Veikko Huuska

Montako suomalaista jäi Talvisodan jälkeen luovutetuille alueille? -

Montako suomalaista jäi Talvisodan jälkeen luovutetuille alueille?  -

… eli ”Viimeiset mohikaanit” –

*

Jatkosodan jälkeen tiedetään 19 suomalaisen jääneen rajan taakse.

Kysy.fi –sivustolla, jota ylläpitää Helsingin kaupunginkirjasto, muuan kysyjä tiedusteli jokunen vuosi sitten, jäikö kesän 1944 tapahtumien jälkeen Neuvostoliitolle luovutetuille alueille suomalaisia, vai evakuoituivatko kaikki.

Kysymys kuului kokonaisuudessaan seuraavasti:

http://www.yle.fi/teema/karjala/sivu.php?id=36
"Syyskuun 19. päivänä [1944] solmitun välirauhan mukaan siviiliväestön tuli poistua alueelta parin päivän kuluessa. Lokakuun 3. päivänä Karjalankannas, Laatokan Karjala ja Raja-Karjala luovutettiin uudelleen Neuvostoliitolle. " Sodan jälkeen Yli 400 000 luovutettujen alueiden (Petsamo, Salla-Kuusamo, luovutettu Karjala, Suomenlahden ulkosaaret) asukasta siirtyi muualle Suomeen.

Jäikö luovutetuille alueille asuttamaan Neuvostoliittoa yksikään vai joutuivatko kaikki poistumaan?”

 

Kysyjä sai vastauksen:

”Helsingin Opetusministeriön ja Valtion painatuskeskuksen julkaiseman Kansakunta sodassa -teossarjan osassa 3 Kuilun yli, aihetta käsitellään Silvo Hietasen artikkelissa Evakkovuosi 1944 - jälleen matkassa.

Luvussa Jäähyväiset Karjalalle Hietanen kirjoittaa

"Vain 19 suomalaista ei lähtenyt kesän ja syksyn 1944 aikana evakkotaipaleelle, vaan jäi odottamaan tyhjille kotiseuduille uusien isäntien tuloa. Näistä 14 oli Muolaasta ja Petsamosta, joissa oli venäläisasutusta, mikä saattaa hyvinkin selittää heidän valintansa syitä." Lähteenä tälle tiedolle on osastopäällikkö Johannes Karjalaisen kansio vuosilta 1942-48 (Valtionarkisto).”  http://www.kysy.fi/kysymys/kiitos-viime

En ole nähnyt, että tätä vastausta olisi miltään taholta asetettu kyseenalaiseksi.

*

Näin siis jatkosodan päättyessä syyskuussa 1944.  Ehkä tässä ei kuitenkaan ole aivan kaikki?  Suuressa joukossa on monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia mielipiteitä.  Sitä paitsi karjalaisten joukossa oli paljon niitä, jotka olivat jo kerran joutuneet jättämään kotinsa ja kontunsa: yhtään en ihmettelisi, vaikka jossain joku olisi päättänyt: toista kertaa en lähde, tuli mikä tuli..

*

Talvisota

Miten sitten Talvisodan evakuoinnit?  Lähtivätkö kaikki?

Eivät suinkaan.  Saattaa hyvinkin olla, että tuolloin paikoilleen tai jonnekin Moskovan rauhassa 12.3.1940 luovutetulle alueelle jäi enemmänkin ihmisiä.

Evakuoiinti hallinnollisena toimenpiteenä ja määräyksenä ei tuolloin ollut mikään itsestään selvyys.  Kautta historian vihollinen oli vallannut maan ja väki oli jäänyt sijoilleen – elämä oli jatkunut.  Usein voittaja tappoi, sorti ja siirteli, mutta mitään joukkopakoa ei yleensä esiintynyt.

Tunnetusti Suomen valtiojohdossakin oli ainakin kahta ilmaa asian suhteen. 

*

Wiki tiivistää asian näin:

”Pääministeri Ryti olisi Paasikiven ja Tannerin tukemana halunnut taloudellisista syistä jättää ainakin osan karjalaisista luovutetulle alueelle. He suunnittelivat karjalaisille mahdollisuutta valita kanta-Suomeen muuttamisen ja kotiseudulleen jäämisen välillä. Lähes kaikki karjalaiset kuitenkin päättivät itse, etteivät jää Neuvostoliiton asukkaiksi.”  http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjala-kysymys

Sanansa asiassa oli tietysti sanottavana Talvisodan voittajavallalla, Neuvostoliitolla.  Ulkoministeri V. Molotov luonnollisesti vastusti tällaista, hän edellytti Paasikivelle lausumassaan kannanotossa, että NL ei ole kiinnostunut valkosuomalaisista.

Tarpeetonta sanoakaan, että luovutettujen alueiden väestö äänesti jaloillaan – ja äänesti oikein. 

*

Muuan vanha pariskunta jäi

Luin alkukesästä raskaan pinkan sotakirjallisuutta, ja erään joukko-osaston historiikissa todettiin, että jatkosodan aikana heinäkuussa 1941 tultaessa erääseen pitäjään, tavattiin siellä kaikessa rauhassa askareissaan vanha pariskunta, miehellä oli lämpimästä vuodenajasta huolimatta karvareuhka päässä.  Pariskunta oli kaksikielinen, suomi kakkoskielenä.  Laitoin kirjan syrjään palatakseni siihen myöhemmin tarkemmin, mutta vaimoni oli siivonnut pinkkani parempaan järjestykseen, enkä sitten enää jälkikäteen löytänyt tätä lähdettä. 

Voisin kuvitella, että tällaisia rajaseudun asukkaita, joilla kenties oli omat juuret, puolison juuret tai vanhempien verenperintöä rajan taakse, hyvinkin oli syksyn 1939 – kevään 1940 välillä tarkoituksella tai sen kummempia hötkyilemättä jättäytynyt asuinsijoilleen.

Onkohan tätä ilmiötä erikseen tutkittu?  Mikä olisi valistunut arvio tai laskelma Talvisodan aikana ja jälkeen paikoilleen jääneistä Suomen kansalaisista – tai Suomen luovutetuilla alueilla yleensä asuneista? Kaikillahan ei aivan välttämättä edes ollut Suomen kansalaisuutta, vaikka maamme alueella elelivätkin.

*

Suomi24 –sivustolla pari tapausta

Hesarissa oli vuosia sitten juttu kahdesta itärajan taakse jääneestä sisaruksesta, jotka jäivät sinne kotiinsa. Juttu oli varmaankin NL:n aikana, harmi että ei tullut leikattua arkistoon. http://keskustelu.suomi24.fi/node/9610031  ad 21.1.2011 klo 14:43.  Kirjoittaja ei tarkenna, oliko kyse Talvisodan evakuoinneista vai jatkosodan.

Samalla sivustolla nimimerkki zz-top kertoo;

”[Paikalleen jääneitä oli] äärimmäisen vähän. Appiukon kotikyliltä Kuolemajärveltä sanoivat yhden jääneen, Jatkosodassa.  On muistettava, että Talvisodassa lähdettiin Kannaksellakin pakoon taisteluita, ei sinne halunnut kukaan jäädä, vaikka olisi ollut kuinka kommunisti.”

Nimimerkki Rategi puolestaan kertoo evakko-vanhempiensa kertomaa:

”Käytännössä kaikki lähtivät. … Alkukesällä 44 väestö sitten evakuoitiin uudelleen. Luonteeltaan se oli pakkolähtö, mutta ei sieltä ilmeisesti raudoissa viety, isovanhemmat olivat Karjalan evakkoja ja kertoivat tunteneensa samalta kylältä jonkun periaatteen miehen joka ilmoitti ettei kotoaan lähde. Sinne jäi eikä sen jälkeen koskaan mitään kuultu, luultavasti ammuttiin heti rintaman taakse jätettynä partisaanina tai vietiin leirille jonne menehtyi.” http://keskustelu.suomi24.fi/node/9602933

Näinhän se pääsääntöisesti toki oli.

*

Arviolaskelma

Luovutettuja kuntia tai kunnanosia oli kaikkiaan 68 kpl.  Jos jokaiseen vaikkapa olisi jäänyt sanokaamme kaksi (henkilöä – viimeistä mohikaania) tekisi se jo jättäytyneiden määräksi 136 henkilöä

En välttämättä usko, että aivan joka paikkakunnalta olisi tuota ”taisteluparia” jättäytynyt, mutta vastaavasti väkirikkaimmissa pitäjissä se – ja hieman suurempikin lukumäärä – ei olisi mitenkään mahdoton tai yllättävä.  Meissä on niin moneksi, suomalainen on – kun pinnalta vähän ruoppaa – sissi luonnoltaan, ja sitten on monenlaista hiihtäjää muuten vaan. 

Aina on muistettava rajaseudun ihmiset, metsämiehet ja muut möröt, jotka hiihtivät ristiin rajan yli siitä paljoa piittaamatta: tällaiset hemmot hyvinkin saattoivat sulautua tekoseudulleen ”suuresta myrskystä” huolimatta. 

*

Myrsky käy ihmisen yli

Sanotaanhan, että myrsky käy heidän ylitsensä…eikä heitä enää ole.  Eivätkä he välttämättä tuhoudu, ihmisinä ja olentoina, mutta mitkään tilastot ja väenkirjat eivät heitä tavoita, ei ainakaan aivan heti. 

Emme kuivissa hyvin lämmitetyissä kaupunkihuoneissamme aina tunne ja muista eränkävijöiden elintapoja ja heidän uskollisuuttaan alkuperäiselle elinsijalleen.. Jääminen oli monelle miehelle (miehiä he yleensä kaiketikin olivat?) paljon pienemmän sopeutumisen paikka kuin lähteminen, tormaaminen tuntematonta kohtaloa, tulevaisuutta ja elämää päin. 

Epämukavuuksiin tottuneenakin metsänpoika usein kokee pesivänsä mieluummin oman kotipiirinsä elintilassa, omalla mukavuusalueellaan, mieluummin, kuin vaihtaa sitä pois tietämättä mitä saa tilalle – päinvastoin epäilyksen, ettei se uusi, jonne joutuisi, korvaa tätä..

Täytyisi joskus oikein paneutuen rynnätä tähän problematiikkaan kiinni.

*

PS

Ne, jotka lähtivät – monet heistä kaksikin kertaa – usein kaipaavat kotiseutuaan.  Kotiseututurismi auttaa hieman.  http://www.iltalehti.fi/uutiset/201307300044701_uu.shtml

Tätä se oli: http://www.vartsi.net/2013/03/12/muisto-vuodelta-1940/comment-page-1/  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Rainer Salosensaari

Traaginen kohtalo oli Petsamossa opettajana toimineella Hilma Kilkkisellä. Kesti kauan ennen kuin pääsi synnyinmaahansa takaisin, pitkä matka tapahtui vankileirien saariston kautta.

http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikk...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Aiheesta on tänä syksynä ilmestynyt mielenkiintoinen teos, Juha Pohjonen: Sodan ja rauhan raja. TAmmi, 2016.

Etelä-Saimaa, 23.10.2016, esitteli teoksen, mm. näin:

"Historiantutkija Juha Pohjosen perusteellinen tietopaketti Sodan ja rauhan rajalla pureutuu tähän vajaan vuoden mittaiseen ajanjaksoon, kun sodan jälkitilanteessa poikkeuksellisissa oloissa lähdettiin siirtämään Moskovan rauhansopimukseen piirretyn kosmoskynän jälkeä ihmisten elämään.

Tapahtumia ja tilanteiden kehittymistä tarkastellaan monella tasolla. Ylimpänä on Suomen-Moskovan lähettiläs J.K. Paasikivi. On Viipurissa kokoontunut rajalinjauksen toimeenpanevan elimen eli rajasekakomission taso, rajan vartijat ja merkitsijät sekä uutta rajaa ihmettelevien ihmisten taso.

Tavallisten ihmisten oli jatkettava elämäänsä vaikka heinälato tai perunakuoppa oli jäänyt paperilla piirretyn rajalinjan väärälle puolelle. Demarkaatiolinjaa ylitettiin tarkoituksella ja riskillä tai puolivahingossa. Tästä tulee kirjan alaotsikko Välirauhan uhrit 1940—1941. Neuvostoliiton puolella vastaanotto saattoi olla kupillinen teetä, kuula tai passitus vankileirille.

Kirja avaa myös neuvottelutaktiikkaa, jolla suomalaiset yrittivät tulkita rajalinjaa Enson kohdalla, että teollisuustaajama olisi jäänyt Suomen puolelle. Kaksi kuukautta jatkunut vääntö ei johtanut tulokseen. Enson sähkön ja sellutuotannon haltuunotto paljastuivat sodan tavoitteiksi, joista ei neuvoteltu karttanäpertelyllä."
http://www.esaimaa.fi/Kulttuuri---Kirjat/2016/10/2...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Juha Pohjonen: Sodan ja rauhan raja. Tammi, 2016.
Bonnierbooks. -sivuilla teoksen tekstinäyte. ehdottoman mielenkiintoinen kirja!
http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/97895131...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Juha Pohjosen Sodan ja rauhan raja –teoksesta;

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Vuosien-k%C3%A4...

"Revanssiaikeita selvittääkseen venäläiset kuulustelivat rajan yli harhautuneet ja siepatut riippumatta siitä, palautettiinko heidät vai ei.
– Joitakin ihmisiä otettiin vangiksi puhtaasti tiedustelutarkoituksessa, Pohjonen kertoo.
– Ehkä voittaja myös halusi näyttää voimaa, sillä paljon uhreja vaatinut sota oli vasta päättynyt.
Pelkoja ja epäluuloja siivitti myös se, että venäläiset olivat täysin vieraalla alueella. Suuri osa Suomen luovuttamasta alueesta oli sellaista, jossa ei oltu taisteltu.
– Neuvostoliitto aloitti rajaseudulla heti valtavat linnoitustyöt, osa Suomen puoleisella alueella, Pohjonen kertoo.
– Koko itärajan takaa kuului parhaimmillaan 1 000 räjäytystä vuorokaudessa keväällä 1940.
Epäluulo ei ollut täysin turhaa, sillä suomalaiset lähettivät talvisodan jälkeen itärajan yli vakoilijoita. Kaikki eivät palanneet.
– Kaukopartioreissuista ei ole juuri mitään tietoa, Pohjonen sanoo.
Pohjosen mukaan ei ollut välttämättä tahallista, että siepattuja palautettiin vain pieni määrä.
– Gulagin vankileiriverkosto oli valtava. Välttämättä ei tiedetty, ketä leireillä oli.
Pohjonen arvelee, että kevään 1940 sieppauksilla haluttiin ehkä myös vauhdittaa Viipurissa käytäviä rajaneuvotteluja.
– Oli sieppausten syy mikä tahansa, se ei oikeuta tappamaan.

*

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Neuvostoliitto-...

"Maaliskuun 13. päivä 1940 kello 11 vaikenivat aseet Suomen ja Neuvostoliiton välillä talvisodan rintamilla. Reservin lääkintäluutnantti Osmo Alonen lähti pelastamaan luovutetulle alueelle jääneitä haavoittuneita suomalaissotilaita Säkkijärvellä Karjalan kannaksella.
Sen jälkeen Alosta ei ole nähty. Miehen kohtaloa yritettiin selvittää Neuvostoliitosta vielä 1950-luvulla.
Alosen kohtalosta kertoo kuopiolaistutkija, dosentti Juha Pohjosen tänään julkaistava teos Sodan ja rauhan rajalla – Välirauhan uhrit 1940–1941.
– Jää todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi, että Alonen on tapettu vakoilijana heti keväällä tai viimeistään kesän 1940 aikana, Pohjonen päättelee.
Alonen ei jäänyt viimeiseksi. Seuraavien kuukausien aikana rajalta katosi ainakin 212 ihmistä, joista vain 79 palautettiin.
Yli 130 katosi lopullisesti tai tapettiin. Pohjonen uskoo, että sekavissa oloissa määrä oli vielä suurempi.
– Puhutaan sadoista, mutta ei tuhansista.

*
Sodan päättymisen ja rajankäynnin aikana rajaseudulta siepattiin 212 suomalaista, suurin osa Suomen puolelta. Heistä 170 oli siviilejä, muutamaa lukuun ottamatta miehiä.
Siepatuista palautettiin 79, loput 133 katosivat tai tapettiin.
Siepatut saivat Neuvostoliitossa yleensä kahdeksan vuoden tuomion vakoilusta. Vuonna 2000 Venäjä rehabilitoi eli puhdisti 22 palautetun sotilaan maineen.
Nuorimmat olivat kadotessaan 18-vuotias Uuno Kirsi ja 15-vuotias Väinö Koskimies Ensosta. Koskimies oli kuollut ohutsuolen tulehdukseen lastensiirtolassa 1941 ja Kirsi työleirillä keuhkokuumeeseen 1942.
Nuorin venäläisten vakoilusta syyttämä oli 8-vuotias Jussi Huikko, joka oli päähänpistosta käynyt Syväoron asemalla Parikkalan kohdalla Neuvostoliiton puolella.

*

http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/430344-suoma...

Talvisodan jälkeisellä itärajalla katosi jatkuvasti suomalaisia, paljastaa tutkija Juha Pohjosen uutuusteos Sodan ja rauhan rajalla – Välirauhan uhrit 1940–1941. Kirja kyseenalaistaa välirauhan rauhantilan.
Moskovan rauhan päätettyä talvisodan uusi Suomen ja Venäjän erottava raja määriteltiin kartoille huhtikuun alussa 1940. Raja on pitkälti edelleen samalla paikalla.
Kun rajankäynti alkoi toukokuussa 1940, jokaista epämääräisen raja-alueen ylittäjää epäiltiin varsinkin Neuvostoliiton puolella vakoilijaksi. Neuvostoliitto käytti tilanteessa häikäilemättömästi vahvemman valtaa, ja suomalaisia alkoi kadota.

– Ennen rajankäyntiä ja vielä sen aikana maiden välille syntyi oikeastaan Neuvostoliiton päättämä ja koko ajan vaihteleva demarkaatiolinja, jonka puna-armeijan joukot ylittivät paikoin jopa seitsemän kilometriä liian länteen. Syntyi kuukausia jatkunut laiton miehitystilanne, toteaa Juha Pohjonen tiedotteessa.
Osa kadonneista suomalaisista oli loikkareita. Jotkut puolestaan eivät halunneet uskoa Karjalan menetystä todeksi, vaan palasivat "koteihinsa".
Sotilaita siepattiin koko ajan. Heistä osa murhattiin, monet katosivat kokonaan. Viimeinen vuonna 1940 kadonnut ja tulitaistelussa siepattu palasi Suomeen 1950-luvun lopulla.
– Kunnolla merkitsemätön raja aiheutti osaltaan sen, että puna-armeija tappoi ja sieppasi demarkaatiolinjalta ja selvästi Suomen puolelta suomalaisia sotilaita ja siviilejä. Osa palautettiin, useita ei koskaan. Varsinkin kadonneiden ja tapettujen siviilien kohtalot ovat jääneet vähälle huomiolle, kertoo Pohjonen tiedotteessa.

*

Lue vielä tämä mielenkiintoinen blogi:

http://maurikin.blogspot.fi/2015/07/myran-mutka-nu...
*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset