Veikko Huuska

Suomalaisista poliittisista oikeudenkäynneistä 1919-1926

Suomalaisista poliittisista oikeudenkäynneistä 1919-1926

  • Oikeutta politiikan peitekaavun alta –

*

Vankeinhoitohallituksen vuosikertomukset vuosilta 1919-1926 osoittavat, että maan eri oikeusistuimissa eri pituisiin kuritushuonerangaistuksiin tuomittuja ”valtio- ja maanpettureita” on rangaistuslaitoksiin saapunut eri vuosina seuraavasti:

1919: 1.200 työläistä,

1920:    734 työläistä,

1921:    326 työläistä,

1922:    161 työläistä (eräs toinen tilasto: 199),

1923:    148 työläistä,

1924:    147 työläistä,

1925:    153 työläistä ja

1926:      77 työläistä.

Yhteensä siis 2.946 työläistä.

*

Koska lähes 3:n tuhannen poliittisista rikoksista tuomitun rangaistushistorian käsittely olisi kirjoittajan kannalta aivan liian työläs – ja lukijankin kannalta tarpeettomasti paneutumista vaativa urakka – olen tässä alempana julkaistavassa selostuksessa tyytynyt toistamaan luonnehtivat selostukset vain niistä jutuista, jotka muodostavan ”koko alan” eräänlaisen jäävuoren huipun.  Niinpä on seuraavassa yhteensä 55 oikeustapausta käsittävässä yhteenvedossa selostettu vain 637 henkeä käsittävät joukkojutut.

Näin ollen jää 2.309 henkilöä kuritushuonetuomioihin johtanutta juttua tämän vaatimattoman matrikkelin ulkopuolelle.

*

Jukka Kekkonen kirjoittaa Kansallisbiografian pienoiselämäkerrassaan oikeustieteen tohtori Ensio Hiitosen tuotannosta:

”Suurimman kohun aiheutti kuitenkin Hiitosen 1953 julkaisema teos Vääryyttä oikeuden valekaavussa, joka käsitteli kriittisesti vuoden 1918 sisällissodan jälkeistä oikeudenkäyttöä sekä useita myöhempiä Suomen oikeushistorian kiistanalaisia oikeudenkäyntejä.

Siitä huolimatta, että Hiitosen kirja on kirjoitettu nimenomaan oikeusvaltion periaatteiden puolustuspuheeksi, hän joutui kovan ja suorastaan asenteellisen arvostelun kohteeksi. Hiitonen sai kuitenkin poikkeuksellisen arvovaltaisen rehabilitaation 1970, kun tasavallan presidentti (->) Urho Kekkonen kuuluisassa syntymäpäivähaastattelussaan kiitti hänen teostaan.

Myöhempi tutkimus vuoden 1918 oikeudenkäytöstä on tullut samoille linjoille: Hiitosen teoksessa on sen kirjoittamisen ajankohta ja lähdetilanne huomioon ottaen paljon kestävää ainesta.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensio_Hiitonen

*

PÄÄPIIRTOJA VUODEN 1918 JÄLKEISESTÄ AJASTA SUOMESSA

Kenttäoikeudet (sittemmin valtiorikosoikeudet) toimivat, tuomiten joukottain työläisiä kuolemaan.  Teloittajien laukaukset pamahtavat.  Piileskeleviä punaisia ajettiin takaa kuin metsänriistaa.  Vielä maaliskuulla 1919 kertovat porvarilehdet tapahtumista, jolloin pakoilevia aseettomia punakaartilaisia ammutaan vain siksi että pelätään heidän ryhtyvän vastarintaan (esim. Iltalehti 4.3.1919). –

Koko maa on yhtenä vankileirinä.  Kas, näin kuvaa valkoinen kirjoittaja vankijonoja:

”- - Joukossa tuli naisiakin, mikä miehen, mikä naisen puvussa. - - Ryhmä toisensa jälkeen kulki ohi, pölyisenä, kurjana.  Miesten mutina ja vartijoiden komennukset sekoittuivat toisiinsa, kun kokonainen kansa vietiin vankeuteen. - - Kiväärintukit heilahtelivat ja ratsuruoskat vinkuivat”. (Aarne Varonen: ”Sotakevään tuokiokuvia”, Otavan vuosikirja 1918, sivu 405).  http://fi.wikipedia.org/wiki/Aarne_Varonen

Vastatessaan eduskunnan täysi-istunnossa 5.7.1918 edustaja Hornborgin ynnä muiden välikysymykseen punavankien kohtelusta, ilmoittaa senaattori Thesleff kapinavankeja olleen 68.014 miestä ja 4.575 naista, yhteensä 72.589

(Vankeinhoitohallituksen vuosikertomus 1918: 27.6.1918 vankeja oli 69.199 m ja 4.7.16 n, yhteensä 73.915).

*

Nälkä ja taudit korjasivat ahtaissa vankileireissä vielä suuremman kuolemansadon kuin valkoisten kuulat.

Kaikesta huolimatta eli valkoinen porvaristo alituisessa ”uuden kapinan” pelossa.  Sen sanomalehdet käsittelivät jatkuvasti sitä.

Helmikuulla 1919 piirittää Viipurin suojeluskunta viisi työläiskaupungin osaa.  Pitää niitä saarroksissa koko päivän. Etsii ”uutta kapinaa”.  50 henkilöä vangitaan, mutta täytyy heidät vapauttaa (Iltalehti 10.2.1919).  Suojeluskuntarazziat leviävät sitten ympäri maan (m.m. saarretaan Helsingin työläiskaupunginosat, samoin Hämeenlinnassa y.m.). –

Kun seuraavassa luettelemme joukon poliittisia joukkojuttuja, ei niihin käytettäväksi annettu tila salli meidän selostaa, mistä syystä niissä kussakin tapauksessa on tuomio annettu.  Suurin osa tuomioista on kuitenkin langennut toiminnasta työväen julkisissa joukkojärjestöissä ja sellaisista jutuista, joissa on syytetty osallistumisesta Suomen Kommunistisen Puolueen julkaisujen levitykseen.  Pienemmän osan muodostavat S.K.P:n muuhun toimintaan osallistuneet, kommunistisilla kursseilla tai kansainvälisessä sotakoulussa opiskelleet, n.s. ”etappiteiden” hoitajat j.n.e.

”VALTIOPETOSKALENTERI”

(Poliittisia joukkojuttuja jälkeen 1918; Tuomioistuin, päätösaika; tuomio, vankeuden kesto sekä kansalaisluottamuksen (mm. vaali- ja äänioikeuden menetyksen) kesto)

1.) Jukka Lehtosaari ym.

Valtiorikosoikeuden 2 osasto elokuu 1919:

3 henkeä tuomitaan yhteensä 18 vuoden kuritushuonerangaistukseen (krh) ja 25 vuotta kansalaisluottamusta (klv) vaille. http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=910928

*

2.) Jääkärivääpeli Kaiho ym. Viipurin hovioikeus 10.10.1919:

3 miestä; 15 v krh, 24 v klv.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_j%C3%A4%C3%A4k%C3%A4reist%C3%A4_K

 – Suomen Jääkärien elämäkerrasto 1975 kertoo:

Akseli Kaiho, jääkäri (kersantti), maalari, s. 22.11.1889 Helsinki – k. 7.6.1937 Kanada.  Vanhemmat: seppä Ville Karstunen ja Isa Nieminen.  Toimi mekaanikkona Muurmannin radan rakennustöissä.  Opasti saksalaisia sotavankeja Suomen kautta Ruotsiin 1916.  Matkusti Saksaan, missä meriesikunnan palveluksessa ja osallistui räjäytyskursseihin Berliinissä.  Liittynyt 7.2.1917 jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon, josta laskettiin siviilityöhön.  Vapaussodan jälkeen palasi Suomeen syksyllä 1918.  Palveli kersanttina Suomen Valkoisen Kaartin 2.Komppaniassa 1918-1919 ja Helsingin Etappipataljoonan 1.K:ssa sotilaana 1919.  Tuomittu valtiopetoksesta 1919.  Siirtyi vapauduttuaan Neuvostoliittoon, sieltä Yhdysvaltoihin ja edelleen Kanadaan, jossa toiminut maalarina. – Haudattu Kirkland Lake, Ontario, Kanada.  Sotilasarvo: Kersantti 1918 [menettänyt tuomion yhteydessä sotilasarvonsa]. –

Tämän jääkärin veljen vaiheet ovat siinä määrin intressantit, että ne on syytä merkitä tähän yhteyteen.  Mirko Harjulan gargantuamaisessa ”Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922” (2006) hän kertoo:

KAIHO, (alkujaan Karstunen), Eino Villiam Villiaminpoika, syntyi sepän perheeseen Jyväskylässä 27.11.1896, meni 1911 Kouvolaan leipurinoppiin ja talvella 1914 Helsinkiin leipuriksi.  Kävi talvella 1915-1916 Pietarissa leipurina ja 1916-1917 Uralilla.  Kesällä 1917 palasi Suomeen ja oli Raudun asematyömaalla kirvesmiehenä.  Liittyi tammikuussa 1918 Pietarin suomalaiseen punakaartiin, johti sen kk-ryhmää Raudun rintamalla maaliskuussa 1918, valittiin esikunnan kirjuriksi. Pääsi pakoon Pietariin huhtikuussa.  Kävi Buissa ja Uralilla [suomalaisten punapakolaisten leireillä], palasi Pietariin ja sitten Buihin, jossa pakolaisleirin suomalaisen punakomppanian päälliköitä kesällä ja syksyllä 1918.  Keväällä 1919 osan komppaniaa kanssa Pietariin, otettiin komentajakursseille kesäkuun 1919 alussa.  Valmistui maaliskuun alussa 1920, palveli 480. Suomalaisessa rykmentissä kk-joukkueenjohtajana ja joutui elokuussa 1920 internoiduksi Saksaan.  Palasi sieltä Venäjälle toukokuussa 1921.  Oli kesän Pietarissa halkokärrääjänä, 1921-1922 keinotteli elintarvikkeilla ja 1922 oli sähkötehdasrakennuksella sekä syksystä 1922 Suomen konsulaatissa kirvesmiehenä.  Lähetettiin Suomeen SKP:n asialle, mutta jäi toukokuussa 1924 Terijoella kiinni ja sai heinäkuussa puolitoista vuotta vankeutta, istui Tammisaaressa ja pääsi tammikuussa 1926 vapaaksi.  Asui Helsingissä, vuoteen 1938 mennessä oli muuttanut Yhdysvaltoihin.: Harjula, 2006. –

Huomautuksia: Vallankumoustaistelun tiimellyksessä Venäjällä perustettiin kansainvälisiä rykmenttejä; suomalaisia oli kolme, joiden nimet ja numerot vaihtelivat tiheään.  Suomalainen 480. rykmentti oli alkujaan Pietarissa maaliskuussa 1919 perustettu JR 54, joka saman vuoden marraskuussa muutettiin JR 480:ksi; sen päävoimat tuhoutuivat Puolan rintamalla 1920 ja loput internoitiin elokuussa 1920 Saksaan, jossa niitä säilytettiin Saltswedenin vankileirillä vuodenvaihteeseen 1920/1921 saakka, jolloin ne luovutettiin Neuvosto-Venäjälle.

 – Näiden tietojen mukaan ainakin kaksi ”Saksan jääkäriä”, Eino Kaiho ja Kaarlo Sipola, ovat palvelleet tuolloin JR 480:n riveissä Puolan rintamalla ja tehneet vankileirikeikan Saltswedenin kautta, [VH]; - JR 54/480:n komentaja ei ollut suomalainen, mutta rykmentin komissaarina toimi suomalainen Arthur Adolfinpoika Walldén sekä rykmentin I pataljoonan komentajana Johannes Edvardinpoika Heikkonen (1891-1937) sekä toisen pataljoonan komentajana entinen Saksan jääkäri Kaarlo Johannes Sipola (1897-1948).  - Ilkka Hakalehdon mukaan (SKP ja sen vaikutus…,1966) kolme jv-rykmenttiä käsittäneiden suomalaisten joukko-osastojen vahvuus olisi ollut yli 6.000 miestä.  Sitä voi pitää varovaisena arviona.  Markku Salomaa luottaa enemmän ”prominentin [huomattavan] punaupseerin Kaarlo Pietarisen tietoon, että vain harvat Venäjälle paenneet punakaartilaiset menivät töihin ja useimmat liittyivät puna-armeijaan, olisi suomalaisia palvellut puna-armeijassa ehkä noin 10.000. – Aivan kaikki eivät, tietenkään, halunneet sotatöihinkään; sotilasjärjestön puheenjohtajan Eino Rahjan ja sihteerin Kullervo Mannerin allekirjoituksin Pietarin alueen joulukuussa 1918 järjestetyt kutsunnat menivät kaiken kaikkiaan mönkään: Puolustusneuvoston puheenjohtaja Vladimir Lenin ja vallankumouksellisen sotaneuvoston puheenjohtajan sijainen Efraim Skljanski julkaisivat nimissään työväen ja talonpoikain puolustusneuvoton ukaasin, jonka mukaan ”kaikkia, jotka eivät ilmoittaudu määräajan sisällä, tullaan pitämään työväen kavaltajina ja vihollisina ja tuomitsemaan heidät ankariin rangaistuksiin aina ampumiseen saakka”.  SKP:n taistelujärjestö julkaisi tämän Leninin-Skljanskin ultimaatumin 18.5.1919.  Käytettävissä olevien tietojen mukaan ainakin pakkotyötä käytettiin rangaistuksena palveluhaluttomiin suomalaisiin, mutta varmuudella myös muutamia kuolemantuomioita langetettiin.  Lokakuussa 1919 Pietarin taistelujen aikana kaupungin vallankumoustribunaalissa tuomittiin suomalaisia kommunisteja ammuttavaksi SKP:n mobilisaatio käskyn noudattamatta jättämisestä.  Ampumistuomiot saivat ulkoasiainkansankomissaari Georgij Tshitsherinin (1872-1936) pelkäämään Suomen saavan siitä aiheen jopa sodan julistukselle (”casus belli”). - Taistelussa kaatuneiden määrästä ei ole käytettävissä tietoja ja SKP:n sotilassairaalan toimintaan liittyvät tiedot koskevat vain Pietarin ja kaupungin lähiseutujen taisteluja.  Arviona voi esittää, että kaatuneita ja tauteihin kuolleita on ehkä ollut noin 1.000.  Pietarisen mukaan punakaartilaiset näkivät ”kumoussodan täällä jatkavan Suomessa alettua työtä” ja ”toivo kansalaissodan uusiintumisesta Suomessa aivan lähiaikoina oli yleinen” ja siksi ”mentiin oppimaan sotataitoa”.: Markku Salomaa: Punaupseerit. –

*

3.) Iida Olli ym.

Kansalaissodan päätyttyä silloiselle Neuvosto-Venäjälle peräytynet tai paenneet vallankumoukselliset työläiset perustivat Moskovassa elokuun 29. – syyskuun 5. päivinä 1918 pitämässään kokouksessa Suomen Kommunistisen Puolueen (S.K.P.).  Maanpakolaiset pyrkivät yhteyteen vielä hengissä olevien omaistensa ja aatetoveriensa kanssa Suomessa.  S.K.P. organisoi mm. punaorpojen ja leskien taloudellisen avustuksen.  Iida Ollia ja hänen ”rikoskumppaneitansa” vastaan ilmeni oikeudenkäynnissä pääasiassa seikkoja, jotka aiheuttivat, että heitä pidettiin tällaisten avustusten jakajina.  Viipurin Hovioikeus (HO) tuomitsi 14.11.1919 jutussa 1 naista ja 12 miestä. Naisten tuomiot: Iida Olli ja kolme muuta 10, kaksi 9, kaksi 8, kaksi 7 ja yksi 6 vuotta kuristushuonetta.  Lähes puolitoista vuotta tutkintovankeudessa oltuaan saivat syytetyt Korkeimman oikeuden päätöksen 20.9.1920: 23 henkilöä tuomittiin yhteensä 136 vuodeksi 2 kuukaudeksi kuritushuoneeseen ja olemaan 160 vuotta kansalaisluottamusta vailla.

4.) Rauha Autere ym. Turun HO 19.12.1919: 4 naista, 10 vuotta krh ja 20 v. klv.

5.) M. Korhonen ym. Viipurin sotaoikeus 14.2.1920: 3 henkilöä (näistä 1 nainen), 4 vuotta ja 2 kk krh, 12 v. klv.

6.) A. Kaplin, ym. Viipurin HO 18.2.1920: 4 henkilöä, 28 v krh, 34 v klv.

7.) Liljelund ym. Turun HO 8.3.1920: 4 henkilöä (2 naista), 7 v 9 kk 10 päivää krh.

8.) L. Mikkonen ym. Viipurin HO 9.3.1920: (Korkein Oikeus vahvisti päätökset muuttamatta marraskuussa samana vuonna): 7 henkilöä (1 nainen), 26 v krh, 52 vuotta klv.

9.) A. Kuivanen ym. Viipurin HO 16.4.1920: 4 henkilöä, 23 v 6 kk krh.

10.) Jalmari Hupli ym. Turun HO huhtikuun lopulla 1920: 6 henkilöä, 35 vuotta kuristushuonetta, muut yhteensä 35 vuotta kansalaisluottamusta vailla, mutta Hupli ainiaaksi. –

Jalmari Hupli oli ollut Viipurin punakaartin päälliköitä 1918; http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=1049  Myöhemmin ehti kirjoitella vaikka saunoista;  http://books.google.fi/books/about/Talikkalan_ty%C3%B6v%C3%A4en_sauna_ja_rakennusos.html?id=KpJ6GwAACAAJ&redir_esc=y

10,b.) Björne (1977) selostaa Turun HO:n 23.3.1920 antaman tuomion, jossa Hupli myös mukana: Hjalmar Alarik Hupli ja Otto Vilhelm Itkonen olivat vuonna 1918 Neuvosto-Venäjällä liittyneet SKP:een ja puolueen tarkoitusperiä edistääkseen tulleet Suomeen helmi- tai maaliskuussa 1919, jolloin Itkonen oli tuonut rahalähetyksen ja jättänyt sen tänne.  Molemmat olivat toimineet lokakuuhun 1919 asti Helsingissä venäläisen kiihotuskirjallisuuden levittäjinä.  (Molemmat tuomittiin myös valtiopetoksen salahankkeesta).

11.) J. O. Jokinen ym. Turun HO 29.7.1920 : 2 henkilöä, 11 v 10 kk krh, 20 v klv.

11,b.) Björne kertoo: Turun HO 30.6.1920; HO kohteli ankarasti myös niitä, jotka Suomessa olivat levittäneet äärivasemmistolaista kirjallisuutta.  Vuonna 1920 oli syytteessä neljä hämeenlinnalaista työmiestä, koska nämä olivat Hämeenlinnan maaseurakunnan työväenyhdistyksen iltamissa levittäneet maanalaista kommunistista kirjallisuutta.  Kahden kohdalla syyte hylättiin toteennäyttämättömänä, ja kaksi tuomittiin valtiopetoksen valmistelusta vuodeksi kuritushuoneeseen.  Tuomituista työmies Juho Jokinen oli iltamissa antanut työmies Lauri Koivulalle kaksi kappaletta ”Kommunistinen ongelma” –lehteä kehottaen tätä lukemaan ne ja antamaan edelleen.  Vastaanottaja oli lukenut lehden ja iltamista poistuessaan antanut saamansa kappaleet kahdelle eri henkilölle. – Jokisen luota oli kotietsinnässä tavattu kommunistista kirjallisuutta ja Hämeenlinnan garnisoonikomennon salainen päiväkäsky, mutta häntä syytettin vain kirjallisuuden levittämisestä.: Björne, 1977.

12.) R. Ahola ym. Turun HO elokuussa 1920: 7 henkilöä (1 nainen), 38 vuotta 6 kuukautta krh, 48 vuotta kansalaisluottamusta vailla.

13.) A. Naukkarinen ym. Sotaylioikeus 3.9.1920: 9 henkilöä, 33 v krh, 56 v klv.

 

14.) Lassander ym. Vaasan HO 24.11.1920: 8 henkilöä, 37 v krh, 40 v klv.

15.) Aleksander Veckman ym. Turun HO marraskuu 1920: 3 henkilöä, 28 v krh.

Björne (1977) selostaa Aleksander Weckmanin ja kumppaniensa toimia, ns. Mannerheimin murha-jutussa:

Jyrkimmän linjan kannattajiin kuului ilmeisesti myös punaupseeri Aleksanteri Weckman, joka oli päättänyt surmata Mannerheimin.  Hän tuli maaliskuussa 1920 kahden toverinsa kanssa väärien passien turvin Suomeen. 

Koska tämä, ei edes yritystasolle edennyt suunnitelma on yleensä jäänyt kirjallisuudessa huomaamatta, on syytä lähemmin selostaa tämän aiotun attentaatin melko surkuhupaisia alkuvalmisteluja.  Weckman ilmoitti vasta Helsingissä mukana olleille työmies Aleksander Suokkaalle ja myös punaupseerikoulutuksen saaneelle Kaarle Salolle, että tarkoituksena on surmata kenraali Mannerheim.  Murhan piti tapahtua Tampereella pääsiäisen aikana pidettävissä suojeluskuntajuhlissa.  Kaikki kolme menivät tämän jälkeen Salon luokse Kauniaisiin, missä heitettiin arpa siitä, kuka murhan suorittaisi.  Salo ”voitti”.

Seuraavana päivänä Weckman ja Suokas matkustivat Tampereelle.  Ilmeisen vastahakoinen murhaaja in spe matkusti muista erillään, mutta nukahti junassa ja joutui Korkeakoskelle, joten hän tuli Tampereelle päivää myöhemmin kuin muut.  Lähteet eivät kerro, oliko pullosta saatu rohkaisu syynä nukahtamiseen.  Tampereella Salo sai Weckmanilta pistoolin tehtävää varten.  Salo lähti tämän jälkeen kaupungille, missä hän näki Mannerheimin ”kuitenkin voimatta yrittää häntä surmata”, kuten HO totesi.  Mannerheimin murhaaminen jäi sillensä, mutta kun Weckman myöhemmin tapasi Salon Helsingissä, minne kolmikko oli palannut, Weckman sanoi Salolle, että tämä voisi ampua sotaministeri Bruno Jalanderin, kun ei Mannerheimin ampumisesta ollut tullut mitään.  Tämäkin suunnitelma raukesi, sillä kun kolmikko kahden avustajansa kanssa pidätettiin 21.4.1920, se oli matkalla Neuvosto-Venäjälle.

Pidätetyt asetettiin syytteeseen Turun Hovioikeudessa, joka piti murhasuunnitelmia valtiopetoksen valmisteluna.  Epäselväksi jäi, kuka oli koko attentaattiajatuksen alullepanija.  HO:n päätös rakentui sille pohjalle,  että Weckman oli saanut SKP:ltä ohjeet tulla Suomeen suorittamaan terroritekoja.  Weckmanin pyynnöstä HO:n hänelle määräämä avustaja lakit. kand. K.M. Kyrklund väitti päämiehensä puolesta, että Weckman oli omasta aloitteestaan päättänyt tuhota Mannerheimin Suomen ja Venäjän rauhan esteenä.  On vähemmän uskottavaa, että SKP:n virallinen johto olisi ollut suunnitelmien takana.  Sitä vastoin on mahdollista, että jyrkkä linjaa kannattanut ryhmä [s.o. Eino Rahja, VH] olisi lähettänyt Weckmanin Suomeen.

Mannerheimia koskeneilla murhasuunnitelmilla oli vielä traaginen jälkinäytös.  Kolmikon kanssa pidätetyt työmies Anton Lonka ja seppä Teodor Sädevirta joutuivat myös syytteeseen Turun HO:een.  Lonkaa syytettiin siitä, että hän tietoisena Weckmanin toiminnasta oli ottanut tämän luokseen asumaan, ja Sädevirta oli syyttäjän mukaan järjestänyt asunnon Weckmanille.  Lonkaa koskeva syyte hylättiin toteennäyttämättömänä, ja Sädevirtaa koskevasta vaatimuksesta syyttäjä luopui jo oikeudenkäynnin aikana.

Sädevirta ja todistajana kuultu Elin Aleksandra Pöyhönen olivat HO:ssa ”todistaneet epäedullisesti muutamia Longan tovereita” (ilmeisesti edellä mainittua kolmikkoa) vastaan, ja Lonka päätti kostaa.  Lonka sopi Sädevirran ja Pöyhösen surmaamisesta Venäjältä tulleen sotilasvakoilija August Enrothin kanssa.  Eräänä yönä Lonka ja Enroth kumpikin heittivät pommin huoneeseen, jossa Sädevirta ja Pöyhönen asuivat parin muun henkilön kanssa.  Pöyhönen loukkaantui vakavasti ja kuoli myöhemmin, Sädevirta ja toinen huoneessa ollut henkilö loukkaantuivat myös, kun taas neljäs henkilö selvisi vammoitta.  HO tuomitsi sekä Longan että Enrothin yhdellä teolla tehdystä murhasta ja kolmesta murhayrityksestä elinkaudeksi kuritushuoneeseen.  KKO, johon vain Enroth valitti, ei muuttanut HO:n päätöstä.:

Lars Björne: ”…syihin ja lakiin eikä mielivaltaan…”, s. 168-170, 1977.

Tapauksesta on kirjoittanut mm. Mikko Porvali; http://www.mikkoporvali.fi/index.php?page=1038

Jari Tervo kirjoitti romaanin Troikka tämän tempun tiimoilta; https://books.google.fi/books?id=oqdcAwAAQBAJ&pg=PT352&lpg=PT352&dq=Weckman+salo+suokas&source=bl&ots=xC-5Sc1o7y&sig=GPwzZNZrakcOuTpomREr6ht_27U&hl=fi&sa=X&ei=enCqVKqMHKSuygPGy4KADQ&ved=0CCMQ6AEwAQ#v=onepage&q=Weckman%20salo%20suokas&f=false

Itsekin kirjoitin jälkikuvioista jotain; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128201-he-todella-halusivat-sinne-neuvostoliittoon

16.) Huikarinen ym. Korkein oikeus (KO) marraskuussa 1920: 9 henkilöä, 30 v krh.

17.) S. Kristo ym. Turun HO joulukuussa 1920: 3 henkilöä, 20 v 6 kk krh, 29 v klv.

18.) Aino Siika ym. KO joulukuu 1920: 6 henkilöä (1 nainen), 20 v krh.

19.) Käkönen ym. Terijoen sotaoikeus 30.1.1921: 3 henkilöä, 10 v 10 kk krh, 18 v klv.

20.) ”Puolueen perustajain juttu”.  Huolimatta edelläkerrotusta vainosta oli työväenliike Suomessa Entisen liikkeen aktiivien kaaduttua rintamilla, tultua teloitetuiksi tai murhatuiksi, sortuessa tai viipyessä vankileireillä ja maanpaossa, pääsivät työväenliikkeen johtoon vapaanaolevat intelligenssi- ym. puoli- ja täysporvarilliset ainekset.  Mutta jo Suomen sosdem puolueen joulukuulla 1919 pidetyssä puoluekokouksessa esiintyi voimakas luokkataistelun kannalla oleva ryhmä.  Se kutsui Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen perustavan kokouksen Helsinkiin 13.5.1920.  14.5. päätti perustettu puolue liittyä Kominterniin [”omalla ohjelmalla”].  Tällöin kokous hajoitettiin ja vangittiin joukko siihen osallistuneita.  (Katso Georg Branting: ”Oikeudenkäyttö Suomessa”).

Puolueen perustajat tuomittiin Turun HO 8.2.1921 ja Korkein Oikeus 20.4.1921: 14 henkilöä (2 naista), yhteensä 39 vuotta 9 kuukautta 24 päivää kuritushuoneeseen ja olemaan 73 vuotta kansalaisluottamusta vailla. –

Björne kokoaa tuomioiden ajallisen jakautuman:

”Tuomiot osallisuudesta [SSTP:n 13.-14.5.1920 pidettyyn] perustavaan kokoukseen jakautuivat seuraavasti:

vuonna 1920 13 tuomittua,

vuonna 1922 1 tuomittu,

vuonna 1923 5 tuomittua,

vuonna 1924 9 tuomittua,

vuonna 1925 1 tuomittu sekä

vuonna 1928 1 tuomittu.

Vuoden 1920 tuomiot tulivat  kaikki em. ensimmäisessä oikeudenkäynnissä.  Vuonna 1923 tuomituista kolme tuomittiin myös ”rauhanjulistuksesta” ja yksi ”pietarinkävijäin jutun” yhteydessä.  Kaikki vuona 1924 tuomitut olivat syytteessä STP:n lakkauttamisjutussa.  Viimeinen vuonna 1928 tuomittu, Jaakko S. Kivi, oli mukana Taimen jutussa.  Häntä syytettiin pääasiassa kuulumisesta SKP:n Suomen byroohon, mutta myös aikaisempi toiminta julkisissa järjestöissä luettiin hänen viakseen.  Jäljellä olevista kolmesta syytetystä yksi (Matti Väisänen) tuomittiin myös valtiopetoksen avunannosta ja yksi oli lisäksi syytteessä Vaasan HO:ssa.  Vuonna 1925 tuomittu Otto Heikkinen oli vuoden 1920 jälkeen ainoa, joka joutui vastuuseen pelkästä osallistumisesta SSTP:n perustavaan kokoukseen.

21.) J. Kemppainen ym. Vaasan HO 12.5.1921: 19 henkilöä, 59 vuotta krh. –

Tamperelainen Juho Kemppainen tuomittiin myöhemmin Turun HO:ssa 12.5.1924 ns. ”189:n jutussa” eli SSTP:n perustamiseen osallisuudesta.

22.) I. Törmänen ym. Vaasan HO 31.5.1921: 5 henkilöä, 21 v krh, 34 v klv.

23.) Hannes Juvonen ym. Korkein Oikeus 27.7.1921: 3 henkilöä 11 v 6 kk krh, 23 v klv.

24.) J. Haverinen ym. Vaasan HO 7.11.1921: 3 henkiöä, 6 v krh, 9 v klv.

25.) Nikke Karjalainen ym. Vaasan HO 29.11.1921 ja tuomiot muuttamatta pysyttänyt KO 27.2.1922: 7 henkilöä (1 nainen), 21 v krh, 35 v klv.

26.) Matti Paasonen ym. Viipurin HO 12.12.1921 ja tuomiot pysyttänyt KO 24.3.1922: 3 henkilöä, 14 v krh, 30 v klv. – Eila Lahti-Argutinalla Vainouhrit-matrikkelissaan on Paasosen veljekset Heinolasta:

Matti Pekanpoika Paasonen, s. 1889, Heinola, asui Karjalassa Petroskoissa, ilman vakituista työpaikkaa, tuomittu kolmeksi vuodeksi; ilmeisesti hänen veljensä,

Pekka Pekanpoika Paasonen, s. 1894, Heinola, mennyt Venäjälle siirtolaisena 1921, asui Karjalassa Kalevalan piirissä ja toimi virkailijana, VKP(b):n jäsen, vangittu 24.12.1937, tuomittu 25.1.1938 neuvostovallan kumoamiseen tähtäävän agitaation harjoittamisesta syytettynä, ammuttu 24.2.1938 Petroskoi, rehabilitoitu 4.6.1959.

27.) Elo Syvänen ym. Viipurin HO helmikuussa 1922: 13 henkilöä (2 naista), yhteensä 49 v kuritushuonetta. – Lahti-Argutinalla vainouhrien matrikkelissaan:

Elo Mooseksenpoika Syvänen, s. 16.9.1899 Tampere, Venäjälle 1926 poliittisten vankien vaihdon yhteydessä, VKP(b):n jäsen 1927-1937, asui Karjalassa, Petroskoin opettajakorkeakoulun rehtori, vangittu 17.10.1937, tuomittu 20.12.1937 agitaatiosta ja kaikenluontoisesta neuvostovastaisesta järjestelytoiminnasta syytettynä kuolemaan, ammuttu viattomien lasten päivänä 28.12.1937 Karhumäen Sandarmohin teloituslanssilla, jonne myös haudattu.  Rehabilitointiasiakirjat päivätty Petroskoissa 25.4.1989.  http://www.pispala.fi/historia/punainenpispala/1910/elo_syvanen.php?id=8&id2=18&id3=8

28.) Ellen Mäkelin ym. Vaasan HO maaliskuussa 1922 ja tuomiot pysyttänyt KO: 4 henkilöä (1 nainen eli Mäkelin), 12 v 6 kk krh, 20 v klv. – Lue lisää Ellen Mäkelinistä täältä; http://fi.wikipedia.org/wiki/Kerttu_Kauniskangashttp://www.makelinseura.fi/documents/Hyvonen_juttusarja.pdf

29.) M. Pajula ym. Vaasan HO 12.4.1922: 4 henkilöä, 8 v krh.

30.) A. Murumäki ym. Viipurin HO 2.6.1922 ja tuomiot pysyttänyt KO 8.9.1922: 16 henkilöä, yhteensä 44 vuotta ja 2 kuukautta kuritushuonetta.

31.) Juho Mattila ym. Turun HO kesäkuussa 1922: 8 henkilöä (1 nainen), 10 v 5 kk krh, 31 v klv.

32.) Selander ym. Korkein Oikeus 14.6.1922: 2 henkilöä, 10 v krh, 18 v klv.

33.) ”Rauhanjulistajien juttu”.  Kun valkoiset suomalaiset rosvojoukot olivat vuoden 1921 loppupuolella jälleen hyökänneet hävittäen ja murhaten Neuvosto-Karjalan alueelle, aiheuttaen täten sodanvaaran neuvostomaiden ja Suomen välille, antoi Suomen Sosialistinen Työväen Puolue tammikuun alussa 1922 julistuksen Karjalan kysymyksestä (n.s. ”rauhanjulistus”).

Julistuksen johdosta vangittiin ja tuomittiin ”maanpetoksesta” puolueen sanomalehtien vastaavat toimittajat ja johto (KO 20.10.1922), Satakunnan piiritoimikunta , joka oli lähettänyt samansisältöisen kiertokirjeen piireille (Turun HO marraskuussa 1927) sekä sen puolueneuvoston kokouksen osanottajat, jotka oli johdolle antanut tehtäväksi puheena olevan julistuksen ja julkaisemisen (Turun HO lokakuussa 1923) [kaksi puolueneuvoston jäsentä, painija Sulo Kokko ja intomielinen konspiratööri Eva Sassi-Korhonen oikeuden miekkaa pitävä käsi tavoitti vasta myöhemmin, niin että heille näistä jutuista luettiin lakia vasta vuonna 1928, vh]. 

Näissä kolmessa jutussa tuomittiin: 29 henkilöä, olemaan yhteensä 86 vuotta 5 kuukautta ja 15 päivää kuritushuoneessa ja lisäksi 134 vuotta kansalaisluottamusta vailla [vert. Björne: 39 syytettiin, 32 tuomittiin, Sulo ja Eva huomioiden, vh].

Useat toimijat saivat yhtä aikaa tai vuosien mittaan syytteet eri teonnimikkeillä;

eräs erikoistapaus on SSTP:n kansanedustaja, turkulainen Heikki Jalmari (Hjalmar) Mäkinen, joka vuonna 1923 tuomittiin sekä SSTP:n perustamiseen osallisuudesta että ”rauhanjulistuksesta”, mutta ei – päinvastoin kuin koko muu SSTP:n eduskuntaryhmä häntä lukuun ottamatta – asetettu edes syytteeseen toiminnasta ko. eduskuntaryhmän jäsenenä.  Näin Mäkinen jäi ainokaiseksi eduskuntaryhmässä jota ei tästä syystä tuomittu; kyse lienee kanneviskaalinviraston huolimattomuudesta, kuten Björne päättelee.

Heikki Jalmari Mäkinen; Eduskunnan Edustajamatrikkeli; http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=911112

Eva Sassi-Korhonen, kokosin taannoin tällaisen biografian; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/151027-aatteelle-omistettu-elama-eva-korhosen-tapaus

34.) K. Karjalainen ym. Vaasan HO 31.8.1922: 4 henkilöä, 7 v krh, 15 v klv.

35.) Jokinen ym. Vaasan HO 15.12.1922: 6 henkilöä (2 naista), 15 v krh, 26 v klv.

36.) ”Läskikapina”, Vaasan HO 5.12.1922: 15 henkilöä, 26 v 6 kk krh, 63 vuotta klv.

37.) Joel Sundqvist ym. Viipurin HO tammikuussa 1923: 9 henkilöä (2 naista), 19 v 15 pv krh.

38.) Erland Lahti ym. Viipurin HO helmikuussa 1923: 5 henkilöä (1 nainen), 11 v krh, 22 v klv.

39.) Simo Lokka ym. Vaasan HO 31.5.1923: 9 henkilöä, 19 v krh, 27 v klv.

40.) V. Hirvi ym. KO 17.8.1923: 3 henkilöä, 11 v krh, 20 v klv.

41.) A. Meriläinen ym. Viipurin HO maaliskuussa 1923: 6 henkilöä, 9 v krh, 22 v klv.

42.) A. Sinkko ym. Viipurin HO 8.4.1924: 5 henkilöä, 11 v krh, 22 v klv.

43.) Pohjolan ammatillinen piirijärjestö, KO 30.5.1924: 5 henkilöä, 9 v kerh, 17 v klv.  (Katso KO päätökset 1924 asia n:o 799).

44.) ”Suomen (Sosialistisen) Työväenpuolueen juttu”.  Edelläkuvatun puolueen perustajain vangitsemisen jälkeen, perustautui puolue 19.6.1920 uudelleen.  Helsingissä 15.-17.5.1922 pidetyssä piirijärjestön edustajiston kokouksessa muutti puolue uudeksi ”Suomen työväenpuolueeksi”.

3.8.1923 vangittiin puolueen johto, eduskuntaryhmä ja muita toimihenkilöitä, kaikkiaan lähes 200 henkilöä.  (Toistasataa jäi vankilaan).  Arkistot takavarikoitiin.  Kirjapainot suljettiin.  Työväen lehdet ja julkaisut estettiin ilmestymästä.  Joukko työväentaloja suljettiin j.n.e.

Toimihenkilöt tuomittiin Turun HO 20.6.1924 ja tuomiot pysyttäen KO huhtikuussa 1925:

Yhteensä 189 henkilöä, yhteensä 380 vuotta 10 kk ja 8 päivää kuritushuoneeseen (Turun HO:n päätöksen mukaan).  Lisäksi puolue, naisliitto ja nuorisoliitto lakkautettiin. –  Björnen mukaan jutussa langetettiin vapausrangaistuksia yhteensä 229 vuotta 11 kuukautta, siis huomattavasti vähemmän kuin esim. Brantingin [ja yllä esitetty] esittämä määrä. -

Eduskunnassa tehtiin välikysymys SSTP:n kokouksen hajottamisesta.  Keskustelussa mielipiteiden jakautuma oli tuttu; hajottamista kannattivat porvarillisten puolueiden edustajat, ja sitä vastustivat sosialidemokraatit ja SSTP:n edustaja Ville Vainio.  Keskustelussa pääpaino pantiin Kominterniin liittymiselle.  Unio Hiitosen väite [Vääryyttä oikeuden valekaavussa, 1953], että hiljaa pysyneitä porvarillisia edustajia olisi asia nolottanut, ei saa tukea asiakirjoista ja se jää Björnen mielestä Hiitosen vastuulle.

Björne esittää muutamia esimerkkejä siitä, mitä HO katsoi syytettyjen tehneen:

Valtiopetoksen valmistelu; [valtiopetoksen valmistelusta tuomittiin yhteensä 170 henkilöä]

Niilo Välläri; Uudenmaan sosialistisen piirijärjestön piirisihteeri 3.2.-kesäkuunalkuun 1921 ja siitä lähtien Suomen Työmiehen toimittajan 21.9.1921 asti, jolloin siirtynyt Työväen Uutistoimiston hoitajaksi ja toiminut siinä tammikuun 1922 loppuun sekä SSTP:n puoluetoimikunnan pj helmikuu 1922 – toukokuu 1923, ja STP:n II puoluesihteeri 24.5.-3.8.1923, jolloin pidätettiin.

Jutun kovimmat rangaistukset tuomittiin puoluesihteeri Vällärille ja K.L. Kulolle: 3 vuotta 6 kuukautta kuritushuonetta.  Muita kovimman pään rangaistuksia: SSTP:m puoluetoimikunnan ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toivo Hj. Långström 3 vuotta kuritushuonetta; kahden ja puolen vuoden tuomion saaneista kaksi (Ville Vainio ja Elin Fagerström) oli ollut mm. kansanedustajina.  Tuomiot olivat kuitenkin enimmäkseen lieviä, 104 henkilöä (melkein 2/3 kaikista valtiopetoksen valmistelusta tuomituista) sai vuoden vapausrangaistuksen.  Huomattavaa on, että SKP:n Pietarin puoluekokoukseen osallistumisesta, siis salaisesta toiminasta tuomitut Viktor Salomaa, Jalmari Kuusela ja Frans Hiillos selvisivät kaikki kahden vuoden rangaistuksella.

Viktor Salomaa; liittynyt SSTP:een kesäkuussa 1920, Helsingin kunnallisjärjestön edustajana osallistunut Uudenmaan piirijärjestön kokoukseen maaliskuussa 1921, SSTP:n puoluetoimikunnan jäsen helmikuu 1922 alusta ja varapuheenjohtaja 1.4.1922-toukokuun puoliväliin 1923, puheoikeutettuna osallistunut puolueneuvoston kokouksiin 1922, ottanut osaa SKP:n Pietarissa kesä- ja elokuussa 1921 pidettyihin kokouksiin, jossa oli hyväksytty syytteessä kerrotut Kominternin päätökset.

Kaarle Kankari; Liittynyt Suomen sos.dem. Nuorisoliittoon 1921 alussa, ollut SSTP:n kansanedustajana valtiopäivillä syksy 1922 ja kevät 1923, luennoitsijana Turun piiritoimikunnan luentokursseilla joulukuussa 1921.  Nuorisoliiton tilintarkastaja ja osallistunut liittokokoukseen maaliskuussa 1922. – Kaarle Kankari tuomittiin Turun HO:ssa 29.11.1919 RL:n nojalla, koska ”Suomen työväen joulu 1922” –nimisessä julkaisussa oli esitetty kuva Hennalan kasarmin lähellä vuonna 1918 muka teloitetuista naisista sekä julkaistu tuohon kuvaan liittyvä kirjoitus, jossa väitettiin valkoisten häväisseen ja murhanneen työläisnaisia, vaimoja ja lapsia.  Sekä kuvan että kirjoituksen katsottiin sisältäneen ilmeisesti perättömiä tietoja. – ’Suojeluskunnasta esitettyjä invektiivejä [; loukkaus, herjaus] pidettiin lähtökohtaisesti perättöminä; lukuisissa HO:n päätöksissä ei edes väitetä, että olisi esitetty perättömiä taikka vielä vähemmän, ilmeisesti perättömiä tietoja, vaan tuomitsemiseen on riittänyt, että kuva tai kirjoitus ”yleiseltä sävyltään” oli saattanut laillisen yhteiskuntajärjestyksen halveksimisen alaiseksi.

Oikeudenkäytössä oli omaksuttu linja, jonka mukaan esitetyn tuotteen sisällöstä riippumatta, tekijät saatettiin tuomita laillista yhteiskuntaa ”solvaavana” vain näiden esittämien mielipiteiden takia.

Elin Fagerholm; SSTP:n puoluetoimikunnan varajäsen joulukuu 1920 – tammikuu 1922, osallistuntu joihinkin toimikunnan kokouksiin, lisäksi jäsenyyksiä piirijärjestössä, naisliitossa ja ollut SSTP:n kansanedustajana valtiopäivillä syksyllä 1922 ja keväällä 1923.  Kansanedustaja Elin Fagerholm tuomittiin 2½ vuodeksi kuritushuoneeseen. – Oikeudenkäytön vaihteluista poliittisten virtausten mukaan sekä pykälien tulkinnan laajenemisesta olkoon esimerkkinä se, että Elin Fagerholm oli todisteiden puuttuessa vapautunut maanpetosyytteestä HO:ssa vielä syyskuussa 1923 (osallistuminen puolueneuvoston kokoukseen, missä päätettiin ns. rauhanjulistuksesta), mutta että hänet nyt 12.5.1924 tuomittiin valtiopetoksen valmistelusta, koska hän oli ollut läsnä mainitussa kokouskessa.

Kaarlo Andersson; Liittynyt SSTP:een syksyllä 1922, Satakunnan piirikokouksessa 1923.

August Koivisto; SSTP:n edustaja valtiopäivillä syksyllä 1922 ja keväällä 1923.  Lisäksi antanut puoluetoimikunnalle kirjalliset sitoumukset.  Tuomio: yksi vuosi kuritushuonetta, tuomio määrätty ehdollisena.

Aina Laakkonen; Turun piirijärjestön naisjaostossa 1921-1923, toimien sen puheenjohtajana 1923, Naisliiton edustajakokouksessa joulukuussa 1921.

Juho Kemppainen; liittynyt SSTP:een vuonna 1920, ollut Suomen Työmiehen Tampereen-konttorin hoitajana lokakuusta 1920 vuoden 1921 loppuu, toiminut Vapaan Sanan toimittajana vuoden 1923 alusta saman vuoden elokuuhun.

Heikki Tuomisto; Oulun sosialistisen piirijärjestön toimikunnan jäsen 14.5.1922-3.8.1923.

Arvid Turkka; Pohjan Kansan vastaava toimittaja 1.3.-syyskuu 1920 ja siitä lähtien vuoden 1922 loppuun toimitussihteerinä lukuun ottamatta kesää 1922, ja Uuden Pohjan Kansan toimitussihteerinä vuoden 1923 alusta saman vuoden elokuuhun.

*

Avunanto valtiopetoksen valmisteluun;

Antti Hiltunen; liittynyt SSTP:een 1923, Lappeenrannan työväenyhdistyksen sihteeri.  (Hiltusta syytettiin sihteerinä olon takia valtiopetoksen valmistelusta).  Hän oli tämän jutun lukuisista syytetyistä ainoa, joka ei ollut vähintään piiritason jäsen tai osallistunut rikollisiin [illegaaleihin] kokouksiin.  Näkemättä kuitenkin jäi, olisiko HO:n mielestä pelkkä puolueen jäsenyys riittänyt valtiorikoksen valmistelun avustamisen tunnusmerkistön täyttämiseen; Hiltunen oli kuten mainittu perusjärjestönsä sihteeri, joten toteutuneen langettavan lainkäytön puitteissa oli jokainen mukana jossain luottamustehtävässä puolueessa.

Anders Tuominen; Oulussa ilmestyneitä Pohjan Kansaa ja Uutta Pohjan Kansaa kustantaneen Oy Pohjan Kansan johtokunnan puheenjohtaja 1920-1923, näitä lehtiä painaneen Oulun Läänin Työväen Kirjateollisuus Oy:n johtokunnan jäsen 1920-1921 ja puheenjohtaja 1922-1923.  (Syyttäjä vaati rangaistusta valtiopetoksen valmistelusta).

Kalle Jääskeläinen, August Turunen, Kustaa Lempinen ja Vilho Kunnas olivat toimineet Savon Kansan Kirjapaino Oy:n johtokunnan jäseninä, Jääskeläinen vuonna 1922, Turunen vuoden 1921 alusta ja Lempinen 30.9.1921- elokuu 1923 sekä Kunnas 1921-1922.

Todettakoon vielä, että Ilkka Hakalehto, joka on perusteellisesti tutkinut SSTP:n eduskuntaryhmän toimintaa vuosien 1922 ja 1923 valtiopäivillä, toteaa toiminnan olleen vahvasti propagandistinen.  Ryhmä teki aloitteen Suomen muuttamisesta neuvostotasavallaksi, useita välikysymyksiä jne.  Tällaisia propagandamielessä tehtyjä lakialoitteita ja välikysymyksiä on kuitenkin Björnen mukaan vaikea pitää RL:n tarkoittamana valtiopetoksen valmisteluna. – Vasta sen jälkeen kun SSTP:n eduskuntaryhmä oli muodostettu, oli kansanedustajana toimiminen HO:n mukaan valtiopetoksen valmistelua.  Jo vuoden 1919 eduskuntavaaleissa oli SDP:n listoilta valittu kansanedustajat Hilja Hannunen ja Ville Vainio, jotka siirtyivät myöhemmin SSTP:n riveihin.  Hannusen kohdalta syyttäjä joutui luopumaan rangaistusvaatimuksesta; Ville Vainiota syytettiin ja hänet tuomittiin vain toiminnasta eduskunnassa syksyllä 1922 ja keväällä 1923.  Syytteen perustuessa kansanedustajien toimintaan eduskunnassa olisi myös vuoden 1906 Valtiojärjestyksen 11 §:n mukaan  pitänyt saada eduskunnalta 5/6-osan enemmistöllä myönnetty lupa.  Tällaista lupaa ei koskaan pyydetty eikä [olisikaan] saatu.  Kansanedustaja Ville Vainio tuomittiin 2½ vuodeksi kuritushuoneeseen.

SSTP:n kansanedustajille langetetuista tuomioista on aiheellista todeta: edustaja Heikki  Jalmari Mäkinen ei ryhmän ainoana saanut ilmeisen lapsuksen vuoksi syytettä lainkaan; kaikki muut saivat syytteen ja heidät tuomittiin, paitsi neljä, nimittäin Hilda Hannunen, Albert Kallio, Pekka Nurmiranta ja Juho Westerlund.  Heidän suhteensa syyttäjä luopui syytteestä, syystä että mainittuja kansanedustajia ei ollut tavattu [poistuneet maasta]. – Puolueen lehdistön palveluksessa oleminen katsottiin rikolliseksi; Arvid Turkka tuomittiin myös siitä, että hän oli vuoden 1920 maaliskuun alusta, siis ennen kuin SSTP:ta oli edes yritetty perustaa, toiminut Pohjan Kansan vastaavana päätoimittajana.  Tarpeetonta lienee mainita, ettei sanomalehtimiesten kohdallakaan viitattu tiettyihin tekoihin.  Pelkkä asema, vaikka jo vuosia ennen, riitti tuomioon.

Björne toteaa: Ihmeellistä on, että nämä kansanedustajat [lue: vapaissa vaaleissa 1920 laillisesti valitut kansanedustajat Antti Nahkala, Ville Vainio ja Elin Fagerholm, VH] saattoivat toimia toista vuotta eduskunnassa, ennen kuin heidät pidätettiin tammikuussa 1922 julkaistusta rauhanjulistuksesta.  Koska ketään kansanedustajaa (lukuun ottamatta Matti Väisästä, joka ei ollenkaan ehtinyt osallistua eduskunnan työhön,) ei ennen ollut [Suomen eduskunnan historiassa, VH] syytetty poliittisista rikoksista, mutta vuoden 1923 kevätistuntokauden jälkeen [Eduskunnan ollessa kesälomalla, VH] kaikki [tavatut STTP:n] kansanedustajat vangittiin myös vanhojen rikosten perusteella, osoittaa tämä Björnen mukaan sitä, että pidätysten syynä oli poliittinen uudelleen arviointi.

45.) J. Huuskonen ym. Viipurin HO maaliskuussa 1925: 17 henkilöä (2 naista), 35 v krh, 77 v klv.

46.) A. Mannila ym. Turun HO maaliskuussa [tark. 19.2.] 1925: 8 henkilöä, 7 v 6 kk krh. - Armas Berg ja Axel Mannila olivat kuuluneet SKP:n työpaikkasoluun ja levittäneet kommunistista kirjallisuutta.

47.) ”Pietarinkävijäin juttu”.  Turun HO 19.11.1923: vapautti syytetyt.  Kumoten HO:n päätöksen tuomitsi KO huhtikuussa 1925: 4 henkilöä (joita ei oltu SSTP:n jutun yhteydessä jo tuomittu), 4 v 6 kk krh, 12 v klv.

48.) Aate (Heikki) Mustonen ym. Viipurin HO 22.5.1925: 15 henkilöä (2 naista), 43 v 6 kk krh, 95 v klv.

49. Kalle Lind ym. Sotaylioikeus 30.9.1925: 5 henkilöä, 6 v 9 kk krh, 11 v klv.

50.) V. Riihinen ym. Viipurin HO 22.2.1926: 4 henkilöä, 6 v 6 kk krh.

51.) Kinnuset.  Vaasan HO 9.4.1926: 5 henkilöä, 11 v 6 kk krh, 22 v klv.

52.) U. Oras ym. Viipurin HO 13.4.1926: 6 henkilöä, 11 v krh.

53.) K. Jokinen ym. Turun HO 22.6.1926: 4 henkilöä, 5 v krh.

54.) ”Sosialistisen Nuorisoliiton juttu”.  Suomen Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto (perustettu 9.6.1906), joka sekin oli kansalaissodan myrskyissä hajonnut järjestyi nopeasti uudelleen.  Kuudennessa edustajakokouksessaan 15.-20.9.1919 se, valkoisen terrorin vielä vallitessa, ensimäisenä joukkojärjestönä Suomessa kansalaissodan jälkeen asettui luokkataistelukannalle.  Liitolla oli huomattava ansio SSTP:n syntymiseen ja toimintaan.  Kun Kommunistinen Nuoriso-Internationale [KIM] marraskuulla 1919 perustettiin Berlinissä, liittyi nuorisoliitto (liittoneuvoston päätöksellä 27.2.1921) siihen.  Seitsemäs liittokokous 27.-30. maaliskuuta 1922, vahvisti liittoneuvoston päätöksen.  Suomen sosialidemokraattinen Nuorisoliitto lakkautettiin Helsingin raastuvanoikeuden päätöksellä 11.4.1923 mm. syystä, että oli liittynyt interniin.

Heti lakkautuksen jälkeen antoi joukko liiton jäseniä julistuksen, kutsuen perustamaan Suomen Sosialistista Nuorisoliittoa (SSN).  Liitto perustettiin Helsingissä 6.5.1923.  2.12.1923 perustautui liitto uudelleen nimellä ”Sosialistinen Nuorisoliitto”.

Marraskuun alussa 1925 vangittiin kymmenittäin liiton toimihenkilöitä – tyttöjä ja poikia.  Liittoa ja sen toimihenkilöitä vastaan nostettiin juttu valtiopetoksen valmistelusta.

Turun HO 29.6.1926 ja KO (julkaistu) helmikuussa 1927: 45 henkilöä (3 naista), 71 vuotta ja 3 kk kuritushuonetta.

Liitto lakkautettiin.

55.) ”Kainuun suuri kommunistijuttu”.  Vaasan HO heinäkuussa 1926: 21 henkilöä (1 nainen), 64 vuotta krh, 108 vuotta klv.

56.) Lasse Meriö ym. Turun HO 23.11.1926: 5 henkilöä, 8 v 6 kk krh, 24 v klv.

[Tämän tekstuurin otanta päättyy tähän, mutta tosiasiassa jutut eivät lakanneet.  Tietynlainen ”luova paussi” seurasi vuodenvaihteen 1926-1927 jälkeen.  Joulukuussa 1926 nimitetty ja noin vuoden toiminut maamme ensimmäinen puhtaasti sosialidemokraattinen [Väinö Tannerin vähemmistöhallitus] hallitus ei ryhtynyt toimenpiteisiin työväenliikkeen jyrkempää siipeä kohtaan, mikä antoi hengähdystauon julkisesti toimiville sosialisteille. 

Merkittäviä vuoden 1926 langetettuja tuomioita olivat päätökset mm.:

Vuonna 1928 Turun HO: tuomiot ”Taimen jutussa” eli ns. 49:n jutussa.  Syytteen tärkein kohta oli osallistuminen SKP:n [illegaaliin] toimintaan, mutta neljäntoista syytetyn kohdalla selvitettiin myös heidän toimintaansa STP:ssa ja nuorisoliitoissa, ja esimerkiksi Jaakko S. Kivi tuomittiin vielä tässä vaiheessa osallistumisestaan ensimmäisen SSTP:n perustavaan kokoukseen toukokuussa 1920.  Arvo Poika Tuomista ei sitä vastoin tuomittu toiminnasta SSTP:ssä [seikka, jonka oikeudellisia perusteita on paljon pohdittu, VH].

Syksy 1929 Turun HO: tuomiot koskien julkista toimintaa Sosialistisen Nuorisoliiton lakkauttamisen jälkeen.

Syksyllä 1929 Turun HO: vuorossa oli kahdenkymmenenyhden  syytetyn tuomitsemien, koska he olivat osallistuneet salaisen SKNL:n maanalaiseen toimintaan.  Vaikka tässä jutussa pääpaino pantiin kommunistiselle toiminnalle, päätös oli samalla lähtölaukaus uusille toimenpiteille julkisia järjestöjä vastaan.  Kymmenen syytettyä tuomittiin myös siitä, että he olivat osallistuneet Sosialistisen Nuorisoliiton paikallisostojen lakkauttamisen jälkeen perustettujen työläisnuorten opintoyhdistysten, kerhojen ym. yhdistysten toimintaa.

*

YHTEENVETO JA LISÄSELVITYKSIÄ

Edelläkuvatuissa 56:ssa joukkojutussa on yhteensä tuomittu 637 työläistä.  Heidän tuomioidensa yhteissumma on 1.707 vuotta 4 kuukautta ja 12 päivää kuritushuonetta (Näissä jutuissa parissa tapauksessa saadut vankilatuomiot sisältyvät myös loppusummaan).

Kansalaisluottamuksen menetyksestä puuttuu numerot 16 jutussa (joukossa SSTP:n ja Nuorisoliiton suurjutut).  Muissa 40 jutussa menetetty kansalaisluottamus nousee 1.574 vuoteen.

Tässä ei ole käsitelty yhden ja kahden hengen tuomioita, mikäli samassa jutussa ei ole ollut syytettyinä useampia  Joku joukkojuttu on saattanut jäädä huomaamatakin, tulosta ei siinä mielessä ole ehditty tarkistaa.  Vuoden 1918 asioista tuomitut ovat sivuutetut.  Samoin kaikki ehdolliset tuomiot.

Vankeinhoitohallituksen vuosikertomukset vuosilta 1919-1926 osoittavat, että maan eri rangaistuslaitoksiin on yhteensä ”valtio- ja maanpettureita”, jotka olivat tuomitut kuritushuonerangaistuksiin, saapunut eri vuosina seuraavasti:

1919: 1.200 työläistä,

1920:    734 työläistä,

1921:    326 työläistä,

1922:    161 työläistä (eräs toinen tilasto: 199),

1923:    148 työläistä,

1924:    147 työläistä,

1925:    153 työläistä ja

1926:      77 työläistä.

Yhteensä siis 2.946 työläistä.

(Kun edellä selostetuissa jutuissa on tuomittu vain 637 henkeä, käsitettänee, että ne muodostaa vain murto-osan poliittisista kuritushuonetuomioista).

Kun porvaristo jokaisen kommunistijutun yhteydessä elämöi ”sotilasvakoilusta”, mainittakoon tässä yhteydessä, että maanpetoksesta vuosina 1919-1924 tuomittujen kokonaisluku – edellä mainittujen vankeinhoitohallituksen vuosikertomusten mukaan – on kaikkiaan 185 henkeä.  (Siihen sisältyvät sitten rauhanjulistajat, joukko 1918 asioista tuomittuja y.m. samanlaiset ”maanpetturit” kuin vakoilusta tuomitut porvarit.  Vuoden 1924 jälkeen ei tilasto enää erottele valtio- ja maanpetostuomioita toisistaan).

Valtio- ja maanpetostuomiot eivät ole ainoat, mitä tämän maan työväenliikkeessä toimineille on langetettu.  Luetteloistamme jäävät syrjään kaikki hirvittävät painokannetuomiot, tuomiot julkisten julistusten (”Herää, käy taisteluun!”, ”Hirsipuujulistus” y.m.s.) julkaisemisesta ja levityksestä kaunokirjallisten tuotteiden julkaisemisesta, näytelmien esittämisestä, avustusten keräämisestä, vappumerkkien myynnistä, pidetyistä puheista, ”jumalanpilkasta” j.n.e.

”Kaikista puutteellisuuksista huolimatta toivomme edelläesitetyllä antavamme jonkinlaisen kuvan tässä maassa vallitsevasta valkoisesta kuritushuoneterrorista, niistä suurista kärsimyksistä, joita kantaen Suomen vallankumouksellinen työväestö on pitänyt luokkataistelulippuansa korkealla.  Syventykööt tämän työväenluokan ja sen vapausliikkeen kaikki rehelliset ystävät – mihin puolueisiin tai luokkiin he sitten kuulunevatkin – ymmärtämään niitä mahdollisia erehdyksiäkin, joita sen valkoisen vainon alla uljaana ja sankarillisesti kamppailevat järjestöt ja aktiivit ovat saattaneet tehdä.  Vain tältä pohjalta käyvät täysin ymmärrettäviksi vuosien 1927 ja 1928 suurjutut, joissa porvaristo jälleen telkesi liikkeen parhaimpia, uljaimpia miehiä ja naisia, taitavimpia ja laajoissa joukoissa pidetyimpiä aktiiveja vuosikausiksi kuritushuoneisiin”.:

ad Väinö Lundgrén.

*

Keskeiset lähteet:

Punaisten puolesta – valkoisia vastaan.  Lehtisiä luokkataistelun uusimmasta historiasta Suomessa.  Asiakirjoja ja tosiasioita 5:n ja 49:n syytetyn jutussa.  Kustantaja ja vastaava: V. Lundgrén, Helsinki 1929, Oy Työn Kirjapaino.

Björne Lars: ”...syihin ja lakiin eikä mielivaltaan...” Tutkimus Turun hovioikeuden poliittista oikeudenkäynneistä vuosina 1918-1939. Vammala 1977.  http://kirjasto.kuntaliitto.fi/?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=36992&SQS=1:FIN:1::0:50::HTML&PL=0

Ensio Hiitonen: Vääryyttä oikeuden valekaavussa, 1953.

Mirko Harjula: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922. SKS, 2006.

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9517467427

http://tuomioja.org/kirjavinkit/2006/06/mirko-harjula-suomalaiset-venajan-sisallissodassa-1917-1922-sks-700s-jyvaskyla-2006/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset