Veikko Huuska

Hertta Kuusisen ja Olavi Paavolaisen rakkaustarina - ei ihan niin salainen..

 

Helsingin Sanomat/Veli-Pekka Leppänen kertoi eilen (18.5.) Hertta Kuusinen –seminaarin annista.  Moskovasta on kansallisarkistoon saatu lisää materiaalia, josta kertoi Kimmo Rentola.

http://www.hs.fi/kulttuuri/Kun+Hertta+Kuusinen+ei+en%C3%A4%C3%A4+ollutkaan+valttia+Kremliss%C3%A4/a1400296075302

Kainalojutussa Leppänen kertoi Anna-Liisa Hyvösen kertomaa Hertta Kuusisen ja Olavi Paavolaisen ihmissuhteesta ja sen salaisesta luonteesta:

http://www.hs.fi/kulttuuri/Lempi+t%C3%A4%C3%A4+ei+maailmalle+n%C3%A4y/a1400296060076

Seminaariin Kirjantalolla osallistunut Anna-Liisa Hyvönen paljasti, miten visusti Hertta Kuusisen ja Olavi Paavolaisen lemmensuhde oli salattu 1950–60-luvulla. Hyvönen toimi tuolloin Skp:n kulttuurisihteerinä, ja yhtenä ani harvoista hän tiesi suhteesta.

"Kerran minulle soitettiin Kulttuuritalolle, että presidentti Kekkosen pitäisi äkkiä saada yhteys Herttaan, mutta tätä ei löydy mistään. Lupasin yrittää auttaa", Hyvönen muisteli.

"Soitin Paavolaiselle ja kysyin Herttaa. Tuli pitkään hiljaista, Hertta tuli vihdoin luuriin ja sain Kekkosen viestin perille."

Iltapäivällä Kulttuuritalolle ilmaantunut Kuusinen ihmetteli, miten Hyvönen oli osannut soittaa oikeaan numeroon.

"Vastasin, että olisin huono kulttuurisihteeri, jollen tuntisi näin tärkeää kulttuurisuhdetta."

Julkisuudelta varjeltu suhde jatkui Paavolaisen kuolemaan 1964 saakka.”

*

On korkea aika murskata tuota suhdetta koske myytti salaisuudesta.

Ensinnäkin tunnettua on Olavi Paavolaisen taiteellis-intuitiivinen tapa lennellä kuin kolibri kulloinkin kiintoisalta tuntuvan aateilmiön ”kukkaan”, kostumaan sen ihmeellisestä medestä.  Hänen tuotantonsa on tämän liehukaraktäärin dokumentointia.

Jo jatkosodan aikana oli eri tahoilla havaintoja siitä, miten OP valmisteli jo tulevaa asetelmaa, ja asemaansa uuden valtajärjestelmän aikakaudella.

Synkän yksinpuhelun osin saama murska-arviointi lähti tietoisuudesta ja lähihavainnosta, miten Paavolainen paranteli omia positioitaan oikein olan takaa.  Riittää kun lukee VAK:n arvion tuosta ”päiväkirjasta”.  Tylyydessään hyvin oikeaan osuva.

Synkkä yksinpuhelu oli enemmän kaunokirjallisuutta kuin dokumentti, enemmän omakuva kuin sotahistoria, enemmän jälkikirjoitus kuin päiväkirja.

Ulkoministeri Tuomiojan viimevuotinen arvio teoksesta on pääpiireissään oikeaan osuva, joskin turhankin pehmyt.  http://tuomioja.org/kirjavinkit/2012/07/olavi-paavolainen-synkka-yksinpuhelu-paivakirjan-lehtia-vuosilta-1941-1944-otava-599-s-keuruu-2012/

*

Mutta mikä on olennaista on siis Paavolaisen hakeutuminen ”uuden valon äärelle” – jo hyvissä ajoin sodan vielä jatkuessa.  Välirauhan jälkeen syksyllä 1944 hän näki paljon vaivaa päästäkseen uusiin piireihin, ja eräs tämän operaation toimi tulkoon tässä vielä kerran dokumentoiduksi.

*

Erinäisten vaiheiden jälkeen joutui osa Hertta Kuusisen kotikirjastosta minun haltuuni.  Näiden teosten joukossa on Paavolaisen ja kumppanien virkatyönä kokoama rintamamiesten runokokoelma, ”Täällä jossakin”, (1943).  Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta tulkoon tässäkin yhteydessä esitettyä.

Olavi on lahjoittanut kyseisen teoksen Hertalle 21.12.1944 omakätisin omistuskirjoituksin (ks. liite).  Hän ei varmaankaan – miehen tuntien – ole lähettänyt teosta Hertalle postin tai minkään muun välikäden kautta, vaan toimittanut sen henkilökohtaisesti perille.  En väitä että suhde olisi alkanut tuolloin, mutta heidän tuttavuutensa vähintäänkin.

Olavin omistuskirjoitus Hertalle: https://plus.google.com/photos/113679801467129695575/albums/5917411760165195761?banner=pwa

 

*

Ja toisekseen: Kuka todella uskoo että OWK:n kuuman tyttären ja kirjallis-kultturellin seurapiirin eräs näkyvin hahmo, Olavi, olisivat Helsingin tapaisessa pienten piirien kaupungissa kauankaan pystyneet pitämään yhteydenpitoaan ja tapaamisiaan salassa?  Ja vaikka iltapäivälehtiä tai sosiaalista mediaa nykymuodossaan ei ollutkaan, tuo kihelmöivä ja epäsäätyisyydessään jotensakin groteski suhde, kaikkine herkkuineen, ei pysynyt varttia kauempaa salassa, kun sen joku keksi.  Melkeinpä tiedän sanoa, kuka/ketkä siitä ensinnä tulivat tietoisisksi.

Joten se siitä ”tarkoin varjellusta rakkaudesta”.

*

Huomiota kannattaa kiinnittää päiväykseen.

Se on 21.12.1944.

Stalinin syntymäpäivä.  Stalinin ihan oikea synttäri taitaa olla jotain muuta, mutta tuo talvipäivänseisauksen aika nyt on sellaisena serveertattu.  Sinä päivänä piti PUna-armeijan oleman jo Helsingissä.

Suuri voitonparaati Senaarintorilla Stalinin syntymäpäivää juhlistamassa (21.12.1939).  Sehän se oli tavoite.  Toteutumatta jäi.

Nyt runokirjan omistus on päivätty tuolle päivälle - 5 vuotta myöhemmin.  Ei sattumaa.  Hertta taatusti pani merkille asian.  Niin kuin oli tarkoituskin.

Olavi epäilemättä teki vaikutuksen jo tuolla visiitillään.

*

BTW.

OWK eli Otto-Ville Kuusinen kuoli 50 vuotta sitten, 17.5.1964 Moskovassa.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Otto_Wille_Kuusinen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset