylläkin tyhjänä miehityksestä.  Partio harjoitti liikenteenlaskentaa Puutoisten-Poventsan tiellä, tuhosi kuorma-auton ja otti vangin, joka tiesi mielenkiintoisia tietoja uudesta Petrovskij Jamin huoltokeskuksesta (jonka 12.2. suomalainen tuhoajapartio sittemmin hävitti, ks. alempana).  Ltn Honkasen partio palasi pohjoista reittiä Heinälahden seutuville Klimetskin saarelle (30/3).

 

19.1. – 21.1.1942; Os. Marttina, luutnantti Korhosen partio, tuhoamistavoite Osasto Majewskin retken jälkiryhmänä, tulokseton retki (29/3).

 

20.1. – 27.1.1942; Os. Vehniäinen, Marian kanavan ja Vytegran seudun tiedustelu Äänisen takana sekä vanginsieppaus (35/1).

 

1.2. – 6.2.1941; Os. Vehniäinen, Laatokan jäätä pitkin Laatokan kanavan tuntumassa Pashan aseman kautta Ojatin tielle ja takaisin tiedustelutehtävissä (36/1).

 

5.2. – 7.2.1942; Os. Marttina, Rukajärven tietä koilliseen Muurmannin radalle tarkoituksella katkaista se Sorokan lähellä sekä napata vanki, mutta partio törmäsi viholliseen ja sen miinoittamaan latuun, ja kun vielä kuultiin etsintäkoneiden ääniä, partio palasi tehtävää suorittamatta keskeytyskäskyn saatuaan (31/3).

 

7.2. – 9.2.1942; Os. Kuismanen, (2. ErP 4), Poventsan pohjoispuolitse vihollisen selustaan tiedustelu kaartaen Äänisen itärannalle tavoitteena vanginsieppaus.  Partiota saattoi alkumatkasta rintamajoukoista irrotettu ryhmä, joka toimi oppaana ja ladunavaajana.  Vanginsieppaus epäonnistui kun eräs partiomiehistä jännityksissään laukaisi aseensa liian aikaisin (21/2).

 

8.2. – 16.2.1942; Os. Kuismanen ja Os. Marttina sekä Osasto Laguksesta, yhteensä 7 + 37 + 56 = 100 miestä; Äänisen koillispuolella, Uikujärven kaakkoisrannikon lähistöllä sijaitsevan Petrovskij Jamin uuden huoltokeskuksen tuhoamistehtävä.  Tuhoamispartion johtajana toimi luutnantti Ilmari Honkanen (Os. Marttina) ja varajohtajana luutnantti Vladi Marmo (Os. Kuismanen). (22/2 ja 32/3).

 

25.2. – 3.3.1942; Os. Vehniäinen, Laatokan reittiä kuten edellä Pashan kaakkoispuolelle, tiedustelu Ojattijoella ja identtinen paluu (37/1).

 

6.3. – 12.3.1942; Os. Marttina, tiedustelupartio Tunkuan, Kevättämäjärven ja Kuikkavaaran kyliin, partio joutui tulitaisteluun, otti vangin ja joutui vetäytymään takaa-ajo-osaston uhkaamana (33/3).

 

Lähde: Lassi Saressalo: Päämajan kaukopartiot jatkosodassa.  WSOY 1987.  –  Partiotietojen lopussa suluissa olevat numerot ilmaisevat kunkin komppanian partioiden juoksevan numeron ja loppuosa kertoo komppaniatunnuksen.

                                                                 * * *

 

 

 

Vodlajoen tuhoajapartion 08.-10.03.1942 vahvuus:

 

Osaston johtaja,

luutnantti Englund

Vahvuus:

Kohde ja tehtävä:

Menetykset:

Osaston varajohtaja, vänrikki

 

 

 

   I Joukkue

1 + 5 + 17 = 23 m

tuhota Vodlajoen suiston proomut ja alukset

 

  II Joukkue

1 + 4 + 18 = 23 m

hyökkäys Shakskiyn (Salskin) kylään, tuhota talot

 

III Joukkue

1 + 4 + 18 = 23 m

hyökkäys kylään, tuhota talot

 

IV Joukkue

1 + 4 + 18 = 23 m

varmistaa paluu, valmistaa ladut

 

Yhteensä

6 ups. + 17 aliups. + 71 m = 94 miestä

 

Yhteensä 5 + 8 + 26 = 39 miestä. Lisäksi haavoittui 4 m

 

 

Vodlajoen tuhoajapartion menetykset eri kohteissa:

 

Kohde:

Menetykset:

(kaatui tai sotavangiksi)

Miehet:

Vodlajoen suiston rantasulute

  1 mies

ilmeisesti joukkueenjohtaja, vänrikki Antinluoma.  Lisäksi haavoittui 2 miestä.

Proomutaistelu

11 miestä

Annunen, Eronen, Hagman, Haikonen, Heinonen, Leitto, Pahlman sekä 4 muuta miestä = 11 m.

Kurdilosaaren maasto

  3 miestä

kertomansa perusteella Äänisen rannikkoa pohjoista kohden hiihtänyt stm Varis, ja ehkäpä hänen kaksi toveriaan, joita ei ole nimennyt

Vasilinsaaren rannikko

24 miestä

Alastalo, Back, luutn. Englund, Heikkilä, Henttinen, Hietikko, Hirvikunnas, Karhusola, Nieminen, Näppäri, Siira, Wegelius sekä lisäksi 13 miestä = yht. 24 m.

Lisäksi haavoittui 2 miestä.

Yhteensä:

39 miestä

 

 

 

Vihollisen tappiot Vodlajoen suistopartion taisteluista:

 

Suomalaiset ovat arvioineet vihollisen menettäneen kaatuneina 60 miestä Salskin kylässä ja 15 Vasilin saaressa, minkä lisäksi osasto poltti 4-5 proomua sekä kymmenkunta Salskin kylän taloa.

                                                                 * * *

 

 

 

Äänisen Rannikkoprikaatin [Ään.RPr.] kaukopartio Äänisjärven yli itärannalle 8.3.-11.3.1942; kaatuneet, kadoksiin ja sotavankeuteen joutuneet (numeroidut; lisäksi x-merkityt taistelukertomuksessa nimeltä mainitut partioretkeen osallistuneet, jotka selvisivät takaisin tukikohtaansa)

(Useista joukko-osastoista komennettujen miesten muodostaman Osasto Englindin täydellistä miehistöluetteloa en ole löytänyt, kenties Sota-arkiston digitoinnin myötävaikuttamana, mutta luettelemalla taistelukertomuksessa ja kuulusteluyhteenvedossa mainittujen nimet, saadaan melko kattava luettelo: 64/94 nimeä):

 

 

N:o

Nimi,

syntymäaika ja

-paikka sekä

koti- ja asuinkunta.           

Lisäksi lähisukua koskevia tietoja

Sotilasarvo,  ammatti, siviilisääty, lasten lkm, muuta

Joukko-

osasto

Sotavankeus

Lähde:

Reijo Nikkilän sotavankitutkimus: www.klubi.fi/

sotavangit/

sekä: Teuvo Alava – Dmitri Frolov – Reijo Nikkilä: Rukiver.  Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa

Haavoittui/

Kaatui

Huom.:

 

x

AHO

tykkimies

 

 

Aho selviytyi.

 

Ään.RPr:n taistelukertomus:

Vodlajoen suistossa hyökkäysryhmitykseen mentäessä:

Luutn. Supisen joukkueesta meni piirroksen mukaan proomujen luo yht. 17 miestä. Loput olivat jääneet jälkeen ja liitti luutn. Englund heidät majoituspaikkoja vastaan hyökkäävään osastoon (mm. Aho, Varis, Hjelt, Silvennoinen ja korpr. Anttonen).

 

 

x

AHONEN

korpraali

 

 

Taistelu-kertomuksen liitepöytäkirjan mukaan Vodlajoen suistossa:

Proomuista heitettiin joitakin käsikranaatteja.  Luutn. Supinen antoi korp. Schultzille käskyn lähteä joen rannalle päin tiedustelemaan hinaajien paikkoja.  Hänen mukaansa lähti kaikkiaan 5 miestä (tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela, korpr:t Kallinen ja Ahonen), joista useat lähtivät vain perään päästäkseen pois kk. tulesta tietämättä tiedustelu-tehtävästä.

 

 

01

ALASTALO,

Veli Antti

 

27.09.1917

Ruovesi

Koti- ja asuinkunta: Ruovesi

 

Kantakortti:

Isä: maanviljelijä Hugo Alastalo, Ruovesi, Visuvesi, käynyt 2 lk oppikoulua, 4 v. Ruoveden suojeluskunnassa, 175 cm, 72 kg, saappaan no 43.  Vmp: 4.1.1939 KTR 1,    vapautettu täysinpalvelleena 19.3.1940, 440 päivää.  Kivääri: hyvä. Tykkikoulutus, asevelvollisena valjakkoaliupseeri, korpraali 15.8.1939, alikersantti 1.1.1940.  Talvisota: Leipäsuo, Perojoki, Kämärä, Karisalmi.  Lomautettu 19..78.1940.  Jatkosota: 20.6.1941 Kev.Psto 15, määrätty 3 Ptriin, siirretty 18.12.1941 6 Ptri/I/Ään.PPr.:iin, 22.10.19141 tähystys aliupseeri.  Taistelut: Hangon lohkolla 17.7. – 3.12.1941, jonka jälkeen Äänisellä.  Haavoittunut Vodla-joen suulla 10.3.1942 ja on siitä lähtien kadoksissa.  Ptrin pääll. luutn. Pentti Reinilä.  Käytös ja rangaistukset: Kiitettävä.

alikersantti, maan-viljelijän poika, naimaton

8./Lin.Psto 1

 

J-os: 2874

 

 

 

Lin.Psto 1:n riveistä menehtyi Äänisen partioretkellä

2 miestä:

Alastalo ja Siira:

SA-internet

10.03.1942

Äänisjärvi, Vasilinsaari, joutui sotavangiksi,

kuoli sotavankina.

 

Tauno Varis muisti paluukuulusteluissa 27.03.1945 samasta partiosta joutuneen vangiksi kaikkiaan kahdeksan miestä, joista nimesi alik. Leiton ja sotamiehet Unto Selinin, Backin ja Ylistaron [p.o. Alastalo, VH].: Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

Vasilinsaren luona paluukahakassa sotavangiksi joutui puna-armeijan kuulusteluissa tai Hangon paluukuulusteluissa kerrottujen nimeämisten mukaan ainakin nämä miehet:

Alastalo,

Back,

Englund,

Eronen,

Hagman,

Leitto,

Peetman,

Selin,

Siira,

Varis;

Lisäksi Vasilinsaaren kahakassa kaatui, surmattiin tai vangittiin ainakin seuraavat miehet:

Heikkilä,

Henttinen,

Hietikko,

Hirvikunnas,

Karhusola,

Nieminen,

Nappari,

Pahlman,

Silvennoinen,

Tukia,

Uusipuro ja

Wegelius;

ks. kunkin nimen kohdalta lisätietoja.

24.09.1942,

Sotavankileiri N:o 84, Monetno- Losinovski, Sverdlovskin alue;

 

Niilo Vilkki kertoi paluu-kuulusteluissa: Veli Alastalo kuoli sotavankileiri N:o 85:ssa [tuntematon leiri] vatsatautiin;

 

T 19472/2: partiossa ollessaan joutunut vihollisen vangiksi tai kaatunut.

 

Ään.RPr:n taistelu-kertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Kylästä hiihti miehiä jäälle ilman mitään järjestystä.  Rantaviivan edustalla oikealla oli saaressa loisto.  Alik. Alastalo muutaman miehen kanssa sai tehtäväkseen räjäyttää loiston.  He nousivat saareen, mutta laukesi silloin miina katkaisten alik. A[lastalo]:n sukset takaa.  Siitä huolimatta yritettiin räjäyttämistä, mutta oli panos niin pieni, ettei se saanut mitään aikaan.

 

 

SA-internet: kuollut sotavankeudessa 24.09.1942 Nonetno-Losinovs.,

Neuvostoliitto.

Hautauskunta: Ruovesi.

 

Ruoveden kirkkoherranvirasto syyskuun 1 päivänä 1945; Asevelvollinen tal.p. alik. Veli Antti Hugonpoika Alastalo, syntymäpaikka 27.9.1917 Ruovesi.  Kuollut 24/9 1942 Neuvostoliitossa.  Reino Soini, Kirkkoherra (leima).

 

Sotavankileiri N:o 84, Monetno-Losinovski, Sverdlovskin alue, Neuvostoliitto;

Erkki Kivistö kertoi:

Alastalo haudattu sotavankien hautausmaahan leirialueen läheisyyteen; Haudattu: sv-leiri N:o 84:n hautausmaa, hauta N:o 1696: Reijo Nikkilän sotavankitutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

                 *

”Suomen poikien tapattaessa itseään siellä korvessa saksalaisten asialla, saksalaiset isännöivät kotimaamme kaupungeissa ja kylissä.  He ahdistelevat ja raiskaavat naisia, vieläpä alaikäisiä koulutyttöjäkin.  Te tiedätte, että Rovaniemellä, jossa saksalaiset ovat jo toista vuotta viettäneet irstasta elämää, on heistä raskaana satoja naisia.  Helsingissä, Oulussa, Ivalossa y.m. paikkakunnilla on naisten vaarallista kulkea yksin, varsinkin iltaisin, sillä saksalaiset vaanivat joka askeleella.  Teille ovat tunnettuja monet sellaiset tapaukset, jolloin saksalaiset ovat ajaneet suomalaisia hyökkäykseen, jääden itse asemiin, ja näin tapattaneet satoja poikia.  Teillä on kokemusta siitä, kuinka saksalaiset etuoikeutetun asemansa perusteella keinottelevat teiltä viimeisetkin päivärahat, jotka olisivat välttämättömiä korvikkeen ja tupakan ostoon.  He myyvät konjakkia, viinaa y.m. väkijuomia korkeilla hinnoilla. – –  Lähtekää pois rintamalta puolustamaan kotejanne ja oikeuksianne!  Ottakaa aseet mukaanne! Pelastakaa Suomen kansan tuholta!”

Julkilausuma, yhteensä 29 allekirjoittajaa: mukana ALATALO, ANTTI 8./Lin.Psto 1. [p.o. Alastalo Antti].: Sotilaan Ääni, rintamalehti, N:o 62. sunnuntai 7.6.1942.

 

02

ANNUNEN,

Aaro Johannes Hermaninpoika

 

09.12.1914

Hailuoto, Ojakylä

Koti- ja asuinkunta:

Hailuoto.

4/4 lk kansakoulua, kuulunut 5 vuotta Hailuodon merisuojeluskuntaan, 169,5 cm, 68 kg, silmät harmaat.

Vmp: 3.2.1935 96/RT, vapautettu 14.2.1937 täysin palvelleena (440 pv).

alikersantti,

maan-viljelijä, postin-kuljettaja, kalastaja, naimisissa,

1 lapsi

 

Ylimatruusi 15.8.1936, res. alikersantti 27.12.1936.

 

Ampuma-luokat:

Kivääri tyydyttävä.

Ään.RPr.

J-os 8694.

 

Jatkosota: Saapunut 18.6.1941

6 RPr., määrätty Rannikkopr:iin, vaimo: Aune Annunen.  Siirto: 6.9.1941 Koulutus-keskus, Helsingin Laivasto-Asema; 30.9.1941 Ään.Laiv.Os.

 

Moottori-kelkkakurssi, Hamina 24-29.11.1941.

 

 

Talvisota: Petsamossa 7.10.1939 – 30.4.1940; määrätty 5./KTR 11 Oulun vartiosto; Petsamossa:

Yläluostari 3.12.1939, Maajärvi 13-14.12.1939, Salmijärvi-Porojärvi-Laukkujoki 15-17.12.1939, Hpyhenjärvi-Karkamo 16.12.1939, Heteoja-Kornettijärvi 24-26.2.1940; Palvelusaika lkp:n jälkeen 6 kk 25 pv, Lomautettu toistaiseksi 1.5.1940.  Palveluksen laatu: Suojaosaston Au.  Mv os vanh.

10.03.1942,

Äänisjärvi, Vodlajoensuu, kadonnut.

 

Kantakortti: Kadonnut 10.3.1942 Äänisjärven itärannalla.

 

Vodlajoki: 175 km pitkä joki Puudosin piirissä, Aunuksessa, alkaa Vodlajärvestä ja laskee idästä  Shallan/Salskin luona Äänisjärveen.

SA-internet: Kadonnut, julistettu virallisesti kuolleeksi 19.7.1946.  Kuolinaika: 10.03.1942.  Hautauskunta: Hailuoto.

 

25.KEK/VII AK: 17.3.1942 Ilmoitus kuolemantapauksesta tai katoamisesta: Kadonnut Äänisjärven rannalla, Vodlajoen suussa 10.3.1942.  Katosi kaukopartio-matkalla, nähtiin viimeksi Vodlajoen suussa vihollisen alueella, Aarne Kaitila korpr., Untamo Aitio sot.past.

 

Äänisen Rannikkoprikaati menetti jatkosodassa kaatuneina, kadonneina ja kuolleina yhteensä 21 miestä: heistä 15 menehtyi joko välittömästi tai välillisesti tämän partioretken seurauksen.: SA-internetin pohjalta VH.

 

03

ANTINLUOMA,

Vilho Kustaa Kallenpoika

 

06.09.1916

Kankaanpää, Kyynärjärvi;

Koti- ja asuinkunta:

Kankaanpää

 

5/8 lk yhteiskoulua,

168 cm, 62 kg, rinnan laajuus sis 102, norm 96, ulos 89 cm.

 

Päällystökortti:

Fyysinen kunto Hyvä, huolellisuus Hyvä, johtamistaito Välttävä, Taktillinen kyky Tyydyttävä, soveliain sodanaikainen sijoitus: 2) pston viestiupseeri.

vänrikki,

talollisen poika, maan-viljelijä, naimaton

 

Suoritti välirauhan aikana RUK:n Niinisalossa 18.11.1940-27.3.1941, Viesti.

Res.vänr. 1.4.1941.

 

Vmp: VPtri/KTR 3 4.1.1937 – 19.3.1938.

21.Ptri/ Ään.RPr.

 

[J-os: 8178?]

Jatkosodassa viestiupseeri Kv.Psto 15 Hangon lohko ja Ään.RPr. Mantsinsaari

Spk:

9.3.1942;

klo 08.30: Tapasi varmistuspartiomme Kontusta etelään n. 4-5 km ryssän 12 miehisen partion joka avasi tulen partiotamme kohti.  Partiomme vetäytyi tappioitta takaisin.  Lentokelkka lähetetty takaa-ajoon (Ään.RPr:n kom. käsky).  Takaa-ajoon lähetettyä lentokelkkaamme vastaan avasi vihollinen tulen, jolloin vänr. Antinluoma kaatui ja kaksi miestä haavoittui.  Kelkan moottori vioittui  Kelkka miehistöineen saapunut takaisin.  Ryssän partio poistui itään.

 

09.03.1942,

Äänisjärvi.

 

Kaatui partiokahakassa Äänisjärven jäällä; Kankaanpääläisten sotavuodet.

 

Kantakortti: Kaatunut Klimetskin edustalla 9.3.1942.

 

25.KEK/VII AK:

Ilmoitus kuoleman-tapauksesta tai katoamsesta: Kuollut Äänisjärven jäällä 9.3.1942.  Lähempi selvitys: Vihollisen kanssa tulikosketukseen päästessä hän syöksyi moottorikelkasta jäälle asemiin, jossa sai vihollisen luodin päähänsä kuollen heti.  Vastaanotettu 15.3.1942 Ään.Rann.Prik. Lähetetty 26.3.1942 Kankaanpään sk, Kankaanpää, Ilmoituksen teki Aarne Kaitila korpr. Untamo Airio sot.past.

SA-internet: Kaatui, siunattu haudattu.

Hautauskunta: Kankaanpää.

 

Talvisodassa: radistialikersantti

KTR 12 Sakkolan lohko,

Karjalan kannaksella.

 

Jatkosota: 18.6.1941 Kev.Psto 15, Hankoniemen rintamalla 17.7.-3.12.1941, pston viestiupseeri, käytös hyvä.

Siirretty 18.12.1941 ja sijoitettu 14.1.1942 Ään.RPr:iin (122K/31 tulenjohtaja).

 

Poistettu upseeriluettelosta Ylipäällikön päiväkäskyllä No 53/30.3.1942.

 

x

ANTTONEN,

Reino,

syntynyt Vernitsa,

Pyhäjärvi Vpl

 

asui Ikaalisissa

korpraali

 

 

Vodlajoen seudulle saavuttaessa:

Lahden kohdalla oli noin 40 – 50 m. rantaviivan edessä pystyyn jäädytetyistä n. 10 cm. halkaisijaltaan olevista halkaistuista rimoista tehty este.  Oikealla niemessä tyhjä bunkkeri.  Rantaviivasta lähtien 1 km syvyinen murros, joka rannan puolelta jonkin matkaa tehty ja loppu todennäköisesti tuulen kaatamaa ryteikköä.  Ensimmäiset miehet tekivät käsin riukuja katkomalla aitaan aukon, josta osasto meni läpi (ensimmäisinä korpr. Anttonen ja tkm Hjelt).

Korpr. Anttonen selviytyi retkestä.

 

Vodlajoen suistossa hyökkäysryhmitykseen mentäessä:

Luutn. Supisen joukkueesta meni piirroksen mukaan proomujen luo yht. 17 miestä. Loput olivat jääneet jälkeen ja liitti luutn. Englund heidät majoituspaikkoja vastaan hyökkäävään osastoon (mm. Aho, Varis, Hjelt, Silvennoinen ja korpr. Anttonen).

 

04

BACK,

Sigurd Olof Israelinpoika

 

10.08.1920

Raippaluoto/

Replot

Koti- ja asuinkunta: Raippaluoto

 

6 lk kansakoulua, 170 cm, 69 kg, silmät siniset.  Vmp: 7.2.1941 Rekr.batt./III/RT 4.

VM 2, 27.10.1941. korpraali 28.10.1941.

 

Raippaluodon Back´ja, ehkä veli: kalastaja Arne Sigvald Back. s. 11.03.1922 Raippaluoto, naimaton, äidinkieli ruotsi, sotamies,  5./JR 61, katosi 09.11.1942 Pogostissa; julistettu virallisesti kuolleeksi, kuolinaika 09.11.1942, hautauskunta: Korsholm/Mustasaari; JR 61 menetti kahden päivän taisteluissa 9.11. ja 11.11.1942 Pogosti, Shemensk, Syväri yhteensä 46 miestä kaatuneina ja kadonneina.: SA-internet.

korpraali, merimies, naimaton, äidinkieli: ruotsi

17.TK/

Ään.RPr.

 

J-os: 8185/1

10.03.1942

Äänisjärvi, Vasilinsaari, joutui sotavangiksi,

kuoli sotavankina.

 

Äänisjärvi, Vasilinsaari: Sigurd Back kertoi Martti Peetmanille Vasilinsaarella 10.03.1942, että venäläiset [puna-armeijan sotilaat] ampuivat päähän haavoittuneen Englundin.: Reijo Nikkilän sotavankitutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

Kantakortti: Kadonnut 10.3.1942.

09.10.1942,

Monetno-Losinovski, Sverdlovskin alue, Neuvostoliitto. Hautauskunta: Mustasaari/Korsholm

 

Haudattu: sotavankileiri N:o 84:n hautausmaa, hauta N:o 1696; Kivistö Erkki kertoi: haudattu sotavankien hautausmaahan leirialueen läheisyyteen.: Reijo Nikkilän sotavankitutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

25.KEK/VII AK:

Ilmoitus kuoleman-tapauksesta tai katoamisesta: Kadonnut Äänisjärven jäällä, Vodlajoen edustalla 10.3.1942.  Katosi kaukopartiomatkalla.  Joutui vangiksi erään ryssän puolelta takaisin palanneen toverinsa kertoman mukaan. (Den försfunne bör icke tillsvidare annonseras eller antecknas som död).  Ilmoitti 23.3.1942, Aarne Kaitila kopr., tarkisti Untamo Aitio sot.past.

SA-internet: Kuollut sotavankeudessa 09.10.1942.

 

SA T 19472/2: vangiksi 10.03.1942 Äänisjärven jäällä, Vodla-joen edustalla kaukopartiomatkalla.; Sotavanki Unto Selin kertoi paluukuulusteluissa: Ollessaan 10.03.1942 Äänisjärven jäällä partiossa 4 miestä joutui puna-armeijalaisten yllättäminä samalla kertaa vangiksi [= Back, Peetman, Selin ja Varis];

Sotavankina palannut Erkki Kivistö kertonut: Sigurd Back oli Vaasan Palosaaresta, kuoli syksyllä 1942 Uralilla, sotavankileiri N:o 84:ssä; sotavankeudessa sotamies: Reijo Nikkilä.: sotavankitutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

x

BJÖRN

sotamies

 

 

 

Stm. Björn selviytyi.

 

Kun taistelu oli riehunut ½ tuntia (eräiden mielestä tunnin), käski luutn. Englund aloittaa vetäytymisen jäälle.  Hän oli jo aikaisemmin lähettänyt tkm. Hjeltin ja 2 miestä avaamaan latua jäälle kompassi-suuntaan 45-60.  – – Toisten kertoman mukaan (alik. Laurikainen ja stm Björn) ei tkm. Hjeltin latupartio olisikaan pitänyt ks. 45-60, vaan kaartanut enemmän etelään, siis yhtynyt etelässä varmistusosaston latuun.

 

05

ENGLUND,

Karl Erik (Erkki) Julius Juliuksenpoika, isä entinen ylijunailija Frans Julius Englund.

 

31.07.1902

Viipuri, Papulankatu 6.

Koti- ja asuinpaikka:

Nauvo/Nagu

 

5/8 lk lyseota 1922, 2/2 v. Sahateollisuuskoulua.

Äidinkieli ruotsi, pituus 166 cm, paino 57 kg, rintakehän laajuus 86 cm.

 

Vmp:

27.10.1922 HRR, sijoitettu 3/HRR.

Korpr. 27.5.1923, alik. 22.7.1923, kers. 1.7.1929, ylikers. 27.7.1933, vääpeli 27.7.1935.

RUK, viesti-alalinja 3.9.-21.12.1935.  Res.vänrikki 16.3.1938, Res.luutnantti 26.2.1940.

Osanotto harjoituskokoukseen: Ratsuväkiprikaadissa 30 päivää 8.6.-7.7.1928 välisenä aikana.

Palvelus kapitulanttina: Er.RT.Psto 1.7.1929-30.7.1937, RT 1 1.7.1937-28.2.1938.  Turun skp 1.4.1938, v.t. aluepäällikkö.

Siirretty 6.11.1941 Ään.RPr.:iin aseupseerina.

Ote 12.8.1929: 1.Er.RTP.stonKomentajlle, Hankoon: Aihekirjelmään viitaten ilmoitetaan, että etsivällä keskuspoliisilla ei ole Karl Erik Englundista valtiollisesti epäedullisia tietoja. Käskystä, Toimisto XII:n päällikkö o.v.o.: Evertstiluutnantti M.Nurmi. Onni Ranta. Leima.

luutnantti,

sk:n alue-päällikkö,

naimisissa, vaimo Aili Englund, Särkisalo Finby,

2 lasta,

äidinkieli: ruotsi

 

Viipurin suojelus-kunta 1918-1922, Hiitolan sk 1924-1925, Elisenvaaran sk 1926-1929.

 

Kertaus-harjoitus arvostelu: Kaikki muut Hyvä, paitsi Eritt.Hyvä = fyys.kunto, vireys ja tarmo, soveliaisuus rintama-palvelukseen.

E/Ään.RPr.

 

J-os 8160

10.03.1942

Äänisjärvi, Vasilinsaaren edusta joutui haavoittuneena sotavangiksi, venäläiset ampuivat hänet.

 

Päällystökortti:

Kadonnut 10.3.1942 Äänisjärvellä.

 

Kantakortti:

Kaatunut 10.3.1942 Äänisjärvellä.

 

25.KEK/VII AK:

maaliskuun 19. pnä 1942: Ilmoitus kuolemantapauksesta tai katoamisesta: Kaatunut Vasilin saari 10.3.1942. Lähempi selvitys: kaatui Äänisjärven jäällä Vasilisin saaren luona kaukopartion johtajana.  Ruumis jäi vihollisen puolelle. Aarne Kaitila korpr., Untamo Aitio sot.past.

 

Luutnantti Englund poistettu puolustusvoimain upseeriluettelosta Isänmaan vapauden puolesta kaatuneena Ylipäällikön päiväkäskyllä N:o 53/30.3.1942.

10.03.1942

Ääninen,

Vasilinsaaren edusta, surmattu sotavankina.

 

Ään.RPr.:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Luutn. Englund toimi itse osaston mukana.  Hän sai mm. luodin lumipukunsa huppuun ja rukkasensa läpi.  Kun taistelu oli riehunut ½ tuntia (eräiden mielestä tunnin), käski luutn. Englund aloittaa vetäytymisen jäälle.  Hän oli jo aikaisemmin lähettänyt tkm. Hjeltin ja 2 miestä avaamaan latua jäälle kompassisuuntaan 45-60.

SA-internet: Siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut.

Hautauskunta: Särkisalo.

 

Äänisjärvi, Vasilinsaari:

 

Sigurd Back kertoi Martti Peetmanille Vasilinsaarella 10.03.1942, että venäläiset [puna-armeijan sotilaat] ampuivat päähän haavoittuneen Englundin.: Reijo Nikkilän sotavankitutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

06

ERONEN,

Aarne Kauko Otonpoika

 

28.05.1921

Uukuniemi

Koti- ja asuinkunta: Uukuniemi, Latvasyrjä

 

kansakoulu

 

Vmp:

7.2.1941 RT2,

sotamies, talollisen poika,

maan-viljelijä, työmies, naimaton

7.Er.KPtri/

2.RPr.

muutettu 1.43:

7.Mt.Rask.Ptri

 

J-os: 8808

10.03.1942

Äänisjärvi, Vodlajoen suu,

joutui sotavangiksi;

Vasilinsaaren luona;

kuoli sotavankeudessa

 

Savonlinnan suojeluskuntapiiri maaliskuun 23. pnä 1942 kirkkoherranvirastolle: Isänmaan puolesta taisteltaessa on kadonnut Eronen Aarne Kauko maanviljelijä.  Katosi 10.3.1942 Vodlajoen suussa kaukopartiomatkalla.  Katosi sotatoimissa.  Ilmoituksen teki: Sk. kenttäpappi V. Hulkkonen.  Leima.

 

Savonlinnan sotilaspiiri 31.10.1950 ilmoitus: Kotkan sotilaspiirin esikunnalle, että asiakirjoissamme mainittu asevelvollinen on merkitty kuolleeksi Neuvostoliitossa 19.2.1942 [po. 19.9.1942, VH] sekä että Valtion tapaturmatoimisto on 12.11.1945 antanut asian johdosta hautausapupäätöksen Vah.N:o II 152974/45. Si-huoltoupseeri, Luutnantti Nimi.

19.09.1942

Monetno-Losinovski, kuoli sotavankina

 

Hautauskunta: Uukuniemi: SA-internet.

 

Äänr.RPr.:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Samoihin aikoihin kuin yllämainitut [korpr. Schultz, tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela sekä korpraalit Kallinen ja Ahonen] lähtivät proomuille, lähti 3 miestä pyrkimään joen pohjoispuolelle (alik. Leitto ja stm:t Rummukainen ja Eronen).  Sen jälkeen ei heitä ole kukaan tavannut, josta päätellen lienevät joutuneet yllätetyiksi pohjoisrannalla.

 

Sotavankileiri N:o 84, Monetno-Losinovski, Sverdlovskin alue, Neuvostoliitto;

Nils Leitto kertoi: joutuivat 10.03.1942 partiomatkalla samalla kertaa vangiksi, 7 miestä [Eronen, Hagman, Heinonen, Leitto, Pahlman ja kaksi muuta,VH]; Sotavanki Johannes Pekkanen kertonut: Aarne Eronen kuoli sotavankileiri N:o 85:ssa [tuntematon leiri]. – Haudattu sotavankileiri N:o 84:n hautausmaalle, hauta N:o 1720.: Reijo Nikkilän sotavankitutkimus: www.klubi.fi/sotavangit.

 

x

ERÄS RAKUUNA

rakuune

Rak.Pr./

Ryhmä Oinonen

 

 

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Limosaareen palanneet tulivat aivan pieninä ryhminä tai yksitellen.  Ensimmäiset palasivat n. klo 16-17 ja viimeiset seuraavana päivänä yöpyen jäällä.  Saaren luota lähti 6-miehinen ryhmä kahden ryssän partion ahdistamana pyrkimään luoteeseen, mutta kun eivät jaksaneet hiihtää lujaa, kiersi toinen ryssän partio n. 1 km. etäisyydellä vasemmalle eteen pakottaen ryhmän ryssän rannikkoa kohti.  Ryhmässä olivat alik. Sydänlampi, stm. Kinnunen ja stm. Sukuvaara paremmassa kunnossa hiihtäen edellä.  Heistä jäivät lääkintämies Pedelius, stm. Nieminen ja eräs rakuuna hiihtäen Kurdilo nimiseen saareen.  Saaresta ei kuulunut laukauksia.  Miehistä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.  Miesten tarkoituksena oli mennä saareen lepäämään ja ainakin Pedeliuksella oli muonaa mukanaan.

 

07

HAGMAN,

Sven Erik Gustafson

 

10.11.1916

Parainen/Pargas

Koti- ja asuinkunta: Parainen, Limberg

 

kansakoulu 6/6, kielitaito: ruotsi, suomi, pituus 177 cm, paino 71 kg, silmät ruskeat.

 

Kuulunut Paraisten suojeluskuntaan 4 vuoden ajan.

 

Vmp:

1. Erillinen Rannikkotykistöpatteri, Russarö 19.11.1937-1.2.1939.

Korpraali 23.10.1938, alikersantti 14.11.1938.

alikersantti, peltiseppä, naimaton, äidinkieli: ruotsi

1.TK/

Ään.RPr.

 

J-os: 8182

10.03.1942

Äänisjärvi, Vodlajoen suu, joutui sotavangiksi: menehtynyt, yksityiskohdat eivät tiedossa

 

Kantakortti:

Kadonnut Äänisjärven rannalla Vodlajoen suussa 10.3.1942.

 

Talvisota:

12.9.1939-19.7.1940 lomautettu toistaiseksi, palvelusaika 10 kk 7 pv, käytös hyvä, palvellut meri- ja ilmavalvonta aseman päällikkönä, A-piiri, Linnake 10/AP.

 

Jatkosota:

16.6.1941 Linnake 59/II/5.RPr., siirretty 14.1.1942 Ään.RPr:iin, jossa sijoitettu 1.TorjuntaK/RPr:iin.

10.03.1942,

Äänisjärvi, Vodlajoensuu, kadonnut/

joutunut sotavangiksi; kuolinaika ja

 –paikka eivät

vielä tiedossa

SA-internet: Kadonnut, julistettu 2.2.1948 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika: 10.03.1942.

Hautauskunta: Parainen/Pargas.

 

Sotavankitietoja: Nils Leitto kertoi paluukuulustelussa: joutuivat 10.03.1942 partiomatkalla samalla kertaa vangiksi, 7 miestä [Eronen, Hagman, Heinonen, Leitto, Pahlman ja kaksi muuta,VH];

SA T 19472/2: joutui vihollisen käsiin kaukopartiomatkalla Vodla-joen suulla.: Reijo Nikkilän sotavankitutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

08

HAIKONEN,

Niilo Antinpoika

 

02.09.1922

Säkkijärvi

Kotikunta: Luumäki Luotola, asuinkunta: Sippola

 

kansakoulu, pituus 159 cm, paino 66 kg, rinnan laajuus sis. 102 cm, norm. 96 cm ja ulos 89 cm, silmät siniharmaat, kaasunaamarin numero 2, saappaan numero 43.

 

Vmp:

1.8.1941 ´PKym. skp E. siirretty 16.10.1941 Ratsuväen Koulutuskeskus, Lappeenranta, siirretty 9.1.1942 Ryhmä O, jossa 2/URR:ään 15.1.1942, käynyt konepistooli-kurssin.

rakuuna, konepistooli-mies,

maan-viljelijän poika, naimaton

2./URR

 

J-os: 9304

 

 

 

10.03.1942,

Äänisjärvi, Vodlajoki, kadonnut

 

Kantakortti:

Kadonnut 10.3.1942 –Ryhmä Oinosen kaukopartiomatkalla, vääpeli R. Koskelainen.

SA-internet: Kadonnut, julistettu Helsingin RO:n päätöksellä 2.2.1948 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Anjalankoski.

 

URR:n riveistä menehtyi Äänisen partioretkellä 3  miestä: Haikonen, Leppänen ja Palo, kenties neljäskin eli Husso, lisäksi 3 joutui sotavangiksi mutta kaikki nämä palasivat Suomeen: Petman, Selin ja Varis.:

SA-internet

 

09

HEIKKILÄ,

Helge Kalevi Juhonpoika

 

15.02.1922

Tampere

Koti- ja asuinkunta:

Tampere

 

7/8 lk oppikoulua, ylioppilas 1941,

osoite: Moisionkatu 6, puh. 4557.

Pituus 174 cm, paino 64 kg, rinta 98/91/88 cm, asetakin numero 50/52, saappaan numero 44. Kuulunut tammikuusta 1939 alkaen n. 1 vuoden Tampereen suojeluskuntaan.

 

Vmp: astunut vapaaehtoisena 9.3.1940 KTR 3:een, komennettu TKK1/RAUK/tykinjohtaja 10.4.1940, passitus Lapinl. 15.7.1940, vapautettu 21.8.1940 sairauden takia, siirretty II-luokkaan.

Palasi palvelukseen vapaaehtoisena

5.7.1941 Jv. koulutus-keskus 8.

sotamies, ylioppilas, naimaton

7/AHSP

 

J-os: 9880

15.KEKK ilmoitti 22.3.1942 Pirkka-Hämeen sk.piirin esikunnalle:

Kaatunut Äänisjärven itärintamalla 10.3.1942.  Lähempi selvitys kuolemasta: Aseveljien

kertomusten mukaan hän varmasti kaatui hiihtopartiomatkalla Äänisjärven jäällä Pudorin suunnalla ”Majakka” –saaren rannassa taistelussa ryssiä vastaan.  Ruumista ei saatu pois.  Ilmoituksen teki 9877:n pastori V.K. Liukkonen.

10.03.1942

Äänisjärvi, Vasilinsaari

SA-internet: Siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut.

Hautauskunta: Tampere.

 

AHSP:n riveistä menehtyi Äänisen partioretkellä 4  miestä: Heikkilä, Jaskanen, Karhusola ja Rissanen, lisäksi 1 mies eli Niskanen joutui sotavangiksi ja menehtyi vankeudessa:

SA-internet

 

10

HEINONEN,

Viljo Adolf/Aadolf

 

13.09.1909

Taivassalo, Kurjala

Koti- ja asuinkunta: Taivassalo, Vehas, isä kuollut, äiti Miina.

 

kansakoulu 4/4, 164 cm, 60 kg, silmät siniset, saappaan numero 40.  Kuulunut Taivassalon suojeluskuntaan vuodesta 1926 – 1934.

 

Vmp:

6/PR, 11.31930 – 10.6.1931, korpraali 8.9.1930, alikersantti 29.11.1930.

 

Kertausharjoitus:

Turun sotilasläänin kert.harj. 4.8.-28.8.1935, ryhmänjohtajana, käytös hyvä, 25 vrk.

 

Talvisota: 10.10-1939 TO 5, siirretty 1.1.1940 Pst.TykkiK/2.Pr, toiminut taistelulähetti au:na, lomautettu 11.5.1940;

haavoittui Muolaajärven länsipuolella kranaatinsirpaleesta 15.1.1940 jalkaan, vaikea haav., ollut Rauhan ja Salon SotaS:ssa 15.1.-11.5.1940, ei ole täysin terve.

kersantti,

työmies,

maanviljelijä, maa-työnjohtaja, koneen-käyttäjä, naimisissa vaimo Anja, 1 lapsi

EK/

Äänisen RPr.

 

Os. Englundin I Joukkueen varajohtaja

 

J-os: 8161

 

Jatkosota:

16.6.1941 astui 7.RPr:iin, siirto 16.7.1941 Hangon rintaman Bromarfin lohkolle, RP 5:n mukana 16.2.1942 Ään.RPr:iin.

Kersantti 27.10.1942, VM1, taistelu-lähetti aliupseeri

10.03.1942

Äänisjärvi, Vodlajoen suu, joutunut sotavangiksi;

Vasilinsaaren luona joutui sotavangiksi; menehtynyt, yksityiskohdat eivät tiedossa

 

25.KEK/VII AK:

ilmoitus 17.3.1942 Vakka-Suomen sk.piirille:

Kadonnut Äänisjärven rannalla, Vodlajoen suussa 10.3.1942.  Katosi kaukopartio-matkalla, nähtiin viimeksi Vodlajoen suussa vihollisen alueella.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr., tarkisti Untamo Aitio sot.past.

10.03.1942

Äänisjärvi, Vodlajoki,

kadonnut,

joutunut sotavangiksi; kuolinaika ja –paikka eivät vielä tiedossa.

 

Ään.RPr.:n taistelukertomuksen kuulusteluliitten mukaan:

Luutn. Supinen jäi lopuksi 7 miehen kanssa proomuille sytyttäen niistä 2 aivan uutta palamaan.  Kukaan ei ole nähnyt hänen kaatuneen, vaan jokainen niin aikaisemmin kertonut on sen kuullut muilta, siis olettamus.  Todennäköisesti he ovat ryhtyneet tulitaisteluun eivätkä päässeet irroittautumaan, kun muut vetäytyivät kylästä pois.  Mm. joukkueen varajohtaja kers. Heinonen oli aikaisemmin maininnut että proomujen luona oli hyvät asemat eikä halunnut heti lähteä pois.

SA-internet: Kadonnut, julistettu virallisesti 20.12.1946 kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Taivassalo.

 

Sotavankitietoja: Nils Leitto kertoi paluukuulustelussa: joutuivat 10.03.1942 partiomatkalla samalla kertaa vangiksi, 7 miestä [Eronen, Hagman, Heinonen, Leitto, Pahlman ja kaksi muuta,VH]; SA T 19472/2: joutui vihollisen käsiin kaukopartiomatkalla Vodla-joen suulla.: Reijo Nikkilän sotavankitutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

11

HENTTINEN,

Väinö Antinpoika

 

16.04.1921

Muolaa, Punnus

Kotikunta: Muolaa,

asuinkunta: Urjala

 

kansakoulu 4/4 lk, pituus 180 cm, paino 68 kg, rinta 95/88/85 cm.

 

Vmp: hyväksytty vapaaehtoisena palvelukseen 3.1.1939 3.Eskadroona/URR, vapautettu 17.7.1940, palvelusaika 440 pv, osoite vapauttamisen jälkeen: Mynämäki, Kiusala.  Siirretty 20 SS:aan 20.2.1940, jalat paleltuivat 16.2.1940; palasi takaisin eskadroonaan 15.6.1940.

alikersantti, maan-viljelijä, naimaton

 

2.TK/

Ään.RPr.

 

J-os: 8183

 

Jatkosota:

20.6.1941 YR, siirretty 23.7.1941 2/RP 55:een jossa kp-mies, 14.1.1942 2 TK/YRPr., jossa konekivääri-ryhmän johtaja

25.KEK/VII AK:

Ilmoitus 17.3.1942: Kadonnut Äänisjärven jäällä, Vasilisin saaren lähellä 10.3.1942.  Katosi kaukopartio-matkalla vihollisen puolella.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr., tarkisti Untamo Aitio sot.past.

 

 

Alikersantti Olavi Tohmo kertoi kuultavana 12.10.1944 alik. Henttisen katoamisesta Äänisellä 10.3.1942:

 

”Alikers. Henttinen oli Äänisen yli partioretkelle lähteneessä luutn. Englundin partiossa samassa ryhmässä kuin minäkin.  Partio joutui paluumatkalla erittäin pahaan tilanteeseen, jossa se hajosi pieniin 2-5 miehen ryhmiin.  Jäälle tultaessa oli partio vielä koossa, joskin jakautuneena 3 osastoon, jotka oli määrätty eri tehtäviä suorittamaan.

Meidän osastoomme kuului n. 30 miestä kornetti Hirvikunnas osaston johtajana.  Lähdettyämme rantaviivalta jäälle avasi vihollinen tulen osastoa kohti ja n. 200 metriä rannasta oli osasto aivan hajallaan.  Jatk. seur. …

 

10.03.1942

Äänisjärvi, Vasilinsaari,

kadonnut.

 

 

…jatk. ed. palstalta:

 

Eräs kersantti m.m. yritti kovasti saada osastoa kokoon, mutta jonkinlaisen pakokauhun vallassa jokainen pyrki vain itse pääsemään nopeasti kauemmas jäälle.  Alikers. Henttisen näin varmasti vielä tässä vaiheessa (n. 200 m rannasta) olevan mukana täysin vahingoittu-mattomana, mutta tämän hajaannuksen aikana hän erkani minusta enkä osaa sanoa olisiko hän senjälkeen kaatunut tai haavoittunut.  Sen muistan, että alikers. Henttinen oli jo tällöin hyvin väsynyt.

Sikäli kun tunsin alikers. Henttistä voin vakuuttaa, ettei hän missään tapauksessa tahallaan ole vangiksi antautunut, vaan on hän joko haavoittunut tai niin väsyneenä, ettei ole pystynyt jatkamaan matkaa, joutunut vihollisen käsiin ellei mahdollisesti ole kaatunut.”

SA-internet: Kadonnut, julistettu Helsingin RO:n päätöksellä 27.5.1946 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika: 10.03.1942.  Hautauskunta: Urjala.

 

Puolustusvoimain ylipäällikkö on talvisodassa 1939-1940 antanut päiväkäskyllään kunniamerkin: Väinö Henttinen, korpraali, 3./URR, s. 16.4.1921 Muolaa.: Kunnia-merkkiä ei ole [evakko-osoitteen tuntemattomuuden vuoksi?] voitu toimittaa saajalle, PM:n luettelo 20.12.1942.

 

Henttinen oli talvisodan aikana 18-vuotias vapaaehtoinen.

 

x

HIETANEN

sotamies

 

 

 

Stm. Hietanen selviytyi partioretkestä.

 

Taistelukertomuksen liitepöytäkirjan mukaan Vodlajoen suistossa:

Proomuista heitettiin joitakin käsikranaatteja.  Luutn. Supinen antoi käskyn korp. Schultzille lähteä joen rannalle päin tiedustelemaan hinaajien paikkoja.  Hänen mukaansa lähti kaikkiaan 5 miestä (tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela, korpr:t Kallinen ja Ahonen), joista useat lähtivät vain perään päästäkseen pois kk. tulesta tietämättä tiedustelutehtävästä.

 

12

HIETIKKO,

Samuel Johanneksenpoika

 

10.01.1921

Jalasjärvi, Luopajärven kylä.

Koti- ja asuinkunta:

Jalasjärvi, Jalasto, Haapala,

äiti kuollut sairastettuaan keuhkotautia 1940,

kansakoulu 4/4 lk.,

pituus 171 cm, paino 64 kg.

sotamies, työmies,

naimaton

5/HRR

 

J-os: 9319

Vmp:

astunut vakinaiseen palvelukseen 4.4.1941, 4/HRR, palveluksen laatu: ”Aseellisena” kk.-patruunoiden kantaja.  Siirretty 18.1.1942 5./HRR:iin.  Taistelut, joihin ottanut osaa: Ilomantsi 7.-20.7.41, Tolvajärvi-Ägläjärvi 2.-5.8., Vegarus-Suojärvi 19.-22.8., Onkamus-Luhtakylä 25.8., PienSunajoki 4.-15.9., Nimjärvi-Kivatsu 1.-17.10., Sunajoki-Viiksjärvi 22.10-4.11., Äänisenniemen tuh.taist. 31.1.-6.2.1942.  Käytös ”hyvä”, Ei rangaistu, Majuri P. Nystén.

 

10.03.1942

Äänisjärvi, Vasilinsaari,

jäi kentälle

 

Kantakortti:

Kadonnut: Vasilinsaaren itärannalla 10.3.1942, Majuri P. Nystén.

 

15.KEK/AK:

Ilmoitus 7.4.1942: Kadonnut Vasilitskaja-saaressa 10.3.1942.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr., K.S. Aaltonen sot.past.

SA-internet: Siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut.

Hautauskunta:  Jalasjärvi.

 

HRR:n riveistä menehtyi Äänisen partioretkellä 5  miestä: Hietikko, Hirvikunnas, Tukia, Uusipuro ja Wegelius, lisäksi mahdollisesti myös Hyttinen ja Miettinen:

SA-internet

 

13

HIRVIKUNNAS,

Teppo Taneli

Nimi esiintyy sotilas-asiakirjoissa myös muodossa:

HIRVI-KUNNAS

 

04.06.1919

Puumala

Kotikunta:

Huopalahti,

Helsinki

 

Kuulunut Helsingin Skp:n III alueen suojeluskuntaan 2 vuotta,

pituus 177 cm, paino 70 kg, rinta 100/93/87 cm.

 

Vmp:

19.1.1940 Jv.Koul.Kesk N:o 6, 6.K.

korpraali toukokuu 1940,

4 lk Vr 5.8.1941, haavoittunut 25.8.1941 –Säynäjärvestä pohjoisen puolelle.

RUK 8.5.1940-27.8.1940,

RUK:n arvostelu: fyys.kunto ja huolellisuus Hyvä, johtamistaito Välttävä, Taktillinen kyky Välttävä, soveliain sodanaikainen sijoitus:

III-joukkueen johtajaksi. res.vänrikki 6.12.1940, res. kornetti 20.3.1941.

 

Tammenlehvät VR 4:ään.

2. luokan Mannerheimin ristin ritari 20.4.1942; Ylipäällikön päiväkäsky N:o 50/14.5.1942.

kornetti,

opiskelija,

8 lk oppik.

naimaton,

isä Jaakko,

äiti Kanerva Hirvikunnas, Haaga, Mäkipolku 2

Esik.Esk./

HRR

Ryhmä Oinonen

 

Os. Englundin III Joukkueen johtaja

 

Osasto Englundin suuntaryhmänä menomatkalla toimivat: ensin luutn. Supinen ja sitten vänr. Ratia ja kornetti Hirvikunnas.

 

J-os: 9317

Kantakortti:

Kaatunut partiomatkalla 10.3.1942.  Yksikön päällikkö, kornetti A. Pakarinen (nimi epäselvä).

 

Päällystökortti:

Osanotto taisteluihin sodassa 1941-1942:

Ilomatsi 7.-20.7.1941, Tolva-Ägläjärvi 2.-5.8., Vegarus-Suojärvi 14-22.8., Onkamus 25.8.1941.  Haavoittui Onkamuksessa sääreen 25.8.1941.  Kaatui partiomatkalla Vasilitskaja-saaren itärannalla 10.3.1942.

 

15.KEK: Ilmoitus 24.3.1942: Kaatunut Vasilitskaja saaressa 10.3.1942.  Kaatui partioretkellä.  Ruumis jäi kentälle.  Ilmoitti Pastori Alpo Hukka, tarkisti Hilja Oikari lotta.

10.03.1942

Äänisjärvi, Vasilinsaari,

jäi kentälle

 

Etenemismarssin aikana Vodlajoen suunnalla:

Mäellä laukesi korn. Hirvikunnaksen konepistooli vahingossa mennen muutaman laukauksen sarja ja aiheutti se rivistössä hetkeksi lievää sekasortoa. – –

 

Paluumatka taistelu-kertomuksen liitteen mukaan:

Monet asemaan asettuneet väsyneet miehet eivät saarrostuksen uhasta huolimatta uskoneet jaksavansa hiihtää pois, vaan jatkoivat taistelua, näiden mukana mm. korn. Hirvikunnas ja vänr. Karhusola.  Kers. Leppo, joka oli yllämainittujen upseerien kanssa asemassa, havaitsi vierellään toinen toisensa jälkeen lakanneen ampumasta eivätkä vastanneet kysymyksiin.  Kun ammunta hiukan hiljeni, läksi hän juoksemaan pois pohjoista kohti.  Perään lähti muutamia ryssiä, mutta luopuivat ne pian takaa-ajosta.

 

SA-internet: Siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut.

Hautauskunta: Helsinki.

 

Veli: luutnantti, lakitieteen ylioppilas Timo Jaakko Juhani Hirvikunnas, s. 07.04.1917 – k. 07.12.1943, haavoittui Krivillä ja kuoli haavoihinsa 33.KS:ssa.

 

Mannerheimin ristin ritari numero 53.

 

Nimitetty ritariksi postuumisti 20.4.1942.

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7d22264204215d332ad526cb05994&archive=&zoom=YES

 

x

HJELT,

 

tykkimies

 

 

Vodlajoen suistoon saavuttua: Rantaviivasta lähtien 1 km syvyinen murros, joka rannan puolelta jonkin matkaa tehty ja loppu todennäköisesti tuulen kaatamaa ryteikköä.  Ensimmäiset miehet tekivät käsin riukuja katkomalla aitaan aukon, josta osasto meni läpi (ensimmäisinä korpr. Anttonen ja tkm Hjelt).

 

Vodlajoen suistossa hyökkäysryhmitykseen mentäessä:

Luutn. Supisen joukkueesta meni piirroksen mukaan proomujen luo yht. 17 miestä. Loput olivat jääneet jälkeen ja liitti luutn. Englund heidät majoituspaikkoja vastaan hyökkäävään osastoon (mm. Aho, Varis, Hjelt, Silvennoinen ja korpr. Anttonen).

Selviytyi.

 

Toiminta Vodlajoen suistomaalla Spk:n liitteen mukaan:

Miehistölle jaettiin ”Pervitin” tabletteja lähtöä odotellessa  Ryhmänjohtajat saivat lopulliset tehtävät ja lähestyminen alkoi ks. 45-00.  Hiihto suoritettiin aluksi sakeassa, ryteikköisessä metsässä, jolloin suuntaa jouduttiin mutkittelemaan etenemisen helpottamiseksi (monen kertomus, mm. kers Leppo [?], tkm Hjelt ja Sirkiä).

 

 

xx

HJELT,

Aarne

alikersantti

ToimitusK/

EsikuntaK/

Ään.RPr.

 

Äänisen Rannikkoprikaatin Toimituskomppanian Sotapäiväkirja:

9.3.1942:

Alik. Aarne Hjelt haavoittui; moottori kelkallaan ollessaan ryssän partiota ahdistamassa Äänisen jäällä, Limonsaaren itäpuolella.  Samassa ottelussa korpr. Tuppurainen haavoittui lievästi – ei poistunut rivistä.

14.3.1942:

klo 0130: Saapui kaukopartio 4 + 20 Limonsaaresta autoilla.  Partio majoittui kasarmille Touhion [nimi epäselvä] kanttiini huoneustoon ensi yöksi.

Ei kuulunut Os. Englundin vahvuuteen.

 

14

HUSSO,

Pekka

 

27.11.1899

Lapinlahti

Koti- ja asuinkunta: Lapinlahti, myös Kiviharju, Lappee, Lappeenranta

 

kansakoulu, pituus 176 cm, 70 kg.

vääpeli,

kanta-aliupseeri: vääpeli, naimisissa, vaimo Sylvi,

3 lasta

Esik.Esk./URR

 

J-os 9310

Palvellut kapitulanttina 1.5.1922 – 31.8.1928, siirretty 31.8.1928 HRR:iin.

 

Jatkosota: Saapunut palvelukseen 11.6.1941, rykmentin kengitysseppä, Esik.Eskadroona/URR.

 

15.KEK:n ilmoitus 22.3.1942: Kuollut 25. KSO:ssa 15.3.1942.  Sotilasasiakirjoista ei ilmene että olisi ollut mukana Vodlajoen partioretkellä; tosin tämä ei täysin myöskään sulkeudu poiskaan.

15.03.1942,

25.KS.Os.

kuoli kenttäsairaalassa

SA-internet: Kuoli.

Hauta/hautauskunta: ei tiedossa.

Toistaiseksi ei varmuutta osallistumisesta Äänisen partioretkeen.

 

15

HYTTINEN,

Aarne Johannes Juhonpoika

 

28.07.1922

Polvijärvi, Sotkuna,

Koti- ja asuinkunta:

Polvijärvi

sotamies,

ratsumies, työmies, naimaton

5./HRR

 

J-os: 9319

Saapunut 17.SotaS:aan os 5:een 26.3.1942 66SS:n kautta 9319/1:sta, sairastunut 11.3.1942 Rohinassa, poistettu sairaalasta 10.4.1942, siirretty [9341:n] kirjoihin, saanut elintarvikekortteja ja kenttäpostilipukkeita 4 kpl 30.4.1942 saakka.  Mitä ilmeisimmin ei ollut partioretkellä, vaikka päivämäärät mahdollistaisivatkin sen.

10.04.1942,

17.SotaS

kuoli.

 

Sotilasasiakirjojen niukkojen tietojen vuoksi ei varmuutta edeltävästä palveluksesta.

 

SA-internet: Hautauskunta: Polvijärvi.

Toistaiseksi ei varmuutta osallistumisesta Äänisen partioretkeen.

 

16

JASKANEN,

Joosef Feodorinpika

 

06.08.1912

Suojärvi

Koti- ja asuinkunta:

Suojärvi Varpan kylä, kirjoilla Suojärven kreikkalais-katolisessa srk:ssa,

vakinainen asuinpaikka: Suonenjoki

 

käynyt 2 lk kansakoulua, pituus 165 cm, paino 65 kg, silmien väri siniharmaa, kaasunaamarin numero 2.

alikersantti, talollinen,

työmies, naimaton, isä kuollut 1929

 

alikersantti 26.10.1941,

 

VM2 24.10.1941

6./AHSP

 

J-os: 9879 27.1.1942 alkaen; sitä ennen 24.1.1942 siirto

yksikköön 8107

Vmp:

2.9.1933 Porin Rykmentti, määrätty 1./SR, vapautettu täysin palvelleena 17.8.1934.

Talvisota:

8.10.1939 3./Er.P 11, siirto 6./JR 43, taistelut Ägläjärvi, Tolvajärvi, Viitavaara, siirretty Os. Marttinalle 9.2.1940, os HS/SP2 11.4.1940, kiväärimies.

Jatkosota:

27.7.1941, Osasto K., määrätty 5/Jv.Koul.K 14:sta Osasto K:hon: 6/AHSP.  Haavoittui kranaatista Porajärven maastossa 10.10.1941 olkapäähän, siirretty 22 SotaS 22.12.1941, ja edelleen 29 SotaS 5.1.1942-16.1.1942.

10.03.1942

Äänisjärvi

 

Kantakortti:

Kaatui partiomatkalla Äänisen saaristossa 10.3.1942, 6/AHSP:n päällikkö Luutn. T. Ryöti.

 

Aunuksen HSP:n (9877) ilmoitus kuolemantapauksesta: Kaatunut Äänisjärven itärintamalla 10.3.1942.  Aseveljien kertoman mukaan hän varmasti kaatui hiihtopartiomatkalla Äänisjärven jäällä Pudosin suunnalla.  Majakka saaren rannalla taistelussa ryssiä vastaan.  Ruumista ei ole saatu pois.  Ilmoituksen teki 9877:n pastori V.K. Liukkonen, tarkisti lotta Hilja Oikari.

SA-internet: Siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut.  Hautauskunta:  Suojärvi.

 

Veli [?]: sotamies, maanviljelijä Feodor Jaskanen, 07.01.1910 Suojärvi – kuoli 30.11.1941 Suojärven Maimalammella Er.P 10:n riveissä: naimisissa ja 2 lasta.

 

17

JUNTTILA,

Vilho Adolf

 

24.06.1902

Mäntsälä

Koti- ja asuinkunta:

Helsinki, Kallion srk, asui myös Mäntsälä

 

4 lk kansakoulua, pituus 161 cm, 62 kg, rinta 93/88 cm.

sotamies,

renki,

asemamies, sekatyömies,

työmies, liikemies,

naimaton,

kasvatusisä Nestor Seppälä, Mäntsälä

Lke 2/ Ään.RPr.

 

J-os: 8169

Vmp:

19.4.1922-19.7.1923 II/RT 1:ssä.

Talvisota: 14.10.39-3.4.1940, Helsingin lohko, Isosaaren linnake.

Jatkosota: 22.6.1941 1.RPr., 254/45 D ammattimies 22.6.-18.11.1941, jolloin siirretty 8169/1:een.

02.04.1942

kuoli

 

Helsingin suojeluskuntapiirin ilmoitus Kirkkoherranvirastolle 16.4.1942: Kuolinaika 2.4.1942, kuolinpaikka Sairasjunassa matkalla Joensuuhun, valistustston päällikkö O. Nikula.

SA-internet: Kuoli.  Hautauskunta: Helsinki.

Toistaiseksi ei varmuutta osallistumisesta Äänisen partioretkeen.

 

x

KALLINEN

sotamies

 

 

 

Stm. Kallinen selviytyi.

 

Taistelukertomuksen liitepöytäkirjan mukaan Vodlajoen suistossa:

Proomuista heitettiin joitakin käsikranaatteja.  Luutn. Supinen antoi käskyn korp. Schultzille lähteä joen rannalle päin tiedustelemaan hinaajien paikkoja.  Hänen mukaansa lähti kaikkiaan 5 miestä (tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela, korpr:t Kallinen ja Ahonen), joista useat lähtivät vain perään päästäkseen pois kk. tulesta tietämättä tiedustelutehtävästä.

 

18

KARHUSOLA,

Pauli Stefaninpoika

 

entinen KOIVUKARI,

entinen:  Filipow

 

18.12.1921

Käkisalmi

Koti- ja asuinkunta: Helsinki, myös Nurmijärvi, kirjoilla Helsingin kr.kat.srk.

 

Ollut 1 vuoden Nurmijärven suojeluskunnassa,

kielitaito:

suomi, venäjä,

pituus 172 cm, 60 kg

vänrikki,

kululainen,

7/8 lk oppikoulua,

naimaton

 

5./AHSP

Ryhmä Oinonen

 

Os. Englundin IV Joukkueen johtaja, toimi Vodlajoen suistossa varmistus-osaston johtajana

 

J-os: 9878

Vmp:

Vapaaehtoisena astunut palvelukseen 15.12.1939 Os. H (Hämäläinen; sittemmin SissiP 5),

komennettu RUK:n 8.5.1940-6.9.1940, res.vänrikki 6.12.1940.

 

Jatkosota:

Astui uudelleen palvelukseen 17.6.1941 Jv.Koul.K 6.

 

Siirretty 5.D:stä Os.K:hon 4.8.1941, ottanut osaa sotatoimiin Porajärven rintamalla Pr. K:n jääkärijoukkueen varajohtajana.  Siirretty 26.10.1941 Aunuksen HeimoSoturi Pataljoonaan.  Otti osaa Porajären ja Klimetskin saaren taisteluihin.

 

Päällystökortti.

Kaatui Äänisjärven saaristossa 10.3.1942. AHSP:n Adj. Luutn. Erkki Innanen/Sumanen [nimi epäselvä]

 

25.KEK/VII AK:

Ilmoitus 19.3.1942: Kadonnut Äänisjärven itärannalla 10.3.1942.  Katosi hiihtopartiomatkalla.  On ehkä joutunut vangiksi joittenkin kertoman mukaan kaatunut.  Ruumista ei ole saatu pois.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr., tarkisti Untamo Aitio sot.past.

10.03.1942, Ääninen, Vasilinsaari, kadonnut.

 

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Monet asemaan asettuneet väsyneet miehet eivät saarrostuksen uhasta huolimatta uskoneet jaksavansa hiihtää pois, vaan jatkoivat taistelua, näiden mukana mm. korn. Hirvikunnas ja vänr. Karhusola.  Kers. Leppo, joka oli yllämainittujen upseerien kanssa asemassa, havaitsi vierellään toinen toisensa jälkeen lakanneen ampumasta eivätkä vastanneet kysymyksiin.  Kun ammunta hiukan hiljeni, läksi hän juoksemaan pois pohjoista kohti.  Perään lähti muutamia ryssiä, mutta luopuivat ne pian takaa-ajosta.

 

SA-internet: Kadonnut, julistettu 8.3.1948 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: ei tiedossa.

 

Lyhyestä sotavankeudestaan desanttina palannut ja Suomen viranomaisille heti ilmoittautunut rakuuna Martti Peetman kertonut kuulusteluissa 17.3.1942:

[Paluumatkalla] Hiihtäminen jatkui, mutta äsken takaa tulleet jäivät taas jälkeen, heidän joukossaan m.m. Leppänen ja Varis (URR:stä).

Kersantti Uusikylä häipyi jo aikaisemmin kjan näköpiiristä, samoin varmistusosaston päällikkönä ollut vänrikki [Karhusola].  Kja olettaa molempien olleen etumaisten joukossa jäällä.

 

 

x

KINNUNEN

 

Kers. Lepon, alik. Suomisen, tkm. Kinnusen ja stm. Laitisen kertomusten mukaan voidaan suurella varmuudella katso seuraavien 8:n kaatuneen:

 

luutn. Englund,

vänr. Karhusola,

kers. Hirvikunnas,

alik. Henttinen,

stm. Näppäri,

stm. Heikkilä,

stm. Nieminen ja

stm. Silvennoinen.

 

tykkimies

 

 

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Jäälle kokoontui runsaasti hyvin väsyneitä miehiä.  Ryssät ajoivat viimeisiä kylästä lähteneitä miehiä takaa vasta jäällä.  Loistosaaren kohdalla yritti luutn. Englund koota joukon.  Tässä mielessä hän tiedusteli, ketkä ovat niin hyvissä voimissa, että jaksavat ruveta muita kokoamaan.  Tkm. Kinnunen ainakin ilmoittautui (sanoi olevansa niin hyvässä kunnossa, että jaksaisi tehdä saman kierroksen uudelleen).  Hänen kertomansa mukaan oli useita miehiä heittäytynyt uupumuksesta makaamaan nukkuen heti.  Hän herätti 5-6 miestä, mutta saattoi jäädä vielä nukkumaan muutamia, jotka eivät sattuneet kohdalle. – –

 

Taistelua [Vasilinsaaren rannalla] oli n. 300 m:n päästä seurannut hyvissä voimissa ollut tkm. Kinnunen, joka auttaessaan kers Hakasen haavoittuneen säären sitomista ja kp:n kätkemistä oli jäänyt muista jälkeen.  Hän näki luutn. Englundin kaatuvan ja aikoi mennä ottamaan hänen karttalaukkunsa, mutta katsoi tulen niin tarkaksi, että oli luovuttava yrityksestä.

 

Tkm Kinnunen selviytyi.

 

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Limosaareen palanneet tulivat aivan pieninä ryhminä tai yksitellen.  Ensimmäiset palasivat n. klo 16-17 ja viimeiset seuraavana päivänä yöpyen jäällä.  Saaren luota lähti 6-miehinen ryhmä kahden ryssän partion ahdistamana pyrkimään luoteeseen, mutta kun eivät jaksaneet hiihtää lujaa, kiersi toinen ryssän partio n. 1 km. etäisyydellä vasemmalle eteen pakottaen ryhmän ryssän rannikkoa kohti.  Ryhmässä olivat alik. Sydänlampi, stm. Kinnunen ja stm. Sukuvaara paremmassa kunnossa hiihtäen edellä.  Heistä jäivät lääkintämies Pedelius, stm. Nieminen ja eräs rakuuna hiihtäen Kurdilo nimiseen saareen.  Saaresta ei kuulunut laukauksia.  Miehistä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.  Miesten tarkoituksena oli mennä saareen lepäämään ja ainakin Pedeliuksella oli muonaa mukanaan.  – –

 

Partion lähtöpaikkaan Limosaareen tästä kuuden miehen ryhmästä pääsivät alik. Sydänlampi sekä sotamiehet Kinnunen ja Sukuvaara.

 

19

KORHONEN,

Jalo Ensio Aleksanterinpoika

 

15.04.1920

Kerimäki

Koti- ja asuinkunta: Kerimäki, Pistola

 

kansakoulu,

pituus 174 cm, 69 kg

korpraali, sekatyömies,

työmies,

puhelinmies, naimaton,

äiti Maria

16./KTR 15

I/ÄänRPr.

 

J-os: 3235

 

Vmp:

Määrätty palvelukseen 25.3.1940 TKK 1, josta 27.5.1940 7/KTR 12 ja 2.6.1940 III/KTR 14, 20.11.1940 Laatokan Psto 4:ään, 3.7.1941 16/KTR 15, 23.9.1941 RPr 12 ja 12.11.1941 I/Ään.RPr:iin.

25.KEK/VII AK:

Ilmoitus 17.3.1942: Kadonnut Äänisjärven jäällä, Vodlajoen suun edustalla 10.3.1942.  Katosi kaukopartio-matkalla.  Nähtiin viimeksi jäällä vihollisen rannikon lähellä.  Ilmoitti Aarno Kaitila korpr., tarkisti Untamo Aitio sot.past.

10.03.1942, Äänisjärven itäosa, kadonnut

 

Kantakortti:

Kadonnut 10.3.1942 Äänisjärven itäosassa.

SA-internet: Kadonnut, julistettu 15.3.1948 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Kerimäki.

 

20

KOSTEINEN,

Jeremias Bernhard Jeremiaanpoika

 

19.04.1919

Pertunmaa?

Koti- ja asuinkunta: Pertunmaa, Kuoresmäki

 

kansakoulu, pituus 174 cm, 70 kg, saappaan numero 45.

jääkäri,

seppä, kirvesmies, maalari, naimaton

 

Vm2 10/1941,

VM1, VR 4.

3/JP 1 11.12.1941, josta komennettu 10.2.1942 RO:n Tied.Os:oon.

 

J-os: 9322

 

Taistelut:

Tolvajärvi, Suojärvi, Mundjärvi, Kendjärvi, Kontupohja, Karhumäki ja Tulvojan suunta.

Vmp:

15.2.1940 alkaen Jv.Koul.K 6 ja määrätty 11. komppaniaan.

Palvellut kiväärimiehenä Sotapoliisissa 3.11.1940-17.6.1941.

Haavoittui Haukkavaarassa 21.8.1941, samoin Viiksijärellä kiv.luodista jalkaan 4.11.1941.

10.03.1942,

Ääninen, kadonnut

 

Sotilaspassi:

Katosi partiomatkalla Äänisellä 10.3.1942.

 

Jääkäripataljoona 1 ilmoitus 21.3.1942 Lahden sk.piirn Esikunnalle: Pataljoona ilmoitaa, että partiomatkalla Itä-Äänisellä 10.3.1942 on kadonnut jääkäri Bernhard Jeremias Kosteinen.  Oheisena seuraa jääk. Kosteisen A-kortti ja sot. passi sekä varusluettelo.  Jääk. Kosteinen siirretään 10.3.1942 pataljoonan kirjosita kadonneena skp:n kirjoihin.  Käskystä: JP 1:n adjutantti, Luutnantti Y.R. Turunen. Leima.

SA-internet: Kadonnut, julistettu virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Pertunmaa.

 

Sisar: Lahja Maire Marin, o.s. Kosteinen, maanviljelijä, emäntä, runoilija, 20.07.1922 Pertunmaa – 29.10.2002 Tampere.  Vanhemmat kirvesmies Jeremias Kosteinen ja Ida Laine.  Puoliso mv., venemestari Toivo Ensio Marin.  Lahja Marin julkaissut: Runon tie, Iisalmi, 1992.: Bibliografia. kuopio.fi

 

x

LAITINEN

sotamies

 

 

 

Stm. Laitinen selviytyi.

 

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Kers. Lepon, alik. Suomisen, tkm. Kinnusen ja stm. Laitisen kertomusten mukaan voidaan suurella varmuudella katso seuraavien 8:n kaatuneen:

 

luutn. Englund,

vänr. Karhusola,

kers. Hirvikunnas,

alik. Henttinen,

stm. Näppäri,

stm. Heikkilä,

stm. Nieminen ja

stm. Silvennoinen.

 

 

x

 

LAMPELA

sotamies

 

 

 

Stm. Lampela selviytyi.

 

Taistelukertomuksen liitepöytäkirjan mukaan Vodlajoen suistossa:

Proomuista heitettiin joitakin käsikranaatteja.  Luutn. Supinen antoi käskyn korp. Schultzille lähteä joen rannalle päin tiedustelemaan hinaajien paikkoja.  Hänen mukaansa lähti kaikkiaan 5 miestä (tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela, korpr:t Kallinen ja Ahonen), joista useat lähtivät vain perään päästäkseen pois kk. tulesta tietämättä tiedustelutehtävästä.

 

x

LAURIKAINEN

alikersantti, radio-au

 

 

Rannan ja Vasilinsaaren puolivälissä käski luutn. Englund pystyttää radioaseman määräten lähettämään sanoma ”hevosia”.  Hän kyllä mainitsi, että hevoset ovat tulossa, jos ovat päässeet ilman sanomaakin, mutta voidaanhan se silti lähettää.  Radioalik. Laurikainen jäi aseman pystyttämisen takia melkein rivistön viimeiseksi.  Sanomaa ei kukaan ole saanut vastaanotetuksi.  Alik. Laurikainen ei ole varma, tuliko asema aivan oikein pystytetyksi.

 

Alik. Laurikainen selviytyi.

 

Kun taistelu oli riehunut ½ tuntia (eräiden mielestä tunnin), käski luutn. Englund aloittaa vetäytymisen jäälle.  Hän oli jo aikaisemmin lähettänyt tkm. Hjeltin ja 2 miestä avaamaan latua jäälle kompassi-suuntaan 45-60.  – – Toisten kertoman mukaan (alik. Laurikainen ja stm Björn) ei tkm. Hjeltin latupartio olisikaan pitänyt ks. 45-60, vaan kaartanut enemmän etelään, siis yhtynyt etelässä varmistusosaston latuun.

 

x

LEINO

alikersantti

 

 

Vodlajoen suistoon saavuttua: lähetti luutn. Supinen vänr. Ratian tutkimaan, oliko bunkkerin kohdalla miinoitusta.  Stm. Välimäki meni ensin miinaan, yritti ryömiä takaisin ja meni toiseen.  Vänr. Ratia meni seuraavaan miinaan ja alik. Leino neljänteen.

 

Alik. Leino selviytyi partioretkestä elossa.

 

Taistelukertomus:

Haavoittuneet (stm. Välimäki vaikeasti [vänr. Ratia ja alik.Leino lievemmin, VH]) pantiin rekeen ja 2 miestä määrättiin saattajiksi tehtävänä viedä heidät Limosaareen.  6 tunnin ajon jälkeen hevonen väsyi ja oli ammuttava, jonka jälkeen haavoittuneita vedettiin kahdessa ahkiossa (alik. Leino kykeni hiihtämään).  Kun stm. Välimäki kuoli, jätettiin hänet jäälle ahkioineen.  Haavoittuneiden viejiä lähestyi Vodlajoen suunnalta partio, mutta kun se ei näyttänyt saavan heitä kiinni, palasi partio takaisin.

 

 

21

LEINONEN,

Eino Kalevi Kallenpoika

 

18.12.1920

Säräisniemi

(v:sta 1954: Vaala)

Koti- ja asuinkunta: Säräisniemi, Oterma

 

kansakoulu,

pituus 167 cm, paino 62 kg, silmien väri ruskea, saappaan numero 43.

 

sotamies,

pioneeri,

maatyömies, sekatyömies, naimaton

2./Pion.P 3

 

J-os: 4058

 

Vmp:

15.3.1942 Jv.Koul.K 9, määrätty 9 K. josta siirrot: 18.5.1940 8/JR 43, 31.1.1941 PionP 4, 166.1941 PionP 13, 23.10.1941 2/PionP3.  Taistelut:Vellivaara, Kostamus, Porajärvi, Kontupohja, Karhumäki, Äänisniemi

10.03.1942

Äänisjärvi,

joutui sotavangiksi,

menehtyi sotavankeudessa, kuolinpäivä eri lähteissä vaihteleva

 

Kantakortti: Kadonnut 10.3.1942 Äänisjärven jäällä.  Kuollut NL:ssa 8.12.1943.

06.12.1942 Udmurtia tai Kazakstan, Neuvostoliitto, kuollut sotavankina;

02.07.1942/

08.10.1942/

08.12.1942?

 

– Haudattu sotavankileiri N:o 75:n hautausmaa; Unto Selin kertoi: haudattu sotavankileiri N:o 74:lle Volgalla.:

Reijo Nikkilän sotavankitutkimukset.

SA-internet: Kuollut sotavankeudessa 06.12.1942 Udmurtia.  Hautauskunta: Vaala.

 

Sotavankileiri N:o 99, Spasskin kylä, Karagandan alue, Kazakstan, tai sotavankileiri N:o 75, Rjabovon kylä, Uvan asema, Udmurtia; Voennye Memorialy: kuoli 08.12.1942;

 

Unto Selin kertoi paluukuulustelussa: Leinonen ollut vankeudessa ollessaan turvetyömaalla.  Kuoli 08.10.1942 vatsatautiin Orangissa, Gorkin alue [N:o 74].  Hänen viimeinen toivonsa oli, että hänen terveisensä menisivät kotiin.  Hän kuoli uskossa Jumalaan;

 

Arvi Pätsi kertoi: Leinonen kuoli syyskuussa 1942 vatsatautiin sotavankileiri N:o 75:ssä.: Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

22

LEITTO,

Nils Bruno Fredrik Brunonpoika

 

24.09.1922

Viipuri

Asuinkunta: Kotka

 

3 lk oppikoulua, pituus 178 cm, paino 70 kg, silmien väri sininen

 

Kantakortti:

Lisätietoja:

Otettu Ruotsin kansalaiseksi PE:n kirj. N:o 1790/asevtsto/9 e/1.11.1963.

alikersantti, poliisi-laitoksen

rikosetsivä,

vaimo

Kyllikki

Er.SissiOs./

Ään.RPr.

 

Vmp:

9.10.1939 4K/Viipurin sk., 29.2.1940 Lappeenrannan sk kiväärimies, 17.5.1940 RAUK, 18.1940 2.KKK/JR 40 kk-mies, 4.12.1940 9/11.Pr, vapautettu PM:n määräyksellä.  Uudelleen palvelukseen 15.6.1941 2RPr, kk-aliupseeri, 10.10.1941 7 Mt.Rask.Ptriin/5 RPr. KK-au, 10.3.1942 joutunut sotavangiksi.  Kotiutettu sotavankeudesta 17.1.1945.  Palvelusaika yhteensä: 2 vuotta 10 kk 7 päivää.

10.03.1942

Äänisjärvi, Vodlajoen suu, joutui sotavangiksi, palasi toisessa sotavankien palautuserässä 25.12.1944; kotiutettu 17.1.1945.

 

Paluukuulusteluissa ilmoitti:

10.03.1942 partiomatkalla samalla kertaa jäi vangiksi 7 miestä [Eronen, Hagman, Heinonen, Leitto, Pahlman ja kaksi muuta].

 

 

Tauno Varis muisti paluukuulusteluissa 27.03.1945 samasta partiosta joutuneen vangiksi kaikkiaan kahdeksan miestä, joista nimesi alik. Leiton ja sotamiehet Unto Selinin, Backin ja Ylistaron [p.o. Alastalo, VH].: Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

palasi sota-vankeudesta

25.12.1944

 

Äänr.RPr.:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Samoihin aikoihin kuin yllämainitut [korpr. Schultz, tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela sekä korpraalit Kallinen ja Ahonen] lähtivät proomuille, lähti 3 miestä pyrkimään joen pohjoispuolelle (alik. Leitto ja stm Rummukainen ja Eronen).  Sen jälkeen ei heitä ole kukaan tavannut, josta päätellen lienevät joutuneet yllätetyiksi pohjoisrannalla.

 

Kantakortti:

Lisätietoja: Saanut viimeksi päivärahan ennen vangiksi joutumistaan 1.3.1942.  Saanut viimeksi palkan viran- ja toimenhaltijana ollessaan [tyhjä].  Kuulustelun tulos lyhyesti: Pakkotilanteessa.  Lähin esimies kompp. päällikkö ja joukk. joht. tasitelutilanteessa joutuessaan vingiksi oli: Joukk. johtaja. Ltn Supinen.

 

25.KEK/VII AK: Ilmoitus 17.3.1942: Kadonnut Äänisjärven rannalla, Vodlajoen suussa 10.3.1942.  Katosi kaukopartiomatkalla.  Nähtiin viimeksi Vodlajoen suussa vihollisen alueella.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr., tarkisti Untamo Aitio sot.past.

 

Ollut sotavankeuden aikana: Sorokka ja Tsherepovetsin sv-leiri N:o 158; esiintyi lentolehtisessä;

 

Venäjältä tulleet laskuvarjomiehet [desantit] Hermansson ja Heikkinen Päämajan Valvontaosaston III AK:n alatoimiston kuulusteluissa 16.09.1943 kertoivat: mm. Leitto joukossa, jota koulutettiin Ruikan metsäkämpällä, jotka vielä jäivät mainittuun paikkaan, mutta jotka myöhemmin melkoisella varmuudella tullaan lähettämään Suomeen: … Leitto, alik., joutunut 1942 talvella vangiksi noin 200-miehisestä partiosta, joka ollut matkalla Äänisen itäpuolella ja oli ollut palaamassa takaisin joutuen ryssän yllättämäksi, jolloin useita kymmeniä miehiä joutui vangiksi.  L. on syntynyt 1922 Viipurissa, mutta asunut sodan välillä Kotkassa, jossa toiminut poliisilaitoksella rikosetsivänä.  Tuntomerkit: pit. 180 sm, vartalo hoikka, kasvot kalpeat, tukka tumma… Alatoimiston päällikkö, luutnantti Aleksi Lahelma.: Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

x

LEPPO,

 

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

 

Kers. Lepon, alik. Suomisen, tkm. Kinnusen ja stm. Laitisen kertomusten mukaan voidaan suurella varmuudella katso seuraavien 8:n kaatuneen:

 

luutn. Englund,

vänr. Karhusola,

kers. Hirvikunnas,

alik. Henttinen,

stm. Näppäri,

stm. Heikkilä,

stm. Nieminen ja

stm. Silvennoinen.

 

alikersantti

 

 

Pysähdyksen jälkeen jatkui hiihto ainakin aluksi ks. 15-00, mutta myöhemmin näyttää kulkusuunta kääntyneen pohjoiseen päin.  Osasto pysähtyi jälleen klo 1130 maissa hetkeksi, mutta jatkui pian taas hiihto noin klo 1330 saakka (kers. Lepon mukaan ks 55-00, jota ei ole voitu tarkistaa).  Taukojen aikana ruokailivat miehet, mutta tulia ei tehty.  Muutamat tekivät lepäämistä varten lumeen kuopan, vuoraten sen havuilla. – –

Miehistölle jaettiin ”Pervitin” tabletteja lähtöä odotellessa  Ryhmänjohtajat saivat lopulliset tehtävät ja lähestyminen alkoi ks. 45-00.  Hiihto suoritettiin aluksi sakeassa, ryteikköisessä metsässä, jolloin suuntaa jouduttiin mutkittelemaan etenemisen helpottamiseksi (monen kertomus, mm. kers Leppo [?], tkm Hjelt ja Sirkiä).

 

Alik. Leppo selviytyi ja antoi retken jälkeen lausunnon tutkintaelimelle.

 

 

Paluumatka;

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Monet asemaan asettuneet väsyneet miehet eivät saarrostuksen uhasta huolimatta uskoneet jaksavansa hiihtää pois, vaan jatkoivat taistelua, näiden mukana mm. korn. Hirvikunnas ja vänr. Karhusola.  Kers. Leppo, joka oli yllämainittujen upseerien kanssa asemassa, havaitsi vierellään toinen toisensa jälkeen lakanneen ampumasta eivätkä vastanneet kysymyksiin.  Kun ammunta hiukan hiljeni, läksi hän juoksemaan pois pohjoista kohti.  Perään lähti muutamia ryssiä, mutta luopuivat ne pian takaa-ajosta.

 

 

23

LEPPÄNEN,

Yrjö Pietari

 

25.05.1922 Eno

Koti- ja asuinkunta: Eno

rakuuna, työmies,

naimaton

1./URR

 

J-os: 9303

Sota-Arkisto/

Kansallisarkisto:

Ei löydy kantakorttia.

10.03.1942,

Äänisjärvi, kadonnut

SA-internet: Kadonnut, julistettu virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Eno.

 

Lyhyestä sotavankeudestaan desanttina palannut ja Suomen viranomaisille heti ilmoittautunut rakuuna Martti Peetman kertonut kuulusteluissa 17.3.1942:

[Paluumatkalla] Hiihtäminen jatkui, mutta äsken takaa tulleet jäivät taas jälkeen, heidän joukossaan m.m. Leppänen ja Varis (URR:stä).

Kersantti Uusikylä häipyi jo aikaisemmin kjan näköpiiristä, samoin varmistusosaston päällikkönä ollut vänrikki [Karhusola].  Kja olettaa molempien olleen etumaisten joukossa jäällä.

 

 

24

MIETTINEN,

Veikko Olavi

 

02.09.1911

Kuopio,

Koti- ja asuinkunta:

Kuopio

kansakoulu

sotamies,

työmies,

kuorma-ajuri,

naimisissa,

3 lasta

1./HRR

 

J-os: 9313

Kantakortti: sairastui 5.3.1942.

 

Ei näin olleen ollut Vodla-joen partioretkellä.

16.03.1942,

25.KS.Os.

SA-internet: Kuoli.  Hautauskunta: Kuopio.

Toistaiseksi ei varmuutta osallistumisesta Äänisen partioretkeen.

 

25

NIEMI,

Thure/Tuure

 

11.04.1921

Kerimäki

Koti- ja asuinkunta: Kerimäki, Paasiniemi

 

4/4 lk kansakoulu, pituus 181 cm, 74 kg, silmienväri siniharmaa, saappaan numero 43.

sotamies, metsä-työmies, naimaton

Lke 1/ Ään.RPr.

 

J-os: 8164

10.03.1942

Äänisjärvi, Tsaseva,

joutui sotavangiksi,

kuoli sotavankeudessa

 

[vangiksi: Uundilosaaren luona; litteroitu myös: Kurdilosaari]

 

25.KEK/VII AK:n ilmoitus 17.3.1942: Kadonnut Äänisjärven saaressa, Tsasevankylän edustalla 10.3.1942.  Katosi kaukopartiomatkalla.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr., tarkisti Untamo Aitio sot.past.

17.01.1943,

Sverdlovsk, Neuvostoliitto,

kuoli sotavankina

SA-internet: Kuollut sotavankeudessa 17.01.1943 Asbest, Sverdlovsk, Neuvostoliitto.  Hautauskunta: Kerimäki.

 

Sotavankileiri N:o 84, Monetno-Losinovski, turvesuoleiri, Asbest, Sverdlovskin alue, noin 1730 km Moskovasta, Neuvostoliitto; SA T 19472/2: Äänisellä Uundilosaaren luona ollessaan kaukopartiossa joutunut vihollisen vangiksi; nimi esiintyi 10.12.1942 lentolehtisessä leiriltä N:o 84 ”Toverit rintamalla, miehet ja naiset Isänmaassa!”.: Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

26

NIEMINEN,

Eino Viljam Augustinpoika

 

01.03.1920

Tarvasjoki

Koti- ja asuinkunta:

Lieto, Käypälä

 

kansakoulua 6/6 lk

sotamies, työmies,

maanviljelijä, naimaton

1.TK/

Ään.RPr.

 

J-os: 8182

Vmp:

30.3.1940 Jv.Koul.K 1, määrätty 3.KKK:aan.

Siirrot: 12.7.1940 Tk/TLs, 3.7.1941 Os. Kaas, 1.11.1941 RT 5, 14.1.1942 ÄänRPr.:iin.

Otti osaa taisteluihin: Gunnarsholm 2-3.9.1941 ja 30.7.1941, Elmholm 16.8.1941, pikakivääriampuja.

 

25.KEK/VII AK:n ilmoitus 17.3.1942: Kadonnut Äänisjärven jäällä, Vasilisin saaren luona 10.3.1942.  Katosi kaukopartiomatkalla vihollisen puolella.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr., tarkisti Untamo Aitio sot.past.

 

Kantakortti:

Kaatunut 10.3.1942 Äänisjärvellä.  Vääpeli O. Sirviö [nimi epäselvä].

10.03.1942,

Äänisjärvi, Vasilinsaari, kadonnut.

 

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Limosaareen palanneet tulivat aivan pieninä ryhminä tai yksitellen.  Ensimmäiset palasivat n. klo 16-17 ja viimeiset seuraavana päivänä yöpyen jäällä.  Saaren luota lähti 6-miehinen ryhmä kahden ryssän partion ahdistamana pyrkimään luoteeseen, mutta kun eivät jaksaneet hiihtää lujaa, kiersi toinen ryssän partio n. 1 km. etäisyydellä vasemmalle eteen pakottaen ryhmän ryssän rannikkoa kohti.  Jatkuu vieressä oik.:

SA-internet: Kadonnut, julistettu virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Lieto.

 

Jatk. ed. palstalta:

Ryhmässä olivat alik. Sydänlampi, stm. Kinnunen ja stm. Sukuvaara paremmassa kunnossa hiihtäen edellä.  Heistä jäivät lääkintämies Pedelius, stm. Nieminen ja eräs rakuuna hiihtäen Kurdilo nimiseen saareen.  Saaresta ei kuulunut laukauksia.  Miehistä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.  Miesten tarkoituksena oli mennä saareen lepäämään ja ainakin Pedeliuksella oli muonaa mukanaan.

 

27

NISKANEN,

Viljo Markus Juhonpoika

 

23.03.1917 Kiuruvesi

Koti- ja asuinkunta: Kiuruvesi, Niemiskylä

 

Koulusivistys; luku- ja kirjoitustaitoinen, pituus 171 cm, paino 71 kg, silmien väri ruskean har.

sotamies

sairaan-kantaja;

sekatyömies, naimaton, äiti: Hanna Niskanen

6./AHSP

 

J-os: 9879

 

 

Kantakortti:

10.3.1942 Äänisjärven takana kadonnut.

 

Ampumaluokat vmp:ssa

Kivääri hyvä, Pikakivääri hyvä, Konepistooli Valio.

Arvostelu:

Täsmälliyys tyydyttävä, Ahkeruus tyydyttävä, Huomiokyky tyydyttävä, Sot.kehitys Tyydyttävä, Käytös Hyvä.

Kertausharjoitus-vuodet: 1944; 1950 [eivät toteut. VH]

10.03.1942 Äänisjärven itärannalla hiihtopartioretkellä joutui vangiksi, menehtyi, kuolinaika ja –paikka eivät tiedossa

 

Vmp:

5.5.1938 3/JP 2 – 17.3.1939 palveltuaan 317 päivää, vapautettu täysin palvelleena sairauden takia.

Määrätty uudelleen palvelukseen 3.12.1939 Os.Pennasen Tiedustelu-osastoon, lääkintämieheksi.  Lomautettu toistaiseksi toukokuussa 1940.

 

Kantakorteista tai muista stm Niskasen sotilasasiakirjoista ei ilmene, milloin hänet on komennettu uudelleen palvelukseen.

 

10.03.1942,

Äänisjärven itäranta, kadonnut/jäänyt sotavangiksi

 

15.KRK/VII AK:

Ilmoitus 4.4.1942 katoamisesta:

Kadonnut Äänisjärven itärannalla, Puudozin suunnalla 10.3.1942.  Aseveljiltä saatujen tietojen mukaan N. katosi joutuen vangiksi Äänisen itärannalla jäällä Puudozin suunnalla hiihtopartio-retkellä.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr, tarkisti K.S. Aaltonen sot.past.

 

Kohtalonsa sotavankina jäänyt tietymättömiin.

 

SA-internet: Kadonnut, julistettu Puol.Min. päätöksellä 8.5.1950 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Kiuruvesi.

 

Sotavankitiedot: SA T 20987/Bc 1/3: hiihtopartioretkellä joutunut vangiksi; SA T  19472/2: Äänisjärven itärannalla hiihtopartioretkellä joutui vangiksi.: Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

28

NÄPPÄRI,

Pentti Kalervo Kallenpoika

 

11.10.1921

Piikkiö, Viukkala

Koti- ja asuinkunta: Kakskerta, Harjattula

 

4/8 lk yhteiskoulua, pituus 185 cm, paino 70 kg, silmien väri harmaa, saappaan numero 6, kaasunaamarin numero 2

 

sotamies, maan-viljelijä,

naimaton

 

taistelu-lähetti 25.7.1941-27.12.1941 2/RP55:ssä,

 

taistelut: Hangon lohko 10.8.-4.12.1941

10./I/ÄänRPr.

eli

Lke.1./

Ään.RPr.

 

J-os: 8164

 

Vmp:

Määrätty 7.2.1941 2./RT 5:een, siirto 23.7.1941 Os. Lindberg (8946) ja 25.7.1941 2/RP 55:een, 4.2.1942 1/ÄänRPe:iin, ja siellä edelleen komennus osasto Supiseen 13.2.1942.

 

 

 

Kantakortti A:

Kaatunut 10.3.1942 Äänisjärvellä. Vänr. V. Mattinen.

 

Kantakortti B:

Kuollut 10.3.1942 (Kadonnut).

 

25.KEK/VII AK:

Ilmoitus 17.3.1942: Kadonnut Äänisjärven jäällä, Vasilisin saaren lähellä 10.3.142.  Katosi kaukopartio-matkalla vihollisen puolella.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr. Tarkisti Untamo Airio sot.past.

 

10.03.1942 Äänisjärvi, Vasilinsaari, kadonnut

 

Turunmaan Sk-piiri, Si-huoltoupseeri luutnantti Urp Tervo tiedusteli 11.10.1044 yksikkö 8164-Kpk:lta: Selvityksesksi alla mainitun henkilön katoamiseen, pyydän jäljennöksen mahdollisesti laaditusta kuulustelu-pöytäkirjasta, ja ellei sellaista ole laadittu, ainakin HeSKO:n 186 kohdan edellyttämän selonteon olosuhteista joissa se tapahtui:

Näppäri, Pentti Kalervo, stm., synt. 11.10.1921.  Kadonnut Äänisjärven jäällä, Vasilisin saaren lähellä 10.3.1942.  Käskystä S-huoltoupseeri, Luutnantti Urpo Tervo (allekirjoitus).

 

Vastausta ei asiakirjoissa ole.  On vain käsin kirjoitettu lappunen, jossa teksti (jatk. vier.palstallaJ

SA-internet: Kadonnut, julistettu oikeuden päätöksellä 29.8.1947 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Turku.

 

…oheisena palautetaan yksikköön tulleet kirjelmät, huomautuksella, että peiteluvut 8164 ja 8165 ovat olleet elokuusta lähtien linnoitus-pataljoonan käytössä, joten ko. kirjelmät ovat tulleet väärään paikkaan lähetetyiksi. [ei allekirjoitusta]

 

29

PAHLMAN,

Henry Villiam/Viljam Gideoninpoika

 

14.08.1921

Turku

Koti- ja asuinkunta: Parainen,

Pargas Söderby

 

folksskolan 4/4, Modersmål S, Kunskap i främmande språk: Finska.

 

Plikt (Överträdelse av trafiks..).

 

Ett år Pargas Marinskyddskår

 

Längd: 177, Vikt: 75. Ögonens färg: blå, Gasmasknummer: 2, Stövelsenummer: 45.

sotamies, tykkimies,

ammusmies;

työmies, naimaton

 

 

Lke 6/ Ään.RPr.

 

J-os: 8165

 

Kantakortti:

Tilapäiskortti laadittu käytettävissä

olevien tietojen mukaan I11/I/ÄänRPe:ssa;

 

Vmp: Saapunut 7.2.1941 alokaspatteri/5.RPr.  Palveluksen laatu: RT koulutus, Aseellinen, Lyhyesti toiminta:

Ammusmies

 

Siirto: 6.11.1941 ÄänRPr.

 

Merkintöjä: Kadonnut 10.3.19142.

 

Huomautuksia:

Kadonnut 8.3.1942 partiomatkalla Äänisjärven itäpuolella.

10.03.1942

Äänisjärvi, Vodlajoen suu, joutui sotavangiksi,

kuoli sotavankina

 

25.KEK/VII AK:

Ilmoitus 17.3.1942:

Kadonnut Äänisjärven rannalla, Vodlajoen suussa 10.3.1942.  Katosi kaukopartio-matkalla.  Nähtiin viimeksi Vodlajoen suussa vihollisen alueella.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr. tarkisti Untamo Airio

sot.past.

 

Puolustusvoimain Pääesikunnan

Kenttäpiispan-toimisto 5.12.1946: Korjaus/Ilmoitus kuolemantapauksesta: Pahlman, Henry Viljam, stm. perusyksikkö 8165/1, s. 14.8.1921, Parainen, sot.piir Turku, Lähin omainen: isä Gideon Pahlman, Parainen Söderby.  Kuollut Neuvostoliitossa (84 Sv.leiri) 31.10.1942.  Kadonnut Äänisjärven rannalla 10.3.1942.  Lisätietoja tapauksesta: Korj.ilm. tehty sotav. pal. Erkki Kivistön, as. Ilmajoki, allekirj.

valaehtoisen todistuksen perusteella. (Pv.PE:n K-piispantston kirj. n:o 1541/Kikr.3/28,d/

29.11.1946). Sot.pastori Tauno N Juukkonen.

 

28.10.1942

Sverdlovsk, Neuvostoliitto, kuoli sotavankina.

 

– Haudattu: Sotavankileiri N:o 84:n hautausmaa, hauta N:o 1395; Erkki Kivistö kertoi: haudattu sotavankien hautausmaahan leirialueen

Reijo Nikkilän sotavankitutkimus.

SA-internet: Kuollut sotavankeudessa 28.10.1942, Monetnaja, Neuvostoliitto.  Hautauskunta: Parainen.

 

Sotavankileiri N:o 84, Monetno- Losinovski, turvesuoleiri, Asbest, Sverdlovskin alue, noin 1730 km Moskovasta, Neuvostoliitto;

Nils Leitto kertoi: joutuivat 10.03.1942 partiomatkalla samalla kertaa vangiksi, 7 miestä [Eronen, Hagman, Heinonen, Leitto, Pahlman ja kaksi muuta,VH];

 

Erkki Kivistö kertoi: Pahlman oli Lohjalta tai Karjaalta, kuoli syksyllä 1942 sotavankileiri N:o 84:ssä;

 

SA T 19472/2: Äänisjärven rannalla Vodla-joen suulla kaukopartiomatkalla joko kaatuneena tai vankina vihollisen käsiin.: Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

30

PALO,

Pekka Johannes Johanneksenpoika

 

18.11.1922

Tampere

Koti- ja asuinkunta: Hämeenkyrö, Kyröskoski

 

5/8 lk oppik.

pituus 173 cm, paino 67 kg, rinnan laajuus: 91/85/79 cm, Pignet-luku 21, suonen tiheys 70/min, veren paine 116 mm Hg. Henkivakuutus on.  Kutsuntatarkastus, Tampere 30. päivänä kesäkuuta 1941, V. Tuomikoski, Laillistettu lääkäri.

 

Vakinaisen palveluksen tarkastus 17.7.1941:

Pituus 173 cm, paino 62 kg, rinnan laajuus:

90/86/82 cm.

 

Kuulunut 9.6.1939 alkaen Hämeenkyrön suojeluskuntaan.

Sotilasvala 16.8.1941.

 

korpraali,

tulenjohto-mies,

opiskelija, naimaton, lähin omainen:

isä Kyröskoski

5./URR

 

J-os: 9309

 

 

Vapaaehtoisena 2.7.1941 kutsunta-tarkastukseen.  Määrätty ast. vak. palvelukseen 7.7.1941. 

Saapunut 7.7.1941 Krh.K/I/Jv.Koul.K 8.

Ryhmänjohtaja-kurssit ajalla 26.8.-21.9.1941.

Joukk.joht.

alk.kurssi ajalla 20.10.-25.10.1941.  Korpraali 21.10.1941.

 

Siirretty 10.11.1941 Jv.Koul.K 8:sta URR:iin, jossa sijoitettu 18.12.1941

5/URR:iin

Krh-joukkue..

 

Erikoiskoulutus:

Tulenjohtaja.

 

 

Kantakortti:

 

Tulenjohtomiehenä 28.11.1941-9.2.1942.  RO:n Kaukopartiossa 9.2.1942 – 10.3.1942, Luutn. K. Markkanen.

 

Taistelut, joihin ottanut osaa: Pigmatka.

Käytös ja rangaistukset: Hyvä.

Ei rang. Luutn. K. Markkanen.

 

Kadonnut RO:n kaukopartiossa 10.3.1942, Luutn. K. Markkanen.

 

Siirretty ESatak. skp:n kirjoihin 10.3.1942, Adj. kornetti A. Ellonen.

10.03.1942 Äänisen itäpuolella, kadonnut

 

Etelä-Satakunnan suojeluskuntapiiri,

N:o 842. Huhtikuun 11 p:nä 1942:

Ilmoitus kadonneesta Hämeenkyrön Kirkkoherranvirastolle N:o 30 432:

Palo, Pekka, opiskelija, tuntolevyn numero 750 583, korpraali, syntymäaika 18.11.1922, osoite ja kirjoissa: Hämeenkyrö, Isä: Johannes, Kyröskoski.

Kadonnut: Äänisen itäpuolella 10/3  42.  Katosi ROE:n kaukopartiossa.  Ilmoituksen teki:

Viljo Lauro Piirikenttäpappi.

Etelä-Satakunnan Sk.Piirin Esikunta (Leima).

SA-internet: Kadonnut.

 

Julistettu 25.4.1951 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.

Hautauskunta: Hämeenkyrö.

 

Ikaalisten Yhteiskoulun oppilas, lähti vapaaehtoisena kesken opintojen sotaan.

 

Palvelusaika:

8 kk 3 päivää.

 

31

PEDELIUS, Brynolf Alexander Albertinpoika

 

01.12.1921

?

Koti- ja asuinkunta:

Turku, Linnankatu 71

 

kansakoulu, 173 cm, 72 kg, silmien väri grå/harmaa.

tykkimies, sanitääri, merimies, naimaton, äidinkieli: ruotsi, lähin omainen: isä Albert P.

Esik.K/

Ään.RPr.

 

J-os: 8161/1

Kantakortti:

7.2.1941 RT 5:een,

1.alokaspatteri/

II/RT 5,

siirto 5.9.1941 Alokas II/Hiittisten Lohkosta Toim.K/5.RPr:iin.

Siirto 6.11.1941 Esik.K/ÄänRPr:in.

 

lääkintä au-kurssi 17.12.1941-31.1.1942.

 

Kantakortti A: Kadonnut 10.3.1942 Äänisjärven itärannalla.  Korjattu yliviivauksin: Kaatunut.

 

Kantakortti B:

Kadonnut Tsasevan kylän edustalla 10.3.1942.

Kaatunut 10/3 -42.

 

25.KEK/VII AK:

Ilmoitus 17.3.1942: Kadonnut Tsasevan kylän edustalla 10.3.1942.  Hän katosi Äänisjärven saaren Tsasevankylän edustalla kaukopartiomatkalla. Ilmoitti Aarne Kaitila korpr. tarkisti Untamo Aitio sot.past.

 

15 KEK:n ilmoitus 17.5.1942: Lähin omainen Äiti: Vivi Pedelius, Turku, Linnankatu 71.  Kaatunut, kuollut: Äänisjärvellä 11.3.1942.  Aikaisemmin ilmoitettu kadonneeksi kaukopartio-matkalla 10.3.1942.  Ruumis löydetty nyttemmin Äänisjärven jäältä.  KEK:n merkinnät ruumiista: Vastaanotettu 16.5.1942.  Lähetetty 16.5.1942 Turun Sk:lle. Iloituksen teki Lotta Hilja Oikari, tarkisti Ylik. Toivo Kinnunen.

 

Åboland Skyddskårs-distrikt, den 10 maj 1942:

Döddag 11.3.1942, ort: Äänisjärvi. Dödorsak in bello mortuus.

 

11.03.1942 Leinon- saaresta itään,

kaatui [p.o. Limonsaaresta itään]

 

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Limosaareen palanneet tulivat aivan pieninä ryhminä tai yksitellen.  Ensimmäiset palasivat n. klo 16-17 ja viimeiset seuraavana päivänä yöpyen jäällä.  Saaren luota lähti 6-miehinen ryhmä kahden ryssän partion ahdistamana pyrkimään luoteeseen, mutta kun eivät jaksaneet hiihtää lujaa, kiersi toinen ryssän partio n. 1 km. etäisyydellä vasemmalle eteen pakottaen ryhmän ryssän rannikkoa kohti.

Jatkuu viereisellä palstalla:

SA-internet: Kaatui, siunattu ja haudattu.

Hautauskunta: Turku.

 

 

Jatk. ed. palstalta:

Ryhmässä olivat alik. Sydänlampi, stm. Kinnunen ja stm. Sukuvaara paremmassa kunnossa hiihtäen edellä.  Heistä jäivät lääkintämies Pedelius, stm. Nieminen ja eräs rakuuna hiihtäen Kurdilo nimiseen saareen.  Saaresta ei kuulunut laukauksia.  Miehistä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.  Miesten tarkoituksena oli mennä saareen lepäämään ja ainakin Pedeliuksella oli muonaa mukanaan.

 

32

PEETMAN,

Martti Eliaksenpoika

p.o.: PETMAN

 

10.11.1921

Lappee, Karhusjärven kylä

Koti- ja asuinkunta: Lappee

 

SA-internet:

s. 11.10.1921

 

kansakoulu, 166 cm, 64 kg

 

Jatkosodassa kaatui              [ilmeinen lähiomainen, VH]: Väino Ilmari Petman, s. 12.04.1915 Lappee, naimisissa, 1 lapsi, alikersantti, mv:n poika, 42.RajaK: haavoittui Nuijamaan Rättijärvellä 23.08.1941, kuoli 3.SotaS:ssa 29.08.1941, haudattu Lappeenrantaan.: SA-internet, VH.

 

Veli [tai muu lähiomainen?]:  Johan Lauri Peetman [Petman], s. 08.08.1912 Lappee, alikersantti, 8/III/JR 31, joutui sotavangiksi talvisodassa 06.12.1939 Muolaa; oli vankina Grjazovetsin sotavankileirissä, Vologdan alue, 47 km Vologdasta; palasi sotavankien palautusryhmässä 20.04.1940.; Puolustusvoimain ylipäällikkö on talvisodassa 1939-1940 antanut päiväkäskyllään kunniamerkin: Lauri Petman,s. 08.08.1912, alik., JR 31.  Kunniamerkkiä ei ole [syy ei tiedossa] voitu toimittaa saajalle, PM:n luettelo 20.12.1942.

rakuuna,

kiväärimies,

ajomies,

[myöh. korpraali 16.1.1944], maan-viljelijä, naimaton

3./URR

 

J-os: 9305

 

[SA-internet –tiedoissa joukko-osasto-tunnus:

9877,

joka kuului:

E/AHSP:lle]

 

Astui asepal- velukseen 1.9.1941

Jv.KK 9.  Kiväärimies 1.9.1941-2.10.1941; Kp-mies 3.10.1941-20.2.1942 URR:ssa ja Kp-mies Kaukopartiossa 21.2.1942-22.3.1942 URR/Ryhmä Oinonen; ajomiehenä 23.3.1942-28.1.1944 E/Aunuksen HSP:ssa; Jv-

ryhmän johtajana

29.1.1944-17.7.1944 Jääkäri-joukkue/Er.P 7:ssä.

 

VM 1 lk 16.5.1942 AKHP:n pvk 5/42.

 

Sotilaspassin liite: Osanotto taisteluihin: Klimetskoin saari 1942; Rukajärven suunta 1942-1944; Porajärven suunta 1944.

 

Siirrot: 3.10.1941 URR:iin; 23.3.1942 Aunuksen HSP:aan.

10.03.1942,

Äänisjärvi, Vasilinsaaren ranta, jäi sotavangiksi, palasi desanttina, palasi rintamalle, katosi.

 

Äänisjärvi, Vasilinsaari: Sigurd Back kertoi Martti Peetmanille Vasilinsaarella 10.03.1942, että venäläiset [puna-armeijan sotilaat] ampuivat päähän haavoittuneen Englundin.: Reijo Nikkilän sotavankitutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

15.03.1942

palasi Suomeen desanttina, ilmoittautui viranomaisille;

palasi rintamalle, katosi

17.07.1944 Kuutamolahti

Sotavankitiedot: Unto Selin kertoi paluukuulusteluissa: ollessaan 10.03.1942 Äänisjärven jäällä partiossa 4 miestä [= Back, Peetman, Selin ja Varis] joutui puna-armeijalaisten yllättäminä samalla kertaa vangeiksi; Peetman palasi desanttina, ilmoittautui sotilasviranomaisille; Palasi rintamalle ja katosi tietymättömiin heinäkuussa 1944.: Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

SA-internet: 17.07.1944, Kuutamolahti, Porajärven suunta: Kadonnut, julistettu  virallisesti kuolleeksi.  Hautauskunta Lappeenranta.

 

Sotilasasiakirjat:

Kadonnut taistelussa Porajärven suunnalla Kuutamolahden maastossa  17.7.1944.  Julistettu kuolleeksi 26.1.1957 oikeuden päätöksellä.  Puolustus-ministeriön kaatuneiden luettelossa N:o 3530.  Lappeenrannassa 15.2.1957, Maj. O. Koskinen.

 

 

x

RATIA,

vänrikki

 

Taistelukertomus:

Haavoittuneet (stm. Välimäki vaikeasti [vänr. Ratia ja alik.Leino lievemmin, VH]) pantiin rekeen ja 2 miestä määrättiin saattajiksi tehtävänä viedä heidät Limosaareen.  6 tunnin ajon jälkeen hevonen väsyi ja oli ammuttava, jonka jälkeen haavoittuneita vedettiin kahdessa ahkiossa (alik. Leino kykeni hiihtämään).  Kun stm. Välimäki kuoli, jätettiin hänet jäälle ahkioineen.  Haavoittuneiden viejiä lähestyi Vodlajoen suunnalta partio, mutta kun se ei näyttänyt saavan heitä kiinni, palasi partio takaisin.

 

 

Ään.RPr.

 

Os. Englundin II Joukkueen johtaja

 

Osasto Englundin suuntaryhmänä menomatkalla toimivat: ensin luutn. Supinen ja sitten vänr. Ratia ja kornetti Hirvikunnas.

Vodlajoen suulle saavuttua: lähetti luutn. Supinen vänr. Ratian tutkimaan, oliko bunkkerin kohdalla miinoitusta.  Stm. Välimäki meni ensin miinaan, yritti ryömiä takaisin ja meni toiseen.  Vänr. Ratia meni seuraavaan miinaan ja alik. Leino neljänteen.

 

 

x

REPO,

 

kersantti,

luutnantti Englundin

taistelulähetti

 

 

Kers. Repo selvisi partiomatkalta.

 

33

RISSANEN,

Tapio Kallenpoika

 

03.04.1922

Kuopion mlk

Koti- ja asuinkunta:

Kuopion mlk, Niittylahti

 

6 lk oppikoulua,

kielitaidot: suomi, saksa, ruotsi,

177 cm, 69 kg, rinnan laajuus cm: 95/89/82

 

Ollut 3 v. Kuopion suojeluskunnassa

korpraali,

kiväärimies, koululainen, naimaton

6./AHSP

 

J-os: 9879

 

Vapaaehtoisena kutsunnoissa 9.1.1940.  Astunut 23.1.1940 Tyk.Koul.Kesk.

Siirretty JR 38:aan 5.3.1940.

Vapautettu 12.6.1940 Vap.eht. Palvelusaika 141 pv.

Uudelleen palvelukseen 28.6.1941 Jv.Koul.Kesk 12, siirto 26.7.1941 Osasto Kuussaari, jossa: 6/ASHP.

Taistelut: Nietjärvi 6.3.-11.3.1940; Kuutamolahti, Nurmasjärvi, Porajärvi 1941.

Haavoittumiset:

8.10.1941 Porjajärven maastossa olkapäähän.

25.KEK/VII AK:

Ilmoitus 19.3.1942: Kadonnut Äänisjärven itärannalla 10.3.1942.  Katosi hiihtopartio-matkalla.  Aseveljien kertoman muk. hän kaatui taistelussa.  Ruumista ei ole saatu pois.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr, tarkisti Untamo Aitio sot.past.

 

Kantakortti:

Kaatui partiomatkalla Äänisen saaristossa 10.3.1942. 6/ASHP:n päällikkö, Luutn. T. Ryöti.

 

Ylennys korpraaliksi pvm:llä 12.10.1941, Pvky N:o 12/41.

10.03.1942, Äänisjärven itäranta, kadonnut

 

Puolustusministeriön ilmoitus kuolemantapauksesta tai katoamisesta:

Kuollut Oik. päät. 20.6.1947.

Kuolinaika 10.3.1942.  Puolustus-

ministeriössä 24.7.1947.  Hallitussihteeri

Gunnar Söderlund.

SA-internet: Kadonnut, julistettu virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Kuopio.

Alokas Tapio Rissanen, s. 03.04.1922 Siilinjärvi, JR 38, taisteli talvisodassa: hänelle myönnettiin talvisodan 1939-1940 muistomitali. Muistomitalia ei ole  voitu toimittaa saajalle.:  PM:n luettelo 20.12.1942.

 

34

RUMMUKAINEN,

Heikki Antinpoika

 

15.12.1920

Hiitola, Pukinniemi

Kotikunta: Hiitola, Alakokkola,

asuinkunta: Kankaanpää,

1941 Jämijärvi.

 

kansakoulu, pituus 165 cm, paino 64 kgh, silmien väri sininen, ks.naamarin numero 2, saappaan numero 42.

sotamies,

tykkimies, maan-viljelijän poika,

työmies,

naimaton,

äiti: Anni

37./Lt.Psto 3

 

J-os: 3433

 

Vmp:

27.12.1939 määrätty 7.Tal.K, vapautettu 26.6.1941, täysin palvelleena, palvelusaika 18 kk, vakinainen asuinpaikka kotiutuksen jälkeen: Jämijärvi.

 

Määrätty reservi-läisenä 26.6.1941 10/KTK 15, josta 16.8.1941 Kur.La/11 RPr, ja edelleen 12.10.1941 Ään.RPr:iin, tykkimiehenä.

 

Taistelut, joihin ottanut osaa:

Tyrjässä ja Akkaharjussa 30.6.-15.8.1941.

Selostus katoamisesta:

Tykkimies Heikki Rummukainen oli muana partiomatkalla Äänisjären vihollisen puoleisella alueella.  Partion ja vihollisen välisen tulitaistelun aikana katosi tkm. Rummukainen, eikä hänestä sen jälkeen ole saatu mitään tietoja. [allekirjoittamaton liitepaperi kantakortti A:ssa]

 

Kantakortti:

Kadonnut 10.3.1942.

10.03.1942 Äänisjärvi, kadonnut.

 

Äänr.RPr.:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Samoihin aikoihin kuin yllämainitut [korpr. Schultz, tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela sekä korpraalit Kallinen ja Ahonen] lähtivät proomuille, lähti 3 miestä pyrkimään joen pohjoispuolelle (alik. Leitto ja stm Rummukainen ja Eronen).  Sen jälkeen ei heitä ole kukaan tavannut, josta päätellen lienevät joutuneet yllätetyiksi pohjoisrannalla.

 

SA-internet: Kadonnut.

 

Julistettu 8.5.1950 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Noormarkku.

 

x

SCHULTZ

korpraali

 

 

 

Korpr. Schultz selviytyi.

 

Taistelukertomuksen liitepöytäkirjan mukaan Vodlajoen suistossa:

Proomuista heitettiin joitakin käsikranaatteja.  Luutn. Supinen antoi käskyn korp. Schultzille lähteä joen rannalle päin tiedustelemaan hinaajien paikkoja.  Hänen mukaansa lähti kaikkiaan 5 miestä (tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela, korpr:t Kallinen ja Ahonen), joista useat lähtivät vain perään päästäkseen pois kk. tulesta tietämättä tiedustelutehtävästä.

 

35

SELIN,

Unto Kalervo Evertinpoika

 

18.08.1921

Suistamo,

kirjoissa: Kankaanpää, vakin. asuinpaikka: Simpeleen pit. Kirkonkylä

 

6/6 kansakoulu, pituus 171 cm, paino 72 kg, silmien väri sininen

 

Työvelvollinen

Unto Kalervo Selin, s. 18.08.1921 Suistamo,  osallistui talvisotaan Rakennuspataljoona 4.:n riveissä.  Tuolloin hän oli 18-vuotias.  Hänelle on myönnetty talvisodan 1939 – 1940 muistomitali. Muistomitalia ei ole  voitu toimittaa saajalle.:  PM:n luettelo 20.12.1942

 

Vakinaisen asuinpaikan muutokset: 29.4.1959 Rovaniemi, Juusniemi,

1963 Rovaniemi Pirttikoski, vuodesta 1969 Ruotsissa, Ruotsissa henkikirj. 1967.

 

Ruotsin kansalaisuus 3.12.1974.

 

sotamies,

rakuuna, erikois-koulutus auton-kuljettaja,

lähin omainen: äiti Esteri Selin, Simpele

4./URR

 

J-os: 9307

 

Määrätty palvelukseen 1.9.1941 9/Jv.Koul.Kesk. 9,

siirto 24.10.1941 Rv.Koul.Kesk, kiväärimies;

12.1.1942 4/URR, 9.2.1942 Rv.Tied.os,

10.3.1942 joutunut vangiksi partiomatkalla; 1.9.1943 varusmies-palvelus päättynyt kestettyään yht. 2 vuotta, jatkunut reserviläisenä 2.9.1943 vankina, 21.11.1944 4/URR palannut sotavankeudesta:

14.4.1944 kotiutettu, yht. palvelus 3 v 3 kk 12 pv.

10.03.1942

Äänisjärvi, Vasilinsaari, joutui sotavangiksi, palasi ensimmäisessä vankien

palautusryhmässä

22.11.1944

 

Sv:n tulotarkastus 23.11.1944:

paino 65 kg, pituus 173 cm, lähetty yksityiskohtaiseen tarkastukseen, 6685:n lääkäri L. Perret.

 

Lähtötarkastus 14.12.1944: pituus 173 cm, paino 65 kg, onko terveydentilanne sama kuin palveluun tullessa: Vastaus: b) valitan.  Selin Unto.  Lääkärin mielipide: a) Tila ennallaan. Palv.kelp. luokka: AI. lääkäri K. Kosonen.

palasi sotavankeudesta

22.11.1944

              *

”Tehkää sietämättömäksi hitleriläisten olo kotimaanne kamaralla!”: Sotavangit kirjoittavat entisille ruotutovereilleen; työmies Unto Selin, 4./URR; Sotilaan Ääni, rintamalehti, N:o 62, sunnuntai 7.6.1942.

                *

Uudenmaan Rakuuna rykmentin pojille.

Hei rakuunat!  Tervehdys teille täältä sotavankileiriltä.  Olen ollut täällä jo 26 kuukautta.  Työssä käyn toisen rakuunan kanssa kirvesmiehen hommissa.  Aika menee oikein hyvin.  Älkää tekään pojat enää tapelko, vaan tulkaa oikein joukolla tänne.  Ruokaakin saa ja oikein vatsan täydeltä ja hyvää.

Rakuuna Unto Selin. 4/URR.: Sotilaan Ääni, rintamalehti, N:o 55, tiistai 13.6.1944.

Sotavankitiedot: vankina: Pudoz, Vienan Kemi, Gorki, Rjabovo [Uvan piiri, Udmurtia], Kazan, Tsherepovets Vologdan alue;

 

lähetti Neuvostoliiton radiossa terveisiä Uudenmaan rakuunarykmentille [URR] keväällä 1944:

”..Olen ollut täällä jo 26 kuukautta…”;

2. Partisaaniosaston apulaiskomentaja, NKVD-kersantti Tsursinov kuulusteli ja Anna Leontjeva tulkkasi 11.03.1942. Kertoi paluukuulusteluissa, että 4 miestä joutui samalla vangiksi [= Back, Peetman, Selin ja Varis]: :  Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

36

SIIRA,

Kauko Tuomas

 

03.03.1921

Jääski

Koti- ja asuinkunta:

Jääski, Patjaala

 

kansakoulu, pituus 168 cm, paino 76kg, rinnan laajuus: 98/89/82 cm.

sotamies,

tykkimies,

maan-viljelijän poika, naimaton

9./Lin.Psto 1

 

J-os: 2875

 

Lin.Psto 1:n riveistä menehtyi Äänisen partioretkellä 2 miestä:

Alastalo ja Siira:

SA-internet

25.KEK/VII AK:

Ilmoitus 17.3.1942:

Kadonnut Äänisjärven rannalla, Vodlajoen suussa 10.3.1942.  Katosi kaukopartiomatkalla.  Nähtiin viimeksi Vodlajoen suussa vihollisen alueella.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr, tarkisti Untamo Aitio sot.past.

 

Sotilasasiakirjoissa irtolippu:

Selostus katoamisesta.  Tykkimies Kauko Tuomas Siira oli mukana partiomatkalla Äänisjärven vihollisenpuoleisella alueella.  Partion ja vihollisen välisen tulitaistelun aikana katosi tkm. Siira, eikä hänestä sen jälkeen ole saatu mitään tietoja. [ei allekirjoitusta]

 

10.03.1942 Äänisjärvi, Vodlajoki, kadonnut

 

Kantakortti:

Saapunut 13.1.19140 ei J-os mainittu; siirretty 5/Järj.Keskus I:een 29.1.1942, siirto 1.2.1942 8107:ään, josta siirto Lahden SK-piiriin 13.2.1942 ja 4.2.1942 Laatokan psto 1:een.

Katosi Äänisjärvellä 10.3.1942.

Sairastui 3.1.1942 Sungussa.  AI 29.1.1942 LT.O.

SA-internet: Kadonnut.

 

Julistettu 8-8-1050 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Elimäki.

 

37

SILVENNOINEN,

Aulis Olavi Jalmarinpoika

 

05.02.1921

Kerimäki, Yläkuono

Koti- ja asuinkunta: Mikkeli

 

4 lk kansakoulua,

pituus 176 cm, paino 58 kg, silmien väri sininen, ks.naamarin numero 2, saappaan numero 42.

sotamies,

tykkimies, taistelu-lähetti, autoilija,

kirvesmies, naimaton

12./KTR 15

 

J-os: 3234.

 

Määrätty vak.palv. 1.4.1941, Lt.Psto 4, siirto 25.6.1941 IV/KTR 15, josta 15.8.1941 Jaa.Lv./11.RPr, ja 3.10.1941 Ptri Moring/RPsto Ä.

 

Taistelut, joihin ottanut osaa: Tyrjä, Akkaharju, Jaakkima.

25.KRK/VII AK:

Ilmoitus 17.3.1942: Kadonnut Äänisjräven jäällä, Vasilisin saaren luona 10.3.1942.  Katosi kaukopartio-matkalla vihollisen puolella.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr, tarkisti Untamo Aitio sot.past.

10.03.1942

Äänisjärvi, Vasilinsaari

 

Kantakortti:

Kadonnut 10.3.19432 Äänisjärven itärannalla, yliviivauksin korjattu: Kaatunut 10.3.19142. Julistettu kuolleeksi Oik. päätöksellä 20.6.1947.  Kuolinpäivä 10.3.1942.

SA-internet: Kadonnut.

 

Julistettu 20.6.1947 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika 10.03.1942.  Hautauskunta: Kerimäki.

Kerimäellä syntyneitä Silvennoisia kaatui, katosi, jäi kentälle ja kuoli talvi- ja jatkosodassa yhteensä 20 miestä.: SA-internet, VH.

 

x

SIRKIÄ

Tykkimies

 

 

Taistelukertomuksen liitepöytäkirjan mukaan Vodlajoen suistossa:

Proomuista heitettiin joitakin käsikranaatteja.  Luutn. Supinen antoi käskyn korp. Schultzille lähteä joen rannalle päin tiedustelemaan hinaajien paikkoja.  Hänen mukaansa lähti kaikkiaan 5 miestä (tkm Sirkiä, stm:t Hietanen ja Lampela, korpr:t Kallinen ja Ahonen), joista useat lähtivät vain perään päästäkseen pois kk. tulesta tietämättä tiedustelutehtävästä.

Selviytyi.  Antoi lausunnon kuulustelussa.  Spk:n liite:

Miehistölle jaettiin ”Pervitin” tabletteja lähtöä odotellessa  Ryhmänjohtajat saivat lopulliset tehtävät ja lähestyminen alkoi ks. 45-00.  Hiihto suoritettiin aluksi sakeassa, ryteikköisessä metsässä, jolloin suuntaa jouduttiin mutkittelemaan etenemisen helpottamiseksi (monen kertomus, mm. kers Leppo [?], tkm Hjelt ja Sirkiä).

 

 

x

SUKUVAARA

sotamies

 

 

 

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Limosaareen palanneet tulivat aivan pieninä ryhminä tai yksitellen.  Ensimmäiset palasivat n. klo 16-17 ja viimeiset seuraavana päivänä yöpyen jäällä.  Saaren luota lähti 6-miehinen ryhmä kahden ryssän partion ahdistamana pyrkimään luoteeseen, mutta kun eivät jaksaneet hiihtää lujaa, kiersi toinen ryssän partio n. 1 km. etäisyydellä vasemmalle eteen pakottaen ryhmän ryssän rannikkoa kohti.

Jatkuu viereisellä palstalla:

Stm. Sukuvaara selviytyi.

 

Jatk. ed. palstalta:

Ryhmässä olivat alik. Sydänlampi, stm. Kinnunen ja stm. Sukuvaara paremmassa kunnossa hiihtäen edellä.  Heistä jäivät lääkintämies Pedelius, stm. Nieminen ja eräs rakuuna hiihtäen Kurdilo nimiseen saareen.  Saaresta ei kuulunut laukauksia.  Miehistä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.  Miesten tarkoituksena oli mennä saareen lepäämään ja ainakin Pedeliuksella oli muonaa mukanaan.  – –

Partion lähtöpaikkaan Limosaareen tästä kuuden miehen ryhmästä pääsivät alik. Sydänlampi sekä sotamiehet Kinnunen ja Sukuvaara.

 

x

SUOMINEN

 

Ään.RPr:n taistelukertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Kers. Lepon, alik. Suomisen, tkm. Kinnusen ja stm. Laitisen kertomusten mukaan voidaan suurella varmuudella katso seuraavien 8:n kaatuneen:

 

luutn. Englund,

vänr. Karhusola,

kers. Hirvikunnas,

alik. Henttinen,

stm. Näppäri,

stm. Heikkilä,

stm. Nieminen ja

stm. Silvennoinen.

 

alikersantti

 

 

 

Alik. Suominen selviytyi.

 

38

SUPINEN,

Veikko Ilmari

 

29.08.1915

Sortavala

Kotikunta: Sortavalan mlk,

asuinkunta: Pori

 

Vanhemmat:

FM Pekka Supinen ja Eeva Sofia Kivinen.

 

Kuulunut Sortavalan suojeluskuntaan (Meri-sk) 1932-1935; 1936-.  Vt. aluepääll. Sortavalan skp:ssä 1.2.1939-1.10.1939.

 

Vuoden 1905 suurlakkoon asti Sortavalan työväestö luki Laatokka-lehteä, joka suhtautui myönteisesti työväestön pyrkimyksiin.  Radikalisoitunut työväki halusi kuitenkin oman lehden.  ”Rajavahti” –lehden ensimmäiset näytenumerot painettiin Käkisalmessa v. 1906.  Kauppias, maisteri P.Supinen rahoitti ensimmäisen painokoneen hankinnan ja hänestä tuli lehden ensimmäien päätoimittaja. Paikalliset työväen aktiivit jäsenet kirjoittivat lehteen, joka ilmestyi kolme kertaa viikossa.  Sortavalan kuulumisista kirjoitti puuseppä Santeri Saarikivi.  Sensuuri lakkautti ”Rajavahti” –lehden 10.9.1914.:

http://www.tyark.fi/ sortavala/ sortavala10.htm

Rajavahti –lehden jatkaja: Päivän Tiedot 6.2.1915-30.12.1916; Kansan Voima 8.2.1919-31.12.1963; Pohjois-Karjala 1.1.1964-

luutnantti, upseeri, naimaton

 

RU os./MSK viesti ja mitt.linja

1936 Kadetti

 

MSK 15.5.1940

 

vänrikki

10.1937,

luutnantti

26.4.1940

Lke 6/

Ään.RPr.

 

Os. Englundin I Joukkueen johtaja

 

Toimi talven 1941-1942 aikana useiden vihollisryhmien torjuntaan ja takaa-ajoon määrättyjen partioiden johtajana Äänisellä

 

J-os: 8165

 

Osallistunut talvisotaan 1939-1940 Sortavalan lohko LaMp. esikunnan tsto II:n päällikkönä.

 

25.KEK/VII AK:

 Ilmoitus 17.3.1942:

Kadonnut Äänisjärven rannalla, Vodlajoen suussa 10.3.1942.  Katosi kaukopartio-matkalla vihollisen puolella.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr, tarkisti Untamo Aitio sot.past.

10.03.1942

Äänisjärvi, Vodlajoen suu, joutui sotavangiksi,

sai surmansa

 

Henkilötietoja:

 

ylioppilas Sortavalan lyseo 1935,

MeriSK 14 mek 1940-1941,

Varusmiespalvelus: RT3 1935-1936,

RUK 1936.

Paikallispäällikkö Sortavalan sk-piiri 1937-1939.

Talvisota:

Tstopääll RT3 Laatokka.

Jatkosota:

Ptrinpääll. 7 RPr Hangon rintama 1941, ptrin pääll. Ään.RPr. Äänisjärvi 1941-1942.  Vänrikki 1936, luutnantti 1940.  Kadettimatrikkelin mukaan kadonnut Vytegrajoen suulla kauko-partiossa [erehdytty partiosta: oikeasti Vodlajoella, VH].

Julistettu kuolleeksi 24.2.1947.

VR4tlk,

VR4mk,

Mm1939-1940.: Kadettiupseerit

1920-1970

10.03.1942

Äänisjärvi, Vodlajoen suu,

kadonnut: SA-internet.

 

Katosi 10.03.1942 Äänisjärvellä Vytegrajoen suulla kaukopartiossa: Helsingin yliopisto.keskusarkisto

/kaatuneet. [Menehtymispaikan suhteen virheellinen tieto: po. Vodlajoen suiston edusta, VH]

 

Osasto Englundin suuntaryhmänä menomatkalla toimivat: ensin luutn. Supinen ja sitten vänr. Ratia ja kornetti Hirvikunnas.

 

Ään.RPr.:n taistelukertomuksen kuulusteluliitten mukaan:

Luutn. Supinen jäi lopuksi 7 miehen kanssa proomuille sytyttäen niistä 2 aivan uutta palamaan.  Kukaan ei ole nähnyt hänen kaatuneen, vaan jokainen niin aikaisemmin kertonut on sen kuullut muilta, siis olettamus.  Todennäköisesti he ovat ryhtyneet tulitaisteluun eivätkä päässeet irroittautumaan, kun muut vetäytyivät kylästä pois.  Mm. joukkueen varajohtaja kers. Heinonen oli aikaisemmin maininnut että proomujen luona oli hyvät asemat eikä halunnut heti lähteä pois.  – – –

Irroittautumis-käskyn saivat kylässä taistelleet, joista tietämän mukaan ei kukaan toimittanut sitä luutn. Supiselle.  – – –

 

Kaikesta päätellen luutn. Supisen joukkue jätettiin oman onnensa varaan kaikkien muiden vetäytyessä käskyn mukaisesti jäälle.

 

SA-internet: Kadonnut.

 

Julistettu Pl.M:n päätöksellä 24.2.1947 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinaika: 10.03.1942.  Hautauskunta: Pori.

 

Sotavankitiedot: SA T 19472 /2: joutui kaukopartiomatkalla vangiksi; SA T 20987//Be 2/2, SA T 26073/17:

Unto Selin kertoi paluukuulustelussa: Veikko Supinen kaatui 10.03.1942  Äänisen jäällä.: Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

Veli: lainopin ylioppilas, vänrikki, joukkueenjohtaja Jorma Olavi Supinen, s. 07.02.1913 Sortavala, kotikunta: Sortavalan mlk, asuinkunta: Pori, Esik.K/1.Pr., Jääkäripataljoonan jääkärijoukkueen johtaja, kaatui 10.09.1941 Porajärvi kk-tulessa ja jäi kentälle. Siunattu Sortavalan sankarihautausmaalle.:

Helsingin yliopisto/keskusarkisto/

kaatuneet

 

x

SYDÄNLAMPI

alikersantti

Ään.RPr.

 

Os. Englundin II Joukkueen varajohtaja

 

 

Ään.RPr:n taistelu-kertomuksen kuulusteluliitteen mukaan:

Limosaareen palanneet tulivat aivan pieninä ryhminä tai yksitellen.  Ensimmäiset palasivat n. klo 16-17 ja viimeiset seuraavana päivänä yöpyen jäällä.  Saaren luota lähti 6-miehinen ryhmä kahden ryssän partion ahdistamana pyrkimään luoteeseen, mutta kun eivät jaksaneet hiihtää lujaa, kiersi toinen ryssän partio n. 1 km. etäisyydellä vasemmalle eteen pakottaen ryhmän ryssän rannikkoa kohti.

Jatkuu viereisellä palstalla:

Alik. Sydänlampi selviytyi.

 

Jatk. ed. palstalta:

Ryhmässä olivat alik. Sydänlampi, stm. Kinnunen ja stm. Sukuvaara paremmassa kunnossa hiihtäen edellä.  Heistä jäivät lääkintämies Pedelius, stm. Nieminen ja eräs rakuuna hiihtäen Kurdilo nimiseen saareen.  Saaresta ei kuulunut laukauksia.  Miehistä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.  Miesten tarkoituksena oli mennä saareen lepäämään ja ainakin Pedeliuksella oli muonaa mukanaan.

 

Partion lähtöpaikkaan Limosaareen tästä kuuden miehen ryhmästä pääsivät alik. Sydänlampi sekä sotamiehet Kinnunen ja Sukuvaara.

 

x

TOHMO,

Rauni Olavi

10.12.1918

Säkkijärvi

alikersantti,

työmies,

kansakoulu

 

Kuulustelupöytäkirja 12.10.1944 4/RP 3:ssa;

Ei ennen rangaistu.  Astunut palvelukseen 18.6.1941 ja palvelee kuulusteluhetkellä 4./RP 3:ssa.  Kuultu samaan ryhmään kuuluneen alikersantti Väinö Henttisen katoamistapauksesta 10.3.1942.

RPr 3:n komentajan käskystä ”./RPr 3:n päällikkö luutnantti Eero Railo kuulusteli 12.10.1944: alik. Henttisen vaiheista alikers. Rauni Olavi Tohmo, s. 10.12.1918 Säkkijärvi:  Tohmo kertoi alikers. Väinö Henttisen katoamistapauksesta 10.3.1942 seuraavaa: Henttinen oli samassa ryhmässä kuin minkin.  Partio joutui paluumatkalla erittäin pahaan tilanteeseen, jossa se hajosi pieniin 2-5 miehen ryhmiin.

Alik. Tohmo selvisi.

 

40

TUKIA,

Iivar

 

03.01.1916

Valkjärvi, Siparila

Kotikunta: Keuruu,

asuinkunta: Jämsä

 

kansakoulu, 169 cm, 56 kg, silmien väri harmaa

 

Valkjärven Tukioita:

lotta, terveyden-huoltoneuvos Anni Tukia, s. 09.08.1911 Valkjärvi: ensimmäisen kerran kokeili rokottamista appelsiiniin Helsingin sairaan-hoitajakoulussa 1939, seuraavan piikin hän pistikin jo suomalaiseen haavoittuneeseen sotilaaseen, talvisodassa toimi Vaasan SotaS:ssa, totesi että yksi ero on hoidokeissa: venäläispojat valittivat ja suomalaiset kirosivat, 1943 rokotti härkävaunussa Hatsinan ja Paldinskin välillä suomeen siirrettäviä inkeriläisiä, parhaana päivänä rokotti 650 inkeriläistä, kerran pelasti junalastillisen inkeriläisiä joutumasta Berliiniin seisomalla raiteilla kunnes junan suunta vaihtui, inkeriläiset antoivat lempinimen ”Härkävaunujen madonna”, asunut Munkkivuori, Helsinki viimeiset 50 vuotta, terveyssisarena/-hoitajana Valkjärvellä, Mäntyharjulla, Mikkelissä ja Mannerheim-liitosssa, Uudenmaan läänin terveyssisar 1955-1974, terveydenhoitoneuvos 1980.: Marja Hyryläinen, Kansanterveys-lehti 1/2005; http://www.ktl.fi/portal/8294

sotamies,

krh-mies, maan-viljelijän poika, naimaton

5./HRR

 

J-os: 9319

Vmp:

3.4.1937-18.8.1938, Tyk.K/JR 2.

 

Hämeen Ratsu-rykmentin kirje 10.3.1942;

Jyväskylän Sk-piirin esikunnalle.

Palauttaen A- ja lääkärintarkastus-kortit sekä sotilaspassin ilmoitetaan, että sotamies Iivari Tukia on partiomatkalla Vasilitskaja-saaren itärannalla joutunut kadoksiin ja poistettu rykmentin kirjavahvuudesta pvm:llä 10.3.1942. Käskystä: Rykmentin Adjutanttin p.o: Luutnantti Åke Koebe.

10.03.1942 Vasilinsaari, kadonnut

 

15.KEK/VII AK:

Ilmoitus 7.4.1942: Kadonnut Vasilitskaja- saaressa partioretkellä 10.3.1942.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr, tarkisti K.S. Aaltonen sot.past.

SA-internet: Kadonnut, julistettu virallisesti kuolleeksi.  Hautauskunta: Jämsä.

 

Puolustusvoimain ylipäällikkö on talvisodassa 1939-1940 antanut päiväkäskyllään kunniamerkin: Tukia Iivari, s. 03.01.1916 Valkjärvi,  stm, Krh/Er.P 5.: Kunnia-merkkiä ei ole [evakko-osoitteen tuntemattomuuden vuoksi] voitu toimittaa saajalle, PM:n luettelo 20.12.1942. – Ilmeiset lähiomaiset Valkjärveltä:

lotta Anni Tukia, s. 09.08.1911 Valkjärvi ja stm Tuomas Tukia, s. 30.05.1904 Valkjärvi, saivat myöskin ko. kunniamerkin, ja esiintyvät samalla PM:n listalla.

 

x

UUSIKYLÄ

kersantti

 

 

 

Kers. Uusikylä selviytyi.

 

Lyhyestä sotavankeudestaan desanttina palannut ja Suomen viranomaisille heti ilmoittautunut rakuuna Martti Peetman kertonut kuulusteluissa 17.3.1942:

[Paluumatkalla] Hiihtäminen jatkui, mutta äsken takaa tulleet jäivät taas jälkeen, heidän joukossaan m.m. Leppänen ja Varis (URR:stä).

Kersantti Uusikylä häipyi jo aikaisemmin kertojan näköpiiristä, samoin varmistusosaston päällikkönä ollut vänrikki [Karhusola].  Kja olettaa molempien olleen etumaisten joukossa jäällä.

 

 

41

UUSIPURO,

Jouko Juhonpoika

 

21.12.1921

Taipalasaari

Asuin- ja kotikunta:

Taipalsaari, Pekkala

 

kansakoulu ynnä jatkokurssi,

170 cm, 67 kg,

kersantti, maalari, naimaton

3./HRR

Ryhmä Oinonen

 

Os. Englundin IV Joukkueen varajohtaja,

kuului osaston varmistus-osastoon Vodlajoen suiston partion taistelussa

 

J-os: 9315

Vmp:

18.1.1940 PP.K.Kesk. vapaaehtoisena.

 

korpraali 23.5.1940,

alikers. 6.12.1940,

kersantti 29.11.1941,

 

Saanut loman veljen hautajaisiin 3.-14.12.1941 (ks. ohessa)

 

Haavoittui 16.7.1941 Louhivaarassa.  Palannut riviin 31.8.1941.

10.03.1942

Vasilinsaari,

kadonnut.

 

15.KEK/VII AK:

Ilmoitus 7.4.1942: Kadonnut Vasilitskaja-saaressa 10.3.1942. Aarne Kaitila, tarkisti K.S. Aaltonen sot.past.

 

 

SA-internet: Kadonnut.

 

Julistettu Hlsingin RO:n päätöksellä 8.8.1950 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinpäivä 10.3.1942.

Hautauskunta: Taipalsaari.

 

Veli: kanta-aliupseeri (alikersantti) Kauko Uusipuro, s. 01.01.1916 Taipalsaari, kaatui kun panssarilaiva Ilmarinen tuhoutui ja upposi miinaräjähdyksessä 13.09.1941 Itämerellä ja 271 merisotilasta menehtyi: ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut.

 

42

VARIS,

Tauno Tuomas Tuomaanpoika

 

28.02.1922

Muolaa, Kaskisenkylä

Koti- ja asuinkunta: Ruokolahti, Vuoksenniska, Raution kylä

 

kansakoulu 6/6 lk,

pituus 177 cm, paino 67 kg, silmien väri siniharmaa

 

Vodlajoen suistossa hyökkäysryhmitykseen mentäessä:

Luutn. Supisen joukkueesta meni piirroksen mukaan proomujen luo yht. 17 miestä. Loput olivat jääneet jälkeen ja liitti luutn. Englund heidät majoituspaikkoja vastaan hyökkäävään osastoon (mm. Aho, Varis, Hjelt, Silvennoinen ja korpr. Anttonen).

rakuuna, sotamies, kirvesmies, naimaton, kansakoulu, isä: työmies Tuomas Varis, Rautjärvi, Miettilän kylä,

äiti: Aino, o.s. Virkki, nyk. puoliso mv. Onni Ahonen, Ruokolahti, Rautio

4./URR

 

J-os: 9307

 

astunut palvelukseen 14.09.1941,

ei kunnia-merkkejä

 

10.03.1942

Äänisjärvi, Vodlajoen suu, joutui sotavangiksi, palasi ensimmäisessä vankien palautusryhmässä 22.11.1944

 

”Sotamies VARIS Tauno: ”Työtätekevän kansan on turha odottaa hyvää elämää nykyisen hallituksen aikana niin kauan kun on olemassa suurtilan omistajia ja teollisuusmiehiä.  Suomen hallitus ei toteuta kansan tahtoa vaan saksalaisisäntien tahtoa ja käy tätä riistosotaa heidän edukseen.”: Tserepovetsin sotavankileiri N:o 158:n johtaja kapteeni Timoshenko

SNTL:n Sisäasiain Kansankomissaarin sotavankien ja internoitujen asioiden hallinnon päällikkö Eversti toveri Jakovetsille; Mielialaraportti  10.4.1944: Alava-Frolov-Nikkilä.

palasi sota-vankeudesta

23.11.1944;

 

Lääkärin tulotarkastus 23.11.1944: paino 60 kg, pituus 175 cm.  Kysely: olen terve, Varis Tauno.  Lääkärin mielipide: Kelpaa palvelukseen.  6688:n lääkäri V. Santalahti. Leima.

 

kotiutettu 14.12.1944.

 

 

 

 

 

 

 

Puolustusvoimain ylipäällikkö on talvisodassa 1939-1940 antanut päiväkäskyllään muistomitalin:

työmies Tauno Varis, s. 28.02.1922, Muolaa.: Muistomitalia ei ole [evakko-osoitteen tuntemattomuuden vuoksi?] voitu toimittaa saajalle; myös pioneeri väinö Varis, s. 07.06.1915 Muolaa, Pion.P5., esiintyy samalla listalla.: PM:n luettelo 20.12.1942.

Sotavankitiedot: vankina Vienan Kemi, Sorokka, Oranki Gorkin alue [Nizhnii Novgorod], Tsherepovets Vologdan alue, Neuvostoliitto; Unto Selin kertoi paluukuulusteluissa: ollessaan 10.03.1942 Äänisjärven jäällä partiossa 4 miestä [= Back, Peetman, Selin ja Varis] joutui puna-armeijalaisten yllättäminä samalla kertaa vangeiksi.; Varis itse muisti paluukuulusteluissa 27.03.1945 samasta partiosta joutuneen vangiksi kaikkiaan kahdeksan miestä, joista nimesi alik. Leiton ja sotamiehet Unto Selinin, Backin ja Ylistaron [p.o. Alastalo, VH].: Reijo Nikkilän sotavanki-tutkimus: www.klubi.fi/sotavangit

 

Lyhyestä sotavankeudestaan desanttina palannut ja Suomen viranomaisille heti ilmoittautunut rakuuna Martti Peetman kertonut kuulusteluissa 17.3.1942:

[Paluumatkalla] Hiihtäminen jatkui, mutta äsken takaa tulleet jäivät taas jälkeen, heidän joukossaan m.m. Leppänen ja Varis (URR:stä).

Kersantti Uusikylä häipyi jo aikaisemmin kjan näköpiiristä, samoin varmistusosaston päällikkönä ollut vänrikki [Karhusola].  Kja olettaa molempien olleen etumaisten joukossa jäällä.

 

 

43

VÄLIMÄKI,

Paavo Nestor Nestorinpoika

 

14.09.1918

Kiukainen

Koti- ja asuinkunta:

Rauma

 

kansakoulu, 171 cm, 72 kg, silmien väri siniharmaa

sotamies,

ajomies,

työmies,

lämmittäjä,

naimaton,

äiti Sandra, Uusi-kaupunki, Rauma Mikonkatu 6

2.TK/

Ään.RPr.

 

J-os: 8183

 

25. KEK/VII AK:

 Ilmoitus 17.3.1942.

Kuollut Äänisjärven jäällä 9.3.1942.  Kuoli miinaräjähdyksestä saamiinsa haavoihin Äänisjärven jäälle Klimetskin saaren ja ryssän rannikon välille.  Ruumis jäi vihollisen puolelle.  Ilmoitti Aarne Kaitila korpr, tarkisti Untamo Aitio sot.past.

Vmp:

4.4.1940 Jv.Koul.Keskuskus, josta määrätty Hevos-var./Jv.KK. 3.

 

Kantakortti:

Kaatunut 10.3.1942 Äänisjärvellä partiomatkalla. Vänr. E. Soininen.

09.03.1942

Äänisjärven jäällä.

 

Vodlajoen suulle saavuttua:

lähetti luutn. Supinen vänr. Ratian tutkimaan, oliko bunkkerin kohdalla miinoitusta.  Stm. Välimäki meni ensin miinaan, yritti ryömiä takaisin ja meni toiseen.  Vänr. Ratia meni seuraavaan miinaan ja alik. Leino neljänteen.

 

SA-internet: Siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut. Hautauskunta: Rauma.

 

Taistelukertomus:

Haavoittuneet (stm. Välimäki vaikeasti [vänr. Ratia ja alik.Leino lievemmin, VH]) pantiin rekeen ja 2 miestä määrättiin saattajiksi tehtävänä viedä heidät Limosaareen.  6 tunnin ajon jälkeen hevonen väsyi ja oli ammuttava, jonka jälkeen haavoittuneita vedettiin kahdessa ahkiossa (alik. Leino kykeni hiihtämään).  Kun stm. Välimäki kuoli, jätettiin hänet jäälle ahkioineen.  Haavoittuneiden viejiä lähestyi Vodlajoen suunnalta partio, mutta kun se ei näyttänyt saavan heitä kiinni, palasi partio takaisin.

 

 

44

WEGELIUS,

Alexander Hanneksenpoika

 

06.03.1907

Baku, Azerbaidzan, Dageslan, Venäjä,

Koti- ja asuinkunta: Helsinki

 

SA-internet:

17.02.1909

 

5/8 lk keskikoulua + sahatekn.koulu,

pituus 172 cm, paino 58 kg, silmien väri ruskeahkot, saappaan numero 39, kaasunaamarin numero 2.

 

Isoisä: aliluutnantti, taloudenhoitaja, perintötilan omistaja Henrik Wegelius, s. 08.07.1835 Kemijärvi, k. 05.11.1886 Oulu, palveli mm. aliupseerina Oulun jaetussa tarkka-ampujapataljoonassa 1855, alivänrikki 1856, vänrikki 1860, siirrettiin Tschernokovaan kenraalisota-marsalkka Diebitsch Sabalkanskin jalkaväkirykmenttiin, erosi aliluutnantin arvolla 1862, oli taloudenhoitajana Oulun yleisessä sairashuoneessa 1863-1886, omisti Oulunsuussa lähellä Oulua 1868-1886 Maikkulan perintötilan, jossa asui, omisti 3/8 osuuden Maikkulan polttimo-yhtiöstä, otti osaa englantilaisia ja ranskalaisia vastaan käytyyn sotaretkeen 1855 [Krimin sota, VH], josta sai pronssimitalin Andrean ritarikun-nan nauhoin;

sotilas-virkamies,

korpraali,

virkamies, naimisissa,

2 lasta,

äidinkieli: ruotsi

 

Puoliso: Birgit (Picke)

Adele Broman,  04.04.1907 Viipuri –  22.11.1992 Helsinki, kanslisti

Esik.Esk./

HRR

Rymä Oinonen

 

Os. Englundin III Joukkueen varajohtaja

 

J-os: 9317

Vmp:

vapaaehtoisena 10.12.1939 JR 15.

 

15.KEK/VII AK:

 Ilmoitus 7.4.1942:

Kadonnut Vasilitskaja-saaressa partioretkellä 10.3.1942.

10.03.1942

Vasilinsaari,

kadonnut

SA-internet: Kuolinaika 10.03.1942.

 

Kadonnut, julistettu 16.9.1949 virallisesti kuolleeksi.  Kuolinpäivä 10.3.1942.

Hautauskunta: Helsinki.

 

 – Alexander Wegelius (6 March 1907 Baku – 10 March 1942 kaatui Vasilinsaari): Wegelius-suvun sivut.

 

Isä: Johannes (Hannes) Wegelius, s. 20.09.1867 Oulu, kadettikoulu, kornetti 1890, palveli 44. Nische-gorodskan rakuunarykmentissä, suom. rakuunarykmentissä 1893, luutnantti 1894, reserviin 1896, määrättiin Suomen Rakuunarykmenttiin 1898 ja Hämeenlinnan suom. tarkka-ampujapataljoonaan 1899, palveli ratsujoukoissa (Osetinska ridande divisionen), esikuntaratsumestari (stabsrytt-mästare) 1901, erottuaan armeijasta työskenteli Aktiebolaget Bröder Nobelin palveluksessa Kaukaasias-sa; puoliso1902 Anna Korniloff; lapset: Marianne (Wegelius) Ehrnroot, s. 30.07.1893, – k. 1958 (puoliso 1926 Ernest Gustaf Waldemar Ehrnrooth, s. 07.12.1898 Helsinki, k. 16.09.1983, kenraali), Anna Wegelius sekä Alexander Wegelius, lapset syntyivät Bakussa.: – Wegelius –sukukirja, toimittanut Ville Wegelius, Helsinki 2001.

 

 

 

 

 

94 miehen kaukopartiosta joutui 15 miestä sotavangiksi: heistä 11 kuoli vankeudessa: 4 palasi – heistä yksi, desanttina palannut, katosi sodan myöhemmissä vaiheissa, VH.

94 miehen kaukopartio menetti 40 miestä: kaatui ja katosi 29 miestä,

sotavankeudessa kuoli 11 miestä, 4 palasi vankeudesta Suomeen ja heistä 1 katosi myöhemmin.  Partiomatkalta selvinneiden 56 miehen joukossa oli muutamia haavoittuneita, VH.

 

 

 

 

Lähteet: SA-internet: Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden luettelo; Reijo Nikkilä: Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa: www.kolumbus.fi/sotavangit ; Suomen Sota I-X, Ahtosalo Mauri: Sissejä yli Äänisen, 1987; Lappalainen Niilo: Äänisen rannoilla; Wegelius sukukirja, toimittanut Ville Wegelius, Helsinki 2001;  Anttala Esa: Hiihtopartio Äänisellä, 1975; Sota-Arkiston tiedostot Kansallisarkistossa.

 

*

 

Partion pelastusyrityksiä

 

”Ensimmäisten tietojen saavuttua Vodlajoen partion kohtalosta Limonsaarelle, Äänisen Rannikkoprikaatin esikunta määräsi 10.3. kello 23.15 kolme partiota tukemaan irtautuvaa partiota.  Lisäksi seuraavana aamuna 11.3. yhteensä 9 partiota, jotka saivat tehtäväkseen edetä viuhkamaisesti kohden Äänisen itärannikkoa ja etsiä osaston miehiä jäältä.  Kahtena seuraavana päivänä lähetettiin länsirannikolta vielä uusia etsintäpartioita, mm. vielä 13.3. illalla joukkue ja kymmenen hevosajoneuvoa.  Etsintäpartiot löysivät jäälakeudelta vain yhden Suomi-konepistoolin.”:

Evl Teuvo Rönkkönen: Partiomatka Vodlajoelle.

 

*

 

PUNA-ARMEIJAN NÄKÖKULMA:

 

Lyhyt tilannekatsaus

 

 

Katkelma Karjalan rintaman komentajan V.A. Frolovin muistelmista:

 

”Tammikuun [1942] jälkipuolella Karjalan rintaman kaikilla suunnilla koitti hiljaiselo.  Vain muutamilla lohkoilla käytiin paikallisluontoisia taisteluja.”

                                                              

*

 

”Seura” –lehden Kaukopartiomiehet muistelevat –sarjassa 1.2.1985, suomalaisten veteraanien haastattelujen pohjalta:

 

”Kaukopartiomiehet olivat legendaarisia sotiemme sankareita.  He tekivät pitkiä, jopa viikkoja kestäneitä tiedusteluretkiä kauas vihollisen selustaan.

 

Tiedustelun ohessa nämä sissit kylvivät kauhua ja kaaosta vihollisjoukkojen keskuuteen tuhoamalla huoltokeskuksia ja varikoita, räjäyttämällä junia, rautateitä ja siltoja, voima- ja puhelinlinjoja.

 

Osasto Kuismanen (OsKu) oli eräs maineikkaimmista kaukopartioyksiköistämme.  …

 

Suurinta materiaalihukkaa aiheutettiin viholliselle tuhoretkillä Petrovski-Jamin suureen huoltokeskukseen.  Retki tehtiin talvella 1942, se oli helmikuuta [12.2.1942].  Siihen osallistui satakunta miestä, jotka koottiin Laguksen porukasta ja osasto Martinasta.

 

Siellä oli iso vasta käyttöön otettu huoltokeskus ja varikko.  Autokorjaamo, leipomo, suutariverstas, rehu- ja rättivarastot, isot määrät aseita, ammuksia ja polttoaineita.  Noin 80 erilaista ajoneuvoa, kuorma- ja henkilövaunuja poltettiin ja nämä kaikki varastot tuhottiin.

 

Niihin konepistooli- ja kiväärikasoihin olisi pitänyt panna polttopanokset, nyt ne vain pantiin trotyylillä ilmaan.  Eihän siinä tapahtunut muuta kuin että kasat levisivät.  Jäi varmasti paljon käyttökelpoisia aseita.  Toisella tapaa se homma olisi pitänyt hoitaa.

 

Kyllä niistä kasoista jäi kuule vähän käyttökelpoista.  Ja mieshukka oli niillä iso, ainakin 500 miestä.  Meidän tappiot olivat viisi kaatunutta ja kuusi haavoittunutta”.

 

*

 

NKVD:N KUULUSTELUPÖYTÄKIRJA:

 

Suomen armeijan sotavanki Petman Martti Eljasovitsh,

synt. 1921 Karusjärven kylässä Lapin volostissa, Lapin läänissä [p.o Karhusjärven kylässä Lappeen pitäjässä, Viipurin läänissä, VH].

 

Pöytäkirjan laati 1. prikaatin IV partisaanoisaston komentajan apulainen Pimenet, tulkki Anna Romanovna Leontjevan läsnäollessa:

 

 Kysymys: Milloin Teidät kutsuttiin Suomen armeijaan?

Vastaus: Suomen armeijaan minut kutsuttiin 1. syyskuuta 1941.

 

Kysymys: Missä joukko-osastossa Te palvelitte Suomen armeijassa?

Vastaus: Syyskuun 1. päivästä lokakuun 25. päivään 1941 sain koulutusta jalkaväkikoulussa, minkä jälkeen minut siirrettiin ratsuväkikouluun, missä olin tammikuun 9. päivään 1942.  Ratsuväkikoulun jälkeen minut lähetettiin Shungaan [suom. Sunku, karjalaksi Sungu, ven. Shunga; kunta, nykyinen kylähallintoalueen keskuskylä Poventsanlahden etelärannalla Äänisniemellä, Karhumäen piirissä, Karjalan tasavallassa Venäjällä, VH] Uudenmaan rakuunarykmenttiin.

 

Kysymys: Missä sijaitsee jalkaväkikoulu, jossa saitte koulutusta, ja montako henkeä siellä oli?

Vastaus: Jalkaväkikoulu, jossa sain koulutusta sijaitsee Jyväskylän kaupungissa, kurssilaisia tässä koulussa opiskeli 2.000 miestä.

 

Kysymys: Missä sijaitsee ratsuväkikoulu, jossa saitte koulutusta, ja montako henkeä siellä oli?

Vastaus: Ratsuväkikoulu sijaitsee Lappeenrannan kaupungissa, missä meitä oli 900 miestä.

 

Kysymys: Kun matkustitte Shungaan, missä asutuskeskuksissa pysähdyitte?

Vastaus: Matkalla Shungaan pysähdyimme Sortavalan ja Petroskoin kaupungeissa ja Käppäselän asemalla.

 

Kysymys: Kuinka paljon joukkoja on Sortavalan ja Petroskoin kaupungeissa sekä Käppäselän asemalla.

Vastaus: Kuinka paljon joukkoja on kaupungeissa ja Käppäselässä en voi sanoa, koska pysähdykset olivat lyhyitä ts. pysähdyimme korkeintaan tunniksi.

 

Kysymys: Missä asutuskeskuksissa Shungan lisäksi olitte Äänisen piirissä?

Vastaus: Shungan lisäksi olin Äänisen piirissä Velikaja Nivan ja Porogin kylissä.

 

Kysymys: Mikä varuskunta sijaitsee Vlikaja Nivan ja Porogin kylissä ja kuinka suuria ne ovat määrältään?

Vastaus: Velikaja Nivan kylässä on 150 ratsuväkisotilasta, Porogissa 50 miestä, yhteensä kahdessa kylässä on 200 miestä.

 

Kysymys: Missä joukko-osastossa Te palvelitte viime aikana ja missä tämä joukko-osasto sijaitsee?

Vastaus: Saavuttuani Shungaan minut määrättiin Uudenmaan ratsuväkirykmenttiin rivisotilaaksi.  Uudenmaan ratsuväkirykmentti, jossa palvelin on sijoitettuna Shungaan ja sen ympäristöön.  Itse Shungaan on sijoitettu kaksi eskadroonaa ja muut kaksi eskadroonaa on sijoitettu kyliin, jotka sijaitsevat Äänisjärven rannalla, kylien nimiä en muista.

 

Kysymys: Montako eskadroonaa on Uudenmaan rykmentissä ja paljonko eskadroonassa on sotilaita?

Vastaus: Uudenmaan rykmentissä on neljä eskadroonaa, eskadroonassa on 200 sotilasta.

 

Kysymys: Minkälainen aseistus on rykmentillä, jossa palvelitte?

Vastaus: Rykmentillä, jossa palvelin on aseistuksena suunnilleen 20 raskasta konekivääriä, joista itse Shungassa on noin 10 raskasta konekivääriä, sotilaidn aseistuksena on kiväärit ja konepistoolit, mitään muuta aseistusta rykmentillä ei ole.

 

Kysymys: Milloin, mistä ja mitä tehtävää varten Teidät lähetettiin Vodla-joen suistoon?

Vastaus: 8. maaliskuuta noin klo 13 meidät, 20 miestä, lähetettiin Klimitsasta [Limosaaresta] Vodla-joen suistoon.  Tehtävänä oli polttaa proomut, jotka olivat Vodla-joen suistossa.

 

Kysymys: Minkälainen on määrällisesti Klimitsaan sijoitettu varuskunta?

Vastaus: Klimitsassa on noin 50 sotilasta ja 5 tykkiä.  Mitään muuta aseistusta en nähnyt.

 

Kysymys: Mistä päivästä ja mihin saakka Te palvelitte Uudenmaan rykmentissä?

Vastaus: Uudenmaan rykmentissä olin 11. päivästä tammikuuta 10. päivään helmikuuta 1942.

 

Kysymys: Missä olitte 10. helmikuuta lähtien tähän päivään saakka?

Vastaus: Helmikuun ensimmäisinä päivinä 1942 Shungassa pidettiin hiihtokilpailut, mistä meidät 11 parasta hiihtäjää lähetettiin Porogin kylään, missä meille opetettiin hiihtoa epätasaisessa maastossa [murtomaalla, VH].  Koulutus Porogin kylässä kesti noin kolme viikkoa, minkä jälkeen meidät lähetettiin Klimitsaan.

 

Kysymys: Minkälainen varuskunta on sijoitettu Porogin kylään, missä olitte koulutuksessa?

Vastaus: Porogin kylässä on noin 50 ratsuväkimiehen varuskunta ja Velikaja Nivan kylässä 150 sotilasta.

 

Kysymys: Mistä joukko-osastoista muodostuvat Porogissa ja Velikaja Nivassa olevat varuskunnat?

Vastaus: Velikaja Nivan kylään on sijoitettu Hämeen rakuunarykmentin päämaja ja Velija Nivan ja Porogin varuskunnat on  alistettu tälle rykmentille.

 

Kysymys: Minne Hämeen rykmentti on sijoitettuna Porogin ja Velikaja Nivan kylien lisäksi?

Vastaus: Hämeen rykmentin yksi eskadroona on sijoitettu Velikaja Niva – Porogiin, toinen Krohinon kylään, kolmas edkadroona on Kuusirannassa, mutta neljännen eskadroonan sijoituspaikkaa en tiedä.

 

Kysymys: Minkälainen aseistus on Hämeen rykmentillä?

Vastaus: Tarkalleen en osaa sanoa, mutta suunnilleen samanlainen kuin Uudenmaan rykmentillä.

 

Kysymys: Kuinka monta miestä on koulutettavana Porogin kylässä?

Vastaus: Porogissa meitä oli koulutettavina 46 miestä, heistä 6-7 miestä jäi sairaina paikoilleen ja loput 40 miestä, heidän joukossaan myös minä, lähetettiin Klimitsaan.

 

Kysymys: Minne ja montako miestä teistä lähetettiin Klimitsasta eteenpäin?

Vastaus: 5. maaliskuuta 1942 me, loput 40 miestä, saavuimme Klimitsaan.  Samana päivänä tulivat, en tiedä mistä he tulivat (tästä ehkä 1 rivi pudonnut konekirjoituksessa pois? –tk).  7. tai 8. maaliskuuta meitä lähti Klimitsasta 80 miestä Puudosin piirin rannikolle suksilla.  Muodostettiin neljä 20 miehen joukkuetta, jotka jakaantuivat kahteen ryhmään, 10 miestä kussakin.

 

Ensimmäistä joukkuetta johti luutnantti, muita kolmea joukkuetta johtivat upseerit, joiden sukunimeä en tiedä.  Koko 80 miehen joukkoa johti luutnantti Englund.  Ryhmiä, joita oli joka joukkueessa kaksi, johtivat aliupseerit.  Puudosin piirin rannikolle me tulimme 9. maaliskuuta kello 7 aamulla ja klo 16 saakka pysyimme metsässä, minkä jälkeen lähdimme Vodla-joen suistoon suorittamaan meille annettua tehtävää.

 

Kun aloimme lähestyä asetettua päämäärää, meidän joukko-osastostamme, ts. koko ryhmästä irrottautui 8 miestä – niistä 4 oli sotilaita ja 4 upseereita. [Vodla-joen suistossa jäi samalla kertaa sotavangiksi 7 miestä, mitä ilmeisimmin juuri tästä 8 miehen tuhoojaryhmästä.  Tiedossa on ainakin nimet:  Eronen, Hagman, Heinonen, Leitto, Pahlman ja lisäksi siis  kaksi muuta, joita en vielä varmuudella ole kyennyt tunnistamaan, VH.] 

 

Nämä lähtivät suorittamaan tehtävää ja loput eli pääosa ryhmästä alkoi nousta järven rannalle, ts. takaisin.  Rannalla meitä tulitettiin tykeillä tai raskailla kranaatinheittimillä, en tiedä tarkalleen, mutta saaren luona meitä odotti väijytys, jossa meiltä kaatui noin 30 miestä, mm. luutnantti Englund.  [Äänisjärven jäällä Vasilinsaaren edustalla joutui vangiksi 4 miestä eli: Back, Peetman, Selin ja Varis, VH:n huomautus.]

 

Huomautus: En ole syntyjäni Lapin läänistä, vaan Viipurin läänistä.

 

Minun sanoistani oikein kirjoitettu, minulle luettu suomen kielellä – PETMAN.

 

Tulkki – LEONTJEVA

 

Kuulusteli:  4.partisaaniosaston komentajan apulainen

(PIMENEV)

 

Suomennos: Timo Karvonen

Lähde: http://www.klubi.fi/sotavangit/index.html

 

*

 

OSANOTTAJAN TAISTELUKUVAUS:                                   

Tap. N:o 1047/43

PÄÄMAJAN VALVONTAOSASTON

III AK:n alatoimisto

N:o 636/III Ak 38/sal.

 

Kuulustelupöytäkirja   xx /45

 

[Rakuuna Tauno Varis, 4./URR, osallistui Vodlajoen partioon ja joutui 10.3.1942 sotavangiksi.  Hän palasi ensimmäisessä sotavankien palautusryhmässä 22.11.1942 takaisin Suomeen, jossa hän Hangon karanteenileirin jälkeen pääsi kotiutumaan.  Häntä on kuulusteltu Vuoksenniskan poliisiasemalla maaliskuun lopulla 1945, VH]

 

Ruokolahden pitäjän Vuoksenniskan poliisivartiokonttorissa maaliskuun 27. päivänä 1945 toimitetussa kuulustelussa kertoo:

V a r i s, Tauno Tuomas,

 

Kirvesmies, stm., olevansa syntynyt 28.2.22 Muolaan pitäjän Kaskisenkylässsä, kirjoilla ja asuva Ruokolahden pitäjän Vuoksenniskan Raution kylässä. … On astunut palvelukseen 14.09.1941.

 

Palvelukseen astuessaan kuulusteltava joutui Jv.Koul.K 17:ään Haminaan, josta n. 2 kk:n kuluttua siirrettiin Lappeenrantaan koulutuskeskukseeen ja sieltä tammikuun puolivälissä 1942 rintamalle Äänislinnan pohjoispuolelle Sanitsan niemeen rantavarmistuksen.  Helmikuussa 1942 kuulusteltava siirrettiin kaukopartiosakkiin, jonka johtajana toimi korn. Hirvikunnas.  Partio teki helmikuun loppupuolella yhden matkan Äänisjärven itärannalle ja 8.3.42 partio luutn. Eklundin [p.o Englund, VH] johdolla läksi toiselle matkalle Vodlajoen suuhun tarkoituksella tuhota siellä olevat proomut.

 

Partiossa oli 100 miestä ja 10.3.42 se saapui tavotteeseen, mutta venäläiset olivat saaneet jo tietoonsa, että partio on liikkeellä ja avasivat tulen partiota kohti mm. kranaatinheittimillä.  Tällöin partion oli lopetettava toimintansa ja kaikki hiihtivät Majakkasaarta [= Vasilinsaari, VH] kohti.  Siellä oli kuitenkin venäläisiä, jotka avasivat tulen partiota kohti, jolloin mm. partionjohtaja, luutn. Eklund ja vänr. Hirvikunnas kaatuivat.

 

Silloin partio hajosi ja kuulusteltava lähti yhdessä kuuden muun miehen kanssa hiihtämään pitkin Äänistä pohjoiseen, tarkoituksella päästä Limosaareen, josta partio oli lähtenyt liikkeelle.  Hiihtivät kuitenkin harhaan ja tulivat maihin Äänisen itärannalla.  Yksi miehistä erosi toisista jo aikaisemmin ja hiihti länteenpäin, koska hänen mielestään suunta oli liian paljon pohjoiseen.  Kolme miestä erosi toisista lähellä rantaa ja hiihtivät rantaviivaa myöten edelleen pohjoiseen.

 

Kuulusteltava oli hyvin väsynyt ja kehoitti kahta jälelle jäänyttä miestä hakemaan jotakin apua hänen kuljettamisekseen, koska oletti suomalaisia olevan edessä olevassa kylässä.

 

Miehet kävivätkin jossain kylässä päin ja palattuaan ilmoittivat, että näkivät todennäköisesti jonkun meikäläisen miehen hiihtävän, mutta eivät tavoittaneet tätä.

 

Koska alkoi tulla hämärä, niin miehet kehoittivat kuulusteltavaa hiihtämään kylään jääden itse jälkeen.  Miksi toiset jäivät jälkeen, kuulusteltava ei tiedä, mutta arvelee, että heillä mahdollisesti oli jotakin arveluja siitä, että kylä ei ollutkaan suomalaisten hallussa.

Kun kuulusteltava pääsi rannalle, tuli kaksi miestä kuulusteltavaa vastaan.  Ehdittyään n. 50 metrin päähän miehistä kuulusteltava huomasi, että miehet olivatkin venäläisiä, koska huusivat jotakin kuulusteltavalle ja pitivät kivääreitä ojennettuina kohti kuulusteltavaa.  Sitten miehet tulivat ja ottivat kuulusteltavan vangiksi.

 

Mainitut kaksi suomalaista sotamiestä, joiden nimiä kuulusteltava ei tiedä, hiihtivät takaisin järvelle, kun huomasivat, mitenkä kuulusteltavan kävi.

 

Heti vangiksi jouduttuaan kuulusteltava kuljetettiin lähellä olevaan taloon, jossa kaksi upseeria erään karjalaisen siviilimiehen välityksellä ottivat kuulusteltavalta henkilötiedot ja tiedustelivat, millä tehtävällä kuulusteltava oli.  Nämä tiedot annettuaan kuulusteltava passitettiin Sorokkaan.

 

Mainitusta partiosta joutui vangiksi kaikkiaan kahdeksan miestä, joista kuulusteltava muistaa nimeltään alik. Leiton ja sotamiehet Unto Selin´in, Back´in ja Ylistaron [p.o. Alastalo, VH]. Sorokka oli kuulustelupaikka, jossa oli vaan joitakin vankeja.  siellä ennestäänolevsita miehistä kuulusteltava muistaa stm. Byman´in.  Sorokasta kuulusteltava siirrettiin Kemiin yhdesä stm. Pellin kanssa n. kahden viikon kuluttua, jolloin muut jäivät vielä Sorokkaan.

 

Kemissä oli oli jonkilainen kokoamisleiri, johon koottiin kuulustelupaikolta miehiä.  Siellä kuulusteltava kirjoitti nimensä joihinkin lentolehtisiin, kuten Sorokassakin, jossa alik. Leitto laati lentolehtisten sanamuotoja.  Ei sano muistavansa lentolehtistä: ”Terve vaan, te Äänisenrannan aseveikot”, mutta pitää mahdollisena, että on itse kirjoittanut siihen nimensä, vaikka ei enää tätä muista.

Joulutervehdyksiä kuulusteltava oli myöskin lähettänyt kotiin ja muitakin tervehdyksiä ja ilmoitti mm. Tsherepovetsin leirillä kirjoittaneensa ”Joulutervehdyksen”, jonka näki sitten painettuna Sotilaan Äänessä N:o 130 vuodelta 1943. …

 

Vakuudeksi:

                                                                 Tarkastaja  L. Järvisalo  

 

*

 

VIHOLLISEN PARTIOTOIMINTAA ÄÄNISEN RANNOILLA:

 

Yhtäkkiä meidänkin joukko-osasto, viestikomppania, siirrettiin [syksyllä 1941 Hangon rintamalta Snappertunan lohkolta] Äänisjärven pohjoispäähän Kontupohjaa lähellä olevaan Suurlahden kylään, joka lahti ulottuu pitkälle Äänisjärvelle lähelle Karhumäkeä. Ja yhteydet rautatielle olivat Kontupohjan ja Käppäselän kautta.

 

Päivien perästä, neljä vuorokautta, juna tuli perille Kontupohjan ja Käppäselän välille. Purkaminen ei tapahtunut asemalla, vaan jossakin siellä välillä. Ja siellä lastattiin autoon ja Äänisjärven jäätä pitkin mentiin Suurlahden kylään, jossa majoituimme viehättävään venäläiseen kolmikerroksiseen pyöröhirsiseen rakennukseen, joka oli todella upea majapaikka.

 

Koko talvi me siinä asuttiin. Silloin oli kova talvi, paljon lunta ja pakkasta ja nyt jälkeenpäin olen ajatellut, että oli aikamoinen ongelma pitää kämpät lämpiminä. Siellä kuitenkin olimme yötä päivää ja talvi oli mitä mahtavin. Lopultakin se paljo lumi oli myös lämmittävä tekijä. Rakennusten kivijalat suojattiin lumella hyvin korkealle. Siellä olin viestikomppanian lähettinä edelleen ihan niinkuin Hangosta lähdettäessä. Samassa Suurlahden kylässä toimi Äänisen rannikkoprikaati. Sen esikunnassa olin lähettinä esikunnan ja viestikomppanian välillä. Joka aamu piti mm. viedä muonavahvuuusilmoitukset komppaniasta esikuntaan ja sillä tavalla tuli muonaa riittävästi jokaiselle, mutta ei liikaa.  Muonavahvuuksissa ei ollut suuria heittoja. Joitakin oli komennuksilla, lomalla tai sairaalassa ja sillä tavalla. Joka päivä muonavahvuusilmoitus piti olla määräaikaan määräpaikassa. Se oli sopiva tehtävä lähetin suoritettavaksi.

Vaikka olimme sotatoimialueella, oli se kuitenkin sellainen alue, joka oli kaukana rintamasta, koska rintamaa ei sillä kohtaa ollut lainkaan. Siinä oli Äänisjärvi välissä. Venäläiset olivat toisella ja suomalaiset toisella rannalla.

Mutta sitten oli paljon kaukopartiotoimintaa. Ja se teki elämän siellä jännäksi. Suomalaiset kävivät venäläisten puolella. Sieltä tuli vastaavasti jopa niin suuria joukkoja, että 90 miestäkin oli samassa partiossa. Sellainen pystyi jo tekemään hankalaa jälkeä, jos sattui kohdalle. Sen takia vartiointi oli varsinkin öisin erittäin kovaa, ettei pääsisi mitään yllätyksiä tapahtumaan, kun komppaniat asuivat vanhoissa puurakennuksissa ja ne olivat täynnä miehiä. Saattoi olla 40-50 miestä samassa talossa. Eri huoneissa oli 6-8 henkeä ja piti olla erinomaiset vartiot, ettei yllätystä tapahtuisi. Ja monta kertaa öisin hälytyksiä tulikin.
Päivystävä vartija hiihti ympärillä olevia latuja ja toisinaan tuli ilmoittamaan, että ladun yli oli hiihtänyt iso porukka. Tiedettiin sen olevan jossakin sillä alueella ja alkoi kauhea hälytys. Hälytettiin esikuntakomppania, viestikomppania, pioneerikomppania ja tehostettiin vartiot. Maasto oli sikäli venäläisille edullista, että heillä oli paikkakunnan miehiä mukana, jotka tunsivat hyvin kaikki paikat. Niitä oli todella vaikea yllättää. Vaikka löysimmekin jäljet, ei niitä päästy yllättämään.

Muistan sen talven aikana, kun olin mukana, että kerran tällainen 90 miehen porukka yllätettiin ja niin se tuhottiin myöskin, ettei siitä jäänyt kuin 11 miestä. Ne saatiin vangiksi. Käytiin niin kova taistelu, että siinä ei ollut muuta mahdollisuutta.
Kun ne tulivat, ne eivät välttämättä heti tehneet mitään, vaan kävivät ensin tiedustelemassa. Ja jos ne saivat sen rauhassa tehdä, niin ne tulivat parin kolmen päivän perästä uudestaan ja silloin tiesi, että jotain tapahtuu. Usein ne kuitenkin yllätettiin sillä tavalla, etteivät ne uskaltaneetkaan tulla ja olimme varuillamme.

Sitten oli radiosanomien nappaamista. Niiden avulla tiedettiin, missä porukat liikkuvat ja ovat. Tiedettiin olla varovaisia. Se oli tärkeä asia, kun olivat suuret metsät, järvet ja alueet. Siellä sai isokin porukka liikkua monta päivää, eikä kukaan edes nähnyt sitä. Suomalaiset liikkuivat vastaavasti venäläisten alueella.

 

Sellainen järkyttävä tapaus isäni kanssa sattui meidänkin kohdalle. Oltiin lähdössä lomalle ja isäni tuli Limitskin saaresta, joka on Kisin kirkkoa vastapäätä. Lähdimme yhtäaikaa lomalle. Olimme saaneet sen siten järjestettyä. Isän tilalle tuli vänrikki Saksi.
Kun tulimme lomalta pois, niin kerrottiin, että venäläisten kaukopartio oli käynyt siellä saaressa ja Saksi oli kuollut [27.4.1942] ja neljä muuta miestä oli kaatunut siinä samassa taistelussa. Mutta silloinkin saatiin se porukka tuhotuksi. Se ajettiin jäälle ja siellä se oli helppo eliminoida. Ne jotka antautuivat säilyivät.

 

Saksilla, joka oli isäni tilalla, oli viestikoira, saksalainen paimenkoira, joka kulki aina sen mukana. Se oli niin tarkka, että tiesi kuka ampui hänen isäntänsä ja teki selvää siitä ampujasta. Se oli ollut järkyttävää katseltavaa, kun koira oli painunut sinne jäälle. Venäläiset yrittivät ampua, mutta se meni niin kovaa, ettei kukaan saanut sattumaan. Se pääsi siihen kaveriin kiinni, joka oli ampunut. Ja ne, jotka sen näkivät olivat sitä mieltä, että se oli juuri se ampunut kaveri. Kaukopartiomiehet olivat yleensä hyvin aseistettuja ja niillä oli käytössä räjähtäviä luoteja. Ne olivat kansainvälisen sodankäynnin sääntöjen vastaisia, mutta venäläiset käyttivät niitä ja Saksikin sai sellaisen vatsaansa. Se repi suuren aukon mahaan. Sitä ei pystytty enää korjaamaan.
Ne olivat siellä saarella vielä menneet puihin ja ampuivat sieltä. Se oli kylläkin vikatikki niiltä venäläisiltä, sillä puussa ne olivat helppoja maalitauluja suomalaisille. Siitä porukasta antautui kai seitsemän kaveria. Nekin antautuivat tietenkin aivan viimeisessä hädässä. Ne olivat kaikki jäällä ja olisi ollut helppo tuhota ne sinne.

Kaukopartiotoiminta antoi suksimiehille erinomaiset olosuhteet. Kerrottiin, että venäläiset ovat huonoja hiihtäjiä, mutta kyllä ainakin kaukopartiossa oli todellisia hiihtäjiä. Ne itä-Karjalaiset miehet olivat tottuneet ikänsä umpilumiin, joten kyllä ne sen taidon osasivat. Jostakin muualta tuodut, jotka eivät olleet suksia nähneet, olivat tietysti huonoja.  Kaukopartiot olivat huippuporukkaa ja tunsivat maastot ja lumet. Ne välttivät helposti suomalaiset, vaikka mekin olimme tarkkana ja olimme hyviä hiihtäjiä. Sellaista se oli sota siellä.: Salon seudun sotaveteraanien kertomuksia, Alarik Veikko Ragnar Tähkäpää; http://www.salonseudunsotaveteraanit.fi/tahkapaa_veikko.php.

 

Vänrikki Saksi kaatui torjuntataistelussa 27.4.1942; ks. Esik.K/Ään.RPr.:n Sotapäiväkirjan taisteluselostus ko. päivältä toisaalla tässä teoksessa.

– – –

 

*

 

Venäläisten toimenpiteitä

 

Vodlajoen suistosta vajaa 30 kilometriä itään sijaitsevassa Puutoisissa 1992 kerrottiin sanomalehdessä Vodlajoen partiotaistelusta ja haastateltiin siihen osallistuneita puna-armeijan veteraaneja.

 

Veteraanien kertomusten mukaan puolustajat tiesivät odottaa suomalaisten hyökkäystä, mikä johtui Limosaaren siviiliväestön keskuudessa toimineiden ja sinne solutettujen neuvostotiedustelijoiden havainnoista sekä hyökkäyksen aluspäivinä tapahtuneista suomalaiskoneiden lennoista Vodlajoen suulla.

 

Venäläisillä oli Äänisen alueen rannikon varmistuksessa lähinnä rajavartiojoukkoja.  Muutama päivä ennen hyökkäystä he siirsivät Vodlajoen suulle 8. Erillisen kevyen hiihtopataljoonan sekä 1. Partisaaniprikaatin, jonka kahdeksan osastoa sijoitettiin seudulla oleviin kyliin.  Kummankin joukko-osaston esikunnat sijaitsivat Salskin kauppalassa.

 

*

 

Everstiluutnantti Teuvo Rönkkönen siteeraa venäläisreportaasin sisältöä:

 

”Venäläisveteeraanien kertoman mukaan rajavartiosto totesi noin satapäisen suomalaisosaston tulleen maihin Vodlajoen eteläpuolella.  Tätä luultiin etujoukoksi, jonka perässä pääjoukon arvioitiin tulevan myöhemmin.  Venäläisten tarkoituksena oli estää tämän pääjoukon lähtö Limosaaresta.

 

Salskin kylässä ja joella pienissä ryhmissä edenneet suomalaiset joutuivat 10. maaliskuuta kello 5-6 puolustajien tulituksen ja takaa-ajon kohteeksi.

 

Vodlajoen pohjoispuolella Kersonissa ollut 1. Partisaaniprikaatin 8. Osasto, joka käsitti 63 partisaania, määrättiin etenemään Limosaaren suuntaan ja ryhtymään taisteluun oletetun pääosaston kanssa.  Osasto lähti 10. maaliskuuta kello 3.3o Kersonista ja saapui Vasilin saarelle jatkaakseen puolelta päivin matkaa.

 

Kaksi tuntia ennen osaston liikkeellelähtöä havaittiin Vodlajoen suunnasta saapuvia miehiä, jotka osoittautuivat suomalaisiksi.  Syntyi kolme tuntia kestänyt taistelu.”

 

*

 

Venäläisten veteraanien kertomukset vastaavat pääpiirteissään suomalaisten muodostamaa tapausten kulkua.  Muistitiedon varassa olevia tapahtumia on osittain kuvattu poikkeavasti ja etenkin numerotiedoissa ilmenee eroavaisuuksia.  Kuten tavallista taisteluissa syntyneiden menetysten osalta osapuolten käsitykset eivät kohtaa: venäläisten arviot suomalaisten tappioista ovat suuremmat kuin todellisuudessa on voinut tapahtua; ovathan Vodlajoen partioon määrättyjen miesten nimet tiedossa samoin kuin palanneiden.

 

Joutuiko aiemmin mainittujen Vodlajoen partion apuvoimien, eli 10.3.1942 klo 23.15 lähetettyjen kolmen partion ja sittemmin kolmen vuorokauden aikana lähetettyjen ainakin 10 lisäpartion miehet venäläisten rajavartiojoukkojen kanssa tekemisiin, on jäänyt epäselväksi.  Ainakaan tulikosketuksesta yhtä vähän kuin miesmenetyksistä ei näytä olevan raportoitua tietoa.  Puna-armeijan joukot ovat tarkkaan korjanneet talteen kaiken jäältä löytämänsä, niin suomalaiset elossa olleet sotilaat sotavangeiksi, kuin kaatuneet ja haavoittuneet sekä heidän kaikki varusteensa.  Löysihän taistelukertomuksen mukaan apu- ja etsintäpartiot jäältä vain yhden Suomi-konepistoolin, mikä on peräti vähän ottaen huomioon, että pakenevia suomalaisia sotilaita oli 90-60 miestä, jotka pelon, kiireen, väsymyksen ja kertakaikkisen uupumuksen ja pervitiinin yliannostuksen seurauksena olivat monetkin ”täyttä holttia” vailla.  Kerrankin eräs Äänisen ylitse palaava partiomies, joka oli jäänyt kumppaneistaan jälkeen ja ponnisteli viimeisten voimanrippeidensä voimalla kohden länttä, joutui energiavarojen tyystin loputtua pysähtymään jäälakeudelle, jossa hän puolimakuulta teki sen, minkä partiomies pysähdyttyään aina tekee: sytytti katkenneesta suksestaan vuolemistaan kiehisistä kynsitulet.  Tuon vaatimattoman lämmönlähteen äärellä hän hyppysiään lämmitteli kun etsintäpartio vihdoin hänet tavoitti.

 

*

 

1. Partisaaniprikaati suomalaisia tuhoajapartioita torjumassa

 

Minulla on kirjahyllyssäni sinisiin kokonahkakansiin verhoiltu teos, jonka kannessa on punainen tähti ja teksti: Jaakko Rugojev: ”Majuri Vallin rykmentti”.  Se on etulehden maininnan mukaan dokumentaarinen romaani ja se on painettu Petroskoissa 1990.  Etulehdellä on tittelitietojen lisäksi Jaakko Rugojevin valokuva sekä hänen käsin kirjoittamansa omistus:

 

”Veikko Huuskalle ja Hilkka Rantapuulle – parhain kiitoksin Edvard Gylling –seminaarin päivinä osoittamastanne ystävyydestä ja huomiosta.  Hyvää joulua ja onnellista Uutta Vuotta 1992! 

Jaakko Rugojev

Kosalmella, 7.12.1991”.

 

Jaakko Rugojev tunsi vuosikymmenten ajalta majuri, sittemmin eversti Valter Vallin ja lisäksi hän asiakirjoihin perehtymisen lisäksi haastatteli ison joukon heinä-joulukuun 1941 Karjalan rintamalla käytyihin – venäläisittäin – puolustustaisteluihin osallistuneita JR 126:n veteraaneja.

 

Kohta sen jälkeen kun suomalainen kaukopartio oli 12.2.1942 tuhonnut Petrovskij Jamin huoltovarikon Äänisen koillispuolella, neuvostosodanjohto päätti vahvistaa Karjalan rintaman partiotoiminnan torjuntavalmiutta.

 

Rugojev kuvaa uudelleenjärjestelyjä:

 

”Vallin prikaati.

 

1. Hiihtoprikaati sain uuden nimen – 33. erillinen hiihtoprikaati.

 

”Poventsan niemen epäonnistuneen taisteluretken opetukset olivat vielä kaikkien muistissa.  [Majuri Valter] Vallin ei enää tarvinnut kertoa uudestaan sitä katkeraa kokemusta.

 

Se lyhyt toipumisaika, joka vielä oli suotu prikaatille, käytettiin määrätietoiseen opiskeluun ja harjoituksiin.

 

Ja sitten rintamalle.

 

Vallin ja eräiden toisten prikaatien tehokas toiminta teki lopun vihollisen rehentelystä.

 

Olen lukenut monien prikaatin veteraanien muistelmia siltä kaudelta.  Kukaan heistä ei ole unohtanut mainita kiitollisuudella komentaja Valter Vallin nimeä.  –  –

 

Entinen pataljoonan komissaari V.J. Savtsenko kirjoitaa:

 

”Minut määrättiin 198. erillisen hiihtopataljoonan komissaariksi.

 

Helmikuun lopulla 1942 pataljoonamme saapui junalla Maaselän aseman pohjoispuolella olevalle pysäkille.

 

Meille sanottiin:

 

  • Edelleen tie on tukossa.  Siellä on vihollinen.

 

Parin tunnin kuluttua minut ja pataljoonan komentaja yliluutnantti Bondarenko kutsuttiin kenraalimajuri Vetserskin luo.  Hän toimi silloin 32. armeijan Maaselän ryhmittymän komentajana.

 

Kuultuaan kertomuksemme pataljoonan kokoonpanosta kenraali sanoi:

 

 – Olen iloinen, kun pataljoonassa on paljon nuorisoa.  Heidät on vain totutettava rintamaoloihin ja tehtäviin.  Täältä Karjalan rintamalta alkaa tie Berliiniin…

 

Kaksi viikkoa pataljoonamme toimi tiedustelutehtävissä.  Kahakoitiin vähän suomalaisten kanssa.

 

Sitten meidät alistettiin hiihtoprikaatille.

 

Tulimme eräänä pakkasaamuna prikaatin toimialueelle.  Menimme Bondarenkon kanssa esittäytymään prikaatin komentajalle.  JO edellisenä päivänä pataljoonassa oli luettu armeijankunnan lehdessä julkaistu M. Mikkosen kirjoitus Valter Vallista.  Siinä oli kerrottu, että prikaatinkomentaja on Toivo Antikaisen entisiä taistelutovereita, kansalaissodan osanottaja Karjalassa.

 

Komentopaikassa vastaamme kohosi pitkä, solakka ja harteikas upseeri.  Hänen asepukunsa ja ryhtinsä olivat moitteettomat.  Vallin kasvot ilmaisivat luonteenlujuutta, jäntevät posket oli ajeltu perusteellisesti, ne oikein sinersivät.

 

Vallin kämmen vaikutti karhealta kuin santapaperi, käden puristus oli tiukka.

 

Hän katseli meitä ikään kuin alta kulmiensa – tutkivasti, keskitetysti.

 

Olin hiukan jännittynyt, odotin tavanomaisia palveluun kuuluvia kyselyjä.

 

 – Käydäänpäs, toverit, ensin aamiaiselle, Valli virkkoi selvällä, mutta hiukan murteellisella venäjän kielellä joka sanaa painottaen.

 

Vallin vaimo [sanitääri Olga Aleksejevna Valli], myös sotilaspuvussa, toi ruokaa ja kehotti meitä istumaan pöydän ääreen.  Tällainen kodikkuus oli epätavallista rintamaoloissa ja me olimme hiukan hämmentyneitä.  Valli huomasi sen, hymähti isällisesti ja alkoi itse kysellä meiltä syntyjä syviä, mistä olimme kotoisin, missä työskennelleet, ketä omaisia jäi kotiin, olisivatko he mahdollisesti avuntarpeessa… Ja koko ajan teki muistiinpanoja, etenkin kun puhe juontui pataljoonan asioihin.

 

 – Siis teillä on jo hiukan taistelukokemusta, Valli sanoi.  – Se on hyvä, mutta kuten sanotaan: oppia ikä kaikki.

 

Ja hän alkoi kertoa Karjalan rintaman erikoisuuksista, suksiprikaatista ja suomalaisten taktisista menetelmistä, kevyitten hiihtoporukoiden joustavasta koukkaustaidosta, toi vielä muutamia esimerkkejä komentamansa 126. rykmentin taistelukokemuksesta…

 

Ja lopuksi toivotti pataljoonallemme menestystä taisteluissa.

 

 – Pian tulen tapaamaan sotilaitanne ja upseereja…

 

Palattuamme pataljoonaan kerroimme siellä tapaamisestamme ja keskustelustamme prikaatinkomentajan kanssa.

 

Juuri niihin aikoihin oli tapahtunut [12.2.1942] suomalaisen sissijoukon tihutyö Petrovski Jamassa…

 

Pian saatiin tietää taas uusien terroriryhmien liikehtimisestä joukkojemme selustassa.

 

Valter Valli itse saapui antamaan välttämättömiä ohjeita.  Hän kertoi lyhyesti tapahtuneesta ja sanoi:

 

 – On tullut aika panna tilille nuo murhaajat.

 

Hän luonnehti tarkkaan tuholaisporukoiden toimintatavat ja aseistuksen.  He ovat varta vasten vapaaehtoisista koulutettuja miehiä, jotka hiihtävät hyvin ja osaavat suunnistaa.  Hyökkäykset tehdään tavallisesti öisin, äkkiä.  Poistuvat pahanteon tehtyään nopeasti, miinoittavat latunsa.

 

He ovat kevyesti puettuja, mukana vain parin kolmen vuorokauden sissimuona, välttämättömät aseet ja taistelutarvikkeet.  Raskaimmat yhdessä kannettavat taakat lienevät olleet radio pattereineen, räjähteet ja eräissä tapauksissa pienoiskranaatinheittimet…

 

Meidän partiomme muodostettiin parhaista vapaaehtoisista nuorista suksimiehistä, aseistettiin konepistooleilla ja kevyillä konekivääreillä…

 

Löysimme vihollisladun ja aloimme jäljittää.  Kosketus tapahtui odottamatta, taistelu ei kestänyt kauan.  Kaksitoista suomalaista jäi makaamaan hangelle, mutta miehiä kaatui meilläkin.

 

Retken tulokset käsiteltiin prikaatin esikunnassa, sitten pataljoonassa.  Eriteltiin onnistumiset ja virheet.

 

Seuraavan retken aikana haravoimme maastoa Popovkosken asutuksen ympärillä (Segezasta etelään), kaappasimme vangin. – –

 

Muutaman päivän kuluttua prikaatinkomentaja asetti pataljoonalle uuden ja vielä vastuullisemman tehtävän…”.

 

*

Kommentteja tähän Jaakko Rugojevin majuri Vallin komentaman 1. Partisaaniprikaatin toimintakuvaukseen helmikuun 1942 ajalta.

 

Rugojev puhuu kaiken aikaa hiihtoprikaatista; se on sikäli perusteltua, että talvella partisaaniprikaatit kaikki olivat suksin varustettuja hiihtäviä partisaaniprikaateja.  Lisäksi Jaakko oli, kuten hän minulle heti tutustuessamme suorasukaisesti totesi, ollut talvisodassa ”politrukkina” ja hyvänä Suomen-tuntijana hän tiesi, että täkäläisessä kielenkäytössä ja tajunnassa ei ollut kovinkaan hyvää tajunnallista kaikua sanalla partisaani, niinpä hän kovin ymmärrettävistä syistä käyttää teoksessaan hiihtoprikaatin paljon neutraalimman sävyistä nimeä.

 

Suomen sota 1939-1945 9-osa vuodelta 1960 kertoo majuri Valter Vallin komentaman 1. Partisaaniprikaatin operoinnista pohjoisella Äänisellä tammikuussa 1942: ”Noin pataljoonan vahvuinen [500-600 miestä?, VH] osasto, joka kuului ns. Vallin sissiprikaatiin, hyökkäsi 10.1. kello 5 yhtäaikaisesti saaren pohjoispäässä olevaan Kurgenitsin kylään, itärannalla olevaan Voiniemeen sekä etelässä Konnun kylään ja Luostariniemeen”.

 

Samoin edellä Helge Seppälä neuvostopartisaanien toimintaa käsittelevässä tekstissään vuodelta 1970 kirjoittaa: ”Partisaaniprikaatin komentaja sai etukäteen tiedon suomalaisten saapumisesta ja järjesti väijytyksen”.  Seppälä tarkoittaa, vaikka ei nimeä mainitsekaan, 1. Partisaaniprikaatin komentajaa, majuri Vallia, joka Segezan suunnalta siirsi vastakootun prikaatinsa hyvinkoulutettuja yksiköitä Ääniselle ja järjesti Vasilin saarelle väijytyksen Vodlajoen tuhoiskusta palaaville suomalaisille.

 

Karjalan puolustustaistelun voimahahmo Gennadi Kuprijanov kertoo muistelmissaan:

”[Vasilin]Saarelle oli kiireesti lähetetty itärannalta yksi 1.Partisaaniprikaatin osastoista.  Päästettyään viholliset lähietäisyydelle partisaanit aloittivat heitä kohti myrskyisän tulituksen.  Sen seurauksena Toivosen ryhmä eliminoitiin kokonaisuudessaan, 51 surmattiin ja 10 otettiin vangiksi.  Sotasaaliiksi saatiin 40 konepistoolia ja 16 kivääriä”.  Kuprijanov esittää, että Vodlajoen partion johtajana olisi toiminut ”eversti Toivonen”.  Samoin ”eliminoitujen” määrässä on ”hyvän miehen lisää”.

 

Näyttää osoitetun, että Äänisen Rannikkoprikaatin asettaman Vodlajoen suiston tuhoajapartion vastustajana Äänisellä 10.3.1942 oli suomalaissyntyisen majuri Valter Vallin komentama 1.Partisaaniprikaatin [eräissä teksteissä 1.Hiihtoprikaatin] riveistä koottu voimakas iskuryhmä, joka kokoamiensa tiedustelutietojen perusteella valmisteli onnistuneen sotajuonen, saarrostaen miehitti Vasilin saaren ja otti sieltä käsin ylivoimaisista asemista vastaan Vodlajoen suistolta palaavan väsyneen ja reissussa rähjääntyneen suomalaisen kaukopartion, varsin tuhoisin seurauksin.

 

Majuri Vallin JR 126:n taistelutaktiikkaan kuului syksyn 1941 torjuntataisteluissa tunnetusti monenlaisten sotajuonien sekä ennakkoluulottomien ja omaperäisten taktisten oivallusten soveltaminen taistelutilanteissa.  Näihin kuului myös Vallin joukoissa taistelleiden suomenkielisten sotilaiden käyttämä harhautus; he huutelivat suomeksi rintamalinjan yli, esiintyivät suomalaisina ja muutoinkin vetivät höplästä näitä.  Valomerkkien näyttäminen ja mahdollisesti verbaalinen kontakti suomeksi näyttävät kuuluneen heidän repertuaariinsa.

 

*

 

Kaatuneiden hautaus

 

Evl Teuvo Rönkkönen kertoo:

 

”Edelleen veteraanit kertoivat, että Salkissa kaatuneet suomalaiset olisi haudattu taistelun jälkeen samaan hautaan Ponizovissa, metsän reunaan, lähelle nykyistä Granitnyjn asutuskeskusta.

 

Vasilin saaren luona jäälle kaatuneet koottiin kelirikon saavuttua saaren rantakalliolle, missä ruumiit poltettiin.

 

Venäläiset ovat pystyttäneet muistomerkin omille kaatuneilleen taistelupaikan tuntumaan Vodlajoen suistoon.  Nyt paikkakunnalla [1992] on syntynyt ajatus löytää myös suomalaisten sotilaiden hauta ja pystyttää sille muistomerkki”.

 

Ainakaan tämän kokoelmatekstin kirjoittaja ei ole kuullut, että nämä ajatukset muistomerkistä suomalaisille kaatuneille olisi runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana edistynyt mitenkään.  –  Mikäli asiassa on edistytty, olisi mielenkiintoista kuulla siitä myös yksityiskohtaisempia tietoja.

 

Lähde: Teuvo Rönkkönen: Partiomatka Vodlajoelle, teoksessa Suomalainen korpisoturi, Valitut Palat, 1994.

 

*

 

Loppuarvio

 

Vodlajoen suistoon maaliskuussa 1942 suunnattu noin satamiehisen tuhoamispartion retki oli kaikin tavoin mitaten epäonnistunut reissu.  Jatkosodan huonoin se ei kuitenkaan ollut, miten menestystä tai epäonnistumista sitten kussakin tapauksessa mitataankaan.  Tuhoamistavoitteita ei saavutettu ja – ennen kaikkea – kymmeniä miehiä menehtyi ja tai joutui sotavankeuteen.  Ei tuloksia mutta menetyksiä runsain mitoin.

 

Päämajan vakoojakoulusta kirjoittanut Mikko Porvali kertoo eräästä kaukopartioretkestä, jolta kukaan ei palannut:

 

”Samassa talossa [=Petroskoin Metsäteknikumin rakennuksessa toimivassa Äänislinnan Tiedustelijainkoulussa radioasemaa johtava kanta-aliupseeri] Lassi Yrjölä tarjosi radioteknikko Esko Jokiselle tervetuliaisina sekä sinunkaupat että lempijuomaansa, sipulinkuorista keitettyyn teehen sekoitettua viinaa.  Yrjölän hermot eivät kestäneet koulun henkistä painetta, eikä hän pitänyt yksikön toimintaa lainkaan hyväksyttävänä.  Kantakersantti näki vakoilukoulun pyörittämisen herrojen vouhotuksena.  Mielenterveyden horjuessa Yrjölä säikäytti asuintoverinsa ampumalla vuoteeltaan huvikseen konepistoolilla kuvioita kattoon.

 

Yrjölä ja Jokinen osallistuivat vasta-asemana myös virolaisista vapaaehtoisista kootun kaukopartion radiokoulutukseen.  Partion kouluttivat Päämajan kaukopartiomiehet Mauri Kärpänen, Antti Porvali, Paavo Suoranta ja Eino Lempinen.  Lopulta virolaisjoukko kaatui pitkän partioretken päätteeksi viimeiseen mieheen, viimeiset NKVD:n teloittamina.  Tämä oli sotiemme ainoa kaukopartio, jonka yksikään jäsen ei palannut.  Yrjölä masentui virolaisten kohtalosta niin, että sanoi lopettavansa sotilasuransa tyystin.  Hän ilmoitti jatkavansa pienviljelijänä ja kävi ostamassa Äänislinnan kirjakaupasta kirjan ”Minne menet Suomen kansa?” ja jotain uusimpia maatalousalan teoksia”.: Mikko Porvari: Vakoojakoulu.  Päämajan asiamieskoulutus jatkosodassa.  Otava 2010.

 

*

 

Vodlajoen partion kehittämisanalyysi:

 

Tiedustelu oli laiminlyöty tai ainakin puutteellinen.  Taistelukohteiden määrittely kartalta ja maastosta vajavaista.  Hakkuualueiden [kyseessä kenties vihollisen puolustusjärjestelyihin kuulunut murrosrakennelma joka porrastettu syvyyteen] tunnistaminen etukäteen puutteellista.  Etäisyyksien määrittely virheellistä; miten on mahdollista, että Salskin kylä paikannetaan etukäteen muutaman sadan metrin päähän, mutta yöllinen hiihto murtomaalla viekin tuntikausia?  Oliko partion sekä sen toisen joukkueen johtajan suunnistustaito puutteellinen?

 

Lentotiedustelun ajoittaminen juuri partion lähdön aluspäiviin herätti vihollisen mielenkiinnon ja kohotti sen valppautta, kuten venäläisestä aineistosta ilmenee.

 

Lähes satapäisen partiojoukon kokoaminen Limosaaren ja lähialueen joukko-osastoista lienee tapahtunut vapaaehtoiseksi ilmoittautumisen kautta, ainakin osalta joukkoa.  Tämä edellytti pitemmälle ajanjaksolle levittäytyvää viestintää, joka noissa olosuhteissa merkitsi että tieto partiohankkeesta levisi laajalle, todennäköisesti myös vihollisten asiamiesten tietoon.  Hankkeen salauksessa jäi näin ollen paljon toivomisen varaa.  Malliin ”kaikkihan sen tiesivät että iso revohka on lähdössä vastarannalle”.

 

Suomalaisten tiedustelu ontui

 

Siinä missä vihollisen tiedustelu Limonsaarella tuotti hyviä tuloksia, suomalaisten ei näytä onnistuneen luomaan minkäänlaisia tiedotusyhteyksiä Vodlajoen seudun väestöön tai taistelujoukkoihin.

 

Vodlajoen partion huollon suunnittelu ja järjestely oli heikolla kannalla.  Miksi ei käytetty motorisoituja yksiköitä tai välineitä?  Suomalaisilla oli kiitorekiä ja kuorma-autoja.  Miksei jäälle aurattu uria, miksei miehiä vedetty ”köysimarssilla” eli moottoriajoneuvojen perään kytketyillä pitkillä hinausköysillä/-liinoilla?  Miksi hevoskolonna palautettiin Vasilin saarelta lähtöpaikkaan?  Miksi saarelle, joka kertomuksen mukaan oli metsäinen ja katteinen (tarjosi ilmasuojaa neuvostolentokoneiden tähystystä ja hyökkäyksiä vastaan), ei jätetty huollon yksikköä tai ainakin jonkintasoista miehitystä turvaamaan partion paluun suojausta.  Hyökkäyksen tukemisen ja paluun turvaamisen tarvitsema epäsuora tuli laiminlyötiin.

 

Partioretken suunnittelu puutteellista

 

Partion paluun toteutuksen suunnittelu heikkoa.  Miksi paluun järjestelyissä ei huomioitu lentokoneiden käyttöä?  Kaukopartioiden logistinen palvelu kehittyi kieltämättä huippuunsa vasta seuraavan kesän ja vielä vuoden 1943 aikana, mutta jo tuossa vaiheessa oli kokemuksia partioiden kuljetuksista ja noudosta.  Jos syynä oli louhuinen jääkate ja lentotoiminnalle epäsuotuisat olot, tämä ei aineistosta ilmene.  Muiden motoroitujen kulkuvälineiden käyttö?  Kohtalokasta oli lopulta hevoskolonnan vastaantulon väärä ajoitus.  Miksei noutoa suoritettu jo itärannikon välittömästä läheisyydestä; köysihinaukset, haavoittuneiden ja kaatuneiden kuljetus ym. olisi vähäisilläkin hevosvoimilla parantanut vetäytymisen edellytyksiä, mm. paluu Vasilinsaarelle ei silloin olisi ollut tarpeen, vaan vihollisen torjuntapartiot olisi kohdattu avomaastossa jäällä, tasapuolisemmissa olosuhteissa kuin nyt tapahtui.

 

Partion komentajien ja avainhenkilöiden ammattitaito tai ainakin kokemus kaukopartiotoiminnasta näyttää olleen turhan vajavainen.  Erilaisia yksittäisiä ja pienimuotoisia puolustus-, torjunta- ja takaa-ajo –toimenpiteitä kylläkin oli suoritettu mutta ei merkittävämpää tuhoamistehtävää.  Tämä oli satapäisen partion varsinaisesti ottaen ensimmäinen todellinen taistelutoimi.  Sitä ei edeltänyt suunniteltua käytännön harjoitusta, ja näyttää jopa siltä ei edes simuloivaa karttaharjoitusta, jossa olisi koko sotilasoperaatio vedetty läpi esikunnan valvojien alaisena läpitoteutuksena.  Sellaisen suorittaminen olisi mitä ilmeisimmin paljastanut joitain fataaleista virheistä joita partio retkellään teki.

 

Näyttää siltä, että edeltävien kuukausien aikana eri rintamalohkoilla toteutetut uskaliaat ja menestyksekkäät kaukopartio-operaatiot, kaikkein hurjimpana kenties, Petrovski Jamin huoltovarikon tuhoaminen 12.2.1942 sai Karjalan rintaman esikunnat ja komentajat jonkinlaisen ”vauhtisokeuden” valtaan.  Kenraalit ja everstit halusivat, että ”kyllä me kun nuokin” –periaatteella tehdä lisää partioretkiä ja saada niiden avulla mainetta ja kunniaa.  Siinä missä Päämajan erikoisyksikkö 4.Er.P oli paneutunut perusteellisesti aiemman kokemuskertymänsä pohjalta kehittämään toimintojaan, ja tuon pataljoonan eri osastot (komppaniat) ja niiden partiomiehet olivat hitsautuneet ammattitaitoisiksi urakkaporukoiksi, uudet tulokkaat näyttävät lähteneen melko kevyin eväin liikkeelle.

 

Tutkija Pekka Turunen toteaa kaukopartiomies Olavi Paukkusen partiomuistelmien (Olavi Paukkunen: Päämajan tiedustelija, toim. Pekka Turunen, Ajatus 2008) sivuilla:

”Osastot Kuismanen, Martina ja Lagus olivat tehneet iskun Petrovski Jamin huoltokeskukseen [helmikuun jälkipuoliskolla 1942, VH], minkä innoittamna päämajan tiedusteluosasto ja VI armeijakunta suunnittelivat uutta iskua Syvärin suunnalla.  V armeijakunta kieltäytyi jostain syystä ottamasta osaa VI armeijakunnan iskuun.  Suunnitelmat sopivasta iskukohdasta muuttuivat jatkuvasti.  Vaikuttaakin siltä, että tärkeintä oli suorittaa isku johonkin, ei sen kohde”.  Kun tapasin tutkija Turusen Helsingin kirjamessuilla hänen toimittamansa teoksen esittelytilaisuuden jälkeen, tiedustelin hänen näkemystään Vodlajoen partion asettamisen lähtökohdista sekä tavoitteista.  Tulimme todenneeksi melkoisen yhdenmukaisuuden edellä esitetyn näkemyksen suhteen.  Komentajien ambitiot ja pyrkimys ansaita meritteejä saattoivat ylittää partion varsinaiset sotilaalliset tavoitteet sekä asiaankuluuvan riskianalyysin merkityksen.

 

Vodlajoen suiston tuhoamisoperaatio ei sinänsä ollut poikkeuksellisen vaativa eikä edes uhkarohkea, mutta kun toteuttavan partion suunnitelma oli hutera ja partion johdon kokemus vähäinen sekä miehistön specifinen ammattitaito vielä täyteen huippuunsa kehittymätön, ei sillä ollut täysiä edellytyksiä menestyä tehtävässään.  Etenkään, kun vihollinen aiempien vastoinkäymistensä ja suomalaispartioiden menestysten pakottamana juuri tuolloin helmi-maaliskuussa oli käynnistänyt tehokkaat toimenpiteet kaukopartiotoiminnan torjunnassa, ja kun siihen muodostetun uuden sotilasosaston, 1.Partisaaniprikaatin kehittäjänä, kouluttajana ja komentajana oli varsin pätevä mies, majuri Valli, muodostuivat olosuhteet ja toimintatilanne suomalaisen Vodlajoen partion menestyksen kannalta varsin kriittiseksi.

 

Miksi Vodlajoen partion tapausta ei ole tutkittu pohjiaan myöten?

 

Ollakseen likipitäen totaalisesti epäonnistunut partioretki, Vodlajoen tuhopartion historia on yllättävän vähän huomioitu tutkimuksessa ja yleisessä sotahistoriassa.  Siitä laaditutettiin tuoreeltaan tutkimus, joka on julkaistu ylempänä, mutta kriittistä ja objektiivisesti arvioivaa selvitystä siitä ei ole tehty.  Syitä on useita.

 

Ensinnäkin partioretkestä ei laadittu partion omaa raportti.  Syy oli yksinkertainen.  Kaikki partioon määrätyt kuusi upseeria kaatuiavt tai haavoittuivat, eivätkä kyenneet raportoimaan.

 

Partionjohtaja, luutnantti Englund kaatui [mahdollisesti teloitettiin hänen jouduttuaan haavoittuneena vihollisen käsiin].  Hänen lisäkseen partion kaikkien neljän joukkueen johtajat menettivät pelin:

 

I Joukkueen johtaja, luutnantti Supinen katosi kohteessa, eli kaatui tai menehtyi sotavankina.

II Joukkueen johtaja, vänrikki Ratia haavoittui heti rantamiinoituksessa ja toimitettiin taakse.

III Joukkueen johtaja, kornetti Hirvikunnas kaatui paluumatkalla Vasilinsaaren lähellä.

IV Joukkueen johtaja, vänrikki Karhusola katosi paluumatkalla, eli kaatui tai menehtyi sotavankina.

 

Virallinen tappioluettelo ilmoittaa omiksi upseeritappioiksi: jäi palaamatta 5 + haavoittuneet (Ratia) 1 = Yhteensä 6.  Kuka oli viides pallamatta jäänyt upseeri?

 

Vodlajoen partion vahvuuslistaa tutkittaessa silmään osuu, että siinä ei mainita, kuka toimi partionjohtajan, luutnantti Englundin, varamiehenä – partion varajohtajana.  Kullakin neljän joukkueen upseerilla oli selvä tehtävä joukkueensa johtamisessa, eikä kenenkään mainita sen ohella tulleen nimetyksi partion varajohtajaksi.  Luutnantti Englundilla mainitaan olleen tavanomaiset kaksi taistelulähettiä, jotka kumpikin olivat aliupseereita.  Partion varajohtajan on luonnollisesti pitänyt olla upseeri, käytännössä luutnantin arvoinen.  Kuka hän oli?  Mitä hänelle tapahtui?  Mikäli hän sairastui, haavoittui tai kaatui, miksei hänen nimeään esiinny luettelossa.  Herääkin epäilys, että hänelle sattui jotain vähemmän kunniallista, eikä kollegiaalisista kunniasyistä hänen ”rooliaan” lainkaan mainita sen johdosta.  Henkilön määrittely on huomattavan vaikeaa, koska partio oli koottu niin monista joukko-osastoista.

 

Toisaalta – aivan kuten ulkopuolisten laatimassa kertomuksessa partion toiminnasta kerrotaan, tarkan kuvan muodostaminen on mahdotonta, koska partion eri joukkueet käskettiin eri kohteisiin, ja sittemmin taistelutoiminnan alettua hajaantui eri tahoille, ja niin monet miehet menehtyivät, haavoittuivat tai sekaantuivat väsymyksen ja pervitiinikuurin kourissa, eikä jälkikäteen ole mahdollista aukottomaan kartoitukseen.  Silti kummastusta herättää se, että toimeksiaaneet upseerit eivät ole laatineet partion ”henkilöstötilinpäätöstä” eli lähtölistalla mainittujen – mies mieheltä – henkilöiden inventaaria: mitä teki ja miten hänen kävi.

 

Aivan oma kysymyksensä on tuhopartion radiotoiminta, ja siinä esiintyvät erikoislaatuiset ongelmat.  Partion vahvuuteen kuului erityinen radio-aliupseeri, mutta hänen ei onnistunut luoda ja ylläpitää yhteyttä Limosaareen tai Petroskoihin.  Laitteissa ei ole todettu olleen vikaa.  Mahdollisesti partionjohtaja määräsi ”radiohiljaisuuden” kohteessa, mistä syystä, sitä on vaikea määrittää.  Suunnistusvirheiden ja kohteeseen saapumisen huomattava myöhästyminen saattaisivat olla tällaisia syitä.

 

Partion epäonnistuminen haluttiin selkeästi ”painaa villaisella”, kenenkään intresseihin ei näyttänyt kuuluvan ”tonkia” tapahtumaa enempää kuin mitä oli välttämätöntä jonkinlaisen selonteon laatimiseksi.  Kertomus partion toiminnasta on täynnä aukkokohtia, mutta minkään tahon ei tiedetä vaatineen uutta, entistä tarkempaa ja aukottomampaa selvitystä.  Syyt ja seuraukset olisivat voineet ikävällä tavalla kaatua tutkijoiden syliin.

 

Partio oli kertaluontoinen, monista joukko-osastoista komennettujen (osa vapaaehtoisia) miesten kokoelma: sen oli määrännyt Rannikkoprikaatin komentaja, joten kenenkään pataljoonan komentajan tai vielä alemman esimiehen ei ollut helppo ryhtyä peräämään tarkennuksia perin puutteellisiin tietoihin kaatuneiden, kadonneiden ja kentälle jääneiden upseerien, aliupseerien ja sotamiesten kohtalosta.  Kenraalimajuri Hägglund kenties olisi ollut rintamaosalla ainut, jolla olisi ollut edellytykset käynnistää jatkotoimet, mutta hänellä ei näytä olleen mitään intressiä sellaiseen.

 

Tiedustelu- ja tuhopartioina toimivien kaukopartioiden toiminta oli sekä toiminnan kehittämisen että sen tulosten seurannan puolesta tiukasti päämajan hyppysissä, mikä vielä lisäsi kaikenlaisen ”urkinnan” riskaabeliutta.  Vaikka jollain taholla olisikin esiintynyt velvollisuudentuntoista huolestuneisuutta ja tiedonhalua asetoverien tai alaisten menehtymisestä, aktiivisiin toimiin ryhtymisen kynnys ilmeisesti osoittautui ylitsekäymättömäksi.  Ilmeistä kaiketikin on, että myös tämän partion – niin paljon kuin sen syntyhistoriassa onkin paikallista väriä – toimenpidekäsky on vähintäinkin hyväksytetty päämajassa, ellei sitten aiemmin vilauttamani kenraalimajuri Talvelan – tai mahdollisesti jonkin muun toimijan – toimesta asiaa ole suorastaan kehitelty Mikkelinkin osastoilla.

 

Viimeistään kaatuneen kornetin erikoislaatuinen ja aikatalullisesti poikkeuksellisen rivakka nimittäminen Mannerheim-ristin ritariksi kohta seuraavassa kuussa lukitsi tilanteen, sulki suut: case is closed.  Tuhoisasti päättynyt partioretki pyhitettiin korkeimmalla mahdollisella kunniamerkillä – itsensä ylipäällikön allekirjoituksin.  Se oli kuin sinetti: tähän juttuun ei kosketa, näpit irti.  Murhenätytelmästä tehtiin sankaritarina.  Epäonnistunut partioretki korotettiin onnistuneeksi, palkituksi urotyöksi.  Partiossa oli kuusi upseeria, kaksi heistä, partion johtaja, luutnantti Englund ja ensimmäisen joukkueen johtaja, luutnantti Supinen olivat vakinaisen väen kadettiupseereita, heitä ei haluttu nostaa.  Niinpä jäljelle jäi reservin kornetti, nuori urhokas, kentälle jäänyt sotasankari.  Sitä paitsi ratsuväen mies – kuten ylipäällikkö, marsalkan sielunelämää ja johtamistapaa tuntevat tunnistavat tästä hänelle tyypillisiä piirteitä.  Näin Mannerheim toimi monesti muulloinkin.  Hän suojeli ja varjeli armeijan kilpeä, katastrofia ei ollut tapahtunut, oli vain urhoollsia sotilaita, sankarillinen taistelupartio ja sinivalkoisia värejä viimeiseen hengenvetoon puolustaneita miehiä.

 

Suojeluskuntalaisia ainakin joka kolmas

 

Partiotoimintaa eri muodoissaan harjoitettiin Äänisen partaalla loka-marraskuusta 1941 alkaen.  Tehtävään määrättiin ja valikoitui palveluksessa osoitettujen taipumusten ja motivaation perusteella yleensä paras saatavilla oleva miehistö.  Osa aliupseereista ja varsinkin miehistöstä voitiin ottaa vapaaehtoisiksi ilmoittautuneiden joukosta.  Pekka Turunen toteaa: ”Kaukopartiomiehillä ja heidän johtajillaan oli kovat fyysiset ja psyykkiset vaatimusket.  Partiotoimintaan soveltumattomat saivat saman tien lähtöpassit osastoista, olivat he sitten miehistöä tai upseereita.  Vihollisen vastavakoilu totesi, että kaukopartiomiehet olivat kiihkeitä suojeluskuntalaisia ja eriasteisten fasististen nuorisojärjestöjen jäseniä.  On selvä, että suojeluskuntalaisten osuus oli merkittävä ja monet kannattivat oikeistopuolueita.  [Mutta] Osasto Vehniäisessä [Päämajan alaisen Er.P 4:n  1.komppania] tiedetään olleen ainakin yhden kaukopartiomiehen, joka suojeluspoliisin tietojen mukaan sodan jälkeen humalapäissään uhosi, että ajat vielä muuttuvat ja silloin katsotaan kuka Suomessa määrää.  Poliisit kuulemma olisi hirtetty uudessa poliittisessa tilanteessa ensimmäisinä”.

 

Vodlajoen partion johtaja, luutnantti Englund johti useita tiedustelupartioita tammi-helmikuun 1942 aikana, joten hänellä oli kokemusta partiotoiminnasta Äänisen alueella.  Useilla muillakin partion jäsenillä oli kokemusta alan tehtävistä.

 

Sotilaskortistojen mukaan Vodlajoen partionta menehtyneistä noin 40 miehestä noin kolmannes kuului suojeluskuntaan.  Ilmeisesti kaikkien jäsenyys suojeluskunnissa ei ole tullut systemaattisesti kirjatuksi asiakirjoihin – niissä esiintyy kummallisen paljon perustavia puutteita, onpa eräiden partion jäsenten kantakortit tyystin kateissa.

 

Sota-arkiston tietojen mukaan suojeluskuntaan kuuluivat Vodlajoen partion menehtyneistä ainakin seuraavat 11 miestä:

 

Alik. Alastalo, Ruoveden sk

Alik. Annunen, Hailuodon meri-sk

Luutn. Englund, Turun suojeluskuntapiiri

Alik Hagman, Paraisten sk

Stm Heikkilä, Tampereen sk

Kers. Heinonen, Taivassalon sk

Kornetti Hirvikunnas, Helsingin III sk

Vänr. Karhusola, Nurmijärven sk

Korpr. Palo, Hämeenkyrön sk

Korpr. Rissanen, Kuopion sk

Luutn. Supinen, Sortavalan sk

 

Lisäksi tiedoista ilmenee, että ainakin kolme toimi suojeluskuntapiiriensä aluepäällikköinä.  Yhden isä oli kadettikoulun käynyt upseeri.  Yksi toimi poliisilaitoksen rikosetsivänä.  Ainakin kolme oli astunut vapaaehtoisena asepalvelukseen.

 

*

 

Kuka kantaa vastuun Vodlajoen partion katastrofista ja tappioista? 

 

Vastuu mönkään menneestä partioretkestä ja sen menetyksistä kuuluu luonnollisesti operaation toimintakäskyn antajille.

 

Käskyn partion muodostamisesta ja tehtävänmäärityksen antoi Karjalan Armeijan johto, komentaja kenraali Heinrich.  Ilmeinen primus motor oli VI Armeijakunnan kunnianhimoinen komentaja, kenraalimajuri Talvela, joka tosin jo tammikuussa 1942 sai ylipäälliköltä komennuksen Berliiniin, mutta tunnetusti hänen tiukat näppinsä pitivät Saksan sydämessäkin kiinni monista kotimaan operaatioista.

Operatiivinen toteutus oli Äänisen Rannikkoprikaatin esikunnalla, ja sen komentajalla.  Päämajan ja ylipäällikkö Mannerheimin rooli tämän tragedian synnyssä jää epäselväksi.  Jotain tulkintoja voidaan vetää siitä, että tuhoretkellä menehtynyt kornetti Hirvi-Kunnas nimitettiin kuolemansa jälkeen, postuumisti, Mannerheimin ristin ritariksi n:o 53.  Ylipäällikkö Mannerheim allekirjoitti nimityspäätöksen kuukausi ja 10 päivää Teppo Hirvi-Kunnaksen kuoleman jälkeen, 20.4.1942.

 

*

 

SA-kuva; Ratsuväki H.R.R. matkalla etulinjoille.

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7db20652341641b1efe77bf57626c&archive=&zoom=YES
Ilomantsi, Tolvajärvi 24.7.1941;

Henkilöt alkaen oikealta: Reino Pakarinen, Lauri Miettinen, Toivo Vasarainen, Teppo Hirvikunnas, Eino Sihvonen, Veikko Halonen (jolta tiedot), Arttu Tenhunen, Pekka Huotari, Pentti Virkkunen, Yrjö Ahonpää, Antero Väyrynen.

 

Hirvikunnaan veljet, oikean puoleinen Mannerheimristin ritari.
Haaga 2.2.1944; http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max&lang=FIN&doc_id=7aa7d22264204215d332ad526cb05994&archive=&zoom=YES

 

*

 

MANNERHEIM-RISTIN RITARI n:o 53

http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=24

 

HIRVI-KUNNAS Teppo Taneli,

opiskelija, kornetti 20.3.1941

 

 

syntynyt 4.6.1919 Puumala – kaatui 10.3.1942 Äänisellä Vasilitskajan saaressa, haudattu Huopalahden sankarihautaan, Helsinki.

 

Vanhemmat: kansakoulunopettaja Jaakko Henrik Hirvi-Kunnas ja Kanerva Maria Kunnas.

Ritari numero 53, nimityspäivämäärä: 20.4.1942, joukkueen johtaja HRR.

 

HÄMEEN RATSURYKMENTIN KOMENTAJAN ESITYS

 

Hämeen Ratsurykmentin komentajan, eversti Gustaf Ehrnroothin [Adolf Ehrnroothin vanhempi veli, VH] allekirjoittama ja rykmentin adjutantin, luutnantti Emil Vammaskosken varmentama esitys Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin myöntämisestä kornetti Teppo Taneli  H i r v i – K u n n a a l l e:

 

”Kornetti Hirvi-Kunnas osoitti heti rykmentin vaikeissa alkutaisteluissa Kuolismaan suunnassa heinäkuussa 1941 mm. Louhivaarassa esimerkillistä rohkeutta ja tarmoa joukkueen- ja tiedustelupartion johtajana.

 

Rannikko Prikaatin (RPr) suorittaessa rinnakkaistakaa-ajoa Vegarus-Kaivostenkylä-Moisionvaara sai kornetti Hirvi-Kunnas Kaivostenkylän eteläpuolella 21.8. aamulla tehtävän johtaa joukkueen 2./HRR:stä käsittävän taisteluosaston vihollisen hallussa vielä äsken olleen maaston kautta yhteydenottoon tien Jeroiskylä-Varpakylä suunnassa eteneviin omiin joukkoihin.  Todettuaan, ettei Varpakylän luoteispuolella oleva silta ja tieosa vielä ollut omien joukkojen hallussa, otti hän oma-aloitteisesti ko. sillan haltuunsa ja ripeästi päällekäyden tuhosi Varpakylän itäosassa vihollisen asemassa olleen konekiväärin.  Saatuaan yhteyden Jeroiskylän ja Moisiovaaran suunnissa eteneviin omiin joukkoihin 2.8. i.p., jatkoi etumaisena nopeasti etenemistään Vallenkylään, jatkuasti tulittaen vetäytyvää vihollista.  Yhä edelleen oma-aloitteisesti toimien otti haltuunsa Jehkilän eteläreunasa olevan Suojoen sillan, jonka varmisti jäljessätuleville joukoille.

 

Oma-aloitteisella ja reippaalla toiminnallaan joudutti kornetti Hirvi-Kunnas täten huomattavasti [saksalaisen] vahv. 163.D:n keskiryhmän etenemistä Suojärvelle sekä yhtymistä VII AK:n etelästä eteneviin joukkoihin.

 

HRR:n torjuessa yksin ylivoimaisen hyökkäysvaunuilla (hv) varustetun vihollisen raivokkaita vastaiskuja Onkamuksen pohjoispuolella 25.8.41, ylläpiti kornetti Hirvi-Kunnas pelottomalla ja iloisella esiintymisellään eskadroonansa miehistön luottmusta ja lujuutta vaikeina hetkinä, jolloin mm. eskadroonan päällikkö haavoittui.  Itse haavoittui kornetti Hirvi-Kunnas tällöin suhteellisen vaikeasti liikkuessaan etulinjasa puolustusta järjestämässä.

 

Tuskin toipuneena palasi kornetti Hirvi-Kunnas rykmenttiinsä.  Hän ilmoittautui vapaaehtoisena Ryhmä Oinosen (RO) helmikuussa (1942) perustamaan tiedusteluosastoon ja määrättiin sen johtajaksi.

 

Osoitettuaan kuntoa ja hyvää harkintakykyä partioilla Äänisjärven itärannalle helmikuun lopussa, sai kornetti Hirvi-Kunnas osastoineen käskyn osallistua 5.RannikkoPrikaatin (5.RPr.) järjestämään tiedustelumatkaan Wodlajoen suulle 8.3.1942.  Retkeltä palanneitten ilmoituksen mukaan oli kornetti Hirvi-Kunnas alusta loppuun saakka käyttäytynyt sankarillisesti, kuten hänen tapansa oli.  Rasituksista uupuneisiin oli hän valanut uutta uskoa ja toivoa.  Hyökkäyksessä vihollisen vahvasti miehittämään kylään hän johti partion pääosaa ja onnistui polttamaan muutamia vihollisia täynnä olevia taloja ja tuhoamaan useita kymmeniä vihollisia.  Tiedusteluosaston tullesa paluumatkalla saarretuksi, seurasivat hänen miehensä häntä läpimurtoyrityksessä, kunnes hän joukkonsa etunenässä kaatui vihollisen konekivääritulessa.”

 

Hämeen Ratsurykmentin komentajan esityksessä on Ryhmä Oinosen komentajan, kenraalimajuri W. Oinosen käsinkirjoitettu lausunto: ”Puollan 4.4.1942 RO:n kom. Kenr.maj. W Oinonen”.

 

Hämeen Ratsurykmentin komentajan esitys on lähetetty Aunuksen Ryhmän Esikuntaan VII Armeijakunnan Esikunnan kirjelmällä N:o 453/I/104 henk./4.4.42.  Esitys on lähetetty Päämajaan Aunuksen Ryhmän Esikunnan Komento-osaston kirjelmällä N:o 3647/I/22/8.4.1942 ja kirjattu Päämajan komento-osastolla 11.4.1942 (N:o 1402).

 

KOMENTOESIKUNNAN PÄÄLLIKÖN ESITTELY

 

Aunuksen Ryhmän Esikunnan komento-osaston kirjelmän N:o 3647/I/22/8.4.1942 etulehteä on käytetty esittelylistana.

 

Kirjelmän etulehdellä on Aunuksen Ryhmän komentajan, kenraaliluutnantti K L Oeschin allekirjoitus sekä Aunuksen Ryhmän esikuntapäällikön, kenraalimajuri K A Tapolan varmennus.

 

Mannerheim on kirjoittanut kirjelmän etulehdelle: ”Hyväksyn.  Mannerheim 20.4.42.”

 

VIRALLISET NIMITYSPERUSTELUT

 

”Ylipäällikkö on pvm:llä 20.4.42 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi kornetti Teppo Taneli Hirvi-Kunnaan.

 

Kun kornetti Hirvi-Kunnas 10.3.42 sankarikuolemallaan päätti ansiokkaat suorituksensa ja nimitys täten myöhästyi, on Ylipäällikkö kuitenkin nimityksen tahtonut suorittaa, ottaen tässä tapauksessa huomioon jatkuvasti ansiokkaan toiminnan…”.

 

Lähteet:

HRR:n kirj. N:o 896/I/henk.

Esittelylista N:o 708; AunRE:n komento-osaston kirj. N:o 3647/I/22/8.4.1942.

Luettelo Ylipäällikön myöntämistä kunniamerkeistä N:o 50/14.5.1942.

Suomen Puolesta – Mannerheim-ristin ritarit 1941-1945, toim. Ilmari Hurmerinta ja Jukka Viitanen, Helsinki 1994.

 

*

 

Kornetti Teppo Taneli Hirvi-Kunnaan nimitys Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi varmistui ylipäällikkö Mannerheimin allekirjoittaessa 20.4.1942 Aunuksen Ryhän Esikunnan toimittaman esityksen.

 

Ritarinimitys julkaistiin Ylipäällikön kunniamerkkiluettelossa N:o 50/14.5.1942.  Kornetti, opiskelija Hirvi-Kunnaan ohella ritariksi nimitettiin tällöin kapteeni, metsäalan opiskelija Paavo Elias Kahla (ritari n:o 54), luutnatti, tekniikan ylioppilas Rolf Robert Winqvist (ritari n:o 55) sekä lentomestari, yksityislentäjä Eino Ilmari Juutilainen (ritari n:o 56).

 

Hurmerinta-Viitanen –teoksen mukaan Mannerheim-ristin ritareiksi nimitettiin kauko- ja tiedustelupartiomiehiä kaikkiaan 19 kpl.  Näistä 8 oli Päämajan kaukopartiomiehiä: vääpeli Suokas, luutn Hämäläinen J, luutn Honkanne, ylik Mörö, ylik Suoranta, ylik Vallebro (Vorho), vääp Määttänen ja ylik Pällä.  Muita kauko- ja tiedustelupartiomiehiä teoksen mukaan oli 11 kp, nimittäin: luutn Remes, vääp Moilanen, luutn Alakulppi, luutn Penttilä, luutn Kokko, vänr Korte, luutn Leskinen, maj Puustinen, luutn Nykänen, ylik Pikkarainen ja luutn Korhonen T.

 

Mainitusta listasta puuttuu kornetti Teppo Taneli Hirvi-Kunnaan nimi.  Kyseessä saattaa olla puhdas erehdys, tai sitten ritarimatrikkelin tekijät ovat katsoneet, että Hirvi-Kunnaan ansiot painottuvat varhempiin, syyskesän 1941 hyökkäysvaiheen oma-aloitteisiin ja strategisesti huomionarvoisiin tekoihin, joista vähäisin ei liene ollut saksalaisen 163-Divisioonan etenemisen avittaminen edellä perusteluosassa kuvatulla tavalla.  Vaikutusta saattaa myöskin olla sillä, että koko Vodlajoen suistoon suuntautuneen lähes satamiehisen tuhoamispartion suoritus ei missään nimessä ollut menestys, vaan monessa mielessä epäonninen tapahtumasarja.

 

Kornetti Hirvi-Kunnaan nimitys Mannerheim-ristin ritariksi tapahtui toista kuukautta hänen kaatumisensa jälkeen.

 

Tämä oli järjestyksessä toinen postuumi ritari-nimitys.  Ensimmäinen, kuolemansa jälkeen ritariksi nimitetty oli ritari n:o 43, korpraali, vaatturi Arvid Mikael Janhunen (s. 8.5.1900 Porvoo – kaatui 26.11.1941 Karhumäen luoteispuolella (25.KS Juustjärvi).  Paitsi että Janhunen oli ensimmäinen postuumisti nimitetty ritari, hän oli myöskin ensimmäinen kaatunut ritari.  4.Divisioonan komentajan esitys korpraali, konepistoolimies Janhusen nimittämiseksi ritariksi on kirjattu II Armeijakunnan Esikunnassa 6.11.1941 – eli noin kolme viikkoa ennen Janhusen sankarikuolemaa.  Huomiota herättää, että Karjalan Armeijan esikuntapäällikkö, eversti KA Tapola laati 28.11.1941 käskettynä lisäesityksen korpraali Janhusen nimittämiseksi.  Tuolloin Janhunen oli ollut jo kaksi päivää kuolleena.  Hän haavoittui vaikeasti vatsaan 26.11. ”kuolleeksi tekeytyneen ryssän politrukin ampumasta luodista”.  Karjalan Armeijan lisäesitys on lähetetty Päämajaan Karjalan Armeijan lennätinsanomana N:o 19211/4920/22/28.11.1941 kello 00.30.  Ylipäällikkö Mannereheimin allekirjoittama virallinen nimitys on päivätty päivämäärälle 27.11.1941.  Korpraali Janhosen nuoruuteen sisältyi osanotto punakaartin toimintaan vuoden 1918 aikana.

 

Edellä olevan perusteella voimme todeta, että kornetti Teppo Tapani Hirvi-Kunnas oli ensimmäinen Mannerheim-ristin ritari, jota esitettiin ritariksi vasta hänen kuolemansa jälkeen – korpraali Janhusen ritari-esitys oli kuten todettu tehty jo kolmisen viikkoa ennen hänen kaatumistaan.

 

Mannerheimin toimintalogiikkaa tunteville tässä ei ollut mitään uutta: varsin usein hän palkitsi tehtävässään epäonnistuneen komentajan – jos kohta saattoi herkästi erottaakin.  Asiakirjoista ei ole ilmennyt, missä määrin Päämaja oli osallistunut Vodlajoen partion perustamiseen, mutta Mannerheimin toiminta postuumeine nimityksineen saatetaan tulkita eräänlaiseksi jälkireagoinniksi.

 

Vielä voidaan huomioida ritari-nimityksen perustelutekstiin sisältyvä asiallinen virheellisyys.  Kornetti Hirvi-Kunnaan todetaan osoittaneen ”kuntoa ja hyvää harkintakykyä partioilla Äänisjärven itärannalle helmikuun lopussa”, ja saaneen käskyn ”osallistua 5.RPr:n järjestämään tiedustelumatkaan Wodlajoen suulle 8.3.1942”.

 

Partion toimeenpanokäskystä ilmenee selvästi, että kyseessä ei ollut ”tiedustelumatka”, vaan selkeästi tuhoamistehtävä.  Partion tuli tuhota jokisuistossa talvehtivat proomut ja muut alukset, koska arvioitiin vihollisen yrittävän käyttää niitä tulevan kevään aikana laajamittaisen maihinnousun kalustona.  Toisaalta osa partiosta sai käskyn tuhota ”sahakylä” taaempana suistossa.

 

Hieman myöhemmin ritari-esityksen teksti perusteleekin nimitystä varsin suorasukaisin muotoiluin:

 

”Retkeltä palanneitten ilmoituksen mukaan oli kornetti Hirvi-Kunnas alusta loppuun saakka käyttyäytynyt sankarillisesti, kuten hänen tapansa oli.  Rasituksista uupuneisiin oli hän valanut uutta uskoa ja toivoa.  Hyökkäyksessä vihollisen vahvasti miehittämään kylään hän johti partion pääosaa ja onnistui polttamaan muutamia vihollisia täynnä olevia taloja ja tuhoamaan useita kymmeniä vihollisia”.

 

Epäonnistuneen ja monella tavalla huterasti toteutetun tuhopartioretken suunnitteluun keskeisesti osallistuneen rykmentin komentaja, eversti Gustaf Ehrnrooth tekee kohta katastrofin jälkeen esityksen kaatuneen kornetin nimittämisestä Mannerheim-ristin ritariksi.  Ylempänsä, Ryhmä Oinosen komentaja, kenraalimajuri Oinonen kirjoittaa käsin lausunnon, joka on mitä ytimekkäin: ”Puollan”.  Sen päiväys on 4.4.1942.  Aunuksen Ryhmän Esikunta lähettää esityksen Päämajaan 8.4.  Se kirjataan Päämajan komento-osastolla 11.4.  Ylipäällikkö suorittaa ritari-nimityksen 20.4.  Hieman erikoiselta vaikuttava ja nopeutetussa järjestyksessä toteutettu esitys- ja nimitysruljanssi – se vaikuttaa jotenkin järjestetyltä – kaipaisi hieman lisävalaistusta, mutta sitä lienee arkistodokumenteista vaikea löytää.  Ehkä lähemmäs todellisuutta päästään arvioimalla, mistä tässä saattaa olla kysymys.  Edellä ounastelin, että Berliiniin jokunen viikko aikaisemmin ylipäällikön käskystä siirtyneen Talvelan sormet ehkä olivat mukana tapahtumasarjassa, niin partion muodostamisessa kuin sen erikoislaatuisessa jälkinäytöksessä.

 

Mannerheim-ristin myöntämistä koskevien ehdotusten käsittelyajat olivat yleensä kahdesta neljään viikkoa (haarukka pääosin 1-5 viikkoa).  Edelliset 10 ristiä (ritarit n:ot 43-52) myönnettiin seuraavan mittaisten käsittelyaikojen jälkeen: 21 päivää, 24 pv, 16 pv, 16 pv, 77 pv ja 14 pv.  Listassa ei ole huomioitu neljän korkean komentavan upseerin (Viikla, Heinrichs, Autti ja Aho) Mannerheim-ristejä, koska niiden esittely- ja käsittelymenettely muutoinkin olennaisella tavalla poikkesi joukko-osastoista tehtyjen esitysten käsittelyprosessista.  Kaatuneen kornetin ritarointiesitys tehtiin 4.4. ja se kirjattiin saapuneeksi PM:n Komentotoimistoon 11.4.1942.  Päätöksen M2-ristin myöntämisestä Mannerheim allekirjoitti 20.4.1942, eli käsittelyaika 9 pv.  Se poikkeaa käsittelyprosessin keston puolesta selvästi edellä mainituista marraskuun 1941 – maaliskuun 1942 välisenä aikana tehtyjen myöntämispäätösten valmisteluajoista.

 

Hurmerinta-Viitanen Mannerheim-ristin ritarimatrikkelin tapahtumakoonnoksen mukaan Hirvi-Kunnaan viimeiset hetket:

 

”HIRVI-KUNNAS Teppo Taneli, tiedustelupartion johtaja E/H`RR

Kaatui partiomatkalla Äänisjärvellä Vasilitskajan (Vasilisin) kalliosaaren itärannalla 10.3.1942.

 

Luutnantti E Englundin johtaman lähes 100 miehen partion tehtävänä oli Vodlajoen suulla olevien alusten ja läheisessä kylässä olevan majoitusalueen tuhoaminen.

 

Partio lähti 45 kilometrin taipaleella Limosaaresta 8.3. klo 16.15 ja oli tavoitteessa vastoinkäymisten jälkeen 10.3. klo 4.00 [etenemiseen kului siten 35 tuntia 45 minuuttia (!), VH].

 

Kun majoitusalueen tuhonneen partion pääosa, johon kornetti Hirvi-Kunnaksen kahden joukkueen vahvuinen osastokin kuului, pääsi klo 5.00 jälkeen Äänisen jäälle, vihollinen avasi konekivääritulen Vodlajoen suulta.

 

Ltn Englund käski partion hajaantua ja kokoontua 13 kilometrin päässä olevaan Vasilitskajan saaree, missä hevoskolonnan piti olla odottamassa.

 

Partion ensimmäisten miesten päästyä klo 10.00 aikaan lähelle saaren rantaa sieltä avattiin kiivas tuli.  Saari olikin partisaanien miehittämä.

 

Väsyneitten partiomiesten tilanne oli toivoton.  Osa yritti irtaantua, osa taas jäi paikalleen tulittamaan.  Hirvi-Kunnas kuului jälkimmäiseen ryhmään.  Miehet lopettivat ampumsien yksi toisensa jälkeen osuman saatuaan.

 

Saaren [Vasilinsaaari] rantaan kaatui 15- 20 suomalaista kokonaistappioitten ollessa 5 upseeria, 8 aliupseeria ja 26 miestä [tämän mukaan 39 miestä, VH].

 

Hirvi-Kunnas on siunattu kentälle jääneenä Helsinkiin Huopalahden sankarihautaan.”

 

*

 

Kaikkiaan sotien aikana menehtyi Mannerhem-ristin ritariksi nimitettyjä miehiä 38 kpl.

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu