*

Veikko Huuska

Ikaalisten kenraali ja Venäjän malli 100 vuotta sitten

Ikaalisten kenraali ja Venäjän malli 100 vuotta sitten

 

Kenraali, vapaaherra Oscar Ferdinand Gripenberg (1838 Ikaalinen – 1916 Pietari)

 

Wikipedia; http://fi.wikipedia.org/wiki/Oskar_Gripenberg

Suku; http://fi.wikipedia.org/wiki/Gripenberg

Kansallisbiografia, Gripenberg-suku, Veli-Matti Autio; http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/6635/

Venäläinen kenraalisivusto; http://www.grwar.ru/persons/persons.html?id=2611

 

*

Tiivistelmä:

Tämä on tekstikompilaatio, enimmältä osin dokumentaarinen, ja siinä kerrotaan Ikaalisten ainoasta kenraalista, Oscar Gripenbergistä, hänen vaiheistaan Venäjän-Japanin sodassa 100 vuotta sitten. 

Lisäksi hänen kohtaloaan taustoitetaan tiivein tilannekuvin Venäjän toiminnasta tuona aikana.  Kuten nopeasti huomaamme, Venäjän teesit eivät ole 100 vuoden aikana paljoakaan muuttuneet:

avainsanoja ovat ekspansiopolitiikka, sopimusten rikkominen tai venyttäminen, sekava johto ja johtoajatuksen luova muuntelu, sekä selkeästi näkyvä ylimmän sisäpiirin hyvä veli –järjestelmä kaikkine heikkouksineen.

*

Taustakuva:

Venäjän-Japanin sota 1904 – 1905

Tie sotaan:

Venäjän laajentumispolitiikka Kauko-Idässä ja Japanin vastatoimet siihen.

”Helmikuun 5. p. 1904 Japani katkaisi diplomaattiset suhteensa Venäjään.  Tästä sai alkunsa suurpoliittinen tapahtumasarja, joka aiheutti suuria muutoksia Venäjän politiikassa ja Suomen asemassa, vaikuttipa koko nykyaikaisen yhteiskunnan historiaan.

Päivä, jolloin Japani ryhtyi toimenpiteisiinsä, sattui olemaan Runebergin päivä, runoilijan 100-vuotispäivä, kansallinen juhlapäivä.

Juuri tuona helmikuun 5:ntenä oli henkinen vastarinta saanut vaikuttavan ilmauksensa Helsingin akateemisissa piireissä: professori Werner Söderhjelm, Mannerheimin sukulainen ja ystävä, oli yliopiston juhlasalissa pitänyt innoittuneen esitelmän Runebergista ja isänmaanrakkaudesta.  Hän oli lopettanut sen toivomukseen, että silloinen Suomen kansa osoittaisi todeksi runoilijan sanat: ”Sen alttius on rajaton, se tyyni, vakaa, jäykkä on, sen miehuus kuolon voittaa”.  (Sanat ovat Runebergin Vänrikki Ståhlin runosta ”Heinäkuun viides päivä”, ja ruon oli ensimmäiseksi lukenut julkisuudessa Carl Robert Mannerheim vuonna 1858.)  Ne olivat kauaskantoisia sanoja.

 

Entinen senaattori, kenraali Fr.W. Schauman lähti juhlasta ”täysin uupuneena mielenliikutuksesta”, jonka puhe hänessä aiheutti.  Muutaman kuukauden kuluttua [16.6.1904] hänen poikansa Eugen oli ampuva laukaukset, jotka surmasivat Bobrikovin, diktatuurin ja venäläistämispolitiikan keulakuvan.  Se oli Suomen aktiivisen vastarinnan ensimmäinen merkittävä ilmaus.

Suomessa kuten Venäjän pääkaupungissakin koettiin Japanin hyökkäys yllätyksenä.  Venäjän imperialismilla oli pitkän aikaa ollut Kaukoidässä pelkkää menestystä.  Venäläiset siirtolaiset olivat jo kauan sitten tunkeutuneet Siperiassa Tyynenmeren rannikolle, ja 1850-luvulla oli Venäjän saanut Amurin alueen tehtyään sopimuksen Kiinan kanssa.  Pietarin hallitus oli sitten laajentanut valtaansa kohti Mantshuriaa ja Koreaa, rakentanut Siperian radan pääministeri Witten tarmokkaalla johdolla ja karkottanut japanilaiset erä erältä niistä asemista, jotka he olivat saaneet Simonosekin rauhassa vuonna 189 voitettuaan sotansa Kiinaa vastaan.  Tällöin Venäjä oli myös ottanut haltuunsa Port Arthurin tärkeän tukikohdan Japanin meren rannalla, vaikka se mainitussa rauhassa oli luvattu Japanille.  Kun Euroopan suurvallat vuonna 1900 kukistivat [Kiinan] muukalaisvastaisen boksarikapinan, valtasi Venäjän hallitus etupiirikseen Kiinan suuren ja rikkaan provinssin Mantshurian.  Venäläiset joukot esiintyivät pelottavan raa`asti.  Venäläiset suuryritykset etsivät sekä Mantshurasta että Koreasta vientimarkkinoita ja riistokohteita etenkin sahatavaralle.  Liikemaailmalla oli huomattava poliittinen vaikutusvalta Pietarissa.  Erittäin huomattavia olivat muun muassa eräät Korean sahalaitokset, joiden joukossa oli muuan kaartinupseeri Bezobrazov, jonka C.G.E. Mannerheim oli tavannut Pietarissa jo 1890-luvun alussa (Mannerheim mainitsee tästä kohtaamisestaan kirjeessään sukulaismies, suurliikemies Albert von Julinille 3.3.1891).

 

Keisarihuonekin oli omasta puolestaan ekonomisesti kiinnostunut laajentumispolitiikasta, kuten usein on laita.  Nikolai II oli sitä paitsi kruununperillisenä tehnyt matkan Japaniin ja oli siitäkin syystä erittäin altis venäläiskansallisille pyrinnöille.  Ylimielinen valtapolitiikka ja mystilliset maailmanvapahtamisajatukset ruokkivat sitten vuosi vuodelta tätä venäläistä kansalliskiihkoa; s tuli huomiota herättävällä tavalla julki ruhtinas Uhtomskin kirjoituksissa.

Japanin nousevan suurvallan oli vaikea alistua Venäjän esteettömään levittäytymiseen ja ylimieliseen esiintymiseen.  Saatuaan tukea Englannista Tokion hallitus ryhtyi toimenpiteisiin.  Vuoden 1903 aikana neuvoteltiin, ja Japani pyysi, että Venäjä luopuisi ekspansiopolitiikastaan ja tunnustaisi Kiinan vallan Mantshuriassa.  Venäjän hallitus kuitenkin viivytteli ratkaisua, ja lopulta Japanin hallitus päätti ryhtyä hyökkäykseen.

Japanin ensimmäinen sotatoimenpide oli hyökkäys Venäjän Kaukoidän-laivastoa vastaan Port Arthurin satamassa helmikuun 8:ntena 1904.  Venäläisille aiheutettiin vakavia tappioita, ja sillä taholla koetettiin turhaan mitätöidä tapaus ”kirpunpuremaksi”.  Samaan aikaan Japanin armeijat ryhtyivät hyökkäykseen.  Port Arthur saarrettiin ja piiritettiin; näin alkoi uudenajan sotahistorian kenties suurin ja dramaattisin linniotuksen piiritys.  Port Arhurin puolustajat ja heidän johtajansa kenraali Stessel osoittautuivat pian tehtävässään alimittaiseksi.  Japanin suuri armeija, jota johti kenraali Nogi, oli heihin nähden ylivoimainen.

 

Venäjän puolella olivat japanilaisten maahyökkäystä vastassa ensi kädessä ne joukot, jotka kenraali Nikolai Petrovits Linevitsin johdolla jo olivat Kaukoidässä.  Ylipäällikkönä oli amiraali Jevgeni Ivanovits Aeksejev, Kaukoidän maakuntien varakuningas.

 

Venäjän hallitus päätti nyt nostaa keisarikunnan voimavarat taisteluun Japania vastaan ja voittaa sen.  Suurvallan arvovalta oli kyseessä; ristiriitaa ei enää voitu torjua myöntymällä Japanin vaatimuksiin.  Taistelun merkitystä ja voitontahtoa korostettiin määräämällä itse sotaministeri Kuropatkin – jonka tiedetään jouduttaneen Venäjän sortotoimenpiteitä Suomea vastaan – Mantshurian armeijan ylipäälliköksi.

 

Sotanäyttämölle lähetettiin yhä suurempia joukkoja.  Tämän teki mahdolliseksi vastavalmistunut Siperian rautatie, mutta sitä vaikeutti se, että rautatien kuljetuskyky li suhteellisen vähäinen eikä rata vielä kiertänyt Baikal-järveä, vaan sen yli oli kuljettava vesitse, mikä merkitsi ylimääräisiä purkauksia ja lastauksia.

Merisotanäyttämölläkin pantiin valtakunnan voimavarat liikkeelle.  Venäjän Itämeren-eskaaderi, komentajinaan amiraalit Rozestvenski ja suomalainen Enqvist, lähetettiin Japanin laivastoa vastaan.”

Lähde: Stig Jägerskiöld: Nuori Mannerheim. Otava, 1964. s. 289-292.

 

*

Suomalaiset Japanin-sodassa

”Suomalaiset huomasivat pian, että Kaukoidän sota aukaisi heille aivan uusia mahdollisuuksia.  Suomessa samoin kuin Ruotsissakin tunnettiin kuinka venäläisten vuosisatainen, ankara, länttä kohti suuntautuva paine helpotti.

Sotatapahtumia seurattiin kiihkeän jännityksen vallissa.  Carl Robert Mannerheim saattoi Helsingissä tiedottaa puhelimitse esimerkiksi senaattori Kasten Antellille uutisen hyökkäyksestä Port Arthuriin vaikkei siitä vielä ollut virallisesti ilmoitettu.  Hän oli ilmeisesti kuullut sen suoraan Pietarista.  Niilläkin tahoilla, missä oli turvauduttu myöntyväisyyspolitiikan taktiikkaan, lausuttiin nyt julki toiveita, että Venäjä kärsisi tappion ja Japani voittaisi.

Niinpä vanhasuomalainen historiantutkija E.G. Palmén toi ilmi levottomuutensa, kun japanilaiset eivät hyökänneet Jalu-virralla.  Bernhard Estlander kertoo teoksessaan ”Elva årtionden” keskustelleensa Palménin kanssa, ja tämä oli olut ”hyvin kärsimätön, melkein vihainen mokomasta viivyttelystä.  Tuhoaisiko Japani viivyttelyllään meidän mahdollisuutemme!”

Aktivistien joukossa mentiin paljon pitemmälle, jopa niinkin pitkälle, että otettiin yhteys Japanin diplomaatteihin ja sodanjohtoon.  Konni Zilliacus oli mukana järjestämässä puolalaista vastarintaliikettä, joka kiihotti rintamalla olevia puolalaisia joukko-osastoja menemään japanilaisten puolelle; tästä toiminnasta oli seurauksena, että Venäjän armeijojen johdon oli pakko siirtää puolalaiset pois rintamalta, minne eitä aikaisemmin oli halukkaasti komennettu.

 

Näin pitkälle oli venäläisten politiikka muutamassa vuodessa [1899-1904, VH] ajanut Suomen ennen niin uskollisen kansan.

Puolan kapinaa kukistettaessa vuonna 1830, Krimin sodan aikana 154-1856 ja viimeksi vielä Venäjän ja Turkin sodassa 1877-1878 Suomi oli ollut lojaali, mutta nyt 1904-1905 mieliala oli melko yleisesti Venäjänvastainen.

Enää ei ollut Suomen sotaväkeä, joka maineikkaasti oli ottanut osaa suuriin sotaretkin.  Kaartin pataljoona, jonka A.E. Ramsay oli luonut ja joka Georg Ramsayn johdolla oli kulkenut Balkanin vuorten yli, oli tosin vielä jäljellä, mutta sekin hajotettiin vuonna 1905.  Yhä vähemmän suomalaisia palveli Venäjän armeijassa ja laivastossa.  Ei siis ollut olemassa suomalaisia joukkoja, joita olisi voitu lähettää itään; ja äske[ttäisen] kutsuntalakon ansiosta – sehän oli passiivisen vastarinnan tärkeimpiä saavutuksia – Suomen nuoriso oli pelastunut joutumasta Venäjän joukkoihin, ja Mantshuriaan taistelemaan Venäjän puolesta, omalle maalleen vieraassa asiassa.

Vaikeampi oli tilanne niillä suomalaisilla, jotka yhä olivat Venäjän valtion palveluksessa.  Venäjän asia saattoi olla heille läheisempi kuin heidän Suomessa asuville maanmiehilleen.  Vaikka monet heistä pitivätkin keisarin silloista politiikkaa onnettomana ja toivoivat muutosta Venäjän valtiomuotoon, he olivat silti uskollisia Venäjän alamaisia.  Sota asetti nyt heille uusia vaatimuksia.  Venäjän imperiumin edut vaativat heitä antamaan oman panoksensa sotaan poliittisista erimielisyyksistä huolimatta.

Niinpä nytkin moni suomalainen joutui taistelemaan keisarin ja Venäjän puolesta, toiset, kuten kenraali Oscar Gripenberg, korkeissa asemissa, toiset vaatimattomammissa.  Inhimillisyyden asiaa oli niin ikään palveltava yli poliittisten rajojen: Suomen Punainen Risti lähetti rintamalle ambulanssin, jonka johtajana oli tunnettu kirurgi Richard Faltin.  Hän oli aikanaan joutunut hoitamaan Schaumanin ampumaa Bobrikovia, eivätkä hoitoa olleet saaneet häiritä tunteet, joita venäläinen satraappi Suomen kansassa herätti.

Lähde: Jägerskiöld: emt. s. 292-294.

 

*

Mannerheim ja Gripenberg

Pietarissa palveleva everstiluutnantti Carl Gustaf Emil Mannerheim ei ratsastuskoulun tehtävistään saanut komennusta rintamalle.  Mutta jo helmikuun 24:tenä 1904 Mannerheim kirjoitti veljelleen Johan Mannerheimille: ”Alan yhä enemmän ajatella, että hakeutuisin sotanäyttämölle”..

Huhtikuun 1.päivänä hän kirjoittaa: ”Olisin jo kauan sitten lähtenyt Itä-Aasiaan, mutta minun ei yksinkertaisesti ole onnistunut järjestää raha-asioitani eikä hankkia henkivakuutusta.  En kuitenkaan ole vielä kokonaan menettänyt toivoani.”

Mannerheimin suunnitelma lähteä rintamalle oli hänen omaisilleen kova isku.

Isänmaalliset piirit – niin hyvin passiivisen kuin etenkin aktiivisen vastarinnan miehet  olivat kaikin voimin koettaneet estää sellaiset toimenpiteet, jotka olisivat antaneet venäläisille aihetta luulla, että Suomen kansa oli lojaali ja mukautui keisarin politiikkaan.  Jos myöntyväisyysmiesten, senaatin, virkamiesten ja yksityisten ryhmien taholta kuului lausuntoja, jotka voitiin tulkita epäisänmaalliseksi lojaalisuudeksi Venäjää kohtaan, ne herättivät pahaa verta ja niitä pidettiin Suomen kannalta vaarallisina.

Ja nyt halusi Mannerheimien oman piirin rakas jäsen lähteä vapaaehtoisen sotaan Venäjän puolesta, ja  epäoikeudenmukaiseen sotaan – Suomen toivonahan oli Japanin voitto!

 

Tuollaista menettelyä voitaisiin melkein verrata senaatin mateluun.  …

Mannerheim osti lokakuun lopussa 1904 sotahevoset: viisivuotiaan ruskean täysiverisen oriin, Talismanin [400 ruplaa; itse asiassa hän osti kaksi1000 ruplalla, mutta myi toisen pois 600:lla], sekä peltopyyn värisen  kuusivuotiaan valakan, jonka jänteet olivat hiukan rasittuneet [300 ruplaa] sekä 11-vuotiaan Limarevskin valakan, suunnattoman suuren ja varman, mutta ei erityisen nopean 200 ruplalla kenraaliadjutantti, ruhtinas Grigori Aleksejevits Golistyniltä.  Ori Talismanista tuli Mannerheimille erityisen rakas, mutta se kaatui Mukadenin taistelujen kaoottisissa oloissa seuraavana vuonna.

 

Mannerheim saapui sotatoimialueella Mukdeniin marraskuussa 1904.  …

Se joukko-osasto, johon Mannerheimin piti liittyä, oli vielä muodosteilla, eikä sillä ollut sotakokemusta.  Japanilaisten hyökkäyksen olivat ottaneet vastaan Mantshurian ja Itä-Siperian joukot.  N eivät suinkaan olleet vähäisiä – Venäjä ei ollut täyttänyt sitoumustaan Kiinalle eikä tyhjentänyt Mantshuriaan, vaan oli tekosyiden varjolla pitänyt joukkojaan tuossa suuressa provinssissa aikoen ilmeisesti liittää sen imperiumiinsa.

Mutta joukot eivät kuitenkaan olleet riittävän vahvat taistelemaan suurvaltaa vastaan.

Kaukoidän ylipäällikkönä oli varakuninkaaksi korotettu amiraali J.I. Aleksejev; tämän miehen nopea karrieeri oli tulos hovin suosiosta ja hänen hallintotoimenpiteissään osoittamastaan tarmosta – lisäksi väitettiin hänen sivuteitä kuuluneen Romanov-sukuun.

Maavoimat järjestettiin ensin armeijaksi, ja sen päällikkyyden hanki itselleen sotaministeri Aleksei Nikolajevits Kuropatkin. 

 

Alkusyksystä 1904 Pietarin hallitus päätti muodostaa Venäjältä käsin uuden armeijan, ja sen päälliköksi – Kuropatkinille alistettuna – tuli suomalainen Oscar Gripenberg, joka oli ansioitunut Balkanin sodassa 1877-1878 ja Turkestanissa ja nautti suurta arvonantoa.

Kuropatkin sai kuitenkin järjestelyn muutetuksi, niin että hänestä tuli Venäjän kaikkien sotavoimien ylipäällikkö eikä hän enää ollut amiraali Aleksejevin alainen.

Uudistus oli epäilemättä periaatteessa paikallaan, mutta Kuropatkinin nimittäminen ylipäälliköksi osoittautui pian harkitsemattomaksi toimenpiteeksi.  Kuropatkin, joka oli selvillä japanilaisten voimasta ja Venäjän armeijan heikkouksista, perusti strategiansa kuluttamistaktiikkaan.  Sota kestäisi kauan, venäläiset luovuttaisivat hitaasti maastoa väsyttäen vihollista.  ”Saatte pitkän harmaan parran, ennen kuin sota on lopussa”, hän oli sanonut ruotsalaiselle sotilastarkkailijalle  Edlundille, kun tämä kevättalvella 1904 suoritti tervehdyskäynnin ylipäällikön luo, joka silloin vielä oli Pietarissa.  Mutta sellainen strategia asettaa suuret vaatimukset sekä johdolle että joukoille, eikä vaatimuksia täytetty.  Myöhemmin on ankarasti ja täysin perustellusti arvosteltu Kuropatkinin suunnitelmia ja käskyjä sekä aloitekyyn puutetta.  Hänen johdolleen antoi leiman epäröinti ja epäjohdonmukaisuus, eikä se vastannut todellisia olosuhteita.  Hänen oma esiintymisensä – hän asui loistojunassa ärsyttävän ylimielisten seurapiiriupseerien ympäröimänä – heikensi hänen arvovaltaansa.  Onneton oli myös hänen tapansa puuttua pikkuseikkoihin.

Kun Kuropatkinista tuli ylipäällikkö, sai kenraali Lievits Ensimmäisen armeijan (1. Armeija) päällikkyyden.  Siihen kuuluivat 2., 3. ja 4. Siperialanen Armeijakunta ja 1. Armeijakunta.

Toinen Armeija, jonka päällikkönä oli kenraali Oscar Gripenberg, muodostui 7. ja 10. Siperialaisesta Armeijakunnasta; viimeksi mainittua komensi kenraali Vikenti Tserpitski.  Toiseen armeijaan kuului lisäksi kasakoiden ratsuväkiosasto, jota komensi kenraali Teleshev.

Lähde: Jägerskilöld: emt. s. 295, 310, 318-320.

 

*

 

Vastoinkäymisiä vastoinkäymisten jälkeen

Sota oli tähän mennessä merkinnyt Venäjän armeijalle vastoinkäymisiä toisensa jälkeen.

Kuljettuaan toukokuussa  1904 Jalu-joen yli japanilaiset olivat Liaojangissa lyöneet Kuropatkinin johtaman armeijan, jonka oli pakko peräytyä pohjoisemmaksi.

Turhaan Kuropatkin oli – ehkä saavuttaakseen menestystä ennen kuin Gripenberg ehti puuttua asioihin – koettanut käydä hyökkäykseen Sahon luona lokakuussa 1904.  Rintama oli vakiintunut aivan Mukdenin eteläpuolelle.

Vastoinkäymiset pantiin ensi sijassa johdon puutteellisuuden ja erityisesti Kuropatkinn tilille; kiistelyn laineet hyökyivät kauan korkealle ja laaja kirjallisuus sai alkunsa.

Mutta Venäjän sotilaalliset järjestelyt ja rauhanaikainen koulutus eivät todellakaan kestäneet tulikoettaan. Komentajien vaaleihin vaikuttivat lisäksi monet muut seikat kuin sotilaalliset ansiot.  Varustukset olivat vanhanaikaisemmat kuin japanilaisten.  Venäläiset univormut olivat kirkasväriset ja tekivät käyttäjästään selvästi näkyvän maalitaulun, kun vihollinen puolestaan käytti khakivärisiä univormuja.  Konekivääreitä oli liian vähän, ja japanilainen tykistö oli paremmin varustettu ja sitä käytettiin paremmin.  Ja lopuksi venäläisten johto kärsi suunnattomista kuljetusvaikeuksista.”

Lähde: Jägerskiöld: emt. s. 320-321.

 

*

Mannerheimin ruotsalaiset säärystimet

Ennen Kaukoidän sotatantereelle lähtöään Mannerheim teki hankintoja muutenkin kuin vain sotahevosten suhteen.

 

Hankkimiinsa varusteisiin Mannerheim oli tyytyväinen:

”Luulisin ylipäänsä olevani hyvin varustautunut ankaran talvisotaan.  Yhtä ja toista olen ostanut Lejasta [Tukholmasta], joka mielestäni on erinomainen liike.  Saat sieltä erittäin hyvin istuvat ja hyvin tehdyt jalkineet, ja heidän siteensä, ”puttee”, ovat tavattoman mukavat.”  -  Myöskin Nordiska Kompanietissa Mannerhei teki ostoksia: ”se on erinomaisen hyvin varustettu liike – Pietarissa ei ole mitään sen veroista”, tilitti everstiluutnantti Mannerheim veljelleen Johan Mannerheimille kirjeessä 29.8.1904.

Mannerheimin ei tarvinnutkaan Mantshurian sotaretken aikana kärsi puutteellisten varusteiden aiheuttamia vaikeuksia, kuten monen muun; näitä puutteita on vaikuttavasti kuvannut muun muassa hänen samanikäinen upseeritoverinsa Bors Ignatjev.

Mukdenista Mannerheim jonkin aikaisen odotuksen jälkeen lähti uuteen rykmenttiinsä; 52. Nezinin rakuunarykmentti kuului silloin 17. Armeijakuntaan, joka taas puolestaan oli osa Kolmatta Armeijaan.

Everstiluutnantti Mannerheim määrättiin 52. Nezinin rakuunarykmentin toiseen eskadroonaan yhdessä kuuden muun upseerin kanssa.  …

Ennen pitkää Mannerheim sentään lähti suorittamaan sotilastehtäviä.  ”Tottuakseni hiukan maastoon ja täkäläiseen sodankäynnin erikoislaatuun aion kohtapuoleen viettää 2-3 päivää lähimmän kasakkadivisioonan etulinjassa”, hän kertoi kirjeessään 31.2.1904 veljelleen Johan Mannerheimille.

Tällaisella retkellä Mannerheim joutui pieneen seikkailuun, joka herätti huomiota.

 

Hänet otettiin kiinni vakoojana.

Tuo välikohtaus soi hänelle oivallisen tilaisuuden satiirisiin kommentteihin.  Suomalaiset sukulaiset puolestaan uskalsivat sen nojalla huomioida venäläisten olosuhteita tavalla, joka muodosti heille suuren, joskin hieman toisenluontoisen ilonaiheen.

”Pari päivää sitten olin katsomassa naapureitamme, 6. Donin kasakkadivisioonaa.  Divisioonan komentaja, kenraali Telesev, antoi minulle tilaisuuden tutustua divisioonan etulinjaan ja yöpyä sinne.  Itäisin etuvartio oli kylässä, joka li noin 1500-2000 jalan [450-600 m] päässä japanilaisten juoksuhaudoista.  Kylässä oli kasakoitten lisäksi muutama komppania jalkaväkeä, jonka tehtävänä oli puolustaa meidän juoksuhautojamme.  Pyysin pataljoonan komentajalta luvan saada viettää yön juoksuhaudassa.

Ollessamme matkalla sinne pataljoonan komentaja kävi kuitenkin epäluuloiseksi ja juttu päättyi niin, että oppaani – jotka nyt olivat vartijoitani – kuljettivat minut jalkaväkidivisioonan komentajan luo.

Pimeässä sotamiehet erehtyivät tiestä, ja minut vietiin kasakkadivisioonan esikuntaan.  Teleseviä huvitti seikkailuni suuresti ja hän käski soittaa osaston esikuntaan ja ilmoittaa kuka olin.

Vietin yöni kasakoitten etuvartioiden luona.  Kun seuraavana aamuna ratsastimme sieltä pois, meille kerrottiin, että muuan japanilainen upseeri – toisin sanoen minä – oli edellisenä päivänä vangittu jalkaväen juoksuhaudassa.

Palasin pataljoonan komentajan luo ja ukkopaha oli perin nolo, kun oli epäillyt minua.  Kiikarillani näin aivan hyvin japanilaisten juoksuhaudat ja japanilaisia sotilaita.”  Näin kuvasi seikkailuaan Gustaf Mannerheim veljelleen Carl Robert Mannerheimille 3/16.12.1904.  …

 

Tuo hullunkurinen välikohtaus tuli Helsingissä suurenkin yleisön tietoon.  Mantshurian sodassa oli mukana suomalainen taiteilija ja lehtimies Hugo Backmansson – iloinen ”Bacchus”-veikko – joka aikoinaan oli valmistun upseeriksi Haminan kadettikoulusta.

Hänet oli värvätty kenraali Oscar Gripenbergin esikuntaan lähettiupseerisi ja ennen muuta taistelumaalariksi.  Hän toimi myös Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtajana.

Helmikuun 19. päivän lehdessä 1905 oli hänen kärjistetty kuvauksensa Mannerheimin seikkailusta, joskin Mannerheim myöhemmin kuivasti huomautti että ”ei se nyt juuri noin ollut”.  Backmanssonin käsityksen mukaan syynä Mannerheimin pidättämiseen ja vakoilijaksi epäilemiseen oli hänen hieman urheilijamainen asunsa, ennen muuta keltaiset nahkasäärystimet.  Tukholman Nordiska Kompanietista ja Leja-magasinista hankitut varusteet ne siinä pistivät vartijoiden silmään.”

 

Lähde: Jägerskiöld: emt. s. 322, 328-329.

 

*

 

Mannerheimin sotapäiväkirja

Everstiluutnantti Mannerheimin Japanin-sodan päiväkirja on sangen mielenkiintoinen.  Se kertoo sodan todellisuuden kokemisen vaikutuksesta kaartinupseeri Mannerheimin kehitykseen.

Se osoittaa, miten hän reagoi havaitsemiinsa organisatorisiin puutteisiin ja toiminnan tehottomuuteen.  Voimakkaan johdon ja hyvän organisaation välttämättömyys käy ilmi; niitä ei kuitenkaan Kuropatkinin johtamassa armeijassa ollut.

Mannerheim osallistui kenraali Mistsenkon johtamaan epäonnistuneeseen ratsuväkihyökkäykseen, jonka saavuttamattomana tavoitteena oli Yingkoun satamakaupunki, kenraali Gripenbergin hyökkäysyritykseen Sandepun valtaamiseksi ja lopuksi Mukdenin suureen taisteluun [jossa silloinen lempiratsu, ruskea täysverinen ori Talisman kaatui] ja sekasortoiseen perääntymiseen sieltä.

 

Sodan viimeisinä kuukausina hänen osastonsa toimi Mukdenin luoteispuolella Mongolian rajan suunnalla.

Lähde: Stig Jägerskiöld:  C.G. Mannerheim - Päiväkirja.  Japanin sodasta 1904-1905 sekä rintamakirjeitä omaisille.  Otava, 1982. s. 7-8.

 

*

Mannerheimin sotapäiväkirjan lehtiä

[3.11.1904]

Harbinissa tapasin Vladimir Zvegintsevin, kenraali Jilinskin adjutantin.  Hän oi lähdössä seuraavana päivänä paluumatkalle Pietariin seuraten kenraaliaan, käskynhaltijan entistä esikunnan päällikköä.  Hänen luonaan tapasin samoin paluumatkalle lähetetyn kenraali Boris Vannovskin.  Heidän mielipiteensä ovat tietysti Kuropatkinia vastaan.

Minulle vakuutettiin, että hänen ennen Mukdenin taistelua antamansa kuuluisa päiväkäsky oli aiheutunut yksinomaan Gripenbergin nimityksestä uuden 2. armeijan komentajaksi ja siihen liittyvästä pelosta joutua tämän kanssa samanarvoiseen asemaan.

 

Tämän 6 päivää kestäneen taistelun tappiot ovat peräti 48.000 haavoittunutta ja kaatunutta.

 

Siitä on nyt kulunut yli kuukausi, eikä ole pystytty muuhun kuin näiden ja aikaisemmin syntyneiden aukkojen täyttämiseen armeijan mieslukua lisäämättä.

Sain vahvistuksen Liaojangin päiväkäskyyn.  Kreivi Keller oli päivää ennen kuolemaansa eli heinäkuussa, siis kauan ennen Liaojangia, siteerannut omassa päiväkäskyssään kenraali Kuropatkinin käskyä, jossa tämä ilmoitti peruuttamattoman päätöksensä olla sallimatta japanilaisten etenemistä pitemmälle.

[Mannerheim joutui omalla urallaan samankaltaiseen tilanteeseen kesällä 1944 Viipurin menetyksen jälkeen, silloin hän edellytti että Suomen kenttäarmeija asettuu jäykkään vastarintaan: ”On aika panna sulku vihollisen maahantunkeutumiselle…” vh]

Lähde: Jägerskiöld: Mannerheim – Päiväkirja. s. 37.

 

*

Mannerheim kirjoittaa:

17. AK:n esikunnassa ilmoittauduin armeijakunnankometnajallen paroni Bilderlingille, läntisen armeijamme nykyiselle va. komentajalle;

Bilderling, entinen esimieheni Nikolajevskin ratsuväenkoulun kaukaisilta päiviltä, otti minut vastaan osoittaen ystävällisyyttä ja sydämellisyyttä, jonka ilmaisemisen hän hyvin osaa, mutta joka itse asiassa harvoin merkitsee enempää kuin ne kohteliaisuuden ja hymyt, joita saa osakseen jossakin Pietarin salongeissa.

 

Hän suuteli minua sekä saapuessani että lähteissäni ja vietti kansan hyvinkin puoli tuntia.

Hän sanoi kahdesti ehdottaneensa Kuropatkinille japanilaisten vasemman siiven kiertämistä muutaman armeijakunnan voimin, jotta nämä pakotettaisiin vetäytymään vahvasti linnoittamistaan puolustusasemista.  Hän oli sitä mieltä, että rintamahyökkäys vaatii niin valtavia uhreja, että aikaisemmat tappiomme kalpenevat niiden rinnalla.  Emmekä me kuitenkaan, hän lisäsi, ole tähän mennessäkään hätkähtäneet mitään uhreja;

  – ”Mukdenin teurastuksen jälkeen jäljellä oli vain 15.000 miestä niistä 30.000:sta, jotka olin heinäkuussa johtanut tänne Moskovasta”.

Hän puhui erittäin kunnioittavasti kenraali Gripenbergistä, jota kohtaan hän tuntee rajatonta luottamusta, ja valitti sitä, että hänen armeijakuntansa kuulu  3. Armeijaan (jota komentaa paroni Kaulbars) eikä 2. Armeijaan, jota Gripenberg komentaa.

Minun on merkittävä muistiin luonteenomaisena hänen ilmauksensa:

”Hän [Gripenberg] on ennen kaikkea kunnioitusta ansaitseva ja rehellinen mies, ja näitä ominaisuuksia ei voi kyllin arvostaa käynnissä olevan sodan aikana”.

 

19.1.1905:

”Kerrotaan, että Stackelbergiltä otetaan pois hänen armeijakuntansa ja hänet nimitetään väliaikaisesti Mistsenkon ratsuväkiarmeijakunnan komentajaksi.

Kaikki aikaisemmat merkintäni siitä, että me luovumme asemistamme, eivät pitäne paikkaansa.  Ylipäällikkö kuuluu käskeneen, että Sandepu ja Lidiatyn on vallattava rynnäköllä.

Gripenberg on riitaantunut Kuropatkinin kanssa ja ilmoittautunut sairaaksi.  Tuntuu kuitenkin siltä, että kaiken toivotaan järjestyvän.  Kuropatkin on astunut ensimmäisen askeleen ja tässä mielessä kirjoittanut G:lle.”

20.1.1905:

Kerrotaan, että japanilaiset ovat parhaillaan siirtämässä asemiin Port Arhurista tuomaansa piiritystykistöä.  Tämä kuuluu olevan syynä siihen, että aivan äskettäin Sujatunin asemalle useiden kymmenien tuhansien miesten tarvetta varten perustettu sidontapaikka nyt siirretään kauemmaksi pohjoiseen.  Millaista epävarmuutta ja millaista haparointia kaikissa järjestelyissä!  Koko aamun on kuulunut kaukaista tykkien kumua.  Sanotaan kuitenkin, että itse hyökkäystä on jälleen lykätty 3 päivää.  Voidaan hyvin käsittää, millaista hyötyä japanilaiset ovat saaneet siitä kallisarvoisesta ajasta, jonka me olemme menettäneet.

Illalla kävin Tupalskin luona 6. eskadroonassa ja jouduin aivan odottamatta ensi kerran hyvin pitkään aikaan ”kauniimman” sukupuolen edustajan seuraan.  Eskadroonan vapaaehtoisiin kuuluva kreivi Rochefort oli kutsunut tunnetun laupeudensisaren, iäkkään puoleisen kirjailijattaren Nadezda Aleksandrovna Luhmanovan päivälliselle.  Hän oli kaikkea muuta kuin hyvän näköinen ja lisäksi sietämättömän kiihkomielinen ja opettajamainen, mutta minusta oli huvittavaa nähdä eskadroonan kaikkien upseerien pikkuisen Tupalskin ensimmäisenä mielistelevän tätä naisvierasta.  Hauskinta oli kuitenkin, kun kesken maljojen kallistelun sisään saapui kolme haavoittunutta ja toipunutta sotilasta ilmeisesti Tupalskin etukäteen antamien ohjeiden mukaisesti ja piti pienen kiitospuheen punaisen ristin tilapäiselle edustajalle kiittäen siitä hoidosta, joka oli tullut heidän kunkin osaksi.  Eukko liikuttui syvästi, laski lasinsa pöydälle ja palkitsi jokaisen sotamiehen kolmella moiskahtavalla suudelmalla. –

Hän kertoi Kuropatkinin käyneen hänen sairaalassaan, puhuneen muutamien haavoittuneiden kanssa, jakaneen yrjönristejä toisille ja lähteneen sairaalasta kiittämättä hoitajattaria ja lääkäreitä ja tekemättä minkäänlaista vaikutusta edes sotamiehiin.

Muutamaa päivää myöhemmin [3.A:n komentaja] Kaulbars oli tullut samalle asialle, mutta suorittanut sen aivan toisella tavalla.  Hänellä li ollut jokaiselle rohkaiseva sana, vaikeimmin haavoittuneiden edessä hän vaipui polvilleen, suuteli heitä ja laski ristin heidän vuoteelleen.  Lääkäreille ja hoitajattarille hän oli ilmaissut sen syvän kiitollisuuden, jota armeija tuntee heidän kauniin ja uhrautuvan toimintansa johdosta.

 

21.1.1905:

[Rykmentin komentaja] M.A. Stahovis saapuu, paljon vanhentuneena ja kokonaan äänensä menettäneenä.

Gripenberg on matkustanut Venäjälle lähetettyään sähkeen suoraan Hänen Majesteetilleen.  Kolmen päivän odotuksen jälkeen H.M. sähkötti Kuropatkinille: ”Sallin kenraali Gripenbergin palata”.  Uskotaan, että hänen seuraajakseen tulee Suhomlinov.

Epäsopu kuluu aiheutuneen siitä, että K. oli taistelun aikana koko ajan sekaantunut G:n toimiin.  Stackelbergin sijaan 1. siperialaisen armeijakunnan komentajaksi tulee kenraali Gerngross.  Hänet itsensä nimitettäneen kahden ratsuväkidivisioonan komentajaksi oikealle sivullemme.  Uskotaan , että hän ilmoittautuu sairaaksi ja matkustaa pois.  Häntä arvostellaan yleisesti itsepäisyydestä, koppavuudesta ja kovuudesta miehiä kohtaan.

Päämajassa puhutaan, että hyökkäystä jatketaan ja että me hyökkäämme parin päivän kuluttua Lidiatyniin ja Sandepuhun.  Japanilaiset ovat tuonet ainakin jonkin verran tykkejä Port Arthurista.  Sujatsunissa n löydetty sirpaleita Obolevskin valimossa valmistetusta kranaatista.

 

23.1.1905:

Kerrotaan, että [amiraali] Aleksejev on joutunut attentaatin kohteeksi.  Ylipäällikkö [Kuropatkin] kuuluu palanneen eilen takaisin hyvin huonotuulisena.  -  Gripenbergin mielenosoituksellista lähtöä arvostellaan paljon.  Sanotaan, että Kuropatkin oli kirjoittanut hänelle hyvin kohteliaan kirjeen toivoen saavansa asiat kohdalleen, mutta se oli ollut turhaa.  Hän oli lopettanut suunnilleen tällä tavoin:

”Millaiset meidän suhteemme sitten ovatkin, emme voi tehdä tilejämme selviksi keskellä riehuvaa taistelua.  Niiden joukkojen tähden, joita te komennatte, teidän itsenne tähden ja jotta teidän niin hyvin ansaitsemanne loistavaan soturinmaineeseen ei lankeaisi varjoa pyydän teitä ottamaan uudelleen vastaan armeijanne ylipäällikkyyden.”

Toisaalta sanotaan, että K. oli taistelun aikana sekaantunut kaikkiin yksityiskohtiin ja siinä määrin lamaannuttanut G:n [Gripenbergin] toiminnan, että tämä oli epätoivoissaan käskenyt rikkoa puhelimen.  Myös Stoesselia arvostellaan yleisesti. [kenraalimajuri Stoessel toimi Port Arthurin puolustuksen johtajana, heikoin tuloksin. vh]

 

25.1.1905;

Päämaja tiedottaa kiertokirjeessä havaintonsa japanilaisten taktiikasta.  Heidän taisteluryhmityksessään on vähemmän syvyyttä kuin meidän; etulinja sen sijaan on suhteellisesti melko lailla voimakkaampi.  He etenevät tavallisesti useana rinnakkaisena kolonnana, joista yksi on ns. päävoima.  Kullakin kolonnalla on oma reservinsä, ja nämä reservit voidaan keskittää ja käyttää yksinomaan esim. yhden ainoan kohdan vahvistamiseen, ts. ylimmän komentajan mielen mukaan.  Heillä ei myöskään ole tykistöreservi, vaan he pitivät reservitykistönä niitä tykkejä, jotka ovat taistelutoiminnassa toimettomina odottaessaan sopivaa tulenavaustilaisuutta.

Stackelbergin seuraajaksi oikean siipemme ratsuväen komentajan paikalle kuuluu tulevan Rennenkampf. –

 

Gripenberg kuluu lähteneen täältä raivoissaan ja vaatineen junaa, joka veisi hänet kutakuinkin pysähtymättä Priin, sanoen, että hänen on äärimmäisen tärkeää päästä sinne mahdollisimman pian.  Mitä enemmän yksityiskohtia saa kuulla, sitä selittämättömämmältä tuntuu hyökkäyksen pysäyttäminen.  1.Siperialainen armeijakunta ja Mistsenkon ratsuväki olivat kiertäneet Sandpun ja olivat jo n. 10-12 virstan päässä siitä suoraan etelään.  Sandepun kukistuminen olisi näin ollen pelastanut koko rintaman, joka olisi samalla tuntuvasti lyhentynyt.  Me olisimme samalla voineet edetä Sandusanpuun ja sillä tavoin pakottaneet japanilaiset luopumaan nykyisistä eteen työnnetyistä asemistaan.

 

Sanotaan, että Gripenberg oli sotaneuvottelussa ylipäällikön [Kuropatkin] luona vastustanut sitä etenemissuunnitelmaa, josta lopulta tehtiin päätös ja jonka toteuttaminen annettiin hänen tehtäväkseen.  Hän joutui suunniltaan, kun tuli perääntymiskäsky, ja kuuluu vakuutaneen, että kaikki oli valmiina Sandepun valloittamista varten.  Kun otetaan huomioon se, että hän oli ensimmäisessä päiväkäskyssään sanonut sotilailleen: ”Sen joukon, joka taistelussa antaa periksi ja väistyy, minä ammutan, mutta lupaan myös teille, että saatte seivästää minut pistimiinne, jos minä milloinkaan annan perääntymiskäskyn”, käy ymmärrettäväksi, millaiseen tilanteeseen hänet olisaatettu.

 

Kerrotaan, että Gensanissa on noussut maihin 2½ divisioonaa japanilaisia.

 

26.1.1905:

Uskotaan, että Bilderling saa 2.Armeijan ja että Kaulbars tulee Gripenbergin paikalle.  …

Lähde: Jägerskiöld: Mannerheim – Päiväkirja, s. 47-48, 116-121.

 

*

 

Hyökkäys Inkoun kaupunkia vastaan epäonnistuu – ja jatkoa seuraa…

Kenraali Mistsenkon johtama ratsuväkihyökkäys Inkoun [Yingkou] satamakaupunkiin;

Kenraali Mistsenko oli aikaisemmin niittänyt suurta mainetta panemalla tarmokkaasti toimeen ratsuväen  yllätyshyökkäyksiä.  Hän oli käyttänyt niihin etupäässä Transbaikalin kasakoita, burjatteja.

Tämä kuuluisa ja suosittu kenraali oli nyt saanut tehtäväkseen tunkeutua yllättäen huomattavin ratsuväkivoimin Mantshurian rannikolle, vallata japanilaisten miehittämän Inkoun tärkeän satamakaupungin, hävittää sikäläiset varastot ja katkaista Port Arthurin – se oli juuri antautunut – ja Mukdenin välisen rautatien.  Yrityksen onnistumista pidettiin erittäin tärkeänä.

Mistsenkon joukot olivat rakuunoita ja kasakoita, Telesevin Donin-kasakoita, Uralin-kasakoita, Transbaikalin ja Kaukasian joukkoja.  Mannerheimilla oli komennossaan kaksi erillistä eskadroonaa.  …

Tämä ratsuväen suuri hyökkäysretki kuitenkin epäonnistui.  Muistelmissaan Mannerheim syyttää siitä johtoa, joka ei ollut kylliksi määrätietoinen, vaan toimi veltosti.  Matkalla viivyteltiin suorittamalla vähäpätöisiä operaatioita, ja niin menetettiin yllätyshyökkäyksen edut: japanilaiset ehtivät kuljettaa ja ryhmittää jalkaväkensä Inkouhun, eikä ratsuväki mahtanut sille enää mitään, vaan joutui palaamaan takaisin.

Mannerheim ei myöskään saanut johtaakseen niitä joukkoja, joiden piti katkaista rautatie; sekin yritys epäonnistui.  Hän oli tarjoutunut vapaaehtoisesti tähän tehtävään.

Pian tämän jälkeen alkoivat kuitenkin taas erittäin tärkeät sotatoimet.  Mannerheim rykmentteineen joutui ottamaan osaa kenraali Oscar Gripenbergin – ”maanmiehemme” – taitavasti suunnittelemaan hyökkäykseen Sandeputa vastaan.

 

Gripeberg kannatti aktiivista sodankäyntiä ja syytti Kuropatkinin strategiaa veltoksi ja joukkojen moraalille tuhoisaksi.  Mannerheim odotti nyt että tästä hyökkäyksestä muodostuisi suurisuuntainen ja menestyksekäs.

Mutta yritys epäonnistui taaskin – ja se on Mantshurian sodan kiistellyimpiä vaiheita.  Mannerheim kuvaili sisarelleen Sophie Mannerheimille kokemuksiaan ja suhtautumistaan epäonnistumiseen kirjeessä 22.1.1905:

”Palasimme eilen tänne otettuamme muutaman päivän ajan osaa 10. armeijakunnan operaatioihin jonkin virstan päässä täältä.

Luultiin yleisesti, että me nyt kävisimme lujasti hyökkäykseen ja olisimme vakaasti päättäneet viedä asian ratkaisuun.  Uskon myös, että koko armeijassa tunnettiin pettymystä, kun tuli käsky lopettaa operaatiot toistaiseksi.

 

Itse asiassa vain Gripenbergin armeija [II Armeija] oli hyökännyt ja tappiot olivat tuskin enempää kuin kymmenisen tuhatta miestä (suurin osa tietenkin haavoittuneita), eikä sen luulisi säikyttäneen ylipäällikköä, kun kerran oli varauduttu hoitamaan 80.000 haavoittunutta.

Pakkanen on ollut kova, ja moni mies on palelluttanut jalkansa, vaikka kaikilla kiinalaisilla on kiinalaiset toppahousut ja huopasaappaat.  Melkein kaikki tappiot on kärsinyt jalkaväki, jolla tosiaan on hyvin vaikeat oltavat.  …

Mitään ei tiedetä.  Täysin ristiriitaisia huhuja kiertelee.  Toisinaan kerrotaan, että hyökkäyksestä on luovuttu, toisinaan taas, että sitä on päätetty jatkaa.  Minä luulen pikemminkin, että jälkimmäinen huhu pitää paikkansa.

 

Meidän maanmiehemme [kenraali Gripenberg] komentaa täällä armeijaa, ja hänen ja ylipäällikön välille on tullut kaunaa.  Väitetään, että ensin mainittu [Gripenberg] on pyytänyt eroa, mutta hänet on saatu taivutetuksi jäämään.”

Operaatio, josta niin suuria odotettiin, ei siis kuontunut sellaiseksi kuin Mannerheim oli toivonut.  Kuten Mannerheim Muistelmissa on aivan oikein huomauttanut, ylipäällikkö Kuropatkin teki tyhjäksi Gripenbergin suunnitelmat.

 

Hän ei antanut Gripenbergille sitä tukea hyökkäyksessä, jota tämä pyysi ja joka hänen olisi pitänyt saada, vaan nyppi häneltä päinvastoin pois huomattavat määrät joukkoja ja materiaalia ja pakotti hänet lopulta peräytymään.

Gripenbergin mielestä ylipäällikkö Kuropatkin toimi epälojaalisti ja halusi tahallisesti estää hyökkäyksen onnistumisen – koska onnistuminen olisi merkinnyt kolausta hänen maineelleen ja hänen tähänastisen sodanjohtonsa tuomitsemista.

Lopputuloksena oli, että Gripenberg kieltäytyi yhteistyöstä ylipäällikön kanssa ja hankki luvan palata Pietariin antamaan raporttia.

Hän lähti matkalle jättämällä mielenosoituksellisesti käymättä ylipäällikön luona, sai Pietarissa taas korkean aseman sodanjohdossa ja luopui II Armeijan päällikkyydestä.

 

Sodan jatkuessa  hän useaan otteeseen puolusti tekoaan ja arvosteli terävästi Kuropatkinia kirjoituksissaan, joita ei saanut julkaista, mutta jotka kuitenkin saavuttivat tietyn levikin.

Ylipäällikkö oli selvästi tässä kuten monessa muussa yhteydessä omaksunut Machiavellin politiikan sanan huonoimmassa merkityksessä: juonitellut ja ollut epäluotettava tavalla, jota Gripenberg ei voinut sulattaa.

Gripenbergin maanmiehet seurasivat jännittyneinä hänen kohtaloaan.  Toisen armeijan johtoon tuli Gripenbergin jälkeen kenraali von Kaulbars, ja kolmannen armeijan sai päällikkyyteensä von Bilderling.

Odotusaikana Mannerheim joutui erilaisiin tehtäviin muuallakin kuin oman rykmenttinsä puitteissa.  Saksalainen sotilastarkkailija, lakitieteen tohtori ja kirjeenvaihtaja Richard Ullrich on kertonut näiltä päiviltä tapauksen, joka hyvin valaisee mitä vaikeuksia voi ilmetä.

Hän oli yhdessä Itävallan sotilasasiamiehen kanssa lähtenyt siihen siperialaisen armeijakunnan esikuntaan [10.AK], jossa komentajana oli Mannerheimin tuntema kenraali Tserpitski, hauska veikko, hyvin innostunut ja koitti kaikin voimin päästä sotilaittensa suosioon.  Mannerheim tervehti vieraita saksaksi;

”Tserpitski huudahti epäkohteliaasti: ”Täällä puhutaan venäjää, eikä kirottua saksaa.”  Mannerheim katseli tyynesti miestä, joka oli tullut tulipunaiseksi kasvoiltaan, ja puhui edelleen täysin rauhallisesti kirottua saksaa minulle ja itävaltalaiselle kapteenille.”

 

Ullrich toteaa kuvauksessaan, että Tserpitskiä pidettiin vielä silloin etevänä kenraalina, ”totisena venäläisenä”, mutta että hän sittemmin täysin epäonnistui Mukdenin taistelussa.

Lähde: Jägerskiöld: emt. s. 332-333, 334-337.

 

*

 

Marsalkka Mannerheim tiivistää Venäjän-Japanin –sodan taistelunäkymät Muistelmissaan näin:

”Joulukuun 25.  [1904] ja tammikuun 8. päivän välisenä aikana otin kahden erillisen eskadroonan päällikkönä osaa siihen ratsuväenoperaatioon, jonka kenraali Mistshenko suoritti kaikkiaan 77 eskadroonan voimalla.  Tarkoitus oli tunkeutua rannikolle, vallata japanilaistenhuoltosatama Inkou laivoineen ja räjäyttämällä eräs silta katkaista Port Arthurin ja Mukdenin välinen rautatielinja.  Me osanottajat emme tietäneet, että vihollisella oli hallussaan Port Arthur ja että kenraali Nogin piiritysarmeija oli marssimassa pohjoiseen kohti Kuropatkinin asemia.

Tärkeä hyökkäysretki suoritettiin veltosti.  Mistshenko antoi päävoimien pysähtyä taistelemaan vihollisen paikallisia tukikohtia vastaan, sen sijaan että olisi irrottanut pienempiä voimia niiden lamauttamiseen ja johtanut mahtavan ratsuväkimassansa pääosan Inkouta vastaan.  Siten tuhlattiin paljon kallista aikaa, ja kun vihdoin saimme näkyviimme Inkoun, niin vihollinen oli jo valmistautunut puolustukseen.  Sen taistelun aikana, joka nyt syttyi, saatoimme nähdä Port Arthurista lähteneen sotilasjunan ajavan ohitse ja kuulimme avoimista vaunuista meille viittoilevien japanilaisten huutavan ”bansai!”.

Kuvaavaa sodankäynnille oli myös, kuinka kenraali Mistshenko oli ajatellut toteuttaa Manatshurian radan räjäytyksen jossakin Port Arthurin pohjoispuolella.  Minä olin tarjoutunut suorittamaan tämän tehtävän, mutta, kuten sanottiin, se uskottaisiin jollekin nuoremmalle  upseerille.  Kun johto tiesi kenraali Nogin olevan marssimassa pohjoista kohti, niin tähän yritykseen olisi pitänyt kohdistaa suurempi huomio kuin Inkoun valtaamiseen ja varata sitä varten melkoiset voimat.  Sen sijaan koottiin kiireesti kuusi heikkoa eskadroonaa, joiden miehistö oli haalittu kaikista rykmenteistä, ja tämä tilapäismuodostelma lähetettiin räjäyttämään siltaa koko sotanäyttämön sillä hetkellä tärkeimmältä rataosalta!  Kävi niin kuin täytyi käydäkin – yritys epäonnistui.

 

10.-18. tammikuuta 1905 rykmenttini otti osaa tunnettuun Sandeputa vastaan suunnattuun hyökkäykseen, jota johti maanmieheni kenraali Oscar Gripenberg, Turkestanin sotaretkien ajoista arvossa pidetty soturi.  Sain siten olla mukana sodan ainoassa laajahkossa operaatiossa, jonka alku lupasikin menestystä.  Oli vyörytettävä vihollisen vasen sivusta ja luotava mahdollisuudet syvään iskuun japanilaisten huoltolinjoja vastaan.  Lupaavasta alusta huolimatta ylipäällikkö [Kuropatkin] sekaantui operaatioon, nyppi pois pataljoonan toisensa jälkeen, pidätti itselleen yhä uusia yksikköjä ja teki siten mahdottomaksi koko hyökkäyksen.

Saaton todeta, kuinka joustavasti japanilaiset käyttivät hyväkseen maastoa ja kuinka näkymättömiä he olivat khakivärisissä asepuvuissaan – venäläisillä joukoilla ei vielä ollut mitään kenttäpukua!  Etenkin tykistötaktiikassa vastustaja osoittautui ylivoimaiseksi.  Japanilaiset käyttivät peitteisiä tykistöasemia, venäläiset ampuivat yhä avoasemista.

Lähde: Mannerheim: Muistelmat, I-osa, s. 41-42.

 

*

 

Japanin sodan yhteenvetoa

Sodan alusta lähtien venäläiset kärsivät raskaat tappiot Jalu-joen varrella ja Liaojangissa, ja vastoinkäymiset painoivat selvän leimansa armeijaan.  Vuodenvaihteessa 1904-1905 vallitsi korkeimmassa sodanjohdossa suuri levottomuus.  Henkilövaihdoksia tapahtui tuhkatiheään.

 

Jos komentaja epäonnistui, hänet lähetettiin takaisin Euroopan Venäjälle.  Sandepun operaation ajauduttua karille syntyi ylipäällikkö Kuropatkinin ja II A:n komentajan Gripenbergin kesken avoin välirikko, mistä oli seurauksena, että Gripenberg pääsi Venäjälle.

Mugdenin taistelu kevättalvella 1905 ajoi Venäjän sodanjohdon vielä suurempaan ahdinkoon, joka heijastui yli koko valtakunna.

Ylipäällikkö Kuropatkin asetettiin vastuuseen tappiosta, hänet erotettiin ja hänen tilalleen tuli Linevits.  Tunnelma oli tähän aikaan ylen kireä, kirjoitti Mannerheim isälleen 2.4.1905.  Vääriä huhuja oli kosolti liikkeessä.  Yllättävä uutinen tiesi kertoa, että erotettu ylipäällikkö oli paluumatkallaan Venäjälle nimitettykin Ensimmäisen armeijakunnan komentajaksi – siis erittäin korkeaan asemaan, joskin Linevitsin alaiseksi.  ”Se löi meidät kaikki hämmästyksellä.  Kuropatkin itse on kuulemma ollut hyvin hilpeällä mielellä armeijaan palatessaan. Joukko helposti innostuvia upseereita otti hänet Gunshulinissa vastaan eläköön-huudoin.  Hän vastasi kohteliaisuuteen pienellä puheella, jossa hän mm. sanoi toivovansa, että vielä tekee heidän avullaan suuria tekoja”.  Näin kirjoitti Mannerheim veljelleen Carl Robert Mannerheimille 20.3./2.4.1905.  …

Kuten monet olivat pelänneet ja toiset toivoneet, aiheutti sodan onneton loppu laajoja mullistuksia Venäjän valtakunnan sisäisessä hallinnossa.

Venäjä joutui vallankumouksen partaalle, itsevaltiudesta oli luovuttava.  Mukdenin tappioon asti sisäpoliittinen järjestelmä kuitenkin pysyi muuttumattomana.  Vallassa oleva pietarilainen byrokratia, johon Mannerheim jo kauan oli suhtautunut epäluuloisesti ja paheksuvasti, säilytti viimeiseen saakka otteensa.

Sisäministeri Svjatopolk-Mirskin tilalle oli tosin tammikuussa 1905 nimitetty Moskovan suosittu kuvernööri, rakastettava ruhtinas Bulygin, mutta se ei vielä merkinnyt suunnan muutosta.

”Bulygin, uusi sisäministeri”, kirjoittaa Mannerheim uutisen kuultuaan, ”tunnetaan vakaumukselliseksi taantumuksen mieheksi.  Hän sanoo itse, että hänen konservatisminsa on peräisin viidenneltätoista vuosisadalta ja että kaikki uudistukset mitä sen jälkeen on tehty ovat olleet vain vahinollisia.  Nämä ovat merkillisiä tapahtumia, ja järkeni sanoo, että Pietarissa pelataan vaarallista peliä.”

 

Näin kirjoitti everstiluutnantti Gustaf Mannerheim sisarelleen Sopehie Mannerheimille kirjeessä 22.1./4.2.1905.

 

Mannerheim oli vakuuttunut siitä, että syvällekäyvät uudistukset olisivat tarpeen, mutta hän käsitti, että vallanpitäjät ankarasti vastustaisivat vähänkin suurempia muutoksia Venäjän sisäisessä hallinnossa.

Ensimmäiseksi käännekohdaksi tuli kaamea ”verinen sunnuntai”, tammikuun 22. 1905 Pietarissa.  Silloin sattunut katastrofi oli tyypillinen seuraus byrokratisoituneen yksinvallan vammoista.

Pietarin työläisten johtaja, pappi Gapon, oli sekä poliisiin agentti että yhteiskunnallisia uudistuksia vaativa agitaattori; molemmissa ominaisuuksissaan hän palveli keisarikuntaa, jonka hallitsija – kuten tämän käskyläinen Bobrikov- koetti voittaa puolelleen työväenluokan myöntämällä tai lupaamalla sille tiettyjä etuja hellittämättä silti ohjaksia.  Gapon johti nyt valtavaa työläiskulkuetta, tuhansia miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia, kohti Talvipalatsia esittääkseen kansan isälle, tsaarille, anomuskirjan, jossa kuitenkin myös uhattiin lakolla.  Kulkueella oli mukanaan uskonnollisaiheisia lippuja ja symboleja mutta ei aseita.

Hallituksessa oltiin hyvin selvillä pappi Gaponin suunnitelmista, mutta niiden torjumiseksi ei tehty mitään.  Keisari oli matkustanut huvilinnaan Pietarin ulkopuolelle.  Kaartinjoukot olivat saaneet määräyksen pysäytä mielenosoituskulkueen asevoimin, jos se oli arpeen.

Kukaan ei tehnyt mitään saadakseen käskyn peruutetuksi, kukaan ei tahtonut ottaa vastuulleen vastakäskyä.

Ja niin sotilaat avasivat tulen Talvipalatsin edustalle marssineeseen ihmisjoukkoon: surmansa saaneita ja haavoittuneita oli tuhansia, joukossa myös naisia ja lapsia.

Usko keisariin ja hänen valtakuntaansa järkkyi perustuksia myöten.

Lähde: Jägerskiöld: emt. 367-369.

 

*

 

Kuvia; http://commons.wikimedia.org/wiki/Category:Oskar_Grippenberg

 

Kenraali Oscar Gripenberg

 

CV,

Kansallisbiografian kenraali-elämäkerran mukaan: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/6019/ (maksullinen)

 

Gripenberg, Oskar Ferdinand (1838 - 1916)

jalkaväenkenraali, Venäjän valtakunnanneuvoston jäsen

Oskar Ferdinand Gripenbergin ura Venäjän keisarikunnan palveluksessa kuvaa niitä mahdollisuuksia, joita suomalaisille sotilaille avautui suuren ja alati laajenevan valtakunnan osana. Valloitussodat ja kapinat tarjosivat runsaasti tilaisuuksia uran luomiseen keisarillisessa armeijassa. Gripenberg tarttui tilaisuuksiin tehokkaasti ja päätyi lopulta sotilashierarkian huipulle jalkaväenkenraaliksi sekä Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi.

Oskar Ferdinand Gripenbergin sotilasura alkoi poikkeuksellisen varhain, kun hänet toukokuussa 1854 nimitettiin 16-vuotiaana aliupseeriksi Suomen krenatööritarkk'ampujapataljoonaan. Ranska ja Englanti olivat juuri liittyneet Krimin sodassa Turkin puolelle Venäjää vastaan, ja armeijan vahvuutta täytyi kasvattaa nopeasti valtakunnan läntisten merirajojen puolustamiseksi. Tunnetun (Gripenberg) sotilassuvun lahjakas vesa käytti tilaisuutta hyväkseen ja nousi jo marraskuussa vänrikiksi. Gripenbergin pataljoona osallistui Suomen etelärannikon puolustamiseen ranskalais-englantilaisen laivaston maihinnousuyrityksiä vastaan kahtena purjehduskautena kesällä 1854 ja 1855.

Sodan päätyttyä maaliskuussa 1856 Gripenberg jatkoi uraansa venäläisissä tarkk'ampujapataljoonissa. Keväällä 1863 hänet lähetettiin luutnanttina kukistamaan Puolassa syntynyttä kapinaa. Hän suoritti jälleen hyvin tehtävänsä, ja vuoden 1864 alussa, puolalaisten vastarinnan jo murruttua, hänet siirrettiin Henkikaartin Moskovan rykmenttiin.

Kaartinura ei tällä erää kuitenkaan jäänyt pitkäksi. Huhtikuussa 1866 Gripenberg sai kapteenin vakanssin Orenburgin, myöhemmin turkestanilaisessa, tarkk'ampujapataljoonassa. Hän näyttää määrätietoisesti hakeutuneen aktiiviseen toimintaan, sillä hänen uusi yksikkönsä lähti saman tien sotaretkelle Keski-Aasian aroille, jonne keisarikunta näihin aikoihin pyrki levittäytymään. Gripenberg kunnostautui seuraavien vuosien aikana Turkestanin ankarissa oloissa. Ura Tjuben valloituksen ansioista hän sai rohkeudesta myönnettävän kultaisen miekan. Urgutia valloitettaessa hän sai luodin päähänsä, mikä jäi hänen uransa ainoaksi vakavaksi haavoittumiseksi.

Turkestanin sotaretki loi Gripenbergin maineen lahjakkaana ja rohkeana sotilaana. Hän sai joukon kunnianosoituksia ja nousi 30-vuotiaana kesäkuussa 1868 pataljoonansa everstiluutnantiksi. Palattuaan Samarkandin valloituksen jälkeen Venäjälle hänet nimitettiin 17. tarkk'ampujapataljoonan komentajaksi maaliskuussa 1870. Everstin arvo seurasi kaksi vuotta myöhemmin.

Syyskuussa 1874 Gripenberg meni naimisiin everstiluutnantti Edvard Lundhin 17-vuotiaan tyttären Hedvig Ida Angeliquen kanssa, ja perheeseen syntyi lyhyessä ajassa kolme lasta. Maaliskuussa 1877, juuri ennen uutta Turkin sotaa, lupaava upseeri palasi Henkikaartiin sen 2. tarkk'ampujapataljoonan komentajaksi. Toukokuussa hänet nimitettiin keisarin sivusadjutantiksi, mikä toi hänelle arvovaltaa myös hovissa.

Kesällä 1877 Henkikaarti eteni suuriruhtinas Nikolain Nikolajevitshin armeijan mukana Tonavan ylitse Turkin alueelle ja piiritti viiden kuukauden ajan Plevnan linnoitusta. Gripenberg ansioitui jälleen, ja marraskuun alussa hän komensi jo kaartin Moskovan rykmenttiä. Kuun lopussa hän oli mukana Araba Konakin taistelussa estämässä turkkilaisten yritystä tulla piiritetyn Plevnan avuksi. Hänen vastuullaan oli Balkanin vuorten yli vievän tärkeän solan hallussapito. Joulukuussa 1877 Plevna vihdoin antautui. Tämän jälkeen Venäjän armeija tunkeutui vuorten ylitse kohti Konstantinopolia, jonka edustalla aselepo allekirjoitettiin 31.1.1878.

Voiton jälkeen Gripenberg oli maineensa huipulla. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi, hän sai kunnianimityksen keisarilliseen seurueeseen ja hänelle myönnettiin arvostetun Pyhän Yrjön ritarikunnan 3. luokan risti. Kesällä 1882 hänet nimitettiin keisarilliseen tykistökomiteaan, ja seuraavana vuonna hän jätti rykmentinkomentajan toimensa keskittyäkseen tehtäviinsä yleisesikunnassa ja keisarillisessa hovissa. Helmikuussa 1888 hän palasi kooltaan kasvaneeseen Henkikaartiin aluksi sen 1. jalkaväkidivisioonan 1. prikaatin ja sitten tarkk'ampujaprikaatin komentajana. Syyskuussa 1890 hänestä tuli kenraaliluutnantti ja keväällä 1897 koko 1. kaartin jalkaväkidivisioonan komentaja.

Gripenberg oli perheineen vähitellen täysin venäläistynyt; hänen vaimonsa Hedvig ja vanhin elossa oleva tyttärensä Ella kääntyivät ortodoksiseen uskoon ja ottivat itselleen uudet nimet. Perheeseen vielä 1894 syntynyt tytär ristittiin äitinsä uuden nimen mukaisesti Catharinaksi. Perheen ainoa poika Alexander astui 1890-luvulla keisarillisen armeijan palvelukseen seuratakseen isänsä jälkiä. Gripenberg oli 59-vuotiaana lähes saavuttanut sen huipun, jonne hän saattoi toivoa pääsevänsä keisarillisessa hierarkiassa. Uudet virkanimitykset seurasivat toistaan, ja toukokuussa 1898 hän pääsi arvovaltaisen Aleksanterin komitean jäseneksi; komitea käsitteli haavoittuneiden sotilaiden asemaa sodan aikana.

Pian tämän jälkeen Gripenberg joutui kuitenkin epäsuosioon arvosteltuaan Suomen suuriruhtinaskunnan kohtelua, ja hän menetti divisioonansa komennon. Välirikko jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä jo toukokuussa 1900 Gripenbergistä tehtiin 6. armeijakunnan komentaja ja seuraavana vuonna hänet ylennettiin jalkaväenkenraaliksi. Joulukuussa 1901 hänet nimitettiin valtakunnan turvallisuuden kannalta tärkeän Vilnan sotilasalueen apulaiskomentajaksi ja vuotta myöhemmin sen komentajaksi. Elokuussa 1904 hän sai lisäksi kunnianimityksen keisarin kenraaliadjutantiksi.

Kun Venäjän ja Japanin välille syttyi sota keväällä 1904, Gripenbergille tarjoutui tilaisuus kruunata sotilasuransa voittoisan armeijan komentajana. 66-vuotias Gripenberg nimitettiin 24.9.1904 komentajaksi 2. mantshurialaiseen armeijaan, jota oltiin kiireesti kokoamassa. Tällä kertaa keisarikunnan aseet eivät kuitenkaan menestyneet, ja Gripenbergin saapuessa rintamalle venäläiset olivat jo kärsineet kirveleviä tappioita. Gripenbergin pettymykseksi hänen armeijansa oli alistettu 1. armeijan komentajalle, kenraali Aleksei Kuropatkinille, joka oli myös rintaman ylipäällikkö. Hänen suhteensa Kuropatkiniin muodostui näin alusta alkaen huonoksi.

 

Sotamarsalkka Iwao Oyaman johtamat japanilaiset etenivät talvella 1904 - 1905 hitaasti rautatietä pohjoiseen kohti Mukdenin tärkeää risteysasemaa. Varovainen Kuropatkin antoi myöten ja odotti oikeaa hetkeä vastahyökkäykseen. Tammikuun lopulla tähän näytti tarjoutuvan tilaisuus Sandepun (Heikoutai) luona. Täydennyksiä saaneilla venäläisillä oli nyt kolme armeijaa eli 300 000 miestä japanilaisten 220 000 miestä vastaan. Kuropatkin päätti hyökätä, ja Gripenberg sai tehtäväkseen kääntää armeijallaan japanilaisten vasemman sivustan.

Taistelu alkoi lumimyrskyssä 26.1.1905. Kahden päivän ajan Gripenberg työnsi japanilaisia taaksepäin. Hän uskoi lyövänsä nämä, jos saisi lisää tukea keskustasta, mutta Kuropatkin ei kuitenkaan katsonut voivansa lähettää apua vaan katkaisi taistelun toisen päivän iltana ja veti joukkonsa alkuasemiinsa. Venäläiset olivat menettäneet tilaisuutensa ja raivostunut Gripenberg syytti inhoamaansa ylipäällikköä. Taistelua seuraavana päivänä hän jätti eronpyyntönsä. Sitä ei kuitenkaan ehditty myöntää, ennen kuin vahvistuksia saanut Oyama aloitti vastahyökkäyksensä. Gripenberg joutui näin komentamaan armeijaansa vielä tappiollisen Mukdenin taistelun aikana 21.2. - 10.3.1905. Vaikka Kuropatkin onnistuikin lopulta vetäytymään järjestäytyneesti, venäläisten taistelutahto oli murtunut, ja aselepo solmittiin pian tämän jälkeen.

Gripenberg sai eron armeijankomentajan tehtävästä vasta 25.3.1905, sodan jo käytännössä loputtua. Kotiin palattuaan hänet nimitettiin vallankumoukseen joutuneen Venäjän valtakunnanneuvostoon ja seuraavana vuonna jalkaväen ylitarkastajaksi. Japanin sota oli murskannut Gripenbergin haaveet uran kruunaavasta voitosta. Lisäksi hänen poikansa, alikapteeni Alexander Gripenberg oli menettänyt toisen jalkansa Ljaojanin taistelussa; tämä ei tosin estänyt poikaa jatkamasta uraansa kenraalimajuriksi.

Pettynyt ja iän jo vaivaama kenraali alkoi tuntea virkatehtävänsä painon, ja 1906 hän erosi sekä Aleksanterin komiteasta että ylitarkastajan tehtävästään. Kenraaliadjutanttina ja valtakunnanneuvoston jäsenenä hän jatkoi aina kuolemaansa asti tammikuuhun 1916.

Oskar Ferdinand Gripenberg S 13.2.1838 Ikaalinen, K 7.1.1916 Pietari.

V kruununvouti Uddo Sten Casimir Gripenberg ja Maria Vilhelmina Elisabet Ladau.

P 1874 - Hedvig Ida Angelique (Catharina) Lundh S 1857, K 1911,

PV everstiluutnantti Edvard Lundh.

Lapset: Hedvig Catharina Lovisa S 1875, K 1892; Ella Dagmar Camilla (Helena) S 1877, P ratsumestari Mikael von Wolfring; Alexander S 1879, K 1935, kenraalimajuri; Catharina S 1894, P eversti Boris De Latour.

URA. Kunnianosoitukset: P Yrjön R 4 1867; P Annan R 3 mrk. 1867; P Stanislauksen R 2 mk. 1868; Pyhän Yrjön miekka 1869; P Stanislauksen R 2 mkk. 1869; P Annan R 2 1875; P Yrjön R 3 1878; P Vladislauksen R 3 mk. 1878; Pyhän Stanislauksen R 1 mk. 1878; Turkin sodan mm. 1878; Romanian rautaristi 1878; Preussin kruunuritarikunnan K kruunun k. 1878; P Annan R 1 1881; P Vladimirin R 2 1888; Valkoisen Kotkan R 1896; Ranskan kunnialegioonan K 1897; Kunniamaininta 40 vuoden palveluksesta 1900; P Aleksanteri Nevskin R 1905.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Oskar Gripenbergin arkisto, Kansallisarkisto.

Guerre Russo-Japonaise 1904 - 1905 IV:II : Chaho-Sandepou. Paris 1912; Der russisch-japanische Krieg III:II. Berlin 1911; J. E. O. Screen, "Våra landsmän" : Finnish officers in Russian service, 1809 - 1917. 1983; Tettau, Kuropatkin und seine Unterführer II. Berlin 1913.

Kirjoittaja(t): Risto Marjomaa

Julkaistu 8.6.2004

Artikkelitekstin pituus: 8207 merkkiä
Kansallisbiografia-verkkojulkaisu
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

 

*

 

Oscar Gripenbrgin poika Alexander yleni kenraaliluutnantiksi;

 

Kansallisbiografia, kenraalit; http://www.kansallisbiografia.fi/kenraalit/?gid=162

 

Gripenberg, Alexander

kenraalimajuri

S 28.5.1879 Poltava, Venäjä, K 9.2.1935 Sedjenane, Tunisia

Vanehmmat;

jalkaväenkenraali Oskar Ferdinand Gripenberg S 13.1.1838 Ikaalinen, K 7.1.1916 Pietari ja Katarina (Hedvig Ida Angelique) Lundh S 22.9.1857, K 1911 Pietari.

naimaton.

ei lapsia.

Alexander Gripenberg valmistui H. M. Keisarin paašikoulusta. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi ja määrättiin ratsastavaan kenttätykistöön komennettuna palvelukseen Henkivartioväen ratsastavaan tykistöprikaatiin 20.8.1898. Gripenberg siirrettiin virallisesti prikaatiin 18.8.1899 ja ylennettiin luutnantiksi 19.12.1902. Hänet määrättiin 3.4.1904 alikapteenina 9. Itä-Siperian tarkk’ampujatykistöprikaatiin, jonka mukana hän oli sodassa Japania vastaan 1904 - 1905. Gripenberg haavoittui Ljaojanin taistelussa, ja hänen oikea jalkansa amputoitiin.

Gripenberg määrättiin 1.1.1905 tykistön ylitarkastaja, suuriruhtinas Sergei Mihailovitšin adjutantiksi sekä siirrettiin luutnanttina Henkivartioväen ratsastavan tykistöprikaatin upseeriluetteloihin. Hänet ylennettiin alikapteeniksi 19.12.1906 ja kapteeniksi 17.11.1911. Gripenberg määrättiin Henkivartioväen ratsastavan tykistöprikaatin 2. patterin päälliköksi 14.12.1912 ja ylennettiin everstiksi 19.12.1912. Hän sai eron sotapalveluksesta 14.4.1914, mutta palasi ensimmäisen maailmansodan johdosta uudelleen aktiivipalvelukseen everstinä 4.4.1915, jolloin hänet määrättiin jälleen tykistön ylitarkastaja, suuriruhtinas Sergei Mihailovitšin adjutantiksi. Tämän tehtävän lisäksi Gripenberg toimi maailmansodan aikana 1915 - 1917 kevyen mörssäritykistödivisioonan komentajana. Hänelle myönnettiin ero sotapalveluksesta kenraalimajurina 1917.

Gripenberg siirtyi lokakuun vallankumouksen jälkeen Ranskaan ja toimi Ranskan valtion tierakentamisen johtajana Tunisiassa kuolemaansa saakka.

VenA 4 urh. 23.12.1904; VenSt 3 mrk. 5.4.1905; sodan 1904 - 1905 vaalea pr. mm. 1906; VenVl 4 mrk. 22.12.1906; VenA 3 19.12.1909; VenSt 2 19.12.1913; VenA 2 mk. 4.4.1915; VenVl 3 mk. 12.8.1916.
» Lisätietoa kunniamerkeistä

*

 

Kenraali Oscar Gripenberg  ja Ikaalinen

 

Ikaalisten seurakunnan kirkonkirjat kertovat:

 

Sisäänmuuttaneet,

8.7.1837; Ikaalisten seurakuntaan, Osaran talo; Liutenanten Uddo Sten Casimir Gripenberg;

Mistä: Sveaborg [Ikaalisiin Suomenlinnasta].

Ketkä: muuttaja, hustru et barn.

 

*

 

Kastetut,

Syntynyt 13.1.1838; kastettu 12.2.1839, Osara; Lieutn: Uddo Sten Casimir Gripenberg, äiti Maria Wilh: Elisab: f: Ladau; Lapsi Oscar Ferdinand.

HisKi; Ikaalisten seurakunnan kastetut;

https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/KenraaliOscarGripenberg#

 

Syntynyt 8.3.1839; kastettu 4.4.1839, Osara; Lieutn: Uddo Sten Casimir Gripenberg, äiti Maria Wilhelmina Ladau; lapsi Marianne Victorina.

 

Syntynyt 2.6.1840; kastettu 10.6.1840, Osara; Lieutn: välb: Odde Sten Casimir Gripenberg, äiti Maria Elisab: Wilh:na Ladau; lapsi Axel Waldemar.

 

*

 

Haudatut,

Kuollut 27.5.1839; haudattu 2.6.1839; Osara; dotter Marianna Victorina Gripenberg, kuolinsyy: ok:sj: [= okänd sjuk; tuntematon sairaus]; ikä kuollessa 1 kk 18 päivää; omainen: Liutenanten Gripenberg.

 

*

 

Poismuuttaneet:

Lähtöpäivä 1.8.1841, Mistä: Osaran talo, henkilö: Lieut: och Krono-Fogd: Uddo Sten Casimir Gripenberg; Minne Mietois [Mietoisiin]; muuttaja: Familj [perhe].

 

*

 

Ikaalisten pitäjän, Osaran kylän Osaran talossa 13.1.1838 syntynyt Oscar Ferdinand Gripenberg muutti siis perheensä kanssa Ikaalisista Mietoisiin 1.8.1841.

 

Tuleva kenraali poistui syntymäpitäjästään Ikaalisista 3 vuoden 6 kuukauden ja 19 päivän ikäisenä.

 

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Todella kiitos hyvin mielenkiintoisesta kirjoituksesta eräästä tai eräistä suomalaisista sotilaista.

Ihmiskohtalot ovat olleet ja ovat todella uskomattomia.

Joskus luin, että saman suvun sotilaan hautausmaan kivessä Suomessa voi lukea kenraali tai amiraali ja Ruotsissa majuri tai kapteeni. Ei siis ihme, että Porvoossa suomalaiset olivat alttiita Aleksanteri I:sen eteen lankeamisen.

Tuo Gripenberg, jonka otit esiin, on tehnyt uskomattoman uran Venäjällä. Heitä on kaiketi aika monta muutakin. Tosin heistä ei taideta tietää muut kuin jotkut harvat.

Mikäli kenraaleista puhutaan, jotka ovat sieltä päin kotoisin, niin eikö tuo kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki ole yksi heistä. Hän tosin on sodan jälkeinen Suomen kenraali.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kansallisbiografiassa on luettelo:
Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917
Tiedosto on maksullinen, mutta kukaan ei pahastune, jos listaan tähän nimet:
Kenraaleja ja amiraaleja on kaikkiaan 481. Eli varsin paljon.
Haun tulokset
Hakuehdoilla löytyi 481 henkilöä. Napsauttamalla henkilön nimeä voit lukea kaikki tiedot.
Nimi Sotilasarvo Syntynyt
Alfthan, Alexis
kenraaliluutnantti 3.1.1814 Sleesia
Alfthan, Carl Johan Woldemar
kenraaliluutnantti 29.4.1860 Bejetsk, Tverin kuvernementti, Venäjä
von Alfthan, Georg
kenraaliluutnantti 26.10.1828 Viipuri
Alopaeus, Fredrik
kenraalimajuri 1810
Alopaeus, Jakob
tykistönkenraali 1812 Viipuri
Aminoff, Adolf
jalkaväenkenraali 25.2.1806 Saaren säteritila, Mietoinen
Aminoff, Gustaf
kenraalimajuri 6.4./14.4.1771 Taalainmaa, Ruotsi
Aminoff, Johan Fredrik
kenraalimajuri 26.1.1756 Riilahden kartano, Bromarv
Aminoff, Johan Fredrik Gustav
kenraaliluutnantti 21.8.1844 Saaren säteritila, Mietoinen
von Ammondt, Edvard Reinhold
kenraalimajuri 12.12.1832 Pietari
von Ammondt, Otto Wilhelm
kenraaliluutnantti 20.12.1795 Kalsilan tila, Hauho
Andelin, Carl Oskar Evert
kenraalimajuri 18.8.1840 Tohmajärvi
Appelgren, Arvid Conrad
kenraalimajuri 30.6.1876 Hanko
Aquilander, Peter Magnus
kenraalimajuri 17.2.1824 Jäppilä, Uusikirkko
Armfelt, Alexander Johan Fredrik
kontra-amiraali 16.6.1826 Joutsiniemen tila, Kangasala
Armfelt, Carl Magnus Vilhelm
kenraalimajuri 20.3.1797 Pietari
Armfelt, Gustaf Magnus
kenraaliluutnantti 2.4.1792 Tukholma
Armfelt, Gustaf Mauritz
jalkaväenkenraali 31.3.1757 Juvan kapteenin virkatalo, Euran kappeli, Marttila
Armfelt, Gustaf Vilhelm Arthur
kenraalimajuri 1.2.1821 Turku
Aspelund, Viktor Maximilian
jalkaväenkenraali 28.5.1842 Hamina
Aurenius, August Wilhelm
kenraalimajuri 22.3.1850
Aurenius, Nikolai
kenraalimajuri 23.3.1847
Avellan, Carl Axel
kenraalimajuri 2.3.1835
Avellan, Theodor Kristian
amiraali 12.9.1839 Loviisa
von Baer, Karl Erik Fabian Edvard Knut
kenraalimajuri 27.9.1802 Turku
Berg, Fredrik Wilhelm Rembert
kenraalisotamarsalkka 26.5.1794 Sagnitzin (Sangasten ) linna, Liivinmaan kuvernementti, Venäjä
Berg, Georg Erik Rembert
kenraalimajuri 20.10.1849 Sagnitz (Sangaste), Liivinmaan kuvernementti, Venäjä
Berg, Gustaf Petter
kenraalimajuri 4.11.1825 Raivola, Kivennapa
Berg, Johan Alexander
jalkaväenkenraali 1.12.1830 Pietari
Berg, Mikael
kenraalimajuri
Berg, Viktor
kenraalimajuri
Bergenheim, Johan Adolf
kenraalimajuri 31.1.1822 Pori
Berghell, Konstantin
vara-amiraali
von Blom, Mikael Leonard
kenraalimajuri 29.9.1856 Hamina
von Blom, Otto Leonard
kenraaliluutnantti 7.5.1798 Kuopio
Blåfield, Robert Gustaf Ivar
kenraaliluutnantti 23.3.1829 Jutikkalan allodiaalisäteri, Sääksmäki
Boije af Gennäs, Axel Fredrik
kontra-amiraali 21.6.1828 Lepaan allodiaalisäteri, Tyrväntö
Boldt, Johan Dietrich
kenraalimajuri 24.5.1831 Hamina
Boldt, Konstantin Ferdinand
kenraalimajuri 8.10.1829 Hamina
Boldt, Theodor Hugo Fredrik
kenraaliluutnantti 19.1.1827 Hamina
Bonsdorff, Axel Edvard
jalkaväenkenraali 21.12.1839 Hamina
Bonsdorff, Georg Hugo
tykistönkenraali 27.4.1844 Hartola
Borenius, Peter Vilhelm
kenraalimajuri S 2.10.1803 Viipuri
Borgenström, Knut Gustaf Nikolai
kenraalimajuri 6.9.1851 Loppi
Boström, Ivan
vara-amiraali 22.12.1857
von Brandenburg, Alexander
kenraalimajuri 1838 Pietari
von Brandenburg, Nikolai
kenraaliluutnantti 8.8.1839 Pietari
Bremer, Eugène Robert
kenraalimajuri 27.7.1837 Turku
von Briskorn, Petter
kenraaliluutnantti 1813
von Briskorn, Vasili
kenraalimajuri 30.5.1847 Pietari
Brofeldt, Mortimer
kenraalimajuri 17.9.1840 Synsiö, Kangasniemi
Brotherus, Alexander Valerian
kenraaliluutnantti 26.11.1838 Sund, Ahvenanmaa
Brummer, Karl Magnus Emil
kenraalimajuri 11.4.1836 Bolstaholmin säteritila, Geta, Ahvenanmaa
Bruun, Aleksander
kenraalimajuri insinöörijoukoissa 1823
Burman, Andrei
kenraalimajuri
Burman, Georg
kenraalimajuri
Burman, Vladimir
kenraalimajuri
Burman, Vladimir Jegorovitš
kenraali insinöörijoukoissa 1832
Cajander, Eugèn
kenraalimajuri 13.4.1861 Vilna, Venäjä
Calonius, Emil Wilhelm Matias
kenraaliluutnantti 8.7.1840 Helsinki
Carlstedt, Ferdinand Alexander Vladimir
kenraalimajuri 26.5.1857
Carlstedt, Frans Oskar
kenraalimajuri 3.12.1821 Somerniemi
Cederberg, Mikael
kenraalimajuri
Cedercreutz, Johan Axel
kenraalimajuri 28. 1.1801 Stockkumla, Vermlanti, Ruotsi
Charpentier, Claes Gustaf Robert
kenraaliluutnantti 4.11.1858 Juustilan kartano, Viipurin pitäjä
Charpentier, Fredrik Vilhelm
kenraalimajuri 23.11.1849 Kuopio
Charpentier, Theodor
kenraalimajuri 20.8.1874 Pietari
Clayhills, Alexander
kenraalimajuri 10.4.1820 Jaroslavl, Venäjä
Clayhills, Alexander
kenraaliluutnantti 1815
Clayhills, Johan Henrik
kenraalimajuri 27.6.1795 Hamina
Clayhills, Nikolai
ratsuväenkenraali 25.11.1850 Pietari
Clayhills, Wladimir
kenraaliluutnantti 12.9.1844 Pietari
Colliander, Carl Viktor Olivier
kenraalimajuri 6.4.1833 Kalhon kartano, Hartola
Cronstedt, Gabriel Anton
kenraalimajuri 8.12.1798 Tukholma
Cygnaeus, Gustaf
kenraalimajuri 12.12.1810 Hämeenlinna
von Daehn, Johan Jakob
kenraali insinöörijoukoissa 13.8.1785 Sippolan kartano, Sippola
von Daehn, Vladimir
kenraaliluutnantti 24.7.1823
von Daehn, Woldemar Carl
jalkaväenkenraali 20.2.1838 Sippolan kartano, Sippola
De Geer, Karl Vilhelm Konstantin
kenraalimajuri 10.3.1839 Porvoo
De Pont, Kasten Fredrik Ferdinand
kenraalimajuri 15.2.1849 Somero
Ebeling, Konstantin
kontra-amiraali
Eck, Edvard
jalkaväenkenraali 1851
Ehrenstolpe, Carl Johan
kenraalimajuri 16.7.1791 Kangasala
Ehrnrooth, Adolf Reinhold Viktor
kenraalimajuri 20.7.1832 Sulkava
Ehrnrooth, Gustav Adolf
kenraalimajuri 3.5.1779 Leislahti, Rantasalmi
Ehrnrooth, Gustav Robert
kenraaliluutnantti 31.1.1821 Loviisa
Ehrnrooth, Johan Casimir
kenraaliluutnantti 26.11.1833 Seestaan kartano, Nastola
Eksten, Nikolai
kenraaliluutnantti
Eksten, Peter
kenraalimajuri
Elers, Fredrik Adrian
kenraalimajuri 30.7.1838 Eura
Elfsberg, Alexander
kontra-amiraali 18.1.1826 Oulu
Ellers, Edvard
kenraaliluutnantti 11.11.1833
Ellers, Leopold
kenraalimajuri 20.8.1837
Enberg, Fredrik Oskar
kenraalimajuri
Enckell, Carl
jalkaväenkenraali 22.10.1839 Isokartano, Ulvila
Enckell, Nikolai
kenraaliluutnantti 20.8.1833 Isokartano, Ulvila
Enckell, Otto Ferdinand
kenraaliluutnantti 3.12.1829 Prästbackan ratsutila, Askola
af Enehjelm, Kurt Fredrik Leonard
kontra-amiraali 7.5.1838 Skeggas, Rudomin kylä, Lapinjärvi
Engman, Karl
kenraaliluutnantti 14.1.1818 Viipuri
Enqvist, Anders Erik Wilhelm
kenraalimajuri 18.5.1821
Enqvist, Oskar Wilhelm
vara-amiraali 28.10.1849
Enwald, Eugen

Enwald, Eugen
kenraalimajuri
Enwald, Mikael
kenraalimajuri
Ericsson, Justus Adolf
vara-amiraali 14.10.1820 Ruotsi
Etholén, Arvid Adolf
kontra-amiraali 9.1.1798 Helsinki
Etholén, Gabriel
kenraalimajuri 13.5.1795 Helsinki
von Etter, Johan Emil
kenraalimajuri 3.8.1863 Pietari
von Etter, Nikolai Paul Karl
kenraaliluutnantti 31.3.1833 Helsinki
von Etter, Paul
kenraaliluutnantti 24.1.1790 Pietari
von Etter, Paul
ratsuväenkenraali 30.5.1840 Helsinki
von Etter, Paul
kenraalimajuri 4.12.1861 Pietari
von Etter, Sebastian Albrekt
kenraaliluutnantti 20.4.1828 Viipuri
Fabritius, Adof Alexander
kenraalimajuri 20.9.1836
Fabritius, Aleksei
kenraalimajuri
Fabritius, Johannes Kristian
kenraaliluutnantti 24.6.1851 Viipuri
Fabritius, Mikael
kenraalimajuri
Falck, Georg Peter
kontra-amiraali 15.1.1862 Pietari
Falck, Peter Georg
vara-amiraali 23.10.1811 Kivinokka, Helsinki
Falck, Sebastian
kenraalimajuri
Federley, Gustaf Alfons
kontra-amiraali 15.3.1826 Turku
von Fieandt, Erik Gustav
kenraalimajuri 9.4.1807 Alahovin tila, Pälkjärvi
Finckenberg, Abraham Arvid
kenraalimajuri 2.11.1769 Hangslax, Nauvo
Fock, Jakob
kenraalimajuri
af Forselles, Carl Johan Gabriel
kenraaliluutnantti 23.12.1858 Helsinki
af Forselles, Edvard Gustaf
tykistönkenraali 1.6.1817 Moision allodiaalisäteri, Elimäki
af Forselles, Ernst Jakob Ulrik
kenraalimajuri 8.2.1829 Mustilan allodiaalisäteri, Elimäki
Forstén, Carl Gustaf
kenraalimajuri 10.3.1802 Kuopio
Freedericksz, Adolf Andreas Woldemar
ratsuväenkenraali 28.11.1838 Pietari
Freedericksz, Bernhard (Boris)
jalkaväenkenraali 5.4.1797 Pietari
Frey, Johan Adolf
kenraalimajuri 6.6.1828 Loviisa
von Freymann, Eduard
kenraalimajuri
von Freymann, Karl
kenraalimajuri
von Freymann, Otto Julius Nikolai Samuel
kenraalimajuri 29.9.1849
Friman, Leo
kenraalimajuri
Friman, Teofil
kenraalimajuri
Furuhjelm, Johan Hampus
amiraali 11.3.1821 Helsinki
Furuhjelm, Knut Elis Gustaf Edvard
kenraalimajuri 6.3.1845 Helsinki
Furuhjelm, Vladimir Johan Otto
kenraaliluutnantti 1.6.1819 Turku
Gadd, Alexander Gideon Adalbert
kontra-amiraali 25.2.1875 Kronstadt, Pietarin kuvernementti, Venäjä
Gadd, Georg Ludvig
vara-amiraali 17.5.1827 Helsinki
Gadd, Georg Ture Engelbert
kontra-amiraali 26.1.1873 Kronstadt, Pietarin kuvernementti, Venäjä
Gadd, Otto Viktorinus
kenraaliluutnantti 17.3.1831 Helsinki
Gadolin, Axel
tykistönkenraali 24.6.1828 Åvikin ratsu- ja perintötila, Somero
Gadolin, Carl Wilhelm
kenraaliluutnantti 25.4.1824 Åvikin ratsu- ja perintötila, Somero
Gadolin, Guido
kenraalimajuri 28.7.1851 Dalkarbyn kartano, Pohja
Galindo, Fredrik Theodor
kenraalimajuri 23.5.1838 Hamina
Galindo, Georg Eberhard
kenraalimajuri 10.11.1835 Hamina
Galitzin, Andrei
kenraalimajuri 25.11.1855 Hamina
Granfelt, Carl Hjalmar
kenraalimajuri 6.9.1828
Grenqvist, Christian Gustaf
kenraalimajuri 28.1.1852 Pietari
Grenqvist, Fredrik Leopold
jalkaväenkenraali 9.12.1821 Käkisalmi
Grenqvist, Viktor Reinhold Leopold
kontra-amiraali 29.12.1832 Viapori
Gripenberg, Achates Ferdinand
kenraalimajuri 22.5.1805 Harjunpää, Ulvila
Gripenberg, Alexander
kenraalimajuri 28.5.1879 Poltava, Venäjä
Gripenberg, Carl Gustaf Casimir
kontra-amiraali 5.11.1836 Hämeenlinna
Gripenberg, Eugen
kenraalimajuri 7.9.1859 Simbirskin kuvernementti, Venäjä
Gripenberg, Johan Axel
kenraaliluutnantti 1.3.1833 Helsinki
Gripenberg, Johan Fredrik Sebastian
kenraalimajuri 1.2.1801 Huhti, Köyliö
Gripenberg, Oskar Ferdinand
jalkaväenkenraali 13.1.1838 Ikaalinen
Grotenfelt, Berndt Johan
kenraaliluutnantti 28.2.1808 Frugårdin kartano, Kotkatlahti, Joroinen
Grotenhjelm, Alexander
kenraaliluutnantti 1831
Grundström, Georg
kenraalimajuri 3.9.1842
Grunér, Saladin
kenraalimajuri S 9.7.1824 Hämeenlinna
Grönhagen, Knut Gustaf Ferdinand
jalkaväenkenraali 10.5.1823 Makkaruksen tila, Palon kylä, Hämeenkyrö
Gulin, Ivar Adolf
kenraalimajuri 8.11.1857 Hiitola
Gustavson, August Edvard
kenraalimajuri 12.11.1820 Hamina
von Guvenius, Alexander Reinhold
kenraalimajuri 9.10.1848 Novgorod, Venäjä
von Guvenius, Karl
kenraaliluutnantti 19.8.1803 Kymmene, Ruotsinsalmi
Gylling, Gustaf Oskar
kenraalimajuri 16.2.1829 Kuopio
von Haartman, Hugo Leonard
kenraalimajuri 8.5.1829 Turku
Hackman, Julius Fredrik
kenraaliluutnantti 23.8.1832 Viipuri
Harthén, Edvard
kenraalimajuri
Hasselblatt, Alexander Fridolf
kenraalimajuri 2.3.1834 Hamina
Hausén, Karl Julius
kenraalimajuri 30.7.1840 Sund, Ahvenanmaa
Haveman, Axel Alexander
kenraalimajuri 25.2.1841
Hedlund, Viktor Bernhard
kenraaliluutnantti 27.5.1853 Helsinki
Heikel, Matias Henrik
kenraaliluutnantti 1835
Heinricius, Ivar
kenraalimajuri 26.3.1848 Viipuri
von Hellens, Lars Hjamar
kenraalimajuri 13.6.1869 Kuusiston kartano, Piikkiö
Hellström, Georg Albert
kenraalimajuri 27.9.1869 Pietari
Henriksson, Nikolai
kenraalimajuri
Holmberg, August Reinhold Magnus
kenraalimajuri 16.10.1835 Viipuri
Holmsen, Johannes
kenraaliluutnantti 11.11.1865 Evjen kartano, Ryggen pitäjä, Norja
Honoldt, Petter
kenraalimajuri 7.2.1810
Hultman, Georg Fredrik
kenraalimajuri 18.1.1836 Hämeenkylä, Helsingin pitäjä
Hästesko af Målagård, Teodor Carl Josef
kenraalimajuri 28.9.1817 Monnoisten säteriratsutila, Lemu
Högström, Eugèn Alexander Nikolai
kenraalimajuri 5.12.1871 Helsinki
Höök, Anders
kenraaliluutnantti
Indrenius, Bernhard
jalkaväenkenraali 16.1.1812 Hamina
Jaenisch, Nikolai
kontra-amiraali
Jernström, Carl Gustaf Alarik
kenraalimajuri 22.11.1848 Sännajoen tila
Juden, Gustaf
kenraalimajuri 28.5.1848
Järnefelt, August Alexander
kenraaliluutnantti 2.4.1833 Tohmajärvi
Kirilin, Woldemar Konstantin
kenraaliluutnantti 21.3.1819
Kivekäs, Karl Edvard
kenraaliluutnantti 6.12.1866 Valkeala
Klinckowström, Artur Vilhelm
kenraalimajuri 8.5.1807 Tukholma
Klinckowström, Otto Wilhelm
kenraaliluutnantti 10.12.1778 Tukholma
von Knorring, Fredrik
kenraalimajuri 13.2.1824
Knorring, Gustaf Christian
kenraalimajuri 9.3.1831 Pietari
von Knorring, Nikolai
kenraalimajuri 21.12.1827
Knorring, Nikolai Johan Ferdinand
kenraalimajuri 7.8.1836 Pietari
von Kohl, Fredrik Magnus
ratsuväenkenraali 3.1.1821 Viipuri
von Kohl, Karl Julius
kenraaliluutnantti
Komstadius, Nikolai
kenraalimajuri
von Kothen, Alexander
kenraalimajuri 8.4.1867 Vilna, Venäjä
von Kothen, Casimir
kenraaliluutnantti 29.5.1807 Hermansaaren kartano, Lokalahti
von Kothen, Fredrik Oskar Teodor
kenraalimajuri 20.3.1832 Viapori
von Kothen, Gustaf
kenraalimajuri 31.7.1808 Hermansaaren kartano, Lokalahti
von Kothen, Gustaf Axel
kenraaliluutnantti 17.7.1843 Petergof (Pietarhovi), Pietarin kuvernementti, Venäjä
von Kothen, Mauritz Ferdinand
kenraalimajuri 17.6.1811 Hermansaaren kartano, Lokalahti
von Kothen, Mikael
kenraalimajuri 11.10.1870 Vilna, Venäjä
Kraatz, Paul Nikolai Alexander
kenraalimajuri 17.1.1863 Viipuri
Krabbe, Jakob Fredrik
kenraalimajuri 8.7.1806 Vaasa
von Kraemer, Johan Fredrik Oskar
amiraali 19.5.1829 Hauho
von Kraemer, Vilhelm Teodor
kenraalimajuri 14.8.1836 Albergan kartano, Espoon pitäjä
Krogerus, Axel Georg
kenraaliluutnantti 13.4.1814 Mäntyharju
Krogerus, Carl Reinhold
kenraalimajuri 15.7.1852 Loviisa
Krook, Bengt Joakim
kenraalimajuri 16.1.1816 Turku
Krook, Carl August
kenraalimajuri 1.8.1811 Turku
Krook, Carl Edvard
kenraalimajuri 29.11.1823 Jaala
Kuhlström, Carl
kontra-amiraali 1829 Viipuri
Kuhlström, Lorentz Teodor Konstantin
tykistönkenraali 25.9.1825 Viipuri
Kuhlström, Sergei
kenraaliluutnantti 1862
Lamoni, Alexander
kenraalimajuri 8.8.1806
Lang, Viktor
kenraalimajuri
Langenskjöld, Nikolai Teodor Albrekt
kenraalimajuri 7.9.1855 Heinola
Langhoff, Carl Fredrik August
jalkaväenkenraali 14.2.1856 Heinola
Lassenius, Nikolai
kenraalimajuri
Lassenius, Oskar
kenraalimajuri 20.5.1842
Leidenius, Georg August Wilhelm
kenraalimajuri 10.10.1837 Honkakoski, Pomarkku
Lesch, Leonid
jalkaväenkenraali 1862
Lindblad, Leopold
kenraalimajuri
Lindeberg, Alexander
kenraaliluutnantti
Lindebäck, Alexander Maximilian
kenraaliluutnantti 12.9.1841 Pori
Lindeström, Mikael
kenraalimajuri
Lindeström, Vladimir
vara-amiraali
af Lindfors, Jakob Julius
kenraalimajuri 21.5.1831 Loviisa
Lindström, Gustaf
kenraalimajuri 12.3.1831
Lode, Torsten Leonard
kenraalimajuri 25.5.1855 Leppävirta
Londén, Ludvig
kenraalimajuri 8.5.1843 Ruokolahti
Lowenetzkij, Edgar Johan Mikael
kenraalimajuri 26.8.1835 Jomala, Ahvenanmaa
Lundberg, Edgar
kenraalimajuri
Lundberg, Teodor
kenraalimajuri
Lundeqvist, Hjalmar
kenraalimajuri 20.12.1842
Lundgrén, Hjalmar Leopold
kenraaliluutnantti 29.6.1854 Viipuri
Lundh, Edvard
kenraalimajuri 25.8.1828
Lybecker, Georg Henrik
kenraalimajuri 6.9.1799 Tuokilan rälssitila, Mietoinen
Lyra, Henrik
kenraalimajuri 3.5.1802 Asikkala
Löfström, Ernst Berthold
jalkaväenkenraali 31.5.1865 Pälli, Viipurin maalaiskunta
Löfving, Alexander Magnus
kenraalimajuri 26.7.1821 Hiitola
Löwestam, Mikael Julius
jalkaväenkenraali 4.2.1847
Maexmontan, Fridolf Leonard
jalkaväenkenraali 2.7.1821 Turku
Mallén, Reinhold William
kenraalimajuri 3.2.1833 Sairilan kartano, Mikkelin pitäjä
Malm, August Wilhelm Georg
kenraalimajuri 5.11.1857 Staraja Russa, Novgorodin kuvernementti, Venäjä
Malm, Johan Wilhelm
kenraaliluutnantti 11.12.1820 Rantasalmi
Mannerheim, Carl Gustaf Emil
kenraaliluutnantti 4.6.1867 Louhisaaren kartano, Askainen
Mansner, Hugo Evald
kenraalimajuri 27.3.1840 Käkisalmi
Markoff, Vladimir Ivanovitš
kenraaliluutnantti 26.7.1859 Hamina
Martinau, Carl Mauritz
kenraaliluutnantti 18.7.1797 Tukholma
Meinander, Ludvig
kenraalimajuri 2.10.1844 Helsinki
Meinander, Nicolaus Petrus
kenraaliluutnantti 28.12.1833 Moision virkatalo, Mikkelin pitäjä
af Meinander, Otto Anders
kenraaliluutnantti 24.6.1798 Haukivuori
Melan, Carl Otto Gabriel
kenraaliluutnantti 16.9.1839 Balta, Podolian kuvernementti, Venäjä
Melan, Cesar Alexander Efraim
kenraalimajuri 20.2.1820 Myyrmäki, Helsingin pitäjä
Melan, Gustaf August Wilhelm
kontra-amiraali 10.3.1816 Myyrmäki, Helsingin pitäjä
Melart, Moritz Wilhelm
kenraalimajuri 9.12.1821 Hamina
Mendt, Edvard Georg Alexander
kenraaliluutnantti 7.12.1842
Menschikoff, Alexander Sergejevitsch
amiraali 15.8./22.9.1787
Menschikoff, Vladimir
ratsuväenkenraali 1816
von Minkwitz, Alexander Joakim
kenraalimajuri 4.4.1851 Juustilan kartano, Viipurin pitäjä
von Minkwitz, Julius Adalbert Joakim
kenraalimajuri 31.3.1820 Weissenstein (Paide), Vironmaan kuvernementti, Venäjä
Munck, Johan Reinhold
jalkaväenkenraali 20.1.1795 Hämeenlinna
Munck af Fulkila, Alexander
kontra-amiraali 12.9.1832 Hämeenlinna
Munck af Fulkila, Viktor Ernst Fredrik
kenraalimajuri 31.10.1867 Araljärven alue, Venäjä
Muurman, Moses
kenraalimajuri 4.9.1849 Reitkalli, Vehkalahti
Nassokin, Mikael
kenraalimajuri 1.5.1813 Pietari
Nassokin, Reinhold Johan
kenraalimajuri 27.3.1787 Waddemois (Vaimõisa), Vironmaan kuvernementti, Venäjä
Neovius, Edvard Engelbert
kenraalimajuri 7.11.1823 Helsinki
Neovius, Frithiof Alfred
kenraaliluutnantti 12.8.1830 Sortavala
Neovius, Tomas Fredrik Bruno
kenraaliluutnantti 10.11.1840 Sulkava
Nicolaij, Ludvig Ernst
kenraaliluutnantti 19.1.1820 Kööpenhamina
Nilsson, Andrei
kenraalimajuri
Nilsson, Henrik Bogislaus
kenraaliluutnantti 21.7.1820
Nordenstam, Johan Mauritz
jalkaväenkenraali 21.9.1802 Tukholma
Nordenstreng, Hjalmar Sebastian
kenraaliluutnantti 24.10.1826 Heinola
Nordenstreng, Ture Reinhold
kenraalimajuri 9.1.1811 Rantasalmi
Nordmann, Bernhard (Boris)
amiraali 29.9.1808 Ruotsinsalmen linnoitus, Kymi
Nordmann, David Reinhold Waldemar
kenraalimajuri 19.6.1850 Hamina
Nordmann, Fredrik Nikolai
amiraali 14.6.1805 Ruotsinsalmen linnoitus, Kymi
Nordvik, Alexander
kontra-amiraali
Nyberg, Frans Edvard
kenraalimajuri 7.2.1843 Helsinki
Nyberg, Fredrik Gabriel
kenraalimajuri 24.5.1797 Svartholma, Pernaja
Nyberg, Robert Carl August
kenraalimajuri 24.8.1827 Säkkijärvi
Nymander, Carl Johan Mauritz
kenraalimajuri 9.1.1797 Pietari
Oberg, David Gideon
kenraalimajuri 6.3.1807 Hamina
Oker-Blom, Christian Theodor
jalkaväenkenraali 7.8.1822 Sortavala
Orraeus, Fredrik Magnus
jalkaväenkenraali 4.7.1784 Viipuri
Orraeus, Mikael
kenraaliluutnantti
Packalén, Nils Kristian
kenraalimajuri 1832
Palander, Emil Woldemar
kenraalimajuri 27.10.1860 Pietarin kuvernementti, Venäjä
Palin, Hjalmar Georg
kenraalimajuri 12.7.1848 Heinola
Palmfelt, August Fredrik
kenraalimajuri 4.9.1767 Mikkeli
Paqvalen, Vladimir
kenraaliluutnantti
Petander, Tiodolf Julius
kenraaliluutnantti 21.1.1835
von Pfaler, Frans Carl Fredrik Josef
kenraalimajuri 19.8.1865 Tampere
Procopaeus, Bernhard Kristian Daniel
kenraalimajuri 17.1.1830 Hamina
Procopé, Berndt Fredrik Georg (Feodor)
kenraaliluutnantti 8.11.1840 Mynämäki
Procopé, Herman Oskar
kenraaliluutnantti 18.2.1841 Ravean säteriratsutila, Mietoinen
Procopé, Viktor Napoleon
jalkaväenkenraali 5.8.1839 Ravean säteriratsutila, Mietoinen
Raddatz, Ernst August
kenraalimajuri 30.6.1868 Helsinki
Rambach, Ludvig Edvard
kenraalimajuri 13.6.1811 Uskela
Ramsay, Allan Georg
kenraaliluutnantti 31.12.1839 Kuopio
Ramsay, Anders Edvard
jalkaväenkenraali 23.3.1799 Kuopio
Ramsay, Archibald Viktor
kenraalimajuri 14.11.1847 Kuopio
Ramsay, Arthur Rikhard
kenraalimajuri 3.4.1838 Kuopio
Ramsay, Georg Edvard
jalkaväenkenraali 19.9.1834 Viipuri
Ramsay, Gustaf Adolf
kenraalimajuri 23.9.1842 Kuopio
von Rechenberg, Nikolai
kenraaliluutnantti 4.11.1846 Pietari
Rehbinder, Bernt Reinhold Alfred
kenraalimajuri 30.9.1817 Turku
Rehbinder, Robert Otto Nikolai
kenraalimajuri 20.5.1851 Hämeenlinna
Rennerfelt, Robert Mauritz Cecil
kenraalimajuri 30.11.1836 Sonasund, Inkoo
Rennerfelt, Selim Ideon
kenraalimajuri 13.7.1838 Sonasund, Inkoo
Renvald, Konstantin
kenraaliluutnantti 25.8.1831
Reuterskiöld, Heribert Conrad
kenraalimajuri 31.10.1765 Tukholma
Roediger, Alexander
jalkaväenkenraali 12.1.1854 Novgorod, Venäjä
Roediger, Filip Fredrik
kenraaliluutnantti 1.5.1802 Valkeala
Roediger, Nikolai Gustav
kenraaliluutnantti 11.7.1848 Novgorod, Venäjä
Rokassowskij, Platon Ivanovitš
jalkaväenkenraali 15.1.1800 Pietarin kuvernementti, Venäjä
Rosenkampff, Carl
kenraalimajuri 17.10.1793 Lain linna (Laiuse), Liivinmaan kuvernementti, Venäjä
Ruuth, Knut Henrik Albert
kenraalimajuri
Rydzeffsky, Donat
kenraalimajuri 7.12.1795
Rydzeffsky, Thaddeus Georg Leonard
kenraalimajuri 1.1.1830 Hamina
Savander, Robert Salomon
kenraalimajuri 5.9.1833 Jaakkimavaara
von Schantz, Carl Eberhard
kenraalimajuri 20.12.1816 Kauhajoki
von Schantz, Johan Eberhard
amiraali 29.10.1802 Pori
von Schantz, Johan Fredrik
kenraali 30.12.1836 Loviisa
Schauman, Fredrik Waldemar
kenraaliluutnantti 10.8.1844 Helsinki
Schavoronkoff, Ivan
kenraalimajuri 29.8.1859 Viipuri
Scheele, Anton Erik
kontra-amiraali
Scherbin, Ivan
kenraalimajuri 17.1.1856
Schleussner, Johan Richard Alfred
kenraalimajuri 4.12.1831 Pietari
von Schoultz, Constantin Nils Lorenz
kenraalimajuri 15.11.1805 Svartholma, Pernaja
von Schoultz, Edvard Fredrik Konstantin
kenraaliluutnantti 27.7.1841 Pietari
von Schoultz, Hermann
kontra-amiraali 1827
von Schoultz, Ivan
kenraalimajuri
von Schoultz, Karl Lorenz Adalbert
kenraalimajuri 10.9.1836 Pietari
Schramm, Alexander Rostislav
kenraalimajuri 27.2.1839/15.3.1839 Oulu
Schramm, Andreas
kenraaliluutnantti
Schulman, Alexander Leonard Carl
kenraaliluutnantti 16.9.1819 Hämeenlinna
Schulman, Carl August
kenraaliluutnantti 15.9.1861 Helsinki
Schulman, Carl Fredrik
kenraalimajuri 4.9.1852 Hamina
Schulman, Carl Magnus Hugo
kenraalimajuri 31.12.1850 Hamina
Schwanck, Leopold Edvard
jalkaväenkenraali 10.11.1849 Turku
Schwindt, Anton
kenraalimajuri 9.1.1849
Sederholm, Carl Robert
kenraaliluutnantti 6.6.1818 Parikkala
Sederholm, Dmitri
kenraalimajuri 1869 Kertš, Taurian kuvernementti, Venäjä
Sederholm, Ernst Albrecht Joseph
kenraalimajuri 22.7.1821 / 4.7.1822 Moskova
Sederholm, Voldemar
kenraalimajuri
Segercrantz, Carl Napoleon
kenraalimajuri 10.1.1847 Schavli, Puolan kuningaskunta
Segercrantz, Clas Robert
tykistönkenraali 25.3.1808 Akaa
Selin, Fredrik Wilhelm
kenraalimajuri 20.2.1849 Viipuri
Seseman, Heinrich
jalkaväenkenraali
Sidensnöre, Alexander
amiraali 6.9.1842
Sidensnöre, Carl
vara-amiraali 15.5.1809
Silfverhjelm, Carl
kenraalimajuri 30.6.1841 Strömsnäs, Ulvila
Silfverhjelm, Gustaf Adolf
kenraalimajuri 23.2.1799 Oulu
Silfverhjelm, Paul Erik
kenraalimajuri 20. 5.1805 Oulu
Silfversvan, Alexander Julius
kontra-amiraali 23.12.1831 Pietari
Silfversvan, Claes Ernst
kenraalimajuri 25.2.1792 Uppsala, Ruotsi
Silfversvan, Otto Johan Niklas
kenraalimajuri 19.1.1823 Hamina
Silfversvan, Teodor Ernst
kontra-amiraali 12.11.1843 Kronstadt, Pietarin kuvernementti, Venäjä
Sillman, Niklas
kenraalimajuri 9.5.1858 Viapori
Sillman, Teodor
vara-amiraali 17.1.1854 Helsinki
Sirelius, Leo Aristides
kenraalimajuri 26.2.1863 Pietari
Sirelius, Otto Arvid Ferdinand
kenraalimajuri 23.4.1818 Hirvensalmi
Sirelius, Otto Leonidas
jalkaväenkenraali 14.5.1859 Pietari
Sjöman, Anders Johan Nikolai
kenraaliluutnantti 31.5.1847 Kirkkonummi
Spalding, Fredrik Johan
kenraalimajuri 24.12.1774 Pietari
Sprengtporten, Georg (Göran) Magnus
jalkaväenkenraali 16.8.1740 Gammelbacka, Porvoon pitäjä
Spåre, Arthur Robert Gustav
kenraalimajuri 8.5.1862 Helsinki
Spåre, Henrik August Vilhelm
kenraalimajuri 26.12.1845 Hämeenlinna
Spåre, Rafael Knut Harald
kenraalimajuri 11.1.1864 Helsinki
Stackelberg, Bernt Fredrik Ulrik
kenraalimajuri 8.11.1782 Ratulan allodiaalisäteri, Artjärvi
Standertskjöld, Alexander Robert Uno
kenraalimajuri 26.3.1863 Tula, Venäjä
Standertskjöld, Carl Arvid Mauritz
kenraalimajuri 7.1.1826 Heinola
Standertskjöld, Carl August
kenraaliluutnantti 9.11.1814 Asikkala
Standertskjöld, Edvard Eberhard
kenraalimajuri 30.9.1823 Heinola
Starck, Georg
kontra-amiraali 20.10.1876
Starck, Julius Ferdinand
kenraalimajuri 11.7.1829 Tammisaari
Starck, Oskar Ludvig
amiraali 29.5.1846
Steinheil, Fabian Gotthard
jalkaväenkenraali 14.10.1762 Nigulan pitäjä, Haapsalu, Vironmaan kuvernementti, Venäjä
Stewen-Steinheil, Alexander
kenraaliluutnantti 4.9.1783 Hamina
von Sticht, Otto Emil
kenraalimajuri 9.4.1840 Bergvik, Iitti
Stjerncreutz, Zakarias Alexander
kontra-amiraali 7.9.1817 Ii
Stjernschantz, Carl Axel
kenraaliluutnantti 10.10.1801 Sköldvik, Porvoon pitäjä
Stjernvall, Alexander Leonard Theodor Alfons
kenraalimajuri 27.12.1842 Vaasa
Stjernvall, Carl Fredrik
jalkaväenkenraali 10.4.1813 Linnaisten kartano, Mäntsälä
Stjernvall, Clas Alfred
kenraalimajuri 29.12.1803 Linnaisten kartano, Mäntsälä
Stjernvall, Gustav Alexander Robert
kenraalimajuri 28.6.1834 Helsinki
Stjernvall, Knut Adolf Ludvig
kenraalimajuri 8.9.1819 Linnaisten kartano, Mäntsälä
Strandman
ratsuväenkenraali
Streng, Anders Otto Wilhelm
kenraaliluutnantti 8.3.1821 Heinola
Stråhlman, Alexander Kristoffer
kenraalimajuri
Stråhlman, Peter Emanuel
kenraalimajuri 14.8.1794 Valkjärvi
van Suchtelen, Jan Peter
kenraali insinöörijoukoissa 2.8.1751 Graven linnoitus, Alankomaat
van Suchtelen, Konstantin Anne Martin
kenraalimajuri 31.12.1794 Bergen-op-Zoom, Alankomaat
van Suchtelen, Paul
kenraaliluutnantti 23.8.1788 Pietari
Sundblad, Alexander
kenraalimajuri
Sundman, Julius Constantin
kenraalimajurí 24.9.1828 Tammisaari
Sundström
kenraalimajuri
Sundström, Hans
kenraalimajuri 30.7.1846
Sutthoff, Alexander
kenraaliluutnantti 15.1.1786 Viipuri
Sutthoff, Niclas (Nikolai) Wilhelm
kenraalimajuri 22.7.1766 Viipuri
Sventorzetsky, Ludomir
kenraaliluutnantti
Svertschkoff, Isidor
jalkaväenkenraali 26.5.1837 Turku
Synnerberg, Georg Fredrik Alexander
kenraaliluutnantti 9.11.1844
Synnerberg, Konstantin
kenraalimajuri 28.4.1838 Tiflis (Tbilisi), Venäjä
Sällinen, Alexander
kenraalimajuri 23.1.1848
Tšepournov, Alexander
jalkaväenkenraali
Tallgren, Vladimir
kenraalimajuri
Tawaststjerna, Alexander
kenraalimajuri 25.7.1863 Kuopio
Tawaststjerna, August Vilhelm
kenraalimajuri 18.9.1807 Niuvanniemen kartano, Kuopion pitäjä
Tawaststjerna, Bror Leonard Magnus Edvard
kenraalimajuri 26.1.1832 Helsinki
Tawaststjerna, Carl Johan
kenraalimajuri 17.12.1812 Tukholma
Tawaststjerna, Frithiof Alarik
kenraalimajuri 28.10.1824 Karlberg, Tukholma
Tawaststjerna, Jador
kenraaliluutnantti 19.11.1855 Kuopio
Tawaststjerna, Vladimir
kenraalimajuri 17.11.1861 Kuopio
Tennberg, Adolf Fredrik
kenraalimajuri 6.10.1839 Hämeenlinna
von Tesche, Karl Albert
kenraalimajuri 31.3.1800 Viipuri
Tesche, Karl Alexander Joachim
kenraalimajuri 3.5.1823
Thesleff, Alexander Adam
kenraalimajuri 26.5.1810 Pietari
Thesleff, Alexander Amatus
jalkaväenkenraali 4.11.1778 Viipuri
Thesleff, Peter Georg
kenraalimajuri 16.5.1775 Viipuri
Thilén, Theodor Sebastian Gustaf
kenraaliluutnantti 26.8.1818 Leppävirta
Thitz, Ernst Gustaf Julius Caesar Fredrik Wilhelm Athos Porthos Aramis Romulus Remus
kontra-amiraali 8.5.1826 Helsinki
Thuneberg, Gustaf Adam
kenraalimajuri 24.12.1792
Thuneberg, Nikolai
kenraalimajuri
Thuring, Alexander Raimund
kenraalimajuri 26.10.1846 Kuopio
Thylin, Mikael
kenraaliluutnantti
Tigerstedt, Axel Fredrik Reinhold
kenraalimajuri 26.12.1813 Norrkullan kartano, Sipoo
Tigerstedt, Gustaf Alexander
kenraalimajuri 10.8.1820 Norrkullan kartano, Sipoo
Tihleman, Georg Wilhelm Victor
kenraalimajuri 27.4.1836 Turku
Toppelius, Gustaf Viktor
kenraalimajuri 23.12.1825 Oulu
Toppelius, Leopold Ludvig
kontra-amiraali 27.11.1821 Kronstadt, Pietarin kuvernementti, Venäjä
Toppelius, Paul Karl
kontra-amiraali 17.9.1826 Kronstadt, Pietarin kuvernementti, Venäjä
Tuderus, Gustaf Edvard
kenraalimajuri 30.12.1812 Kosoniemen perintötila, Ristiina
Tunzelman von Adlerflug, Frans Edvard
kenraaliluutnantti 2.9.1822 Vöyri
Uggla, Johan Knut Valdemar
vara-amiraali 10.6.1814 Vääksyn allodiaalisäteri, Kangasala
Villiers de L’Isle-Adam, Wilhelm
kenraaliluutnantti 1822
Wadenstjerna, Karl Torsten
kenraaliluutnantti 16.6.1861 Mitau (Jelgava), Kuurinmaan kuvernementti, Venäjä
Walleen, Wladimir Alfons
kenraalimajuri 29.11.1820 Helsinki
Walmqvist, Hjalmar Bruno
kenraalimajuri 15.6.1866 Helsinki
Weckman, Nils Henrik Agaton
kenraalimajuri 8.6.1850 Mikkeli
von Wendland, Anton Anders
jalkaväenkenraali 19.1.1827 Viipuri
von Wendt, Alexander Jakob
kenraaliluutnantti 21.11.1800 Sortavala
Wernander, Alexander Petrovitš
kenraali insinöörijoukoissa 1844
Westermarck, Albert Oskar Josef
kenraalimajuri 31.3.1823 Helsingin pitäjä
Westermarck, Johan August Ulrik
kenraaliluutnantti 11.12.1818 Helsingin pitäjä
Westman, Ilja
kenraaliluutnantti 5.10.1849
von Weymarn, Alexander Adolf
vara-amiraali 21.9.1810 Hankoniemi
Widnäs, Bernhard Otto
kenraalimajuri 25.5.1869 Kokkola
Wikman, Konstantin
kenraalimajuri 27.12.1815 Hamina
Wilhelms, Alfred Leonhard
kontra-amiraali 19.12.1854 Turku
von Willebrand, Ernst Carl Adolf
kenraaliluutnantti 17.2.1820 Pietari
von Willebrand, Reinhold Robert
kenraalimajuri 26.6.1846 Turku
Winter, Anders Henrik
kenraaliluutnantti 10.5.1812 Juva
Wirén, Robert Reinhold
amiraali 6.1.1857 Novgorod, Venäjä
Wirenius, Anders
vara-amiraali 29.4.1850 Pietari
Wrede af Elimä, Alexander August Peter
kenraalimajuri 7.10.1820 Hamina
Wulffert, Johannes
kenraalimajuri
von Wulffert, Mikael Gustaf Konstantin
kenraalimajuri 30.9.1840 Helsinki
Zakrewsky, Arseni Andrejevitš
jalkaväenkenraali 25.9.1786 Bernikov, Tverin kuvernementti, Venäjä
Zetterman, Otto Lorenz
kenraaliluutnantti 30.8.1842 Helsinki
Åberg, Vladimir
kenraaliluutnantti
Åkerman, Henrik Willehard
kenraalimajuri 7.11.1841 Bomarsund, Ahvenanmaa
Åkerman, Wilhelm Christian
kenraaliluutnantti 7.12.1835 Viipuri
Örn, Alexander
kenraalimajuri
Örn, Anton Wilhelm
kenraalimajuri 17.1.1794 Helsinki
Örn, August Edvard
kenraaliluutnantti 22.10.1826
Örn, Carl Fredrik
kenraalimajuri 1823

Tässä muuten Wipediassa oleva luettelo Suomen armeijassa kenraalin arvoon ylennetyistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_armei...
Lukuisia mielenkiintoisia nimiä. Heistä monestakin olisi mielenkiintoista lukea tarkemmin; mahtaako missään olla täydellistä armeijamme kenraalimatrikkelia? Eipä ole osunut silmiini ainakaan vielä.
Itsenäisen Suomen kenraalikunta 1918-[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen itsenäistymistä ylennetyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tässä osiossa ovat ennen itsenäistymistä kenraalikuntaan ylennetyt henkilöt, jotka ovat toimineet itsenäistymisen jälkeen (6. joulukuuta 1917) Sotilaskomiteassa tai jotka ovat kenraaleina Suomen armeijan luetteloissa eli rullissa.
Nimi Elinaika Sotilasarvo Ylennyspäivä
Paul von Etter
1861–1938 kenraalimajuri 1898
August Langhoff
1856–1929 kenraalimajuri 14.1.1901
kenraaliluutnantti 19.12.1906
jalkaväenkenraali 21.4.1913
Claes Gustaf Robert Charpentier
1858–1918 kenraalimajuri 1904
kenraaliluutnantti 1911
Torsten Lode
1855–1924 kenraalimajuri 1904
Guido Gadolin
1851–1932 kenraalimajuri 1906
Ivar Gulin
1857–1943 kenraalimajuri 1908
Carl Gustaf Emil Mannerheim
1867–1951 kenraalimajuri 13.2.1911
kenraaliluutnantti 25.4.1917
ratsuväenkenraali 7.3.1918
Carl Torsten Wadenstjerna
1861–1920 kenraalimajuri 1913
kenraaliluutnantti 1916
Ernst Löfström
1865–1937 kenraalimajuri 15.9.1914
kenraaliluutnantti 3.5.1918
kenraali
(jalkaväenkenraali) 6.12.1927
30.8.1928
Lars von Hellens
1869–1953 kenraalimajuri 1915
Kaarlo Kivekäs
1866–1940 kenraalimajuri 23.9.1916
kenraaliluutnantti 30.8.1928
Paul von Gerich
1873–1951 kenraalimajuri 26.8.1917
kenraaliluutnantti 2.8.1928
Huomautukset
Mannerheimille myönnettiin ratsuväenkenraalin sotilasarvon lisäksi seuraavat arvonimet:
Arvo Päivämäärä
Carl Gustaf Emil Mannerheim
sotamarsakka 19.5.1933
Suomen marsalkka 4.6.1942
Itsenäistymisen jälkeen ylennetyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimi Elinaika Sotilasarvo Ylennysvuosi Huom
Jaakko Aatolainen
1936– kenraalimajuri 1993
Matti Ahola
1943– kenraaliluutnantti 1998
Hannu Ahonen
1942–2004 kenraaliluutnantti 1998
Lauri Airila
1902–1979 kenraalimajuri 1960
Pentti Airio
1945– prikaatikenraali 2000
Aksel Airo
1898–1985 kenraaliluutnantti 1942
Georgij Alafuzoff
1953– kontra-amiraali 2014
Jorma Ala-Sankila
1956– kenraalimajuri 2013
Jouko Alasjärvi
1944– prikaatikenraali 2002
Martti Alatalo
1930– kenraaliluutnantti 1987
Harry Alfthan
1884–1955 kenraalimajuri 1941
Adolf Aminoff
1856–1938 kenraalimajuri 1933
Sakari Annala
1928–2011 kenraaliluutnantti 1983
Uolevi Anthoni
1932–2013 kenraalimajuri 1982
Heikki Anttila
1920–2009 kenraalimajuri 1977
Arvid Appelgren
1876–1961 kenraalimajuri 1920
Johan Arajuuri
1894–1961 kenraalimajuri 1942
Reino Arimo
1908–1991 kenraaliluutnantti 1962
Reino Artola
1907–1994 kenraaliluutnantti 1964
Ilkka Aspara
1951– kenraaliluutnantti 2007
Aaro Astola
1904–1981 kenraalimajuri 1961
Matti Autio
1934– kenraaliluutnantti 1989
Pietari Autti
1893–1959 kenraaliluutnantti 1953
Martti Avela
1910–1996 kenraaliluutnantti 1993
Börje Backström
1908–1999 kenraaliluutnantti 1993
Karl Emil Berg
1869–1921 kenraalimajuri 1918
Johannes Björklund
1888–1962 kenttäpiispa 1941
Aarne Blick
1894–1964 kenraaliluutnantti 1947
Hjalmar von Bonsdorff
1869–1945 kenraalimajuri 1918 [1]

Hjalmar Gabriel von Bonsdorff
1858–1932 lääkintäkenraalimajuri 1919
Otto Bonsdorff
1892–1987 kenraalimajuri 1952
Aijol Brandt
1909–1992 kenraalimajuri 1968
Hans Christensen
1932 kenraalimajuri 1987
Adolf Ehrnrooth
1905–2004 jalkaväenkenraali 1980
Gustaf Ehrnrooth
1898–1983 kenraalimajuri 1955
Leo Ekberg
1894–1966 kenraalimajuri 1944
Torvald Ekman
1900–1981 kenraaliluutnantti 1954
Oscar Enckell
1878–1960 kenraaliluutnantti 1924
Juha Engström
1942– prikaatikenraali 1995 YK-arvo
Didrik von Essen
1864–1936 kenraalimajuri 1935
Erkki Estola
1900–1978 eläinlääkintäkenraalimajuri 1962
Uno Fagernäs
1894–1980 kenraalimajuri 1942
Leonard Grandell
1894–1967 kenraaliluutnantti 1942
Ragnar Grönvall
1901–1989 kenraalimajuri 1955
Pehr-Johan Gummerus
1911–1967 kenraalimajuri 1965
Verner Gustafsson
1890–1959 kenraalimajuri 1942
Toivo Haaki
1896–1962 kenraalimajuri 1947
Magnus Haaksalo
1920–1989 kenraaliluutnantti 1976
Jukka Haaksiala
1953– kenraalimajuri 2011
Jorma Haapkylä
1920–2005 kontra-amiraali 1978
Allan Hallila
1917–1978 kenraaliluutnantti 1967
Kai Halmevaara
1916–2000 kenraaliluutnantti 1971
Ilkka Halonen
1932– kenraaliluutnantti 1986
Kyösti Halonen
1958– kenraalimajuri 2013
Paavo Halttu
1914–1976 kenraaliluutnantti 1966
Edvard Hanell
1894–1947 kenraaliluutnantti 1940
Matti Hannila
1915–1970 kenraaliluutnantti 1968
Hannu Hannuksela
1893–1942 kenraalimajuri 1941
Yrjö Hanste
1897–1962 kenraalimajuri 1955
Heikki Harjunmaa
1949– prikaatikenraali 1996
Jussi Hautamäki
1941– kenraaliluutnantti 1995
Aarne Heikinheimo
1894–1938 kenraalimajuri 1933
Johannes Heinonen
1892–1982 lääkintäkenraalimajuri 1946
Erik Heinrichs
1890–1965 jalkaväenkenraali 1941
Lars Heinrichs
1920–1985 kenraalimajuri 1974
Juho Heiskanen
1889–1950 kenraalimajuri 1934
Kaarlo Heiskanen
1894–1962 jalkaväenkenraali 1953
Olli Heiskanen
1938– prikaatikenraali 1996
Raimo Heiskanen
1922–2000 kenraalimajuri 1976
Ilmari Helenius
1879–1944 kenraalimajuri 1922
Frans Helminen
1894–1957 kenraaliluutnantti 1951
Rauli Helminen
1933– kenraalimajuri 1988
Esko Helske
1914–2011 lääkintäkontra-amiraali 1967
Hannu Herranen
1950– kenraaliluutnantti 2005
Niilo Hersalo
1895–1979 kenraalimajuri 1942
Kari Hietanen
1941– prikaatikenraali 1996
Reino Hirva
1906–1990 kenraaliluutnantti 1963
Harald Hjalmarsson
1868–1919 kenraalimajuri 1918
Sixtus Hjelmman
1869–1949 kenraalimajuri 1928
Ilkka Hollo
1944– kenraaliluutnantti 1997
Heikki Holma
1945– kenraalimajuri 2003
Walter Holmberg
1868–1942 kenraalimajuri 1918
Hans Holmström
1949– vara-amiraali 2004
Sakari Honkamaa
1956– kenraaliluutnantti 2014
Olavi Huhtala
1903–1977 kenraaliluutnantti 1961
Petri Hulkko
1961– prikaatikenraali 2012
Jouko Hynninen
1907–1983 kenraalimajuri 1966
Gustav Hägglund
1938– kenraali 1994
Woldemar Hägglund
1893–1963 kenraaliluutnantti 1942
Einar Hämäläinen
1899–1986 kenraaliluutnantti 1956
Hannes Ignatius
1871–1941 kenraaliluutnantti 1928
Markku Ihantola
1946– insinööriprikaatikenraali 2003
Heimo Iivonen
1935– kontra-amiraali 1989
Esko Illi
1945– vara-amiraali 1998
Ilkka Ilmola
1940– kenraaliluutnantti 1993
Paavo Ilmola
1911–1986 kenraaliluutnantti 1966
Johannes Indrenius
1859–1919 kontra-amiraali 1918
Selim Isakson
1892–1960 kenraalimajuri 1941
Raimo Issakainen
1933–2004 kenraaliluutnantti 1991
Pertti Jaakkola
1929–2004 kenraalimajuri 1985
Bruno Jalander
1872–1966 kenraalimajuri 1920
Pertti Jokinen
1936– kenraaliluutnantti 1990
Raimo Jokinen
1936–2004 kenraalimajuri 1989
Urho Jonkka
1893–1966 kenraalimajuri 1950
Paavo Junttila
1918–2005 kenraaliluutnantti 1972
Jukka Juusti
1955– insinöörikenraalimajuri 2010
Raimo Jyväsjärvi
1956– kenraaliluutnantti 2011
Olavi Jäppilä
1945– kenraaliluutnantti 2000
Fredrik Järnström
1870–1936 kenraalimajuri 1935
Jorma Järventaus
1911–2005 kenraaliluutnantti 1961
Eino Iisakki Järvinen
1896–1955 kenraaliluutnantti 1951
Olavi Kaakinen
1916–1999 kenraaliluutnantti 1975
Juha Kainulainen
1940– kenraaliluutnantti 1997
Erkki Kaira
1926–1991 kenraalimajuri 1980
Jorma Kaisalo
1928– kontra-amiraali 1983
Ermei Kanninen
1922– kenraaliluutnantti 1974
Alpo Kantola
1924–2001 kenraaliluutnantti 1984
Risto Kare
1905–1982 kenraalimajuri 1963
Ilmari Karhu
1897–1971 kenraalimajuri 1946
Veikko Karhunen
1905–1986 kenraalimajuri 1962
Antero Karumaa
1952– kontra-amiraali 2009
Antero Karvinen
1934– kenraalimajuri 1988
Väinö Karvinen
1907–1992 kenraalimajuri 1967
Martti Karvonen
1918–2009 lääkintäkenraalimajuri 1975
Juhani Kaskeala
1946– amiraali 2001
Raimo Katona
1930–2001 kenraalimajuri 1980
Jaakko Kaukanen
1955– kenraaliluutnantti 2008
Yrjö Keinonen
1912–1977 jalkaväenkenraali 1968
Heikki Kekoni
1893–1953 kenraalimajuri 1937
Lauri Kiianlinna
1944– prikaatikenraali 2001
Paavo Kiljunen
1951– kenraaliluutnantti 2010
Asko Kilpinen
1938– prikaatinkenraali 1996
Juha Kilpiä
1953– kenraalimajuri 2006
Ilmari Kirjavainen
1926-2011 kenraaliluutnantti 1983
Mikko Kirjavainen
1957– kenraalimajuri 2013
Timo Kivinen
1959– kenraalimajuri 2014
Bo Klenberg
1924–2011 kontra-amiraali 1977
Gotthelm Klenberg
1887–1973 eläinlääkintäkenraalimajuri 1952
Jan Klenberg
1931– amiraali 1990
Tapani Klöf
1916–1983 kenraalimajuri 1973
Lauri Koho
1926–2014 kenraaliluutnantti 1981 (Lassi)
Oiva Koivisto
1904–1987 vara-amiraali 1962
Pentti Kolehmainen
1934–2003 kenraalimajuri 1986
Markku Koli
1953– kenraaliluutnantti 2008
Veikko Koppinen
1910–1993 kenraaliluutnantti 1966
Matti Kopra
1940– kenraaliluutnantti 1991
Tauno Kopra
1906–1995 kenraaliluutnantti 1961
Olli Korhonen
1911–1992 kenraaliluutnantti 1965
Ilkka Korkiamäki
1960– prikaatikenraali 2013
Jaakko Koskela
1945–2002 prikaatikenraali 2000
Mauri Koskela
1960- prikaatikenraali 2013
Heikki Koskelo
1935– kenraaliluutnantti 1993
Kimmo Koskenvuo
1936–2012 lääkintäkenraaliluutnantti 1995
Ali Koskimaa
1906–1973 kenraaliluutnantti 1960
Holger Krogerus
1915–1985 kenraalimajuri 1970
Edward Krogius
1850–1933 kenraaliluutnantti 1930
Erkki Kukkonen
1903–1961 kenraaliluutnantti 1958
Arvi Kurenmaa
1900–1968 kenraaliluutnantti 1959
Pentti Kuronen
1951– lääkintäkenraalimajuri 2007
Ilkka Kylä-Harakka
1946– kenraaliluutnantti 2002
Toivo Kytölä
1911–1971 kenraalimajuri 1968
Vesa Kämäri
1943– kenraaliluutnantti 1999
Yrjö Kärkkäinen
1918– kenraaliluutnantti 1976
Antti Kääriäinen
1891–1967 kenraalimajuri 1944
Juhani Kääriäinen
1952– kenraalimajuri 2009
Erkki Laatikainen
1928– kenraaliluutnantti 1986
Pertti Laatikainen
1957– prikaatikenraali 2012
Taavetti Laatikainen
1886–1954 jalkaväenkenraali 1948
Ruben Lagus
1896–1959 kenraalimajuri 1941
Ilkka Laitinen
1962– prikaatikenraali 2009
Toivo Laitinen
1905–1977 kenttäpiispa 1956
Yrjö Lako
1896–1952 kenraalimajuri 1950
Paavo Lammetmaa
1908–1963 kenraalimajuri 1958
Antti Lankinen
1949– prikaatikenraali 2002
Jan Laukka
1946– kenraalimajuri 2005
Jorma Laulaja
1941– kenttäpiispa 1986
Olavi Lehti
1914–1993 kenraaliluutnantti 1993
Pentti Lehtimäki
1936– kenraaliluutnantti 2000
Kaarlo Leinonen
1914–1975 kenraali 1969
Oiva Lennes
1906–1981 kontra-amiraali 1964
Ilmari Leppälä
1911–1982 kenraaliluutnantti 1970
Urpo Levo
1921–1998 kenraaliluutnantti 1974
Juha-Pekka Liikola
1954– kenraalimajuri 2010
Jarmo Lindberg
1959– kenraali 2014
Olof Lindeman
1911–1990 kenraaliluutnantti 1969
Väinö Lindén
1889–1987 lääkintäkenraalimajuri 1932
Ernst Linder
1868–1943 ratsuväenkenraali 1940
Georg Londén
1874–1950 kenraalimajuri 1923
Alfred Lucander
1862–1937 kenraalimajuri 1928
Jarl Lundqvist
1896–1965 kenraaliluutnantti 1941
Hannu Luotola
1947– prikaatikenraali 1998
Anders Emil Luukkonen
1875–1932 lääkintäkenraalimajuri 1929
Heikki Lyytinen
1953– kenraaliluutnantti 2006
Karl Löfström
1903–1984 insinöörikenraalimajuri 1962
Gustaf Magnusson
1902–1993 kenraalimajuri 1993
Lauri Malmberg
1888–1948 kenraaliluutnantti 1936
Pertti Malmberg
1945– kontra-amiraali 2002
Stig-Erik Malmén
1931– kenraalimajuri 1983
Armas-Eino Martola
1896–1986 jalkaväenkenraali 1982
Yrjö Massa
1918–1983 kenttäpiispa 1969
Unto Matikainen
1915–1985 kenraaliluutnantti 1973
Aatos Maunula
1906–1979 kenraaliluutnantti 1960
Lars Melander
1896–1962 kenraalimajuri 1944
Rauno Meriö
1933– kenraaliluutnantti 1980
Timo Merjola
1936– kenraaliluutnantti 1995
Nikolaj Mexmontan
1860–1932 kenraalimajuri 1918
Unto Mielonen
1915–1976 kenraalimajuri 1971
Kaarlo Miettinen
1916–1977 insinöörikenraalimajuri 1968
Martti Miettinen
1903–1976 kenraaliluutnantti 1963
Olli-Matti Multamäki
1948–2007 kenraaliluutnantti 2006
Pentti Multanen
1920–1989 kenraaliluutnantti 1976
Lennart Munck af Fulkila
1852–1941 kenraalimajuri 1919
Karl-Gustav Muromaa
1946–1998 prikaatikenraali 1996
Pentti Myyryläinen
1920–2008 insinöörikenraalimajuri 1974
Mauri Mäkelä
1920–2012 kenraalimajuri 1979
Einar Mäkinen
1895–1964 kenraaliluutnantti 1945
Juha Mäkipää
1948– prikaatikenraali 2005
Matti Möttönen
1959– kontra-amiraali 2009
Vilho Nenonen
1883–1960 tykistönkenraali 1941
Olli Nepponen
1940– prikaatikenraali 1996
Markku Nikkilä
1956– kenraalimajuri 2011
Heikki Nikunen
1939– kenraaliluutnantti 1994
Hannu Niskanen
1952– kenttäpiispa 1995
Antti Numminen
1941– prikaatikenraali 1999
Jarkko Numminen
1954– prikaatikenraali 2005
Eero Nuolimaa
1907–1981 kenraalimajuri 1966
Pertti Nykänen
1937– kenraaliluutnantti 1994
Lennart Oesch
1892–1978 kenraaliluutnantti 1936
Harri Ohra-aho
1959– prikaatikenraali 2011
Woldemar Oinonen
1891–1963 kenraalimajuri 1941
Väinö Oinonen
1897–1975 kenraaliluutnantti 1954
Jouko Oittinen
1944–2007 kenraalimajuri 1999
Jukka Ojala
1960– prikaatikenraali 2011
Jaakko Oksanen
1948– kenraalimajuri 2006
Oiva Olenius
1890–1968 jalkaväenkenraali 1955
Paavo Paalu
1895–1971 kenraalimajuri 1942
Aaro Pajari
1897–1949 kenraalimajuri 1941
Jukka Pajula
1921–1991 kenraaliluutnantti 1977
Aimo Pajunen
1931–2013 kenraali 1994
Georg Palmroth
1881–1951 kenraalimajuri 1932
Väinö Palojärvi
1894–1955 kenraalimajuri 1942
Veli-Pekka Parkatti
1956 kenraalimajuri 2013
Jarmo Peltola
1947– kenraalimajuri 2005
Mika Peltonen
1956– kenraaliluutnantti 2011
Veli-Jukka Pennala
1953– kontra-amiraali 2011
Antti Pennanen
1903–1989 kenraaliluutnantti 1962
Jukka Pennanen
1952– kenraalimajuri 2007
Raimo Penttinen
1931–2003 kenraaliluutnantti 1990
Eskil Peura
1906–1971 kenraalimajuri 1959
Aarne Pietarinen
1902–1975 kenraalimajuri 1959
Jouko Pirhonen
1915–1996 vara-amiraali 1971
Uolevi Poppius
1896–1978 kenraaliluutnantti 1951
Carl Procopé
1848–1920 kenraalimajuri 1920
Nils Procopé
1873–1941 kenraalimajuri 1923
Ari Puheloinen
1951– kenraali 2009
Esa Pulkkinen
1957– kenraalimajuri 2014
Pertti Puonti
1948– kenraalimajuri 2004
Lauri Puranen
1959– kenraalimajuri 2012
Albert Puroma
1895–1987 kenraaliluutnantti 1953
Jouni Pystynen
1951– kenraaliluutnantti 2001
Eero Pyötsiä
1961– prikaatikenraali 2011
Kauko Pöyhönen
1918–1970 kenraaliluutnantti 1968
Erkki Raappana
1893–1962 kenraalimajuri 1941
Eero Rahola
1897–1975 kontra-amiraali 1943
Erkki Rannikko
1933–2010 kenraaliluutnantti 1988
Juha Rannikko
1955– vara-amiraali 2009
Ilkka Ranta
1938– kenraaliluutnantti 1993
Albert Ravila
1897–1980 kenraalimajuri 1955
Adolf Rehausen
1861–1935 kenraalimajuri 1918
Olli Rekola
1930– kenraalimajuri 1989
Viljo Remes
1926– kenttäpiispa 1978
Kari Rimpi
1947– kenraaliluutnantti 2001
Reino Rissanen
1899–1967 insinöörikenraalimajuri 1954
Harald Roos
1895–1969 kenraalimajuri 1943
Elof Roschier
1903–1976 kenraaliluutnantti 1956
Yngve Roschier
1902–1982 lääkintäkenraalimajuri 1969
Timo Rotonen
1959– kenraalimajuri 2014
Kaarle Ruutu
1922– kenraalimajuri 1976
Sippo Ryynänen
1950– prikaatikenraali 2001
Seppo Räisänen
1931–2013 kenraalimajuri 1986
Kauko Räsänen
1919–1983 kenraaliluutnantti 1977
Arto Räty
1955– kenraaliluutnantti 2010
Timo Sahi
1943– lääkintäkenraalimajuri 2002
Eero Salmela
1920–1999 kenraaliluutnantti 1974
Väinö Salmela
1915–2004 kenraalimajuri 1970
Kari Salmi
1960– prikaatikenraali 2008
Pertti Salminen
1954– kenraalimajuri 2006
Arvo Saloranta
1895–1976 kenraalimajuri 1953
Mauno Saloranta
1927–1986 insinöörikenraalimajuri 1980
Matti Sandqvist
1948– kenraalimajuri 1998
Niilo Sario
1895–1963 kenraalimajuri 1953
Unio Sarlin
1893–1981 kenraaliluutnantti 1942
Kai Sarmanne
1919–1988 kenraaliluutnantti 1972
Kalevi Sarva
1919–2007 kenraalimajuri 1976
Tauno Saukkonen
1906–1968 kenraalimajuri 1961
Aapo Savolainen
1921–1998 kenraaliluutnantti 1980
Kari Savolainen
1941– prikaatikenraali 1997
Kai Savonjousi
1901–1982 kenraaliluutnantti 1955
Rafael Schauman
1860–1946 kenraalimajuri 1919
Theodor Schauman
1849–1931 kenraalimajuri 1919
Gustaf von Schoultz
1871–1946 kontra-amiraali 1926
Viktor Schwindt
1866–1928 kenraalimajuri 1922
Olavi Seeve
1909–1973 kenraalimajuri 1958
Olavi Seppälä
1914–1990 kenraalimajuri 1967
Erkki Setälä
1917–2013 kenraaliluutnantti 1975
Risto Setälä
1924– kenraalimajuri 1980
Aarne Sihvo
1889–1963 jalkaväenkenraali 1946
Aarno Sihvo
1922–1991 kenraaliluutnantti 1978
Jussi Sihvo
1891–1949 kenraalimajuri 1942
Sami Sihvo
1932– kenraalimajuri 1992
Kari Siiki
1949– kenraalimajuri 2004
Ensio Siilasvuo
1922–2003 kenraali 1998
Hjalmar Siilasvuo
1892–1947 kenraaliluutnantti 1942
Simo Siitonen
1961– lääkintäprikaatikenraali 2011
Sakari Simelius
1900–1985 jalkaväenkenraali 1959
Antti Simola
1942– kenraaliluutnantti 1999
Kalervo Sipi
1946– kenraalimajuri 2001
Mikko Sisto
1915–2005 kenraaliluutnantti 1971
Asko Sivula
1936–2014 kenraalimajuri 1994
Jaakko Smolander
1945– vara-amiraali 2004
Aarne Snellman
1894–1942 kenraalimajuri 1942
Pekka Somer
1907–1994 lääkintäkenraaliluutnantti 1967
Ville-Poju Somerkari
1913–1988 kenraaliluutnantti 1971
Jukka Sonninen
1961 prikaatikenraali 2014
Lauri Sotisaari
1901–1988 kenraalimajuri 1960
Wilhelm Stewen
1927–2012 kenraaliluutnantti 1981
Woldemar Stjerncreutz
1874–1947 kenraalimajuri 1919
Hanno Strang
1947– lippueamiraali 2004
Alonzo Sundman
1895–1960 jalkaväenkenraali 1955
Svante Sundman
1895–1969 kontra-amiraali 1943
Matti Suokas
1938–2004 kenraaliluutnantti 1996
Eino Suolahti
1879–1951 lääkintäkenraalimajuri 1940
Lauri Sutela
1918–2011 kenraali 1974
Väinö Svanström
1884–1966 kenraalimajuri 1938
Antero Svensson
1892–1946 kenraalimajuri 1941
Pentti Syrjä
1919–2002 kenraalimajuri 1975
Hannu Särkiö
1937– kenraalimajuri 1989
Pekka Särkiö
1963– kenttäpiispa 2012
Hjalmar Söderman
1878–1949 kenraalimajuri 1928
Veijo Taipalus
1958– kontra-amiraali 2014
Kari Takanen
1957– kontra-amiraali 2012
Paavo Talvela
1897–1973 jalkaväenkenraali 1966
Seppo Tanskanen
1941– kenraalimajuri 1994
Kustaa Tapola
1895–1971 jalkaväenkenraali 1955
Esa Tarvainen
1947– kenraaliluutnantti 2004
Kauko Taskila
1943–2003 prikaatikenraali 1997
Wilhelm Thesleff
1880–1941 kenraalimajuri 1918
Gösta Theslöf
1872–1939 kenraalimajuri 1918
Juha Tikka
1929–2001 kontra-amiraali 1983
Heikki Tilander
1944– kenraaliluutnantti 2002
Seppo Toivonen
1957– kenraaliluutnantti 2014
Pertti Tolla
1936– kenraaliluutnantti 1989
Alexander Tunzelman von Adlerflug
1879–1946 kenraaliluutnantti 1928
Keijo Tuominen
1928–2006 kenraaliluutnantti 1984
Tauno Tuominen
1921–1977 kenraalimajuri 1975
Tuomo Tuominen
1931–2003 kenraaliluutnantti 1988
Viljo Tuompo
1893–1957 kenraaliluutnantti 1941
Reino Turkki
1913–1968 kenraaliluutnantti 1966
Pekka Tuunanen
1951– prikaatikenraali 1999
Vesa Tynkkynen
1954– kenraalimajuri 2009
Erkki Uitti
1956– lippueamiraali 2007
Kalle Ukkola
1943– insinöörikenraalimajuri 1994
Kaarlo Vaala
1899–1982 kenraaliluutnantti 1956
Esko Vahla
1907–1988 kenraalimajuri 1966
Väinö Vainio
1892–1989 kenraalimajuri 1946
Rudolf Walden
1878–1946 jalkaväenkenraali 1942
Yrjö Valkama
1894–1975 kenraalimajuri 1950
Martti Wallenius
1893–1984 kenraalimajuri 1930
Jorma Valo
1929– kenraaliluutnantti 1987
Jaakko Valtanen
1925– kenraali 1983
Olavi Valtonen
1907–1965 kenraalimajuri 1964
Veli Pekka Valtonen
1954– insinööriprikaatinkenraali 2008
Väinö Valve
1895–1995 kenraali 1992
Erkki Vanninen
1925–2006 kenraalimajuri 1980
Matti Vanonen
1928–2010 kenraalimajuri 1981
Auvo Vappula
1934– insinöörikontra-amiraali 1991
Matti Waris
1930– eläinlääkintäkenraalimajuri 1989
Ahti Vartiainen
1943– kenraalimajuri 2001
Juha Vauhkonen
1962– lippueamiraali 2013
Aarno Vehviläinen
1944– kenraalimajuri 2001
Finn-Göran Wennström
1942– prikaatikenraali 1998
Veikko Vesterinen
1932– kenraaliluutnantti 1990
Martin Wetzer
1868–1954 jalkaväenkenraali 1928
Einar Vihma
1893–1944 kenraalimajuri 1941
Raimo Viita
1928– kenraaliluutnantti 1982
Yrjö Viitasaari
1941– kenraalimajuri 1998
Stig-Olof Wikberg
1917–1992 kontra-amiraali 1973
Kaarlo Viljanen
1893–1942 kenraalimajuri 1942
Tauno Viljanen
1901–1973 kenraaliluutnantti 1956
Karl Wilkama
1876–1947 jalkaväenkenraali 1928
Claës Winell
1892–1943 kenraalimajuri 1941
Sakari Visa
1940– vara-amiraali 1994
Lasse Wächter
1937–1998 kenraaliluutnantti 1993
Pentti Väyrynen
1926-2011 kenraaliluutnantti 1979
Otto Ylirisku
1918–1999 kenraaliluutnantti 1970
Birger Åkerman
1870–1945 kenraaliluutnantti 1929
Harald Åkerman
1869–1943 kenraalimajuri 1918
Harald Öhquist
1891–1971 kenraaliluutnantti 1936
Bo Österlund
1946– lippueamiraali 2003
Hugo Österman
1892–1975 kenraaliluutnantti 1935
Huomautukset
1) Myös kontra-amiraali (1919)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
• Suomi sodassa. Valitut Palat, 1983. ISBN 951-9078-94-0.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo
Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Totta.

1819-1917 Venäjän armeijassa kohosi kenraalin tai amiraalin arvoon kaikkiaan 481 suomalaista. Muut, alemmat upseerit mukaanlukien summa on tuhansia.

Osoittaa, että ainakaan kovin voimakasta diskriminaatiota ei Venäjän sotilashallinto ja muu poliittinen yläkerta suomalaisia kohtaan osoittanut. Huomata saattaa, että kenraalit ja amiraalit olivat enimmäkseen siis ihan Venäjän sotilashallinnon rakenteessa kohonneita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset