Veikko Huuska

Mannerheim värvärinä 1914-1916

Mannerheim värvärinä 1914-1916

 

Mannerheim Venäjän sotaponnistusten tukijana 1914-1916  -  halusi suomalaispoikia itärintamalle kymmenintuhansin.

 

I.  JOHDANTO

 

Jo [maailman]sodan ensi päivinä tsaari Nikolai II ja koko hänen virkakuntansa ryhtyivät luomaan yhteishenkeä. … Kun kävi selville, että [Suomen] kansa tunsi myötätuntoa hallitsijaa ja sotaväkeä kohtaan, viranomaiset ryhtyivät helpottamaan suomalaisten pääsyä vapaaehtoisina rintamalle. 

 

Jo syyskuussa 1914 annettiin sanomalehdissä informaatiota Venäjän sotaväkeen halukkaille.  Esimerkiksi Oulun läänin kuvernööri Hj. Langinkoski kuulutti 17.9.1914, että vapaehtoisiksi otettaisiin vain sellaisia syntyperäisiä suomalaisia, joiden venäjän kielen taito oli riittävä.  Heidän olisi tehtävä virallinen anomus asiasta sotilaspiirin päällikölle.  Asiakirjoihin heidän olisi liitettävä mm. todistus puhdasmaineisuudestaan ja poliittisesta luotettavuudestaan.  Sotilaspiirin päällikkö lähettäisi hyväksytyt ehdokkaat Helsingin komendantin luo, joka suorittaisi lopullisen valinnan.

 

Myös sanomalehdistö löi rumpua asian puolesta.  Kaikkein pisimmälle meni Uusi Suometar, joka piti tärkeänä suomalaisten osallistumista Punaisen Ristin toimintaan ja Venäjän rintaman lääkintähuollon avustamista.  Lehti kehotti myös lähettämään vapaaehtoisia suomalaisia Venäjän taistelujoukkoihin.  Viittasipa se ”hakkapeliittain jälkeläisiin” kirjoituksissaan.

 

Suomalaisia astuikin jonkin verran Venäjän sotaväen palvelukseen.  Aivan maailmansodan alussa tämä ilmiö oli jopa voimakkaampaa kuin Saksaan lähtö [jääkäriksi].  …

 

Pitkän aikaa tämä Venäjän palvelukseen pestautuneiden määrä tiedettiin vain summittaisesti.”

 

Lähde: Matti Lackman: Suomen vai Saksan puolesta?  Jääkärien tuntematon historia. Otava, 2000. s. 48-49.

 

*

 

Vapaaehtoisia kahteen ilmansuuntaan

 

Suuri joukko nuoria miehiä ilmoittautui 1914 vapaaehtoisena venäläisiin sotakouluihin ja joukkoihin.  Lehdissä oli elo-syyskuussa seuraavanlaisia uutisia:

 

Viisi satakuntalaista ylioppilasta, useimmat Porista kotoisin olevia, ja kaikki lakitiedettä opiskelleita on äskettäin lähettänyt hakemuksensa päästä oppilaiksi Aleksanterin ratsuväenopistoon Pietarissa.  Kurssi mainitussa oppilaitoksessa on ylioppilaille kaksivuotinen.

 

Lähes päivittäin julkaistiin nimeltä mainiten tietoja ylioppilaista, jotka olivat hakeutuneet sotakouluihin.  Syyskuun alkuun mennessä oli ilmoittautunut lähes kolmesataa vapaaehtoista (sotakouluihin menneiden lisäksi). 

 

Aivan erityisesti mainittiin, että Tukholman vuoden 1912 olympialaisten kiekon mitalimies Armas Taipale ja uimahypyn mestarit E. Liljeberg ja K.I. Sjöström olivat liittyneet armeijaan.  Uusi Suometar ei epäillyt, eivätkö ”poikamme” pian pääsisi ”saksalaisille näyttämään, ovatko he hakkapeliittojen oikeita jälkeläisiä”, heitä odotettiin kotiin Yrjön-ristin ritareina.  [Joitakin Venäjän sotaväkeen pestautuneita vapaaehtoisia suomalaisia loikkasi sittemmin jääkäriksi

Saksaan.]

 

[http://urheilunhistoria.blogspot.fi/2014/01/armas-taipale-kymmenluvun-kiekkovaltias.html   

Armas Taipale oli norssi;

http://www.norssit.fi/sivut/7_8_olympiamitalistit.php Ja otetaanpa tähän tasapuolisuuden nimissä Normaalilyseon jääkärit http://www.norssit.fi/sivut/1_18_norssin_jaakarit.php  VH]

 

Vapaaehtoisten lähdöt Helsingin rautatieasemalta näyttävät olleen huomattuja tilaisuuksia.  Ministerivaltiosihteerin, Yliopiston kanslerin kenraali Markoffin mukaan useita tuhansia nuorukaisia oli ilmoittautunut ja otettu armeijaan ja upseerikouluihin.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Markov

 

Myöhemmin kenraalikuvernööri, kenraali F.A. Seyn ilmoitti raportissaan paljon pienemmän lukumäärän, yhteensä 544.  Määrä vaikuttaa pieneltä, kun otetaan huomioon sanomalehtiraportit, joiden mukaan suurin piirtein sama määrä oli jo syyskuun puolivälissä 1914 ilmoittautunut pelkästään Helsingissä  http://fi.wikipedia.org/wiki/Franz_Albert_Seyn

 

Joka tapauksessa oli kysymys aivan sodan alkuvaiheessa esiintyneestä liikkeestä, joka pian lakkasi, ja on ilmeistä, että monet vapaaehtoisista hakeutuivat jo varhain takaisin kotiin ja pitivät parhaana olla myöhemmin puhumatta asiasta.  Mielipiteisiin vaikutti suuresti se, että sotaa ei odotuksista huolimatta saatu nopeaan päätökseen vaan se näytti pitkittyvän ja etteivät kannanotot ententen puolesta enää Venäjän ja Ranskan tappioiden jälkeen olleet niin itsestään selviä kuin alussa.  Mutta saksalaisetkaan eivät pystyneet alkumenestyksestään huolimatta saavuttamaan ratkaisevaa voittoa sen enempää itä- kuin länsirintamallakaan.”

 

Lähde: Matti Klinge: Keisarin Suomi.  Schilds, 1997. s. 487-488.

 

*

 

II  MANNERHEIM  -  KEISARIN USKOLLINEN UPSEERI

 

Vuonna 1914:

 

”Se, että Mannerheim suositteli suomalaisille aktiivisen tuen tarjoamista, oli vain ilmaus eräistä perusnäkemyksistä, joita hänellä oli Suomen ja Venäjän suhteista.  Suomen oikeuksista hän ei milloinkaan tinkinyt.  Hän oli kuohuksissaan Viipurin hovioikeuden jäsenten kohtelusta, ja kun hovioikeudenneuvos A.V. Brunou kuoli, Mannerheim ilmaistessaan surunsa tapauksen johdosta lausui käsityksenään, että olo Krestyn vankilassa oli jouduttanut Brunoun kuolemaa (Sophie Mannerheimille 23.4.1915).  

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=21017

 

Mutta yhteiselämän ongelmat ratkeaisivat hänen mielestään helpommin, jos Suomenkin taholta oltaisi valmiit positiivisiin panoksiin sen puolesta.  Tällainen hänen käsityksensä oli vuonna 1914, ja se pysyi. 

 

Tässä mielessä hän koetti myöhemmin vaikuttaa siihen, että puututtaisiin Venäjän asioihin, ei taantumuksellisen restauraation puolesta, vaan jotta syntyisi liberaalinen, vapaa liittovaltio, joka jättäisi Suomen ja Puolan vapaaksi.

 

Samassa hengessä hän pyrki sovittamaan Venäjän ja Suomen ristiriitoja ennen talvisodan puhkeamista, ja monessa suhteessa hän myöhemminkin pysyi samalla linjalla.  Siitä oli usein tuloksiakin, joskaan hän koskaan saanut tilaisuutta täysin toteuttaa aikeitaan.

 

Venäjällä tapahtunut käänne, sotilaallisten vastoinkäymisten ja suunnattomien menetysten kiihdyttämä poliittinen ja yhteiskunnallinen hajoaminen, vei verraten lyhyen ajan kuluessa  -  maaliskuusta lokakuuhun 1917 – pohjan Mannerheimin ajatuksenkululta. 

 

Hän oli kuvitellut, että Suomi saisi kansallisesti vapaamman aseman liberaalisen, perustuslaillisen Venäjän yhteydessä.  Saman ohjelman puolesta taistelivat vapaamieliset piirit Venäjällä, ja ne pitivät siitä kiinni vielä vv. 1918-1919, jolloin Mannerheim tapasi noiden piirien jäseniä Lontoossa ja Pariisissa.  Tällaisen valtakunnan asemasta Venäjällä syntyi bolshevikkien diktatuuri.

 

Mannerheim oli varsin pätevin perustein pitänyt ajatusta itsenäisestä Suomesta todellisuuden vastaisena, epärealistisena.  Nyt avautui mahdollisuus ja pian selvä tie hänen maansa itsenäisyyteen.  Venäjän vallankumous korjasi siis perin pohjin Mannerheimin kuten monen muunkin käsitykset siitä, miten Venäjän ja Suomen suhteet voidaan järjestää.”

 

Lähde: Jägerskiöld, emt. s. 333.

 

*

 

12.11.1914:

Mannerheim kirjoittaa sisarelleen Sophielle:

 

”Ja mitä teihin siellä Suomessa tulee, voin vain uskoa, että sodan hyökyaalto kulkee onnellisesti ohitsenne. Niin kauan kuin Englannin laivasto on taisteluvalmiina, ei Saksa antaudu niin epävarmaan yritykseen kuin maihinnousuun jossakin Suomenlahden rannikolla.  Ei, kyllä ratkaisu tullaan tekemään täällä Euroopan sydämessä. – ”

 

Lähde: Mannerheim: Kirjeitä seitsemän vuosikymmen ajalta.  Otava, 1983. s.100.

 

*

 

10.8.1914:

Mannerheim kirjoittaa ruhtinatar Marie Lubomirskajalle:

 

”Vuosisatoihin ei ole nähty moista raakuutta ja kansojen oikeuksien halveksuntaa kuin mitä saksalaiset nyt osoittavat. … 

 

Kovin ikävää on, että nyt esiintyy puolalaisia sokol-osastoja, jotka tuntuvat haluavan marssia Itävallan armeijakuntien kärjessä.  On rikollista ja raukkamaista käyttää hyväkseen noiden ihmisten isänmaanrakkautta, kun heillä ei ole sotaoikeuden turvaa käydessään kohti vaaroja ja vastuuta, mikä on paljon raskaampi kuin vakinaisen sotaväen vastuu… Kunpa eivät nämä joukot – joissa on jopa naisen polkupyöräosastoja – vain sytyttäisi koko maata liekkeihin ja aiheuttaisi uusia onnettomuuksia.

 

Ilma on ihana ja Lublinin kuvernementin eteläosa on mielestäni hyvin kaunista.  Ajatelkaa, että elämme tämän kauniin  luonnon keskellä määrättyinä tuhoamaan toisemme juuria myöten kaikin keinoin, mitä kuuluisan sivistyksemme on onnistunut keksiä.  Eikö se teistäkin ole kummallista.  Etenkin kun kaiken tämän takana ovat juutalaiset ja aineelliset edut.  Maita tuhoutuu ja valtakuntien rajat muuttuvat, mutta kaikesta tästä hyötyvät varmasti aina juutalaiset.”

 

Lähde: Mannerheim: Kirjeitä seitsemän vuosisadan ajalta. Otava, 1983. s. 91-93.

 

[Onkohan Suomen laaja Mannerheim-kirjallisuus koskaan pysähtynyt näiden rivien kohdalle, ja huomioinut kaiken tämän, sekä ristiriitaisen, että harmonisen, ihmisajatuksen, jonka Mannerheim tässä on puristanut muutamille riveille, mukaan lukien eittämättä paljaana loistavan pederistisen näkemyksen juutalaisia ja heidän rooliaan kohtaan?  VH]

 

*

 

6.1.1915:

Mannerheim kirjoittaa siskolleen Sophielle:

 

Nyt voin kuolla rauhallisin mielin, jos niin on tarvis.  Jos olisin kaatunut ennen kuin olisin saanut Yrjänän ritarikunnan pienen valkean ristin, se olisi vaivannut minua, ellei täällä, niin varmasti toisessa maailmassa.  Meidän iässämmehän ollaan jo aika välinpitämättömiä maailman koreudesta ja turhuudesta, ainakin huomattavasti välinpitämättömämpiä kuin kymmenkunta vuotta sitten.  Minun on kuitenkin tunnustettava, että koin ilon hetken, kun esikuntapäällikköni keskellä yötä herätti minut kädessään sanoma että minulle oli myönnetty Yrjönristi.”

 

Lähde: Mannerheim: Kirjeitä seitsemältä vuosikymmeneltä.  Otava, 1983. s. 105.

 

*

 

23.4.1915:

 

”Maailmansodan ensimmäisen vuoden aikana Gustaf Mannerheim monesti kaavailee … näkökohtiaan Venäjän ja Suomen välisestä kysymyksestä.  [Kommentoidessaa 10.4.1915 sisarelleen Sophielle tämän kuvausta keisari Nikolai II:n käynnistä Helsingissä, Mannerheim sanoo suoraan:] Suomen pitäisi osoittaa yhteistuntoa Venäjän keisarikunnan kanssa, joka taisteli olemassaolostaan ja jossa uudet tuulet puhalsivat;

”Minun mielestäni [varatuomari Johan Alfred Norrménin, Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tervehdys-] puhe oli liian kylmä.  Olisi ollut niin helppoa kosketella muutamin sanoin niitä kysymyksiä, jotka maailmansota on tehnyt polttaviksi, ja osoittaa, että Suomen kansa tai paremminkin Helsingin asukkaat suhtautuvat täysin solidaarisesti keisarikunnan pyrkimyksiin.”

 

Lähde: Stig Jägerskiöld: Gustaf Mannerheim 1908-1917.  Otava, 1965. s. 330-331.

 

*

 

23.4.1915:

 

”Mutta Mannerheim meni vielä pitemmälle halutessaan parantaa Suomen ja Venäjän suhteita.  Hän tarttui kysymykseen, joka oli Suomelle hyvin arkaluontoinen.  Suomen oma sotaväki oli hajotettu ensimmäisen sortokauden aikana, ja kansan vastarinta oli asevelvollisuuslakon avulla saanut estetyksi sen, ettei Suomen poikia viety Venäjän armeijaan.

 

Epäluulo Suomen kansaa kohtaan oli myös syynä siihen, että un keisarikunnan sotavoimat pantiin [heinäkuussa 1914] liikekannalle, ei suomalaiseen sotilasainekseen koskettu.  Kun Venäjä jo sodan alkuvaiheessa sai kokea suunnattomia menetyksiä ja ne yhä tuntuivat kasvavan lumivyöryn tavoin, oli pakko ottaa sotaväkeen jo pitkälle keski-ikään ehtineet miehet.  Mutta suomalaiset kuten kaukasialaisetkin jätettiin rauhaan.  Suomen sotilaallinen panos Venäjän sodassa jäi vapaaehtoisten varaan.

 

Kaukasialaiset olivat puolestaan panneet pystyyn vapaaehtoisia joukkoja.  Mannerheimilla itsellään oli ollut sellaisia ”villejä” rykmenttejä komennossaan.  Vapaaehtoisia puolalaisiakin joukkoja Venäjän armeijassa oli.

 

Mannerheimin mielestä suomalaisten vastaava panos voisi merkitä paljon Suomen tulevalle asemalle Venäjän yhteydessä, ja vuosina 1915 ja 1916 hän usein otti asian puheeksi.

 

Näistä näkökohdista on olemassa kirjallinen todistus:

kirjeessään Sophie-sisarelleen 23. huhtikuuta 1915:

 

Vaikka se vaatisikin uhreja, pitäisi Suomen välttämättä tulla mukaan tähän jättiläiskamppailuun muutamalla kymmenellä tuhannella miehellä. 

 

Jos tällainen tilaisuus päästetään käsistä, tehdään minun nähdäkseni korjaamaton virhe.”

 

Kuuleman mukaan Mannerheim pitäessään vanhoille kadettitovereilleen esitelmää Helsingissä helmikuussa 1916 esitti samanlaisia näkökohtia poliittisesta tilanteesta.

 

Lähde: Jägerskiöld: emt. s 331.

 

*

 

21.7.1915:

 

”Se poliittinen asenne, jota Mannerheim piti puolalaisten kannalta oikeana, oli hänestä Suomen kansankin viisasta, jopa välttämätöntä omaksu.

 

Mannerheimin lähtökohtana oli silloin vielä ajatus, että Suomen kohtalona oli elää valtiollisesti Venäjä yhteydessä.  Kun hän piti ympärysvaltojen – ja siis myös Venäjän – voittoa maailmansodassa varmana, niin ajatus itsenäisestä Suomesta tuntui hänestä epätodelliselta.

 

Sen sijaan hänen toiveensa Suomen osalta liittyivät samoihin kehitys- ja uudistumismahdollisuuksiin, joita hän uskoi olevan Venäjän valtakunnassa.  Tällöin tuntui luonnolliselta ajatus, että Suomen kansan pitäisi voittaa goodwilliä Venäjällä omin positiivisin panoksin ja lojaalein asentein.  Tämä ajattelutapa oli ollut Suomessa yleinen vuodesta 1809 lähtien, ja Mannerheimille kuten monelle muulle se oli täyttä todellisuutta vielä vuonna 1915.”

 

Lähde: Jägerskiöld: emt. s 329.

 

*

 

Tammi-helmikuu 1916:

 

Saksaan maailmansodan aikana „pestin“ ottaneet [jääkärit] tiedetään tarkoin.  Sen sijaan Venäjän armeijaan vapaaehtoisina lähteneet ovat jäänet vähemmälle huomiolle.

 

Alkuinnostuksen jälkeen lähtijöiden määrä vuonna 1915 tyrehtyi: miehiä ilmoittautui enää vain kourallinen.

 

”Määrä ei kasvanut, vaikka haketta kävi Helsingissä vuoden 1916 alussa vauhdittamassa kenraalimajuri C.G.E. Mannerheim.

 

Hänen yrityksensä puhua entinen kaartinpataljoonan komentaja Nikolai Mexmontan hankkeen vetäjäksi epäonnistui. *)

 

Niinpä kenraalikuvernööri Seyn sai vapaaehtoisten määräksi 544, johon oli laskettu mukaan myös kaikki Venäjän sotakouluihin menneet.  Kysymykseen, olisiko suomalaisista muodostettava erillinen joukko-osasto, jääkäreistä jo perillä ollut kenraalikuvernööri joutui katkerana antamaan kieltävän vastauksen.”

 

Lähde: Lackman: emt. s. 49.

 

*

 

Viitteet;

 

*) – Syyt kenraalimajuri Mexmontanin nihkeyteen kenraalimajuri Mannerheimin ehdotusta kohtaan ovat selkeät, hän tähysti länteen, Saksaan.

 

Lue lisää; http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolaj_Mexmontan ;

 

”Mexmontan oli aktivisti ja hän laati suunnitelman tulevaa Suomen itsenäistymiseen tähtäävää kansannousua varten Tukholmassa vuonna 1917. Hän oli yhteydessä Saksaan, jonka mukaantuloa Mexmontan piti välttämättömänä, sillä Suomessa oli venäläisiä joukkoja. Mexmontan olisi itse mielellään siirtynyt kansannousuarmeijan päälliköksi, mutta Mannerheimia tukenut Hannes Ignatius vapautti Mexmontanin lopuista suunnittelutöistä. Hänen tilalleen tuli Vilhelm Aleksander Thesleff.

Suomen sisällissota puhkesi tammikuussa 1918. Kun Mexmontan palasi Ruotsista hänelle annettiin tehtäväksi toimia joukkojen tarkastuksesta vastaavan ylitarkastusosaston päällikkönä valkoisten päämajassa. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 18. helmikuuta 1918. Hän toimi ylitarkastusosaston päällikkönä kunnes sota päättyi jääden eläkkeelle 30. toukokuuta 1918. Hän oli ensimmäinen itsenäistymisen jälkeen kenraalikuntaan ylennetty upseeri Suomen armeijassa.

Kuvia kenraali Mexmontanista; https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/search/field:aihe_toimija/value:%22Mexmontan+Nikolai%22

*

 

Lue myös Svinhufvudin karkotus Tomskin taakse Siperiaan marraskuussa 1914.  Tämän sanotaan olleen venäläistämisohjelman sinänsä ohella keskeinen herättäjä jääkäriliikkeen synnyssä.  http://www.hs.fi/kotimaa/a1305900890443

 

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Viisas valtio pistäisi sodan sattuessa vanhemmat ikäluokat kertausharjoituksineen eturintamaan ja säästäisi nuorison jatkamaan sukuaan, valtion elämää.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Voitko vielä selvittää ensimmäisiä suomalaisia taistelulentäjiä, jotka tietääkseni palvelivat Venäjän armeijassa?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Punikkejako tarkoitat?

Luulisin, että jokunen jääkäri koulutettiin lentäjäksi jo heidän ollessaan Saksassa. olen muistaakseni lukenut tästä jostain.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Suomalaiset kunnostautuivat aikanaan Venäjän armeijan lentäjinä. Punikitkin olivat suomalaisia sotilaita, vaikka isoisäni tappoivatkin. Mannerheim sanoi jo v. 38, jotta ei tarvitse enää kysyä, missä armeijassa kukin oli v. 18. Lähdetään eteenpäin siitä.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Pekka, mielenkiintoinen kysymys.

Yritän silmäillä lentomiehiä: siellä oli värikästä porukkaa liikkeellä, niinkuin aina kun puhutaan ilmailusta.

Käyttäjän raimas kuva
Raimo Nurmi

Maininnat juutalaisista Mannerheimin kirjeissä lienevät aika tutkimaton alue. Kun otetaan huomioon piirit, joissa Mannerheim liikkui ennen Suomeen tuloaan, voitaneen todeta, että sosialistien (myöh. bolsevikkien) toiminta oli kutakuinkin hyvin tiedossa. Ohrana oli hyvin organisoitu ja suuri. Mannerheim itse oli jo tuolloin politiikkaa seuraava ja hänellä oli jo silloin kansainvälisiä kontakteja.

Jos kaivamme esiin, sanokaamme sata tai vaikkapa pari sataa johtavaa sosialistia tuolta ajalta , voimme huomata valtaosan heistä olleen juutalaisia. Tässä valossa tuskin on hedelmällistä yrittää tehdä Mannerheimista jotain muuta kuin mitä hän oli. Hän seurasi aktiivisesti maailmanpolitiikkaa ja perusti näkökantansa faktoihin.

Esimerkiksi Asevin toimintaan perehtyminen saattaisi valaista asioita.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Toki aivan, mutta kun hän toisaalta varsin selkeäpiirteisesti syyttää Saksaa sodan synnystä ja julmuuksista, ja hyvin tietää, että Saksan keisarina on Wilhelm, hänen suuresti kunnioittamansa keisari Nikolai II:n serkku..

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Palaan tähän Mannerheimin kirjeeseen 10.8.1914 – siis sodan aivan alkupäiviltä.

Hän kirjoittaa ruhtinatar Lubomirskalle, ja onnistuu melkoisen tiiviissä muodossa koskettelemaan erittäin monia sotatilanteen piirteitä.

Leikkaan tähän nuo otteet kirjeestä, ja erittelen sitten sitä kohta kohdalta:
10.8.1914:
Mannerheim kirjoittaa ruhtinatar Marie Lubomirskajalle:

”Vuosisatoihin ei ole nähty moista raakuutta ja kansojen oikeuksien halveksuntaa kuin mitä saksalaiset nyt osoittavat. … [1]

Kovin ikävää on, että nyt esiintyy puolalaisia sokol-osastoja, jotka tuntuvat haluavan marssia Itävallan armeijakuntien kärjessä.[2] On rikollista ja raukkamaista käyttää hyväkseen noiden ihmisten isänmaanrakkautta, kun heillä ei ole sotaoikeuden turvaa käydessään kohti vaaroja ja vastuuta, mikä on paljon raskaampi kuin vakinaisen sotaväen vastuu… [3] Kunpa eivät nämä joukot – joissa on jopa naisen polkupyöräosastoja – vain sytyttäisi koko maata liekkeihin ja aiheuttaisi uusia onnettomuuksia.[4]

Ilma on ihana ja Lublinin kuvernementin eteläosa on mielestäni hyvin kaunista. [5] Ajatelkaa, että elämme tämän kauniin luonnon keskellä määrättyinä tuhoamaan toisemme juuria myöten kaikin keinoin, mitä kuuluisan sivistyksemme on onnistunut keksiä. [6] Eikö se teistäkin ole kummallista. [7] Etenkin kun kaiken tämän takana ovat juutalaiset ja aineelliset edut. Maita tuhoutuu ja valtakuntien rajat muuttuvat, mutta kaikesta tästä hyötyvät varmasti aina juutalaiset.” [8]

Lähde: Mannerheim: Kirjeitä seitsemän vuosisadan ajalta. Otava, 1983. s. 91-93.
*
Pointtien arviointia;

[1] Mannerheim morkkaa saksalaisia raakuudesta ja kansojen oikeuksien halveksunnasta. Tietenkin hän venäläisenä upseerina koki Saksan sotaan syyllisenä hyökkääjänä. Mutta oliko hänellä tuossa vaiheessa, siis 10.8. jotain erityistä ja nimenomaista Saksan joukkojen raakuudesta tai oikeuksien polkemisesta – jotain ikään kuin vakiintuneiden sodankäynnin tapojen rajat ylittävästä? Asia ei kirjeestä ilmene.

[2] Mannerheim puhuu Sokol-joukoista, jotka olivat pan-slaavilaisen hengen elähdyttämiä ”nuoria kotkia”. Katso lisää Wiki: Sokol http://en.wikipedia.org/wiki/Sokol Puolan Sokol; http://en.wikipedia.org/wiki/Sok%C3%B3%C5%82 Siis lyhyesti sanoen aatteellisia kansallishengen elähdyttämiä nuoria.

[3] Tästä saisi sellaisen käsityksen, että nämä nuorten Sokol-joukot eivät olleet varsinaisen kenttä-armeijan rakenteessa olevia, vaan jonkinlaisia erillisiä joukkoja, ilman kansainvälisen sotaoikeuden mukaista sotilaallista statusta; ”heillä ei ole sotaoikeuden turvaa…”

[4] Maailmansodan rintamalla ”naisten polkupyöräosastoja” – siis aivan uutta ainakin minulle; olisi mielenkiintoista kuulla Puolan tai Sokol-liikkeen asiantuntijoilta hieman lisää näistä joukoista! Mannerheim aivan selvästi pelkää tai ainakin ounastelee, että tällaisten nuoriso-osastojen kovat kohtalot rintamilla saattaisivat nostaa kansallistunteita ja aiheuttaa Puolan sisäisten jännitteiden voimistumista.

[5] Tiivis impressio sodan keskellä ilmenevästä kauneudesta..

[6] Kaunis luonto ja ”kuuluisan sivistyksemme” tuottama tuhokoneisto – kaksi vahvaa voimaa rinnakkain yhdessä ja samassa paikassa. Kuinkahan monella rykmentinkomentajalla on kykyä ja taitoa havaita ja ilmaista tällaisia rajuja asetelmia teksteissään?

[7] Tässä paroni heittää kysymyksen ruhtinattarelle, eräs tapa kohottaa rakastetun naisen sydämessä huolta ja pohdintaa, mihin se miesriepu onkaan joutunut, ja miten hänen käynee. Niin monet miehet kyllä soittelevat näitä tuntoja naistensa sieluissa, mutta hyvin harvoin näin tyylitietoisesti ja hienostuneesti.

[8] Ja kaiken tämän kauneuden ja kuoleman tunnoissa värjyvän tyylikkään kirjeen kirjoittaja päätyy tällaiseen pelkistykseen, melkoisen banaaliin juutalaiskorttiin. ”Etenkin kun kaiken tämän takana ovat juutalaiset…” … ”…mutta kaikesta tästä hyötyvät varmasti aina juutalaiset.”

Kyllähän me nyt tiedämme nämä venäläisen kansallishengen (sota) nouseman myötä melko avoimesti ilmaistut juutalaisvastaiset mielipiteet. On lisäksi syytä muistaa, ettei 1914 ollut sellaista jo melko sofistikoiduksi mennyttä tapakoodia, kuin meillä länsimaissa nykyisin 2014 vallitsee, missä jo liikuskellaan tietynlaisen sanamagiikan liepeillä, ei oikein julkiselämässä mutta ei myöskään seurustelussa ja muussa yksityisen piirin kuuluvassa puheessa voi itseään jotenkin merkkauttamatta käyttää vähänkään suoria ilmaisuja.

Eli eri aika, erilaiset tyylit. Vielä muistamme, että Mannerheim venäläisessä miljöössään oli aika lailla eri mies, kuin kansallisena merkkimiehenä Suomessa sittemmin. Eli Mannerheimin yksittäisiä lausahduksia ei kannattane kovin voimakkaasti panna puntariin, mutta silti voinemme todeta, että useamman maan ylimystöpiireissä sulavasti liikkunut ja eliittien pariin taidokkaasti etabloitunut Mannerheim kuitenkin kieltämättä jossain määrin yllättää tällaisella muotoilullaan.

Ainakin minut.

*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska
Käyttäjän raimas kuva
Raimo Nurmi

Kiitos Veikko, tässäpä löytyi hyvä aihe lähemmin tutkittavaksi. Olen ymmärtänyt. että kreivitär Lubomirskaja oli Mannerheimille hyvinkin läheinen henkilö. Tästä varmaan johtuu avoimmuus kirjeenvaihdossa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset