Veikko Huuska

Muistelmia sekatyö- ja konekiväärimies Kalle Kiviniemestä

 

Muistelmia sekatyö- ja konekiväärimies Kalle Kiviniemestä

 

 

 

Ikaalisten kirkkoherra, lääninrovasti Vilho Suurkari vilkaisi pappilan gardiinien välistä kauppalan pääraitille ja näki oudon näyn.  Pomppaan pukeutunut mies veteli kärrynpyöriä autiolla raitilla.  Temppuilija oli tämän jutun päähenkilö.  Kalle Kiviniemi Ikaalisista.  Sekatyömies, punikin poika, konekiväärimies, loikkari, sotavanki, voimakas pikkumies, voimistelija, ja vaikka mitä.

 

 

 

Kieltämättä työmies Kalle Kiviniemi oli julli ja rentteli. 

 

 

 

Mies, joka ehdottomasti ansaitsee oman jutun. 

 

 

 

https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/KalleKiviniemiIkaalinen02#  

 

 

 

*

 

I kertomus:

 

Kalle tunnetaan Ikaalisissa melkoisena persoonana, häirikkönä voisi sanoa.  Eräs kertoja [1] luonnehti häntä:

 

 

 

- Kalle oli erittäin kovista oloista.  Siitä hän oli katkera, kun oli joutunut kansakoulusta kasvatuslaitokseen.  Se ei ollut ollut herkkua.  Hän oli fyysisesti erittäin lahjakas.  Teki pomppa päällä jättiläisiä ja kärrynpyöriä. 

 

 

 

Kerrankin kirkkoherra Suurkari kertoi, miten hän kovana pakkasaamuna katsahti pappilan verhojen raosta kauppalan pääraitille ja näki oudon näyn.  Hän sanoi ruustinnalle:

 

 

 

 - Tulepa katsomaan, näenkö minä näkyjä, vai tekeekö tuo mies todella kärrynpyöriä tuossa kadulla!  

 

 

 

Erään toisen kerran Kalle aiheutti häiriötä Omalla Tuvalla pidetyissä iltamissa.  Poliisi Mattila tuli juhlasalin ovelle ja karjaisi: - Kiviniemi ulos!  Kalle oli vissiin varautunut näyttävään uloslähtöön, sillä hän oli laittanut palttoon ja karvalakin juhlasalin korokkeen reunalle.  Hän meni rauhallisesti korokkeen luo ja puki pitkän talvipalttoon päälleen ja laittoi karvareuhkan päähänsä – ja vauhdikkaita kärrynpyöriä heittäen poistui salista ulos.

 

 

 

- Kalle oli sotaan jouduttuaan heti kohta kävellyt linjojen yli naapurin puolelle.  – Piti mennä katsomaan, millaista siellä oli, hän kommentoi tekoaan.  [1]

 

 

 

*

 

II kertomus:

 

Toinen kertoja [2] muisteli, miten Kalle tunnettiin Ikaalisten vanhassa kauppalassa ”hieman erikoisena persoonana”. 

 

 

 

Kerrankin he, kokonainen oppilasluokka, istuivat tunnilla vanhalla yhteiskoululla, kun Kalle [joka oli 4-6 vuotta vanhempi] tuli noin vain luokkaan ja kevyellä hypähdyksellä ponkaisi uunin päälle ja siellä istuskellen jäi seuraamaan lehtorin tunnin pitoa, välillä jotain suhteellisen asiallista leukaillen, saaden kuitenkin pojat hieman hörähtelemään.

 

 

 

III kertomus:

 

Kolmas kertoja [3] kertoi minulle 4.4.2002:

 

  - Kun Kallen nuorempi veli, Lauri, tuotiin kaatuneena kellotapuliin me kölvit mentiin katsomaan ruumista.  Se oli täysin madoissa. (stm Lauri Jooseppi Kiviniemi, s. 19.3.24 Ikaalinen, haavoittui 29.6.44 Ihantalan suurtaistelussa ja kuoli 30.6.44.)

 

 

 

*

 

IV kertomus:

 

Neljäs kertoja [4] kertoi 15.4.2002:

 

 

 

Viimeinen muistikuvani Kalle Kiviniemestä oli se kun hän oli Ikaalisten Rantopäässä, Lempisen saunassa polttanut itsensä lauteitten ja kiukaan välissä.  Siltä amputoitiin sormia. Kävin katsomassa isääni kunnansairaalassa ja näin Kallen siellä.  Sillä oli päässä rätti kuin itämaan tietäjillä. 

 

 

 

Isäni oli viimeistä kertaa sairalassa, ja vein sille kahvia.  Termospulloon jäi vähän pohjalle.  – Veisikkös tolle Kallelle naapurihuoneeseen, jos sille kelpais, isäni sanoi ja niin minä vein.  Kyllä Kallelle kahvi kelpasi.  Isäni kuoli 27.3.1970.  Muistan että pian sen jälkeen Kalle pääsi sairaalasta.  Se joutu sitten kohta linnaan ja veti siellä lakanasta tehtyyn köyteen ittensä.

 

 

 

Kalle oli semmoinen pieni, jäntterä mies, sellainen pallinaamainen.  Mutta voimakas se oli.  Alppi ja Mattila oli pitkään poliiseina täällä, eikä mitään pieniä miehiä kumpikaan.  Kaksi niitä tarvittiin piteleen.  Se oli sitä aikaa kun poliisit otti aina jonkun silmätikuks ja sitä sitten rassattiin.  Kalle piti sitä pahana ja pisti aina täysillä hanttiin.  Kaks niitä tarvittiin piteleen.

 

 

 

Kallella oli niitä tempauksia.  Sehän hyppäs palokunnan katolta alas kerien.  Tampereella poliisi yritti sitä kiinni.  Kalle hyppäs kaiteen yli Tammerkoskeen.  Ui yli koskesta.  Nousi maihin ja ravisteli vetet ja paineli teihinsä.  Poliisi vaan katteli äimänä.

 

 

 

50-luvulla täällä oli semmoset laulujuhlat.  Laivarannassa oli teltta ja siellä jotkin vieraspaikkaset temppuilijat teki kaikenlaisia ilveitään ja pomppivat.  Kun esitys oli ohi, Kalle meni lavalle ja veti kärrynpyöränsä siinä ja teki kaikki temppunsa, mitä se nyt paljon osasi.  Tivolin väki sano, että tule heitin matkaan ja ala kiertään heitin kanssa noita juhlapaikkoja.  – En mä tommosten kanssa alja, minä ittekseni teen mitä teen, Kalle sano ja käveli pois.

 

 

 

Ensimmäisen kerran minä näin Kalle Kiviniemen 60-vuonna tansseissa Omalla Tuvalla.  Olin lomalla armeijasta.  Kattelin, kun Kalle veteli siä lattialla.  Sai se pitkiäkin, mutta tanssutteli ahkeraan.  Sillä oli semmonen iso kravatti kaulassa.  Taas se tanssutti yhtä naista, ja kun kappale loppu, vei daamin penkkiin istuun sinne näyttämön tykö, sä tiet missä se näyttämö Omalla Tuvalla on, siellä salin edessä.  – Se vei daamin sinne ja tuli kärrynpyöriä heittäen takasin.  Valokuvia putos sen taskusta.  Se meni ja klaappas ne ylös. 

 

-          Saako täällä noinkin mennä? minä kysyin poliisi Sorjoselta, joka oli järjestysmiehenä.

 

-          Saa, ketkä pystyy, naureskeli Sorjonen.

 

 

 

Kallesta ja sen veljistä kirjotettiin kuulemma oikein kirjakin: ”Kiviniemen häijyt poijat”  Siinä oli veljeksien tempauksista, ja Hiltasta tai Tiltasta, heitin äitistä.  Sillähän oli syntymäkoto siellä Kiviniemessä, sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, semmonen mökki.  En ole nähnyt kirjaa, mutta yksi tuttu Hämeenkyröstä sitä kyseli, se siitä tiesi.  Kallen sotavankeudesta ja siellä kokemastaan minulla ei ole mitään tietoa.

 

 

 

Siinä 1962-63 olin Mansoniemen sillalla autoilija Nevantaustan töissä, kun Kalle tuli siittä ohi.  Se patikoi Parkanoon.  Sillä oli Hangon keksi-laatikko kädessä, en tiedä, mitä sillä siinä oli sisällä.  Muistan vaan kun se keksinkuva hymyili leveesti.  – Anna 5 markkaa, se pyysi minulta.  – Anna jos annat, takasin en koskaan maksa, se sano suoraan.

 

 

 

Aina talveksi se hoiteli ittensä linnaan, teki jotain kolttosia, että pääsi valtion leipiin.  Syksyllä kun alko tuleen ensimmäiset kylmät.

 

 

 

Kallen kyvyt tunnettiin.  Kun Säästöpankin johtaja Alhosen puku varastettiin, niin heti tiedettiin, kuka sen oli tehnyt.  Puku roikku henkarissa siellä kivitalon vinnillä, josta ikkuna oli unohtunut auki.  - Ei kukaan muu ole pystyny viemään sitä, kuin Kalle Kiviniemi.  Ränniä pitkin se oli kavunnut varkaisiin.  [4]

 

 

 

(VH: - En ole kuullut enkä nähnyt ”Kiviniemen häijyt poijat” –kirjaa.  Kunpa löytäisinkin… jos sellainen nyt on olemassa.)

 

 

 

*

 

V kertomus:

 

Viides kertoja [5] kertoi 16.4.2002: 

 

 

 

- Olin pienenä hoidossa Mäkelässä, joka sijaitsi nykyisen kauppakadun varrella, vastapäätä silloista alkoholiliikettä.  Kun Kalle Kiviniemi oli liikenteessä, me lapset pysyttelimme visusti sisällä.  Muistan muutenkin, että oli semmoista Kalle Kiviniemi –kauhua.

 

 

 

(vert. kertomusta Kalle Kiviniemestä Ikaalisten yhteiskoulun luokassa, uunin päällä kommentoimassa opettajan häiriintymättömästi jatkamaa maantiedontuntia; ei hän lapsille paha ollut.)

 

 

 

- Kalle käveli kerran käsillään Tampereella Tammerkosken graniittisella kaiteella, pitkät matkat.  Eikä tietenkään pudonnut koskeen.

 

 

 

*

 

 

 

Er.P 23.n Sotapäiväkirja (spk):

 

11.4.1943:

 

 

 

1943:

 

Huhtikuun 11. päivä kello 15:oo Katosi stm Kalle Kiviniemi Vansjärvellä. - - -

 

Iltapäivällä lumimyrsky, tuuli etelässä”. 

 

[Tarkasti valittu hetki loikkaamiselle: ei juurikaan pelkoa, että omat vartiomiehet näkisivät ja ampuisivat perään, VH]

 

 

 

12.4.1943:

 

kello 8:00: Tuuli 7 beauf. pohjoisessa.  https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/JR101NSpk#  

 

 

 

*

 

 

 

JR 101/TykkiK spk:

 

12.4.1943:

 

Haapalainen livohkaan:

 

 

 

”Stm Haapalainen Edvard kadonnut/TykkiKompp) vartiopaikaltaan eilen päivällä kello 10-12 välillä.”

 

 

 

*

 

 

 

TykkiK/JR 101 spk:

 

11.4.1943 kello 20:15:

 

Vänr. Seppälän joukkueelta tuli ilmoitus, että stm. Haapalainen, Edvard oli kadonnut ”Sara” tukikohdassa vartiossa ollessaan kello 10-12 välillä.  Kaiken todennäköisyyden mukaan a.o. karkasi  ryssän puolelle.  Asiasta ilmoitettiin heti RE:lle [Rintamaesikunnalle].

 

 

 

*

 

 

 

Tyk.K/JR 101:n sotapäiväkirja:

 

194.1943, kello 16:40:

 

Stm Haapalainen poistettu kadonneena yksikön kirjoista pvm:llä 19.4.1943.”

 

 

 

*

 

 

 

Neuvostoliiton armeija levitti linjojen yli lentokonepudotuksin sekä kranaatinheittimellä heittäen suomenkielistä rintamalehteä, propagandistista ja mielipidevaikuttamiseen pyrkivää, mutta olosuhteisiin nähden suhteellisen kunnianhimoisesti toimitettua Sotilaan Ääni –lehteä.  Sen toimitus ja painatus sijaitsi Belomorskissa/Sorokassa, ja sen päätoimittajana toimi kapinan jälkeen Venäjälle siirtynyt ideologi ja kielimies ym. Tuure Lehén.  Lehén toimi 1936-1938 puna-armeijan tehtävissä – ilmeisesti divisioonankomentajan vakanssilla – Espanjan sisällissodassa, kansainvälisten prikaatien poliittisen mielipiteen valvojana.  Hänen puolisoitaan olivat mm. Hertta Kuusinen ja 1938 Sandarmohissa teloitetun hovioikeudenauskultantti Asser Salon leski, Aino Salo.

 

 

 

Sotilaan Ääni, numero 61/19.07.1943;

 

 

 

Suomalaisten sotilaiden mietteitä:

 

Kalle Kiviniemi, kuva ja mietelmä:

 

"Karjalasta ei saa enempää maata kuin selkärankansa alle".

 

 

 

Sotilaan Ääni, numero 80/16.09.1943:

 

 "Totuuden korviketta" sanoi sotamies, kun STT:n sotauutisia luki.

 

 

Sama n:ro "Kana kiekuu" sanoi rintamamies, kun sotahullu lotta puhetta piti.

 

 

 

Sotilaan Ääni n:o 46/1943:

 

 

 

Kalle Kiviniemi kertoo.

 

”Vänrikki tappoi saksalaisen sotilaan Tampereella.  – Sisareni kertoi, että vänrikki löysi vaimonsa saksalaisen vierestä vuoteesta ja ampui saksalaisen, vaimonsa ja lapsensa – ja sen jälkeen itsensä Tampereella”.

 

 

 

*

 

 

 

Kalle Kiviniemen henkilötietoja:

 

 

 

KIVINIEMI, Kalle Oskari,

 

8.8.1917 – 1970-luvun alussa,

 

Ikaalisten maalaiskunta,

 

sekatyömies, Ikaalisten kauppala,

 

sotamies,

 

KKK/JR 101,

 

loikkasi 11.3.1943 Vansjärvi.

 

Vansjärven lähistöllä karannut vihollisen puolelle”.

 

Palasi sotavankien ensimmäisessä palautuserässä 22.11.1944 Ikaalisiin. 

 

                         *

 

Veli:

 

Kiviniemi, Niilo Vilhelm,

 

6.12.1920 Ikaalinen – 30.10.1941 Kontupohja, naimaton, lapseton, työmies, 3./JP 5, asuin- ja kotikunta Ikaalinen.  Hautauskunta Ikaalinen.

 

Veli:

 

Kiviniemi, Lauri Jooseppi,

 

19.3.1924  Ikaalinen – 30.6.1944 kenttäsairaala, naimaton, lapseton, työmies, asuin- ja kotikunta Tampere, sotamies 1./Pion.P 23, haavoittui Ihantalassa 29.6.1944, kuoli 31.KS:ssa haavoihinsa seuraavana päivänä, hautauskunta: Ikaalinen.

 

 

 

*

 

 

 

Kalle meni linjojen yli samana päivänä kuin pataljoonan Pst.K:n pyhäntäläinen sotamies Edvard Haapalainen; esiintyivät yhdessä kuvineen puna-armeijan lentolehtisessä, jonka otsikkona:

 

 

 

”JR 101 sotilaat! Seuratkaa heidän esimerkkiään!”.

 

 

 

Miehet esiintyivät yhdessä kuvineen puna-armeijan lentolehtisessä, jonka otsikkona:

 

”JR 101 sotilaat! Seuratkaa heidän esimerkkiään! -  Punaisen armeijan vangiksi antautunut JR 101:n PST-tykistökomppanian sotamies Edvard Haapalainen lausui:

 

 

 

´Meitä vastassa on koko maailma.  Meitä on vähemmän.  Meitä ruokitaan propagandalla.  Mutta sillä et kauan elä.  Kotirintama murtuu.  Siellä ei ole mitä syödä..´”

 

 

 

*

 

 

 

Kalle Kiviniemen sotavankikaveri Edvard Haapalainen oli hänkin ahkera lausunnon antaja Tuure Lehénin Sotilaan Äänelle:

 

 

 

”Punaisen armeijan vangiksi vapaaehtoisesti antautunut Erillinen PstK/JR 101, sotamies Edvard Haapalainen, kotoisin Pyhännän pitäjän Tavaskengän kylästä:

 

 

 

Saksalaisten vastoinkäymiset rintamalla, erikoisesti Stalingradin ja Pohjois-Afrikan tapahtumat, ovat vaikuttaneet masentavasti Suomen väestöön. Kansassa kytee ajatus: Alas pukilta ne miehet, jotka ovat tämän sopan keittäneet.

 

Suomen herrat itsekin tuntevat, että heidän loppunsa lähenee.  Olen kuullut monen propaganda-viskaalin puhuvan, että Suomen kohtalo ajelehtii kuin laudalla.  Tuollaisella propagandalla ei sotamiehiin vaikuteta, sillä useatkin ajattelevat, että menköön vaikka koko maailma nurin, kun vain saisi säilytettyä oman päänsä.”: 

 

 

 

Sotilaan Ääni, rintamalehti, N:o 44, perjantai 28.5.1943.

 

 

 

*

 

 

 

Sotavankien joulutervehdyksiä:

 

 

 

Pyydämme lukijoita viipymättä toimittamaan tervehdykset asianomaisten henkilöiden tietoon.

 

Rouva Katri Haapalainen,

 

Niva as. Minsuvaara.

 

Vaimoni ja lapseni!

 

Parhain joulutervehdys! 

 

Ehkä olet hyvinkin huolissasi kohtalostani.  Siihen ei ole aihetta. 

 

Olen täällä sotavankileirin klubilla töissä, järjestän kaikkea huvipuolta.  Tyytyväinen olen elämääni ja kun sota loppuu palaan rakkaan vaimoni ja poikani luo.

 

Monin terveisin,

 

E v a r t

 

Stm Evart Haapalainen,

 

JR 101.: 

 

Sotilaan Ääni, rintamalehti, N:o 108, torstai 16.12.1943. Etunimessä latojan erhe, VH.

 

 

 

*

 

 

 

SA T 19472/2: Tyk.K/JR 101;

 

Palaavien suomalaisten luettelo, Edvard Haapalainen kertonut menostaan naapurin puolelle: - Rauhanteon jälkeen oma-aloitteisesti veljeilytarkoituksessa! [Muunteli tapahtunutta; vert. lentolehtinen, ym. tiedot vankeuden alkamisajankohdasta].: Reijo Nikkilän sotavankitutkimukset: tieto saatu Reijolta.

 

 

 

*

 

 

 

Sotavankitoverit kertoneet:

 

Kalle Kiviniemi teki Ikaalisissa niin tunnettuja volttejaan sotavankileireilläkin; pystyi kiipeämään sileää lipputankoa nuppiin asti.

 

 

 

*

 

 

 

Stm Kiviniemi esiintyi lukuisia kertoja rintamalehti Sotilaan äänen palstoilla antaen yksityiskohtaisia lausuntojaan mm. Ikaalisten kauppalan oloista ja henkilöistä. 

 

 

 

Sotilaan Ääni-lehdessä nro 39/ maanantai 10.5.1943:

 

 

 

”Tekohullu suojeluskuntalainen H-a [nimi muutettu] keinotteli itsensä pois rintamalta.

 

JR 101:n 23. pataljoonan (Postin pataljoona) sotamies Kalle Oskari Kiviniemi, kotoisin Ikaalisista, kertoo:

 

 

 

 - Suojeluskuntalaiset, jotka sodan alussa olivat hyvin sotaintoisia, keinottelevat nyt jos jonkinlaisilla keljunkonsteilla päästäkseen pois rintamalta.

 

 

 

Suojeluskuntalainen Maunu H [nimi muutettu] Ikaalisista oli ennen sotaa ja vielä sodan alussakin hyvin sotahullu ja kantoi aina torrokkaa selässään.  Mutta nyt hän on karannut rintamalta ja tekeytynyt hulluksi.  Kerrotaan, että hän oli muka yrittänyt ampua vaimonsa mutta että vaimo oli saanut käännettyä pistoolia sivuun, joten kuula menikin H…..n omaan käsivarteen hauislihakseen.  toisin sanoen, H. ammutti vaimollaan itseensä varaattoman lihashaavan. 

 

Ikaalisissa tiedetään, että tuo haavoittumisjuttu oli tekopeliä, jolla H. tahtoi todistaa omaa hulluuttaan.  Tätä osoittaa sekin, että samainen H. on nyt Ikaalisten suojeluskuntatalolla jonain silmäätekevänä.: 

 

Stm Kalle Kiviniemi, 23.Er.P/JR 101; Sotilaan ääni, N:o 39, maanantai 10.5.1943.

 

 

 

*

 

 

 

Kalle Kiviniemi kertonut 1960-luvulla Ikaalisissa:

 

 

 

Se kerto, miten se meni linjojen yli naapurin puolelle.  Ensimmäiseks se pantiin pernakuoppaan ja seuraavaks se otettiin sieltä ja pamputettiin.  Se aatteli, että mikään ei muuttunu.  Suomessa poliisi pamputtaa ja täällä pamputtaa aatetoverit. 

 

Sitte se seuraavaks joutu Siperiaan tinakaivokseen.  Se sano, että se mikä sen piti hengissä siellä tinakaivoksessa oli se että se voimisteli.  Kalle voimisteli joka päivä.  Se oli notkee kaveri vanhoilla päivilläänkin.  Se oli sitten ensimmäisessä porukassa, joka pääsi Suomeen, kun sotavankeja ruvettiin palauttaan.  Ikaalisten valkoset oli kapinan aikaan kohdellu pahoin Kallen vanhempia, eikä Kalle koskaan unohtanut sitä.

 

 

 

*

 

 

 

Pikkupoikana Ikaalisissa muistan kuulleeni tarinan siitä, miten Kalle Kiviniemi, mentyään vihollisen puolelle oli lähettänyt sieltä rottia, joilla oli kello kaulassa.  Juttu tuntui hauskalta, uskomattomalta ja epätodelta.  Siis rottia?

 

 

 

Mutta sitten löysin Er.P 23/JR 101:n sotapäiväkirjasta alla olevan merkinnän.

 

 

 

*

 

 

 

Rotta, jolla oli kello kaulassa:

 

 

 

JR 101:n Esikunnan sotapäiväkirja, 16.4.1943 (viisi päivää Kalle Kiviniemen loikkaamisen jälkeen),

 

kello 17:35:

 

 

 

”Etulinjassa ammuttiin välimaastossa rotta, jolla oli 2 kiväärinhylsystä tehtyä kelloa kaulassa”. [Kuva]  https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/JR101NSpk#  

 

 

 

  -  Melkoisen ilmeistä on, että linjojen yli kävellyt Kalle Kiviniemi oli tämän jekun takana!

 

 

 

*

 

 

 

JR 101:ssä suoritettiin kuulustelut stm Kiviniemen katoamisen jälkeen.  Olen lukenut pöytäkirjat ja kuulustelupöytäkirjat Sota-arkistossa – tähän en niitä ajan säästämiseksi ala kopioimaan. 

 

 

 

Lyhyesti kerrottuna tapaukset menivät näin:

 

 

 

Kalle Kiviniemi oli ollut vuorolomalla Ikaalisissa ja palasi Itä-Karjalaan, Vansjärven lohkolle yksikköönsä.  Tapana oli tuoda lomilta viinapullo jonka korsuporukka sitten yhteisesti nautti.  Kallella oli omat eväät matkassa.  Mutta kun viina loppui, hän ei malttanut mieltään, vaan korkkasi myöskin tuon ”lomaltapaluu-pullon”.  Niinpä kun hän saapui perille omaan porukkaan, ja käytyään ilmoittautumassa vääpelin luona, oli miesten pettymys melkoinen: pullon pohjalla oli enää noin 5 senttiä ainetta.  Siinä ei ollut jaettavaksi ryhmälle.  Tiettyä nyreyttä oli havaittavissa.  Kallekin oli epätavallisen hiljainen, laskuhumala ja yleinen vitutus.

 

 

 

Hän söi hieman omia siviilieväitään ja sanoi lähtevänsä ulos.  Otti karvalakin naulasta korsun ovensuusta ja paineli pihalle.  Kuului, miten hän otti korsun seinustalta sukset.  Miehet arvelivat Kallen lähtevän hieman ”tuulettamaan päätään”.  Mutta hän menikin etulinjaan, jossa tapasi vartiomiehen, jonka kanssa vaihtoi jonkun sanan, ja sanoi käyvänsä katsomassa jotain vielä etempänä.  Vartiomies jäi hieman ymmällään katselemaan hänen peräänsä.  Mutta kun Kalle hävisi tietyn kumpareen taakse, vahti arvasi, että ”nyt se tekee sen” – eli suksii naapurin puolelle.  Vartija oli huudellut Kallen perään, mutta tämä oli vain seuraavalta kummulta heilauttanut sauvaa ja jatkanut matkaa, enää ilmaantumatta näkyviin.  Tehtiin hälytys, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä: Kalle oli mennyt.  Tapahtumien aikaan oli lumentulo kiihtynyt ja näkyvyys oli Kallen poishiihdon aikaan ollut jo melkoista.  Ampuminenkaan ei olisi auttanut mitään.

 

 

 

Pärmin pataljoonan lohkolla oli 1942 ammuttu loikkausta yrittänyt mies, mutta silloin aika oli toinen, ja ampujat eri miehiä.

 

 

 

*

 

 

 

VI kertomus:

 

Kuudes kertoja [6]:

 

 

 

Aseveli-illan tapauksia muisteltiin tähän malliin 2000-luvulla:

 

 

 

Oman Tuvan katon alla saattoi kohtalo viedä tansseista käräjille.  Näin kävi Kiviniemen veljeksille Kallelle ja Antille.  Nämä tunnettiin notkeiksi, hyväkuntoisiksi miehiksi ja sen punaisemman aatteen miehiksi mutta myös koviksi tappelijoiksi.

 

 

 

Oliko heillä Omalle Tuvalle porttikielto vai miten mutta jonkinlainen kahina kerran tanssien alkoi ja poliisit Mattila ja Alppi rupesivat veljeksiä talosta häätämään.  Syntyi tappelu aulassa naulakkojen alla.

 

 

 

Antti sieltä pyysi apuakin:

 

 

 

 - Tuokaa nyt Antille puukko, niin Mattila kuolee.

 

 

 

Varoituksen laukauskin ammuttiin, mihin Kalle hurjapäisimpänä näytti rintaansa:

 

 

 

 - Ammu tähän.

 

 

 

Oikeudessa syyte Kiviniemille oli vakava, yleinen kapina.

 

 

 

Käräjät Omalla Tuvalla olivat yleisömenestys ja tapausta puitiin lehdissä.  Veljesten asiaa koetti ajaa Eino Yliruusi mutta vankeusrangaistus poliisien pahoinpitelystä tuli. [6]

 

 

 

*

 

 

 

VII kertomus:

 

Seitsemäs kertoja [7]:

 

 

 

Kuka teistä muistaa ikaalilaisen fakiirin Kalle Kiviniemen?  Se oli semmoinen lyhyt mies.  Käveli käsillään Oman Tuvan aulasta portaita ylös parvelle ja tuli kaiteita pitkin alas.  Pyhäaamuisin se kovassa krapulassa seisoi käsillään baarin pöydällä ja hyppeli siitä lattialle.  Keräsi ihmisiltä kaksikymmenpennisiä kaljarahoiksi.  Rautainen tyyppi.

 

 

 

*

Ikaalisten Aseveljien iltamissa loppiaisena 6.1.1945 esitettiin virallisen ohjelman jälkeen elokuva "Kaksi kivaa kaverusta".  Elokuvan jälkeen "kaksi kivaa kaverusta" eli Kivinimen veljekset Kalle ja Antti Kiviniemi esittivät "omaa ohjelmaa";

 

 

 

Paikallislehti Pohjois-Satakunta, Aseveli-ilta loppiaisena 1945 seurantalo Omalla Tuvalla:

 

 

 

Aseveljien iltama

 

 

 

oli loppiaisena Ikaalisten Omassa Tuvassa. Iltaman loppupuolella tapahtui pienoinen kahakka.  Ylikonstaapeli Mattila ryhtyi poistamaan huoneistosta aseveli Kalle Kiviniemeä. Silloin aseveli Antti Kiviniemi riensi veljensä avuksi.  Syntyi tappelu, jossa Kalle Kiviniemelle annettiin isku leukaan.  Ylikonstaapeli Mattila ampui 4 – 5 varoituslaukausta, joista yksi osui Antti Kiviniemen sääreen.  Myös ylikonstaapeli Mattila ja eräs muu henkilö saivat vammoja.” [Kuva]

 

 

 

*

 

 

 

Olenko tavannut Kalle Kiviniemen?

 

 

 

Minulla on yksi ainut henkilökohtainen muistikuva Kalle Kiviniemestä.  On aurinkoinen kesäpäivä.  Olen äitini kanssa Ikaalisten kauppalassa asioilla.  Hän menee apteekkiin, ja minä jään ulos kadulle, siinä on kivireunuksinen jalkakäytävä, ilmeisesti kauppalan ainoa.  Istun lämpimällä reunuskivellä ja rapsutan kivien välissä olevia ratamoita.  Sitten kohotan katseeni ja joku mies pysähtyy hetkiseksi kohdalleni ja katsahtaa minua: mies on Kalle Kiviniemi, jostain syystä tiedän sen, vaikka olen varsin pieni, mutta hänen olemuksensa on juuri sellainen kuin ”tiedän” hänen olevan.  Hän jatkaa matkaansa katua alas, kohden Omaa Tupaa.

 

 

 

Minä näin Kalle Kiviniemen kerran elämässäni.

 

 

 

Kalle oli kylähäirikkö, jolla oli aivan omalaatuisella tavalla kosmopoliitin piirteitä.  Joskus mietin, miten monesta Ikaalisten sotilaasta, kovimmastakaan, on säilynyt näin paljon dokumentteja ja muistinvaraista ”folklorea”?

 

 

 

*

 

 

 

Lähteitä:

 

 

 

[1] Eläkkeellä ollut, entinen opettajani, nyt jo edesmennyt kansalaisopiston rehtori ja urheilumies Heikki Eränen kertoi minulle vuonna 2008.

 

 

 

[2] Myllymestari ja pesäpallomies, nykyisin eläkkeellä oleva Antti Ylistalo.

 

 

 

[3] Eläkkeellä oleva kenkäkauppias Veijo Koskinen.

 

 

 

[4] Autoilija, eläkeläinen, Juhani Lähde.

 

 

 

[5] Insinööri Juha Nieminen.

 

 

 

[Kuva] Katso kuvaliite

 

 

 

[6] Ikaalisten kauppalan/kaupungin entinen rakennusmestari Sakari Asell, teoksessa ”Oma Tupa”, toim. Leo Lammi ja Matti Huusari, Oma Tupa ry, 2004.

 

 

 

[7] Ikaalisten kaupungin entinen palopäällikkö Risto Kivinummi, teoksessa ”Oma Tupa”.

 

 

 

[Kuva]: Kotiutumisjuhlan ilmoitus paikallislehti Pohjois-Satakunnassa; pikku-uutinen välikohtauksesta ko. loppiaisena 1945 pidetyssä juhlassa; via Veikko Huuska: Ikaalisten pataljoona jatkosodassa, Ikaalinen, 2001.

 

 

 

[Kuva] Sotavankien Kalle Kiviniemi ja Edvard Haapalainen kuva ja lausumat; teoksessa Jukka Kulomaa: Käpykaartiin? 1941-1944.  Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Iro Byron

Kiitos tästä kirjoituksesta, jonka nyt vasta löysin! Edvard Haapalainen oli isoisäni, ja olen etsinyt sota-ajan tietoja hänestä useita vuosia. Tämä oli mielenkiintoinen juttu, vaikkakin vain sivusi hänen kuvioitaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset