Veikko Huuska

”Euroopan huonovointisuus” – Uusi normaali tila?

”Euroopan huonovointisuus” – Uusi normaali?

Eurooppa on ajelehtinut nykyiseen taloustaantumaansa puolentoista vuosikymmenen ajan.  Saksa on ollut talousmoottori, joka on hilannut laajan mantereen taloutta pinnalle, mutta ei enää.  On esitetty jatkuvalla syötöllä ennusteita, että Eurooppa vihdoin pääsee pinteestä ja kääntyy nurkastaan ”keskilattialle”, mutta nyt kun Saksankin talous sakkaa, on mahdoton uskoa että mitään virkoamista tapahtuisi.

Näkyy yhä enemmän merkkejä siitä, että pessimistit, jotka ovat nähneet nykytilan pysyvänä ilmiönä, ovat oikeassa – sittenkin, valitettavasti.

On yhä järkevämpi uskoa, että Euroopan nykyjama on – ei vain välisoitto kasvukausien välillä, vaan todellakin pysyvä tila.  ”Uusi normaali”.

*

Huojuva Eurooppa

Saksa supistuu, tai jaanaa nollatasolla.  Muualla Euroopassa onkin sitten pakkasella.  Ranskassa nollakasvu.  Italia laski 0,2 %.  Ainoa suuri eurooppalainen talous, joka kasvoi on Iso-Britannia, joka manifestoi skeptisyyttään EU:n jäsenenä.  Irlantia lukuun ottamatta – se kasvoi hyvää 2,5 % tahtia – EU:n talous siis kutistui tai eteni korkeintaan 1 % tahdilla.

Kokonaisuudessaan Euroopan Unionin bkt kasvoi tuskin lainkaan.

On selvää, etteivät nämä kasvua ilmaisevat prosentit eivät pysty maalaamaan aivan täyttä kuvaa EU:sta.  Kasvu ei mittaa sosiaalista todellisuutta, ja siksi on tärkeää tarkastella työttömyyttä.  Vaikka Euroopassa on melko melko huolestuttava taloustilanne, työttömyyden suhteen tilanne on äärimmäisen huolestuttava.

Espanja ja Kreikka ovat molemmat jumittuneet 25 % työttömyyteen – tasolle, joka Yhdysvalloissa vallitsi Suuren laman aikaan, mutta silloin vain ohimenevänä ilmiönä.  Kaiken hienouden keskellä on pakko todeta, että EU:n 28 jäsenmaasta peräti 15:n työttömyys on yli 10 %; useimmilla niistä taso on säilynyt korkeana jo useita vuosia.  Hälyttävää sinänsä, mutta entistä hälyttävämpää, koska maiden hinta- ja kustannustaso ei ole laskenut.

Ja tässä suhteessa todellinen Euroopan kummajainen on Suomi, oma armas Suomi, jossa tämä epäsymmetrinen kehitys on edennyt äärimmilleen: samaan aikaan korkea työttömyys, jo kolmatta vuotta miinuksella rämpivä talous – ja voimakkaasti kohoava hintataso. –

Katso aiheesta lähemmin; http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/169723-suomen-kuluttajahintojen-nousu-karseaa-%E2%80%93-mista-se-johtuu

*

Isot edellä

Puolet EU:n asukkaista asuu neljässä suuressa maassa: Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Italiassa.  Keskimääräinen kasvu näissä maissa on noin 1,25 %.  Ilman Isoa-Britanniaa, niiden taloudet supistuivat 0,1 %.  Työttömyysaste nelikolla on (keskiarvo) 8,5 %.  Mutta jos taas pudotamme Ison-Britannian pois, keskiarvo ponnahtaa 9,2 %:iin.

Ison-Britannian poistaminen nelikon laskuista ei ole mielivaltaista: sen vain on nelikosta ainoa maa, joka ei kuulu Euroalueeseen, ja se on maa joka todennäköisimmin sanoo good bye EU.  Muut kolme eivät ole menossa minnekään.  Ehkei myöskään Iso´-Britannia, mutta annetaan veden virrata Thamesissa.. niin näemme.

Saksa, Ranska ja Italia, ne ovat jo pelkästään väkilukunsa nojalla keskeisiä Euroopan Unionin maita.  Ne ivät kasva, ja työttömyys on korkea.  Siksi koko Eurooppa ei kasva, ja työttömyys kukoistaa.

*

Nyt, lähes 7 vuotta globaalin finanssikriisin puhkeamisen, näitä numeroita ja näitä käppyröitä, ei enää voi pitää heikon taloussyklin tuotoksina, kuten sitäkään ei voi mitenkään pitää suhdanneperäisenä tekijänä, että Saksalta on loppumassa virta.

On mielenkiintoista pohtia, miten Saksan tie on voinut johtaa tällaiseen umpikujaan.

Sen vienti kasvaa edelleen; samalla tämä on yksi syy siihen, että muun Euroopan on niin vaikea elpyä: se on menettänyt kykynsä päästä markkinoille, muu Eurooppa ei yksinkertaisesti kykene kilpailemaan Saksan kanssa.  Euroopan Unionin vapaakauppajärjestys voi olla nimensä mukaista, vapaakauppaa, se voi jopa olla ”reilua kauppaa”, mutta se on samalla kaupantekemisen malli, jossa on jotain pahasti vialla.

Saksan työllisyys on edelleen hyvä.  Sen rahoitusjärjestelmä on – toisin kuin Italian ja Ranskan – elinkelpoinen.  Kuluttajien ja yritysten luottamus on ehkä hiipumassa.  Ja niinpä, kun arvioimme Saksan lähitulevaisuuden näkymiä, voimme nimetä keskeiseksi omavaraistekijäksi luottamuksen. jos se alkaa heikentyä, siitä tulee väistämättä itseään ruokkiva ennustaja.  Saksan työllisyys on ruokkinut vientiä, mutta Euroopan kyky ostaa saksalaisia tuotteita ja palveluksia on rajallinen ja supistumaan päin; Saksan vienti Eurooppaan tulee väistämättä keskipitkällä aikavälillä heikkenemään, ja vaikka maailmantaloudella meneekin paremmin, kuin EU:lla, se ei silti riitä kantamaan Saksaa ja sen talouden kasvua.  Eurooppalainen kilpailukyky kun ei maailmanmarkkinoilla kestä, ja tilanne tulee tässä suhteessa 10 vuoden tarkastelussa yksinomaan heikkenemään.

*

Se mikä kipeästi ja nopeasti vaatii korjausliikkeitä on Saksan pankkijärjestelmä.  Tarpeetonta sanoa, että kautta koko EU-kentän näkyy tämä sama tarve.  Jo vuosia sitten perin hauraaksi osoittautunut Euroopan pankkijärjestelmä vain odottaa viimeistä sykäystä jonka voimasta se tulee murentumaan silmiemme edessä.

*

Velkakupla

Yleisesti tunnetaan järjestelemättömien velkojen määrät maittain.  Neljä maan ongelmaluottojen lainakorot ylittävät 20 %.  Kuudessa maassa korot ovat 10 ja 20 välissä, kuten Italiassa, jossa noteeraus on 15,1 %.  Koko EU:n keskikorko on 7,3 %.  On selvää, että Italian tilanne on räjähdysherkin, mutta kysymys kuuluu; voivatko nämä numerot laukaista koko Euroopan syvään lamaan?  Espanja, jossa on mainittu 24 %:n työttömyys, raportoi vain järjestämättömien lainojen koroksi 8,2 %.  Portugalissa, jossa on alempi työttömyysprosentti, korko on silti korkeampi, 11 %.  Ranska (yli 10 % työttömyys) raportoi vain 4,3 %:n korkotasosta.

Paholainen on yksityiskohdissa – senhän me tiedämme, ja siellä saattaa piillä jokin järkiperäinen selitys näille erittäin ristiriitaisille lukemille.  Mutta voimmeko luottaa siihen, että tuollainen ”selittävä tekijä” löytyy?  Ja entä sitten, jos löytyykin, painaako se mitään markkinoiden vyörytyksessä?

Yksi selitys on tämä: määritelmä ”järjestämätön luotta” on joustava Euroopassa, ja sitä se oli muissakin paikoissa, ennen.

Niinpä yksinkertainen kysymys kuuluu:

Mitä tällainen pitkittyvä korkea työttömyys tekee kuluttajien yksittäisille luotoille, heidän kyvylleen selviytyä ongelmista?

*

On yksinkertaisesti epäselvää, kuinka tämä Euroopan Gordionin solmu avataan.

Ottaen huomioon Euroopan talouden huonovointisuuden pitkä historia, on vahvat perusteet väittää, että tämä ei ole ”ohimenevä vaihe”.  Tämä ei ole suhdannelama.  Tämä on rakenteellinen lama, johon eivät päde vanhat suhdannevaihteluiden säännöt ja itsestäänselvyydet.

Kun huomioimme yleiseurooppalaisen korkean työttömyyden, Saksan tarpeen ylläpitää korkeaa vientiastetta muuhun kituvaan EU:iin, nyt jo Saksaakin uhkaavan heikon kasvun tilan, voimme perustellusti vaipua synkkiin aatoksiin.  Tarvitaan todella isoja voimia kääntämään tämä kehityksen suunta.

Vetämättömyys leimaa EU:ta nyt ja jatkossa.

On vaikea nähdä mitään, mikä auttaisi Eurooppaa palauttamaan oman elinvoimansa.

*

Poliittinen kysymys

Kysymys, joka tilanteesta väistämättä seuraa, on poliittinen.  Jos Euroopan Unionin talouden lähtökohta – pyrkimys taloudelliseen hyvinvointiin – näin murenee, mikä enää pitää tätä Eurooppaa yhdessä?

Kysymyksen merkitystä lisää se, että rajalinja Venäjän ja Euroopan Unionin välillä on joutunut uuden sähköpiirin sisään, ja koska Euroopan Unioni on itsessään osapuolena Ukrainan kriisissä.  EU:n jäsenistä eritoten Puolan ja Romanian kiinnostus Ukrainaa ja sen kanssa käytävää tiivistyvää taloudellista toimintaa kohtaan on selviö.  Espanjan korkotaso ja siinä sisäänleivottuna oleva herkistynyt pulma ei jaksa kiinnostaa ulkopuolisia (- ei ennen, kuin lopputuotos on ”sylissä”).  Ajatus Euroopan yhteisestä tavoitteesta, päämäärästä, jota kohden jäsenkansat käsi kädessä ponnistaisivat … on kuollut.

Euroopan Unionin muodostama blokki on taloudellisesti rujo.  Sen sisäiset ristiriidat ja intressierot näkyvät jo, ne paistavat silmille.

Puuttuu vain että Britannia eroaa Unionista, tappio on yhteinen kaikelle sille, mitä Euroopan Unionin idealla ja käytännön työllä on pyritty toteuttamaan.  Kun liiton kasvuhakuisin maa pyristelee itsensä ensin sivuraiteelle ja sitten ”vapaille markkinoille” tuosta EU:n ”kultaisesta häkistä” – voimmekin laittaa levylautaselle Beethovenin Ysin ja soittaa sen väärinpäin..

*

Protestivoimat

Yksi tärkeimmistä indikaattoreista, ilmaisimista, EU:n idean sumentumisesta ovat olleet erilaisten Euroopan Unionia vastustavien ja euroskeptisten puolueiden syntyminen eri puolille Eurooppaa.  Tämä poliittinen liikehdintä on torjuttu moneen kertaan ja se on pyritty leimaamaan häirikköjen touhuksi ja kaikenlaisten paikallisten epäkohtien kohottamaksi protestiäänestäjien sekakuoroksi, ilman sen merkittävämpää yleistä merkitystä – saati että sillä olisi jokin ilmaisuarvo niistä ongelmista, joiden kehittymistä on saatu seurata ja joiden keskellä nyt koko maanosa painii.

Viimeistään alkukesän EU-vaalien jälkeen on pakko tunnustaa eurokriittisen rintaman olemassaolo ja sen laajuus ja voima.  Monet analyytikot ja yhteiskuntatieteilijät muistuttavat, että vaarallisin lähde yhteiskunnallisille levottomuuksille ei ole nuori ja työtön, vaan keski-ikäinen väki, todennäköisesti keskiluokkainen, jonka vakiintunut maailma järkkyy työttömyyden ja elämänaikaisen työn ja sen hedelmien liiskaantuessa käsiin.  He elävät särkyvien toiveiden maailmassa, vakuuttuneina siitä, että ”jotkut muut” ovat syyllisiä heidän elämänsä perikatoon ja epäonneen.  Nuori saattaa heitellä kiviä – ja menee sitten kotiin nukkumaan pöhnäänsä.  Mutta keski-ikäiset ihmiset, ja tämä laaja keski-luokka, joka menettää toivonsa näkemättä missään toivoa, ovat se ruokinta-alusta josta syntyy fasismi ja ne joukkovoimat, jotka muodostavat todellisenuhkan Euroopan uudelle tulevaisuudelle.

*

Iso kuva

Venäjän ja sen kehitys on iso tekijä maailman tulevaisuudenkuvalle.  Samoin radikaali islaam ja sen kehityskulku.  Mutta Euroopan kohtalo on elintärkeä voima koko maailmalle.  Venäjän valta kasvaa sitä mukaan kuin Eurooppa murenee.  Euroopan sisäinen ristiriitaisuus ja jännitteet luovat kasvualustaa radikaalille islaamille.  Pitkäaikainen taloustauti ja siitä vääjäämättä seuraava jättityöttömyyden kroonistuminen ovat myrkkyä Euroopalle, eikä tilannetta helpota maahanmuuton paineet.

Miten maanosa voi jatkossa hyväksyä avoimet rajat, joka on ollut EU:n neljän pilarin keskeinen ydin?

Sen kehityskulun – tai pitäisikö sanoa ”tautihistorian” – vaikutukset, jonka kourissa nyt vääntelehdimme, vaikutukset ovat syvälliset ja pitkekestoiset.

On aika katsoa ja miettiä, mikä on tämä ”Eurooppa ilman talouskasvua”?  Maanosa ja kurjistuva blokki korkean työttömyyden, horjuvien finanssien, kapenevien perspektiivien maanosa?  Maanosa ilman ulospääsyä, pakoa ansasta, jonka reaalisosialismin kaatuminen, muurien murtuminen ja virvatulten perässä juoksuksi osoittautunut ”maailmojen avaaminen” markkinavoimille ovat synnyttäneet.  Tie ulos voi olla, tai sellainen voidaan rakentaa, mutta miten?

Vähän samaan tyyliin, kuin kenraali Hägglund päiväsi kirjansa otsikoksi ”Rauhan utopiahttp://yle.fi/uutiset/gustav_hagglund_toivoo_puolustusliittoa_ruotsin_kanssa/7423118

joudumme tehdessämme väliraporttia EU:sta, kirjaamaan sen otsikolla ”Jatkuvan kasvun utopia”.

Me realistit olemme vinosti hymähtäneet niille hyväätarkoittaville filantroopeille, jotka tosissaan ovat uskoneet että ihmiskunta – ja Eurooppa – olisi yhtäkkiä siirtynyt ”Ikuisen Rauhan kauteen”.  Niin ei kuitenkaan tapahtunut.  Me tiesimme sen.

Mutta ei Euroopan Unioni myöskään ole siirtynyt ”Ikuisen talouskasvun kauteen”.

Tiesimmekö me senkin?

*

Teksti perustuu Geopolitical Weeklyn artikkeliin;

”Europe´s Malaise: The New Normal?” by George Friedman.  Tuesday, August 19, 2014 –

blogistin omilla suuruksilla ryyditettynä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset