Milloin Suomi oikeastaan itsenäistyi? – Mikä on oikea itsenäisyyspäivä?
Milloin Suomi oikeastaan itsenäistyi? – Mikä on oikea itsenäisyyspäivä?
Suomen tasavalta – Republiken Finland itsenäistyi 6. päivänä joulukuuta 1917. Näin meille on opetettu ja tämän me tiedämme, ja tämän mukaisesti me myös toimimme: juhlimme itsenäisyyttä ja katsomme presidentin itsenäisyyspäivän juhlia juuri tuona usein niin harmaana ja räntäisenä joulukuun alun päivänä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4
Mutta onko näin? Miksi se on näin? Voisiko se olla toisinkin, tai voisiko sen ainakin nähdä toisin, mutta miten? Voisiko jokin muukin päivä kuin 6.12. olla itsenäisyyspäivämme?
https://www.youtube.com/watch?v=9mXDKQVofRw
Miten?
Voidaksemme mielekkäällä tavalla osallistua tähän keskusteluun, meidän tulee ymmärtää ainakin yksi asia. Nimittäin se tosiasia, että historia on sopimus.
Historia on yhteinen tai ainakin joukon ihmisiä keskenään tekemä sopimus siitä, miten ”kaikki tapahtui”. Eli ainakin johonkin mittaan asti yhteneväinen sopimus siitä, miten menneisyys nähdään, ymmärretään, selitetään ja käsitetään.
Nyt vain on niin, että Suomen kansa ja valtiollinen historia on erinäisten vaiheiden ja koettelemusten, moninaisten töiden ja menestystenkin kautta tullut tähän päivään, ja kollektiivisena tosiasiana elämme käsityksessä – olemme eläneet jo pitkään – että Suomi nyt vain itsenäistyi 6.12.1917 ja sillä siisti.
6.12. on juhlittu itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 – ei heti alusta lukien
Hallinnollis-historiallisesti 6. joulukuuta muodostui kulttipäiväksi sen myötä, kun Edistyspuolueen johtohahmon, tuolloisen pääministerin J.H. Vennolan (1872-1938) johtama hallitus marraskuussa 1919 päätti määrätä joulukuun 6. päivän Suomen itsenäisyyspäiväksi.
Tämä tapahtui siis noin 23 kuukautta sen jälkeen, kun P.E. Svinhufvudin senaatin eduskunnalle 4.12.1917 antamaan esitykseen sisältynyt periaate, jonka mukaan Suomi oli oleva riippumaton tasavalta, äänestyksen jälkeen oli hyväksytty eduskunnassa.
Itse tapahtumapäivänä, 6.12.1917, eikä hetkiin sen jälkeenkään monikaan noteerannut joulukuun kuudetta häävistikään. Olihan tilanne ja aika mitä sekavin, tulevaisuus epävarma ja kaiken lopputulos vain hämärien aavistusten varassa.
Monia vaihtoehtoja
Seuraavassa esitetään joitakin päivämääriä, joita eri syistä voitaisiin – ainakin joissakin olosuhteissa – pitää Suomen itsenäisyyspäivinä. Perustelut esitetään päivämäärän yhteydessä.
Kunkin päivämäärän osalta voisi kirjoittaa laajan esseen pro et contra –periaatteella, mutta tässä on tyytyminen tiiviimpään ilmaisuun.
18.07.1917
Eduskunta hyväksyi 18. heinäkuuta valtalain, jonka mukaan korkein valta ulkopoliittisia asioita, sotilaslainsäädäntöä ja sotilashallintoa lukuun ottamatta kuului Suomen eduskunnalle. Tämä päivämäärä lienee kaikkein laveimmankin itsenäisyys-käsityksen mukaan varhaisin ajateltavissa oleva Suomen itsenäisyyden päivä. Maaliskuun vallankumouksen 1917 yhteydessä itsenäisyystahto ja ennen kaikkea –toimenpiteet olivat vielä niin hentoisia, ja myöntyväisyys alistumisessa uuden väliaikaisen hallituksen toimivallan alle kuitenkin niin kattava, että keväälle 1917 ei itsenäisyyshetkeä hyvällä tahdollakaan voi asettaa, vaikka käsitys alamaisuudesta pelkästään Venäjän keisarivallalle oli laaja, ja epävarmuus Suomen vallankumouksen jälkeisestä valtiollisesta asemasta varsin suuri. Heinäkuun 18. päivän valtalaki asetti Suomen uuteen asemaan ja erkautti sen väliaikaisen hallituksen alamaisuudesta siinä määrin merkittävästi, että ainakin kontrafaktuaalisessa perspektiivissä päivä voidaan nähdä olennaisena itsenäisyysjulistuksena, vaikka ulko- ja sotapolitiikka jäikin vielä napanuoran kautta Pietarin varaan. Itsenäistymisprosessin kehtovaiheen käynnistymispäivä, joka voidaan nähdä, tai ainakin siitä käynnistynyt prosessi voidaan kokea loogisena joskin pätkivänä ketjuna lopullisen itsenäisyyden tilaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtalaki
"Sosialidemokraattisen enemmistön voimalla esitys laajeni 17.7. valtiopäivillä hyväksytyksi ns. valtalaiksi, joka siirsi kaiken "korkeimman vallan" Suomen eduskunnalle lukuun ottamatta venäläisille elimille jääviä sotilasasioita ja ulkopolitiikkaa. Välttämätön enemmistö saavutettiin maalaisliiton ja itsenäisyysaktivisten äänten avulla. Eduskunnan vasemmisto kieltäytyi lähettämästä valtalakia Väliaikaisen hallituksen vahvistettavaksi. Menettelyä on pidettävä vallankaappauksena, jonka kärki tässä vaiheessa kohdistui Venäjään. Kerenskin johtama Väliaikainen hallitus, jossa menshevikit (Venäjän sosiaalidemokraatteja) olivat mukana, hajoitti sen johdosta Suomen eduskunnan"; Eino Jutikkala – Kauko Pirinen: Suomen historia. WSOYm 2002. s. 347-348.
25.07.1917
Eduskunta lähetti Venäjän väliaikaiselle hallitukselle adressin, jossa se ilmoitti päättäneensä ja säätäneensä edellä mainitun lain (Valtalaki) Suomen korkeimman vallan käyttämisestä. Viikkoa aiemmin hyväksytyn semi-itsenäisyysjulistuksen tiedonanto emovaltiolle. Tällaisia symbolisia tahdonilmaisun muistopäiviä kyllä esiintyy, monesti halutaan edetä jonkin merkittävän tapauksen tai ilmiön lähtöjuuriin, aivan alkuun asti. Ja silloin löydetään ja päädytään tämäntapaisiin päiväyksiin.
07.11.1917 (venäläisittäin 25.10.1917),
”Lokakuun vallankumouksen” päivä; kontrafaktuaalisesti voidaan nähdä, että tästä bolshevikkivallankumouksen päivästä olisi joissakin olosuhteissa voinut muodostua itsenäistyneen Suomen itsenäisyyspäivä.
Professori Martti Häikiö kirjoitti Helsingin Sanomien Mielipide-osastossa 10.12.2016:
”Professori Matti Klinge argumentoi sen puolesta, että Suomen todellinen itsenäisyyspäivä oli 15.11.1917 (HS/Mielipide 8.12.2016). Perustellumpi päivämäärä on kuitenkin 7.11.1917.
Venäjän väliaikainen hallitus ei vahvistanut heinäkuussa 1917 säädettyä valtalakia. Se luopui Suomen hallitusvallasta 6.11.1917 jättäen kuitenkin ulko- ja sotilasasiat edelleen Venäjän korkeimmalle hallitusvallalle. Kenraalikuvernööri Nekrasov lähti illalla 6.11. Pietariin mukanaan ehdotus Suomen tulevaksi hallitusmuodoksi, jolle hänen oli määrä hankkia Venäjän (väliaikaisen, vh) hallituksen hyväksyminen.
Pietarissa bolshevikit aloittivat seuraavana aamuna 7.11. aseellisen vallankaappauksen. Suomen silloinen pääministeri eli senaatin talousosaston varapuheenjohtaja E.N. Setälä on kertonut, miten samana aamuna varhain hänelle soitti kenraalikuvernöörin apulainen Korff ilmoittaen, että Nekrasov ei enää palaa ja että hän itse oli luopunut toimestaan. Korffin viimeiset sanat Setälälle olivat: ”Toimikaa tarpeenne mukaan!” (Handla efter eget behov!)
Setälä otti heti yhteyttä eduskunnan puhemies Lundsoniin ja varapuhemies Ingmaniin ja Alkioon. Setälä kertoi heille Korffin ilmoituksen sisällön ja kehotti näitä heti ryhtymään tästä aiheutuviin toimenpiteisiin.
”Ilmoitin käsityksenäni, että tämä sisälsi Suomen täydellisen irtautumisen Venäjän valtiovallasta ja että mitä nopeimmin olisi hankittava maalle korkeimman vallan käyttäjä. Lausuin edelleen, että meidän hallitusmuotomme hengen mukaista nyt olisi, että eduskunta valitsisi valtionhoitajan, kunnes asiat järjestyvät.”
Setälän kannanotto oli Suomen itsenäisyysjulistus. Sen vahvisti eduskunta, joka päätti 10. marraskuuta valita Suomelle kolmimiehisen valtionhoitajakunnan käyttämään korkeinta valtaa.
Se, miten ”korkeimman vallan” käyttö tämän jälkeen Suomen sisällä ratkaistiin on jo kokonaan toinen tarina. Siitä eduskunta teki yhden päätöksen 15.11.1917 (eduskunta itse), kaksi päätöstä vuonna 1918 (valtionhoitaja, kuningas) ja pidempiaikaisen ratkaisun vuonna 1919 (presidentti). Samoin koettiin monia vaiheita, enne kuin kaikki johtavat valtiot tunnustivat Suomen itsenäisyyden ja maan rajat vahvistettiin (Tarton rauha 1920).”
10.11.1917
Suomen eduskunta päätti puhemiehistön ehdotuksesta asettaa kolmijäsenisen valtionhoitajakunnan käyttämään korkeinta valtaa; eli keisari-suuriruhtnaan ja hänen jälkeensä Venäjän välliaikasien hallituksen käyttämiä valtaoikeuksia. Poliittista voimaa hoitokuntaan haettiin esittämällä, että sen jäseniksi valitaan edustaja oikealta, vasemmalta ja keskeltä – yhteensä kolme. Perusteina menettelylle esitettiin yhtäältä vuoden 1772 hallitusmuodon 38 pykälää, jonka mukaan valtiopäivien tuli valita uusi korkeimman vallan käyttäjä hallitsijasuvun sammuttua. Samaa perustetta oli nostettu esiin maaliskuun vallankumouksen yhteydessä, mutta nyt olosuhteet olivat merkittävästi toiset, kehitys Venäjällä ja myös Suomessa oli kuluneiden 8 kuukauden aikana ollut huomattava, ja ajatus valtiollisesta itsenäisyydestä oli vahvistunut. Näkemykset menettelytavoista vain erosivat puolueiden kesken suuresti. Sosialidemokraatit halusivat mitätöidä 1.-2.10.1917 pidettyjen, laittomiksi katsomiensa hajotusvaalien tulokset ja antaa korkeimman vallan edelliselle 1916 valitulle (vasemmistoenemmistöiselle) eduskunnalle. Maalaisliitto kannatti aluksi korkeimman vallan keskittämistä hajotusvaaleissa valitulle porvarienemmistöiselle eduskunnalle. Porvarilliset puolueet ML:oa lukuun ottamatta halusivat hallitsijaksi valtionhoitajan. Kompromissina syntynyttä troikkaa ei koskaan valittu, mutta marraskuun 9. päivän kannanottoa voidaan perustella itsenäisyysjulistuksena tai sellaiseen tähtäävänä toimena. Onhan se ensimmäinen tahdonilmaisu, jolla Suomi otti etäisyyttä pari päivää aiemmin valtakeskukset haltuunsa ottaneeseen bolshevikkikoplaan, jonka vallan haltuunotto ja etenkin sen vakiinnuttaminen laajan Venäjän alueella oli tuolloin ja vielä pitkään täysin epävarmoissa kantimissa.
15.11.1917;
Suurlakon (14.-20.11.1917) alettua, eduskunta päätti äänin 127-68 julistautua toistaiseksi korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. Heinäkuun 18. päivän manifestaatiopäätöksen uusinta muuttuneissa oloissa. Korkeimman vallan käyttäjä maassa muodostaa faktisen valtiojohdon, jonka edellytyksenä ja lähtökohtana on käytännöllinen suvereniteetti, eli itsenäisyys.
"Marraskuun 15. päivänä eduskunta päätti melkoisella ääntenenemmistöllä "toistaiseksi" ottaa korkeimman vallan käsiinsä, "koska valtionhoitajia ei vielä ole voitu valita". Mitään varausta ei nyt tehty ulkopolitiikkaan ja sotilasasioihin nähden; tosiasiallisesti Suomi oli julistautunut itsenäiseksi"; Jutikkala-Pirinen: emt. s. 351.
Professori Matti Klinge kirjoitti Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla 8.12.2016:
”Päätoimittaja Kaius Niemi sanoi kolumnissaan (HS 6.12.), että senaatin 4. joulukuuta 1917 antama julistus Suomen muodostamisesta suvereeniksi valtioksi, minkä julistuksen eduskunta hyväksyi ilmoitusasioiden joukossa 6. joulukuuta, olisi merkinnyt Suomen irtautumista keisarillisesta Venäjästä.
Keisari oli kuitenkin luopunut vallasta jo maaliskuussa, ja luopumista oli seurannut innostunut vaihe myös Suomessa, aikaisemman kauden vastustettuja lakeja ja määräyksiä peruutettiin.
Enemmistö ei silloin halunnut eroa, vaan läheisyyttä uuden ”vapaan Venäjän” kanssa suuriruhtinaskunnan onnellisimpien aikojen mukaisesti. …”
”Vasta marraskuun (lokakuun) bolshevikkivallankumous johti suomalaisten enemmistön haluun erota Venäjästä kokonaan. Suomen valtioelimet katkaisivat kaikki siteet nyt bolshevistiseen Venäjään marraskuun 15. päivänä, jota voidaan pitää Suomen varsinaisena itsenäisyyspäivänä. Eduskunta päätti silloin ryhtyä käyttämään kaikkea korkeinta valtaa, edellinen yritys oli vielä jättänyt ulkopolitiikan ja sotilasasiat Venäjän hallitukselle. …”
27.11.1917;
Eduskunta nimitti 27.11.1917 senaatin, jota päätöstä ei enää uuden Venäjän taholta kumottu, kuten oli tehty valtalain suhteen elokuussa 1917. Viikkoa myöhemmin 4.12.1917 senaatti antoi eduskunnalle esityksen riippumattoman, tasavaltaisen suomen hallitusmuodoksi. Ilman eduskunnan 27.11. tekemää senaatin nimittämistä senaattia ei olisi ollut, eikä näin ollen myöskään itsenäisyyttä koskevaa esitystä eduskunnalle.
04.12.1917;
http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=23221&GUID={8C03B4D0-9423-4469-B0D5-9E44C1FAB143}
Venäläisen vallankumouksellisen sotaväen pitäessä meluisaa kokoustaan senaatintalon edustalla P.E. Svinhufvudin johtama senaatti jätti eduskunnalle K.J. Ståhlbergin laatiman esityksen riippumattoman, tasavaltaisen Suomen hallitusmuodoksi ja omisti tässä tilaisuudessa muutaman koruttoman sanan Suomen itsenäisyydelle. Esitystä jättäessään senaatti antoi eduskunnalle Suomen valtiollista itsenäisyyttä koskevan tiedonannon, joka samantein julkaistiin Suomen Kansalle osoitettuna senaatin itsenäisyysjulistuksena. Joulukuun 4. päivää voidaan pitää kutakuinkin yhtä pätevin perustein Suomen itsenäistymisen päivänä, kuin joulukuun 6. päivääkin. http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentId=105600&nodeId=23&contentlan=1&culture=fi-FI
06.12.1917;
Eduskunta oli itsenäistymispäätöksestä yksimielinen, mutta päätöksen toteuttamistavasta äänestettiin. Vaihtoehtoisina menettelytapoina olivat: edustaja Santeri Alkion ym. (porvarillisen puolen) ehdotus yksipuolisesta tahdonilmaisusta, jossa toimeenpanovalta jätettiin senaatille, sekä Kullervo Mannerin ym. (sosialidemokraattien) ehdotus, jonka mukaan itsenäisyys oli toteutettava sopimuksin Venäjän kanssa sen jälkeen kun molempien valtioiden täysivaltaiset elimet ovat sen hyväksyneet. Porvarillisen puolen ehdotus voitti äänestyksen 100-88. Huomattava on, että eduskunta ei esittänyt omaa itsenäisyysjulistusta, se vahvisti senaatin esittämän periaatteen ja valtuutti senaatin ryhtymään Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustamisen vaatimiin toimenpiteisiin. Tämän vuoksi itse asiassa ”itsenäisyyssenaatin” päätös (HE 1/1917 II) päivämäärältä 4.12.1917 on pikemminkin itsenäisyyspäivän kuin 6.12.1917, joskin on ymmärrettävää, että edistyspuolueen johtohahmon, pääministeri J.H. Vennolan hallitus pari vuotta myöhemmin halusi korostaa eduskunnan roolia ja määritteli 6.12. Suomen itsenäisyyspäiväksi, mitä sittemmin on noudatettu.
31.12.1917;
http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=23856&GUID={77224E68-245D-4635-A508-C41C593BABBC}
V.I. Lenin ja hänen johdollaan bolshevikkikumouksellisten esikunta (kansankomissaarien neuvosto) allekirjoitti vuoden viimeisinä tiimoina 31.12.1917 Pietarin Smolnassa senaattori P.E. Svinhufvudin johtaman suomalaisen porvarillisen lähetystön pyytämän itsenäisyysvahvistuksen. Mitä poliittisia ja taktisia kiemuroita ja ajatuskulkuja tuohon allekirjoitustapahtumaan liittyykin, tämä hetki on monessakin mielessä ratkaiseva Suomen itsenäisyyden kansainvälisen tunnustamisen tiellä, jossa ensimmäinen ehto luonnollisesti oli Venäjän johdon hyväksyminen. Kaiken tilanteessa olevan häilyvyyttä ilmentää omalta osaltaan se, että Lenin allekirjoitti tunnustusasiakirjan nimellä V. Uljanov (Lenin).
Myös kansankomissaarit J. Stalin ja L Trotski allekirjoittivat tuon venäläisittäin (juliaaninen ajanlasku) 18. joulukuuta 1917 päivätyn asiakirjan. http://formin.finland.fi/doc/UM90/index.html >Itsenäistyminen. http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentId=107215&nodeId=23&contentlan=1&culture=fi-FI
04.01.1918;
Venäjän työläis- ja sotilasneuvostojen toimeenpaneva keskuskomitea vahvisti Kansankomissaarien neuvoston 31.12. päätöksen hyväksyä Suomen valtiollinen itsenäisyys. Vahvistus oli bolshevikkivallankumouksen käytäntö ja dialektiikka huomioiden pelkkä muodollisuus, mutta sellaisenaan kuitenkin välttämätön ehto muiden valtioiden itsenäisyyden vahvistusta koskevalle käsittelylle ja hyväksymiselle.
http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=23220&GUID={F2109C8C-FBFF-41A9-B0E7-76A72A9B3F9E}
12.01.1918;
Kansainvälisoikeudellisesti ei ole säädelty, monenko valtion tulee itsenäistyvän maan itsenäisyyspäätös tunnustaa, mutta sen jälkeen, kun Venäjän ohella Ruotsi oli 4.1. tunnustanut Suomen itsenäisyyden ja kohta sen jälkeen Ranska (4.1./5.1.), Saksa (6.1.), Norja ja Tanska (10.1.) sekä Itävalta-Unkari (12.1.) tehneet saman, voidaan katsoa tammikuun toisella viikolla Suomen itsenäisyyden tulleen kansainvälisesti tunnustetuksi, vaikka esim. Iso-Britannia ja Yhdysvallat eivät sitä vielä tuolloin tehneet. http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentId=107665&nodeId=23&contentlan=1&culture=fi-FI
28.01.1918;
Helsingissä ja eteläisessä osassa Suomea vallan otti vaaleilla valitsematon Kansanvaltuuskunta, jonka vallankaappauksen menestyessä, tuskin olisi oletettavaa muunlainen menettely, kuin sen katsantokannan omaksuminen, että 28.1. on uuden Suomen todellinen ja tosiasiallinen itsenäisyyspäivä. Tämän kontrafaktuaalisen itsenäisyyspäivän todentaminen ei saa esim. asiakirjoista juurikaan puoltoa, vaan perustuu lähinnä ajateltavissa olevaan tapausten kulkuun.
29.4.1918;
Svinhufvudin hallituksen joukot marssivat Viipuriin, saivat haltuunsa Suomen altioalueen, kapina oli kukistettu ja eduskuntaan nojaava hallitus hallitsi koko Suomen valtakunnan aluetta. – Tämän näkökohdan on pfor. Martti Häikiö esittänyt listauksessaan Suomen leijona – P.E. Svinhufvud -teoksessaan, listassa, jossa hän havainnollistaa itsenäistymiseen johtaneen polun (Al 2.3.2017/Harri Hautala). https://photos.google.com/share/AF1QipN67jU0AZVuxFUMIg1DWy2KoA21nW0B91YC5TDMyPLzNdV8sQ1OIAWMZ5FPktc3Vg?key=RkdRMkFKX3RUNG02NE1EVWo3VUt1anhzMEtLVGlR
14.5.1918;
Viimeiset venäläiset sotilaat poistuivat Suomen alueelta. (ks. Häikiö/edellä).
15.05.1918;
”Tynkäeduskunta” kokoontui kapinan kukistuttua Helsingissä. Näin eduskunta jatkoi, tosin istuvien edustajien suhteen vahvasti supistuneena, tammikuun lopulla keskeytyneitä vuoden 1917 toisia valtiopäiviä. Porvarillisten edustajien muodostama eduskunta (mukana yksi sos.dem. edustaja eli Matti Paasivuori) muodosti sotatoimien päätyttyä korkeimman vallan käyttäjän Suomessa, ja onnettomien sekä kaikin puolin epäselvien vaiheiden jälkeen sen haltuunottama valta muodostui epävakauden kauden jälkeen pysyvän vallankäytön perustan, jatkuvuuden, joka eräin katsannoin voidaan myöskin nähdä sekavissa olosuhteissa ponnistelleen maan todellisen itsenäisyyden alkupäivämäärän. Katso erityisesti seuraava vaihtoehto ja vertaa siihen.
16.05.1918;
Valkoisen armeijan ylipäällikön kenraali Mannerheimin johtama voitonparaati Helsingissä juhlamenoineen oli vuosikymmeniä lukuisten suomalaisten mielessä se ainoa ja oikea itsenäisyyspäivä. Joissakin oloissa siitä olisi itsenäisyyspäivä myöskin käytännössä tullut. Vennolan hallituksen valinta 6.12. on nähtävä yrityksenä löytää kaikille kansanryhmille sopiva juhlapäivä vastapainona voittajien suurjuhlalle. Harvemmin kommunistienkaan riveistä on käyty murskamielessä 6.12. päivämäärää vastaan, joskin sieltä on muistutettu porvarien vehkeilyt venäläisten kanssa, ja toisaalta faktisestikin muistutettu Leninin hyväksyneen kyseisen päivämäärän sen jälkeen kun porvarit viikkokausien vitkuttelun jälkeen lopulta nöyrtyivät sitä pyytämään. Tyrmäävimmin 6.12. päivämäärään lienee suhtautunut Tukholmassa maanpaossa 1919 majaillut Edvard Gylling, joka torjui Vennolan hallituksen esityksen tuoreeltaan: vaikka eduskunta 6.12. hyväksyi senaatin ilmoituksen, se ei silti ollut mikään itsenäisyyspäivä, koska kyseinen P.E. Svinhufvudin senaatti oli jo aiemmin tehnyt Saksan kanssa sopimuksen ja myynyt maan saksalaiselle militarismille. (Edvard Gylling: Porvarien juhlapäivät; Viesti –lehti 29.11.1919).
18.5.1918;
Senaatin esityksestä eduskunta päätti nimittää korkeimman vallan haltijaksi senaatin puheenjohtajan P.E. Svinhufvudin. Korkeimman vallan haltijaa alettiin kutsua valtionhoitajaksi. – Näin havaitsemme, että kapinan kokeneen ja siitä selvinneen Suomen uuden ajan ja faktuaalisen itsenäisyyden alkamispäivät kolmen päivän sisällä toukokuussa käsittävät kolmen mahdin, eduskunnan, ylipäällikön ja senaatin puheenjohtajan ja häneen personoituneena valtionhoitajan vallankäytölliset manööverit, joista demokratian kannalta jokainen jättää jossain määrin toivomisen varaa.
11.11.1918;
Ulkopoliittisesti ja ulkovalloista riippumattoman suvereniteetin kannalta katsoen voidaan nähdä Saksan tappion I maailmansodassa, 11.11.1918, olleen viimeinen salpa, jonka rauettua, Suomi saavutti itsenäiselle kansakunnalle kuuluvan itsemääräämisoikeuden. Tuohon saakka Suomen voidaan katsoa olleen Saksan vasallivaltio, ja Saksan kenraalin Suomessa, kenraali von der Goltzin toimineen maan kenraalikuvernöörinä.
16.12.1918 ;
Saksan kenraali Suomessa, von der Goltz, poistuu maasta.
”Saksan armeija oli vallannut kaikki Baltian provinssit 1916 ja valtasi tai otti haltuunsa sitten keväällä 1918 myös Suomen, jota se piti sotilaallisesti täysin hallitsemanaan ”alusmaana” joulukuuhun 1918 saakka. Suomesta kenraali, kreivi von der Goltz siirrettiin silloin Viroon, joka pysyi Saksan hallussa Versaillesin rauhansopimukseen, kesään 1919, saakka, luulisin. Aivan oikein on korostettu, että Suomesta tuli varsinaisesti itsenäinen vasta kun Saksan sotavoimat poistuivat ja länsivallat tunnustivat Suomen valtion. Siis kun siirryttiin Svinhufvudin kaudesta Mannerheimin valtiojohtajuuteen.”
Lähde: Matti Klinge: Hyppikää ilosta. Päiväkirjastani 2014-2015, s. 149 (Siltala, 2015).
21.06.1919;
Eduskunta hyväksyi kompromissiesityksenä syntyneen, edustaja Heikki Ritavuoren lakialoitteen pohjalta työstetyn tasavaltalaisen hallitusmuotoesityksen ja äänesti sen kiireelliseksi. Tällä sekavien ja vaihtelevien vaiheiden jälkeen syntyneellä päätöksellä Suomen eduskunta vahvisti maasta tasavallan, ja kun puhutaan Suomen tasavallan itsenäisyyspäivästä, on 21.6. juuri tämän vuoksi erittäin varteenotettava päivämäärä.
17.7.1919;
Valtionhoitaja Mannerheim vahvisti tuiman jaakobinpainin jälkeen – lähinnä ehkä muiden vaihtoehtojen puuttuessa tai niiden huonouden vuoksi – Suomen hallitusmuodon. Päivämäärä 17.7. on monin perustein puollettavissa huomionarvoisena valtiollisena muistopäivänä, mutta nykyään sitä vietetään jostain – ehkä lähinnä ironisesta – syystä kansanvallan päivänä. Lue: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1919_hallitusmuoto
14.10.1920;
"Rauhantekon neuvostohallituksen kanssa suomalaiset eivät osoittaneet kiinnostusta. Kun neuvottelut lopuksi kesäkuussa 1920 Tartossa alkoivat, niiden kulkuun vaikuttivat sotaonnen vaihtelut Neuvosto-Venäjän ja Puolan rintamalla. Suomalainen rauhanvaltuuskunta toimi harrastelijamaisesti kun se ilmoitti heti vähimmäisvaatimuksensa sen sijaan että olisi aloittanut ehdoista, joisas oli runsaasti tinkimisen varaa. Tulokseen ei liene vaikuttanut se, että valtuuskunnan jäsen Väinö Tanner sen puheenjohtajan J.K. Paasikiven tieten neuovteli yksityisesti venäläisten kanssa sopimuksen sisällöstä. Lopputulokseen neuvostovenäläinen osapuoli oli ilmeisen tyytyväinen.
Lokakuun 14. päivänä 1920 valtuuskunta allekirjoitti Tartossa rauhansopimuksen Venäjän kanssa. Neuvostoliitto [p.o. Neuvosto-Venäjä, VH] tunnusti uudelleen Suomen itsenäisyyden, ja historiallisen alueensa lisäksi Suomi sai kapean käytävän Jäämeren rannikolle, Petsamoon. Suomalaiset eivät täysin tajunneet sitä, että neuvostohallituksen asema oli vakiintunut, ja varsinkin maalaisliitto oli sitkeästi esittänyt toivoa "heimokansan" asuma-alueen liittämisestä Suomeen. Äärioikeisto puhui "häpeärauhasta", mutta Paasikiven mielestä raja oli Suomelle liian edullinen, jotta se olisi jäänyt pysyväksi. Valtuuskunnan ollessa hajoamisen partaalla vähemmistökansallisuuksien separatististen hakkeiden vuoksi neuvostohallitus perusti niitä varten itsehallinnollisia alueita, jollaiseksi myös Itä-Karjala määrättiin. Tästä kertovan paperin lukeminen allekirjoitustilaisuudesa antoi suomalaisille sen harhakuvan, että lupaus sisältyi rauhanehtoihin ja että Suomesta ikään kuin tuli osapuoli eräässä Neuvostoliiton [Neuvosto-Venäjän, VH] sisäisessä kysymyksessä. Suomen myöhempi puuttuminen Itä-Karjalan kysymykseen oli vaarallisena painolastina muutoinkin monien epäluuloja ylikuormittamissa suomalais-venäläisissä suhteissa";
Lähde: Jutikkala-Pirinen: emt. s. 369-370.
Nyt 2016 prof. Matti Klinge toteaa;
"Kun puhutaan Suomen itsenäisyydestä merkityksessä eroaminen Venäjästä, Tarton päivä 14.X 1920 olisi varmaan muistamisen arvoinen – jollei siihenkin liittyisi monenlaista väritystä ja varjoa”.
Näin siis professori Matti Klinge, teoksessaan Palmyrian raunioilla. Päiväkirjastani 2015-2016, s. 149-153.
*
Summa summarum
Läpikäytyämme näin muutaman liuskan verran Suomen itsenäistymisen historiaa, jälkiviisauden ja spekulaatioiden ryydittämänä, voinemme todeta, ettei tuo toteutunut historia joulukuun 6.:nnesta päivästä Suomen itsenäisyyspäivänä niin vallan mahdoton ole.
Lukuisia vaihtoehtoisia kilpailijoita sille saatoimme nostaa esille, mutta enpä ainakaan itse rohkenisi ehdottaa mitään niistä kilpasille tämän nykyisen kanssa. Niinpä voimmekin rauhoittunein mielin keskittyä odottamaan itsenäisyyspäivää ja sen kaikkia juhlallisuuksia.
Vanha kertomus eduskunnan istunnon 6.12.1917 tiimoilta kertoo, miten äänestystuloksen selvittyä (se oli selvä jo alettaessa) ja puhemies Mannerin julistettua sen, nousi porvarillinen puoli eduskuntaa seisomaan ja ryhtyi laulamaan Maamme-laulua, äänestyksessä häviölle taktikoitujen sosialistien jäädessä istumaan – paitsi yksi mies, tuo myöhemmin 6.12. niin ankarasti kritisoinut tohtori Edvard Gylling, vanhan kulttuurisuvun hyvin kasvatettuna vesana, nousi pystyyn ja yhtyi lauluun.
Nyt 6.12.2013 me kaikki voimme yhtyä Maamme –lauluun.
Tuo on tänäpäivänä vähän triviaali kysymys kun oleellista olisi kysyä minä päivänä Suomi menetti itsenäisyytensä ja onko se mahdollista saada takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
17.7.1919 olisi hyvä kesäisen kansanjuhlan aihe. Siinä kulminoituisi perustuslaki, Mannerheim ja tasavaltaltalaisuus. Nimitettäköön sitä vaikka Tasavallan päiväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tuon maaliskuun vallankumouksen kannalla lienee ollut ainakin sen kupletin sanoittaja, jossa lauletaan ”Ai ai Kerenski, turhat on sun toiveesi, Suomi on jo vapaa maa, Ryssän vallasta.” Sanat on varmaankin tehty jo kesän alussa 1917.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Suomea pidetään nyt 2013 itsenäisenä, niin loogisesti silloin Suomen itsenäisyys alkoi 25.3 1809.
Silloin Suomesta tuli itsenäinen valtio, jonka ylin hallitsija oli keisari Aleksanteri I. Sama mies oli myös Venäjän hallitsija, mutta se on eri asia. Suomi ei kuulunut Venäjään, vaan suoraan keisarin alaisuuteen olen itsenäinen maa omine lakeineen ja hallintokoneistoinen, vähintään yhtä itsenäinen kuin EU-Suomi.
Autonomisen ajan Suomi oli Keisariperheen oma juttu, johon Venäjän valtiolla ei ollut nokan koputtamista. Emme todellakaan olleet ”Venäjän vallan alla”, ainoastaan ”keisarin vallan alla”, joka oli suurempaa itsenäisyyttä kun Brysselin vallan alla oleminen.
Ilmoita asiaton viesti
11.11.1918 päättyi ensimmäinen maailmansota ja Keisarillinen Saksa lakkasi olemasta, minkä seurauksena Saksan ja Suomen valtiosopimus lakkasi olemasta faktillisesti. Valtiosopimus määritti Suomen lähinnä Saksan alusmaaksi ja tavarantoimittajaksi ja pitihän Suomeen saada saksalainen kuningaskin. Saksan tappion seurauksena maasta poistui samalla saksalainen (miehitys-) armeija.
Ilmoita asiaton viesti
Martti, tämä on hyvä huomio.
Saksan Itämeren divisoonan komentajaa Rudiger von der Golzia on monesti pidetty Suomen kenraalikuvernöörinä 12.4.1918 – marraskuun 11. päivän antautumisen välillä.
Kun aikanaan kirjotin tälläkin blogistosivulla luettavissa olevan listauksen Suomen korkeimman vallan haltijoista/hallitsijoista vuosien 1917-1919 aikana harkitsin von der G:n liittämistä listaan, mutta koska hänelläkin oli herransa, ja en nyt kuitenkaan de facto pystynyt näkemään että kaikkinaisista alamaisista sitoumuksistaan ja sopimuksistaan huolimatta Suomi ei tuossa(kaan) vaiheessa ollut sentään Saksan keisarin alainen ja keisarin johtama, en littänyt häntä listaan. Samasta syystä en lisäisi 11.11.1918 päivämäärää tähänkään listaan, koska silloin ei kuitenkaan toteutunut mitään päätöstä, ratkaisua tai toimenpidettä Suomen toimesta, joka voitaisin lukea Suomen itsenäistymiseen liittyväksi ratkaisevaksi päiväksi, siis itsenäisyyspäiväksi. Se oli sitä monessakin mielessä de facto sitä, mutta ei siis toiminnallis-juridisesti. Mutta ehdottoman hyvä huomio.
Ilmoita asiaton viesti
Berliinissä olevassa Deutsch-Russisches Museumissa kerrotaan suurella kartalla, että sisällissotamme loppuvaiheesta aina Saksan antautumiseen marraskuuhun 1918, Suomi oli Saksan miehittämä. Tukena on käsitys saksalaisesta kuninkaasta ja saksalaisjoukkojen maassaolosta. Joten kysymys siitä, milloin Suomi siis oikeasti on itsenäistynyt on mielenkiintoinen. Asia voida muiden maiden näkökulmasta katsottuna nähdä toisessakin valossa, kuin mihin itse olemme tottuneet.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä vain. Ja minulla on kaverini saksalainen kartasto – jostain 50-luvun lopulta: siinä on Etelä-Suomen kohdalla kumma koukkaus, ja kartta kertoo että Deutchland. Rajaus käsittää aikalailla viistäen vanhan Uudenmaanläänin maa-alueen! Jawohl!
Ilmoita asiaton viesti
Suomen valtiollinen itsenäisyys toteutui 6.12.1917. Tuota päiväää, kuudes joulukuuta, vietämme maamme itsenäisyyspäivänä.
Valtioon ja itsenäisyyteen liittyy elimellisenä osana, paitsi itsenäisyyden toteutumisen päivämäärä, myöski ylimmän vallan haltijan kulloinenkin omaaja, henkilö tai toimielin.
Voimme yhtäläisesti tarkastella sekä Suomen valtiollisen itsenäisyyden syntymähetkeä – tuo vakiintunut 6.12.1917 ei välttämättä ole yksi ja ainoa vaihtoehto: kandidaatteja on useita, ja niitä olen pohdiskellut täällä:
SUOMEN ITSENÄISTYMISEN PÄIVÄMÄÄRÄT: MILLOIN SUOMI OIKEASTI ITSENÄISTYI?
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/15416…
Mitä taas tulee ylimmän vallan haltijan nimeen ja asemaan Suomessa, muodostaa se mitä kiintoisimman probleemin. Sitä olen pohdiskellen eritellyt yllä/täällä:
YLIMMÄN VALTIOLLISEN VALLAN HALTIJAT SUOMESSA 1917-1919:
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59601…
Niin paljon kuin Suomen itsenäistymisestä ja Suomen valtiomuodostuksesta ikinä onkaan kirjoitettu – suoranaisia kirjastollisia tekstiä – on näitä kahta, kieltämättä jossain määrin spekulatiivista aihetta, käsitelty olemattoman vähän.
Itsenäisyyspäivä on yleisesti otettu annettuna ja taattuna päivänä: juhlikaamme täysin rinnoin 6.12. mutta tiedostakaamme myöskin se de facto tosiseikka että muitakin kalenteripäiviä on ollut tarjolla varsin hyvin perustein, ja 6.12. on se päivä kaikista mahdollisista, joka on ”aikansa lapsi”, ja selkeästi – hyvin argumentein – korostaa kansanvallan merkitystä Suomen historiassa. Onhan 6.12. juuri se päivä, jolloin eduskunta esitti omat vuorosanansa itsenäisyytemme kehkeytymiskuvaelmassa. Valtalain käsittelyn ja hyväksymisen päivät olisivat vielä voimakkaammin alleviivanneet kansan ja sen edustajien panosta tiellä itsenäisyyteen, mutta mitä ilmeisemmin se olisi ollut – ainakin vuonna 1919, Vennolan hallituksen määrätessä 6.12. itsenäisyyspäiväksemme, hieman liian tuima annos kansanvallan eliksiisiä!
*
En kuitenkaan malta olla tälläämättä tähän erikoista luetteloa Suomen ylimmän vallan haltijoista itsenäisyysvuosien ajalta. Sisältäähän se vähintään eksoottisia nimiä, paremmin tunnettujen ja enemmän rakastettujen nimien ohella!
Luettelo Suomen valtionpäämiehistä 15.3.1917 – 26.7.1919;
Keisari, suuriruhtinas Nikolai II – luopui valtaistuimesta 15.3.1917.
Suuriruhtinas Mihail II 15.3.1917 – 16.3.1917
Väliaikaisen hallituksen pääministeri G.J. Lvov 15.3.1917 – 21.7.1917
Väliaikaisen hallituksen pääministeri A.F. Kerenski 21.7.1917 – 7.11.1917
Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja V.I. Lenin 7.11.1917 – 8.11.1917
Yleisvenäläisen Toimeenpanevan keskuskomitean pj. L.B. Kamenev 8.11.1917 – 21.11.1917
Yleisvenäläisen Toimeenpanevan keskuskomitean pj. J.S. Sverdlov 21.11.1917 – 6.12.1917
Suomen senaatin puheenjohtaja (pääministeri) P.E. Svinhufvud 6.12.1917 – 27.5.1918
Vallankumoushallituksen, kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja K. Manner 28.1.1918 – 25.4.1918
Kansanvaltuuskunnan esikunta- ja kansliapäällikkö E. Gylling 25.4.1918 – 30.4.1918
Valtionhoitaja P.E. Svinhufvud 27.5.1918 – 12.12.1918
Suomen kuningas Friedrich Karl (Väinö I) 9.10.1918 – 14.12.1918 (”sivukuningas”)
Valtionhoitaja G. Mannerheim 12.12.1919 – 26.7.1919
Tasavallan presidentti K.J. Ståhlberg 26.7.1919 – 1926
*
Historia on karvas rohto, joka meidän on nieltävä, päästäksemme menneisyydestä nykyisyyden kautta tulevaisuuteen.
Veikko Huuska
*
No, mutta nyt, kun pääsin oikein ”filosofisiin sfääreihin” tuikkaan tähän vielä toisenkin moton:
Motto:
”Sisäpuolelta tarkasteltuna historia on aina
pimeässä ruuansulatusjärjestelmässä tapahtuva
sekasotku, hyvin erilainen kuin se helposti
tunnistettava lehmä, jota historioitsijat
tarkastelevat kaukaa niityllä”
Dan Simmons
*
Ilmoita asiaton viesti
Täydensin monenkirjavaa päivämäärästöä vielä yhdellä, tilanne näyttää sellaisen vaativan;
16.12.1918
Saksan kenraali Suomessa, von der Goltz, poistuu maasta
”Saksan armeija oli vallannut kaikki Baltian provinssit 1916 ja valtasi tai otti haltuunsa sitten keväällä 1918 myös Suomen, jota se piti sotilaallisesti täysin hallitsemanaan ”alusmaana” joulukuuhun 1918 saakka. Suomesta kenraali, kreivi von der Goltz siirrettiin silloin Viroon, joka pysyi Saksan hallussa Versaillesin rauhansopimukseen, kesään 1919, saakka, luulisin. Aivan oikein on korostettu, että Suomesta tuli varsinaisesti itsenäinen vasta kun Saksan sotavoimat poistuivat ja länsivallat tunnustivat Suomen valtion. Siis kun siirryttiin Svinhufvudin kaudesta Mannerheimin valtiojohtajuuteen.”
Lähde: Matti Klinge: Hyppikää ilosta. Päiväkirjastani 2014-2015, s. 149 (Siltala, 2015).
*
Wikipedia-artikkeli: Rüdiger von der Goltz; Toiminta Suomessa
”Itämeren divisioona nousi maihin Hangossa 3. huhtikuuta 1918 ja otti Helsingin haltuunsa 13.–14. huhtikuuta. Levähdystauon jälkeen Goltzin joukot valtasivat Hämeenlinnan ja siirtyivät sitten Osasto Brendensteinin avuksi Lahteen.
Von der Goltz jäi joukkoineen Suomeen sisällissodan jälkeen ja oli maassa merkittävä poliittinen vaikuttaja. Hänen valta-asemansa Suomessa vahvistui, kun keisari Vilhelm II antoi hänelle heinäkuussa 1918 ainutlaatuisen arvonimen ”Saksan kenraali Suomessa”. Sodan kestäessä von der Goltzin päämaja oli Riihimäellä.
Sodan päätyttyä Helsingin-päämaja eli ”Deutsches Kommando” oli ensi alkuun Pohjois-Esplanadin varrella Hotelli Kämpissä. Von der Goltz kuitenkin siirsi sen Esplanadin toiselle puolelle entiseen kenraalikuvernöörin palatsiin eli Smolnaan..
Kenraalin asemaa silloisessa Suomessa kuvaa se, että kun valtionhoitaja Svnihufvud ja senaatin puheenjohtaja J. K. Paasikivi tahtoivat neuvotella kenraalin kanssa, he menivät yhä useammin hänen luokseen, sen sijaan että kenraali olisi kutsuttu heidän luokseen.
Tilannetta kuvaa hyvin saksalaismielisen kenraalimajuri Hannes Ignatiuksen kirje silloiselle Suomen Berliinin-lähettiläälle Edvard Hjeltille, taustana keskustelu valtionhoitaja Svinhufvudin kanssa:
»Tajusin selvästi, että itsenäisyydestämme on vain varjo jäljellä, von der Goltz on Suomen todellinen valtionhoitaja ja kaikki muut vain sätkynukkeja hänen käsissään.»
Von der Goltz upseereineen ajoi vahvasti saksalaista kuningasta Suomeen. Pääehdokkaana oli keisari Vilhelm II:n poika prinssi Oskar, mutta keisari ei häntä kuitenkaan hyväksynyt.
Saksan kukistuttua von der Goltz palasi kotimaahansa 16. joulukuuta 1918.
Vuonna 1919 hän johti saksalaista vapaajoukkoa, joka taisteli Baltian maissa näiden kansallisia joukkoja ja bolshevikkeja vastaan.
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/R%C3%BCdiger_von_der…
*
Suomen Valtionhoitajan vaihdos Svinhufvudista Mannerheimiin tapahtui 12.12.1918.
https://fi.wikipedia.org/wiki/P._E._Svinhufvud
https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Gustaf_Emil_Man…
Jollain ajatuskiepillä tuotakin päivämäärää, 12.12.1918, voisi joku pitää Suomen itsenäistymisen päivänä (de facto)!
*
Ilmoita asiaton viesti
Talouselämä, 8.6.2016 klo 09:26
”Professori SS:ssä: ”Kun sanotaan ’Suomi sata vuotta’, se tekee vääryyttä meidän historiallemme” ”
http://www.talouselama.fi/uutiset/professori-ss-ss…
”Historian emeritusprofessori Matti Klingen mielestä puhe suomalaisesta identiteetistä kaipaa oikomista, Savon Sanomat kertoo (8.6.2016).
”Itsenäisyysasiassa ollaan aika virheellisillä linjoilla, kun sanotaan ”Suomi sata vuotta”. Suomalaiset olivat täysin itsenäisiä jo 1300-luvulla, kun he pääsivät vaikuttamaan Ruotsin valtakunnan valtiopäivillä ja armeijassa”, Klinge sanoo.
Vuonna 1809 Suomesta tuli Venäjän suurruhtinaskunta, jolle Venäjän keisari Aleksanteri I antoi autonomisen aseman.
”Maamme oli sota- ja ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta valtio. Sillä oli kaikki valtion tunnusmerkit, ominaisuudet ja toimielimet. Aleksanteri I antoi Suomelle esimerkiksi oman pääkaupungin. Kun sanotaan ”Suomi sata vuotta”, se tekee vääryyttä meidän historiallemme”, Klinge toteaa.
Klinge muistuttaa, että Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen itsenäisyysjulistuksen päivämäärä.
Klinge toivoisi, että suomalaista identiteettiä käsiteltäisiin itsenäsyysjulistusta ja sotahistoriaa laaja-alaisemmin
”Haluaisin kuvata Suomen identiteetin enemmän sen varaan, miten Suomi 1800- ja 1900-luvulla vaurastui, kaupungistui ja teollistui. Esimerkiksi suomen kieli kehitettiin sille tasolle, että sillä voidaan ilmaista korkeinkin kulttuuri, mikä ei ole mikään vähäinen saavutus. Siinä samalla meidän kirjallisuutemme, kuvataiteemme ja arkkitehtuurimme saavuttivat myös merkittäviä tuloksia ja muodostivat kuvaa suomalaisuudesta”, Klinge sanoo.
Lähde: http://www.talouselama.fi/uutiset/professori-ss-ss…
*
Savon Sanomat 8.6.2016:
origin, edellisen lisäksi mm:
”– Itsenäisyyttä juhlittaessa oikeastaan kukaan ei viittaa bolševikkivallankumoukseen. On epäaitoa, kun juhlinnasta on poissa itsenäisyyden aikaansaanut tekijä.
Klinge kantaa yleisesti huolta siitä, että Suomessa ei keskitytä tarpeeksi vanhaan historiaan ja historian kuvaus on liian kielteinen. Itsekin sodan lapsena kokenut Klinge näkee, että historian kuvauksessa korostetaan myös liian paljon sotia ja konflikteja.
Historian korostukset ovat tärkeitä, koska ne vaikuttavat suomalaiseen identiteettiin.
– 1900-luvulla itsenäisyyttä on rakennettu hyvin paljon sotahistoriaan, jota pidän hyvin yksipuolisena näköalana. Itsenäisyysjulistuksen 100-vuotisjuhlana nostetaan esille taas esimerkiksi Tuntematon sotilas.
Pitääkö sitä sotaa taas muistaa ja rakentaa sen varaan meidän identiteettimme? Tässä minä olen hyvin kriittisellä kannalla.
Klinge toivoisi, että Suomen kehitystä muistettaisiin enemmän.
– Haluaisin kuvata Suomen identiteetin enemmän sen varaan, miten Suomi 1800- ja 1900-luvulla vaurastui, kaupungistui ja teollistui.
Esimerkiksi suomen kieli kehitettiin sille tasolle, että sillä voidaan ilmaista korkeinkin kulttuuri, mikä ei ole mikään vähäinen saavutus. Siinä samalla meidän kirjallisuutemme, kuvataiteemme ja arkkitehtuurimme saavuttivat myös merkittäviä tuloksia ja muodostivat kuvaa suomalaisuudesta.
Toimittaja:SS/Alisa Vänttinen
Lähde: http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Emeritusprofess…
*
Ilmoita asiaton viesti
Prof. Matti Viren näkee blogissaan 13.9.2016 Suomen itsenäisyyden kannalta päivämäärän 17.9.1809 varsin tärkeäksi päiväksi:
”17.9.1809 kaikki tämä järjettömyys loppui. Suomi sai pitää omat verovaransa, sen ei tarvinnut lähettää miehiään vieraisiin sotiin (muutoin kuin symbolisesti), se sai (myöhemmin) oman rahansa, omat lakinsa, lähestulkoon kaikki ne ominaisuudet, joita on itsenäisellä valtiolla. Se ei enää ollut vain joukko itäisiä maakuntia vaan yksi kokonaisuus, joka sai oman keskushallintonsa, oman parlamenttinsa ja hallituksensa. Ehkä kuvaava on, että 1800-luvun lopulla Suomen valtion lainat olivat rahamarkkinoilla huomattavasti arvostetumpia kuin Venäjän valtion – Suomi sai velkaa alemmalla korolla kuin Venäjän valtio. Ilmanko Aleksanteri III ihmetteli, onko Suomi osa Venäjää vai Venäjä osa Suomea.”
Lue Matti Virenin koko blogi täältä;
http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222746-17…
*
Kommentti:
Ainakin siltä osin prof. Virenin näkemyksiin voi yhtyä, että kansakunnan muotoutuminen ja sen ”valtiota muodostavan kyvyn” kehittyminen – ja sitten lopulta valtiollisen itsenäisyyden saavuttaminen on prosessi, joka ei tapahdu yhdessä päivässä.
Aivan olennaista kaikelle tälle on tietenkin se ”alkusiemen”, josta kehitys alkaa ja saa vauhtia, rakenteet sekä valtiollisen järjestyksen alkiot alkavat kehittyä.
Toisaalta – vetämättä yhtään mitään takaisin – voisi valtion itsenäistymistä ehkä verrata lapsen syntymään: kyllähän me sytytämme kynttilöitä ja nautimme kermakakkua ”lapsen” syntymäpäivänä, emme sinä tiettynä fataalina syntymän edellytyksenä olevana ”hedelmöittymisen” päivänä. Lapsen kohdalla tämä toki biologisen faktaston perusteella pystytään määrittämään kutakuinkin tarkalleen, ja – joskus asianosaisten henkilökohtaisen tietämyksen perusteella jopa päivälleen, kenties jopa tunnilleen oikeaan aikaan ja paikkaan, coituksen pyhään momenttiin. Mutta valtion osalta tällainen alkioiden yhtyminen ja kertautuvan kasvun käynnistyminen lienee vaikeampaa;
mutta pidetään mielessä Virenin nostama päivämäärä 17.9.1809.
Ilmoita asiaton viesti
*
Olen tavannut päivittää ja täydentää tätä vuosia sitten laatimaani ”Milloin Suomi oikeastaan itsenäistyi?” –blogia joillakin aiheeseen liittyvillä ja siihen uusia näkökohtia tuovilla lausunnoilla.
Nyt prof. Matti Klinge sanoo uusimmassa vuosipäiväkirjassaan ”Palmyrian raunioilla” päiväkirjastani 2015-2016. (Siltala 2016, s. 150-152) seuraavasti.
Klingen teksti on tilauksesta Turun Sanomille viime helmikuussa kirjoitettu, ja osin julkaistu, ja siitä teki erilaisia raporttejaan mm. iltapäivälehdistö.
Mutta Klinge siis kirjoittaa:
”Tämä (Suomen] suuriruhtinaskunnan sisäinen itsenäisyys – sanaa käytettiin yleisesti – sai näyttävimmän virallisen tunnustuksensa, kun keisari Nikolai II päätti, että Suomella sai keisarikunnan ainoana osana olla oma kansanedustuslaitoksensa Venäjän duuman rinnalla eikä sen osana. Muuttaessaan nelisäätyeduskunnan yksikamariseksi keisari tosin rikkoi hallitsijavakuutuksensa, jossa hän oli luvannut taata säätyjen erioikeudet. Eduskuntareformi ja siihen liitetty yleinen äänioikeus oli suurena demokraattisena reformina Suomen SISÄISEN ITSENÄISYYDEN (korostus VH:n), niin sanotun autonomian näkyvin tunnustus.
Juuri tällainen eduskunta saattoi 1917, keisari-suuriruhtinaan luovuttua vallasta, eri vaiheissa yrittää julistautua keisarin vallan perijäksi. Se ei ollut selvää, ei saanut Suomessa yksimielistä kannatusta eikä saanut vahvistusta ennen kuin Venäjän toisen, marraskuun (1917) bolshevikkivallankumouksen jälkeen.
Ensin päätettiin asettaa VALTIONHOITAJAKUTNA, sitten EDUSKUNTA päätti 15. marraskuuta 1917 itse ryhtyä käyttämään korkeinta valtaa, ja nimitti 27.XI SENAATIN, jota päätöstä ei enää uuden Venäjän taholta kumottu, kuten oli tehty elokuussa.
Saksan keisari Wilhelm II oli jo pian Nikolai II:n kruunusta luopumisen jälkeen ilmoittanut maaliskuussa 1917 tulevansa rauhanneuvotteluissa ajamaan Suomen autonomian vahvistamista tai Suomen suvereeniutta. Sillä tavoin Suomen aseman määrittäminen jo oli kansainvälistetty. Kuten tunnettua, Saksa lähetti sitten helmikuun lopussa 1918 suomalaisista vapaaehtoisista koostuvan jääkäripataljoonansa Pohjanmaalle ja huhtikuun alussa armeijaosastot Hankoon ja Loviisaan.
Asiallisesti voidaan siten Venäjän marraskuun VALLANKUMOUSTA ja Sitä seurannutta EDUSKUNNAN RATKAISUA pitää Suomen ITSENÄISYYSPÄÄTÖKSENÄ. Vastaa saksalaisten kehotuksesta SENAATTI antoi 4.XII julistuksen suvereenisuudesta ja pyysi sen tunnustamista ulkovalloilta, ja 6.XII EDUSKUNTA teki – ilmoitusasioiden joukossa – päätöksen hyväksyä senaatin ratkaisun.
Tärkeää tässä on, että Saksan ei suomalaisvaltuuskunnan pyynnöstä huolimatta suostunut tunnustamaan Suomea itsenäiseksi ennen kuin suomalaiset itse olivat sen tehneet. Tämän saivat aikaan virkaiältään nuoremmat saksalaiset Ernst von Hulsen ja Rudolf Nadolny, sotilas ja diplomaatti. He korostivat aivan oikein, että itsenäistyminen täytyy saada näyttämään kansan omalta hankkeelta, vaikka nyt, niin kuin itse asiassa aina, suurvalloilla oli tärkeä, jollei ratkaiseva osuus asioihin.” …
… ”Saksan tappio marraskuussa 1919 teki Suomesta todellisesti itsenäisen, mutta ilman mitään suojavaltiota. Venäjän ja Saksan yhtäaikainen heikkous oli ratkaisevaa. Ruotsissa oli kyllä kiinnostusta Suomeen, mutta ekspansiivisessa mielessä ja vasemmiston vastustaessa sitoutumista.
Jos valkoinen puoli olisi voittanut Venäjän sisällissodassa, Suomen tilanne olisi joutunut uuteen valoon. Nyt punainen Neuvosto-Venäjä julisti kansojen itsemääräämisoikeutta samoin kuin Yhdysvaltojen presidentti Wilson, joka sitten onnistui Pariisin-Versaillesin rauhankonferenssissa pahoin sotkemaan Euroopan kartan tätä periaatetta soveltaessaan.
Suomen kohdalla tähän periaatteeseen (s.o. kansojen itsemääräämisoikeuteen VH) vetoamalla oli omat etunsa. Mutta Venäjä oli pakkotilanteessa. Sen oli vuonna 1920 myös suostuttava sille hyvin epäedulliseen Tarton rauhaan, jossa se lopullisesti tunnusti Suomen itsenäisyyden.
Kun puhutaan Suomen itsenäisyydestä merkityksessä eroaminen Venäjästä, Tarton päivä 14.X 1920 olisi varmaan muistamisen arvoinen – jollei siihenkin liittyisi monenlaista väritystä ja varjoa”.
Näin siis professori Matti Klinge, teoksessaan Palmyrian raunioilla. Päiväkirjastani 2015-2016, s. 149-153.
*
Ilmoita asiaton viesti
*
Suomen 99. itsenäisyyspäivän 6.12.2016 tiimoilta saimme lukea kaksi professoritason näkemystä siitä, milloin Suomi oikeastaan itsenäistyi:
Professori Matti Klinge kirjoitti Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla 8.12.2016:
”Päätoimittaja Kaius Niemi sanoi kolumnissaan (HS 6.12.), että senaatin 4. joulukuuta 1917 antama julistus Suomen muodostamisesta suvereeniksi valtioksi, minkä julistuksen eduskunta hyväksyi ilmoitusasioiden joukossa 6. joulukuuta, olisi merkinnyt Suomen irtautumista keisarillisesta Venäjästä.
Keisari oli kuitenkin luopunut vallasta jo maaliskuussa, ja luopumista oli seurannut innostunut vaihe myös Suomessa, aikaisemman kauden vastustettuja lakeja ja määräyksiä peruutettiin.
Enemmistö ei silloin halunnut eroa, vaan läheisyyttä uuden ”vapaan Venäjän” kanssa suuriruhtinaskunnan onnellisimpien aikojen mukaisesti. …”
”Vasta marraskuun (lokakuun) bolshevikkivallankumous johti suomalaisten enemmistön haluun erota Venäjästä kokonaan. Suomen valtioelimet katkaisivat kaikki siteet nyt bolshevistiseen Venäjään marraskuun 15. päivänä, jota voidaan pitää Suomen varsinaisena itsenäisyyspäivänä. Eduskunta päätti silloin ryhtyä käyttämään kaikkea korkeinta valtaa, edellinen yritys oli vielä jättänyt ulkopolitiikan ja sotilasasiat Venäjän hallitukselle. …”
*
Professori Martti Häikiö kirjoitti Helsingin Sanomien Mielipide-osastossa 10.12.2016:
”Professori Matti Klinge argumentoi sen puolesta, että Suomen todellinen itsenäisyyspäivä oli 15.11.1917 (HS/Mielipide 8.12.2016). Perustellumpi päivämäärä on kuitenkin 7.11.1917.
Venäjän väliaikainen hallitus ei vahvistanut heinäkuussa 1917 säädettyä valtalakia. Se luopui Suomen hallitusvallasta 6.11.1917 jättäen kuitenkin ulko- ja sotilasasiat edelleen Venäjän korkeimmalle hallitusvallalle. Kenraalikuvernööri Nekrasov lähti illalla 6.11. Pietariin mukanaan ehdotus Suomen tulevaksi hallitusmuodoksi, jolle hänen oli määrä hankkia Venäjän (väliaikaisen, vh) hallituksen hyväksyminen.
Pietarissa bolshevikit aloittivat seuraavana aamuna 7.11. aseellisen vallankaappauksen. Suomen silloinen pääministeri eli senaatin talousosaston varapuheenjohtaja E.N. Setälä on kertonut, miten samana aamuna varhain hänelle soitti kenraalikuvernöörin apulainen Korff ilmoittaen, että Nekrasov ei enää palaa ja että hän itse oli luopunut toimestaan. Korffin viimeiset sanat Setälälle olivat: ”Toimikaa tarpeenne mukaan!” (Handla efter eget behov!)
Setälä otti heti yhteyttä eduskunnan puhemies Lundsoniin ja varapuhemies Ingmaniin ja Alkioon. Setälä kertoi heille Korffin ilmoituksen sisällön ja kehotti näitä heti ryhtymään tästä aiheutuviin toimenpiteisiin.
”Ilmoitin käsityksenäni, että tämä sisälsi Suomen täydellisen irtautumisen Venäjän valtiovallasta ja että mitä nopeimmin olisi hankittava maalle korkeimman vallan käyttäjä. Lausuin edelleen, että meidän hallitusmuotomme hengen mukaista nyt olisi, että eduskunta valitsisi valtionhoitajan, kunnes asiat järjestyvät.”
Setälän kannanotto oli Suomen itsenäisyysjulistus. Sen vahvisti eduskunta, joka päätti 10. marraskuuta valita Suomelle kolmimiehisen valtionhoitajakunnan käyttämään korkeinta valtaa.
Se, miten ”korkeimman vallan” käyttö tämän jälkeen Suomen sisällä ratkaistiin on jo kokonaan toinen tarina. Siitä eduskunta teki yhden päätöksen 15.11.1917 (eduskunta itse), kaksi päätöstä vuonna 1918 (valtionhoitaja, kuningas) ja pidempiaikaisen ratkaisun vuonna 1919 (presidentti). Samoin koettiin monia vaiheita, enne kuin kaikki johtavat valtiot tunnustivat Suomen itsenäisyyden ja maan rajat vahvistettiin (Tarton rauha 1920).”
Näin siis prof. Martti Häikiö.
*
Kommentti:
Kenties vielä ennen kuin Suomen valtiollista itsenäisyyttä koskevan senaatin esityksen antamisesta tulee kuluneeksi täydet 100 vuotta saamme vielä kuulla ja lukea uusia mielenkiintoisia päiviä, jotka voisivat olla se päivämäärä, jona Suomi oikeasti itsenäistyi?
*
Ilmoita asiaton viesti