Veikko Huuska

Viipurin HO:n tuomarien paluu Krestyn vankilasta

Viipurin HO:n tuomarien paluu Krestyn vankilasta 100 vuotta sitten..

 

Taustaksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Toinen_sortokausi  sekä  http://fi.wikipedia.org/wiki/Toinen_sortokausi

Helsingin Sanomat 100 vuotta sitten/5.12.1912; http://www.hs.fi/paivanlehti/ihmiset/Viipurin+hovioikeus+Ven%C3%A4j%C3%A4n+hampaisiin/a1354666769082

Nämä miehet olivat valmiita panemaan vaakakuppiin virkansa, tulevaisuutensa ja terveytensä - taistelussa vieraan vallan painetta vastaan.  Isänmaan asialla, kirjaimellisesti.

 

*

Sisältö:

Ensin nuorsuomalainen kansanedustaja Tekla Hultin kuvaa elävästi vastaanottotapahtumat Viipurin rautatieasemalla 24.5.1912;

Sitten listaan nuo urhoolliset tuomarit, jotka taistelivat Suomen riippumattomuuden puolesta sata vuotta sitten, mukaan liitän muutamia muitakin vankeuteen päätyneitä "jääräpäitä".

*

 

Suurenmoinen Tekla Hultin kirjoittaa päiväkirjassaan 100 vuotta sitten;

 

18 p. huhtikuuta 1914: Täytin 50 vuotta. - - -

 

Myöhemmin huhtikuulla: Lennätinlaitoksen lähetit saivat päivän kuluessa kiivetä monta kertaa portaitani tuoden tervehdyksiä muualla asuvilta ystäviltä.  Vielä moniaita päiviä myöhemmin sain onnentoivotuksen – Krestystä – tuomari Karl Söderhjelmiltä. - - - https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19611220_49.7

 

Krestyn vankila, Pietari; http://tosiasiat.fi/krestnyn_vankila

 

*

 

14 p. toukokuuta 1914 olin eräässä kokouksessa Uusmaalaisen osakunnan talossa, jossa päätettiin lähettää kunnioittava tervehdysadressi Viipurin hovioikeuden jäsenille, kun nämä tämän kuun 24 p:nä palaavat Krestystä koteihinsa.  Kokouksessa tehtiin myös eräs ehdotus, että olisi lyötettävä kunniamitali, joka olisi annettava kaikille, jotka ovat uhranneet ja vastedes uhraavat vapautensa isänmaan oikeutta puolustaessaan.  Ehdotus herätti yleistä mieltymystä ja hyväksyttiin yksimielisesti. Tällaisen urhoollisuusmitalin anto katsottiin erittäin sopivaksi vastalauseeksi hallituksen venäläistämispolitiikkaa vastaan.  Ehdotus lähti oikeastaan naisten taholta.  Ajatus iski mieleeni eräänä päivänä, kun naiskagaalissa mietimme, millä tavoin parhaiten voisimme kunnioittaa kotiinpalaavia sankareitamme.

 

*

 

15 p. toukokuuta 1914.  Lala Grotenfelt, entisen prokuraattorin rouva ja naiskagaalimme jäsen, on äkkiä kuollut katkeraksi suruksi lähinnä perheelleen, joka juuri iloiten valmistautui muutamien päivien perästä vastaanottamaan hänen Krestystä palaavaa veljeä Karl Söderhjelmia.

 

*

 

24 p. toukokuuta 1914 avautuivat vankilan portit Viipurin hovioikeuden useimmille jäsenille.  Kun tämä päivä sattui olemaan sunnuntai, käytin vapauttani matkustaakseni yötä myöten Viipuriin ottaakseni siellä osaa iloiseen vastaanottoon. 

 

Viipurista olivat ”Viipurin lauluveikot” matkustaneet rajalle asti tervehtimään tulijoita laululla.  Samoin oli tehnyt Terijoen lauluyhdistyskin, ja kun santarmit estivät sen laulamasta asemalaiturilla, se siirtyi laulamaan lähellä olevan lauta-aidan taakse, mistä kukaan ei voinut sitä häätää.  Palaaville oli varattu erityinen vaunu, mutta Seynin käskystä se oli heiltä riistetty.  Muuan santarmieversti oli myös koettanut estää V.L.V:ja laulamasta ja oli kieltänyt valokuvien oton.

 

Viipurissa, jonne junan odotettiin saapuvan klo 11.19 a.p., näkyi suuria ihmisjoukkoja hyvissä ajoin kiiruhtavan asemalle.  Sattuikin olemaan kesän ensimmäinen aurinkoinen, lämmin päivä, joka nyt tervehti kotiinpalaavia.  Kun ihmisiä estettiin ostamasta itselleen asemasiltalippuja, niin monet ostivat lipun lähimmälle asemalle, mutta sittenkin heitä estettiin lähestymästä sitä asemalaiturin osaa, jonne junaa odotettiin.  Itse puolestani katsoin viisaimmaksi valita itselleni odotuspaikan asematalon ulkopuolelta, missä 16 autoa odotti palaavia.  Kussakin autossa istui joku kaupungin naisista syli täynnä ruusuja kotiutuvien tervetuliaisiksi.  Vaikkei sanomalehdissä ollut yhtään uutista paluuajasta, uutinen siitä oli kuitenkin suusanallisesti levinnyt, niin että asematalon edessä oleva aukeama pian oli mustana hartaasti odottavia ihmisiä. 

 

Raikuvin eläköönhuudoin tervehdittiin jokaista kaivatuista palaajista, niin pian kuin he ilmestyivät porttiholvista.  Lähimmät omaiset riensivät heitä syleilemään ja suutelemaan, ja levottomin katsein tarkastettiin, mitä jälkiä vankilaelämän kärsimykset ja puutteet olivat palaaviin jättäneet.  Jumalan kiitos, tänä ilonhetkenä niitä ei huomattu.  Clouberg oli tosin menettänyt – mutta edukseen – melkoisen osan koostaan,  Egid Elfvengren ruskeine ihoineen näytti melkein siltä kuin olisi viettänyt ulkoilmaelämää jollakin arolla.  Vain Karl Söderhjelm, jota surupukuinen sisar ja rouva  olivat vastassa, näytti laihalta ja nääntyneeltä, ja Nylenius, joka oli kestänyt ankaran taudin, nousi ystävien tukemana autoonsa.

 

Mutta miten reippailta kaikki näyttivätkään!  Kun Homén, vanhin heistä, ajoi pois, vastasi hän hattuaan heiluttaen väkijoukon eläköönhuutoihin, ja hänen hymyilevä naamansa paistoi niin tyytyväiseltä ja iloiselta, ikään kuin hän olisi palannut hauskasta juhlatilaisuudesta.

 

Miten kauniiksi ja juhlalliseksi olisikaan vastaanotto muodostunut, ellei poliisi olisi raa´alla tavalla rikkonut järjestystä.  Niin kuin vihaiset paarmat poliisit äkkiä hyökkäsivät kansanjoukkoon kieltäen ihmisiä hurraamasta ja pidättäen umpimähkään siellä täällä jonkun yksityisen henkilön muka ”rähinästä ja järjestyksen häiritsemisestä”.  Näin esim. tehtailija Matti Pietisen ajavan ohitseni kahden poliisin kiinnipitämänä.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Pietinen [Pietisellä oli kurja kohtalo.. VH] http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=911251

 

Juuri kun yleisö alkoi hajaantua torilta palatakseen kotiinsa, huomasin [Viipurin poliisimestariAntti] Pekosen viheltävän ratsastaville poliiseilleen ja käskevän näitä puhdistamaan kadut.  Tämän jälkeen poliisit ratsastivat katukäytäville yleisön päälle, jopa eräälle syrjäkadullekin, jonne ihmiset hädissään pakenivat.  Tämän näin omilla silmilläni.  Sanotaan poliisin huitoneen yleisöä piiskoillaankin.  Onneksi kotiinpalaavat, jotka olivat ennättäneet poistua, eivät nähneet tätä inhottava jälkinäytöstä.  Tarvinnee tuskin mainita, että yleisön suuttumus poliisin käyttäytymisestä oli suuri. http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action;jsessionid=C646CF456843398000B67E53CA9E37AE?kuvailuTaso=AY&avain=26697.SARK

 

Viipurilaiset ovat tosin niin tottuneet sen raakaan käytökseen, ettei mikään sen puolesta heitä enää hämmästytä.  Mikään paikkakunta ei olekaan kärsinyt väkivallasta enemmän kuin Viipuri, ja kuitenkaan millään paikkakunnalla poliittinen valveutuneisuus ja kansalaisten uhrautuvaisuus ei ole ollut suurempi kuin siellä.  Kuinka monta kymmentä lainkuuliaista lakimiestä siellä onkaan ollut valmiina astumaan vankeuteen suojellakseen kansan oikeudentuntoa ja miten antelias onkaan yleisö siellä ollut, kun on ollut kysymyksessä rahankeräys väkivaltaisen hallitusmuodon uhrien auttamisesta.  Turussa, n.s. ”sivistyskehdossa”, ei sen sijaan viime vuonna ollut tietääkseni lahjoitettu penniäkään yhteiseen vastustusrahastoon – mutta ehkä ruotsalainen sivistysrahasto on saanut sitä enemmän lahjoituksia.

 

Aamupuolella kävin tervehtimässä Anna Qvistia http://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Olsoni , joka kärsimänsä tapaturman johdosta oli estynyt liikkumasta ulkona.  Hän itki ilosta vapautuneiden paluun johdosta ja surusta sen vuoksi, ettei päässyt heitä vastaanottamaan.  Sanoi olleensa varma siitä, että saapuisin kaupunkiin.  Lähetti itse saamansa ruusukimpun myötäni hovioikeudenneuvos Homénille, jonka luo sitten menin kunniatervehdykselle.

 

Löysin hänet kotonaan omaistensa ympäröimänä ja huoneet täynnä ihanimpia kukkia.  Vanhimpana hovioikeuden herroista hän oli saanut vastaanottaa kaikille yhteisesti osoitetut tervehdyssähkösanomat.  Niitä oli jo aamupuolella saapunut yli 100:n sekä Helsingin että Viipurin nuorsuomalaisten lähettämät adressit.  Lukuisimmat sähkösanomat olivat saapuneet nuorsuomalaisilta yhdistyksiltä.  Arvaan kyllä puoluekanslian ehkä muistuttaneen niitä päivän merkityksestä, mutta miksi ruotsalainen kansanpuolue ei ollut yhtä valpas?

 

Eihän tilaisuus soveltunut vankilaelämää koskevien kysymysten tekemiseen.  Mutta Homén kertoi kysymättäkin.  Viime aikoina oli vangituille myönnetty monia vankilasäännöistä poikkeavia vapauksia.  Muun muassa he saivat käydä tervehtimässä toisiaan kopeissa.  Vanginvartijatkin käsittivät, etteivät nämä olleet tavallisia rikoksentekijöitä.  Vankiluettelossa heidän rikoksensa oli ilmoitettu ”Venäjän lain tunnustamattomuudeksi”. -  ”Mutta eihän se ole mikään rikos”, oli muuan vanginvartija sanonut.  ”Silloin te olettekin poliittisia vankeja”.

 

Pormestari Fagerströmin palattua vankilasta vankilalääkäri oli eräänä päivänä tullut Viipuriin häntä tervehtimään.  Pormestari ei sattunut olemaan kotona, mutta hänen rouvansa pyysi vierasta astumaan sisään.  Venäläinen lääkäri oli ollut ylen hämmästynyt suomalaisen kodin mukavuudesta ja kauneudesta.  Enimmin häntä hämmästytti huoneissa, jopa lasten makuuhuoneessakin, vallitsevan ilman raikkaus.  Rouva F. selitti tietysti, että näin oli joka kodissa Suomessa.  Vasta silloin venäläiselle oikein selvisi, minkälaisia gentlemanneja suomalaiset vangit olivat.  [Rouva F. = Anna Fagerström, o.s. Appelgren, 1877-1944].

 

Kerrotaan, että Homén, vaikka hän oli vangeista vanhin, oli parhaiten kestänyt vankeuden vaivat.  Varmaankin se johtui aina hyvästä homénilaisesta humööristä.  Ilosta säteilevin kasvoin hän nytkin istui kukkien keskellä kahvipöytänsä ääressä.  Kuka olisi voinut uskoa, että hän oli saanut 8 kuukautta kaivata niin yksinkertaista ylellisyyttä kuin on – valkoinen pöytäliina.

 

Palatessani Helsinkiin löysin kodissani vieläkin myöhästyneen syntymäpäiväkukkasen – suloisen orkidean, jommoista minulla ei vielä koskaan ole ollut hallussani.  Jospa voisin värein ja siveltimin ikuistaan sen etelämaista ihanuutta!  Mutta vielä paljoa rakkaamman lahjan löysin kirjoituspöydältäni – Leo Mechelinin muistomitalin, jonka hänen tyttärensä [Cely Mechelin] oli minulle lähettänyt.  Vasta sitä pidän kallisarvoisimpana syntymäpäivälahjanani.

 

*

 

Vielä myöhemmin pohti Tekla Hultin Pietarin Krestyn vankilan miehiä:

 

16 p. kesäkuuta 1914 [Eugen Schaumanin surmatyön 10-vuotismuiston merkeissä, mm.:] .. Mitä kaikkea olemmekaan sen [16.6.1904] jälkeen saaneet kokea kuluneina 10 vuotena ja minkä asteikon erilaisia tunnelmia ”von himmelhoch jauchzend zum Tode betrubt” – olemmekaan sen johdosta läpikäyneet!  Heräävää toivoa, joka kasvoi yhä suuremmaksi, suurlakon synnyttämää jännitystä ja riemua sen tuloksesta, joka ylitti kaiken, mitä oli uskaltanut toivoa, iloa perustuslaillisen hallitussuunnan palauttamisesta ja sen toiveikkaasta, mutta voi, miten lyhytaikaisesta menestyksestä, sen jälkeen pettymystä, surua ja suuttumusta ja viimeksi melkeinpä välinpitämättömyyttä lukuisien väkivaltaisuuksien meitä kohdatessa toisena sortokautena!  Isku on seurannut iskua, tappio tappiota, ja sittenkään emme ole menettäneet tulevaisuudenuskoamme, eivät ainakaan useimmat meistä.  Olemme nyt täysin selvillä oikeudestamme emmekä koskaan aio tunnustaa väkivallantuotteita laiksemme.  Krestyn vankilanmuureja uhmanneet lakimiehemme ovat tavattomasti lisänneet luottamustamme.  Olemme kerran nähneet väkivallan ja sorron kaatuvan, miksi emme silloin uskoisi näkevämme sen toisenkin kerran?”

 

*

 

Rantala, 5 p. heinäkuuta 1914: …[viimeisen rauhankesän hellettä..]  ”Mutta eihän voi olla säälittä ja kauhutta ajattelematta kaikkia niitä, joiden on pakko työskennellä auringon helteessä, koneiden ääressä, tehtaiden ja höyrylaivojen tulisijojen ääressä, kaikkia niitä, jotka parast´aikaa ovat matkalla kuumassa ummehtuneessa rautatievaunussa, eikä vähimmin kaikkia niitä kansalaisiamme, jotka paras´aikaa istuvat viattomasti teljettyinä Krestyn vankilan ahtaissa kopeissa.  Tuomari Boisman, joka pääsi sieltä vapaaksi juhannuksen aikaan, on kertonut, että hänen kopissaan välistä oli +35 C.  Sehän on suorastaan hirveätä, kun ei ollut mitään mahdollisuutta saada ilmanvaihtoa!” … https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19611220_49.11

 

*

 

Kutka Viipurin HO:n jäsenet olivat vangittuina Krestyssä?

 

Jupakan muodollinen aikaansaattaja oli Lappeen KO:n kihlakunnantuomari, sotakamreeri Ludwig Lagercrantz, joka eväsi venäläisen yrittäjän toimilupahakemuksen. Venäläinen vetosi yhdenvertaisuuslakiin, ja valitti Viipurin Hovioikeuteen, joka puolestaan katsoi mainitun yhdenvertaisuuslain laittomaksi säädökseksi ja hylkäsi valituksen.  Venäläinen hallitus vastasi vangitsemalla Viipurin Hovioikeuden jäseniä ja sulkemalla heidät Krestyn vankilaan Pietarissa.  -

 

Ensimmäisen maailmansodan ja siis toisen sortokauden aikana hurjin tapahtumasarja [tuomarikunnassa] oli Viipurin hovioikeuden jaoston vangitseminen ja vieminen vankeuteen Pietariin.  Vaasan hovioikeutta pidettiin tietoisesti ja taitavasti toimintakykyisenä, kun taas Turun hovioikeudesta on sanottu, ettei se aiheuttanut ongelmia venäläiselle hallitusvallalle”.; Jukka Kemppinen, blogi Piirteitä herrasväen historiasta, 6. marraskuuta 2012. http://kemppinen.blogspot.fi/2012/11/piirteita-herrasvaen-historiasta.html  Tähän kommenttina, että jaoston vangitsemiseen johtanut prosessi tapahtui jo vuoden 1912 puolella, ja vangitut ehtivät istua Krestyssä noin 8 kuukautta ennen vapauttamistaan 24.5.1914 – siis jo ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä heinä-elokuussa 1914 [VH].

 

*

 

”Esimerkiksi Viipurin hovioikeuden lakimieskunta joutui uudemman kerran kontrollitointen kohteeksi syksyllä 1912 kieltäydyttyään soveltamasta lainvastaisina pitämiään säännöksiä. Tällä kertaa kyse oli suomalaisen näkökannan mukaan laittomasti säädetyn, venäläisten asemaa Suomessa parantaneen yhdenvertaisuuslain synnyttämästä kiistasta. Suomen oikeusviranomaiset reagoivat yhdenvertaisuuslakia soveltaneiden virkamiesten toimintaan kuten muuhunkin lainvastaisuuteen; nostamalla virkasyytteitä lainvastaisia säännöksiä soveltaneita virkamiehiä vastaan. Tämä taipumattomuus puolestaan johti virkasyytteisiin hovioikeuden virkamiehiä vastaan.

 

Asiat etenivät siten, että lopulta kaikkiaan 23 hovioikeuden jäsentä tuomittiin Pietarin piinoikeudessa 29.9.1913 yhdenvertaisuuslain rikkomisesta yhden vuoden ja neljän kuukauden mittaisiin vankeusrangaistuksiin. Tuomitut kärsivät rangaistuksensa Krestyn vankilassa Pietarissa.

 

Dramaattisimpiin yksittäisiin tapahtumiin toisen sortokauden aikana kuului myös passiivisen vastarinnan ehdottomiin keulahahmoihin kuuluneen ja tuomarinvirasta hallinnollisessa järjestyksessä erotetun P.E. Svinhufvudin karkottaminen (1914) suoraan tuomarinpöytänsä takaa Siperiaan, Tomskin piirikuntaan. Sieltä hän saattoi monen muun karkotetun tavoin palata Suomeen vuonna 1917, kun olot maaliskuun vallankumouksen seurauksena äkisti muuttuivat.”

Jukka Kekkonen: Suomen oikeuden historiallisia kehityslinjoja. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3694/kekkonen1-165.pdf?sequence=1

 

 

*

 

Krestyn vankeja olivat mm. nämä miehet:

 

*

Andersson, Axel Evert, 9.9.1861 Viipurin pitäjä – 20.3.1946 Helsinki, hovioikeudenneuvos Viipurissa 1917-1919, Kiteen tuomiokunnan tuomari 1919-1927.  Poliittisista syistä vangittuna Krestyssä 1913-1914.  Valtiopäivämies.  Puoliso 1919 Bertha Öhman.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=20684

*

 

Blom, Gustaf, Uudenkaupungin maistraatin kunnallisneuvosmies, vankina 4 kk:n ajan.

*

Boisman, tuomari, vapautui Krestystä juhannuksen aikaan.  ”Tuomari Boisman, joka pääsi sieltä [viattomasti teljettynä Krestyn vankilan ahtaasta kopista] vapaaksi juhannuksen aikaan, on kertonut, että hänen kopissaan välistä oli +35 C.  Sehän on suorastaan hirveätä, kun ei ollut mitään mahdollisuutta saada ilmanvaihtoa!”, Tekla Hultin päiväkirjassaan 15.7.1914.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=23347

*

Born, Ernst von, vankina Krestyssä v. 1915.  Myöhemmin mm. sisäministerinä ym.  http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hxent.htm

*

Brunou, August Wilhelm, 23.9.1863 Helsinki – 10.3.1915 Helsinki.  Vanhemmat: molempien oikeuksien tuomari, senaatin oikeusosaston jäsen, senaattori Alexander August Brunou ja Anna Paulina Dammert.  Viipurin hovioikeuden notario, hovioikeudenneuvos Viipurissa 1906, vangittuna Krestyn vankilassa 14.12.1912 - 5.9.1913.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=21017   Puoliso 1895 Hedvig Sofia Julia Hackman.  –                            Tiettyä historian ironiaa voidaan nähdä siinä, että tämä Krestyn vankilan näännyttämä mies ennenaikaisesti menehtyi samana päivänä samassa kaupungissa, jossa hänen ylin vangitsijansa sattui visiteeraamaan: Nikolai II kävi 10.3.1915 Helsingissä – tarkastamassa ”toimivan armeijan”, kuten painoylihallituksen tiedonanto asian ilmaisi, mainitsematta lainkaan Helsinkiä, saati koko Suomea [VH].  http://ajatustehdas.blogspot.fi/2012/03/nikolai-iin-suomen-vierailu-1915.html   -  Gustaf Mannerheimin asema suomalaisena miehenä Venäjän keisarin palveluksessa sai hänet heilumaan aidalla, mikä käy kärjistetysti ilmi hänen kirjeestään sisarelleen Sophie Mannerheimille 23.4.1915:  http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/vihattu_tsaari_nikolai_ii_vieraili_helsingissa_1915_450.html#media=465

”… Oli ikävää ettet saanut ylpeillä Hänen Majesteetilleen kauniista sairaalaasi [Nikolai II käydessä 10.3.1915 Helsingissä, VH].  Olen varma, että se olisi miellyttänyt häntä ja että H.M. oli rakastettava sekä sinulle että minulle.  Olin aivan varma että saisit hänestä saman vaikutelman kuin minäkin aina kun minulle on tilaisuus keskustella H.M:nsa kanssa.  Hauskaa olisi, jos hän kävisi uudelleen ja sinä saisit näyttää hänelle Kirurgista sairaalaa.  Norrménin puhe oli mielestäni liian viileä.  Olisihan ollut niin helppoa muutamin sanoin kosketella jotakin niistä kysymyksistä jotka maailmansota on tehnyt polttavan ajankohtaisiksi, ja osoittaa että Suomen kansa tai oikeammin sanoen Helsingin asukkaat ovat täysin solidaarisia Keisarikunnan pyrkimyksille.  Suomen pitäisi ehdottomasti osallistua muutamalla kymmenellä tuhannella miehellä tähän jättiläiskamppailuun, vaikka se vaatisikin uhreja.  Mielestäni on virhe, että tämä tilaisuus päästetään liukumaan käsistä, eikä sitä myöhemmin voi korjata [vahvennus VH:n].  Oli hauska kuulla, että kenraali Ozerov osasi arvostaa teidän sairaalanne järjestystä ja sisustusta. – Aiheuttiko aivohalvaus vai sydänhalvaus Brunoun kuoleman?  Eiköhän hänen vankeusaikansa vahvasti myötävaikuttanut tähän niin odottamattomaan ja äkilliseen kuolemaan.  Carl-veljeemme se varmaan kovasti koskee. …” – Näin kirjoitti Mannerheim siskolleen Sophialle 23.4.1915. Keisarivierailun taustoista viiteseliäille täällä järkeilyä ja linkkejä, mm. elävää kuvaa heti alussa: http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=209735&start=0&tstart=0

*

 

Clouberg, Lennart Oscar Adalbert, 1.2.1874 Viipuri – 2.1.1930 Viipuri, Viipurin HO:n virkamies, hovioikeudenneuvos 1917-1920, Viipurin Säästöpankin johtaja 1920-1930.  Puoliso 1: Valeria Grotenfelt vuodesta 1897, k. 1909; pso 2: Märtha Maria Gräsbeck vuodesta 1911.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=23495

*

 

Elfvengren, Egid, 1860-1929, Viipurin HO:n hovioikeudenneuvos 1904-1913 jolloin erotettu, myöhempi Viipurin HO:n presidentti 1917-1929.  ”Elfvengrenin kausi hovioikeudenneuvoksena osui poliittisesti epävakaaseen routavuosien aikaan, jolloin Venäjä pyrki liittämään Suomen suuriruhtinaskunnan tiukemmin emämaahan.  Yksi tämän pyrkimyksen ilmentymä oli vuoden 1912 yhdenvertaisuuslaki, joka nosti suomalaisissa virkanimityksissä Venäjän kansalaiset samanarvoiseen asemaan suomalaisten kanssa.  Viipurin hovioikeus, joka maantieteellisen asemansa vuoksi tunsi asemansa erityisen uhatuksi, kieltäytyi noudattamasta uutta säädöstä.  Tämän takia myös Elfvengren yhtenä hovioikeuden näkyvimmistä ja vaikutusvaltaisimmista jäsenistä tuomittiin menettämään virkansa 1913.  Lisäksi hän joutui kahdeksan kuukauden ajaksi vankeuteen Krestyyn.  Lopullinen syy siihen, että Viipurin hovioikeuden virkamiehet joutuivat syytettyjen penkille, oli oikeusprosessi, jonka nämä olivat joukolla nostaneet muuatta yhdenvertaisuuslain mukaisesti toiminutta poliisimestaria vastaan.  Lievempiä yhteenottoja vastarintamiesten ja venäläishallinnon välillä oli kuitenkin ollut jo vuosien ajan.  Elfvengrenkin oli saanut nuhteet jo 1902 kutsuntalakkojen yhteydessä.  Vapauduttuaan Elfvengren palasi Viipuriin, mutta hovioikeuteen hänellä ei ollut menemistä vielä kolmeen vuoteen.  Tämän väliajan Elfvengren johti Karjalan vakuutusyhtiötä ja oli Suomen eläinvakuutusyhtiön toimitusjohtaja.  Kun keisarin ote vallasta kirposi 1917, poliittinen tilanne salli Elfvengrenin jatkaa tuomarintyötään Viipurin hovioikeudessa, ja hänet nimitettiin suoraan laitoksen johtoon presidentiksi.  Tätä virkaa hän hoiti aina kuolemaansa asti 1929.”; Timo Kautto: pienoiselämäkerta, Kansallisbiografia, julk. 6.9.2001.  Puoliso: Elisabeth Marie Thesleff, 1877-1949.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=20495

*

 

Fagerström, Werner Edvard, 15.3.1869 Viipuri – 20.12.1922 Viipuri, Salmin kihlakunnan kruununvouti 1906-1911, Viipurin kunnallispormestari 1911-1913, erotettu poliittisista syistä, Krestyn vanki.  Viipurin Säästöpankin kamreeri 1913-1920.  Viipurin raastuvanoikeuden kunnallisneuvosmies 1920-1922.  Puoliso: 1897 Anna Appelgren. – Veli: Fagerström Johan Waldemar, 1867 Savitaipale – 1962 Jämsänkoski, oikeusneuvos ja KKO:n jäsen 1919-1937, puoliso 1895 Sigrid Karolina Pesonius.  -  Veljekset Fagerströmin vaiheista kirjoittaa Waldemar Fagerströmin pienoiselämäkerrassa Kansallisbiografiassa Mia Sundström mm. seuraavaa: ”Helmikuun alussa  1912 tuli voimaan niin sanottu yhdenvertaisuuslaki, jonka tarkoituksena oli tehdä venäläiset oikeudellisessa suhteessa yhdenvertaisiksi suomalaisten kanssa.  Saman vuoden lokakuussa Waldemar Fagerströmin veli kunnallispormestari Verner Fagerström tuomittiin lain rikkomisesta kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.  Odottaessaan lopullista tuomiotaan hän jätti senaatille eroanomuksensa, jossa hän esitti eronsa perusteluksi, ettei hän voinut hoitaa virkaansa lain turvaamana ja häiriötä.  Waldemar Fagerström seurasi veljensä esimerkkiä, ja marraskuun lopussa 1912 hän sai pyynnöstään eron hovioikeuden asessorin virasta.  Kummankaan ero ei saanut virkatovereiden eikä lehdistön kannatusta, sillä jos kaikki virkamiehet olisivat menetelleet samoin, olisi tuomioistuimet ollut helppo miehittää hallitusvallalle suopeammilla tuomareilla, jotka olisivat noudattaneet venäläisten valitsijoidensa tahtoa. – Viipurin hovioikeus oli ottanut ennen Waldemar Fagerströmin eroa käsiteltäväkseen Verner Fagerströmin kanssa tuomitun sotakamreeri Lagercrantzin valituksen laittomista pidätyksistä.  Waldemar Fagerström ehti osallistua sen käsittelyyn, ja tästä syystä hänet yhdessä muiden Viipurin hovioikeuden jäsenten ja virkamiesten kanssa tuomittiin 23.1.1913 Pietarin piirioikeudessa yhdenvertaisuuslain tahallisesta vastustamisesta vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeusrangaistukseen.  Lisäksi Fagerström tuomittiin kymmenen vuoden ajaksi kelpaamattomaksi valtion tai kunnan palvelukseen.  Vankeusaikaa lyhennettiin kuitenkin kuukautta myöhemmin annetun armahdusmanifestin nojalla kymmeneksi kuukaudeksi ja kahdeksikymmeneksi päiväksi.  Fagerström vangittiin Viipurissa syyskuun lopussa 1913 ja vietiin Krestyn vankilaan Pietariin, josta hänet vapautettiin jo 31.5.1914.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=22297

*

Forsman, Arthur William, 22.9.1863 Viipuri – 7.6.1945 Helsinki.  Vanhemmat: HO:n presidentti, senaattori Paul Emil Forsman ja Emma Sofia Viktoria Kuhlström.  Hovioikeudenneuvo Viipurissa 1907-1917, poliittisista syistä vangittuna Krestyssä.  Suomen Sokerin Oy:n asiamies ja sihteeri 1919.  Valtiopäivämies.  Puoliso 1892 Maria Ehrnrooth.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=20817

*

Forsström, Emil Ferdinand, 12.2.1866 Ristiina – 18.5.1927 Helsinki.  Vanhemmat: laamanni Karl Fedrinand Forsström ja Gustava Agata Åberg.  Tuomari Itä-Suomessa 1893, Viipurin hovioikeudessa eri viroissa vuodesta 1903.  Hovioikeudenneuvos Viipurissa 1917-1920, Krestyn vanki 1917, vanhempi oikeusneuvosmies Helsingissä 1920 - .  Kuoromies; Ylioppilaskunnan Laulajien johtaja 1889-1891.  Vuodesta 1918 Suomalaisen Oopperan johtokunnan puheenjohtaja.  Puoliso 1897 Fanny Charlotta Kyander.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=21811

*

 

Gadd, Uno Jakob Oskar, 4.7.1864 Muolaa – 8.2.1944 Helsinki,  Viipurin HO:n notaari, erotettiin passiivisen vastarinnan kannattajana notaarin virasta 1903 vain kolme viikkoa poikansa Erik GAddin syntymästä.  Palasi virkaansa Viipurin HO:n notaariksi 1906, hovioikeudenneuvos 1909 – 1913, erotettu poliittisista syistä ja ollut vangittuna Krestyn vankilassa 1913, palannut HO:n neuvokseksi 1917.  Pohjoismaiden Yhdyspankin notariaattiosaston johtaja Helsingissä 1917-1934.  Puoliso 1900 Ida Maria Jacobson.  Poika: Erik Gadd, 2.3.1903 Viipuri – k. 15.2.1982, Viipurin HO:n kanslisti ja asessori 1928, sotien aikana eri kenttäoikeuksien puheenjohtaja, sotaylioikeuden vt. ja ylimääräinen nuorempi sotaylituomari, myöhemmin ylim. vanhempi sotaylituomari.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=21091

*

 

Homén, Gustaf Wilhelm, 19.2.1849 Pieksämäki – 12.11.1929 Helsinki, Viipurin HO:n varapresidentti 1917-1926.  Krestyssä.  Puoliso 1: 1883 Fanny Alexandrine von Weissenberg, kuoli 1907; puoliso 2: 1914 Wally Helena Backman.  – Valtiopäivämies.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=18713   –                              Veli: Viktor Theodor Homén, 1858-1923, valtiopäivämies ja kansanedustaja (nuorsuomalaiset ja kokoomus).  Theodor Homén kannatti passiivista vastarintaa, kirjoitti useita pamfletteja eri salanimillä ja toimi kagaalin jäsenenä eli yhtenä poliittisen vastarinnan johtajista venäläistämistä vastaan.  Tämä toiminta tuli viranomaisten tietoon ja herätti paheksuntaa.  Santarmit vangitsivat Homénin Helsingin rautatieasemalla kenraalikuvernööri Bobrikovin murhan jälkeisessä tilanteessa 3.7.1904.  Homén lähetettiin Spalernajan vankilaan Pietariin ja tuomittiin karkotettavaksi Novgorodiin viideksi vuodeksi.  Onnekkaat tekijät vaikuttivat kuitenkin asioiden kulkuun, ja Homén vapautettiin jo helmikuussa 1905.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=20058                                                                                                             Veli: Ernst Alexander Homén, 1851-1926, patologian professori, bakteriologian ja neurologian uranuurtaja, valtioneuvos.   http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=18974  Ernst Homénin pojan poika on KOK:n suomalainen jäsen, vakuutusjohtaja Carl-Olof Homén, joka toimi puolustusministerinä 1974-1975.

*

 

Kämäri, Lauri, lakitieteen ylioppilas, istui Krestyssä.  Kuva löytyy netistä.  https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19540709_25

*

 

Lilius, Arvid Reinhold, 21.5.1867 Lappeenranta – 9.2.1917 Viipuri.  Hovioikeuden asessori Viipurissa 1910 - , erotettu poliittisista syistä, vankina Krestyssä 1913.  Puoliso 1903 Signe Hildur Matilda Lindholm.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=21796

*

Lucander/Lukander, Otto Wilhelm, s. 1881, Viipurin maistraatin kunnallisneuvosmies, eversti, vangittuna Krestyssä 2.4.-2.5.1912 ja 9.12.1912-9.3.1913.  http://kaikki.nettihotelli.net/taival/dat901.htm#10

*

 

Neovius, Nils Hjalmar, 21.3.1877 – 27.2.1960 Helsinki, Viipurin HO:n notaari, Krestyssä 1913-1914.  Hovioikeudenneuvos 1918, Korkeimman oikeuden oikeusneuvos 1918-1940, KKO:n presidentti 1940.1945.  Lakitieteen tohtori hc 1948 Helsingin yliopistosta.  Puoliso 1919 Elsa Aino Elina Jäppinen.  -  Katso: alempana professori Jyrki Virolaisen selontekoa Neoviuksen kunnioitettavasta tuomaritoiminnasta.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=25036

*

Nordgren, Gösta, 9.2.1869 Porvoo – 2.9.1942 Kotka, kaupungin virkamies, kruununkasööri ja pankinjohtaja Kotkassa.  Kymin kihlakunnan henkikirjoittaja 1910-1917, vangittuna Krstyssä 1917 viimeisenä yhdenvertaisuuslakia vastustaneena suomalaisena virkamiehenä.  Puoliso 1895 Julia Lovisa Dromberg.  –     Veli: John Nordgren, 1867-1941, vuodesta 1899 Viipurin HO:ssa eri viroissa, erotettiin poliittisin syin 1903, palasi 1906 takaisin, pidätettiin virasta yhdenvertaisuuslain vastustamisen vuoksi syksyllä 1912 ja tuomittiin Pietarin piirioikeudessa vankeuteen Krestyn vankilaan.  Nordgrenin rangaistukseksi määrättiin alun perin vuosi ja neljä kuukautta vankeutta, ja siihen liittyi kymmenvuotinen kielto valtion ja kuntien virkoihin.  Sittemmin vankeusaika lyheni kymmeneksi kuukaudeksi.  Vapautui 1914 ja muutti Helsinkiin, jossa toimi arvopaperipörssin johdossa.  Vapautui virkakiellosta Venäjän maaliskuun vallankumouksen 1917 jälkeen, ja nimitettiin senaatin oikeusosaston jäseneksi, ja elokuussa 1918 KKO:n oikeusneuvokseksi, josta jäi eläkkeelle viikkoa ennen 70. syntymäpäiväänsä 1937.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=22633 & veli John http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=22290

*

Nylenius, Karl Elias, 22.5.1872 Savonlinna – 1.2.1923 Helsinki, http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=23253 Viipurin HO:n hallintoneuvos, ensimmäisiä KKO:n jäseniä.  Puoliso: Aino Tyyne Ranta.  Toisen tiedon mukaan Nylenius toimi Turun HO:n kanneviskaalina 1910-1913 ja KHO:n hallintoneuvoksena vuodesta 1918.  Poliittisista syistä vangittuna Krestyssä 1913-1914.  – Poika: kirjailija, elokuvatuottaja Kaarlo Nuorvala (alk. Nylenius vuoteen 1934), 1910 Viipuri -1967 Helsinki, kirjoitti mm. seikkailu- ja rikosromaaneja, sekä Krestyn miehet;  http://www.keltainenporssi.fi/search/harrastukset-ja-vapaa-aika/kirjat-ja-lehdet/kaarlo-nuorvala-krestynin-miehet-2-sortokauden-vainot/search.mec?pob_post_id=38437181&pob_action=show_post&pob_cat_id=11418&pob_view_language_id=fi

*

 

Ronimus, Uuno Kleofas Filip, 29.11.1873 Viipuri – 31.8.1943 Helsinki, asianajaja Viipurissa 1903-1909, nuorempi oikeusneuvosmies 1907-1913, Krestyn vanki.  Sittemmin asianajajana Helsingissä vuodesta 1923.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=24143

*

 

Sandbäck, Gustaf Wilhelm, 5.1.1875 Uusikaupunki – 15.1.1931 Viipuri, Viipurin ensimmäinen kaupunginviskaali 1910, erotettu 1914 poliittisista syistä, Krestyn vanki.  Viipurin toinen kaupunginvouti 1922.  Puoliso 1920 Johanna Sophia Fransiska Hemrine (Hanni) Hoefft.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=24571

*

Saxén, Karl Elis, 28.4.1873 Vaasa – kuoli 26.4.1918 Korialla punaisten surmaamana.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=23345  Lakimies, Viipurin HO:n notaari 1908, poliittisista syistä vangittuna 1913-1914 Krestyssä.  Kymi-yhtiön konttoripäällikkö 1914.  Nimitetty Viipurin hovioikeuden neuvokseksi 1917, mutta ei astunut siihen virkaan, vaan palasi syksyllä 1917 Viipurista aikaisempaan toimeensa Kymi-yhtiöön ja koki saman kohtalon kuin eräät muut yhtiön johtomiehet.  Punaiset ampuivat hänet Korialla huhtikuun lopulla 1918.  Puoliso 1905 Sylvia Elisabeth Weckman. – Boströmin matrikkelin mukaan punaiset tuominneet kuolemaan Elimäellä.  Todettu 3 ampumahaavaa päässä ja 8 pistimenreikää vatsassa ja rinnassa.  http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=4377                            – Veljet: kouluneuvos Uno Alfons Saxén (1863-1948) ja kouluneuvos Ralf Eino Saxén (1868-1932); ensin mainitun poika, patalogisen anatomian professori Arno Saxén (1895-1952) toimi mm. SPR:n tehtävissä ja osallistui järjestön aisantuntijana puolalaisten upseerien joukkomurhan tutkimuksissa Katynin haudoissa 1943, ja koska hän myöhemmin sodan jälkeenkin kieltäytyi muuttamasta tuolloin lääkärinä allekirjoittamaansa [venäläisille langettavaa] lausuntoa, hän joutui vaikeuksiin liittoutuneiden valvontakomission venäläisten jäsenten kanssa ja joutui väliaikaisesti poistumaan Suomesta.

*

Selin, Into, Hämeenlinnan maistraatin v.t. oikeusneuvosmies, vangittuna Krestyssä 26.8.-27.11.1913.

*

Söderhjelm, Karl Harald, 26.3.1873 Viipuri – 18.4.1935 Helsinki, Viipurin HO:n hovioikeudenneuvos.  Vanhemmat: prokuraattori Werner Woldemar Söderhjelm ja Amanda Olivia Clouberg.  Varatuomari 1898, lakimies Viipurissa, poliittisista syistä maastakarkotettuna 1903-1905, sittemmin Viipurin HO:n virkamies, viskaali 1911 alkaen.  Poliittisista syistä vangittu (Krestyn vankilassa 1913-1914) ja estetty viranhoidosta, kunnes hovioikeudenneuvos 1917.  Pörssinjohtaja Helsingissä 1914.  Puoliso 1906 Rodny Ester Aline Brunow.  Sisko: Alma Söderhjelm, s. 1859 Viipuri, yleisen historian dosentti Helsingin yo, professori Åbo Akademi, kuoli Tukholmassa 1949.  Veli: Jarl Werner Söderhjelm, s. 1873 Viipuri, Suomen erikoislähettiläs ja täysivaltainen ministeri Tukholmassa 1919-1928, kuoli Helsingissä 1931.  Veli: Torsten Johan Valdemar Söderhjelm, s. 1879 Viipuri, filosofian tohtori 1907, kuoli Firentzessä 1908.  Sisko: Sanny Olivia Söderhjelm av Estlander, s. 1866 Viipuri – 1935 Helsinki, tyttökoulun opettaja, puoliso FT hc Bernhard Rudolf Estlander.  Sisko: Lala Grotenfelt, entisen prokuraattorin rouva ja naiskagaalin jäsen, joka oli ”äkkiä kuollut katkeraksi suruksi lähinnä perheelleen, joka juuri iloiten valmistautui muutamien päivien päästä vastaanottamaan hänen Krestystä palaavaa veljeä Karl Söderhelmia”, kertoo Tekla Hultin päiväkirjassaan 15.5.1914.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=23491

*

Söderman, Aleksandr Henrik, 14.7.1876 Uusikaupunki – 13.10.1933 Pälkäne, Uudenkaupungin pormestari 1904-1920, poliittisista syistä vangittuna Krestyn vankilassa 1913.  Kihlakunnantuomari Hauhon tuomiokunnassa 1920 -.  Valtiopäivämies (porvarisääty).  Puoliso 1908 Sigrid Anna Ulrika Ellmén.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=25148

*

Zimmermann, Kalle Pekka, 5.6.1876 Rautavaara – 9.6.1934 Helsinki, Viipurin kunnallispormestari 1913-1915 ja uudelleen 1918-1933, poliittisista syistä vangittuna Krestyn vankilassa 1915.  Puoliso 1: 1907 Aino Berg, kuoli 1917; puoliso 2: 1931 Anna Siviä Pietinen.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=24915

*

Åkesson, Ernst Otto, 14.10.1872 Viipuri – 29.11.1939 Helsinki [huomaa kuolinpäivä: Talvisodan aatto!] varatuomari, asianajaja, Viipurin raastuvanoikeuden nuorempi oikeusneuvosmies 1906-1913, Krestyn vankilassa yhdenvertaisuuslain vastustamisesta 1913-1914.  Kansanedustaja 1922-1924, oikeusministeri Kallion hallituksessa 1922-1923.  Kansallisbiografia kertoo: ”Kyösti Kallion I hallituksen sisäasiainministerinä Vilkku Joukahainen joutui tekemisiin erityisesti kommunistien toiminnan estämisen kanssa.  Tosin sisäministeri tavallaan sivuutettiin hallituksen radikaaleimmassa kommunisminvastaisessa operaatiossa, sillä vt. sisäministerinä kesällä 1923 toiminut oikeusministeri Otto Åkesson johti kommunistien joukkopidätykseen johtaneita toimia.  Pidätys johti kommunistijohtajien asettamiseen syytteeseen valtiopetoksesta sekä sitä seuranneisiin tuomioihin.  Vaikka kysymys oli vt. sisäministerin toimesta, Kallion hallitus ja Joukahainen muiden muassa hyväksyi sen.  Tämä puolestaan oli alkua hallituksen kaatumiseen johtaneelle kehitykselle” [Mikko Uola: Vilkku Jouhakainen, pienoiselämäkerta].  Oikeusministeri E.O. Åkesson erosi Kallion hallituksesta joulukuussa 1923 vastalauseena sille, ettei eduskunta hyväksynyt ministereille ehdotettua taannehtivaa palkankorotusta; uudeksi oikeusministeriksi nimitettiin Elias Sopanen (1863-1926), jonka ministerikausi jäi yhdeksi tasavallan historian lyhyimmistä: hän oli ministerinä vain 28 päivää, sillä Kallion hallitus kaatui jo tammikuussa 1924 Kallion ja presidentti Ståhlbergin välille syntyneeseen erimielisyyteen uusien vaalien järjestämisestä.  Lopputuloksena oli että presidentti Ståhlberg hajotti eduskunnan vastoin hallituksen enemmistön kantaa, koska eduskunta oli tullut vajaalukuiseksi oikeusministeri, vt. sisäministeri Otto Åkessonin kerrotulla tavalla pidätettyä ja Turun hovioikeuden vangittua kaikki Sosialistisen Työväenpuolueen 27 kansanedustajaa.  Otto Åkesson ei asettunut enää ehdolle vuoden 1924 hajotusvaaleissa, hänet nimitettiin keväällä 1924 Rajajoen tuomiokunnan tuomariksi, josta virasta hänet 25.2.1932 erotettiin kassaepäselvyyksien vuoksi KHO:n päätöksellä.  -  Katso myös kansanedustajamatrikkeli: http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hxent.htm

*

Öhrbom, Werner Waldemar, 3.11.1874 Kokkola – 27.4.1950 Turku, oikeusneuvosmies Viipurissa eri otteisiin 1908 - 1944, vangittu poliittisista syistä 1914 (Krestyn vanki).  Asianajaja.  Puoliso 1918 Olga Matilda Lapenko.  http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=23806

 

*

 

Professori Jyrki Virolainen kirjoitti laajan yleisön suosiossa olevassa blogissaan, tai oikeammin sanoen sen kommenttiosassa sunnuntaina 28. marraskuuta 2010 tuomari Hjalmar Neoviuksen elämästä mm. näin:

 

Sotasyyllisyyslain mukaan sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana toimi KKO:n presidentti, jona oli tuolloin syyskuussa 1945 Hjalmar Neovius.  Oikeutta käytiin Säätytalolla 15.11.1945 – 21.2.1946 kaikkiaan 23 istunnossa.

 

Neovius ei kuitenkaan halunnut omantunnon syistä toimia kyseisessä epäkiitollisessa virassa, sillä hän oli tiukan laillisuusmiehen maineessa.  Neovius oli erotettu Viipurin hovioikeuden notaarin virasta hänen vastustettuaan Nikolai II:n vahvistamaa vuoden 1912 yhdenvertaisuuslakia, joka antoi Venäjän alamaisille, jotka eivät olleet Suomen kansalaisia, samat oikeudet kuin suomalaisille.  Tämän vuoksi uppiniskainen Neovius passitettiin Krestyn pahamaineiseen vankilaan, jossa hän istui vuosina 1913-1914.

 

KKO:n presidentin virkaan Neovius oli nimitetty 1940 ja hän oli ollut antamassa KKO:n lausuntoa perustuslakivaliokunnalle sotasyyllisyyslaista elokuussa 1945.  Lausunnon mukaan ehdotettu laki sisälsi niin monia ja perustavaa laatua olevia poikkeuksia hallitusmuodosta ja yleisesti hyväksytyistä oikeusperiaatteista, ettei sitä voitu pitää Suomen perustuslakiin soveltuvana.

 

Neovius ei viihtynytkään kovin kauan sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana.  Hän nimittäin erosi 5.12.1945 KKO:n presidentin tehtävistä terveydellisiin syihin vedoten.  Tällä tavalla hän pääsi eroon myös sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajan tehtävistä.  Terveys ei ollut eron todellinen syy, sillä Neovius jatkoi lakimiehen tehtävissä vielä pitkään tuon jälkeenkin, hän kuoli 1960.

 

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin syytteitä valmisteli erityinen tutkijalautakunta, jota johti oikeusneuvos Onni Petäys.  Petäyksen kerrottiin joutuneen ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana venäläisten painostuksen kohteeksi, mitä hänen hermonsa eivät kestäneet; myös KKO:ssa Petäystä alettiin katsoa karsaasti.  Petäys teki kuukausi sotasyyllisyystuomioiden antamisen jälkeen itsemurhan ampumalla.

 

Neoviuksen jälkeen KKO:n uudeksi presidentiksi oli saatava tuomari, joka suostui toimimaan sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana.  Tämän suostumuksen oli valmis antamaan KKO:n jäsen, oikeusneuvos Oskar Möller, joka toimikin sitten sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana prosessiin loppuun asti ja oli tuomitsemassa syytettyjä pitkiin kuritushuonerangaistuksiin.

 

Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan valitsemana jäsenenä sotasyyllisyysoikeudessa toimi professori Kaarlo Kaira ja hänen varamiehenään professori Arvo Sipilä.  Tiedekunnan professori Veli Merikoski katsoi, että tiedekunnan olisi tullut kieltäytyä nimeämästä edustajaansa oikeuden jäseneksi, koska lainsäätäjä oli ylittänyt toimivaltansa rajat säätäessään lain sotaan syyllisten rankaisemisesta.

 

Oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen tiedekunta halusi kunnioittaa tehtävästä eronnutta Hjalmar Neoviusta promovoimalla hänet joulukuussa 1948 lakitieteen kunniatohtoriksi. 

 

Tämä oli selvä poliittinen viesti lainsäätäjille.

 

Mutta kunniatohtorin arvo haluttiin antaa myös sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana toimineelle Oskar Möllerille.  Tästä asiasta syntyi tiedekunnassa ilmiriita, sillä jotkut professorit (mm. Bruno A. Salmiala ja Kyösti Haataja) vastustivat ajatusta jyrkästi.  Mutta niin vain myös Oskar Möller promovoitiin kunniatohtoriksi.  Professori Salmiala protestoi päätöstä jäämällä pois 14.12.1948 pidetystä promootiotilaisuudesta.”  - Näin siis professori Jyrki Virolainen blogikommentissaan 28.11.2010 valaisi pitkittäishistoriallisesta näkökulmasta tohtori Neoviuksen elämää, toimintaa ja periaatteita, joista hän ei koskaan tinkinyt.  http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2010/11/354-lakialoite-sotasyyllisyystuomioiden.html

 

Virolaisen mainitsema KKO:n Suomen hallitukselle sen pyynnöstä 28.8.1945 antama lausunto hallituksen esityksestä laiksi sotaan syyllisten rankaisemisesta löytynee verkosta, mutta on luettavissa myös Hannu Rautkallion toimittamasta teoksesta ”Sotasyyllisyyden asiakirjat” (Karisto, 2006, sivut 674-678).  Kirkasta, selkeää, suorastaan säkenöivää tekstiä.

 

*

Kainuun EinoLeino –seuran sivut ovat antoisat.  Sieltä löytyy myös kuvia Krestyn miehistä ja vähän muutakin: http://www.kainuuneinoleinoseura.fi/eino-leinon-runoja/joulu/ Rullaa tekstiä alas – näet kuvia sekä Krestystä että Krestyn miehistä..

 

Suomen kansallisen taistelun niin monet vaiheet runon keinoin ikuistanut Eino Leino kirjoitti noista miehistä runon Krestyn joulu (kokoelma Painuva päivä, 1913);

 

http://runosto.net/eino-leino/painuva-paiva/joulu-krestyssa/

Joulu Krestyssä

Pian soivat joulukellot kaikkialla,
Jumalan rauha kulkee kautta maan,
näkymätönnä joka akkunalla
jo joulutonttu tanssii tanhuaan.
Mut mustat on vankilan muurit.

Jo siskot siskoihinsa yhtyy, taatot
taas perhepiireihinsä sulkeutuu,
ja maammo muistaa monet joulu-aatot,
kun kukki itsellekin ilonpuu.
Mut kolkot nyt on kodit Suomen.

On ilo poissa. Muistuu meillä mieleen
ne miehet, jotka väärin vangittiin,
ne kodit, joissa jäänyt ovenpieleen
on jouluksikin suru synkkä niin,
että kynttilät tahdo ei tuikkaa.

Ja he ei sentään ole tehneet muuta
kuin minkä tekee joka kunnon mies,
he suojanneet on Suomen joulupuuta,
meill’ että oisi oma kotilies,
isänmaa, emonkieli ja laki!

Nään heidät selvään. Tunnen heistä monta.
Jokaisen käteen käydä tahtoisin,
sanoa – sana kuink’ on arvotonta! -
ei, hiljaa ehkä pois ma hiipisin
ja virkkaa voisi en mitään.

Ma tiedän: tunteet politiikan vaa’ssa
ei paljon paina, ehkä sentään vähän.
Mut tiedän myöskin: ellei tunteet maassa
nyt liiku, ei meist’ ole elämähän,
vaan käyköön kaikki kuin käykin!

Ne kunnon miehet! Isät, äidit heidän,
jo kuolleet taikka vielä elävät,
jos kenenkään, on tässä kiitos teidän,
tuhannet teitä tänään kiittävät,
kun annoitte urhoja maalle.

Ja mieleen heidän kun te istutitte
tuon tunnon, että oikeus on pyhä,
ja siinä uskonnossa kasvatitte
nuo miehet, jotka siihen uskoo yhä,
ja joista vuossadat kertoo.

Ja lapset, joill’ on onni olla heidän,
te saitte muiston kadehdittavan,
tiedätte: Suomen vastaisuus on teidän,
sen isät loivat yössä vankilan,
ja huonommat liene ei pojat.

Sanoinko, kolkot kodit Suomen oisi?
Ei, joulurauha kulkee kautta maan.
Iloa eikö itsetunto loisi,
me että kunnon kansaan kuulutaan?
Ja siitä me kiitämme heitä.

Ja kolkko heille oisko Krestyn koppi?
On heillä sentään jouluseuranaan
se hyvän omantunnon vankka oppi,
joll’ on he nostanehet Suomenmaan,
kun meilt’ oli usko jo mennä.

Palavat heille kaikki kynttilämme,
jokainen kuusi heille kumartaa,
soi syvimmällä meidän sydämissämme
kuin jouluvirsi sana: isänmaa.
Mut kunnia, kunnia heille!

Eino Leino

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Erittäin hieno blogi. Kiitoksia siitä. Vietin pitkän tovin sen parissa ja mieleeni palautui jo unohtamiani asioita sekä opin uutta.

"Kalterijääkärit" olivat uskomattomia isänmaansa puolesta taistelevia lakimiehiä.

Tekla Hultinin päiväkirja elävöittää hienosti kertomusta ja luo ajankuvaa. Esimerkiksi siinä hän puuttuu myös kielitaistoon.

" Turussa, n.s. ”sivistyskehdossa”, ei sen sijaan viime vuonna ollut tietääkseni lahjoitettu penniäkään yhteiseen vastustusrahastoon – mutta ehkä ruotsalainen sivistysrahasto on saanut sitä enemmän lahjoituksia."

" Arvaan kyllä puoluekanslian ehkä muistuttaneen niitä päivän merkityksestä, mutta miksi ruotsalainen kansanpuolue ei ollut yhtä valpas?"

Eino Leino oli laulaja Jumalan armosta. Tämän tuokin runo todistaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset