Veikko Huuska

Mitä Kekkonen oikein touhusi vuonna 1942 Saksassa?

Niin, mitä se Kekkonen teki – tai meinasi tehdä silloin 1942?

Syksyn paljastuskirjoista olemme saaneet mm. lukea, että Urho Kekkosesta meinasi tulla tai ainakin hän meinasi alkaa Euroopan Urheiluliiton johtomies, liiton jonka johdossa olisi ollut Saksa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288604774250.html

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1305727341042

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201310020060256_uu.shtml

”Sotien välisen ajan keskeinen urheilujohtaja Urho Kekkonen oli jatkosodan aikana pääsemäisillään kansallissosialististen urheilujärjestöjen eurooppalaisen katto-organisaation terävimpään johtoon. Saksan natsipamppujen valtataistelu esti kuitenkin viime tingassa järjestön perustamisen.”

Asiaa on käsitelty jo aikaisemminkin.  Kohtalaisen paljastava kuvaus ”kansallissosialistisen urheilujärjestön” hankejutusta olemme saaneet lukea jo vuosia sitten mm. Antero Raevuoren värikkäästä Matti Järvisen elämäkertateoksesta.  (Antero Raevuori: Järviset.  Legendaarinen suomalainen urheilijaperhe.  Revontuli, 2009)

*

Heinäkuun lopulla 1942 järjestettiin Karhumäen kesäkisat, joita rintamajermut kutsuivat Karhumäen olympialaisiksi.  Kilpailijoita lajia kohti vain 15 parasta, katsojia 15.000, pääosin sotilaita, kisat radioitiin. 

”Kilpailuja seuraamaan matkasivat rautateitse Suomen hallituksen edustajina Jukka Rangell ja opetusministeri Antti Kukkonen seurassaan Suomen Urheiluliiton ja Työväen Urheiluliiton puheenjohtajat Urho Kekkonen ja Urho Rinne.”

Saadaksemme hieman kontekstia eli kuvausta asiayhteydestä, jossa Kekkonen tuolloin toimi, lainaamme tähän hieman pidemmälti Raevuoren ansiokasta tekstiä:

”Heti Karhumäen jälkeen Urho Kekkosta odotti uusi matka, Berliiniin.  Siellä neuvottelisivat yli kymmenen Saksaa myötäilevän maan urheilujohtajat asiasta, josta Kekkonen ja Rangell olivat vaihtaneet mielipiteitä jo pidemmän aikaa.  Asia oli saksalaisten tekemä ehdotus perustaa sodanjälkeisen Euroopan urheiluliitto, jossa Kekkoselle lupailtiin häntä kovasti imartelevaa avainasemaa. [vahvennukset VH]

Samassa yhteydessä Berliinin olympiastadionilla järjestettäisiin suuret kansainväliset urheilukilpailut, joihin oli saatava edustajia myös Suomesta.

Saadakseen kotimaassa kannatusta omalle mahdolliselle johtoasemalleen ”uuden Euroopan” urheiluliitossa Kekkonen teki diplomaattisen valinnan – yksi mies Työväen Urheiluliitosta, yksi ruotsinkielisestä SFI:stä ja yksi Suomen Urheiluliitosta.

 

Kuulantyöntäjä Yrjö Lehtilä ja korkeushyppääjä Nils Nicklén olivat heti halukkaat matkaan, mutta kovin kanto kaskessa oli mies, jonka Kekkonen halusi omasta liitostaan Berliiniin.  Mies oli Matti Järvinen, jossa Kekkonen hyvinkin tiesi piilevän melkoisen määrän tuttua järvismäistä jyrkkyyttä.  Kauan ei Matti aikailutkaan antaessaan ehdotetun suuntaisen vastauksen:

- Ei tule mitään, tämä poika ei sellaisiin hommiin lähde.  Keppi ei ole ollut kädessäni koko vuonna.  Heittoakaan en ole heittänyt kesän aikana.  Enkä harjoitellut yhtään.

Kekkosen repliikki oli yhtä selkeän suorasukainen:

-Kyllä sinä lähdet.  Sinähän pärjäät vaikka käsi selän taakse sidottuna.  Nyt eivät selitykset auta.  Nyt on kyse suuremmista asioista kuin vain yhdestä kilpailusta.  Lähtö on aamulla kello seitsemän.

Matti Järvinen päästi kuuluvan naurunröhähdyksen, josta saattoi päätellä, että kamppailu jatkuisi:

-Älä luule luita lihoiksi.

-Nyt ei ole sijaa vastaanpanolle.  Matka on diplomaattinen.  Minä osallistun Hitlerin järjestämään urheilukonferenssiin Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana ja sinä kilpailet taustavoimana.

-Ei onnistu.

-Kuulehan nyt.  Tämä on diplomaattitehtävä ja sinut voidaan vaikka pakottaa matkaan, koska olet upseerimies.  Nyt on sota ja sinut on kotiutettu vain tilapäisesti.  Saat varttitunnin aikaa miettiä – joko lähdet tai minä pidän huolen siitä, että joudut takaisin rintamalle.

-No jo on köyhää menoa, jos tällainenkin todenpuhuja kelpaa moisiin tehtäviin.

-Asia siis selvä – mikäli ymmärrän.  Haet tänään lääninhallituksesta passin ja olet aamulla Ruotsalaisen teatterin edessä.

Kaikki neljä miestä olivat aamulla kello seitsemän sovitussa paikassa.  Nils Nicklén oli päivää aikaisemmin vapautunut putkakomennuksesta.  Hänet oli komennettu marsalkka Mannerheimin sotilaspalvelijaksi Mikkelin päämajaan.  Kekkonen oli utelias:

-Millainen rikos se oli – tai rike tai rikkomus?

-No, me vähän juhlittiin kenraali Heinrichsin purserin kanssa ja nukuttiin aamulla niin pitkään, että Mannerheim ja Heinrichs saivat nousta omia aikojaan.  siitä tuli minulle kymmenen vuorokautta putkaa, kaverille kuusi.

Yrjö Lehtilä oli matkannut yötä myöten junassa Syväriltä.  Hänellä oli yllään varsin epämääräiset sotilaskamppeet.  Paljas takapuoli vilahteli housuista, kesäpusakka oli noessa ja sen rinnus lotinalla kyllästetty.  Ne oli vaihdettava.  Lehtilä ja Nicklén saivat luvan matkustaa vuorokautta myöhemmin.

Häkäpönttöinen pirssiauto vei Urho Kekkosen ja Matti Järvisen kohti lentokenttää.  Aeron kone nousi ilmaan Malmilta, ja Tukholmassa odotti vaihto SAS:n koneeseen.

Lennon aikana Kekkonen teki yllättävän kysymyksen:

-Muistitko ottaa vessapaperia muakan?

-En, kuinka niin… Onhan kai siellä Saksassa sanomalehtiä, niitä minä kotonakin käytän.

-Valitse sitten lehtesi oikein, ettet tahri liian isojen herrojen kuvia.

Tempelhofin lentokentällä odotti torvisoittokunta, hakaristien lippumeri ja korkea-arvoisia saksalaisia paraatipuvuissaan.  Marssit soivat ja isännät ottivat vieraat vastaan käsi pystyssä.

Berliinin kilpailut olivat natsipuolueen järjestämät.  Katsojia olympiastadionin lehtereillä oli yli 40.000.  Osanottajia tuli Suomen lisäksi ennen kaikkea Italiasta, mutta myös Unkarista, Bulgariasta, Norjasta, Hollannista, Romaniasta, jokunen myös Ruotsista.  Parhaat palkittiin näkyvästi.  Sasan metrin voittaja, hollantilainen Martinus Osendarp sai ulkomininisteri [von] Ribbentropin ja 400 metrin voittaja Italian Mario Lanzi propagandaministeri Goebbelsin erikoispalkinnon.

Kaikki kolme suomalaista sijoittuivat hyvin.  Nils Nicklén voitti korkeushypyn (197), Yrjö Lehtilä oli kuulakilvan neljäs ja Matti Järvinen keihäskilvan kakkonen.  Erwin Pektor oli viimeisellä yrityksellään viskannut keihästään vaaksan verran pidemmälle – tulokset olivat 68,78 ja 68,47.

Tappio jurppi Mattia, sillä hän katsoi voittajansa, Saksaa edustavan itävaltalaisen Pektroin olevan kakkosluokan miehiä – jos sitäkään:

-Jos olisin harjoitellut, olisin voittanut viidellä metrillä, hän julisti lehtimiehille matkan jälkeen.

Erityisesti häntä kiukutti, että Kekkonen oli häipynyt omille teilleen heti Berliiniin tulon jälkeen.  Niin kiire oli Kekkosella ollut, että päivärahat olivat jääneet antamatta.  Ei ollut Saksan markkoja, ei liioin elintarvikekortteja.  Hotelli Aleksandrian ravintolan hovimestari antoi kuitenkin armopalaksi suolavedessä keitetyn ahvenen.  Ensimmäinen ilta pimennetyssä Berliinissä meni kynsiä pureskellessa.

Samaan aikaan Urho kekkonen istui illallispöydässä von Tschammer und Ostenin vieressä, joka kahvin ja konjakin ääressä muisteli vilkkaasti edellisvuoden Suomen matkaa, hirvijahtia ja erityisesti ravintola Savoyssa pidettyjä maaottelun päättäjäisiä.

Myös urheilussa pitää näkyä uudelle nousevalle Euroopalle niin tärkeä yksimielisyys, jälleenrakennustahto ja yhteenkuuluvaisuuden tunne”, kuului von Tschammer und Ostenin julistus Deutche Allgemeine Zeitung –lehden mukaan.  http://en.wikipedia.org/wiki/Hans_von_Tschammer_und_Osten

Jo varhain aamulla kiukkuinen Matti Järvinen soitti hotelli Adlonissa asuvalle ja vielä uniselle Kekkoselle.

-Onko se Känä?

-Ooo-n…

-Mitä pirua sinä raahasit minut tänne nälkäkuolemaan?  Minä lähden justiinsa nostelemaan koti-Suomeen!  Ei rahaa, ei ruokaa, helvetin helvetti!

-Niin, mitäs asiaa sinulla on?

-Vai mitä asiaa?  Ruokakortteja ja rahaa ja pian!

Paluumatkalla Urho Kekkonen pysähtyi Tukholmassa.  Pettymyksekseen hän ei saanut Bo Ekelundia innostumaan uudesta urheilujärjestöstä.  Ruotsin suostumus oli kynnyskysymys sekä presidentti Rytille että pääministeri Rangellille, jolle Kekkonen raportoi matkastaan.  Oli syytä olla poliittisesti varovainen.  Saksaan ei pitänyt sitoutua enempää kuin sotaponnistukset vaativat.”

*

Kaksi vuotta aikaisemmin, välirauhan aikana kesällä 1940 pidettiin perinteinen yleisurheilun maaottelu Ruotsi-Suomi.  Puolitoista viikkoa ennen ottelua Saksan Helsingin-lähetystö esitti toiveen, että Saksa pääsisi mukaan kolmantena maana.  Motiiviksi esitettiin se, että se halusi omalta osaltaan pyyhkiä pois pettymyksen, jonka Suomi oli kokenut menettäessään vuoden 1940 kesäolympiakisat maailmansodan takia.  Sodan oli aloittanut Saksa , solmittuaan itäisen Euroopan jakoa koskeneen sopimuksen Neuvostoliiton kanssa elokuussa 1939.

Maaottelu oli Talvisodasta toipuvan Suomen välirauhankesän suuri tapaus.  Yleisöä oli kahtena päivänä yhteensä 92.000, jälkimmäisenä päivänä peräti yli 60.000.  Myös ottelun kunniavierasluettelo oli huomionarvoinen:

Pääministeri Risto Ryti, marsalkka Mannerheim, Ruotsin prinssi Gustaf Adolf, eduskunnan puhemies Väinö Hakkila ja Saksan korkein urheilujohto, Reichssportfuhref Hans von Tschammer und Osten, jonka johdolla Saksan joukkue kävi Hietaniemen sankarihaudoilla ja jolle pääministeri Ryti vastaanotollaan luovutti Vapauden Ristin suurristin.

Raevuori kertoo:

”Maaotteluillallisilla SUL:n puheenjohtaja Urho Kekkonen totesi puheessaan talvisodan osoittaneen, että ”vain yksimielinen urheilijakansa saattoi kestää paineen monikymmenkertaista vihollista vastaan”.  von Tschammer und Osten oli täsmälleen samoilla linjoilla.”

Todettakoon, että tuolloin Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus ja yhteinen veriveljeys Puolan ja Baltian alueen jaon suhteen oli vielä voimissaan ja virallinen totuus. 

*

Muutamia huomautuksia.

Antero Raevuoren Järvis-saagassa on runsain mitoin aidontuntuista ja niin sanotusti virallisten pöytäkirjojen ulkopuolelta kerättyä tietoa.  Teosta ei ole nootitettu, eli yksittäisten tietojen lähteitä ei mainita, joissain yhteyksissä niiden alkuperä saatetaan päätellä.  Kuten esimerkiksi tuon Berliinin episodin epävirallinen osuus.  Se on epäilemättä suoraan Matti Järvisen suusta. 

Historiankirjoituksessa tällainen ns. oraalihistoria on arvokas ja erottamaton osa sitä kuvaa, jota tutkimus pyrkii luomaan ja täydentämään hahmotellessaan muotoa käsitteelle mennyt elämä. 

Mikä hanke?

Jokainen voittaja laatii ”uuden maailman”.  Niin aikoi tehdä, ja erityisellä jynssäyksellä, kansallissosialistinen Saksa.  Ei siis epäilystäkään, etteikö KOK ja muut lajikohtaiset kansainväliset urheiluelimet olisi kokeneet Saksan voittaessa perusteellisen ”kasvojenpesun”.  Olihan olympialiike ja urheilun johtopaikat kansainvälisissä kuvioissa vahvasti ranskalaisen ja brittiläisen eliitin hallussa, paroni de Coubertinin ajoista lähtien.

Miten huteralla tai graniittisella perustalla sitten lepäsivät ajatukset ja toimet uuden Euroopan urheiluliiton suhteen?  Tasan ja yksinomaan niin vahvalla pohjalla, kuin että Saksa perii maailmansodassa voiton.  Ei aikaakaan, kun näkymät lopullisesti muuttuivat.  Niin muuttui myös Kekkosen mieli.  Stalingradin ruudinkäryn tuskin haihduttua hän hautautui luotettujen hengenheimolaistensa kanssa Rovaniemelle konjakin ja uusien näkyjen maailmaan.  Näin vain tämä maailma pyörii.

Kekkosen ”Saksan seikkailu” on syytä nähdä levottoman sielun harhailuna.  Olihan Kekkonen 1930-luvun kommunisti- ja IKL-jahtiensa jäljiltä moninkertaisena ministerinä 30.11.1939 ajautunut poliittiseen ja käytännölliseen paitsioon.  Hän ei 39-vuotiaan valtio-oppineena ja poliitikkona – ja ilman muodollista sotilaskoulutusta, hän ei ollut upseeri – joutunut rintamapalvelukseen, vaikka välillä jo tuskaannuttavasti sellaista komennusta johonkin itselleen arvoiseen tehtävään kinusinkin, Päämajaa ja Mannerheimia myöten. 

Aivan kuin niin monet 15-19 –vuotiaat nuoret miehet kuumeilivat, että ehtiikö sota loppua ennen kuin he ehtivät ja pääsevät rintamalle tosi toimiin, aivan samoin Kekkonen ikuisena kloppi-tyyppinä ja tulevaisuuden asemia hakevana ”poliittisena eläimenä” tuskitteli, pyöriikö maailmanpyörä ilman hänen panostaan, ja ilman että hän on löytänyt omaa oksaansa tässä maailmanjärjestystä humisuttavassa jättiprosessissa.  Varmasti kiukuttava ja kuormittava tila!

Joutilaisuus on kivulloisinta Kekkosen tapaiselle yliaktiiviselle ja dynaamiselle miehelle.  Se johtaa joutaviin rynnistyksiin ja juopotteluun, kuten Järvis-kirjakin selvittää.  Aktiiviaikoinakaan hän ei tietenkään sylkenyt lasiin, mutta työ ja tähtäintarkka ponnistus piti koossa ja linjassa.  Sota-aikana vuonna 1942 hän oli – niin rohkene arvioida – jossain määrin tuuliajolla.  Ainakin poliittisesti hän oli paitsiossa, ulkona hallituksesta, ulkona vallan keskipisteestä.  Niinpä vallan baabelintornia piti kiertää ja kaartaa kuin kissa kuumaa puuroa.

Tässä sinänsä ei ole mitään uutta, vaikkei virallinen Kekkos-historia Juhani Suomen toimesta tällaisiin näkökohtiin ja episodeihin tunnetusti ruutia tuhlaakaan.

*

Antero Raevuori kirjoittaa Berliinin 1936 olympiakisojen natsitervehdys-kysymyksestä avajaisten yhteydessä samaisessa kirjassaan näin:

Muutamien maiden joukkueet tekivät Hitlerin aition ohi marssiessaan natsitervehdyksen, mutta ranskalaiset monien muiden tavoin erityisen olympiatervehdyksen – käsi puolittain viistosti sivulle aitioon päin, ei suoraan eteenpäin.

Ranskalaiset saivat kuitenkin maailmanpoliittisesta tilanteesta johtuen suuret suosionosoitukset, ja saksalaislehdet kirjoittivat päivää myöhemmin, ettei ”sodanuhka Reinillä ole koskaan ollut pienempi eivätkä ranskalaiset Saksassa koskaan suositumpia kuin tällä hetkellä”.

Yhdysvaltain urheilijat nostivat hattunsa rinnalle ja käänsivät vain katseensa Hitlerin aition päin, lipunkantaja sen sijaan piti tähtilipun pystyasennossa.   Suosionosoitukset olivat vaimea.  Suomalaiset eivät liioin käyttäneet natsitervehdystä, mikä harmitti yleisurheilujoukkueen ylintä johtajaa Urho Kekkosta.  Hänen mielestään olisi ollut kohteliasta toimia maassa maan tavalla”.

Kuten muidenkaan kirjan väittämien ja faktojen osalta Raevuori ei tämänkään leimaavan maininnan kohdalla esitä mitään lähdetietoja. 

*

Demokratian itsepuolustus 1933

Urho Kekkosen tekstejä 1930-luvun mittaan on hyödykästä lukea.

Hän on kyllä tykönänsä tehnyt asiat ja linjat selviksi varhain ja kirkkaasti.  Ellei sitten sota ja sivuraide vähän välillä sekoittanut päätä ja ajatuksia.

http://puuro.blogspot.fi/2009/02/demokratian-itsepuolustus.html

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/11440/TMP.objres.2339.html?sequence=1

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset