Veikko Huuska

Suomen näköaloja syksyllä 1914 - Tekla Hultinin päiväkirjan lehtiä

Suomen näköaloja ensimmäisen maailmansodan vuosina

 

*

 

Yksi ihminen, yhdet silmät ja yhdet korvat, - yksi kynä. 

 

Se voi olla joskus parempi tähystysaukko historiaan kuin laajakin katsaus.  Tyydyn tässä yhteen näkökulmaan, tohtori Tekla Hultinin niin arvokkaaseen päiväkirjaan, dokumenttiin, jolla on pysyvä arvo silloin kun katsomme miten Suomi kehkeytyi ja itsenäistyi.

 

*

 

Keväällä 1914 Tekla Hultin täytti 50 vuotta.  Olen aiemmin esitellyt hänen päiväkirjamerkintöjään I maailmansodan syttymisajankohdasta.  Katso täältä:

 

Sodan edetessä Hultin kirjoittaa:  (hänen päiväkirjansa lehdiltä 25.8.1914 – 28.9.1914)

 

25 p. elokuuta 1914;

Huono Ehdotus.

 

Nuorsuomalaisen puolueen keskushallinnolla oli kokous eilen illalla.  Kutsussa teroitettiin, että kaikkien jäsenten läsnäolo oli välttämätön.  Olin utelias tietämään, miksi  Aiheena oli eräs V. Lavoniuksen kirjoitus, alun pitäen tarkoitettu julkaistavaksi, jossa ehdotettiin, että olisi anottava [keisarilta] suomalaisen sotalaitoksen uudistamista ja suomalaisten joukkojen tarjoomista muka isänmaan ja valtakunnan suojaamiseksi.

 

Kansallinen itsetuntomme muka tätä vaatii, se oli muka velvollisuutemme valtakuntaa kohtaan, oli alentavaa antaa venäläisten puolustaa meitä ”vihollista” vastaan.  Viitattiin täällä itämaisen sodan aikana vallinneeseen puolustusintoon ja lopuksi huomautettiin, miten sopivaa olisi tulevan työttömyyden aikana saada joutilas, rauhaton väki pistetyksi sotaväen riveihin ja siellä syötetyksi.

 

Ehdotus tuntui kaikin puolin onnistumattomalta. Olisi suorastaan onnetonta, jos se nykyisin tulisi julkaistuksi (Helsingin Sanomat onkin kieltäytynyt kirjoitusta julkaisemasta).  Siitä olimme kaikki yksimielisiä.  Erittäin ankarasti arvostelivat ehdotusta Ståhlberg ja Stenroth.

 

Jos katsoo ehdotusta todellisuuden valossa, se olisi mahdoton toteuttaa tällähaavaa – mitä hyötyä olisikaan harjaantumattomasta väestä, eihän se kelpaisi muuta kuin kanuunanruoaksi - , mutta jo ehdotuksen nostaminenkin herättäisi varmaan venäläisten taholta uudestaan epäilyksen, että tahdomme valmistautua kapinaan.

 

Taikka jos ei sitä epäiltäisi, vaan käsitettäisiin alttiuden osoitukseksi, niin se tekisi tyhjäksi koko tähänastisen passiivisen vastarintamme juuri sillä hetkellä, jolloin jokin käänne parempaan päin ehkä voisi olla mahdollinen.  Jo yksin keskustelua julkisuudessa näin arkaluontoisesta asiasta olisi vältettävä.  Puhe isänmaan puolustamisesta on nykyoloissa sulaa deklamoimista.

 

Kuinka saattaa V. Lavonius olla niin romanttinen?  Todellisuudessahan se olisi vain venäläisen vallan vahvistamista, sillä tiettävästi poikamme lähetettäisiin jonnekin Galitsian rajalle eikä heistä ainoatakaan jätettäisi Suomeen.

 

Vuosien 1855-1856 innostus on käsitettävissä, sillä silloin Suomella arveltiin olevan hyötyä Venäjän yhteydestä.  Mutta nythän se yhteys on miellä vain painajaisena.  Sitäkö kannattaisi verin puolustaa?

Suomea vahingoittaakseenhan ei kukaan vihamielisesti lähesty rantojamme.  Olkaamme tämän sodan aikana tyyniä syrjästä katsojia, koska meillä ei ole valtaa vaikuttaa asian kulkuun.

 

Vielä ei ole nähty Puolallekaan luvattujen etujen toteutumista, ja meille ei ole vielä lupauksiakaan annettu.  Syynä tähän erotukseen lienee vain se, että toisella rajalla on saksalainen armeija lähempänä Venäjää uhkaamassa.

 

Omasta puolestani huomautin keskustelun kuluessa, että jos kerran otettaisiin puheeksi sotalaitoksemme uudistaminen, niin samalla on vaadittava myös kaikkien muiden loukattujen oikeuksiemme palauttamista.  V. Lavoniukselle päätettiin antaa tiedoksi, että Nuorsuomalaisen puolueen keskushallitus on sitä mieltä, ettei kellään ole oikeutta julkisuudessa esittää moista ehdotusta ennen kuin hän voi olla varma siitä, että eduskunnan enemmistö sitä kannattaisi, sillä eduskunnan myötävaikutustahan joka tapauksessa sotalaitoksemme elvyttäminen riippuu.  …

 

…Suuri yleisö pysyi Venäjän harvojen voittojen suhteen välinpitämättömänä ja Venäjän lukuisat vastoinkäymiset jättivät suomalaiset kokonaan kylmiksi, ellei salainen vahingonilo suorastaan pilkahtanut esiin. …

 

… Kehittyipä tämä venäläisvastainen mieliala niin pitkälle, että semmoinenkaan jymytapaus kuin että muuan saksalainen sotalaiva merellä yllätti suomalaisen höyrylaivan, Uleobårgin, joka oli matkalla Raumalta Gevleen (ehkä sotatarvikkeita noutamaan), ja upotti sen pelastettuaan tosin ensin miehistön ja matkustajat, ei herättänyt meikäläisessä yleisössä mitään suuttumusta saksalaisia kohtaan, vaan tapaus käsitettiin vain  johdonmukaiseksi seuraukseksi siitä, että Suomi oli kytketty Venäjän ulkopolitiikkaan, joten sekin onnettomuus laskettiin Venäjän syyksi.

 

Omituinen sattuma muuten oli että tuosta saksalaisten upottamasta höyrylaivasta pelastettujen matkustajien joukossa oli sama henkilö [V. Lavonius], joka äskettäin oli esittänyt kummallisen päähänpiston, että Suomen pitäisi pyrkiä saamaan jälleen pystyyn entinen sotalaitoksensa, jotta voisimme muka itse puolustaa maatamme ”vihollista” vastaan.

 

Jos se olisi toteutunut, suomalaiset joukot olisivat arvatenkin saaneet vuodattaa verensä jossakin kaukana Puolan kentillä tai taistella Misse-joen rannalla suomalaisia jääkäreitä vastaan muka ”valtaistuimen puolesta”, niin kuin asevelvollisuuslaki sääsi.  Vapaussodalle ei niistä luultavasti olisi ollut mitään hyöyt, koska niitä silloin tuskin enää olisi ollut olemassakaan.

 

*

 

Huomautus

 

Tekla Hultin mainitsee päiväkirjojensa II-osan (joka käsittää tapahtumia vuosien 1914-1918 ajalta) esipuheessa:

 

”Pyydän nytkin huomauttaa, että muistiinpanoni päivän tapahtumista ynnä niihin liittyvät arvelut ja mietteet ovat tarkkaan ja muuttamatta jäljennetty, paikoin suomennettu, päiväkirjastani, johon ne on tuoreeltaan tapahtumien aikana tai kohta jälestäpäin merkitty.  Enintään on joku paikka vähäpätöisyytensä vuoksi kokonaan tästä jätetty pois.”

 

Kuten edellä 25.8.1914 päivätystä tapahtumaselostuksesta ja eritoten siihen liitetystä ”arvelusta” saattaa päätellä Hultinin maininta ei kaikin osin pidä paikkaansa.  Hän ei 25.8.1914 yksinkertaisesti ole voinut arvioida Misse-joen rannoilla käytyjä taisteluja, saati siellä mahdollisesti vastassa olleita suomalaisia jääkäreitä.  Tältä osin päiväkirjakommentti sisältää myöhempää arviointia, joka sinänsä olisi saattanut olla todellisuutta mikäli Lavoniuksen esitys olisi toteutunut.

 

*

 

26 p. elokuuta 1914;

Vieraan silmillä

 

Tänä aamuna kävi luonani muuan englantilainen lehtimies, Mr Long, joka oli matkalla sotanäyttämölle, mutta luultavasti ei pääse sen pitemmälle kuin Pietariin.  Harvinaisen kiinnostava ja valistunut mies ja ollakseen englantilainen harvinaisen vilkas ja mannermaan oloihin perehtynyt.  Jouduimme heti vilkkaaseen keskusteluun ja kiinni asioihin.

 

Keskustelun aihehan nyt tarjoutuukin itsestään.  Mr. Long sattui olemaan Berliinissä sodan puhjetessa.  Hän oli läsnä valtiopäivillä, kun Haase piti sosialidemokraattien puolesta puheen (ainoa muuten, mikä siinä tilaisuudessa pidettiin), jossa hän ilmoitti sosialidemokraattien suostuvan sotasuostuntaveron myöntämiseen ja kannattavan maanpuolustusta.

 

Berliinin kaduilla ei tapahtunut yhtään mielenosoitusta sotaa vastaan.  Liebknechtiä ei tuomittu ammuttavaksi sotapalveluksesta kieltäytymisestä, kuten valheelliset sähkösanomat ovat maailmalle toitottaneet, vaan hän astui vapaaehtoisena sotaväen riveihin.

 

Ainoa tieto, mikä pitää paikkansa, on että [sosialidemokraattinen] sanomalehti Vorwärts ennen sodanjulistusta oli kehoittanut Itävaltaa varovaisuuteen Serbiankysymyksessä.  Mieskohtaisesti vieraani näkyi suuresti ihailevan ja kunnioittavan saksalaista järjestystä ja sotalaitosta.  Yksinkertaisin sotamieshän siellä näyttää aliupseerilta  Ja millä varmuudella ja päättäväisyydellä jokainen toimiikaan!  Häntä tuntui suututtavan, että englantilainen sanomalehdistö tuhman ylimielisesti aliarvioi Saksan voiman ja esittää Saksan sotilasjohdon puolueellisen epäedullisessa valossa sekä tekee siitä pilkkaa.

 

Hän näytti minulle Daily Chroniclen viime numeron, jossa saksalaisten hyökkäys Belgiaan esitetään halveksivalla tavalla ja kuvataan sotilaallisesti epäonnistuneeksi.  Mitä hyötyä on totuuden vääristelemisestä talla tavoin, kun se kuitenkin kerran paljastu?  Vielä ala-arvoisempaa kieltä käytetään halfpenny-lehdissä, sanoi hän.

 

Liikkeellepanon 6 ensimmäistä päivää Mr. Long oli oleskellut Saksassa ja silloin itse todennut, että kaikki kävi ”kuin nuottien mukaan”.  Puhelimme yleisestä ”kansainvaelluksesta”.  Venäjän Berliinin-lähettilään sodanjulistus oli saattanut ihan suunniltaan, eikä hän kyennyt antamaan maamiehilleen mitään apua kotimatkan järjestämiseksi.  Hänen kerrotaan vain itkeneen ja sulkeneen lähetystötalon ovat kaikilta avunpyytäjiltä.

 

Omia kansalaisiaankin englantilainen sanomalehtimies arvosteli aika ankarasti.  Emme ensinkään ymmärrä sodankäyntiä, otamme sen aivan liian urheilumaiselta ja romanttiselta kannalta.  ”Merirosvojen tavalla nykyään”, pistin minä väliin, hänen suuttumatta.

 

Missä kunnossa on venäläinen maasotavoima nykyään? hän kysyi.  -  En tietysti voinut vastata siihen millään asiantuntemuksella.  Itse hän oli huomannut täkäläisten sotamiesten ja varsinkin reserviläisten tylsän ja sivistymättömän ulkomuodon. Upseerit olivat hänestä käsitykseltään naiveja ja kehittymättömiä.  Sotaanlähtöään he näkyivät juhlivan juomingeilla, ja sampanjan hän oli huomannut vitoina valuvan täkäläisissä hotelleissa.  Hänen käsityksensä venäläisistä ei perustu vain  hänen täkäläisin huomioihinsa, vaan hänen kokemuksiinsa monivuotisen Moskovassa oleskelun aikana.

 

Hän oli ollut siellä m.m. vuonna 1905 poliittisen suurlakon aikana, monta kertaa myös Suomessa, esimerkiksi Viaporin kapinan aikana [1906].  Se, mikä enimmin häntä kiinnosti, oli kysymys nousevatko suomalaiset nykyisissä oloissa kapinaan.  Huomautin hänelle, että meiltä kauan sitten on viety kaikki aseet.

 

Taistelumme on ollut oikeustaistelua, vaadimme vain oikeuksiemme palauttamista.

 

Tein puolestani hänelle vastakysymyksen: Onko olemassa mitään mahdollisuutta, että Suomen kysymys otetaan käsiteltäväksi lopullisissa rauhanneuvotteluissa siinä tapauksessa, että Suoi pidättyy ottamasta osaa sotaan?

 

Hän ei luullut sitä todennäköiseksi ellei mahdollisesti Ruotsi viritä tätä kysymystä.  -  Siis vain miekka kädessä voi puolustaa oikeuttaan!  -

 

Hän huomautti sellaista mahdollisuutta, että Saksa sodan kuluessa ehkä on kehoittava Suomea nousemaan ja ehkä on sotilaallisin toimenpitein täällä edistävä sellaista nousua.  Hän katsoi kuitenkin olevan hyvin vaarallista, jos Suomi käyttäisi semmoista tilaisuutta hyväkseen, koska Saksa ei sodan jälkeen kykenisi Suomea tukemaan, vaan päinvastoin jättäisi sen oman onnensa vara, s.o. sortumaan ylivoiman alle.

 

Että Saksa kykenisi pysyvästi masentamaan Venäjän, sitä ei vieraani luullut mahdolliseksi.

 

Venäläis-englantilainen ystävyydensopimus (entente) ei häntä miellyttänyt, eikä se yleensä ollut Englannissa suosiossa.  Mitä tämä politiikka oikeastaan tarkoittaa?  Siitä ei ole mitään kirjallista sopimusta, väitti hän.  Vain sen verran Englanti on antanut tietää, että se pitää Saksaa vihollisenaan.  Ja miksi? kysyin.  Onhan Saksan kansa kuitenkin rotuheimolainen

 

-  On, mutta Englanti on politiikassaan aina pyrkinyt voittamaan vahvimman.

 

  • Mutta jos nyt Saksan voima murtuu, etu siitä lankeaa Venäjälle, huomautin.

 

Niin, silloin Venäjä joutuu Englannin pääviholliseksi, mikä se jo osittain nytkin on, selitti hän.  Sir Edward Greytä hän, vaikka liberaaliseen puolueeseen kuuluvana, ei asettanut poliitikkona kovin korkealle.  Greyhän ei osaa yhtään ulkomaista kieltä eikä ole koskaan käynyt Englannin ulkopuolella (saman huomautuksen teki kerran Leo Mechelin minulle), ja hän johtaa nyt Englannin ulkopolitiikkaa.  Hänen mielihommansa on kalastus.  Olihan hän sodan puhjetessakin kalastusmatkalla Skotlannissa.  Sitten hän kertoi seikan, josta meidän sanomalehtemme eivät ole tietäneet mainita mitään, nimittäin että kolme Englannin hallituksen jäsentä, John Burns, Morley ja - ? tahtovat erota, kun eivät hyväksyneet sodanjulistusta.  Muut saivat kuitenkin heidät taivutetuiksi jäämään paikoilleen.

 

Kysyin häneltä, eikö hän uskonut ihmiskunnan oppivan jotakin tästä sodasta.  Hän vain hymyili epäilevästi  -  ihmiskunta pysyy aina yhtäläisenä.

 

Kaksi totuutta pitäisi sille kuitenkin selvitä, intin minä: että aseellinen rauha varmuudella johtaa sotaan ja että diplomaateilla on ollut aivan liian suuri vaikutusvalta ulkopolitiikan alalla.  Todellisuudessa kansanedustajat kaikkein kansanvaltaisimmissakin maissa ovat tähän saakka ulkopoliittisissa asioissa esiintyneet vain oppimattomina statisteina.  Heidän kyselyihinsä on vastattu vain hämärin viittauksin ja heidän myötävaikutukseensa on vedottu vasta silloin, kun on tarvittu miljoonia sotaa varten, joka jo on julistettu, a kun kieltäminen on mahdottomuus.

 

Vieraani yhtyi täydellisesti tähän mielipiteeseeni.  Kysymys on herättänyt suurta huomiota Englannissa ja on par´aikaa siellä pohdinnan alaisena.

 

Ikävää, ettei mielenkiintoinen vieraani voinut viipyä luonani tuntia kauemmin.  Toivon vielä kerran tapaavani hänet.  Havaitsin, että meillä oli eräs yhteinen tuttava, Mr Herbert Williams, niinikään suuren englantilaisen lehden kirjeen vaihtaja Pietarissa, harvinaisen tietorikas ja varsinkin kielitaitoinen mies.  Olen itse kuullut hänen pitävän puheen suomenkielellä.  Tässä yhteydessä Mr Long kertoi, että kreivi Ivan Tolstoi nuorempi, edistysmielisyydestään tunnettu, joka aikaisemmin on ollut opetusasiain ministerinä Venäjällä, niinikään on suomenkielentaitoinen.  Ymmärsin Longin tutustuneen häneen Berliinissä.

 

Keskustelumme kuluessa Long huomautti, ettei hän täällä ollut suomalaisissa huomannut mitään vihamielisyyttä venäläisiä kohtaan, pikemminkin mieliala näytti ystävälliseltä.

 

Vastasin, ettei suomalaisilla yleensä ole tapana näyttää tunteitaan, ja huomautin lisäksi, että venäläisen sotaväen täkäläinen korkein päällikkö ylläpitää joukoissaan hyvää kuria, mistä syystä sotaväen taholla yleensä ei ole tapahtunut väkivaltaa, niin ettei maan väestöllä tähän saakka ole ollut sotatilasta huolimatta varsinaista syytä valituksiin.

 

Sotaväen tähänastista esiintymistä täytyy todellakin kiittää tahdikkaaksi.  Venäläisen sotaväen ja suomalaisen väestön välillä ei sen vuoksi ole tapahtunut mitään hankauksia.  Huhu on tosin kertonut joistakin tapauksista, jolloin sotamiehiä olisi tuomittu ammuttavaksi sotalakien rikkomisesta, kuten tappelusta y.m.s., mutta luultavasti ei huhussa ole ollut perää.

 

Sitä vastoin lienevät jotkut järjestystä rikkoneet huligaanit saaneet raippoja.

 

*

 

Poliittinen vaino jatkuu (elokuun loppupuoli 1914);

 

Poliittinen vaino sitä vastoin jatku yhä.

 

Sen sijaan että Pariisissa on julistettu anteeksianto poliittisista rikoksista ja Englannissa suffragetit päästetty vankiloista, pidetään lainkuuliaisia virkamiehiämme edelleen vangittuina Krestyssä [vankila Pietarissa].

 

Henkikirjuri Nordgren, joka vain on yksityisenä mielipiteenään lausunut, ettei venäläisiä voida merkitä henkiluetteloihin, on pidätetty virantoimituksesta, ja ohrana näyttää murtumatonta voimaansa pidättämällä varatuomari Takasen, joka on toiminut syytettyjen lakimiehenä Voima-jutussa.  Pidätys on nähtävästi kosto siitä, että Takanen entisen santarmilaisen Menshikoffin avulla on paljastanut ohranan provokatooriset menettelytavat.

 

Väitetään varmuudella, että Takanen on lähetetty Wjatkaan ja että hänen perheensä vain sattuman kautta pääsi tapaamaan häntä ennen poisvientiään.

 

Turussa kuuluu Saksan konsulin Gädeken veli istuvan vangittuna Kakolassa syytettynä yrityksestä värvätä entisiä suomalaisia luotseja Saksan laivaston palvelukseen.

 

Myös sensuurin nyrkki painaa raskaasti sanomalehdistöä.  Tuon tuostakin kuvernöörit langettavat sanomalehdentoimittajat suuriin sakkoihin muka sopimattomasta kirjoitustavasta ja lausunnoista, joiden on katsottu tarkoittavan viranomaisten toimenpiteiden moittimista.  Ja kuitenkin sanomalehdistö vapaaehtoisesti koettaa lausunnoissaan noudattaa mitä suurinta pidättyväisyyttä.  Sotatapauksia koskevat lausunnot esim. ovat enimmäkseen lainaa venäläisistä lehdistä.

 

*

 

30 pnä elokuuta 1914;

 

Hallitustaholta kuuluu harjoitetun kovaa painostusta Suomen pankin ja pankkivaltuusmiesten taivuttamiseksi siirtämän pankin kultavaranto Viipuriin muka ”suuremman turvallisuuden vuoksi”.  Yritys ei kuitenkaan onnistunut.  Pankkivaltuusmiehet pysyivät lujina.

 

*

 

Sotasensuuri

 

9 pnä syyskuuta 1914;

 

Päivä päivältä on tuonut uusia ”sotasähkösanomia”, jotka kuitenkaan eivät ole sisältäneet muuta kuin aivan lyhykäisiä ja niukkoja tietoja siitä, mitä nyt sotanäyttämöllä tapahtuu.  Niitä lukiessa on varsin vaikeata ”erottaa vehniä akanoista”, sillä tiedot ovat tietysti suuresti väritetyt sen mukaan, mistä lähteistä ne ovat kotoisin, ja mielle ne yleensä saapuvat vain yhdestä ainoasta lähteestä.  Kaikkien sähkösanomienhan näet, mistä ikinä ne tulevatkin, on kuljettava Pietarin kautta, jonka muka muukalainen nimi S:t Petersburg on muutamia päiviä sitten vaihdettu aitovenäläiseksi ”Petrogradiksi”.

 

Uutisaineiston on vielä täällä Helsingissä läpikäytävä uusi siivilöiminen perustettavassa sotilassensuurivirastossa..  Sanomalehtien on täytynyt alistua siihen, kun niitä vähimmästäkin sopimattomasta uutisesta on uhattu rangaista kymmenien tuhansien markkojen sakoilla ja rikkomuksen uusimisesta täydellisellä lakkautuksella.

 

Nytkin jo on kiskottu suuria sakkoja.  Äskettäin Hufvudstadsbladet langetettiin 6.000 mk:n sakkoon elokuun sotatapauksia koskevasta yleiskatsauksesta, joka oli lainattu jostakin ruotsinmaalaisesta lehdestä ja joka sisälsi tiedon, että Bengtskärin majakan läheisyydessä karille joutuneen saksalaisen panssarilaiva Magdeburgin oli sen miehistö ampumalla upottanut, vaikka olisi pitänyt sanoa, että venäläiset torpeedoveneet olivat ampuneet sen upoksiin.

 

”Oihonnan” lähtö Raumalta peruutettiin eilen.  Ruotsalaiset laivat voivat jatkaa liikennettä, mutta ne eivät uskalla ottaa muita matkustajia kuin vanhoja ukkoja, naisia ja lapsia, syystä että saksalaiset sotalaivat muuten voivat pysäyttää ne, jolloin niiden on jätettävä saksalaisten haltuun kaikki asevelvollisuusiässä olevat viholliset.  Niin kävi ruotsalaiselle Gauthiod-laivan, jonka matkallaan ruotsiin täytyi saksalaiselle sotalaivalle luovuttaa osa matkustajistaan.

 

Tänään on saapunut sähkösanoma, joka kertoo Uleåborg-laivan miehistön ja matkustajien laivan upotuksen jälkeen hyvissä voimin saapuneen Danzigiin, mistä laivamiehet oli sotavankeina kuljetettu Dirschauhun.

 

*

 

14 pnä syyskuuta 1914;

 

Kiitos pietarilaisten sähkösanomauutisten saivat meidänkin lehtemme parin päivän päästä tilaisuuden lyhykäisesti paljastaa Uleåborg-laivan kohtalon, ja tänään vihdoin saamme samasta lähteestä lukea erään matkustajan kuvauksen tuosta aika dramaattisesta tapahtumasta.  Neljännestunnin kuluessa matkustajat ja laivamiehistö siirrettiin saksalaiseen torpeedoveneeseen, minkä jälkeen höyrylaiva muutamassa minuutissa ammuttiin upoksiin.

 

*

 

Syyskuu 1914; Huhuja ja tietoja

 

Sotilassensuurin perustamisen jälkeen muutamia päiviä sitten elämme kauheassa henkisessä pimeydessä.

 

Uskaltaa tuskin uskoa ainoatakaan sotaa koskevaa tietoa.  Kotimaisen sotanäyttämön tapahtumista ei anneta minkäänlaisia tietoja.  Kun asia kuitenkin kokee meitä sangen läheltä, ei ole kumma, jos uteliaisuus on suuri ja suullisia huhuja on liikkeellä tavattoman paljon.

 

Viime lauantai oli sinä suhteessa todellinen Falbin-päivä.  Tärkeimpinä uutislähteinä tai ainakin uutisten välittäjinä olivat pankit.  Kansallispankissa tiedettiin kertoa, että Vaasassa vallitsi pakokauhu, syystä että sinne oli saapunut saksalaisia sotalaivoja, jotka tilasivat kaupungista kaikenlaista tavaraa.  Kuvernööri vain odotti määräystä muuttaakseen lääninhallituksen Jyväskylään.

 

Ouluunkin kerrottiin saksalaisten merisotilaiden astuneen maihin ja rahalla ostelleen kaikenlaisia tarveaineita.  Toisen kertomuksen mukaan maihinnousu oli tapahtunut Merikarvialla. Vielä neljäskin paikka Pohjanmaan rannalla on mainittu.

 

Vielä tänään ei ole saatu vahvistusta näille huhuille yhtä vähän kuin sillekään, onko Suomen rannikkojen läheisyydessä ollut taistelua.  Kirurgiseen sairaalaan kuuluu tuodun joitakuita haavoitettuja merisotamiehiä, mutta niiden kerrotaan haavoittuneen venäläisten itsensä laskemasta miinasta.

 

Ei ole kummaa, jos hyvät helsinkiläiset näiden huhujen johdosta  -  että saksalainen laivasto muka oli jossakin läheisyydessä sunnuntainvastaisena yönä  -  hetken luulivat sen ryntäävän heidän kimppuunsa.

 

Täytyyhän minun itsenikin tunnustaa, että minut hetkiseksi yllätti luulo, että saksalainen laivasto oli tulossa.  Kun näet myöhään illalla kuului kaukaa jymisevä ukkonen ja samalla salama toisensa perästä leimahti lännessä, näytti siltä kuin meritaistelu olisi nopeasti lähestynyt Helsinkiä.  Tunsin olevani aivan rauhallinen.  Vai nyt se todellakin alkaa, ajattelin.  Mutta ei kestänyt montakaan silmänräpäystä, ennen kuin huomasin salamoiden välähtävän koko taivaan laella.  Kohta sen jälkeen kuuluikin ulkoa rapinaa, jota ei voinut luulla tykistötuleksi.  Raesade oli kaupungin yllä.  Unestaan heräävät ihmiset pelästyivät tietysti enemmän.

 

Kolme yötä on kaupunki nyt ollut täydellisen pimeyden peitossa, mikä osoittaa asianomaisten pitävän tilannetta erittäin kriitillisenä.  Kello 10 tänä aamuna muutamat kovat kanuunanlaukaukset panivat helsinkiläiset ajattelemaan uutta pommitusta.  Puhelimet rupesivat soimaan.  Mitä tietää ammunta? kysyttiin.  Nousin tulille ikkunan ääressä, josta näkyy Harmajan majakka, sitä ympäröivä meri ja Itäinen Kaivopuisto.  Ei mitään outoa näkyvissä paitsi vähäinen vahtilaiva Harmajan läheisyydessä ja torpeedovene, joka hitaasti hinasi perässään proomua Viaporiin päin.  Siis varmaan vain ampumaharjoitus.

 

Joukko kaupungin asukkaita riensi kuitenkin Kaivopuiston valleille ja saattoikin kohta havaita, että niin todellakin oli asian laita.  Levottomuus rauhoittui.  Mutta miksi eivät viranomaiset edeltä käsin ilmoittaneet ampumaharjoitusten olevan tulossa?

 

Olihan yleisömme toki nyt saanut kuulla hiukan tykinjyskettä, oka nyt kaukana Euroopassa on miljoonien ihmisten jokapäiväisenä musiikkina. Lienevät hankkineet uusia tykkejä Viaporiin, koskapa laukaukset kuuluivat paljon voimakkaammin kuin aikaisemmissa harjoituksissa.

 

Edellisenä lauantaina eräitä vanhoja tykkejä oli Viaporista kuljetettu uusille, kaupungin pohjoispuolella sijaitseville varustuksille.  Pelkääkö sotilasjohto todellakin hyökkäystä vai tapahtuuko tämä vain varovaisuudesta?  Siitä emme me, joita asia lähinnä koskee, saa tietää mitään.

 

Kello 3 päivällä ”pommitus” uudistui esplanaadiyleisön suureksi huviksi.  Yleisö riensi taaskin Kaivopuiston valleille.  Kiikaroiminen ei kuitenkaan siellä ollut luvallista.  Niinpä muutaman kiikaroivan miehen uteliaisuus rangaistiin hänen pidätyksellään ja kotitarkastuksella.  Ehkäpä hän myös oli lausunut jonkin varomattoman sanan.  Nykyään kuuluu näet olevan paljon pitkäkorvaisia liikkeellä.

 

Iltapuolella olin nimipäiväseurassa, jossa keskustelua tietysti koko ajan höystettiin huhuilla.  Siinä kerrottiin monta lystikästä juttua.

 

Muun muassa joku tiesi kertoa, että muuan Drumsöön sijoitetuista sotamiehistä oli joutunut puheisiin venäjänkieltä taitavan suomalaisen kanssa, jolle puhelussa selvisi, että sotamies luuli olevansa  -  Puolassa!

 

Ehkäpä hän ei ole ainoa.  Tänne majoitettu venäläinen sotaväki, joka on ollut maassamme tuskin kahta viikkoa, kuuluu etupäässä reserviin ja osa kuuluu olevan kotoisin Siperiasta.

 

Aikaisempi täällä majaillut 22:s von der Brinkenin komentama armeijakunta lähetettiin syyskuun alussa sotanäyttömälle, joutui heti tuleen ja kuuluu menettäneen 2/3 miesluvustaan.

 

Tämän päivän tykistöharjoitus n kuulunut kauas sisämaahan ja tietysti siellä pannut hurjia huhuja liikkeelle.  Viipurista kysyttiin minulta puhelimessa, onko totta, että Helsinkiä ja Hankoa parhaillaan pommitetaan.  Saatoin tietysti rauhoittaa kysyjää vain Helsingin suhteen.

 

Kello 4:n aikaan neljä venäläistä panssarivenettä saapui joltain komennukselta lännestä päin ja asettui Helsingin väylän suulle.  En voi sanoa sen juuri lisäävän meidän turvallisuudentunnettamme, pikemminkin päinvastoin, sillä sijaitseehan Helsinki epämieluisan lähellä maalitaulua.

 

*

 

28. pnä syyskuuta 1914;

 

Kaupunki lepää edelleen auringon laskettua syvän pimeyden peitossa.  Viime aikoina ryssätkin ovat alistuneet hankkimaan rullakaihtimia huoneisiinsa.  Vain komendanttihallitus ja poliisikamari näkyvät enää olevan käskystä välittämättä.

 

Mitään uutta pommitusta emme kuitenkaan ole saaneet kuulla.

 

*

 

Viipurin julistaminen piiritystilaan

vaikutti yleisöön kuin pommin räjähtäminen.  Kun toimenpiteellä tietysti piti olla jokin selitys, syntyi huhu, että saksalainen laivasto oli saapunut Suomenlahdelle ja että maallenousu oli odotettavissa Viipurin tienoilla  Toiset huhut kertoivat Venäjän laivaston olevan saarroksissa Riianlahdella.

 

Lopuksi kerrottiin myös, että erään juopuneen huligaanin hyökkäys vahtisotilaan kimppuun oli ulkonainen syy Viipurin julistamiseen piiritystilaan.

 

Mikä on totta, en ole vieläkään saanut selville.

 

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Varsin mielenkiintoista luettavaa.

Tekstieditorissa on Word tekstin liittämistä varten painike, josta avautuu ikkuna. Silloi teksti tulee oikein ilman noita isoja kappalevälejä.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kiitos, Kimmo. Yritän huomioida tuon word-liitännän. Joskus vain minun toinen kone pudottaa koko editorin - tai ainakin tekstistä tulee yksi pitkä asettelematon pötkö.. Syytä en tiedä.

Tekla Hultinin päiväkirja on aivan ehdoton: olen vuosia nauttinut sen todella runsaasta, vivahteikkaasta ja mielenkiintoisesta sisällöstä. Tohtori Hultin oli oman aikansa ilmiö!

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Hyvä kirjoitus sikälikin, että näitä asioita ei koulussa opeteta. Löytyykö Tekla Hultinin päiväkirjat kirjastosta tai onko netissä?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska Vastaus kommenttiin #3

Tuskin netissä, mutta ainakin Tampereen kaupungingirjastossa näyttää olevan kolmena kappaleena. Etälainana varmaan saa.

Siis:
TEkla Hultin.Päiväkirjani kertoo.
1. osa: 1899-1914 ja
2. osa 1914-1918

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko Vastaus kommenttiin #4

Kiitokset - saan lainattua etänä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset