*

Veikko Huuska

Kansalliskirjailija Sofi Oksanen julkituo huolensa: tunnetaanko Suomen tarina?

Kansalliskirjailija Sofi Oksanen julkituo huolensa: tunnetaanko Suomen tarina?

Kirjailija Sofi Oksanen on julkaissut aikakauslehti Kanavassa artikkelin ”Kansa ilman omaa tarinaa on vaarassa” (Kanava 8/2013, ilmestynyt 13.12.2013) http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/64942-sofi-oksanen-varoittaa-suomea-kanavassa-enta-jos-iskuja-tulee-lisaa

Oksasen manifesti

Äskettäisten Suomen 96. itsenäisyysjuhlallisuuksien jälkitunnelmissa luettuna kysymys on Oksasen manifestista, jossa hän julkituo huolensa Suomen tulevaisuudesta. 

Kansa, jolla ei ole tunnistettavaa tarinaa oman kielialueen ulkopuolella, on kansa jota ei ole olemassa.  Kansa, jota ei osata sijoittaa kartalle, on helpompi pyykäistä siltä pois”, kansainvälisesti menestynein kirjailijamme lataa.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sofi-oksanen-paluu-suomettumiseen-todellinen-uhka/

Maan tunnettuus ulkomailla ei ole vain turismi- tai vientikysymys”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen.

 

Tarpeeksi dominoiva tarina pystyy pyyhkäisemään kartalta kokonaisia kansoja ja kulttuureja”, hän kirjoittaa ja mainitsee esimerkkinä välimerellisen oksitaanien kielen ja kulttuurin, joka aikanaan oli edusti kirjallisuuden kulta-aikaa ja trubaduurien etujoukkoa, mutta joka ei onnistunut profiloitumaan toimijana ja tarinana, vaan hiertyi ympäröivien, dominoivampien kulttuurien puristuksessa unohduksiin tai ainakin marginaaliin.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Oksitaani  

Meillä [Suomella] ei ole vastaavaa kulttuurihistoriaa.  Olisi loogisempaa, että oksitaanit olisivat selvinneet yhtä hyvin kuin islantilaiset [Edda-runoineen ja yhäti hämmästyttävän viljavan kirjallisen elämänsä voimalla, VH], ja me suomalaiset ja virolaiset taas puolestamme emme”.

 

Mikä sitten pelasti Suomen ja Viron? 

Viro säilytti kirjahyllyjen avulla itsenäisyystahtonsa miehityksen ajan.  Suurin osa Neuvosto-Viroon väestönsiirtojen myötä maahan muuttaneista ihmisistä kuului vähemmän lukevaan työläisväestöön.  Sitä suurempi merkitys virolaisessa kodissa oli kirjahyllyllä”, Oksanen tiivistää.

Virolaiset kirjahyllyt edustivat passiivista vastarintaa, osoitusta siitä, että meillä oli ja on kulttuuria.  Mikäli miehitys olisi jatkunut pidempään, virolaisille olisi käynyt kuten oksitaaneille”.

 

Miksi meidän on syytä kantaa huolta omasta puolestamme?

 

Kansakunnan muisti pystytään tuhoamaan.  Suurvalloilla on kykyjä, resurssia ja halua dominoivien tarinoiden luomiseen, eri tavoin, eri tarkoituksiin”, Sofi kuvaa.

Hän puhuu epäystävällisestä paineesta, jota Venäjä on kohdistanut Viroon, ja osin Suomeenkin, sen rapauttavasta vaikutuksesta.  ”Mielikuvamittelöinti ei ole uusi sodankäynnin muoto, muta sen merkitys on kasvanut tiedonvälityksen nopeutuessa.  Siksi informaatiosota on yhä tärkeämpi maanpuolustuksen osatekijä”, Oksanen toteaa.

 

Kielen häviö

Koska oksitaanista tuli heikommin koulutetun kansanosan kieli, siitä tuli samalla kieli, jonka käyttäjiä pidettiin tyhminä ja köyhinä.  Tästä tuli Ranskan dominoiva tarina oksitaaneista, vaikka se olisi voinut olla myös kirjallisuuden ja trubaduurikulttuurin tarina, älyn ja luovuuden”. 

Tämän näkökohdan voisi laajentaa koskemaan muun muassa Suomen yliopistoissa ja väitöskirjoissa käytettävää kieltä, valtavirtaa: palaako suomen kieli 2020-luvulla rahvaan kieleksi, jolla ei enää ole käyttöä tutkimuksen ja vakavan keskustelun kielenä, argumentaation välineenä.

 

Kuka kertoo Suomen tarinan jatkossa?

Tarinat maasta ja kielestä, kansakunnasta, synnyttävät tunnesiteitä.  Kansakunta ja ihmiset, joihin vastaanottajalla on tunneside, emotionaalinen kytkös, siitä välitetään huomattavasti enemmän kuin ihmisryhmästä, jolla ei ole kasvoja laisinkaan. 

 

Tarinat ovat aina valtakysymyksiä: kuka kertoo ja milloin, kuinka monia tarinoita kerrotaan ja kerrotaanko vain eri versioita yhdestä ja samasta tarinasta”, Oksanen sanoo. 

 

Ääneen lausumaton jatko tälle epäilemättä on, että sen parempi Suomelle ja suomalaisille, jos meidän tarinamme kertovat omat sanankäyttäjämme, ja mahdollisimman mielenkiintoisessa, myönteisiä muistijälkiä jättävässä muodossa.  Eikä esimerkiksi pahansuopa propagandisti, tai muu omia tavoitteitaan narratiivillaan toteuttava taho.

Suuremmin ylitulkintaan syyllistymättä Sofi Oksasen puheenvuorolla voi nähdä merkittäviä yhtymäkohtia kansallisen identiteetin synty- ja kehitysvaiheiden toimijoihin, suomalaisiin vaikuttajiin joskus 150 vuotta sitten. 

Silloinkin huoli isänmaasta ja sen tulevaisuudesta herkesi näkyvimmin ehkä odottamattomalla taholla, ruotsinkielisen suhteellisen suppean eliitin parissa.  Niinpä nytkin painavimman itsenäisyyspuheenvuoron tänä vuonna taisi pitää hieman eksentrisenä pidetty, kansainvälisen menestyksen korkealla aallonharjalla surfaileva liikenainen ja kirjailija, Sofi Oksanen.

 

Kuka on Suomen kansalliskirjailija?

Meillä on itsenäisyyden aamukoitosta lähtien käsittääkseni aina ollut jokin kirjallisen ja opillisen elämän johtava hahmo, joka yleensä on ollut etevä kynäihminen, mieluiten kirjailija, johon on laajasti  kiinnitytty, ja koettu että hän edustaa omana aikanaan parasta kansallisen hengen ja elämänkuvan muotoilijaa.  Sanalla sanoen häntä on pidetty, ja aika usein, kutsuttukin kansalliskirjailijaksi.

Oli aikanaan Eino Leino, sitten kenties V.A. Koskenniemi ja F.E. Sillanpää, kunnes nykyajassa yhäkin vaikuttavana Väinö Linna.  Linnan jälkeen hänen lähiverroillekaan päässeitä ei parnassolla ole esiintynyt, mutta jonkin sortin kansallinen patriarkka kieltämättä 1980-2000 –luvuilla oli akateemikko Paavo ”Paavi” Haavikko

Kuka tänään astuisi heidän jalanjäljillään, kuka nyt on kansalliskirjailijamme.  Asiaa harkittuani ja hieman tuleviakin aistittuani olen valmis kohottamaan tässä ja nyt Sofi Oksasen Suomen kansalliskirjailijaksi.  Paradoksaalinen nimitys, epäilemättä, ja ei täysin ristiriidaton ja ongelmaton: mutta onko aikamme jotenkin kristallin kirkas, yksiselitteinen ja suoraviivainen?  Ei toki.  Siksi tuonkin ”hatun” haltija voi hyvinkin, sekä tuotantonsa, julkikuvansa kuin persoonansakin puolesta olla jotain aivan uutta edustava, ja sellainen – herra paratkoon – mestari Oksanen epäilemättä on.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Tarja Parkkila

Eikö Kalevala ole mitään ?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Hyvä huomio jota mietin itsekin. Mutta vastakysymys: kuka ihan oikeasti tänään tuntee Kalevalan? Siis Suomen rajojen ulkopuolella. Aika monet kieli-ihmiset ja kulttuurihahmot, mutta ns. tavallisesta kansasta. Olettaisin, että suhteellisen harvat, mikä on tietenkin vahinko.
Kalevalla on ollut oma tärkeä roolinsa Suomi-kuvan luonnissa, ja alan ihmisille se on täysin Edda-runoihin rinnastuva aarre.

Juhani Putkinen

Hyvä kirjoitus Veikolta - Kiitos!

Minun mielestäni Suomen kannattaisi kertoa menestystarinaa Lännen etuvartiona toimimisesta itää vastaan: Vapaussota, Talvisota, Jatkosota, EU-jäsenyys.

Sofi Oksanen on ihan oikealla asialla.

Tarja Parkkila

2

Eipä taida monikaan tuntea, edes suomalainen, se on totta.

Pelimaailma on nielaissut nykykulttuurin, eikä menneisyys juurikaan kiinosta ketään, vaikka sieltä voisi paljon oppiakin. Jos ei muuta, niin ainakin sen, miten ennen elettiin ja kuinka toisin on nyt.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Sofi Oksanenhan kirjoittaa Viron historiasta ja atpahtumista siellä ennen ja jälkeen miehityksen. Se on hänen markkinointikanavansa. Miten hän voisi olla meidän kansalliskirjailijamme? Pitääkö kansalliskirjailijan välttämättä olla tunnettu ulkomailla?

Miten oli aikanaan Kalle Päätalo? Hän jos kukaan on kirjoittanut suomalaisista ja heidän vaiheistaan. Ja on yksi Suomen tuotteliaimmista kirjailjoista, mutta ei tosin ulkomailla tunnettu.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Hyvä että meillä on Oksanen. Ilman häntä minäkään en olisi mitään, eikä Suomi.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Suomen tarina: Metsäinen kansa eli Venäjän vallan alla, kunnes itsenäistyi. Ei ollut kuin puuta ja metsiä, ja omaksi osaksi globaalia taloutta otettiin vessapaperin tekeminen. Suomen rooli maailmassa olisi siis pyykiä mapallon...

Nokian paperitehtaitten elektroniikkaosasto sitten ulkoistettiin, ja seillä elektroniikkainsinöörit siitten savuttivat hetkeksi maailmanmenestystä tekemällä matkapuhelimia, kunnes sekin homma ryssittiin. Ja itsenäisyyskin ryssittiin EU:ta pokkuroimalla.

Tällainen on se The True Finnish Story.

Käyttäjän POOL kuva
Olli Porra

Kyllä Suomella on "tarina", kansanperinteestä tämän päivän valtavaan kulttuuritarjontaan ja loistavaan omaan kieleen. Kyse onkin vain siitä, arvostammeko ja tuemmeko me omaa kulttuuriamme, omaleimaisuuttamme ja kansallista olemassaoloamme. Kansa arvostaa mutta hallitseva eliitti, talouselämän ja politiikan johtajat, eivät.

Aalto-yliopiston järkyttävä päätös suosia englantia tietyissä lopputöissä on vain eräs esimerkki sivistyneinä itseään pitävien suomen kielen arvostuksen puutteesta. Poliitikot taas ovat huolestuneempia ruotsin kielen säilymisestä kuin suomen tulevaisuudesta. Liike-elämän piiristä on kuulunut jopa ehdotuksia, että maan viralliseksi kieleksi olisi valittava englanti.

Suomi ja suomen kieli ovat uhattuina vain, jos me itse arvostamme kaikkea vierasta enemmän kuin omaamme. Suomea ja Suomen kansaa ei olisi ilman suomen kieltä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomalaisilla on itse asiassa kyllä valtavan voimakas kansallinen identiteetti, ehkä vahvin koko läntisessä Euroopassa. Siihen liittyy kuitenkin tietynlainen kompleksikkuus, mikä ilmenee suoranaisesti alemmuudentuntona eli maan laatutason ja saavutusten vähättelynä, ja toisaalta joskus kautta rantain itseään korostavana uhoiluna.

Niin suomen kieli kuin Suomi kansakuntanakin on hyvin elinvoimainen, mikä osaltaan johtuu kielen ainutlaatuisuudesta ja eristäytyneestä sijainnistamme, jonka johdosta vieraat vaikutteet ovat jääneet vähäisiksi.

Kun Suomen tunnettuusaste ja profiili on EU-jäsenyyden sekä muun kansainvälisen toiminnan myötä kohonnut ennennäkemättömän korkealle tasolle maailmassa, en pidä Sofi Oksasen kuonnehtimaa "tarinan puutteen" vaaraa kovin suurena. Suomesta kerrotaan nykyään paljon "tarinoita".

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kyllä Oksaska kulkee ihan omia polkujaan ja jättää jäljen.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

"Kuka on Suomen kansalliskirjailija?" Siis Suomen: Aleksis Kivi.

Erittäin läheltä kävi etteikö venäläiset olisi tuhonneet kummankin maan kansallista identiteettiä: sielua. Suomi oli jo Breshnevin mielestä Neuvostoliiton taskussa puhumattakaan Virosta, joka kuului neuvostokansojen mereen.

Suomessa oli valtava määrä nuoria "älykköjä", jotka olivat valmiita mihin tahansa omaa uraansa edistääkseen. Esimerkiksi vaikka Kanerva, Liikanen, Väyrynen ja moni moni muu. Voivatko he ilman häpeän tuntoa kertoa niistä ajoista? Ehkäpä voivat, koska he ovat poliitikkoja silloin ja nyt.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset