Veikko Huuska

Miksi FEDin 100:s syntymäpäivä saattaa olla sen viimeinen?

Jouluaatonaattona, 23. päivä joulukuuta Federal Reserve (FED) täyttää 100 vuotta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Federal_Reserve_System

Voimme kaivella sen 100-vuotistaipaleelta joitakin menestyksen hetkiä… mutta myöskin syksyn synkän tuokioita.

Mikäli emme täysin erehdy, FEDin tulevaisuus on vaakalaudalla tulevaisuudessa – eikä niinkään kaukaisessa.  Maisema näyttää tosiaan synkältä.

By the Way: FED ei itse asiassa ole edes ollut olemassa täyttä sataa vuotta.

 

Amerikan kolme ensimmäistä keskuspankkia

Keskuspankit ja fiat-raha ovat olleet keskiössä aina Kolumbuksen urotyöstä, Amerikan löytämisestä, lähtien.

http://en.wikipedia.org/wiki/Fiat_money

Vuosien 1775 ja 1779 välillä kun Amerikan siirtokunnat ja liittoumat ajautuivat yhä syvemmälle kapinaan, fiat-rahan tarjonta kohosi yli 5.000 %.

Mainittujen neljän vuoden aikana siirtokuntien käyttämä raha, sitä  kutsuttiin nimellä the continental, menetti enemmän kuin 99 % alkuperäisestä arvostaan.  Tämän seurauksena rahan kierto loppui tykkänään, josta syntyi sanonta ”ei continentalin väärti”.

Amerikan ensimmäinen keskuspankki ikinä, the Bank of North America, perustettiin Kongressin jäsenten toimesta.  Peruskirja laadittiin vuonna 1781, ja sen taru kesti tuskin vuotta, kunnes sen liikkeelle laskema raha menetti arvonsa ja romahti.  http://en.wikipedia.org/wiki/Bank_of_North_America 

Kun Yhdysvaltain perustuslaki 1787 hyväksyttiin, edustajien enemmistö asennoitui ”kiivaasti vastustamaan” fiat-rahaa.  Äskeiset kokemukset olivat tuoreina heidän mielissään, ja  nämä kaverit tiesivät tarkalleen miksi.  http://en.wikipedia.org/wiki/Constitutional_Convention_(United_States)  

Jefferson sanoi: ”Yksityinen keskuspankki, joka laskee liikkeelle julkista valuuttaa, on suurempi uhka kansakunnan vapaudelle, kuin hampaisiin asti aseistautunut vihollisarmeija”.

Emme saa antaa hallitsijoidemme lastata meille ikuista velkaa”.

 

Keskuspankki Number One

Mutta keskuspankin synnyttämien hyötyjen vetovoima (hyödyt sisäpiiriläisille) olivat yksinkertaisesti liian vastustamattomat.  Alexander Hamilton, joka oli aikakautensa ensimmäinen edustava esimerkki sisäpiiriläisyydestä, kampanjoi herkeämättömällä vimmalla Jeffersonia vastaan, ja niinpä vuonna 1791 hyväksyttiin ”the First Bank of the United States”in perustamiskirjaa.  http://en.wikipedia.org/wiki/First_Bank_of_the_United_States 

 

Lähes kukaan ei yllättynyt kun uuden rahan kiihkeä painattaminen romahdutti Yhdysvaltain keskuspankin liikkeelle laskeman paperirahan arvon alle puoleen.  Se laski 42 % viidessä vuodessa.  Pankin toimilupaa ei koskaan uusittu.

 

Keskuspankki Number Two

Kongressi teki mitä kongressin kuuluu tehdä, eli hyväksyi vuonna 1816 uuden 20-vuotisen toimiluvan ”Second Bank of the United States”ille.  Myös se romahti kun markkinoille tuupatun rahan määrä karkasi käsistä, ja pankin johto harjoitti ikävää politiikkaa kansalaisten varannoilla. (nasty politics). http://en.wikipedia.org/wiki/Second_Bank_of_the_United_States

Kaikkien näiden metkujen, ja erinäisten pörssiromahdusten ja sotien jälkeen oltiinkin sitten kypsiä siirtymään kultakantaan (muodossa tai toisessa) ja onnistuttiin saavuttamaan dollarin arvon tietty vakaus.

 

Peto on syntynyt

Sitten tuli vuoden 1907 pankkipaniikki.

Kriisi synnytettiin tarkoitushakuisesti, tavoitteena poistaa pankkien välinen kilpailu yritysten luottamuksesta.  Lopullisena tavoitteena oli keskuspankin perustaminen.

Suunnitelma tepsi.

Perustettiin komissio tutkimaan kriisiä ja antamaan valtiojohdolle suosituksia sen ratkaisemiseksi.  Kaikki tämä vedätys johti ”Federal Resere System”in perustamiseen.

Järjestelmän piti olla ”hyödyllinen koko maalle”.  Mutta suunnitelmat oli laadittu kabinettien satiininsinisessä valossa, salassa, ja ne kypsyivät kukkaansa joulunaikaan 1913, ilman lainlaatijoiden pukinsorkkia.

Federal Reserven lupaus oli, että se tulisi palvelemaan ”pankkien viimeisenä turvana”, vannoen vakautta oman kaksoistehtävänsä, täystyöllisyyden ja vakaan hintatason vahtina.

 

Mitä seurasi?

Hunajaa ja näkyleipiä?

Ei, vaan kaiken hyvän sijasta Amerikka vyöryi massiiviseen luotto-ekspansioon – jättivelkaantumiseen -, vuoden 1929 surullisen kuuluisaan pörssiromahdukseen, ja niitä seuranneeseen suureen lamaan (Great Depression).

Tuolloin FEDillä piti olla kultavarantoja vähintään 35 % sen jäsenpankeille myöntämistä lainoista, ja vähintään 40 % FEDin omista dollarimääräisistä vastuista, jotka olivat lunastettavissa (milloin tahansa) kirkkaana kultana.

Tämä synkeä vaihe päättyi Rooseveltin vuoden 1933 kultatakavarikkoon, joka lisäsi merkittävästi FEDin kultavarantoja, mutta (tietenkin) myös johti valtaisaan rahan lisäpainattamiseen.

Kultavarantovelvoitteita alennettiin asteittain aina vuoteen 1971 saakka, jolloin Richard Nixon lopetti koko järjestelmän.  Hän sulki kultaikkunan poistamalla ulkomaalaisten oikeuden lunastaa dollarimääräiset velkakirjat kultana.

Tuossa vaiheessa melkein kuin ”huomaamatta” poistettiin kaikki esteen moraalittoman rahan painamiselta.  Esteet oli raivattu pois.

 

Kamala kenttäennätys

Luokaamme silmäys FEDin saavutuksiin sen ”ponnistellessa” kaksoismandaattinsa valtuuttamana.

(Kuten lukija muistaa, tuo kaksoismandaatti käsitti toimivaltuudet työllisyyden ja rahan-arvon ylläpitäjänä).

Ensimmäinen tehtävä on maksimoida työllisyysaste.

Työttömyys, se todellinen, joka lasketaan ns. ShadowStats –järjestelmällä (perustuu edellisen hallituksen luomaan laskentamenetelmään) on nykyisin lähellä 23 %:ia, eikä se ole koskaan parhaimmillaankaan saavuttanut alle 10 %:n tasoa sitten vuoden 1994. 

Katso: ShadowStats.com, U.S. Unemployment Rate: Official (U3, U6) vs. Shadow Stats Alternate

 http://www.shadowstats.com/alternate_data/unemployment-charts

Toinen tehtävä on turvata vakaa rahanarvo (hintataso).

Kun seurataan dollarin ostovoimaa, havaitaan että hinnat alkoivat nousta pian FEDin perustamisen vuonna 1913, mutta varsinaisesti hintarintama räjähti kun viimeinenkin linkki kultaan katkesi Nixonin päätöksellä vuonna 1971. 

Vuosien mittaan FEDin tehtäväkenttä on laajentunut huomattavasti.  Mutta uusienkin tehtävien hoito on hulttiomaista, synkkää katsottavaa:

Pitkien korkojen kohtuutason säilyttäminen: FEDin syntyessä korot olivat keskimäärin & %.  Vuosien 1974-1992 välillä ne asettuivat 8 %:iin, korkeimmillaan ne olivat vuonna 1981: 14 %-

Pankkitoiminnan valvonta ja säätely: - tuloksia ovat olleet paha pankkikriisi 1920-luvulla, 1933 Suuri lama, 1980- ja 1990 –lukujen säästö- ja lainakriisit.

Rahoitusjärjestelmän vakauden säilyttäminen: 2007-2008 finanssikriisiä pidetään syystäkin pahimpana sitten Suuren laman.

Katso: Measuringworth.com U.S. Annual Consumer Price Index, 1774 - Present (2012) http://www.measuringworth.com/datasets/uscpi/result.php

 

Mitkä ovat näiden epäonnistumisten opetukset?

Pahin opetus on se, että FED kieltäytyy oppimasta.

”Tee kuten he tekevät, älä niin kuin sanovat”

Historian oppitunti on selkeä: Kun dollari oli kultakantaan sidottu, edes jossain muodossa, se todella säilytti arvonsa hyvin tai erittäin hyvin.

FEDin olemassaolon aikana Yhdysvallat ie ole vielä kokenut vahvaa talouden kasvun aikaa, ja tuotannon ja elintason kohoamisen kautta.

Samaan aikaan kullan tarjonta kasvoi vain niukalti, joten ei todellakaan ollut esteitä tukeutua sen vakauttavaan ankkurivaikutukseen.

 

FEDin kulta

Vaikka FED vihaa kultaa, ja vaikka Bernanke – tuoreine seuraajineen - on haluton myöntämään, että se on todellista rahaa, FED ja valtiovarainministeriö (ilmeisesti) omistavat tuhansia tonneja sitä.  Luultavasti enemmän kuin osaamme kuvitellakaan, tulihan keskuspankeista maailmanlaajuisesti kullan netto-ostajia vuonna 2011, ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen.  Aasian keskuspankit tunnetusti – ja monet kehitysmaiden keskuspankit vähemmän tunnetusti – ovat panneet jemmaan kultaa.

Jalometallien myyntiin erikoistuneen Barclays Capitalin toimitusjohtaja Jonathan Spall kertoi Financial Times.com –sivustoilla taannoin: ”Palaamme takaisin aikaan, jolloin raha hakeutuu kultaan.  Tämä on täysin käänteinen kehitys sille, mitä olemme nähneet eritoten 1990-luvun jälkeisenä aikakautena”.  http://video.ft.com/1163539593001/BarCap-Plenty-of-juice-in-gold-price/Markets

Niin paljon kuin keskuspankkiirit ahmivatkin kultaa, ne eivät enää koskaan nähtävissä olevassa ajassa pysty hankkimaan sitä kylliksi.

Bysantin imperiumi on ehkä näkyvin esimerkki siitä, miten yhteiskunta ja sen talous voi kukoistaa kultakannan kurialuovan järjestelmän avulla.

 

Historian oppitunti

Bysantin valtakunta vaikutti sen vuonna 395 eaa Roomasta saavuttamasta voitosta lähtien aina siihen kun se ottomaanien käsissä mureni vuonna 1453.

Keisari Konstantinus Suuri rakensi rahatalouden perinteen – tänään tuntuu uskomattomalta – kreikkalaisten oppien mukaan.  Tämä siis huomioiden sen miten syvissä ongelmissa koko Kreikka nykyisin lilluu.

Konstantinus määräsi luotavaksi uuden kultarahan (solidus) ja uuden hopearahan (miliaense).

Lyödyn kultalantin, solidiuksen, painoksi määritettiin 65 viljanjyvän paino.  Tämä säilyi vakiona 800 vuotta.  Imperiumin kovan rahan politiikka varmisti kolikkojen luotettavuuden.  Ne olivat käypää tavaraa ja vaihdannan välineitä kaikkialla kautta tunnetun maanpiirin alueella, Aasiassa, Euroopassa ja Afrikassa.

Loistonsa päivinä Bysantin imperiumi oli silloisen globaalin maailmankaupan keskiössä.  Se ei koskaan vajonnut velkautuneeksi valtioksi, saati että se olisi romahtanut vararikkon.  Jättivaltion käypä raha ei koskaan ”sulanut” imperiumin kahdeksan vuosisadan aikana.  Mutta kaiken opetus on se, että raha, kultakantaan sidottu raha ei salli pankkiireille koskaan tilaisuutta lyödä rahaa sellaisia mielettömiä määriä kuin he voivat tänään tehdä, joko panemalla setelipainon 5-vuoroon tai näppäilemällä virtuaalisesti olemattomia varantoja markkinoille.  Vakaa järjestelmä ei mahdollista velka-pohjaisen fiat-rahan suitsetonta laukkaa.

 

Katse taakse ja eteenpäin

Hieman meille läheisemmässä historiassa löydämme kummallisen havainnon: dollarin omistaja on voinut nauttia lähes yhtä suurta ostovoimaa niinkin väljän aikahaarukan välillä kuin vuosien 1783 ja 1913 välillä.  Kiitos dollarin yhteyden kultaan.

Mutta valitettavasti, kun FED syntyi, Yhdysvaltain dollarin siteet kultaan poistettiin asteittain.  Sen ostovoima on sittemmin romahtanut.  Dollari on menettänyt 96 % siitä arvosta, joka sillä oli vuonna 1913.

Historia on osoittanut selvästi, että keskuspankit tulevat ja menevät – mutta kulta on ikuinen.

Joten, nyt kohta kun FEd täyttää ensimmäisen (ja todennäköisesti viimeisen) sata vuottaan, pidetään ”Iso kuva” mielessä.

Presidentti Jefferson tiesi tarkalleen, mitä hän puhui.

Koska hallitukset rakentavat askarensa ja toimensa yhä epätoivoisemmaksi kasvavaan riippuvuuteen fiat-rahasta, sen ostovoima on varmuudella yhä laskeva.  Dollari on matkalla sinne, minne meni Yhdysvaltain ensimmäisen keskuspankin raha, continental.  Historian hämäriin.

Kulta, sen sijaan, on jo testattu ja se on pitänyt 5.000 vuotta.

Mutta entä keskuspankit?

Eivät kestä niin kauaa.

 

Lähde:

By Peter Krauht, Resource Specialist, Money Morning, December 3, 2013.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän HeikkiAalto kuva
Heikki Aalto

En yhtään ihmettelisi, jos nämä paperirahan nimeen vannovat kiilusilmät olisivat heittäneet koko kultavaratonsa markkinoille vuosikymmeniä sitten.

Saksan vaatiman kullan toimittamiseen Fed tarvitsee aikaa kymmenen vuotta. En lähtisi lyömään kiveksistäni vetoa, että Manhattanin holveissa on katetta.

Jotkut hullut väittävät lisäksi, että koko jalometallimarkkina on johdannaisilla manipuloitu. Eipä kullan hintamanipulaatio kuitenkaan mitenkään ainutkertaista olisi... London Gold Pool?

Mielenkiintoisia juttuja nämä. Bernanken seuraajaksi nimitetty Janet Yellen on ilmeisesti vähintään yhtä kovan kaliiberin inflationisti kuin edeltäjänsä.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/11419...

pätkä
Oletetaan että Kitee perustaa oman rahan, leimattu kilon kultaharkko. Tällöin toteutuu kultakannan kannattajien unelma rahasta arvon säilyttäjänä. Vaihdon välineenä harkko on hiukan epäkäytännöllinen mutta pyöristetään hinnat harkoiksi. 10 tuoppia, yksi harkko.

Kunta antaa harkon minulle. (Oletan sossun jakavan harkon ensimmäiselle tarvitsijalle.) Minä vien harkkoni sutkin krouviin ja vaihdan olueen. Sutki taas tallettaa harkon pankkiin. Pankki lainaa harkon minulle ja minä kannan sen krouviin. Mikäli jaksan käydä säännöllisesti krouvissa ja pankki on auki joka päivä, vuoden kuluttua minulla on velkaa 365 harkkoa, sutkilla talletuksia 365 harkkoa. Vaikka rahana on kulta, velkaa ja talletuksia tuli reilusti lisää. Näyttää siltä että kulta on erittäin arka lisääntymään jos pankkiiri saa sen näppiinsä. (Tätä ne talousdemokraatit jauhavat paperi rahasta.) Toisaalta, pankkiiri mahdollisti pubin jatkuvan aukiolon, sitä en tiedä onko asia hyvä vai huono, kohmeloa ei ainakaan tarvitse kärsiä kun heti pankin auettua voi lähteä korjaamaan oloa.

Käyttäjän HeikkiAalto kuva
Heikki Aalto

Mitä esimerkkisi on tarkoitus demonstroida? Kultakannan ajatus on asettaa edes jonkinmoisia rajoitteita luotonlaajennukselle.

Irving Fisher esitti kirjassaan 100% Money vaihtoehtoa laman luoneelle inflatoriselle ekspansiolle, mutta erään Keynesin seuraavana vuonna julkaisemat ajatukset olivat pankkiirien näkökulmasta seksikkäämpiä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Fedin tulevaisuus on ihan fantsun ruusuinen. Kyse on Jenkkilästä. Ei muuta kuin lisää miljardöörejä putkeen, niin siitä se siitä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset