Veikko Huuska

Kekkonen rakentaa ulkopolitiikkaa – sattumuksia syksyllä 1963

Kekkonen rakentaa ulkopolitiikkaa – sattumuksia syksyllä 1963

 

Urho Kekkosen elämänkaaressa oli tietty vaihe hänen varmistettuaan ensimmäisen jatkokautensa presidenttinä vuoden 1962 Honka-vaaleissa; vahvistettuaan itäistä sivustaa, hän hyökkäsi täydellä höyryllä länteen.  Vuosi 1963 oli merkittävien valtiovierailujen vuosi, Kekkonen vieraili ja toimi itse isäntänä. 

 

Luokaamme kavalkadinen katsaus 50-vuoden taakse.  Ja mikäpä olisi sen parempi lähdeaitta kuin Juhani Suomen opus magnum, Kekkosen elämäkerta, ja sen V osa, ”Presidentti.  Urho Kekkonen 1962-1968” (Otava, 1994).

 

Tällä toisella kaudellaan Kekkonen loi perustan ylivertaiselle asemalleen Suomessa, ja puolivälivaltio Suomen erikoislaatuisena sukkulapresidenttinä niin Euroopan kuin koko maailman politiikassa.  Yritystä Kekkoselta ei puuttunut, se käy eittämättä ilmi tästäkin kompilaatiosta, katkelmapalojen kokoelmasta.  Paitsi yritystä Kekkosella oli ylen määrin vastuksia, ali- ja väärinarviointeja, etenkin häneen itseensä ja hänen pyrkimyksiinsä liittyviä.  Mutta Kekkonen ei olisi ollut Kekkonen jos hän olisi lannistunut.

 

Siispä, olkaa hyvät, kuvia syksyltä 1963. 

 

Ottakaa tämä kuvasarja kuin työtehtävä: mitä yhteistä, mitä eroavaa tämän päivän tilanteeseen? Tekstin korostukset VH:n.

 

Alkukuva.

 

Juhani Suomen Kekkos-monopaasi on jyhkeä ja lähes rannaton katselmus yhdenmiehen show´hun, joka kuitenkin tähtäsi Suomen valtiollisen ja kansallisen profiilin rakentamiselle ja maan aseman puolustamiselle. 

 

Kuvaelma alkaa vuoden takaa, syksy 1962:

Kekkonen matkustaa Ranskaan.  Hän on saanut presidentti Charles De Gaullelta ehdotuksen ja kutsun vierailla Pariisissa.  ”Epäilemättä Kekkonen itsekin oivalsi kiinnostavuutensa kytkeytyvän nimenomaan Neuvostoliiton-tuntemukseen”, Suomi kirjoittaa.  Hän uhraa kirjassa peräti 16½ sivua Kekkosen ranskalaiseen visiittiin: vaikka ajankohta – lokakuun loppu 1962 - oli kiintoisa ja tapaaminen johti joihinkin avauksiin, voi perustellusti kysyä, oliko se nyt aivan noin suuren huomion arvoinen.  Nykyään presidentit eivät juurikaan tee kahdenvälisiä valtiovierailuja, tapaamiset hoidetaan toisin, ja enimmäkseen käydään moikkaamassa naapureita sekä avaamassa kauppavaltuuskunnille ovia.  Sitä Kekkonenkin tavallaan teki, olihan keskustelujen ytimessä EEC:n laajenemiskysymykset.  Kekkosen helpotukseksi de Gaulle täysin hänen ounastelujensa mukaisesti vakuutti torppaavansa jatkossakin Britannian jäsenhakemuksen. 

 

Vierailun virallinen osuus päättyi Pariisissa 27.10.1962, kestettyään neljä päivää.  ” jatkui Etelä-Ranskaan ja sieltä edelleen Korsikalle, missä Kekkosta silloin tällöin ahdistava vanha vaiva, kivulias sappikohtaus, pakotti tinkimään suunnitellusta ohjelmasta”, Suomi kirjoittaa.   - Sappikohtaukset uusiutuivat myöhempinä vuosina epäsäännöllisen säännöllisinä, helposti havaittavina ryöppyinä.  Korsikalla historiatietoinen Kekkonen vieraili Napoleonin syntymäkodissa, ja poseerasi suomalaiselle lehtikuvaajalle ”Napoleon-asennossa”, käsi liitingin lävessä.  Enne sekin.  http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lasse-lehtinen-kekkosella-oli-neuvostoliiton-lupa-liioitella-idan-uhkaa 

 

Kuvaelma jatkuu:

Elokuun alussa 1963 Suomeen saapui Kekkosen vieraksi Britannian pääministeri Harold Macmillan ja päivää myöhemmin hänen Moskovassa juuri ydinkieltosopimuksen yhdessä Neuvostojohtajien kanssa allekirjoittanut ulkoministerinsä, Sir Alec Douglas Home.   http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/8944/TMP.objres.2203.html?sequence=1

 

Kuva 1.:

 

”Päällimmäisenä Kekkosen ja brittijohdon keskusteluissa oli muutosvaiheessa oleva kansainvälinen tilanne.  Kekkonen luonnehti suurvaltasuhteiden tulevaisuudennäkymiä rohkaiseviksi, mihin hänen keskustelukumppaninsa innokkaasti yhtyivät.  Lordi Home väitti jopa, että länsivaltain ja Neuvostoliiton välinen neuvotteluilmapiiri oli parempi kuin milloinkaan aikaisemmin.  Macmillan meni vieläkin pidemmälle.  Hän julisti sodan menettäneen merkityksensä politiikan välikappaleena ja arvosteli ankarasti niitä, jotka vaativat varustelukilpailun jatkamista Neuvostoliiton heikentämiseksi.”

 

Kuva 2.:

 

”Kekkonen oli tässä vaiheessa hyvin informoitu.  Vierailun alkupäivänä – ajankohta oli luonnollisesti tarkoituksellisesti valittu – suurlähettiläs Zaharov oli käynyt luovuttamassa hänelle Neuvostoliiton hallituksen käsityksiä selvittelevän muistion.”

 

Kuva 3.:

 

”Ajankohtaan liittyen keskusteluissa [brittijohdon kanssa] sivuttiin myös aseidenriisuntaa.  Mielenkiintoisen taustan mielipiteenvaihdolle antaa Yhdysvaltain silloisen suurlähettilään Carl T. Rowanin muistelmissaan esittämä tieto.  Rowanin mukaan hänelle tehtiin ennen Helsinkiin siirtymistä selväksi, että hänen oli muokattava Kekkosesta Yhdysvaltain ”vaikutusagentti”: ilman Suomen tukea amerikkalaisten etuja palveleva osittainen ydinkieltosopimus ei tulisi hyväksytyksi Kremlissä.  Kekkosen ”agenttitoiminnasta” ei löydy viitteitä.”

 

Kuva 4.:

 

”Macmillan oli kiinnostunut kuulemaan isäntänsä käsityksiä Neuvostoliiton politiikasta.  Kekkonen ennusti Neuvostoliiton ja Kiinan välisen skisman tulevan jatkumaan ja kertoi SKP:n vastikään asettuneen näkyvästi Neuvostoliiton puolelle.  Hrushtshevin aseman hän arvioi uudelleen vahvistuneen.”

 

Kuva 5.:

 

”Kekkonen kertoi saaneensa sen vaikutelman, että Hrushtshev aikoi ajaa tahtonsa läpi luottaen siihen, ettei Yhdysvallat tohtisi aloittaa ydinsotaa Berliinin vuoksi.  Siksi Berliinin-kysymykseen sisältyi yhä tilanteen uuden kärjistymisen mahdollisuus.  Eikä monivuotisesta ongelmasta tuntunut olevan ulospääsyä.  Siksi Kekkonen totesi uskovansa, että ”ennen pitkää tulee olemaan pakko tunnustaa Itä-Saksan valtion olemassaolo”.”

 

Kuva 6.:

 

”Vaikka vieraat (Macmillan ja Home) suhtautuivatkin Suomen politiikkaan myötäsukaisesti, eivät kaikki epäluulot toki olleet hälvenneet.  Macmillan pelkäsi Neuvostoliiton saattavan turvautua idän ja lännen välisessä kilvoittelussa öljyaseeseen ja viittasi tässä yhteydessä läpinäkyvästi tietoihin öljyputken rakentamisesta Neuvostoliitosta Suomeen.  Asiaan puuttumiseen saattoi myös vaikuttaa hänen tyytymättömyytensä siihen, että Suomi oli vähentänyt öljyostoja Isosta-Britanniasta.”

Huom.; Riuska oli ajan riento.  Sotaministeri John Profumon skandaalin, syöpädiagnoosin ja leikkauksen vuoksi Macmillan erosi 18. lokakuuta 1963. Hänen seuraajansa oli ulkoministeri Alec Douglas-Home.     http://fi.wikipedia.org/wiki/Harold_Macmillan

 

Kuva 7.:

 

Tyytyväisyys ja suopeus leimasi britti-vierailun jälkikommentteja.  ”Tyytyväisyyttä vakuutti myös Helsingissä piipahtanut Kekkosen vanha ystävä, Ison-Britannian tiedustelupalvelussa merkittävää uraa luonut Rex Bosley.  Hän totesi Macmillanin luonnehtineen Kekkosta ”itsenäisemmäksi”, kuin vuoden 1961 vierailun aikana [UKK kävi silloin Britanniassa].  Suorasukaiseen tapaansa Bosley totesi länsivaltain pitävän Kekkosta arvoituksellisena hahmona.  Hänellä kerrottiin olevan läheiset henkilökohtaiset suhteet Hrushtsheviin, mutta kukaan ei siitä huolimatta uskonut, että hän olisi ”Neuvostoliiton palveluksessa”.” – Viite: katso alinna[RB]

 

Kuva 8.:

 

”Tämän [Bosleyn lausunnon] kuultuaan Kekkonen ei malttanut olla naljailematta, että tämänkaltainen epäluuloinen suhtautuminen tulisi ehdottomasti saattaa neuvostoliittolaisten korviin, koska se varmasti vahvistaisi hänen asemaansa Neuvostoliittoon päin.”

Katso myös tämä alhaalla: [TS]

 

Kuva 9.:

 

”Bosleyltä Kekkonen sai myös vahvistuksen sille, että osittaisen ydinkieltosopimuksen taustalla olivat olleet USA:n etulaskelmat.  Vakoilusta Moskovassa teloitettu eversti Oleg Penkovski oli ehtinyt paljastaa briteille ja amerikkalaisille oleelliset tiedot Neuvostoliiton sotilaallisesta voimasta.  Tiedot olivat osoittaneet Yhdysvaltain omaavan ydinaseissa huomattavan etumatkan ja sen säilyttämiseksi oli ryhdytty ajamaan koekieltosopimusta. 

Kun Kekkonen ihmetteli, miksi Kennedy ei ollut käyttänyt edullista asemaa hyväkseen ja iskenyt Neuvostoliittoon, Bosley totesi:

”Ei, Neuvostoliiton iskuvoima on kuitenkin niin suuri, että se olisi ensi iskun saatuaankin voinut tuhota suuren osan Eurooppaa”.  Tämä kävi täydellisesti yksiin sen kanssa, mitä Kekkonen oli edellisenä syksynä kuullut Hrushtshevilta.”  [OP]

 

Kuva 10.:

 

”Suhteiden kehittyminen kahden valtion välillä on aina sidoksissa myös niiden diplomaattiedustajien henkilöön.  Tässä suhteessa kesällä 1963 Helsinkiin saapuneeseen Ison-Britannian uuteen suurlähettilääseen A.E. Lambertiin kiinnitettiin paljon toiveita.  Hänen edeltäjänsä Con O´Neill kun oli vielä ennen poistumistaan ehtinyt suututtaa Ritarikadun [ulkoministeriön] virkamiesjohdon uhkailevalla ja määräilevällä käyttäytymisellään, johon Kekkonenkin oli reagoinut:

Kirjoitin 12.4. Hallamalle, että luuleeko O´Neill olevansa täällä  Gaulaiter”.”                                                                                                                                                                  [Gaulaiter = NSDAP:n aluejohtaja, vallattujen aleiden prefekti; http://fi.wikipedia.org/wiki/Gauleiter]

 

Kuva 11.:

 

”Myös Yhdysvallat vaihtoi suurlähettilästä.  Keväällä 1963 Helsinkiin saapui Carl Thomas Rowan, entinen julkisten asiain apulaisvaltiosihteeri.  Nimitys herätti tavallista enemmän huomiota: olihan kysymyksessä Yhdysvaltain ensimmäinen värillinen suurlähettiläs Suomessa.  Häly oli tuoreelle diplomaatille tuskin uutta; tuskin sekään, että jotkut Suomen ulkoasiainhallinnon keskeiset virkamiehet katsoivat asiakseen suhtautua Rowaniin pidättyvästi, jopa kirpeästi.”  [CTR]

 

Kuva 12.:

 

”Läntisten valtalehtien suhtautuminen Kekkoseen säilyi avoimesti kielteisenä.  Aika ajoin häntä syytettiin muun muassa Moskovan nöyristelystä, päätösvallan luovuttamisesta Suomesta ulkopolitiikkaa koskevissa ratkaisuissa Neuvostoliitolle sekä neuvostojohdon suosion hyödyntämisestä omaksi eduksi.  Asenteellisimmat lehtimiehet sisällyttivät artikkeleihinsa jopa selväsanaisia uhkauksia.  Lehtikirjoitusten muusta sisällöstä saattoi toisinaan päätellä, että kirjeenvaihtajien tietolähteet olivat lähinnä leskisläisissä ja oikeistolaisissa piireissä.

Eivätkä mustamaalausta harjoittaneet ainoastaan lehtimiehet.  Myös läntisten suurvaltain Helsingissä olevat edustajat syyllistyivät saman.  Joskus siitä saatiin selviä todisteita, kuten esimerkiksi silloin, kun NATO ryhtyi tutkimaan, miksi Yhdysvaltain ja Ranskan Helsingin-suurlähettiläiden tilannearviot poikkesivat niin paljon toisistaan:

”Yhdysvaltain Helsingin-suurlähettiläs oli raportoinnissaan maalannut erittäin synkän kuvan tilanteestamme (”ikään kuin kommunistinen vallankaappaus olisi Suomessa välittömästi edessä…”), kun taas hänen ranskalainen kollegansa oli suhtautunut asioihimme melko rauhallisesti…”

 

Vuonna 1964 Helsinkiin virkautunut Ruotsin suurlähettiläs Ingemar Hägglof kertoo muistelmissaan nimenomaan amerikkalaisen ja brittikollegansa sekä Saksan Liittotasavallan edustajan suhtautuneen Kekkoseen ”aika epäsuopeasti”.  Eikä Hägglöfillä ollut epäilyksiä siitä, mistä kielteiset asenteet juontuivat, ja miksi ”venäläisiä nähtiin joka pensaan takana”.  Tukholmaan kesällä 1964 lähettämässään raportissa hän luonnehti Helsinkiä vailla vertaa olevaksi juorupesäksi, missä diplomaatit tarpeettomasti imivät vaikutteita juuri sellaisilta henkilöiltä, joiden suurimpana mielihaluna oli horjuttaa ulkomaisten tarkkailijoiden luottamusta Kekkoseen ja hänen hallintoonsa.

Pari vuotta aikaisemmin oli Hägglöfin edeltäjä kiinnittänyt raportissaan huomiota siihen, että "Ison-Britannian Helsingin-suurlähettiläs [vert. edellä; Hägglöf tarkoittaa O´Neilliä, VH] käytti tietolähteinään Kekkosen fanaattisia vastustajia”, Junnilaa ja Pitsinkiä.” (emt. 299).

 

Kuva 13.:

 

[Suomi oli yrittänyt 1962 ostaa it-ohjuksia Iso-Britanniasta] ”Myös it-ohjusten myyminen noottikriisistä vastikään selvinneelle Suomelle epäilytti sinällään brittejä.  Kaiken lisäksi jotkut suomalaiset tekivät parhaansa vielä lisätäkseen epäluuloja. 

Näin menetteli muun muassa se Helsingin Sanomien artikkelitoimittaja, joka väitti brittikollegoilleen, että Suomen Englannista ostamat suurtehotutkat oli hankittu Neuvostoliitosta saadulla luotolla ja että ne oli tarkoitus kytkeä Leningradin puolustusverkkoon.  Brittijournalistit julkistivat tiedon, joka nopeasti levisi ja oikaisuista huolimatta vahingoitti Suomen kuvaa maailmalla.” (emt. 63).

 

Kuva 14.:

 

”Kekkonen pelkisti Max Jakobsonin [muistiossaan] esittämän päiväkirjassaan vielä pitemmälle todeten sen, minkä hänen mielestään täytyi olla selvää amerikkalaisillekin:

”USA näkee, että jos Neuvostoliitto kohdistaa iskun Suomea vastaan se (NL) voi olla varma, että sitä ei länsi uhkaa ydinaseella”.  Kekkosella oli käsitykselleen hyvät perusteet.  Hän oli saanut sille vahvistuksen Suomesta Yhdysvaltoihin siirtyneeltä ja siellä merkittävän sotilasuran luoneelta eversti Alpo Marttiselta, jonka kanssa hän oli keskustellut pitkän Tamminiemessä. 

Marttinen oli kertonut perehtyneensä työssään Yhdysvaltain sotilaallisiin ennakkosuunnitelmiin ja nähneensä niistä, että Suomi tultaisiin jättämään seuraavassa sodassa ”huomiota vaille”, koska sen puolustaminen kävisi amerikkalaisille liian kalliiksi.”

 

Kuva 15.:

 

”Jotkut epäluuloja lietsoneet tekijät vaikuttivat kuitenkin edelleen taustalla.  Sellainen oli muun muassa neuvostoloikkari Anatoli M. Golitsyn [diplomaattikalenteriin hänet oli merkitty väärällä nimellä Anatoli Klimov, VH], jonka tarinat muuttuivat sitä repäisevämmiksi, mitä kauemmin CIA häntä kuulusteli.  Elokuussa 1963 [Britannian tiedustelu-upseeri] Bosley kertoi Kekkoselle Golitsynin levittäneen tietoa, että Neuvostoliiton palveluksessa olevien suomalaisten joukkoon kuuluivat muiden muassa Helsingin poliisimestari [Erik Gabrielsson], TPSL:n johtohahmot Emil Skog ja Aarre Simonen sekä presidentti Kekkonen.  Se että Bosley tiesi asiasta, osoittaa amerikkalaisten kertoneen kuulustelutuloksista briteille, mahdollisesti muillekin.”  [AMG]

 

Kuva 16.:

 

”Aikaa ja tapoja kuvaava oli amerikkalaisen Reader´s Digest´issä [sikäläinen Valitut Palat] julkaistun Suomea käsitelleen artikkelin tausta.  Monet tahot vastustivat sen julkaisemista.  Lehti jätti varoitukset kuitenkin omaan arvoonsa, kun suomalainen lehtimagnaatti Eljas Erkko piti artikkelia erinomaisena.  Niin amerikkalaiset – kuten lehden kansainvälinen lukijapiirikin – saivat tietää, että ”kiistelty presidentti” Kekkonen pelasi uhkapeliä Suomen vapaudella antaessaan jatkuvasti myöten Neuvostoliitolle.  Antautumispolitiikan vihjattiin palvelevan hänen omia etujaan, ja esimerkiksi noottikriisin kerrottiin olleen ”valmisteltu hänen auttamisekseen”. – ”

Katso vakoilu-upseeri R. Bosleyn pitkästä roolista Kekkosen kontaktina vielä: UKK:n päiväkirja 28.1.1975:  "28.1. Rex Bosley luonani. Kertoi, että eräs KGB:n mies suurena salaisuutena kertonut Englannin tiedustelupalvelulle toukokuussa 1974, että Suomen ja Neuvostoliiton välillä käydään salaisia neuvotteluja aluevaihdosta. Suomi saa Viipurin ja osan Karjalaa ja luovuttaa NL:lle Pohjois-Suomen esim. Muoniota myöten, että NL saa yhteistä rajaa Ruotsin kanssa."

 

Kuva 17.:

 

”Vaikka suurlähettiläs Rowanilla olikin paremmat edellytykset Suomen ja Yhdysvaltain suhteiden kehittämiseen kuin useimmilla hänen edeltäjillään, törmäsi hänkin moniin vaikeuksiin.  Muistelmissaan hän viittasi erityisesti amerikkalaisten Suomessa harjoittamaan vakoiluun.  Vain muutamia kuukausia ennen Rowanin nimitystä Suomi oli karkottanut maasta Yhdysvaltain sotilasasiamiehen ja tämän apulaisen, jotka olivat Lapissa valokuvailleet siltoja sekä mittailleet siltapalkkeja kansirakenteita.  Paljastuttuaan eversti Jesse Drain puolustautui selittäen halunneensa vakoilla avoimesti ja julkisesti, koska hänellä oli Suomessa niin hyviä ystäviä.  ”Ilmeisesti mies on täysi hölmö ja narri”, Kekkonen kommentoi suostuessaan SUPO:n ehdottamaan karkotukseen.” [JD]

 

Kuva 18.:

 

”Loppujen lopuksi Suomen kannalta vahingollisinta oli kuitenkin se kuva, jonka CIA:n edustajien raportointi maasta antoi.  Ruotsin lähetystöneuvoksena Helsingissä palvellut Sten Aminoff on myöhemmin päivitellyt CIA-tehtävissä toimineen Yhdysvaltain suurlähetystön kakkosmiehen ahdaskatseisuutta, tietojen puutetta ja ideologista yksisilmäisyyttä.  Päällimmäisenä tämän ajatuksissa olivat hänen avustajiensa hankkimat tiedot suomalaispoliitikkojen yksityis- ja rakkauselämästä, ja niiden pohjalta hän teki poliittisia johtopäätöksiä…” – [CIA-raportit käsittelivät, epäilemättä, myös presidentti Kekkosen yksityis- ja rakkauselämää, VH.]

 

Kuva 19.:

 

”Rowanin hyviä yrityksiä vastaan kääntyi lopulta myös varapresidentti Lyndon B. Johnsonin vierailu Suomeen syyskuussa 1963.  Johnson oli korkea-arvoisin siihen mennessä Pohjolassa käyneistä amerikkalaispoliitikoista.  Sellaisena vierailu olisi saattanut olla erinomainen suhdetoiminnan väline.  Että se ei sellaiseksi muodostunut johtui lähinnä vieraasta itsestään.  Varapresidentin pursuileva teksasilainen toimintatarmo, itsekeskeinen, kovaääninen ja kursailematon esiintyminen sekä ajoittaiset kiukuttelupuuskat olivat selvästi liikaa suomalaisille.”  http://fi.wikipedia.org/wiki/Lyndon_B._Johnson

 

Kuva 20.:

 

”Eniten harmaita hiuksia järjestäjille näyttää aiheuttaneen vierailuohjelmaan sisältynyt matka Lappiin, jonne vieras otti mukaansa vaimonsa Lady Birdin ja tyttärensä Lynda Birdin:

 

”Hän pysäytti autosaattueensa kaupunkiin (Rovaniemelle) johtavalla maantiellä toistakymmentä kertaa puristaakseen niiden aikuisten ja lasten käsiä, jotka olivat saapuneet tien varteen nähdäkseen hänestä vilauksen.  Muutaman kerran myös Lady Bird liittyi hänen seuraansa, ja Lynda Bird jakeli lapsille nimellään varustettuja lyijykyniä, joiden toiseen päähän oli kiinnitetty muovikukka.

Havaitessaan erään kuorma-auton odottamassa tienristeyksessä autosaattueen ohimenoa, varapresidentti harppoi sen luo ja tempaisi oven auki.  Säikähtänyt kuski istui paikallaan päällään vain pitkähihainen aluspaita, housut ja kengät.  Vaimo istui hänen vierellään sylissään kulhollinen puolukoita, ja etuistuimella oli myös perhetuttu.  Johnson työnsi kätensä sisään, otti muutaman puolukan ja sanoi: ”Hello, hauska tavata”.”  -

Vakuutettuaan kuljettajalle, että ”Amerikan kansa” toivoo rauhaa ja ystävyyttä Suomen kansan kanssa, Johnson pyyhälsi jälleen matkaan.” 

 

Katso kuvat:  https://plus.google.com/photos/113679801467129695575/albums/5951577649265432273?banner=pwa&sort=1

 

Kuva 21.:

 

”Suurlähettiläs Rowan oli onnistunut torpedoimaan varapresidentin suunnitelmat jatkaa matkaa Suomesta Moskovaan ”katsomaan neuvostojohtajia silmiin”.  Sen sijaan hän ei kyennyt estämään Johnsonia muuttamasta harrasta ”seppeleenlaskutilaisuutta Rovaniemen sankarimuistomerkillä poliittiseksi puhetilaisuudeksi (”joka kerta kun näen näin suuren väkijoukon, pidän puheen, vaikkei minulla olisi koko saamarin puhetta mukanani”).  Kuoron laulaessa rukousta Lynda Bird jakeli jälleen muovikukin koristettuja kyniä.”  http://photos.state.gov/libraries/finland/788/pdfs/diplomatic_relations03.pdf

 

Kuva 22.:

 

”Kekkonen suhtautui korkean vieraan tempauksista kuulemiinsa juttuihin huumorilla ja ironialla.  Jotenkin hän vielä sulatti senkin, että Johnson antoi hänen odottaa parikymmentä minuuttia, ennen kuin suvaitsi saapua hänen kunniakseen järjestetyille juhlapäivällisille.  [Kekkonen oli tunnetusti kellontarkka mies, VH].  Mutta varapresidentin puheiden kohdalla Kekkosen ymmärrys loppui:

”Kyllä se on omituista porukkaa; kuten olisi täällä keskellä vaalitaisteluaan.”  Eikä Linnassa järjestetty lyhyt neuvottelutilaisuus Kekkosen käsityksiä parantanut: ”Naiivi ja hölmö mies meidän asioissa.  Voi olla kuinka etevä tahansa USA:ssa, mutta täällä ei pärjää tuolla tavalla”.”  [LBJ]

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/lyndon_b_johnson_suomessa_7583.html#media=7587

 

 

Kuva 23.:

 

”Vapaus edellytti Johnsonin mukaan myös taloudellista riippumattomuutta, ja siksi hän julkitoi – kuten Macmillan aiemmin – huolensa tiedoista, joiden mukaan Neuvostoliitto oli rakentamassa öljyjohtoa Suomeen: se sitoisi öljyhankinnat pitkäksi ajaksi itään.”  [Tämäkö Kekkosta kivisti?, VH]

 

Kuva 24.:

 

”Tiiviillä vierailuvaihdolla länsivaltain kanssa – Macmillanin ja lordi Homen käynnistä oli ehtinyt kulua vain kuukausi – oli myös kääntöpuolensa.  Sitä seurattiin tarkoin itärajan takana, missä harmistuneisuutta ei edes yritetty kätkeä.”

 

Kuva 25.:

 

”Eikä neuvostoliittolaisten epäluuloja ainakaan hälventänyt se, että vain viikko Johnsonin jälkeen Suomeen saapui Yhdysvaltain aselajikomentajien neuvoston puheenjohtaja (puolustusvoimien komentaja), kenraali Earl G. Wheeler, joka vierailunsa päätteeksi ylisti suomalaisten syvää vapaudenrakkautta ja sotilaskuntoa, ”jotka … voivat saada huomattavan merkityksen silloin, kun Suomen maaperän ja Suomen vapauden puolustaminen on kyseessä”.”

 

Kuva 26.:

 

”[Yhdysvaltain Helsingin-suurlähettiläs] Rowan toteaa muistelmissaan toivoneensa Johnsonin etääntyvää konetta katsellessaan, ettei tästä milloinkaan tulisi Yhdysvaltain presidenttiä.  Kuin kohtalon ivaa juuri Rowanin joutui todistamaan vallanvaihdosta läheltä.  Hän oli matkustanut Washingtoniin tapaamaan presidentti Kennedyä keskustellakseen tämän kanssa muun muassa mainitusta vakoilusta.  Rowan oli viimeinen vieras, jonka Kennedy tapasi ennen kohtalokasta matkaansa Dallasiin, missä hänet ammuttiin 22.11.1963.”

 

Varapresidentti Lyndon B. Johnson vannoi Dallasissa 22.11.1963 presidentinvalan.  Presidentti Kennedyn järkytyksestä jäykkä leski Jacqueline Kennedy seisoi hänen vierellään.  Näin Johnsonista tuli pikavauhtia Yhdysvaltain presidentti, hän lähti Dallaisista kohti Valkoista taloa presidentin lentokoneella, AirForce One:lla.  http://en.wikipedia.org/wiki/File:Lyndon_B._Johnson_taking_the_oath_of_office,_November_1963.jpg

 

Kuva 27.:

 

”Rowan kertoo muistelmissaan Johnsonin epäilleen, että murhan takana oli Neuvostoliitto ja että seuravana kohteena tulisi olemaan Yhdysvaltain uusi presidentti.  Siksi hän antoi Rowanille tehtäväksi koettaa selvittää, olisiko asiaan saatavissa mitään lisävalaistusta Suomesta.” (emt. 592).

 

Kuva 28.:

 

”Kennedyn murha usutti häiriintyneet ja tasapainottomat liikkeelle.  Ruotsissa pääministeri Erlander uhattiin surmata.  Myös Suomessa poliisin tietoon tuli vastaavia uhkauksia.  Kekkosen turvavartiointia tehostettiin, peräti kahteen otteeseen, kun tappotuomioita julistavien puheluiden määrä vain kasvoi.

Kekkonen itse ei ottanut uhkauksia vakavasti ja piti poliisin toimia ylimitoitettuina.”

 

*

 

Edellä olevat 28 kuvaa syksyn 1963 poliittisesta tilanteesta ja presidentti Kekkosen ponnisteluista uuden poliittisen kulttuurin luomiseksi ovat suoria sitaatteja Kekkos-elämäkerturi Juhani Suomen Urho Kekkonen –multigrafiasta, sen osasta numero V, ”Presidentti.  Urho Kekkonen 1962-1968”. Otava, 1994.

 

Viitteet:

 [TS]

Turun Sanomat 5.8.2013: 50 vuotta sitten:  http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/517126/Suomi+1963+Englannin+suuri+junaryosto 

"Englannin pääministeri Harold Macmillan ja puolisonsa lady Dorothy vierailivat Suomessa 6.–9. elokuuta 1963. Kyseessä oli vastavierailu presidentti ja rouva Urho Kekkosen valtiovierailulle Lontoossa toukokuussa 1961, jolloin Britannia tunnusti Suomen puolueettomuuden.

Tällä kertaa – syksyn 1961 noottikriisin analysoituaan – Britannia ei enää myöntynyt tunnustamaan Suomen puolueettomuutta. Macmillan ei myöskään suostunut ottamaan kantaa Kekkosen ehdottamaan ydinaseettomaan Pohjolaan." 

 

[RB]

Rex Bosley:

Iso-Britannian tiedustelupalvelun silmäätekevä Helsingissä, Kekkosen ”vanha luotettu ystävä”, jonka UKK tapasi 6.11.1961, noottikriisin sekavina aikoina.  Bosley kertoi olleensa tietämätön nootista etukäteen mutta ”osanneensa odottaa sitä jo kolme vuotta” [siis ”yöpakkasista” alkaen, VH] ja olevansa siitä hyvin huolissaan. -  Britannian Foreign Office totesi amerikkalaisille, että länsi voi tehdä hyvin vähän, ja pelkäsi, että arpa on heitetty: Suomen itsenäisyys ja puolueettomuus näyttivät olevan lopussa.  -  Bosley kertoi Kekkoselle 1963, että USA antoi ilmeisesti rahaa Väinö Leskiselle.  -  Rislakki kertoo, että Suomen merkittävimmän vapaamuurari-looshin, Suomi Loosi 1:n jäsenluettelo sisälsi paljon ulkomaisia ja suomalaisia tiedustelijoita ja sotilasasiamiehiä.  Mukana oli myös Reino Hallamaa.  Muista mainittakoon:  Rex Bosley, N.P. Byrd Jr., U.A. Käkönen, Kaarlo Somerto, Heikki Sysimetsä, Paavo Talvela, I.T. Virkki, J.Raymond Ylialo ja Matti Äyräpää.

(Jukka Rislakki: Pahan sektori.  Atomipommi, kylmä sota ja Suomi. WSOY, 2010. s. 150, 365, 484 ja 498.)

 

[OP]

Oleg Penkovski:

Hrushtshev rahtasi ydinohjuksia Kuubaan syys-lokakuussa 1962.  Ohjuksia lastattiin Suomessa rakennettuihin rahtilaivoihin, joissa oli epätavallisen suuret, 30 metriä pitkät ruumatilat.  Ne oli tarkoitettu tukkien kuljettamiseen mutta soveltuivat hyvin myös ohjusten rahtaamiseen.  Suomi oli toimittanut Neuvostoliitolle vuosien mittaan lähes sata puutavara-alusta.  Rahtilaivatiedustelu ja cratelogy (crate – laatikko) olivat oma tieteenalansa.  CIA tarkkaili, millaisia peitettyjä objekteja kannella näkyi ja miten syvällä laivat uivat.  Ohjukset olivat tukkeja kevyempiä, joten niillä lastatut alukset nousivat vedessä korkeammalle. – CIA hälytti 16. lokakuuta 1962 Valkoisen talon ja näytti ja selitti Kennedylle, mitä valokuvat todistivat.  Kuuban kriisi alkoi.  -  KGB vangitsi 22. lokakuuta 1962 lännen merkittävimmän vakoojan Neuvostoliitossa, eversti Oleg Pankovskin, joka oli yrittänyt varoittaa länttä sodan vaarasta ja auttanut näkemään Hrushtshevin ydinmahtibluffin lävitse.  Penkovskin toimittamat piirrokset auttoivat CIA:ta täsmentämään, mitä aseita Kuuban yllä otetuissa valokuvissa näkyi.  Penkovski teloitettiin Neuvostoliitossa 1963.  -  Kekkonen kirjoitti päiväkirjaansa 1962: ”Penkovski kertoi briteille kaiken rakettiaseista, hän tiesi kaikki huippusalaisuudet”. 

(Rislakki: emt. s. 394 ja 500).

 

[CTR]

Carl T Rowan:

Presidentti Johnson kutsui Rowanin kesken kaiken Suomesta tiedotusvirasto USIAn johtajaksi.  Rowan muistelee avomielisesti, että tiedustelutoiminta tuotti hänelle ongelmia Suomessa.  Ilmailuattasean lentokone, jota myös lähettiläs käytti, oli mukana ”toiminnassa, josta ei puhuttu”.  Tuo toiminta tunnettiin nimellä ELINT eli elektroninen tiedustelu.  Sekä suomalaiset että venäläiset kuulemma tiesivät, että kyseessä oli vakoilukone.

(Jukka Rislakki: Paha sektori.  Atomipommi, kylmä sota ja Suomi. WSOY, 2010. s. 287 )

 

[AMG]

Anatoli Golitsyn/Klimov:

KGB:n majuri Anatoli Golitsyn, joka tuli 1960 Tehtaankadulle Neuvostoliiton suurlähetystön konsuliosastolle ja peri Viktor Vladimirovin asunnon.  Golitsyn ilmaantui 16. joulukuuta 1961 perheineen Frank Fribergin [Yhdysvaltain CIA-asemapäällikkö Helsingissä, VH] asunnon ovelle Espoon Westendissä ja pyysi poliittista turvapaikkaa.  Friberg löi loikkarin passiin Yhdysvaltain viisumin ja lensi hänen kanssaan Tukholmaan ja Wiesbadenin kautta New Yorkiin. 

Kimmo Rentolan mukaan Vladimirov näyttää sittemmin johtaneen operaatiota, jossa Golitsyn oli määrä murhata.  Rentola kertoo myös, että suojelupoliisi ja CIA näkyvät ennen ja jälkeen loikkauksen olleen tiiviissä operatiivisessa yhteistyössä; Golitsynin henkilömappi Supossa on ohut ja koottu myöhemmin.  ”Samasta miehestä on kuitenkin tuhti CIA:n henkilömappi”, josta selviää Supo:n yhteistyö CIA:n kanssa.  -  Suojelupoliisi ja puolustusvoimien johto saivat 1962 Golitsynin listan Helsingissä palvelevista [NL:n] tiedustelu-upseereista.  Pian sen jälkeen poistui rezident [lähetystön päällikkö] Zenihov, joka oli ollut Kekkosen luottokanava neuvostojohtoon ja KGB:n poliittisen linjan vaikuttaja Suomessa 1940-luvulta saakka.  -  Golitsynin mukaan KGB puhdisti SDP:tä tannerilaisia – jopa fyysisesti: Zenihov kuulemma harkitsi Leskisen murhaamista; myrkyttämisen olisi voinut tehdä tuttu kokoomuslainen.  -  CIA:n psykiatrit totesivat Golitsynin kliinisesti paranoidiksi.  Toisaalta hän oli ainoa loikkari, jonka CIA:n vastavakoilupäällikkö James Jesus Angleton hyväksyi.  Angleton uskoi häneen varauksitta, antoi hänen tutustua tiedusteluaineistoon, aloitti tuhoisan myyräjahdin, joka melkein halvaannutti CIA:n, ja joutui eroamaan pääjohtaja Willam Colbyn vaatimuksesta.  – KGB-kenraali Vladimirov palveli Suomessa kolmesti eri peiteviroissa 1950-, 1970- ja 1980-luvulla.  Hänen sanotaan olleen KGB:n sabotaasi- ja salamurhaosaston päällikkö 1960-luvun lopulla.

(Jukka Rislakki: Pahan sektori.  Atomipommi, kylmä sota ja Suomi. WSOY, 2012.  s. 156 ja 485).

 

[JD]

Jesse Drain, Yhdysvaltain sotilasattasea Helsingissä, eversti.  Kekkonen kirjoitti tapauksesta päiväkirjaansa: ”Oli kuin olisi lukenut farssin käsikirjoitusta”. (Rislakki: emt. s. 254).

 

[LBJ]

Lyndon B. Johnson:

Muutamia vuosia myöhemmin presidentti L.B. Johnsonin ulkoministeri Dean Rusk uskoutui kahdenkeskisessä keskustelussa Kekkosen kanssa: ”Presidentti Johnson on ”poliittinen eläin”.  Hän on poliittisten ratkaisujen mestari ja hän tuntee suurta mielenkiintoa niitä henkilöitä kohtaan, joita hän mielestään pitää taitavina poliittisten ratkaisujen tekijöinä.  Tämän perusteella presidentti Johnson tuntee suurta respektiä presidentti Kekkosta kohtaan, ja on ilmoittanut Ruskille, että hän presidentti Kekkosessa on näkevinään paljon sellaista, joka yhdistää heidät toisiinsa, ja sen vuoksi presidentti Johnson haluaa ylläpitää läheistä kontaktia presidentti Kekkoseen.”  - LBJ kaavaili mahdollisuuksia käyttää UKK:ta Vietnamin sodan välittäjätehtävissä.  (Suomi: emt.)

 

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tässä muuten yksi ajankuva 50 vuoden takaa:
Kari Suomalaisen ehdotus itsenäisyyspäivän vastaanoton järjestelyistä Linnassa 6.12.1963. (Valtion kassa oli ruvella silloinkin..)

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=7023901031...

Ei taida Saukki enää ehtiä reagoida ideaan? Tamperetalon keittiölle on lehtitietojen mukaan annettu toimeenpano-ohjeet.

(BTW: linkki on Hannu T. Sepposen fb:stä)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Aiheesta Kylmä sota-vakoilu-Suomi, kannattaa lukea tämä tutkija Jukka Rislakin erinomainen tiivistävä yleiskatsaus lännen suunnan toiminnasta. Lähde: Voima n:o 2/2007;

Suomalaiset tutkijat auttoivat Yhdysvaltain armeijaa ja tiedustelua ydinkokeisiin ja atomisotaan liittyvissä tutkimuksissa.

http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2007/numero-2...

Antti Jokinen

Kiitos taas mielenkiintoisesta tekstistä. Tuli vain mieleen, kuinka helpolla nykypresidentit pääsevät.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset