Milloin Suomi oikeastaan itsenäistyi? – Mikä on oikea itsenäisyyspäivä?

Milloin Suomi oikeastaan itsenäistyi? – Mikä on oikea itsenäisyyspäivä?

Suomen tasavalta – Republiken Finland itsenäistyi 6. päivänä joulukuuta 1917.  Näin meille on opetettu ja tämän me tiedämme, ja tämän mukaisesti me myös toimimme: juhlimme itsenäisyyttä ja katsomme presidentin itsenäisyyspäivän juhlia juuri tuona usein niin harmaana ja räntäisenä joulukuun alun päivänä.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4

Mutta onko näin?  Miksi se on näin?  Voisiko se olla toisinkin, tai voisiko sen ainakin nähdä toisin, mutta miten?  Voisiko jokin muukin päivä kuin 6.12. olla itsenäisyyspäivämme? 

https://www.youtube.com/watch?v=9mXDKQVofRw

Miten?

Voidaksemme mielekkäällä tavalla osallistua tähän keskusteluun, meidän tulee ymmärtää ainakin yksi asia.  Nimittäin se tosiasia, että historia on sopimus.

Historia on yhteinen tai ainakin joukon ihmisiä keskenään tekemä sopimus siitä, miten ”kaikki tapahtui”.  Eli ainakin johonkin mittaan asti yhteneväinen sopimus siitä, miten menneisyys nähdään, ymmärretään, selitetään ja käsitetään.

Nyt vain on niin, että Suomen kansa ja valtiollinen historia on erinäisten vaiheiden ja koettelemusten, moninaisten töiden ja menestystenkin kautta tullut tähän päivään, ja kollektiivisena tosiasiana elämme käsityksessä – olemme eläneet jo pitkään – että Suomi nyt vain itsenäistyi 6.12.1917 ja sillä siisti.

 

6.12. on juhlittu itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 – ei heti alusta lukien

Hallinnollis-historiallisesti 6. joulukuuta muodostui kulttipäiväksi sen myötä, kun Edistyspuolueen johtohahmon, tuolloisen pääministerin J.H. Vennolan (1872-1938) johtama hallitus marraskuussa 1919 päätti määrätä joulukuun 6. päivän Suomen itsenäisyyspäiväksi.

Tämä tapahtui siis noin 23 kuukautta sen jälkeen, kun P.E. Svinhufvudin senaatin eduskunnalle 4.12.1917 antamaan esitykseen sisältynyt periaate, jonka mukaan Suomi oli oleva riippumaton tasavalta, äänestyksen jälkeen oli hyväksytty eduskunnassa.

Itse tapahtumapäivänä, 6.12.1917, eikä hetkiin sen jälkeenkään monikaan noteerannut joulukuun kuudetta häävistikään.  Olihan tilanne ja aika mitä sekavin, tulevaisuus epävarma ja kaiken lopputulos vain hämärien aavistusten varassa.

Monia vaihtoehtoja

Seuraavassa esitetään joitakin päivämääriä, joita eri syistä voitaisiin – ainakin joissakin olosuhteissa – pitää Suomen itsenäisyyspäivinä.  Perustelut esitetään päivämäärän yhteydessä.

Kunkin päivämäärän osalta voisi kirjoittaa laajan esseen pro et contra –periaatteella, mutta tässä on tyytyminen tiiviimpään ilmaisuun.

18.07.1917

Eduskunta hyväksyi 18. heinäkuuta valtalain, jonka mukaan korkein valta ulkopoliittisia asioita, sotilaslainsäädäntöä ja sotilashallintoa lukuun ottamatta kuului Suomen eduskunnalle.  Tämä päivämäärä lienee kaikkein laveimmankin itsenäisyys-käsityksen mukaan varhaisin ajateltavissa oleva Suomen itsenäisyyden päivä.  Maaliskuun vallankumouksen 1917 yhteydessä itsenäisyystahto ja ennen kaikkea –toimenpiteet olivat vielä niin hentoisia, ja myöntyväisyys alistumisessa uuden väliaikaisen hallituksen toimivallan alle kuitenkin niin kattava, että keväälle 1917 ei itsenäisyyshetkeä hyvällä tahdollakaan voi asettaa, vaikka käsitys alamaisuudesta pelkästään Venäjän keisarivallalle oli laaja, ja epävarmuus Suomen vallankumouksen jälkeisestä valtiollisesta asemasta varsin suuri.  Heinäkuun 18. päivän valtalaki asetti Suomen uuteen asemaan ja erkautti sen väliaikaisen hallituksen alamaisuudesta siinä määrin merkittävästi, että ainakin kontrafaktuaalisessa perspektiivissä päivä voidaan nähdä olennaisena itsenäisyysjulistuksena, vaikka ulko- ja sotapolitiikka jäikin vielä napanuoran kautta Pietarin varaan.  Itsenäistymisprosessin kehtovaiheen käynnistymispäivä, joka voidaan nähdä, tai ainakin siitä käynnistynyt prosessi voidaan kokea loogisena joskin pätkivänä ketjuna lopullisen itsenäisyyden tilaan.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtalaki

"Sosialidemokraattisen enemmistön voimalla esitys laajeni 17.7. valtiopäivillä hyväksytyksi ns. valtalaiksi, joka siirsi kaiken "korkeimman vallan" Suomen eduskunnalle lukuun ottamatta venäläisille elimille jääviä sotilasasioita ja ulkopolitiikkaa.  Välttämätön enemmistö saavutettiin maalaisliiton ja itsenäisyysaktivisten äänten avulla. Eduskunnan vasemmisto kieltäytyi lähettämästä valtalakia Väliaikaisen hallituksen vahvistettavaksi.  Menettelyä on pidettävä vallankaappauksena, jonka kärki tässä vaiheessa kohdistui Venäjään.  Kerenskin johtama Väliaikainen hallitus, jossa menshevikit (Venäjän sosiaalidemokraatteja) olivat mukana, hajoitti sen johdosta Suomen eduskunnan"; Eino Jutikkala – Kauko Pirinen: Suomen historia. WSOYm 2002. s. 347-348.

 

25.07.1917

Eduskunta lähetti Venäjän väliaikaiselle hallitukselle adressin, jossa se ilmoitti päättäneensä ja säätäneensä edellä mainitun lain (Valtalaki) Suomen korkeimman vallan käyttämisestä.  Viikkoa aiemmin hyväksytyn semi-itsenäisyysjulistuksen tiedonanto emovaltiolle.  Tällaisia symbolisia tahdonilmaisun muistopäiviä kyllä esiintyy, monesti halutaan edetä jonkin merkittävän tapauksen tai ilmiön lähtöjuuriin, aivan alkuun asti.  Ja silloin löydetään ja päädytään tämäntapaisiin päiväyksiin.

 

07.11.1917 (venäläisittäin 25.10.1917),

Lokakuun vallankumouksen” päivä; kontrafaktuaalisesti voidaan nähdä, että tästä bolshevikkivallankumouksen päivästä olisi joissakin olosuhteissa voinut muodostua itsenäistyneen Suomen itsenäisyyspäivä.

Professori Martti Häikiö kirjoitti Helsingin Sanomien Mielipide-osastossa 10.12.2016:

”Professori Matti Klinge argumentoi sen puolesta, että Suomen todellinen itsenäisyyspäivä oli 15.11.1917 (HS/Mielipide 8.12.2016).  Perustellumpi päivämäärä on kuitenkin 7.11.1917.

Venäjän väliaikainen hallitus ei vahvistanut heinäkuussa 1917 säädettyä valtalakia.  Se luopui Suomen hallitusvallasta 6.11.1917 jättäen kuitenkin ulko- ja sotilasasiat edelleen Venäjän korkeimmalle hallitusvallalle.  Kenraalikuvernööri Nekrasov lähti illalla 6.11. Pietariin mukanaan ehdotus Suomen tulevaksi hallitusmuodoksi, jolle hänen oli määrä hankkia Venäjän (väliaikaisen, vh) hallituksen hyväksyminen.

Pietarissa bolshevikit aloittivat seuraavana aamuna 7.11. aseellisen vallankaappauksen.  Suomen silloinen pääministeri eli senaatin talousosaston varapuheenjohtaja E.N. Setälä on kertonut, miten samana aamuna varhain hänelle soitti kenraalikuvernöörin apulainen Korff ilmoittaen, että Nekrasov ei enää palaa ja että hän itse oli luopunut toimestaan.  Korffin viimeiset sanat Setälälle olivat: ”Toimikaa tarpeenne mukaan!” (Handla efter eget behov!)

Setälä otti heti yhteyttä eduskunnan puhemies Lundsoniin ja varapuhemies Ingmaniin ja Alkioon.  Setälä kertoi heille Korffin ilmoituksen sisällön ja kehotti näitä heti ryhtymään tästä aiheutuviin toimenpiteisiin.

”Ilmoitin käsityksenäni, että tämä sisälsi Suomen täydellisen irtautumisen Venäjän valtiovallasta ja että mitä nopeimmin olisi hankittava maalle korkeimman vallan käyttäjä.  Lausuin edelleen, että meidän hallitusmuotomme hengen mukaista nyt olisi, että eduskunta valitsisi valtionhoitajan, kunnes asiat järjestyvät.”

Setälän kannanotto oli Suomen itsenäisyysjulistus.  Sen vahvisti eduskunta, joka päätti 10. marraskuuta valita Suomelle kolmimiehisen valtionhoitajakunnan käyttämään korkeinta valtaa.

Se, miten ”korkeimman vallan” käyttö tämän jälkeen Suomen sisällä ratkaistiin on jo kokonaan toinen tarina.  Siitä eduskunta teki yhden päätöksen 15.11.1917 (eduskunta itse), kaksi päätöstä vuonna 1918 (valtionhoitaja, kuningas) ja pidempiaikaisen ratkaisun vuonna 1919 (presidentti).  Samoin koettiin monia vaiheita, enne kuin kaikki johtavat valtiot tunnustivat Suomen itsenäisyyden ja maan rajat vahvistettiin (Tarton rauha 1920).”

 

10.11.1917

Suomen eduskunta päätti puhemiehistön ehdotuksesta asettaa kolmijäsenisen valtionhoitajakunnan käyttämään korkeinta valtaa; eli keisari-suuriruhtnaan ja hänen jälkeensä Venäjän välliaikasien hallituksen käyttämiä valtaoikeuksia.  Poliittista voimaa hoitokuntaan haettiin esittämällä, että sen jäseniksi valitaan edustaja oikealta, vasemmalta ja keskeltä – yhteensä kolme.  Perusteina menettelylle esitettiin yhtäältä vuoden 1772 hallitusmuodon 38 pykälää, jonka mukaan valtiopäivien tuli valita uusi korkeimman vallan käyttäjä hallitsijasuvun sammuttua.  Samaa perustetta oli nostettu esiin maaliskuun vallankumouksen yhteydessä, mutta nyt olosuhteet olivat merkittävästi toiset, kehitys Venäjällä ja myös Suomessa oli kuluneiden 8 kuukauden aikana ollut huomattava, ja ajatus valtiollisesta itsenäisyydestä oli vahvistunut.  Näkemykset menettelytavoista vain erosivat puolueiden kesken suuresti.  Sosialidemokraatit halusivat mitätöidä 1.-2.10.1917 pidettyjen, laittomiksi katsomiensa hajotusvaalien tulokset ja antaa korkeimman vallan edelliselle 1916 valitulle (vasemmistoenemmistöiselle) eduskunnalle.  Maalaisliitto kannatti aluksi korkeimman vallan keskittämistä hajotusvaaleissa valitulle porvarienemmistöiselle eduskunnalle.  Porvarilliset puolueet ML:oa lukuun ottamatta halusivat hallitsijaksi valtionhoitajan.  Kompromissina syntynyttä troikkaa ei koskaan valittu, mutta marraskuun 9. päivän kannanottoa voidaan perustella itsenäisyysjulistuksena tai sellaiseen tähtäävänä toimena.  Onhan se ensimmäinen tahdonilmaisu, jolla Suomi otti etäisyyttä pari päivää aiemmin valtakeskukset haltuunsa ottaneeseen bolshevikkikoplaan, jonka vallan haltuunotto ja etenkin sen vakiinnuttaminen laajan Venäjän alueella oli tuolloin ja vielä pitkään täysin epävarmoissa kantimissa.

 

15.11.1917;

Suurlakon (14.-20.11.1917) alettua, eduskunta päätti äänin 127-68 julistautua toistaiseksi korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa.  Heinäkuun 18. päivän manifestaatiopäätöksen uusinta muuttuneissa oloissa.  Korkeimman vallan käyttäjä maassa muodostaa faktisen valtiojohdon, jonka edellytyksenä ja lähtökohtana on käytännöllinen suvereniteetti, eli itsenäisyys.

"Marraskuun 15. päivänä eduskunta päätti melkoisella ääntenenemmistöllä "toistaiseksi" ottaa korkeimman vallan käsiinsä, "koska valtionhoitajia ei vielä ole voitu valita".  Mitään varausta ei nyt tehty ulkopolitiikkaan ja sotilasasioihin nähden; tosiasiallisesti Suomi oli julistautunut itsenäiseksi"; Jutikkala-Pirinen: emt. s. 351.

Professori Matti Klinge kirjoitti Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla 8.12.2016:

”Päätoimittaja Kaius Niemi sanoi kolumnissaan (HS 6.12.), että senaatin 4. joulukuuta 1917 antama julistus Suomen muodostamisesta suvereeniksi valtioksi, minkä julistuksen eduskunta hyväksyi ilmoitusasioiden joukossa 6. joulukuuta, olisi merkinnyt Suomen irtautumista keisarillisesta Venäjästä.

Keisari oli kuitenkin luopunut vallasta jo maaliskuussa, ja luopumista oli seurannut innostunut vaihe myös Suomessa, aikaisemman kauden vastustettuja lakeja ja määräyksiä peruutettiin.

Enemmistö ei silloin halunnut eroa, vaan läheisyyttä uuden ”vapaan Venäjän” kanssa suuriruhtinaskunnan onnellisimpien aikojen mukaisesti.  …”

”Vasta marraskuun (lokakuun) bolshevikkivallankumous johti suomalaisten enemmistön haluun erota Venäjästä kokonaan.  Suomen valtioelimet katkaisivat kaikki siteet nyt bolshevistiseen Venäjään marraskuun 15. päivänä, jota voidaan pitää Suomen varsinaisena itsenäisyyspäivänä.  Eduskunta päätti silloin ryhtyä käyttämään kaikkea korkeinta valtaa, edellinen yritys oli vielä jättänyt ulkopolitiikan ja sotilasasiat Venäjän hallitukselle.  …”

 

27.11.1917;

Eduskunta nimitti 27.11.1917 senaatin, jota päätöstä ei enää uuden Venäjän taholta kumottu, kuten oli tehty valtalain suhteen elokuussa 1917.  Viikkoa myöhemmin 4.12.1917 senaatti antoi eduskunnalle esityksen riippumattoman, tasavaltaisen suomen hallitusmuodoksi.  Ilman eduskunnan 27.11. tekemää senaatin nimittämistä senaattia ei olisi ollut, eikä näin ollen myöskään itsenäisyyttä koskevaa esitystä eduskunnalle.

 

04.12.1917;

http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=23221&GUID={8C03B4D0-9423-4469-B0D5-9E44C1FAB143}

Venäläisen vallankumouksellisen sotaväen pitäessä meluisaa kokoustaan senaatintalon edustalla P.E. Svinhufvudin johtama senaatti jätti eduskunnalle K.J. Ståhlbergin laatiman esityksen riippumattoman, tasavaltaisen Suomen hallitusmuodoksi ja omisti tässä tilaisuudessa muutaman koruttoman sanan Suomen itsenäisyydelle.  Esitystä jättäessään senaatti antoi eduskunnalle Suomen valtiollista itsenäisyyttä koskevan tiedonannon, joka samantein julkaistiin Suomen Kansalle osoitettuna senaatin itsenäisyysjulistuksena.  Joulukuun 4. päivää voidaan pitää kutakuinkin yhtä pätevin perustein Suomen itsenäistymisen päivänä, kuin joulukuun 6. päivääkin.  http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentId=105600&nodeId=23&contentlan=1&culture=fi-FI

 

06.12.1917;

Eduskunta oli itsenäistymispäätöksestä yksimielinen, mutta päätöksen toteuttamistavasta äänestettiin.  Vaihtoehtoisina menettelytapoina olivat: edustaja Santeri Alkion ym. (porvarillisen puolen)  ehdotus yksipuolisesta tahdonilmaisusta, jossa toimeenpanovalta jätettiin senaatille, sekä Kullervo Mannerin ym. (sosialidemokraattien) ehdotus, jonka mukaan itsenäisyys oli toteutettava sopimuksin Venäjän kanssa sen jälkeen kun molempien valtioiden täysivaltaiset elimet ovat sen hyväksyneet.  Porvarillisen puolen ehdotus voitti äänestyksen 100-88.  Huomattava on, että eduskunta ei esittänyt omaa itsenäisyysjulistusta, se vahvisti senaatin esittämän periaatteen ja valtuutti senaatin ryhtymään Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustamisen vaatimiin toimenpiteisiin.  Tämän vuoksi itse asiassa ”itsenäisyyssenaatin” päätös (HE 1/1917 II) päivämäärältä 4.12.1917 on pikemminkin itsenäisyyspäivän kuin 6.12.1917, joskin on ymmärrettävää, että edistyspuolueen johtohahmon, pääministeri J.H. Vennolan hallitus pari vuotta myöhemmin halusi korostaa eduskunnan roolia ja määritteli 6.12. Suomen itsenäisyyspäiväksi, mitä sittemmin on noudatettu.

 

31.12.1917;

http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=23856&GUID={77224E68-245D-4635-A508-C41C593BABBC}

V.I. Lenin ja hänen johdollaan bolshevikkikumouksellisten esikunta (kansankomissaarien neuvosto) allekirjoitti vuoden viimeisinä tiimoina 31.12.1917 Pietarin Smolnassa senaattori P.E. Svinhufvudin johtaman suomalaisen porvarillisen lähetystön pyytämän itsenäisyysvahvistuksen.  Mitä poliittisia ja taktisia kiemuroita ja ajatuskulkuja tuohon allekirjoitustapahtumaan liittyykin, tämä hetki on monessakin mielessä ratkaiseva Suomen itsenäisyyden kansainvälisen tunnustamisen tiellä, jossa ensimmäinen ehto luonnollisesti oli Venäjän johdon hyväksyminen.  Kaiken tilanteessa olevan häilyvyyttä ilmentää omalta osaltaan se, että Lenin allekirjoitti tunnustusasiakirjan nimellä  V. Uljanov (Lenin)

Myös kansankomissaarit J. Stalin ja L Trotski allekirjoittivat tuon venäläisittäin (juliaaninen ajanlasku) 18. joulukuuta 1917 päivätyn asiakirjan.  http://formin.finland.fi/doc/UM90/index.html >Itsenäistyminenhttp://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentId=107215&nodeId=23&contentlan=1&culture=fi-FI

 

04.01.1918;

Venäjän työläis- ja sotilasneuvostojen toimeenpaneva keskuskomitea vahvisti Kansankomissaarien neuvoston 31.12. päätöksen hyväksyä Suomen valtiollinen itsenäisyys.  Vahvistus oli bolshevikkivallankumouksen käytäntö ja dialektiikka huomioiden pelkkä muodollisuus, mutta sellaisenaan kuitenkin välttämätön ehto muiden valtioiden itsenäisyyden vahvistusta koskevalle käsittelylle ja hyväksymiselle.

http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=23220&GUID={F2109C8C-FBFF-41A9-B0E7-76A72A9B3F9E}

 

12.01.1918;

Kansainvälisoikeudellisesti ei ole säädelty, monenko valtion tulee itsenäistyvän maan itsenäisyyspäätös tunnustaa, mutta sen jälkeen, kun Venäjän ohella Ruotsi oli 4.1. tunnustanut Suomen itsenäisyyden ja kohta sen jälkeen Ranska (4.1./5.1.), Saksa (6.1.), Norja ja Tanska (10.1.) sekä Itävalta-Unkari (12.1.) tehneet saman, voidaan katsoa tammikuun toisella viikolla Suomen itsenäisyyden tulleen kansainvälisesti tunnustetuksi, vaikka esim. Iso-Britannia ja Yhdysvallat eivät sitä vielä tuolloin tehneet.  http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentId=107665&nodeId=23&contentlan=1&culture=fi-FI

 

28.01.1918;

Helsingissä ja eteläisessä osassa Suomea vallan otti vaaleilla valitsematon Kansanvaltuuskunta, jonka vallankaappauksen menestyessä, tuskin olisi oletettavaa muunlainen menettely, kuin sen katsantokannan omaksuminen, että 28.1. on uuden Suomen todellinen ja tosiasiallinen itsenäisyyspäivä.  Tämän kontrafaktuaalisen itsenäisyyspäivän todentaminen ei saa esim. asiakirjoista juurikaan puoltoa, vaan perustuu lähinnä ajateltavissa olevaan tapausten kulkuun.

29.4.1918;

Svinhufvudin hallituksen joukot marssivat Viipuriin, saivat haltuunsa Suomen altioalueen, kapina oli kukistettu ja eduskuntaan nojaava hallitus hallitsi koko Suomen valtakunnan aluetta. – Tämän näkökohdan on pfor. Martti Häikiö esittänyt listauksessaan Suomen leijona – P.E. Svinhufvud -teoksessaan, listassa, jossa hän havainnollistaa itsenäistymiseen johtaneen polun (Al 2.3.2017/Harri Hautala). https://photos.google.com/share/AF1QipN67jU0AZVuxFUMIg1DWy2KoA21nW0B91YC5TDMyPLzNdV8sQ1OIAWMZ5FPktc3Vg?key=RkdRMkFKX3RUNG02NE1EVWo3VUt1anhzMEtLVGlR

14.5.1918;

Viimeiset venäläiset sotilaat poistuivat Suomen alueelta. (ks. Häikiö/edellä).

 

15.05.1918;

Tynkäeduskunta” kokoontui kapinan kukistuttua Helsingissä.  Näin eduskunta jatkoi, tosin istuvien edustajien suhteen vahvasti supistuneena, tammikuun lopulla keskeytyneitä vuoden 1917 toisia valtiopäiviä.  Porvarillisten edustajien muodostama eduskunta (mukana yksi sos.dem. edustaja eli Matti Paasivuori) muodosti sotatoimien päätyttyä korkeimman vallan käyttäjän Suomessa, ja onnettomien sekä kaikin puolin epäselvien vaiheiden jälkeen sen haltuunottama valta muodostui epävakauden kauden jälkeen pysyvän vallankäytön perustan, jatkuvuuden, joka eräin katsannoin voidaan myöskin nähdä sekavissa olosuhteissa ponnistelleen maan todellisen itsenäisyyden alkupäivämäärän.  Katso erityisesti seuraava vaihtoehto ja vertaa siihen.

 

16.05.1918;

Valkoisen armeijan ylipäällikön kenraali Mannerheimin johtama voitonparaati Helsingissä juhlamenoineen oli vuosikymmeniä lukuisten suomalaisten mielessä se ainoa ja oikea itsenäisyyspäivä.  Joissakin oloissa siitä olisi itsenäisyyspäivä myöskin käytännössä tullut.  Vennolan hallituksen valinta 6.12. on nähtävä yrityksenä löytää kaikille kansanryhmille sopiva juhlapäivä vastapainona voittajien suurjuhlalle.  Harvemmin kommunistienkaan riveistä on käyty murskamielessä 6.12. päivämäärää vastaan, joskin sieltä on muistutettu porvarien vehkeilyt venäläisten kanssa, ja toisaalta faktisestikin muistutettu Leninin hyväksyneen kyseisen päivämäärän sen jälkeen kun porvarit viikkokausien vitkuttelun jälkeen lopulta nöyrtyivät sitä pyytämään.  Tyrmäävimmin 6.12. päivämäärään lienee suhtautunut Tukholmassa maanpaossa 1919 majaillut Edvard Gylling, joka torjui Vennolan hallituksen esityksen tuoreeltaan: vaikka eduskunta 6.12. hyväksyi senaatin ilmoituksen, se ei silti ollut mikään itsenäisyyspäivä, koska kyseinen P.E. Svinhufvudin senaatti oli jo aiemmin tehnyt Saksan kanssa sopimuksen ja myynyt maan saksalaiselle militarismille. (Edvard Gylling: Porvarien juhlapäivät; Viesti –lehti 29.11.1919).

 

18.5.1918;

Senaatin esityksestä eduskunta päätti nimittää korkeimman vallan haltijaksi senaatin puheenjohtajan P.E. Svinhufvudin.  Korkeimman vallan haltijaa alettiin kutsua valtionhoitajaksi.  –  Näin havaitsemme, että kapinan kokeneen ja siitä selvinneen Suomen uuden ajan ja faktuaalisen itsenäisyyden alkamispäivät kolmen päivän sisällä toukokuussa käsittävät kolmen mahdin, eduskunnan, ylipäällikön ja senaatin puheenjohtajan ja häneen personoituneena valtionhoitajan vallankäytölliset manööverit, joista demokratian kannalta jokainen jättää jossain määrin toivomisen varaa.

11.11.1918;

Ulkopoliittisesti ja ulkovalloista riippumattoman suvereniteetin kannalta katsoen voidaan nähdä Saksan tappion I maailmansodassa, 11.11.1918, olleen viimeinen salpa, jonka rauettua, Suomi saavutti itsenäiselle kansakunnalle kuuluvan itsemääräämisoikeuden.  Tuohon saakka Suomen voidaan katsoa olleen Saksan vasallivaltio, ja Saksan kenraalin Suomessa, kenraali von der Goltzin toimineen maan kenraalikuvernöörinä.

16.12.1918 ;

Saksan kenraali Suomessa, von der Goltz, poistuu maasta. 

”Saksan armeija oli vallannut kaikki Baltian provinssit 1916 ja valtasi tai otti haltuunsa sitten keväällä 1918 myös Suomen, jota se piti sotilaallisesti täysin hallitsemanaan ”alusmaana” joulukuuhun 1918 saakka.  Suomesta kenraali, kreivi von der Goltz siirrettiin silloin Viroon, joka pysyi Saksan hallussa Versaillesin rauhansopimukseen, kesään 1919, saakka, luulisin.  Aivan oikein on korostettu, että Suomesta tuli varsinaisesti itsenäinen vasta kun Saksan sotavoimat poistuivat ja länsivallat tunnustivat Suomen valtion.  Siis kun siirryttiin Svinhufvudin kaudesta Mannerheimin valtiojohtajuuteen.” 

Lähde: Matti Klinge: Hyppikää ilosta. Päiväkirjastani 2014-2015, s. 149 (Siltala, 2015).

 

21.06.1919;

Eduskunta hyväksyi kompromissiesityksenä syntyneen, edustaja Heikki Ritavuoren lakialoitteen pohjalta työstetyn tasavaltalaisen hallitusmuotoesityksen ja äänesti sen kiireelliseksi.  Tällä sekavien ja vaihtelevien vaiheiden jälkeen syntyneellä päätöksellä Suomen eduskunta vahvisti maasta tasavallan, ja kun puhutaan Suomen tasavallan itsenäisyyspäivästä, on 21.6. juuri tämän vuoksi erittäin varteenotettava päivämäärä.

 

17.7.1919;

Valtionhoitaja Mannerheim vahvisti tuiman jaakobinpainin jälkeen – lähinnä ehkä muiden vaihtoehtojen puuttuessa tai niiden huonouden vuoksi – Suomen hallitusmuodon.  Päivämäärä 17.7. on monin perustein puollettavissa huomionarvoisena valtiollisena muistopäivänä, mutta nykyään sitä vietetään jostain – ehkä lähinnä ironisesta – syystä kansanvallan päivänä.  Lue: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1919_hallitusmuoto

14.10.1920;

"Rauhantekon neuvostohallituksen kanssa suomalaiset eivät osoittaneet kiinnostusta.  Kun neuvottelut lopuksi kesäkuussa 1920 Tartossa alkoivat, niiden kulkuun vaikuttivat sotaonnen vaihtelut Neuvosto-Venäjän ja Puolan rintamalla.  Suomalainen rauhanvaltuuskunta toimi harrastelijamaisesti kun se ilmoitti heti vähimmäisvaatimuksensa sen sijaan että olisi aloittanut ehdoista, joisas oli runsaasti tinkimisen varaa.  Tulokseen ei liene vaikuttanut se, että valtuuskunnan jäsen Väinö Tanner sen puheenjohtajan J.K. Paasikiven tieten neuovteli yksityisesti venäläisten kanssa sopimuksen sisällöstä. Lopputulokseen neuvostovenäläinen osapuoli oli ilmeisen tyytyväinen.

Lokakuun 14. päivänä 1920 valtuuskunta allekirjoitti Tartossa rauhansopimuksen Venäjän kanssa.  Neuvostoliitto [p.o. Neuvosto-Venäjä, VH] tunnusti uudelleen Suomen itsenäisyyden, ja historiallisen alueensa lisäksi Suomi sai kapean käytävän Jäämeren rannikolle, Petsamoon.  Suomalaiset eivät täysin tajunneet sitä, että neuvostohallituksen asema oli vakiintunut, ja varsinkin maalaisliitto oli sitkeästi esittänyt toivoa "heimokansan" asuma-alueen liittämisestä Suomeen.  Äärioikeisto puhui "häpeärauhasta", mutta Paasikiven mielestä raja oli Suomelle liian edullinen, jotta se olisi jäänyt pysyväksi.  Valtuuskunnan ollessa hajoamisen partaalla vähemmistökansallisuuksien separatististen hakkeiden vuoksi neuvostohallitus perusti niitä varten itsehallinnollisia alueita, jollaiseksi myös Itä-Karjala määrättiin.  Tästä kertovan paperin lukeminen allekirjoitustilaisuudesa antoi suomalaisille sen harhakuvan, että lupaus sisältyi rauhanehtoihin ja että Suomesta ikään kuin tuli osapuoli eräässä Neuvostoliiton [Neuvosto-Venäjän, VH] sisäisessä kysymyksessä.  Suomen myöhempi puuttuminen Itä-Karjalan kysymykseen oli vaarallisena painolastina muutoinkin monien epäluuloja ylikuormittamissa suomalais-venäläisissä suhteissa";

Lähde: Jutikkala-Pirinen: emt. s. 369-370.

Nyt 2016 prof. Matti Klinge toteaa;

"Kun puhutaan Suomen itsenäisyydestä merkityksessä eroaminen Venäjästä, Tarton päivä 14.X 1920 olisi varmaan muistamisen arvoinen – jollei siihenkin liittyisi monenlaista väritystä ja varjoa”.

Näin siis professori Matti Klinge, teoksessaan Palmyrian raunioilla. Päiväkirjastani 2015-2016, s. 149-153.

*

Summa summarum

 Läpikäytyämme näin muutaman liuskan verran Suomen itsenäistymisen historiaa, jälkiviisauden ja spekulaatioiden ryydittämänä, voinemme todeta, ettei tuo toteutunut historia joulukuun 6.:nnesta päivästä Suomen itsenäisyyspäivänä niin vallan mahdoton ole.

Lukuisia vaihtoehtoisia kilpailijoita sille saatoimme nostaa esille, mutta enpä ainakaan itse rohkenisi ehdottaa mitään niistä kilpasille tämän nykyisen kanssa.  Niinpä voimmekin rauhoittunein mielin keskittyä odottamaan itsenäisyyspäivää ja sen kaikkia juhlallisuuksia.

Vanha kertomus eduskunnan istunnon 6.12.1917 tiimoilta kertoo, miten äänestystuloksen selvittyä (se oli selvä jo alettaessa) ja puhemies Mannerin julistettua sen, nousi porvarillinen puoli eduskuntaa seisomaan ja ryhtyi laulamaan Maamme-laulua, äänestyksessä häviölle taktikoitujen sosialistien jäädessä istumaan – paitsi yksi mies, tuo myöhemmin 6.12. niin ankarasti kritisoinut tohtori Edvard Gylling, vanhan kulttuurisuvun hyvin kasvatettuna vesana, nousi pystyyn ja yhtyi lauluun.

 

Nyt 6.12.2013 me kaikki voimme yhtyä Maamme –lauluun.

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu