Viimeinen rauhan kesä
Viimeinen rauhan kesä
Motto:
Suomen ei koskaan pidä asettua Venäjää vastaan, eikä antautua sellaiseen ryhmittymään joka on Venäjää vastaan.
*
Se oli sitten siinä.
Viimeinen rauhan kesä, lämmin, pitkä, miltei loputon, on ohi.
Olemme luopuneet itsenäisyydestämme, luovuttaneet loputkin, sen vähän rippeet, mitä meillä vielä oli, ja niin syntisen kevyesti kuin ymmärtämätön tuhluri.
Ja mitä saimme vastineeksi, tästä mielettömästä teosta?
Olemme saaneet sen parhaan, minkä ansaitsemme.
Vapautuksen. Vapautuksen itse omista asioista päättämisen raskaan taakan, jota niin pohjattomasti kammoamme.
Olemme marssineet muiden päättämisen tilaan ja aikaan, kuin sokeat ravut rapumertaan.
*
Nyt muut päättävät puolestamme.
Olemme palanneet helmikuun manifestin (1899) aiheuttamaan tilaan, niin monesti kirottuun, johon isämme eivät koskaan kuvitelleet palattavan kun siitä kerran päästiin. Mutta nyt.
*
Emme enää päätä taloudestamme, emme rahastamme koska sitä ei ole, emme ulkopolitiikastamme koska sitä ei enää ole.
Vain näin olemme ostaneet ja lunastaneet vastuuvapautuksen katastrofeista joissa olemme, ja jotka tulevat.
Mutta miten?
*
Kuinka oli mahdollista, että Suomi lähes huomaamatta, ja melkein risunkaan risahtamatta allekirjoitti ”isäntämaasopimuksen”, joka sallii ja mahdollistaa – ja edellyttää – muiden valtojen operoinnit maassamme, erityisesti kriisiaikana, jolloin tuo häärintä on vaarallisinta?
Tämä päätös uitettiin taitavasti kieltämättä. Kypsyttämällä sitä ohuella tulella ensin ensimmäiset 13 vuotta, ja sitten viemällä lopuksi läpi, äärimmäisellä kiireellä, niin kuin tämän tapaiset jutut, aina.
Isäntä siinä sopimuksessa on NATO ja vasalli on Suomi. Siis vasallimaasopimus.
*
Sopimus uitettiin siis
- Vetkuttamalla ja kypsyttämällä
- Mitätöimällä sen merkitystä, banalisoimalla, tavanomaistamalla maanpetos
- Aikatauluttamalla oivaan hetkeen ja aikaan
- Ajon määritti Kokoomuksen Natosiipi ja sen johti Stubb
ja kieltämättä taitavasti, hyödyntämällä ikuinen hyökkääjän etu. Puolustajat eivät tiedä aikaa eivätkä hetkeä, ja siksi he saattavat nukkua kun ”herra” tulee, ja niin kävi taas.
*
Tämä on samanlainen tyrä ja maanpetos kuin 1986 kun ulkomainen lainanotto pitkän järkikauden jälkeen äkisti sallittiin kaikille ja se sallimus sekoitti Suomen.
Nyt tässä tehtiin samoilla muodoilla ja samassa sävellajissa, ja hinta on yhtä kamala, vielä kalliimpikin.
Edellisen sodan jälkeen aina vannotaan: Ei koskaan enää. Mutta aina ne tekevät samat virheet ja typeryydet.
*
Se, joka määrittää agendan, määrää asian.
Nytkin ja se oli natokiimainen Stubb, ja hän kantaa vastuun, pitää kantaa.
*
Kovin harmillista, että sattui tällainen pääministeri juuri tähän paikkaan.
Kiimapiikki osui pahaan paikkaan, juuri tähän hetkeen.
Wimbledon-efekti. Katsoo missä pallo on. Katsoo sinne minne hyödyllistä katsoa.
Lännen kuuluisa kaksoisstandardi käytössä, taas, Suomessa.
Näin se menee.
Katsokaa nyt.
*
Nyt ne vievät Ukrainaan aseita. NATOmaat. Ei NATO. Vain maat. Ikään kuin sillä olisi suurikin merkitys. Mutta me olemme porukassa.
Kuka ne aseet maksaa? Kukaan ei kysy. Niillä ostetaan jotain.
Me ostamme jotain kuviteltua turvallisuutta, mutta myymme liikkumavaramme, vakautemme, päätöskykymme. Itsenäisyys on taas kaupan.
*
Jos Suomi olisi oikeusvaltio tälläistä ei tapahtuisi Mutta kun on tapahtunut, ymmärrettäisiin, että tämä ei ole hyvä, vaan otettaisiin tekijät kiinni ja pantaisiin rautoihin. Näin ei tapahdu. Maanpetokselliset voimat päättävät auringossa ja valossa.
Mutta tili tästä tehdään, ensi vuosikymmenellä, jollei aikaisemmin.
*´
Kannattaa kaivaa käsiin Aamulehti, sunnuntai 14.9.2014, ja lukea laajat Ukraina-jutut:
Kirjailija Hannu Mäkelä sanoo haastattelussaan:
”Vietin juuri kuukauden Venäjällä. Kun tulin Suomeen, saavuin rauhallisesta maasta sotahysterian valtaamaan maahan.”
*
Mittasuhteet ovat menneet sekaisin.
Kun ulkoministeri Tuomioja, aivan oikein, pyrki rauhoittelemaan kummallisen kiihkoisia pakote-toimia, häntä ja samanmielisiä moitittiin ”Suomi-kuvan” pilaamisesta. Hyvä tavaton. Mitä on tässä joku mielikuva, kun kyse on todellakin sodasta ja rauhasta, ja kansainvälisestä järjestyksestä.
Lännen saarrolla saatettiin murentaa Irakin yhteiskuntarakenteita, ja myötävaikuttaa sen kaatuminen nyt osittain Isisin syliin, ja muuhun sekasortoon. Tätäkö te haluatte Venäjällä?
Kun emme tiedä, mikä on Putinin vaihtoehto, emme sitä mikä on Venäjä Putinin jälkeen, Lännen ei kannattaisi suin päin ajaa sitä maata nurkkaan ja muutoksen tilaan, jonka lopputuloksesta emme tiedä, vaan voimme vain arvailla sitä, ja peilailla siihen arabikevään ja värivallankumousten tuloksia ja niiden ”hedelmiä”.
Granaattiomenia kasvavat puut, raskaina roikkuvat granaatit, oksilla puun, varjoisilla oksilla puun…
*
Nämä menivät liittoon sotaakäyvän maan ja koalition kanssa. Paasikiven jälkeläiset. Täysin vastoin ukon viisautta ja kokemusta.
Kun olemme osa, vaikka ulkojäsen, sotaakäyvässä porukassa, olemme sotaakäyvä osapuoli.
Uskokaa nyt, ei tarvitse sitten siunailla, kun joku viholliskohde sen meille sanoo.
*
Ihmeellistä, miten näin rauhallinen maa aina höyrähtää ja tekee typeryyksiä, ja puolisalaa, niin kuin taas kerran. Kyllä tätä vielä harmitellaan.
*
Tilanne vertautuu suoraan vuoden 1899 helmikuun manifestin myötä realisoituneeseen tilanteeseen.
Aivan kuten manifesti kirkasti, jo tosiasiana vallinneen, mutta meillä piilotetun ja tunnistamattoman, periaatteellisen jaon, että meillä on kaksi erillistä ja erilaista lainsäädäntöpiiriä: NATOn ja Suomen.
*
Itsenäisen maan keskeisin tunnusmerkki on se, että valtio hallitsee ja päättää omasta tilastaan: maa-alueestaan, vesialueistaan ja ilmatilastaan. Suomi luopui halvalla nimikirjoituksella tästä jakamattomasta suvereniteetistaan. Puolustusvoimain komentajan signeerauksella, Newportin kaupungissa. (Siitä, mikä on maan alla, kaivokset ja kaivostoimintaan kelvolliset malmiot, Suomi luovutti ulkomaille jo aikaa sitten, rahatta hinnatta. Silloinkin Kokoomus asialla, joskus sekin oli maatapuolustava voima).
*
Ensimmäinen kysymys, joka tulee kysyä, on tämä:
Miten tämä sopimus ja sen korkeat osapuolet toimivat, kun suuren liiton (Pohjois-Atlantin sopimusorganisaation) ja Suomen edut ja tahdot menevät ristiin. Ja nehän menevät.
Tätä ei tietysti kukaan ole miettinyt, eikä pannut kirjoihin eikä kansiin.
Jos vasallimaa-sopimus olisi huhtikuussa 2014 Eduskunnassa luvatulla tavalla tuotu hallituksen ja valiokuntien ja ennen muuta Eduskunnan itsensä vapaasti käsiteltäväksi, tämäkin kysymys olisi varmasti jossakin vaiheessa tullut pöytään.
Nyt siltä ikävyydeltä säästyttiin.
*
On ymmärrettävä suurvaltapolitiikan ja sotapolitiikan ikuisen dynamiikan ja tavan mukaan, että tilanteessa, jossa voimalla on kasvava merkitys, voima määrää, ja voiman tieltä väistyy kaikki kehittyneen valtiotoiminnan finessi ja koukerot: perustuslaki, demokratia, kansallinen riippumattomuus ja toimintavapaus. Kaikkien näiden ja lukuisien muiden ”muulloin” niin tärkeiden ja ehdottomasti huomioonotettavien seikkojen ja momenttien tila kapenee, ja ne väistyvät, ja areenalle astuu voima, joka ratkaisee.
Mutta meidän poikamme eivät tätä ymmärrä.
Tällä ”isäntämaasopimuksella”, joka faktisesti siis on vasallivaltiosopimus, on nimenomaisesti sovittu ja päätetty ja luvattu ja kutsuttu vieras voima tervetulleeksi Suomen alueelle, ja siinä tosiasiallisesti todetaan ja sitoudutaan siihen, että Suomen ”paikallinen” eli oma lainsäädäntöjärjestys kyllä säilyy entisellään
Mutta ”yleisvaltakunnallisessa”eli NATOlaisittain todettuna ”sopimusorganisationaalisessa” mielessä Suomen valtion tahto väistyy ja NATOn päätökset vaikuttavat.
Tietenkään kesän 2014 suomalaiset allekirjoittajat eivät osaa ajatella, eivätkä halua edes kuvitella – koska he pitävät sitä mahdottomana ja mahdottomalla on tarpeetonta päätään vaivata – että NATOn kanta ja Suomen kanta ikinä ja missään olosuhteissa olisivat eriävät.
Tällä huolettomalla ja lapsenuskoisella asennoitumisellaan Suomen johto on luovuttanut aikaisemmin jo melko pitkälle jaetun ja palastellun suvereniteettinsa lopullisesti ulos.
Suomen suvereniteetti on ulkoistettu, loppukimpale yhtenä kappaleena on kärrätty Brysseliin, nyt NATOn päämajaan.
*
Helmikuun manifestin aikaan Suomalaiset olisivat kuitenkin halunneet säädyilleen päättämisoikeuden myös yleisvaltakunnallisissa laeissa. Mutta sitä ei keisari Nikolai II heille neuvosmiestensä opastuksesta ja oman ymmärryksensä perusteella suonut, ja katsoi vain noudattavansa siltä osin aiempaa käytäntöä ja menettelyä.
Mutta miten tuota tuolloista fiktiivistä vallanmenetystä Suomessa itkettiinkään!
Nyt ei itke kukaan, vaikka edusmiehemme ovat kullatulla tarjottimella ja käätyliinojen koristamin allekirjoituspaperein tarjonneet ja tyrkyttäneet valtiomme suvereniteetin viimeisimmät riekaleet ulkomaille.
*
Newportin kurjalla nimikirjoituksella Suomesta on tullut omassa maassaan vain jonkinlainen vuokramies tai arentimies. Vailla todellista päätösvaltaa ja itsenäisyyttä. Riippuvainen ulkoisesta, NATOllisesta toiminnasta ja päätöksenteosta.
Jotkut voivat elätellä illuusiota jatkossakin tapahtuvasta omavoimaisesta ponnistuksesta ja tahdonilmaisusta, mutta tositilanteessa Suomen mahdollisuus sanoa ei NATOlle on täysin hiiren ärjäisyyn verrattava oletus. Pelkkä fiktio. Nyt on paperi tehtynä, ja isäntä talossa, mutta se on vieras.
*
Osmo Jussila kirjoittaa helmikuun manifestin tiimoilta:
”Ei sanaakaan siitä suomalaisten kannalta keskeisestä kysymyksestä, mikä tuli olemaan Suomen säätyjen rooli tässä yleisvaltakunnallisessa lainsäädännössä? Olikin hyvin todennäköistä, että keisari Nikolai II käsitti venäläisten oikeustaistelijoiden tapaan Suomen säädyt yhä vain jonkinlaiseksi ”maaviranomaisten” (zemskie tsiny) paikalliseksi kokoukseksi, joka kyllä saattoi antaa neuvojan, ehkä jopa päätöksiään, oman alueensa etuja koskevissa kysymyksissä, mutta jolla ei millään tavoin voinut olla ratkaisevaa roolia ns. yleisvaltakunnallisten kysymysten käsittelyssä.”
Näin toimii NATO.
Se käsittää että Suomen eduskunnalla ja muilla ns. ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimijoilla saa olla kuvitelmia omasta paikallisesta päätösvallasta, aivan kuin joillakin menneisyyden zemtskineuvostoilla, joissa rupatellaan ja juodaan teetä, mutta se tietää, että valta on siellä missä pitääkin, ja nyt siitä on paperi olemassa.
Se riittää.
Kukaan suomalainen ei tule kysymään ja peräämään yhtään mitään, miten tämä päätöksentekoprosessi menee sitten kun on Tilanne päällä. Tällä sopimuksellahan omalta osaltaan halutaan torjua ennalta ettei Tilanne tule päälle, ja siihen suomalaiset hyväuskoisuudessaan ripustautuvat, eivätkä halua ajatella, mitä sitten… jos ja kun… onkin jotain intressiristiriidan tynkää…
Ei.
Sellaista tilannetta ei tule. Ja jos ja kun Suomelle tulee hätä, he kyllä soittavat. Muussa tapauksessa NATO soittaa, ja muut tanssivat. Myös Suomi ja erityisesti Suomi.
*
Samalla Suomi menetti ns. ”kansallisen sotaväkensä” – sehän meni samalla kun NATO sai sisääntulolupakirjan Suomen asemille, kentille, tukikohtiin, radoille, tilaan ja maahan. Tervetuloa vaan.
Itsenäisellä maalla on itsenäinen armeija. Epäitsenäisellä epäitsenäinen armeija. Vasallivaltio ei tee päätöksiä sodasta ja rauhasta. Ei millään niin isoista kysymyksistä. Kun ei se saa enää päättää selaisista hieman pienemmistä kysymyksistä, kuin omista tukikohdistaan, lentokentistään, satamistaan, tukikohdistaan jne. jne jne
*
Eduskunta on sitten neuvoa-antava, ei päättävä elin.
*
Aina ja iäti vasallivaltioiden – valloitetuista nyt puhumattakaan – asema on ollut tämä:
Jos ”alueen paikallisten korporaatioiden privilegiot joutuvat jossakin käytännön tilanteessa ristiriitaan ns. valtakunnan eli keisarin etujen kanssa, niin privilegiot saivat luvan väistyä”.
Sitaatti on Osmo Jussilan selonteosta helmikuun 1899 manifestin jälkeisessä Suomessa. Pari etumerkkiä muuttamalla voimme puhua samoin sanoin Newportin vasallisopimuksen jälkeisestä Suomesta.
Rstiriitatilanteessa Suomen ”privilegiot saavat luvan väistyä”. Voiton vie ”suurempi etu”. ”Suurempi voima”. ”Suurempi kuva.” Suurempi suurempi…
NATO.
Ristiriitoja ei voi välttää. Sodan uhka ja sota on pelkkää ristiriitaa.
Mahdotonta kuvitella, että Suomen etu ja hyöty olisi aina ja kaikissa tapauksissa se, mikä NATOn päämajassa – tai Capitoleumilla – nähdään eduksi ja hyödyksi.
Päämaja vie. Vasalli vikisee.
*
Nyt olemme osa, hyvin läheinen, paikallekutsuja-osallinen, organisaatiossa, joka käy sotaa Akuuttia taistelusotaa. Ainakin sen merkittävin valtio käy sitä, julisti juuri sodan, Yhdysvallat. Ja niin mekin olemme de facto sotaakäyvä valtio. Tämän vasallisopimuksen perusteella ja siitä johtuen.
*
Tämä mailleen hiljalleen hiipuva hellekesä 2014 oli sitten viimeinen rauhan kesä.
*
Jokainen historiaa tutkinut tietää, että historia toistaa itseään. Ei määräajoin, ei sykleissä. Kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.
Johan tässä elettiin 70 vuotta rauhan aikaa.
Se on historiallisen pitkä rauhan jakso.
Näin ollen on jo pelkästään historian toistumisen kannalta uuden sodan aika.
Ilmoita asiaton viesti
Pitkä pateettinen ja runollinen blogimerkintä, jonka arvo on enemmänkin tyylissä kuin sisällössä. Sisältö lähtee siitä, että Suomi voisi olla kuin Asterix ja Obelix Betagnessa Rooman Valtakunnan syleilyssä itsenäisyytensä säilyttäen taistelemalla kahden supermiehen voimin.
Isäntämaasopimus antaa Suomelle mahdollisuuden kutsua maahan joukkoja tai suostua siihen, mutta ei velvoitetta. Nykyisessä tilanteessa se on hyvin pragmaattinen järjestely, kun ei Venäjän vuoksi suoraan haluttu NATO:on liittyä, mutta Asterixiksi ja Obelixiksi meistä ei ole.
Sikäli kuin NATO ”vie itsenäisyyttä” se ei kuitenkaan aiheuta muutoksia Suomelle tuomalla tänne mitään sellaista arvomaailmaa tai asiaa, joka poikkeaisi suomalaisten valtaosan tahdosta. Emme joudu Siperiaan pakkotyöhön NATO:n takia.
Jos joku haluaa nähdä Suomen aseman noin surkeana helmikuun manifestin tilanteen toistona, niin kaitpa sellainen sitten säälii varsinaisia NATO-maita, jotka ovat paljon vankemmin joutuneet samaan kurimukseen jo aikoja sitten. Kuinka todellista on se sääli Norjaa, Tanskaa ja Islantia kohtaan? Noita jo ammoin itsenäisyytensä menettäneitä kansakuntia kohtaan?
Ilmoita asiaton viesti
Juha, Geopolitiikka.
Se on meidän erikoislaatuisuutemme lähtökohta. Emme ole Norja, emme Tanska, emmekä mikään muukaan Natomaaa. Olemme Suomi.
Onko niin että sukupolvien sykli olisi syönyt viime sotien ja niitä edeltävien vuosikymmenten pohjalta syntyneen oivalluksen erityisestä asemastamme?
En valitettavasti usko siihen.
”Isäntämaasopimuksen” synty osoittaa alastomasti, miten systeemi pyörii. Luullaan ja luvataan avointa käsittelyä, harkintaa, tarkkaa peliä – mutta kyseessä on uitto.
Stubb ja Natohaukat sestovat koskiveneellä, kansa valuu uppotukkina.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen erityisasema Venäjän kyljessä on fakta, jonka kaikki tietävät. En puhuisi siitä oivalluksena.
Täytyy kuitenkin muistaa, että kun viitataan ”historian opetukseen”, niin mikä on se opetus, jonka Suomen kansa on saanut? Onko se sellainen opetus, että maahamme ei kohdistu uhkaa, jos emme liittoidu lännen kanssa? Vai onko se sellainen opetus, että ilman liittoutumistamme se ”vanha vainooja” hyödyntää tilannetta?
Epäilemättä syksyn 1939 opetus on ennemminkin jälkimmäisen vaihtoehdon mukainen. Joku voisi todeta, että sodan jälkeisten vuosikymmenten opetus puolestaan puhuu ensimmäisen vaihtoehdon puolesta. Siihen on kuitenkin todettava, että ne vuosikymmenet eivät olleet itsenäisen ulkopolitiikan vuosikymmeniä ja tiedoitusvälineiden sensuuri (de facto sellainen) oli aivan toisella tasolla kuin se nykyinen ”länsipropaganda”, josta YLEÄ:kin syytetään.
Jos edessä todellakin on vaihtoehto ”menettää itsenäisyys” samassa mielessä joko lännelle tai idälle, niin uskoisin suurimman osan suomalaisista valitsevan sen lännen kuitenkin. Sitäkin voidaan pitää historian opetuksena.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi kansana olemme edelleen vapaa herroistamme riippumatta eli valan Suomelle vannoneelle reserviläiselle vieraan vallan aseellinen sotilasjoukko Suomen maaperällä on vihollinen, sanoipa piällysmiehet mitä tahansa.
Kuinka moni on jo käynyt ilmoittamassa viranomaisille(kuiva naurahdus) hallitustemme ja virkamiestemme maan- tai valtiopetoksellisesta toiminnasta eli vallan luovuttamisesta kansalta pois?
Ilmoita asiaton viesti
Ensimmäiseksi, jos Suomi liittyisi NATO:oon, niin silloin mahdollisiin konflikteihin vietäisiin Suomesta hyvin koulutettu joukko vapaaehtoisia, jotka olisivat ilmoittautuneet olevansa käytettävissä kyseiseen tehtävään. Kukaan ei alkaisi määräämään reserviläisiä ulkomaille toisin kuin Halonen väittää.
Jos hölöttää maan- tai valtiopetoksista, niin silloin olisi syytä kyllä myös määritellä ne ja perehtyä rikoslakiin. Jos näin ei tee, niin silloin ehkä olisi viisainta pitää suunsa kiinni.
Rikoslaki määrittelee ne seuraavasti:
Maanpetos:
”3 § (21.4.1995/578) Maanpetos
Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1) liittyy vihollisen asevoimiin,
2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3) palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.”
Lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/1889003…
Valtipetos:
”1 § (21.4.1995/578) Valtiopetos
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen
1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.”
Lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/1889003…
Suomen nykyinen poliittinen johto voi olla huono, mutta sen syyttäminen valtio- tai maanpetoksesta ilman, että sitä perustelee millään tavalla, osoittaa alhaista mieltä. Kylmä totuus on se, että maan- tai valtiopetoksen tunnusmerkit eivät täyty.
Maanpetoksen suhteen Suomea ei tällä hetkellä uhkaa mikään ulkoinen konflikti eikä Suomen valtiojohto käytä väkivaltaa tai siihen rinnastettavissa olevia keinoja tavoitteidensa ajamiseen. Eikä sillä ole tavoitteena muuttaa laittomasti valtiosääntöä, valtiojärjestystä tai syrjäyttää muita vallanpitäjiä. Nämä naurettavat heitot maan- tai valtiopetoksista voitaisiin jo unohtaa, koska niitä heittävät tahot eivät selvästikään ole perehtyneet Suomen rikoslakiin.
Ilmoita asiaton viesti
En kirjoittanut mitään suomalaisista reserviläisistä ulkomailla, vaan vieraan vallan joukoista Suomessa.
Hyvä on, maanpetos ei ehkä ole oikea nimike,…. jaa nuo maanpetospykälän momentit voivat olla ajankohtaisia, kyse on vain siitä miten tulevaisuuden vihollinen määritellään. Toki on niin, ettei ketään etukäteen voi tuomita, kun ei tuosta vihollisesta ole tietoa. Jälkikäteenhän nämä syyllisyydet on perinteisesti ratkottu voittajien toimesta.
Lisäksi tarkoitin jo yli 20 vuotta jatkunutta Suomen itsenäisyyden ja kansanvallan murentamista, en pelkästään nykybroilereita. En tiedä mikä on valtiopetos, jos perustuslakia kiertäen tai itse aiheutetun laman seurauksena poikkeuksellisesti ja kiirreellä säätäen luovutetaan valtion suverenitteettiä pois tosiasioita kansalta salaten. Ei kai sitten mikään, kun hallituksen perustuslakivaliokunta tulkitsee kansanvallan suojaksi asetettua perustuslakia (valtiosääntö/hallitusmuoto). Tosiasia kuitenkin on, että Suomen itsenäisyys on enää toiveunta nykyisen hallinnon peesatessa vallattomasti ja kritiikittä EU:ta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo kävi mielessäni, kun viime lauantaina mökin pihaan Sysmässä ilmestyi neljä isoa korstoa, jotka ilmoittivat murteellisella englannilla ryhtyvänsä leikkelemään oksia. Heidän pakunsa oli Nato-maa Puolan kilvissä, joten oikealla asialla varmasti olivat : D
Ilmoita asiaton viesti
Kansallisbiografian pienoiselämäkerrassaan Tuomo Polvinen tiivistää J.K. Paasikiven valtioajattelun seuraavanlaisiin kuvauksiin;
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/631/
”Välirauhan aattona, heinäkuussa 1944 Paasikivi seurasi maailman menoa Naantalin idyllisestä kylpyläkaupungista käsin. Päiväkirjaansa hän purki ahdistustaan: ”Meillä on luotettu oikeuden ja oikeudenmukaisuuden voimaan. Historia ei näy antavan siihen perustetta. Historiaa lukiessaan tulee pessimistiseksi.
– Valtiot toimivat Staatsräsonin (valtionedun – T. P.) mukaan. Se on hirveää – blutrotig (veripunaista – T. P.).
Se on ulkopuolella hyvän tai pahan. Toistaiseksi ei ole onnistuttu löytämään mitään järjestelmää, joka rajoittaisi Staatsräsonia ja suojelisi toisia valtioita sitä vastaan… Staatsräsonin rajoitus, sen suhde moraaliin, on kysymys, minkä ratkaisemisesta erityisesti riippuu ensi kädessä pienten valtioiden tulevaisuus, mutta loppujen lopuksi myös suurten ja koko ihmiskunnan menestys.”
Edellä luonnehtimaansa ongelmaan J. K. Paasikivi palasi kerran toisensa jälkeen. Voimapolitiikan sanelemassa maailmassa, jossa kansainvälinen oikeus tuntui rajoittuvan ”lähinnä etikettikysymyksiin”, hänen ajatuksensa kiersivät levottomina noiduttua kehää löytääkseen jonkin pelastavan ulospääsytien. Pienelle maalle ei näyttänyt jäävän jäljelle muuta mahdollisuutta kuin sovittautua moraaliset tekijät sivuuttavan suurpolitiikan kulloinkin asettamiin vaatimuksiin. Millä tavoin sitten tämä valitettava ja erityisesti pienille kansoille vaarallinen ”viidakon laki” saataisiin muutetuksi, merkitsi Paasikivelle ongelmaa, jonka ympärillä hänen ajatuksensa askartelivat loppuun saakka.”
Noin siis Polvinen Paasikiven valtiofilosofiasta.
*
Nyt otan vielä melko pitkä sitaatin Paasikivi-Seuran sivuilta, tässä tiivistetään paasikiveläinen Suomi-politiikkaa. On terveellistä lukea se aina silloin tällöin ajatuksen kanssa.
Ei se niin huono ja epäajanmukainen ole, kuin moni kuvittelee. Pikemminkin päinvastoin.
[kappalejaon vähäiset muutokset VH:n]
http://www.paasikivi-seura.fi/3
”Pariisin rauhansopimuksen näkökulmasta tarkastellen Paasikiven linja erottuu useimpien muiden vastaavassa asemassa olleiden maiden ulkopolitiikasta ja yleisemminkin kansainvälisessä politiikassa siinä johdonmukaisuudessa, jolla lähes viiden vuosikymmenen ajan valtakunnan kansainvälinen asema ja uskottavuus rakennettiin voittajien saneleman sopimuksen kunnioittamiseen ja noudattamiseen.
Kyse ei ollut tietenkään alistumisesta vaan välttämättömyyden kääntämisestä hyveeksi.
Tämä eettiskäytännöllinen periaate yhdisti Paasikiven ja hänen seuraajiensa harjoittaman käytännön ulkopolitiikan suomalaisen kansallisuusaatteen ja -liikkeen juuriin 1800-luvun puolivälissä, J. V. Snellmanin hegeliläiseen yhteiskuntafilosofiaan ja valtio-oppiin.
Suomen kansainvälisen aseman perusta ratkaistiin toisen maailmansodan loppuvaiheessa liittoutuneiden neuvotteluissa, joiden nojalla liittoutuneiden intressejä edusti Suomessa Neuvostoliitto.
Suomen kylmän sodan aikainen erityisasema syntyi pääosin siitä, että siitä tuli ainoa Jaltan julistuksen tarkoittamista maista, johon Jaltan periaatteita sovellettiin käytännössä ja joka myös itse pyrki pysyttelemään niiden luomassa vähäisessä tilassa kylmän sodan aikana.
Paasikiven ulkopoliittisen linjan lähtökohtana oli käsitys, että Suomen oli luotava hyvät ja toimivat naapuruussuhteet Neuvostoliittoon.
Se olisi mahdollista vain rakentamalla pitkäjännitteisesti keskinäiseen luottamukseen perustuvaa valtiollista suhdetta. Paasikiven perusajatuksena oli, että tällainen luottamus voitaisiin saavuttaa tunnustamalla Neuvostoliiton legitiimit turvallisuusintressit Suomen suunnalla.
Tämähän ei sinänsä mennyt sen pitemmälle kuin minkä läntiset suurvallat olivat Jaltan julistuksessaan tunnustaneet, jos kohta ne näistä asetelmista sitten kylmän sodan tiivistyessä pian luopuivat.
Paasikivi oletti, että Neuvostoliitolla oli Suomen suunnalla vain rajoitettuja puolustuksellisia intressejä.
Tältä kannalta hän pyrki myös tulkitsemaan historiaa murtaakseen sen luomia poliittisia ja psykologisia esteitä Suomessa. Neuvostoliiton legitiimien turvallisuusintressien turvaaminen selitti myös sen, että Paasikivi taipui Neuvostoliiton 1948 esittämään poliittiseen sopimukseen Suomen ja Neuvostoliiton välisestä ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta. Paasikiven mielestä siinä ei sanottu mitään sellaista, mikä ei käytännössä tapahtuisi joka tapauksessa, jos Neuvostoliitto joutuisi sotilaallisesti uhatuksi Suomen taholla.
Paasikiven luonteenpiirteisiin kuului syvä pessimismi silloin kun kysymys oli siitä, miten suurvallat käyttävät poliittista ja sotilaallista voimaansa kansainvälisessä politiikassa. Tämä koski myös sitä, missä määrin niiden omien intressiensä vuoksi pienille antamiin lupauksiin ja takuisiin voitiin luottaa.
Siksi YYA-sopimuksen perustavaa tosiasiaa ei kannattanut kiistää. Myönteisenä puolena Paasikivi kirjasi sen seikan, että Neuvostoliitto puolestaan hyväksyi sopimukseen sellaisia rajauksia, joiden nojalla Suomella olisi oikeus sopia sopimuksen soveltamisen käytännön yksityiskohdista kussakin tapauksessa erikseen.
Paasikiven persoonallinen optimismi tuli esille uskossa, että poikkeustilanteista voitiin selvitä neuvotellen kunhan suhteiden perusta olisi kunnossa. Tähän perustui hänen suhtautumisensa YYA-sopimukseen. Siinä oli kysymys poliittisista suhteista ja päätöksistä, ei oikeudellisista näkökohdista.
Paasikiven ajattelun valossa olisi kovin kyseenalaista politiikkaa, jos Suomi ei suostuisi neuvottelemaan naapurinsa kanssa, jos se katsoisi olevan sotilaallisesti uhattuna Suomen taholta.
Paasikivi piti selvänä, että Suomen oma turvallisuuspolitiikka ei kävisi Neuvostoliitto vastaan.
Hänen mielestään tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä historian valossa yhtä tärkeätä oli, että mikään kolmas osapuoli ei käyttäisi Suomen aluetta hyväkseen Neuvostoliittoa vastaan.”
*
Ilmoita asiaton viesti
Paasikiven masentuneet pohdiskelut vedetään nykyään esiin joka tilanteessa. Onko se oire suuresta suomalaisesta traumasta?
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/psykiatri%20su…
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä linkki:
”– Suomalaiset eivät enää erota hyvää pahasta, ja ovat sokeita sekä maata uhkaaville vaaroille että niiltä suojeleville voimille.”
Kyseessä on niin sanottu Tukholman syndrooma. jota alettiin käyttää diagnosinimityksenä traumasta, joka syntyy, kun toivottomassa tilanteessa mentaalisesti liittoudutaan uhkaajan kanssa pahemman mielenterveysvaurion välttämiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä tarkalleen ottaen oli Neuvostoliitto ja mikä on Putinin Venäjä?
Neuvostoliitto oli supervalta, jolla oli ainakin näennnäinen ideologia parantaa maailmaa, kommunismi. Sen piti pyrkiä oman luotettavuutensa ja uskottavuutensa takia noudattamaan kommunismin oppeja. Jos se teki radikaaleja toimia, niin ne piti pystyä perustelemaan marxilais-leninismin puitteissa omalle kansalle ja muulle maailmalle. Tällaisia toimia olivat esim. Unkarin miehitys 1956, Tsekkoslovakian miehitys 1968 ja hyökkäys Afghanistaniin vuonna 1980.
Putinin Venäjä on käytännössä fasistinen valtio, joka ei kaihda hyökkäyksiä puolueettomia maita kohtaan. Sillä ei ole ”taakkanaan” mitään ideologioita, joilla pyritään parantamaan maailmaa, vaan se ajaa kylmästi ja häikäilemättä omia etujaan.
En todellakaan ole marxisti, mutta marxilaisilla on hyvä nääritelmä fasismista:
http://www.marxists.org/glossary/terms/f/a.htm#fas…
Tässä määritelmässään he korostavat yhdeksää eri piirrettä: äärioikeistolaisuus, kansallismielisyys, hierarkia, epätasa-arvo, uskonnollisuus, kapitalismi, sota, tahdon voima ja anti-modernismi.
Putinin Venäjä on äärioikeistolainen, koska se korostaa vahvan johtajan ympärille rakennettua hierarkista yhteiskuntaa, joka on samaan aikaan erittäin kansallismielinen. Tässä yhteiskunnassa muihin kansallisuuksiin kuuluvat ihmiset joutuvat alisteiseen, epätasa-arvoiseen asemaan. Osaltaan tällaista yhteiskuntaa perustellaan arvoilla, joihin kuulu esim. maa eliitin uskonnon korostaminen.
Maan johto ainakin julkisesti nauttii elinkeinoelämän tukea ja maassa vauraus on kasautunut pienelle kapitalistiselle klikille. Samalla tämä maa uskoo siihen, että sillä on oikeus alistaa naapureitaan ja sotatoimillaan se on joko tehnyt vasalleja itselleen kuten Abhaasia tai Etelä-Ossetia tai jopa liittänyt toisten maiden osia itseensä kuten se teki Krimin suhteen. Omissa arvoissaan tämä maa tukeutuu omiin perinteisiinsä ja näkee ulkopuoliset vaikutteet rappiollisina.
Tuota edellä olevaa määrittelyä voidaan käyttää niin Mussolinin Italiaan kuin myös Putinin Venäjään. Tällaiseen naapuriin ei voi luottaa ja siksi Suomen on perusteltua etsiä liittolaisia lännestä. Puolueettomuus ei tarkoita sitä, että maamme olisi varmasti lännen ja Venäjän välisen konfliktin ulkopuolella. Puolueeton Belgia sai kokea suurvaltakonfliktit kahdessa maailmansodassa ja puolueettomat Tanska ja Norja miehitettiin toisessa maailmansodassa.
Paasikiven opit olivat aikaan ja paikkaan sidoksissa. Hän ei koskaan ollut tekemisissä fasistisen ja epäluotettavan Venäjän kanssa, joka on rikkonut niin YK:n peruskirjaa kuin myös ETYK:n periaatteita vastaan toimillaan Ukrainassa. Voiko tälläiseen naapuriin luottaa?
Ilmoita asiaton viesti
Luonnehdinta Venäjästä pitää sinänsä paikkansa, mutta ei se Neuvostoliitto ollut tuon imperialismin suhteen sen kummempi. Vaikkakin se pyrki kaiken verhoamaan auvoiseen marxismileninismiin, niin ei sille ollut minkäänlaista ongelmaa löytää kyseiseen dogmiin liittyvät perusteet kaikelle mitä se valtapoliittisista lähtökohdista käsin halusi toteuttaa. Ei se muodostanut edes hidastetta, koska neuvostojohdolle oli täysin samantekevää uskoiko joku sitä tai ei.
Ilmoita asiaton viesti
Tuon takia puhuin näennäisestä maailmaa parantavasta ideologiasta. Ulospäin Neuvostoliiton sentään piti pyrkiä perustelemaan, että miten sen käyttämät keinot tuolloin edistivät marxilais-leninismiä maailmassa.
Neuvostojohdolle sillä oli kuitenkin merkitystä, että kuinka paljon läntiset kommunistit ja pasifistit uskoivat sen selityksiä, koska kyseiset ryhmät saivat usein rahoitusta idästä ja toimivat hyödyllisenä viidentenä kolonnana. Tämän lisäksi kylmän sodan aikana länsi oli tunnustanut, että esim. Unkari ja Tsekkoslovakia de fakto kuuluivat Neuvostoliiton etupiiriin ja niiden miehitykseen sekaantuminen olisi luultavasti merkinnyt sotaa. Vastaavasti nykyään Venäjän kaikki rajanaapurit nähdään lännessä itsenäisinä ja suvereeneina valtioina.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni Itä-Ukrainan ja Krimin tilanne suhteessa Venäjään ja länsimaihin ei poikkea siitä de facto etupiiriasetelmasta, joka vallitsi Unkarin ja Tsekkoslovakian suhteen kylmän sodan vuosina. Eipä ole näkynyt NATO:n sotajoukkoja tai panssareita siellä. Sormea heristellään, että ”soo soo!”.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on yksi pointti. Jos Suomi joutuu painostuksen tai sotatoimien kohteeksi, NATO ei hievahda. Liian paljon pelissä liian pienen takia.
Meillähän uskotaan, että torvi törähtää heti ja ”ratsuväki” rientää paikalle ratkaisemaan konfliktin.
Siksi oma SA.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni arvioit NATO:a väärin siinä tilanteessa, että jokin ulkopuolinen taho uhkaisi sen jäsenmaata. Tässä linkki Obaman pitämän puheen käsikirjoitukseen Tallinnassa:
http://blogs.wsj.com/washwire/2014/09/03/obama-tra…
”First we will defend our NATO allies, and that means every ally. In this alliance there are no old members or new members, no junior partners or senior partners. They’re just allies, pure and simple, and we will defend the territorial integrity of every single ally.”
”Toisin sanoen NATO:n jokaista jäsentä tullaan puolustamaan. NATO:ssa ei ole vanhoja ja uusia jäseniä, ei uusia tai vanhoja yhtiömiehiä. Sen jäsenet ovat yksinkertaisesti liittolaisia ja jokaisen liittolaisen alueellista koskemattomuutta puolustetaan.”
”Second, and in addition to the measures we’ve already taken, the United States is working to bolster the security of our NATO allies and further increase America’s military presence in Europe. The new initiative I proposed in Warsaw this spring includes several elements, and we’re working with Congress to get it done. Here in the Baltics, it would mean positioning more American equipment, so it’s ready if needed. It would mean more training and exercises between our militaries. And it would mean more U.S. forces, including American boots on the ground, continuously rotating through Estonia and Latvia and Lithuania.”
”Toiseksi, niiden toimien ohella, joita olemme jo tehneet, niin USA tulee vahvistamaan NATO-liittolaistemme turvallisuutta ja kasvattamaan sotilaallista läsnäoloa Euroopassa. Uuteen aloitteeseen, jota ehdotin tänä kesänä Varsovassa, sisältyy useita elementtejä ja olemme työskentelemässä kongressin kanssa saadaksemme sen valmiiksi. Täällä Baltiassa se merkitsee enemmän amerikkalaista sotamateriaalia joka olisi valmiina tarpeen tullen. Se tarkoittaisi myös koulutusta ja harjoituksia asevoimiemme välillä. Se tarkottaisi myös enemmän Yhdysvaltain sotilaita, myös maajoukkoja, Virossa, Latviassa ja Liettuassa.”
Sanoisin niin, että perinteinen suomalainen arvio, että NATO ei puolustaisi Baltian maita, niin menee täysin metsään. Baltian maat ovat USA:n liittolaisia ja USA on maailman voimakkain valtio sotilaallisesti. Näillä sanoilla Obama lähetti Putinille viestin, että USA on tarpeen vaatiessa valmiina puolustamaan Baltian maiden itsenäisyyttä vaikka käyttäen sotilaallista voimaa, sillä se ei salli kenenkään ulkopuolisen tahon kyseenalaistavan NATO:n uskottavuuden.
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta on lähdettävä.
Epäilyä NATO-Suomen puolustamatta jättämisestä hyökkäyksen tapahtuessa ei tule rakentaa Ukrainan tai Georgian kokemusten varaan. koska nekään eivät ole NATO-maita. Kun tulee ensimmäinen esimerkki siitä, että Venäjä hyökkää NATO-maahan eikä siihen reagoitaisi sotilaallisesti, voimme palata asiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Aiheesta kiinnostuneille;
KU Verkkolehti 15.9.2014 11:oo
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/32300…
http://www.consensus911.org.
http://www.consensus911.org/point-video-1/
http://www.consensus911.org/
Ilmoita asiaton viesti
[…] Viimeinen rauhan kesä | Uusi Suomi Puheenvuoro – Viimeinen rauhan kesä Motto: Suomen ei koskaan pidä asettua Venäjää vastaan, eikä antautua sellaiseen ryhmittymään joka on Venäjää vastaan. * Se oli sitten siinä. Viimeinen rauhan kesä. […]
Ilmoita asiaton viesti