Veikko Huuska

Maailmansota syttyi 100 v. sitten - Tekla Hultinin päiväkirja kertoo

Se ”Suuri sota”, se ensimmäinen maailmansota alkoi 100 vuotta sitten.

Tohtori Tekla Hultin (1864-1943), tuo Suomen päiväkirja-kirjallisuuden kenties suurin nimi, tallensi elokuun 1914 tunnelmia, tapahtumia ja vaikutelmia intensiivisesti muistikirjansa lehdille.  Ensimmäisen maailmansodan syntyhetken ilmapiiri ja uhkat näyttäytyvät elävinä ja jollain tavalla tutunomaisina silmiemme eteen Teklan tallentamina.  http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=910524

Hultin on ollut kesälomareissulla Pohjois-Karjalassa, Kolilla ja Tohmajärvellä, jossa sijaitsi Hovila, hänen sukulaistalonsa, tuolloin kuitenkin Tohmajärven kunnan köyhäintaloksi päätyneenä.  Elokuun 2. päivä hän matkusti junalla Joensuusta Viipuriin.

Matkalla hän kokosi päivien kulun näin:

[Otan tekstin suhteen tiettyjä vapauksia: kevennän välillä joskus kovin raskasta kappalejakoa luettavuuden ja asiakokonaisuuksien selkeyden nimissä.  Lisäksi kirjaan joitakin kohtia tekstiä kursiivilla ja kommentoin väliin: pyrin tähdentämään miten ”modernia” Tekla Hultinin tunnot ovat: hän kokee medianälkää suuren draaman aikaan, heikot puhelinyhteydet harmittavat ja kärsityttävät häntä aivan kuin nykyihmistä kännykkä- ja tietoyhteyksien pätkiminen.  Lisäksi huomioin joitakin pointteja ja detaljeja, joita Tekla kiitettävän tarkasti ja eloisasti kirjaa.  Omat kommenttini esiintyvät hakasulkeissa.  Siellä täällä leikkaan tekstin intensiteetin säilyttämiseksi joitain arkipäiväisiä tai itse asian kannalta epäolennaisia pätkiä pois: leikkaukset osoitan merkkaamalla …]

Tätä kirjoitan nimittäin muistikirjaani junassa matkalla sotanäyttämölle.  Jo ennen lähtöämme Rantalasta Kolille sanomalehtien sähkösanomat olivat kertoneet Itävallan ja Serbian välien kärjistymisestä Itävallan perintöruhtinaan ja hänen puolisonsa murhan johdosta.

Junassa Joensuuhun mennessä saimme matkustajilta kuulla, että Serbia oli hylännyt Itävallan vaatimukset tämän poliittisen väkivallanteon johdosta ja että vain odotettiin Itävallan sodanjulistusta.  Jo silloin minusta tuntui hullulta lähetä näissä oloissa huvimatkalle syrjäisiin paikkoihin, joissa ei saisi mitään tietoja maailman tapahtumista.

Joensuussa sain lisäksi kuulla, että Suomenlahden majakat oli sammutettu ja että kaikki salamerkkisähkösanomien lähettäminen oli kielletty.  Karjalan Sanomain toimistossa sain kuitenkin tidon, että Kolin matkailuhotellissa oli puhelin, jotapaitsi toimitus ystävällisesti lupasi soittaa minulle sinne, jos jotakin merkillistä tapahtuisi.  Myöhemmin kuitenkin osoittautui, että mainittu puhelinyhteys oli sangen huono.  Sen verran saatoimme kuitenkin kuulla Kolilla, että Itävallan ja Serbian välillä oli puhjennut sota ja että siitä oli kehkeytymäisillään suuri eurooppalainen voimanmittely.

Kun torstaina 30 p:nä heinäkuuta paluumatkalla Kolilta saavuimme Vuonislahden asemalle jatkaaksemme Nurmekseen, luimme saman päivän ”Karjalasta” sähkösanoman, että Saksan ministerineuvosto muka oli vahvistanut sotasuunnitelman, jonka mukaan m.m. 140 tuhannen miehen suuruinen sotajoukko oli laskettava maihin ”Suomen rannikolle”.  Sähkösanoma oli tietysti tekaistu, mutta sen sisällys tuntui todennäköiseltä.

Luettuani tämän sanoman halusin heti palata kotiin, mutta sisareni saivat minut taivutetuksi jatkamaan matkaa Nurmekseen, jossa Iida Hannikainen meitä odotti.  Valitettavasti taivuin tähän.  Sateessa saavuimme Nurmekseen, vietimme siellä sateisen päivän ja klo 1 yöllä matkustimme sateessa sieltä pois.  Sateen läpi saattoi vain himmeästi nähdä, että kauppala oli aika hyvin rakennettu ja että siitä oli laaja ja komea näköala Pielisjärvelle päin.

Jännitys kasvoi illalla, kun huhu tiesi kertoa, että rautatieliikenne oli supistettu, ehkä kokonaan lakkautettu.  Tosiasia olikin, että aikataulua oli muutettu, kaikki tavarajunat ja paikallisjunat lakkautettu ja että vain yksi matkustajajuna päivittäin kulki Viipurista Helsinkiin.

Kun junamme aamulla varhain saapui Joensuuhun, täytti hiljainen vakavannäköinen kansanjoukko asemasillan.  Muutamat suomalaiset Venäjän-karjalaiset oli reserviläisinä hälytetty sotapalvelukseen, ja heidän itkevät perheenjäsenensä olivat lähtijöitä nyt asemalla hyvästelemässä.  Myötätuntoisesti katseli heitä siinä suomalainen yleisö.  Tästä huomasin jälestäpäin, että Venäjän mobilisointi itse asiassa tapahtui ennen Itävallan ja Saksan sodanjulistusta, vaikka julkisuudessa aina väitettiin asian olevan päinvastoin ja ”Saksan aloittaneen sodan”.

[Mielenkiintoinen huomio tämä Venäjän mobilisaation ajoitus.  Vahinko vain Hultin ei tarkemmin määrittele päivämääriä, mutta ne on purettavissa tekstistä seuraavasti: 

Hän oli sunnuntaina 26.7. Tohmajärven Oravaarassa ja 27.7. Tohmajärven Hovilassa ja palasi Joensuuhun, 28.7. höyrylaivalla Pieliselle ja vihdoin Kolilla, torstaina 30.7. hän palasi Kolilta Vuonislahteen ja Nurmekeen, jossa vietti sateisen perjantain 31.7., ja yöllä Joensuun junaan, Joensuuhun hän saapui lauantaina 1.8. aamuvarhaisella, ja havainnot Vienan-karjalaisista reserviläisistä on siis tuolta aamulta. 

Jotta suuren imperiumin ”ulkomailla” eli Suomessa oleskelevat reserviläiset ehtivät saada liikekannallepanokäskyn ja vieläpä noudattaa sitä saattajineen, on mobilisaation täytynyt tapahtua vähintään viikkoa aikaisemmin.. eli ehkä 24.7.1914. VH

Wikin mukaan tapahtumat etenivät näin: Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914.  Venäjä pyrki lisäämään vaikutusvaltaansa Balkanilla ja tuki sen takia slaavilaista Serbiaa Itävalta-Unkaria vastaan. Saksa puolestaan tuki Itävalta-Unkaria Venäjää vastaan. Venäjä suoritti liikekannallepanon 30. heinäkuuta Serbian tukemiseksi. Saksa tulkitsi Venäjän liikekannallepanon uhaksi ja julisti Venäjälle sodan 1. elokuuta.]

Kaikilla asemilla näkee paljon sanomalehtiä kyselevää väkeä.  Irtonumerot on kuitenkin kauan sitten myyty loppuun postivaunusta.  Matkustajat tarjoavat sen sijaan harvinaisen auliisti lukemansa lehdet muillekin luettaviksi.  Yhä selvemmin toteutuu sodanuhka.  Viipuri ja Helsinki kuuluvat jo olevan julistetut sotatilaan.  Sinne olen kuitenkin juuri nyt lähdössä. [Ensi vaiheessa Joensuu-Viipuri etapille, VH http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rataverkon_historia#mediaviewer/Tiedosto:FinnishCivilWarMapBegin.svg ] …

… Juna on ääriään myöten täynnä, ja kuitenkin siihen joka asemalla nousee lisää matkustajia.  Useimmat kuuluvat aikovan Viipuriin, mutta monet myös Helsinkiin tai vielä kauemmas.  Konduktööri, iäkäs mies, näyttää huolestuneelta ja mutisee itsekseen, että ihmiset ovat hulluja, kun pyrkivät Viipuriin, jossa kokonaisia kaupunginosia jo on määrätty tyhjennettäväksi.  Useimmat kesälaitumella olleet ikävöivät kuitenkin kotiin yhtyäkseen omaisiinsa.  Äsken kulki junan läpi huhu, että Viipuria pommitettiin.  Se oli tietysti väärä, mutta monet sitä jo uskoivat.  Jotkut nuorukaiset matkustivat tietysti uteliaisuudesta saadakseen nähdä, mitä on tapahtuva.

Kolme nuorta tyttöä vastapäisellä penkillä matkustaa Helsinkiin tarjoutuakseen sairaanhoitajattariksi Punaiselle ristille.

Vanha mummo nousee junaan mennäkseen Viipuriin ”tärkeälle asialle”.  Kyselemällä saan hänet tunnustamaan, että ”asia” on säästörahojen ottaminen pankista.  Selityksilläni saan hänet luopumaan aikomuksestaan.  Seuraavalta asemalta hän lähteekin kotiinsa.

[Mielenkiintoinen kirjo ihmisiä liikkeellä maailmansodan ensi kajahdusten varjossa: normaaleja lomalaisia ja matkalta palaavia, jännitystä hakevia nuoria, filantrooppeja tyttöjä menossa SPR:lle, ja rahaspekulantteja kuten tuo mummo… Sota mobilisoi toden totta!]

*

3. p. elokuuta.  Viipurin asemalla.

Saapuessani eilen Viipurin asemalle siellä oli paljon väkeä, paljon myös aseman ulkopuolella.  Muuten kaupungilla oli tavallinen rauhallinen sunnuntai-leimansa.  Esplanaadeissa joukottain kävelijöitä, kaikkien silmissä odottava ilme.  Lukuisat sotilashenkilöt muistuttivat kuitenkin sotavarustuksista.  Kirkkotorilla eräät katselijoiden ympäröimät upseerit harjoittelivat polkupyörällä-ajoa.  Näin tulee juuri ilmi aitokarjalainen tyyni uteliaisuus.

Kävin ”Karjalan” toimituksessa saamassa viimeiset sähkösanomauutiset.  Kaupungilla levinnyt huhu, että keisari Wilhelm muka olisi kuollut, on tietysti valhetta, mutta sitä vastoin jo tänään saapunut sähkösanoma kertonut vanhan keisari Frans Josefin kuolleen sydänhalvaukseen.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Frans_Joosef_I

[Huhujen määrä sotatilanteessa on liki rajaton; keisari ei kuollut tuolloin vaan vasta pari vuotta myöhemmin 1916, VH]

Kun eilen söin illallista Espilän verannalla, viritti ravintolan soittokunta äkkiä, luultavasti läsnä olevien venäläisten upseerien pyynnöstä, venäläisen keisarihymnin.  Läsnäoleva yleisö nousi venäläisten esimerkkiä noudattaen seisoalleen ja upseerit vaativat kaksi kertaa peräkkäin kappaleen soitettavaksi uudestaan.  ihmetellen ympäröivä katuyleisö katseli tätä outoa näytelmää, ja omasta puolestani olin iloinen, että syrjäinen istuinpaikkani salli minun istualta seurata tätä outoa meininkiä.

Klo 9:stä alkaen tänä aamuna, vaikka junan oli määrä lähteä vasta klo 12,47, Viipurin asema on lukuisien matkustajien piirittämä, joista enin osa naisia ja lapsia.  Poliisi koetti kyllä pitää yllä jonkinlaista järjestystä väkijoukossa, jota paitsi asemasillalla seisoi venäläisiä vahdissa täysissä kenttävarustuksissa.  Vaatimattomat matkustajat sijoittuivat asemalaiturilla istumaan matkakapineilleen, II luokan ravintolasali kun oli miehenkorkuisella telttakankaalla jaettu kahteen osaan, joista venäläinen sotaväki oli vallannut itselleen toisen.  Sieltä kuulin lakkaamatta saappaiden kopinaa, kovaäänisiä komentosanoja ja äkkiä voimakkaan äänen, joka luki julki sähkösanoman tai jonkin käskykirjeen.  Sitä seurasi raivokkaat hurraahuudot.  Venäjän kieltä osaamattomana en ymmärtänyt huutojen tarkoitusta.  Synnyttikö innostuksen ilmoitus Pietarin sotahulluista mielenosoituksista vai tiedotus keisari Frans Josefin kuolemasta?

Samanlaisen mielenosoituksen venäläiset toimeenpanivat asemasillallakin laulaen vielä keisarihymnin, ja kun pari asemamiestä ei kyllin nopeasti paljastanut päätään, saivat nämä aika ryöpyn haukkumisia raivostuneelta venäläiseltä upseerilta.  – Pieni kuva sotilasdiktatuurista.

Heti kun junan vaunut saapuivat asemalaiturin viereen, hermostunut yleisö täytti ne silmänräpäyksessä.  Näytti siltä kuin Tiiliruukin ja Kolikkoinmäen koko väestö olisi lähtenyt pakomatkalle.  Monet itkivät tai näyttivät huolestuneilta, eikä kummakaan, kun heidän venäläisen kaupunkikomendantin käskystä oli ollut pakko jättää kotinsa ja vähät tavaransa tuuliajolle.

Viipurista lähdettäessä kaikki vaunujen ikkunat peitettiin uutimilla ja matkustajia kiellettiin ankarasti katsomasta ulos junan kulkiessa kaupungin ja Tienhaaran aseman välillä rakenteilla olevien vallien ohi.  Näihin rakennustöihin oli komennettu kaupungin koko miespuolinen työväestö.  Kerrottiinpa, että pari hienoa varatuomariakin oli saanut seurata mukisematta työmaalle.

Näin erään herran, joka oli niin matkatavaroin kuormitettu, että hänen oli vaikea saada kantamuksiaan vaunuun.  Olin juuri ihmettelemäisilläni miehen typeryyttä rasittaa itseään tällaisessa tilanteessa näin paljolla maallisella omaisuudella, kun matkaseuraltani sain kuulla miehen olevan Saksan konsulin.  Tapaus ilmeni silloin kokonaan toisessa valossa.  Jouduin hänen kanssaan keskusteluun ja sain kuulla monista rettelöistä, joiden uhriksi hän viime päivinä oli joutunut.  Santarmit olivat päiväkausi pitäneet hänen kotiansa suorastaan piiritystilassa ja nyt lopuksi hän oli saanut käskyn matkustaa viipymättä pois.  Nyt sekä hän että joukko muita karkotuskäskyn saaneita saksalaisia oli matkalla Tornioon, joka nykyisin on ainoa varma ulospääsypaikka Suomesta.  [Tekla Hultin puhuu ilmeisesti tästä miehestä; http://fi.wikipedia.org/wiki/Albert_Goldbeck-L%C3%B6we  ]

Kaikilla asemilla nousee uusia ”pakolaisia” junaan, monia myös lähtee.  Kouvolassa näyttää siltä kuin puolet maan väestöstä olisi muuttopuuhissa, vaihtamassa asuntoa.  Kolikkoinmäen entiset asukkaat lähtevät nähtävästi kaikki Savoon, josta he luultavasti ovat alun pitäen kotoisin.  Heillä onkin vielä säilynyt alkuperäinen, kaikesta kaupunkikulttuurista välittämätön maalaisleimansa.  Kouvolassa yleisö suorastaan rynnäköllä valtaa ravintolan.  Kun ei ravintolan palvelusväki riitä tarjoamaan kaikille, itse kukin kaataa itselleen kahvia pannusta.  Ruokapöydän olivat vähän aikaisemmin vallanneet ”itämaalaisemme” [venäläiset], jotka ahmivat ruoan suuhunsa lusikoilla ja veitsillä suoraan ruokavadeilta, kuten minulle eräs suomalainen silminnäkijä kauhunsekaisella äänellä kertoi.

Liika-”asutus” vaunussamme on Kouvolassa yhäkin lisääntynyt.  Vaunukäytävä on täynnä seisovia.  Mutta tänään ihmiset tyytyvät seisomapaikkoihinkin.  Sopu on tosiaan liikuttava.  Tuttavat ja tuntemattomat keskustelevat vapaasti keskenään, kyselevät toisiltaan minne on matka ja arvailevat, mitä lähitulevaisuus on tuova mukanaan.

Osastossamme istuu pieni venäläinen upseerinrouva.  Hänen suuret harmaat silmänsä soikeissa kasvoissa näyttävät lähinnä ilmaisevan jotain kaukasialaista sukujuurta.  Ollen itse vain lapsen kokoinen hän pitää sylissään pikku tyttöä, joka suloisuudellaan ja harvinaisella kiltteydellään vetää puoleensa kaikkien katseet.  Pikku rouva ei osaa mitään muuta kieltä kuin venättä, mutta hän ymmärtää kyllä sen suosion, jolla kaikki matkustajat katselevat hänen lastaan.  Tuon tuostakin tulee palvelija, sotamies, vaunuun ja ottaa lapsen syliinsä.  Pienokainen painautuu hellästi ja luottavasti sotamiehen rintaa vasten ja mies hoitele häntä niinikään hellyydellä.  -  Ja pian hänet ehkä komennetaan lävistämään jonkun ”vihollisen” pistimellään.

Lahden ja Riihimäen asemilla on jälleen valtavia joukkoja tulijoita ja lähtijöitä.  Nyt ihmiset jo ovat vähemmän hermostuneita, lasketaan leikkipuheita, ikään kuin ei olisi mitään hätää.

Ymmärrän nyt, että Ranskassa laskettiin leikkiä suuren vallankumouksen vankiloissa mestauslavaa odoteltaessa.

Riihimäellä saksalaiset ”vihollisemme” jättävät junan jatkaakseen pohjoiseen päin.  Komeata väkeä nuo germaanit!  Jammerschade, jos he joutuvat tykinruoaksi!  Miten mieletöntä, että politiikka komentaa vastakkain ja taisteluun elämästä ja kuolemasta ihmisiä, joilla henkilökohtaisesti ei ole mitään kaunaa toisiaan kohtaan.  ”Vihollisten” vaunun sivuuttaessa meidät viittaan kädelläni jäähyväistervehdyksen, johon myös tulee vastaus.  Varmaankin ainakin nämä miehet jättävät maamme tietoisina siitä, etteivät ainakaan kaikki suomalaiset toivo heille mitään pahaa.

*

Venäläisen sotatilan vallitessa.

Helsingissä 5 p. elokuuta.

Jo tänään, ensi aamuna, 12 tuntia kestäneen rautatiematkan jälkeen Viipurista, sain kuulla, minkä raakalaismaisen hävityksen venäläinen ”puolustuslaitos” oli toimeenpannut Hangon satama-alueella.

Höyryvoimalla liikkuvat nostokurjet oli hävitetty kanuunoin, tullitalo, voimakasiini, tarkastuslaboratorio ja rautatien konepaja oli poltettu.  Hävitetty oli laboratorion kallisarvoiset koneet ja laitteetkin.  Rautatiemiesten neuvokkuutta oli kiittäminen siitä, että edes jokin veturi tuli pelastetuksi, mutta ainakin yhden sanotaan joutuneen tulipalon uhriksi.  Hävitettiinkö osa satamalaiturejakin, en ole onnistunut vielä saamaan todetuksi.  ”Puolustustoimiin” on vielä luettava, että eräs hollantilainen laiva, joka kuljetti hiiliä venäläisen sotaväen tarpeisiin, upotettiin.

Ja miksi kaikki tämä mieletön hävitys?  Siksi, selitetään, että luultiin saksalaisenlaivaston olevan puolen tunnin matkan päässä!  Eiköhän olisi voitu lykätä nämä räjähdyttämistoimenpiteet edes siihen asti, kun se olisi tullut näkyviin?

[Wikipedia kertoo: Hanko oli merkittävä kaupunki ensimmäisen maailmansodan aikana. Elokuussa 1914 venäläiset räjäyttivät eräitä satamalaitteita sekä rautatien konepajan saksalaisten tuloa peläten, mutta Hangon tullinhoitaja kapteeni Wikström sai tuhotyöt pysäytettyä. Hanko toimi vuodesta 1914 vuoteen 1918 ainoastaan sotasatamana. http://fi.wikipedia.org/wiki/Hanko ]

Liikenteen pysäyttäminen tai vaikeuttaminen kuuluu varsinaisesti nykyisen tilanteen tuntomerkkeihin.  Kun vain yksi matkustajajuna päivässä lähetetään kuhunkin suuntaan ja ”tarpeetonta” väestöä samalla kehoitetaan jättämään kaupunki, syntyy luonnollisesti kauhea ahdinko junien lähtiessä.  Matkustajien täytyy saapua asemalle monta tuntia ennen junien lähtöä, eivätkä he sittenkään aina pääse mukaan.

… Kaikki keskusvirastojen virkamiehetkin on nyt kutsuttu virantoimitukseen, huolimatta siitä, onko heillä loma, niin kuin esim. minulla, vai ei. …

*

Mieliala Suomessa on edelleen vakava ja odottavalla kannalla.

Kuinka omituinen onkaan asemamme!  Maamme uhkaa muuttua sotanäyttämöksi eikä meillä ole mitään keinoa puolustautua maahanryntäystä vastaan.  Emme tunne vihaa n.s. vihollisia [saksalaisia] kohtaan.  Sota ei meitä liikuta.  Tietysti pelkäämme sodan välittömästi tuottamia taloudellisia tappioita, mutta muuten sota ei kuohuta meillä kansallisia tunteita niin kuin varsinaisissa sotivissa kansoissa.

Voitto (Venäjän ja sen liittovaltain) saattaa muodostua oikeustaistelumme lopulliseksi häviöksi. 

Sotatappio saattaa ehkä tuottaa meille helpotusta.

Sen vuoksi ei meidän maassamme ole tapahtunut mielenosoituksen merkkiäkään mihinkään suuntaan.  Varsin ihmeelliseltä tuntuu lukea sanomalehdistä sellaisista esim. Pietarissa ja Lontoossa.  Arvelenkin sotainnostuksen olevan Englannissa sangen kohtuullisen.

… Tänään aamupäivällä levitetään sähkösanomauutista, että Saksan Itämeren-laivasto on kulkemassa Memelistä itään päin.  Missä se on tällähaavaa?  Joutuuko Helsinki pommitettavaksi ja missä paikoin maihinnousu tulee tapahtumaan? kysellään lakkaamatta kenenkään voimatta kysymyksiin vastata.  Katajanokan rantalaiturin sivussa loikoo nelinkertaisissa riveissä kokonainen laivue venäläisiä torpedoveneitä yöt päivät täydessä höyryssä. Kaupunkikotini asema ei muuten ole sotilaallisessa suhteessa erittäin edullinen, se kun sijaitsee suorassa ampumalinjassa Viaporin ja Katajanokan meriväen kasarmin välissä. …

Omasta puolestani en pelkää.  Mutta vahvasti epäilen venäläisten puolustusvalmiuksia, joilta näyttää monessa suhteessa puuttuvan järkiperäinen suunnitelma.  Kerrotaan, että sotaväenosastoja kuljetellaan edestakaisin.  Vallitöitä aloitetaan ja jätetään jonkin ajan perästä kesken.  Paraikaa rakennetaan valleja Pasilassa ja Huopalahdessa.  Pelätäänkö vihollisen hyökkäystä Helsinkiin ja Viaporiin pohjoisesta päin vai valmistetaanko viimeistä puolustusasemaa venäläisille peräytyville joukoille?  Joka tapauksessa on pelättävissä vanhan venäläisen sotatempun toistuminen eli että peräytyessä hävitetään paljaaksi taakse jätetty maa.  Tätä minä pelkään eniten.

*

7 pv. elokuuta

Sotanäyttämö on nyt yleisessä tajunnassa siirtynyt melkoisen matkan länteen päin.  Taistelut tapahtuvat nyt Belgiassa, ehkä jo Ranskan rajalla.  Itämereltä ei kuulu mitään hälyttäviä uutisia.  Sitä mukaa kasvaa täällä heti turvallisuudentunne.  Tapasin tänään suuren liikemiehen, joka arveli, ettemme ensinkään täällä saa kuulla tykkien pauketta, mutta hän pudisti huolestuneesti päätään puhuessaan taloudellisista vaikeuksista.

Edelleen joukoittain ihmisiä matkustaa pois kaupungista, enimmäkseen työväenluokan naisia ja lapsia; asemalla odottavien jonot ulottuvat aina lähelle Kaisanientä.  Aamujunalla matkustavat asettuvat jo yöllä jonoon.  Pelastusarmeija keksi tänään hyvän työn järjestäessään vehnäpullien ja maidon ilmaisen tarjoilun lapsille, jotka tuntikausia olivat saaneet omaistensa seurassa seisoa jonossa Rautatientorilla.  Pienokaiset ottivat seisoskelun ehkä vain huvin kannalta.  Enemmän sääli on vanhuksia ja raihnaisia, joiden täytyy kärsiä pitkää odotusta.

Päivän sanomalehtien mukaan kulkulaitoksemme saa korkeimmalta sotilasjohdolta suuret kiitokset loistavasti suorittamastaan toiminnasta, samoin kiitetään kaikkia viranomaisia sekä väestöä yleensä sotaväen liikekannallepanon helpottamisesta.  Saako nyt vihdoin suomalaistan lojaalisuus, jota viime aikoina eräällä venäläisellä taholla on niin paljon moitittu, tunnustusta siltä taholta ja tuleeko tämä uskollisuus jollakin lailla palkituksi?

Ranskassa poliittisten rikosten tekijöille on julistettu anteeksianto.  Minusta tuntuu, että nyt olisi aika meilläkin huomauttaa näistä seikoista ja vaatia Krestyyn vielä suljettujen kansalaistemme vapauttamista.  Ehkäpä sellainen lausunto johtaisi suotuisaan tulokseen.

[Lue Krestyn vankien vapauttamisesta enemmän täältä: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167233-viipurin-hon-tuomarien-paluu-krestyn-vankilasta-100-vuotta-sitten  ]

Viipurissa ovat sekä kuvernööri että poliisimestari jo osoittaneet myötämielisyyttä kaupunginviranomaisia kohtaan, joiden apua he usein tarvitsivat, sekä viittailleet, että aikaisemmat poliittiset rettelöt jo voitaisiin unohtaa.  Vastakkaisia oireita on kuitenkin myös olemassa.

*

10 p. elokuuta

… Vilahdukselta näin Pasilassa ja Oulunkylässä hiukan tekeillä olevia puolustuslaitoksia.  Sääli kauniita koivuja, jotka on kaadettu.  Mutta ehkäpä ne ovatkin ainoat, jotka tämän sodan aikana meillä kaatuvat.

Hämeenlinnassa kerrotaan sotilasviranomaisten eräänä päivänä käskeneen tuoda 1.000 hevosta neljästä lähimmästä pitäjästä.  Joka hevosta tuli seurata työkärryt.  Kiireimpänä [heinä-]työaikana saapunut käsky oli synnyttänyt paljon säikähdystä ja huolta.  Omituista oli ollut nähdä pitkän hevosjonon luikertavan maantietä pitkin.  Hämeenlinnaan saavuttaessa miehille sitten ilmoitettiin, että vain 150 hevosta tarvittiin.  Miten nämä valikoitiin, ei kertojani tietänyt.  Miksi tämä paraati?  Täällä Helsingissäkin seisoo nyt paraikaa joukko hevosia Tieteellisten seurain talon pihamaalla. …

Kuulin tänään monta kuvausta niistä vaikeuksista, joita sotatilan ulkomailla yllättämillä ihmisillä on ollut, kun on pakotettu päistikkaa lähtemään kotimaahansa.

Dagman ja Arvid Neovius tulivat Tukholmasta erään turkulaisen perheen kanssa halkoaluksella Ahvenanmeren yli ihan kuin vanhoina aikoina ennen höyrylaivojen aikakautta.  Toiset ulkomaila oleskelleet suomalaiset olivat lyöttäytyneet yhteen ja yhteisesti vuokranneet höyrylaivan kotimatkaa varten.  Eräskin seura oli tuollaista vuokraa suorittanut 18.000 Ruotsin kruunua.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Arvid_Neovius http://fi.wikipedia.org/wiki/Dagmar_Neovius

*

17 p. elokuuta

Tämän päivän sähkösanoma tiedoittaa 10:nnen sodanjulistuksen, Japanin*, vajaassa 3 viikossa. [* Tieto oli ennenaikainen.]

Mutta nyttemmin mikään ei enää kummastuta.  Päinvastoin odotetaan vielä useampia.  Niinpä esim. Turkki ja Bulgaria vain odottavat sopivaa hetkeä nähdäkseen, minne päin sotaonni kääntyy, ja määrätäkseen politiikkansa sen mukaan.  Puhdas etupolitiikka on nyt vallalla, ja kun Saksan asema näyttää epäedullisemmalta, kaikki nyt, viimeksi Japani, heittäytyvät sen kimppuun.  Onko ehkä Japanin laivasto ilmestyvä Euroopan vesille?  Siinä tapauksessa tarkoitus ei voi olla muu kuin että Japanikin haluaa päästä lausumaan määräävän sanan lopullisessa rauhanteossa.

Tämä näytelmä on tosiaan inhottava.  Tekopyhyyttähän on sekin, että Saksaa syytetään rauhan rikkomisesta ja kaiken pahan synnyttämisestä, vaikka kaikki tietävät, että yleinen asevarustautumiskiihko on syynä rajuilman puhkeamiseen, joka ennemmin tai myöhemmin oli odotettavissa.

Saksa on vain yllättänyt muut, jottei itse joutuisi yllätetyksi.

Saksalainen sodankäyntitapa kuvataan puolueellisissa sähkösanomissa kauhean julmaksi, eikä lukeva yleisö aina käsitä puolueellisuutta.  Monet sen kuitenkin huomaavat ja kehuvat, etteivät luota minkäänlaisiin sähkösanomiin.

Venäläinen sotilasjohto on tehnyt taitavan tempun julkaisemalla julistuksen Puolan kansalle, jota kehoitetaan yhtymään Venäjän suojaan ja jolle vakuutetaan oikeus oman kielensä käyttämiseen, oman uskontonsa harjoittamiseen ja jonkinlainen itsehallinto.  Mutta kuultaahan tämänkin vakuutuksen läpi räikeästi Venäjän oma etu.  Pilkistää siinä kuitenkin myös jokin toivonsäde kolmia jaetulle poloiselle Puolan kansalle, sillä onhan Itävallan ja Preussinkin pakko myöntää samanlaisia etuja.  Saattaapa vielä käydä niinkin, että yhdistynyt Puola julistetaan puskurivaltioksi.

Entä Suomi?

Eräs tämänpäiväinen sähkösanoma kertoo epäselvästi jotakin Suomen valtiomuotoa koskevaa olevan tekeillä Pietarissa.  Se on kai merkitsevinään jotain armonosoitusta, mutta on yhtä paljon pelättävissä kuin aikaisemmat perustuslain loukkaukset, sillä perustuslakimmehan ei ole muutettavissa yhtä vähän suotuisaan kuin epäsuotuisaan suuntaan ilman hallitsijan ja eduskunnan suostumusta.

Varmuudella kuitenkin väitetään Seynin tähden olevan laskemassa ja että hänet siirretään pois siksi, että hän on väittänyt maassa vallitsevan kapinallisen hengen, minkä tiedon sotilasviranomaiset nyt liikekannallepanon aikana ovat huomanneet vääräksi.  Samoin kerrotaan olevan aikomus luopua Uudenkirkon ja Kivennavan erottamisaikeistahttp://whm14.louhi.net/~kivennap/?page_id=160

Onhan tämä kyllä ensimmäinen merkki hallitussuunnan muutoksesta, mutta siihen emme vielä voi tyytyä.  N.s. valtakunnalainsäädännöstä on tehtävä loppu ja ainakin kotimainen itsehallinto on jälleen saatettava voimaan.

Kuinka usein olenkaan näinä aikoina huolissani ajatellut, ettei meillä L. Mechelinin kuoltua [26.1.1914] http://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Mechelin ole ketään hänen kaltaistaan taitavaa ja luotettavaa miestä, joka ratkaisevalla hetkellä voisi edustaa meitä tai rauhanteossa vaikuttaa hyväksemme ulkomaiseen diplomatiaan.  Tämä tietoisuus se myös Mechelinin viime hetkinä tuotti hänelle itselleen niin katkeraa huolta.  Koetin silloin lohduttaa häntä Sten Sturen sanoilla ”Kun hätä on suurimmillaan, niin Jumala kyllä löytää miehensä”, mutta yhä vieläkin odotan turhaan sitä miestä.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Sten_Sture_vanhempi

Mikään kansa ei ole tällä hetkellä niin kaikissa suhteissa avuton kuin meidän kansamme, ja kuitenkin maailmantapaukset saattavat äkkiä tuottaa käänteen meidänkin kohtaloomme.  Kukaan kansa ei myöskään tällä hetkellä tyynemmin odota kohtalonsa hetkeä.  Merkitseekö se tietoisuus, ettemme itse mahda sille mitään, vai ainoastaan synnynnäistä hitauttamme?

Kaksi salaperäistä valovirtaa, toinen Viaporista lähtevä, toinen jostakin Porkkalan tienoilta, leikkaa par´aikaa yön pimeydessä taivaan laella toisensa.  Näyttää kuin kaksi miekkaa iskisi tosiinsa.  Kuinka usein ovatkaan vieraat miekat iskeneet yhteen maassamme?

*

21 p. elokuuta

Kadut olivat tänään mustanaan ihmisiä, jotka savustettujen lasipalasten läpi tuijottivat auringonpimennystä.  Se synnytti kuitenkin vähemmän sensaatiota kuin tavallista, syystä että yleinen huomio on etupäässä kiintynyt sotatilanteeseen.  Klo 4:n aikaan sähkösanoma kertoi saksalaisten miehittäneen Brysselin.

*

22 p. elokuuta

Mikäli kerrotaan, työväki on tänään lähetetty pois Pasilan ja Oulunkylän vallitöistä.  Työt katsottaneen siis valmiiksi.  Huonon valvonnan takia työteho kuitenkin kuuluu olleen mahdollisimman heikko.  Yhtä monta miestä tavallisesti piti lepoa kuin teki työtä, kertoo minulle omin silmin näkijä.  Raskain työ oli kävely kotoa työpaikalle, selitti muuan työmies itse.  Minkähänlainen mahtanee sitten olla työn tulos?  Mutta ehkäpä ei tosissaan pelätäkään sen johtuvan sodan koetuksen alaiseksi.  Joka päivä kuljetetaan Töölön viertotiellä kenttäkeittiöitä, sairasvaunuja ja kanuunanalusvaunuja tällaiseen työhön totuttamattomien suomalaisten hevosten harjoittamiseksi.

Varustelut näkyvät vaativan paljonkin täydentämistä.  Merikiikarien kysyntä on suuri, samoin revolverien, upseerien tupet kun tavallisesti ovat tyhjät.  Urheilutavaran kauppiaamme saattavat perustella puutteensa vain sillä, että heitähän on kielletty pitämästä sotilaiden ampuma-aseita kaupan.  Sotalaivojakin korjataan nyt kiireellisesti.  Viaporin sotilassairaala kuului olleen siinä määrin vailla tarvikkeita, että esim. vuodevaatteita on pyydetty lainaksi Marian sairaalasta.  Korkeimmat venäläiset sotilasviranomaiset kuuluvat nyt kovasti pahoittelevan suomalaisen sotaväen lakkauttamista.

*

Huono ehdotus

25 p. elokuuta

Nuorsuomalaisen puolueen keskushallinnolla oli kokous eilen illalla.  Kutsussa teroitettiin, että kaikkien jäsenten läsnäolo oli välttämätön.  Olin utelias tietämään, miksi.

Aiheena oli eräs V. Lavoniuksen kirjoitus, alun pitäen tarkoitettu julkaistavaksi, jossa ehdotettiin, että olisi anottava suomalaisen sotalaitoksen uudistamista ja suomalaisten joukkojen tarjoomista muka isänmaan ja valtakunnan suojelemiseksi.  Kansallinen itsetuntomme muka tätä vaati, se oli muka velvollisuutemme valtakuntaa kohtaan, oli alentavaa antaa venäläisten puolustaa meitä ”vihollista” vastaan.  Viitattiin täällä itämaisen sodan aikana vallinneeseen puolustusintoon ja lopuksi huomautettiin, miten sopivaa olisi tulevan työttömyyden aikana saada joutilas, rauhaton väki pistetyksi sotaväen riveihin ja siellä syötetyksi.  http://fi.wikipedia.org/wiki/W._A._Lavonius

Ehdotus tuntui kaikin puolin onnistumattomalta.  Olisi suoraan onnetonta, jos se nykyisin tulisi julkaistuksi.  (Helsingin Sanomat onkin kieltäytynyt kirjoitusta julkaisemasta).  Siitä olimme kaikki yksimielisiä.  Erittäin  ankarasti arvostelivat ehdotusta Ståhlberg ja Stenroth.  Jos katsoo ehdotusta todellisuuden valossa, se olisi mahdoton toteuttaa tällähaavaa – mitä hyötyä olisikaan harjaantumattomasta väestä, eihän se kelpaisi muuta kuin kanuunanruoaksi - , mutta jo ehdotuksen nostaminenkin herättäisi varman venäläiseltä taholta uudestaan epäilyksen, että tahdomme valmistautua kapinaan.

Taikka jos ei sitä epäiltäisi, vaan käsitettäisiin alttiuden osoitukseksi, niin se tekisi tyhjäksi koko tähänastisen passiivisen vastarintamme juuri sillä hetkellä, jolloin jokin käänne parempaan päin ehkä voi olla mahdollinen.  Jo yksin keskustelua julkisuudessa näin arkaluontoisesta asiasta olisi vältettävä.  Puhe isänmaan puolustamisesta on nykyoloissa sulaa deklamoimista.

Kuinka saatta V.L. olla niin romanttinen?

Todellisuudessahan se olisi vain venäläisen vallan vahvistamista, sillä tiettävästi poikamme lähetettäisiin jonnekin Galitsian rajalle eikä heistä ainoatakaan jätettäisi Suomeen.

Vuosien 1855-56 innostus on käsitettävissä, sillä silloin Suomella arveltiin olevan hyötyä Venäjän yhteydestä.   Mutta nythän se yhteys on meillä vain painajaisena.  Sitäkö kannattaisi verin puolustaa?

Suomea vahingoittaakseen ei kukaan vihamielisesti lähesty rantojamme.  Olkaamme tämän sodan aikana tyyniä syrjästä katsojia, koska meillä ei ole valtaa vaikuttaa asiain kulkuun.

Vielä ei ole nähty Puolallekaan luvattujen etujen toteutumista, ja meille ei ole vielä lupauksiakaan annettu.

Syynä tähän erotukseen lienee vain se, että toisella rajalla on saksalainen armeija lähempänä Venäjää uhkaamassa.  Omasta puolestani huomautin keskustelun kuluessa, että jos kerran otettaisiin puheeksi sotalaitoksemme uudistaminen, niin samalla on vaadittava myös kaikkien muiden loukattujen oikeuksiemme palauttamista.

V.L:lle päätettiin antaa tiedoksi, että Nuorsuomalaisen puolueen keskushallitus on sitä mieltä, ettei kellään ole oikeutta julkisuudessa esittää moista ehdotusta ennen kuin hän voi olla varma siitä, että eduskunnan enemmistö sitä kannattaisi, sillä eduskunnan myötävaikutuksestahan joka tapauksessa sotalaitoksemme elvyttäminen riippuu.

[Huomautettakoon suomalaisen sotaväen panoksesta Venäjän rintamilla, että Lavonius ei suinkaan jäänyt yksin ehdotuksensa kera.  Muun muassa eversti C.G.E Mannerheim teki työtä samaisen ajatuksen hyväksi, vieläpä niinkin myöhään kuin 1916.  Lue lisää: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/165758-suomi-tarjosi-venajalle-sotilasapua-100-vuotta-sitten ]

Pimeyden vallassa

Valo oli tuohon aikaan Helsingissä kielletty pimeän tultua myös kaduilla.  ”Ajatteles”, kirjoitin elokuun 23 p:nä sisarelleni, ”että minusta, joka en koskaan ole pelännyt kulkea yksin kadulla, en yöaikanakaan (varsinkin sanomalehtimiesajallani), se on nyt hyvin epämieluista.  Mutta niinpä täällä nyt on yhtä pimeää kuin suurlakon aikana..”.

Kirjeen lopussa huomaan lauseen: ”Työn hankkiminen työttömille tulee varmaan olemaan ensi talven vaikea kysymys”.  Todellisuudessa ei pula siinä suhteessa tullutkaan niin tuntuvaksi kuin alussa pelättiin.  Venäläiset panivat toimen vallinrakennustöitä monissa paikoin maassamme.  Näiden töiden mukana tuli kyllä rahaa maahan, mutta, kuten hyvin muistamme, myös muuan henkinen rutto, joka sitten tarttui suomalaisiin työmiehiin ja lopulta johti punakapinaan kaikkine kauheuksineen. [Hultin on kirjoittanut kommentaarin päiväkirjan julkaisun yhteydessä 1938, VH]

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Juhani Penttinen

Mielenkiintoista aikalaisen havainnointia.Kadonnutta aikaa etsimässä voisi myöskin sanoa. Sieluni silmin näen myöskin juuri tuolloin 15 vuotta täyttäneen isoäitini kävelemässä tuolla Vuonislahden aseman tienoilla. :) Tuolla,Pielisjärvellä, hän silloin asui.

Sodan ensimmäinen häviäjä on totuus, se käy hyvin ilmi tuosta sähkösanomien ym. sisältämän tiedon epävarmuudesta.

Hupaisa yksityiskohta sen aikaisesta sotateknologiasta: """Joka päivä kuljetetaan Töölön viertotiellä kenttäkeittiöitä, sairasvaunuja ja kanuunanalusvaunuja tällaiseen työhön totuttamattomien suomalaisten hevosten harjoittamiseksi""""

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset