Veikko Huuska

Miten maailma ajautuu kolmanteen suureen sotaan

Miten maailma ajautuu kolmanteen suureen sotaan

*

Kun ajattelemme maailman vaiheita Wienin kongressista Sarajevon laukauksiin (1814-1914), koemme ehkä vaikeuksia nähdä mitään yhtenäistä linjaa, mutta yrittäkäämme silti.

”Olemme, sinänsä oikein, tottuneet pitämään periodia 1814 - 1914 suurena rauhanomaisen kehityksen aikana”, toteaa Matti Klinge tuoreimmassa päiväkirjassaan.

”Mutta tuolloin elettiin koko ajan uuden suursodan puhkeamisen pelossa.  Se onnistuttiin välillä vain vaivoin välttämään, jo aikaisemmin, ja sitten 1863, 1906 ja 1911”, Klinge jatkaa ja luettelee Euroopan suurvaltojen maanosan ulkopuolella käymät sodat, jotka useinkin olivat voimapoliittisia, geopoliittisia, liittolaispoliittisia tai talouspoliittisia sotia.

Lista:

 

Ranska ja Iso-Britannia kilpailivat ja sotivat Afrikassa;

Iso-Britannia ja Venäjä kilpailivat ja sotivat Aasiassa.

1900-luvun alussa oli kaksi varsin suurta sotaa:

Etelä-Afrikan buurisota, joka kiristi Saksan ja Englannin välejä;

Venäjän – Japanin sota, jonka britit provosoivat.

Sota, vaikkei sellaista mittavassa muodossa koettukaan Euroopassa sitten Saksan-Ranskan sodan 1870-1871, oli läsnä tuon ajan maailmassa ja politiikassa.

 

Niinpä, syistä joita ei tässä nyt yksityiskohtaisemmin pohdita, vuosina 1888-1893 muodostettiin ja muodostuivat uudet liittokunnat, joilla oli vuosikymmenten ajan huomattava rooli niin rauhan, kuin sodan aikana, ja eritoten sodan;

Saksan, Itävallan ja Italian liittokunta yhtäällä, ja

Ranskan ja Venäjän toisaalla.  Siihen saakkahan Venäjä ja Preussi-Saksa olivat olleet liittolaisia.

 

*

Viittakivet marssilla turmioon

Pitkän ajan kuluessa, mielenkiintoisen intressijärjestyksen puitteissa, syntyneet valtioiden väliset liittosopimukset niihin liittyvine turvatakuineen ja kumppanuussopimuksineen toimitti omaa, kohtalokasta, rooliaan sitten vuonna 1914.

Toinen ulottuvuus, tiellä suursotaan, johon Klinge kiinnittää huomiota, on politiikassa tapahtunut aatehistoriallinen murros.  Tämä muutos, siirtymä atomistisesta ajattelusta energiapohjaiseen ajatteluun, on rinnakkaisilmiö ajan tieteelliselle edistykselle.

Samoin kuin keskeisissä tieteissä, fysiikassa, kemiassa, biologiassa ja etenkin filosofiassa tarkastelu laajeni atomistisesta lähestymisestä enemmän kokonaisvaltaista perehtymistä kohden, jossa olennaiseksi nähtiin energian ilmentymät, tahto ja intuitio.  Staattisen järjen ja rationaalisen laskelmoinnin sijaan astui toiminta, rohkeus, voisiko sanoa sotaisuus.  -  Kaikki mentaliteetin osia, joiden vallitessa taistelun ja sodan, tappamisen, kynnys aleni.

Monet rauhanfilosofit ja rauhan aatteen toimijat aavistivat ja näkivät tämän suuntauksen vaarat.  Hätähuudot kaikuivat kuuroille korville.

 

Rationaalisuus ei tuota rationaalisia tuotoksia.  Irrationaalisuus tihkuu läpi, ja koska rationaalisuus on maailmanuskonto, ei sillä – ihmiskunnalla, kansoilla – ole keinoja ponnistella irrationaalista vastaan, koska sitä ei virallisuskonnossa ole, koska se on kielletty, ratio hallitsee: siksi olemme niin aseettomia humpuukille ja nostatukselle, joka järkeä ei tunne.

*

Tiedämme liiankin hyvin, miten Eurooppa – ja maailma – ajoi itsensä umpikujaan, suursotaan vuoden 1914 kesällä.

Miten voisimme nyt, 2015 vuoden alussa, määritellä viime vuosikymmenten voimakenttiä ja aatehistoriallisia muutoksia, mihin niissä tapahtuneet siirtymät näyttäisivät johtavan meitä?

 

*

Nyt 2015 alkaa entistä selvemmin näkyä ja tuntua, että Eurooppa ja oikeastaan koko maailma elää voimistuvan tunteen vallassa, uuden suursodan puhkeamisen pelossa.

Aatehistoriallisesti elämme merkillistä murrosaikaa.  Kylmän sodan jäädyttämät mammutit alkavat yhä voimakkaammin nostella ikijään jäykistämiä kärsiään ja toitottaa norsumaisia ääniään.

Kaksinapaisen maailmanjärjestyksen sijasta meillä on edelleen yhden supervallan johtava asetelma, joka kuitenkin on sulanut, rapautunut ja joutunut kyseenalaiseksi; haastajat, vanhat ja uudet voimat asettavan sen aseman kyseenalaiseksi.  Yksittäisiä valtioita, selkeimmin ja julistautuen Yhdysvaltain aseman – ja samalla koko Lännen hegemonian – haastaa Putinin Venäjä.

Lännen agenda on valtion täydellinen antautuminen markkinavoimien ja talouden voimakenttien edessä.

Ideologiat ovat kuolleet, vain jämät pyörivät jaloissa, mutta niistä ei ole politiikan ja tavotteenasettelun perustaksi.  Niinpä jäljelle jää vain atavistinen kaikkien välinen taistelu etuuksista ja pelastautumisen oppi; melko köyhä ohjenuora inhimillisen syvemmän tarverakenteen kannalta.  Siksi lohduton näky, myrkyn ja tappion maisema.

*

Väestöllisesti ylivoimainen ja ostovoimapariteetilla laskien maailman suurimmaksi taloudeksi syksyllä 2014 vaivihkaa kohonnut Kiina toimii ”kiinalaiseen tapaan”, rakentaen uutta avoimempaa talouttaan ja infraansa, samalla kun se toimii ainoan supervallan keskeisenä rahoittajana, ja perinteisen kolonialismin ja imperialismin jossain määrin hienostuneempia keinosettejä toteuttaen ”kiinalaistaa” kolmatta maailmaa, ja samalla koko globaalia taloutta.

 

Mihin Kiina, tuo maailmantalouden ”harmaa kissa” pyrkii, sitä ei tietäne kukaan?

Rakennustyö jatkuu niin kauan, kunnes monimutkainen talouden ja ihmiselämän mobile ja himmeli alkaa ratketa liitoksistaan, silloin ei enää kysytä ideologioita eikä sitä ”mihin elämässäsi pyrit”, vaan väistellään kaatuvia seiniä ja taistellaan Lännen nyt esittämää pantomiimia ”maailmojen tuho”.

 

*

1900-luvun suuret onnettomuudet

Jälkikäteen arvioiden 1900-luvun kolme suurinta onnettomuutta olivat

[1.] irrationaaliset suursodat, niiden raunioilta nousseet

[2.] eurooppalaiset diktatuurit, ja niistä pisimpään sinnitellyt

[3.] venäläinen bolshevismi, sekä

[4:ntenä] vuosisadan lopulla ideologisen talousliberalismin ja imperialismin hedelmänä syntynyt käytännössä kokolailla rajoittamattomat finanssimarkkinat.

Ensin mainittujen vaivoista ja raunioista Eurooppa ja maailma on kutakuinkin selvinnyt, paljon kärsineenä, mutta voimaantuen ja hyvää vauhtia toipuen.  Viimeksi mainitun – rajoittamattomien finanssimarkkinoiden - raunioittava vaikutus näkyy jo silmiemme edessä, mutta todellisten raunioiden aika on vasta edessä.

 

*

Moskovan hallinnoiman neuvostoimperiumin murtuminen ja sen etupiirijärjestyksen romahtaminen 1990-luvun alussa oli sotien riivaaman Euroopan suuri onni ja voitto.

Suuren järjestelmämuutoksen toteutuminen nähdyllä aikataululla ja käytännössä verettömänä oli ihmesattuma, jota historiankirjoitus ei aiemmalta ajalta tunne, ja jonka tutkimus on vielä lapsenkengissä.  Suurin selittävä tekijä lienee pakotejärjestelmän täydellinen pystyynkuoleminen eri tasoillaan, niin että siinä ei enää lopun koittaessa ollut ”tuoretta lehvää”.

1990-luvula Euroopassa jäi sotimatta sota, joka ”oikeastaan oli väistämätön” – niinpä seuraava sota voikin sitten syttyä vanhojen sytykkeiden pohjalta yllättävän helposti, ja käsittämättömän huomaamattomasti.  Niin kuin aina, lopulta.

*

Mihin nykypäivän jännitteet johtavat?

Nyt, 2015, kun Toisen maailmansodan päättymisestä tulee kuluneeksi 70 vuotta, voimme todeta, että aikamme suuria voimatekijöitä, aatehistoriallisia siirtymiä, on kolme:

uskonto,

nationalismi ja

rotu (laveasti, sosiohistoriallisesti käsitettynä). 

 

Nämä kolme, ja niiden kolmen paluu todellisiksi voimatekijöiksi jostain kumpujen yöstä, jonne moderni poliittinen liberalismi ja talousglobalismi luuli ne jo haudanneensa; niin syvään hautaan, ettei sieltä ole nouseminen.

Näin vain ihmisen aatos kulkee, ja erehtyy.

 

*

Euroopan Unioni

 

Euroopan Unioni, sen laajentuminen ja syventyminen, oli alkuperäisen rauhanprojektin ja talousyhteisön idean megalomaaninen jatke ja erehdys.

EU:n alkuideat, krumeluureista kuorittuina, olivat talous ja kaupan esteiden poistaminen.  Vapauksien oheisena toimi idealistinen näkemys; tuotanto tapahtukoon siellä missä se tuotannontekijöiden suhteen on tehokkainta ja tuottavinta, ja vapaa kaupakäynti hoitaa tasauksen.

 

Neljännesvuosisata sitten tosissaan käynnistynyt globalisoituminen, talouden ja kaupan (kaikenlaisen kaupan, ennen kaikkea rahaa kauppaavan kaupankäynnin) maailmanlaajuistuminen vei pohjan Unionin perustaja-isien viimeiseltäkin idealta.  Työ ja tuotanto alkoi kiihtyvään tahtiin siirtyä EU:n sisältä sen ulkopuolelle, vaikka ulkorajoja vietiinkin Konstantinopolin ja Karthagon porteille.

Finanssijärjestelmän rajoittamaton rulettipöytä otti vallan reaalitalouksilta.

Talousteorioiden kriisi ei ole akateeminen kysymys, vaan koskettaa kaikkia.  Finanssijärjestelmän ylivalta on tehnyt valtioista pankkijättien jatkeita, takaajia ja lepyttelijöitä.

Ihmeellinen maailmanjärjestys, jonka tuhoisuutta, vääristyneisyyttä ja kirouksellisuutta eivät ihmiset vielä yleisesti tajua.

 

*

 

EU:n Suuri rauhanprojekti puolestaan kaatui kahteen tekijään:

Toinen Maailmansota, joka aiemmille sukupolville oli totista todellisuutta, paha uni, ei enää puhuttele 3:tta sukupolvea, sille se ei ole realiteetti, vaan jotain mennyttä, vähän kuin jääkausi ja musta surma.  Nuoriso on hedonistinen ja yksityistä onnea tavoitteleva, mutta sodanvastaista vakaumusta.

Toisaalta:

Talouden siteet ja yhteisintressit – nämä yhteistoiminnan hämähäkinseitit, joiden uskottiin kammitsoivan täältä ikuisuuteen kansakuntien sotimishalut, eivät toimi.  Ensinnäkään talouden ensisijaisuus ei näytä olevan niin kiveenkirjoitettu ja pyhä juttu, kuin aiemmat johtajat uskoivat.

Toisaalta:

Johtajilla, kansakunnilla ja ihmisillä on taloutta tärkeämpiä arvoja.  Melkeinpä inhorealistinen esimerkki tästä näkyy Venäjällä; Venäjän menetetyn suuruuden palauttaminen, kansallinen ylpeys ja erikoislaadun vaaliminen, siinä esimerkkejä meille läntisen hapatuksen yksisilmäistämille ihmisille.

Lännen vapauksien ja edistyksen näkeminen rappiona ja kunniattomana opportunismina on uutta meille, ja aiheuttaa torjuntaa, joskin tämä viestintä saa myös hiukan hyväksyntää.

 

Ainakin saamme ymmärtää, että kaikki ei näytä naapurissa siltä, miltä tottumuksenkin voimasta luulemme.  Traditionaalisten vuosisataisten mallien rehabilitointi, puritaanisiin näkemyksiin paluu ja autoritatiiviiseen rakenteeseen hakeutuminen, ne yllättävät meidät,

Mutta meidän mallimme ja nautintomme eivät ole universaaleja, pois se; pikemminkin ne ovat pitkän historian kuriositeetteja, yleensä varattu vain rappeutuvien kansojen rappeutuvan yläluokan väistyviä omituisuuksia.

 

*

 

Liittokunnat

 

Muutkin aiemmin keskeisinä nähdyt liittokunnat kuin tämä eurooppalainen peukaloisen harharetki, Euroopan Unioni, näyttävät sulavan ja katoavan, ja uusia rakentuu tilapäisten intressien partaalle, ja muuttuvin kuvioin.

 

Sen, EU:n,  keskeinen ongelma on stagnaatio, deflaatio, regulaatio ja grexit.

Sentralisaatio on jo pysähtynyt, edessä on desentralisaatio, joka joltain osin voi olla yllättävä, hallitsematon ja jopa väkivaltainen.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen voidaan nähdä selkeiden liittokuntien sijasta hieman selkeämmin hahmottuvia vihakuntia, tai vastakkainasettelun rakenteita.

*

Lännen vihamiehet

Näistä näkyvin, ja tällä erää pitkäikäisin on Yhdysvaltain – ja osin laajemminkin Lännen- ”terrorisminvastainen sota”, ja siihen asemoituneet sotilaalliset ja mentaaliset rintamat.  Vain hiukan pelkistäen kyseessä on Lännen ja ääri-islamilaisen ekspansiivisen kapinavoiman välinen otatus.

Jos maailmankartalle piirretään vihan ja vastakkainasettelun voimavirtojen linjat, selkeimpänä erottuu Yhdysvaltain ja islamilaisen maailman nousevan tiedostavan taistelurintaman vihakunta.  Bushin 2001 pika pikaa kokoon haasioima silloinen ”liittokunta” on katsottava kokolailla rauenneen, ainakin militantimmassa muodossaan.

Toinen vastakkainasettelun maailmankartalla näkyvä asetelma on Ukrainan sodan aktualisoima, mutta jo vuosia muhinut, Lännen ja Venäjän välinen rintama.

Lännellä on kaksi vihamiestä: Islamilainen taistelurintama ja Venäjä. 

Historiallisesti ottaen erikoinen epäliittouma: aina ennen, niin kauan kuin historiaa kannattaa lehteillä taaksepäin, Venäjällä on ollut Euroopassa liittolainen/liittolaisia, nyt ne ovat vähissä, ja onkokaan niitä, kun mantereen viimeinenkin ei-venäläinen diktaattori [Lukashenko] alkaa asemoida itseään ja maataan hieman uudella tavalla.

 

Eurooppalaisessa kontekstissa soisi Venäjän asemoituvan edes jonkinlaiseen rinnakkaineloon kristillisen lännen kanssa, jos ei nyt aivan liittokuntalaiseksi.

 

*

Mielenkiintoinen asetelma

Sotien tiimoilta usein puhutaan uskonsodista ja suorastaan pyhistä sodista.  Uskontojen merkitys on taistelujärjestyksessä joskus varsin näkyvä, jopa ylikorostunut, joskus taas perin labiili.

Tulevaisuutta haistellessa kannattaa katsoa suurta kuvaa, jossa – kuten edellä todettiin – uskontojen merkityksen nousu on yksi muutosliikkeistä viime vuosikymmeninä.

Ukrainan sodan asetelmissa on, aivan alkuvaiheiden kartotuksia, jolloin itsekin siitä kirjoitin, uskonnon merkitys ja asema, jätetty kutakuinkin täysin fokuksen ulkopuolelle.  Putin ja hänen ruljanssiriihensä on hallinnut pohdintoja.

Emme kuitenkaan voi vähätellä uskontojen, kirkkokuntien ja niiden piirissä tapahtuvan mielipidevaikuttamisen roolia  Paavi toimi Kuuban-Yhdysvaltojen poliittisen keskustelun emissaarina, samoin Vatikaanilla on oma roolinsa, agenttinsa, Ukrainassa, niin kuin monella muullakin vallalla.

Ennen vanhaan Stalin kyseli, montako divisioonaa Paavilla on, nyt tiedämme, että hänellä on toista miljardia lammasta katraassaan.  Se on yhtä paljon tai enemmän ihmisiä kuin on Kiinassa.  [Wiki: Paavi 1,12 mrd; Kiina 1,35 mrd – luvut ovat jossain  määrin suhteellisia, VH]

Euroopassa kannattaa seurata vanhan Euroopan kahden voimatekijän, Ranskan ja Saksan, suhteiden kehitystä: ne näyttävät vääjäämättä taantuvan viileän puolelle, eroon, koska intressit suuntautuvat toisaalle.  Historiallinen ero ja rintamalinjajako.

Tämä on mentaliteetin ja kauan kiellettynä olleen kansakunnan mentaliteettin perustavan eroavuuden seurausta.

Taxell harmitteli jouluna televisiossa Nordek-hankkeen karilleajoa, jossa Kekkonen ei ollut vähäisin luotsimies; jos se olisi syntynyt ja kehittynyt, Euroopan Unionissa vaikuttaisi kompakti Pohjolan ja jossain muodossa siihen liimautuneen Baltian blokki, jolloin Suomi ei olisi niin irtonainen lastu kuin nyt.  Toiveajattelua toki, mutta sehän ei ole kiellettyä.

 

*

 

Yhdysvaltain öljysota – ainakin osittain Venäjää vastaan

Tiiviisti seurattuna Yhdysvaltain öljyalan ekspansio vaikuttaa jossain määrin uhkarohkealta, sitä ei voi kieltää.  Mutta jos ymmärretään sen suuntautuvan vähintään sekundaarisesti Venäjää vastaan, sen nujertamiseksi, asiakokonaisuus kenties vaikuttaa ymmärrettävämmältä.

Muutoinkin konventionaalisen sodankäynnin rintamalinjat ovat harvinaisempia, erilaiset epäsymmetrisen ja hybridisodankäynnin ja kybersodan muodot ovat vallanneet kentän.  USA:n taloussota Putinin Venäjää vastaan on maailmanhistorian selkein taloussodankäynnin ilmentymä.

Viime päivien uutisia ovat mm. nämä:

Linc Energy, johon liittyy paljon monikansallista rahaa, ja myös Yhdysvaltain globaaleja intressejä, etenee öljytoimissaan Arckaringa Basin alueella Etelä-Australiassa.  Yhdysvaltain energiaministeriö arvioi kentän käsittävän noin 437.000 miljardia kuutiometriä hyödynnettävissä olevaa liuskekaasua ja jopa 233 miljardia tynnyriä liuskeöljyä, mitkä määrät riittävät tehotuotannossakin useiden vuosikymmenten tuotannoksi.  Nykypäivien hinta-alella ei katsota olevan hidastavaa momenttia suurhankkeen etenemiselle.

http://en.wikipedia.org/wiki/Linc_Energy

Aiemmin joulukuussa yhtiö ilmoitti että jättihanke Pata 1 joka sijaitsee Stuart Rangen nimellä tunnetulla alueella etenee.  Laajoissa koeporauksissa on löydetty huomattavia merkkejä öljystä 1119-1173 metrin syvyydessä.  Siis 54 metrinen patja, aiemmin todetun 45 metrisen sijasta.  Nämä havainnot lisäävät uskoa siihen, että Arckaaringan altaalla tulee olemaan merkittävä haastaja-kilpailija.

 

Eikä tässä kaikki.  Samanaikaisesti yhtiö on aloittanut koeporaukset myöskin Eba 1 –nimisessä paikassa, lähellä aiemminkin kohteena olleella alueella.  Koeporaukset saadaan päätökseen 18.1.2015 mennessä, joten lisää kuultaneen.  Pora jyrrää myös kohteessa Fox 1, ja 2345 metrin syvyydessä tapahtuvat n. 3 kk kestävä koeporausohjelma valmistuu 31.1.2015  mennessä.

 

Tässä vain esimerkkejä aivan käsittämättömiin mittoihin paisuneesta ekspansiosta, jossa Yhdysvaltain öljyteollisuuden ja valtiollisten toimijoiden panos on merkillepantava.

 

*

Suomen lähialueet

Pitkä rauhallinen kausi Suomen lähialueilla on mennyttä.  Intressinvalvonta kohdistuu ensisijaisesti Pietarin turvallisuusjärjestelmään ja osaamme sen osana.

Toinen kiistamaa on jälleen Petsamon suunnalla, Pohjoisnapa-alueen luonnonvarat, koillisväylä ja Pietarin yhteydet Jäämerelle, sekä kokonainen strateginen puolustusrakenne Venäjän luoteisella suunnalla, Baltiaa ja sen valitsemaa roolia unohtamatta.  Paljon sähkövirtaa tulee kulumaan aivoissa tätä asetelmaa pohtiessa.

 

*

Lähi-itä

Euroopan ulkopuolella on ”arabikevään” kuohuntatilaan nostamien välimerellisten valtojen prosessit yhä kesken, ja muokkautuminen voi saada ongelmallisen jatkon.  Lähi-idässä palaa.

Näyttäisi siltä, että ensimmäisen maailmansodan aikana voimansa menettäneen Osmannivaltakunnan osituksena,  Ranskan ja Iso-Britannian kätilöiminä viivottimella syntyneet ja lohkotut valtiot, Jordania, Syyria, Libanon sekä Irak kokevat ratkaisevia muodonmuutoksia, alueen stabiliteetti kärsii pitkään ja tuskinpa kukaan tietää, miten valtiot ja rajat jatkossa muotoutuvat.

Tapahtumat Syyriassa ja Irakissa muistuttavat  Libanon kohtaloa sukupolvi sitten; valtio romahtaa, ja sotapäälliköt jotka edustavat eri ryhmittymiä, hallitsevat alueitaan, kokonaisuutta ei kukaan, ja ulkoa valuu maahan lisää ongelmia.  Radikaali islamismi on voimatekijä alueella, muutoinkin kuin kohutun ISI:n muodossa.

Nythän jo Suomen verran pakolaisia on sekoittumassa paikallisiin populaatiohin; mihin sitten enää tarvitaan pieniä kansallisvaltioita.

 

*

 

Uusi Osmannivaltio Turkin vedolla?

Löytyykö alueelta valtiotamuodostavaa kykyä?  Yhden voimaryhmittymän on vaikea nousta niin vahvaan asemaan että se pystyisi saattamaan alueelle lain ja järjestyksen sekä siviilielämän perusteet.

Syntyykö uusi Arabimahti, ja kenen johdolla ja minkälaisen lipun alla?  Vai onko alueen kohtalona jälleen epävakaiden epävaltioiden aika?  Historia ei tule toistumaan, ainakaan siltä osin, että kummivaltioita (mandaattivaltoja) ei ole, eikä ehkä tule, joten kansojen on löydettävä uuden ajan diplomaatit ja johtajat, enää ei ole Sir Mark Sykes´iä ja Francois Georges-Picot´ia eikä heidän kaltaisiaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sykes%E2%80%93Picot-sopimus

Suuri jokerikysymys

Nouseeko Turkki alueen keskusmahdiksi ja yhdistäjäksi, Osmannivaltion perilliseksi, Kemal Atatyrin ja tämän ammoisten edeltäjien kunnian jatkajaksi?

 

Turkki on ainoa (paikallinen) voima, joka historiallisesti kykenee stabiloimaan alueen.  Ehkä se tapahtuu aikanaan; nyt Turkki, jo viilenneenä ja kiinnostuksensa menettäneenä, teputtaa edelleen EU:n odotusporstuassa.

 

Olisipa tämä mielenkiintoinen farssi, jos Turkki olisi jo ehditty jollain tempulla Euroopan Unionin jäseneksi haalia.

*

Jos öljymarkkinoiden kuohunta ja muutos jäävät pysyvämmäksi ilmiöksi, Lähi-Idän taloudellinen strateginen merkitys hieman heikkenee, ja omien ongelmiensa kanssa painiva Yhdysvallat menettää otettaan, näin Kiina ja Venäjä tulevat vahvistamaan otettaan tähän(kin) kulmakuntaan, etenkin Venäjä.

 

Tyhjiö täyttyy aina, varsinkin poliittinen tyhjiö.

 

*

 

2015

Lukuisia kysymyksiä tulvii huulilta vuoden 2015 alettua.  Joitakin kehityssuuntia, etupäässä huolta aiheuttavia pystyn näkemään.  Vastauksia ja varmuutta sitäkin vähemmän.

 

Ainakin vuodesta on tulossa mielenkiintoinen.

 

*

Question:

Mitenkähän me ihmiset oikein hahmotamme jälkikäteen tämän oman aikamme, 2000-luvun alun ja sen aikakauden ominaispiirteet, sanotaan 40 vuoden tai 200 vuoden kuluttua?

 

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"1990-luvula Euroopassa jäi sotimatta sota, joka ”oikeastaan oli väistämätön”"

Tuo an totta. Ja se johtuu siitä, että USA voitti Neuvostoliiton kylmässä sodassa. Tuo voitto tapahtui vuoden 1989 lopulla. Kolmas maailmansota päättyi silloin.

Kuten muistanet vertasin kerran Suomen historiaa 1700-luvulta ja 1900-luvulta toisiinsa. Uudenkaupungin rauha vuonna 1721 vastasi Tarton rauhaa 1920, Turun rauha 1743 vastasi Moskovan välirauhaa 1944 ja Värälän rauha 1790 kuittaantui Neuvostoliiton romahduksena 1991.

Periaatteessa Venäjän olisi historiallisen jatkumon pohjalta jo muutamia vuosia sitten pitänyt miehittää Suomi, mutta historiahan ei aina ole niin täsmällistä.

Antti Jokela

Kiitos blogistille tästä kunnianhimoisesta maailmanselityksestä, joka tarjoaa monia keskustelunaiheita.

Venäjän osalta voisi kysyä, että onko länsi tosiaan nähnyt sen kaiken aikaa vihollisena. Vai oliko länsi jo ajatuksellisesti siirtynyt seuraavaan vaiheeseen, jossa Venäjästä oletettiin kehittyvän demokratia? Putin kyllä korostaa vastakkainasettelua, mutta onko siinä vielä kyse Neuvostoliiton hitaasta hajoamisprosessista, jossa käytetään vanhoja asetelmia ja retoriikkaa? Olemmeko siis uudessa tilanteessa vai vielä osittain vanhassa?

Voimmeko myöskään tietää, mikä on kansan tahto? On ymmärrettävää, että 90-luvun kaaoksen jälkeen haluttiin järjestystä, jota Putinin hallinto on tarjonnut. Haluaako kansa nyt tosiaankin vielä lisää järjestystä (autoritäärisen hallinnon) vai halutaanko seuraavaksi sittenkin suurin piirtein länsimaisen mallin mukainen demokratia ja oikeusvaltio? Nykyinen talouskriisi saattaa toimia jonkinlaisena tienristeyksenä ja saamme ehkä nähdä minkä suunnan Venäjä ottaa.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Yhdysvallat on öljyntuottajista ylivoimainen öljyn nettotuoja, koska se on maailman öljynkulutuksessa aivan omaa luokkaansa: Yhdysvalloissa kulutetaan 20 % maailmassa käytetystä öljystä. Toiseksi eniten kuluttaa Kiina (12 %) ja kolmanneksi eniten Japani (5 %).

Minun käsityksen mukaan halvasta öljystä hyötyvät eniten ne jotka sitä eniten kuluttavat. Nyt on yli 50 % alennukset voimassa.

Sitävastoin suurimmat öljyviejät joutuvat myymään öljyään alennuksella.

Merkittävimpiä Opecin ulkopuolisia öljyntuottajia ovat Venäjä, Kanada, Yhdysvallat ja Norja.

Suurin osa tunnetuista öljyvaroista sijaitsee Lähi-idässä. Euroopan kannalta Pohjanmeri ja Norjanmeri ovat tärkeä tuotantoalue.

Venäjä ja Saudi-Arabia ovat suurimpia öljyn viejiä.

Eniten öljyn hinnasta kärsivät taloudet ovat Algeria, Ecuador, Iran, Kuwait, Libya, Nigeria, Venezuela ja Venäjä. Jos öljyn hinta pysyy $50 tai alle esim tämän vuoden loppuun muutamat edellämainituista maista ovat selvitystilassa. Venezuela taitaa olla jo nyt.

Miten ihmeessä saat Venäjän taloudellisen vaikutusvallan merkityksen kasvamaan tässä tilanteessa ?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

"Miten ihmeessä saat Venäjän taloudellisen vaikutusvallan merkityksen kasvamaan tässä tilanteessa ?"

Sori, en kai niin sanonut - en ainakaan tarkoittanut.

Kirjotin;
"Yksittäisiä valtioita, selkeimmin ja julistautuen Yhdysvaltain aseman – ja samalla koko Lännen hegemonian – haastaa Putinin Venäjä." - ja haastaahan aina voi.

Uusia kuvioita Euroopassa ovat mm. nämä Saksa ja Ranska erkautuvat jälleen, taakse on jäänyt kausi jolloin ne kaksi suurta keskenään neuvottelivat ja sopivat miten homma EU:ssan hoidetaan; ja huonostihan siinäkin "kihlauksessa" kävi. Saa sitten nähdä, miten käy eroprosessin jälkeisessä tilanteessa...?

Ajautuuko ja suuntautuuko Ranska Välimerelliseen yhteisöön, sen oma taloustilanne ohjaisi sitä lähestymään Italiaa, Espanjaa ja "etelää". Tuleeko Ranska myöskin uusintamaan suhteensa Venäjään, niillähän on pitkät perinteet kahdenvälisestä yhteistyöstä, jos on sitten Napoleonin sodistakin..

Venäjästä totesin mielestäni selkeän sulkeutumisen; kun sillä aina ennen on ollut vahva "Eurooppalainen liittolainen", milloin se on ollut Ranska, milloin Saksa, milloin Englanti, tai jokin näiden kombinaatio, nyt se näytää ajautuneen/hakeutuneen välirikkoon EU:n ja siten käytännössä koko Euroopan kanssa.

Mitä kerroit öljytaseesta, se on totta. Mutta Yhdysvaltain omavaraisuus näyttää toteutuvan nopeutetulla aikataululla, sikäläiset alan toimijat ovat täpinöissään; ei tämä alehinnoittelu ole heillekään herkkua, ja siksi Obaman kompromissi jossa öljyteollisuudelle avattiin vientikanavia; tuottaa aiemmin mainitsemani about 10 $/brs enempi ulkoa kuin sisältä, mutta ennen kaikkea mahdollistaa usalaisille operointiväylän kv-öljybisnekseen myös käytännössä, ja tietyillä tarjousliikkeillä voi sotkea halutessaan markkinoita lisää (sotkea sitaateissa, siis hakea omia etuja mikä on normaalia, joskin aggressiivisuuden taso voi vaihdella). Mitä tulee nykyiseen "hintasotaan", Venäjä syytti Yhdysvaltoja jo ammoin alkusyksystä tarkoitushakuisesa diilistä Saudi-Arabian ja muiden arabi-tuottajien kanssa; jotenkin vain tämä haiskahtaa siltä että niin mielikuvituksellinen kuin läntisesti ajatellen tuo väite kuulostaakin, jälkitiedot saattavat hyvinkin vahvistaa että jostain tällaisestaKIN on kyse. tätä on vaikea todistaa saati täysin rationaalisesti selittää: Yhdysvalloilla on ollut vientisulku, ja sen oma tuotanto on voinut hinnoitella tuotteensa niin alas kuin "sielu sietää", ja kun tuonti on kaiken aikaa supistunut, ja käytännössä rajoittunut Kanadasta tuotavaan öljyyn, josta on kahdenvälinen sopimuspohja, ja johon liittyen republikaaniennemmistöinen kongressi tullee päättämään että paljonpuhuttu Kanadanputki rakennetaan, vaikka Obama sitä näön vuoksi vastustaakin, niin usan kannalta maailmanmarkkinahinnan romahduksella on sekundaarinen merkitys. Obaman ja valtiojohdon tavoitteiden kannalta Venäjän ja Venezuelan (+smb) kyykyttäminen ei ole lainkaan epämieluissaa amerikkalaisille, eikä Obamalle itselleen.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Venäjä rajoittuu Laatokalta kaakkoon Niznij Novgorodiin saakka ja siitä länsirajalleen... Muualla Venäjän läsnäolo on vaihtelevaa... koossapidettävä suurvalta ja jos keskuksen voimavarat ehtyvät niin... tämän tiesivät tsaaritkin.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Saksalla on kaasuputki Venäjän kanssa. Ranskalla on Mistraali telakalla.. Mielenkiintoista!

Useassa yhteydessä olen tuonut julki huoleni Venäjän kestävyydestä; länsimaisena johtajana (jos olisin) en kauhean kovasti kokeilisi Venäjän talouden ja yhteiskunnan kestokykyä, sen rakennelujuutta ei ole nykymuodossaan testattu. Värikumoukset ja erilaiset tuetut demokratiaprosessit kokeneet maat antavat aika kovan näytön siitä että tarkoittamattomat seuraukset voivat olla ikävämpiä ja toteutua, sen sijaan tarkoitettujen seurausten jäädessä niukoiksi tai vallan toteutumatta.

Antti Jokela

Yhdysvaltain osalta voisi kysyä, mitä tapahtuu, kun energiaomavaraisuus toteutuu. Jättäytyykö se pois maailmanpoliisin roolista? Ja mitä siitä seuraa?

Käyttäjän KaleviOnnela kuva
Kalevi Onnela

"Finanssijärjestelmän rajoittamaton rulettipöytä otti vallan reaalitalouksilta.
Talousteorioiden kriisi ei ole akateeminen kysymys, vaan koskettaa kaikkia. Finanssijärjestelmän ylivalta on tehnyt valtioista pankkijättien jatkeita, takaajia ja lepyttelijöitä.
Ihmeellinen maailmanjärjestys, jonka tuhoisuutta, vääristyneisyyttä ja kirouksellisuutta eivät ihmiset vielä yleisesti tajua."

Tämä on hyvä määritelmä siitä, missä nyt mennään. Islamismi, Putinin sekoilu ja EU:n neuvottomuus ovat yhteisöjen tiedostamattomia reaktioita, alkusoittoa kaaokseen, josta ehkä sitten kaiken jälkeen kehkeytyy uusi maailmanjärjestys. Huikaisevia näkymiä, Veikko.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset