Veikko Huuska

Suomalainen upseeri - Rooman sotilaskomentaja + Varsovan kansannousun kukistaja

Kolmen valtakunnan upseeri – kenraaliluutnantti Rainer Stahel (1892-1955) 

 

Tunnetuin suomalainen ”kolmen valtakunnan upseeri” on eittämättä ollut kapteeni Lauri Törni

 

Kahden valtakunnan upseereita on sen sijaan lukuisa määrä.  Ylimpänä tietenkin Venäläinen kenraali ja suomalainen marsalkka, Mannerheim. 

 

Törnin lisäksi tunnetaan ainakin yksi – ja vielä häntä huomattavasti merkittävämpi – ”kolmen valtakunnan upseeri”, nimittäin kenraaliluutnantti Rainer Stahel.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Rainer_Stahel

 

Henkilötiedot:

 

Rainer Stahel, s. 5.1.1892 Bielefeld, Saksa – k. 30.11.1955 Voikovon vankileiri, Neuvostoliitto (joidenkin tietojen mukaan menehtyi jo 1952 Vladimirin vankilassa Neuvostoliitossa). http://ww2gravestone.com/general/stahel-rainer

 

Ylioppilas 1911, upseeri.  Taisteli I maailmansodassa Saksan armeijassa aluksi länsirintamalla ja myöhemmin itärintamalla.  Komennettiin yliluutnanttina Saksassa koulutettavaan suomalaiseen jääkäripataljoona 27:ään.  Tuli jääkärien mukana Suomeen ja kiinnitettiin Suomen valkoisen armeijan palvelukseen majurin arvossa 1. maaliskuuta 1918.  Toimi aluksi rykmentinkomentajana ja määrättiin sitten 3. jääkäriprikaatin komentajaksi, ylennettiin everstiluutnantiksi ja sai VR 2:n ja 3:n.  Palveli divisioonan esikuntapäällikkönä tammikuuhun 1919 asti.  Toimi Turun suojeluskuntapiirin apulaispäällikkönä ja sotilasohjaajana 1920-1925.  Erosi suojeluskuntalaitoksen palveluksesta 31.7.1925.  Toimi Suomen armeijan palveluksessa, Turun varuskunnan komentajana vuoteen 1933 asti.

 

 

Stahel solmi avioliiton Bielefeldissä 26.2.1918 juuri ennen Suomeen lähtöään berliiniläisen Ilse Reyscherin kanssa.  Perheen molemmat lapset syntyivät Turussa.  Perhe oli Suomen aikana kirjoilla Helsingin saksalaisessa seurakunnassa. 

 

Anomuksestaan Stahel sai Suomen kansalaisuuden 1.7.1921 ja säilytti sen 14.12.1934 saakka. 

 

Erottuaan Suomen armeijan palveluksesta 1933 Stahel palasi Saksaan ja toimi Luftwaffen palveluksessa.  Hänet nimitettiin 17. Ilmatorjuntatykistön reservipataljoonan komentajaksi 1938 ja Augsburgin kaupungin ilmatorjuntakomentajaksi kesäkuussa 1940.

Kuvia: https://www.google.fi/search?q=rainer+stahel&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=4BiTUuDBNonMsgazroCoCA&sqi=2&ved=0CEgQsAQ&biw=1366&bih=646#q=%22rainer+stahel%22&tbm=isch

 

Eversti Rainer Stahelin palvelu Saksan asevoimissa II maailmansodan aikana oli vaiheikas:

 

Luftwaffen valvontakomission esikuntapäällikkö 1940 Vichyn Ranskassa;

Taisteluosaston komentaja Stalingradin lohkolla 25.9.1942 – 31.1.1943, ylennettiin kenraalimajuriksi;

Ilmatorjunnan ylipäällikkö liittoutuneiden maihinnousussa Messinansalmella kesällä 1943;

Rooman kaupungin (”Rooma – avoin kaupunki”) sotilaskomentaja Italian antauduttua 10.9.1943;

Vilnan kaupungin kaupunkikomendanttina 5 päivää heinäkuussa 1943, sai ansioistaan timanttisen rautaristin ritarin ristin;

Varsovan kaupunkikomendantti 25.7.1944 – 25.8.1944 Varsovan kansannousun (alkoi 1.8.) aikana;

Bukarestin komendantti 26.8.1944 alkaen. 

 

Joutui n. 28.8.1944 romanialaisten joukkojen pidättämäksi.  Puolta vaihtanut Romania luovutti kenraalimajuri Stahelin sotavangiksi Neuvostoliittoon.

 

20.9.1944 Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD pidätti kenraaliluutnantti Stahlen ja romanialaisen kenttämarsalkka Ion Antonescun.  Häntä kuulusteltiin erityisesti hänen toiminnastaan Varsovan kansannousun kukistustoimista, ja passitettiin Neuvostoliiton vankileirien saaristoon. 

 

Neuvostoläheiden mukaan kenraaliluutnantti Stahel menehtyi 30.11.1953 Vladimirin keskusjärjestelyleirillä.  Mutta useiden muiden lähteiden mukaan Stahel kuoli Voikovon vankileirillä vasta 30.11.1955 sydänkohtaukseen kohta sen jälkeen kun hän oli saanut tietää mahdollisuudesta päästä sotavankien palautuskuljetukseen Saksaan. 

Englanninkielinen Wiki; http://en.wikipedia.org/wiki/Reiner_Stahel

 

*

 

Minkälainen upseeri yliluutnantti Stahel oli suomalaisten jääkärien kouluttajana?

 

Matti Lauerma kertoo Rainer Stahelin urasta ”Kuninkaallinen Jääkäripataljoona 27” –teoksessaan (WSOY, 1966):

 

Jääkäripataljoona 27:n uudelleenjärjestelyjen jälkeistä tilannetta Lauerma kuvaa näin:

 

Kolmannen komppanian nuori päällikkö, pian kapteeniksi ylennetty yliluutnantti von Coler näyttää olleen Lockstedtin kautena vuorostaan pataljoonan ihailluin upseeri, nuorten zugfuhrerien saavuttamaton esikuva.  Hänessä yhtyivät synnynnäisen aatelismiehen hieno, ylimyksellisen huoleton käytös, reipas, joskus vallatonkin poikamaisuus ja silloin vielä harvinaisella I luokan rautaristillä palkittu urheus ja sotilaallinen kyvykkyys vilpittömään ja ennakkoluulottoman pyrkimykseen ymmärtää suomalaisia ja Suomen asiaa.  4. komppanian päällikkö kapteeni Ausfeld, 2. komppaniassa palveleva luutnantti Haase ja myöhemmin konekiväärikomppanian päälliköksi saapunut yliluutnantti Stahel olivat myös suomalaisten yleisessä suosiossa.” (s. 321).

 

Jääkäripataljoonan ”ylennetyille” 10.1.1916 pitämässään puhuttelussa pataljoonankomentaja, majuri Bayer ilmoitti, että pataljoona mahdollisesti sijoitetaan rintamapalvelukseen Riianlahden rannikkoalueelle. - - -

Saksalaisessa päällystössäkin aiheutti liikekannallepano eräitä muutoksia, koska kaikki pataljoonan upseerit eivät olleet rintamakelpoisia.  Suurinta huomiota herätti kapteeni Baden siirtyminen täydennysosaston komentajaksi toukokuun alussa.  Hänen tilalleen 2. komppanian päälliköksi tuli kapteeni von Mangoldt, jo aikaisemmin pahoin haavoittunut, mutta siitä huolimatta rintamalla hyvin kelvolliseksi osoittautuva upseeri, joka nopeasti saavutti miestensä luottamuksen ja suosion.  Samoin menetti konekiväärikomppania päällikkönsä, yliluutnantti Lemcken, joka invaliditeettinsa vuoksi ei ollut rintamakelpoinen.  Hänen paikkansa sai yliluutnantti Rainer Stahel, joka myöhemmin tuli näyttelemään pataljoonan vaiheissa varsin merkittävää osaa.” (s. 335).

 

Yleisesti tyytymättömien zugfuhrerien keskuudessa heräsi tässä vaiheessa (heinäkuu 1916) omalaatuinen ajatus heidän asemansa järjestämiseksi.  Suomalaisilta joukkueenjohtajilta oli jatkuvasti evätty Saksan armeijan upseerin arvo sillä perusteella, että he eivät olleet Saksan alamaisia. Nyt keksivät eräät zugfuhrerit ajatuksen hankkiutua Saksan alamaisiksi saadakseen kaipaamansa aseman.  Yliluutnantti Stahel, kapteeni Knaths ja majuri Bayer, joille asia esitettiin, suhtautuivat siihen myönteisesti.  Ilmeisesti asianomaiset zugfuhrerit tulivat kuitenkin harkinneeksi myös tällaisen järjestelyn negatiivisia puolia, koskapa asia ensimmäisen innostuksen puuskan mentyä ohi päästettiin raukeamaan, vain yksi joukkueenjohtaja todella anoi Saksan kansalaisuutta.” (s. 395).  – Tiettävästi ainoa jääkäri, joka sai tavanomaisen saksalaisen upseerikoulutuksen, oli pioneerikomppanian zugfuhrer Knut Solin.  Hän oli jo kesällä 1916 suunnitellut Saksan alamaisuuden anomista päästäkseen upseeriksi (ks. edellä) ja ilmeisesti myös toteuttanut suunnitelmansa.  Solin osallistui 12.7.1917 varavääpeliksi ylennettynä Harburgissa Täydennyspioneeripataljoona 9:n reserviupseerikursseihin ja suoritti 3.11.1917 reserviupseerin tutkinnon.  Saksalaista upseerinarvoa ei hänkään saanut, sen sijaan hänet ylennettiin 6.12.1917 oberzugfuhreriksi. (s. 595).

 

Taistelukuvauksesta;

”Marraskuun 24. päivänä 1916 venäläinen tykistö ylitti entiset ennätyksensä.  Kello 13 – 16 se ampui kaikkiaan 2.100 laukausta, niistä huomattavan paljon järeän tykistön ampumia. - -  Torjuntaan osallistui myös suomalainen haupitsijaos, jonka tulenjohtopaikka oli Lausissa.  Lisäksi miehitti kuutisenkymmentä yliluutnantti Stahelin johtamaa kiväärimiestä ”Vorgeschobenen” vasemman siiven piikkilankaesteet ja ampui perääntyvää vihollista sivustatulella.” (s. 443).

 

Kun suomalaisille oli käynyt ilmeiseksi, että majuri Bayerin siirtämisestä takaisin pataljoonaan ei ollut suuria toiveita, halusivat he ainakin lohduttaa syrjäytettyä pataljoonan komentajaa tuomalla oman kantansa esille mahdollisimman selvästi.  Tässä mielessä Tukholman valtuuskunta lähetti Bayerille 12.3.1917 päivätyn kiitosadressin.  Pataljoonan hauptfuhrer ja oberzugfuhrerit lähettivät oman, Tukkumissa 18.3.1917 päivätyn adressinsa, johon Bayer vastasi Charlottenburgissa 29.3.1917 päivätyllä sydämellisellä kirjeellä. - -

Jääkärien onneksi Bayerin henki jäi elämään eräissä komppanianpäälliköissä, Ausfeldissä, von Colerissa, von Mangoldtissa ja Stahelissa.  Näiden onnistui seuraavina kuukausina jossain määrin korjata [majuri Bayerin seuraajan, mutta tehtävässään epäonnistuneen kapteeni] Knathsin laiminlyöntejä ja aikanaan uudelleen ohjata pataljoonan koulutus niille urille, jotka Bayer oli viitoittanut.”  (s. 487-488).

 

Aa-joen taistelujen toinen vaihe;

Suksien puutteen vuoksi ei tähän tehtävään kuitenkaan voitu asettaa koko pataljoonaa.  Hiihto-osasto tulisi käsittämään neljä 125-miehistä komppaniaa.  Kuhunkin komppaniaan asettaisi vastaava kiväärikomppania 100 miestä ja pioneerikomppania 25-miehisen joukkueen.  Hiihto-osastoon tulisi täten kaikkiaan 500 miestä, jotka valittaisiin – mikäli mahdollista – vapaaehtoisesti ilmoittautuneista.  Myös muu osa pataljoonaa (patteria lukuun ottamatta) seuraisi hiihto-osastoa rintamalle.  Se osa kiväärikomppanian henkilöstöä ja pioneerikomppaniaa, jota ei tarvittaisi hiihto-osaston muodostamiseen, yhdistettäisiin erilliseksi ”komppania Coleriksi”.  Pataljoonalle alistettaisiin myös saksalainen Kevyt Konekivääriosasto 49 (6 kevyttä konekivääriä).  Pataljoonan saksalaisen henkilöstön sijoittamista hiihto-osastoon rajoitti hiihtotaidon puute.  Niinpä siihen määrättiinkin vain yliluutnantti Stahel komentajaksi sekä luutnantti Jacobsen ja ruotsalainen vapaaehtoinen luutnantit Hallström.”  (s. 505-506)

 

Kun Libaussa sitten oli keväällä ja kevätkesällä järjestetty laajemmat ja perusteellisemmat konekiväärikurssit, muodostettiin 2. konekiväärikomppania 9.7.1917.  Uuden komppanian saksalaiseksi päälliköksi tuli luutnantti Herman Huyssen, suomalaiseksi oberzugfuhrer Lennart Oech.  1.KKK:n päällikkö, yliluutnantti Stahel siirrettiin pataljoonan esikuntaan ja hänen paikalleen komppanianpäälliköksi tuli luutnantti Rutz.  Komppanian suomalaisena päällikkönä oli edelleen oberzugfuhrer Gabriel von Bonsdorff.” (s. 553).

 

”Jääkäripataljoona 27:ään perustettiin 10.9.1917 pataljoonan toinen esikunta (Stab II), joka sijoitettiin Libaun Teichtrasse 8:aan.  Sen tehtävänä oli hoitaa kaikki pataljoonan vastaista käyttöä koskevat suunnitelmat, organisaation muutokset ja koulutusohjelmat niihin luettuina.  Uuden esikunnan päälliköksi määrättiin kapteeni Ausfeldt, hänen lähimmiksi apulaisikseen yliluutnantti Stahel, luutnantti Könnecke sekä zugfuhrerit S. Selander, V.E. Tuompo ja P. Zilliacus.” (s. 557)

 

Kapteeni Knautsin syrjäyttäminen jääkäripataljoonan komentajan vakanssilta;

 

Siitä lähtien, kun kapteeni Knauts oli tammikuussa 1917 tullut jääkäripataljoonan komentajaksi, häntä vastaan oli esiintynyt selvää oppositiota niiden upseerien taholta, jotka pyrkivät kehittämään pataljoonaan majuri Bayerin viitoittamaan suuntaan.  Opposition johtajana oli jatkuvasti esiintynyt kapteeni Ausfeldt, hänen uskollisimpia kannattajiaan olivat olleet kapteeni von Coler ja yliluutnantti Stahel.  Libaussa vietettyinä kuukausina olivat ”kanthsilaiset” ja ”bayerilaiset” upseerit usean kerran joutuneet keskenään kiistaan koulutuskysymyksistä.  Syyskuun lopussa näiden kahden ryhmän välit kiristyivät katkeamispisteeseen.

Kapteeni Knaths oli jälleen lomalla.  Hänen sijaisensa kapteeni von Mangoldt kutsui perusyksikköjen saksalaiset päälliköt puhutteluun selostaakseen heille esikunta I:n (ts. Knathsin esikunnan) laatiman uuden koulutusohjelman.  Ohjelma sisälsi pääasiassa aikaisemmin moneen kertaan opitun rutiinimaista kertausta ja oli näin ollen sekä pataljoonan vastaisten tehtävien kannalta hyödytön että psykologisesti epäonnistunut.  Ausfeldt ilmoitti esikunta II:n päällikön ominaisuudessa, että esitettyä suunnitelmaa oli mahdoton hyväksyä, ja perusteli kantaansa selostamalla yksityiskohtaisesti niitä tehtäviä, jotka pataljoonaa Suomessa odottivat.  Hänen kannanottonsa aiheutti kiivaan keskustelun.  Ausfeldt sai kannatusta, mutta läsnäolijoiden niukka enemmistö asettui kuitenkin kannattamaan von Mangoldtin esittämää suunnitelmaa – luultavasti joko kunnioituksesta esimiestä kohtaan tai siksi, etteivät vaivautunet ajattelemaan koko asiaa.

Seuraavana aamuna Ausfeldt meni juuri lomaltaan palanneen Knathsin puheille ja pyysi tätä tarkistamaan koulutusohjelmaa.  Knaths kieltäytyi, ja Ausfeldt pyysi lomaa matkustaakseen Berliiniin.  Kun komentaja torjui tämänkin pyynnön, Ausfeldt ilmoitti matkustavansa pääkaupunkiin omin lupinsa, vastoin esimiehensä nimenomaista kieltoa, ja siirtyi myös välittömästi sanoista tekoihin.

Ausfeldtin teko oli preussilaisen upseerin suorittamaksi perin harvinainen vastuuntunnon ja moraalisen rohkeuden näyte.  Onnetar suosi tälläkin kertaa rohkeata.  Kaksi vuorokautta myöhemmin Ausfeldt ilmestyi yleisesikunnan poliittiseen jaostoon ja selosti suorasukaisesti asiansa von Hulsenille ja Puchelille.  Nämä tunsivat Ausfeldtin eräistä aikaisemmista neuvotteluista ja olivat oppineet luottamaan häneen.  Kun asia oli käsitelty loppuun, kehotti von Huslen Ausfeldtiä matkustamaan turvallisin mielin takaisin pataljoonaan.  Kun Ausfeldt vuorokautta myöhemmin laskeutui junasta Libaun asemalla, odotti Stahel häntä asemasillalla – kädessään sotaministeriön lennätinsanoma, jolla kapteeni Ausfeldt määrättiin Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljooan 27:n komentajaksi.” (s. 560-561).

 

Uusi komentaja pani pataljoonan saksalaisen henkilöstön keskuudessa toimeen surkeilemattoman puhdistuksen.  Knaths siirrettiin 8. Armeijan esikuntaan, kapteeni von Mangoldt Belgiassa sijaitsevaan taistelukouluun, paterissa palvellut luutnantti Zimmer  - kuvaavaa kyllä – nostoväkeen kuuluvaan jalkaväkipataljoonaan.  Lähtevien joukossa oli myös pataljoonan pitkäaikainen adjutantti yliluutnantti Braun, jonka paikalle astui Stahel.  Kaikkiaan näyttää pataljoonasta parissa päivässä siirretyn kymmenkunta upseeria ja lisäksi joukko aliupseereita.” (s. 562).

 

Myös pataljoonan omat kouluttajavoimat olivat ilmeisen riittämättömät.  Pataljoonaan kuului keväällä 1917 aktiiviupseereita viisi kapteenia (Knaths, Höcker, von Mangoldt, von Coler ja Ausfeldt) ja yksi yliluutnantti (Stahel).  Kukaan heistä ei ollut tiettävästi saanut yleisesikuntakoulustusta.  Lokakuun alussa oli kapteeneista jäljellä vain kaksi (Audfeldt ja von Coler) [sekä yliluutnantti Stahel].”  (s. 570).

 

”Iskujoukko (Stosstruppe”-)kursin johtajaksi määrättiin aluksi luutnantti Hallström, myöhemmin yliluutnantti Stahel.  Kurssille komennettiin joka komppaniasta yksi zugfuhrer ja pei gruppenfuhreria.” (s. 572).

 

”Myös konekiväärikurssi aloitti toimintansa 10.4.1917  Sen johtajana toimi konekiväärikomppanian päällikkö, yliluutnantti Stahel.” (s. 574). Oppilaina oli noin 15 jääkäriä joka komppaniasta.

 

”Kurssit alkoivat 7.1.1918. – B-kurssin opettajat olivat enimmäkseen pataljoonan omasta piiristä, kurssin johtajana toimi kapteeni von Coler, joka luennoi itse sotalaitosoppi, ”Truppendienstiä” ja taktiikkaa.  Maasto-oppia (”Feldkunde”) opetti yliluutnantti Stahel, linnoitusoppia luutnantti Mellis, aseoppia oberzugfuhre Silliacus – joka itse oli samanaikaisesti oppilaana A-kurssilla – ja voimistelua sijaisupseeri Vick.” (s. 595).

 

Kysymys Jääkäripataljoonan paluusta Suomeen;

Elokuu 1917;

”Kapteeni Ausfeldt oli jo määrätty johtamaan pataljoonaa edessä olevalla sotaretkellä ja matkustanut Berliiniin saamaan ohjeita.  Pataljoonan muista upseereista kapteeni von Coler, yliluutnantti Stahel sekä luutnantit Sievert, Könnecke, Rutz, Huyssen, Lindner ja Nordwall olivat tarjottua tilaisuutta käyttäen ilmoittaneet lähtevänsä vapaaehtoisesti pataljoonan mukana Suomeen”. (s. 764). – Kuten tunnettua, elokuuhun 1917 ajoittunut ensimmäinen paluusuunnitelma ei toteutunut.

 

Tammikuun 29. päivänä 1918 ”Soldatenrat” totesi Suomesta edellisinä päivinä kantautuneiden tietojen osoittavan, että pataljoonan oli pikimmiten päästävä sinne ”puhdistamaan maan venäläisistä ja palauttaakseen järjestyksen maahan”.  Yksimielisesti päätettiin, että asiasta oli ”miehistön nimessä tehtävä jyrkkä vaatimus pataljoonan esikunnalle”.

Seuraavana päivänä neuvoston edustajat, gruppenfuhrerit Olenius ja Relander sekä hilfsgruppenfuhrer Pärmi – siviilissä kaksi ylioppilasta ja työnjohtaja, sittemmin Suomen armeijassa jalkaväenkenraali, eversti ja everstiluutnantti – marssivat esikuntaan esittämään asiansa kapteeni Ausfelditlle ja tämän seurassa olleille yliluutnantti Stahelille ja hauptzugfuhrer Jernsrömille.  Keskustelusta näyttää tulleen jossain määrin kireä.  Kapteeni ilmeisesti koetti laskea hiukan leikkiä, keventääkseen tunnelmaa, mutta muutoin huumorintajuiset jääkärit katsoivat hänen esiintyvän ”hyvin ylimielisesti ja ivallisesti”.  Kotimatka oli asia, josta ei sopinut laskea leikkiä.  Ausfeldtin asiallista selontekoa niistä aikaa vaativista valmisteluista, joita matkaa varten oli suoritettava, kuunneltiin epäluuloisesti.  Saatuaan lopulta vakuutuksen, että ”pataljoona ei viipyisi Libaussa tuntiakaan kauemmin kuin mitä oli tarpeellista”, lähetystö poistui.” (s. 812).

 

Niistä upseereista, jotka palvelivat JP 27:ssä sen hajotushetkellä (14.2.1918), kapteenit Ausfeldt ja von Coler, yliluutnantti Stahel sekä luutnantit Huyssen, Könnecke, Mellis ja Sievert osallistuivat Suomen vapaussotaan.  Samoin teki pataljoonassa aikaisemmin palvellut ruotsalainen luutnantti Hallström.” (s. 825).

 

Rykmentinkomentajiksi määrättiin (Ylipäällikön 3.3.1918 antamalla) päiväkäskyllä kolme Jääkäripataljoona 27:n entistä upseeria, kapteenit Ausfeldt ja von Coler sekä yliluutnantti Stahel.  Nämä saattoivat Brest-Litovskissa samana päivänä solmitun [Saksan ja Venäjän välisen] rauhan jälkeen lähteä esimiestensä luvalla suoran tien Suomeen, jossa heidän tulonsa jo oli tiedossa.  Heidän saapumisensa ratkaisi pulmallisen kysymyksen jääkärijoukkojen korkeimpien vakanssien täyttämisestä tavalla, joka tyydytti sekä ylipäällikön että jääkärien toiveet.  Ausfeldt ja von Coler merkittiin Suomen armeijan upseeriluetteloihin eversteinä, Stahel majurina

Majurit Jernström, Mandelin ja Ståhlberg määrättiin rykmentinkomentajien apulaisiksi, majurit Taucher, Oesch, Schauman ja Zilliacus jääkäripataljoonien komentajiksi.” (s. 865).

 

”Maaliskuun 22. päivänä 1918 vahvistettiin jääkärijalkaväen organisaatio seuraaviksi:

mm. siten, että prikaatien komentajiksi nimitettiin: eversti Edvard Ausfeldt 1. jääkäriprikaatin komentajaksi, eversti Ulrich von Coler nimitettiin 2. jääkäriprikaatin komentajaksi ja majuri Rainer Stahel 3. jääkäriprikaatin komentajaksi.”  (s. 867).

 

*

 

Majuri Rainer Stahel omasi ilmeisesti kaikkein läheisimmät Suomi-suhteet kaikista Saksan upseereista, kaikkina aikoina.  Hän jakoi taistelukokemukset Riianlahden taisteluissa I maailmansodassa suomi-poikien kanssa, taisteluvalmistelut, hyökkäysryhmitykseen asettuminen, odotusjännitys, taistelun alkaminen, vihollisen raskaat pommit, luotien tuiske, kaatuvien ja karjuvien toverien virta..  Sellaista ei unohda.  Hän oli myöskin ainoita, harvoja, jotka hankkivat Suomen kansalaisuuden, useammat aikoivat, mutta harva toteutti.  Itämeren divisioonan mukana maahan tuli myöskin sellainen seikkailija fantastikko kuin lääkintämies Felix Kersten, mutta häntä ei ole syytä rinnastaa tähän.

 

Stahel oli pidetty mies, ja hän menestyi Suomessa.  Hänen kaksi lastaan syntyivät Turussa.  On mielenkiintoista verrata hänen uraansa Suomessa hänen ylempäänsä, eversti Ausfeltiin.  Ausfeld taisteli Suomen kansalaissodassa.  Sodan jälkeen hän pysyi Suomessa ja toimi armeijan kouluttajana, samoin kuin Stahel.  Kunnes joutui eroamaan Saksan antauduttua 11.11.1918.  Länsiliittoutuneet eivät halunneet saksalaisvaikutuksen jatkuvan Suomessa, ja vaikka Ausfeld anoi Suomen kansalaisuutta naituaan joulukuussa 1918 jääkäreiden sairaanhoitajana Saksassa toimineen vapaaherratar Ruth Munckin, hänenkin oli siirryttävä suojeluskunnan palvelukseen – aivan kuten Stahelin.

 

Kansallisbiografia kertoo Ausfeldin vaiheista Suomessa:

Kielitaidottomana elämä osoittautui Suomessa vaikeaksi.  Ausfeldista tehtiin kesäkuussa 1920 Suojeluskuntien esikuntapäällikkö, mutta hän jatkoi tässä tehtävässä vain syyskuuhun asti.  Kun hänen avioliittonsakin seuraavana vuonna kariutui, hän palasi Saksaan.  (Risto Marjomaa: Eduard Ausfeld, pienoiselämäkerta). 

 

Stahelin rooli Suomessa on jäänyt melko vähälle tutkimukselle.  Hän säilytti eri vaiheissa ainakin ulkoisen lojaliteetin Suomelle, mutta silti ilmaan jää leijumaan kysymys, mikä oli hänen asemansa synnyinmaansa Saksan suuntaan 1920- ja 1930-luvuilla, sekä Talvisodan aikana ja valmistauduttaessa Barbarossaan.

 

Kuvaavaa Stahelin toiminnalle on Ohto Mannisen kertomus kansalaissodan kuumista vaiheista itärintamalla huhtikuun puolivälissä 1918:

 

Senaatti kirjoitti Mannerheimille tyytymättömyydestä [jota tarkemmin määrittelemättömässä laajuudessa esiintyi esikuntaportaissa, tai ainakin niiden ylimmällä tasolla].  Kirjeessä ilmoitettiin senaatin olevan sitä mieltä, että vapaussodan lopullinen menestyminen riippui Mannerheimin johdosta. - -

Päämajassa oli näihin aikoihin erehdyksessä avattu majuri Walter von Gerichin veljelleen [Paul v. G.:lle] osoittama kirje, joka oli varsin jyrkkä (”jääkärit vangitsevat koko esikunnan”).  Sen sisältö lienee ollut ainakin päämajan ylimpien portaiden tiedossa.  Tähän suunnitelmaan yhdistettiin senaatin itärintaman päällikkyyskiista ja muistoa valituksista kertova kirje.  Etappipäällikkö Waldén kirjoitti 13.4.1918 vaimolleen: ”Jääkärit suunnittelevat ylipäällikön vangitsemista.  Olen valmis ottamaan heiltä vastaan samanlaisen kohtalon.  Salaliitto on täydessä toiminnassa.  Senaatti on ilmoittanut siitä – eikä tee mitään avustaakseen”.  Svinhufvud joutui nyt harkitsemaan, voitaisiinko Mannerheimille tällä kertaa myöntää ero, jo s tämä senaatin kirjeestä kiihtyneenä uhkaisi erota.  Senaatille esitetyt vaatimukset olivat olleet varsin jyrkkäsävyisiä.  Svinhufvud tiedusteli 3. jääkäriprikaatin komentajan, saksalaisen majurin Stahlin mielipidettä.  Tämä piti ylipäällikönvaihdosta tässä tilanteessa mahdottomana: se olisi vakavana uhkana Karjalan offensiivin onnistumiselle.  Aikaisemmin Svinhufvud oli saanut Mannerheimista varsin myönteiset lausunnot majuri Cranzilta ja eversti Ausfeldilta.  Hän pysyi kannassaan, että ”Suomella ei ollut ainoatakaan upseeria, joka voisi korvata Mannerheimin”.  (Ohto Manninen: Ylipäällikön syrjäyttämisvaatimus, teoksessa Itsenäistymisen vuodet 1917-1920 osa II)

 

*

 

Majuri Stahelin kollega, 3. jääkäriprikaatin komentaja, eversti Ulrich von Coler toimi Viipurin taistelujen ratkaisuvaiheissa Talin suunnasta hyökkäävän jääkäriprikaatin komentajana.  Hyökkäys suuntautui 24.4.1918 suoraan Papulan rantoja vastaan, mutta von Colerilla ei ollut keinoja yrittää Papulanlahden ylitystä.

 

Sampo Ahto kertoo Taistelu Viipurista –jaksossa (Itsenäistymisen vuodet 1917-1920 osa II):

 

Uusi hyökkäys 26.4. aamulla oli yhtä tulokseton.  Ensimmäisenä hyökkäsi yksinään jääkärikapteeni Bertel Pauligin komppania Kelkkalassa olevaa Ämmänkalliota vastaan Pauligin sitä hartaasti pyydettyä.  Hänen komppaniassaan oli ollut kapinanpoikanen, ja hän halusi puhdistaa miestensä maineen.  Hyökkäys päättyi kuitenkin verisesti, Paulig itse sai surmansa ja komppania järkyttyi niin pahoin, että se menetti loputkin taistelukelpoisuudestaan.

 

Myös muut hyökkäykset 26.4. tuottivat raskaita tappioita jääden silti tuloksettomiksi.  Mannerheim puuttui henkilökohtaisesti asiaan ja käski lopettaa hyökkäilyn väen säästämiseksi.

 

Punaisten ne johtomiehet, jotka olivat jääneet Viipuriin [enimmän osan paettua viimeistään 25.5. kaupungista viimeisellä läpi päässeellä laivalla, VH], olivat sillä välin kadottaneet kaiken toivon ulkopuolisesta avusta.

 

Valkoisilta päätettiin tiedustella antautumisehtoja, ja lähetystö itsensä Gyllingin johdolla ilmestyi valkoisen lipun turvissa puolelta päivin Papulan sillalle.  Miehet saatettiin lähimpänä olleeseen komentopaikkaan eli von Colerin luo.  Siellä he saivat kuulla, että edessä on ehdoton antautuminen.  Punaisille ei toisin sanoen luvattu hengen turvaa.  Kun lähetystö oli palannut Viipuriin, päätettiinkin yksimielisesti taistella viimeiseen mieheen.

 

Kolkko päätös ei sulkenut pois kuitenkaan vaihtoehtoa yrittää ulosmurtautumista.”

 

Edvard Gylling – punaisen kaartin viimeinen ylipäällikkö - oli harjoittanut 1903-1904 jatko-opintoja Berliinin yliopistossa, ja taisi mainita tästä Ullrich von Colerille lyhyen, hyvin dokumentoidun keskustelun aikana, Viipurin Papulan sillan läheisyydessä.  Berliini oli von Colerille tuttu paikka, ja saattoipa olla, että he olivat viitisentoista vuotta sitten kulkeneet toisistaan tietämättä samoja Berliinin kivikatuja.

 

Katso myös;

 

http://www.geocities.com/~orion47/WEHRMACHT/LUFTWAFFE/Generalleutnant/STAHEL_RAINER.html

 

http://www.lexikon-der-wehrmacht.de/Personenregister/S/StahlR.htm

 

http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?f=5&t=23312

 

http://academics.smcvt.edu/pcouture/jewish_historian_praises_pius_xi.htm

 

Tämä on kiintoisa;

http://catholiceducation.org/articles/history/world/wh0039.html

 

http://www.nizkor.org/hweb/imt/tgmwc/tgmwc-17/tgmwc-17-166-06.shtml

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Mielenkiintoista, enpä tiennytkään.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Mietin, miksi tämä majuri Stahelin ura Suomessa, ja vieläpä useampivuotinen Suomen kansalaisuus, ovat niin tyyten pysyneet piilossa.

Ainakin hyvä syy voisi olla:
Hänellä oli alunalkaenkin "tehtävä Suomessa", ja vaikka toimikin julkisessa sotilasvirassa, on jollekin/joillekin tahoille tullut jossain vaiheessa tarve deletoida se mahdollisimman tehokkaasti pois. Siis viimeistään jatkosodan loppuvaiheissa/välirauhan solmimisen jälkeen syksyllä 1944. Sen verran kova tuo kenraali Stahelin ura Saksan armeijan komendanttina oikein kuumissa paikosissa varmaankin oli, että ei oikein ehkä sopinut yleisiin pasmoihin, että sellaisesta pidettäisiin ääntä.

Silti kummastuttaa tämä yleinen tietämättömyys: miksi Stahel on näin vaiettu. Jopa ammattitutkijoiden keskuudessa. Esimerkiksi tuoreimmissa Mannerheim -kirjoissa ei sanaakaan hänestä.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Onhan näitä, sumalaisia ollut upseereina muilla mailla. Kuten Rahja kenraalina Neuvostoliitossa.

Antti Jokinen

Todella mielenkiintoista. En ole ennen kuullutkaan koko miehestä.

Kun tiedät paljon näistä sodan aikaisista asioista niin tiedätkö mahdollisista Herman Göringin ja Himlerin vierailuista sodan aikana Vanajanlinnaan, joka silloin oli saksalaisen asekauppiaan Willy Daugsin omaisuutta? Luin asiasta aikoinaan jostain, mutta en ole enään löytänyt, että mistä. Tiedän, että Himler vieraili Suomessa 1942 ja ehkä silloin kävi myös Vanajanlinnassa mutta Göringistä en tiedä kävikö sota-ajalla ollenkaan Suomessa.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Göringillä ei ollut aikaa käydä Suomessa, laivamatkailla. Lentäen olisi joutunut lunastamaan kaksi paikkalippua, ja se taas olisi tullut kalliiksi.
Rahja puolestaan oli vuosina 1921-1922 johtamassa läskikapinaa tuolla Lapin korkeudella, valloittamassa Suomea punaisille kun sisällissodassa 1917 tuli takkiin.
Nii, jos minulta Jokinen kysyit.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Romania oli "samalla puolella";

Wiki;
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ion_Antonescu

Myös Antonescu sai prenikan;

Vapaudenristin suurristin saaneita

Suurristi on myönnetty noin 40 kertaa, mm. seuraaville henkilöille:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaudenristin_ritari...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Antonesculla oli sittemmin hiukan huonompi mäihä. Teloitusvideo löytyy juutuubista, jos jotakuta kiinnostaa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Göring ei tiettävästi kerennyt käymään Suomessa.

Mannerheim vieraili Saksassa useamminkin: http://www.demari.fi/kulttuuri/kirjallisuus/15095-...

Hermann Göringin (oik.) ottopoika taisteli vapaaehtoisena talvi- ja jatkosodassa. Joachim von Ribbentropin (vas.) poika soti jatkosodassa julkisuuden tietämättä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128833589631...

Lisää Hermannista;
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013100317563399_u...

sekä;
http://ww2gravestone.com/general/goering-hermann-w...

Göringin veli oli toista maata;

http://yle.fi/uutiset/natsijohtaja_hermann_goringi...

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kunniamerkkejä annetaan aina tilanteen mukaan, kuten Halonenkin antoi Syyrian Assadille Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan merkin. En minä Halosta moiti, vaikka en hänestä tykkääkään. Noita ei Halonenkaan ole eikä näin voinut nähdä tulevaisuuteen.

Käyttäjän jp68 kuva
Juha Porola

Muistelen että luin jostain joskus että suomalaiset pitivät Göringiä "omana miehenään" saksan sodanjohdossa.

Göring on voinut hyvinkin vuotaa sisäpiirin tietoja meikäläisille sodan aikana.Luultavasti Marski on ollut näinollen hyvin selvillä Hitlerin ja tämän esikunnan suunnitelmista ja tekemisistä.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

http://www.jp27.fi/parole

Jääkärien perinnelehti Parole N:o 2/2014 julkaisi eversti Ahti Lapin mielenkiintoisen artikkelin Rainer Stahelin elämästä ja urasta, jota leimasi vahva side Suomeen ja suomalaisiin.

Kannattaa lukea!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Presidentti Niinistö puolisoineen vierailee Puolassa 31.3.-1.4.2015.
Petri Turunen kertoi Ilta-Sanomissa 31.3.2015 vierailun eräästä episodista:

https://plus.google.com/u/0/113679801467129695575/...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Petri Turunen, I-S 31.3.2015.
Laitan osan tekstiä tähän, linkit kun eivät ihan aina toimi:

Presidentti Niinistö Puolassa 31.3.2015

Petri Turunen kertoi, I-S 31.3.;

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tekee puolisonsa kanssa valtiovierailun PUolaan tänään ja huomenna. Ohjelmassa on vierailu Varsovan kansannousun museoon, jolla on erikoinen Suomi-yhteys.

Museossa on esillä tietoja kenraali Rainer Stahelista (1892-1955), joka oli saksalainen kenraaliluutnantti toisen maailmansodan aikana. Stahel osallistui Suomen sisällissotaan 1918 ja jäi palvelemaan Suomen puolustusvoimiin vuoteen 1933 asti.
Stahelin sukulainen Christopher Broszies uhkaa haastaa museon oikeuteen, koska kenraali on esitetty museon kuvatekstissä sotarikollisena. Broszies korostaa, ettei Stahelia ole tuomittu sotarikoksista.
Stahelin vaiheita on kuvailtu myös Hans Hildebrandin teossarjassa Deutsche Genäräle und Admirale.
Stahel oli Suomen kansalainen vuodesta 1921 ja jäi kantakortissaan suomalaiseksi reservinupseeriksi 1934 lopuolle. Perhe muutti kuitenkin takaisin Saksaan. Stahele muutti kansalaisuutensa saksalaiseksi ja pääsi Luftwaffen aseupseeriksi.

Lue lisää: Petrin artikkelista I-S 31.3.2015. https://plus.google.com/u/0/113679801467129695575/...

Sekä: Huuskan blogista

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kenraali Stahel toimi Rooman sotilaskomentajana 1943;
Catholic Education Resource Center; http://www.catholiceducation.org/en/culture/histor...
Most Of Romes Jews Were Saved From Hitlers Final Solution
• LOSSERVATORE ROMANO
The following is a translation of an interview that Mr. Nikolaus Kunkel, a witness to Pius XIIs actions to save Roman Jews during the Second World War, gave to the German Catholic News Agency (KNA) on November 7, 2000.
The following is a translation of an interview that Mr. Nikolaus Kunkel, a witness to Pius XII's actions to save Roman Jews during the Second World War, gave to the German Catholic News Agency (KNA) on 7 November 2000.
Now 80 years old, Mr. Kunkel was an officer at the headquarters of the military governor of Rome. He directly witnessed the SS roundup of the Jews and the fact that the majority of them were saved by taking refuge in the Vatican. After the war Kunkel worked as a bank manager. A lieutenant at the time, he remembers those dramatic days at the end of 1943 when the SS wanted to take advantage of the transition of power from Mussolini to Badoglio to carry out "the final solution to the Jewish question" in Rome too. The victims of Hitler's racist policies were able, for the most part, to take refuge in the Vatican thanks to Pius XII's orders and thus to escape the fate intended for them.
KNA: Mr. Kunkel, on 10 September 1943, after the Badoglio government broke with the Rome-Berlin Axis, the Wehrmacht occupied the Italian capital. The war diary of the supreme command of the armed forces says in this regard: "The Wehrmacht will take care of protecting Vatican City". The 28 June 1964 edition of L'Osservatore della Domenica quotes Albrecht von Kessel, collaborator of Ernst von Weizsacker, German ambassador to the Vatican, according to whom Hitler had always discussed the possibility of taking the Pope prisoner and deporting him to the German Reich. Verbatim: "If the Pope were to oppose this measure, there was even the possibility that he would be killed 'while trying to escape'". What is your recollection?
Kunkel: For the duration of my time in Rome, a good nine months, all of us officials were convinced that any day the order could arrive: "Occupy the Vatican". In this event practically speaking, to save time we had internally prepared a "mob plan", which of course is not found in the war diary. I am sure that the Vatican also considered this danger. Hitler's volatile nature made it realistic.
KNA: The fact that Pope Pius XII also saw this risk suggests that he had already prepared a resignation statement, if he were taken prisoner. It probably read like this: "They can only arrest Cardinal Pacelli, not the Pope".
Kunkel: Fortunately it did not happen, but the risk was there.
KNA: Were there contacts between the German military governor of Rome, Luftwaffe Major General Rainer Stahel, and the Vatican?
Kunkel: There were many. The Vatican's official contact with us was Fr Pankratius Pfeifer, the Superior General of the Salvatorians, who often dealt with the general, but also with the SS and the police. The so-called internal security of Rome was actually in the hands of the police, who were guided by the SS and by Kappler.
KNA: Who really held the power? Was Kappler under the military governor?
Kunkel: De iure yes, but de facto the SS was a state within the state. Therefore, yes, Kappler was in communication with the general, but in reality the SS led their own life and we did not know what went on within the SS hierarchy. In security questions, the SS more or less gave the orders in collaboration with the Italian Fascist police....
KNA: So the police forces who had not changed sides with Badoglio...
Kunkel: Yes, and that played a considerable role. While Badoglio had joined the Allies, Marshal Graziani, Mussolini's War Minister, still took his cue from the Germans.
KNA: A month and a half after the occupation of Rome, 16 October 1943, the SS ordered a roundup of Jews. Was General Stahel, as military governor, informed of the roundup? Could he have prevented it?
Kunkel: Around mid-October there was a rumour that a special SS unit would be sent to the city and lodged at a small hotel near Piazza Barberini. The unit's task would be to deport the Jews. Italy already had "racial laws" by the end of the 1930s; however, they were applied with great tolerance. It seems that in Rome there was already a sort of ghetto. When this rumour proved to be true, General Stahel summoned and informed the officers of divisions 1A, 1B and 1C, saying that he was totally opposed to the operation. A few weeks after the beginning of a new collaboration with the Italians under the direction of Graziani, a deportation of Roman Jews would have caused ill will and unrest among the Roman people. We sensed that this was not the general's whole opinion which lay deeper! but this statement stressing public order was a good explanation. The general continued saying that to stop this operation he would have to seek allies, above all in Berlin. To this end, Ernst von Weizsacker, the German ambassador to the Vatican, would have to help. In fact, von Weizsacker had a reputation as a cautious enemy of the Nazi regime. The general sent me to the ambassador with a sealed letter. I did not read it, but the general told me that in the letter he asked the ambassador to do all he could in Berlin to revoke the measure.
I recall that when I went to von Weizsacker I waited in an anteroom and became angry because no one offered me a chair. The ambassador left the room and shortly after returned with the letter, this time sealed by him. He asked me to give the letter back to the general and tell him that this time he "unfortunately could not be helpful". I remember this phrase perfectly. When I gave him back the letter, the general spoke cautiously in a very detached way about the ambassador. After this he telephoned Himmler, but I cannot say anything for sure about that.
KNA: Roman Jews were rounded up on 16 October. That same day the rector of Santa Maria dell'Anima, Bishop Alois Hudal, and Fr Pankratius Pfeifer called on the general and gave him the "clear impression" that the Pope would turn to world public opinion if these roundups were not immediately stopped. The next day, 17 October, the order came from Himmler to stop.
Kunkel: We had the impression that the SS had planned an action, but it reached a dead end and became public. Today we know that about 1,000 Jews were arrested. In our opinion, most Roman Jews had got wind of the imminent SS action because of delays in the preparations and so many of them were saved.
KNA: Of about 8,000 Roman Jews, then, 7,000 were saved?
Kunkel: We were certain that a large number of them were able to take refuge in Vatican buildings, which are numerous in Rome. In fact, the persecuted were able to take refuge in a relatively simple way.
KNA: 7,486 hid in the Vatican itself ...
Kunkel: I don't know the number.
KNA: In practice, how did it work? How were these Jews saved?
Kunkel: Probably by entering primarily from St Peter's Square. The other parts of the Vatican, with their high walls, are not accessible, while in St Peter's Square there were only two German guards on the border between Italy and Vatican City, to prevent German soldiers from entering Vatican territory in uniform. Civilians could freely cross this line.
KNA: Was this border between St Peter's Square and the city of Rome marked in any way?
Kunkel: No. As it is today, there was just a curved line marked between the colonnades. Our guards patrolled along this line.
KNA: Certainly, what Bishop Hudal and Fr Pfeifer said to General Stahel is worth noting: if the roundups of the Jews had been carried out, Pope Pius XII would have vigorously protested and would have pressured Himmler to stop the action!
Kunkel: That was how it seemed to us at the time. We had the impression that the SS action had been delayed until most Jews had reached safety. We considered it a success that only 1,000 of the 8,000 or 9,000 or so Jews were arrested by the SS. Today, of course, one looks above all at the 1,000 victims; at the time we saw the 7,000 who did not become victims and were saved. But many people, institutions and events probably contributed to this rescue. By the way, a few days after the roundup and despite his poor health, General Stahel an Old Catholic was transferred to the eastern front.
KNA: And now the decisive question: do you think that a more vigorous protest from Pope Pius XII would have saved more Jews in Rome, Italy and occupied Europe?
Kunkel: At the time I spoke about this with my immediate superior, Major Bohm, a Protestant from Hamburg. We were both of the opinion that, faced with Hitler's unpredictability, any action directed to world public opinion by the Pope would have been harmful.
KNA: In his play The Deputy, Rolf Hochhuth expressed the opinion that Pius XII should have made a blistering protest. Since the Pope did not do this, he is guilty of a grave omission.
Kunkel: It is easy to speak after the fact. In any case, we who were on the staff of the German military governor of Rome were of the opinion that taking a vigorous stand would have had negative consequences.
KNA: Would the Supreme Southern Commander, Field Marshal Albert Kesselring, with whom Pope Pius XII was in contact, have had the power to stop the roundup of the Jews?
Kunkel: No. The power of the SS was so great that the Wehrmacht to which Kesselring belonged could not have opposed it. That would have taken a successful 20 July!
KNA: In your opinion, can Pius XII be reproached for any of his actions?
Kunkel: Pius XII was in the most difficult political situation in which a man can find himself. I recall a conversation with a Jesuit, Fr Otto Faller, concerning Germany's war on two fronts. He said to me: think that the Pope also fought a war on two fronts against communism on one side and against Nazism on the other. This refers to the general situation at the time. As for your question: considering the circumstances, no one can reproach Pius XII (or his actions. If he had spoken out more strongly, it would certainly have provoked unpleasant reactions.
KNA: Might he eventually have been arrested?
Kunkel: Yes, there was also that possibility.

Acknowledgement
"Most Of Rome's Jews Were Saved From Hitler's 'Final Solution'" L'Osservatore Romano (Vatican, January 24, 2001).

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Vielä toinen linkki:
*

Toteamuksia Rooman juutalaisten kohtalosta;

http://www.catholiceducation.org/en/controversy/co...
”…At Eichmanns 1961 trial, Israeli Attorney General Gideon Hausner said in his opening statement that the Pope himself intervened personally in support of the Jews of Rome. Documents introduced in that trial also confirm Vatican efforts to halt the arrests. In rejecting Eichmanns appeals, the Israeli Supreme Court expressly noted the Popes protest regarding the deportation of Hungarian Jews. Jewish historian Michael Tagliacozzo (himself a survivor of the Roman raid) explained:

The documents clearly prove that, in the early hours of the morning, Pius XII was informed of what was happening and he immediately had German Ambassador von Weizsäcker called and ordered State Secretary Luigi Maglione to energetically protest the Jews arrest, asking that similar actions be stopped. . . . In addition, by his initiative he had a letter of protest sent through Bishop Alois Hudal [delivered by Fr. Pfeiffer] to the military commander in Rome, General Rainer Stahel [STAHEL], requesting that the persecution of Jews cease immediately. As a result of these protests, the operation providing for two days of arrests and deportations was interrupted at 2 p.m. the same day.
Instead of the 8,000 Jews Hitler requested, only 1,259 were arrested. After examination of identity documents (the type routinely provided to Jews by Church officials), over 200 of them were released. From then on, the Germans did not conduct another major roundup in Rome. Such evidence overwhelms Goldhagens argument regarding an alleged lack of papal involvement.... “
*
Tuo maininta jättää avoimeksi kenraali Stahelin roolin ja toiminnan tässä vaiheessa. Avoimeksi tosin jää myöskin se seikka, että tämän valossa hänen ei ehkä voi katsoa kovinkaan ankarasti ponnistelleen käskyn mukaisen 8.000 juutalaisen pidättämiseksi, jos asiaa halutaan näin katsoa.
*

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tässä muuten Varsovan kansannousun museon kotisivut; http://en.1944.wp.pl/#

PUolan lisäksi mm. englanninkielinen versio. Kiinnostavaa materiaalia, joka täydentyy vielä.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

http://yle.fi/uutiset/niinisto_vei_puolan_presiden...
Niinistö vei Puolan presidentille lahjaksi Terijoen kartan
Presidentti Sauli Niinistön valtiovierailu Puolaan päättyi käyntiin Gdanskissa. Siellä presidenttipari vieraili telakka-alueelle perustetussa Solidaarisuuskeskuksessa ja tapasi entisen presidentin Lech Walesan. Nykyisellä presidentillä, Bronislaw Komorowskilla, on Niinistön mukaan erityinen suhde Suomeen.

Komorowskille lahjaksi Terijoen kartta
Valtiovierailun päätteeksi presidentti Niinistö totesi, että Puolan ja Suomen välit ovat varsin hyvät. Hän kertoi myös, että Puolan presidentillä Bronislaw Komorowskilla on erityinen suhde Suomeen, koska hänen isoäitinsä aikanaan pakeni Liettuasta Terijoelle. Isoäiti oli kertonut suomalaisista potkukelkoista.
– Emme kuitenkaan tuoneet lahjaksi potkukelkkaa, vaan Terijoen kartan, sanoi presidentti Niinistö.
Vastalahjaksi presidenttipari sai kahviastiaston ja Puolalaisen valtiomiehen ja sotamarsalkan Josef Pilsudskin kirjan.
*
Kommentti:
Okei, nyt on muistettu marsalkka Pilsudskia. Sähköasentaja Walesaa. Menetettyä Terijokea. Ja itä muuta?

Puuttuu, vain että mainittaisiin marsalkka Mannerheim, joka vietti vuosia Puolassa ennen Euroopan suurta sotaa.

Niin, ja sitten tuo edellä mainittu kenraalimajuri Rainer Stahel – ehtikö presidenttimme paneutumaan hänen vaiheisiinsa, kuten aikomus oli?
*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset