Veikko Huuska

Neuvostoliiton kootut selitykset Talvisodan aikaan

Neuvostoliiton kootut selitykset Talvisodan aikaan

 

”Odottamatta ja ilman sodan julistusta Neuvostoliitto hyökkäsi aamulla 30. päivänä marraskuuta 1939 sekä maalta, mereltä että ilmasta”, kirjoittaa ulkoministeri Väinö Tanner muistelmissaan. (Olin ulkoministerinä talvisodan aikana.  Tammi, 1951).

 

Neuvostoliiton radio levitti sodan alussa maailmalle uutista, että Suomen hallitus oli ”paennut tuntemattomaan paikkaan”, minkä piit antaa se kuva, että täällä vallitsi hajaannus ja että kaikki järjestetty vastarinta oli loppunut.  Todellisuudessa hallitus ei päiväksikään poistunut pääkaupungista.  Neuvostoliittokin sai pian kokea, että Suomi pystyi odottamattoman tiukkaan vastarintaan, Tanner toteaa.

 

Samana päivänä (30.11.), jolloin vihollisen maahanhyökkäys oli tapahtunut, eli siis jo ennen hallituksen vaihtumista, oli Amerikan Yhdysvallat tarjonnut ”hyviä palveluksiaan” ristiriidan ratkaisemiseksi rauhanomaisin keinoin.  Tarjous oli osoitettu sekä Suomen että Neuvostoliiton hallitukselle.  Suomen hallitus vastasi heti hyväksyvänsä tämän ystävällisen tarjouksen.  Neuvostoliiton hallitus sen sijaan torjui sen kylmästi.

 

Ruotsin Moskovan-lähettiläs Winther pyrki joulukuun 2. päivänä Molotovin puheille esittääkseen Suomen hallituksen asiat (rauhanvälitysyritys, toivomus neuvottelujen jatkamisesta ym.).  Hän sai kuitenkin odottaa puheille pääsyä joulukuun 4:nnen päivän iltaan saakka.  Molotov oli silloin torjunut Ruotsin hallituksen välitystarjouksen sanoen, ettei neuvostohallituksella ollut mitään aihetta ottaa asiaa käsiteltäväkseen, koska se ei Suomessa tunnustanut muuta hallitusta, kuin ”Suomen kansanvaltaisen hallituksen”.  Samoin hän torjui Ruotsin tarjouksen esiintyä Suomena kansalaisten etujen valvojana Neuvostoliitossa, koska neuvostohallitus ei tunnustanut tämän tehtävän Ruotsille antanutta Suomen hallitusta.

 

*

 

Suomi kääntyi Kansainliiton puoleen, ja se ryhtyi harvinaisen ripeästi toimintaan.

 

Sihteeristö kutsui yleiskokouksen koolle joulukuun 9. päiväksi.  Neuvostoliitolle lähetettyyn kutsuun saapui Kansainliitolle joulukuun 4. päivänä päivätty sähke, jossa Neuvostoliiton hallitus väitti, että Suomen pyynnöltä puuttui peruste, ja jatkoi:

 

Neuvostoliitto ei ole sodassa Suomen kanssa eikä uhkaa Suomen kansaa sodalla.  Näin muodoin vetoaminen 11. artiklan 1 §:ään ei ole paikallaan.  Neuvostoliitto on rauhallisissa suhteissa Suomen kansanvaltaisen tasavallan kanssa, jonka hallitus on joulukuun 2. päivänä solminut Neuvostoliiton kanssa avunanto- ja ystävyyssopimuksen.  Tällä sopimuksella on järjestetty kaikki ne kysymykset, joista Neuvostoliiton hallitus on neuvotellut tuloksettomasti Suomen entisen ja nyttemmin vallasta poistetun hallituksen valtuutettujen kanssa.”

 

Tämän mukaisesti Neuvostoliitto kieltäytyi lähettämästä edustajaansa Kansainliiton kokoukseen.

 

Sähkeessä mainittiin lisäksi, että Suomen kansanvaltaisen tasavallan hallitus joulukuun 1. päivänä oli kääntynyt Neuvostoliiton hallituksen puoleen pyytäen sitä avustamaan tätä tasavaltaa sotavoimilla tuhotakseen yhteistoimin mahdollisimman pian Suomen entisten johtomiesten sinne perustaman mitä vaarallisimman sodan ahjon.

 

*

 

Yleiskokous jatkoi tästä huolimatta asian käsittelyä.

 

Mietinnössä se kaikissa suhteissa asettui ymmärtäväiselle kannalle Suomen asenteeseen nähden, täydellisesti sen hyväksyen.  Siinä huomautettiin, ettei Suomi missään asian vaiheessa ollut kieltäytynyt mistään rauhallisesta menettelystä.  Se oli suostunut välittömiin neuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa.  Se oli suostunut harkitsemaan alueluovutuksia, vaikka sillä olisi ollut oikeus vedota Neuvostoliiton kanssa tekemiinsä sopimuksiin torjuakseen kaikki Suomen alueelliseen koskemattomuuteen kohdistuvat esitykset.  Vieläpä se esitti vastaehdotuksia, jotka sen mielestä menivät mahdollisimman pitkälle.  Mainilan välikohtauksen johdosta se oli esittänyt, että molempien valtioiden raja-asiamiesten tehtäväksi annettaisiin yhteisesti toimittaa tutkimus.  Neuvostoliiton irtisanottua hyökkäämättömyyssopimuksen, Suomen hallitus oli pyytänyt, että sopimuksessa määrättyä sovittelumenettelyä sovellettaisiin.  Suomi oli hyväksynyt Amerikan Yhdysvaltain hallituksen välitystarjouksen. – Neuvostoliiton hallituksen sen sijaan osoitettiin kuudessa eri kohdassa toimineen tavalla, joka ei ollut sopusoinnussa niiden velvollisuuksien kanssa, joihin tämä maa oli suostunut.

 

Kaiken tämän nojalla Kansainliiton Yleiskokous ”juhlallisesti tuomitsi Neuvostoliiton toiminnan Suomen valtiota vastaan”.  Tämän ja erinäisten muiden seikkojen nojalla Kansainliitolla oli oikeus tehdä tästä tilanteesta johtuvat johtopäätökset.  Ja ne tehtiin.  Tästä seurasi, ettei Neuvostoliitto enää ollut liiton jäsen.

 

*

 

Huomataan poikkeama

 

Kansainliiton saama Neuvostoliiton selitys kieltäytymisensä syistä poikkesi melkoisesti Neuvostoliiton aikaisemmin Kansainliiton kokouksissa edustamasta kannasta. Pari lausuntoa valaisee asiaa.

 

Kansainliiton yleiskokouksessa v. 1937 selitti Neuvostoliiton ulkoasiainkomissaari Litvinov:

 

On aivan selvää, että kansainvälisen oikeuden mukaan ei ole annettava mitään apua kapinallisille laillista hallitusta vastaan; kaikki apu, mikä annetaan kapinallisille sotatarvikkeiden ja erikoisesti miesten muodossa, olisi törkeä kansainvälisen oikeuden loukkaus;

 

kapinallisten päällikön tunnustaminen hallituksen päämieheksi ei paranna tilannetta, sillä siten voitaisiin laillistaa mikä kumous tai kapina hyvänsä julistamalla yksinkertaisesti, että kapinalliset muodostavat hallituksen; kapinallisten tunnustaminen lailliseksi hallitukseksi käsittää itsessään intervention.”

 

Samassa tilaisuudessa Litvinov lausui edelleen:

 

Hyökkäys on aina hyökkäys, samantekevää millä verukkeella se koetetaan verhota..  Ei ole mitään kansainvälistä periaatetta, joka tekisi oikeutetuksi hyökkäyksen tai luvattoman marssin toiseen maahan ja kansainvälisten sopimusten rikkomisen”.

 

Näihin aikoihin [1937], jolloin nämä totuudet esitettiin, Neuvostoliitolla oli huolia Ukrainan itsenäisyyspyrkimysten johdosta.  Sillä oli syytä epäillä, että Saksassa suunniteltiin Ukrainan kapinallisen hallituksen muodostamista hetmanni Skoropadskin johdolla.

 

Lähde: Väinö Tanner: Olin ulkoministerinä talvisodan aikana.  Tammi, 1951. s. 149, 166-168, 176-179.

 

*

 

Huomautus

 

Wikipedia kertoo Pavel Skoropadskin uran ja roolin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pavlo_Skoropadski

 

Pavel Petrovitš Skoropadski (ukr. Павло Скоропадський, ven: Павел Петрович Скоропадский 3. toukokuuta 1873 Wiebaden, Saksa – 26. huhtikuuta 1945 Metten, Saksa) oli ukrainalainen hetmanni, jonka saksalaiset ja itävalta-unkarilaiset nostivat vallankaappauksella valtaan 29. huhtikuuta 1918 ja joka jatkoi hallitsemistaan saksalaisten tuella 14. joulukuuta 1918 sakka.  Skoropadskin hallitusta ennen ja sen jälkeen oli voimassa niin ikään Ukrainan itsenäisyyteen pyrkivä  Ukrainan kansantasavalta.

Syy saksalaisten tukemalle vallankaappaukselle oli se, että Saksa halusi Ukrainan luovuttavan viljaa vastineeksi saksalaisten ja itävalta-unkarilaisten suojeluksesta Neuvosto-Venäjää, mutta myös ententén tukemaa Krimillä toimivaa Etelä-Venäjän armeijaa vastaan.

Skoropadskin vallankaappaus perustui yleisukrainalaiseen maanviljelijöiden kokoukseen, mikä julisti Ukrainan kansantasavallan mitättömäksi.

Skoropadskin hallitus ei ryhtynyt Ukrainan kansantasavallan kaavailemaan maareformiin, suurtilojen jakamiseen maanviljelijöille, vaan hänen hallituksensa katsottiin periaatteessa tukeutuvan lähinnä vain suurmaanomistajiin.

Hänen hallituksensa aikana ei myöskään Ukrainasta saatu toimitetuksi sitä määrää viljaa, minkä saksalaiset olisivat halunneet. Saksalla ei ollut sotaponnistustensa vuoksi maksukykyä, minkä vuoksi viljan saaminen Ukrainasta olisi pitänyt perustua säänneltyihin alihintoihin, mihin maanviljelijät eivät suostuneet.

Skoropadskin hallitus ehti kuitenkin hankkimaan Ukrainan itsenäisyydelle laajan diplomaattisen tunnustuksen. Skoropadskin hallituksen Ukrainan itsenäisyysmielisten kannalta oli kuitenkin se, että hänen hallituksensa aikana hän oli ilmoittanut saksalaisille suostuvansa tulevaisuudessa liittovaltiosuhteeseen Venäjän kanssa sen jälkeen kun Neuvosto-Venäjä olisi kukistettu.

Ukrainan kansantasavalta taisteli Neuvosto-Venäjän lisäksi myös mm. Etelä-Venäjän armeijaa vastaan, minkä vuoksi sen kannattajille liittovaltioajatus Venäjän kanssa oli vieras. Liittovaltioajatukset oli Ukrainassa kansantasavallan kannattajien osalta käsitelty Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksesta 1918 Ukrainan itsenäisyysjulistukseen.

Skoropadski pakeni Ukrainasta joulukuussa 1918 ja asettui syntymämaahansa Saksaan.

Toisen maailmansodan aikana Skoropadski kieltäytyi yhteistyöstä saksalaisten kanssa miehitetyn Ukrainan hallitsemiseksi. Skoropadski kuoli ilmapommituksesta saamiinsa vammoihin luostarin sairaalassa 26. huhtikuuta 1945.

*

 

Skoropadski –perheestä;

 

Suku: http://en.wikipedia.org/wiki/Skoropadsky_family

Poika: http://en.wikipedia.org/wiki/Danylo_Skoropadskyi

 

Vuoden 2013 toukokuussa tuli kuluneeksi 140 vuotta hetmanni Skoropadskyn syntymästä, se huomioitiin mm. Ukrainan Yhdysvaltain lähetystön sivuilla; http://usa.mfa.gov.ua/en/press-center/news/12296-do-140-richchya-z-dnya-narodzhennya-getymana-pavla-skoropadsykogo

 

Eilinen ja nykypäivä nivoutuvat omalla mielenkiintoisella tavallaan yhteen.

 

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Sotasyyllinen Väinö Tannerin muistelmissa on muutakin pötyä kuin "sota tuli odottamatta".

FT Lasse Lehtinen: Mutta totta kai sotaan myös varauduttiin, jopa propagandasotaan. Puolustusministeriön sanomakeskus, joka perustettiin jo vuonna 1934, oli ryhtynyt laatimaan suunnitelmia sotilaallisen tiedotuksen toteuttamiseksi. Työtä tehtiin niin kuin virastoissa on tapana, kaavamaisesti. Asioista kerrottiin laitoksen ehdoilla, vastaanottajista välittämättä.

Mutta pian ryhtyivät myös siviilit asialle. Karjala-lehden entinen toimitussihteeri Jaakko Leppo oli kirjelmöinyt Viipurista Helsinkiin armeijan yleisesikunnalle kansakunnan mielialoihin vaikuttamisen tärkeydestä. Myös ammattisotilaiden parissa syntyi nyt ymmärrys, että mahdollisen sodan varalta olisi hyödyllistä harjoitella myös sotapropagandan tekoa. Näin syntyivät reserviupseerien sotapropagandakurssit."

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Raimo Lintunen. Olet kerran stalinisti ja aina stalinisti.

Mitä oikein nyt tarkoitat. Totta kai jokainen itsenäinen maa myös Suomi ja eritoten Neuvostoliitto varautuu sotaankin. Tosin Tanner ja muut uskoivat, että Neuvostoliitto on sanojensa mukaisesti rauhanomainen valtio eikä koskaan hyökkää kenenkään kimppuun. Suomalaiset ja suomalainen työväki sai karvaasti kokea, että Neuvostoliitto söi sanansa. Tosin eihän se omien sanojensa mukaan sotinut mitään Suomen todellista Kuusisen hallitusta vastaan, vaan antoi sille toverillista apuaan.

Saksa oli ainoa maa, joka auttoi kaikessa kaikin tavoin Neuvostoliittoa. Olivathan he solmineet M-R-sopimuksen. Hitler piti sanansa viimeistä pilkkua myöden.

Sitten tuli maaliskuu ja Kuusisen hallitus heitettiin pois kuin märkä tiskirätti. Sitä ei enää mainittu missään. Uraa Generalissimus Stalin, joka on aina ja kaikessa oikeassa.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Sama kaiku on tänään Venäjän touhuissa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto oletti ja odotti ilman muuta, että neuvottelut jatkuvat. Edellytettiin, että tulee ultimaatumi, ja ...sitten sodanjulistus ja sotatoimet, jos niikseen.

Mutta Neuvostoliitto turvautui "suoraan toimintaan".

Vielä ensimmäisten pommitusaaltojen iskiessä Helsinkiin ja muualle maahan, uskottiin. Kyllä näen, että tuo Tannerin repla on ihan aito:

"Kansanhuoltoministeri Rainer von Fieandt ja valtionvarainministeri Tanner katsovat valtioneuvoston linnan ikkunasta ulos – istunto on keskeytynyt ilmahyökkäyksen vuoksi – ja tuumivat, että ”hyökkäykset ovat vain hermosodan jatkoa”."

Kysymys on titysti Neuvostoliiton sodanpäämääristä ja valtiokunniasta; pommituksilla se olisi ehkä saanut heiman liikahdusta Suomen neuvotteluvalmiuksissa, mutta toisaalta jo aloitetut sotatoimet oli vaikea "vetää takaisin", koska tavoite, Helsinki, oli "kahden viikon päässä".

*

Kiinnittäisin huomiota Ukrainan rooliin puskurivyöhykkeen maana. Silloin separatistisia voimia tuki ulkopuolelta Saksa. Nyt tänään Venäjä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset